3 Opiskelijakunnan alayhdistyksille ja projekteille myöntämät avustukset
|
|
- Juuso Niemelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sivu 1 / 5 ALAYHDISTYKSET 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan alayhdistyksiin. Alayhdistys voi olla ainejärjestö tai kerho. Tätä sääntöä sovelletaan myös muihin vapaasti muodostettuihin henkilöryhmittymiin, kuten opetus- ja ekskursioryhmiin. Projekteista määrätään erikseen 7 :ssä. Tätä sääntöä ei sovelleta opiskelijakunnan nimeämiin jaostoihin, toimielimiin tai työryhmiin. Korkeakouluyhteisön yhteisiin kerhoihin, yhteisökerhoihin, sovelletaan kohtaa 8.1. Tätä sääntöä sovelletaan yhteisökerhoihin niiltä osin, kun kohta 8.1 ei niistä tarkemmin määrää. 2 Alayhdistykseksi hyväksyminen Opiskelijakunta ylläpitää järjestörekisteriä. Opiskelijakunnan järjestörekisteriin voidaan hyväksyä alayhdistys, jonka varsinaisista jäsenistä enemmistö, kuitenkin vähintään kolme (3), on opiskelijakunnan jäseniä ja jonka tarkoitus ja toimintatavat eivät ole Suomen lain, opiskelijakunnan sääntöjen, Tampereen ammattikorkeakoulun järjestyssääntöjen tai hyvien tapojen vastaiset. Alayhdistykseksi haetaan kirjallisesti hakemuksella. Alayhdistyksen hyväksymisestä opiskelijakunnan järjestörekisteriin päättää opiskelijakunnan hallitus, jolla on myös oikeus poistaa alayhdistys järjestörekisteristä. Alayhdistyksen ei tarvitse olla patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin rekisteröity yhdistys. Alayhdistyksen on vuosittain helmikuun 1. päivään mennessä toimitettava toimintakertomuksensa opiskelijakunnalle. Mikäli alayhdistys ei toimita asianmukaista toimintakertomusta, se voidaan poistaa järjestörekisteristä. 3 Opiskelijakunnan alayhdistyksille ja projekteille myöntämät avustukset Opiskelijakunnan järjestörekisteriin merkityt alayhdistykset ja opiskelijakunnan alaisuudessa toimivat hyväksytyt projektit voivat anoa ja saada toiminta-avustusta. Toiminta-avustusta hakevalta alayhdistykseltä tai projektilta edellytetään pääsääntöisesti myös omaa varainhankintaa. Omaa varainhankintaa alayhdistys voi harjoittaa esimerkiksi kantamalla jäsenmaksuja. Ollakseen oikeutettu saamaan avustusta, tulee alayhdistyksen toimittaa yhteystietonsa, tulevan vuoden toimintasuunnitelma sekä edellisenvuoden toimintakertomus opiskelijakunnan hallitukselle tai sen siihen tehtävään nimeämälle henkilölle. Alayhdistys ei voi saada toiminta-avustusta enempää kuin 400,00 euroa vuodessa, ellei erityisistä syistä toisin päätetä. Projektille avustusta voidaan myöntää korkeintaan 10,00 jokaista osallistuvaa opiskelijakunnan jäsentä kohti, ei kuitenkaan yhteensä enempää kuin 200,00, ellei erityisistä syistä toisin päätetä. Avustuksista päättää opiskelijakunnan talousarvion puitteissa opiskelijakunnan hallitus tai sen nimeämä toimielin. Avustusta voi hakea yleistä toimintaa tai tiettyä tarkoitusta varten. Mikäli avustus haetaan tiettyä tarkoitusta varten,
2 Sivu 2 / 5 tulee avustus käyttää haettuun tarkoitukseen. Mahdollisesta avustuksen väärinkäytöstä seuraa kyseessä olevalle yhdistykselle tai kerholle avustusten epääminen tai avustusten takaisinmaksu. Projekti sitoutuu tekemään opiskelijakunnan hallitukselle selonteon projektistaan sen päätyttyä. Yksittäinen alayhdistys tai projekti voi hakea avustusta kerran vuodessa, ellei erityisistä syistä toisin päätetä. Yksi henkilö voi olla hakemassa avustusta projektille kerran vuodessa. Avustushakemus on toimitettava hyvissä ajoin. Mikäli opiskelijakunnan hallitus hylkää avustushakemusten, voi kyseisen hakemuksen tehnyt taho hakea avustusta seuraavan kerran aikaisintaan neljän viikon kuluttua edellisen hakemuksen käsittelypäivästä, ellei erityisistä syistä toisin päätetä. 4 Alayhdistyksen yhteystiedot Alayhdistys tai projekti vastaa opiskelijakunnalle yhteystietojensa oikeellisuudesta. Opiskelijakunnan piirissä toimivien alayhdistyksien on toimitettava yhteystietonsa vuosittain toimintakertomuksen yhteydessä tammikuun loppuun mennessä sekä ilmoittaa mahdollisista yhteystietojen muutoksista heti muutosten astuttua voimaan. 5 Alayhdistyksen jäsenluettelo Alayhdistyksen ja projektin on pidettävä kaikista jäsenistään ajanmukaista jäsenluetteloa, josta tulee ilmetä kunkin jäsenen täydellinen nimi ja voimassa oleva sähköpostiosoite. Mikäli jäsen ei ole Suomen kansalainen, tulee hänen ilmoittaa myös kansalaisuutensa. Kaikessa henkilötietojen käsittelyssä tulee alayhdistysten noudattaa Suomen henkilötietolakia / Alayhdistyksen säännöt Alayhdistyksellä tulee olla säännöt, jotka on hyväksytettävä opiskelijakunnan hallituksella ennen kun alayhdistys voidaan hyväksyä opiskelijakunnan alayhdistykseksi. Mikäli alayhdistys muuttaa sääntöjään, tulevat sääntömuutokset hyväksyttää opiskelijakunnan hallituksella tai sen siihen tehtävään nimeämällä henkilöllä. Alayhdistyksen säännöissä on mainittava: 6.1. alayhdistyksen nimi sekä perustamispäivä; 6.2. alayhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 6.3. alayhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot; Tarkoitus on säännöissä ilmaistava niin, että ulkopuolinenkin taho saa käsityksen siitä tavoitteesta, johon alayhdistyksen toiminnassa pyritään. Tarkoituksen on oltava yksilöity. Myös toimintamuodot, joilla alayhdistyksen päämääriä tavoitellaan, on yksilöitävä jäsenen velvollisuudesta suorittaa yhdistykselle jäsenmaksuja ja muita maksuja; Jäsenistöltä voidaan periä jäsenmaksuja ja muita vastaavia maksuja vain, jos tästä on määrätty säännöissä alayhdistyksen hallituksen jäsenten ja yhdistyksen tilintarkastajien lukumäärä tai vähimmäis- ja enimmäismäärä sekä toimikausi; Alayhdistyksellä on oltava hallitus, jossa on oltava vähintään kolme jäsentä. Hallituksen puheenjohtajan sekä vähintään puolet hallituksen jäsenistä on oltava opiskelijakunnan
3 varsinaisia jäseniä. Mikäli alayhdistys on Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin rekisteröity, ei puheenjohtajan tarvitse olla opiskelijakunnan jäsen. Opiskelijakunta voi niin halutessaan nimetä alayhdistyksen hallitukseen puhe- ja läsnäolooikeudellisen edustajan. Mikäli alayhdistys on Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin rekisteröity, on sillä oltava vähintään yksi varsinainen ja yksi varatilintarkastaja. Tilintarkastajaksi ei voida valita hallituksen jäsentä eikä muutakaan sellaista henkilöä, jolle on uskottu alayhdistyksen hallintoon kuuluvia tehtäviä. Mikäli alayhdistyksen taloudenhoito järjestetään kokonaisuudessaan osana opiskelijakunnan taloudenhoitoa, ei erillisiä tilintarkastajia tarvitse nimetä, vaan tilintarkastajina toimivat opiskelijakunnan tilintarkastajat. Kerhojen taloudenhoito järjestetään kokonaisuudessaan opiskelijakunnan kautta, eikä kerhoilla saa olla omaa pankkitiliä eikä käteiskassaa alayhdistyksen tilikausi; Tilikauden pituus on 12 kuukautta. Alayhdistyksen on määriteltävä itse tilikautensa, rahaliikenteen määrästä riippumatta milloin alayhdistyksen hallitus ja tilintarkastajat valitaan, tilinpäätös vahvistetaan ja vastuuvapaudesta päätetään; Tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä on päätettävä kerran vuodessa miten ja missä ajassa alayhdistyksen kokous on kutsuttava koolle; 6.9. miten alayhdistyksen varat on käytettävä, jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan; Mikäli kerholla ei ole toimintaa yli 12 kuukauteen, opiskelijakunnan hallituksella on oikeus poistaa kerho alayhdistysrekisteristä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin rekisteröitymättömien alayhdistysten omaisuus siirtyy alayhdistyksen purkamisen tai lakkauttamisen jälkeen opiskelijakunnan käyttöön henkilökohtainen vastuu. Kerhon hallituksen jäsen on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toiminnallaan aiheuttanut opiskelijakunnalle. Vahingoksi katsotaan myös kerhon varojen väärinkäyttö. 7 Projektit Suppeasti määritellyn ryhmän, kuten yksittäisen vuosikurssin, toteuttama yksittäinen matka, julkaisu, tapahtuma tms. suositellaan toteuttamaan projektina kerhon perustamisen sijaan. Ryhmä tai luokka, jonka enemmistö muodostuu opiskelijakunnan jäsenistä, voi toteuttaa projektin opiskelijakunnan alaisuudessa. Projekti voidaan hyväksyä opiskelijakunnan alaiseksi projektiksi opiskelijakunnan hallituksessa, mikäli se täyttää seuraavat ehdot: Projekti ei ole ristiriidassa opiskelijakunnan tarkoitusperiä vastaan Projekti on Suomen lain mukainen ja noudattaa yleisesti hyväksyttyä hyvää makua Projektin toteuttamisesta ja tavoitteesta on keskusteltu etukäteen opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajan, toiminnanjohtajan tai hallituksen tehtävään nimeämän henkilön kanssa. Jokainen projektiin osallistuva allekirjoittaa sitoumuksen ja se toimitetaan kirjallisesti opiskelijakunnan toimistolle Projektilla on selkeä tavoite sekä loppuajankohta Projektilla on yhteyshenkilö Sivu 3 / 5
4 Sivu 4 / 5 Enemmistö projektiin osallistuvista on opiskelijakunnan jäseniä tai TAMKin henkilökuntaa. Projektiavustusta voidaan myöntää vain opiskelijakunnan jäsenille. Projektilla on projektisuunnitelma, talousarvio ja sitoumus Sitoumuksessa, jonka jokainen projektiin osallistuva allekirjoittaa, määritellään projektin osallistujien yhteisvastuullinen korvausvastuu opiskelijakunnalle mahdollisista tappioista, jotka jäävät projektin loputtua. Sitoumuksessa on käytettävä opiskelijakunnalta saatavaa lomakepohjaa. Mikäli projektista jää varoja käyttämättä, voidaan ylijääneet varat jakaa tasan projektin loppumishetkellä mukana olevien kesken ja nämä varat maksetaan palkkana verokorttia vastaan. Projektista kesken projektin pois jäävillä ei ole oikeutta projektin varoihin. 8 Muita määräyksiä Tätä sääntöä sovelletaan opiskelijakunnan piiriin pyrkiviin alayhdistyksiin ja projekteihin sekä jo aiemmin opiskelijakunnan piiriin hyväksyttyihin alayhdistyksiin ja alla toimiviin projekteihin. Tämä säädös on hyväksytty Tamkon edustajiston kokouksessa 8.1 Yhteisökerhot Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan alayhdistykseksi voidaan hyväksyä Tampereen korkeakouluyhteisössä toimiva rekisteröity yhdistys, jonka toiminta on tarkoitettu kaikille yhteisöön kuuluville opiskelijoille. Tällaisesta alayhdistyksestä käytetään nimeä yhteisökerho. Yhteisökerhon tulee toimittaa alayhdistyshakemus, joka sisältää vähintään seuraavat liitteet: pöytäkirjaote alayhdistykseksi hakemisesta, järjestön säännöt, uusin toimintasuunnitelma sekä talousarvio ja hallituksen yhteystiedot. Alayhdistykseksi hyväksyttävän yhteisökerhon tulee täyttää seuraavat vaatimukset: yhteisökerhon säännöt eivät ole ristiriidassa Suomen lain ja/tai Tamkon sääntöjen kanssa järjestön tulee tehdä aktiivista jäsenhankintaa Tamkon jäsenillä tulee olla mahdollisuus liittyä jäseneksi järjestö ei ole minkään ammattiyhdistyksen eikä puolueen opiskelija- tai nuorisojärjestö järjestön hallituksessa tulee olla vähintään puheenjohtaja ja 2 hallituksen jäsentä hallituksen kausi saa olla enintään kaksi vuotta kunnia- ja kannatusjäsenillä ei saa olla äänioikeutta järjestön päätöksenteossa järjestön tulee olla rekisteröity yhdistys. Alayhdistykseksi ei voida hyväksyä yliopistossa toimivaa ainejärjestöä tai kiltaa, jonka pääasiallinen tehtävä on ajaa yliopiston tiedekunnan tai laitoksen opiskelijoiden etua. Alayhdistykseksi hyväksytyn yhteisökerhon on vuosittain helmikuun 1. päivään mennessä toimitettava hallituksen yhteystiedot, edellisen kauden toimintakertomus ja kuluvan kauden toimintasuunnitelma opiskelijakunnalle. Toimintakertomuksesta ja toimintasuunnitelmasta tulee käydä ilmi, kuinka hyvin yhteisökerhon toiminta palvelee sekä kuinka monta prosenttia kerhon jäsenistä on TAMKin opiskelijoita. Mikäli yhteisökerho ei toimita asianmukaista toimintakertomusta, se voidaan poistaa Tamkon hallituksen päätöksellä alayhdistyksistä sekä järjestörekisteristä.
5 Sivu 5 / 5 Yhteisökerhojen mahdollisista avustuksista päättää Tamkon hallitus. Avustushakemuksen liitteenä tulee toimittaa yhteisökerhon talousarvio. Avustus ei voi olla suurempi kuin muille alayhdistyksille myönnettävät avustukset. Tamkon hallitus myöntää avustukset omalla päätöksellään Tamkon talousarvion puitteissa. Saman vuoden aikana samanlaisia avustushakemuksia pyritään kohtelemaan tasavertaisesti, mikäli talousarvio antaa siihen mahdollisuuden. Hyväksytty Tamkon edustajiston kokouksessa
TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt
TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena
Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt
Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt 1 Nimi ja perustamispäivä Virallinen nimi: Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Perustamispäivä
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ja Visio Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Tiina Sivonen
Yhdistystoiminnan peruskurssi: Yhdistystoiminnan perusteet 27.1.2015 Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ja Visio Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Tiina Sivonen Illan aiheet Yhdistyslaki ja yhdistyksen säännöt Yhdistyksen
EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY
1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja
SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka
SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.
KERHO-OHJESÄÄNTÖ (Hyväksytty hallituksessa 21/ )
Tämä kerho-ohjesääntö ohjaa kerhojen toimintaa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa. Myöhemmin näissä säännöissä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskuntaan viitataan sanalla ylioppilaskunta. KERHO-OHJESÄÄNTÖ
Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007.
HAKEMUS PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSELLE Pyydämme, että Patentti- ja rekisterihallitus myöntäisi luvan NNsäätiö nimisen säätiön perustamiseen ja vahvistaisi säätiön säännöt. Helsingissä 6. päivänä syyskuuta
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15
Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki. Yhdistys voi kuulua jäsenenä erilaisiin toimialansa järjestöihin. 2 Tarkoitus ja
Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.
PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia
Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.
Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia
Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana
Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä
Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.
Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian
Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.
Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen
Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association
SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT
1 SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Motoristit ry Sen kotipaikka on Savonlinna Yhdistyksen kieli Suomi 2 Toiminnan tarkoitus Tämä yhdistys, jota näissä
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat
Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki
Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden
Lusica ry:n säännöt. I LUKU: Yleistä. II LUKU: Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu. III LUKU: Yhdistyksen jäsenistö
Lusica ry:n säännöt I LUKU: Yleistä 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lusica - Luonnontieteilijöiden Sikaryhmä ry ja näissä säännöissä sitä kutsutaan yhdistykseksi. Yhdistyksen
Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT
Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY
Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla
1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta.
MÄNTSÄLÄN RATSASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ratsastusurheilua, kohottaa jäsentensä ratsastustaitoa
AALTO-YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N YHDISTYSOHJESÄÄNTÖ
AALTO-YLIOPISTON KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY:N YHDISTYSOHJESÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 2 Yhdistys 3 Yhdistyslajit Tätä yhdistysohjesääntöä sovelletaan kaikkiin Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat
Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää
Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane.
1 (6) KUORTANEEN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka 2 Säätiön tarkoitus Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane. Säätiön tarkoituksena on säästäväisyyden
AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty
AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,
Säännöt. Työväen Sivistysliitto TSL ry Siltasaarenkatu A, Helsinki
Säännöt Nämä säännöt on hyväksytty Työväen Sivistysliitto TSL ry:n sääntömääräisessä edustajiston järjestäytymiskokouksessa 16.6.2017 ja rekisteröity yhdistysrekisteriin 20.7.2017. Työväen Sivistysliitto
Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.
1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta
OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT
OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja
2. järjestää kokouksia, kursseja, esitelmä- ja luentotilaisuuksia, juhlia, kilpailuja ja retkiä,
AMMATTILIITTO PRO SENIORIT RY Säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ammattiliitto PRO Seniorit ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimintaalueena koko Suomi. Näissä säännöissä Ammattiliitto
Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna.
1 (6) RENGON SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on Kanta-Hämeen ja Riihimäen
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS OULUN LYSEOLLA 12.3.2007 klo 18 Puheenjohtajana Aarne Jaakola Sihteerinä Esa Moilanen Läsnä 20 jäsentä. 1 Oulun Numismaattisen kerhon varapuheenjohtaja Juhani Paitsola avasi kokouksen
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sei Shin Ken Kai ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua
HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo
HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008 Sisällysluettelo Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Tarkoitus ja sen toteuttaminen 2 Jäsenyyttä koskevat
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.
Suomen kahvakuula ry:n säännöt
Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja
Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT
Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki (Rekisterinumero 135.917) SÄÄNNÖT 1. Kerhon nimi on Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. ja sen kotipaikka on Kokemäen kaupunki. 2. Kerhon tarkoituksena on järjestää
SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat
ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.
ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on
LUKU I YHDISTYSASEMA
1 Yleistä LUKU I YHDISTYSASEMA Tässä ohjesäännössä esitetyt oikeudet ja velvollisuudet koskevat sellaisia yhdistyksiä, joille Tamy on myöntänyt Tamyn piirissä toimivan yhdistyksen aseman. Yhdistysaseman
Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT
SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien
Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit
Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista
Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa
HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen
SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.
IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on
Muutosehdotukset 28.2.2011 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS
PÄÄKAUPUNKISEUDUN SOTAORVOT RY SÄÄNNÖT RNO 182 521 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena pääkaupunkiseutu
Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero
Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt Yhdistysrekisterinumero 138.725 Sääntömuutos rek. 17.5.2017 Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt 2(6) Nimi: Myllyhoitoyhdistys ry Kotipaikka: Helsinki Osoite: Oksasenkatu 10
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella
Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt
Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön
1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.
Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT
LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT
HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)
Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen
YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen
AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille
SÄÄNNÖT 31.05.2005 YLEISTÄ. 1 Nimi. 2 Kieli. 3 Toiminta. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan harrastustoimintaa.
1(5) YLEISTÄ 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Nuoli-Haukat r.y. ja sen kotipaikka on. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Kieli 3 Toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta
Yhdistyksen nimi on Finnish Communication and Internet Exchange - FICIX ry, ja sen kotipaikka on Helsinki.
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Yhdistysrekisteri 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finnish Communication and Internet Exchange - FICIX ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus
1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi.
1(1) LTKY:n retkeilykerho Ulvovan Suden säännöt: Nimi, kotipaikka, tarkoitus ja vastuu 1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi. 2 Kerhon
YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT
1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund
OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:
OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: 1. Yhdistyksen nimenä on Oulun Lentopalloerotuomarikerho r.y., ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on lentopalloerotuomareiden
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on
AMMATTILIITTO PRO SENIORIT RY SÄÄNNÖT
AMMATTILIITTO PRO SENIORIT RY SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Ammattiliitto Pro Seniorit ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Suomi. Näissä
Yhdistys voi saavuttaa oikeuksia ja tehdä sitoumuksia sekä kantaa ja vastata.
Kurikkalan Setlementti ry:n säännöt Nimi: Kurikkalan Setlementti ry Kotipaikka: Kurikka Osoite: Kurikantie 16, 61300 Kurikka Rekisterinumero: 89.806 Merkitty rekisteriin: 08.03.1965 Jäljennös annettu:
Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.
1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015
TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset
TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula
Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry:n säännöt
Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lohja. Yhdistys voi olla jäsenenä alueellisissa ja valtakunnallisissa
2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.
TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.
1 Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki ja toimialueena Tampere lähikuntineen.
1 1 Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki ja toimialueena Tampere lähikuntineen. 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistys kuuluu jäsenenä Kaatuneitten
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT
15.5.2012 DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 2/6 3/6 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Taideteollisuusyhdistys-Konstflitföreningen
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.
TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
Helsinki Outsiders ry:n säännöt
1 Helsinki Outsiders ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsinki Outsiders Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys on perustettu toukokuun 28. päivänä vuonna 2011 ja siitä käytetään
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
SUOMEN CIDESCO ry 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa kosmetologin ammatin edistämiseksi, valvoa alalla toimivien
1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna
Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt
Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2
Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT
Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer
Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt
12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho
Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,
Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista
Seura luo edellytykset juniori-, aikuis- ja seniorijoukkueiden harrastus- ja kilpailutoiminnalle.
TPS Salibandy ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on TPS Salibandy ry. Seuran kotipaikka on Turku. 2 Seuran toiminnan tarkoitus Seura on Turun Palloseura
Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt
1 / 5 Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän
YHDISTYSTOIMINNAN PERUSTEET
YHDISTYSTOIMINNAN PERUSTEET Raamit vapaaehtoistoiminnalle Katja Repo 2018 Varmuus hoitaa yhdistystehtäviä ja osallistua hallitustyöskentelyyn Perustiedot yhdistyslaista ja muista toimintaa ohjaavista