1. SÄÄTIÖ 2. PIIRI 3. KLUBI 4. ADRESSIT 5. RITARIT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. SÄÄTIÖ 2. PIIRI 3. KLUBI 4. ADRESSIT 5. RITARIT"

Transkriptio

1 ARS-lionin kansio LC 1. SÄÄTIÖ 2. PIIRI 3. KLUBI 4. ADRESSIT 5. RITARIT Tämä kansio on tarkoitettu klubin ARS-lionin käsikirjaksi. Piirin osioon voi piirin ARS-toimikunta lisätä omia sivujaan, klubin osioon ARS-lion tekee omia, klubia koskevia lisäyksiä.

2 Arne Ritari-säätiö. Arne Ritari-säätiö perustettiin Hämeenlinnan valtakunnankokouksessa 1986, perustajana oli Suomen Lions-liitto ja alkupääomaksi merkittiin markkaa. Säätiö tukee sääntöjensä puitteissa (liite 1) klubien, piirien ja liiton aktiviteetteja ja muutakin lionstoimintaa. Se kartuttaa varojaan ottamalla vastaan lahjoituksia etupäässä adressi- ja ritarimaksujen kautta. Säätiön pääoma on kohonnut euroon, mutta turvallisen sijoituspolitiikan ansiosta ei sijoitustoiminta anna mahdollisuutta mittavien apurahojen jakoon. Vuosittain jaettavat apurahat perustuvat varainhankintaan (adressimyyntiin ja ritarimaksuihin) ja ovat noin puolet varainhankinnan nettotuotosta, lopuilla maksetaan hallintokustannukset ja kartutetaan säätiön pääomaa. Säätiön toimintaa ohjaa hallitus, johon kuuluu Suomen Lions-liiton edellisen vuoden puheenjohtaja ja kuusi liiton hallituksen nimeämää jäsentä. Jäsenistä kaksi vaihtuu vuosittain. Säätiön hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä sihteerin, joka voi olla myös ulkopuolinen. Säätiön asioita hoitaa hallituksen valitsema asiamies. Koska palkattua työvoimaa ei säätiöllä ole, hoitavat hallituksen jäsenet säätiön erilaisia tehtäviä, kuten adressien markkinointia, kontakteja piirien ARS-puheenjohtajiin ja toiminnan kehittämistä. Jokaisessa piirihallituksessa on ARS-puheenjohtaja, joka valitsee ARS-toimikunnan. Puheenjohtaja yhdessä toimikunnan kanssa ylläpitää ja kouluttaa klubien ARS-lioneita, markkinoi adresseja ja edesauttaa hyvien palveluaktiviteettien löytämistä apurahojen kohteeksi. Klubien edellytetään nimeävän ARS-lionin toimimaan klubinsa kontaktihenkilönä säätiön asioissa. Hänen tehtävänään on tiedottaa säätiön asioista klubille ja hoitaa adressien myyntiä klubin jäsenille. ARS-lion hankkii adresseja piirin ARS-toimikunnalta, myy niitä klubin jäsenille ja valvoo, että klubi suorittaa adressimaksut säätiön tilille. Hän toimii myös klubin asiantuntijana ritari- ja apurahahakemuksia tehtäessä. Kuka oli Arne Ritari? Säätiö on perustettu vuonna 1986 tukemaan klubien palvelutoimintaa ja lionstoimintaa yleisesti. Kuka oli Arne Ritari, jolta säätiömme on saanut nimensä? Arne Ritari oli kanadansiirtolaisten Tuomas ja Justiina Ritarin poika, joka syntyi Seinäjoen Soukkajoella Hänen äitinsä teki raskaan laivamatkan Suomeen lapsensa synnyttämiseksi ja matkusti sen jälkeen takaisin uuteen kotimaahansa. Pojalle alun perin annettu nimi Aarne muuttui Kanadassa Arneksi.

3 Arne varttui nuorukaisesta mieheksi tehden erilaisia töitä ja opiskelemalla työn ohessa. Hän menestyi vakuutus- ja matkailualalla, hänellä oli oma matkatoimisto Sudburyssä (Supperissa). Hän avioitui suomalaisen Kaarina Heinosen kanssa Arne tapasi liikeasioissa Melvin Jones nimisen miehen; tästä muodostui elinikäinen ystävyys. Arne liittyi mukaan Melvinin perustamaan järjestöön, hän oli 63 vuotta LC Sudburyn 100 prosenttinen jäsen. Arne Ritari saapui Suomeen 1948 matkatoimistonsa asioissa; olivathan Olympialaiset Helsingissä Hän kertoi liiketuttavilleen kansainvälisestä lions-aatteesta, mutta aika ei ollut vielä kypsä lions-klubin perustamiseen Suomeen. Tämä tapahtui sitten 1950, jolloin perustettiin LC Helsinki- Helsingfors, jonka kummiksi tuli Arne Ritari. Arnea on sittemmin pidetty koko Suomen lionstoiminnan kummina. Hän teki sen jälkeen useita matkoja Suomeen ja oli mukana 1986 Hämeenlinnan valtakunnankokouksessa, jossa perustettiin Arne Ritari-säätiö. Hän ei aluksi ollut innostunut säätiön ehdotetusta nimestä, koska hän pelkäsi sen johtavan jonkinlaiseen henkilöpalvontaan. Kun hänelle oli selvitetty säätiön tarkoitus ja toimintaperiaatteet antoi hän mielihyvin nimensä säätiöllemme. Kun säätiöön perustettiin Arne Ritari-kilta, valittiin Arne Ritari sen jäseneksi numero 1. Arne Ritari kuoli xx.yy.zz Arne Ritari-säätiön säännöt 1 Säätiön nimi on Arne Ritari -säätiö ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena on tukea ja edistää Suomen lionsklubien hyväntekeväisyyteen johtavia aktiviteetteja sekä vaalia Suomen lionstoiminnan kummin, Arne Ritarin, elämäntyötä maamme lionstoiminnan perustamisessa. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla apurahoja Suomen Lions-liitto r.y:n jäsenklubien omille ja yhteisille piiri- tai liittotason aktiviteeteille sekä tukemalla muutenkin suomalaista lionstoimintaa. 3 Säätiön peruspääoma on satatuhatta ( ) markkaa. Säätiön varat on sijoitettava varmalla ja tuloa tuottavalla tavalla. Säätiöllä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä kartuttaa omaisuuttaan muillakin tavoin, ei kuitenkaan harjoittamalla liiketoimintaa. Säätiö voi perustaa yhdessä Suomen Lions-liitto r.y:n kanssa lionstoimintaa tukevia sellaisia rahastoja, joiden varoja voidaan käyttää vain 2 :ssä mainittuihin tarkoituksiin.

4 4 Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus, johon kuuluu vuosittain vaihtuva Suomen Lionsliitto r.y:n edellisen toimikauden puheenjohtaja sekä kuusi jäsentä siten, että näistä kuudesta jäsenestä kausittain on kaksi jäsentä erovuorossa. Valittaessa hallitusta ensimmäistä kertaa, määrätään erovuoroisuus arvalla. Erovuoroon tullutta jäsentä ei voi valita uudelleen. Toimikausi on sama kuin tilikausi. Hallituksen valitsee perustajayhdistyksen hallitus viimeistään kesäkuussa pidettävässä kokouksessaan. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallitus valitsee myös säätiön sihteerin ja muut tarpeelliset toimihenkilöt ja määrää heidän palkkionsa. 5 Kutsu hallituksen kokouksiin toimitetaan todistettavalla tavalla kirjallisesti kullekin jäsenelle vähintään viisi päivää ennen kokousta. Muut tiedonannot hallituksen jäsenille toimitetaan samalla tavalla. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja kolme hallituksen jäsentä. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, mikäli näistä säännöistä ei muuta johdu. Äänten mennessä tasan, ratkaistaan vaalit arvalla, mutta muissa asioissa tulee voimaan se mielipide, johon kokouksenpuheenjohtaja on yhtynyt. 6 Säätiön nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai toinen heistä yhdessä hallituksen muun jäsenen tai hallituksen siihen valtuuttaman säätiön toimihenkilön kanssa. 7 Hallituksen jäsenelle ei makseta kokouspalkkiota. Kokousmatkakulut suoritetaan perustajayhdistyksen matkustussäännön mukaisesti. 8 Hallitus kokoontuu vuosikokoukseen kunkin vuoden elokuussa. Vuosikokouksessa vahvistetaan hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös. Niin ikään päätetään talousarviosta kulumassa olevalle vuodelle, määrätään mahdolliset palkat ja palkkiot ja valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille varamiehet. Tilintarkastajista ainakin toisen ja tämän varamiehen tulee olla KHT- tai HTM-tilintarkastajia.

5 9 Säätiön tilivuosi on Tilit ja hallituksen kertomus, säätiön toiminnasta edellisenä kautena on toimitettava vuosikokouksen jälkeen tilintarkastajille, joiden on annettava kertomuksensa syyskuun kuluessa. Mikäli tilintarkastajien kertomus antaa aihetta, on hallituksen kokoonnuttava lokakuun loppuun mennessä päättämään toimenpiteistä, joita tilintarkastuskertomus aiheuttaa. 10 Oikeaksi todetut jäljennökset tilinpäätöksestä, tilintarkastajien lausunnosta ja toimintakertomuksesta sekä tarvittavat tiedot hallituksen vuosikokouksen pöytäkirjasta on marraskuun loppuun mennessä toimitettava patentti- ja rekisterihallitukselle. Hallituksen jäsenen ja nimenkirjoittajien vaihtumisesta on viivytyksettä tehtävä ilmoitus patentti- ja rekisterihallituksen säätiörekisteriin. 11 Säätiön sääntöjä voidaan muuttaa, mikäli vähintään neljä hallituksen jäsentä sitä kannattaa. Sääntömuutokselle on saatava patentti- ja rekisterihallituksen vahvistus. Säätiön lakkauttamisesta päätetään samassa järjestyksessä. 12 Jos säätiö lakkautetaan, käytetään säätiön varat hallituksen päättämällä tavalla lionstoimintaa lähellä olevaan tarkoitukseen. Perustettu: KVN Kankaanpää Säätiörekisteri nro 2483/ Sääntömuutos: Arne Ritari -säätiön hallitus , Pat.- ja rekist.hallitus/säätiörekisteri ARNE RITARI-SÄÄTIÖ RS PALKITSEMINEN SÄÄTIÖN PUITTEISSA. 1. Huomionosoituksen välineenä on säätiön viiri. Huomionosoitus voidaan myöntää henkilön tai klubin merkkipäivänä. Se voidaan myöntää myös klubille tai henkilölle, joka on merkittävästi vaikuttanut säätiön varojen kartuttamiseen. Ehdotuksen klubista tekee ARS-toimikunnan puheenjohtaja ja henkilöstä klubi. Säätiön asiamies esittelee ehdotuksen säätiön hallitukselle, joka tekee päätöksen. 2. Huomionosoituksen välineenä on kunniakirja.

6 Klubi voidaan palkita kunniakirjalla hyvin onnistuneen adressimyynnin takia. Ehdotuksen klubista tekee säätiön asiamies hallitukselle, joka tekee päätöksen. 3. Huomionosoituksen välineenä on ansiomerkki. Leijonalle voidaan myöntää yhden, kahden tai kolmen ruusukkeen ARS-ansiomitali. Yhden ruusukkeen ansiomerkki, joka myönnetään ansiokkaasta toiminnasta klubi-, piiri- tai liiton tasolla tai säätiön hallituksessa säätiön päämäärien hyväksi. Ehdotuksen voi tehdä piirin ARS-toimikunnan puheenjohtaja säätiön asiamiehelle ja säätiön asiamies piiri- ja liittotasolla hallitukselle, joka tekee lopullisen päätöksen. Kahden ruusukkeen ansiomerkki, joka myönnetään erittäin ansiokkaasta toiminnasta piirin ARS-toimikunnan puheenjohtajana tai säätiön hallituksen jäsenenä. Ehdotuksen tekee säätiön asiamies tai hallituksen jäsen hallitukselle, joka tekee lopullisen päätöksen. Kolmen ruusukkeen ansiomerkki, joka myönnetään pitkäaikaisesta ja erittäin ansiokkaasta toiminnasta säätiön hyväksi. Ehdotuksen tekee säätiön asiamies tai hallituksen jäsen. Hallitus tekee lopullisen päätöksen. Kolmen ruusukkeen ansiomerkki edellyttää joko yhden tai kahden ruusukkeen ansiomerkin olemassaoloa. 4. Piiriä säätiön hallitus voi kannustaa myöntämällä raha-apurahan hyvin onnistuneen adressimyynnin takia. MYÖNNETYISTÄ PALKITSEMISISTA SÄÄTIÖN ASIAMIES PITÄÄ LUETTELOA, JOKA JULKISTETAAN SÄÄTIÖN VUOSIKERTOMUKSESSA. Hyväksytty säätiön hallituksen kokouksessa Klubin ARS-lionin oma sivu Säätiön asiamies: Timo Haasto p Säätiön pankkitili: Säätiön Internet osoite:

7 Adressimyynti. Jokainen leijona käyttää useita adresseja vuodessa onnitteluihin tai surunvalitteluihin. Arne Ritarisäätiöllä on adressi, jonka tuotolla avustetaan klubien palveluaktiviteetteja sekä tuetaan lionismin kehitystä Suomessa. Käyttäkäämme siis järjestömme omaa adressia varsinkin kun se on erittäin monipuolinen, samaa adressia voidaan käyttää sekä ilon että surun päivänä. Adressissa on kolme vaihdettavaa kuvaa, jotka voi valita tilanteen mukaan; voi myös tulostaa tyhjälle arkille minkä tahansa kuvan, joka sopii tilanteeseen. Adresseja on saatavissa piirin ARS-toimikunnan puheenjohtajalta, joka markkinoi adresseja piirin eri tilaisuuksissa. Häneltä adresseja voi tilata myös puhelimitse tai sähköpostilla, jolloin toimitus tapahtuu postitse. Klubin kannattaa hankkia kerralla suurempi määrä adresseja, niitä voi sitten klubikokouksessa ostaa ARS-lionilta. Kätevintä on, jos klubin jokaisella jäsenellä on vähintään yksi adressi kotona, samaa adressiahan voi käyttää eri tilanteissa. Kun adressi on käytetty, ostetaan seuraavassa klubikokouksessa uusi. Koska kaikilla ei ole valmiuksia adressin kirjoittamiseen tietokoneella, olisi hyvä jos klubissa olisi joku, jolta voi pyytää apua adressin tekstittämiseen. Toki adressin voi tekstittää myös käsin, ilman mitään apuneuvoja. Klubi maksaa adressit säätiölle aktiviteettitililtään. Maksu suoritetaan säätiön pankkitilille käyttäen klubiviitettä, viitteen saa piirin ARS-puheenjohtajalta. Klubin jäsenen ostaessa adresseja suoraan säätiöltä (esim. liiton toimistosta), on maksettaessa käytettävä klubiviitettä. Jäsenen ostaessa adresseja klubilta maksulla hyvitetään aktiviteettitiliä. Säätiö seuraa adressimaksujen kertymistä klubeittain, kotimaisen 100 prosentin presidentin palkinnon edellytyksenä on joko Lions-ritarin hankkiminen klubiin tai vähintään 10 adressin osto. Säätiöllä on myös adressimyyntikilpailuja, tulos ratkaistaan klubiseurannan avulla. Arne Ritari-kilta. Arne Ritari-säätiö perusti v Arne Ritari-killan, jonka säännöt ovat 5.2. Kun lion hyväksytään killan jäseneksi, hänelle myönnetään Lions-ritarin nimi ja arvo. Jäsenyyden perusteet ovat sääntöjen pykälässä 3: Jäsenyyttä voi anoa vain Suomen Lions-liitto ry:n jäsenklubin hallitus klubin omalle

8 jäsenelle. Klubi voi hakea jäsenyyttä vain sellaiselle jäsenelleen, oka on ollut jäsen vähintään 5 vuotta ja toiminut aktiivisesti klubin eri tehtävissä ja/tai aktiviteeteissa useina toimikausina. Tekemällään hakemuksella klubi vakuuttaa, että ko. lion täyttää em. jäsenyysehdot. Lions-ritarin nimityksestä on tullut suosittu tapa muistaa ansioitunutta klubin jäsentä, ritareita on jo yli kuusisataa. Ritariarvon hankkiminen on arvokkain tapa klubille palkita jäsentään paikkakunnan, piirin tai koko maan alueella tapahtuneesta merkittävästä palvelutyöstä. Klubeissa on erilaisia menetelmiä palkitsemisesta päättämiseksi, klubikokous on varmastikin väärä foorumi tässä asiassa. Hyvään hallintotapaan kuuluu varata aktiviteettirahoista jäsenyysmaksu budjettikäsittelyn yhteydessä. Päätös tehdään hallituksen kokouksessa, ellei palkittava satu olemaan hallituksen jäsen; hallitus voi myös antaa valtuudet presidentille. Kun päätös on tehty, täytetään ritarihakemus, joka on sivulla 5.3 ja löytyy myös netistä. Hakemukseen kuuluu lyhyt ansioluettelo ja se lähetetään presidentin allekirjoituksella varustettuna säätiön toimistoon. Killan jäsenyysmaksu (tällä hetkellä 850 euroa) suoritetaan säätiön tilille samanaikaisesti anomuksen jättämisen kanssa. Hakemukseen on syytä merkitä julkaisupäivä, josta nähdään kiireellisyys ja myös salassapitoaika. Hakemuksen käsittely ja kilven sekä merkkien toimitus kestää kaksi viikkoa, ellei asialla ole kiire; tällöin kannattaa ottaa yhteyttä säätiön asiamieheen, jolloin toimitusaikaa voidaan lyhentää ratkaisevasti. Materiaali toimitetaan hakemuksessa nimetylle yhdyshenkilölle. Hakemus käsitellään säätiössä virkamiestyönä, jolloin varmistetaan, että hakija täyttää pykälän 3 kriteerit. Käytännössä Lions-ritariksi hyväksymisen tekee klubin hallitus, säätiön hallitus hyväksyy jäsenyyden muodollisesti jälkikäteen. Ritariksi nimittäminen tapahtuu juhlallisesti joko Charter-juhlassa, klubikokouksessa tai saajan merkkipäivävastaanotolla. Enenevässä määrin on otettu käyttöön ritariksi lyöminen miekanlappeen kosketuksella. Lyöjänä tulisi olla Lions-ritari tai säätiön hallituksen jäsen, nimittämisen jälkeen ojennetaan uudelle ritarille ritarikirja, arki- ja juhlamerkit ja ladylle ladymerkki. Ritariksi lyöjä tai esim. klubin presidentti onnittelee uutta ritaria ja tuo esille hänen ansionsa palvelutyössä ja esittelee hänet esimerkkinä todellisesta leijonasta. Piirin ARSpuheenjohtajalta tai säätiön asiamieheltä saa apua ritaritilaisuuden suunnittelussa. Arne Ritari-killan säännöt 1. Jäsenyyden myöntää Suomen Lions-liitto ry:n Arne Ritari-säätiön hallitus

9 2. Lions-ritari-jäsenyyden tunnukseksi annetaan lionille jäsenyystodistus sekä killanjuhla- ja arkimerkki. Jäsenyystodistuksen allekirjoittaa sekä Suomen Lions-liitto ry:n että Arne Ritarisäätiön ne henkilöt, joilla on siihen ao. sääntöjen mukaisesti nimenkirjoitusoikeudet.. 3. Jäsenyyttä voi anoa vain Suomen Lions-liitto ry:n jäsenklubin hallitus klubin omalle jäsenelle. Klubi voi hakea jäsenyyttä vain sellaiselle jäsenelleen, joka on ollut jäsen vähintään 5 vuotta ja toiminut aktiivisesti klubin eri tehtävissä ja/tai aktiviteeteissa useina toimikausina. Tekemällään hakemuksella klubi vakuuttaa, että ko. lion täyttää em. jäsenyysehdot. 4. Vapaamuotoiset hakemukset lähetetään osoitteella Suomen Lions-liitto ry/ Arne Ritari-säätiö, Kirkonkyläntie 10, Helsinki. Määräaikoja hakemuksen jättämiselle ei ole. 5. Säätiön hallitus päättää jäsenyydestä heti hakemuksen saapumista seuraavassa kokouksessa, kuitenkin vain jos jäsenyysmaksu on tätä ennen suoritettu säätiön tilille. 6. Jäsenyysmaksu on 850 EUR, eikä sen suorittamiseen saa liittyä mitään käyttötarkoitusta. Jäsenyysmaksun vahvistaa tarvittaessa uudelleen Suomen Lions-liitto ry:n hallitus säätiön hallituksen esityksestä. 7. Arne Ritari-säätiön hallitus pitää yllä Lions-ritari-jäsenluetteloa. Mahdollisuuksien mukaan jäsenten nimet, esittely tms. julkaistaan myös the Lion-lehdessä ja Lions-vuosikirjassa. 8. Lions-ritari-jäsenet ja kertyneet jäsenmaksut on mainittava Suomen Lions-liitto ry:n vuosikokoukselle esitettävässä säätiön tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa. 9. Jäsenyysmaksulla kertyneitä varoja säätiön hallitus saa käyttää vain sääntöjen mukaisiin tarkoituksiin. 10. Näitä sääntöjä voi muuttaa Suomen Lions-liitto ry:n hallitus vain säätiön hallituksen esityksestä. Muutospäätöksen on oltava yksimielinen. Valtakunnankokous Jyväskylä

10 Suomen Lions-liitto ry:n ARNE RITARI -SÄÄTIÖ Lions-ritari -nimityksen hakemus Anomme täten Arne Ritari säätiöltä klubimme jäsenelle LIONS-RITARI-nimitystä. Nimityksen saaja Klubi Liittymisvuosi Lions ansiot Yhteyshenkilö Katuosoite Puhelin Postinro ja kaupunki Julkaisupäivä Allekirjoitukset Anomus toimitetaan Arne Ritari säätiön hallituksen käsittelyä varten osoitteella: Timo Haasto Kauppilankuja 51, Vihti puh: Jäsenyysmaksu 850 maksetaan Arne Ritari säätiön tilille Nordea

11 Apurahat. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla apurahoja Suomen Lions-liitto ry:n jäsenklubien omille tai yhteisille piiri- ja liittotason aktiviteeteille sekä tukemalla muutenkin suomalaista lionstoimintaa. Säätiön tärkein apurahakohde on klubien palveluaktiviteettien rahoitus, jolloin klubin osuus rahoituksesta on vähintään puolet. Säätiö myöntää myös apurahoja perheille, joita on kohdannut katastrofi kuolemantapauksen tai esim. tulipalon muodossa. Tällöin ei välttämättä vaadita klubilta palvelutyötä tai täyttä 50 prosenttia omarahoitusta. Hakemuksen tulee olla lionsklubin tekemä. Säätiö on myös tukenut piirien ja liiton lionismia edistäviä hankkeita. Apurahan hakeminen tehdään hakulomakkeella. Hakijan nimen (klubi) jälkeen tulevat tarkat osoiteja yhteystiedot sekä tieto aikaisemmin myönnetyistä apurahoista. Klubi voi hakea uutta apurahaa aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua edellisen myöntämisestä. Avustuskohde ilmaistaan muutamalla sanalla samoin kohteen sijainti. Apurahoja myönnetään vain toteutumattomiin kohteisiin. Mitä suurempi on palvelutyön määrä, sitä paremmin hakemus hyväksytään. Huom! Palvelutyötä ei ole klubin rahoitusosuuden hankkimiseksi käytetty aktiviteettityön määrä. Tarkemmat tiedot kohteesta, palvelutyön toteutuksesta ja talousarviosta voivat olla myös yhtenä liitteenä. Hakijan pankkiyhteys (klubin aktiviteettitili) tulee aina merkitä hakemukseen. Hakemuksia hylätään vuosittain: suurin syy on hakemuksen väärä kohde ts. haetaan rahoitusta varainhankinta-aktiviteetille, jota ei ohjesäännön mukaisesti rahoiteta. On kuitenkin puute hyvistä kohteista ts. puhtaista palveluaktiviteeteista, jotka ovat ainutkertaisia eikä vuosittain toistuvia. Säätiö ei myöskään tue Suomen Lions-liiton ohjelmaan kuuluvia kertaluontoisia tai jatkuvia aktiviteetteja (esim. Lions-Quest). Säätiö ilmoittaa kirjeitse päätöksestä, lisätietoja saa säätiön asiamieheltä. Apuraha maksetaan ilmoitetulle pankkitilille. Klubin tulee antaa selvitys apurahan käytöstä kohteen valmistuttua, kuitenkin viimeistään kahden vuoden kuluttua myöntämispäivästä. Jos kohde ei ole tuolloin valmis, on siitä ilmoitettava säätiölle. Ellei kohdetta ole päästy aloittamaan, tulee apuraha palauttaa säätiön tilille. Apurahojen hakemisesta saa lisätietoja piirin ARS -puheenjohtajalta, jolle apurahahakemus tulee toimittaa. Hän lähettää sen saatekirjeellä säätiön asiamiehelle.

12 Apurahojen myöntämisperusteiden OHJESÄÄNTÖ 1(1) 1. Arne Ritari-säätiön hallituksella on oikeus jakaa vuosittain apurahoja, joiden määrä ja saajatahot on määritelty säätiön säännöissä. Tässä ohjesäännössä on määritelty apurahan hakumenettely ja myöntämispäätökseen vaikuttavat asiat. Ohjesäännössä käytetään jäljempänä seuraavia nimityksiä: Hakija on apurahaa hakemaan oikeutettu taho, joka on joko lionsklubi, useat klubit yhdessä tai Suomen Lions-liitto ry. Kohde on aktiviteetti, johon apurahaa haetaan. Hallitus on Arne Ritari-säätiön hallitus Apurahojen hakuperusteista kerrotaan säätiön koulutusmateriaalissa, Internet-sivuilla ja The Lion-lehden sivuilla. Apurahaa voi hakea lionsjärjestön toimintakauden aikana, joka on syystoukokuu. Hallitus käsittelee apuraha-anomuksen seuraavassa kokouksessaan. Käsittelyn tulos ilmoitetaan hakijalle. 4. Apuraha voidaan myöntää vain tuloa tuottamattomaan kohteeseen, joka on suunnittelu- tai aloitusvaiheessa. 5. Myöntämispäätöstä harkittaessa hakijalle katsotaan eduksi omarahoitusosuuden ohella kohteen hyväksi tehtävä palvelutyö. 6. Apuraha voi olla enintään saman suuruinen kuin hakijan kohteeseen panostama rahamäärä.. 7. Apuraha-hakemus tehdään säätiöltä saatavalle lomakkeelle. 8.Hakija, jolle apuraha on myönnetty, sitoutuu antamaan selvityksen hallitukselle apurahan käyttöön liittyvistä asioista. Selvitys annettava välittömästi kohteen valmistumisen jälkeen, kuitenkin viimeistään kahden vuoden sisällä apurahan myöntämisestä. Mikäli kohteen luonne vaatii toisenlaista selvitysaikataulua, siitä tulee sopia kirjallisesti hallituksen kanssa. Jos apuraha on käytetty muuhun kuin hakemuksessa mainittuun tarkoitukseen tai hakija on harhauttanut hallitusta antamillaan tiedoilla myöntäjätahoa tai hakija ei ole antanut vaadittua selvitystä, hallituksella on oikeus periä myönnetty apuraha takaisin joko kokonaan tai osittain.

13 9. Apuraha maksetaan hakijan ilmoittamalle pankkitilille. Myönnetyt apurahat ja niiden saajat julkaistaan vuosittain säätiön toiminta-kertomuksessa Hakija, jolle apuraha on myönnetty, voi hakea uutta apurahaa aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua myöntämispäätöksestä. Tämä aikarajoitus koskee myös tapausta, jossa apurahaa haetaan uudelleen samaan kohteeseen. Hyväksytty hallituksen kokouksessa

14 Suomen Lions-Liitto ry:n ARNE RITARI SÄÄTIÖ Kirkonkyläntie HELSINKI APURAHAHAKEMUS Käsittely ja päätös (säätiö täyttää) saapumispvm ARS nro Käsittelypvm ja paikka Myönnetty Ei myönnetä Päätösperustelu Anottu summa Käsittelijä Myönnetty summa Käyttöselvityksen saapumispvm Käyttöselvityksen hyväksymispvm Hakemus (hakija täyttää) Hakijan nimi Piiri Vastuuhenkilön nimi Asema Puhelin Osoite Hakijalle on aikaisemmin myönnetty apurahaa AR -säätiöltä vuonna Avustuskohde Kohteen sijainti Toteutusaika Hakijan palvelutyöt kohteen hyväksi (perusteltu arvio ) Kohteen rahoitus tuntia Hakijan rahallinen osuus Muiden tahojen rahallinen osuus Anottava ARS -apuraha Hakijan pankkiyhteys Yhteensä Telekopio Hakijalle ei ole aikaisemmin myönnetty apurahaa Kohteen tarkemmat tiedot ovat liitteinä Palvelutyön tarkemmat tiedot ovat liitteenä Tarkempi talousarvio on liitteenä Oikeaksi todistettu ote hakijatahon kokouksen pöytäkirjasta jossa on päätös apurahan hakemisesta liitteenä Allekirjoitukset (hakija täyttää) Olen tutustunut Arne Ritari säätiön apurahojen myöntämisperusteita koskevaan ohjesääntöön ja sitoudun noudattamaan ohjesäännöissä hakijalle asetettuja velvollisuuksia mikäli apuraha haettuun kohteeseen myönnetään Paikka ja päivämäärä Allekirjoitus Nimenselvennys Piirin ARS -toimikunnan puheenjohtajan allekirjoitus!

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - PERUSTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ SUOMEN LIONSKLUBIEN

Lisätiedot

Arne Ritari säätiö rs.

Arne Ritari säätiö rs. Arne Ritari säätiö rs. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 18.8.2012 www.lions.fi/ar-saatio Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.11.2014 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen 23.11.2014 ARS koulutus 2 Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - VAIKUTTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 PERUSTAMISEEN. ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 22.8.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007.

Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007. HAKEMUS PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSELLE Pyydämme, että Patentti- ja rekisterihallitus myöntäisi luvan NNsäätiö nimisen säätiön perustamiseen ja vahvistaisi säätiön säännöt. Helsingissä 6. päivänä syyskuuta

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Toimintatavat Säätiö kartuttaa varojaan: - adresseista saatavilla lahjoituksilla - hankkimalla lisää Lions -ritareita, Arne Ritari -killan jäseniksi

Lisätiedot

JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 2 Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus Toimintamuodot 1 Säätiön nimi on Jalkaväen säätiö sr ja kotipaikka Helsinki. 2 Säätiön tarkoituksena on puolustusvoimien pääaselajin,

Lisätiedot

Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki.

Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 SUOMEN METSÄSÄÄTIÖ 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toteuttamistavat 4 Varojen hankinta Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki. Säätiön

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Suomen lasten ja nuorten säätiö

SÄÄNNÖT. Suomen lasten ja nuorten säätiö SÄÄNNÖT Suomen lasten ja nuorten säätiö 1 SUOMEN LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Suomen lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen i Finland. Säätiön kotipaikkakunta

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT ( ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti.

VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT ( ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti. Kh 5.5.2014 91 liite 3 VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT (28.11.2013 ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti. 3 Säätiön tarkoituksena on edistää Vihdin

Lisätiedot

Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki.

Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää uutta tietotekniikkaa ja teknologiaa soveltavan taiteen

Lisätiedot

Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki.

Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. AURAMO-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Tarkoitus Säätiön tarkoituksena on tukea: korkeatasoista partiojohtajakoulutusta Suomessa,

Lisätiedot

Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna.

Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna. 1 (6) RENGON SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on Kanta-Hämeen ja Riihimäen

Lisätiedot

Säätiön nimi on 'Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö' ja sen kotipaikka Kouvolan kaupunki.

Säätiön nimi on 'Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö' ja sen kotipaikka Kouvolan kaupunki. KYMIN OSAKEYHTIÖN 100-VUOTISSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Yleiset säännökset 1 Säätiön nimi on 'Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö' ja sen kotipaikka Kouvolan kaupunki. 2 Säätiön toiminta-alue käsittää kotipaikan ohella

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on -säätiö sr. Säätiön kotipaikka on Kemijärvi.

1 Säätiön nimi on -säätiö sr. Säätiön kotipaikka on Kemijärvi. 1(5) - Nimi ja kotipaikka 1 Säätiön nimi on -säätiö sr. Säätiön kotipaikka on Kemijärvi. Tarkoitus 2 Säätiön tarkoituksena on järjestää ja kehittää työikäisille osallisuutta lisääviä, työelämäosallisuutta

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

SIEMENPUU - KANSALAISLIIKKEIDEN YHTEISTYÖSÄÄTIÖ

SIEMENPUU - KANSALAISLIIKKEIDEN YHTEISTYÖSÄÄTIÖ SIEMENPUU - KANSALAISLIIKKEIDEN YHTEISTYÖSÄÄTIÖ - säännöt vahvistettu valtuuskunnan kokouksessa 7.12.1998 - rekisteröity Säätiörekisteriin 5.3.1999 - sääntömuutosehdotus hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa

Lisätiedot

Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane.

Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane. 1 (6) KUORTANEEN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka 2 Säätiön tarkoitus Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane. Säätiön tarkoituksena on säästäväisyyden

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta ja Lääketieteenkandidaattiseura r.y. luovuttavat säätiölle peruspääomaksi yhteensä 10.000 markkaa.

Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta ja Lääketieteenkandidaattiseura r.y. luovuttavat säätiölle peruspääomaksi yhteensä 10.000 markkaa. Oikeusministeriön päätös hakemukseen, jossa Helsingin kaupungista olevat Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta ja Lääketieteeenkandidaattiseura r.y. ovat pyytäneet lupaa saada 2. päivänä joulukuuta 1965

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus :08:36 Säätiörekisteri PRH, puh

Patentti- ja rekisterihallitus :08:36 Säätiörekisteri PRH, puh Patentti- ja rekisterihallitus 26.06.2018 08:08:36 Säätiörekisteri 00091 PRH, puh. 029 509 5000 Y-tunnus: 0155412-8 Asiapaperi: Säännöt postitse Päivältä: 26.06.2018 Hinta: 15,00 Nimi: Diabetestutkimussäätiö

Lisätiedot

AUGUST LUDVIG HARTWALLIN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätion nimi ja kotipaikka

AUGUST LUDVIG HARTWALLIN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätion nimi ja kotipaikka AUGUST LUDVIG HARTWALLIN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätion nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on August Ludvig Hartwalls stiftelse, suomeksi August Ludvig Hartwallin säätiö ja englanniksi The Foundation of August

Lisätiedot

SOPIMUS ETELÄ-KARJALAN LIITON LUOPUMISESTA SAIMAAN LENTOASEMA SÄÄTIÖ SR:N HALLINTOELIMISTÄ

SOPIMUS ETELÄ-KARJALAN LIITON LUOPUMISESTA SAIMAAN LENTOASEMA SÄÄTIÖ SR:N HALLINTOELIMISTÄ SOPIMUS ETELÄ-KARJALAN LIITON LUOPUMISESTA SAIMAAN LENTOASEMA SÄÄTIÖ SR:N HALLINTOELIMISTÄ 1. Lappeenrannan kaupunki ja Etelä-Karjalan liitto ovat yhteisesti sopien päättyneet ratkaisuun, jossa Etelä-Karjalan

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAIN SÄÄTIÖ. 1 Säätiön nimi on Helsingin Sanomain Säätiö ja kotipaikka Helsinki.

HELSINGIN SANOMAIN SÄÄTIÖ. 1 Säätiön nimi on Helsingin Sanomain Säätiö ja kotipaikka Helsinki. HELSINGIN SANOMAIN SÄÄTIÖ SÄÄNNÖT: 1 Säätiön nimi on Helsingin Sanomain Säätiö ja kotipaikka Helsinki. 2 Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea korkeatasoista tieteellistä tutkimustyötä, erityisesti

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Säätiön nimi on Sähköherkkyyssäätiö sr ja kotipaikka Espoo.

Säätiön nimi on Sähköherkkyyssäätiö sr ja kotipaikka Espoo. Sähköherkkyyssäätiö sr SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Sähköherkkyyssäätiö sr ja kotipaikka Espoo. Säätiön nimen ruotsinkielinen käännös on Stiftelsen för elöverkänslighet i Finland

Lisätiedot

Säätiön nimi on Lahden vanhusten asuntosäätiö sr, englanniksi Lahti Foundation of Housing and Services for the Elderly, ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Säätiön nimi on Lahden vanhusten asuntosäätiö sr, englanniksi Lahti Foundation of Housing and Services for the Elderly, ja kotipaikka Lahden kaupunki. SÄÄNNÖT 1 (5) LAHDEN VANHUSTEN ASUNTOSÄÄTIÖ SR:N SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Lahden vanhusten asuntosäätiö sr, englanniksi Lahti Foundation of Housing and Services for the Elderly, ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Lisätiedot

Säätiön nimi on Jalmari ja Rauha Ahokkaan Säätiö sr ja kotipaikka Helsinki.

Säätiön nimi on Jalmari ja Rauha Ahokkaan Säätiö sr ja kotipaikka Helsinki. JALMARI JA RAUHA AHOKKAAN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Jalmari ja Rauha Ahokkaan Säätiö sr ja kotipaikka Helsinki. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on edistää,

Lisätiedot

PSYKIATRIAN TUTKIMUSSÄÄTIÖ SR NIMISEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

PSYKIATRIAN TUTKIMUSSÄÄTIÖ SR NIMISEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT PSYKIATRIAN TUTKIMUSSÄÄTIÖ SR NIMISEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1. Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Psykiatrian Tutkimussäätiö sr, ruotsiksi Stiftelsen för Psykiatrisk Forskning sr, englanniksi Finnish

Lisätiedot

Säätiö voi harjoittaa ravitsemusliiketoimintaa ja fysioterapiatoimintaa sekä muuta palvelutoimintaa, joka tukee ikäihmisten kotona asumista.

Säätiö voi harjoittaa ravitsemusliiketoimintaa ja fysioterapiatoimintaa sekä muuta palvelutoimintaa, joka tukee ikäihmisten kotona asumista. SÄÄNNÖT 1 (6) LAHDEN VANHUSTEN ASUNTOSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Lahden vanhusten asuntosäätiö, englanniksi Lahti Foundation of Housing and Services for the Elderly, ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

KUOPION SEUDUN TYÖVALMENNUSSÄÄTIÖ SÄÄDEKIRJA

KUOPION SEUDUN TYÖVALMENNUSSÄÄTIÖ SÄÄDEKIRJA SÄÄDEKIRJA Allekirjoittaneet yhteisöt ovat päättäneet perustaa säätiön, jonka nimi on Kuopion seudun työvalmennussäätiö. Säätiön tarkoituksena on tukea työelämästä syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTON SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Kansan Sivistysrahasto, ruotsiksi käännettynä Folkets Kulturfond. Sen kotipaikka on Helsinki.

KANSAN SIVISTYSRAHASTON SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Kansan Sivistysrahasto, ruotsiksi käännettynä Folkets Kulturfond. Sen kotipaikka on Helsinki. KANSAN SIVISTYSRAHASTON SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Kansan Sivistysrahasto, ruotsiksi käännettynä Folkets Kulturfond. Sen kotipaikka on Helsinki. 2 Säätiön tarkoituksena on tukea maamme työväen ja

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

FRAME-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. 1 Säätiön nimi ja kotipaikka. Säätiön nimi on FRAME-säätiö ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus

FRAME-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. 1 Säätiön nimi ja kotipaikka. Säätiön nimi on FRAME-säätiö ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus FRAME-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on FRAME-säätiö ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus Säätiön tarkoituksena on suomalaisen visuaalisen taiteen aseman vahvistaminen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUKSEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUKSEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUKSEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö sr, ruotsiksi Stiftelsen Konstcentrum för barn och unga sr, ja sen

Lisätiedot

Säätiön nimi on Helsingin Sanomain Säätiö sr ja kotipaikka Helsinki.

Säätiön nimi on Helsingin Sanomain Säätiö sr ja kotipaikka Helsinki. 1 Säätiön nimi on Helsingin Sanomain Säätiö sr ja kotipaikka Helsinki. 2 Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea korkeatasoista tieteellistä tutkimustyötä, erityisesti pitäen silmällä suomalaisen tutkimustyön

Lisätiedot

Suomen Gynekologiyhdistys ry Finlands Gynekologförening rf Säännöt

Suomen Gynekologiyhdistys ry Finlands Gynekologförening rf Säännöt Suomen Gynekologiyhdistys ry Finlands Gynekologförening rf Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Gynekologiyhdistys - Finlands Gynekologförening ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen virallinen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella.

Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella. Helsingin Jousiammuntapiiri Helsingfors Bågskyttedistrikt r.y. SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA, ALUE JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään piiriksi, nimi on Helsingin Jousiammuntapiiri

Lisätiedot

Nykyinen 1 Säätiön nimi on Espoon Kaupunginteatterisäätiö. Säätiön kotipaikka on Espoon kaupunki.

Nykyinen 1 Säätiön nimi on Espoon Kaupunginteatterisäätiö. Säätiön kotipaikka on Espoon kaupunki. Hallituksen esitys uusista säännöistä 8.10.2015 ESPOON KAUPUNGINTEATTERISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Espoon Kaupunginteatterisäätiö. Säätiön kotipaikka on Espoon kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTOSÄÄTIÖ SÄÄNNÖT

TURUN YLIOPISTOSÄÄTIÖ SÄÄNNÖT TURUN YLIOPISTOSÄÄTIÖ SÄÄNNÖT O i k e u s m i n i s t e r i ö n päätös hakemukseen, jossa Turun Yliopisto niminen säätiö on sen valtuuskunnan kokouksissa 14 päivänä joulukuuta 1973 ja 25 päivänä helmikuuta

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet Uudet säännöt Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Partiolippukunta Susiveikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki, ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry.

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki. Yhdistys voi kuulua jäsenenä erilaisiin toimialansa järjestöihin. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. SÄÄNNÖT 1 LOTTA SVÄRD SÄÄTIÖ - LOTTA SVÄRD STIFTELSEN SÄÄNNÖT 1. Säätiön nimi Säätiön nimi on - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2. Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 4 LUKU KASSAN HALLINTO 9 Hallintoelimet Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 10 Kassan edustajiston kokous Kassan ylintä

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: 1. Yhdistyksen nimenä on Oulun Lentopalloerotuomarikerho r.y., ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on lentopalloerotuomareiden

Lisätiedot

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN CIDESCO ry 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa kosmetologin ammatin edistämiseksi, valvoa alalla toimivien

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

ITSENÄISYYDEN JUHLAVUODEN LASTENSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

ITSENÄISYYDEN JUHLAVUODEN LASTENSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 12559 ITSENÄISYYDEN JUHLAVUODEN LASTENSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö sr, ruotsiksi Självständighetsjubileets barnstiftelse sr. Säätiö voi käyttää toiminnassaan

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN SMART & CLEAN - SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT [Luonnos IX / 11.3.2016]

PÄÄKAUPUNKISEUDUN SMART & CLEAN - SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT [Luonnos IX / 11.3.2016] PÄÄKAUPUNKISEUDUN SMART & CLEAN - SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT [Luonnos IX / 11.3.2016] 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Pääkaupunkiseudun Smart & Clean -säätiö sr (ruotsiksi Huvudstadsregionens Smart &

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT

Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT POHJOIS-KARJALAN EVANKELISLUTERILAISEN KANSANLÄHETYKSEN S Ä Ä N N Ö T Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Evankelisluterilainen

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa

Lisätiedot

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry. ja sen kotipaikka on Pietarsaari. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Seuran hallituksen päätös- ja toimivaltaisuuteen nähden noudatetaan seuran sääntöjen määräyksiä.

Seuran hallituksen päätös- ja toimivaltaisuuteen nähden noudatetaan seuran sääntöjen määräyksiä. A.K. CAJANDERIN RAHASTON SÄÄNNÖT Suomen Metsätieteellinen Seura on kunnioittaakseen perustajansa ja kunniapuheenjohtajansa uraa uurtavaa metsätiedemiehen elämäntyötä perustanut tammikuun 22 p:nä 1943 A.

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15

Lisätiedot