Tilastoja koulujen kansainvälisestä toiminnasta lukuvuonna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilastoja koulujen kansainvälisestä toiminnasta lukuvuonna 2012 2013"

Transkriptio

1 NUMERO 5/2013 Faktaa EXPRESS Ensimmäinen valtakunnallinen selvitys: KOULUJEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA ON MONIMUOTOISTA JA LAAJAA Tilastoja koulujen kansainvälisestä toiminnasta lukuvuonna Taustaa CIMO toteutti keväällä 2013 yhteistyössä Opetushallituksen, Suomen Kuntaliiton ja Suomen Rehtorit ry:n kanssa kyselyn, jossa kartoitettiin yleissivistävien oppilaitosten peruskoulujen ja lukioiden kansainvälistä toimintaa lukuvuonna Kysely kattoi oppilaiden, opettajien ja koulun muun henkilökunnan kansainväliset työmatkat eli liikkuvuuden sekä koulujen kotimaassa tapahtuvan kansainvälistymisen eli kotikansainvälisyyden. Valtakunnallinen kysely tehtiin ensimmäistä kertaa, ja se antaa kattavan kuvan koulujemme kansainvälisestä toiminnasta. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus /// Centret för internationell mobilitet och internationellt samarbete /// Centre for International Mobility

2 FAKTAA EXPRESS 3/2013 ENSIMMÄINEN VALTAKUNNALLINEN SELVITYS: KOULUJEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA ON MONIMUOTOISTA JA LAAJAA S. 2 Kyselyyn vastattiin aktiivisesti KYSELY lähetettiin peruskouluun ja lukioon, ja siihen vastasi koulua. Vastausprosentti oli siten 46. Tulosta voidaan pitää hyvänä ottaen huomioon että kyseessä oli ensimmäinen tämän kaltainen kysely. Kyselystä saatavat kokonaisluvut eivät luonnollisestikaan edusta kaikkea kansainvälistä toimintaa, joka on laajempaa. Aineiston pohjalta tehtäviä johtopäätöksiä voidaan kuitenkin pitää luotettavina hyvän vastausprosentin vuoksi. Aktiivisimmin kyselyyn ovat vastanneet lukiot ja yhtenäiskoulut. Suomenja ruotsinkielisten vastausaktiivisuus oli sama. Vastausjakaumat oppilaitoksen tyypin mukaan Oppilaitostyyppi Lukumäärä Vastanneet Vastaus Peruskoulut Perusasteen erityiskoulut Lukiot Perus- ja lukioasteen koulut Oppilaiden liikkuvuus oppilaitostyypeittäin Oppilaitostyyppi Peruskoulut Perusasteen erityiskoulut Lukiot Perus- ja lukioasteen koulut OPPILAITOSTYYPEITTÄIN tarkasteltuna eniten oppilaita sekä lähettävät että vastaanottavat lukiot. Ero on erityisen selvä, jos lukumääriä suhteutetaan kokonaisopiskelijamääriin. Raportoi- Suhteessa opiskelijamäärään, 33,1 0,3 55,0 11,5 0,7 6, ,8 0,2 45,1 13,0 Yli oppilasta ja yli opettajaa liikkuu vuosittain KYSELYAINEISTON mukaan kouluissa tehtiin lukuvuonna yhteensä matkaa, joissa lähti Suomesta ulkomaille oppilasta ja opettajaa tai muun henkilökunnan edustajaa. Keskimäärin osallistujia oli siis 9,4 henkilöä/matka. Suomalaisiin kouluihin saapui puolestaan ulkomaista oppilasta sekä opettajaa ja muuta henkilökuntaa. Koska noin puolet kouluista ei vastannut kyselyyn, ovat todelliset luvut vieläkin korkeammat. Merkillepantavaa on, että Suomeen saapui vierailuille enemmän ulkomaisia opettajia ja muuta henkilökuntaa kuin täältä lähti ulkomaille. Yhtenä syynä lienee PISA-tulosten aikaansaama kiinnostus suomalaisiin kouluihin. Lukiot ovat aktiivisimpia Opettajien ja muun henkilökunnan liikkuvuus oppilaitostyypeittäin Oppilaitostyyppi Peruskoulut Perusasteen erityiskoulut Lukiot Perus- ja lukioasteen koulut tujen liikkujien määrä vastaa 0,7 peruskoulujen kokonaisoppilasmäärästä. Lukiossa vastaava luku on 6,8 tai peräti 20, jos määrä suhteutetaan vuosittain lukiokoulutuksen aloittaneiden määrään. Peruskoulujen ja lukioiden tuloksen ero on luonnollinen: varttuneemmat osallistuvat enemmän liikkuvuuteen. Ruotsinkieliset lukiot erottuvat erityisen aktiivisina kansainvälistyjinä lähes 10 vuonna 2012 ruotsinkielisissä lukioissa opiskelevista osallistui kansainväliseen liikkuvuuteen. Suomenkielisten osalta vastaava luku on 6,3. Peruskouluista lähtee lukumääräisesti enemmän opettajia ja muuta henkilökuntaa ulkomaille kuin lukioista. Tämä selittyy henkilökunnan suuremmalla määrällä. Jos lähtijöiden määrä suhteutetaan opiskelijamääriin, lähettävät henkilökunta henkilökunta 55,7 2,8 34,0 7, ,0 1,0 26,5 17,5 lukiot noin neljä kertaa enemmän opettajia ja muuta henkilökuntaa ulkomaille kuin peruskoulut.

3 FAKTAA EXPRESS 3/2013 ENSIMMÄINEN VALTAKUNNALLINEN SELVITYS: KOULUJEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA ON MONIMUOTOISTA JA LAAJAA S. 3 Peruskoulujen matkat lyhyempiä Oppilaiden matkojen pituuden jakauma peruskouluissa Oppilaiden matkojen pituuden jakauma lukioissa KESTOLTAAN matkat vaihtelevat yhdestä päivästä yli 6 kuukauteen. Lukumääräisesti eniten tehtiin 1 5 päivää kestäviä matkoja. Yli 90 prosenttia matkoista oli kestoltaan alle 15 päivää. Tätä pidemmät matkat ovat harvinaisempia sekä oppilaiden että opettajien ja muun henkilökunnan kohdalla. Oppilaiden osalta pidemmät matkat ovatkin lähinnä lukiolaisten vaihto-oppilasjaksoja. Raportoidusta lukumääräistä voidaan päätellä, että vaihto-oppilasmatkoja on raportoitu varsin puutteellisesti: ilmeisesti koska niitä ei katsota koulujen omaksi toiminnaksi. Todellisuudessa luvut ovat huomattavasti korkeampia päivää 6 15 päivää enintään 3 kk enintään 6 kk yli 6 kk päivää 6 15 päivää enintään 3 kk enintään 6 kk yli 6 kk Tyypilllinen kansainväliselle matkalle lähtijä on lukiolainen tyttö SUHTEUTETTUNA tyttö- ja poikaoppilaiden määrään tytöt osallistuvat aktiivisemmin oppilasliikkuvuuteen molemmilla kouluasteilla. Liikkuvuuteen osallistuneiden oppilaiden sukupuolijakauma Tytöt Pojat YHT ,0 37,0 Saapuneet ,7 40,3 Kansainvälisissä hankkeissa liikkuvien opettajien ja muun henkilökunnan sukupuolijakauma on vielä naisvaltaisempi kuin oppilailla. Yli 70 Suomesta ulkomaille lähteneistä on naisia. Tämä heijastelee opettajakunnan sukupuolijakaumaa. Suomeen saapuvien opettajien ja muun henkilökunnan sukupuolta ei tilastoitu. Suomesta ulkomaille lähteneiden oppilaiden sukupuolijakauma kouluasteittain suhteutettuna tyttö- ja poikaoppilaiden kokonaismäärään, Lähteneitä oppilaita peruskoulusta 1,0 0,6 Lähteneitä oppilaita lukiosta 7,2 5,5 Lähteneitä oppilaita yhteensä 2,2 1,3

4 FAKTAA EXPRESS 3/2013 ENSIMMÄINEN VALTAKUNNALLINEN SELVITYS: KOULUJEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA ON MONIMUOTOISTA JA LAAJAA S. 4 Oppilasliikkuvuus keskittyy vahvasti Eurooppaan KOULUISSA tehtiin kyselyn mukaan yhteistyötä oppilasliikkuvuudessa yhteensä 59 maan kanssa. Saksa on selvästi yleisin yhteistyömaa. Muita suosittuja yhteistyökumppaneita ovat Ruotsi, Ranska ja Venäjä. Ruotsiin lähtee paljon suomalaisia oppilaita, mutta Ruotsista Suomeen tulee oppilaita huomattavasti vähemmän. Sama ilmiö on havaittavissa ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakoulutuksessa: Pohjoismaista tullaan huomattavasti harvemmin Suomeen kuin täältä lähdetään sinne. Myös Iso-Britanniaan lähtee huomattavasti enemmän oppilaita kuin sieltä saapuu Suomeen TOP 10 yhteistyömaat oppilasliikkuvuudessa ja TOP 10 yhteistyömaat opettajien ja muun henkilökunnan liikkuvuudessa Suomi RUOTSI VIRO VENÄJÄ BRITANNIA 488 ALANKOMAAT BELGIA RANSKA PUOLA SAKSA UNKARI ITALIA ESPANJA 88 Myös opettajien ja muun henkilökunnan liikkuvuudessa Saksa nousee kärkimaaksi. Huomionarvoista on, että Suomi kiinnostaa aasialaisia opettajia ja muuta henkilökuntaa: Korean tasavallasta ja Japanista tuli yhteensä lähes 500 opettajaa ja muuta henkilökuntaa vierailulle suomalaisiin kouluihin. Japani näkyy myös oppilaiden liikkuvuudessa: Japanista tuli 88 oppilasta vierailulle Suomeen ja Japaniin lähti Suomesta 36 oppilasta. Myös Kiinassa vieraili kyselyn mukaan lukuvuonna yli oppilasta ja 20 opettajaa. TURKKI KOREAN TASAVALTA JAPANI henkilökunta henkilökunta

5 FAKTAA EXPRESS 3/2013 ENSIMMÄINEN VALTAKUNNALLINEN SELVITYS: KOULUJEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA ON MONIMUOTOISTA JA LAAJAA S. 5 Oppilasliikkuvuus suhteessa oppilasmääriin (peruskoulut + lukio) maakunnittain, 4,0 3,5 3,0 Saapuneet 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 Etelä- Karjala Pohjois- Karjala Keski- Etelä- Savo Etelä- Ahvenanmaa Satakunta KOKO MAA Varsinais- Suomi Lappi Uusimaa Kanta- Häme Kainuu Keski- Suomi Pirkanmaa Pohjois- Pohjois- Savo Kymenlaakso Päijät- Häme Etelä-Karjalan koulut aktiivisia MAAKUNTIEN vastausprosentit vaihtelevat välillä siten, että aktiivisimmin kyselyyn vastasivat Keski-Suomen ja Keski-n koulut. Vähiten vastauksia saatiin Etelä-Savon ja Kymenlaakson kouluista. Uudeltamaalta lähtee eniten oppilaita ulkomaanmatkoille ja sinne saapuu myös eniten ulkomaisia oppilaita, kun tarkastellaan absoluuttisia määriä. Tilanne muuttuu kuitenkin, kun lukumäärät suhteutetaan maakuntien oppilasmääriin. Tällöin Etelä-Karjala (vastaus 47) erottuu alueena, jossa kouluista lähtee erityisen paljon oppilaita ulkomaille suhteessa oppilasmäärään. Maakunnan koulut myös vastaanottavat ulkomaisia oppilaita aktiivisemmin kuin muut maakunnat. Myös Pohjois-Karjala (vastaus 49) ja Keski- (vastaus 51) sijoittuvat tilaston kärkipäähän. Tulokset ovat hyvin samansuuntaisia kuin CIMOn aiemmat selvitykset maakuntien aktiivisuudesta. Kohdemaat vaihtelevat maakunnittain. Etelä-Karjalan kouluissa ylivoimaisesti suosituin matkakohde on Venäjä. Pohjois-Karjalassa sitä vastoin tehdään tasaisemmin yhteistyötä myös muiden maiden kuten esimerkiksi Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian kanssa. Opettajia ja muuta henkilökuntaa lähtee ulkomaille ylivoimaisesti eniten Uudeltamaalta. Maakunnan koulut myös vastaanottavat runsaasti ulkomaisia vierailijoita verrattuna muiden maakuntien kouluihin. Kun opettajien ja muun henkilökunnan liikkuvuus suhteutetaan maakuntien opiskelijamääriin, nousee Etelä-Karjala tässäkin ykköseksi ja Keski- kakkoseksi. Vähiten opettajien ja muun henkilökunnan liikkuvuutta tapahtui oppilasmäärään suhteutettuna Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä. Tarkemmat maakunta- ja kuntakohtaiset tiedot löytyvät CIMOn verkkopalvelusta: comenius/tuloksia Monet tahot rahoittavat kv-matkoja OPPILAIDEN tekemistä matkoista 11 prosenttia rahoitettiin kyselyn mukaan ensisijaisesti Comenius-ohjelmalla. Opetushallituksen valtionavustuksen turvin tehtiin puolestaan kolme prosenttia oppilaiden ulkomaanmatkoista. Tarkasteltaessa rahoitusmuotoja matkojen pituuden suhteen, toimi reilussa kolmasosassa alle 15 päivää kestäneistä matkoista rahoittajana Comenius-ohjelma. Tätä pidemmistä, enintään 3 kuukautta kestävistä matkoista Comenius-ohjelma rahoitti jo yli puolet. Tämä selittyy Comenius-ohjelman yksilöllisellä oppilasliikkuvuudella, jonka kesto on 3 10 kuukautta. Vanhemmat puolestaan osallistuvat erityisesti pitkien, yli 6 kuukautta kestäneiden matkojen rahoitukseen. Kyseessä on tällöin lähinnä vaihto-oppilastoiminta. Tyypillisiä rahoitusyhdistelmiä olivat tapaukset, joissa Comenius-ohjelma tai Opetushallitus toimii ensisijaisena rahoituslähteenä, ja koulu tai koulutuksen ylläpitäjä toisena. Kaikkein yleisin rahoitusyhdistelmä on kuitenkin vanhempien ja koulun yhteispanostus oppilaiden kansainvälisiin matkoihin. Tämä koskee erityisesti lyhyitä matkoja. Opettajien ja muun henkilökunnan liikkuvuus rahoitetaan ensisijaisesti useimmiten Comenius-ohjelmalla (36 ). Toisena rahoittajana toimii usein oma koulu tai koulutuksen ylläpitäjä eli kunta. Myös muita rahoituslähteitä käytetään paljon. Kyselyn mukaan matkoja rahoitetaan oppilaiden omalla varainhankinnalla ja erilaisten säätiöiden kuten esim. Svenska kulturfondenin avulla.

6 FAKTAA EXPRESS 3/2013 ENSIMMÄINEN VALTAKUNNALLINEN SELVITYS: KOULUJEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA ON MONIMUOTOISTA JA LAAJAA S. 6 Kansainvälinen toiminta on monimuotoista MATKOJEN lisäksi kyselyssä kartoitettiin myös koulujen kotimaassa tapahtuvaa kansainvälistä toimintaa. Tähän kotikansainvälistymistä koskevaan kyselyosioon vastasi 629 koulua eli 43 prosenttia kaikista kyselyyn vastanneista. Kaikista koko kyselyyn vastanneista kouluista (1 457 kpl) yli puolet raportoi vain matkoja, ja reilu kolmasosa sekä matkoja että kotikansainvälisyyttä. Kansainvälisen toiminnan eri muodot kyselyyn vastanneissa kouluissa 57 Vain matkoja Matkoja ja kotikv Vain kotikv prosenttia kotikansainvälisyyttä kartoittaneeseen kysymykseen vastanneista kouluista. Luku vastaa peräti kolmasosaa kaikista kyselyyn vastanneista. Enimmäkseen kyse oli muista kuin virallisista (Pisa ym.) vierailuista. Kouluissa käy ulkomaisia vieraita mm. kielten tunneilla. Myös kunnan muissa kouluissa oleskelevat vaihto- vierailevat toisissa kouluissa. Avovastausten perusteella kouluissa vierailee lisäksi runsaasti ulkomaista opetushenkilökuntaa osa näistä vierailuista on todennäköisesti raportoitu myös kyselyn matkaosiossa. Enemmistö kysymykseen vastanneista kouluista oli toteuttanut myös muita kansainvälisiä hankkeita tai tapahtumia käytännössä tämä tarkoittaa runsasta kolmasosaa koko kyselyaineistosta. Useimmiten kouluissa toteutetaan monien kansainvälisten hankkeiden ja tapahtumien yhdistelmiä suosituimpina yksittäiset koulun kv-tapahtumat yhdistettynä tutustumiseen oman koulun maahanmuuttajien kieleen ja kulttuuriin tai koulukohtaisiin kv-oppitunteihin. Kansainvälinen kummilapsitoiminta on kyselyn mukaan kouluissa suosittua, ja kansainvälisiä teemapäiviä ja -viikkoja järjestetään ajoittain. Kaiken kaikkiaan kouluissa harjoitetaan hyvin monipuolista kansainvälistä toimintaa. Mitä kotikansainvälisyyden eri muotoja kouluissa harjoitetaan? (osuus kotikansainvälisyyskysymykseen vastanneista) Tuloksesta voidaan arvioida, että kotikansainvälistymisen laajuus ei kyselyssä tullut kattavasti esille, sillä kaikissa Suomen kouluissa lienee jonkinasteista opetussuunnitelmien perusteiden mukaista kansainvälisyystoimintaa. Tämä osuus vaatisikin laajempaa tutkimusta. Sen sijaan aineistosta muodostuu kiinnostava kuva siitä kuinka monimuotoista kotikansainvälisyystoimintaa kouluissa harjoitetaan. Lähes 40 prosenttia kotikansainvälisyyttä kartoittaneeseen kysymykseen vastanneista kouluista oli tehnyt tietoja viestintäteknologiaan perustuvaa kansainvälistä yhteistyötä lukuvuoden aikana. Näistä kouluista vajaat 40 prosenttia oli tehnyt etwinning-yhteistyötä, ja loput olivat käyttäneet muita työkaluja kuten Skypeä tai Facebookia tai viestineet sähköpostin välityksellä. Muiden maiden ja/tai kulttuurien edustajien vierailuja oli ottanut vastaan Muita kansainvälisiä hankkeita/tapahtumia Koulussa vieraillut muiden maiden ja kulttuurien edustajia Tieto- ja viestintäteknologiaan perustuvaa yhteistyötä Kouluissa toteutetut muut kansainväliset hankkeet/tapahtumat Virallisia kansainvälisiä kielitutkintoja Tutustuttu oman koulun maahanmuuttajien kulttuuriin ja kieleen Kv-kerhotoimintaa Koulukohtaisia kv-oppitunteja/ kursseja Muuta toimintaa Kv-tapahtumia koulussa/ paikkakunnalla Näiden eri toimintojen yhdistelmiä ISBN (painettu), (pdf) Grafiikat: Liisa Valtonen Kuvat: Janne Westerlund, Mikko Lehtimäki, Hannu Piirainen, Satu Haavisto

Tilastoja koulujen kansainvälisestä toiminnasta lukuvuonna

Tilastoja koulujen kansainvälisestä toiminnasta lukuvuonna 4A/17 Tilastoja koulujen kansainvälisestä toiminnasta lukuvuonna 16 17 taustaa Valtakunnalliset tilastot peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisestä toiminnasta kerättiin neljättä kertaa keväällä 17. Kyselyllä

Lisätiedot

Tilastoja peruskoulujen. ja lukioiden kansainvälisestä

Tilastoja peruskoulujen. ja lukioiden kansainvälisestä Tilastoja peruskoulujen NUMERO 3A/216 Faktaa EXPRESS KOULUISSA ON YHÄ ENEMMÄN KANSAINVÄLISTÄ TOIMINTAA ja lukioiden kansainvälisyydestä lukuvuonna 215 216 Taustaa TÄSSÄ Faktaa Express -julkaisussa esitellään

Lisätiedot

liikkuvuutta, verkostoja ja hankkeita

liikkuvuutta, verkostoja ja hankkeita 2/2 JÄÄVÄTKÖ ULKOMAALAISET KORKEAKOULUOPISKELIJAT SUOMEEN VALMISTUTTUAAN? S. NUMERO 2A/26 kotikansainvälistymistä, liikkuvuutta, verkostoja ja hankkeita Tilastoja aikuiskoulutuksen kansainvälistymisestä

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014

Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014 Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014 Alkusanat Mika Saarinen Yksikön päällikkö Erasmus+, ammatillinen Ensimmäinen hakukierros 2014 Ensimmäinen hakukierros Erasmus+, ammatillinen 63 liikkuvuushakemusta, n.

Lisätiedot

OSALLISTUMISELLA ON VÄLIÄ!

OSALLISTUMISELLA ON VÄLIÄ! FAKTAA EXPRESS 4/2012 OPISKELIJOIDEN KANSAINVÄLINEN LIIKKUVUUS AMMATILLISESSA JA KORKEA-ASTEEN KOULUTUKSESSA 2011 S. 1 NUMERO 4/2012 OPISKELIJOIDEN KANSAINVÄLINEN LIIKKUVUUS AMMATILLISESSA JA KORKEA-ASTEEN

Lisätiedot

MITÄ TILASTOT KERTOVAT OPPILAITOKSISSA TYÖSKENTELEVIEN ULKOMAANJAKSOISTA?

MITÄ TILASTOT KERTOVAT OPPILAITOKSISSA TYÖSKENTELEVIEN ULKOMAANJAKSOISTA? FAKTAA EXPRESS 12/2011 JÄÄVÄTKÖ ULKOMAALAISET KORKEAKOULUOPISKELIJAT SUOMEEN VALMISTUTTUAAN? S. 1 NUMERO 2/2014 MITÄ TILASTOT KERTOVAT OPPILAITOKSISSA TYÖSKENTELEVIEN ULKOMAANJAKSOISTA? Opettajien ja muun

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2015 15.3.2015 Helsingin seudulla liki puolet matkailijoista ulkomaisia Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tiedotusvälineille 3.8.2017 Aineistoa vapaasti käytettäväksi Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tässä tilastokoosteessa

Lisätiedot

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

RAPORTTI. Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013. Siru Korkala

RAPORTTI. Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013. Siru Korkala RAPORTTI Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 Siru Korkala Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 CIMOn kysely oppilaitoksille

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta on vakiintumassa osaksi suomalaisten peruskoulujen ja lukioiden arkipäivää. Toiminta on monipuolista

Lisätiedot

KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011

KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011 KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011 ISBN 978-951-805-534-4 (pdf) 10/2012 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen toiminnan resurssit

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala Kansainvälisyys maakunnissa Siru Korkala 26.11.2012 Mitä tutkittiin? Miten kansainvälinen aktiivisuus jakautuu alueellisesti? Miten kansainvälisyys on huomioitu maakuntasuunnitelmissa? Mitä kansainvälisyys

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle

Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Maahanmuuttajat keskittyvät Uudellemaalle Pohjois-Pohjanmaa; Pohjanmaa; 3,8 Etelä-Pohjanmaa; 1,2 2, Kainuu;,6 Lappi; 1, Keski-Suomi; 2, Pohjois-Savo; 1, Pohjois-Karjala; 2,2 Etelä-Savo; 1,3 Kaakkois-Suomi;,

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Faktaa. Koulussa, yliopistossa, ulkomailla.

Faktaa. Koulussa, yliopistossa, ulkomailla. A 05 Faktaa. TIETOA JA TILASTOJA Koulussa, yliopistossa, ulkomailla. Tilastoja yleissivistävän, ammatillisen ja korkeakoulutuksen kansainvälisestä oppilas- ja opiskelijaliikkuvuudesta 04. Kansainvälisen

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

Matkailun merkitys Kymenlaaksolle. Matkailuparlamentti Kuusankoski Jaakko Mikkola

Matkailun merkitys Kymenlaaksolle. Matkailuparlamentti Kuusankoski Jaakko Mikkola Matkailun merkitys Kymenlaaksolle Matkailuparlamentti 17.10.2017 Kuusankoski Jaakko Mikkola Matkailun kokonaiskysyntä maakunnittain Alueellisesti matkailukysyntä painottuu Uudenmaan lisäksi erityisesti

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10. Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki Rakenneuudistus toinen aste Helsinki 25.9.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 3.8.2011 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

Kansainvälisty kanssamme Muutoksen tuulia muilta mailta Haastateltavina Raija Collin ja Anita Martikainen Torniossa Nina Eskola, CIMO

Kansainvälisty kanssamme Muutoksen tuulia muilta mailta Haastateltavina Raija Collin ja Anita Martikainen Torniossa Nina Eskola, CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisty kanssamme Muutoksen tuulia muilta mailta Haastateltavina Raija Collin ja Anita Martikainen 27.4.2015 Torniossa Nina Eskola, CIMO Mikä

Lisätiedot

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %). HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten

Lisätiedot

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma seminaari Paasitorni 2.8.213 Erityisasiantuntija Riku Honkasalo Opetushallitus Esityksen sisältö Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ajankohtaista CIMOsta. Yyteri, 3.9.2015

Ajankohtaista CIMOsta. Yyteri, 3.9.2015 Ajankohtaista CIMOsta Yyteri, 3.9.2015 Erasmus+ Opetushenkilöstön liikkuvuus, KA1 Strategiset kumppanuushankkeet, KA2 Valmistelevat vierailut, kontaktiseminaarit Opiskelijoiden (korkeakoulut) työharjoittelu

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Pk-yritysten rooli Suomessa 1

Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - 1 - Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - Yritysten määrä on kasvanut - Yritystoiminta maakunnittain - Pk-yritykset tärkeitä työllistäjiä - Tutkimus- ja kehityspanostukset sekä innovaatiot - Pk-sektorin rooli

Lisätiedot

FIRST ohjelman liikkuvuustilastoja 2009-2010. Opiskelijaliikkuvuus

FIRST ohjelman liikkuvuustilastoja 2009-2010. Opiskelijaliikkuvuus FIRST ohjelman liikkuvuustilastoja 2009-2010 Opiskelijaliikkuvuus FIRST-ohjelman Suomen ja Venäjän välinen opiskelijaliikkuvuus lukuvuonna 2009-2010 (yliopistot ja ammattikorkeakoulut). Lukuvuosi 2008-2009

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Tilastoissa on

TAUSTATIEDOT. Tilastoissa on TAUSTATIEDOT Tilastot taustatiedoista sisältävät väestön määrän ja väestön koulutusrakenteen, oppivelvollisten määrät sekä koulutuksen järjestäjien, oppilaitosten ja opetuspisteiden määrät ja luettelot

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi Tiedotusvälineille 9.8.2010 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2010 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 6.8.2009 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2009 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun 1 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät 19,9 prosenttia n seudulla Lokakuussa 2016 n seudulla yövyttiin 10 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 800 yötä ja ulkomaalaiset 2 200 yötä (venäläiset 922 yötä).

Lisätiedot

COMENIUS YKSILÖLLINEN OPPILASLIIKKUVUUS

COMENIUS YKSILÖLLINEN OPPILASLIIKKUVUUS COMENIUS YKSILÖLLINEN OPPILASLIIKKUVUUS Eurooppalainen oppimiselämys yläkoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten oppilaille Kokemuksia Comenius-ohjelman yksilöllisen oppilasliikkuvuuden pilottihankkeeseen

Lisätiedot

Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa

Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa 1 Tutkimuksen tavoite Tämän kyselytutkimusprojektin tavoitteena oli selvittää suomalaisten peruskoulujen

Lisätiedot

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

Matkailutilasto Kesäkuu 2016 Matkailutilasto Kesäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 7,5 prosenttia Oulussa Kesäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 37 000 yötä ja ulkomaalaiset 12 000 yötä

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Matkailutilasto Heinäkuu 2016 Matkailutilasto Heinäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 4,9 prosenttia Oulussa Heinäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 80 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 61 000 yötä ja ulkomaalaiset 19 000 yötä

Lisätiedot

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista. 29.3.2016 Tilasto- ja tietovarastoryhmä

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista. 29.3.2016 Tilasto- ja tietovarastoryhmä Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista 29.3.216 Tilasto- ja tietovarastoryhmä OPINTOTUKIMENOT, OPINTOLAINAT JA TAKAUSVASTUUT Opintotukimenot 199 215 1 Milj. euroa (vuoden 215 rahana)

Lisätiedot

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot Suomen Kuntaliitto Kyselyn tiedot Kysely toteutettiin 10.12.-21.12.2012 välisenä aikana. Kysely lähetettiin kuntajohtajille. Yhteensä 124 vastaajaa vastasi kyselyyn.

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUS ON KANSAINVÄLISTÄ

AIKUISKOULUTUS ON KANSAINVÄLISTÄ FAKTAA EXPRESS /2011 JÄÄVÄTKÖ ULKOMAALAISET KORKEAKOULUOPISKELIJAT SUOMEEN VALMISTUTTUAAN? S. 1 NUMERO 1/20 3/20 AIKUISKOULUTUS ON KANSAINVÄLISTÄ Tuloksia aikuiskoulutuksen kansainvälisyysselvityksestä

Lisätiedot

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY PORVOON KAUPUNKI JA PORVOON NUORISOVALTUUSTO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY KYSELY Internet-kysely toteutettiin lokakuussa 2010 yhteistyössä koulujen

Lisätiedot

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa 1 Yöpymiset laskivat 20,9 prosenttia n seudulla Toukokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 14 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 12 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 2 000 yötä (venäläiset 709 yötä). Yhteensä

Lisätiedot

Ajan trendit suomalaisessa liikuntapolitiikassa jatkuuko Liikkuvan koulun menestystarina?

Ajan trendit suomalaisessa liikuntapolitiikassa jatkuuko Liikkuvan koulun menestystarina? Ajan trendit suomalaisessa liikuntapolitiikassa jatkuuko Liikkuvan koulun menestystarina? Tiina Kivisaari, johtaja Yhdessä innostuen liikkuva koulu verkostotapaaminen 6.10.2017 2 Ajankohtaista Valtionavustusuudistus-

Lisätiedot

Kansainvälinen liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa 2013

Kansainvälinen liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa 2013 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus Centret för internationell mobilitet och internationellt samarbete Centre for International Mobility SIRU KORKALA Kansainvälinen liikkuvuus ammatillisessa

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2012

Etsivä nuorisotyö 2012 OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2012 Trenditiedot 2008-2012 Erik Häggman 2013 [KIRJOITA YRITYKSEN OSOITE] Sisältö 1. Johdanto... 5 2. Etsivän nuorisotyön palvelujen saatavuus 2008 2012...

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Lokakuu 216 Koonnut Irma Kettunen Sisällys 1. Opiskelu peruskoulussa... 3 2. Opiskelu lukiossa... 4 3. Opiskelu ammattioppilaitoksessa ja ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa

Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa TULOKSIA Selvitysraportin julkistaminen 20.4.2016 Helsingin kaupungin työväenopisto Leena Saloheimo Vapaa Sivistystyö ry Selvitys

Lisätiedot

Kielikysely syksyllä 2012 7. luokan oppilaiden kielivalinnat ja vaihtoehdot

Kielikysely syksyllä 2012 7. luokan oppilaiden kielivalinnat ja vaihtoehdot Tuuli Mirola Anneli Pirttilä Terttu Kauranen Kielikysely syksyllä 2012 7. luokan oppilaiden kielivalinnat ja vaihtoehdot Saimaan ammattikorkeakoulu Saimaa University of Applied Sciences 2013 Saimaan ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Ennakkoäänestyspaikat kuntavaaleissa 2017

Ennakkoäänestyspaikat kuntavaaleissa 2017 Liite Kuntaliiton tiedotteeseen 9.2.2017 Ennakkoäänestyspaikat kuntavaaleissa 2017 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö marianne.pekola-sjoblom @ kuntaliitto.fi p. 050 337 5634 @M_PekolaSjöblom Sirkka-Liisa

Lisätiedot

Matkailutilasto Elokuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016 Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016 Matkailutilasto Syyskuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 6,6 prosenttia Oulussa Syyskuussa 2016 Oulussa yövyttiin 50 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 41 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2011 Lukiokoulutus 2010 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2010 yhteensä 111 800 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli 7.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Tutkimusosio Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Valtuutetut pitivät kaikkia valtioneuvoston sote-uudistukselle asettamia keskeisiä

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Kuukauden tilasto: opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Vuonna 2015 perusopetuksen oppilaista kuusi prosenttia oli vieraskielisiä, ts. äidinkieli oli jokin muu kuin suomi,

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

Raportti etsivästä nuorisotyöstä

Raportti etsivästä nuorisotyöstä VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Raportti etsivästä nuorisotyöstä Raportti etsivästä nuorisotyöstä Häggman Erik 2012 1 Sisältö 1 Johdanto... 5 2 Kyselyn toteutus ja raportti... 5 2.1... 5 3 Etsivän nuorisotyön

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Koulutus 2014 Lukiokoulutus 2013 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2013 yhteensä 105 900 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Leonardo da Vinci Tilastoja 2011

Leonardo da Vinci Tilastoja 2011 Leonardo da Vinci Tilastoja ISBN 978-95-85-5-8 ISSN 798-6 / Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Sisältö. Yleistä hakukierroksesta. Liikkuvuushankkeet. Liikkuvuushankkeiden hakijaorganisaatiot.

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus Suomessa 2015: tutkinto-opiskelu ulkomailla

Korkeakouluopiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus Suomessa 2015: tutkinto-opiskelu ulkomailla Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus Centret för internationell mobilitet och internationellt samarbete Centre for International Mobility IRMA GARAM Korkeakouluopiskelijoiden kansainvälinen

Lisätiedot

Matkailutilasto Helmikuu 2016

Matkailutilasto Helmikuu 2016 Matkailutilasto Helmikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Koulutus 2016 Lukiokoulutus 2015 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2015 104 100 opiskelijaa.

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Koulutus 2010 Lukiokoulutus 2009 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2009 yhteensä 112 100 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Matkailutilasto Huhtikuu 2016

Matkailutilasto Huhtikuu 2016 Matkailutilasto Huhtikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2017 Lukiokoulutus 2016 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2016 yhteensä 103 600 opiskelijaa.

Lisätiedot

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä Katoavat työpaikat Pekka Myrskylä 13-14.06.2017 Työpaikkamuutos 1987-2014 1987 % 2014 % Erotus Uudenmaan maakunta 675242 29,1 771293 33,9 96051 14,2 Pohjois-Pohjanmaan maakunt 142326 6,1 155246 6,8 12920

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely

Yksityishammaslääkärikysely Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa k 007 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (67 kpl,

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Kuopio 21.11.2014 Villiina Kazi Asiantuntija Maahanmuuton määrä kasvaa mutta myös tasaantuu

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2014 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

Leonardo da Vinci. Tilastoja 2010

Leonardo da Vinci. Tilastoja 2010 Leonardo da Vinci Tilastoja Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, Hakaniemenranta 6 (PL ), Helsinki, Puh. 7 868 (vaihde) Sisältö Yleistä hakukierroksesta Liikkuvuushankkeet. Liikkuvuushankkeiden

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista Tilastoryhmä

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista Tilastoryhmä Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista 3.3.215 Tilastoryhmä OPINTOTUKIMENOT, OPINTOLAINAT JA TAKAUSVASTUUT Opintotukimenot 199 214 1 Milj. euroa (vuoden 214 rahana) 9 8 7 6 5 4

Lisätiedot

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia n seudulla Elokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 20 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 16 000 yötä ja ulkomaalaiset 4 700 yötä (venäläiset 1 500 yötä). Yhteensä yöpymiset

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti Trenditietoja 2008-2013 Häggman Erik 2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Sivu 1 [KI R J O I T A Y R I T Y K S E N O S O I T E ] Sisältö

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2008 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2282 kpl,

Lisätiedot

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Eurooppalainen Euroguidance-verkosto tukee ohjausalan ammattilaisia kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ja vahvistaa

Lisätiedot

ECVET tulee, oletko valmis!

ECVET tulee, oletko valmis! ECVET tulee, oletko valmis! ECVET EXPERT -toiminta 2012 2013 Savonlinna 28.10.2013 Hannele Nevalampi, CIMO Kansallinen ECVET Expert-toiminto Toiminto on perustettu 2012 Tukemaan ECVETin kansallista toimeenpanoa

Lisätiedot