Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella.
|
|
- Simo Laakso
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin Jousiammuntapiiri Helsingfors Bågskyttedistrikt r.y. SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA, ALUE JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään piiriksi, nimi on Helsingin Jousiammuntapiiri Helsingfors Bågskyttedistrikt r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella. Suomen Jousiampujain Liitto ry:stä käytetään näissä säännöissä lyhennystä SJAL. Piirin virallinen kieli on suomi. 2 Piirin tarkoituksena on olla toiminta-alueellaan niiden jousiammunnan kasvatuksen alalla toimivien yritysrekisteriin merkittyjen seurojen aatteellisena järjestönä ja yhdyssiteenä, jotka SJAL:n ja sääntöjen edellyttämin tavoin piirin alueella edistävät jäsentensä jousiammuntaharrastusta ja kasvatusta. 3 Edellä mainittua tarkoitustaan piiri pyrkii toteuttamaan: 1) tekemällä jousiammuntakasvatuksen alalla aatteellista ja käytännöllistä herätys-, neuvonta- ja koulutustyötä, valvomalla piirin jousiammunnan etuja ja hoitamalla liikuntakasvatuksen tunnetuksi tekemistä sen toiminta-alueella; 2) sovittelemalla jäsenseurojen sekä niiden ja muiden järjestöjen välillä mahdollisesti esiintyviä ristiriitoja ja erimielisyyksiä; 3) harjoittamalla piirin toiminta-alueella jousiammunnallista julkaisutoimintaa; 4) kiinnittämällä ehdotuksillaan, anomuksillaan, alustuksillaan, ynnä muulla samanluontoisella toiminnallaan SJAL:n ja valtion sekä itsehallinnollisten yhdyskuntien asianomaisten elimien ja viranomaisten huomiota jousiammunnan kehittämiseen ja tarpeellisten harjoituspaikkojen ja -välineiden hankkimiseen; 5) antamalla ja välittämällä viranomaisille ja muille halukkaille lausuntoja piirin toimintaalueella jousiammunta-asioissa; 6) myötävaikuttamalla toiminta-alueellaan avustusten ja apurahojen hankkimisessa jousiammunnan hyväksi; 7) toimimalla yleisten kilpailusääntöjen noudattamisen valvojana piirin toiminta-alueella; 8) järjestämällä kilpailuja, juhlatilaisuuksia, arpajaisia, ym. samantapaisia tilaisuuksia piirin talouden tukemiseksi sekä myötävaikuttamalla lahjoitusten ja avustusten saamiseen;
2 Toimintaansa varten piiri hankkii tarvittaessa asianomaisen luvan. JÄSENYYS JA MAKSUT 4 Piirin jäsenseuroiksi voivat päästä ne 2 :n tarkoittamat seurat, jotka piirin johtokunta sille jätetyn kirjallisen hakemuksen perusteella jäseneksi hyväksyy. Hakemukseen on liitettävä seuran säännöt ja luettelo sen alaosastoista sekä ilmoitus sen jäsenmäärästä ja postiosoite. Piiristä eroaminen katsotaan tapahtuneeksi kolme (3) kuukautta sen jälkeen, kun eroamisilmoitus on tehty kirjallisesti piirin johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti piirin kokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi. 5 Piirin jäsenseurat suorittavat piirille kuuluvat jäsenmaksut piirille. Kulumassa olevan vuoden jäsenmaksut on suoritettava piirille kahden kuukauden kuluessa piirin vuosikokouksesta sen jäsenmäärän mukaan, mikä oli seuran kirjoissa kuluvan vuoden tammikuun ensimmäisenä päivänä. Uusien jäsenten osalta seuran on suoritettava piirille jäsenmaksu samalla kun uudet jäsenet rekisteröidään. Jäsenmaksua tulee seurata luettelo jäsenistä. 6 Jos seura ei täytä SJAL:n ja näiden sääntöjen sekä piirin kokouksen päätöksen mukaan sille kuuluvia velvollisuuksia tai tahallisesti toimii vastoin piirin tarkoitusperiä, ilmoittaa piirin johtokunta asiasta SJAL:lle rangaistustoimenpiteisiin ryhtymistä varten. Erottamispäätöksestä on kirjallisesti ilmoitettava jäsenseuralle. Sen katsotaan tulleen asianomaisen seuran tietoon viisi (5) vuorokautta sen jälkeen kun päätös on kirjatussa kirjeessä sille lähetetty. Erottamispäätöksestä voidaan kirjallisesti vedota piirikokoukseen. Vetoamisaika on kolmekymmentä (30) vuorokautta päätöksen tiedoksisaamisesta. PIIRIN ASIOIDEN HOITO 7 Piirin toimintaelimet ovat piirikokoukset ja piirin johtokunta. 8 Varsinaisia piirikokouksia pidetään kahdesti vuodessa, vaalikokous marraskuussa ja vuosikokous maaliskuun aikana. Ylimääräinen piirikokous voidaan pitää jos piirin johtokunta
3 katsoo sen tarpeelliseksi tai jos vähintään kaksi jäsenseuraa sitä kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä viimeistään kaksi kuukautta sen jälkeen kun vaatimus sen pitämisestä on ilmoitettu. Varsinaisen piirikokouksen pitämisestä on tiedotettava jäsenseuroille sähköpostilla seuran ilmoittamaan yhteysosoitteeseen sekä ilmoituksella piirin internetsivuilla vähintään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta. Ylimääräisestä kokouksesta on tiedotettava samalla tavalla vähintään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta ja kokouskutsussa on ilmoitettava syy ylimääräisen kokouksen pitämiseen. Kokouskutsussa on otettava huomioon yhdistyslain määräykset. Varsinaisen piirikokouksen käsiteltäväksi tarkoitetut esitykset on ilmoitettava kirjallisesti piirin johtokunnalle vähintään yhtä (1) kuukautta ennen kokousta. 9 Piirikokouksissa jäsenseuralla on yksi ääni jokaista seuran alkavaa kymmentä (10) jäsentä kohti. Seuran äänimäärä lasketaan sen mukaan kuinka monta maksanutta jäsentä seuralla oli kulumassa olevan vuoden tammikuun 1. päivänä. Uuden jäsenseuran äänimäärä lasketaan sen mukaan kuinka monta maksanutta jäsentä se ilmoitti liittymisensä yhteydessä. Piirikokouksessa voi jäsenseuran edustajana olla vain kyseisen seuran jäsen, jonka tulee piirikokoukselle esittää edustamansa jäsenseuran valtakirja. Sama henkilö voi edustaa vain yhtä jäsenseuraa. Piirikokouksissa ovat piirin jäsenseurojen jäsenet oikeutetut olemaan läsnä. 10 Piirikokouksen päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, mikäli näissä säännöissä ei toisin määrätä. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalissa arpa ja muissa asioissa se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt. 11 Piirin vaalikokouksessa käsitellään seuraavat asiat: - valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa - todetaan kokouksen laillisuus, hyväksytään kokouksen esityslista ja tarkastetaan edustajien valtakirjat, - valitaan piirin johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle, - valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa tai toiminnantarkastajaa ja vastaava määrä varatilintarkastajia tai varatoiminnantarkastajia, päätetään jäsenseuroilta kannettavan jäsenmaksun suuruudesta, - vahvistetaan seuraavan toimintakauden talousarvio ja toimintasuunnitelma, - käsitellään muut asianomaisessa järjestyksessä vireille pannut asiat, huomioon ottaen yhdistyslain 14 :n määräykset. 12 Piirin varsinaisessa vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
4 - valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, - todetaan kokouksen laillisuus, hyväksytään kokouksen esityslista ja tarkastetaan edustajien valtakirjat, - esitetään toimintakertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajien antama lausunto tai toiminnantarkastajien antama toiminnantarkastuskertomus, - päätetään vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle, - käsitellään muut asianomaisessa järjestyksessä vireille pannut asiat, huomioon ottaen yhdistyslain 14 :n määräykset. PIIRIN JOHTOKUNTA 13 Piirin varsinaista toimintaa johtaa sen johtokunta, johon kuuluu: Puheenjohtaja sekä vähintään neljä ja enintään kaksitoista (4-12) varsinaista jäsentä. Sen lisäksi valitaan enintään kaksi varajäsentä (0-2). Puheenjohtaja valitaan vuodeksi kerrallaan, muut piirijohtokunnan varsinaiset jäsenet ja varajäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan, kuitenkin niin, että puolet puolet on erovuorossa vuosittain. Jos yli puolet johtokunnan varsinaisista jäsenistä vaihtuu kerralla, arvotaan uusista varsinaisista jäsenistä seuraavaksi erovuorossa olevat. Piirijohtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja varainhoitajan. 14 Piirijohtokunta kutsutaan koolle piirijohtokunnan puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan toimesta ja on päätösvaltainen jos vähintään puolet sen jäsenistä on saapuvilla. Piirijohtokunnan käsittelemän asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaaleissa arpa ja muissa asioissa se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy. Piirijohtokunta on oikeutettu palkkaamaan tarpeenvaatimia virkailijoita. 15 Piirijohtokunnan tehtävänä on hoitaa piirin asioita näiden sääntöjen sekä piirikokousten päätösten mukaisesti sekä edustaa piiriä kaikissa jousiammuntaurheilua koskevissa asioissa piirin toiminta-alueella. Erityisesti piirijohtokunnan tehtävänä on: - kutsua koolle piirikokoukset ja valmistella niissä käsiteltävät asiat, - ottaa ja erottaa palkkaa nauttivat toimihenkilöt, - hoitaa piirin omaisuutta ja sitä koskevaa tilinpitoa ja laatia toimintakertomukset, talousarviot ja toimintasuunnitelmat, - hoitaa piirin harjoittamaa julkaisutoimintaa,
5 - myötävaikuttaa ja avustaa piirin toiminta-alueella jousiammuntaseurojen perustamista ja tarkastaa niiden säännöt, - kutsua kunniajäsenet ja myöntää sekä ehdottaa ansiomerkit. 16 Piirin nimen merkitsevät puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä sihteerin tai varainhoitajan kanssa. 17 Piirin toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi. Tilinpäätös sekä piirijohtokunnan laatima toimintakertomus ja muut tarvittavat piirin hallintoa koskevat asiakirjat on toimitettava tilintarkastajille tai toiminnantarkastajille vähintään kuukausi ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tai toiminnantarkastajien on toimitettava tilintarkastajien lausunto tai toiminnantarkastuskertomus hallitukselle vähintään kahta viikkoa ennen vuosikokousta. 18 Ainoastaan piirikokouksella on oikeus näiden sääntöjen muuttamiseen. Muutoksen hyväksymiseen vaaditaan, että vähintään kolme neljännestä (3/4) kaikista äänestyksessä annetuista äänistä muutosta kannattaa. 19 Piirin purkautuminen tapahtuu, jos kahdessa perättäisessä, vähintään yhden kuukauden väliajoin pidettävässä piirikokouksessa, vähintään kolme neljännestä (3/4) kaikista annetuista äänistä sitä kannattaa. Piirin purkautuessa luovutetaan sen varat Suomen Jousiampujain Liitto ry:lle.
Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.
KIEKKO-LASER JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kiekko-Laser Juniorit ry. Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä K-Laser. Yhdistys
Kristillinen Eläkeliitto ry
Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...
KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5
KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 1 Yhdistyksen nimi KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY 2 Kotipaikka Jyväskylä 3 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on herättää pelastuskoiratoimintaa Keski- Suomen
Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.
Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen
Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5)
1(5) SUOMEN KETTUTERRIERIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kettuterrierit ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n jäsen ja
KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1
Keski-Suomen LIITE 4 Urheilukalastajat ry Hallituksen kokous 4/2015 Hallituksen esitys vuosikokoukselle KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas
Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.
1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri
5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopio. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.
SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.
SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus
Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan myös piiriksi, nimi on Itä-Suomen Jousiammuntapiiri ry.
Itä-Suomen Jousiammuntapiiri ry. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan myös piiriksi, nimi on Itä-Suomen Jousiammuntapiiri ry. ja sen kotipaikka on Kuopion Kaupunki
Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä
1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.
Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on
Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin
2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.
SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä
SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT
SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.
SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.
KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.
TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014
TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 1 NIMI JA TOIMIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry., ruotsiksi Hälso- och socialvårdens
TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT
TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on
Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.
SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia
ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Esitys toimintasääntöjen muuttamiseksi syyskokouksessa 11.11.2015
ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Esitys toimintasääntöjen muuttamiseksi syyskokouksessa 11.11.2015 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Etelä-Suomen Liikunta
Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen
(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on
SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia
SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vaasan Purolan kyläyhdistys ry Vasa Bobäck byaförening rf ja kotipaikka Vaasan kaupunki. Yhdistyksen toimialue on Purolan kaupunginosa Vaasassa. 2 Tarkoitus
PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)
PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä
Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena
Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys
1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
SUOMEN MAASTOHIIHTO R.Y.:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Yhdistyksen tarkoituksena on
Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän
Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.
Etelä-Karjalan neuroyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan neuroyhdistys. Sen kotipaikka on Lappeenranta. Pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä
SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys
SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen
YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT
KäPa Fanit ry Hyväksytty 6.6.2008 YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on KäPa Fanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on Käpylän
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
Seurojen mallisäännöt Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on 19.6.2008 ennakkotarkastanut mallisäännöt SVK:n kalaseuroille. Alla olevia mallisääntöjä käyttämällä seura voi rekisteröityä 15 euron hinnalla
Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt
Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena
Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.
ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1
MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä
Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.
TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys
- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.
Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto
Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)
Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.
TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä
31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA
31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,
EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI
EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas
Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti
KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Nykyiset säännöt Muutosesitykset on korostettu punaisella värillä. Lihavoidulla tekstillä on korostettu sääntöihin lisättävä tekstillä Yliviivattua tekstin osaa esitetään poistettavaksi. Hallituksen muutosesitys
Keliakialiitto ry Säännöt
Keliakialiitto ry Säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Keliakialiitto ry. Liiton kotipaikka on Tampere, kieli suomi ja toiminta-alue koko maa. Liiton
ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY
ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin
Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996
POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA (PoPLi) RY Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 SÄÄNNÖT Hyväksytty 11.06.2001 Muutettu 08.03.2007 2 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka,
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.
SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet
SUOMEN KIIPEILYLIITTO RY.
1 (6) 23.12.2011 SUOMEN KIIPEILYLIITTO RY. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT FIN- 2 (6) 1 LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Kiipeilyliitto - SKIL ry. ja ruotsiksi Finlands Klätterförbund FKF rf. Kansainvälisissä
SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT
SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry (SKRL ry). Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä
SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous
Hallituksen tekemä ehdotus yhdistyksen sääntöjen muuttamiseksi. Vasemmalla ovat säännöt nykyisessä muodossaan. Oikealla ne pykälät kokonaisuudessaan, joihin hallitus esittää muutoksia. Suomen Tanskalais-ruotsalaiset
Säännöt Hallituksen muutosehdotus
Säännöt Hallituksen muutosehdotus 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Nuoret Lakimiehet ry, Unga Jurister rf. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimeä
RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT
1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista
Pirkanmaan CP-yhdistys ry
Pirkanmaan CP-yhdistys ry SÄÄNNOT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan CP-yhdistys ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja sen toimialueena on Pirkanmaa. 2 TARKOITUS, TOIMINTAMUODOT
Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -
Heinäveden Moottorikelkkailijat ry - yhdistyksen säännöt - 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Heinäveden Moottorikelkkailijat ry ja sen kotipaikka on Heinävesi. Yhdistyksen virallinen
Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid
KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT
Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen
Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka
Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry, ruotsiksi Vinföreningen Munskänkarna i Jyväskylä rf, ja sen kotipaikka
1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.
Suomen Motoristit ry Kuusimäenkatu 21 33560 TAMPERE 1 (6) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Suomen Motoristit ry Kotipaikka: Forssa Osoite: Kuusimäenkatu 21 33560 Tampere Rekisterinumero: 151.543 Merkitty rekisteriin:
Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt
1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena
SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka
SFO:n voimassa olevat säännöt SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Fysiikanopiskelijat ry, ruotsiksi Finlands
SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT
SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä
Yhdistys on perustettu tammikuun 30. päivänä 1995 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.
YLIOPISTON TAIDO TOIMINTASÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Yliopiston Taido. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki Etelä-Suomen läänissä. Yhdistys on perustettu
Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.
Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015
SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin
I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA
TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas
SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.
SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,
JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue.
Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterin ennakkotarkastus suoritettu 16.4.2007 hyväksyntä 5.6.2009 Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa tehdyt 2 pientä muutosta on lihavoitu. JÄSENYHDISTYSTEN
Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA
Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä
RAKENTAJA-RASTIT RY TOIMINTASÄÄNNÖT
1 RAKENTAJA-RASTIT RY TOIMINTASÄÄNNÖT I. Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta-alue ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Rakentaja-Rastit ry, josta voidaan käyttää epävirallista lyhennettä RakRas. Yhdistyksen
VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen.
VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Virolahden
LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT
SUOMEN LIITOKIEKKOLIITTO r.y. 13.4.2013 LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT 1 LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Liitokiekkoliitto. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä liitto. Kansainvälisissä
SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimenä on Suomen Röntgenhoitajaliitto ry, Finlands Röntgenskötarförbund rf. Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään epävirallista nimeä The Society of Radiographers
Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.
Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen
Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.
SÄÄNNÖT Nordic Power ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seuran tarkoituksena
Suomen Varsijousiampujat ry. TOIMINTASÄÄNNÖT
Suomen Varsijousiampujat ry. 1 TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Varsijousiampujat ry. Yhdistyksestä voidaan epävirallisesti käyttää kansainvälisissä yhteyksissä nimitystä Finnish Crossbowmen.
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus
Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus
Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja toiminta-alueena Suomen
KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT
KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.
Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.
Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin
Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT
Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Donelaitis Turun seudun Liettuan ystävät ry ja sen kotipaikka on Turku. Yhdistyksestä voidaan epävirallisissa
1/5. TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry: n SÄÄNNÖT
1/5 TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry: n SÄÄNNÖT l Yhdistyksen nimi on TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry ja se kuuluu alueyhdistyksenä SUOMEN KIRKKOMUSIIKKILIITTO ry:een, josta näissä säännöissä käytetään
Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus
Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä
I kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen toiminta-alueella
Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1$ Yhdistyksen nimi on Joensuun Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Joensuun kaupungin alue. Yhdistys kuuluu jäsenenä
PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT
PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.
MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF
Säännöt MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Myyras - Viirilän Omakotiyhdistys ry/myras Viirilä Egnahemsförening rf. Yhdistyksen
1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 ProUnioni SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINNAN MUODOT
TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY
TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN
Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto.
1 Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry 1 NIMI, KOTIPIKK J KILI Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto. Liiton
Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki
Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena
- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä
PERUSTAMISKIRJA Me allekirjoittaneet olemme perustaneet - nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Paikka Päivämäärä Allekirjoitukset ja nimenselvennykset
Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä
KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä
PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1
PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 1. Nimi ja kotipaikka S Ä Ä N N Ö T Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Porin Veneilijät ry. Seuran kotipaikka on Porin kaupunki. 2. Seuran tarkoitus ja toiminnan
PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT
1 (5) PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pioneeriaselajin Liitto ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alue on koko