Valtuustoseminaari Aulanko, Hämeenlinna Silja Silvennoinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuustoseminaari 24.-25.4.2015 Aulanko, Hämeenlinna Silja Silvennoinen"

Transkriptio

1 Valtuustoseminaari Aulanko, Hämeenlinna Silja Silvennoinen Ajankohtaista sivistystoimialalla Lain edellyttämä etsivän nuorisotyön toteuttaminen (rahoitus jatkossa vähenee /poistuu) Lastensuojelutarpeen kasvu kuraattoritarve Muutokset vapaan sivistystyön ja toisen asteen koulutuksen (lukio) rahoituksessa Nyhkälän investoinnit Ahmoon koulu Verkostosuunnittelu

2 Lainsäädäntö Nuorisolaki ( /693) Etsivä nuorisotyö 7 b Kun kunta järjestää etsivää nuorisotyötä, sen tulee nimetä etsivän nuorisotyön toimeenpanosta vastaava kunnan viranhaltija tai kuntaan työsopimussuhteessa oleva henkilö. Etsivällä nuorisotyöntekijällä on oltava riittävä koulutus ja kokemus nuorten kanssa tehtävästä työstä. Etsivää nuorisotyötä voivat järjestää kunta tai useammat kunnat yhdessä. Kunta voi järjestää etsivää nuorisotyötä hankkimalla palveluja myös nuorten palveluja tuottavalta yhteisöltä, jolloin kunta vastaa siitä, että sen hankkimat palvelut järjestetään tämän lain mukaisesti. > Osa nuorisotakuuta > Valtio rahoittanut, rahoituksen jatko epävarma > Saatu rahoitus etsivään nuorisotyöhön > Jatkossa syytä varautua omarahoitukseen

3 Lastensuojelu, kuraattori Lainsäädännöstä Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013): kunnalla tulee olla tarjolla alueensa opiskelijoille kuraattorin, vastaavan kuraattorin ja opiskeluhuollon psykologipalvelut voimaan tullut lastensuojelulaki korostaa voimakkaasti ennaltaehkäisevän työn merkitystä. Paikallisia asioita lastensuojeluilmoitukset lisääntyneet edellisvuodesta 100 kpl:lla Karkkilassa yksi kuraattori, ei vastaavaa kuraattoria työaika menee tulipalojen sammutukseen, ei resurssia esioppilaille eikä juuri lukiolaisille hankevaroin palkattu avuksi kaksi sosiaaliohjaajaa jatkossa harkittava omarahoitteista resurssia

4 Lukiokoulutuksen rahoitusmuutos Lukioverkkoselvitys (Karkkila, Lohja, Raasepori, Hanko) Selvitys valmisteilla; enää välitöntä pakkoa järjestämisluvan hakuun, mutta tulee uudelleen käsittelyyn Kunnan oman rahoituksen osuus tulee kasvamaan valtionosuusrahoitus vuonna 2017 jää n. 86 prosenttiin vuoden 2013 tasosta Päättäjäseminaari selvityksen tuloksista ti, klo Karjaan lukiolla Ratkaisu mahdollisesta yhteistoiminnasta järjestäjäverkon muutos ei koske Karkkilan lukiota

5 Vapaan sivistystyön rahoitusmuutos Vapaan sivistystyön rahoitusmuutokset (valtionosuusrahoitus vuonna 2017 jää n. 90 prosenttiin vuoden 2013 tasosta) Vaje olisi Karkkilassa mahdollista kattaa maltillisella kurssimaksujen tarkistamisella parin vuoden aikana kurssitarjonnan muokkaamisella (enemmän tuottavia kursseja, kuten myyntikursseja, yhteistyötä alueen yritysten kanssa, ym.) jotta kurssitarjonnan kehittäminen on mahdollista, toimistotyöhön tarvitaan apuvoimaa hankeavustus haettu: tarkoitus selvittää tulevaisuuden vaihtoehtoja. Tehtyyn rahoitusleikkaukseen liittyy myös rakenteiden tarkastelu, jonka avulla tavoitellaan taloudellista tehokkuutta

6 Nyhkälän investoinnit Ongelma (päätetty rahoitus ja käytössä oleva määräraha ristiriitaiset) Kaupunginhallitus on ( 204) sekä kaupunginvaltuusto (47 ) hyväksynyt Nyhkälän koulun irtaimiston kustannukset 1,22milj. osana hankesuunnitelmaa. Sama summa on kirjattu myös AVIlle lähetettyyn rahoitussuunnitelmaan Nyhkälän kalusteinvestointeihin varattu vuosille 2015 ja 2016 yhteensä Nyt hyväksytty summa ei riitä kalusteisiin (pöydät, tuolit, keittiökalusteet, linjastot yms., tieto- ja viestintätekniset kalusteet ja laitteet, opetusvälineet ja laitteet)

7 Ahmoo tilojen kunto ongelma, toiminnan jatkuminen edellyttäisi korjausresursointia ei varaa riskeerata oppilaiden ja henkilöstön hyvinvointia tilojen huono sopivuus opetuskäyttöön opetusryhmien koko ongelma, yhdysluokkaopetuksen ryhmäkoko; kokonaisuudessaan pienenevä oppilasennuste keittiö ruokailutila ahdas, sokkeloinen wc-tilat ulkona piha-alueen vaarallisuus, poikki kulkee mm.ruoanjakeluliikenne lapsia ei ole riittävästi sekä Ahmoolle että uuteen Nyhkälään (kustannustehokas palvelutuotanto)

8 Palveluverkostosuunnitelma Palveluverkoston kokonaistarkastelu aloitetaan v Varhaiskasvatuspalveluiden verkoston tarkastelutarpeet

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

9 KOULUTUKSEN ARVIOINTI JÄRJESTELMÄ 330

9 KOULUTUKSEN ARVIOINTI JÄRJESTELMÄ 330 5 SISÄLLYS Esipuhe 11 1 KOULUTUKSEN LAINSÄÄDÄNNÖN LÄHTÖKOHDAT 19 1.1 Koulutuksen sääntelyjärjestelmän kehitys 1960-luvulta 19 1.2 Yhteiskunnalliset muutokset 21 1.3 Kansainvälistyminen 26 1.4 Koulutusasioiden

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

Kuntaliiton arviointi oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanosta kunnissa Yhteenveto Kuntaliiton arvioinnista

Kuntaliiton arviointi oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanosta kunnissa Yhteenveto Kuntaliiton arvioinnista Kuntaliiton arviointi oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanosta kunnissa Yhteenveto Kuntaliiton arvioinnista Suomen Kuntaliitto Yhteenveto lain asettamien palvelujen tuottamisesta ja toimeenpanosta

Lisätiedot

AJANKOHTAISET ASIAT. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano. Seinäjoki

AJANKOHTAISET ASIAT. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano. Seinäjoki AJANKOHTAISET ASIAT Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano Seinäjoki 5.3.2014 Rakennepoliittisen ohjelman keskeiset toimenpiteet OKM:n hallinnonalalla Muutetaan esiopetus velvoittavaksi

Lisätiedot

Nuorten ohjaus- ja palvelujärjestelmät Etelä-Savossa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Katja Komonen

Nuorten ohjaus- ja palvelujärjestelmät Etelä-Savossa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Katja Komonen Nuorten ohjaus- ja palvelujärjestelmät Etelä-Savossa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 2.-3.9.2015 Katja Komonen Mitä on monialainen yhteistyö (Kuure & Lindman 2013)? Yhden hallinnonalan sisäinen

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 1 Oheismateriaali / sivltk 1.9.2015 69 Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 Toimintaympäristön muutokset Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston hallinto- ja opiskeluhuollon palveluja, maastouttaa

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste

Rakenneuudistus toinen aste Rakenneuudistus toinen aste Hämeenlinna 27.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) 1 LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Hämeenlinna

Rakenneuudistus toinen aste Hämeenlinna Rakenneuudistus toinen aste Hämeenlinna 27.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 88 29.09.2015 LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 29.09.2015 88 Lasten ja nuorten lautakunnan talousarviota on valmisteltu

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät. Nuori

Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät. Nuori Etsivä nuorisotyö ja yhteistyön kentät Nuori2017 29.3.2017 Nuorisotyö tiedontuottajana 4.4.2017 Nuorisoasiain neuvottelukunta ylläpitää Tietoanuorista.fi sivustoa: Indikaattoritietoja nuorten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

AJANKOHTAISET ASIAT. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano. Helsinki Jussi Pihkala

AJANKOHTAISET ASIAT. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano. Helsinki Jussi Pihkala Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpano Helsinki 27.2.2014 Jussi Pihkala Oikeus perusopetukseen on myös paperittomilla, jos heidän voidaan katsoa asuvan kunnassa - Eduskunnan

Lisätiedot

Ajankohtaista nuorten työpajatoiminnasta ja sen valtionavustuksista. Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä

Ajankohtaista nuorten työpajatoiminnasta ja sen valtionavustuksista. Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Ajankohtaista nuorten työpajatoiminnasta ja sen valtionavustuksista Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 15.11.2016 1 Nuorten työpajatoiminta ja sen muutokset Nuorten työpajatoiminta monipuolisena

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki 16.9.2014 Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden palvelukokonaisuutta

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (8) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (8) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (8) 75 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palvelukokonaisuuksia seuraavan tason organisaatio HEL 2016-011067 T 00 01 00 Päätös päätti kasvatuksen ja koulutuksen

Lisätiedot

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä Tällä asiakirjalla esitellään Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisen monialaisen oppilashuoltotyön toiminta ja sillä voidaan

Lisätiedot

SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUJEN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNNAN ALUEELLA VUONNA 2017

SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUJEN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNNAN ALUEELLA VUONNA 2017 SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUJEN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNNAN ALUEELLA VUONNA 2017 Yhteistyösopimus xx.xx.xxxx 1. SOPIMUSOSAPUOLET Tilaaja Luumäen kunta Linnalantie 33 54500 TAAVETTI Tuottaja Lappeenrannan

Lisätiedot

MONIALAISET OHJAUS- JA PALVELUVERKOSTOT ETELÄ- SAVOSSA

MONIALAISET OHJAUS- JA PALVELUVERKOSTOT ETELÄ- SAVOSSA MONIALAISET OHJAUS- JA PALVELUVERKOSTOT ETELÄ- SAVOSSA KATJA KOMONEN 8.5.2015 VEDET VIRTAAMAAN ETELÄ-SAVON OPPIMISEN, OHJAUKSEN JA NUORISOTAKUUN PÄIVÄ JUVALLA PUHEENVUORON TEEMAT Nuorten monialaisten ohjaus-

Lisätiedot

SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNAN ALUEELLA VUONNA 2015

SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNAN ALUEELLA VUONNA 2015 SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNAN ALUEELLA VUONNA 2015 Yhteistyösopimus 19.11.2014 1. Sopijaosapuolet: Palvelun tilaaja: Luumäen kunta Linnalantie 33 54501 TAAVETTI Palvelun

Lisätiedot

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOLAIKSI

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOLAIKSI 1 (7) 21.1.2013 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Sosiaali- ja terveysministeriölle LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOLAIKSI Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön kasvutarina ja tulevaisuuden haaveet. Valtakunnalliset etsivän nuorisotyön päivät, Tampere Jaana Walldén OKM, 6.2.

Etsivän nuorisotyön kasvutarina ja tulevaisuuden haaveet. Valtakunnalliset etsivän nuorisotyön päivät, Tampere Jaana Walldén OKM, 6.2. Etsivän nuorisotyön kasvutarina ja tulevaisuuden haaveet Valtakunnalliset etsivän nuorisotyön päivät, Tampere Jaana Walldén OKM, 6.2.2019 Kuntien määrät vuosina 2008 ja 2018, ml. Ahvenmaan kunnat, joita

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

Aktiivinen etsivä nuorisotyö

Aktiivinen etsivä nuorisotyö Aktiivinen etsivä nuorisotyö Jaettu toimijuus kuntoutuksessa 4.10.2013 1 Etsivä nuorisotyö (nuorisolaki 7 b ) Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa hänet sellaisten

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2016 1 (6) 4 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palvelukokonaisuuksia seuraavan tason organisaatio HEL 2016-011067 T 00 01 00 Päätösehdotus päättää kasvatuksen ja koulutuksen

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa

Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa Kuntamarkkinat Jorma Suonio Tuotantojohtaja, toisen asteen koulutus 10.9.2014 Jorma Suonio 16 vuotiaiden väestöennuste Tampere + naapurikunnat

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos

Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos SORA-KOULUTUS 31.1.2013 Anne Heikinkangas Lyhennelty OKM:n ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhosen esityksestä Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki uudistuu Koskee esi- ja perusopetusta

Lisätiedot

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kasvatus- ja opetuslautakunta 28 21.04.2015 Kaupunginhallitus 84 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto 16 25.05.2015 Ahmoon koulun yhdistäminen Nyhkälän kouluun ja lakkauttaminen 16/12.00.01/2015 Kasvatus- ja

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

Hyvinvointiareena

Hyvinvointiareena Hyvinvointiareena 17.-18.9.2019 Hyvinvointiareena on koulutustapahtuma, joka tarjoaa yhteisen oppimisfoorumin esiopetuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa sekä korkea-asteella

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Y h t y m ä v a l t u u s t o

Y h t y m ä v a l t u u s t o LIITE 2 Y h t y m ä v a l t u u s t o KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA 1/2016 Kokousaika Tiistai 24.5.2016 klo 16.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastian auditorio, Hattelmalantie 8 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Yhtymävaltuuston

Lisätiedot

VIP. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä. Ylöjärven kaupunki. Vastaava koulukuraattori Tuija Landström

VIP. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä. Ylöjärven kaupunki. Vastaava koulukuraattori Tuija Landström VIP Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä Ylöjärvi lukuina 2017 Asukkaita 33 000, alle 15-v. 21,8 % (koko väestö 16,2%) Lasten- ja nuorisopsykiatrian (PSHP) kysyntä ja hyväksytyt

Lisätiedot

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opetussuunnitelman kuntakohtainen osa Kotkan lukiokoulutuksessa opiskelijahuollon osalta 1.8.2014 lukien. LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opiskeluhuolto sisältää lain mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi annettiin

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013

Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 276/02.02.00/2012 45 Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013 Raision kaupungin alustavan vuoden 2012 tilinpäätöksen mukaan

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset

Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset 24.3.2015 VAMPO seurannan seminaari Anne Mårtensson VAMPO toimenpiteet

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sivistystoimiala. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Sivistystoimiala. Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimiala Kasvatus- ja opetuslautakunta Toimintamenojen/-tulojen tai nettomenojen poikkeamat Toimintatuloissa ennustetaan talousarvioylitystä n. 2,8 milj., josta valtionosuutena saatavat erityisavustusrahoituspäätökset

Lisätiedot

Lohjan lukioverkko Page 1

Lohjan lukioverkko Page 1 Lohjan lukioverkko 28.4.2015 Page 1 Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi Lohjan lukioverkko 28.4.2015 28.4.2015 Page 2 Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan

Lisätiedot

Pilotoinnin palaute- ja keskustelutilaisuus Toimiva laadunhallinta ja ammatillisen koulutuksen ajankohtaiset kysymykset

Pilotoinnin palaute- ja keskustelutilaisuus Toimiva laadunhallinta ja ammatillisen koulutuksen ajankohtaiset kysymykset Pilotoinnin palaute- ja keskustelutilaisuus Toimiva laadunhallinta ja ammatillisen koulutuksen ajankohtaiset kysymykset Opetusneuvos Tarja Riihimäki KEHYSPÄÄTÖS 2015-2018 Keskeiset sopeutustoimet Ammatillinen

Lisätiedot

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( )

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( ) 1 SVOL Liite TALOUSSUUNNITELMA 2016-2020/ INVESTOINNIT SVOL (Tähän eritellään hankkeen nimi, sanalliset perustelut, investointitulot ja menot, sekä hankkeen kesto, mikäli hanke jakautuu usealle vuodelle)

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta

Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta 1.10.2012 Koulun ja lastensuojelun yhteistyö -seminaari Sannakaisa Koskinen Pistarit 1. Peruste oleskeluluvan myöntämiselle

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) Opetuslautakunta OTJ/6 30.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) Opetuslautakunta OTJ/6 30.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) 184 Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön laina-anomus HEL 2012-012276 T 02 05 03 00 Päätös päätti antaa Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön 245 000 euron suuruisesta

Lisätiedot

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Etsivä nuorisotyön viranomainen ja rekisterinpitäjä Naantali, Nousiainen, Masku, Mynämäki, Raisio ja Rusko 9.11.2012 Raision seudun koulutuskuntayhtymä / Maria Taipale

Lisätiedot

PALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN MONIALAISESSA YHTEISTYÖSSÄ PIEKSÄMÄKI

PALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN MONIALAISESSA YHTEISTYÖSSÄ PIEKSÄMÄKI PALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN MONIALAISESSA YHTEISTYÖSSÄ PIEKSÄMÄKI 1.4.2015 PUHEENVUORON TEEMAT Nuorten monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen sekä ohjauspalveluiden tila ja tilanne Etelä-Savossa

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Nuorisolautakunta Kepo/1 29.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Nuorisolautakunta Kepo/1 29.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) 103 Nuorisolautakunnan lausunto valtuutettu Tenkulan ym. valtuustoaloitteesta etsivän nuorisotyön tehostettujen kokeilujen toteuttamisesta HEL 2012-012539 T

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2014 1 (5) 7 Esitys ylitysoikeudesta opetusviraston vuoden 2014 talousarvioon HEL 2014-004290 T 02 02 00 Esitysehdotus Esittelijän perustelut esittää kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sivistysfoorumi 27.10.2014

Etelä-Pohjanmaan sivistysfoorumi 27.10.2014 Toisen asteen koulutuksen suuntaviivoja Etelä-Pohjanmaan sivistysfoorumi 27.10.2014 Reija Lepola, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä kuntayhtymän johtaja, rehtori Reija.lepola@sedu.fi 040 830 4256 KEHYSPÄÄTÖS

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista

Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista Nuorisotakuu on kirjattu pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan. Sillä tavoitellaan nuorten työllisyyden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä.

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen Maksatus Lump sum -hankkeissa Aila Jumppanen Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset ja seurantaraportit tehdään EURA:ssa hankepäätöksen mukaisessa aikataulussa. Maksatuskaudet 1-2 ja palautuspäivät on mainittu

Lisätiedot

Kurikan kouluverkkoselvitys

Kurikan kouluverkkoselvitys Kouluverkkoselvitys Kurikan kouluverkkoselvitys 2017-2018 Päätös 28.11.2016 : Kaupunginhallitus päätti, että Kurikan kaupungissa tehdään kokonaisvaltainen kouluverkkoselvitys sisältäen myös lukiot, kevään

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS 1 27.8.2014

SOPIMUSLUONNOS 1 27.8.2014 SOPIMUSLUONNOS 1 Kannuksen kaupungin, Toholammin, Kaustisen, Perhon, Vetelin ja Halsuan kuntien, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän ja Kaustisen evankelisen opiston keskeinen sopimus kuraattoripalvelujen

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli 7.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan sivistystyön

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 27.08.2014 Sivu 1 / 1 2519/01.01.01/2014 103 Opiskeluhuoltoon liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Merja von Schantz, puh.

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 4. LUKIOKOULUTUS 4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan lukiokoulutuksen

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu - missä mennään lainvalmistelussa? Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Uudistuksen taustaa Oppilashuoltoon liittyvän lainsäädännön uudistamistyöryhmässä (STM selvityksiä

Lisätiedot

MONIALAINEN YHTEISTYÖ KOULUSSA

MONIALAINEN YHTEISTYÖ KOULUSSA MONIALAINEN YHTEISTYÖ KOULUSSA TOIMIJOIDEN YHTEYSTIEDOT PILARI PILARIssa työskentelee eri alojen ammattilaisia. Tavoitteena on 13 25-vuotiaiden nuorten hyvinvoinnin, opiskelun ja elämänhallinnan tukeminen.

Lisätiedot

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto Hallituksen esitykset annettu 6.6.2013 Oppilas- ja opiskelijahuolto Janne Öberg HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilasja opiskelijahuoltoa

Lisätiedot

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Oppilasmäärät 2019 ja ennuste 2020-2025 perusopetus esiopetus ei ole mukana luvuissa

Lisätiedot

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön eteneminen Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön ja valmistelun perusteet Kuopion kaupunginvaltuuston 26.9.2011 71 hyväksymä Kuopion päivähoito-, koulu- ja

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta

Ruununmyllyn koulu. Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta Ruununmyllyn koulu Hankesuunnitelma vaihe A:n pohjalta SIHY-lautakunnan iltakoulu 5.9.2018 Päätökset ja nykytilanne Sivistys- ja hyvinvointitoimialan ja lukiokoulutuksen palveluverkkopykälään Ruununmyllyn

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia

Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia 1 Esipuhe Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia perustuu Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin(1287/2013), joka astui voimaan 1.8.2014. Strategian tavoitteena

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

Monialaiset verkostot - käytännön kokemuksia yhteistyöstä. Suvi Nuppola kuraattori TREDU Tampereen seudun ammattiopisto

Monialaiset verkostot - käytännön kokemuksia yhteistyöstä. Suvi Nuppola kuraattori TREDU Tampereen seudun ammattiopisto Monialaiset verkostot - käytännön kokemuksia yhteistyöstä Suvi Nuppola kuraattori TREDU Tampereen seudun ammattiopisto TREDU lukuina Yksi Suomen suurimpia ammatillisen koulutuksen järjestäjiä Opiskelijoita

Lisätiedot

Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015

Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena Lapin alueellinen kehittämisohjelma vuoteen 2015 Toteutus ESR -rahoitteisessa hankkeessa ajalla heinäkuu 2011

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 56 26.04.2017 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden korotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus 11/02.02.00/2017

Lisätiedot

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa (Laki 693/2010) http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100693 (HE 1/2010 vp) http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100001 Tuula

Lisätiedot

Aineisto Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Lähettäjä/vastaanottaja Otsikko

Aineisto Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Lähettäjä/vastaanottaja Otsikko Keuruun kaupunki Tiedoksitulleet Keuruun yleinen aineisto Asianumero 29//2017 13.01.2017 S/L/S Lähettäjä Yksikköhintapäätös vuodelle 2017 / Esi- ja perusopetus sekä aamu- ja iltapäivätoiminta, päätös opetus-

Lisätiedot

Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja

Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10 Kirsi Kangaspunta, johtaja Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen Taustalla julkisen talouden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2015 1 (5) 13 Sopimusten tekeminen yksityisten koulutuksen järjestäjien ja valtion kanssa liittyen opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen järjestämisen tukemiseen

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot