Uusi. 2 Määritelmät. 3 Tarkastusvaliokunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusi. 2 Määritelmät. 3 Tarkastusvaliokunta"

Transkriptio

1 Suomen Punaisen Ristin taloussääntö Vanha 1. Luku 1 Talouden ja varainhoidon johto ja valvonta Talouden ja varainhoidon johto ja valvonta kuuluu kunkin järjestöyksikön hallitukselle sekä pääsihteerille yhdessä eri toimialojen ja laitosten johtajien sekä piirien toiminnanjohtajien kanssa. Uusi 1. Luku 1 Talouden ja varainhoidon johto ja valvonta Talouden ja varainhoidon johto ja valvonta kuuluu kunkin järjestöyksikön hallitukselle sekä pääsihteerille yhdessä eri toimialojen ja järjestöyksiköiden johtajien kanssa. 2 Määritelmät Tässä taloussäännössä tarkoitetaan: 1) Järjestöyksiköllä järjestön keskushallintoa, piirejä ja osastoja, jotka yhdessä laitoksineen muodostavat Suomen Punaisen Ristin; ja 2) Keskushallinnolla keskustoimistoa, Veripalvelua, Kontti kierrätystavarataloja ja Nuorten Turvataloja sekä muita mahdollisesti hallituksen päätöksellä perustettavia keskushallinnon laitoksia. 2 Määritelmät Tässä taloussäännössä tarkoitetaan: 1) Järjestöyksiköllä järjestön keskushallintoa, piirejä ja osastoja, jotka yhdessä laitoksineen, tytäryhtiöineen ja omistusyhteysyrityksineen muodostavat Suomen Punaisen Ristin; ja 2) Keskushallinnolla keskustoimistoa, Veripalvelua, Kontti kierrätystavarataloja ja Nuorten turvataloja sekä muita hallituksen päätöksellä perustettavia keskushallinnon laitoksia tai muita juridisia oikeustoimihenkilöitä. 3 Tarkastusvaliokunta Järjestöllä on tarkastusvaliokunta, jonka asettamisesta ja tehtävistä on säädetty Suomen Punaisen Ristin sääntöjen 68 ja 69 pykälissä. 3 Taloustapahtumien ja -päätösten kirjaaminen Kunkin järjestöyksikön hallituksen ja johtokunnan pöytäkirjaan tulee merkitä: 1) huomattavimmat talouteen liittyvät tapahtumat ja päätökset; 2) huomattavimmat poikkeamat talousarviosta; 3) tilintarkastajien kertomukset ja muistiot; sekä 4) organisaatiossa mahdollisesti tapahtuneet muutokset. 4 Huolellisuusvelvollisuus Järjestön kaikkien toimielinten sekä valio-, johto- ja toimikuntien ja muiden toimielinten jäsenten sekä toimihenkilöiden tulee hoitaa tehtävänsä huolellisesti. 4 Taloustapahtumien ja -päätösten kirjaaminen Kunkin järjestöyksikön hallituksen ja johtokunnan pöytäkirjaan tulee merkitä: 1) huomattavimmat talouteen liittyvät tapahtumat ja päätökset; 2) huomattavat poikkeamat talousarviosta; 3) tilintarkastajien raportit; sekä 4) organisaatiossa mahdollisesti tapahtuneet muutokset; 5) päätökset merkittävistä hankinnoista ja omaisuuserien luovutuksista. 5 Huolellisuusvelvollisuus Järjestön kaikkien toimielinten sekä valio-, johto- ja toimikuntien ja muiden toimielinten jäsenten sekä toimihenkilöiden tulee hoitaa tehtävänsä huolellisesti.

2 Kaikki toimihenkilöt ovat velvolliset huolehtimaan, että heidän hoidossaan oleva omaisuus pidetään tarkoituksenmukaisesti kunnossa sekä, että omaisuus on tarkoituksenmukaisella tavalla vakuutettu. 5 Ohjeiden vahvistaminen Järjestön hallitus voi erikseen vahvistaa eri järjestöyksiköille yhtenäiset tilinpäätös- ja talousarviokaavat sekä tililuettelot ja kirjausohjeet. 6 Kirjanpitolaki ja asetus Kirjanpito on järjestettävä kirjanpitolain (1336/1997) ja kirjanpitoasetuksen (1339/1999) mukaan sekä hyvää kirjanpitotapaa noudattaen niin, että se vastaa kyseisen järjestöyksikön tai laitoksen toiminnan laatua ja laajuutta. Kaikki toimihenkilöt ovat velvolliset huolehtimaan, että heidän hoidossaan oleva omaisuus pidetään tarkoituksenmukaisesti kunnossa sekä, että omaisuus on tarkoituksenmukaisella tavalla vakuutettu. 6 Ohjeiden vahvistaminen Järjestön hallitus voi erikseen vahvistaa eri järjestöyksiköissä käytettävät tilinpäätös- ja talousarviokaavat ja -mallit sekä tililuettelot ja kirjausohjeet. 7 Kirjanpidon järjestäminen Kirjanpito on järjestettävä voimassaolevan kirjanpitolain ja kirjanpitoasetuksen vaatimusten mukaisesti sekä hyvää kirjanpitotapaa noudattaen niin, että se vastaa kyseisen järjestöyksikön tai laitoksen toiminnan laatua ja laajuutta. Keskustoimiston talousyksikkö voi erikseen antaa täsmentäviä ohjeita ja määräyksiä kirjanpidon järjestämisestä ja tilinpäätöksen laadinnasta. 7 Tilinpäätös Kunkin järjestöyksikön on laadittava kultakin tilikaudelta kirjanpitolain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla hyvää kirjanpitotapaa noudattaen tilinpäätös, joka sisältää: 1) tilinpäätöspäivän taloudellista asemaa kuvaavan taseen, 2) tuloksen muodostumista kuvaavan tuloslaskelman, 3) kirjanpitolain edellyttämissä tapauksissa rahoituslaskelman, jossa on annettava selvitys varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana, sekä 4) taseen ja tuloslaskelman sekä kirjanpitolain edellyttämissä tapauksissa myös rahoituslaskelman liitteenä olevat tiedot (liitetiedot). 8 Tilinpäätös ja toimintakertomus Kunkin järjestöyksikön on laadittava kultakin tilikaudelta kirjanpitolain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla hyvää kirjanpitotapaa noudattaen tilinpäätös. Kaikkien piirien ja niiden osastojen, joita ei kirjanpitolain mukaan luokitella mikroyritykseksi, tulee laatia kirjanpitolain mukainen toimintakertomus ja liittää se tilinpäätökseen. Sen lisäksi, mitä kirjanpitolaissa säädetään, toimintakertomuksessa tulee kuvata millä tavoin asianomainen järjestöyksikkö on toiminut järjestön tarkoituksen toteuttamiseksi tilikauden aikana. Järjestöyksikön tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot järjestöyksikön toimialoista, toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta (oikea ja riittävä kuva). Tilinpäätökseen kuuluvien ja siihen liitettyjen asiakirjojen on oltava selkeitä ja niiden on muodostettava yhtenäinen kokonaisuus.

3 8 Tuloslaskelma, tase ja toimintakertomus Tuloslaskelman lisäksi tulee järjestöyksikköjen esittää keskushallinnon ja piirien sekä mahdollisen liiketoiminnan osalta erillistuloslaskelma, josta käy ilmi erikseen niiden tuotot ja kulut. 9 Erillistuloslaskelma Laitosten osalta tulee esittää erillistuloslaskelma, josta käy ilmi niiden tuotot ja kulut. Taseessa on ilmoitettava erikseen sellainen pääoma, jonka käyttöä on rajoitettu erityismääräyksin. Keskushallinnon laitosten osalta esitetään liitetietoina niiden sisäinen tase ja katastrofirahaston osalta sen tiliasema. Sen lisäksi, mitä kirjanpitolaissa säädetään, toimintakertomuksessa tulee pääpiirteittäin käydä ilmi, millä tavoin asianomainen järjestöyksikkö on toiminut järjestön tarkoituksen toteuttamiseksi toimikauden aikana. 2. luku. Taloussuunnittelu 9 Talousarvion laatiminen Kunkin järjestöyksikön hallituksen tulee laatia ehdotuksensa seuraavan toiminta- ja tilikauden toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi, jotka hyväksyy kyseisen järjestöyksikön kokous tai muu vastaava toimielin SPR-asetuksen sekä sen perusteella annettujen piirien ja osastojen johtosääntöjen mukaan. Järjestöyksikköjen ja laitosten talousarviot ovat kehysarvioita, jotka on laadittava järjestön hallituksen ohjeiden mukaisesti. Jos menokehystä ylitetään tai tulokehys jää toteutumatta, tulee järjestöyksikön hallituksen päättää, miten toiminto rahoitetaan vai jätetäänkö se toteuttamatta. Jos ylitys johtaa keskushallinnon ja piirien yhteisen taloussuunnitelman vastaavaan ylitykseen tai alitukseen, hyväksyy sen järjestön hallitus vastaavin rahoituspäätöksin. Järjestöyksikön ja laitoksen talousarviossa on erotettava toisistaan käyttötalousarvio ja pääomatalousarvio. 2. luku. Taloussuunnittelu 10 Toimintasuunnitelman ja talousarvion laatiminen Piirin ja osaston hallituksen tulee laatia ehdotuksensa seuraavan toiminta- ja tilikauden toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi, jotka hyväksyy kyseisen järjestöyksikön kokous tai muu vastaava toimielin SPR-asetuksen sekä sen perusteella annettujen piirien ja osastojen johtosääntöjen mukaan. Keskushallinnon osalta pääsihteerin ja muiden juridisten oikeustoimihenkilöiden osalta toimielimen/johtavan toimihenkilön tulee laatia ehdotuksensa seuraavan toiminta- ja tilikauden toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi, jotka hyväksyy kyseisen järjestöyksikön hallitus. Järjestöyksikköjen ja laitosten talousarviot ovat kehysarvioita, jotka on laadittava järjestön hallituksen ohjeiden mukaisesti. Järjestöyksikön hallituksen tulee huolellisesti käsitellä olennaiset poikkeamat talousarviosta sekä päättää niiden mahdollisesti edellyttämistä toimenpiteistä. 10 Käyttötalousarvio Käyttötalousarvio, joka sisältää toiminnan kaikki tuotot ja kulut, on laadittava siten, että sen

4 seuranta kirjanpidon avulla on mahdollista ja että sitä voidaan verrata tuloslaskelmaan. Mikäli toiminnasta on laadittu erillinen talousarvio, voidaan yleiseen käyttötalousarvioon ottaa vain toiminnan tulojen ja menojen yhteismäärät sekä niiden erotus. 11 Pääomatalousarvio Pääomatalousarvio, josta ilmenee omaisuuden ja vieraan pääoman muutokset, on tehtävä aina kun taseeseen on odotettavissa merkittäviä muutoksia. Pääomatalousarviossa on muun muassa esitettävä rahanlähteinä (tuloina) otetut lainat, annettujen lainojen lyhennykset ja muun kuin vaihto-omaisuuden myynnistä saadut tulot sekä rahan käyttönä (menoina) käyttöomaisuuden hankinnat, leasing- ja muut vastuut, otettujen lainojen lyhennykset, annetut lainat ja muut sijoitukset. 12 Keskushallinnon ja piirien yhteinen taloussuunnitelma Järjestön hallitus vahvistaa vuosittain keskushallinnon ja piirien yhteisen taloussuunnitelman viimeistään syyskuussa talousarviovuotta ja vähintään kahta sitä seuraavaa vuotta koskevaksi. Järjestön hallitus ottaa huomioon taloussuunnitelmassa piirien esittämät painopiste-ehdotukset ja tarpeet sekä valtuuston tekemät jäsenmaksupäätökset. Keskushallinnon ja piirien laatimat talousarviot tulee sovittaa järjestön keskushallinnon ja piirien yhteiseen taloussuunnitelmaan siten, että turvataan koko valtakunnan alueella tarvittavat voimavarat järjestön perustehtäviensuorittamiseen, ensisijassa osastojen työn tukemiseen ja ohjaamiseen. Samassa yhteydessä järjestön hallitus hyväksyy seuraavaksi vuodeksi keskushallinnon oman talousarvion, mikä sisältää valtakunnallisten laitosten talousarviot. 13 Laitoksien vuosittainen talousarvio Kunkin laitoksen johtokunta ja Veripalvelun hallitus tekevät ehdotuksensa kyseisen laitoksen 11 Keskushallinnon ja piirien yhteinen taloussuunnitelma Järjestön hallitus vahvistaa vuosittain keskushallinnon ja piirien yhteisen taloussuunnitelman viimeistään marraskuun loppuun mennessä talousarviovuotta ja vähintään kahta sitä seuraavaa vuotta koskevaksi. Keskushallinnon ja piirien laatimat talousarviot tulee sovittaa järjestön keskushallinnon ja piirien yhteiseen taloussuunnitelmaan siten, että turvataan koko valtakunnan alueella tarvittavat voimavarat järjestön perustehtävien suorittamiseen, ensisijassa osastojen työn tukemiseen ja ohjaamiseen. Keskushallinnon ja piirien yhteinen taloussuunnitelma tulee sisältää myös erillisten juridisten oikeustoimihenkilöiden talousvaikutukset yhteiseen taloussuunnitelmaan. Samassa yhteydessä järjestön hallitus hyväksyy seuraavaksi vuodeksi keskushallinnon oman talousarvion, mikä sisältää valtakunnallisten laitosten talousarviot. 12 Laitoksien vuosittainen talousarvio Kunkin laitoksen johtokunta laatii ehdotuksensa kyseisen laitoksen vuosittaiseksi talousarvioksi aina edellisen vuoden lokakuun loppuun mennessä, jotta se voidaan sisällyttää keskushallinnon seuraavan vuoden

5 tai yksikön vuosittaiseksi talousarvioksi aina edellisen vuoden syyskuun puoliväliin mennessä, jotta se voidaan sisällyttää keskushallinnon seuraavan vuoden talousarvioon, jonka järjestön hallitus hyväksyy taloussuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. talousarvioon, jonka järjestön hallitus hyväksyy taloussuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Piirien ja osastojen omistamien laitosten talousarviot sisällytetään vastaavasti niiden talousarvioihin. Piirien ja osastojen omistamien laitosten talousarviot sisällytetään vastaavasti niiden talousarvioihin. 3. luku. Varojen ja omaisuuden hoito 14 Taloudenhoidon yleiset periaatteet Järjestön kokonaisomaisuutta, mihin sisältyvät myös kerätyt varat sekä saadut lahjoitukset ja maksut, on käytettävä järjestön paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten toimielinten päätösten mukaan niin, että voimassaolevaa lainsäädäntöä ja järjestön sisäisiä määräyksiä ja ohjeita omaisuuden ja rahavarojen hoidosta noudatetaan. Määrätarkoituksiin lahjoitettujen varojen hoidosta päättää se toimielin, joka lahjoituksen ehdot on hyväksynyt. Ehdot eivät saa olla ristiriidassa Punaisen Ristin perusperiaatteiden kanssa. Määrätarkoituksiin käytettävien tuottojen osalta hallitus voi vahvistaa erillisohjeet niille järjestöyksiköille, joita se koskee. 15 Ilmoitusvelvollisuus rikostapauksissa Jos työntekijä tai luottamushenkilö toimessaan saa tietää, että on syytä epäillä järjestön omaisuuden joutuneen rikoksen kohteeksi, tai että sellainen rikos on hankkeilla, hänen on ilmoitettava siitä yksikkönsä johtajalle tai järjestön sisäiselle tarkastukselle. Yksikön johtaja on velvollinen selvittämään mahdollisuuksien mukaan ilmoituksen perusteet ja, jos siihen ilmenee syytä, tekemään asiasta tutkintapyynnön esitutkintaviranomaiselle. Sama velvollisuus koskee järjestön paikallisosaston hallitusta, jos ilmoitus on tehty sille. Ilmoitusvelvollisuus ei koske työntekijää, joka on epäiltyyn sellaisessa suhteessa kuin rikoslain 15 luvun 10 :n 2. momentissa säädetään. 3. luku. Varojen ja omaisuuden hoito 13 Taloudenhoidon yleiset periaatteet Järjestön kokonaisomaisuutta, mihin sisältyvät myös kerätyt varat sekä saadut lahjoitukset ja maksut, on käytettävä järjestön paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten toimielinten päätösten mukaan niin, että voimassaolevaa lainsäädäntöä ja järjestön sisäisiä määräyksiä ja ohjeita omaisuuden ja rahavarojen hoidosta noudatetaan. Määrätarkoituksiin lahjoitettujen varojen hoidosta päättää se toimielin, joka lahjoituksen ehdot on hyväksynyt. Ehdot eivät saa olla ristiriidassa Punaisen Ristin perusperiaatteiden kanssa. Määrätarkoituksiin käytettävien tuottojen osalta hallitus voi vahvistaa erillisohjeet niille järjestöyksiköille, joita se koskee. 14 Ilmoitusvelvollisuus rikostapauksissa Jos työntekijä tai luottamushenkilö toimessaan saa tietää, että on syytä epäillä järjestön omaisuuden joutuneen rikoksen kohteeksi, tai että sellainen rikos on hankkeilla, hänen on ilmoitettava siitä yksikkönsä johtajalle tai järjestön sisäiselle tarkastukselle. Yksikön johtaja tai sisäinen tarkastaja on velvollinen selvittämään mahdollisuuksien mukaan ilmoituksen perusteet ja, jos siihen ilmenee syytä, tekemään asiasta tutkintapyynnön esitutkintaviranomaiselle informoituaan pääsihteeriä. Sama velvollisuus koskee järjestön paikallisosaston hallitusta, jos ilmoitus on tehty sille. 16 Rahastonhoitaja

6 Kunkin järjestöyksikön hallituksen tulee nimetä henkilö, jonka vastuulla on yksikön rahavarojen hoito (rahastonhoitaja). 17 Käyttöomaisuuskirjanpito Käyttöomaisuudesta, ellei se ole vähäinen, on pidettävä järjestöyksikön toiminnan laajuuden mukaista käyttöomaisuuskirjanpitoa. Kirjanpito voi olla esimerkiksi omaisuusluettelon, kortiston tai atk-pohjaisen käyttöomaisuuskirjanpitojärjestelmän muodossa. Käyttöomaisuus ja sen muutokset on vuosittain inventoitava ja täsmäytettävä käyttöomaisuuskirjanpidon kanssa. 18 Omaisuuden erillään pito Järjestöyksikön varallisuus on säilytettävä varmassa säilytyspaikassa erillään yksityisistä varoista. Arvopaperit voidaan antaa myös pankin tai muun rahalaitoksen hoidettavaksi. 19 Pankkitilit Pankkitilien avaamisesta ja lopettamisesta sekä hoidosta päättää kyseisen järjestöyksikön hallitus, joka myös päättää, miten rahavaroja hoidetaan. Järjestöyksikön tilinpäätöksen taseerittelyissä on lueteltava jokainen voimassa oleva pankkitili, vaikka sillä ei olisi saldoakaan. Kunkin järjestöyksikön hallituksen on vuosittain pöytäkirjassaan nimettävä henkilöt, joilla on pankkitilin käyttöoikeus. 20 Alitilittäjät Menojen suorittaminen tai tulojen periminen voidaan antaa alitilittäjän tai erityisellä sopimuksella tai pääsihteerin päätöksellä myös pankin tai muun rahalaitoksen hoidettavaksi, kun se perustuu asianomaisen järjestöyksikön tai sen valtuuttaman toimielimen päätökseen. Tilitykset, joihin on liitettävä asianmukaisesti hyväksytyt ja kuitatut laskut, kuitit ja muut asiakirjat, on laadittava tiliöidyn kassakirjan muotoon. Tilityksen tulee olla päivätty ja alitilittäjän allekirjoittama. 21 Vastuusitoumukset Järjestölle sekä sen piirille tai osastolle otettavien lainojen sekä näiden puolesta annettavien vakuuksien, panttien ja muiden vastuusitoumusten tulee perustua kyseisen järjestöyksikön hallituksen tekemään päätökseen. 15 Omaisuuden erillään pito Järjestöyksikön varallisuus on säilytettävä varmassa säilytyspaikassa erillään yksityisistä varoista. Arvopaperit voidaan antaa myös pankin tai muun rahalaitoksen hoidettavaksi. 16 Pankkitilit Pankkitilien avaamisesta ja lopettamisesta sekä hoidosta päättää kyseisen järjestöyksikön hallitus, joka myös päättää, miten rahavaroja hoidetaan. Järjestöyksikön tilinpäätöksen taseerittelyissä on lueteltava jokainen voimassa oleva pankkitili, vaikka sillä ei olisi saldoakaan. Kunkin järjestöyksikön hallituksen on vuosittain pöytäkirjassaan nimettävä henkilöt, joilla on pankkitilin käyttöoikeus. 17 Palveluntarjoajat Varojen ja omaisuuden hoito, maksuliikenteeseen sekä varainhankintaan liittyvät toiminnot voidaan antaa erillisen palveluntarjoajan tai pankin hoidettavaksi, kun se perustuu asianomaisen järjestöyksikön hallituksen tai sen valtuuttaman toimielimen päätökseen. 18 Vastuusitoumukset Järjestöyksikölle otettavien lainojen sekä näiden puolesta annettavien vakuuksien, panttien ja muiden vastuusitoumusten tulee perustua kyseisen järjestöyksikön hallituksen tekemään päätökseen. 4. luku. Tulojen perintä ja tulotositteet

7 22 Tulojen periminen Tulojen perinnässä on tulotapahtuman todentavan tositteen täytettävä kirjanpitolain ja asetuksen sekä hyvän kirjanpitotavan määräykset. 23 Tulotositteet Tulotositteen tietojen perusteella tulee voida selvittää yksityiskohtaisesti tulon laatu ja määrä sekä tili, jolle tulo kirjataan. 24 Maksujen vastaanottaminen Maksujen vastaanottaminen järjestöyksikölle on kyettävä todentamaan tositteista. Järjestön hallitus voi tarvittaessa määrätä maksujen vastaanottamisessa noudatettavaksi muunlaistakin menettelyä ottaen kuitenkin huomioon kirjanpitolain ja -asetuksen säännökset. 25 Saamisten perintä Huomattavista saamisista, joiden perintä ei ole onnistunut, on perintää tekevän henkilön ilmoitettava asianomaisen järjestöyksikön hallitukselle, joka määrää mihin toimenpiteisiin asian johdosta on ryhdyttävä. Arvottomina vähennetyt saamiset on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä perimään. Myyntisaamisten luottotappiokirjauksista ja muiden saamisten kuluiksi kirjaamisesta tulee järjestöyksikön hallituksen tai hallituksen asettaman laitoksen johtokunnan tehdä päätös. 5. luku. Varainhankinta ja keräykset 26 Varainhankinnassa noudatettavat määräykset Arpajaisten, myyjäisten, keräysten sekä muun vastaavanlaisen varainhankinnan osalta tulee noudattaa niistä annettuja säädöksiä, määräyksiä ja ohjeita. Järjestön valtakunnallisen varainhankinnan osalta on osaston ja piirin noudatettava järjestön keskushallinnon antamia ohjeita ja määräyksiä. 4. luku. Varainhankinta ja keräykset 19 Varainhankinnassa noudatettavat määräykset Arpajaisten, myyjäisten, keräysten sekä muun vastaavanlaisen varainhankinnan osalta tulee noudattaa niistä annettuja lakeja ja säädöksiä sekä viranomaisten niistä antamia määräyksiä ja ohjeita. Järjestön varainhankinnan osalta on jokaisen järjestöyksikön noudatettava keskushallinnon antamia ohjeita ja määräyksiä. Keräystoiminnassa tulee noudattaa järjestön keräys- ja tilitysohjetta.

8 27 Varainhankinnan tilitys Arpajaisia, myyjäisiä, rahankeräyksiä ja muuta varainhankintaa järjestettäessä on aina laadittava riittävästi eritelty tilitys tuloista ja menoista sekä tuloksesta. Tilityksen allekirjoittaa sen laatija ja varmentaa toinen henkilö. 28 Keräysvälineiden luovutus Keräys- ja myyntilistojen luovutuksesta on aina vaadittava kuittaus luovutustodistukseen tai muu luotettava selvitys, johon merkitään myös listojen numerot ja määrät. Jos kuittauksen antanut keräyslistojen tai arpojen tai muun vastaavan materiaalin saaja luvan mukaan jakaa niitä edelleen, on hänen vaadittava vastaanottajalta vastaavanlainen kuittaus. Arpoja, adresseja, merkkejä tai muuta vastaavaa materiaalia myytäessä, keräyslistoja lähetettäessä tai keräysvälineitä luovutettaessa on pidettävä luetteloa, josta ainakin käy selville: 1) paljonko niitä on vastaanotettu, 2) kenelle ja paljonko niitä on lähetetty tai myyty, 3) montako kappaletta on palautettu sekä selvitys mahdollisesta erotuksesta, 4) paljonko rahaa on tilitetty, 5) niiden luovutus- ja palautusmäärät, sekä 6) keräysvälineet yksilöidysti numeroineen. Keräysvälineiden luovutuksen yhteydessä on todettava vastaanottajan henkilöllisyys sekä vaadittava aina kuittaus. Mikäli keräysvälineiden vastaanottaja jakaa niitä edelleen, on hänen todettava vastaanottajan henkilöllisyys ja vaadittava kuittaus. 29 Keräysvälineiden palauttaminen Osaston tai piirin haltuun jääneet kertakäyttöiset käytetyt ja käyttökelvottomat keräysvälineet on keräysajan päätyttyä välittömästi palautettava tai mitätöitävä. Mitätöinti on suoritettava kahden henkilön läsnä ollessa ja siitä on laadittava pöytäkirja. Pahvilippaita ei kuitenkaan tuhota, vaan lupatarrat tuhotaan tai palautetaan. Myymättömät arvat ja kaikki niiden keräyslistat sekä keräyslippaat on myynti- tai keräysajan päätyttyä välittömästi tilitysten yhteydessä palautettava niiden antajalle, joka säilyttää ne

9 tilintarkastusta varten. Tilintarkastuksen jälkeen myymättömät arvat ja käyttämättömät keräyslistat on kahden esteettömän henkilön läsnä ollessa tarkoituksenmukaisella tavalla hävitettävä. Hävittämisestä on laadittava pöytäkirja. Perimättömien arpajaisvoittojen, myymättömien adressien, merkkien tai muun vastaavan materiaalin käytöstä päättää järjestön hallitus. 30 Keräysvälineiden katoaminen Jos keräyslista tai muu keräysväline katoaa, on asiasta ilmoitettava poliisiviranomaiselle tai hankittava kahden luotettavan henkilön todistus, joka on liitettävä tilitykseen. Valtakunnallisessa keräyksessä katoaminen on annettava piirin toiminnanjohtajalle ja keskustoimistolle tiedoksi. 6. luku. Menojen suorittaminen, menotositteet ja menon hyväksyminen sekä kulukorvausten perusteet 31 Suoritteiden vastaanottaminen ja menotositteiden tarkistaminen Suoritteen vastaanottajan on tarkastettava, että tavaraerien ja työsuoritusten laadut ja määrät ovat tilauksen tai sopimuksen mukaiset, oikeat ja riittävästi eritellyt. Menojen osalta on menotapahtuman todentavan tositteen täytettävä kirjanpitolain ja -asetuksen sekä hyvän kirjanpitotavan määräykset. 5. luku. Menojen suorittaminen, menotositteet ja menon hyväksyminen sekä kulukorvausten perusteet 20 Suoritteiden vastaanottaminen ja menotositteiden tarkistaminen Suoritteen vastaanottajan on tarkastettava, että tavaraerien ja työsuoritusten laadut ja määrät ovat tilauksen tai sopimuksen mukaiset, oikeat ja riittävästi eritellyt. Menotositteiden tarkistamisessa on noudatettava järjestön talousyksikön antamia ohjeita. Menotositteet on numerotarkastettava ennen hyväksymistä. Numerotarkastus, kuten matkalaskut ja alitilittäjien tilitykset, voidaan antaa jonkun muun henkilön kuin tavaran vastaanottajan tehtäväksi. 32 Menojen hyväksyminen Menotositteet hyväksyy aukottomasti se henkilö, joka järjestöyksikön hallituksen päätöksellä tai muutoin on siihen valtuutettu. Menon hyväksyjä määrää tilin, jolle meno kirjataan. Hyväksyjän on tarkastettava, että: 1) meno on järjestöyksikön toiminnasta johtuva, sopimuksen mukainen, asiallinen ja 21 Menojen hyväksyminen Menotositteet ja ennakkomaksut hyväksyy aukottomasti se henkilö, joka järjestöyksikön hallituksen päätöksellä tai muutoin on siihen valtuutettu. Menotositteiden hyväksymisessä on noudatettava järjestön talousyksikön antamia ohjeita.

10 hyväksyttävä, 2) tosite on päivätty, siihen tai sen liitteenä olevaan lähetyslistaan tai muuhun erittelyyn on merkitty vastaanotettu tuotannontekijä ja vastaanottoajankohta, 3) laskutoimitukset on oikein tehty, ellei erillistä numerotarkastusta ole suoritettu, 4) matkalaskuihin ja luottokorttitositteisiin on liitetty kaikki asianomaiset menon todentavat kuitit, ja 5) edustus- ja neuvottelumenotositteisiin on tehty merkinnät tilaisuuden tarkoituksesta ja läsnä olleista henkilöistä. Järjestöyksikön johtajalle suoritettavat maksut ja laskut sekä hänen kulunsa hyväksyy kyseisen järjestöyksikön hallituksen tai johtokunnan puheenjohtaja tai muu kyseisen järjestöyksikön hallituksen määräämä henkilö. Ennen menon suorittamista menotositteeseen tulee tehdä asianmukaiset tarkastus- ja hyväksymismerkinnät. Edustus- ja neuvottelumenoja koskevat laskut hyväksyy kyseessä olevan järjestöyksikön johtaja tai hänen valtuuttamansa. Järjestöyksikön johtajalle suoritettavat maksut ja laskut hyväksyy kyseisen järjestöyksikön hallituksen tai vastaavan puheenjohtaja tai muu kyseisen järjestöyksikön hallituksen määräämä henkilö. 33 Kulukorvausten perusteet Järjestö ja mikään sen järjestöyksikkö ei maksa järjestöyksikön hallituksen jäsenille tai muille järjestön luottamus- ja vapaaehtoistehtävissä oleville kokouspalkkiota. Järjestöyksikön hallituksen jäsenille ja toimihenkilöille maksettavista kulukorvausten perusteista (matkat, puhelin, postitus) tulee olla asianmukaisesti tehdyt päätökset. 34 Maksujen suorittaminen Maksut suorittaa henkilö, jolla on tilinkäyttöoikeus, maksumääräyksen perusteella. Maksut on pyrittävä suorittamaan pankin välityksellä. Jos maksu suoritetaan käteisenä, on kassatositteessa oltava maksun saajan tai hänen valtuuttamansa kuittaus päiväyksineen. 22 Kulukorvausten perusteet Järjestö ja mikään sen järjestöyksikkö ei maksa järjestöyksikön hallituksen jäsenille tai muille järjestön luottamus- ja vapaaehtoistehtävissä oleville kokouspalkkiota. Järjestöyksikön hallituksen jäsenille ja toimihenkilöille maksettavat kulukorvaukset tulee perustua järjestön matkustussääntöön. Järjestön vapaaehtoisille maksettavien kulukorvausten tulee perustua ohjeeseen vapaaehtoisille maksettavista kulukorvauksista. 23 Maksujen suorittaminen Maksut suorittaa henkilö, joka työtehtäviensä perusteella huolehtii maksuliikenteestä. Maksut on pyrittävä suorittamaan pankin välityksellä. Jos maksu suoritetaan käteisenä, on kassatositteessa oltava maksun saajan tai hänen valtuuttamansa kuittaus päiväyksineen. 7. luku. Hankinnat 6. luku. Hankinnat

11 35 Yleiset määräykset Hankinnalla tarkoitetaan raaka- ja tarveaineiden, puolivalmisteiden sekä valmiiden ja tilauksesta valmistettavien tavaroiden sekä palveluiden ostamista, vuokraamista tai siihen rinnastettavaa toimintaa. Hankinnat on suoritettava taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti siten, että hankinta on kokonaisvaikutuksiltaan edullisin. Koko järjestöä koskevista yhteishankinnoista vastaa keskustoimisto. Markkinoiden kilpailtilannetta on käytettävä hyväksi sekä kohdeltava tarjouksia ja tarjousten tekijöitä tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Tavaravarastot tulee pitää sen suuruisina kuin se järjestöyksikön häiriöttömän toiminnan tai järjestön auttamisvalmiuden kannalta on tarpeen. Kukaan ei saa osallistua hankinnan käsittelyyn, jos hän on esteellinen yhdistyslain 26 tai 37 :ssä tarkoitetulla tavalla. Julkisin varoin tehtävissä hankinnoissa tai hankinnoissa, joita varten hankintayksikkö on saanut tukea julkisista varoista yli puolet hankinnan ennakoidusta arvosta, on laissa säädettyjen kynnysarvojen ylittyessä noudatettava lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Hankinnan ennakoitua arvoa laskettaessa on käytettävä suurinta maksettavaa kokonaiskorvausta ilman arvonlisäveroa. Jos hankinta toteutetaan samanaikaisesti erillisinä osina, kaikkien osien ennakoitu arvo on otettava huomioon hankintasopimuksen ennakoitua kokonaisarvoa laskettaessa. 36 Tarjousten pyytäminen Tarjouspyyntö on kilpailun aikaansaamiseksi lähetettävä mikäli mahdollista vähintään kolmelle toimittajalle tai sille määrälle mitä ulkopuolisen rahoittajan rahoitusehdoissa edellytetään. Tarjoukset pyydetään kirjallisina. Jos hankinta on arvoltaan vähäinen, voidaan tarjoukset vastaanottaa suullisena. Tarjouksia pyytämättä voidaan luotettavalta myyjältä ostaa arvoltaan vähäinen määrä tavaraa, 24 Yleiset määräykset Hankinnalla tarkoitetaan raaka- ja tarveaineiden, puolivalmisteiden sekä valmiiden ja tilauksesta valmistettavien tavaroiden sekä palveluiden ostamista, vuokraamista tai siihen rinnastettavaa toimintaa. Hankinnat on suoritettava taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti siten, että hankinta on kokonaisvaikutuksiltaan edullisin. Koko järjestöä koskevista yhteishankinnoista vastaa keskustoimisto. Markkinoiden kilpailuolosuhteita on käytettävä hyväksi sekä kohdeltava tarjouksia ja tarjousten tekijöitä tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Tavaravarastot tulee pitää sen suuruisina kuin se järjestöyksikön häiriöttömän toiminnan tai järjestön auttamisvalmiuden kannalta on tarpeen. Kukaan ei saa osallistua hankinnan käsittelyyn, jos hän on esteellinen yhdistyslain 26 tai 37 :ssä tarkoitetulla tavalla. Julkisin varoin tehtävissä hankinnoissa tai hankinnoissa, joita varten on saatu tukea julkisista varoista yli puolet hankinnan ennakoidusta arvosta, on laissa säädettyjen kynnysarvojen ylittyessä noudatettava voimassa olevaa lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista. Hankinnan ennakoitua arvoa laskettaessa on käytettävä suurinta maksettavaa kokonaiskorvausta ilman arvonlisäveroa. Jos hankinta toteutetaan samanaikaisesti erillisinä osina, kaikkien osien ennakoitu arvo on otettava huomioon hankintasopimuksen ennakoitua kokonaisarvoa laskettaessa. 25 Tarjousten pyytäminen Tarjouspyyntö on kilpailun aikaansaamiseksi lähetettävä mikäli mahdollista vähintään kolmelle toimittajalle tai sille määrälle mitä ulkopuolisen rahoittajan rahoitusehdoissa edellytetään. Tarjoukset pyydetään kirjallisina. Jos hankinta on arvoltaan vähäinen, voidaan tarjoukset vastaanottaa suullisena. Tarjouksia pyytämättä voidaan luotettavalta myyjältä ostaa arvoltaan vähäinen määrä tavaraa, kun hinta tiedetään aikaisempien

12 kun hinta tiedetään aikaisempien ostojen, kiinteän hintaluettelon tai kyselyn perusteella edulliseksi. Tarjouspyynnöt tekee pääsääntöisesti eri työpisteissä nimetty yksikkö tai henkilö. 37 Tarjouksen käsittely ja päätöksenteko Käyttöomaisuutta hankittaessa kuuluu päätösvalta hankinnan arvosta riippuen järjestöyksikön tai laitoksen johtajalle tai yksikön esimiehelle siitä riippuen, kenen vastuulla olevan yksikön käyttöön tavara tulee. Tässä momentissa tarkoitettujen hankintavaltuuksien euromääräiset rajat päättää järjestöyksikön tai laitoksen johtaja järjestöyksikön talousarvion puitteissa. Avustustarvikkeiden hankinnasta järjestön logistiikkakeskukseen antaa pääsihteeri erityisohjeet ottaen huomioon Huoltovarmuuskeskuksen kanssa tehty huoltovarmuussopimus sekä varaston osittainen käyttö vapaavarastona. Osaston merkittävistä hankinnoista on oltava osaston hallituksen päätös ja hankintavaltuutus, mikä perustuu osaston talousarvioon. 8. luku. Rahastot 38 Katastrofirahaston varojen käyttö Kotimaista ja kansainvälistä avustustoimintaa varten järjestöllä on katastrofirahasto ja varasto. Katastrofirahaston varat on pidettävä erillään järjestön muista varoista ja ne on käytettävä humanitaariseen avustustoimintaan sekä kotimaassa että ulkomailla. Järjestön hallitus päättää katastrofirahaston varojen käytöstä. Hallitus voi vahvistamissaan katastrofirahaston säännöissä määrätä katastrofirahaston toiminnasta. Järjestön hallitus voi joustavan ja nopean avustustoiminnan turvaamiseksi siirtää määräämillään ehdoilla varojen käyttöoikeuden pääsihteerille ja piirien toiminnanjohtajille sekä osastojen nimeämille yhdyshenkilöille. 39 Yhteistoimintarahasto Järjestöllä voi olla yhteistoimintarahasto, jonka tarkoituksena on: ostojen, kiinteän hintaluettelon tai kyselyn perusteella edulliseksi. Tarjouspyynnöt tekee pääsääntöisesti eri työpisteissä nimetty yksikkö tai henkilö. 26 Tarjouksen käsittely ja päätöksenteko Käyttöomaisuutta hankittaessa kuuluu päätösvalta hankinnan arvosta riippuen järjestöyksikön tai laitoksen johtajalle tai yksikön esimiehelle siitä riippuen, kenen vastuulla olevan yksikön käyttöön tavara tulee. Tässä momentissa tarkoitettujen hankintavaltuuksien euromääräiset rajat päättää järjestöyksikön tai laitoksen johtaja järjestöyksikön talousarvion puitteissa. Avustustarvikkeiden hankinnasta järjestön logistiikkakeskukseen antaa pääsihteeri erityisohjeet ottaen huomioon Huoltovarmuuskeskuksen kanssa tehty huoltovarmuussopimus sekä varaston osittainen käyttö vapaavarastona. Osaston merkittävistä hankinnoista on oltava osaston hallituksen päätös ja hankintavaltuutus. 7. luku. Rahastot 27 Katastrofirahaston varojen käyttö Kotimaista ja kansainvälistä avustustoimintaa varten järjestöllä on katastrofirahasto ja varasto. Katastrofirahaston pääoma on pidettävä erillään järjestön muusta pääomasta ja se on käytettävä humanitaariseen avustustoimintaan sekä kotimaassa että ulkomailla. Järjestön hallitus päättää katastrofirahaston käytöstä. Hallitus voi vahvistamissaan katastrofirahaston säännöissä määrätä katastrofirahaston toimintaperiaatteista. Järjestön hallitus voi joustavan ja nopean avustustoiminnan turvaamiseksi siirtää määräämillään ehdoilla varojen käyttöoikeuden pääsihteerille ja piirien toiminnanjohtajille sekä osastojen nimeämille yhdyshenkilöille. 28 Yhteistoimintarahasto Järjestöllä voi olla yhteistoimintarahasto, jonka tarkoituksena on:

13 1) tukea keskushallinnon ja piirien yhteisen taloussuunnitelman toteuttamista, 2) varmistaa, että piireillä on tarvittavat voimavarat osastojen työn tukemiseen ja ohjaamiseen, 3) edistää järjestön perustehtävien hoitoa koko valtakunnan alueella, sekä 4) vakauttaa piirien taloutta lyhytaikaisten, yllättävien tilanteiden varalta. Järjestön hallitus päättää yhteistoimintarahaston varojen käytöstä. Järjestön hallitus voi vahvistamissaan yhteistoimintarahaston säännöissä määrätä yhteistoimintarahaston toimintaperiaatteista. 40 Järjestöpankki Järjestöllä on sisäinen järjestöpankki, jonka tarkoituksena on: 1) turvata siinä mukana olevien järjestöyksiköiden yhteisen maksuvalmiustilin kautta niiden maksuvalmius, 2) vastaanottaa eri järjestöyksiköiden talletuksia, 3) myöntää järjestötoimintaa varten luottoja, sekä 4) sijoittaa maksuvalmiustilillä olevia ja talletuksina saatuja varoja mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja tuottavasti. Järjestön hallitus päättää järjestöpankin varojen käytöstä. Järjestön hallitus voi vahvistamissaan järjestöpankin säännöissä määrätä järjestöpankin toiminnasta. 41 Omakatteiset rahastot Omakatteisten rahastojen kirjanpito tulee järjestää siten, että määrätarkoitukseen sidottujen rahastojen tuloja ja menoja sekä rahaston varojen, pääomien ja mahdollisten velkojen muutoksia voidaan kirjanpidon avulla seurata. Erillään hoidettavat varat eli omakatteisten rahastojen omaisuus ja pääoma on erikseen ilmoitettava taseessa tai sen liitteessä. Omakatteisen rahaston varat ilmoitetaan eriteltyinä lajeittain, eli erikseen rahat ja pankkisaamiset, lainasaamiset, arvopaperit, ja rakennukset, mikäli niitä esiintyy. Omakatteisen rahaston varat on sijoitettava turvaavasti ja tuloa tuottavasti. Omakatteisen rahaston pääoma esitetään siten, että erikseen näytetään tilikauden alussa oleva 1) tukea keskushallinnon ja piirien yhteisen taloussuunnitelman toteuttamista, 2) varmistaa, että piireillä on tarvittavat voimavarat osastojen työn tukemiseen ja ohjaamiseen, 3) edistää järjestön perustehtävien hoitoa koko valtakunnan alueella, sekä 4) vakauttaa piirien taloutta lyhytaikaisten, yllättävien tilanteiden varalta. Järjestön hallitus päättää yhteistoimintarahaston varojen käytöstä. Järjestön hallitus voi vahvistamissaan yhteistoimintarahaston säännöissä määrätä yhteistoimintarahaston toimintaperiaatteista. 29 Järjestöpankki Järjestöllä on sisäinen järjestöpankki, jonka tarkoituksena on: 1) vastaanottaa eri järjestöyksiköiden talletuksia, 2) myöntää järjestötoimintaa varten luottoja, sekä 3) sijoittaa järjestöpankkitalletuksia mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja tuottavasti. Järjestön hallitus päättää järjestöpankin varojen käytöstä. Järjestön hallitus voi vahvistamissaan järjestöpankin säännöissä määrätä järjestöpankin toiminnasta. 30 Omakatteiset rahastot Omakatteinen rahasto muodostetaan silloin, kun järjestöyksikön ulkopuolisella tahdonilmaisulla merkittävästi rajoitetaan järjestön saaman lahjoituksen, testamentin tms. käyttöä ja lisäksi edellytetään saatujen varojen erilläänpitoa järjestöyksikön muista varoista. Omakatteisten rahastojen kirjanpito tulee järjestää siten, että määrätarkoitukseen sidottujen rahastojen tuloja ja menoja sekä rahaston varojen, pääomien ja mahdollisten velkojen muutoksia voidaan kirjanpidon avulla seurata. Erillään hoidettavat varat eli omakatteisten rahastojen omaisuus ja pääoma on erikseen ilmoitettava taseessa tai sen liitteessä.

14 pääoma, lisäys tai vähennys tilikauden aikana ja pääoma tilikauden lopussa. Jos rahastolla on velkaa, on velat esitettävä ennen omaa pääomaa. 9. luku. Sisäinen valvonta ja tarkastus Omakatteisen rahaston varat eritellään lajeittain. Omakatteisen rahaston varat on sijoitettava turvaavasti ja tuloa tuottavasti. 8. luku. Sisäinen valvonta ja tarkastus 42 Sisäinen valvonta ja tarkastus Kunkin järjestöyksikön hallituksen on yksikön toiminnan laadusta ja laajuudesta riippuen sekä valvonnan kustannukset huomioon ottaen järjestettävä sisäinen valvonta. 43 Sisäisen valvonnan järjestäminen Valvontatarkastus voidaan järjestää: 1) osana varsinaisten tilintarkastajien työtä siitä heidän kansaan erikseen sopimalla; 2) nimittämällä joku hallituksen jäsen suorittamaan sisäistä valvontaa ja raportoimaan siitä hallitukselle; 3) osana keskushallinnon sisäisen tarkastuksen työohjelmaa siitä erikseen pääsihteerin kanssa sopimalla; tai 4) ulkopuolisten valvontatarkastajien toimesta. 44 Sisäisen valvonnan toteuttaminen Osastot voivat toteuttaa sisäisen valvonnan 42 :n 1)- ja 2) kohtien mukaan sekä piirit ja keskushallinto saman pykälän 3) ja 4) kohtien mukaan. Pääsihteerillä ja hänen tai tarkastusvaliokunnan valtuuttamanaan keskushallinnon sisäisellä tarkastajalla tai talousja hallintojohtajalla on velvollisuus suorittaa sisäistä tarkastusta kaikissa järjestöyksiköissä, silloin kun on perusteltua aihetta epäillä tapahtuneen järjestön hyvän hallintotavan, hyvän kirjanpitokäytännön tai hyvän tilintarkastustavan vastaisia toimintoja tai laiminlyöntejä taikka kun on perusteltua aihetta epäillä järjestön kokonaisomaisuutta hoidettavan SPR-asetuksen 51 :n vastaisesti. Pääsihteerillä, tarkastusvaliokunnalla ja näistä toisen valtuuttamana keskushallinnon sisäisellä tarkastajalla tai talous- ja hallintojohtajalla on oikeus suorittaa sisäistä tarkastusta kaikissa järjestöyksiköissä, silloin kun se on tarpeellista järjestön taloushallinnon, varainhankinnan sekä toiminnan ja talouden kehittämiseksi. Sisäisen tarkastuksen toimivalta on omalla toiminta-alueellaan rajoittamaton ja sillä on oikeus saada käyttöönsä kaikki 31 Sisäisen tarkastuksen järjestäminen Valvontatarkastus järjestöyksiköissä voidaan järjestää: 1) osana varsinaisten tilintarkastajien työtä siitä heidän kanssaan erikseen sopimalla; 2) nimittämällä joku hallituksen jäsen tai ulkopuolinen taho, joka raportoi hallitukselle, suorittamaan sisäistä tarkastusta ja raportoimaan siitä hallitukselle; 3) osana keskushallinnon sisäisen tarkastuksen työohjelmaa siitä erikseen pääsihteerin kanssa sopimalla; tai 4) ulkopuolisten tarkastajien toimesta järjestön tai järjestöyksikön hallituksen määräyksestä. 32 Sisäisen tarkastuksen toteuttaminen Osastot voivat toteuttaa sisäisen valvonnan 31 :n 1)- ja 2) kohtien mukaan sekä piirit ja keskushallinto saman pykälän 3) ja 4) kohtien mukaan. Pääsihteerillä ja hänen tai tarkastusvaliokunnan valtuuttamana keskushallinnon sisäisellä tarkastajalla tai talous- ja hallintojohtajalla on velvollisuus suorittaa sisäistä tarkastusta kaikissa järjestöyksiköissä, silloin kun on perusteltua aihetta epäillä tapahtuneen järjestön hyvän hallintotavan tai hyvän kirjanpitokäytännön vastaisia toimintoja tai laiminlyöntejä taikka kun on perusteltua aihetta epäillä järjestön kokonaisomaisuutta hoidettavan SPR-asetuksen 64 :n vastaisesti. Pääsihteerillä, tarkastusvaliokunnalla ja näistä toisen valtuuttamana keskushallinnon sisäisellä tarkastajalla tai talous- ja hallintojohtajalla on oikeus suorittaa sisäistä tarkastusta kaikissa järjestöyksiköissä, silloin kun se on tarpeellista järjestön taloushallinnon, varainhankinnan sekä toiminnan ja talouden kehittämiseksi. Sisäisen tarkastuksen toimivalta on omalla toiminta-alueellaan rajoittamaton ja sillä on oikeus saada käyttöönsä kaikki

15 tarkastustehtävien suorittamiseksi tarvittavat tiedot ja muu aineisto. 45 Piirin ja osaston sisäinen valvonta Piirin toiminnanjohtajalla tai hänen valtuuttamallaan piirin talousasioista vastaavalla henkilöllä on velvollisuus suorittaa sisäistä valvontaa ja tarkastusta piirin omissa toimipisteissä ja piirin alueella toimivissa osastoissa, silloin kun on perusteltua aihetta epäillä tapahtuneen järjestön hyvän hallintotavan, hyvän kirjanpitokäytännön tai hyvän tilintarkastustavan vastaisia toimintoja tai laiminlyöntejä taikka kun on perusteltua aihetta epäillä järjestön kokonaisomaisuutta hoidettavan SPR-asetuksen 51 :n vastaisesti. Piirin toiminnanjohtajalla tai hänen valtuuttamallaan piirin talousasioista vastaavalla henkilöllä on oikeus suorittaa sisäistä valvontaa ja tarkastusta piirin omissa toimipisteissä ja piirin alueella toimivissa osastoissa, silloin kun se on tarpeellista järjestön taloushallinnon, varainhankinnan sekä toiminnan ja talouden kehittämiseksi. 10. luku. Tilintarkastus 46 Tilintarkastajat Tilintarkastajiksi valitaan esteettömät ja pätevät henkilöt suorittamaan tilintarkastusta, jonka kohteena on tilikauden kirjanpidon ja tilinpäätöksen sekä hallinnon tarkastus, koko järjestön tilintarkastajien osalta järjestön yleiskokouksessa SPR-asetuksen määräämällä tavalla sekä piirien osalta niiden varsinaisissa kokouksissa ja osastojen osalta niiden syyskokouksissa, kuten johtosäännössä määrätään. Osastoilla, joilla ei ole tilintarkastuslain (459/2007) (1141/2015) mukaista tilintarkastajaa, on oltava toiminnantarkastaja. Toiminnantarkastajan ja toiminnantarkastuksen osalta noudatetaan soveltuvin osin yhdistyslain (503/1989) 38 a :n säännöksiä. Tilintarkastajien on työssään noudatettava tilintarkastuslakia (1141/2015) ja -asetusta (1377/2015) sekä hyvää tilintarkastustapaa tarkastustehtävien suorittamiseksi tarvittavat tiedot ja muu aineisto. 33 Piirin ja osaston sisäinen tarkastus Piirin toiminnanjohtajalla tai hänen valtuuttamallaan piirin talousasioista vastaavalla henkilöllä on velvollisuus suorittaa sisäistä tarkastusta piirin omissa toimipisteissä ja piirin alueella toimivissa osastoissa, silloin kun on perusteltua aihetta epäillä tapahtuneen järjestön hyvän hallintotavan tai hyvän kirjanpitokäytännön vastaisia toimintoja tai laiminlyöntejä taikka kun on perusteltua aihetta epäillä järjestön kokonaisomaisuutta hoidettavan SPR-asetuksen 64 :n vastaisesti. Piirin toiminnanjohtajalla tai hänen valtuuttamallaan piirin talousasioista vastaavalla henkilöllä on oikeus suorittaa sisäistä tarkastusta piirin omissa toimipisteissä ja piirin alueella toimivissa osastoissa, silloin kun se on tarpeellista järjestön taloushallinnon, varainhankinnan sekä toiminnan ja talouden kehittämiseksi. 9. luku. Tilintarkastus 34 Tilintarkastajat ja toiminnantarkastajat Järjestöyksiköiden, joilla on tilintarkastuslain mukaan pakko valita tilintarkastaja ja toimittaa tilintarkastus, tulee mahdollisuuksien mukaan valita tilintarkastajakseen järjestön yleiskokouksen valitsema tilintarkastaja. Järjestöyksiköiden, joiden ei ole tilintarkastuslain mukaan pakko valita tilintarkastajaa ja toimittaa tilintarkastusta, on valittava toiminnantarkastaja. Koko järjestön tilintarkastaja valitaan yleiskokouksessa SPR-asetuksen määräämällä tavalla ja piirien osalta niiden varsinaisissa kokouksissa, kuten piirien johtosäännössä määrätään. Osaston tilintarkastaja tai toiminnantarkastaja valitaan osastojen syyskokouksissa, kuten osastojen johtosäännössä määrätään. Muiden järjestöyksiköiden osalta tilintarkastaja valitaan järjestöyksikköä koskevan yhteisölainsäädännön mukaisesti. Toiminnantarkastajan ja toiminnantarkastuksen osalta noudatetaan voimassa olevia yhdistyslain säännöksiä ja järjestön omaa sisäistä toiminnantarkastuskäytäntöä.

16 47 Tilintarkastuksen aineisto Tilintarkastajien käyttöön on kaikkien järjestöyksiköiden annettava kaikki olennainen informaatio sekä lisäaineisto, jonka nämä katsovat tarvitsevansa tarkastuksessa oikean ja riittävän kuvan luomiseksi järjestön toiminnasta ja taloudellisesta asemasta sekä järjestön sisäisen valvonnan laadusta. Tilintarkastajien tulee: 1) perehtyä järjestöyksikön toimintakertomukseen ja tilinpäätökseen sekä niihin sisältyvään muuhun aineistoon, 2) perehtyä riittävässä laajuudessa järjestöyksikön kirjanpitoaineistoon, 3) perehtyä järjestöyksikön kokouksen, hallituksen ja muiden toimielinten pöytäkirjoihin, 4) todeta, onko toimielinten tekemiä päätöksiä noudatettu ja onko päätökset pantuasianmukaisesti täytäntöön, 5) todeta, onko pöytäkirjat asianmukaisesti allekirjoitettu ja tarkastettu ja onko pöytäkirjojen pitämisessä muutoinkin noudatettu työjärjestyksen 26 :n ja tämän taloussäännön 3 :n määräyksiä, 6) menetellä järjestöyksikön valio-, johto- ja toimikuntien ja muiden toimielinten osalta vastaavasti 1-5 kohdan mukaisesti soveltuvin osin; sekä 7) perehtyä hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa muuhun tarpeelliseksi katsomaansa aineistoon. 48 Järjestöyksiköiden tilintarkastajien välinen yhteistyö Yleiskokouksen valitsemat tilintarkastajat esittävät tilintarkastuskertomuksensa järjestön keskushallinnon osalta valtuustolle saatuaan sitä ennen käyttöönsä myös yhteenvedon piirien tilinpäätöksistä. Yleiskokouksen valitsemat tilintarkastajat voivat antaa ohjeita piirien ja osastojen tilintarkastajien raportoinnista. 11. luku. Voimaantulo 49 Voimaantulo Toiminnantarkastaja raportoi tarkastuksestaan osaston hallitukselle, piirin toiminnanjohtajalle ja järjestön sisäiselle tarkastajalle. 35 Tarkastusaineisto Tilintarkastajien ja toiminnantarkastajien käyttöön on kaikkien järjestöyksiköiden annettava kaikki olennainen informaatio sekä lisäaineisto, jonka nämä katsovat tarvitsevansa tarkastuksessa oikean ja riittävän kuvan luomiseksi järjestön toiminnasta ja taloudellisesta asemasta sekä järjestön sisäisen valvonnan laadusta. 36 Järjestöyksiköiden tilintarkastajien välinen yhteistyö Yleiskokouksen valitsema tilintarkastaja esittää tilintarkastuskertomuksensa järjestön keskushallinnon osalta valtuustolle saatuaan sitä ennen käyttöönsä myös yhteenvedon piirien sekä niiden tytäryhtiöiden ja omistusyhteysyritysten tilinpäätöksistä ja tilintarkastajien raportoinnista. Yleiskokouksen valitsema tilintarkastaja voi antaa ohjeita muiden järjestöyksiköiden tilintarkastuksen suorituksesta ja raportoinnista. 10. luku. Voimaantulo 37 Voimaantulo

17 Tämä taloussääntö tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta Tällä taloussäännöllä kumotaan neuvoston 29. päivänä toukokuuta 2000 hyväksymä Suomen Punaisen Ristin taloussääntö. Tämä taloussääntö tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Tällä taloussäännöllä kumotaan neuvoston XX. Päivänä XXkuuta 20XX hyväksymä Suomen Punaisen Ristin taloussääntö.

Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017:

Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017: SUOMEN PUNAISEN RISTIN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017: 1. luku 1 Talouden ja varainhoidon johto ja valvonta Talouden ja varainhoidon

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin taloussääntö

Suomen Punaisen Ristin taloussääntö Suomen Punaisen Ristin taloussääntö (Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 12.5.2006, muutettu 8.12.2006) Suomen Punaisesta Rististä annetun tasavallan presidentin asetuksen (811/2005),

Lisätiedot

Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua.

Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua. HÄMEENLINNAN ELÄKKEENSAAJAT RY Taloussääntö Yleisiä määräyksiä 1 Yhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöstä tehtäessä on noudatettava yhdistyslain, kirjanpitolain ja -asetuksen

Lisätiedot

Pohjana OAJn mallisääntö/käsitelty hallituksessa ja

Pohjana OAJn mallisääntö/käsitelty hallituksessa ja Pohjana OAJn mallisääntö/käsitelty hallituksessa 17.2.2016 ja 21.3.2018 OAJn Kanta-Hämeen alueyhdistys ry OAJ Kanta-Häme TALOUSSÄÄNTÖ Yleisiä määräyksiä 1 Alueyhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa,

Lisätiedot

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon eläkerahaston talouden hoidosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,

Lisätiedot

Yhdistyksen talousvastaava ja puheenjohtaja ovat yhteisvastuussa talouden hoidon tehtävien asianmukaisesta hoitamisesta.

Yhdistyksen talousvastaava ja puheenjohtaja ovat yhteisvastuussa talouden hoidon tehtävien asianmukaisesta hoitamisesta. 1 1 Yleistä Sen lisäksi, mitä yhdistyslaissa, yhdistyksen säännöissä ja muissa ohjesäännöissä ja työjärjestyksissä on sanottu, noudatetaan :n taloudenhoidossa tämän talousohjesäännön määräyksiä. 2 :n kokonaistalous

Lisätiedot

URHEA-SÄÄTIÖN TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET

URHEA-SÄÄTIÖN TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET URHEA-SÄÄTIÖN TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säädöksiin Säätiön hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä on noudatettava voimassa olevia lakeja ja asetuksia sekä

Lisätiedot

Limes ry:n talousohjesääntö

Limes ry:n talousohjesääntö i luku: Yleisiä määräyksiä Limes ry:n talousohjesääntö 1 Yhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä on noudatettava yhdistyslain, kirjanpitolain ja -asetuksen sekä yhdistyksen

Lisätiedot

Talous- ja matkustusohjesääntö

Talous- ja matkustusohjesääntö Talous- ja matkustusohjesääntö Yleistä 1 Opiskelijakunnan taloudenhoidossa on noudatettava kirjanpitolain ja -asetuksen, tilintarkastuslain, opiskelijakunnan sääntöjen, muiden opiskelijakuntaa koskevien

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Talousohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Talousohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Talousohjesääntö 11.11.2014 Sivu 1 / 6 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan talousohjesääntö 1 Soveltaminen Sen lisäksi, mitä Humanistisen

Lisätiedot

Tilinpäätös ja sen laatiminen

Tilinpäätös ja sen laatiminen Tilinpäätös ja sen laatiminen Kirjanpito Yhdistys on aina kirjanpitovelvollinen. Kirjanpidon tehtävänä on antaa oikea ja riittävä kuva tuottojen ja kustannusten syntymisestä, toiminnan tuloksesta ja yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Tanssiurheiluliitto TALOUDENHOIDON PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

Suomen Tanssiurheiluliitto TALOUDENHOIDON PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Suomen Tanssiurheiluliitto TALOUDENHOIDON PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Päivitetty 29.8.2015 SISÄLTÖ 1. LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET 2 2. LUKU TALOUDEN SUUNNITTELU 2 3. LUKU KIRJANPITO 2 4. LUKU TILINPÄÄTÖS 4 5. LUKU

Lisätiedot

SPR:N VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TYÖJÄRJESTYS JA SIIHEN SISÄLTYVÄ JOHTOSÄÄNTÖ

SPR:N VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TYÖJÄRJESTYS JA SIIHEN SISÄLTYVÄ JOHTOSÄÄNTÖ 1 SPR:N VARSINAIS-SUOMEN PIIRIN TYÖJÄRJESTYS JA SIIHEN SISÄLTYVÄ JOHTOSÄÄNTÖ Työjärjestys Tässä Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin hallituksen hyväksymässä työjärjestyksessä päätetään Varsinais-Suomen

Lisätiedot

PESÄPUU RY:N TALOUS- JA HALLINTOSÄÄNTÖ

PESÄPUU RY:N TALOUS- JA HALLINTOSÄÄNTÖ PESÄPUU RY:N TALOUS- JA HALLINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säännöksiin Pesäpuu ry:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja tilintarkastuksessa noudatetaan kirjanpitolain

Lisätiedot

Rahastonhoitajana yhdistyksessä

Rahastonhoitajana yhdistyksessä Rahastonhoitajana yhdistyksessä Sisältö Rahastonhoitaja Yhdistyksen toiminta: lait ja säännöt Rahastonhoitaja on yksi keskeisistä toimijoista Rahastonhoitajan tehtävät ja vastuut Talousarvio Kirjanpito

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto 5.4.2006, 17 Voimaantulo 1.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO I Luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala 2 2 Taloudellisuus

Lisätiedot

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO 1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO AINEJÄRJESTÖSSÄ Talouskoulutus 9.2.2018/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KOKOUS vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden hallitukselle

Lisätiedot

TALOUSOHJESÄÄNTÖ I LUKU. Yleiset taloudenhoidon periaatteet.

TALOUSOHJESÄÄNTÖ I LUKU. Yleiset taloudenhoidon periaatteet. TALOUSOHJESÄÄNTÖ I LUKU Yleiset taloudenhoidon periaatteet. Suomen ylioppilaskuntien liiton taloudenhoidossa noudatetaan tätä ohjesääntöä niiltä osin kuin liiton säännöissä ei toisin mainita. Taloudenhoitoa

Lisätiedot

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Yhdistyksen taloushallinnon perusteet Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Taloushallinto pitää sisällään Rahaliikenteen ja kirjanpidon Budjetoinnin (tavoitteet ja allokointi) Seurannan

Lisätiedot

I Yleisiä säännöksiä

I Yleisiä säännöksiä KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ Vahvistettu kirkkohallituksen täysistunnossa 28.2.2012. I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon keskusrahaston

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO

1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO 1. TALOUSHALLINNON VASTUUNJAKO AINEJÄRJESTÖSSÄ Taloudenhoitajakoulutus 6.2.2015/ RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KOKOUS vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

Talousohjesääntö. KuPS ry

Talousohjesääntö. KuPS ry Talousohjesääntö KuPS ry 1 Sisällysluettelo OHJESÄÄNNÖN TARKOITUS... 2 Hallituksen talouteen liittyvät tehtävät... 2 Lisäksi hallitus huolehtii seuraavista asioista... 2 Puheenjohtajan talouteen liittyvät

Lisätiedot

FINANSSI RY:N TALOUSOHJESÄÄNTÖ. 1 Yleistä

FINANSSI RY:N TALOUSOHJESÄÄNTÖ. 1 Yleistä FINANSSI RY:N TALOUSOHJESÄÄNTÖ 1 Yleistä Sen lisäksi, mitä yhdistyslaissa, yhdistyksen säännöissä ja muissa ohjesäännöissä ja työjärjestyksissä on sanottu, noudatetaan Finanssi ry:n taloudenhoidossa tämän

Lisätiedot

Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017:

Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017: SUOMEN PUNAISEN RISTIN PIIRIEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017: 1 luku. Yleisiä määräyksiä 1 Piirin tehtävät Piirin tehtävänä on SPR-asetuksen

Lisätiedot

KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä määräyksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen

KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä määräyksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON KESKUSRAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ Vahvistettu kirkkohallituksen täysistunnossa 27.3.2018. I Yleisiä määräyksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon keskusrahaston

Lisätiedot

TKO äly ry:n talousohjesääntö

TKO äly ry:n talousohjesääntö TKO äly ry:n talousohjesääntö 1 Yleistä Sen lisäksi, mitä yhdistyslaissa, yhdistyksen säännöissä ja muissa yhdistyksen ohjesäännöissä ja työjärjestyksissä on sanottu, noudatetaan TKO äly ry:n taloudenhoidossa

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Taloudenhoito, kirjanpito ja kuitit sekä toiminnan- / tilintarkastus. Kyläpäällikkökoulutus

Taloudenhoito, kirjanpito ja kuitit sekä toiminnan- / tilintarkastus. Kyläpäällikkökoulutus Taloudenhoito, kirjanpito ja kuitit sekä toiminnan- / tilintarkastus Kyläpäällikkökoulutus Talouden hoitaminen yhdistyksessä Yhdistys hankkii tuloja, jotka se uhraa menoina tuottaakseen suoritteita, joiden

Lisätiedot

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ Sisällys 1 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ... 2 1 Taloussäännön soveltaminen... 2 2 Taloudellisuus ja tulosvastuu... 2 3 Sisäinen valvonta... 2 4 Riskienhallinta... 2 2

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset

Lisätiedot

1 Tässä säännössä annetaan yhteiset raha- ja laskentatointa sekä muuta taloudenhoitoa koskevat määräykset.

1 Tässä säännössä annetaan yhteiset raha- ja laskentatointa sekä muuta taloudenhoitoa koskevat määräykset. Taloussääntö YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Soveltamisala 1 Tässä säännössä annetaan yhteiset raha- ja laskentatointa sekä muuta taloudenhoitoa koskevat määräykset. Taloudenhoidossa on sen lisäksi, mitä kirjanpitolaissa

Lisätiedot

l* f^å*' olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon,

l* f^å*' olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon, TARKASTUSKERTOMUS olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon, tifinpäätöksen ja hallinnon tilikaudelta 01.0r.2012 so.oo.zot g. Halliituksen allekirjoittama tilinpäätös sisältää tuloslaskelman,

Lisätiedot

TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Suhde muihin säännöksiin

TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Suhde muihin säännöksiin TALOUSSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säännöksiin Adoptioperheet ry:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja tilintarkastuksessa on noudatettava kirjanpitolain ja -asetuksen,

Lisätiedot

WARRANTTI RY:N TALOUSOHJESÄÄNTÖ. 1 Yleistä

WARRANTTI RY:N TALOUSOHJESÄÄNTÖ. 1 Yleistä WARRANTTI RY:N TALOUSOHJESÄÄNTÖ 1 Yleistä Sen lisäksi, mitä yhdistyslaissa, yhdistyksen säännöissä ja muissa ohjesäännöissä ja työjärjestyksissä on sanottu, noudatetaan Warrantti ry:n taloudenhoidossa

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö. (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö. (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ PORIN KAUPUNGIN T A L O U S S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.9.2014) I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Kaupungin taloudenhoidossa ja taloushallinnon järjestämisessä on sen lisäksi, mitä

Lisätiedot

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Tarkastussääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 16.12.2015, 26 Sisällys Valvontajärjestelmä... 3 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 3 Tarkastuslautakunta... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta

Lisätiedot

HALLITUKSEN TALOUSHALLINNOLLISET TEHTÄVÄT

HALLITUKSEN TALOUSHALLINNOLLISET TEHTÄVÄT Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry TALOUSSÄÄNTÖ 1 (5) I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry:n toiminnassa, taloudenhoidossa ja varojen käytössä noudatetaan laeissa ja asetuksissa,

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSÄÄNTÖ 1. Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä.

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSÄÄNTÖ 1. Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSÄÄNTÖ 1 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET 2 TEHTÄVIEN JÄRJESTÄMINEN 3 KONSERNIOHJAUS 4 TALOUSSUUNNITTELU Sen lisäksi, mitä laissa on säädetty, taloushallinnossa noudatetaan tämän säännön määräyksiä.

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin piirien johtosääntö

Suomen Punaisen Ristin piirien johtosääntö Suomen Punaisen Ristin piirien johtosääntö (Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 12.5.2006, muutettu 8.12.2006) Suomen Punaisesta Rististä annetun tasavallan presidentin asetuksen (811/2005),

Lisätiedot

TUUSULAN PALLOSEURAN TALOUSOHJESÄÄNTÖ

TUUSULAN PALLOSEURAN TALOUSOHJESÄÄNTÖ TUUSULAN PALLOSEURAN TALOUSOHJESÄÄNTÖ 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 VASTUUNJAKO TALOUSASIOISSA... 3 2.1 Seuran vuosikokoukset... 3 2.2 Seuran johtokunta... 3 2.3 Seuran joukkueet... 4 2.3.1 Joukkueen taloudenhoitajan

Lisätiedot

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 JOENSUUN KAUPUNKI Kaupunginkanslia KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 055 JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 4 :n 2 momentti poistettu (KV 25.11.2002) Muutos 11 :n 3 momenttiin

Lisätiedot

Liite 6 Talousohjesääntö

Liite 6 Talousohjesääntö Liite 6 Sisällys 1. Yleistä seuran taloudenhoidosta... 3 1.1 Tehtävät ja vastuut... 3 1.1.1 Hallitus... 3 1.1.2 Toiminnanjohtaja... 3 1.1.3 Joukkueet... 3 1.2 Toimintasuunnitelman ja talousarvion tekeminen...

Lisätiedot

Yhdistyksistä yleisesti

Yhdistyksistä yleisesti Yhdistyksistä yleisesti YHDISTYS Yhdistyslaki 503/89 Rekisteröimättömän yhdistyksen puolesta tehdyn toimen aiheuttamasta velvoitteesta vastaavat toimeen osallistuneet henkilökohtaisesti ja yhteisvastuullisesti.

Lisätiedot

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS Amnesty International Suomen osasto ry y-tunnus 0224270-8 TILINPÄÄTÖS 1.1.2017-31.12.2017 Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0224270-8

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

TALOUSOHJE SISÄLLYSLUETTELO. Hyväksytty hallituksen kokouksessa

TALOUSOHJE SISÄLLYSLUETTELO. Hyväksytty hallituksen kokouksessa TALOUSOHJE Hyväksytty hallituksen kokouksessa 9.1.2018 SISÄLLYSLUETTELO VAPAAEHTOISTEN KULUJEN KORVAUS... 2 Aktiivivapaaehtoisille maksettavat kulukorvaukset SPR-tapahtumissa ja tilaisuuksissa... 2 Koulutus...

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,

Lisätiedot

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 1. YLEISTÄ SSuL:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan yhdistyslain,

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Yhdistyslain muutos 1.9.2010 Yhdistyslain (678/2010) muutos tullut voimaan 1.9.2010 Keskeisimmät muutokset Toiminnantarkastus Tämän lain

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010.

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010. Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 1 Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010 Sisallys Sivu Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kaytetyista tilikirjoista 5 Tositelajit

Lisätiedot

Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101

Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101 Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101 Tässä esityksessä Yhdistyksen talous Miten kirjaa pidetään Yleistä kirjanpidosta Tosite, tase, tuloslaskelma ja sellaiset Vuoden

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 ) Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

MARTTAYHDISTYKSEN TOIMINTARYHMÄN OHJE

MARTTAYHDISTYKSEN TOIMINTARYHMÄN OHJE MARTTAYHDISTYKSEN TOIMINTARYHMÄN OHJE Tämän ohjeen tarkoituksena on säännöissä olevan lyhyen ohjeen lisäksi kertoa tarkemmin toimintaryhmästä, mikä se on, miten se toimii ja mitä se tarkoittaa yhdistyksen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ohje

Sisäisen valvonnan ohje RANNIKKO-POHJANMAAN SOSIAALI- JA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ KUST-ÖSTERBOTTENS SAMKOMMUN FÖR SOCIAL- OCH PRIMÄRHÄLSOVÅRD Sisäisen valvonnan ohje Rannikko-Pohjanmaan kuntayhtymä 0 SISÄLLYS 1. Sisäisen

Lisätiedot

TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16. Oikeusministeriön ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö

TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16. Oikeusministeriön ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16 n ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö OIKEUSMINISTERIÖN TOIMINTA JA HALLINTO 2006:16 n ja oikeuslaitoksen (TV 150) taloussääntö OIKEUSMINISTERIÖ HELSINKI 2006 ISSN 1458-6436

Lisätiedot

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET. Taloudenhoitajakoulutus / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET. Taloudenhoitajakoulutus / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET Taloudenhoitajakoulutus 9.2.2018 / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. YHDISTYKSEN KIRJANPITO Kirjanpitolaki: kahdenkertainen kirjanpito perustana kaksipuoleiset

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996 TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...

Lisätiedot

Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017:

Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017: SUOMEN PUNAISEN RISTIN OSASTOJEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017: 1 luku. Yleisiä määräyksiä 1 Osastojen tehtävät Osaston tehtävänä on

Lisätiedot

VYY:n järjestökoulukset. Kirjanpito ja taloushallinto

VYY:n järjestökoulukset. Kirjanpito ja taloushallinto VYY:n järjestökoulukset Kirjanpito ja taloushallinto SISÄLTÖ Lainsäädännön asettamat velvoitteet Kirjanpito Tilinpäätös ja toimintakertomus Toiminnantarkastus Materiaalin säilytys Vahingonkorvausvelvollisuus

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 ProUnioni SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINNAN MUODOT

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4 N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN KONTTI-TAVARATALOKETJUN JOHTOSÄÄNTÖ

SUOMEN PUNAISEN RISTIN KONTTI-TAVARATALOKETJUN JOHTOSÄÄNTÖ SUOMEN PUNAINEN RISTI SUOMEN PUNAISEN RISTIN KONTTI-TAVARATALOKETJUN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Tarkoitus ja tehtävä Suomen Punaisen Ristin Kontti-ketjun toiminta on SPR-asetuksen 4 1 mom. 10 kohdan tarkoittamaa järjestön

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Dnro 344/03/2004

Dnro 344/03/2004 VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 1(3) 23.11.2004 Dnro 344/03/2004 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPITOAINEISTON SÄILYTYSAJAT Valtion talousarviosta annetun asetuksen (11.12.1992

Lisätiedot

TAMMERKOSKEN NUORKAUPPAKAMARI RY Hyväksytty hallituksessa 1.10.2013

TAMMERKOSKEN NUORKAUPPAKAMARI RY Hyväksytty hallituksessa 1.10.2013 1 (6) TAMMERKOSKEN NUORKAUPPAKAMARI RY Hyväksytty hallituksessa 1.10.2013 TALOUSOHJE 1. Yleiset periaatteet 1.1 :n (jäljempänä Kamari) toiminnassa, varojen hoidossa ja tilinpidossa on noudatettava yhdistyslain,

Lisätiedot

Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta

Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Raportin sivumäärä 6 2015 KPMG Oy Ab, 8 Finnish Iimited Iiability company and 8 member firm of the KPMG network of independent member firma affiliated

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kirkkolain muuttamisesta, kirkon keskusrahastosta annetun lain kumoamisesta sekä evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenten velvollisuudesta

Lisätiedot

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Tarkastussääntö Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Sisällysluettelo Valvontajärjestelmä... 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 1 Tarkastuslautakunta... 1 2 Lautakunnan kokoonpano...

Lisätiedot

Epilepsialiitto ry:n taloussääntö

Epilepsialiitto ry:n taloussääntö Epilepsialiitto ry:n taloussääntö 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Suhde muihin säännöksiin Epilepsialiitto ry:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja tilintarkastuksessa on noudatettava

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15

Lisätiedot

Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017:

Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017: SUOMEN PUNAISEN RISTIN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin valtuuston kokouksessa 17. päivänä marraskuuta 2017: 1 luku Päätöksenteko ja täytäntöönpano 1 Työjärjestyksen tavoite Tämän työjärjestyksen

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008

Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008 Automaatiotekniikan kilta Tilinpäätös 2008 Velu Varjoranta 3/22/2009 2 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3 Tase... 7 LIITE 1:... 8 Kassavaje... 8 LIITE 2:... 9 Vakuudet ja takaukset... 9 Ulkomaan valuutta...

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ. Lausuntopyyntö

7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ. Lausuntopyyntö 7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ Lausuntopyyntö Kunta A, lausunnon hakijana, on pyytänyt lausuntoa testamentin perusteella lahjoituksena saadun tilan ja lahjoitukseen

Lisätiedot