KANGASALAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
|
|
- Susanna Laakso
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KANGASALAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kunnanhallitus
2 1 VIRALLINEN NIMI JA KOTIPAIKKA Kangasalan Nuorisovaltuusto, lyhennetään KNV, kotipaikka Kangasala. 2 TOIMINNAN TARKOITUS TAVOITE Kangasalan nuorten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen kunnallisessa päätöksenteossa, koulussa ja vapaa-ajalla Seurata ja osallistua asiantuntijana nuoria koskevaan päätöksentekoon kunnassa Tehdä aloitteita ja antaa lausuntoja kunnan toimielimille Edistää yhteistyötä nuorten ja kunnan välillä Kehittää ja toteuttaa nuorille suunnattua toimintaa. Saada nuoriso kiinnostumaan yhteiskunnallisista asioista Tehdä yhteistyötä monipuolisesti nuorten kanssa työtä tekevien tahojen kanssa Pitää yhteyttä muihin nuorisovaltuustoihin ja Suomen nuorisovaltuustojen liittoon. Nuorisovaltuusto on toiminnassaan poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. 3 SÄÄNTÖJEN SOVELTAMINEN Toimintasäännössä määrätään Nuorisovaltuuston valitsemistavasta, tarkoituksesta ja tehtävistä, päätöksenteko- ja kokousmenettelystä sekä muusta nuorisovaltuustotoiminnan järjestämisestä. 4 KELPOISUUS NUORISOVALTUUSTOON Nuorisovaltuuston jäsenet voivat olla vuotiaita kangasalalaisia tai Kangasalla opiskelevia nuoria. Nuorisovaltuustokautensa aloittaessa nuoren tulee olla 13 vuotta täyttänyt, ei kuitenkaan 19-vuotias, ja asua tai opiskella Kangasalla. 5 NUORISOVALTUUSTON KOKOONPANO Nuorisovaltuuston jäsenmäärä on 20 varsinaista jäsentä ja 10 varajäsentä. Jos toimintaan ei hae varsinaisen jäsenmäärän verran nuoria, nuorisovaltuusto toimii minimissään 8 jäsenellä. 6 NUORISOVALTUUSTON VALINTA Nuorisovaltuuston valinta järjestetään valtuustokauden lopussa loka-marraskuussa. Nuorisovaltuusto päättää valtuustokauden aikana viimeistään syyskuussa millä tavalla uusien jäsenten valinta suoritetaan. Kunnanhallitus asettaa Nuorisovaltuuston jäljempänä esitetyn mukaisesti päätettyä valintatapaa noudattaen. Valittujen nimet asetetaan esille kyseiselle koululle tai tuodaan yleisesti julki muulla tavalla. Valituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
3 JÄSENTEN VALINTA HAKEMUKSILLA Jäseneksi voi hakea täyttämällä jäsenhakemuslomakkeen (nuorisovaltuuston hyväksymä). Jäseneksi voi hakea vuotias kangasalalainen tai Kangasalla opiskeleva nuori. Hakemuksen voi jättää hakuaikana paperisena yläkouluille tai lukiolle, sekä mahdollisesti myös ammattikoululle, kirjastoon tai nuorisotiloille, mikäli näin päätetään. Hakemuksen voi jättää myös sähköisenä lomakkeena, mikä julkaistaan hakuaikana nuorisovaltuuston internet sivuilla. Edellisen valtuuston jäsenet voivat ilmaista halukkuutensa jatkaa ensi kaudella. Jos näitä ilmoituksia ja hakemuksia on tullut yhteensä yli 20, astuu voimaan viisi (5) kiintiöpaikkaa vanhoille jäsenille. Näille kiintiöpaikoille valitaan henkilöt suljetulla lippuäänestyksellä tai arpomalla ja loput halukkaat voivat tehdä kirjallisen hakemuksen Nuorisovaltuustolle jatkamisesta. Tämän jälkeen nämä hakemukset käsitellään samanarvoisina muiden hakemusten kanssa. Hakemusten perusteella valitaan 15 varsinaista jäsentä ja 10 varajäsentä yksinkertaisella kyllä-ei äänestyksellä. Puheenjohtajan ääni ratkaisee tasatilanteissa. Eniten kyllä-ääniä saaneet valitaan valtuutetuiksi. Jos hakemuksia ja edellisen valtuuston jäsenten ilmoituksia ei ole tullut yli kahtakymmentä (20) suoritetaan yksinkertainen kyllä-ei äänestys, jossa puheenjohtajan ääni ratkaisee tasatilanteessa. Jäsenäänestykset ovat suljettuja vain, jos kyseessä olevat henkilöt ovat paikalla kokouksessa. JÄSENTEN VALINTA VAALEILLA Vaalit järjestetään loka-marraskuussa valtuustokauden lopussa. Vaalit ovat välittömät eli äänestäjät äänestävät suoraan henkilöä, jonka haluavat saada valituksi. Vaalit toimitetaan yläkouluilla ja lukiossa, sekä tarvittaessa ammattikoululla, kirjastoissa ja nuorisotiloilla. Äänioikeus on nuorella, joka on 4 :n mukaisesti kelpoinen nuorisovaltuustoon. Edellisen valtuuston jäsenet voivat ilmaista halukkuutensa jatkaa ensi kaudelle. Tällöin astuu voimaan viisi (5) kiintiöpaikkaa vanhoille jäsenille. Jos halukkaita jatkamaan on enemmän kuin viisi, suoritetaan suljettu lippuäänestys. Muut voivat asettua ehdolle vaaleissa. Vaaleilla valitaan valtuuston varsinaiset jäsenet eli 20 henkilöä, tai jos vanhojen jäsenten kiintiö on käytössä, valitaan 15 varsinaista jäsentä. Lisäksi valitaan 10 varajäsentä. 7 NUORISOVALTUUSTON TOIMIKAUSI Nuorisovaltuuston toimikausi on kaksi (2) vuotta. Toimikausi alkaa kun kunnanhallitus asettaa nuorisovaltuuston, ja päättyy, kun uusi nuorisovaltuusto on asetettu. Valtuuston toimintakausi on kalenterivuosi. 8 NUORISOVALTUUSTOSTA EROAMINEN Jäsenellä on oikeus erota nuorisovaltuustosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti kokouksessa nuorisovaltuustolle. Eroamiset merkitään kokouspöytäkirjaan. Poisjääneen tai erotetun jäsenen tilalle otetaan varajäsen. Nuorisovaltuusto valitsee varajäsenistä uuden jäsenen suljetulla lippuäänestyksellä.
4 9 NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMINEN Nuorisovaltuusto valitsee keskuudestaan valtuustokauden ensimmäisessä kokouksessa puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin sekä varasihteerin, rahastonhoitajan ja viestintävastaavan. Heidän toimikautensa kestää yhden (1) vuoden. Uudet toimihenkilöt valitaan kauden puolivälissä tammikuun kokouksessa. Edelliset toimihenkilöt pysyvät toimessaan kunnes uudet on valittu. Nimenkirjoitusoikeus on puheenjohtajalla tai varapuheenjohtajalla ja sihteerillä. 10 TEHTÄVÄT JA TOIMENKUVAT PUHEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT Puheenjohtaja kutsuu nuorisovaltuuston koolle ja johtaa kokousta sekä puheenjohtajisto- työskentelyä. Esityslista ja pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan johdolla. Puheenjohtaja huolehtii nuorisovaltuuston toimivuudesta, toiminnan laillisuudesta ja tasapuolisuudesta. Puheenjohtaja vastaa nuorisovaltuuston hallinnosta ja organisoi nuorisovaltuuston toimintaa. Puheenjohtajalla on oikeus päättää nuorisovaltuustoa koskevista yleisistä asioista, kuten yhteistyökumppaneista. Puheenjohtaja on vastuussa toiminnastaan nuorisovaltuustolle. VARAPUHEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT Varapuheenjohtaja toimii puheenjohtajan sijaisena tämän ollessa estynyt sekä hoitaa puheenjohtajan määräämiä tehtäviä. Varapuheenjohtaja on vastuussa toiminnastaan nuorisovaltuustolle. Nuorisovaltuusto voi osoittaa varapuheenjohtajalle oman vastuualueen nuorisovaltuuston toiminnasta. SIHTEERIN TEHTÄVÄT Sihteeri pitää pöytäkirjaa kokouksista, julkaisee sen sekä huolehtii asiakirjojen säilytyksestä. Puheenjohtaja voi antaa sihteerille muitakin tehtäviä. Sihteeri on vastuussa toiminnastaan puheenjohtajalle. VIESTINTÄVASTAAVAN TEHTÄVÄT Viestintävastaavan tehtävänä on huolehtia sisäisestä ja ulkoisesta tiedottamisesta. Viestintävastaava pitää yllä nuorisovaltuuston sosiaalisen median kanavia ja tekee tarvittaessa yhteistyötä muiden viestintätahojen kanssa. TALOUSVASTAAVA Talousvastaava huolehtii nuorisovaltuuston raha-asioista. Hän laatii talousarvion ja raportin käytetyistä rahoista yhdessä puheenjohtajiston ja kunnan työntekijän kanssa. Talousvastaava tarkistaa nuorisovaltuuston laskut yhdessä puheenjohtajan tai toimintaa ohjaavan kunnan työntekijän kanssa. JÄSENEN TEHTÄVÄT Jäsenen tehtävänä on osallistua kokouksiin ja tilaisuuksiin. Mikäli jäsen on estynyt saapumaan kokoukseen tai tapahtumaan, tulee hänen ilmoittaa siitä puheenjohtajalle tai sihteerille ennen kyseistä tilaisuutta. Jäsenen tulee myös osallistua luottamustehtävänsä edellyttämiin kokouksiin ja muihin tilaisuuksiin (lautakunnat, työryhmät). Jäsenen tehtävänä on pitää yhteyttä nuorisovaltuustoon kuulumattomiin nuoriin sekä huolehtia heidän äänensä tulemisesta esiin kokouksissa. VALTUUSTON, LAUTAKUNNAN TAI TYÖRYHMÄN NUORISOVALTUUSTOEDUSTAJAN TEHTÄVÄT Edustaja osallistuu kokouksiin ja vie niihin nuorisovaltuuston ja kunnan muiden nuorten näkemyksiä sekä pitää huolen, että nuorisovaltuusto saa tietoja valtuuston, lautakunnan ja työryhmien käsittelemistä asioista. Jos nuorisovaltuuston jäsen eroaa nuorisovaltuuston edustajan tehtävästä kunnan toimielimessä,
5 tulee jäsenen ilmoittaa siitä kirjallisesti nuorisovaltuustolle tai sen puheenjohtajalle. Tehtävästä eronneen jäsenen tilalle tulee tehtävään valittu varajäsen. Mikäli varajäsentä ei ole, valitaan seuraavassa nuorisovaltuuston kokouksessa uusi edustaja tehtävään. NUORISOVALTUUSTON EDUSTAMINEN Nuorisovaltuusto valitsee keskuudestaan demokraattista valintatapaa käyttäen edustajansa erinäisiin edustustehtäviin. Mikäli aikataulun tai muiden seikkojen vuoksi näin ei voida menetellä, valinnan tekee puheenjohtajisto. Mediassa nuorisovaltuustoa edustaa ensisijaisesti puheenjohtaja tai tiedottaja, ellei toisin ole päätetty. TYÖRYHMÄT Nuorisovaltuusto voi perustaa alaisuuteensa rajattuja aihekokonaisuuksia käsitteleviä työryhmiä esim. viestintätyöryhmä, vaalityöryhmä, kuntatyöryhmä ja tapahtumatyöryhmä. Perustamisen yhteydessä nuorisovaltuusto valitsee työryhmiin tarpeelliseksi katsotun määrän jäseniä. Työryhmän toiminnasta ja toimikaudesta ja muista vastaavista asioista voidaan päättää tarkemmin työryhmän asettamisen yhteydessä. 11 TOIMINTASUUNNITELMA JA TOIMINTAKERTOMUS Puheenjohtajisto tai hallitus valmistelee vuosittain nuorisovaltuuston hyväksyttäväksi toimintasuunnitelman. Nuorisovaltuusto raportoi toiminnastaan vuosittain laatimalla toimintakertomuksen. Puheenjohtajisto tai hallitus valmistelee toimintakertomuksen nuorisovaltuustolle. Nuorisovaltuuston hyväksymä toimintakertomus annetaan kunnanhallitukselle ja lautakunnille. 12 NUORISOVALTUUSTON KOKOUKSET Nuorisovaltuusto kokoontuu kokoukseen noin kerran kuukaudessa kesäkuukausia lukuun ottamatta. Koollekutsujana toimii puheenjohtaja tai hänen ollessaan estynyt, varapuheenjohtaja. Kokouskutsut ja/tai esityslista, lähetetään sekä varsinaisille että varajäsenille vähintään viikkoa (7 päivää) ennen kokousajankohtaa sähköpostilla. Lisäksi kokouksesta lähetetään muistutus kahta päivää ennen kokousta. Nuorisovaltuuston kokous on päätösvaltainen, kun kokous on kutsuttu laillisesti koolle ja paikalla on 1/3 jäsenistä. Järjestäytymiskokous on päätösvaltainen kun paikalla on vähintään 1/2 jäsenistä. Äänioikeutettuja nuorisovaltuuston kokouksissa ovat kaikki varsinaiset jäsenet. Varajäsenellä on puheoikeus kokouksessa. Varajäsenet ovat äänioikeutettuja, mikäli edustavat varsinaista jäsentä varsinaisen jäsenen ollessa poissa. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella enemmistöllä, äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni. Henkilövaalit ovat suljettuja lippuäänestyksiä, tasatilanteessa arpa ratkaisee. Kokouspalkkioita ei makseta. Kokouksiin kotoa kuljetuista matkoista voi hakea matkakorvausta 10 km ylittävältä osuudelta (maksetaan verohallinnon kulloinkin voimassa oleva oman auton korvaus /km). Matkoja maksetaan vain Kangasalan rajojen sisällä kuljetusta matkasta. Nuorisovaltuusto asettaa keskuudestaan edustajia tarvittaviin yhteistyöryhmiin ja edustajistoihin.
6 Kokouksen esityslista ja pöytäkirja tulevat esille pääkirjaston ala-aulan ilmoitustaululle. Pöytäkirjat laitetaan myös nuorisovaltuuston nettisivuille luettavaksi. Nuorisovaltuuston kokoukset ovat julkisia tilaisuuksia kaikille asiasta kiinnostuneille, jollei Nuorisovaltuusto jossakin asiassa toisin päätä. 13 NUORISOVALTUUSTON TALOUS Nuorisovaltuustolle osoitetaan määräraha kulttuuri-ja vapaa-aikapalveluiden talousarvion käyttösuunnitelmassa. Taloutta hallinnoi nuorisovaltuuston valitsema rahastonhoitaja, sekä kunnan työntekijä, jonka toimenkuvaan nuorisovaltuuston ohjaaminen kuuluu. Nuorisovaltuusto päättää itse, miten sille osoitettuja varoja käytetään. Varoja voidaan käyttää mm. nuorisovaltuuston järjestämään toimintaan, antaa avustuksia ja stipendejä nuorille, maksaa matkakorvauksia, maksaa nuorisovaltuuston toiminnassa aiheutuneita edustuskuluja, jäsenmaksuja, ym. kuluja mitä nuorisovaltuusto on kokouksessaan päättänyt. 14 ASEMA KUNNAN VIRALLISESSA ORGANISAATIOSSA Nuorisovaltuusto valitsee keskuudestaan edustajansa kunnanvaltuustoon. Nuorisovaltuusto voi nimetä keskuudestaan edustajan ja varaedustajan kaikkiin kunnan lautakuntiin, ei kuitenkaan tarkastus- ja vaalilautakuntaan. Nuorisovaltuusto voi tehdä lausuntoja ja aloitteita kunnan hallintoelimille. Tässä kohdassa mainitut edustajat ja varaedustajat valitaan nuorisovaltuuston järjestäytymiskokouksessa. Tässä kohdassa mainittuihin tehtäviin valittavan Nuorisovaltuuston edustajan pitää olla kangasalalainen nuori. Tässä kohdassa mainittujen edustajien läsnäolo-ja puheoikeudesta toimielimissä määrätään kunnan hallintosäännössä.
Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019
Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät
LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN
KIHNIÖN NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASÄÄNTÖ
Liite 1. KIHNIÖN NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASÄÄNTÖ 2018 Toimintasäännössä määrätään nuorisovaltuuston kokoonpanosta, valintatavasta, tarkoituksesta ja tehtävistä, päätöksenteko- ja kokousmenettelystä sekä
edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia
1 Vieremän nuorisovaltuusto TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia toimia nuorison äänenä lautakunnissa
Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia
1 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 2. Toimintasäännön soveltaminen... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen... 1 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Nuorisovaltuuston järjestäytyminen...
Alavieskan kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö
1 Alavieskan kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö Hyväksytty kunnanhallituksessa xx.xx.2018 02.10.2017 2 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 3 2. Toimintasäännön soveltaminen...
Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia
1 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 2. Toimintasäännön soveltaminen... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen... 1 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Nuorisovaltuuston järjestäytyminen...
Hyväksytty: Viitasaaren kaupunginhallitus Viitasaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö
Hyväksytty: Viitasaaren kaupunginhallitus 22.1.2018 11 Viitasaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällys 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 4 2. Toimintasäännön soveltaminen... 4 3. Nuorisovaltuuston
TOIVAKAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
TOIVAKAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Sisältö: 1 Toiminta-ajatus 2 Tarkoitus 3 Kokoonpano ja valitseminen 4 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Tehtävät ja toimenkuvat 6 Toimintasuunnitelma ja kertomus
HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
1 (8) HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Nuorisovaltuusto mahdollistaa kaikille kaupungin nuorille tasavertaiset vaikutusmahdollisuudet nuoria koskevissa
Kouvolan kaupunki Nuorisovaltuuston toimintasääntö. Voimaan
Kouvolan kaupunki Nuorisovaltuuston toimintasääntö Voimaan 1.1.2018 Sisällysluettelo 1. Toimintasäännön soveltaminen... 1 2. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen...
Isonkyrön nuorisovaltuuston toimintasääntö
Isonkyrön nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Tarkoitus ja tavoite: Nuorisovaltuuston tarkoitus on: -Edistää yhteistyötä nuorten ja kunnan välillä. -Toimia nuorison äänenä lautakunnissa sekä muissa julkisissa
Kirkkonummen kunnan nuorisovaltuusto on sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan vapaa-aikajaoston alainen vaikuttamistoimielin.
Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 (7) Kirkkonummen kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Toimintasäännössä määrätään nuorisovaltuuston kokoonpanosta, valintatavasta, tarkoituksesta ja tehtävistä, päätöksenteko-
Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite
Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia
Pyhäjoen kunnan. nuorisovaltuuston johtosääntö
Pyhäjoen kunnan nuorisovaltuuston johtosääntö Kunnanhallitus 10.7.2017 1 Sisällysluettelo 1 Tarkoitus ja tavoite... 3 2 Yleiset määräykset... 3 2.1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2.2 Sääntöjen muuttaminen...
Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt
Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta
Toimintasääntö. Kurikan Kaupungin Nuorisovaltuuston toimintasääntö
Toimintasääntö Kurikan Kaupungin Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Tarkoitus ja tavoite 2. Yleiset määräykset 3. Valitseminen 4. Tehtävät ja toimenkuvat 5. Järjestäytyminen 6. Toimintasuunnitelma ja
Lempäälän nuorisovaltuuston toimintasääntö
Lempäälän nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Nuorisovaltuuston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa Lempäälän kunnassa. Nuorisovaltuusto edustaa nuoria
Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (14) Nuorisovaltuusto Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali
Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (14) Aika 31.10.2017, klo 17:00 Paikka Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan
PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Nuorisovaltuusto 13.9.2017 Sivistyslautakunta 24.10.2017 92 Kunnanhallitus 6.11.2017 279 Sisällysluettelo 1. Tavoite ja tarkoitus... 3 2. Valitseminen... 4
NAKKILAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
NAKKILAN KUNTA NAKKILAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tavoite ja tarkoitus Osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämisellä ja todellisen vastuun antamisella kasvatetaan myönteisiä
Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö
1 Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällysluettelo: 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tehtävät 2. Yleiset määräykset 3. Valitseminen 4. Jäsenten tehtävät 5. Järjestäytyminen 6. Toimintasuunnitelma
Imatran kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö
Imatran kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 20.3.2017 Voimassa 1.4.2017 alkaen Sisällysluettelo 1 Nuorisovaltuuston asema... 3 2 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite...
Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö
Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällysluettelo: 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tehtävät 2. Yleiset määräykset 3. Valitseminen 4. Jäsenten tehtävät 5. Järjestäytyminen 6. Toimintasuunnitelma
HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
1 (8) HÄMEENLINNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Nuorisovaltuusto mahdollistaa kaikille kaupungin nuorille tasavertaiset vaikutusmahdollisuudet nuoria koskevissa
PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty Khall Voimaantulo: 1.6.2017 Sisällys 1 Toiminnan tarkoitus... 3 2 Nuorisovaltuuston jäsenet ja niiden valinta... 3 3 Nuorisovaltuuston
Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu
Salon kaupunki Saapunut Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/2019 365/00.02.14.15/2019 1 (10) Kokousaika klo 15.30 Kokouspaikka Salon kaupungintalo, Tuomi Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus
Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen
Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1.6.2017 alkaen 1 Toiminnan tarkoitus Nuorisovaltuusto on poliittisesti, uskonnollisesti sekä aatteellisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä,
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1
Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö
Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja
ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
1 Liite 1 Nuorisovaltuusto 28.4.2009, 7 ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Luku Yleiset määräykset 1 Toimintasäännön soveltaminen Toimintasäännössä määrätään Rovaniemen nuorisovaltuuston,
ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ
1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Luku Yleiset määräykset 1 Toimintasäännön soveltaminen Toimintasäännössä määrätään Rovaniemen nuorisovaltuuston (myöhemmin nuorisovaltuusto) valitsemistavasta
Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.
PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.
Valtimon nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta.
Kh 16.10.2017 162 Valtimon nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. 2. Nuorisovaltuuston tehtävät: edistää ja kehittää nuorten
Kh liite. Toimintasääntö. Kauhavan Nuorisovaltuusto
Kh 30.1.2017 32 liite Toimintasääntö Kauhavan Nuorisovaltuusto 1.1.2017 Sivu 2 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 4 2. Yleiset määräykset 4 2.1 Toimintasäännön soveltaminen 4 2.2
Kuopion nuorisovaltuusto on Kuopion nuorison virallinen edustaja Kuopion kaupungissa.
Kuopion Nuorisovaltuusto Laatinut: Pj. Tuukka Eloranta 27.11.1999 Tarkastanut: Nuorisovaltuuston Hallitus 8.12.1999 Hyväksynyt: Nuorisovaltuusto 12.1.2000 Hyväksynyt muutoksin: Nuorisovaltuusto 2.6.2000
PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö
PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuusto Pöytyän kunta Vapaa-aikapalvelut 10/2015 Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö 12.10.2015 Eerika Karjalainen,
Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja. Jokioja Sanni. Markkola Roosa
Kihniön nuorisovaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokousaika tiistai 20.2.2018 klo 16:30-18:40 Kokouspaikka Kihniön yhtenäiskoulu Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja Hylkinen
Salon kaupunki / /2017
Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(14) Salon kaupunki 207/00.02.12.02/2017 Kokousaika 11.1.2017 klo 16.59 18.44 Kokouspaikka Salon kaupungintalo (kokoustila Mänty), Tehdaskatu 2 Käsitellyt asiat Otsikko
Tuusulan nuorisovaltuuston toimintasääntö
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA Tuusulan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kunnanhallitus 30.8.2010 383 Voimaan tulopv. 7.9.2010 Kunnanhallitus 12.9.2011 363 Voimaan tulopv. 1.10.2011 Sisältö 1. Luku, Yleiset
INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT
1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...
Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö
Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällys 1. Yleiset määräykset... 2 2. Tarkoitus ja tavoite... 2 3. Valitseminen... 2 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Kokoukset ja kokouskäytännöt... 4 1 1.
NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT
NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT Sisältö Tarkoitus ja toiminta... 3 Toimikausi..... 3 Nuorisovaltuuston valinta yleisillä vaaleilla... 3 Talous.... 5 Kokouskäytäntö... 5 Nuorisovaltuustosta eroaminen.
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
1. Luku Yleiset määräykset
Merijärven nuorisovaltuuston johtosääntö (voimaantulo 17.11.2004) Nämä säännöt sisältävät seuraavat luvut: 1. Luku Yleiset määräykset 2. Luku Nuorisovaltuuston valitseminen 3. Luku Nuorisovaltuuston järjestäytyminen
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt
Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ (21) Nuorisovaltuusto Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1 (21) Aika 31.10.2017, klo 17:14-20:05 Paikka Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA
1 TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA Tuusulan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kunnanhallitus 30.8.2010 383 Voimaan 7.9.2010 Kunnanhallitus 12.9.2011 363 Voimaan 1.10.2011 Kunnanhallitus xx.xx.2018 xxx Voimaan
SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.
IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on
TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa
1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,
Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto )
Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto 28.1.2014 8) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Toiminta-ajatus Nuorisovaltuusto on nuorten edustaja ja asiantuntijaelin Turun kaupungissa. Se ajaa
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 17.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja
Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.
1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT
1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä
Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt
Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2
3.2 Vammaisneuvoston tehtävät
1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia
Dokumenttityyppi - Sivu 1/13 Nuorisopalvelut
Dokumenttityyppi - Sivu 1/13 Mäntsälän nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 2 2. Toimintasäännön soveltaminen... 2 3. Nuorisovaltuuston valitseminen...
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty )
Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty 9.1.2017) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus Siilinjärven Nuorisovaltuusto on siilinjärveläisistä nuorista koostuva kunnanhallituksen alainen nuoria koskevien asioiden
Nuorisoneuvoston toimintaohje
1 (5) Nuorisoneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Nuorisoneuvoston tarkoitus... 3 2 Nuorisoneuvoston kokoonpano... 3 3 Nuorisoneuvoston tehtävät... 3 4 Nuorisoneuvoston toimikausi ja ikäraja...virhe.
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT
1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3
Lapuan kaupunki. Lapuan nuorisovaltuuston. Säännöt ja ohjeet nro 370. Hyväksytty: Kh
Lapuan kaupunki ja ohjeet nro 370 n säännöt Hyväksytty: Kh 29.4.2019 4 Voimaantulo: 30.4.2019 2 1 Tarkoitus 2 Toiminta toimii lapualaisen nuorison äänitorvena, järjestää nuorille toimintaa sekä edistä
Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.
PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
Lahela-Seuran säännöt
Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen
1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää
Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.
1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet
PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ
PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän
KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ
KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin
Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki
Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden
1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi.
1(1) LTKY:n retkeilykerho Ulvovan Suden säännöt: Nimi, kotipaikka, tarkoitus ja vastuu 1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi. 2 Kerhon
2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aika: Torstai kello 17.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja
Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1
Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus
Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.
Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena
Säännöt on hyväksytty Hyeena ry:n ylimääräisissä yleiskokouksissa ja
HYEENA RY:N SÄÄNTÖUUDISTUS 2009 Säännöt on hyväksytty Hyeena ry:n ylimääräisissä yleiskokouksissa 21.10.2009 ja 11.11.2009. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Itä-Suomen yliopiston Kuopion
Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto
Raision seudun koulutuskuntayhtymä Esityslista 30.8.2017 RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄVALTUUSTO ESITYSLISTA 2/2017 YHTYMÄVALTUUSTON ESITYSLISTA 2/2017 Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 Paikka
Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.
PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus
TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )
Nuorisovaltuusto 23.2.2015 11/Liite nro 1 TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto 20.3.2001 18) Nuorisovaltuuston työjärjestys on päivitetty 1.3.2012 12, voimaantulo 1.3.2012 HUITTISTEN NUORISOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö.
Conduksen säännöt I Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö. 2 Tiedekuntajärjestön kotipaikka on Helsinki.
Zürichin Suomi-koulun säännöt
Zürichin Suomi-koulun säännöt I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Zürichin Suomi-koulu (Finnische Schule Zürich) ja sen kotipaikka on Zürich, Sveitsi.
Slovenia-seuran säännöt
Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta
Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana
Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä
Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa
Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 25.4.2017 1. Luku Nuorisovaltuuston perusta ja tarkoitus 1 Toiminnan perusta Tampereen nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET
LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus
European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt
European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on European Law Students Association ELSA Turku ry. 2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis-
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Suomen luolaseuran säännöt
Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä
SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT
1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Leijonaemot ry ja sen kotikunta on Helsinki.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Leijonaemot ry ja sen kotikunta on Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminta: 3 Jäsenet: Yhdistyksen tarkoituksena on: edistää vertaistukitoimintaa edistää vuorovaikutusta
Kouvolan pelastuskoirat ry. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Kouvolan pelastuskoirat ry Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kouvolan Pelastuskoirat ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistyksen toimialueena on Kymenläänin kennelpiiri.