Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA"

Transkriptio

1 Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 :n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen enimmäismäärä on 4 prosenttia. Uusia turvavarastointilainoja saa hyväksyä vuonna 2004 enintään euroa. Turvavarastolain (970/1982) 7 :n mukaisia varastointiavustuksia saa myöntää vuonna 2004 enintään euroa. S e l v i t y s o s a : Kauppa- ja teollisuusministeriö toteuttaa hallituksen elinkeinopolitiikkaa yhdessä hallinnonalan yksiköiden kanssa ja yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa. Elinkeinopolitiikan keskeisenä haasteena on parantaa yritysten toimintaympäristöä, johon vaikuttavat monet muutostekijät. Globalisoitumisen ja erityisesti Euroopan unionin laajentumisen myötä kilpailu yritystoiminnan sijoittumisesta kiristyy. Teknologinen kehitys nopeuttaa osaltaan talouden rakennemuutosta ja luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Väestön nopea ikääntyminen vähentää työvoiman tarjontaa ja lisää julkisten hyvinvointipalvelujen kysyntää. Elinkeinopolitiikka edistää talouskasvua ja työllisyyttä, monipuolistaa tuotantorakennetta sekä tukee vakaata aluekehitystä ja turvaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Tavoitteiden saavuttamiseksi hallitus on käynnistänyt yrittäjyyden politiikkaohjelman, jota kauppa- ja teollisuusministeriö koordinoi. Ohjelma kokoaa eri hallinnonalojen voimavaroja ja suuntaa niitä aiempaa tehokkaammin yrittäjyyden edellytysten vahvistamiseen. Hallitus on myös päättänyt lisätä merkittävästi julkista tutkimus- ja kehitysrahoitusta. Suomen talouden kilpailukyky ja kasvu perustuvat keskeisesti osaamiseen ja uuden teknologian hyödyntämiseen, jota voidaan edelleen tehostaa. Rahoituksella vaikutetaan myös alueellisesti tasapainoiseen kehitykseen ja yrittäjyyden edellytysten parantamiseen. Vahva talous ja teknologian suorat vaikutukset luovat pohjan hyvinvoinnin kasvulle. Talouden kasvu edellyttää yrityksiltä muuntautumiskykyä ja kansantaloudelta koko yritysrakenteen uusiutumista. Yritystoiminnan kasvu vaatii sujuvaa yritystoiminnan aloittamista ja hyviä kasvuedellytyksiä. Tärkeää on myös yrittäjyyttä suosivan ilmapiirin luominen ja markkinoille pääsyn helpottaminen. Markkinoiden toimivuuden parantamiseksi vähennetään kilpailun vääristymiä ja lisätään kuluttajien valinnanmahdollisuuksia. Avattaessa julkisia palveluja kilpailulle huolehditaan palvelujen saatavuudesta ja laadusta. Ikääntymisestä johtuvien lisääntyvien terveydenhoito- ja hyvinvointitehtävien hoitaminen edellyttää julkisten palvelujen tuotannon tehostamista. Tehokkuusetuja on mahdollista saavuttaa myös markkinaehtoistamalla julkisia palveluja. Energiapolitiikassa lähtökohtana on energian saatavuuden turvaaminen, sen kilpailukykyinen hinta ja syntyvien ympäristöpäästöjen saaminen kansainvälisten sitoumusten rajoihin. Kansallisen ilmastostrategian mukaisesti hallitus edistää uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja energian säästöä. Ilmastostrategiaa uudistetaan ottamalla huomioon EU:n päästökauppaa koskevat velvoitteet. Valtio harjoittaa ennustettavaa, aktiivista ja markkinaehtoista omistajapolitiikkaa. Tavoitteena on mahdollisimman hyvä kokonaistulos ja yhtiöiden kehittäminen. Merkittävimmät omistajapoliittista kannanmäärittelyä koskevat päätökset käsitellään hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Valtion omistajaohjauksen keskittämistä koskevan työryhmäehdotuksen pohjalta hallitus tekee tarvittavat ratkaisut siten, että uusi järjestely voidaan ottaa käyttöön vuoden 2005 alusta. Hallinnonalan keskeiset tulostavoitteet vuodelle 2004 ovat seuraavat: Elinkeinopolitiikka korjaa markkinoiden toiminnan puutteita ja vaikuttaa erityisesti yritysten toimintaympäristön laatuun. Teknologiapolitiikka tähtää innovaatioympäristön kehittymiseen lisääntyneen rahoituksen vahvistamana. Energiapolitiikka tukee uudistettavan kansallisen ilmastostrategian toteuttamista. Alueellisessa elinkeinopolitiikassa hyödynnetään alueiden omia vahvuuksia ja erityisesti teknologisen kehityksen mahdollisuuksia. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Kuluttajanäkökulma päätöksenteossa sekä kuluttajien asema yhteiskunnassa ja hyödykemarkkinoilla vahvistuvat. Markkinoiden kilpailu on tervettä ja toimivaa. Hallinnonalan määrärahat luvuittain vuosina v. 2002tilinpäätös1000 v. 2003varsinainentalousarvio1000 v. 2004esitys1000 Muutos % 10. Hallinto Teknologiapolitiikka Yrityspolitiikka Kuluttaja- ja kilpailupolitiikka Kansainvälistymispolitiikka Energiapolitiikka Omistajapolitiikka Yhteensä Henkilöstön kokonaismäärä Hallinto S e l v i t y s o s a : Kauppa- ja teollisuusministeriö vastaa elinkeinopolitiikan asiantuntijaorganisaationa yritysten kilpailukykyisistä toimintaedellytyksistä tavoitteena toimivat markkinat, riittävä ja edullinen energia ja osaamisen korkea taso, sekä kansalaisten aseman turvaamisesta markkinoilla ja valtion yritysomaisuuden hyvästä hoidosta. Ministeriön strategia uudistetaan ja siinä otetaan huomioon hallitusohjelman linjaukset. Strategia toimii lähtökohtana hallinnonalan tulosohjauksessa ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnissa. Kauppa- ja teollisuusministeriö vastaa työvoima- ja elinkeinokeskusten yleishallinnollisesta ohjauksesta. TE-keskusten yhteisen vision mukaan Suomi muodostuu menestyvistä, osaavista, yrittävistä, vetovoimaisista ja viihtyisistä maakunnista, joissa on korkea työllisyysaste ja toimeentulo, monipuolinen elinkeinorakenne, kasvavat ja kansainvälisesti kilpailukykyiset yritykset, elinvoimainen maaseutu, osaava työvoima ja huippuosaamista, yrityshenkinen ja aktiivinen väestö, osaamisen kehittämistä ja elinkeinojen kasvua tukeva toimintaympäristö, puhdas ja viihtyisä ympäristö. TE-keskusten yhteiset strategiset tavoitteet ovat: saavuttaa vuonna 2004 työllisyysasteessa lähes 70 % taso sekä nostaa työllisyysastetta kaikkien TE-keskusten alueella, kestävä talouskasvu (bkt) Suomessa ja kunkin TE-keskuksen alueella, tasapainoinen aluerakenne ja maaseudun elinvoimaisuus Suomessa ja kunkin TE-keskuksen alueella. Hallinto -luvun määrärahojen arvioitu jakautuminen (1 000 euroa): v Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 v tilinpäätös varsinainen talousarvio v esitys 19. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Kauppa- ja teollisuusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Työvoima- ja elinkeinokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Tutkimus- ja selvitystoiminta (siirtomääräraha 3 v) Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha) Korvaus valtion ydinjätehuoltorahastolle (arviomääräraha) Maanomistajien osuus vanhoista kaivospiirimaksuista (arviomääräraha) (98.) Vahingonkorvaukset (arviomääräraha) (99.) Seuraamusmaksujen palautukset (arviomääräraha) Yhteensä Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtion kulutus- ja investointimenot on budjetoitu ilman arvonlisäveroa. Muille kuin erikseen verovelvollisille valtion virastoille ja laitoksille myönnetään määrärahat verottomin hinnoin talousarvio talousarvio Kauppa- ja teollisuusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahasta saa käyttää enintään euroa kuluttajatiedon julkistamispalkintoa varten. Määrärahaa saa käyttää myös korvaukseen Huoltovarmuuskeskukselle puolustustaloudellisen suunnittelukunnan menoja varten ja EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien hankkeiden menoihin. S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa 15 henkilön palkkaus- ja muiden menojen siirtona momentille Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa kolmen henkilön palkkaus- ja muiden menojen siirtona momentilta , euroa kahden henkilön palkkausmenojen siirtona momentilta sekä euroa uuteen palkkausjärjestelmään siirtymisen johdosta. Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen ministeriön toiminnalle on alustavasti asetettu seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2004: Ministeriö on nopeasti reagoiva ja yhteiskunnan muutossuuntia ennakoiva elinkeinopolitiikan asiantuntijaorganisaatio. Ministeriön ja hallinnonalan tulosohjausta ja strategista johtamista terävöitetään ja yhtenäistetään valtioneuvoston yleisten linjausten mukaisesti. Menojen ja tulojen erittely: Bruttomenot Maksullisen toiminnan erillismenot Muut toimintamenot Bruttotulot Maksullisen toiminnan tulot julkisoikeudelliset suoritteet muut suoritteet Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Muut tulot Nettomenot talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Työvoima- ja elinkeinokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös euroneuvontakeskuksista ja Teknologian kehittämiskeskuksen projektiluontoisista tehtävistä aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää työvoima- ja elinkeinokeskusten yritysosastojen järjestämistä pk-yritysten kehittämispalveluista, pk-yrityksille suunnatuista neuvonta- ja informaatiopalveluista sekä näiden palvelujen kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös yritysneuvonnan asiantuntijapalvelujen ostamiseen ja yritysneuvontaa suorittaville henkilöille tarkoitettujen koulutuspalvelujen ostamiseen sekä porotilalain, luontaiselinkeinolain, kolttalain ja maatilalakia edeltävän lainsäädännön mukaisesti valtion hallinnassa olevien kiinteistöjen hoitomenojen maksamiseen. Määrärahasta on varattu euroa pk-yritysten kehittämispalveluihin. Määrärahaa saa käyttää neuvonta-, koulutus-, konsultointi- ja muiden kehittämispalvelujen maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen enintään euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon maksullisen toiminnan tulot. S e l v i t y s o s a : Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa Yrittäjyyden politiikkaohjelmasta aiheutuvia menoja. Nettobudjetoitavina maksullisen toiminnan tuloina on otettu huomioon KTM Toimiala-Infomedian tulot, julkaisutoiminnan tulot sekä asiantuntijatehtävien tulot (KTM:n asetus 16/2001). Määrärahan mitoituksessa on hallitusohjelman mukaisena tutkimusrahoituksen lisäyksenä otettu huomioon euroa asiantuntijoiden palkkaamiseksi alueelliseen ja kansalliseen teknologia-alakohtaiseen asiakastyöhön. Lisäksi määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon euroa TE-keskusten lisääntyneiden tehtävien johdosta ja euroa neljän henkilötyövuoden siirtona momentilta Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen ohjaavat ministeriöt (kauppa- ja teollisuusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja työministeriö) ovat alustavasti asettaneet työvoima- ja elinkeinokeskuksille seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2004: yrittäjyyden ja yritysten perustamisen edistäminen, toimivien yritysten kasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn edistäminen, alueellisen innovaatiojärjestelmän kehittäminen, osaavan työvoiman saatavuuden ja työssä pysyvyyden turvaaminen, maatalouden kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantaminen, alueiden puhtauden, viihtyisyyden ja vetovoimaisuuden parantaminen, työpaikkojen laadukas täyttyminen, työllistymisen nopeuttaminen sekä syrjäytymisen ehkäisy ja osallisuuden edistäminen. Palvelutavoitteet: asiakkaille tarjottavia kehittämistoimenpiteitä suunnataan yritysten kokonaistavoitteiden ja menestymisen kannalta keskeisiin asioihin, palveluiden saatavuutta ja aktiivista tarjontaa parannetaan sekä asiakastyytyväisyyttä parannetaan palvelujen laatua kehittämällä. Pk-yritysten kehittämispalvelut Kilpailukykyinen alueellinen elinkeinotoiminta edellyttää panostamista osaamiseen. Kehittämispalvelujen strategian mukaisella neuvonta-, koulutus- ja kehittämispalvelutarjonnalla vastataan asiakastarpeisiin ja pyritään poistamaan markkinapuutteita kehittämispalvelujen kysynnässä ja tarjonnassa. Tarjonnan kattavuus varmistetaan kehittämällä eri organisaatioiden palveluista asiakkaiden tarpeita vastaavia integroituja palvelukokonaisuuksia. Lisäksi toimitaan yhteistyössä muiden pk-yrityksille vastaavia palveluja tuottavien organisaatioiden kanssa. Pk-yritysten kehittämispalvelujen painopistealueita vuonna 2004 ovat yrittäjyyden ja uusperustannan edistäminen, yritysten johto- ja avainhenkilöiden liikkeenjohtotaitojen kehittäminen, markkinointi- ja kansainvälistymisvalmiuksien parantaminen sekä yritysten sukupolvenvaihdosten tukeminen. Toiminnassa painottuu myös innovaatioiden kaupallistamisen nopeuttamisen ja yritysten verkostoitumisen sekä uuden teknologian ja informaa- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 tiotekniikan hyväksikäytön lisääminen pk-yrityksissä. Lisäksi tehostetaan kehittämispalvelujen seutukunnallista ja alueellista palvelutarjontaa. Kehittämistoimenpiteisiin osallistuvilta perittävinä maksuina arvioidaan momentille kertyvän euroa. Maksullisista tuotteista määrättävät maksut muodostavat yhteensä vähintään yhden kuudesosan siitä määrästä, mikä niiden tuottamisesta ja kehittämisestä syntyviin menoihin on kokonaisuudessaan valtion kunkin vuoden talousarviossa osoitettu (KTM:n asetus 16/2001). Menojen ja tulojen erittely: Bruttomenot Maksullisen toiminnan erillismenot Muut toimintamenot Bruttotulot Maksullisen toiminnan tulot, muut suoritteet Muut tulot Nettomenot talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Tutkimus- ja selvitystoiminta (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää kauppa- ja teollisuusministeriön strategista suunnittelua ja päätöksentekoa palveleviin tutkimus- ja selvityshankkeisiin. Määrärahaa saa käyttää myös ydinenergia-alan valvontaa tukevien selvitysten ja tutkimusten toteuttamiseen, teknisen infrastruktuurin ja turvallisuuden sekä laadun kehittämiseen, kansainväliseen teknistaloudelliseen yhteistyöhön sekä kansainvälisten järjestöjen, rahoituslaitosten ja muiden yhteistyöorganisaatioiden kanssa valmisteltaviin ja toteutettaviin hankkeisiin. Lisäksi määrärahaa saa käyttää EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja selvityshankkeiden toteuttamiseen ja niihin liittyvien tarjousten tekemiseen. Määrärahaa saa käyttää myös Outokumpu Oyj:n hallussa olevan geodatan ja -materiaalin siirrosta aiheutuviin menoihin. Määrärahaa saa käyttää edellä mainituista tehtävistä aiheutuviin palkkaus- ja palkkiomenoihin, laite- ja ohjelmistohankintamenoihin sekä muihin mainituista toiminnoista aiheutuviin vastaaviin menoihin. Määrärahaa saa käyttää enintään 20 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa Yrittäjyyden politiikkaohjelmasta aiheutuvia menoja. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa hallitusohjelman mukaisesti tutkimusrahoitukseen sekä vähennyksenä huomioon euroa kolmen henkilön palkkaus- ja muiden menojen siirtona momentille Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen kauppa- ja teollisuusministeriö on alustavasti asettanut tutkimus- ja selvitystoiminnalle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2004: Hankkia aikaisempaa järjestelmällisemmin ministeriön strategista suunnittelua ja päätöksentekoa palvelevaa tutkimustietoa. Muodostaa aikaisempaa laajempia tutkimusohjelmia ja pyrkiä nykyistä enemmän saamaan käyttöön tutkimuskeskusten, yliopistojen ja muiden asiantuntijoiden tietämystä. Keskeisiä tietämysaloja ovat kilpailukyvyn ja yrittäjyyden sekä kansainvälistymisen edistäminen, teknologian ja innovaatioympäristön kehittäminen sekä markkinoiden toimivuuden kehittäminen. Edelleen tärkeitä aloja ovat ilmastostrategian toimeenpano, energiamarkkinoiden kehitys, päästökaupan toimeenpano ja uusiutuvien energialähteiden edistäminen, ydinenergian tuotannon ja ydinjätehuollon turvallinen toteuttaminen sekä valtion yritysomaisuuden hyvä hoito talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien sekä kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahan käytön arvioitu jakautuminen: Pohjoismainen ydinturvallisuusalan tutkimusyhteistyö YK:n teollisen kehityksen järjestön (UNIDO) jäsenmaksut Kansainvälisen Atomienergiajärjestön (IAEA) jäsenmaksu Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 OECD:n energia-alan järjestöjen toimintaan liittyvät maksut ja rahoitusosuudet Suomen osuus Kansainvälisen Atomienergiajärjestön (IAEA) teknisen avun ja yhteistyön rahastoon Euroopan energiaperuskirjan sihteeristökulut Euroopan avaruusjärjestön (ESA) jäsenmaksu Muut kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja OECD:n maksuosuudet Yhteistyön maksuosuudet kansainvälisille rahoituslaitoksille, järjestöille ja yhteistyöorganisaatioille Yhteensä talousarvio talousarvio tilinpäätös Korvaus valtion ydinjätehuoltorahastolle (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää ydinenergialain (990/1987) 52 :n mukaisen korvauksen maksamiseen valtion ydinjätehuoltorahastolle. Menojen kohdentamisperusteena on maksuperuste. S e l v i t y s o s a : Ydinenergialain nojalla on valtion ydinjätehuoltorahastossa olleita varoja siirretty vuosina valtiovarastoon siltä osin kuin niitä ei lainattu jätehuoltovelvollisille. Vuodesta 1997 alkaen siirtojen sijasta valtio lainaa varat rahastolta. Valtiovarastoon siirretyistä varoista on vuosittain suoritettava rahastolle korvausta, joka määrältään vastaa jätehuoltovelvollisille rahastosta annettavien lainojen korkoa. Korko on 3,807 % ajalta ja 2,297 % ajalta talousarvio talousarvio tilinpäätös Maanomistajien osuus vanhoista kaivospiirimaksuista (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää kaivoslain (503/1965) perusteella maanomistajille suoritettavien puolustusmaksujen osuuksien maksamiseen talousarvio talousarvio tilinpäätös Teknologiapolitiikka S e l v i t y s o s a : Teknologiapolitiikan tavoitteena on kehittää innovaatioympäristöä siten, että sen puitteissa on mahdollista parantaa jatkuvasti elinkeinoelämän kilpailukykyä ja yhteiskunnan hyvinvointia. Julkisen sektorin tehtävänä on huolehtia erityisesti siitä, että perusasiat ovat kunnossa: korkeatasoinen koulutus, vahva perusosaaminen ja kannustava innovaatioympäristö. Nopeasti muuttuva toimintaympäristö ja entistä kovempi kilpailu vaativat teknologiapolitiikalta uutta otetta, jotta tasapainoinen ja kilpailukykyinen kehitys saadaan turvattua. Määrätietoista teknologiapolitiikkaa jatketaan ja sen dynamiikkaa kehitetään. Elinkeinorakenteen muutos on siirtänyt painopisteen kiinteistä aineettomiin investointeihin. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan kasvun jatkuminen kaikkien toimialojen yrityksissä on tärkeää. Julkinen t&k-rahoitus palautetaan kasvuuralle hallitusohjelman mukaisesti. Hallitusohjelman mukaisesti myös Tekesin myöntämisvaltuuksien painopistettä siirretään lainoista tutkimus- ja avustusmomenteille. Teknologian eturintamassa pysyminen vaatii kykyä tunnistaa riittävän varhain muutoksia ja uusia ilmiöitä sekä niiden luomia mahdollisuuksia. Innovaatioympäristöä kehitetään yhä dynaamisemmaksi niin, että se ei vain reagoisi muuttuvan toimintaympäristön asettamiin vaatimuksiin, vaan se vastaisi jo tulevaisuuden toimintaympäristön tarpeisiin. Muutokset pyritään ennakoimaan ja olemaan niihin valmiita. Entistä parempia ja tehokkaampia toimintatapoja haetaan jatkamalla teknologia-alan toimintojen ja organisaatioiden arviointeja. Keväällä 2003 valmistunut innovaatioympäristön arviointi antoi uusia perusteita, joiden pohjalta kehitystyötä suunnataan. Hallinnonalan yksiköt arvioivat myös itse jatkuvasti toimintaansa ja sen vaikutuksia. Päättäjille ja sidosryhmille pyritään osoittamaan ja kertomaan, mitä tuloksia julkinen t&k-rahoitus tuottaa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 Innovaatioympäristön tehokkuuden ratkaisee sen kyky toimia kokonaisuutena. Nopeasti muuttuva toimintaympäristö edellyttää kaikilta innovaatioalan toimijoilta dynaamisuutta ja joustavuutta. Aktiivinen ja kannustava innovaatioympäristö on keskeinen edellytys myös alueiden tasapainoiselle ja kestävälle sosiaaliselle ja taloudelliselle kehitykselle. Elinkeinorakenteen monipuolistamista jatketaan tehostamalla tutkimustulosten hyödyntämistä ja parantamalla uusien yritysten perustamis- ja kasvuedellytyksiä. Tutkimustulosten hyödyntämisessä otetaan yhä paremmin huomioon eri sektoreiden erityistarpeet. Nykyisten kasvualojen kilpailukyky voidaan turvata huolehtimalla muun muassa osaamispohjan jatkuvasta kehittämisestä. Erityishuomiota on kiinnitettävä perinteisten alojen kehityksen nopeuttamiseen uusien teknologioiden avulla. Yritysten innovaatiokäyttäytymistä muokkaavat myös muun muassa lait, normit ja tekniset standardit, jotka joko edistävät innovaatiotoimintaa tai asettavat sille esteitä. Yritysten toimintaedellytyksiä parannetaankin kehittämällä teknistä turvallisuutta, laatua sekä kaupankäynnin sujuvuutta edistäviä perusjärjestelmiä. Toimiva ja tehokas kansallinen innovaatioympäristö varmistaa sen, että Suomi pysyy kansainvälisesti kilpailukykyisenä. Siihen liittyy olennaisena osana eurooppalaisen tutkimus- ja teknologiayhteistyön hyödyntäminen sekä muu elinkeino- ja teknologiapolitiikkaa tukeva kansainvälinen yhteistyö. Teknologiaa, teknistä turvallisuutta ja laatua koskeviin selvityksiin sekä elinkeinoelämän ja yhteiskunnan vuorovaikutuksia tutkivaan ProAct -ohjelmaan ja teknologian ennakointiin on varattu määräraha momentille Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen kauppa- ja teollisuusministeriö on alustavasti asettanut teknologiapolitiikan tulosalueelle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2004: Määrätietoinen ja pitkäjänteinen teknologiapolitiikka tukee innovaatioympäristön kehittymistä ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Tunnistetaan riittävän varhain muutoksia ja uusia ilmiöitä sekä niiden tuomia mahdollisuuksia. Teknologian ennakoinnin tuloksia hyödynnetään elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja kansalaisille tarkoitettujen palvelujen kehittämisessä. Teknologian tutkimus auttaa ymmärtämään innovaatiojärjestelmän ja -prosessien sisäistä dynamiikkaa sekä teknologian, elinkeinotoiminnan ja yhteiskunnan vuorovaikutusta. Alueiden elinkeinoelämän kehittäminen perustuu entistä enemmän osaamiseen ja teknologiaan. Yhteistyössä hallinnonalan laitosten kanssa aktivoidaan alueita teknologian ja osaamisen hyödyntämiseen. Tutkimustulosten kaupallisen hyödyntämisen parantamiseksi kiinnitetään erityistä huomiota teknologian siirtoon ja alkavan yritystoiminnan mahdollisiin esteisiin. Kansainvälinen yhteistyö edistää teknologiapolitiikan kansallisten tavoitteiden saavuttamista sekä EU:n tutkimus- ja teknologiapolitiikan toteuttamista. Yhteistyötä maailman johtavien teknologiamaiden ja muiden suomalaisille yrityksille tärkeiden markkina-alueiden kanssa lisätään. Tekninen turvallisuus ja laatupolitiikka vahvistavat elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Teknisen infrastruktuurin sekä turvallisuus- ja luotettavuusjärjestelmän rakenteen ja lainsäädännön uudistustyötä jatketaan. Teknologiapolitiikka -luvun määrärahojen arvioitu jakautuminen (1 000 euroa): v tilinpäätös v varsinainen talousarvio v esitys 21. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Kuluttajatutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 25. Mittatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Teknologian kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Teknologinen tutkimustoiminta (arviomääräraha) Hanke- ja ohjelmatoiminnan selvitys- ja kehittämismenot (siirtomääräraha 2 v) Avustukset teknologiseen tutkimukseen ja kehitykseen (arviomääräraha) Valtionavustus eräille yhteisöille keksintö-, laatu- ja standardisoimistoimintojen edistämiseksi (siirtomääräraha 3 v) Geologian tutkimuskeskuksen alushankinta (arviomääräraha) Lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehitykseen (arviomääräraha) Yhteensä Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. S e l v i t y s o s a : Geologian tutkimuskeskuksen tehtävänä on tuottaa ja levittää geologista tietoa, jolla edistetään maankamaran hallittua ja kestävää käyttöä. Tutkimuskeskuksen toimintaa ohjaavana tavoitteena on hyödyn tuottaminen yhteiskunnalle, sidosryhmille ja ennen kaikkea elinkeinoelämälle. Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen kauppa- ja teollisuusministeriö on alustavasti asettanut Geologian tutkimuskeskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2004: Toiminnan vaikuttavuustavoitteena on pitkällä aikavälillä varmistaa yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarvitsemien maankamaran raaka-ainevarojen saatavuus ja niiden kestävä käyttö, edistää ympäristöhaittojen vähentämistä ja luoda edellytyksiä alan teolliselle kehitykselle, työllisyydelle ja alueiden tasapainoiselle kehittymiselle. Maa- ja kallioperäkartoitusta ohjataan tarveselvityksiin pohjautuen raaka-ainehuollon ja yhdyskuntasuunnittelun tarpeisiin. Raaka-ainetutkimuksia suunnataan strategisten painotusten mukaisesti perusmetallien, kullan, platinaryhmän metallien, teollisuusmineraalien ja -kiven sekä turve-, maa-ainesja pohjavesivarojen kartoitukseen. Tutkimuskeskuksen toiminta painottuu maankamaraan ja sen raaka-ainevarantoihin liittyvän perustiedon tuottamiseen. Raaka-aineiden etsinnällä on tutkimukseen ja mallintamiseen perustuva tavoitteenasettelu. Raaka-ainevarantojen etsinnässä hyödynnetään ja kehitetään ulkopuoliseen rahoitukseen perustuvia yhteistyömalleja. Osana Suomen ja Venäjän välistä velkakonvensio-ohjelmaa aloitetaan syväreikäprojekti Outokummun alueella. Maankäyttöön- ja ympäristökysymyksiin liittyvää kartoitustoimintaa vahvistetaan. Maankäyttö- ja ympäristösektorilla tutkimuskeskus etsii ratkaisuja yhteiskunnan ja asiakkaiden ympäristöongelmiin kestävän kehityksen periaatteen pohjalta. Tutkimuskeskuksen roolia maankamaraan liittyvien ympäristökysymysten puolueettomana asiantuntijana vahvistetaan. Paikkatietoaineistojen tiedonhallintajärjestelmä otetaan käyttöön. Digitaalisten tuotteiden välitystä sidosryhmille tietoverkon kautta lisätään. Verkostoitumista asiakas- ja sidosryhmien kanssa lisätään. Tutkimuskeskuksen kansainvälistymistä edistetään integroitumalla entistä tiiviimmin eurooppalaiseen tutkimusyhteisöön sekä kehittämällä aktiivisesti lähialuetoimintaa. Monivuotinen laatujärjestelmän käyttöönottohanke päättyi vuonna Tutkimuskeskus jatkaa järjestelmän ylläpitoon liittyvien menettelytapojen kehittämistä ja selvittää koko tutkimuskeskuksen toiminnan kattavan laatu-, turvallisuus-, ympäristösekä johtamisnäkökohdat integroivan hallintajärjestelmän käyttöönottoa. Balanced Scorecard -malliin pohjautuva toiminnan ohjaus- ja mittausjärjestelmä otetaan käyttöön. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 Maksullisen toiminnan ylijäämätavoite vuodelle 2004 on euroa, joka on 7 % tuotoista. Maksullisen toiminnan tunnuslukutaulukko: Geologian tutkimuskeskuksen toiminnan tuloksena kauppa- ja teollisuusministeriö myy vuosittain keskimäärin viisi malmi- tai teollisuusmineraaliaihetta koti- ja ulkomaisille yrityksille. Tutkimuskeskuksen luonnonkiviraaka-aine-esiintymien etsintäprojektien tuloksena on 1990-luvulla paikannettu yli 100 esiintymäaihetta, joiden pohjalta on syntynyt 15 uutta kovan kiven louhimoa. Tutkimuskeskus on mukana myös useiden vuolukiviesiintymien tutkimisessa ja käyttöönotossa. Tutkimuskeskuksen suorittaman Suomen kiviaineskartoituksen tulokset muodostavat taloudellisen ja kestävän kiviaineskäytön perustan. Suomen kokonaisenergiasta tuotetaan turpeella 5 6 %. Tutkimuskeskuksen turvekartoituksilla varmennetaan energialaitosten kotimainen raaka-ainereservi pitkälle tulevaisuuteen. Tutkimuskeskuksen kehittämiä geofysikaalisia tutkimusmenetelmiä sovelletaan perinteisten käyttöalojen lisäksi muun muassa ympäristön tilan arviointiin. Pohjoismaiden ainoa akkreditoitu geolaboratorio tarjoaa analyyttisiä palveluja sekä tutkimuksen että teollisuuden tarpeisiin. Tutkimuskeskuksen keräämä ja ylläpitämä kartoitustieto yhdistettynä monipuoliseen osaamiseen tuottaa ratkaisuja muun muassa maankäyttöön liittyviin ongelmiin toteutuma 1) ennakoitu arvio Maksullisen toiminnan tuotot (t ) (-2) (-2) (+1) Maksullisen toiminnan erilliskustannukset (t ) (+3) (+3) (-1) Käyttöjäämä (t ) (-13) (-15) (+5) % tuotoista Osuus yhteiskustannuksista yhteensä (t ) (-6) (-15) (+11) Ylijäämä (t ) (-26) (-16) (-9) % tuotoista Tuotot % kokonaiskustannuksista Menojen ja tulojen erittely: Bruttomenot Maksullisen toiminnan erillismenot Muut toimintamenot Bruttotulot Maksullisen toiminnan tulot, muut suoritteet Muut tulot yhteishankkeet muut tulot Nettomenot talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös niiden tutkimushankkeiden menojen maksamiseen, jotka jokin muu valtion virasto hankkeen toimeksiantajana rahoittaa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa hallitusohjelman mukaisesti tutkimusrahoitukseen. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) tehtävänä on luomalla ja soveltamalla teknologiaa lisätä aktiivisesti elinkeinoelämän kilpailukykyä sekä yhteiskunnan hyvinvointia. VTT:n toiminta muodostuu budjetti- ja yhteisrahoitteisista hankkeista sekä maksullisista toimeksiannoista. VTT:n tutkimus- ja kehitystoiminta kattaa koko innovaatioketjun. 1) Suluissa muutos-% edelliseen vuoteen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 Valtion budjettirahoituksella VTT kehittää valituilla alueilla osaamistaan ja kokeellisia valmiuksiaan, joita hyödynnetään asiakkaiden hyväksi t&k-toimeksiannoissa. Kokonaismenoista katetaan 28 % määrärahalla ja 72 % ulkopuolisilla tuloilla, jotka VTT hankkii yksityiseltä ja julkiselta sektorilta kotimaasta ja ulkomailta. VTT osallistuu yritysten uusien ja nykyistä kilpailukykyisempien tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen, teollisuuden nykyistä tehokkaampien, turvallisempien ja ympäristöystävällisempien laitteiden ja tuotantoprosessien kehittämiseen sekä yritysten tietopohjan ja teknologisen osaamisen vahvistamiseen. VTT:n tuotosten kautta syntyy myös laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia, jotka kohdistuvat luonnonvarojen käytön, energiankulutuksen ja ympäristöhaittojen vähentämiseen, hyvinvointipalvelujen teknologiaan, turvallisuuteen ja koulutukseen sekä yritysten kasvuun ja työllisyyteen. VTT toteuttaa kansallisia teknologiapoliittisia toimia kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen kauppa- ja teollisuusministeriö on alustavasti asettanut VTT:lle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2004: Tieteellistä osaamis- ja tietoperustaa vahvistetaan teknologialähtöisissä strategisissa tutkimushankkeissa ja sitä hyödynnetään uusien käytännön sovellusten kehittämisessä. VTT:n osaamista kehitetään myös siten, että entistä paremmin hallitaan elinkeinoelämän vaatimuksia yhdistää liiketoiminta-ajattelua ja johtamista teknologiaan. VTT:n monitieteistä osaamista yhdistetään uusilla tavoilla, millä tahdätään aivan uudenlaisiin innovaatioihin ja ratkaisuihin asiakkaille. Osaamisen korkea taso ja työn laatu varmistetaan kansainvälisillä arvioinneilla ja asiakastyytyväisyyskyselyillä. Budjettirahoitus suunnataan ensisijaisesti uusiin teknologioihin ja kohdistetaan suhteellisesti eniten tutkimusintensiivisille elektroniikan, tietotekniikan sekä biotekniikan toimialoille sekä haasteellisiin teknologiateemoihin, joita ovat tulevaisuuden tiedonsiirtoteknologiat, älykkäät tuotteet ja järjestelmät, puhdas maailma sekä turvallisuus ja käyttövarmuus. Budjettirahoitusta käytetään myös perinteisten teollisuudenalojen t&k-toiminnan kilpailukykyä ja uusiutumista kannustaviin hankkeisiin. Tietotekniikan ja elektroniikan tutkimuksessa lisäpanokset suunnataan mikro- ja nanoteknologian sekä optoelektroniikan kehittämiseen Espoossa ja Oulussa. Tarkoituksena on kehittää tiedonsiirtoteknologioita tulevaisuuden moniteknologiaympäristöön, jonka osina ovat UMTS, eli ns. kolmannen sukupolven matkaviestintäjärjestelmä, langaton lähiverkko, digi-tv ja erilaiset kotisovellukset. Lisäksi luodaan uusia mahdollisuuksia ohjelmistoliiketoiminnalle. Espoon ja Oulun uusien elektroniikan puhdastila- ja laiteinvestointien hyödyntämistä varten on luotu teknologiapuistoympäristö, jossa pkyritykset voivat vuokralaisina käyttää VTT:n toimitiloja ja laitteita. Kehitystyötä tehdään yhteistyössä yliopistojen ja alan yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Langattoman tietoliikenteen teknologioita ja läsnä-älyä sovelletaan perinteisen tietoliikenteen ulkopuolelle muun muassa kotiympäristöön, rakennetun ympäristön hallintaan, turvatekniikkaan ja terveys- ja hyvinvointialoille. Elektroniikan uusissa valmistusteknologioissa panostetaan todellisen massatuotannon menetelmiin, joilla voidaan valmistaa erittäin halpoja kertakäyttötuotteita. Teollisuuden tuotantojärjestelmien turvallisuutta ja käyttövarmuutta ja kriittisten komponenttien eliniän hallintaa tutkitaan tarkoituksena nostaa kapasiteetin käyttöastetta ja ehkäistä onnettomuuksia. Näitä aihepiirejä tukee tieto- ja viestintäteknologian soveltaminen teollisessa ympäristössä sekä palveluliiketoiminnan kehittäminen erityisesti koneteollisuuden kanssa. Biotekniikan tutkimusta kohdistetaan uusien molekyylien, bioprosessien sekä bioinformatiikan ja - analytiikan kehittämiseen prosessi- ja lääketeollisuudelle sekä bioalan tutkimusintensiivisille pkyrityksille. Vuonna 2002 Turussa aloitettua lääkekehityksen biotekniikan tutkimusta kehitetään. Turvallisten ja terveellisten elintarvikkeiden tuotekehityksessä sovelletaan uutta teknologiaa. Biotieteiden, elektroniikan, mikroteknologian ja tietotekniikan osaamista kootaan biotieteiden uusien teknologioiden kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi teollisuudessa. Tähän liittyen käynnistetään Oulussa uusi biofotoniikan tutkimusryhmä. Biotekniikkaa ja elektroniikkaa yhdistämällä etsitään uusia innovatiivisia tuotekonsepteja. Potentiaalisina sovellusalueina nähdään esimerkiksi lääketieteellisen ja hyvinvointialan hoitopaikalla välittömästi tehtävät analyysit, ympäristöanalytiikka, elintarviketeollisuuden laadunvalvonta ja teollisuuden prosessivalvonta. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

11 Energiatutkimuksessa painoalueita ovat uusiutuvien energiamuotojen, erityisesti puun ja jätteen käytön edistäminen, energiansäästö erityisesti mekaanisen massan valmistuksessa, energian ympäristö- ja kansantaloudelliset vaikutukset, energia- ja ilmastopolitiikkaa sekä päästökauppaa tukevat teknistaloudelliset analyysit, energiateknologian viennin edistäminen sekä ydinturvallisuusasiat ja ydinenergiatekniikan asiantuntemuspohjan vahvistaminen. Painoaloina ovat myös rakentamisen ja rakennetun ympäristön käytön energiansäästöä tukevat menettelyt ja ratkaisut ja yhdyskuntien energianhuoltoketjun kehittäminen. VTT osallistuu noin 60 kansalliseen teknologiaohjelmaan, joista kaksi kolmasosaa on Teknologian kehittämiskeskuksen ja loput ministeriöiden ja Suomen Akatemian ohjelmia. Ohjelmissa VTT toimii innovaattorina ja kehittää menettelytapoja uuden tiedon ja osaamisen tehokkaaksi siirtämiseksi yrityksille uusien innovaatioiden tuottamiseksi. Toiminnan tunnuslukutaulukko: Kansainvälistä toimintaa vahvistetaan elinkeinoelämän tutkimustavoitteiden ja teknologiatarpeiden mukaisesti. Siihen kuuluu keskeisenä osana eurooppalaisen tutkimus- ja teknologiayhteistyön hyödyntäminen. VTT osallistuu lähes 500 julkiseen kansainväliseen hankkeeseen, joista lähes kaksi kolmasosaa on EU-hankkeita. EU:n kuudenteen tutkimuksen puiteohjelmaan osallistutaan aktiivisesti. Yhteistyötä lisätään erityisesti johtavien teknologiamaiden, USA:n ja Japanin, kanssa. Kansainvälistä verkottumista tehostetaan. Teknologian siirtoa edistetään ja tutkijoiden liikkuvuutta kasvatetaan. Muutaman valitun teknologiaosaamisalueen kansainvälistä markkinointia tehostetaan. Kehittämistoimenpiteet näkyvät yksityisen sektorin tuottojen kasvuna. Tiedon ja osaamisen hyödyntämistä yhteiskunnan tarpeisiin ja toimia patentoitujen tutkimustulosten kaupalliseksi hyödyntämiseksi lisätään. Julkaisujen tavoitemäärä on noin kappaletta, josta kansainvälisesti merkittävien tieteellisten artikkelien osuus on noin 40 %. Uusia keksintöilmoituksia tehdään noin 150 kappaletta, uusien patenttien määrä on noin 80 kappaletta, ja spin-offyrityksiä perustetaan 2 5 kappaletta. VTT:llä on lähes asiakasta, joista noin 55 % koostuu pk-yrityksistä. Ulkopuolisista tuotoista noin 50 % hankitaan kotimaiselta yksityiseltä sektorilta, 35 % kotimaiselta julkiselta sektorilta ja 15 % ulkomailta. VTT edistää aluekehitystä aktiivisella palvelutarjonnalla ja yhteistyöllä alueella toimivien yritysten, yliopistojen, työvoima- ja elinkeinokeskusten sekä muiden tiedon ja osaamisen tuottajien ja hyödyntäjien kanssa. VTT lisää alueellisiin vahvuuksiin ja tarpeisiin perustuvia yhteistyömuotoja, jotka tehostavat palvelutarjontaa myös pk-yrityksille. Espoossa, Oulussa, Tampereella ja Jyväskylässä sijaitsevien päätoimipisteittensä lisäksi VTT:llä on toimintaa useilla paikkakunnilla. Maksullisen toiminnan osuus VTT:n toiminnasta on vähintään 40 %. Maksullinen toiminta pidetään kannattavana. Mahdollisella ylijäämällä vahvistetaan tutkimusvalmiuksia toteutuma 2) ennakoitu arvio Kustannukset (t ) (5,3) (-0,8) (6,0) Tuotot yhteensä (t ) (2,7) (5,0) (4,4) Tuotot/kustannukset, % Tuotot/htv (t ) Käyttöomaisuusinvestoinnit (t ) % kustannuksista 7,2 4,9 6,4 Yhteisrahoitteisen sopimustutkimuksen tuotot ja muut ulkopuoliset tuotot (t ) (5,8) (7,0) (4,9) 2) Suluissa muutos-% edelliseen vuoteen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11

12 Maksullisen toiminnan tuotot (t ) (0,5) (3,6) (4,0) Maksullisen toiminnan erilliskustannukset (t ) Käyttöjäämä (t ) % tuotoista 37,0 36,8 36,8 Osuus yhteiskustannuksista yhteensä (t ) Kokonaiskustannukset yhteensä (t ) Ylijäämä (t ) % tuotoista 0,4 0,0 0,0 Tuotot % kustannuksista 100,4 100,0 100,0 Menojen ja tulojen erittely: Bruttomenot Maksullisen toiminnan erillismenot Muut toimintamenot Bruttotulot Maksullisen toiminnan tulot, muut suoritteet Muut tulot Nettomenot talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhteishankkeista muilta hankeosapuolilta saatavat tulot. S e l v i t y s o s a : Turvatekniikan keskuksen (Tukes) tehtävänä on valvoa ja edistää sähkölaitteisiin ja -laitteistoihin, painelaitteisiin, vaarallisten kemikaalien teolliseen käsittelyyn ja varastointiin, pelastustoimen laitteisiin, räjähteisiin, kaivoksiin, CE-merkittyihin rakennustuotteisiin ja vaarallisten aineiden kuljettamiseen sekä kylmälaitteiden huoltoon liittyvää turvallisuutta. Lisäksi keskus valvoo ja edistää mittaamisvälineisiin ja jalometallituotteisiin liittyvää luotettavuutta sekä laitteiden energiatehokkuutta. Toiminta kohdistuu teollisuuteen, kauppaan, Valvontatapahtumat julkishallintoon ja yksityisiin kansalaisiin. Päämääränä on ylläpitää kansainvälisesti korkeaa turvallisuustasoa ja samalla edistää elinkeinoelämän tasapuolisia kilpailuolosuhteita. Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen kauppa- ja teollisuusministeriö on alustavasti asettanut Turvatekniikan keskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2004: Kansalaisten, yritysten ja muiden organisaatioiden turvallisuustietämys lisääntyy ja turvalliset toimintatavat toteutuvat. Toiminnalliset tavoitteet ovat: varmistaa, että laitoksien ja laitteistojen käytössä ja rakentamisessa noudatetaan säädösten turvallisuusvaatimuksia ja niiden toimintaperiaatteissa otetaan huomioon turvallisuus ja että niissä on käytössä toimintatavat, jotka tukevat turvallista toimintaa, varmistaa, että turvallisuudesta ja luotettavuudesta huolehditaan tuotteiden valmistuksessa, maahantuonnissa ja kaupankäynnissä ja tuotteiden ensivalvonta on kattavaa, vaikuttaa toiminnanharjoittajien asenteiden kehittymiseen turvallisuusmyönteisiksi sekä siihen, että kansalaiset käyttäisivät vain pätevyysvaatimukset täyttäviä ja laadukkaasti toimivia teknisiä palveluntarjoajia ja että tuotteiden hankintapäätöksissä turvallisuus olisi tärkeä valintakriteeri, suunnata valvontaa, viestintää ja kehittämistä siten, että toimialan kohteissa virheellisestä käytöstä ja käyttäytymisestä johtuvat onnettomuudet vähenevät; toimenpiteitä kohdistetaan erityisesti prosessiteollisuuden kohteisiin ja sähköpalojen ja -iskujen ehkäisyyn Luvat ja ilmoitukset Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 12

13 Rekisteröinnit Valvontakäynnit ja tarkastukset Mittaamisvälineet Toimialan säädösten velvoitteet on suhteutettu oikein riskien vaikutuksiin nähden ja säädösten soveltamiskäytännöt ja -menettelyt ovat tarkoituksenmukaiset. Asiakastyytyväisyys on korkealla tasolla. Toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2004 ovat: tukea paikallisten viranomaisten valvontatoimintaa Tukesin toimialueen kohteissa, huolehtia siitä, että toiminnanharjoittajilla ja kansalaisilla on käytettävissä ajantasaista tietoa säädösmuutoksista ja niiden vaikutuksista, selvittää asiakastarpeiden ja -odotusten muutoksia ja toimia niiden mukaisesti. Käsittelyajat (pv) toteutuma 3) tavoite 4) tavoite Kuulutus- ja lausuntomenettelyä edellyttävät luvat ja ilmoitukset Muut luvat ja ilmoitukset Pätevyysarvioinnit 5, Siirtotodistukset 1,4 7 7 Määrärahan käyttö tulosalueittain 2001 toteutuma 2002 toteutuma 2003 ennakoitu 5) 2004 arvio Valvonta (t ) %-osuus Kehittäminen ja tutkimus (t ) %-osuus Viestintä (t ) %-osuus Yhteensä %-osuus Maksullisen toiminnan tulot on merkitty momentille Menojen ja tulojen erittely: Bruttomenot, muut toimintamenot Bruttotulot, muut tulot Nettomenot talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Kuluttajatutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 3) keskiarvo 4) asiakkaiden tarpeen mukaan, enimmäisaika 5) Ei sisällä edelliseltä vuodelta siirtyvää määrärahaa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 13

14 S e l v i t y s o s a : Kuluttajatutkimuskeskus tuottaa ja välittää tutkimustietoa, jonka avulla voidaan edistää kuluttajien hyvinvointia ja vaikutusmahdollisuuksia, markkinoiden toimivuutta sekä kuluttajien ja elinkeinoelämän yhteistyötä samoin kuin käyttäjälähtöistä teknologiaa ja tuotekehitystä. Kuluttajatutkimuksen tarve lisääntyy ja merkittävyys korostuu yhteiskuntapolitiikan eri aloilla. Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen kauppa- ja teollisuusministeriö on alustavasti asettanut Kuluttajatutkimuskeskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2004: Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet: Kuluttajatutkimuskeskus tukee tutkimuksen ja tietopalvelun avulla teknologia-, kuluttaja- ja kilpailupoliittista päätöksentekoa. Lisäksi keskus tuottaa tutkimustietoa elintarvike-, ympäristö- ja talouspoliittiseen suunnitteluun ja päätöksentekoon. Tutkimustietoa tuotetaan seuraavilta alueilta: kotitaloudet palveluiden tuottajina ja käyttäjinä, kuluttajat muuttuvassa elintarviketaloudessa, uudet markkinat ja käyttäjätarpeet, hintaerot ja kilpailullisuus markkinoilla. Tutkimuskeskus edistää toimialansa kansallista ja kansainvälistä tieteellistä tutkimusta. Tietopalvelu edistää kansallisen kuluttajatutkimuksen hyödyntämistä. Tuottavuus- ja taloudellisuustavoitteet: Toimintamenoista katetaan noin 30 % tuloilla. Sisäisten palveluiden tuottavuus paranee. Palvelutavoitteet: Tutkimusten sisältöalueet, laatu ja toimitusajat tyydyttävät yhteistyötahoja ja tutkimusten hyödyntäjiä. Asiantuntijapalveluiden kysyntään vastataan kansallisesti ja kansainvälisesti. Tietopalvelu kehittyy vastaamaan asiakkaiden ja yhteistyötahojen tarpeita. Keskeisimmät kehittämishankkeet: Keskus siirtyy uuteen palkkausjärjestelmään. Verkkopalveluiden ja sähköisen asianhallinnan kehittämistä jatketaan. Menojen ja tulojen erittely: Bruttomenot Maksullisen toiminnan erillismenot Muut toimintamenot Bruttotulot Maksullisen toiminnan tulot, muut suoritteet Muut tulot (yhteishankkeet) Nettomenot talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Mittatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden rahoitukseen. Määrärahaa saa lisäksi käyttää mittayksiköistä ja mittanormaalijärjestelmästä annetun lain (1156/1993) mukaisesti kansallisen mittanormaalijärjestelmän yleisestä toteuttamisesta, kansallisten mittanormaalilaboratorioiden toiminnan ohjauksesta, kehittämisestä ja hallinnoinnista, kansallisen kalibrointipalvelun järjestämisestä sekä mittatekniikan ja akkreditoinnin edistämisestä aiheutuviin toimintamenoihin. S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa uuden toimitilan vuokra- ym. menoihin. Mittatekniikan keskuksen tehtävänä on kehittää ja ylläpitää kansallista mittausjärjestelmää, tuottaa testaus-, tarkastus-, sertifiointi- ja kalibrointitoiminnan pätevyyttä ja luotettavuutta osoittavia akkreditointipalveluja sekä osallistua mittatekniikkaan liittyviin tutkimushankkeisiin ja niiden koordinointiin. Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen kauppa- ja teollisuusministeriö on alustavasti asettanut Mittatekniikan keskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2004: Toiminnan kehittämisessä edetään kansallisten mittanormaali- ja akkreditointitoiminnoille vahvistettujen strategisten linjausten mukaisesti: asiakkaiden pätevyys- ja laatutaso sekä kilpailukyky paranevat, keskuksen toimialan kansainvälisten sopimusten tavoitteet toteutuvat Suomessa, tekninen luotettavuus ja turvallisuus edistyvät Suomessa, keskuksen palvelujen tunnettavuus lisääntyy. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 14

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 :n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 :n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen

Lisätiedot

20. Teknologiapolitiikka

20. Teknologiapolitiikka 20. Teknologiapolitiikka S e l v i t y s o s a : Teknologiapolitiikan tavoitteena on kehittää innovaatioympäristöä siten, että sen puitteissa on mahdollista parantaa jatkuvasti elinkeinoelämän kilpailukykyä

Lisätiedot

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 :n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 :n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2006 32.20. 23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 285

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 E/83/223/2011 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2010 2011 2012 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Talousarvioesitys Hallinto

Talousarvioesitys Hallinto 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Valtion aluehallinto uudistuu vuoden alusta lähtien. Lääninhallitusten, Työ- ja elinkeinokeskusten, Alueellisten ympäristökeskusten, Ympäristölupavirastojen, Tiehallinnon

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 :n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2003 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 300 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin

Lisätiedot

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 :n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

10. Säteilyturvakeskus

10. Säteilyturvakeskus 10. Säteilyturvakeskus S e l v i t y s o s a : Säteilyturvakeskuksen toiminta-ajatuksena on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Toimintaympäristön

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : 01. Sosiaali- ja terveysministeriö Perustehtävien ohella sosiaali- ja terveysministeriö keskittyy pääluokkaperustelujen selvitysosassa asetettujen hallinnonalan strategisten linjausten

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 :n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2004 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 E/77/223/2012 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2011 2012 2013 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.5 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna 24 hyväksyä sitoumuksia 172 59 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

2002 tuloarvio ( ) tuloarvio ( ) 2000 tilinpäätös ( )

2002 tuloarvio ( ) tuloarvio ( ) 2000 tilinpäätös ( ) METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2002 1 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 3 010 564 euroa (17 900 000

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Talousarvioesitys vuodelle 2008

Talousarvioesitys vuodelle 2008 Talousarvioesitys vuodelle 05. (32.20.05) Mittatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille ehdotetaan nettomäärärahaa 5 111 000 euroa Määrärahaa saa käyttää myös: 1. EU:n hyväksymien

Lisätiedot

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32 Eduskunta, valtiovarainvaliokunta 13.10.2015 Budjettineuvos Eero Murto TEM TAE 2016 politiikkalohkoittain (1 000 ) Kotouttaminen; 143 655

Lisätiedot

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastoverkkopäivät 2012 Minna Karvonen 23.10.2012 Mistä tässä on oikein kysymys? Tieto- ja viestintätekniikkaan kiinnittyvän

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 :n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 1(3) Päivämäärä Dnro Metsäosasto 23.1.2002 250/06/2002 Viite Asia MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODEKSI 2002 Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

Luovan talouden kehittämishaasteet

Luovan talouden kehittämishaasteet Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Tiede

Asiakirjayhdistelmä Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 6 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty Riistakonsernin tutkimusstrategia Hyväksytty 3.5.2013 MMM:n tutkimus- ja kehittämisstrategia 2012-2017 Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perustehtävä (toiminta-ajatus) Tuotamme ennakoivasti tietoa, osaamista

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA - Luovaa taloutta edistävät julkiset toimet ja kehittämislinjaukset Rysä goes Luova Suomi, Mikkeli, 16.-17.10.2012 Tn Sakari Immonen TEM/Elinkeino- ja innovaatio-osasto

Lisätiedot

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Metsästä energiaa yrittämällä

Metsästä energiaa yrittämällä Metsästä energiaa yrittämällä Energia-alan asiantuntijaseminaari Pohtossa 1.4.2009 Asiantuntija, TE-keskus Sivu 1 2.4.2009 Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinokeskus (TE-keskus) TE-keskukset ovat työ-

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiede

Talousarvioesitys Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Talousvaliokunta 11.10.2018 Talousjohtaja Mika Niemelä 1000 euroa Pääluokan

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Mika Mannervesi 5.6.2014 Elinkeinopoliittisen ohjelman päivitys: taustamuuttujat Kaksi Salon tulevaisuuden kannalta merkittävää, toisistaan lähes riippumatonta

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot