MONIALAINEN YHTEISTYÖ KOULUSSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MONIALAINEN YHTEISTYÖ KOULUSSA"

Transkriptio

1 MONIALAINEN YHTEISTYÖ KOULUSSA

2 TOIMIJOIDEN YHTEYSTIEDOT PILARI PILARIssa työskentelee eri alojen ammattilaisia. Tavoitteena on vuotiaiden nuorten hyvinvoinnin, opiskelun ja elämänhallinnan tukeminen. Pilarin palvelut on tarkoitettu seinäjokelaisille nuorille ja heidän perheilleen sekä opiskeluhuollon tueksi. Yhteystiedot: Keskuskatu 32 K, 3. krs, Seinäjoki p (vaihde) f KOULUCOACH Sini Hast aloitti työssään syyslukukauden 2015 loppupuolella. Työskentelykenttänä ovat sekä ala- että yläkoulut. Koulucoach käyttää työssään monipuolisia työtapoja. Hän toimii keskusteluapuna yksittäisille oppilaille tai oppilasryhmille, on opettajan apuna kuohuvissa luokissa, antaa "yleisohjausta" elämästä, auttaa ryhmäytymisessä, voi olla mahdollisena tukena sairaalakoulusta palaavalle sekä toimia vanhempainryhmien vetäjänä. Oppilaspienryhmissä on mm. käyty läpi tärkeää tunnetyöskentelyä. Tapauskohtaisesti räätälöidyt intensiivijaksot tarjoavat oppilaalle tai oppilasryhmälle palan matkaa koulutaivalta rinnalla kulkevan aikuisen. Oppilastapaukset ja opetusryhmät valikoituvat kouluilla yhteistyössä muiden koulun aikuisten kanssa. Koulucoach Sini Hast p

3 KOMIASTI OPINTIELLÄ HANKE Komiasti opintiellä hanke on Nuorten Ystävät ry:n hallinnoima viisivuotinen hanke, jossa puututaan Komia-seutukunnan (Seinäjoki, Lapua, Kuortane, Alavus, Jalasjärvi, Kurikka ja Ilmajoki) yläkouluissa poissaoloihin ja myöhästymisiin. Hankkeen tavoitteena onkin luoda eri kouluasteiden käyttöön toimintamalli, jolla pystytään tehokkaasti ja käytännönläheisesti puuttumaan poissaoloihin sekä myöhästymisiin. Lisäksi he luovat ja toteuttavat hankkeessa toimintamalleja, joilla ennaltaehkäistään toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevien nuorten myöhästymisiä, koulupoissaoloja sekä koulupudokkuutta. Yhteyshenkilöt: Projektipäällikkö Heli Rantamäki p Projektityöntekijä (yläkoulu) Minna-Maija Saukko p Projektityöntekijä (yläkoulu) Päivi Hietikko p Projektityöntekijä (toinen aste) Piia Lampinen p

4 LAPSIPERHEIDEN SOSIAALIPALVELUT Lapsiperheiden sosiaalipalveluissa käsitellään perheitä koskevat ilmoitukset sosiaalihuollon tarpeessa olevista henkilöistä sekä lastensuojeluilmoitukset. Ilmoitusten perusteella aloitetaan tarvittaessa palvelutarpeen arviointi ja lastensuojelutarpeen selvitys yhteistyössä lapsen, huoltajan ja lapselle muiden läheisten ihmisten kanssa. Mukana ovat myös lapsen ja perheen muut yhteistyöverkostot. Arvioinnin päätyttyä asiakkuus jatkuu joko sosiaalihuollossa tai lastensuojelussa tarpeen mukaan. Lapsiperheiden sosiaalipalveluissa työskentelee sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia ja perhetyöntekijöitä. Ilmoituksen voi tehdä kirjallisesti tai puhelimitse. Yhteyden saa vaihteen kautta ja puhelinaikoina ti ja pe klo: LASTENSUOJELU Lastensuojelulla on tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Ehkäisevä lastensuojelu ja varhainen tuki ovat ensisijaisen tärkeitä. Lastensuojelun kautta pystytään tarjoamaan laajat ja tarpeenmukaiset tukimuodot perheelle. Lastensuojeluun kuuluvat avohuolto, sijaishuolto ja jälkihuolto. Lastensuojelussa työskentelee alueittain sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia ja perheohjaajia. Yhteyden saa vaihteen kautta ja puhelinaikoina ti ja pe klo: 13 14

5 SEINÄJOEN ANKKURI-TIIMI Lapsiperheiden sosiaalipalveluihin kuuluvat myös Seinäjoen Ankkurin sosiaalityöntekijä ja sosiaaliohjaaja. Moniammatillisessa Seinäjoen Ankkurissa käsitellään alle 18-vuotiaiden tekemiksi epäillyt rikokset ja pyritään ehkäisemään mahdollisen rikoskierteen syntymistä. Rikosilmoitus tai poliisin tekemä lastensuojeluilmoitus on Ankkuri-tapaamisen lähtökohta, mutta Ankkuriin ohjautuvat myös muiden tahojen tekemät lastensuojeluilmoitukset, mikäli ne koskevat nuoren rikollisuutta (esim. näpistykset, kannabiksen käyttö). Seinäjoen Ankkuriin kuuluvat sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan lisäksi ankkuripoliisi ja erityisnuorisotyöntekijä. Yhteystiedot löytyvät Seinäjoen kaupungin internet-sivuilta. AIKUISSOSIAALITYÖ Aikuissosiaalityön avulla vahvistetaan tuen tarpeessa olevien, yli 18-vuotiaiden aikuisten voimavaroja sekä tuetaan omaehtoista toimintaa ja selviytymistä. Sosiaalityö ja sosiaaliohjaus sisältävät tilannekartoituksen tekemisen, ohjausta ja tukitoimien järjestämistä. Sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan tehtävänä on luoda tarvittava palveluverkosto yhdessä asiakkaan kanssa ja koordinoida verkoston toimintaa. Aikuissosiaalityössä työskentelee sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia ja etuuskäsittelijöitä. Yhteyden aikuissosiaalityön työntekijöihin saa kaupungin keskuksen kautta: puhelinaikoina. ma-pe klo: 13-14

6 ETSIVÄ NUORISOTYÖ Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka tavoitteena on olla läsnä nuorten keskuudessa ja tarjota mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin. Etsivä nuorisotyö etsii nuoren kanssa ratkaisuja nuoren pulmiin ja kysymyksiin ja auttaa nuorta saavuttamaan tarvitsemansa palvelut. Etsivän työn ensisijaisena tehtävänä on auttaa alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella tai jotka tarvitsevat tukea saavuttaakseen tarvitsemansa palvelut. Etsivä nuorisotyö tarjoaa nuorelle varhaista tukea, jos nuori sitä itse haluaa. Etsivän nuorisotyön yhteydenotot suoraan yksittäiseen työntekijään puhelimitse, tekstiviestillä, sähköpostitse tai facebookin kautta. Käyntiosoite: Puskantie Seinäjoki Etsivä nuorisotyöntekijät: Mari Hirsimäki p mari.hirsimaki@seinajoki.fi Päivi Kandolin p paivi.kandolin@seinajoki.fi Jaakko Lehtolainen p jaakko.lehtolainen@seinajoki.fi Katja Ruotsalainen p katja.ruotsalainen@seinajoki.fi Jaakko Vainionkulma p jaakko.vainionkulma@seinajoki.fi

7 ERITYISNUORISOTYÖ Erityisnuorisotyö kuuluu osaksi Seinäjoen kaupungin nuorisopalveluja. Erityisnuorisotyö on tarkoitettu vuotiaille nuorille. Me erityisnuorisotyöntekijät olemme nuoriso-ohjaajia ja voimme auttaa nuorta esimerkiksi jos: - hänellä on ongelmia arjessa (harrastukset, raha, asuminen) - hänellä on huolia ja murheita esimerkiksi ystävyys- tai seurustelusuhteissa - hän on yksinäinen - hänellä on kouluun liittyviä vaikeuksia (poissaolot, kiusaaminen..) - hänellä on huolia päihteisiin tai terveyteen liittyvissä asioissa. Erityisnuorisotyön tarkoituksena on tarjota nuorelle tukea ja ohjausta elämän eri ongelmatilanteissa. Meidän asiakkaaksi voit tulla esimerkiksi nuorisoasema Steissin tai koulukuraattorin kautta. Tai nuori voi itse ottaa suoraan meihin yhteyttä. Meidän tapaaminen on aina vapaaehtoista. Tapaamisista voidaan sopia yhdessä kodin, koulun ja Pilarin muiden työntekijöiden kanssa. Nuorisopalvelut Puskantie 3, PL Seinäjoki p nuoriso@seinajoki.fi Erityisnuorisotyöntekijä Raisa Mäkynen p raisa.makynen@seinajoki.fi Erityisnuorisotyöntekijä Marko Männikkö p marko.mannikko@seinajoki.fi

8

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

KOMIASTI KOTONA JA OPINTIELLÄ

KOMIASTI KOTONA JA OPINTIELLÄ KOMIASTI KOTONA JA OPINTIELLÄ TYÖNTEKIJÄT Tiimipäällikkö, perheterapeutti Anne Mariapori 044 7341 578 Kasvatusvalmentaja Päivi Hietikko 044 0819958 Kasvatusvalmentaja Päivi Koivisto 044 7486713 Etunimi

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa Pitäisi puhua yhteistyöstä SIIS MISTÄ? Perusturvan toimiala, sosiaalipalvelut 3 Sijais- ja jälkihuollon sosiaalityö Avohuollon sosiaalityö

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni?

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni? Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni? Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystys Pia Mäkeläinen 7.3.2019 Lastensuojelu mediassa Mielenterveyspalvelut

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lastensuojelun perusta Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta.

Lisätiedot

Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu

Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu 1 Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu Oppilashuoltoryhmä ohjaa lapsen / nuoren palveluiden piiriin. Miten prosessi etenee kussakin organisaatiossa / yksikössä? Miten palveluihin päästään? 2) Miten asia

Lisätiedot

Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta

Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta Heli Huhta Asiakaspolku: jälkihuolto nuori 21v, 18v ei jälkihuolto oikeutta, SHL:n palveluissa ollut nuori Lastensuojelu Tuen tarve arvioidaan

Lisätiedot

Raumalaisen alaikäisen nuoren päihteiden hallussapito, käyttö, myynti ja välitys

Raumalaisen alaikäisen nuoren päihteiden hallussapito, käyttö, myynti ja välitys Raumalaisen alaikäisen nuoren päihteiden hallussapito, käyttö, myynti ja välitys EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ YLEINEN EHKÄISY RISKIEHKÄISY RISKIEN TUNNISTAMINEN TYÖSKENTELYVAIHE 1 3 KK KORJAAVA PÄIHDETYÖ PÄIHDEHOITO

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

Komiasti opintiellä -hanke. Pohojalaasta kyyditystä

Komiasti opintiellä -hanke. Pohojalaasta kyyditystä Komiasti opintiellä -hanke Pohojalaasta kyyditystä Nuorten Ystävät järjestökonserni Valtakunnallista järjestötoimintaa ja palveluliiketoimintaa Tehtävänä on toimia alan vaikuttajana ja asiantuntijana sekä

Lisätiedot

VIP. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä. Ylöjärven kaupunki. Vastaava koulukuraattori Tuija Landström

VIP. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä. Ylöjärven kaupunki. Vastaava koulukuraattori Tuija Landström VIP Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä Ylöjärvi lukuina 2017 Asukkaita 33 000, alle 15-v. 21,8 % (koko väestö 16,2%) Lasten- ja nuorisopsykiatrian (PSHP) kysyntä ja hyväksytyt

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä Tällä asiakirjalla esitellään Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisen monialaisen oppilashuoltotyön toiminta ja sillä voidaan

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ PERHESOSIAALITYÖN TOIMIPISTEET: Lastensuojelun palvelut: Peruspalvelukeskus Virastotalo, Kuninkaanlähteenkatu 8, 38700 Kankaanpää,

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Salon kaupunki Sosiaalipalveluiden organisaatio 2017 Aikuis- ja vammaissosiaalityö Väestöpohja: Noin 53 000 Vammaissosiaalityö Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

Lasten Parlamentti Varpaset

Lasten Parlamentti Varpaset Nuorisopalvelut Nuorisopalvelut tarjoaa nuorille ohjattua toimintaa, esiintymismahdollisuuksia, tietoa, neuvontaa ja henkilökohtaista tukea. Toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä nuorten kanssa.

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Lastensuojelulain toimeenpano

Lastensuojelulain toimeenpano Lastensuojelulain toimeenpano Oppilaan parhaaksi - yhteistä huolenpitoa 24.9.2009 28.9.2009 Hanna Heinonen 1 Esityksen sisältö Käsitemäärittely Lastensuojelulaki > uudistuksen tausta ja tavoitteet Ehkäisevä

Lisätiedot

OHJAUS- JA TUKIKESKUS / ETSIVÄ NUORISOTYÖ K I P I N Ä

OHJAUS- JA TUKIKESKUS / ETSIVÄ NUORISOTYÖ K I P I N Ä OHJAUS- JA TUKIKESKUS / ETSIVÄ NUORISOTYÖ K I P I N Ä osana nuoriso- ja koulutustakuuta Vantaalla Nuorisopalvelut, Sivistystoimi ja Sosiaali- ja terveystoimi Nuorisolain muutos 1.1.2011 tietojen luovuttaminen

Lisätiedot

Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö. Taina Torniainen

Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö. Taina Torniainen Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö Taina Torniainen 22.11.2018 Ote-opetuksen ja -perhetyön lähtökohdat Ote-opetus ja -perhetyö on Helsingin perusopetuspalveluiden sekä lastensuojelupalveluiden yhteistyötä

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

KATO MUA! Lapsi näkyväksi hänen omissa palveluissaan

KATO MUA! Lapsi näkyväksi hänen omissa palveluissaan KATO MUA! Lapsi näkyväksi hänen omissa palveluissaan LAPSI SUBJEKTISTA OBJEKTIKSI MIKÄ ON RIITTÄVÄN VARHAISTA TUKEAMISTA JA ENNALTAEHKÄISYÄ? -> tuki jo ennen lapsen syntymää MIKÄ ON LAPSILÄHTÖINEN PALVELU?

Lisätiedot

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto 31.1.2017 10.1.2017 Toimeentulotuki Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi auttamaan yli pahimpien talousvaikeuksien.

Lisätiedot

Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta

Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta 1.10.2012 Koulun ja lastensuojelun yhteistyö -seminaari Sannakaisa Koskinen Pistarit 1. Peruste oleskeluluvan myöntämiselle

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Turvaa, hoivaa, kasvatusta seminaari 28.3.2011 sosiaalihuollon ylitarkastaja, KL Sari Husa Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat (POL) 28.3.2011 1 Yhteinen

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Lastensuojelu tutuksi

Lastensuojelu tutuksi Lastensuojelu tutuksi Lastensuojelu tutuksi Johanna Mäkipelkola 21.10.2011 Lasten suojelun kokonaisuus (Taskinen 2010. 23) Lastensuojeluilmoitusten ja lasten lukumäärä maakunnittain ja ikäryhmittäin v.2010

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI Salon kaupunki / Sosiaalityön palvelut Versio 1.1 Tehdaskatu 2 Päivämäärä: 14.8.2018 24100 SALO Laatija: Paula Markula puh. 02 7781/ Keskus Hyväksyjä:

Lisätiedot

Hyvinvointiareena

Hyvinvointiareena Hyvinvointiareena 17.-18.9.2019 Hyvinvointiareena on koulutustapahtuma, joka tarjoaa yhteisen oppimisfoorumin esiopetuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa sekä korkea-asteella

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN. Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014

MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN. Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014 MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014 1 Yksilökohtainen opiskeluhuolto (HE 113/2013) Yksilökohtainen opiskeluhuolto kuuluu kaikille oppilaitosyhteisössä työskenteleville sekä opiskeluhuoltopalveluista

Lisätiedot

Lastensuojelun käsittelyajat

Lastensuojelun käsittelyajat Lastensuojelun käsittelyajat LASTENSUOJELUASIOIDEN PALVELUTARPEEN ARVIOINTI 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2016-5.8.2016 Vireille tulleet, yhteensä 741 499 Käsittely on alkanut 7 arkipäivän kuluessa lkm 718 469

Lisätiedot

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla Päivi Saukko 04.10.2017 Etelä- Pohjanmaa Evijärvi KESKI-POHJANMAA Kauhava Lappajärvi Vimpeli POHJANMAA Isokyrö Alajärvi Lapua Soini Kuortane Ilmajoki Seinäjoki KESKI-SUOMI

Lisätiedot

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

Kanta-Hämeen poliisilaitos ja Ankkuritiimit

Kanta-Hämeen poliisilaitos ja Ankkuritiimit Toiminnan taustaa Ankkuri hanke vuosina 2004-2006 Hämeenlinnan kihlakunnan poliisilaitoksella (rahoitus kunnilta, Hämeen liitolta ja Varsinais-Suomen liitolta) Toiminta vakiintui hankkeen seurauksena 1.1.2007

Lisätiedot

MONIAMMATILLINEN ANKKURI-TOIMINTA KANTA-HÄMEESSÄ

MONIAMMATILLINEN ANKKURI-TOIMINTA KANTA-HÄMEESSÄ MONIAMMATILLINEN ANKKURI-TOIMINTA KANTA-HÄMEESSÄ Mari Kaltemaa-Uurtamo 13.9.2012 Ankkuri hanke vuosina 2004-2006 Hämeenlinnan kihlakunnan poliisilaitoksella (rahoitus kunnilta, Hämeen liitolta ja Varsinais-Suomen

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen VASTAANOTETUT LASTENSUOJELUILMOITUKSET VANTAALLA VUOSINA 2002-2010

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus.

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus. ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus https://www.youtube.com/watch?v=riios5jk9so Lähtötilanne ALVA-toimintamallin kehittämistyö on toteutettu viiden kunnan (Mäntsälä, Järvenpää,

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

Yhteistyö nuorten rikoskierteeseen ajautumisen torjunnassa

Yhteistyö nuorten rikoskierteeseen ajautumisen torjunnassa Yhteistyö nuorten rikoskierteeseen ajautumisen torjunnassa sairaanhoitaja Päivi Viro ja ohjauksen asiantuntija Anna Ohjaus- ja tukikeskus Kipinä, etsivä nuorisotyö 17.9.2014 Nuorten koulutus- ja työllisyystyöryhmä

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä

Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Lapsikeskeinen tilannearvio Lastensuojelutarpeen arviointi peruspalveluiden sosiaalityössä Vertaiskonsultaatioseminaari 8.-9.6.2006 Metsä-Luostolla / 8.6.2006 / Maija Uramo Lapsikeskeisen lastensuojelun

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote

Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote Sosiaalipalvelut Terveystalo/Kymsote Lasten-, nuorten- ja perheiden palvelut Perheiden sosiaalityö sisältää virka-aikaisen lastensuojelun päivystyksen ja sosiaalihuoltolain mukaisen ilmoitusten vastaanoton

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN TILANNE KESKI-SUOMESSA

LASTENSUOJELUN TILANNE KESKI-SUOMESSA LASTENSUOJELUN TILANNE KESKI-SUOMESSA SELVITYS LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÄTILANTEESTA JA LASTENSUOJELULAIN MUKAISTEN MÄÄRÄAIKOJEN TOTEUTUMISESTA LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTON ALUEELLA

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomessa

Lastensuojelu Suomessa Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaajat Hailuoto: vapaa-aikasihteeri Satu Rahkola Haukipudas:

Lisätiedot

KUN HUOLI HERÄÄ 2019 PERUSKOULU

KUN HUOLI HERÄÄ 2019 PERUSKOULU KUN HUOLI HERÄÄ 2019 PERUSKOULU PÄIHTEET MIRON (14V) ON EPÄILTY OLLEEN PÄIHTYNEENÄ KOULUSSA. MIRO ON USEIN POISSAOLEVA JA HAISKAHTAA KANNABIKSELTA MITÄ TEET? ENTÄ JOS OLET KUULLUT EPÄILYISTÄ VAIN MUIDEN

Lisätiedot

Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli. Anna-Mari Juutinen

Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli. Anna-Mari Juutinen Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Anna-Mari Juutinen 7.9.2016 Digitaalinen ja monialainen palveluintegraatio Hyvinvoinnin integroidun toimintamalli / Kuopio Integraattori-malli: tietoa

Lisätiedot

Ankkuritoiminta Kanta-Hämeessä. Helsinki Tarja Rannikko ja Jonna Laitonen

Ankkuritoiminta Kanta-Hämeessä. Helsinki Tarja Rannikko ja Jonna Laitonen Ankkuritoiminta Kanta-Hämeessä Helsinki 28.5.2013 Tarja Rannikko ja Jonna Laitonen Toiminnan taustaa Ankkuri -hanke vuosina 2004-2006 Hämeenlinnan kihlakunnan poliisilaitoksella (rahoitus kunnilta, Hämeen

Lisätiedot

Arviointi asiakkuuden alussa. - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä

Arviointi asiakkuuden alussa. - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä Arviointi asiakkuuden alussa - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä Myyrmäen vastaanottotiimi - Aloitti toimintansa 1.1.2010 - Johtava sosiaalityöntekijä, 5 sosiaalityöntekijää, 3 sosiaaliohjaajaa

Lisätiedot

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Nakkilan kunnan työpaja

Nakkilan kunnan työpaja Nakkilan kunnan työpaja Nakkilan kunnan työpaja sai alkunsa 20.8.2012. Paja on suunnattu pääasiassa 16 29-vuotiaille nuorille. Reipas ilmapiiri antaa turvallisen tilan nuorille testata ja kehittää taitojaan

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA

LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA MITÄ VOIMME TEHDÄ? VIRANOMAISYHTEISTYÖN PARANTAMINEN, KOSKA: SELVITYS PERHE- JA LAPSENSURMIEN TAUSTOISTA VUOSILTA 2003-2012: YKSI SELVITYKSESSÄ HAVAITTU SELKEÄ

Lisätiedot

LASTENSUOJELULAKI JA ARJEN KOHTAAMINEN

LASTENSUOJELULAKI JA ARJEN KOHTAAMINEN LASTENSUOJELULAKI JA ARJEN KOHTAAMINEN Seinäjoen lastensuojelupäivät 16.2.2017 OTK Kati Saastamoinen LAPSEN SUOJELU: OSA VIRANOMAISEN JULKISTA HALLINTOTEHTÄVÄÄ Lapsen suojelu kuuluu julkiselle vallalle

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Uusi lastensuojelulaki

Uusi lastensuojelulaki 1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset

Lisätiedot

Lapsen/Nuoren kysymykset

Lapsen/Nuoren kysymykset PALAUTE LASTENSUOJELUTARPEEN SELVITYKSESTÄ 2015 Lastensuojelun työntekijät ovat selvittäneet perheenne mahdollista lastensuojelun tarvetta. Lastensuojeluntarpeen selvityksen tavoitteena on arvioida lapsen

Lisätiedot

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 % 1 Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina Liite 7 perusturvalautakunta 19.2.2019 19 1. Perheen taustatiedot Asuinkunta Keuruu 39,5 Petäjävesi 29,1 Multia 31,4 2 4 6 8 10 Kaikki vastaajat ( KA: 1. 92, Hajonta:

Lisätiedot

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

SUONENJOEN PERHEKESKUSPALVELUT

SUONENJOEN PERHEKESKUSPALVELUT SUONENJOEN PERHEKESKUSPALVELUT Kaupungin palvelut Koulutuspalvelut Koulukuraattori Koulupsykologi Nuorisotyöntekijä Eroryhmä (lapset) Nuorisopalvelut Nuortenillat Äitylit-ryhmä Nuortenpaja Etsivä nuorisotyö

Lisätiedot

LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja)

LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja) LOMAKKEEN VASTAANOTTO: LOMAKKEEN KÄSITTELY: LAPSEN / NUOREN PERUSTIEDOT Nimi LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja) HUOLTAJIEN PERUSTIEDOT Äidin nimi Työtön Työssä

Lisätiedot

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014 Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen

Lisätiedot

LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta. 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1

LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta. 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1 LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN Viranomaisten välinen yhteistyö 8.3.2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa

Lisätiedot

Viidennen luokan Askelma

Viidennen luokan Askelma Askelmat-ohjelma Tavoitteet Askelmat-ohjelman tavoitteena on mahdollistaa keskustelua koulun, kodin ja muiden nuorten kanssa toimivien tahojen kesken. Keskustelun aiheet nousevat esiin aina sen hetkisen

Lisätiedot

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen

Lisätiedot

Vuorovaikutuksellinen lastensuojelulain perehdytys yhteistyökumppaneille Espoonlahden lastensuojelun avopalveluissa

Vuorovaikutuksellinen lastensuojelulain perehdytys yhteistyökumppaneille Espoonlahden lastensuojelun avopalveluissa Vuorovaikutuksellinen lastensuojelulain perehdytys yhteistyökumppaneille Espoonlahden lastensuojelun avopalveluissa Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.-30.9.2011 Johtava sosiaalityöntekijä Pekka

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(7) Sisällys Lastensuojeluasian vireilletulo...3 Arvio toimenpiteiden tarpeesta...4 Kiireelliset lastensuojelutoimenpiteet...4 Lastensuojelutarpeen selvitys...5 Avohuollon tukitoimet...5 Huostaanotto

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA. Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA. Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet 1.6.2015 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 28.5.2015 Sisältö 1 Sosiaalihuoltolain mukainen

Lisätiedot

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa

Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa Kenelle tää oikein kuuluu? Lapsi monialaisessa lakiviidakossa 23.11.2016 Kuopio Jaana Pynnönen, YTM, sosiaalityöntekijä Kuka huomaa minut? Kuka kertoo minulle, mitä minulle tapahtuu? Onko äiti vihainen

Lisätiedot

Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt

Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt Toimintaa ohjaa ohje henkilötietojen käsittelystä etsivässä nuorisotyössä Miten asiat sujuvat käytännössä? Miten tietoja luovutetaan etsivään

Lisätiedot

Vastaanottotiimin arviointia. Herttoniemi-Itäkeskus Syksy 2010

Vastaanottotiimin arviointia. Herttoniemi-Itäkeskus Syksy 2010 Vastaanottotiimin arviointia Herttoniemi-Itäkeskus Syksy 2010 Lastensuojelun kansalliset laatusuositukset 1b Palvelurakenne vastaa lasten, nuorten ja perheiden tarpeita Suurimmat voimavarat ovat aina lapsen

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa

Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa Hupi tiimi Ville Saloranta, hankekoordinaattori Heini Lehtonen, sosiaaliohjaaja (Peltosaari) Kaisa Näsman, sosiaaliohjaaja (Lasitehdas)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimiala Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelu. Lastensuojelun palvelut

Sosiaali- ja terveystoimiala Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelu. Lastensuojelun palvelut Lastensuojelun palvelut Sosiaali- ja terveystoimiala Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelu Lastensuojelun palvelut 1 LASTENSUOJELUN PALVELUT Lastensuojelun tukipalvelut ovat lastensuojelulain 13.4.2007/417

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Ankkuri-toiminnasta ja elävästä elämästä

Ankkuri-toiminnasta ja elävästä elämästä 1 Ankkuri-toiminnasta ja elävästä elämästä Keskeisenä tavoitteena Ankkuri-toiminnalla on saada nuoret ymmärtämään, miten he voisivat vaikuttaa omaan elämäänsä ja saada sille paremman suunnan. Tehtyjen

Lisätiedot

Monialaiset verkostot - käytännön kokemuksia yhteistyöstä. Suvi Nuppola kuraattori TREDU Tampereen seudun ammattiopisto

Monialaiset verkostot - käytännön kokemuksia yhteistyöstä. Suvi Nuppola kuraattori TREDU Tampereen seudun ammattiopisto Monialaiset verkostot - käytännön kokemuksia yhteistyöstä Suvi Nuppola kuraattori TREDU Tampereen seudun ammattiopisto TREDU lukuina Yksi Suomen suurimpia ammatillisen koulutuksen järjestäjiä Opiskelijoita

Lisätiedot

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2012 Kehittämispäällikkö Mikko Oranen Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikkö Mitä lastensuojelu on? Lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot