Metsänomistajien päätöksenteko ja suunnittelupalvelutarpeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsänomistajien päätöksenteko ja suunnittelupalvelutarpeet"

Transkriptio

1 Metsänomistajien päätöksenteko ja suunnittelupalvelutarpeet Mikko Kurttila Metsäpäivät 2010 Uudistuva ja monipuolistuva metsäsuunnittelu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

2 Esityksen sisältö Taustaa mitä metsäsuunnittelussa tapahtuu Metsäsuunnittelun palveluaihioiden esittely Ajatuksia jatkosta ja yhteistyöstä

3 Mitä metsäsuunnittelussa tapahtuu? Metsävaratietojen keruu kaukokartoituspohjaiseksi Metsävaratiedote jakeluun Omistajille tarjottavat suunnittelupalvelut ja tuotteet eriytyvät tiedonkeruusta Suunnittelu kysyntälähtöiseksi Suunnittelupinta-ala pienenee, toimenpide-ehdotusten toteutusaste kasvaa Markkinaosuuksissa voi tapahtua muutoksia Yllä kuvattu tilanne on haaste ja mahdollisuus asiakaslähtöiselle metsäsuunnittelulle, palveluiden kehittämiselle ja kaupallistamiselle Omistajien metsäpäätösten tutkimus alkutekijöissään

4 Metsänomistajien päätöksenteko-tutkimus: Mitä ja keneltä kysyttiin? Minkä suuruista metsäaluetta päätöksenne ovat koskeneet Mikä on ollut päätösten aikajänne? Millaisia metsien käytön kysymyksiä olette miettinyt Mitä konkreettisia toimenpiteitä päätökset ovat sivunneet? Mitä palveluita olisitte tarvinnut edellisessä päätöstilanteessa? omistajaa eri puolilta Suomea vastasi Vastausten perusteella hahmoteltiin palveluaihioita

5 Nykyinen metsäsuunnitelma ja uudet palveluaihiot

6 Metsänhoitotoimien ajoituspalvelu (asiakasrahoitteinen) Tutkimuksen kertomaa: Metsänomistajat pohtivat toimenpiteiden toteuttamisjärjestystä eri kuvioilla Palvelu tarkentaa metsäsuunnitelman toimenpide-ehdotusten ajoitusta Kohteena taimikonhoidot ja (ensi)harvennukset Lisäksi ohjeistetaan toimenpide tarkemmin Metsiköittäisiä vertailulaskelmia ehdotetuista toimenpiteistä Optimaalisesta ajoituksesta poikkeamisen kustannus + Palveluntarve toistuu muutaman vuoden välein + Samalla tehdään päätökset omatoimisesti tehtävistä ja ulkoistettavista töistä Palveluiden tarjoaja / välittäjä voi saada samassa yhteydessä työtilauksia - Edellyttää tarkkoja metsävaratietoja (maastotarkistukset nostavat hintaa)

7 Suojelupäätöksen valmistelupalvelu (julkisrahoitteinen) Tutkimuksen kertomaa: Huomattava osa omistajista olisi valmiita suojelemaan tietyn osan metsistään Palvelu tuottaa tietoa suojelun vaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista: Mahdolliset suojeluinstrumentit ja korvaustasot vapaaehtoisista suojelutavoista omistajan ehdottamalle kohteelle (Kohteiden haku tilalta) Suojelusta saatavien hyötyjen ja omistajan kokeman vaihtoehtoiskustannusten määrittäminen omistajan kanssa Tarjotun korvauksen riittävyyden arviointi + Runsas kohdetarjonta osoitus omistajien kiinnostuksesta ja kysynnästä + Edistää myös muita omistajille tärkeitä käyttömuotoja - Palvelutarve esiintyy omistajilla harvoin, - Tiukat suojelukriteerit ja niukka rahoitus voivat johtaa epätoivottuun tulokseen

8 Muiden palveluaihioiden kuvaukset: Metsäomaisuuden vuosihuollossa täsmennetään voimassa olevan metsäsuunnitelman ehdottamat toimenpiteet tulevalle vuodelle. Puukaupan valmistelupalvelu avustaa puunmyynnin ajankohdan valinnassa ja sopivan leimikon koostamisessa. Riistan- ja luonnonhoidon suunnittelupalvelussa kohdealueen metsiköille suunnitellaan sellaiset metsänhoito- ja muut toimet, jotka parantavat valittujen riistalajien ruokailu-, lepo- tai soidinpaikoilla viihtymistä ja samalla usein ylläpitävät metsän monimuotoisuutta. Naapuriyhteistyön kannustuspalvelu voi sisältää esim. rajalinjojen tarkistuksen ja merkitsemisen, yhdessä toteutettavan suojelu- tai luonnonhoitohankkeen, lannoitusprojektin, tiestön perusparannus- tai ojien kunnostusprojektin. Metsätilan luovutuspalvelu käsittelee metsätilan siirtämistä perillisille tai ulkopuolisille. Palvelu syventyy sukupolvenvaihdoksen vaihtoehtojen esittelyyn ja luovuttajan sekä saajan vero- ja muiden seuraamusten havainnollistamiseen.

9 Johtopäätöksiä Uudenlaisia suunnittelupalveluita tarvitaan Operatiivisen tason päätöstilanteisiin Aiheen ja tavoitteiden mukaan eriytyviin tilanteisiin Esitellyt aihiot sisältävät sekä metsävaratietoa käyttäviä laskennallisia osia että vuorovaikutusta palveluntarjoajan ja omistajan kanssa Näiden painotuksia muuntelemalla päädytään erilaisiin palveluihin Luonne ja hinta erilaisia Vastaa erilaisten omistajien tarpeisiin Tutkimuksen rooli: osallistua suunnittelupalvelujen kehitystyöhön yhteistyössä palveluntarjoajien kanssa Esim. tutkimuksen kehittämien menetelmien räätälöinti ja pilotointi Metsänomistajat mukana kokeilemassa ja antamassa palautetta

10 Kirjallisuus

11

Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön. Mikko Kurttila

Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön. Mikko Kurttila Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön Mikko Kurttila Metsätieteen päivä 2010 Luonnon monimuotoisuus ja metsien kestävä käyttö Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön. Mikko Kurttila

Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön. Mikko Kurttila Metsänomistajien asenteet monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsien käyttöön Mikko Kurttila Metsätieteen päivä 2010 Luonnon monimuotoisuus ja metsien kestävä käyttö Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Miten metsänomistajan päätöksenteon tuella voidaan edistää metsien monimuotoisuuden turvaamista? Mikko Kurttila

Miten metsänomistajan päätöksenteon tuella voidaan edistää metsien monimuotoisuuden turvaamista? Mikko Kurttila Miten metsänomistajan päätöksenteon tuella voidaan edistää metsien monimuotoisuuden turvaamista? Mikko Kurttila "Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset"- tutkimusohjelman

Lisätiedot

Ajankohtaista metsänomistaja- ja suunnittelututkimuksessa

Ajankohtaista metsänomistaja- ja suunnittelututkimuksessa Ajankohtaista metsänomistaja- ja suunnittelututkimuksessa Metsäkeskusten ja Tapion Metsävaratoiminnon neuvottelupäivät, Laukaan Peurunka 27.5.2010 MMT Teppo Hujala Vanhempi tutkija, Metla Joensuu teppo.hujala[at]metla.fi,

Lisätiedot

Metsävaratietojen ajantasaistusseminaari. Seminaarin järjestäjät: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio

Metsävaratietojen ajantasaistusseminaari. Seminaarin järjestäjät: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsävaratietojen ajantasaistusseminaari - Yhteenveto Seminaarin järjestäjät: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio http://www.tapio.fi Metla/Metsävaratietojärjestelmän ja metsäsuunnittelun tutkimus- ja

Lisätiedot

Metsävaratietojen jatkuva ajantasaistus metsäsuunnittelussa, MEJA. Pekka Hyvönen Kari T. Korhonen

Metsävaratietojen jatkuva ajantasaistus metsäsuunnittelussa, MEJA. Pekka Hyvönen Kari T. Korhonen Metsävaratietojen jatkuva ajantasaistus metsäsuunnittelussa, MEJA Pekka Hyvönen Kari T. Korhonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Taustaa Nykyinen

Lisätiedot

Metsänomistuksen rakennemuutos edistämisorganisaatioiden toiminnan kannalta Harri Hänninen

Metsänomistuksen rakennemuutos edistämisorganisaatioiden toiminnan kannalta Harri Hänninen Metsänomistuksen rakennemuutos edistämisorganisaatioiden toiminnan kannalta Harri Hänninen Metsätalouden edistämisorganisaatiohankkeen johtoryhmä MMM 21.8.2009 Aineistot Metlan metsänomistajatutkimus vuosi

Lisätiedot

Metsäsuunnittelu verkossa ja verkostoissa

Metsäsuunnittelu verkossa ja verkostoissa Metsäsuunnittelu verkossa ja verkostoissa Tuula Nuutinen Metsäsuunnittelu verkossa ja verkostoissa, Tikkurila 23.4.2008 http://www.metla.fi/tapahtumat/2008/metsasuunnittelu/ Järjestäjä: Metsävaratietojärjestelmän

Lisätiedot

Puunmyynnit ja neuvontaan osallistuminen

Puunmyynnit ja neuvontaan osallistuminen Puunmyynnit ja neuvontaan osallistuminen Harri Hänninen Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Esityksen

Lisätiedot

METSO-keinojen tunnettuus ja hyväksyntä. Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Terhi Koskela Metsäntutkimuslaitos

METSO-keinojen tunnettuus ja hyväksyntä. Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Terhi Koskela Metsäntutkimuslaitos METSO-keinojen tunnettuus ja hyväksyntä Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Terhi Koskela Metsäntutkimuslaitos Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Lisätiedot

kehittämisverkoston luominen Itä-Suomeen (v. 2009-2011)

kehittämisverkoston luominen Itä-Suomeen (v. 2009-2011) Metsäpalvelun osaamiskeskittymän ja tutkimusja kehittämisverkoston luominen Itä-Suomeen (v. 2009-2011) Metsäpalveluyritysten verkottuminen taimituotantoon (Metsätaimitarhapäivät it äi 7-8.2.2011) 822011)

Lisätiedot

Metsänomistaja-aineisto ja sen luotettavuus

Metsänomistaja-aineisto ja sen luotettavuus Metsänomistaja-aineisto ja sen luotettavuus Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Harri Hänninen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Taloudellinen näkökulma metsien suojeluun suojelun korvausperusteet ja metsänomistajien näkemykset

Taloudellinen näkökulma metsien suojeluun suojelun korvausperusteet ja metsänomistajien näkemykset Taloudellinen näkökulma metsien suojeluun suojelun korvausperusteet ja metsänomistajien näkemykset Lauri Suihkonen, Terhi Koskela, Riitta Hänninen ja Maarit Kallio Metsäntutkimuslaitos Metlan monimuotoisuustutkimuksen

Lisätiedot

Metsätila-arvio ja metsäsuunnitelma sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa

Metsätila-arvio ja metsäsuunnitelma sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa Metsätila-arvio ja metsäsuunnitelma sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa 1 Puheenaiheena tänään Ajantasainen metsäsuunnitelma Luopujan apuväline Jatkajan työkalu Metsätila-arvio Metsän arvon määritys verottajaa

Lisätiedot

Erikoistutkija Mikko Kurttila Anssi Ahtikoski, Irja Löfström & Ron Store

Erikoistutkija Mikko Kurttila Anssi Ahtikoski, Irja Löfström & Ron Store Luonnosta voimaa ja hyvinvointia Metsäntutkimuslaitoksen Metsästä hyvinvointia -tutkimusohjelman loppuseminaari 25.3.2014 Yhteensovittaminen on mahdollista, mutta ei helppoa Erikoistutkija Mikko Kurttila

Lisätiedot

Metsänomistusrakenteen muutos

Metsänomistusrakenteen muutos Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Metsänomistusrakenteen muutos Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitos PL 18, 01301 Vantaa jussi.leppanen@metla.fi puh. 010 2112240 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Monimuotoisuuden suojelu

Monimuotoisuuden suojelu Monimuotoisuuden suojelu Metson keinoin i Ylitarkastaja Leena Lehtomaa, Lounais-Suomen ELY-keskus METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 1 Esityksen sisältö METSO turvaa monimuotoisuutta

Lisätiedot

Kuortaneen ajantasaistushanke

Kuortaneen ajantasaistushanke Kuortaneen ajantasaistushanke 2006-2008 Eri-ikäisen metsävaratiedon ajantasaistaminen yksityismetsissä eri toimijoiden tuottaman toteutustiedon hyödyntäminen suuralueella Kuortaneen seminaari 10.9.2007

Lisätiedot

Yleistyvät yhteismetsät metsien käytön kannalta

Yleistyvät yhteismetsät metsien käytön kannalta Yleistyvät yhteismetsät metsien käytön kannalta Harri Hänninen Metsäntutkimuslaitos Metsätilojen koon ja rakenteen kehittämishanke Metsäpäivät 26.11.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Pirkanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen,

Lisätiedot

Monimuotoisuuden turvaaminen metsänomistajien neuvontaorganisaatioiden toiminnassa

Monimuotoisuuden turvaaminen metsänomistajien neuvontaorganisaatioiden toiminnassa Monimuotoisuuden turvaaminen metsänomistajien neuvontaorganisaatioiden toiminnassa Terhi Koskela Harri Hänninen Metsien monimuotoisuuden turvaaminen ja yhteiskunta -seminaari 14.2.2008 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

kannattava elinkeino?

kannattava elinkeino? Onko huomisen metsänomistus kannattava elinkeino? Päättäjien 28. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. Metsänomistajaryhmien

Lisätiedot

Muutostunnistus ilmakuvilta

Muutostunnistus ilmakuvilta Muutostunnistus ilmakuvilta Metsävaratietojen ajantasaistusseminaari Pekka Hyvönen Jaakko Heinonen Arto Haara Perttu Anttila Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Savon metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Kari Härkönen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä,

Lisätiedot

Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari Metsäsuunnittelun nykytila ja kehittämistarpeet

Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari Metsäsuunnittelun nykytila ja kehittämistarpeet Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Metsäsuunnittelun nykytila ja kehittämistarpeet Mikko Kurttila & Katri Korhonen 1 Tausta Vaihe 1: Arvioidaan nykyisiä yksityismetsien metsäsuunnittelun

Lisätiedot

Metsien ja niihin liittyvän yritystoiminnan merkitys Suomessa 2000-luvulla

Metsien ja niihin liittyvän yritystoiminnan merkitys Suomessa 2000-luvulla Metsien ja niihin liittyvän yritystoiminnan merkitys Suomessa 2000-luvulla Metsien käytön tulevaisuus Suomessa ohjausryhmän kokous Salon Suomusjärvellä 12.5.2009 Katja Lähtinen, Varttunut tutkija Metla,

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Olli Salminen Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Miten metsänomistajat ja heidän palvelutarpeensa muuttuvat

Miten metsänomistajat ja heidän palvelutarpeensa muuttuvat Miten metsänomistajat ja heidän palvelutarpeensa muuttuvat Harri Hänninen, Metla Metsäkeskusten asiantuntijapalvelutoiminnon neuvottelupäivät 22.4.2010 Gustavelund, Tuusula Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Olli Salminen Nuutinen, T., Hirvelä, H.,

Lisätiedot

Monimuotoisuuteen liittyvät arvot ja asenteet yksityismetsänomistajien metsänomistajuuspuheessa: eväitä päätöstuen ja neuvonnan kehittämiseen

Monimuotoisuuteen liittyvät arvot ja asenteet yksityismetsänomistajien metsänomistajuuspuheessa: eväitä päätöstuen ja neuvonnan kehittämiseen Monimuotoisuuteen liittyvät arvot ja asenteet yksityismetsänomistajien metsänomistajuuspuheessa: eväitä päätöstuen ja neuvonnan kehittämiseen Metsien monimuotoisuuden turvaaminen ja yhteiskunta -seminaari

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen,

Lisätiedot

Suomen metsäsektorin kilpailukyky: näkemyksiä

Suomen metsäsektorin kilpailukyky: näkemyksiä Suomen metsäsektorin kilpailukyky: näkemyksiä Lauri Hetemäki Metsäalan strateginen ohjelma kilpailukykyselvitys, ohjausryhmän kokous 18.6.2009, TEM, Helsinki Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

METSÄNOMISTAJA LÄHIKUVASSA. ARVOT, MOTIIVIT JA AIKEET.

METSÄNOMISTAJA LÄHIKUVASSA. ARVOT, MOTIIVIT JA AIKEET. METSÄNOMISTAJA LÄHIKUVASSA. ARVOT, MOTIIVIT JA AIKEET. Suomalainen metsänomistaja 2020: metsätalouden kannattavuus ja metsänomistajakunnan muutos 2018-2021 YHTEISTYÖSSÄ MIKSI YKSITYISMETSÄNOMISTAJIA ON

Lisätiedot

Metsäsuunnitelman kehittäminen TIKO-hankkeessa tutkittua

Metsäsuunnitelman kehittäminen TIKO-hankkeessa tutkittua Metsäsuunnitelman kehittäminen TIKO-hankkeessa tutkittua Metsänhoitoyhdistysten Metsäsuunnittelu- ja tila-arviopäivät 20.-21.4.2016, Vierumäki Teppo Hujala, Luonnonvarakeskus ja Sari Pynnönen, MTK + Terveiset

Lisätiedot

Energiapuun korjuu ja kasvatus

Energiapuun korjuu ja kasvatus Energiapuun korjuu ja kasvatus Jaakko Repola Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Metsähakkeen käyttö Suomen ilmasto- ja energiastrategia 2001:

Lisätiedot

Tila-arvio kertoo metsän arvon. Pasi Kiiskinen 29.3.2014

Tila-arvio kertoo metsän arvon. Pasi Kiiskinen 29.3.2014 Tila-arvio kertoo metsän arvon Pasi Kiiskinen 29.3.2014 OTSO METSÄPALVELUIDEN HISTORIA Suomen metsäkeskus jakaantuu kahtia 2012. Jaossa metsäkeskukselle jäi kestävän metsätalouden kehittäminen ja viranomaisasiat.

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12.

Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12. Ruka-Kuusamo pilotti. Elinkeinolähtöisen, monitavoitteisen metsäsuunnittelun kehittäminen matkailukeskittymässä (MoTaSu) 1.1.2011-31.12.2013 Metlan Metsäsuunnittelupäivä 27.11.2012 Raili Hokajärvi 28 November

Lisätiedot

MOTTI metsäsuunnittelussa ja siihen liittyvässä tutkimuksessa

MOTTI metsäsuunnittelussa ja siihen liittyvässä tutkimuksessa MOTTI metsäsuunnittelussa ja siihen liittyvässä tutkimuksessa Jari Hynynen Metla, Vantaan toimintayksikkö SIMO-seminaari 2.11.2007 / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research

Lisätiedot

METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi

METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO turvaa monimuotoisuutta Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO-ohjelma on antanut metsälle uuden merkityksen. Metsien monimuotoisuutta turvaavan METSO-ohjelman

Lisätiedot

FSD3158. Metsäammattilaisten kokemukset ja näkemykset metsien vapaaehtoisesta suojelusta ja metsäsuunnittelusta Koodikirja

FSD3158. Metsäammattilaisten kokemukset ja näkemykset metsien vapaaehtoisesta suojelusta ja metsäsuunnittelusta Koodikirja FSD3158 Metsäammattilaisten kokemukset ja näkemykset metsien vapaaehtoisesta suojelusta ja metsäsuunnittelusta 214 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Metsäammattilaisten kokemukset

Lisätiedot

Metsätila-arvonlaskelman hyödyntäminen SPV-tilanteissa

Metsätila-arvonlaskelman hyödyntäminen SPV-tilanteissa Metsätila-arvonlaskelman hyödyntäminen SPV-tilanteissa Alpo Särkelä LKV Neuvonta-asiantuntija Metsäkiinteistöjen arvonmääritys, hallinta ja kauppa erikoistumisopinnot Kaupanvahvistaja Metsänomistajan tärkein

Lisätiedot

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde

Lisätiedot

Metsävaratiedon keruu ja metsäsuunnittelu monipuolista toiminnan tukea

Metsävaratiedon keruu ja metsäsuunnittelu monipuolista toiminnan tukea Metsävaratiedon keruu ja metsäsuunnittelu monipuolista toiminnan tukea Metsäekonomistiklubi 9.2.2009 Pirjo Havia Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Lähtökohtia Metsäkeskuksilla sillanrakentajan rooli

Lisätiedot

Toimiva metsä hanke Kiiskilän kylän tilusrakenne ja tilusrakenteen vaikutus metsätalouteen Sievi

Toimiva metsä hanke Kiiskilän kylän tilusrakenne ja tilusrakenteen vaikutus metsätalouteen Sievi Toimiva metsä hanke Kiiskilän kylän tilusrakenne ja tilusrakenteen vaikutus metsätalouteen Sievi 31.10.2011 1 Toimiva metsä Metsätilojen tilusjärjestely- ja yhteismetsähanke Hankkeen rahoitus Manner-Suomen

Lisätiedot

Metsänhoitotöiden koneellistamista tukeva tutkimus- ja kehitystyö

Metsänhoitotöiden koneellistamista tukeva tutkimus- ja kehitystyö Metsänhoitotöiden koneellistamista tukeva tutkimus- ja kehitystyö Juho Rantala Metsänhoidon koneellistaminen-seminaari 14.10.2009 Vantaa Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research

Lisätiedot

Kannattavuus metsänomistuksen ydinkysymyksenä Päättäjien 29. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila,

Kannattavuus metsänomistuksen ydinkysymyksenä Päättäjien 29. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Kannattavuus metsänomistuksen ydinkysymyksenä Päättäjien 29. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Tutkimuspäällikkö Erno Järvinen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. erno.jarvinen@mtk.fi

Lisätiedot

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.

Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9. Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.2012 Janne Uitamo 1 Mihin ympäristötukea voi saada ja millä ehdoilla? Käytettävissä

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon

Lisätiedot

MESTA työkalu suunnitelmavaihtoehtojen monikriteeriseen vertailuun ja parhaan vaihtoehdon etsintään

MESTA työkalu suunnitelmavaihtoehtojen monikriteeriseen vertailuun ja parhaan vaihtoehdon etsintään MESTA työkalu suunnitelmavaihtoehtojen monikriteeriseen vertailuun ja parhaan vaihtoehdon etsintään Metsäsuunnittelu verkossa ja verkostoissa seminaari, Tikkurila 23.4.2008 MMM Teppo Hujala Metla Joensuu

Lisätiedot

Metsänarviot eri sukupolvenvaihdostilanteissa. Jarmo Sinko Aluepäällikkö 8.11.2014

Metsänarviot eri sukupolvenvaihdostilanteissa. Jarmo Sinko Aluepäällikkö 8.11.2014 Metsänarviot eri sukupolvenvaihdostilanteissa Jarmo Sinko Aluepäällikkö 8.11.2014 OTSO METSÄPALVELUIDEN HISTORIA Alueelliset Metsäkeskuksen yhdistetään ja jaetaan kahtia 2012. Jaossa julkisten palveluiden

Lisätiedot

Metsäalan merkitys bioenergian tuotannossa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa -osahankkeen 2 esittely

Metsäalan merkitys bioenergian tuotannossa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa -osahankkeen 2 esittely Metsäalan merkitys bioenergian tuotannossa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa -osahankkeen 2 esittely Lauri Hetemäki Metsäntutkimuslaitos Metsien käytön tulevaisuus hankkeen ohjausryhmän kokous, Metsämiesten

Lisätiedot

Metsäalan hyvinvointiskenaariot: Metsien eri käyttömuotojen hyvinvointivaikutukset. Osahankkeen 1 esittely

Metsäalan hyvinvointiskenaariot: Metsien eri käyttömuotojen hyvinvointivaikutukset. Osahankkeen 1 esittely Metsäalan hyvinvointiskenaariot: Metsien eri käyttömuotojen hyvinvointivaikutukset Osahankkeen 1 esittely Risto Seppälä osahankkeen vetäjä Metsien käytön tulevaisuus Suomessa hankkeen ohjausryhmän kokous

Lisätiedot

Vaikuttavuusarvio Ryskettä Metsiin Pirkanmaalla -hankkeesta

Vaikuttavuusarvio Ryskettä Metsiin Pirkanmaalla -hankkeesta Vaikuttavuusarvio Ryskettä Metsiin Pirkanmaalla -hankkeesta Vaikuttavuusarvion Laatija: metsätalousinsinööriopiskelija Tommi Kivimäki Hankkeen toteutusaika: 1.6.2008 31.5.2013. Toiminta-alue: Pirkanmaan

Lisätiedot

ARVO-ohjelmisto pienpuun hankinnan tukena

ARVO-ohjelmisto pienpuun hankinnan tukena ARVO-ohjelmisto pienpuun hankinnan tukena Jukka Malinen Pienpuupäivä Keskiviikko 17.11.2010 Mikpoli, auditorio, Patteristonkatu 2, 50100 Mikkeli Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest

Lisätiedot

METSÄTALOUSYRITTÄJYYDEN OSAAMISALA

METSÄTALOUSYRITTÄJYYDEN OSAAMISALA METSÄTALOUSYRITTÄJYYDEN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN 1.1.2019 31.7.2019 1 2 Sisällys Talousmetsien hoito... 3 METSÄOMAISUUDEN KÄYTÖN TAVOITTEET... 3 METSIKÖN OMINAISPIIRTEET JA KESKEISET METSIKKÖTUNNUKSET...

Lisätiedot

Metsänhoito. Metsänomistajat

Metsänhoito. Metsänomistajat Metsänhoito Hoida metsääsi Hyvä metsän- ja ympäristönhoito alkaa kohteeseen perehtymisellä ja maastosuunnittelulla. Olet tervetullut mukaan metsään! Töiden suunnittelussa ja toteutuksessa otamme huomioon

Lisätiedot

Metsävaratietojen ja digitalisaation hyödyntäminen biotalouden kasvussa Etelä-Savossa -hanke. Helsinki Sanna Hakolahti Mhy Etelä-Savo

Metsävaratietojen ja digitalisaation hyödyntäminen biotalouden kasvussa Etelä-Savossa -hanke. Helsinki Sanna Hakolahti Mhy Etelä-Savo Metsävaratietojen ja digitalisaation hyödyntäminen biotalouden kasvussa Etelä-Savossa -hanke Helsinki 14.4.2018 Sanna Hakolahti Mhy Etelä-Savo Toteutuksesta vastaa MHY Etelä-Savo Kattaa koko Etelä-Savon

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen politiikka

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen politiikka Metsien monimuotoisuuden turvaamisen politiikka Metso tutkijaseminaari 9.11.2010 Lauri Suihkonen Metsäntutkimuslaitos Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Neuvonnan vaikuttavuus muna vai kana -ongelma?

Neuvonnan vaikuttavuus muna vai kana -ongelma? Neuvonnan vaikuttavuus muna vai kana -ongelma? Harri Hänninen Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Kumpi tuli ensin: muna vai kana? Metaforan muotoon puettu kehämäinen syy-seuraus ongelma Mistä syntyi

Lisätiedot

Juurikäävän torjunta tulevaisuudessa Tuula Piri

Juurikäävän torjunta tulevaisuudessa Tuula Piri Juurikäävän torjunta tulevaisuudessa Tuula Piri 20 vuotta taistelua juurikääpää vastaan kantokäsittelyn juhlaseminaari 1.6. 2011 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Lisätiedot

Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita

Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimipaikka Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

Lisätiedot

Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa

Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa Kuva: Erkki Oksanen Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa Harri Silvennoinen, Eeva Karjalainen ja Liisa Tyrväinen Metsätieteen päivä 2010 4.11.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Parempaa tuottoa entistä useammin ja pienemmillä kuluilla

Parempaa tuottoa entistä useammin ja pienemmillä kuluilla ANNA METSÄLLESI UUSI MAHDOLLISUUS! Parempaa tuottoa entistä useammin ja pienemmillä kuluilla Seuraavien sivujen esimerkkimetsien suunnittelut ja hakkuut on toteutettu Arvometsän toimesta. Taloudellinen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin metsät

Jyväskylän kaupungin metsät Jyväskylän kaupungin metsät 1. Metsäohjelma Metsäsuunnitelma - Kuviotieto 2. Tietojen ajantasaisuus ja päivittäminen 3. Hoitoluokitus 4. Kasvupaikat 5. Kehitysluokat 6. Ikäjakaumat 7. Puustotietoja Metsäohjelma

Lisätiedot

Paikkatiedon hyödyntämisen mahdollisuudet ja haasteet

Paikkatiedon hyödyntämisen mahdollisuudet ja haasteet Paikkatiedon hyödyntämisen mahdollisuudet ja haasteet Kehittyvä metsäenergia seminaari 18.11.2009 Jarmo Sinko Suunnittelupäällikkö Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus 1 Esityksen sisältö Energiapuu metsävaratiedoissa

Lisätiedot

Sahayritysten raakaainehankintamahdollisuudet. Pohjois-Karjalassa

Sahayritysten raakaainehankintamahdollisuudet. Pohjois-Karjalassa Sahayritysten raakaainehankintamahdollisuudet Pohjois-Karjalassa Hannu Hirvelä, Metla Leena Kärkkäinen, Metla Helena Mäkelä, Metla Tuula Nuutinen, EFI/Metla Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa

Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa Valtion rooli suomalaisessa metsäpolitiikassa 19.10.2011 Marja Kokkonen maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Esityksen sisältö 1. Taustaa 2. Metsäpolitiikan välineet 3. Metsäpolitiikan haasteet 4.

Lisätiedot

KANNATTAVA METSÄNHOITO. Metsänomistajat

KANNATTAVA METSÄNHOITO. Metsänomistajat KANNATTAVA METSÄNHOITO Metsänomistajat Metsänhoito on ekoteko, sillä kasvaessaan metsä sitoo ilmasta hiiltä ja näin hillitsee ilmaston lämpenemistä. METSÄN KIERTOAIKA TAIMESTA TUKKIPUUKSI Metsän keskimääräinen

Lisätiedot

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan NordGen Metsä teemapäivä 3.10.2011 Kari T. Korhonen VMI/Metla Valokuvat: E.Oksanen/Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Hakkuumahdollisuusarviot

Hakkuumahdollisuusarviot Hakkuumahdollisuusarviot 25 234 Tietolähde: Nuutinen, T. & Hirvelä, H. 26. Hakkuumahdollisuudet Suomessa valtakunnan metsien 1. inventoinnin perusteella. Metsätieteen aikakauskirja 1B/26: 223 237. VM1

Lisätiedot

Metsänomistajan Talouskoulu. Liiketaloudellinen ja kannattava metsänomistajuus -hanke Manner-Suomen maaseuturahasto

Metsänomistajan Talouskoulu. Liiketaloudellinen ja kannattava metsänomistajuus -hanke Manner-Suomen maaseuturahasto Metsänomistajan Talouskoulu Liiketaloudellinen ja kannattava metsänomistajuus -hanke Manner-Suomen maaseuturahasto 2017-18 Moduuli 0: Johdatus opintoihin, ohjelma LAHTI HELSINKI 24.4. klo 17-20 Mari Sarvaala

Lisätiedot

Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot

Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot 1 Puheenaiheet tänään Miksi metsää pitäisi hakata? Viiden kohdan puukauppa Puunmyyntiin liittyvät verot ja vähennykset Pääomatulovero Arvonlisävero Metsätilan

Lisätiedot

Katkonta - ensimmäinen jalostuspäätös vai raaka-aineen hinnan määritystä?

Katkonta - ensimmäinen jalostuspäätös vai raaka-aineen hinnan määritystä? Katkonta - ensimmäinen jalostuspäätös vai raaka-aineen hinnan määritystä? Puupäivä, torstaina 27.10.2011 Jukka Malinen Metla / Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research

Lisätiedot

METSÄTALOUSYRITTÄJYYDEN OSAAMISALA

METSÄTALOUSYRITTÄJYYDEN OSAAMISALA METSÄTALOUSYRITTÄJYYDEN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN 1.8.2018 31.12.2018 1 2 Sisällys Metsätalouden suunnittelu... 3 Toimintaympäristöt... 3 Kannattavuus... 3 Metsäsuunnitelman kuviotietojen päivittäminen...

Lisätiedot

Metsikkötietojen päivityskäytännöt

Metsikkötietojen päivityskäytännöt Metsikkötietojen päivityskäytännöt Metsikkötietojen ajantasaistusseminaari 21.4.2009/Jari Yli-Talonen Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme TOIMIALUEENA Asikkalan, Hartolan, Heinolan,

Lisätiedot

Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia

Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia Hanna-Liisa Kangas ja Jussi Lintunen, & Pohjola, J., Hetemäki, L. & Uusivuori, J. Metsäenergian kehitysnäkymät

Lisätiedot

Alueelliset hakkuumahdollisuudet

Alueelliset hakkuumahdollisuudet Alueelliset hakkuumahdollisuudet 2006 2036 Tietolähde: VM10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen, K. 2007. Alueelliset hakkuumahdollisuudet valtakunnan metsien 10.

Lisätiedot

Digitaalisten palveluiden mahdollisuudet metsätaloudessa Case Metsään.fi-palvelu, Päättäjien metsäakatemia, Peurunka,

Digitaalisten palveluiden mahdollisuudet metsätaloudessa Case Metsään.fi-palvelu, Päättäjien metsäakatemia, Peurunka, Digitaalisten palveluiden mahdollisuudet metsätaloudessa Case Metsään.fi-palvelu, Päättäjien metsäakatemia, Peurunka, 21.9.2018 Veikko Iittainen, Metsänomistajien palvelupäällikkö Suomen metsäkeskus Metsään.fi-palvelun

Lisätiedot

MESTA-sovelluksen käyttö alueellisissa metsäohjelmissa. Ylläpitäjän ohje

MESTA-sovelluksen käyttö alueellisissa metsäohjelmissa. Ylläpitäjän ohje MESTA-sovelluksen käyttö alueellisissa metsäohjelmissa Ylläpitäjän ohje Mikko Kurttila Metla, Joensuun tutkimusyksikkö Hyvä ja vaikuttava AMO-prosessi koulutus Tapiossa 12.11.2009 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Metsänkäsittelyn vaikutukset Suomen metsien marja- ja sienisatoihin

Metsänkäsittelyn vaikutukset Suomen metsien marja- ja sienisatoihin Metsänkäsittelyn vaikutukset Suomen metsien marja- ja sienisatoihin Mikko Kurttila, Jari Miina & Kauko Salo Luonnontuotteista terveyttä? - haasteet ja mahdollisuudet Ekosysteemipalvelut ja ihmisen terveys

Lisätiedot

Tutkimuksen tuottamat metsänkäsittelyvaihtoehdot ja niiden paikallistaloudelliset vaikutukset

Tutkimuksen tuottamat metsänkäsittelyvaihtoehdot ja niiden paikallistaloudelliset vaikutukset Tutkimuksen tuottamat metsänkäsittelyvaihtoehdot ja niiden paikallistaloudelliset vaikutukset Loppuseminaari 26.3.29 Saariselkä Anssi Ahtikoski Esityksen sisältö 1) Metsänkäsittelyvaihtoehtojen sanallinen

Lisätiedot

Metsävaratiedon hyödyntäminen yksityismetsätaloudessa. Päättäjien Metsäakatemian kurssi 24.5.2012 Ari Meriläinen Suomen metsäkeskus

Metsävaratiedon hyödyntäminen yksityismetsätaloudessa. Päättäjien Metsäakatemian kurssi 24.5.2012 Ari Meriläinen Suomen metsäkeskus Metsävaratiedon hyödyntäminen yksityismetsätaloudessa Päättäjien Metsäakatemian kurssi 24.5.2012 Ari Meriläinen Suomen metsäkeskus 1 Metsäinventointi uudistuu Vanha tapa: aluesuunnittelu kuljetaan jalkaisin

Lisätiedot

ARVO ohjelmisto. Tausta

ARVO ohjelmisto. Tausta ARVO ohjelmisto Tausta Jukka Malinen, Metla Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Ennakkotiedon tarve - Metsänomistaja 25.1.2010 2 Ennakkotiedon

Lisätiedot

Runkohinnoittelun käytettävyys? Puumarkkinatyöryhmä, tiistaina Jukka Malinen Metla / Joensuu

Runkohinnoittelun käytettävyys? Puumarkkinatyöryhmä, tiistaina Jukka Malinen Metla / Joensuu Runkohinnoittelun käytettävyys? Puumarkkinatyöryhmä, tiistaina 12.10.2010 Jukka Malinen Metla / Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Tavaralajihinnoittelun

Lisätiedot

Puun myyntituloverotuksen neutraalisuus

Puun myyntituloverotuksen neutraalisuus Kettula, Suomusjärvi 22.9. 2008 Puun myyntituloverotuksen neutraalisuus Jussi Uusivuori Metsäntutkimuslaitos PL 18, 01301 Vantaa Puh. 010 2112264, jussi.uusivuori@metla.fi Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Vaihtoehtolaskelmien vertailua netissä

Vaihtoehtolaskelmien vertailua netissä Vaihtoehtolaskelmien vertailua netissä Leena Kärkkäinen Metsäsuunnittelu verkossa ja verkostoissa Tikkurila, 23.4.2008 http://www.metla.fi/tapahtumat/2008/metsasuunnitelu/ Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Syyskylvön onnistuminen Lapissa

Syyskylvön onnistuminen Lapissa Metsänuudistaminen pohjoisen erityisolosuhteissa Loppuseminaari 15.03.2012, Rovaniemi Syyskylvön onnistuminen Lapissa Mikko Hyppönen ja Ville Hallikainen / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Ekosysteemipalveluiden merkitys ja arvo. Matleena Kniivilä, metsäekonomisti, MMT matleena.kniivila@ptt.fi

Ekosysteemipalveluiden merkitys ja arvo. Matleena Kniivilä, metsäekonomisti, MMT matleena.kniivila@ptt.fi Ekosysteemipalveluiden merkitys ja arvo Matleena Kniivilä, metsäekonomisti, MMT matleena.kniivila@ptt.fi Esityksen sisältö 1) Mitä metsien ekosysteemipalvelut ovat? 2) Mikä ekosysteemipalveluiden arvo

Lisätiedot

OPERAATIOTUTKIMUS METSÄTALOUDESSA

OPERAATIOTUTKIMUS METSÄTALOUDESSA OPERAATIOTUTKIMUS METSÄTALOUDESSA Jyrki Kangas, UPM Metsä & Annika Kangas, Helsingin yliopisto Alustus FORS-seminaarissa 'Operaatiotutkimus metsäsektorilla' 24.5.2006 Helsinki Tyypillisimmät OR-tehtävät

Lisätiedot

hinnoitteluun ja puukauppaan

hinnoitteluun ja puukauppaan Työkaluja puutavaran hinnoitteluun ja puukauppaan PUU tutkimus ja kehittämisohjelman väliseminaari 6.9.2012 Sokos Hotel Vaakuna, Hämeenlinna Jukka Malinen Metla / Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Hollannin malli ja sen soveltuvuus metsäalan politiikkaan

Hollannin malli ja sen soveltuvuus metsäalan politiikkaan Hollannin malli ja sen soveltuvuus metsäalan politiikkaan Lauri Hetemäki Miten metsäalan rakennemuutos heijastuu politiikan sisältöön ja tekemiseen? Metsien käytön tulevaisuus Suomessa -hankkeen seminaari,

Lisätiedot

Suunnittele, asioi ja löydä töille tekijä. Hoida metsäasiat verkossa.

Suunnittele, asioi ja löydä töille tekijä. Hoida metsäasiat verkossa. Suunnittele, asioi ja löydä töille tekijä. Hoida metsäasiat verkossa. Astu peremmälle metsääsi www.metsään.fi Metsään.fi on Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu. Palvelussa sinun on helppo hoitaa

Lisätiedot

Taimikoiden käsittelyvalinnat ja niiden vaikutukset. Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos

Taimikoiden käsittelyvalinnat ja niiden vaikutukset. Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Taimikoiden käsittelyvalinnat ja niiden vaikutukset Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Taimikonhoito Varhaishoito

Lisätiedot

Metsänomistajien päätöksentekotilanteet: kohti uudistuvia metsäsuunnittelupalveluja ja suojelupäätösten tukea

Metsänomistajien päätöksentekotilanteet: kohti uudistuvia metsäsuunnittelupalveluja ja suojelupäätösten tukea ISBN 978-951-40-2264-7 (PDF) ISBN 978-951-40-2263-0 (nid.) ISSN 1795-150X Metsänomistajien päätöksentekotilanteet: kohti uudistuvia metsäsuunnittelupalveluja ja suojelupäätösten tukea Teppo Hujala, Mikko

Lisätiedot

Myöhäisten omaksujien houkuttelu vapaaehtoiseen suojeluun

Myöhäisten omaksujien houkuttelu vapaaehtoiseen suojeluun Myöhäisten omaksujien houkuttelu vapaaehtoiseen suojeluun Katri Korhonen, UEF/Metla Mikko Kurttila, Teppo Hujala Metlan monimuotoisuustutkimuksen seminaari 22.3.2012 Vantaa Tavoite METSO-ohjelma = vapaaehtoinen

Lisätiedot

METSÄSUUNNITTELU. Metsäkurssi JKL yo 2014 syksy. Petri Kilpinen, Metsäkeskus, Keski-Suomi

METSÄSUUNNITTELU. Metsäkurssi JKL yo 2014 syksy. Petri Kilpinen, Metsäkeskus, Keski-Suomi METSÄSUUNNITTELU Metsäkurssi JKL yo 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus, Keski-Suomi 1 SISÄLTÖ metsäsuunnitelman sisältö metsävaratiedon keruu Muut tuotteet / palvelut Metsävaratiedon keruu tulevaisuudessa.

Lisätiedot

Miten tunnistaa maisemallisesti tärkeät alueet talousmetsissä?

Miten tunnistaa maisemallisesti tärkeät alueet talousmetsissä? Miten tunnistaa maisemallisesti tärkeät alueet talousmetsissä? Luontomatkailun ja virkistyksen tutkimuspäivä 22.10.2010 Rovaniemi Ron Store ja Eeva Karjalainen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

INKA - Metsätilojen vuokrauksesta uusi metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelu (METSÄVUO)

INKA - Metsätilojen vuokrauksesta uusi metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelu (METSÄVUO) INKA - Metsätilojen vuokrauksesta uusi metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelu (METSÄVUO) 1.4.2015-31.3.2017 Mikko Kurttila Puumarkkinatyöryhmän kokous 9.6.2016 Projektiin osallistujat Toteuttajat: Luke

Lisätiedot

Metsänomistajien suhtautuminen metsälain vaatimuksiin

Metsänomistajien suhtautuminen metsälain vaatimuksiin Metsänomistajien suhtautuminen metsälain vaatimuksiin Anna-Kaisa Rämö PTT Yhteistutkimus PTT ja Metla MEMO jatkotyöryhmän kokous 4.5.2012 Aineisto Perusjoukko: Kaikki vähintään 5 ha metsää Manner-Suomen

Lisätiedot