KANSAN SIVISTYSRAHASTON SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Kansan Sivistysrahasto, ruotsiksi käännettynä Folkets Kulturfond. Sen kotipaikka on Helsinki.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANSAN SIVISTYSRAHASTON SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Kansan Sivistysrahasto, ruotsiksi käännettynä Folkets Kulturfond. Sen kotipaikka on Helsinki."

Transkriptio

1 KANSAN SIVISTYSRAHASTON SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Kansan Sivistysrahasto, ruotsiksi käännettynä Folkets Kulturfond. Sen kotipaikka on Helsinki. 2 Säätiön tarkoituksena on tukea maamme työväen ja työväenliikkeen sivistyksellisiä pyrkimyksiä. Tarkoituksensa toteuttamiseen säätiö pyrkii edistämällä työväenliikkeeseen ja yhteiskuntaan kohdistuvaa historiallista ja muuta tieteellistä tutkimusta, työväenliikkeen perinteiden vaalimista, nuorten ja aikuisten opintoharrastuksia ja järjestöjen koulutustoimintaa, kansalaisten ja heidän muodostamiensa kansalaisjärjestöjen kulttuuritoimintaa sekä kansainvälistä solidaarisuutta kehittävää tiedotusta ja muuta valistustoimintaa. 3 Säätiö jakaa apurahoja yksityisille kansalaisille ja yhteisöille sekä tukee taloudellisesti säätiön edellä 2 :ssä tarkoitettua toimintaa. Apurahojen jaosta päättää säätiön hallitus. 4 Säätiön peruspääomana on perustettaessa luovutettu ,92 markkaa. Säätiö on oikeutettu vastaanottamaan lahjoituksia, testamentteja ja avustuksia sekä muullakin laillisella tavalla kartuttamaan omaisuuttaan. Säätiö voi myös hankkia ja omistaa kiinteistöjä. Säätiö voi muodostaa ja vastaanottaa erikoisrahastoja, joiden säännöt ja tarkoitus ovat sopusoinnussa säätiön tarkoitusperien kanssa. Säätiön varat on sijoitettava tuottavasti ja mahdollisimman vakavaraisesti. 5 Säätiön hallintoelimiä ovat valtuuskunta ja hallitus.

2 6 Säätiön valtuuskuntaan kuuluu kuusitoista (16) jäsentä ja yhtä monta varajäsentä, jotka seuraavat yhteisöt valitsevat, kukin yhden: Eläkkeensaajien Keskusliitto r.y., Finlands Svenska Sosialdemokrater r.f., Kustannusosakeyhtiö Tammi, Osuuskunta Tradeka-yhtymä, Palkansaajasäätiö, Sosialidemokraattiset Naiset, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK r.y., Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p., Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto SSSL r.y., Suomen Työväen Musiikkiliitto STM r.y., Suomen Työväen Urheiluliitto TUL r.y., Työväen Arkiston Säätiö, Työväenlehdistö r.y., Työväen Näyttämöiden Liitto r.y., Työväen Sivistysliitto TSL r.y. ja Vasemmistoliitto r.p. Valtuuskunnan toimikausi on kolme (3) kalenterivuotta. Valtuuskunnan jäsenistä on vuosittain erovuorossa viisi, kolmantena vuotena kuusi. Ensimmäisellä kerralla erovuoroisuus määrätään arvalla. Mikäli jäsenten valintaan oikeutettu yhteisö ei ole ennen jäsenen uuden toimikauden alkua nimennyt jäsentä, suorittaa valinnan valtuuskunta. Valtuuskunta valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Valtuuskunta kokoontuu puheenjohtajan, varapuheenjohtajan tai hallituksen kutsumana ja on päätösvaltainen, kun toinen puheenjohtajista ja vähintään seitsemän muuta jäsentä on läsnä. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta. Valtuuskunnassa on kullakin jäsenellä yksi ääni. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. 7 Säätiön valtuuskunnan varsinaiset kokoukset pidetään tammi-helmikuussa ja syyslokakuussa. Valtuuskunta voi tarpeen vaatiessa pitää ylimääräisiä kokouksia. Ylimääräinen kokous on pidettävä, jos vähintään viisi jäsentä sitä kirjallisesti tiettyä erityisesti ilmoitettua asiaa varten vaatii.

3 8 Tammi-helmikuussa pidettävässä kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 9 1. esitetään hallituksen laatima toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto 2. vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään toimenpiteistä, joihin tilit mahdollisesti antavat aihetta. 3. muut kokouskutsussa mainitut asiat. Syys-lokakuussa pidettävässä syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. hallituksen laatima toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavaa toimintavuotta varten 2. vahvistetaan seuraavana vuonna jaettavien apurahojen määrä ja annetaan hallitukselle jakoa koskevat yleiset ohjeet. 3. valitaan hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle uudet jäsenet 4. valitaan valtuuskunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja seuraavaksi vuodeksi. 5. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa, joista ainakin toisen varsinaisen ja toisen varatilintarkastajan on oltava KHT- tai HTM-tilintarkastaja. 6. päätetään valtuuskunnan ja hallituksen jäsenten kokouspalkkioista, joita määärättäessa pidettäköön korkeimpana määränä sitä palkkiota, joka maksetaan valtion komiteoissa, sekä tilintarkastajien ja asiantuntijoiden palkkioista 7. kokouskutsussa mainitut muut asiat.

4 10 Säätiön hallitukseen kuuluu viisi (5) jäsentä. Jäsenten toimikausi on kolme kalenterivuotta. Heistä on erovuorossa vuosittain kaksi, kolmantena vuotena yksi. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Kutsu hallituksen kokoukseen on lähetettävä vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta. Hallitus on päätösvaltainen, kun toinen puheenjohtajista ja vähintään kaksi (2) muuta jäsentä on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. Hallituksen, joka toimii säätiölain edellyttämänä hallituksena, tehtävänä on: 1. edustaa säätiötä 2. ottaa ja erottaa säätiön toimihenkilöt sekä määrätä talousarvion puitteissa heidän palkkansa ja työehtonsa 3. valvoa ja vastata siitä, että säätiön toimihenkilöt suorittavat tehtävänsä ja että säätiön omaisuutta hoidetaan huolellisesti 4. laatia säätiön toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä toimintakertomus ja tilinpäätös jättää ennen maaliskuun loppua oikeusministeriölle oikeaksi todistetut jäljennökset tuloslaskelmasta ja taseesta liitteineen, tase-erittelystä sekä toiminta- ja tilintarkastuskertomuksesta 6. jakaa valtuuskunnan yleisohjeiden mukaisesti apurahat ja valvoa niiden käyttöä. Säätiön vuotuinen apurahojen jako tapahtuu huhtikuussa. 12 Säätiön nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja hallituksen siihen määräämät säätiön toimihenkilöt, aina kaksi yhdessä.

5 13 Säätiön tilit päätetään lokakuun viimeinen päivä. Tilit ja hallituksen toimintakertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen valtuuskunnan kevätkokousta. Tilintarkastajien on annettava tarkastuskertomuksensa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen valtuuskunnan kevätkokousta. 14 Kiinteän omaisuuden hankkimisesta tai myymisestä sekä kiinteistön kiinnittämisestä on päätettävä yhdessä valtuuskunnan kokouksessa, jossa hyväksymisen puolesta on annettu vähintään 3/4 äänistä. 15 Ehdotukset näiden sääntöjen muuttamisesta tai säätiön toiminnan lopettamisesta on käsiteltävä valtuuskunnan kahdessa, vähintään kahden viikon välein pidettävässä kokouksessa, ja ehdotuksen on tullakseen hyväksytyksi saatava kummassakin kokouksessa vähintään 3/4 annetuista äänistä. Päätös säätiön sääntöjen muuttamisesta tai säätiön purkamisesta tulee voimaan vain siinä tapauksessa, että oikeusministeriö sen hyväksyy. 16 Säätiön lopettaessa toimintansa on sen varat määrättävä johonkin säätiön pyrkimyksiä lähellä olevaan tarkoitukseen.

VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT ( ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti.

VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT ( ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti. Kh 5.5.2014 91 liite 3 VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT (28.11.2013 ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti. 3 Säätiön tarkoituksena on edistää Vihdin

Lisätiedot

Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki.

Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 SUOMEN METSÄSÄÄTIÖ 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toteuttamistavat 4 Varojen hankinta Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki. Säätiön

Lisätiedot

Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki.

Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää uutta tietotekniikkaa ja teknologiaa soveltavan taiteen

Lisätiedot

Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta ja Lääketieteenkandidaattiseura r.y. luovuttavat säätiölle peruspääomaksi yhteensä 10.000 markkaa.

Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta ja Lääketieteenkandidaattiseura r.y. luovuttavat säätiölle peruspääomaksi yhteensä 10.000 markkaa. Oikeusministeriön päätös hakemukseen, jossa Helsingin kaupungista olevat Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta ja Lääketieteeenkandidaattiseura r.y. ovat pyytäneet lupaa saada 2. päivänä joulukuuta 1965

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

KUOPION SEUDUN TYÖVALMENNUSSÄÄTIÖ SÄÄDEKIRJA

KUOPION SEUDUN TYÖVALMENNUSSÄÄTIÖ SÄÄDEKIRJA SÄÄDEKIRJA Allekirjoittaneet yhteisöt ovat päättäneet perustaa säätiön, jonka nimi on Kuopion seudun työvalmennussäätiö. Säätiön tarkoituksena on tukea työelämästä syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTOSÄÄTIÖ SÄÄNNÖT

TURUN YLIOPISTOSÄÄTIÖ SÄÄNNÖT TURUN YLIOPISTOSÄÄTIÖ SÄÄNNÖT O i k e u s m i n i s t e r i ö n päätös hakemukseen, jossa Turun Yliopisto niminen säätiö on sen valtuuskunnan kokouksissa 14 päivänä joulukuuta 1973 ja 25 päivänä helmikuuta

Lisätiedot

JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 2 Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus Toimintamuodot 1 Säätiön nimi on Jalkaväen säätiö sr ja kotipaikka Helsinki. 2 Säätiön tarkoituksena on puolustusvoimien pääaselajin,

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. SÄÄNNÖT 1 LOTTA SVÄRD SÄÄTIÖ - LOTTA SVÄRD STIFTELSEN SÄÄNNÖT 1. Säätiön nimi Säätiön nimi on - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2. Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki.

Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. AURAMO-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Auramo-säätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Tarkoitus Säätiön tarkoituksena on tukea: korkeatasoista partiojohtajakoulutusta Suomessa,

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna.

Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna. 1 (6) RENGON SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on Kanta-Hämeen ja Riihimäen

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

Nykyinen 1 Säätiön nimi on Espoon Kaupunginteatterisäätiö. Säätiön kotipaikka on Espoon kaupunki.

Nykyinen 1 Säätiön nimi on Espoon Kaupunginteatterisäätiö. Säätiön kotipaikka on Espoon kaupunki. Hallituksen esitys uusista säännöistä 8.10.2015 ESPOON KAUPUNGINTEATTERISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Espoon Kaupunginteatterisäätiö. Säätiön kotipaikka on Espoon kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön

Lisätiedot

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Tarkoitus ja sen

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja

Lisätiedot

Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane.

Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane. 1 (6) KUORTANEEN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka 2 Säätiön tarkoitus Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane. Säätiön tarkoituksena on säästäväisyyden

Lisätiedot

2. Säätiön tarkoituksena on edistää ja taloudellisesti tukea Suomen lastensuojelutyötä sen eri muodoissa.

2. Säätiön tarkoituksena on edistää ja taloudellisesti tukea Suomen lastensuojelutyötä sen eri muodoissa. Lasten Päivän Säätiö sr Stiftelsen Barnens Dag sr Säännöt 1. Säätiön nimi on Lasten Päivän Säätiö sr, ruotsiksi Stiftelsen Barnens Dag sr. Säätiön kotipaikka on Helsingin kaupunki ja sen toiminta-alue

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

FRAME-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. 1 Säätiön nimi ja kotipaikka. Säätiön nimi on FRAME-säätiö ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus

FRAME-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. 1 Säätiön nimi ja kotipaikka. Säätiön nimi on FRAME-säätiö ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus FRAME-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on FRAME-säätiö ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus Säätiön tarkoituksena on suomalaisen visuaalisen taiteen aseman vahvistaminen

Lisätiedot

HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY SÄÄNNÖT. Hyväksytty oikeusministeriössä 3.5.1994 NIMI JA KOTIPAIKKA

HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY SÄÄNNÖT. Hyväksytty oikeusministeriössä 3.5.1994 NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY SÄÄNNÖT Hyväksytty oikeusministeriössä 3.5.1994 NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Hämeen Pelastusliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä pelastusliitoksi. Pelastusliiton

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUKSEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUKSEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUKSEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö sr, ruotsiksi Stiftelsen Konstcentrum för barn och unga sr, ja sen

Lisätiedot

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 1. pykälä Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 2. pykälä Seuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, kerätä suvusta

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Suomen lasten ja nuorten säätiö

SÄÄNNÖT. Suomen lasten ja nuorten säätiö SÄÄNNÖT Suomen lasten ja nuorten säätiö 1 SUOMEN LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Suomen lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen i Finland. Säätiön kotipaikkakunta

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Säätiön nimi on 'Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö' ja sen kotipaikka Kouvolan kaupunki.

Säätiön nimi on 'Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö' ja sen kotipaikka Kouvolan kaupunki. KYMIN OSAKEYHTIÖN 100-VUOTISSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Yleiset säännökset 1 Säätiön nimi on 'Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö' ja sen kotipaikka Kouvolan kaupunki. 2 Säätiön toiminta-alue käsittää kotipaikan ohella

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007.

Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007. HAKEMUS PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSELLE Pyydämme, että Patentti- ja rekisterihallitus myöntäisi luvan NNsäätiö nimisen säätiön perustamiseen ja vahvistaisi säätiön säännöt. Helsingissä 6. päivänä syyskuuta

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Pöytyän kunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on Tourulan

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry, ruotsiksi Vasa Läns Muskelhandikappförening rf. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Hyväksytty Lapin tutkimusseuran kokouksessa 18.6.2007 ja 18.12.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 4.8.2008. Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Lapin tutkimusseura ja kotipaikka

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY 1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT PRH vahvistanut Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

SÄÄNNÖT PRH vahvistanut Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Skills Finland ry SÄÄNNÖT PRH vahvistanut 25.3.2013 I LUKU Yhdistyksen nimi, toimiala ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli on suomi.

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Slovenia-seuran säännöt

Slovenia-seuran säännöt Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta

Lisätiedot

Säätiö voi harjoittaa ravitsemusliiketoimintaa ja fysioterapiatoimintaa sekä muuta palvelutoimintaa, joka tukee ikäihmisten kotona asumista.

Säätiö voi harjoittaa ravitsemusliiketoimintaa ja fysioterapiatoimintaa sekä muuta palvelutoimintaa, joka tukee ikäihmisten kotona asumista. SÄÄNNÖT 1 (6) LAHDEN VANHUSTEN ASUNTOSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Lahden vanhusten asuntosäätiö, englanniksi Lahti Foundation of Housing and Services for the Elderly, ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 15.5.2012 DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 2/6 3/6 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Taideteollisuusyhdistys-Konstflitföreningen

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

RAJUPUSU LEADER RY 24.10.2006 SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

RAJUPUSU LEADER RY 24.10.2006 SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA RAJUPUSU LEADER RY 24.10.2006 SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Rajupusu Leader ry ja sen kotipaikka on Juvan kunta. Yhdistyksen toiminta-alueena ovat Joroisten, Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan

Lisätiedot

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä.

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä. KAAKKOIS-SUOMEN EPILEPSIAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Epilepsiayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki ja sen toimialueena

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot

SUOMEN KROMATOGRAFIASEURA RY

SUOMEN KROMATOGRAFIASEURA RY 1 (5) SUOMEN KROMATOGRAFIASEURA RY SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on, sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko valtakunnan alue. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6)

Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6) Atopialiitto ry SÄÄNNÖT 1(6) 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen nimi on Atopialiitto ry, ruotsiksi Atopiförbundet rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Kokous- ja pöytäkirjakieli

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki. AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka

Lisätiedot

POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT

POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY POHJOLA-NORDENS DISTRIKT I TAVASTLAND RF POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Pohjola-Nordenin Hämeen piiri

Lisätiedot

JSA-Tekniset ry:n säännöt

JSA-Tekniset ry:n säännöt JSA-Tekniset ry:n säännöt Vuosikokouksen 23.03.2001 hyväksymät säännöt. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 06.09.2001 numerolla 138924. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on JSA-tekniset ry, josta

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.

Lisätiedot

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf Säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 26.11.2012 ja 25.3.2013. NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Käännösalan asiantuntijat

Lisätiedot

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on Sinebrychoffin taidemuseon ystävät r.y., ruotsiksi Konstmuseet Sinebrychoffs vänner r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot