Aamuraportti. Securitas edelleen houkuttelevilla tasoilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aamuraportti. Securitas edelleen houkuttelevilla tasoilla"

Transkriptio

1 Aamuraportti Securitas edelleen houkuttelevilla tasoilla Securitaksen osake alennusmyynnissä Konttilaivakysyntä tukee Wärtsilää ja Cargotecia Amer täsmensi tavoitteitaan pääomamarkkinapäivän alla Hermoilu helpotti eilen ja osakkeet nousivat laajalla rintamalla. USA:ssa odotetaan lisätietoja uudesta veroesityksestä. Presidentti Trumpin keskeisimpiin teemoihin lukeutuvaa verouudistusta on odotettu pitkään. Mitään konkreettista ehdotusta ei vielä ole pöydällä, mutta nyt asiaa selvästikin yritetään taas saada maaliin. Tämän teeman ympäriltä kuultaneen lisää vielä lähiaikoina. Tänään seurataan euroalueen inflaatiota, kun elokuun alustava lukema tulee julki. Inflaation odotetaan saaneen vauhtia mm. nousseiden polttoainehintojen myötä, mutta pohjainflaatiossa ei odoteta vielä piristymistä. Lukema pohjustaa ensi viikon torstaita, jolloin Euroopan keskuspankki EKP julkaisee ohjauskorkopäätöksensä. Securitaksen osake alennusmyynnissä Viimeaikainen dollarin heikkeneminen on painanut myös Pohjoismaisesta mallisalkusta löytyvän ruotsalaisyhtiö Securitaksen laskuun, ja näemme osakkeessa houkuttelevana oston paikan. Securitaksen kasvunäkymät ovat vahvat teknologisen murroksen myötä ja tämän ennustetaan heijastuvan myös parantuneena kannattavuutena. Odotamme Securitaksen tuloskasvun kiihtyvän kuluvalla vuosipuoliskolla. Yhtiön vahva tase mahdollistaa kasvua tukevat yritysostot. Ennustamme Securitaksen osakekohtaisen tuloksen kasvavan vuosina noin 8 % vuosittain. Nykyisen arvostuksen (P/E 15) pysyessä ennallaan osake tarjoaa yhteensä %:n vuosituoton (osakekohtaisen tuloksen kasvu + osinko). Securitaksen ennustetaan myös hyötyvän merkittävästi mahdollisista veronkevennyksistä USA:ssa, sillä maan osuus koko liikevaihdosta on noin 45 %. Konttilaivakysyntä tukee Wärtsilää ja Cargotecia Konttilaivojen käyttöasteet ovat viime aikoina nousseet tuntuvasti kysynnän kasvun ansiosta. Tällä hetkellä vain vajaat 2 % kapasiteetista on toimettomana, kun pahimmillaan luku oli noin 8 %. Tämä tukee osaltaan odottamaamme laivatilausten elpymistä, mikä voisi johtaa odotettua parempaan tilauskertymään niin Wärtsilän kuin Cargotecin kohdalla. Lisäksi Wärtsilä kertoi eilen uudesta voimalaitostilauksesta Bangladeshiin. Yhtiö ei kertonut tilausten arvoa, mutta arviomme mukaan tilaus on noin 100 miljoonan euron arvoinen. Tämä on jo toinen merkittävä voimalaitostilaus Wärtsilälle kuluvalla neljänneksellä, mikä alleviivaa energialiiketoiminnan vahvaa vetoa. Wärtsilän osake nousi eilen 1,1 %. Osakemarkkinoiden kehityksiä Indeksit Muutos, % 1 pv 5 pv 1 kk 2017 Pohjoismaat OMX Helsinki Cap OMX Helsinki OMXS30, Ruotsi OBX, Norja OMXC20, Tanska Eurooppa Stoxx 600, EU DAX, Saksa FTSE 100, UK USA S&P Dow Jones Nasdaq Aasia ja kehittyvät markkinat Nikkei 225, Japani Hang Seng, Hongkong Shanghai Comp, Kiina Sensex 30, Intia RTS, Venäjä Indeksifutuurit Nasdaq 100, USA 0.2 S&P 500, USA 0.0 Osakemarkkinaindeksejä /16 11/16 02/17 05/17 OMX Helsinki S&P 500 Teemu Mäkelä Eero Färkkilä Markus Sourander Kristian Tammela Head of Equity Strategy & Quant, Finland Senior Analyst Senior Analyst Senior Analyst teemu.makela@nordea.com eero.farkkila@nordea.com markus.sourander@nordea.com kristian.tammela@nordea.com

2 Nesteen osakekurssi, 12 kk EUR /16 11/16 02/17 05/17 08/17 Amer Sportsin osakekurssi, 12 kk EUR /16 11/16 02/17 05/17 08/17 Korkoja ja valuuttoja Seuraava Ennuste Ohjauskorot Nyt, % kokous 3 kk EKP (talletuskorko) Fed Muutos Ennuste Markkinakorot Nyt, % 5 pv, %yks 3 kk* Euribor 3kk Euribor 12 kk Saksa 5v Saksa 10v USA 10v Neste nosteessa hirmumyrskyn jälkeen Helsingin pörssin suuryhtiöistä eilen erityisen napakassa nosteessa oli suosituksennoston saanut Kone (+2,9 %) sekä USA:n jalostuskapasiteetin sulkemisesta innostunut Neste (+1,7 %). Meksikonlahden hurrikaanituhot ovat vaikuttaneet merkittävään osaan USA:n jalostuskapasiteettia, mikä on nostanut bensiinin hintoja. Vaikutus on kuitenkin väliaikainen, eikä nousseita marginaaleja voi pitää pysyvinä tulevaa tuloskehitystä arvioitaessa. Lisäksi Nesteen osalta yhtiön USA:n tuloksenteon kannalta huomattavasti keskeisemmässä roolissa on biodieselliiketoiminta, jossa paikallisten jalostamojen päätuotantoalue on Illinioisissa, eikä niiden tuotantoon hurrikaanilla ole ollut vaikutusta. Nordea Marketsin suositus Nesteen osakkeelle on myy tavoitehinnalla 28 euroa. Amer täsmensi tavoitteitaan pääomamarkkinapäivän alla Tänään pääomamarkkinapäivänsä järjestävä Amer Sports päivitti eilen vuoden 2020 kasvutavoitettaan, mikä aiheutti reipasta päivänsisäistä heiluntaa osakkeessa. Amer Sportsin aiempi kasvutavoite oli saavuttaa 3,5 miljardin euron liikevaihto vuoteen 2020 mennessä orgaanisen, valuuttaneutraalin vuosikasvun ollessa vähintään noin viiden prosentin tuntumassa. Nyt yhtiö ilmoitti tavoittelevansa noin viiden prosentin vuosikasvua. Markkinaodotukset Amerin vuoden 2020 liikevaihdoksi olivat noin 3,2 miljardissa eurossa, analyytikoiden konsensusennuste oli jo ennen eilistä Amerin tavoitteen alapuolella. Amer Sportsin osake sulkeutui eilen 0,6 %:n laskuunkäytyään päivän aikana yli 3 % pakkasella. Amerin mukaan USA:n tukkukauppamarkkina on edelleen haasteellinen ja markkinatilanne vaikuttaa Amerin mahdollisuuksiin saavuttaa kasvutavoitteet, vaikka Amer toteaa brändien kysynnän olevan vahvaa ja yhtiön suoriutuvan pitkälti markkinaa paremmin. USA:n urheilukaupan haasteista on saatu viime viikkoina runsaasti merkkejä ja useat kaupan murroksesta kärsivät amerikkalaiset urheilukauppaketjut ovat julkaisseet selvästi ennakoitua heikompia myyntilukuja ja loppuvuoden näkymiä. Vuoden 2017 näkymänsä Amer Sports piti ennallaan. Liikevaihdon vertailukelpoisin valuutoin odotetaan kasvavan vuodesta 2016, huolimatta markkinoiden heikkoudesta lyhyellä aikavälillä. Liiketuloksen ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä odotetaan olevan noin vuoden 2016 tasolla. Amer Sportsin osakkeelle ei ole tällä hetkellä voimassaolevaa suositusta tai tavoitehintaa analyytikkovaihdoksen takia. Muutos Ennuste Valuuttakurssit Nyt 5 pv 3 kk* EUR/USD EUR/JPY % EUR/SEK % 9.50 Öljy, Brent USD % Kulta, unssi, USD %, Nordea 2

3 Nordea Marketsin seurannassa olevat suomalaisyhtiöt Nordea Marketsin pohjoismaisten osakkeiden suositusrakenteeseen muutoksia Olemme muuttaneet osakesuosituksiamme niin, että jatkossa osakesuosituksen tavoitehinta viittaa osakkeen tuottopotentiaaliin 12 kuukauden aikajänteellä. Myös uudistetussa suositusrakenteessa suosituksia annetaan kolmiportaisella osta pidä myy asteikolla, mutta jatkossa pidä suosituksella oleville osakkeille ei ole annettu tavoitehintaa, sillä osakkeen nykykurssi on näkemyksemme mukaan lähellä osakkeen käypää arvoa. Yhtiö Kurssi, eur Suositus Tavoite- Suositus Tuotto P/E P/E Osinko Osinko-% hinta, eur päivitetty 1 pv 5 pv 1 kk 12 kk 2017E 2018E 2016, eur 2017E 2018E Ahlstrom-Munksjö Osta % 5.9% -2.9% 69% % 4.1% Alma Media 6.68 Osta % -0.1% 4.4% 43% % 3.6% Amer Sports #N/A #N/A #N/A -0.6% -3.4% -4.6% -16% #N/A #N/A 0.62 #N/A #N/A Aspo 8.94 Pidä % % 29% % Atria #N/A #N/A #N/A -0.9% 0.0% % #N/A #N/A 0.46 #N/A #N/A Basw are Osta % -1.0% 2.4% 2% nm nm % 0.0% Cargotec Osta % -4.8% -4.2% 26% % 2.9% Caverion 7.48 Osta % -2.2% 3.9% 19% % 3.4% Citycon 2.26 Osta % 1.3% -1.9% 4% % 5.8% Cramo Pidä % 1.8% -4.1% 5% % 3.5% Detection Technology Osta % -1.9% 3.1% 42% % Elisa Osta % 0.6% 3.6% 20% % 4. DNA Osta % -2.4% -0.5% % 5.0% Etteplan 8.63 Pidä % 3.2% -0.6% 68% % 2.3% Finnair 9.50 Myy % 2.8% 6.5% % 1.1% Fiskars #N/A #N/A #N/A -0.4% -0.1% -3.6% 22% #N/A #N/A 0.71 #N/A #N/A Fortum Osta % 0.8% 7.6% % 5.3% HKScan 3.23 #N/A #N/A #N/A 0.3% 2.9% 6.3% -2% #N/A #N/A 0.16 #N/A #N/A Huhtamaki Pidä % -1.4% -2.3% -15% % 2. Kemira Osta % -3.8% -3.9% -5% % 5.3% Kesko Pidä % 0.2% 6.1% 21% % 4.9% Kone Pidä % 2.0% 2.9% 4% % 4.1% Konecranes Osta % -2.6% -2.6% 33% % 3.0% Lassila & Tikanoja Pidä % -4.3% -5.3% % 5. Marimekko 9.82 #N/A #N/A #N/A % -4.1% 32% #N/A #N/A 0.40 #N/A #N/A Metsä Board 5.47 Pidä % -6.1% -14.6% % 4.9% Metso Pidä % -0.6% 0.6% 14% % 4.2% Neste Myy % -0.6% 2% % 3.5% Nokia 5.16 Pidä % -2.2% -4.3% 5% % 3. Nokian Renkaat #N/A #N/A #N/A 0.3% -0.9% 1.3% 14% #N/A #N/A 1.53 #N/A #N/A Nordea % % 36% % 6.0% Olvi Pidä % 4.1% 6.4% 20% % 2. Oriola 3.53 Osta % 0.0% % % 4.8% Orion Myy % -4.8% -8.2% 19% % Outokumpu 8.60 Osta % % 3.4% Outotec 5.92 Myy % 0.9% 5.9% 55% nm % 0.8% Ponsse Pidä % -0.9% % % 3.4% Pöyry 5.07 Osta % -0.6% 5.5% 51% % 1.0% Raisio 3.52 #N/A #N/A #N/A -0.8% -1.1% -0.6% -8% #N/A #N/A 0.17 #N/A #N/A Ramirent 8.56 Osta % -2.1% 1.2% 33% Rapala 3.99 #N/A #N/A #N/A 0.0% 0.0% -1.5% -15% #N/A #N/A 0.10 #N/A #N/A Sampo Osta % -1.1% -4.4% 21% % 5.9% Sanoma 7.86 Osta % 0.6% 0.3% -3% % 5.1% Silmäasema 8.42 Pidä % 1.3% 11% % 3.6% SSAB A 4.12 Myy % 53% % 2.2% Stockmann 6.33 #N/A #N/A #N/A -1.8% -3.0% -13.5% -11% #N/A #N/A 0.00 #N/A #N/A Stora Enso Osta % -4.2% -4.2% 44% % 4.2% Technopolis 3.83 Pidä % 4.6% 3.5% 16% % 4.2% Telia 3.95 Pidä % -0.6% 4% % 5.9% Tieto Pidä % -1.6% -2.0% 4% % 4. Tikkurila #N/A #N/A #N/A -0.3% -1.3% -13.8% -15% #N/A #N/A 0.80 #N/A #N/A Tokmanni 8.01 Osta % 6.0% 6.8% 3% % 6.9% UPM-Kymmene Pidä % -4.8% -7.8% 26% % 4. Uponor Osta % -1.3% -1.0% -14% % 4.3% Valmet Osta % -1.4% 0.0% 36% % 3.8% Verkkokauppa.com 9.48 Pidä % % 52% % 2.6% Wärtsilä Osta % -1.3% 1.9% 58% % 2.4% YIT % 2.3% 1.0% 21% % 4.6% Lähde: Nordea Markets, Thomson Reuters. Ennusteet Nordea Markets 3

4 Kotimainen mallisalkku Mallisalkun sektorijakauma 5% 5% 5% 35% Valmet teki paluun mallisalkkuun Nostimme konepajayhtiö Valmetin Kotimaiseen mallisalkkuun 5 % yksikön painolla yhtiön osakekurssin luisuttua selvästi Q2 tulosraportin jälkeen. Sille tilaa tekee vahvasti noussut teleoperaattori DNA, jossa paras nousupotentiaali alkaa mielestämme olla jo toteutunut. Valmetin Q2 tulos osoittautui pettymykseksi, mikä painoi kurssia. Odotettua heikomman tuloksen takana oli kuitenkin osittain ajoitukseen liittyviä syitä. Yhtiön liiketoiminnan näkymät ovat kuitenkin yhä raiteillaan, ja uskomme myönteisen kehityksen jatkuvan loppuvuoden aikana. Teollisuus Rahoitus Yhdyskuntapalvelut Päivittäistavarat 20% Viimeisimmät muutokset: Perusteollisuus DNA poistettiin salkusta (-5 %) Valmet lisättiin (+5 %) Metsä Board poistettiin salkusta (-5 %), Stora Enson painoa lisättiin (+5 %) Sammon painoa pienennettiin (-5 %) Konecranes lisättiin (+5 %) IT Kulutustavarat Tietoliikenne Tätä ennen kotiutimme voitot dollariherkästä Metsä Boardista, ja siirsimme 5 prosenttiyksikön painon Stora Ensoon. Metsä Board on Helsingin pörssin dollariherkimpiä yhtiöitä ja dollarin viimeaikainen heikkeneminen euroa vastaan rasittaa Metsä Boardin tulosta huomattavasti. Stora Enso kärsii myös dollarin heikkenemisestä, mutta selvästi vähemmän kuin Metsä Board. Sektori/yhtiö Paino M.arvo, meur Tuotto, % P/E Osinko, % 1 kk 3 kk 12 kk 2017E 2018E 2017E 2018E Ene rgia Perusteollisuus 20% Kemira 5% 1, Outokumpu 5% 3, Stora Enso 8, Teollisuustuotteet 35% KONE 20, Konecranes 5% 2, Uponor 5% Valmet 5% 2, Wärtsilä 5% 11, YIT* 5% Kulutustavarat 5% Amer Sports 5% 2, #N/A #N/A #N/A #N/A Päivittäistavarat 5% Kesko 5% 4, Terveydenhuolto 0% Rahoitus Sampo 24, Informaatioteknologia Nokia 30, Tietoliikennepalvelut 5% Telia 5% 17, Yhdyskuntapalvelut Fortum 13, *YIT:n suositusta ei päivitetä, sillä Nordealla on rooli YIT:n ja Lemminkäisen yhdistymisessä, ennusteet Nordea Markets 4

5 Pohjoismainen mallisalkku Mallisalkun maajakauma Tanska 19% Suomi 8% Norja 14% Ruotsi 59% Elekta lisättiin Pohjoismaiseen mallisalkkuun Kotiutimme voitot norjalaisen teleoperaattori Telenorin hyvin nousseesta osakkeesta. Sen tilalle nostimme salkkuun ruotsalaisen sädehoitolaitteita valmistavan Elektan. Yhtiön osake on ollut paineessa, kun yhtiön tuloskunto ei ole vastannut markkinoiden odotuksia. Uskomme yhtiön pystyvän palaamaan vahvemmalle kasvupolulle jo piakkoin, ja pidämme siksi osakkeen nykyhinnoittelua houkuttelevana. Tätä ennen korvasimme salkussa kotimaisen Sammon ruotsalaisella Bolidenillä. Kaivosyhtiölle alkuvuoden teollisuusmetallien, erityisesti kuparin ja sinkin, hintapaine on heijastunut myös Bolidenin ensimmäisen vuosipuoliskon kurssikehitykseen. Heikon alkuvuoden kurssikehityksen jälkeen näemme Bolidenin osakkeen riski tuotto suhteen aikaisempaa houkuttelevampana. Yhtiön kasvunäkymät ovat vahvat ja näemme osakkeen arvostuksen houkuttelevana. Mallisalkun sektorijakauma 12% 13% 12% Teollisuus Kulutustavarat Päivittäistavarat Energia 5% 3% Viimeisimmät muutokset: Telenorin poistettiin, Elekta lisättiin Sampo poistettiin, Boliden lisättiin 14% Rahoitus 22% 19% Terveydenhuolto Perusteollisuus Tietoliikenne Sektori/yhtiö Maa Paino Osakekursshinta 1 kk 12 kk 2017E 2017E, % Tavoite- Muutos, % P/E Osinko, % Ene rgia BW Offshore Norja NOK 1 54 nm 0.0 Petroleum Geo-Services Norja NOK nm 0.0 Perusteollisuus Boliden Ruotsi SEK Outokumpu Suomi EUR Teollisuustuotteet Intrum Justitia Ruotsi SEK NCC Ruotsi SEK Securitas Ruotsi SEK Trelleborg Ruotsi SEK Uponor Suomi EUR Wallenius Wilhelmsen Log. Norja NOK Kulutustavarat Autoliv Ruotsi SEK Europris Norja NOK Pandora Tanska DKK Päivittäistavarat Essity Ruotsi SEK Sw edish Match Ruotsi SEK Terveydenhuolto Elekta Ruotsi SEK Novo Nordisk Tanska DKK Rahoitus Danske Bank Tanska DKK Investor Ruotsi SEK Storebrand Norja NOK Informaatioteknologia Tietoliikennepalvelut Millicom Ruotsi SEK , Nordea Markets SCA poistettiin, Essityyn lisättiin painoa 5

6 Globaali mallisalkku Globaalin mallisalkun maajakauma Espanja 3% Belgia 4% Italia Saksa Ranska UK Mallisalkun sektorijakauma Hollanti 3% 13% Rahoitus Kulutustavarat Teollisuus Energia Tietoliikenne 3% 3% Viimeisimmät muutokset: HP Inc lisättiin Wal-Mart poistettiiin Telecom Italia lisättiin Vodafone poistettiiin Stryker lisättiin Roche poistettiiin Irlanti 3% Taiwan 3% 13% 20% USA 50% 1 IT Terveydenhuolto Päivittäistavarat Perusteollisuus Yhdyskuntapalvelut Wal-Martista voitot kotiin ja HP salkkuun Verkkokauppajätti Amazonin laajennus ruokakauppaan on herättänyt sektorilla huolia hintakilpailun kiristymisestä. Poistimmekin salkusta kauppaketju Wal Martin osakkeen, joka on tuottanut vuoden alusta 15 %. Uutena yhtiönä salkkuun nousi IT yhtiö HP, jonka liiketoiminta on hyvässä tuloskunnossa printteri ja tietokonemarkkinoiden supistumisesta huolimatta. Erityisen kiinnostavia kasvualueita HP:lle ovat teollisuuden tulostussovellukset sekä voimakkaasti kasvava 3D printtaus. Tätä edellinen muutos salkkuun tehtiin heinäkuun puolivälissä, jolloin poistimme salkusta vaisusti kasvavan brittioperaattori Vodafonen sekä sveitsiläisen Rochen, jonka syöpälääketutkimuksen tulokset eivät aivan yltäneet aodotuksiin. Salkkuun lisättiin yhtiöinä italialainen teleoperaattori Telecom Italia sekä amerikkalainen Stryker, jonka osaamisaluetta ovat mm. proteesit ja leikkausrobotit. Globaalissa mallisalkussa on Pohjoismaiden ulkopuolisia yhtiöitä, jotka ovat lähinnä Euroopasta ja USA:sta. Globaalin mallisalkun vertailuindeksi on MSCI maailmaindeksi euromääräisenä. Mallisalkun yhtiövalinnoissa käytetään kvantitatiiviseen analyysiin perustuvaa lähestymistapaa, eli samaa kuin viime vuonna startanneessa Pohjoismaisessa salkussa. Sektori/Yhtiö Maa Osake- Muutos Muutos P/E P/E Osinko kurssi 1 kk 12 kk 2017E 2018E 2017E Ene r gia -3.8% -5.8% EOG Resources USA USD -12.3% -7.1% Total Ranska EUR 0.6% -0.6% % Perusteollisuus 1.3% 16.9% Dow Chemical USA USD -1.2% 20.2% % Rio Tinto UK GBP 5.0% 56.5% % Teollisuustuotteet ja -palvelut -0.5% 14.2% Cummins USA USD -5.6% 25.2% % Ferrovial Espanja EUR 3.1% 9.6% % Masco USA USD % Kulutustavarat ja -palvelut -1.8% 12.2% Amazon.com USA USD -5.1% 26.1% Comcast USA USD 3.3% 24.5% % General Motors USA USD 0.1% 13.1% % HanesBrands USA USD % % Päivittäistavarat -1.1% 2.3% Ahold Delhaize Hollanti EUR -12.3% % Constellation Brands USA USD 2.5% 20.1% % Terveydenhuolto -0.8% 6.4% Bayer Saksa EUR -0.6% 10.1% % ICON Irlanti USD 9.4% 46.6% Shire UK GBP -12.1% Stryker USA USD % % Rahoitus -2.2% 21.8% Allianz Saksa EUR -1.2% % Bank of America USA USD % % BNP Paribas Ranska EUR -4.4% 39.3% KBC Groep Belgia EUR -1.9% 30.1% % Prudential UK GBP -1.1% 31.8% % Wells Fargo USA USD -3.6% 1.5% % Informaatioteknologia 1.6% 27.3% Cap Gemini Ranska EUR -0.8% 3.8% % Citrix Systems USA USD -3.4% 10.0% Facebook USA USD -1.5% 35.0% HP USA USD 0.0% 33.3% % Taiw an Semiconductor USA USD 3.0% 29.0% % Tietoliikennepalvelut -2.1% -3.0% Telecom Italia Italia 0.79 EUR -7.4% -4.1% % Yhdyskuntapalvelut 3.0% 10.2% Enel Italia 5.09 EUR 5.6% 28.5% % 6

7 Kalenteri Torstai 31. elokuuta Perjantai 1. syyskuuta Maanantai 4. syyskuuta Tiistai 5. syyskuuta Keskiviikko 6. syyskuuta TULOSRAPORTTEJA - Suomi: Cleantech invest, Zeeland Family - Eurooppa: Bouygues - USA: Campbell Soup - Japani: teollisuustuotanto, heinäkuun alustava (klo 02.50) - Kiina: teollisuuden ostopäällikköindeksi, elokuu (klo 04.00) - Saksa: työttömyysaste, elokuu (klo 10.55) - Euroalue: kuluttajahintaindeksin arvio, elokuu (klo 12.00) - Euroalue: työttömyysaste, heinäkuu (klo 12.00) - USA: viikkotason uudet työttömyyskorvaushakemukset (klo 15.30) - USA: yksityinen kulutus, heinäkuu (klo 15.30) - USA: yksityiset tulot, heinäkuu (klo 15.30) - USA: Chicagon ostopäällikköindeksi, elokuu (klo 16.45) - USA: vireillä olevat asuntokaupat, heinäkuu (klo 17.00) MUUTA - Amer Sportsin pääomamarkkinapäivä - Euroalue: teollisuuden ostopäällikköindeksi, elokuun lopullinen (klo 11.00) - USA: maatalouden ulkopuoliset työpaikat, elokuu (klo 15.30) - USA: teollisuuden työpaikat, elokuu (klo 15.30) - USA : työttömyysaste, elokuu (klo 15.30) - USA: M ichigan-luottamusindeksi, elokuun lopullinen (klo 16.55) - USA : ISM Prices Paid -indeksi, elokuu (klo 17.00) - USA: rakennusinvestoinnit, heinäkuu (klo 17.00) - USA: teollisuuden ISM -indeksi, elokuu (klo 17.00) - Euroalue: tuottajahintaindeksi, heinäkuu (klo 12.00) MUUTA - Sponda: ylimääräinen yhtiökokous (klo 15.00) - USA:n markkinat kiinni TULOSRAPORTTEJA - Eurooppa: SAS - USA : Hewlett Packard Enterprise - Kiina: Caixin-ostopäällikköindeksi, elokuu (klo 04.45) - Euroalue: palvelualojen ostopäällikköindeksi, elokuun lopullinen (klo 11.00) - Euroalue: bruttokansantuote, Q2 lopullinen (klo 12.00) - Euroalue: vähittäiskauppa, heinäkuu (klo 12.00) - USA: M arkit-ostopäällikköindeksi, elokuun lopullinen (klo 16.45) - USA: kestohyödykkeiden tilaukset, heinäkuun lopullinen (klo 17.00) - USA: tehdastilaukset, heinäkuu (klo 17.00) - Saksa: tehdastilaukset, heinäkuu (klo 09.00) - Ruotsi: teollisuustuotanto, heinäkuu (klo 10.30) - USA : kauppatase, heinäkuu (klo 15.30) - USA: palvelualojen ISM -indeksi, elokuu (klo 17.00) 7

8 Vastuuvarauma ja juridisten tietojen antaminen Vastuuvarauma Julkaisun tai suosituksen alkuperä Tämän julkaisun tai raportin ovat laatineet: Nordea Bank AB (publ) ja sen sivuliikkeet Tanskassa, Suomessa ja Norjassa (Nordea Danmark, filial af Nordea Bank AB (publ), Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike ja Nordea Bank AB (publ), filial i Norge) (jäljempänä yhdessä Nordea-yksiköt ), Nordea Markets- ja Savings & Wealth Offerings -yksikköjensä välityksellä. Nordea-yksiköitä valvoo Ruotsin Finansinspektionen ja kunkin Nordea-yksikön kotimaan kansallinen finanssivalvontaviranomainen. Julkaisun tai suosituksen sisältö Tämä julkaisun tai raportin ovat laatineet Nordea Markets ja Savings & Wealth Offerings. Nordea Marketsin ja Savings & Wealth Offeringsin antamat suositukset ja arviot voivat poiketa toisistaan tai muiden Nordea-konsernin yksiköiden tai konserniin kuuluvien yhtiöiden antamista suosituksista ja arvioista. Tämä voi johtua esimerkiksi erilaisista tarkasteluajanjaksoista, menetelmistä, asiayhteydestä taikka muista tekijöistä. Sijoituksia koskevat arviot, luokitukset, suositukset ja tavoitehinnat perustuvat yhteen tai useampaan arvostusmenetelmään, kuten kassavirta-analyysiin, tunnuslukujen käyttöön tai markkinoiden tekniseen analyysiin markkinatilanne, tarkasteluajanjakso ja liikkeeseenlaskijan luottokelpoisuus huomioon ottaen. Julkaisussa tai raportissa siteeratut luokitukset, suositukset ja tavoitehinnat sekä ennusteiden taustalla olevat keskeiset oletukset perustuvat nimettyyn lähdemateriaaliin. Niiden julkaisuajankohta ilmenee lainatusta materiaalista. Ennusteita ja arvioita voidaan muuttaa julkaisun tai raportin myöhemmässä versiossa, mikäli asianomaista yhtiötä/liikkeeseenlaskijaa arvioidaan uudelleen lähdemateriaalin myöhemmissä versioissa. Julkaisun tai raportin oikeellisuus Kaikki tässä julkaisussa tai raportissa esitetyt arviot ja ennusteet on lähteestä riippumatta annettu vilpittömässä mielessä. Ne saattavat pitää paikkansa vain julkaisussa tai raportissa mainittuna ajankohtana, ja niitä voidaan muuttaa ilman eri ilmoitusta. Kaikki tässä Nordea Marketsin ja Savings & Wealth Offeringsin laatimassa julkaisussa tai raportissa esitetyt näkemykset ja arviot edustavat ainoastaan nimetyn analyytikon / nimettyjen analyytikkojen henkilökohtaisia näkemyksiä julkaisussa tai raportissa käsiteltävästä aiheesta julkaisuhetkellä. Ne eivät siis välttämättä pidä paikkaansa julkaisuhetken jälkeen. Ei yksilöllistä sijoitus- tai veroneuvontaa Tämän julkaisun tai raportin tarkoitus on ainoastaan tarjota yleistä ja alustavaa tietoa sijoittajille, eikä sitä tule sellaisenaan käyttää sijoituspäätösten perustana. Nordea Markets ja Savings & Wealth Offerings ovat laatineet tämän julkaisun tai raportin yleisesti tiedoksi henkilökohtaiseen käyttöön niille sijoittajille, joille se on jaettu. Julkaisua tai raporttia ei ole tarkoitettu tiettyjä arvopapereita tai sijoitusstrategioita koskeviksi henkilökohtaisiksi sijoitusneuvoiksi, eikä se ota huomioon kenenkään yksittäisen sijoittajan henkilökohtaista taloudellista tilannetta, olemassa olevia omistuksia tai vastuita, sijoituskokemusta tai -tietämystä, sijoitustavoitetta ja -aikaa tai riskiprofiilia ja mieltymyksiä. Sijoittajan tulee itse varmistua siitä, että sijoitus soveltuu hänen taloudelliseen tilanteeseensa, verotuskohteluunsa ja sijoitustavoitteisiinsa. Sijoittaja vastaa kaikista sijoituspäätöksiinsä liittyvistä tappioriskeistä. On suositeltavaa, että sijoittaja ottaa yhteyttä taloudelliseen neuvonantajaansa ennen kuin tekee sijoituspäätöksiä tässä julkaisussa tai raportissa esitettyjen tietojen perusteella. Tämän julkaisun tai raportin tietoja ei tule pitää sijoituspäätöksen veroseuraamuksia koskevana neuvontana. Kunkin sijoittajan tulee itse arvioida sijoituspäätöstensä veroseuraamukset sekä muut taloudelliset hyödyt tai haitat. Lähteet Tämä julkaisu tai raportti voi perustua seuraavista lähteistä peräisin oleviin tietoihin, arvioihin, ennusteisiin, suosituksiin, tavoitehintoihin ja arvostuksiin tai sisältää niitä: Nordea Markets, Savings & Wealth Offerings tai nimetty analyytikko / nimetyt analyytikot. Analyytikon tietyn näkemyksen muodostamisessa käyttämät tiedot ovat peräisin julkisesti saatavilla olevista tai muista nimetyistä lähteistä. Sikäli kun tämä julkaisu tai raportti perustuu muista lähteistä ( muut lähteet ) kuin Nordea Markets- ja Savings & Wealth Offerings -yksiköistä peräisin oleviin tietoihin tai sisältää tällaisia tietoja ( ulkopuoliset tiedot ), Nordea Markets ja Savings & Wealth Offerings ovat arvioineet muut lähteet luotettaviksi. Nordea-konserniin kuuluvat yhtiöt tai niiden osakkuus- tai tytäryhtiöt taikka muut henkilöt eivät kuitenkaan takaa, että ulkopuoliset tiedot ovat paikkansapitäviä, riittäviä tai täydellisiä. Arvioiden tai suositusten (esim. osta, myy tai muut vastaavat ilmaukset) merkitys saattaa vaihdella, joten ilmaukset on määritelty julkaisussa tai raportissa tai kunkin nimetyn lähteen verkkosivuilla. Vastuuvarauma Nordea-konserni tai yhtiön osakkuus- tai tytäryhtiöt eivät vastaa sijoittajan tämän julkaisun tai raportin perusteella tekemistä arvopapereiden ostamiseen, myymiseen tai pitämiseen liittyvistä päätöksistä. Nordea-konserni tai yhtiön osakkuus- tai tytäryhtiöt eivät missään olosuhteissa vastaa tässä julkaisussa tai raportissa esitetyistä tiedoista aiheutuvista välittömistä, välillisistä, satunnaisista tai erityisistä vahingoista. Arvopapereihin liittyvät riskit Tiettyihin, myös tässä asiakirjassa mainittuihin, arvopapereihin liittyy yleisesti ottaen korkea riski. Tämä johtuu siitä, että niiden markkina-arvoon vaikuttavat monet tekijät, kuten arvopaperin liikkeeseenlaskijan operatiivinen ja taloudellinen tilanne, kasvunäkymät, luottoluokituksen ja korkotason muutokset, taloudellinen ja poliittinen toimintaympäristö, lainsäädännön muutokset, valuuttakurssit, muutokset sijoittajien odotuksissa jne. Mikäli arvopaperi noteerataan muussa kuin sijoittajan kotivaluutassa, valuuttakurssien muutos voi joko heikentää tai parantaa sijoituksen arvoa, hintaa tai tuottoa. Historialliset tuotot eivät ole tae tulevasta kehityksestä. Arviot tulevasta kehityksestä perustuvat oletuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Osakkeisiin sijoitetun pääoman voi menettää joko kokonaan tai osittain. Eturistiriidat Nordea-konserniin kuuluvat yhtiöt ja konsernin osakkuusyhtiöt sekä Nordea-konsernin henkilöstö voivat tarjota palveluja julkaisussa mainituille yhtiöille, pyrkiä saamaan niiltä liiketoimintaa, omistaa pitkiä tai lyhyitä positioita niissä tai olla muulla tavalla osallisena niiden sijoituksissa (johdannaiset mukaan lukien). Mahdollisten eturistiriitojen ja sisäpiiritiedon väärinkäytön ehkäisemiseksi tämän julkaisun tai raportin laatineet Nordea Markets- ja Savings & Wealth Offerings yksikköjen analyytikot ovat sitoutuneet noudattamaan konsernin sisäisiä ohjeita eettisistä toimintatavoista, sisäpiiritiedon hallinnoinnista, julkaisemattoman tutkimusmateriaalin käsittelystä, muiden konserniyhtiöihin kuuluvien yksiköiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä sekä henkilökohtaisesta kaupankäynnistä. Sisäiset ohjeet ovat voimassa olevan lainsäädännön ja alan markkinakäytäntöjen mukaiset. Sisäisten ohjeiden tarkoituksena on varmistaa esimerkiksi, että analyytikot eivät käytä väärin luottamuksellista tietoa tai myötävaikuta luottamuksellisen tiedon väärinkäyttöön. Osake- ja joukkolainatutkimukseen osallistuvat analyytikot työskentelevät erillään (sekä fyysisesti että teknisesti ja organisatorisesti erotettuna) muista Nordean investointipankkipalveluihin liittyvää neuvontaa tarjoavista yksiköistä (mukaan lukien asiakkaiden joukkolainojen liikkeeseenlaskujen järjestäminen). Nordea Marketsin ja Savings & Wealth Offeringsin periaatteena on, että pääomamarkkinatoiminnan tuottojen ja yksittäisen analyytikon palkitsemisen välillä ei ole yhteyttä. Konserniyhtiöt ovat kansallisten arvopaperinvälittäjien yhdistysten jäseniä siinä maassa, jossa konserniyhtiöllä on päätoimipaikka. Sisäiset ohjeet on laadittu arvopaperinvälittäjien yhdistysten suositusten mukaisesti. Tämä julkaisu tai raportti noudattaa Nordea-konsernin eturistiriitoja koskevia periaatteita, jotka ovat luettavissa osoitteessa Julkaisun laatimisesta vastaavien osakeanalyytikoiden henkilökohtaiset osakeomistukset: Mallisalkkujen ja suosituslistojen viimeisimmät muutokset: 8

9 Jakelua koskevat rajoitukset Tässä julkaisussa tai raportissa mainituilla arvopapereilla ei välttämättä voi käydä kauppaa kaikilla lainkäyttöalueilla. Tätä julkaisua tai raporttia ei ole tarkoitettu eikä sitä saa jakaa Yhdysvalloissa eikä yhdysvaltalaisille yksityishenkilöille. Mikäli tätä julkaisua tai raporttia jaetaan Singaporessa, se on tarkoitettu ainoastaan Singaporessa toimiville akkreditoiduille sijoittajille, asiantuntijasijoittajille tai institutionaalisille sijoittajille ja sitä saa jakaa ainoastaan heille. Nämä sijoittajat voivat ottaa yhteyttä Nordea Bankin Singaporen konttoriin, jonka osoite on 3 Anson Road, #22-01, Springleaf Tower, Singapore Tämän julkaisun tai raportin jakelijana voi toimia Nordea Bank S.A., Singapore Branch, jota valvoo Monetary Authority of Singapore. Luxemburgissa tämän julkaisun tai raportin jakelijana voi toimia Nordea Bank Luxembourg S.A., 562, rue de Neudorf, L-2015 Luxembourg, jota valvoo Commission de Surveillance du Secteur Financier. Isossa-Britanniassa tätä julkaisua tai raporttia voi jakaa institutionaalisille sijoittajille Nordea Bank AB, London Branch, 6th Floor, 5 Aldermanbury Square, London, EC2V 7AZ, jonka toimiluvan on antanut Ruotsin Finansinspektionen ja jota valvovat rajoitetusti Ison-Britannian Financial Conduct Authority ja Prudential Regulation Authority. Financial Conduct Authorityn ja Prudential Regulation Authorityn sääntelyn laajuutta koskevat yksityiskohdat ovat pyynnöstä saatavissa Nordeasta. Tätä julkaisua tai raporttia tai sen osaa ei saa monistaa, kopioida tai muuten jäljentää siihen soveltuvien tekijänoikeuslakien mukaisesti. Lisätietoja: Nordea Bank AB (publ) Smålandsgatan 17 SE Stockholm Sweden Reg.no Stockholm Nordea Danmark, filial af Nordea Bank AB (publ) Strandgade 3 DK-1401 Copenhagen K Denmark Reg.no Copenhagen Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Satamaradankatu 5, Helsinki FI Nordea Suomi Y-tunnus Helsinki Nordea Bank AB (publ), filial i Norge Essendrops gate 7 PO box 1166 Sentrum 0107 Oslo Reg.no MVA Nordea Bank S.A. Luxemburg 562 Rue de Neudorf L-2220 Luxembourg Luxemburg Reg.no. B Luxemburg Nordea Bank S.A. Zweigniederlassung Zürich Mainaustrasse CH-8008 Zürich Switzerland Reg.no. CH Zürich Nordea Bank S.A., Singapore Branch 3 Anson Road, #20-01 Springleaf Tower Singapore nordea@nordea.sg 9

h h i i h i i Veoneerin osakekurssi 12 kk, SEK

h h i i h i i Veoneerin osakekurssi 12 kk, SEK ǀ ǀ h h i i h i i Veoneerin osakekurssi 12 kk, SEK 550 500 450 400 350 300 250 200 150 07-18 10-18 01-19 Booztin osakekurssi 12 kk, SEK 90 80 70 60 50 40 03-18 06-18 09-18 12-18 Millicomin osakekurssi

Lisätiedot

i i h h h i i Stora Enson osakekurssi, 12 kk

i i h h h i i Stora Enson osakekurssi, 12 kk ǀ ǀ i i h h h i i Stora Enson osakekurssi, 12 kk 20 18 16 14 12 10 8 03-18 06-18 09-18 12-18 Metsä Boardin osakekurssi, 12 kk 11 10 9 8 7 6 5 4 03-18 06-18 09-18 12-18 UPM-Kymmenen osakekurssi, 12 kk 36

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot

Aamuraportti. Elekta Pohjoismaiseen mallisalkkuun

Aamuraportti. Elekta Pohjoismaiseen mallisalkkuun Aamuraportti 15.8.2017 Elekta Pohjoismaiseen mallisalkkuun Elektan osake houkuttelevalla tasolla Voitot kotiin hyvin nousseesta Telenorista Securitakselle uusi toimitusjohtaja Osakkeet olivat eilen hyvässä

Lisätiedot

h h h i h h h Finnairin osakekurssi 12 kk, EUR

h h h i h h h Finnairin osakekurssi 12 kk, EUR ǀ ǀ i Finnairin osakekurssi 12 kk, EUR 13 12 11 10 9 8 7 6 5 03-18 06-18 09-18 12-18 Sammon osakekurssi 12 kk, EUR 48 46 44 42 40 38 36 03-18 06-18 09-18 12-18 Norsk Hydron osakekurssi 12 kk, NOK 60 55

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Markus Sourander Nordea Investment Strategy & Advice Sijoittajilla haastava vuosituhat 2 mutta viime aikoina parempaa Lähde: ThomsonReuters 3 Osinkotuotto houkuttelee

Lisätiedot

Aamuraportti. Marraskuu pakettiin ennätyskurssein

Aamuraportti. Marraskuu pakettiin ennätyskurssein Aamuraportti 1.12.2017 Marraskuu pakettiin ennätyskurssein Amer seurantaan myy- suosituksella Verkkokauppa.com tarkensi ohjeistustaan SEB pankkisektorin suosikkipoiminta Marraskuu paketoitiin osakemarkkinoilla

Lisätiedot

Aamuraportti. UPM kotimaiseen mallisalkkuun

Aamuraportti. UPM kotimaiseen mallisalkkuun Aamuraportti 29.11.2017 UPM kotimaiseen mallisalkkuun Kotimaisten metsäyhtiöiden näkymät hyvät Pandora vahvassa nousussa Oriolalle uusi kilpailija Ruotsin apteekkimarkkinoilla Pörssit kääntyivät nousuun

Lisätiedot

Aamuraportti. YIT:lle päivitetty osta-suositus

Aamuraportti. YIT:lle päivitetty osta-suositus Aamuraportti 11.4.2017 YIT:lle päivitetty osta-suositus Geopolitiikka hermostuttanut Aasian aamussa Markkinoiden paraneminen ei näy YIT:n arvostuksessa Sanomalle osta-suositus Hollannin myyntien jälkeenkin

Lisätiedot

Aamuraportti. USA:n veroleikkauksista tuloskasvua

Aamuraportti. USA:n veroleikkauksista tuloskasvua Aamuraportti 20.12.2017 USA:n veroleikkauksista tuloskasvua Trumpin verouudistus valmistumassa Pohjoismaisille yhtiöille merkittävääkin tulostukea veroleikkauksesta Intrum Justitian osake luisui talousjohtajan

Lisätiedot

Aamuraportti. Tuloskausi käyntiin Yhdysvalloissa

Aamuraportti. Tuloskausi käyntiin Yhdysvalloissa Aamuraportti 12.10.2017 Tuloskausi käyntiin Yhdysvalloissa Elektan osakkeessa eilen perusteettoman jyrkkä lasku Orionin tavoitehintaan korotus NKT jakautuu kaapeli- ja siivouslaiteliiketoimintoihin Alkuviikon

Lisätiedot

Aamuraportti. Katseet USA:n työpaikkaraportissa

Aamuraportti. Katseet USA:n työpaikkaraportissa Aamuraportti 7.4.2017 Katseet USA:n työpaikkaraportissa Fedin luupissa USA:n palkkakehitys Corona-oluesta tunnettu Constellation ylitti odotukset SCA:n jakautumiselle vahvistus Markkinoilla oli eilen varovaiset

Lisätiedot

ǀ ǀ. h h h i h i h. Pohjanmeren Brent -öljyn hinta, USD/tynnyri, 24 kk

ǀ ǀ. h h h i h i h. Pohjanmeren Brent -öljyn hinta, USD/tynnyri, 24 kk i i Pojanmeren Brent -öljyn inta, USD/tynnyri, 24 kk 90 85 80 75 70 65 60 55 50 08-17 11-17 02-18 05-18 08-18 11-18 02-19 05-19 Yaran osakekurssi 12 kk, NOK 440 420 400 380 360 340 320 300 08-18 11-18

Lisätiedot

Aamuraportti. Nokia yli ennusteiden

Aamuraportti. Nokia yli ennusteiden Aamuraportti 27.7.2017 Nokia yli ennusteiden Nokia yli ennusteiden, mutta myös huonoja uutisia Keskolta tulospettymys PGS:ltä vahva tulos, näkymissä kysymysmerkkejä Osakkeet olivat eilen vahvassa myötätuulessa

Lisätiedot

Aamuraportti. Pörssit nousussa tulleista huolimatta

Aamuraportti. Pörssit nousussa tulleista huolimatta Aamuraportti 19.9.2018 Pörssit nousussa tulleista huolimatta Pandora nousi lehtihuhujen jälkeen Valmetilla yllätyksetön pääomamarkkinapäivä YIT:ltä aamulla uusi strategia Uusien tullien tuoma epävarmuus

Lisätiedot

Markkinakatsaus Muuttuva maailma. Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013

Markkinakatsaus Muuttuva maailma. Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Keskuspankeilla iso rooli Taloudet piristymässä 65 Teollisuuden luottamus,

Lisätiedot

Aamuraportti. Fediltä odotetaan koronnostoa

Aamuraportti. Fediltä odotetaan koronnostoa Aamuraportti 13.12.2017 Fediltä odotetaan koronnostoa Caverionilta ja NCC:ltä tulosvaroitukset Neste valitsi biodieseltehtaan sijainniksi Singaporen Orionin osakkeessa piristymisen merkkejä? Sijoittajien

Lisätiedot

Aamuraportti. Neljän päivän laskuputki katkesi. Trump jatkaa tulliuhkailuaan kritiikistä huolimatta. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Aamuraportti. Neljän päivän laskuputki katkesi. Trump jatkaa tulliuhkailuaan kritiikistä huolimatta. Osakemarkkinoiden kehityksiä Aamuraportti 6.3.2018 Neljän päivän laskuputki katkesi Trump jatkaa tulliuhkailuaan kritiikistä huolimatta Telia myi Azertel omistuksensa Novo Nordiskin uutuuslääke lanseerattu uusille markkinoille Osakemarkkinoiden

Lisätiedot

Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014

Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014 Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014 Jo viiden vuoden ralli Lähde: ThomsonReuters 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus Lähde: ThomsonReuters Talous

Lisätiedot

Aamuraportti. Pörssit laskussa Trumpin viestien perässä

Aamuraportti. Pörssit laskussa Trumpin viestien perässä Aamuraportti 23.5.2018 Pörssit laskussa Trumpin viestien perässä Aasian pörsseissä selvää laskua Hennes & Mauritzin pääomistaja kasvattanut omistustaan Macy s laskussa Kohl sin viestien painamana Viikko

Lisätiedot

Aamuraportti. Huhtamäen suositus tasolle osta

Aamuraportti. Huhtamäen suositus tasolle osta Aamuraportti 21.9.2018 Huhtamäen suositus tasolle osta Orion varautuu tuotekehitysputken etenemiseen YIT saa tukea Itä-Euroopan kasvusta Novon lääke voitti tutkimuksessa kilpailijan lääkkeen Viikko osakemarkkinoilla

Lisätiedot

Aamuraportti. Fediltä vihjailuja lisäkiristyksestä. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Aamuraportti. Fediltä vihjailuja lisäkiristyksestä. Osakemarkkinoiden kehityksiä Aamuraportti 21.3.2017 Fediltä vihjailuja lisäkiristyksestä DNA:n näkymät edelleen suotuisat Amerin arvostus houkuttelee, mutta Q1-odotukset haastavat PKC Groupin ostotarjous päättyy Osakkeet painuivat

Lisätiedot

Aamuraportti. Tulospettymykset painoivat tunnelmia

Aamuraportti. Tulospettymykset painoivat tunnelmia Aamuraportti 26.7.2017 Tulospettymykset painoivat tunnelmia Kovia kurssiliikkeitä eilen Helsingin pörssissä Konecranesin tulos odotetun vahva Cramolta lievä tulospettymys Osakkeet nousuun Euroopassa ja

Lisätiedot

Aamuraportti. USA:sta odotettu koronnosto

Aamuraportti. USA:sta odotettu koronnosto Aamuraportti 14.12.2017 USA:sta odotettu koronnosto Koroissa pientä laskua Fedin viestien jälkeen Ruotsalaisyhtiö Muntersilta tulosvaroitus Metsä Boardille 8 euron tavoitehinta näkymien noston jälkeen

Lisätiedot

Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito

Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Sijoittajilla jo viiden vuoden juhlat! 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus 3 Tulokset ja talous edelleen ylämäessä

Lisätiedot

Aamuraportti. Nesteeltä odotettu investointi Singaporeen

Aamuraportti. Nesteeltä odotettu investointi Singaporeen Aamuraportti 12.12.2018 Nesteeltä odotettu investointi Singaporeen Rantautuuko Amazonin verkkokauppa Pohjoismaihin? Sanomalta yritysosto oppimissegmentissä H&M:ltä viimeisen kvartaalin myyntiluvut maanantaina

Lisätiedot

Aamuraportti. Kiinan toimet nostavat osaketunnelmaa

Aamuraportti. Kiinan toimet nostavat osaketunnelmaa Aamuraportti 13.12.2018 Kiinan toimet nostavat osaketunnelmaa Uponor poistuu Aasiasta Viimeinen naula Telian Euraasian toimintojen arkkuun ABB neuvottelee sähköverkkoliiketoiminnan myynnistä Euroopan pörssit

Lisätiedot

Aamuraportti. Öljy palautunut alkuvuoden hintoihin

Aamuraportti. Öljy palautunut alkuvuoden hintoihin Aamuraportti 5.4.2017 Öljy palautunut alkuvuoden hintoihin Markkinoiden katseet kohti USA:n työpaikkalukuja Sellun hinnasta tukea metsäyhtiöille Koneen osakkeelle päivitetty pidä-suositus Osakemarkkinoiden

Lisätiedot

Aamuraportti. Muutoksia mallisalkkuihimme

Aamuraportti. Muutoksia mallisalkkuihimme Aamuraportti 6.4.2017 Muutoksia mallisalkkuihimme Fed puhui markkinoita alas Europris nousee Pohjoismaiseen mallisalkkuun Kesko lisätään Kotimaiseen mallisalkkuun Osakkeet painuivat eilen USA:ssa laskuun

Lisätiedot

Aamuraportti. Kone kasvoi ennakoitua enemmän

Aamuraportti. Kone kasvoi ennakoitua enemmän Aamuraportti 12.1.2018 Kone kasvoi ennakoitua enemmän EKP:n pöytäkirjat vahvistivat euroa ja nostivat korkoja Elisan osakkeelle osta-suositus 36 euron tavoitehinnalla Pandoralta realistisemmat kasvu- ja

Lisätiedot

Aamuraportti. Sellumarkkinoiden veto vauhdittaa Valmetia

Aamuraportti. Sellumarkkinoiden veto vauhdittaa Valmetia Aamuraportti 15.3.2018 Sellumarkkinoiden veto vauhdittaa Valmetia Wall Streetillä kolmas peräkkäinen pakkaspäivä Ruotsin asuntojen hinnat jatkoivat laskussa Valmetin osake yhä 20 %:n alennuksessa Eurooppalaispörssien

Lisätiedot

Aamuraportti. Vestaksen vauhti kiihtyy

Aamuraportti. Vestaksen vauhti kiihtyy Aamuraportti 10.1.2019 Vestaksen vauhti kiihtyy Teleoperaattorit laskussa Helsingissä Wärtsilällä mahdollisuus yllättää tilauksissa Laskemme Finnairin suosituksen tasolle pidä Euroopassa pörssit kirjasivat

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,8 % 50 % Korkosijoitukset 45,2

Lisätiedot

Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014

Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014 Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014 Sijoittajan onnenpäivät Lähde: ThomsonReuters kriiseistä huolimatta! USA:n valtion toimintojen sulkeminen

Lisätiedot

http://investorsonclimatechange.org/200- global-investors-managing-15-trillionassets-urge-g7-stand-paris-agreementdrive-swift-implementation/ http://unfccc.int/paris_agreement/items/ 9485.php http://www4.unfccc.int/ndcregistry/page

Lisätiedot

Aamuraportti. USA:n tuloskausi käynnistynyt odotettuakin paremmin. Tänään luvassa ostopäällikköindeksejä ja Nordean talouskatsaus

Aamuraportti. USA:n tuloskausi käynnistynyt odotettuakin paremmin. Tänään luvassa ostopäällikköindeksejä ja Nordean talouskatsaus Aamuraportti 24.1.2018 USA:n tuloskausi käynnistynyt odotettuakin paremmin Tänään luvassa ostopäällikköindeksejä ja Nordean talouskatsaus Nesteen osake ei enää heijasta todennäköisiä tulosnäkymiä Orionin

Lisätiedot

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00)

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00) Yhtiökokoukset 2015 Viikko 6/2015 To 05.02. Takoma: varsinainen yhtiökokous (klo 10.00) To 05.02. Panostaja: varsinainen yhtiökokous (klo 13.00) Viikko 7/2015 Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous,

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

Aamuraportti. USA:n autokaupasta tummia pilviä

Aamuraportti. USA:n autokaupasta tummia pilviä Aamuraportti 4.4.2017 USA:n autokaupasta tummia pilviä Maaliskuun autokauppa selvästi ennustettua tahmeampaa Novo Nordiskin tavoitehintaan korotus Uudet Company snapshot -yhtiökatsaukset kansainvälisistä

Lisätiedot

Pohjoismaista potkua portfolioon

Pohjoismaista potkua portfolioon Arvopaperi Sijoitusristeily 2007 Toni Teppala Equities Finland 24.3.2007 Ms Galaxy Esityksen sisältö Nordean tuki pohjoismaiseen osakekaupankäyntiin Pohjoismaisten osakemarkkinoiden näkymät Nordic 10 -suosituslista

Lisätiedot

Aamuraportti. Alkuvuoden vahva vire jatkui

Aamuraportti. Alkuvuoden vahva vire jatkui Aamuraportti 9.1.2019 Alkuvuoden vahva vire jatkui Veoneerilta vahvat tilauskasvuluvut Vuoden 2019 alun sellumarkkinakuulumiset TGS:n vuoden viimeinen neljännes jäi odotuksista Osakemarkkinat olivat eilen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015 Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa

Lisätiedot

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus 3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 %

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 % TOIMINNAN ALUSTA (2.2.2015) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 % 1 MENESTYKSESTÄ YKSITTÄISTEN SUOSITUSTEN TASOLLA 64 suositusta nyt maalissa: vertailuindeksiin nähden 51 x

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016 Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti

Lisätiedot

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30)

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30) Tulostiedot 2015 Viikko 4/2015 Pe 23.01. Basware: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 13.00) Viikko 5/2015 Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi

Lisätiedot

Aamuraportti. Stora Ensolta positiivinen tulosvaroitus

Aamuraportti. Stora Ensolta positiivinen tulosvaroitus Aamuraportti 13.4.2018 Stora Ensolta positiivinen tulosvaroitus USA:n kommentoinnin pehmeneminen miellytti markkinoita Lentoyhtiöt nousussa IAG:n Norwegian-ostoksesta Alumiiniyhtiö Norsk Hydrolle osta-suositus

Lisätiedot

KOMMENTTEJA

KOMMENTTEJA KOMMENTTEJA Salkumme kärsi viimeisimmästä markkinamyllerryksestä hieman laajaa markkinaa enemmän, mutta se on myös toipunut siitä laajaa markkinaa nopeammin. Uusin ideamme (avattu 13.3.) Automaatio ja

Lisätiedot

Viikkoraportti. Mitä on sijoittajan mielessä? Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Mitä on sijoittajan mielessä? Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 21.8.2017 Mitä on sijoittajan mielessä? Osakemarkkinoiden suunta oli menneellä viikolla kateissa. Talousluvut ja tuloskehitys ovat pysyneet vahvoina, mutta samaan aikaan geopolitiikka ja

Lisätiedot

Viikkoraportti. Valuutat valokeilassa. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Valuutat valokeilassa. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 7.8.2017 Valuutat valokeilassa Viime viikko sujui osakemarkkinoilla pääosin nousun merkeissä. Perjantaina tunnelmia piristi osaltaan USA:n talousuutiset, kun maan työpaikkaraportin mukaan

Lisätiedot

ǀ ǀ. h i i i i i i. S&P 500 -indeksin pisteluku 12 kk

ǀ ǀ. h i i i i i i. S&P 500 -indeksin pisteluku 12 kk h S&P 500 -ndeksn psteluku 12 kk 3 100 3 000 2 900 2 800 2 700 2 600 2 500 2 400 2 300 2 200 08-18 11-18 02-19 05-19 Valmetn osakekurss 12 kk, EUR 27 25 23 21 19 17 15 09-18 12-18 03-19 06-19 Huhtamäen

Lisätiedot

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Keitä olemme Miten pörssi toimii Miten voit hyötyä pörssinoteeratuista sijoitustuotteista Keitä

Lisätiedot

Aamuraportti. Outokumpu alennusmyynnissä. Outokumpu laskussa ferrokromiyllätyksestä huolimatta. USA:sta vahvoja auto- ja rekkamyyntilukuja

Aamuraportti. Outokumpu alennusmyynnissä. Outokumpu laskussa ferrokromiyllätyksestä huolimatta. USA:sta vahvoja auto- ja rekkamyyntilukuja Aamuraportti 4.4.2018 Outokumpu alennusmyynnissä Outokumpu laskussa ferrokromiyllätyksestä huolimatta Konecranes houkuttelevasti arvostettu suhteessa näkymiin USA:sta vahvoja auto- ja rekkamyyntilukuja

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015 Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi

Lisätiedot

Kaikki avoinna olevat ideat

Kaikki avoinna olevat ideat Kaikki avoinna olevat ideat 4.12.2017 KATEGORIA AVOIN IDEA AVAUSPVM TUOTTO VRT-INDEKSI TUOTTOERO SIJOITUSAIKA Osakkeet Suomi Citycon 4.12.2017 0 Orion 2.11.2017-13,7-3,6-10,1 32 Nokian Renkaat 6.3.2017

Lisätiedot

KOMMENTTEJA. Q4-tulosyllättäjä Pandora, joka on ollut raportin jälkeen voimakkaassa nousussa laskumarkkinassa

KOMMENTTEJA. Q4-tulosyllättäjä Pandora, joka on ollut raportin jälkeen voimakkaassa nousussa laskumarkkinassa KOMMENTTEJA Salkumme kärsi viimeisimmästä markkinamyllerryksestä hieman laajaa markkinaa enemmän, mutta se on myös toipunut siitä laajaa markkinaa nopeammin. Defensiivisyyttä lisätty markkinaturbulenssia

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Puolivuosikatsaus 30.6.2009 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO Rahastotyyppi: Osakerahasto, Suomi Rekisteröimisvuosi:

Lisätiedot

Viikkoraportti. Hyviä ja huonoja uutisia. Viime viikon uutisvirrassa

Viikkoraportti. Hyviä ja huonoja uutisia. Viime viikon uutisvirrassa Viikkoraportti Hyviä ja huonoja uutisia Viime viikon uutisvirrassa oli sijoittajille hyvää ja huonoa Viikkoraportti 29.7.219 Hyviä ja huonoja uutisia Sijoittajat saivat viime viikolla hyviä ja huonoja

Lisätiedot

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 %

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % TAALERI SIJOITUSIDEAT MSCI AC WORLD TR NET 11.3.2019 TOIMINNAN ALUSTA (2.2.2015) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % YLITUOTTO +4,44 % Kaikki tuotot euromääräisiä sisältäen kaupankäyntipalkkiot, osingot ja

Lisätiedot

Viikkoraportti. Osakkeet peruspainoon

Viikkoraportti. Osakkeet peruspainoon Viikkoraportti 7.1.2019 Osakkeet peruspainoon Viime viikko päätettiin Yhdysvalloissa kovaan nousuun. Osakemarkkinat hyppäsivät reilusti ylöspäin S&P 500 - indeksin kiivetessä 3,4 % ja Nasdaqin 4,3 %. Eurooppa

Lisätiedot

Viikkoraportti. Tuloskausi käynnistyy kotimaassa

Viikkoraportti. Tuloskausi käynnistyy kotimaassa Viikkoraportti 21.1.2019 Tuloskausi käynnistyy kotimaassa Osakemarkkinat jatkoivat vahvaa alkuvuottaan viime viikolla. Euroopassa Stoxx 600 -indeksi nousi viikon aikana yli 2 %. Yhdysvalloissa vuosi on

Lisätiedot

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2009 Disclosure Dates 2009 5.10.2009. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2009 Disclosure Dates 2009 5.10.2009. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance** Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet** Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual General Interim Reports/Summaries of Performance** Affecto Oyj Small cap 7 12.2. 12 14 3.4.

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 RAHASTO MALTILLINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,2 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki. OMX Nordic Exchange Helsinki. Julkistamisajankohdat 2008 Disclosure Dates 2008 29.10.2008

OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki. OMX Nordic Exchange Helsinki. Julkistamisajankohdat 2008 Disclosure Dates 2008 29.10.2008 Affecto Oyj Small cap 7 14.2. 11 14 31.3. 3 19 6.5. 32 7.8. 45 3.11. Ahlstrom Corporation Oyj Mid cap 5 1.2. 12 14 2.4. 3 17 25.4. 30 25.7. 44 28.10. x Aldata Solution Oyj Small cap 8 21.2. 13 3 19 8.5.

Lisätiedot

Viikkoraportti. Trumpin tulleista myyntipainetta. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Trumpin tulleista myyntipainetta. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 26.3.2018 Trumpin tulleista myyntipainetta Markkinat olivat viime viikolla vastatuulessa. Suurin paine tuli Trumpin Kiina-tulleista, mutta lasku sai lisäpontta teknologiayhtiöiden haasteista

Lisätiedot

Viikkoraportti. Talous ja tulokset siivittävät osakkeita. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Talous ja tulokset siivittävät osakkeita. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 3.4.2017 Talous ja tulokset siivittävät osakkeita Viime viikko merkitsi myös vuoden ensimmäisen neljänneksen loppua. Alkuvuosi sujui nousun merkeissä, ja merkillepantavaa on korjausliikkeiden

Lisätiedot

Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin. Pasi Sorjonen

Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin. Pasi Sorjonen Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin Pasi Sorjonen 13.10.2014 Yhdysvallat jatkaa tukevassa nousussa euroalue kompuroi Tulevaa Yhdysvallat: Hyvä yleiskuva säilyy Euroalue: Teollisuuden heikkous voi painaa

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,2 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus 9/2008 3/2009 9/2009 3/2010 9/2010 3/2011 9/2011 3/2012 9/2012 3/2013 9/2013 3/2014 9/2014 3/2015 9/2015 3/2016 9/2016 3/2017 9/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino

Lisätiedot

Viikkoraportti. Osakekaravaani jatkaa kulkuaan. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Osakekaravaani jatkaa kulkuaan. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 2.10.2017 Osakekaravaani jatkaa kulkuaan Kolmannen neljänneksen viimeinen viikko osakemarkkinoilla oli loivan nousuvoittoinen niin Euroopassa kuin USA:ssa. Suurin huomio markkinoilla keskittyi

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,5 % 50 %

Lisätiedot

Viikkoraportti. Pilviä taivaanrannalla osakkeet peruspainoon

Viikkoraportti. Pilviä taivaanrannalla osakkeet peruspainoon Viikkoraportti 2.7.2018 Pilviä taivaanrannalla osakkeet peruspainoon Edellisviikolla saimme seurata Trumpin tekojen vaikutuksia osakemarkkinoihin. Trumpin asettamien tullien aiheuttamat korkeammat teräksen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015 Markkinakatsaus Huhtikuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan noin 4,2 mrd euroa eli neljä prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin Euroalueella ostopäällikköindeksit

Lisätiedot

Aamuraportti. Kaivosyhtiöiden nousuralli jatkui

Aamuraportti. Kaivosyhtiöiden nousuralli jatkui Aamuraportti 4.3.2016 Kaivosyhtiöiden nousuralli jatkui Osakemarkkinoilla eilinen päivä oli varsin kaksijakoinen. Indeksitasolla liikkeet jäivät kohtuullisen pieniksi, ja suuntakin oli kateissa. Euroopassa

Lisätiedot

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2010 Disclosure Dates 2010 11.3.2010. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2010 Disclosure Dates 2010 11.3.2010. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance** Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet** Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual General Interim Reports/Summaries of Performance** Affecto Oyj Small cap 7 17.2. 10 12 25.3.

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Syyskuu 2015

Markkinakatsaus. Syyskuu 2015 Markkinakatsaus Syyskuu 2015 Talouskehitys Suomen vienti hienoisessa kasvussa heinäkuussa Pk-yritysten työllistämisnäkymät ovat Suomessa parantuneet keväästä Euroopan keskuspankki (EKP) valmis tarvittaessa

Lisätiedot

Viikkoraportti. Osakkeilla kova laskuviikko takana

Viikkoraportti. Osakkeilla kova laskuviikko takana Viikkoraportti 29.10.2018 Osakkeilla kova laskuviikko takana Globaalit osakemarkkinat liikkuivat viime viikolla alaspäin Kiinan elvytysvihjailusta huolimatta. Euroissa laskettuna globaalit osakkeet peruuttivat

Lisätiedot

Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014

Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014 Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja Pasi Sorjonen 03/02/2014 Keskuspankit sekä työllisyys- ja luottamusluvut vievät huomion Viime viikon antia: Fed pienensi odotetusti ostoohjelmaansa Hyviä Q4 BKT-lukuja

Lisätiedot

Viikkoraportti. Korot osakkeiden isoin uhka. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Korot osakkeiden isoin uhka. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 15.1.2018 Korot osakkeiden isoin uhka Pörssiviikko jatkui maailman pääpörsseissä kevyessä myötätuulessa ja Euroopassa viikkotasolla Stoxx 600 -indeksi sulkeutui 0,3 % nousuun syklisten toimialojen

Lisätiedot

Viikkoraportti. Maailmalta hyviä tulosviestejä. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Maailmalta hyviä tulosviestejä. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 30.10.2017 Maailmalta hyviä tulosviestejä Euroopan keskuspankki ilmoitti torstain korkokouksessaan sijoittajien odotusten mukaisesti joukkolainojen osto-ohjelman pidentämisestä. Ohjauskorkoon

Lisätiedot

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,6 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 AVAIMESI VAHVAAN VARAINHOITOON Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 Markus Salin Salkunhoitaja Elina Pankkiiriliike Oy www.elinavh.fi Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 1/2018 ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,4 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Osakemarkkinat, muu maailma * Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta

Osakemarkkinat, muu maailma * Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta Euroopan markkinat Osakemarkkinat, muu maailma * Korot, raaka-aineet Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta OMX Helsinki 7664.1-0.7 % 4.1 % Nasdaq 4586.5 0.8

Lisätiedot

Viikkoraportti. Osakemarkkinoiden kehityksiä. Aurinko paistaa osakkeille kesälläkin. Osakemarkkinaindeksejä. Keskuspankkihermoilua

Viikkoraportti. Osakemarkkinoiden kehityksiä. Aurinko paistaa osakkeille kesälläkin. Osakemarkkinaindeksejä. Keskuspankkihermoilua Viikkoraportti 3.7.2017 Osakeylipainossa tuloskauteen Viime viikon kurssiheilunnasta huolimatta toinen vuosineljännes päättyi nousevin kurssein, vaikka pientä turvasatamahakuisuutta olikin havaittavissa

Lisätiedot

INSTITUUTIO RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

INSTITUUTIO RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5 % 25 % Korkosijoitukset 69,5 % Joukkolainat

Lisätiedot

Viikkoraportti. Tuloskausi käyntiin yskähdellen. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Tuloskausi käyntiin yskähdellen. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 24.7.2017 Tuloskausi käyntiin yskähdellen Tuloskauden ensimmäinen todella kiireinen viikko osoittautui pettymykseksi varsinkin Euroopassa. Vaikka USA:ssa indeksit nousivat hieman viikon

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

INSTITUUTIO RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

INSTITUUTIO RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 75,8 % 75 % Korkosijoitukset 24,2 % Joukkolainat 19,0

Lisätiedot

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Sijoitus Invest messut 2013 Helsinki 13.-14.11.2013 Vesa Laisi, Vacon Oyj:n toimitusjohtaja Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin. Esitys sisältää

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 75,4 % 75 %

Lisätiedot

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl.

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl. Varainhoito Rahastot Pääomaturvatut Elina Pankkiiriliike 5. huhtikuuta 2008 Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö Elina toimii Rahoitustarkastuksen myöntämällä toimiluvalla

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku)

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 100066821 866 Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 01.03.2019-31.03.2019 Vak.os.yht.Mandatum Life PL 627 00101 HELSINKI SALKKURAPORTTI Yhteyshenkilö: eq Varainhoito Oy Asiakaspalvelu Aleksanterinkatu

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015 Markkinakatsaus Lokakuu 2015 Talouskehitys Maailmanpankki laski Itä- ja Kaakkois-Aasian sekä Kiinan kasvuennusteita Kansainvälinen valuuttarahasto laski globaalin kasvuennusteen tasoille 3,1 prosenttia

Lisätiedot

Viikkoraportti. Osakemarkkinoiden heilunta lisääntynyt. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Osakemarkkinoiden heilunta lisääntynyt. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 20.11.2017 Osakemarkkinoiden heilunta lisääntynyt Osakemarkkinoiden suunta oli viime viikolla loivasti laskuvoittoinen. Talousluvut ovat pysyneet vahvoina, mutta tuloskauden viestit ovat

Lisätiedot

Viikkoraportti. Euroopan hyvät ja huonot uutiset. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Euroopan hyvät ja huonot uutiset. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 12.6.2017 Euroopan hyvät ja huonot uutiset Tapahtumarikkaan markkinaviikon pörssiliikkeet jäivät viikkotasolla maltillisiksi, vaikka perjantai olikin USA:ssa hermostunut. S&P 500 -indeksi

Lisätiedot

Talouden näkymät Pörssi-ilta Tampere 27.11.2013 Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Arvopaperivälitys LähiTapiola Pankki Oyj

Talouden näkymät Pörssi-ilta Tampere 27.11.2013 Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Arvopaperivälitys LähiTapiola Pankki Oyj Talouden näkymät Pörssi-ilta Tampere 27.11.2013 Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Arvopaperivälitys LähiTapiola Pankki Oyj Talouden näkymissä aiempaa positiivisempaa virettä myös suomalaisten yhtiöiden kannalta

Lisätiedot