Aamuraportti. USA:n tuloskausi käynnistynyt odotettuakin paremmin. Tänään luvassa ostopäällikköindeksejä ja Nordean talouskatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aamuraportti. USA:n tuloskausi käynnistynyt odotettuakin paremmin. Tänään luvassa ostopäällikköindeksejä ja Nordean talouskatsaus"

Transkriptio

1 Aamuraportti USA:n tuloskausi käynnistynyt odotettuakin paremmin Tänään luvassa ostopäällikköindeksejä ja Nordean talouskatsaus Nesteen osake ei enää heijasta todennäköisiä tulosnäkymiä Orionin Diagnostica-myynti avaisi oven lisäosingoille Euroopan pörssit sulkeutuivat eilisen sahailunsa päätteeksi loivaan nousuun ja myönteinen vire jatkui myös Yhdysvalloissa. New Yorkissa etenkin teknologiaosakkeet olivat vauhdissa Nasdaq indeksin kiivettyä 0,7 % mm. Netflixin tulosylityksen innoittamana. Pohjoismaisittain tuloksia saadaan enemmän vasta huomenna, mutta USA:ssa tulosvuorossa ovat tänään mm. autoyhtiö Ford, jakautumista väläyttänyt monialayhtiö General Electric sekä sädehoitolaiteyhtiö Elektan amerikkalaiskilpailija Varian. USA:n tuloskauden alkutahdit ovat olleet varsin myönteisiä. Yli 80 % kaikista S&P 500 yhtiöistä on tähän mennessä ylittänyt markkinoiden konsensusennusteet sekä liikevaihdon että tuloksen osalta, vaikka tulosodotuksia nostettiinkin ennen raportointikautta. Toistaiseksi tuloksistaan on raportoinut reilut 70 S&P 500 indeksin yhtiötä. Luvassa ostopäällikköindeksejä ja Nordean talouskatsaus Tänään markkinoiden päähuomio kohdistuu Euroopan ostopäällikköindekseihin, joiden odotetaan pysyneen lähellä edelliskuun erittäin vahvoja lukemia. Saksan luottamusindeksit julkaistaan klo 10:30 ja koko euroalueen osalta klo 11. Osakemarkkinoiden kehityksiä Indeksit Muutos, % 1 pv 5 pv 1 kk 2018 Pohjoismaat OMX Helsinki Cap OMX Helsinki OMXS30, Ruotsi OBX, Norja OMXC20, Tanska Eurooppa Stoxx 600, EU DAX, Saksa FTSE 100, UK USA S&P Dow Jones Nasdaq Aasia ja kehittyvät markkinat Nikkei 225, Japani Hang Seng, Hongkong Shanghai Comp, Kiina Sensex 30, Intia RTS, Venäjä Indeksifutuurit Nasdaq 100, USA 0.1 S&P 500, USA 0.1 Lisäksi tänään klo 10 julkaistaan Nordean tuore Economic Outlook. Aiheesta järjestetään tänään klo 12 webinaari, jossa Aki Kangasharju ja Tuuli Koivu esittelevät Nordean tuoreen talousennusteen ja vastaavat sen jälkeen kuuntelijoiden kysymyksiin. Webinaariin voi ilmoittautua viereisestä linkistä. Nesteen osake ei heijastele todennäköisiä tulosnäkymiä Nesteen osake on jatkanut nousuaan, ja osakkeen arvostus ei tällä hetkellä mielestämme heijasta kovin todennäköisiä tulosskenaarioita tulevaisuudesta. Liikevoittotaso on tällä hetkellä reilun miljardin euron tasolla, mutta nykyinen osakekurssi näyttäisi heijastavan lähes 50 % korkeampaa tulostasoa. Tähän on mielestämme vaikea yltää edes vuonna 2023, kun yhtiön uusi tuotantolaitos on käynnistynyt. Lisäksi uusiutuvia polttoaineita koskeviin viranomaispäätöksiin liittyy isoja epävarmuustekijöitä lähivuosina niin Euroopassa kuin USA:ssa. Odotamme Nesteeltä heikohkoa Q4 tulosta perinteisestä öljynjalostuksesta, mutta vahvan tuloskunnon uusiutuvissa polttoaineissa jatkuneen. Odotamme Nesteen myös ohjeistavan menestyksekästä alkanutta vuotta. Osakemarkkinaindeksejä /17 04/17 07/17 10/17 OMX Helsinki S&P 500 Teemu Mäkelä Eero Färkkilä Markus Sourander Head of Equity Strategy & Quant, Finland Senior Analyst Senior Analyst teemu.makela@nordea.com eero.farkkila@nordea.com markus.sourander@nordea.com

2 Nesteen osakekurssi, 3 v EUR /15 07/15 01/16 07/16 01/17 07/17 Investor jatkoi tasaista osingon kasvattamistaan SEK per osake , 2018 ennuste Nordea Markets Korkoja ja valuuttoja Seuraava Ennuste Ohjauskorot Nyt, % kokous 3 kk EKP (talletuskorko) Fed Muutos Ennuste Markkinakorot Nyt, % 5 pv, %yks 3 kk* Euribor 3kk Euribor 12 kk Saksa 5v Saksa 10v USA 10v Muutos Ennuste Valuuttakurssit Nyt 5 pv 3 kk* EUR/USD % 1.17 EUR/JPY % EUR/SEK % 9.75 Öljy, Brent USD % Kulta, unssi, USD %, Nordea Osinkoa odotamme Nesteen maksavan 1,59 euroa osakkeelta, mikä nykykurssilla tarkoittaisi 2,7 %:n osinkotuottoa. Tänään julkaistussa tulosennakkoanalyysissä pidettiin ennallaan Nesteen osakkeen myysuositus ja 40 euron tavoitehinta. Neste julkaisee tuloksensa 7. helmikuuta. Investorin tulos odotuksiin Pohjoismaisen mallisalkun sijoitusyhtiö Investor julkaisi eilen tuloksensa. Investorin viimeisen vuosineljänneksen osakekohtainen nettovarallisuus 440 kruunua oli linjassa konsensusennusteiden kanssa. Osinkoa viime vuodelta Investor maksaa 12 kruunua, joka on 9 % vuoden takaista enemmän. Investorkin siirtyy jakamaan osinkonsa kahdessa erässä, toukokuussa 8 kruunua ja marraskuussa loput 4 kruunua. Salkkuyhtiöiden osalta Investor kertoi alaskirjanneensa listaamattoman yksityisiä terveydenhuoltopalveluja tarjoavan Aleriksen omistuksen arvoa neljänneksellä alaspäin. Toisaalta listaamattomien leikkaussali ja haavanhoitotuotteita valmistava Mölnlycken ja liikkumisen apuvälineitä valmistavan Permobilin liikevaihdon kasvuissa nähtiin piristymisen merkkejä vahvan kehittyvien markkinoiden kysynnän myötä. Investorin salkkukokonaisuus tarjoaa laajan houkuttelevan salkun sekä listattuja että listaamattomia yhtiöitä. Mielestämme läpinäkyvyyden parantuminen sekä erityisesti listaamattomien salkkuyhtiöiden vahvat kassavirrat ja kasvunäkymät puoltavat edelleen pienempää aliarvostusta suhteessa omistusten arvoon. Investorin osake päätyi tulospäivän päätteeksi 1,3 %:n nousuun. Nordea Marketsin tänään päivitetty suositus osakkeelle on osta muuttumattomalla 510 kruunun tavoitehinnalla. Orionin Diagnostica-myynti avaisi oven lisäosingoille Kotimaisen mallisalkun lääkeyhtiöpoiminta Orion tiedotti eilen selvittävänsä Diagnostica yksikön mahdollista myyntiä tai muuta järjestelyä. Vuonna 2016 yhtiö teki 55 miljoonan euron liikevaihdolla (noin 5 % koko Orionista) 8,4 miljoonan euron tuloksen (noin 3 % koko konsernista). Myyntisuunnitelmiin kannustanee se, että diagnostiikkayksikön synergiat loppukonserniin ovat vähäiset, minkä lisäksi toimialan arvostuskertoimet ovat tällä hetkellä korkealla. Niinpä arvioimmekin, että kauppahinta voisi nousta miljoonaan euroon eli noin 1,06 1,41 euroon osakkeelta. Myynti saattaisikin poimia ylimääräistä voitonjakoa Orionin osakkeenomistajille. Nykyinen ennusteemme yhtiön osingoksi vuodelta 2017 on 1,40 euroa (osinkotuotto 4,3 %) ja vuodelta ,45 euroa. Orionin osake sulkeutui lähes muuttumattomana 33,25 euroon. Orionin osake on elpynyt vuoden alusta 7 %, kun eurooppalainen terveydenhuoltosektori on noussut vastaavassa ajassa vain prosentin. Analyytikkokonsensus on viime kuukausina laajemminkin kääntynyt aiempaa positiivisemmaksi Orionin suhteen. Lisäksi Orionin ulkomaalaisomistuksen osuus on jo palautunut lähelle voimakkainta kurssinousua edeltäneitä lukemia. Nordea Marketsin suositus osakkeelle on osta tavoitehinnalla 45 euroa. Orion julkaisee tuloksensa 7. helmikuuta. 2

3 Ponssen osakekurssi, 12 kk EUR /17 04/17 07/17 10/17 01/18 Bravidan osakekurssi, 12 kk SEK /17 04/17 07/17 10/17 01/18 NCC:n osakekurssi, 12 kk SEK /17 04/17 07/17 10/17 01/18 Tulospettymysriskejä Ponssen Q4-tuloksessa? Odotuksemme metsäkoneyhtiö Ponssen kolmen viikon päästä julkaistavaa Q4 tulosta kohtaan ovat selvästi markkinaodotuksia varovaisemmat. Aamulla julkaistussa tulosennakkoanalyysissä ennustamme 15 miljoonan euron liikevoittoa, mikä on noin 15 % alle markkinoiden konsensusennusteen, sillä tehdas käy jo täydellä kapasiteetilla. Uusia tilauksia sen sijaan ennakoimme Ponssen edelleen keränneen vahvasti. Odotamme yhtiön ohjeistavan kuluvalle vuodelle edellisvuoden tasoista liikevoittoa, sillä Vieremän tehtaan lisäkapasiteetti näkyy vasta vuoden jälkimmäisellä puoliskolla, mutta kapasiteetin laajennus lisää vastaavasti kustannuksia. Suositus osakkeelle on pidä, mutta mahdollinen Q4 pettymys voisi avata vielä houkuttelevan ostonpaikan pidemmällä aikavälillä houkuttelevaan osakkeeseen. Ruotsin asuntomarkkinat painaneet rakennussektorin yhtiöitä Ruotsin ja Norjan asuntomarkkinahuolet ja laskeneet asuntojen hinnat ovat heijastuneet epävarmuutena ja ennustelaskuina pohjoismaisen rakennussektorin yhtiöiden osalta. Aamun tuoreessa päivityksessä odotamme asuntojen hintojen laskevan vielä tulevien kuukausien aikana 1 3 % ja vakautuvan vuoden toisella puoliskolla. Ensi vuoden osalta odotamme vakaata hintakehitystä. Historiaan tarkasteltaessa aikaisemmissa sykleissä 10 % hinnanpudotukset ovat johtaneet uusien asuntojen aloitusmäärien voimakkaaseen supistumiseen. Tämä yhdistettynä alhaisempaan kannattavuuteen on painanut toimialan yhtiöiden kursseja viime vuoden keväästä lähtien. Pohjoismaisen mallisalkun rakennussektorin poimintojen osalta Ruotsin asuntomarkkinoiden merkitys on rajallinen. Pidämme kiinteistöhuolto ja talotekniikkayhtiö Bravidan kurssilaskua ylimitoitettuna, sillä uudisasuntorakentamisen merkitys on Bravidalle varsin rajallinen. Lisäksi Bravidan tilauskanta on jatkanut vahvassa kasvussa, mikä valaa tukevan perustan lähivuosien ennustetulle yli 10 %:n tuloskasvulle. Tuloskasvun lisäksi ennustetut vahvat kassavirrat sekä osakkeen maltillinen arvostus tekevät Bravidasta houkuttelevan osakepoiminnan. NCC on Pohjoismaiden johtavia rakennusyhtiöitä, joka rakentaa niin liikekiinteistöjä ja asuntoja kuin teollisuuskohteita ja julkisia projekteja. Yhtiön liikevaihdosta noin kolmannes tulee Ruotsin asuntomarkkinoista. NCC:n kurssipudotus tulosvaroitusten ja asuntomarkkinahuolien myötä on viime vuoden huipuista yli 30 %. Näemme yhtiön riskin ja tuoton suhteen houkuttelevana. Positiivista osakenäkemystämme tukee NCC:n vahva ja kasvava tilauskanta sekä houkutteleva osinkotuotto. Ensi vuoden osalta ennustamme 5 % osinkotuottoa. Vahva tase mahdollistaa hyvän osinkotuoton ja parantuva kassavirta jarruttaa myös osakkeen laskuriskiä. 3

4 Nordea Marketsin seurannassa olevat suomalaisyhtiöt Nordea Marketsin pohjoismaisten osakkeiden suositusrakenteeseen muutoksia Olemme muuttaneet osakesuosituksiamme niin, että jatkossa osakesuosituksen tavoitehinta viittaa osakkeen tuottopotentiaaliin 12 kuukauden aikajänteellä. Myös uudistetussa suositusrakenteessa suosituksia annetaan kolmiportaisella osta pidä myy asteikolla, mutta jatkossa pidä suosituksella oleville osakkeille ei ole annettu tavoitehintaa, sillä osakkeen nykykurssi on näkemyksemme mukaan lähellä osakkeen käypää arvoa. Yhtiö Kurssi, eur Suositus Tavoite- Suositus Tuotto (osinko huomioiden) P/E P/E Osinko Osinko-% hinta, eur päivitetty 1 pv 5 pv 1 kk 12 kk 2017E 2018E 2017E, eur 2017E 2018E Ahlstrom-Munksjö Osta % 0.2% 4.1% 31% % 4.0% Alma Media 7.94 Osta % 4.2% 9.5% 53% % 3.0% Amer Sports Myy % 4.8% 1.8% -7% % 2.8% Aspo 9.86 Pidä % -0.4% 5.6% 13% % 4.4% Atria #N/A #N/A #N/A 0.3% 0.2% 6.0% 5% #N/A #N/A #N/A #N/A Basw are Osta % -10.9% -10.9% 16% nm nm % 0.0% Cargotec Osta % -2.1% 1.3% % 2.6% Caverion 6.51 Osta % 2.9% 8.7% -17% % 3.3% Citycon 2.25 Osta % 2.7% 6.1% 2% % 5.8% Cramo Osta % -0.4% -0.3% -11% % 3.8% Detection Technology Pidä % 3.3% 1.8% 40% % 1.9% Elisa Osta % 3.6% 1.6% % 5.4% DNA Osta % -0.3% -2.0% 44% % 5.5% Etteplan 8.18 Osta % -1.9% 4.1% 43% % 2.7% Finnair Myy % -2.4% -14.6% 153% % 0.9% Fiskars #N/A #N/A #N/A 0.2% -0.2% 4.9% 43% #N/A #N/A #N/A #N/A Fortum Pidä % 1.9% 8.8% 30% % 6.1% HKScan 3.14 #N/A #N/A #N/A 0.6% 0.6% -1.3% 0% #N/A #N/A #N/A #N/A Huhtamaki Pidä % 0.3% -3.9% 1% % 2.6% Kemira Osta % 1.5% 3.3% 5% % 4.5% Kesko Pidä % 2.5% 5.4% 5% % 4.7% Kone Pidä % 2.5% 2.9% 6% % 4.0% Konecranes Osta % 2.3% 8.9% 23% % 2.6% Lassila & Tikanoja Osta % 4.3% 6.3% 0% % 5.4% Marimekko #N/A #N/A #N/A -1.2% 1.7% 20.9% 35% #N/A #N/A #N/A #N/A Metsä Board 7.65 Pidä % -0.3% 7.5% 17% % 3.5% Metso Pidä % 5.8% 0.6% 5% % 3.8% Neste Myy % 4.1% 8.4% 76% % 2.9% Nokia 4.01 Osta % -0.8% -0.5% -4% % 5.0% Nokian Renkaat #N/A #N/A #N/A -0.8% 2.1% 5.7% 18% #N/A #N/A #N/A #N/A Nordea % 1.0% 1.4% 1% % 6.6% Olvi Pidä % 0.3% -0.1% 9% % 2.9% Oriola 3.02 Pidä % -1.1% 7.1% -28% % 4.6% Orion Osta % 5.9% 9.5% -19% % 4.4% Outokumpu 7.97 Osta % 2.7% 7.4% -5% % 3.6% Outotec 7.27 Myy % 3.3% 4.1% 35% nm % 0.7% Ponsse Pidä % -1.5% 0.3% 13% % 2.8% Pöyry 5.30 Osta % 10.0% 14.0% 57% % 1.9% Raisio 4.35 #N/A #N/A #N/A 1.4% 1.3% 16.2% 27% #N/A #N/A #N/A #N/A Ramirent 8.17 Osta % 1.9% 3.5% 20% % 4.9% Rapala 3.53 #N/A #N/A #N/A 0.9% 1.7% 4.7% -16% #N/A #N/A #N/A #N/A Sampo Osta % 3.9% 6.0% 21% % 5.5% Sanoma Pidä % -1.9% -0.5% 34% % 3.6% Silmäasema 7.00 Osta % -1.7% 7.2% -8% % 4.3% SSAB A 4.91 Pidä % 2.0% 9.1% 29% % 2.9% Stockmann 4.43 #N/A #N/A #N/A 2.1% 0.9% -0.1% -38% #N/A #N/A #N/A #N/A Stora Enso Osta % 1.5% 7.3% 37% % 3.3% Technopolis 4.17 Pidä % -1.8% 4.3% 40% % 3.8% Telia 3.83 Pidä % 0.1% 1.9% 7% % 5.8% Tieto Pidä % 1.7% 7.7% 15% % 4.4% Tikkurila #N/A #N/A #N/A 0.0% -5.7% -8.8% -11% #N/A #N/A #N/A #N/A Tokmanni 7.66 Osta % 2.9% 11.2% -9% % 6.7% UPM-Kymmene Osta % 0.3% 3.1% 17% % 4.0% Uponor Osta % 1.2% 2.8% 5% % 3.5% Valmet Osta % 2.1% 9.2% 29% % 3.3% Verkkokauppa.com 7.37 Pidä % -3.5% 6.0% 6% % 3.4% Wärtsilä Osta % 3.5% 5.1% 30% % 2.5% YIT % -0.6% 8.2% -11% % 4.9% Lähde: Nordea Markets, Thomson Reuters. Ennusteet Nordea Markets 4

5 Kotimainen mallisalkku Mallisalkun sektorijakauma 5% 15% 5% 5% 5% 0% 35% Kotimaiseen mallisalkkuun yhtiöitä myös 2,5 %:n painolla Olemme tehneet muutoksen Kotimaisen mallisalkun yhtiöpainoihin vuoden 2018 alusta alkaen. Jatkossa salkkuyhtiöiden painot määritetään 2,5 % yksikön välein pienimmän yhtiökohtaisen salkkupainon ollessa siis 2,5 %. Yhtiöiden enimmäismäärä on silti edelleen 20 yhtiötä. Aiemmin yhtiöpainot määriteltiin 5 % yksikön välein. Nostimme mallisalkkuun kiinteistöhuoltoyhtiö Caverionin, jonka viime kuukausien voimakkaassa kurssilaskussa on mielestämme jo huomioitu riittävästi yhtiön projektiliiketoimintojen haasteet. Kevensimme salkussa Koneen painoa 7,5 %:iin, sillä hissiyhtiön osakkeen kireä arvostus ja odotettu tuloskasvu pitävät osakkeen nousuvaran näkemyksemme mukaan melko rajallisena. Teollisuus Rahoitus Yhdyskuntapalvelut Tietoliikenne Energia 20% Perusteollisuus IT Päivittäistavarat Terveydenhuolto Kulutustavarat Edellisessä muutoksessa lisäsimme UPM Kymmenen salkkuun 5 % yksikön painolla. Sellun hinnan nousun myötä myös paperin hintanäkymät ovat vahvistuneet, mikä hyödyttää UPM:ää mittavan ja tehokkaan paperituotantonsa sekä integroidun sellutuotantonsa myötä. UPM:n tase on jo kohta nettovelaton ja ennusteillamme vapaan kassavirran tuotto nousee yli 8 %:iin. Siirsimme painoa UPM:ään Stora Ensosta, joka on viimeisen vuoden aikana noussut selvästi enemmän kuin UPM mm. suuremman sellun nettotuotantonsa myötä. Säilytimme kuitenkin 5 % yksikön painon Stora Ensossa. Viimeisimmät muutokset: Koneen painoa pienennettiin (-2,5 %) Caverion lisättiin salkkuun (+2,5 %) Stora Enson painoa pienennettiin (-5 %) UPM-Kymmene lisättiin (+5 %) Fortumin painoa kevennettin (-5 %), Nokian painoa lisättiin (+5 %) Sektori/yhtiö Paino M.arvo, meur Tuotto, % P/E Osinko, % 1 kk 3 kk 12 kk 2017E 2018E 2017E 2018E Ene rgia Perusteollisuus 20% Kemira 5% 1, Outokumpu 5% 3, UPM-Kymmene 5% 14, Stora Enso 5% 11, Teollisuustuotteet 35% Caverion 2.5% 890NULL -9 NULL KONE 7.5% 20, Konecranes 5% 3, Uponor 5% 1, Valmet 5% 2, Wärtsilä 5% 10, YIT* 5% Kulutustavarat 0% Päivittäistavarat 5% Kesko 5% 4, Terveydenhuolto 5% Orion 5% 4, Rahoitus Sampo 26, Informaatioteknologia 15% Nokia 15% 23, Tietoliikennepalvelut 5% Telia 5% 16, Yhdyskuntapalvelut 5% Fortum 5% 15, *YIT:n suositusta ei päivitetä, sillä Nordealla on rooli YIT:n ja Lemminkäisen yhdistymisessä, ennusteet Nordea Markets 5

6 Pohjoismainen mallisalkku Mallisalkun maajakauma Tanska 19% Suomi 17% Norja 8% Ruotsi 56% Valmet, Munters ja Bravida joulukuussa salkkuun Lisäsimme joulukuun alussa Pohjoismaiseen mallisalkkuun Valmetin sekä ruotsalaisen Muntersin ja Bravidan. Kolmikolle teki tilaa hyvin tuottanut norjalainen henkivakuuttaja Storebrand. Konepajakonserni Valmetin osakkeen nykyhinnoittelussa ei laiteliiketoiminnalle anneta käytännössä lainkaan arvoa. Ruotsalainen kiinteistöhuolto ja talotekniikkayhtiö Bravida on puolestaan ollut myyntipaineessa Ruotsin asuntomarkkinahuolien takia. Pidämme kurssilaskua kuitenkin ylimitoitettuna, sillä uudisasuntorakentamisen merkitys on Bravidalle varsin rajallinen. Mallisalkun sektorijakauma 6% 19% 3% 5% 13% Teollisuus Kulutustavarat Päivittäistavarat Energia IT 6% 0% Viimeisimmät muutokset: Storebrand poistettiin, Valmet, Bravida ja Munters lisättiin Danske Bank poistettiin, Nokia lisättiin Trelleborg poistettiin, Carlsberg lisättiin 22% 14% 12% Rahoitus Terveydenhuolto Perusteollisuus Tietoliikenne Yhdyskuntapalvelut Energiatehokkaita ilmankäsittelyratkaisuja toimittava Munters listautui Tukholman pörssiin toukokuussa, ja pörssitaival on alkanut kangerrellen. Muntersin kohdemarkkinat tarjoavat kuitenkin yhtiölle vahvan kasvualustan. Esimerkiksi datakeskusten viilentämiseen kohdennettujen ratkaisujen odotetaan kasvavan yli 30 % vuositasolla seuraavat vuodet. Marraskuussa kotiutimme voitot hyvin tuottaneesta Danske Bankista ja lisäsimme sen tilalle Nokian. Mielestämme Nokian kolmannen neljänneksen tuloksen ja ensi vuoden varovaisen ohjeistuksen jälkeinen kurssireaktio oli mittakaavaltaan liian suuri. Sektori/yhtiö Maa Paino Osakekursshinta 1 kk 12 kk 2018E 2017E, % 2018E, % Tavoite- Muutos, % P/E Osinko, % Ene r gia BW Offshore Norja NOK Petroleum Geo-Services Norja NOK Perusteollisuus Outokumpu Suomi EUR Teollisuustuotteet Bravida Ruotsi SEK Intrum Ruotsi SEK Munters Ruotsi SEK NCC Ruotsi SEK Securitas Ruotsi SEK Uponor Suomi EUR Valmet Suomi EUR Wallenius Wilhelmsen Log. Norja NOK Kulutustavarat Autoliv Ruotsi SEK Europris Norja NOK Pandora Tanska DKK Päivittäistavarat Carlsberg Tanska DKK Essity Ruotsi SEK Sw edish Match Ruotsi SEK Terveydenhuolto Elekta Ruotsi SEK Novo Nordisk Tanska DKK Rahoitus Investor Ruotsi SEK SEB Ruotsi SEK Informaatioteknologia Nokia Suomi EUR Tietoliikennepalvelut Millicom Ruotsi SEK , Nordea Markets. 6

7 Globaalissa mallisalkussa suosikit Pohjoismaiden ulkopuolelta Globaalin mallisalkun maajakauma Mallisalkun sektorijakauma 7% Irlanti 3% Belgia 3% Italia 7% Saksa 7% Ranska 7% Taiwan 3% UK 3% 3% 13% Rahoitus Kulutustavarat Teollisuus Energia Tietoliikenne Hollanti 3% Viimeisimmät muutokset: ABN-Amro lisättiin Citigroup poistettiiin Mondelez lisättiin General Motors poistettiiin Lear lisättiin Hanesbrands poistettiiin 20% USA 54% 17% IT Terveydenhuolto Perusteollisuus Päivittäistavarat Yhdyskuntapalvelut ABN Amro Globaalin mallisalkun viimeisin lisäys Nostimme hollantilaispankki ABN Amron joulukuussa uutena Globaaliin mallisalkkuun. ABN Amro on noussut finanssikriisin ongelmiensa jälkeen vakaavaraiseksi ja laadukkaaksi pankiksi, jota osakkeen arvostus ei kuitenkaan tällä hetkellä mielestämme heijasta riittävästi. Odotamme yhtiön mittavan säästöohjelman tukevan tuloskasvua tulevina vuosina ja odotamme myös omistajaystävällisen voitonjaon jatkuvan. Salkusta poistui amerikkalainen Citigroup. Edellisviikolla nostimme maailman suurimpiin suklaan ja keksien valmistajiin kuuluvan Mondelezin salkkuun General Motorsin tilalle. Muun muassa Tobleronesta ja TUC kekseistään tunnetun Mondelezin tuloskasvu on ennusteidemme mukaan kiihtymässä, kun yhtiötä riivannut valuuttavastatuuli on kääntynyt ja tärkeimpien raaka aineidenhinnat ovat kääntyneet tuntuvaan laskuun. Osakkeen arvostus on lisäksi totuttua matalampi. Kotiutimme samalla voitot General Motorsista, jonka aliarvostus on purkautunut osakkeen vahvan nousunmyötä. Sektori/Yhtiö Maa Osake- Muutos Muutos P/E P/E Osinko kurssi 1 kk 12 kk 2018E 2019E 2017E Energia 5.7% 6.0% EOG Resources USA USD 10.0% 13.9% % Total Ranska EUR 2.1% -0.1% % Perusteollisuus 4.1% 19.4% Crow n Holdings USA USD 3.7% 8.9% Dow DuPont USA USD 5.6% 0.0% % PPG Industries USA USD 0.9% 17.0% % Teollisuustuotteet ja -palvelut 4.9% 22.9% Cummins USA USD 7.2% 33.2% % Masco USA USD 3.7% 41.9% % Smiths Group UK GBP 12.2% 12.3% % Kulutustavarat ja -palvelut 6.9% 24.7% Amazon.com USA USD 16.6% 66.6% Lear Corp USA USD 6.0% 33.1% % Ralph Lauren USA USD 13.8% 29.7% % Päivittäistavarat 1.4% 11.3% Constellation Brands USA USD -1.4% 45.7% % Mondelez USA USD 2.6% -0.8% % Terveydenhuolto 5.1% 21.2% Bayer Saksa EUR 3.6% 8.1% % ICON Irlanti USD 0.4% 43.6% Shire UK GBP -9.5% -18.8% % Stryker USA USD 5.1% 33.4% % Rahoitus 5.1% 21.5% ABN-Amro Hollanti EUR 2.1% 27.1% % Allianz Saksa EUR 5.4% 30.7% % Bank of America USA USD 6.8% 41.5% % BNP Paribas Ranska EUR 7.4% 14.2% % KBC Groep Belgia EUR 7.5% 30.4% % Prudential UK GBP 3.2% 26.6% % Informaatioteknologia 7.1% 42.1% Cap Gemini Ranska EUR 8.2% 41.5% % Citrix Systems USA USD 7.0% 27.7% Facebook USA USD 6.9% 46.9% HP USA USD 12.0% 62.3% % Taiw an Semiconductor USA USD 16.8% 52.6% % Tietoliikennepalvelut -0.9% -3.3% Telecom Italia Italia 0.74 EUR 0.4% -11.8% % Yhdyskuntapalvelut -2.1% 5.0% Enel Italia 5.24 EUR -0.9% 28.3% % 7

8 Kalenteri Keskiviikko 24. tammikuuta Torstai 25. tammikuuta Perjantai 26. tammikuuta Maanantai 29. tammikuuta Tiistai 30. tammikuuta TULOSRAPORTTEJA - Eurooppa: Novartis - USA : Comcast, eb ay, Ford M o tor, General Electric, Royal Caribbean Cruises, United Rentals, United Technologies, Varian, Whirpool TALOUSLUVUT - Saksa: palvelualojen ja teollisuuden ostopäällikköindeksit, tammikuun alustava (klo 10.30) - Euroalue: palvelualojen ja teollisuuden ostopäällikköindeksit, tammikuun alustava (klo 11.00) - USA: M arkit-ostopäällikköindeksi, tammikuun alustava (klo 16.45) - USA : vanhojen asuntojen myynti, joulukuu (klo 17.00) TULOSRAPORTTEJA - Suomi: Evli Pankki, Kone, Nordea, Saga Furs - Eurooppa: Castellum, Essity, LVM H, NCC, Topdanmark - USA: 3M, Caterpillar, Colgate-Palmolive, Freeport M acm oran, Intel, Northrop Grumman, Raytheon, Starbucks, TALOUSLUVUT - Saksa: IFO-indeksi, tammikuu (klo 11.00) - USA : tukkuvarastot, joulukuu (alustava) (klo 15.30) - USA : uudet työttömyyskorvaushakemukset (klo 15.30) - USA: ennakoiva suhdanneindeksi, joulukuu (klo 17.00) - USA : uusien asuntojen myynti, joulukuu (klo 17.00) MUUTA - Euroopan keskuspankin korkopäätös (klo 14.45) - Norjan keskuspankin korkopäätös TULOSRAPORTTEJA - Suomi: SSAB, Telia - Eurooppa: Atlas Copco, Cloetta - USA : AbbVie, Honeywell, Lear Corp TALOUSLUVUT - USA: bruttokansantuote, 4. vuosineljännes, ennuste 3,0 %(klo 15.30) - USA: kestohyödykkeiden tilaukset, joulukuu, ennuste 0,6 %(klo 15.30) TALOUSLUVUT - USA : yksityinen kulutus, joulukuu (klo 15.30) - USA : yksityiset tulot, joulukuu (klo 15.30) TULOSRAPORTTEJA - Suomi: Next Games, Suominen - Eurooppa: Autoliv - USA : Apple, ExxonM obil, Pfizer TALOUSLUVUT - Euroalue: bruttokansantuote, 4. vuosineljännes (ennakko) (klo 12.00) - Euroalue: elinkeinoelämän luottamusbarometri, tammikuu (klo 12.00) - Euroalue: kuluttajaluottamus, tammikuu (lopullinen) (klo 12.00) - Euroalue: talousluottamus, tammikuu (klo 12.00) - Euroalue: teollisuuden luottamus, tammikuu (klo 12.00) - Saksa: kuluttajahintaindeksi, tammikuu (alustava) (klo 15.00) - USA: S&P/Case-Shiller -asuntohintaindeksi, marraskuu (klo 16.00) - USA : kuluttajaluottamus, tammikuu (klo 17.00) 8

9 Q4-tuloskausikalenteri Viikko 3 Ma Ti Ke To Pe Bank of America Taiwan Semiconductor PPG Industries Viikko 4 Ma Ti Ke To Pe Stryker Investor Evli Pankki SSAB Citrix Systems KONE Telia Nordea Lear Corp Saga Furs Essity NCC Viikko 5 Ma Ti Ke To 1.2. Pe 2.2. Next Games Elisa CapMan Basware Suominen Lassila & Tikanoja Kesko Detection Technology Facebook Outokumpu Lemminkäinen DNA Autoliv UPM-Kymmene Nokia Fortum Wärtsilä YIT M artela Intrum Europris Metso SEB Novo Nordisk Nokian Renkaat Securitas Petroleum Geo-Services Outotec Amazon.com Crown Holdings Sponda Ralph Lauren DowDupont Viikko 6 Ma 5.2. Ti 6.2. Ke 7.2. To 8.2. Pe 9.2. eq Digia Caverion Amer Sports Cramo M ondelez Tieto Fiskars Cargotec F-Secure Valmet HKScan Citycon Pöyry M illicom Neste Etteplan Stora Enso Pandora Orion Glaston Tokmanni Group BNP Paribas Sampo Kemira Tulikivi SSH Communications Kesla Verkkokauppa.com Vaisala Konecranes Carlsberg Metsä Board Cummins Ramirent Masco Sanoma Total Talenom ABN Amro Teleste Viikko 7 Ma Ti Ke To Pe Raisio Ahlstrom-M unksjö Ahtium Ahola Transport Exel Composites Incap Alma M edia Aktia Pankki Finnair Oriola Efore Asiakastieto Qt Group Pihlajalinna Huhtamäki Aspo Rapala VMC Ponsse Stockmann Aspocomp Group Remedy Entertainment Suomen Hoivatilat Swedish M atch Atria Scanfil Tikkurila Icon Consti Yhtiöt Solteq Ålandsbanken Gofore SRV Yhtiöt WWL Honkarakenne Bravida Lehto Group M unters Marimekko Allianz Nixu QPR Software Raute Revenio Group Technopolis Uponor Viking Line Vincit Group Cap Gemini Viikko 8 Ma Ti Ke To Pe Ilkka-Yhtymä Keskisuomalainen Bittium Afarak Group Restamax Sotkamo Silver Dovre Group Robit Valoe Elecster HP Inc Olvi Wulff-Yhtiöt BW Offshore KBC Groep Viikko 9 Ma Ti Ke To 1.3. Pe 2.3. EOG Resources Elite Varainhoito Biohit Apetit Herantis Pharma Shire Orava Asuntorahasto Digitalist Group FIT Biotech Pohjois-Karjalan Kirjapaino Siili Solutions Herantis Pharma Panostaja Soprano United Bankers Nexstim Trainers' House Privanet Group Sievi Capital Terveystalo Uutechnic Group Zeeland Family Bayer, Bloomberg *Pohjoismaisen mallisalkun yhtiöt punaisella *Globaalin mallisalkun yhtiöt sinisellä 9

10 Vastuuvarauma ja juridisten tietojen antaminen Vastuuvarauma Julkaisun tai suosituksen alkuperä Tämän julkaisun tai raportin ovat laatineet: Nordea Bank AB (publ) ja sen sivuliikkeet Tanskassa, Suomessa ja Norjassa (Nordea Danmark, filial af Nordea Bank AB (publ), Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike ja Nordea Bank AB (publ), filial i Norge) (jäljempänä yhdessä Nordea-yksiköt ), Nordea Markets- ja Savings & Wealth Offerings -yksikköjensä välityksellä. Nordea-yksiköitä valvoo Ruotsin Finansinspektionen ja kunkin Nordea-yksikön kotimaan kansallinen finanssivalvontaviranomainen. Julkaisun tai suosituksen sisältö Tämä julkaisun tai raportin ovat laatineet Nordea Markets ja Savings & Wealth Offerings. Nordea Marketsin ja Savings & Wealth Offeringsin antamat suositukset ja arviot voivat poiketa toisistaan tai muiden Nordea-konsernin yksiköiden tai konserniin kuuluvien yhtiöiden antamista suosituksista ja arvioista. Tämä voi johtua esimerkiksi erilaisista tarkasteluajanjaksoista, menetelmistä, asiayhteydestä taikka muista tekijöistä. Sijoituksia koskevat arviot, luokitukset, suositukset ja tavoitehinnat perustuvat yhteen tai useampaan arvostusmenetelmään, kuten kassavirta-analyysiin, tunnuslukujen käyttöön tai markkinoiden tekniseen analyysiin markkinatilanne, tarkasteluajanjakso ja liikkeeseenlaskijan luottokelpoisuus huomioon ottaen. Julkaisussa tai raportissa siteeratut luokitukset, suositukset ja tavoitehinnat sekä ennusteiden taustalla olevat keskeiset oletukset perustuvat nimettyyn lähdemateriaaliin. Niiden julkaisuajankohta ilmenee lainatusta materiaalista. Ennusteita ja arvioita voidaan muuttaa julkaisun tai raportin myöhemmässä versiossa, mikäli asianomaista yhtiötä/liikkeeseenlaskijaa arvioidaan uudelleen lähdemateriaalin myöhemmissä versioissa. Julkaisun tai raportin oikeellisuus Kaikki tässä julkaisussa tai raportissa esitetyt arviot ja ennusteet on lähteestä riippumatta annettu vilpittömässä mielessä. Ne saattavat pitää paikkansa vain julkaisussa tai raportissa mainittuna ajankohtana, ja niitä voidaan muuttaa ilman eri ilmoitusta. Kaikki tässä Nordea Marketsin ja Savings & Wealth Offeringsin laatimassa julkaisussa tai raportissa esitetyt näkemykset ja arviot edustavat ainoastaan nimetyn analyytikon / nimettyjen analyytikkojen henkilökohtaisia näkemyksiä julkaisussa tai raportissa käsiteltävästä aiheesta julkaisuhetkellä. Ne eivät siis välttämättä pidä paikkaansa julkaisuhetken jälkeen. Ei yksilöllistä sijoitus- tai veroneuvontaa Tämän julkaisun tai raportin tarkoitus on ainoastaan tarjota yleistä ja alustavaa tietoa sijoittajille, eikä sitä tule sellaisenaan käyttää sijoituspäätösten perustana. Nordea Markets ja Savings & Wealth Offerings ovat laatineet tämän julkaisun tai raportin yleisesti tiedoksi henkilökohtaiseen käyttöön niille sijoittajille, joille se on jaettu. Julkaisua tai raporttia ei ole tarkoitettu tiettyjä arvopapereita tai sijoitusstrategioita koskeviksi henkilökohtaisiksi sijoitusneuvoiksi, eikä se ota huomioon kenenkään yksittäisen sijoittajan henkilökohtaista taloudellista tilannetta, olemassa olevia omistuksia tai vastuita, sijoituskokemusta tai -tietämystä, sijoitustavoitetta ja -aikaa tai riskiprofiilia ja mieltymyksiä. Sijoittajan tulee itse varmistua siitä, että sijoitus soveltuu hänen taloudelliseen tilanteeseensa, verotuskohteluunsa ja sijoitustavoitteisiinsa. Sijoittaja vastaa kaikista sijoituspäätöksiinsä liittyvistä tappioriskeistä. On suositeltavaa, että sijoittaja ottaa yhteyttä taloudelliseen neuvonantajaansa ennen kuin tekee sijoituspäätöksiä tässä julkaisussa tai raportissa esitettyjen tietojen perusteella. Tämän julkaisun tai raportin tietoja ei tule pitää sijoituspäätöksen veroseuraamuksia koskevana neuvontana. Kunkin sijoittajan tulee itse arvioida sijoituspäätöstensä veroseuraamukset sekä muut taloudelliset hyödyt tai haitat. Lähteet Tämä julkaisu tai raportti voi perustua seuraavista lähteistä peräisin oleviin tietoihin, arvioihin, ennusteisiin, suosituksiin, tavoitehintoihin ja arvostuksiin tai sisältää niitä: Nordea Markets, Savings & Wealth Offerings tai nimetty analyytikko / nimetyt analyytikot. Analyytikon tietyn näkemyksen muodostamisessa käyttämät tiedot ovat peräisin julkisesti saatavilla olevista tai muista nimetyistä lähteistä. Sikäli kun tämä julkaisu tai raportti perustuu muista lähteistä ( muut lähteet ) kuin Nordea Markets- ja Savings & Wealth Offerings -yksiköistä peräisin oleviin tietoihin tai sisältää tällaisia tietoja ( ulkopuoliset tiedot ), Nordea Markets ja Savings & Wealth Offerings ovat arvioineet muut lähteet luotettaviksi. Nordea-konserniin kuuluvat yhtiöt tai niiden osakkuus- tai tytäryhtiöt taikka muut henkilöt eivät kuitenkaan takaa, että ulkopuoliset tiedot ovat paikkansapitäviä, riittäviä tai täydellisiä. Arvioiden tai suositusten (esim. osta, myy tai muut vastaavat ilmaukset) merkitys saattaa vaihdella, joten ilmaukset on määritelty julkaisussa tai raportissa tai kunkin nimetyn lähteen verkkosivuilla. Vastuuvarauma Nordea-konserni tai yhtiön osakkuus- tai tytäryhtiöt eivät vastaa sijoittajan tämän julkaisun tai raportin perusteella tekemistä arvopapereiden ostamiseen, myymiseen tai pitämiseen liittyvistä päätöksistä. Nordea-konserni tai yhtiön osakkuus- tai tytäryhtiöt eivät missään olosuhteissa vastaa tässä julkaisussa tai raportissa esitetyistä tiedoista aiheutuvista välittömistä, välillisistä, satunnaisista tai erityisistä vahingoista. Arvopapereihin liittyvät riskit Tiettyihin, myös tässä asiakirjassa mainittuihin, arvopapereihin liittyy yleisesti ottaen korkea riski. Tämä johtuu siitä, että niiden markkina-arvoon vaikuttavat monet tekijät, kuten arvopaperin liikkeeseenlaskijan operatiivinen ja taloudellinen tilanne, kasvunäkymät, luottoluokituksen ja korkotason muutokset, taloudellinen ja poliittinen toimintaympäristö, lainsäädännön muutokset, valuuttakurssit, muutokset sijoittajien odotuksissa jne. Mikäli arvopaperi noteerataan muussa kuin sijoittajan kotivaluutassa, valuuttakurssien muutos voi joko heikentää tai parantaa sijoituksen arvoa, hintaa tai tuottoa. Historialliset tuotot eivät ole tae tulevasta kehityksestä. Arviot tulevasta kehityksestä perustuvat oletuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Osakkeisiin sijoitetun pääoman voi menettää joko kokonaan tai osittain. Eturistiriidat Nordea-konserniin kuuluvat yhtiöt ja konsernin osakkuusyhtiöt sekä Nordea-konsernin henkilöstö voivat tarjota palveluja julkaisussa mainituille yhtiöille, pyrkiä saamaan niiltä liiketoimintaa, omistaa pitkiä tai lyhyitä positioita niissä tai olla muulla tavalla osallisena niiden sijoituksissa (johdannaiset mukaan lukien). Mahdollisten eturistiriitojen ja sisäpiiritiedon väärinkäytön ehkäisemiseksi tämän julkaisun tai raportin laatineet Nordea Markets- ja Savings & Wealth Offerings yksikköjen analyytikot ovat sitoutuneet noudattamaan konsernin sisäisiä ohjeita eettisistä toimintatavoista, sisäpiiritiedon hallinnoinnista, julkaisemattoman tutkimusmateriaalin käsittelystä, muiden konserniyhtiöihin kuuluvien yksiköiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä sekä henkilökohtaisesta kaupankäynnistä. Sisäiset ohjeet ovat voimassa olevan lainsäädännön ja alan markkinakäytäntöjen mukaiset. Sisäisten ohjeiden tarkoituksena on varmistaa esimerkiksi, että analyytikot eivät käytä väärin luottamuksellista tietoa tai myötävaikuta luottamuksellisen tiedon väärinkäyttöön. Osake- ja joukkolainatutkimukseen osallistuvat analyytikot työskentelevät erillään (sekä fyysisesti että teknisesti ja organisatorisesti erotettuna) muista Nordean investointipankkipalveluihin liittyvää neuvontaa tarjoavista yksiköistä (mukaan lukien asiakkaiden joukkolainojen liikkeeseenlaskujen järjestäminen). Nordea Marketsin ja Savings & Wealth Offeringsin periaatteena on, että pääomamarkkinatoiminnan tuottojen ja yksittäisen analyytikon palkitsemisen välillä ei ole yhteyttä. Konserniyhtiöt ovat kansallisten arvopaperinvälittäjien yhdistysten jäseniä siinä maassa, jossa konserniyhtiöllä on päätoimipaikka. Sisäiset ohjeet on laadittu arvopaperinvälittäjien yhdistysten suositusten mukaisesti. Tämä julkaisu tai raportti noudattaa Nordea-konsernin eturistiriitoja koskevia periaatteita, jotka ovat luettavissa osoitteessa Julkaisun laatimisesta vastaavien osakeanalyytikoiden henkilökohtaiset osakeomistukset: Mallisalkkujen ja suosituslistojen viimeisimmät muutokset: 10

11 Jakelua koskevat rajoitukset Tässä julkaisussa tai raportissa mainituilla arvopapereilla ei välttämättä voi käydä kauppaa kaikilla lainkäyttöalueilla. Tätä julkaisua tai raporttia ei ole tarkoitettu eikä sitä saa jakaa Yhdysvalloissa eikä yhdysvaltalaisille yksityishenkilöille. Mikäli tätä julkaisua tai raporttia jaetaan Singaporessa, se on tarkoitettu ainoastaan Singaporessa toimiville akkreditoiduille sijoittajille, asiantuntijasijoittajille tai institutionaalisille sijoittajille ja sitä saa jakaa ainoastaan heille. Nämä sijoittajat voivat ottaa yhteyttä Nordea Bankin Singaporen konttoriin, jonka osoite on 3 Anson Road, #22-01, Springleaf Tower, Singapore Tämän julkaisun tai raportin jakelijana voi toimia Nordea Bank S.A., Singapore Branch, jota valvoo Monetary Authority of Singapore. Luxemburgissa tämän julkaisun tai raportin jakelijana voi toimia Nordea Bank Luxembourg S.A., 562, rue de Neudorf, L-2015 Luxembourg, jota valvoo Commission de Surveillance du Secteur Financier. Isossa-Britanniassa tätä julkaisua tai raporttia voi jakaa institutionaalisille sijoittajille Nordea Bank AB, London Branch, 6th Floor, 5 Aldermanbury Square, London, EC2V 7AZ, jonka toimiluvan on antanut Ruotsin Finansinspektionen ja jota valvovat rajoitetusti Ison-Britannian Financial Conduct Authority ja Prudential Regulation Authority. Financial Conduct Authorityn ja Prudential Regulation Authorityn sääntelyn laajuutta koskevat yksityiskohdat ovat pyynnöstä saatavissa Nordeasta. Tätä julkaisua tai raporttia tai sen osaa ei saa monistaa, kopioida tai muuten jäljentää siihen soveltuvien tekijänoikeuslakien mukaisesti. Lisätietoja: Nordea Bank AB (publ) Smålandsgatan 17 SE Stockholm Sweden Reg.no Stockholm Nordea Danmark, filial af Nordea Bank AB (publ) Strandgade 3 DK-1401 Copenhagen K Denmark Reg.no Copenhagen Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Satamaradankatu 5, Helsinki FI Nordea Suomi Y-tunnus Helsinki Nordea Bank AB (publ), filial i Norge Essendrops gate 7 PO box 1166 Sentrum 0107 Oslo Reg.no MVA Nordea Bank S.A. Luxemburg 562 Rue de Neudorf L-2220 Luxembourg Luxemburg Reg.no. B Luxemburg Nordea Bank S.A. Zweigniederlassung Zürich Mainaustrasse CH-8008 Zürich Switzerland Reg.no. CH Zürich Nordea Bank S.A., Singapore Branch 3 Anson Road, #20-01 Springleaf Tower Singapore nordea@nordea.sg 11

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30)

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30) Tulostiedot 2015 Viikko 4/2015 Pe 23.01. Basware: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 13.00) Viikko 5/2015 Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi

Lisätiedot

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00)

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00) Yhtiökokoukset 2015 Viikko 6/2015 To 05.02. Takoma: varsinainen yhtiökokous (klo 10.00) To 05.02. Panostaja: varsinainen yhtiökokous (klo 13.00) Viikko 7/2015 Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous,

Lisätiedot

h h i i h i i Veoneerin osakekurssi 12 kk, SEK

h h i i h i i Veoneerin osakekurssi 12 kk, SEK ǀ ǀ h h i i h i i Veoneerin osakekurssi 12 kk, SEK 550 500 450 400 350 300 250 200 150 07-18 10-18 01-19 Booztin osakekurssi 12 kk, SEK 90 80 70 60 50 40 03-18 06-18 09-18 12-18 Millicomin osakekurssi

Lisätiedot

i i h h h i i Stora Enson osakekurssi, 12 kk

i i h h h i i Stora Enson osakekurssi, 12 kk ǀ ǀ i i h h h i i Stora Enson osakekurssi, 12 kk 20 18 16 14 12 10 8 03-18 06-18 09-18 12-18 Metsä Boardin osakekurssi, 12 kk 11 10 9 8 7 6 5 4 03-18 06-18 09-18 12-18 UPM-Kymmenen osakekurssi, 12 kk 36

Lisätiedot

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month 31.12.2015 Yhtiö NOKIA OYJ 209 491 252 ELISA OYJ 201 553-807 FORTUM OYJ 136 251 3 755 UPM-KYMMENE OYJ 84 857-233 SAMPO OYJ 84 069-38 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ 80 259-34 OUTOKUMPU OYJ 71 124 334

Lisätiedot

h h h i h h h Finnairin osakekurssi 12 kk, EUR

h h h i h h h Finnairin osakekurssi 12 kk, EUR ǀ ǀ i Finnairin osakekurssi 12 kk, EUR 13 12 11 10 9 8 7 6 5 03-18 06-18 09-18 12-18 Sammon osakekurssi 12 kk, EUR 48 46 44 42 40 38 36 03-18 06-18 09-18 12-18 Norsk Hydron osakekurssi 12 kk, NOK 60 55

Lisätiedot

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2009 Disclosure Dates 2009 5.10.2009. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2009 Disclosure Dates 2009 5.10.2009. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance** Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet** Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual General Interim Reports/Summaries of Performance** Affecto Oyj Small cap 7 12.2. 12 14 3.4.

Lisätiedot

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month 30.11.2015 Yhtiö NOKIA OYJ 209239-2 027 ELISA OYJ 202360-1 145 FORTUM OYJ 132496 2 610 UPM-KYMMENE OYJ 85090-740 SAMPO OYJ 84107 161 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ 80293-23 OUTOKUMPU OYJ 70790 1 057

Lisätiedot

OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki. OMX Nordic Exchange Helsinki. Julkistamisajankohdat 2008 Disclosure Dates 2008 29.10.2008

OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki. OMX Nordic Exchange Helsinki. Julkistamisajankohdat 2008 Disclosure Dates 2008 29.10.2008 Affecto Oyj Small cap 7 14.2. 11 14 31.3. 3 19 6.5. 32 7.8. 45 3.11. Ahlstrom Corporation Oyj Mid cap 5 1.2. 12 14 2.4. 3 17 25.4. 30 25.7. 44 28.10. x Aldata Solution Oyj Small cap 8 21.2. 13 3 19 8.5.

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2010 Disclosure Dates 2010 11.3.2010. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2010 Disclosure Dates 2010 11.3.2010. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance** Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet** Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual General Interim Reports/Summaries of Performance** Affecto Oyj Small cap 7 17.2. 10 12 25.3.

Lisätiedot

Aamuraportti. USA:n veroleikkauksista tuloskasvua

Aamuraportti. USA:n veroleikkauksista tuloskasvua Aamuraportti 20.12.2017 USA:n veroleikkauksista tuloskasvua Trumpin verouudistus valmistumassa Pohjoismaisille yhtiöille merkittävääkin tulostukea veroleikkauksesta Intrum Justitian osake luisui talousjohtajan

Lisätiedot

Aamuraportti. Fediltä odotetaan koronnostoa

Aamuraportti. Fediltä odotetaan koronnostoa Aamuraportti 13.12.2017 Fediltä odotetaan koronnostoa Caverionilta ja NCC:ltä tulosvaroitukset Neste valitsi biodieseltehtaan sijainniksi Singaporen Orionin osakkeessa piristymisen merkkejä? Sijoittajien

Lisätiedot

FIM KOMMENTTI Kesäkuu 2016

FIM KOMMENTTI Kesäkuu 2016 FIM KOMMENTTI Kesäkuu 2016 Nämä yhtiöt ostivat innokkaimmin omia osakkeitaan katsaus Helsingin pörssin omien osakkeiden ostoihin VILLE KANTOLA Rahastonhoitaja FIM Fenno puh. (09) 6134 6281 KTM, MMM Toiminut

Lisätiedot

Aamuraportti. Marraskuu pakettiin ennätyskurssein

Aamuraportti. Marraskuu pakettiin ennätyskurssein Aamuraportti 1.12.2017 Marraskuu pakettiin ennätyskurssein Amer seurantaan myy- suosituksella Verkkokauppa.com tarkensi ohjeistustaan SEB pankkisektorin suosikkipoiminta Marraskuu paketoitiin osakemarkkinoilla

Lisätiedot

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month 31.10.2015 Yhtiö NOKIA OYJ 211 266-1 282 ELISA OYJ 203 505-1 794 FORTUM OYJ 129 886 1 212 UPM-KYMMENE OYJ 85 830-327 SAMPO OYJ 83 946-7 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ 80 316-7 NESTE OYJ 70 644 1 449

Lisätiedot

Aamuraportti. UPM kotimaiseen mallisalkkuun

Aamuraportti. UPM kotimaiseen mallisalkkuun Aamuraportti 29.11.2017 UPM kotimaiseen mallisalkkuun Kotimaisten metsäyhtiöiden näkymät hyvät Pandora vahvassa nousussa Oriolalle uusi kilpailija Ruotsin apteekkimarkkinoilla Pörssit kääntyivät nousuun

Lisätiedot

Aamuraportti. USA:sta odotettu koronnosto

Aamuraportti. USA:sta odotettu koronnosto Aamuraportti 14.12.2017 USA:sta odotettu koronnosto Koroissa pientä laskua Fedin viestien jälkeen Ruotsalaisyhtiö Muntersilta tulosvaroitus Metsä Boardille 8 euron tavoitehinta näkymien noston jälkeen

Lisätiedot

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2007 Disclosure Dates

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2007 Disclosure Dates Large Cap Helsinki OBS = Tarkkailulistalla / On Surveillance lis Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet* * Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual Genera Interim Reports/Summaries of Performance*

Lisätiedot

Aamuraportti. Pörssit laskussa Trumpin viestien perässä

Aamuraportti. Pörssit laskussa Trumpin viestien perässä Aamuraportti 23.5.2018 Pörssit laskussa Trumpin viestien perässä Aasian pörsseissä selvää laskua Hennes & Mauritzin pääomistaja kasvattanut omistustaan Macy s laskussa Kohl sin viestien painamana Viikko

Lisätiedot

INTERNET APPENDIX 1. Descriptive statistics of the ownership of shares listed on the Nasdaq OMX Nordic Helsinki Stock Exchange at January 1, 2015

INTERNET APPENDIX 1. Descriptive statistics of the ownership of shares listed on the Nasdaq OMX Nordic Helsinki Stock Exchange at January 1, 2015 INTERNET APPENDIX 1. Descriptive statistics of the ownership of shares listed on the Nasdaq OMX Nordic Helsinki Stock Exchange at January 1, 2015 Share class Proportion of shares owned by Number of Market

Lisätiedot

Aamuraportti. Kone kasvoi ennakoitua enemmän

Aamuraportti. Kone kasvoi ennakoitua enemmän Aamuraportti 12.1.2018 Kone kasvoi ennakoitua enemmän EKP:n pöytäkirjat vahvistivat euroa ja nostivat korkoja Elisan osakkeelle osta-suositus 36 euron tavoitehinnalla Pandoralta realistisemmat kasvu- ja

Lisätiedot

ǀ ǀ. h h h i h i h. Pohjanmeren Brent -öljyn hinta, USD/tynnyri, 24 kk

ǀ ǀ. h h h i h i h. Pohjanmeren Brent -öljyn hinta, USD/tynnyri, 24 kk i i Pojanmeren Brent -öljyn inta, USD/tynnyri, 24 kk 90 85 80 75 70 65 60 55 50 08-17 11-17 02-18 05-18 08-18 11-18 02-19 05-19 Yaran osakekurssi 12 kk, NOK 440 420 400 380 360 340 320 300 08-18 11-18

Lisätiedot

Aamuraportti. Neljän päivän laskuputki katkesi. Trump jatkaa tulliuhkailuaan kritiikistä huolimatta. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Aamuraportti. Neljän päivän laskuputki katkesi. Trump jatkaa tulliuhkailuaan kritiikistä huolimatta. Osakemarkkinoiden kehityksiä Aamuraportti 6.3.2018 Neljän päivän laskuputki katkesi Trump jatkaa tulliuhkailuaan kritiikistä huolimatta Telia myi Azertel omistuksensa Novo Nordiskin uutuuslääke lanseerattu uusille markkinoille Osakemarkkinoiden

Lisätiedot

http://investorsonclimatechange.org/200- global-investors-managing-15-trillionassets-urge-g7-stand-paris-agreementdrive-swift-implementation/ http://unfccc.int/paris_agreement/items/ 9485.php http://www4.unfccc.int/ndcregistry/page

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Markus Sourander Nordea Investment Strategy & Advice Sijoittajilla haastava vuosituhat 2 mutta viime aikoina parempaa Lähde: ThomsonReuters 3 Osinkotuotto houkuttelee

Lisätiedot

Aamuraportti. Sellumarkkinoiden veto vauhdittaa Valmetia

Aamuraportti. Sellumarkkinoiden veto vauhdittaa Valmetia Aamuraportti 15.3.2018 Sellumarkkinoiden veto vauhdittaa Valmetia Wall Streetillä kolmas peräkkäinen pakkaspäivä Ruotsin asuntojen hinnat jatkoivat laskussa Valmetin osake yhä 20 %:n alennuksessa Eurooppalaispörssien

Lisätiedot

Aamuraportti. Huhtamäen suositus tasolle osta

Aamuraportti. Huhtamäen suositus tasolle osta Aamuraportti 21.9.2018 Huhtamäen suositus tasolle osta Orion varautuu tuotekehitysputken etenemiseen YIT saa tukea Itä-Euroopan kasvusta Novon lääke voitti tutkimuksessa kilpailijan lääkkeen Viikko osakemarkkinoilla

Lisätiedot

Aamuraportti. Elekta Pohjoismaiseen mallisalkkuun

Aamuraportti. Elekta Pohjoismaiseen mallisalkkuun Aamuraportti 15.8.2017 Elekta Pohjoismaiseen mallisalkkuun Elektan osake houkuttelevalla tasolla Voitot kotiin hyvin nousseesta Telenorista Securitakselle uusi toimitusjohtaja Osakkeet olivat eilen hyvässä

Lisätiedot

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2006 Disclosure Dates

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2006 Disclosure Dates Large Cap Helsinki OBS = Tarkkailulistalla / On Surveillance lis X = Muutokset /Changes Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet* * Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual

Lisätiedot

Aamuraportti. Pörssit nousussa tulleista huolimatta

Aamuraportti. Pörssit nousussa tulleista huolimatta Aamuraportti 19.9.2018 Pörssit nousussa tulleista huolimatta Pandora nousi lehtihuhujen jälkeen Valmetilla yllätyksetön pääomamarkkinapäivä YIT:ltä aamulla uusi strategia Uusien tullien tuoma epävarmuus

Lisätiedot

Aamuraportti. Securitas edelleen houkuttelevilla tasoilla

Aamuraportti. Securitas edelleen houkuttelevilla tasoilla Aamuraportti 31.8.2017 Securitas edelleen houkuttelevilla tasoilla Securitaksen osake alennusmyynnissä Konttilaivakysyntä tukee Wärtsilää ja Cargotecia Amer täsmensi tavoitteitaan pääomamarkkinapäivän

Lisätiedot

Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014

Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014 Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014 Jo viiden vuoden ralli Lähde: ThomsonReuters 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus Lähde: ThomsonReuters Talous

Lisätiedot

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Miksi sijoitat? (Valitse vaihtoehdoista se, joka parhaiten kuvaa tämänhetkisiä tavoitteitasi)

Lisätiedot

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sukupuoli 1. Nainen 316 17,30% 2. Mies 1511 82,70% 1827 100% Ikä 1. alle 18 vuotta 1 0,05%

Lisätiedot

Aamuraportti. Tuloskausi käyntiin Yhdysvalloissa

Aamuraportti. Tuloskausi käyntiin Yhdysvalloissa Aamuraportti 12.10.2017 Tuloskausi käyntiin Yhdysvalloissa Elektan osakkeessa eilen perusteettoman jyrkkä lasku Orionin tavoitehintaan korotus NKT jakautuu kaapeli- ja siivouslaiteliiketoimintoihin Alkuviikon

Lisätiedot

Aamuraportti. YIT:lle päivitetty osta-suositus

Aamuraportti. YIT:lle päivitetty osta-suositus Aamuraportti 11.4.2017 YIT:lle päivitetty osta-suositus Geopolitiikka hermostuttanut Aasian aamussa Markkinoiden paraneminen ei näy YIT:n arvostuksessa Sanomalle osta-suositus Hollannin myyntien jälkeenkin

Lisätiedot

Aamuraportti. Fediltä vihjailuja lisäkiristyksestä. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Aamuraportti. Fediltä vihjailuja lisäkiristyksestä. Osakemarkkinoiden kehityksiä Aamuraportti 21.3.2017 Fediltä vihjailuja lisäkiristyksestä DNA:n näkymät edelleen suotuisat Amerin arvostus houkuttelee, mutta Q1-odotukset haastavat PKC Groupin ostotarjous päättyy Osakkeet painuivat

Lisätiedot

Aamuraportti. Outokumpu alennusmyynnissä. Outokumpu laskussa ferrokromiyllätyksestä huolimatta. USA:sta vahvoja auto- ja rekkamyyntilukuja

Aamuraportti. Outokumpu alennusmyynnissä. Outokumpu laskussa ferrokromiyllätyksestä huolimatta. USA:sta vahvoja auto- ja rekkamyyntilukuja Aamuraportti 4.4.2018 Outokumpu alennusmyynnissä Outokumpu laskussa ferrokromiyllätyksestä huolimatta Konecranes houkuttelevasti arvostettu suhteessa näkymiin USA:sta vahvoja auto- ja rekkamyyntilukuja

Lisätiedot

Aamuraportti. Katseet USA:n työpaikkaraportissa

Aamuraportti. Katseet USA:n työpaikkaraportissa Aamuraportti 7.4.2017 Katseet USA:n työpaikkaraportissa Fedin luupissa USA:n palkkakehitys Corona-oluesta tunnettu Constellation ylitti odotukset SCA:n jakautumiselle vahvistus Markkinoilla oli eilen varovaiset

Lisätiedot

Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014

Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014 Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014 Sijoittajan onnenpäivät Lähde: ThomsonReuters kriiseistä huolimatta! USA:n valtion toimintojen sulkeminen

Lisätiedot

Suomalaiset pienyhtiöt Nordean silmin

Suomalaiset pienyhtiöt Nordean silmin Suomalaiset pienyhtiöt Nordean silmin Janne Lähdesmäki, Portfolio Manager CEFA / CIIA Finnish Equities 02/01/2012 Mikä on määritelmällisesti pienyhtiö (small cap)? Yhdysvalloissa small cap kategoria 300

Lisätiedot

Markkinakatsaus Muuttuva maailma. Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013

Markkinakatsaus Muuttuva maailma. Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Keskuspankeilla iso rooli Taloudet piristymässä 65 Teollisuuden luottamus,

Lisätiedot

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month 30.9.2015 Yhtiö NOKIA OYJ 212 548-1 158 ELISA OYJ 205 299-1 162 FORTUM OYJ 128 674 3 765 UPM-KYMMENE OYJ 86 157 377 SAMPO OYJ 83 953 104 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ 80 323 0 OUTOKUMPU OYJ 71 191 3

Lisätiedot

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month NOKIA OYJ 213 706 2 033 ELISA OYJ 206 461-856 FORTUM OYJ 124 909 3 845 UPM-KYMMENE OYJ 85 780-11 SAMPO OYJ 83 849 335 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ 80 323 1 NESTE OYJ 68 916 602 OUTOKUMPU OYJ 67 664

Lisätiedot

Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito

Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Sijoittajilla jo viiden vuoden juhlat! 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus 3 Tulokset ja talous edelleen ylämäessä

Lisätiedot

Osakemarkkinat, muu maailma * Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta

Osakemarkkinat, muu maailma * Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta Euroopan markkinat Osakemarkkinat, muu maailma * Korot, raaka-aineet Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta OMX Helsinki 7664.1-0.7 % 4.1 % Nasdaq 4586.5 0.8

Lisätiedot

Viikkoraportti. Korot osakkeiden isoin uhka. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Korot osakkeiden isoin uhka. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 15.1.2018 Korot osakkeiden isoin uhka Pörssiviikko jatkui maailman pääpörsseissä kevyessä myötätuulessa ja Euroopassa viikkotasolla Stoxx 600 -indeksi sulkeutui 0,3 % nousuun syklisten toimialojen

Lisätiedot

Aamuraportti. Vestaksen vauhti kiihtyy

Aamuraportti. Vestaksen vauhti kiihtyy Aamuraportti 10.1.2019 Vestaksen vauhti kiihtyy Teleoperaattorit laskussa Helsingissä Wärtsilällä mahdollisuus yllättää tilauksissa Laskemme Finnairin suosituksen tasolle pidä Euroopassa pörssit kirjasivat

Lisätiedot

Aamuraportti. Kiinan toimet nostavat osaketunnelmaa

Aamuraportti. Kiinan toimet nostavat osaketunnelmaa Aamuraportti 13.12.2018 Kiinan toimet nostavat osaketunnelmaa Uponor poistuu Aasiasta Viimeinen naula Telian Euraasian toimintojen arkkuun ABB neuvottelee sähköverkkoliiketoiminnan myynnistä Euroopan pörssit

Lisätiedot

Aamuraportti. Nokia yli ennusteiden

Aamuraportti. Nokia yli ennusteiden Aamuraportti 27.7.2017 Nokia yli ennusteiden Nokia yli ennusteiden, mutta myös huonoja uutisia Keskolta tulospettymys PGS:ltä vahva tulos, näkymissä kysymysmerkkejä Osakkeet olivat eilen vahvassa myötätuulessa

Lisätiedot

Aamuraportti. Stora Ensolta positiivinen tulosvaroitus

Aamuraportti. Stora Ensolta positiivinen tulosvaroitus Aamuraportti 13.4.2018 Stora Ensolta positiivinen tulosvaroitus USA:n kommentoinnin pehmeneminen miellytti markkinoita Lentoyhtiöt nousussa IAG:n Norwegian-ostoksesta Alumiiniyhtiö Norsk Hydrolle osta-suositus

Lisätiedot

Aamuraportti. Nesteeltä odotettu investointi Singaporeen

Aamuraportti. Nesteeltä odotettu investointi Singaporeen Aamuraportti 12.12.2018 Nesteeltä odotettu investointi Singaporeen Rantautuuko Amazonin verkkokauppa Pohjoismaihin? Sanomalta yritysosto oppimissegmentissä H&M:ltä viimeisen kvartaalin myyntiluvut maanantaina

Lisätiedot

Aamuraportti. Öljy palautunut alkuvuoden hintoihin

Aamuraportti. Öljy palautunut alkuvuoden hintoihin Aamuraportti 5.4.2017 Öljy palautunut alkuvuoden hintoihin Markkinoiden katseet kohti USA:n työpaikkalukuja Sellun hinnasta tukea metsäyhtiöille Koneen osakkeelle päivitetty pidä-suositus Osakemarkkinoiden

Lisätiedot

Aamuraportti. Alkuvuoden vahva vire jatkui

Aamuraportti. Alkuvuoden vahva vire jatkui Aamuraportti 9.1.2019 Alkuvuoden vahva vire jatkui Veoneerilta vahvat tilauskasvuluvut Vuoden 2019 alun sellumarkkinakuulumiset TGS:n vuoden viimeinen neljännes jäi odotuksista Osakemarkkinat olivat eilen

Lisätiedot

Aamuraportti. Muutoksia mallisalkkuihimme

Aamuraportti. Muutoksia mallisalkkuihimme Aamuraportti 6.4.2017 Muutoksia mallisalkkuihimme Fed puhui markkinoita alas Europris nousee Pohjoismaiseen mallisalkkuun Kesko lisätään Kotimaiseen mallisalkkuun Osakkeet painuivat eilen USA:ssa laskuun

Lisätiedot

Yhtiökokoukset ja osingot

Yhtiökokoukset ja osingot kokoukst ja osingot Yhtiökokoukst vuonna 2017 ja osingot vuodlta 2016 / sstämmor år 2017 och dividndr år 2016 Yhtiö 3 Stp IT Group A ja B 03.05 05.05 12.05 0,47 Admicom 10.02 14.02 28.02 8,00 VOPR Afarak

Lisätiedot

Aamuraportti. Tulospettymykset painoivat tunnelmia

Aamuraportti. Tulospettymykset painoivat tunnelmia Aamuraportti 26.7.2017 Tulospettymykset painoivat tunnelmia Kovia kurssiliikkeitä eilen Helsingin pörssissä Konecranesin tulos odotetun vahva Cramolta lievä tulospettymys Osakkeet nousuun Euroopassa ja

Lisätiedot

Pohjoismaista potkua portfolioon

Pohjoismaista potkua portfolioon Arvopaperi Sijoitusristeily 2007 Toni Teppala Equities Finland 24.3.2007 Ms Galaxy Esityksen sisältö Nordean tuki pohjoismaiseen osakekaupankäyntiin Pohjoismaisten osakemarkkinoiden näkymät Nordic 10 -suosituslista

Lisätiedot

Yhtiökokoukset ja osingot

Yhtiökokoukset ja osingot kokoukst ja osingot Julkissti notrattujn ja Nordassa lunastttavin yhtiöidn yhtiökokoukst vuonna 2015 ja osingot vuodlta 2014. sstämmor år 2015 och dividndr för år 2014 för bolag som notras officillt och

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,8 % 50 % Korkosijoitukset 45,2

Lisätiedot

Viikkoraportti. Edellytyksiä hyvälle sijoitusvuodelle. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Edellytyksiä hyvälle sijoitusvuodelle. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 2.1.2018 Edellytyksiä hyvälle sijoitusvuodelle Yhdysvalloissa pörssivuoden viimeinen kauppapäivä paketoitiin laskevin kurssein ja S&P 500 -indeksi sulkeutui pörssiviikon päätteeksi 0,5 %

Lisätiedot

Viikkoraportti. Trumpin tulleista myyntipainetta. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Trumpin tulleista myyntipainetta. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 26.3.2018 Trumpin tulleista myyntipainetta Markkinat olivat viime viikolla vastatuulessa. Suurin paine tuli Trumpin Kiina-tulleista, mutta lasku sai lisäpontta teknologiayhtiöiden haasteista

Lisätiedot

ǀ ǀ. h i i i i i i. S&P 500 -indeksin pisteluku 12 kk

ǀ ǀ. h i i i i i i. S&P 500 -indeksin pisteluku 12 kk h S&P 500 -ndeksn psteluku 12 kk 3 100 3 000 2 900 2 800 2 700 2 600 2 500 2 400 2 300 2 200 08-18 11-18 02-19 05-19 Valmetn osakekurss 12 kk, EUR 27 25 23 21 19 17 15 09-18 12-18 03-19 06-19 Huhtamäen

Lisätiedot

Aamuraportti. USA:n autokaupasta tummia pilviä

Aamuraportti. USA:n autokaupasta tummia pilviä Aamuraportti 4.4.2017 USA:n autokaupasta tummia pilviä Maaliskuun autokauppa selvästi ennustettua tahmeampaa Novo Nordiskin tavoitehintaan korotus Uudet Company snapshot -yhtiökatsaukset kansainvälisistä

Lisätiedot

Yhtiökokoukset vuonna 2016 ja osingot vuodelta 2015 / Bolagsstämmor år 2016 och dividender år Maksupäivä. Täsmäytyspäivä. Avstämningsdag

Yhtiökokoukset vuonna 2016 ja osingot vuodelta 2015 / Bolagsstämmor år 2016 och dividender år Maksupäivä. Täsmäytyspäivä. Avstämningsdag kokoukst vuonna 2016 ja osingot vuodlta / sstämmor år 2016 och dividndr år Btaldag Btalningsställ/ 3 Stp IT Group A ja B 25.04. 14.12. 27.04. 16.12. 06.05. 23.12. 0,35 0,76 Admicom 11.02. 15.02. 22.02.

Lisätiedot

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl.

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl. Varainhoito Rahastot Pääomaturvatut Elina Pankkiiriliike 5. huhtikuuta 2008 Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö Elina toimii Rahoitustarkastuksen myöntämällä toimiluvalla

Lisätiedot

Viikkoraportti. Maailmalta hyviä tulosviestejä. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Maailmalta hyviä tulosviestejä. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 30.10.2017 Maailmalta hyviä tulosviestejä Euroopan keskuspankki ilmoitti torstain korkokouksessaan sijoittajien odotusten mukaisesti joukkolainojen osto-ohjelman pidentämisestä. Ohjauskorkoon

Lisätiedot

Viikkoraportti. Osakkeet ylipainossa suosituksissamme

Viikkoraportti. Osakkeet ylipainossa suosituksissamme Viikkoraportti 30.4.2018 Osakkeet ylipainossa suosituksissamme Positiiviset tulosviestit pitivät menneellä viikolla pörssit pääosin plussalla, vaikka korkojen noususta saatiinkin markkinoille värinää.

Lisätiedot

Kaikki avoinna olevat ideat

Kaikki avoinna olevat ideat Kaikki avoinna olevat ideat 4.12.2017 KATEGORIA AVOIN IDEA AVAUSPVM TUOTTO VRT-INDEKSI TUOTTOERO SIJOITUSAIKA Osakkeet Suomi Citycon 4.12.2017 0 Orion 2.11.2017-13,7-3,6-10,1 32 Nokian Renkaat 6.3.2017

Lisätiedot

KOMMENTTEJA

KOMMENTTEJA KOMMENTTEJA Salkumme kärsi viimeisimmästä markkinamyllerryksestä hieman laajaa markkinaa enemmän, mutta se on myös toipunut siitä laajaa markkinaa nopeammin. Uusin ideamme (avattu 13.3.) Automaatio ja

Lisätiedot

Viikkoraportti. Kauppasotanokittelua

Viikkoraportti. Kauppasotanokittelua Viikkoraportti 9.4.2018 Kauppasotanokittelua Markkinatunnelmat ailahtelivat menneellä viikolla voimakkaasti kauppasotahuolien heiluttamina. USA:ssa viikko päättyi jyrkkään laskuun ja S&P 500 -indeksi sulkeutui

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 %

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 % TOIMINNAN ALUSTA (2.2.2015) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 % 1 MENESTYKSESTÄ YKSITTÄISTEN SUOSITUSTEN TASOLLA 64 suositusta nyt maalissa: vertailuindeksiin nähden 51 x

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015 Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa

Lisätiedot

ELON OSALLISTUMINEN YHTIÖKOKOUKSIIN JA ÄÄNESTYKSET

ELON OSALLISTUMINEN YHTIÖKOKOUKSIIN JA ÄÄNESTYKSET ELON OSALLISTUMINEN YHTIÖKOKOUKSIIN JA ÄÄNESTYKSET 1.1.-31.7.2019 Listaus yhtiökokouksista, joihin Elon edustaja on osallistunut ja niissä mahdollisesti suoritetuista äänestyksistä, tai joissa Elo on äänestänyt

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Puolivuosikatsaus 30.6.2009 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO Rahastotyyppi: Osakerahasto, Suomi Rekisteröimisvuosi:

Lisätiedot

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus 3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015 Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi

Lisätiedot

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Keitä olemme Miten pörssi toimii Miten voit hyötyä pörssinoteeratuista sijoitustuotteista Keitä

Lisätiedot

Viikkoraportti. Osakkeiden nousu ei kuole vanhuuteen. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Osakkeiden nousu ei kuole vanhuuteen. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 4.12.2017 Osakkeiden nousu ei kuole vanhuuteen Marraskuu paketoitiin osakemarkkinoilla vaihtelevissa merkeissä. Euroopassa kuukauden tuotot päätyivät Stoxx 600 -indeksin osalta pakkaselle.

Lisätiedot

KOMMENTTEJA. Q4-tulosyllättäjä Pandora, joka on ollut raportin jälkeen voimakkaassa nousussa laskumarkkinassa

KOMMENTTEJA. Q4-tulosyllättäjä Pandora, joka on ollut raportin jälkeen voimakkaassa nousussa laskumarkkinassa KOMMENTTEJA Salkumme kärsi viimeisimmästä markkinamyllerryksestä hieman laajaa markkinaa enemmän, mutta se on myös toipunut siitä laajaa markkinaa nopeammin. Defensiivisyyttä lisätty markkinaturbulenssia

Lisätiedot

Viikkoraportti. Pilviä taivaanrannalla osakkeet peruspainoon

Viikkoraportti. Pilviä taivaanrannalla osakkeet peruspainoon Viikkoraportti 2.7.2018 Pilviä taivaanrannalla osakkeet peruspainoon Edellisviikolla saimme seurata Trumpin tekojen vaikutuksia osakemarkkinoihin. Trumpin asettamien tullien aiheuttamat korkeammat teräksen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. tammikuu 2017

Markkinakatsaus. tammikuu 2017 Markkinakatsaus tammikuu 2017 Talouskehitys IMF:n odotukset Maailman BKT-kasvun suhteen ennallaan (3,4 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018). Talousennusteisiin liittyy kuitenkin tällä hetkellä tavallista

Lisätiedot

Viikkoraportti. Tuloskausi käynnistyy kotimaassa

Viikkoraportti. Tuloskausi käynnistyy kotimaassa Viikkoraportti 21.1.2019 Tuloskausi käynnistyy kotimaassa Osakemarkkinat jatkoivat vahvaa alkuvuottaan viime viikolla. Euroopassa Stoxx 600 -indeksi nousi viikon aikana yli 2 %. Yhdysvalloissa vuosi on

Lisätiedot

Viikkoraportti. Ylös, mutta verkkaisemmin. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Ylös, mutta verkkaisemmin. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 5.2.2018 Ylös, mutta verkkaisemmin USA:n tuloskauden saldo on edelleen vahvasti positiivinen, sillä yli 80 % yhtiöistä on ylittänyt markkinoiden tulosodotukset, kun S&P 500 -yhtiöiden tuloskausi

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016 Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti

Lisätiedot

Viikkoraportti. Valuutat valokeilassa. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Valuutat valokeilassa. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 7.8.2017 Valuutat valokeilassa Viime viikko sujui osakemarkkinoilla pääosin nousun merkeissä. Perjantaina tunnelmia piristi osaltaan USA:n talousuutiset, kun maan työpaikkaraportin mukaan

Lisätiedot

Viikkoraportti. Osakkeilla kova laskuviikko takana

Viikkoraportti. Osakkeilla kova laskuviikko takana Viikkoraportti 29.10.2018 Osakkeilla kova laskuviikko takana Globaalit osakemarkkinat liikkuivat viime viikolla alaspäin Kiinan elvytysvihjailusta huolimatta. Euroissa laskettuna globaalit osakkeet peruuttivat

Lisätiedot

Viikkoraportti. Hyviä ja huonoja uutisia. Viime viikon uutisvirrassa

Viikkoraportti. Hyviä ja huonoja uutisia. Viime viikon uutisvirrassa Viikkoraportti Hyviä ja huonoja uutisia Viime viikon uutisvirrassa oli sijoittajille hyvää ja huonoa Viikkoraportti 29.7.219 Hyviä ja huonoja uutisia Sijoittajat saivat viime viikolla hyviä ja huonoja

Lisätiedot

Osakevaihto, kurssikehitys ja markkina-arvo Equity Turnover, Price Development and Market Capitalisation

Osakevaihto, kurssikehitys ja markkina-arvo Equity Turnover, Price Development and Market Capitalisation Sivu - Page 1/ 10 Päälista Main List Pankit ja rahoitus Banks and Finance CapMan Oyj B 4 736 001 4 736 001 2 345 471 2 345 471 263 111 57 756 130 304 28 603 2.25 1.64 1.72 2.25 1.64 106 765 545 Conventum

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku)

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 100066821 866 Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 01.03.2019-31.03.2019 Vak.os.yht.Mandatum Life PL 627 00101 HELSINKI SALKKURAPORTTI Yhteyshenkilö: eq Varainhoito Oy Asiakaspalvelu Aleksanterinkatu

Lisätiedot

Viikkoraportti. Osakkeet peruspainoon

Viikkoraportti. Osakkeet peruspainoon Viikkoraportti 7.1.2019 Osakkeet peruspainoon Viime viikko päätettiin Yhdysvalloissa kovaan nousuun. Osakemarkkinat hyppäsivät reilusti ylöspäin S&P 500 - indeksin kiivetessä 3,4 % ja Nasdaqin 4,3 %. Eurooppa

Lisätiedot

Viikkoraportti. Kotimainen tuloskausi alkoi kompastellen

Viikkoraportti. Kotimainen tuloskausi alkoi kompastellen Viikkoraportti 23.7.2018 Kotimainen tuloskausi alkoi kompastellen Edellisviikko alkoi Trumpin ja Putinin Helsingin kokouksella, jonka lehdistötilaisuudessa Trump tuki räikeästi Putinin kommenttia siitä,

Lisätiedot

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 %

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % TAALERI SIJOITUSIDEAT MSCI AC WORLD TR NET 11.3.2019 TOIMINNAN ALUSTA (2.2.2015) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % YLITUOTTO +4,44 % Kaikki tuotot euromääräisiä sisältäen kaupankäyntipalkkiot, osingot ja

Lisätiedot

Aamuraportti. Kaivosyhtiöiden nousuralli jatkui

Aamuraportti. Kaivosyhtiöiden nousuralli jatkui Aamuraportti 4.3.2016 Kaivosyhtiöiden nousuralli jatkui Osakemarkkinoilla eilinen päivä oli varsin kaksijakoinen. Indeksitasolla liikkeet jäivät kohtuullisen pieniksi, ja suuntakin oli kateissa. Euroopassa

Lisätiedot

Tunnusluvut sijoittajan apuvälineenä

Tunnusluvut sijoittajan apuvälineenä Tunnusluvut sijoittajan apuvälineenä Jarkko Aho 07.12.2017 Jarkko Aho Pörssikolumnisti 2016- Sijoituskirjailija 2017- Sijoitusbloggaaja 2008- Yksityissijoittaja 2001- Esityksen sisältö 1 Arvosijoittajan

Lisätiedot

Osakevaihto, kurssikehitys ja markkina-arvo Equity Turnover, Price Development and Market Capitalisation

Osakevaihto, kurssikehitys ja markkina-arvo Equity Turnover, Price Development and Market Capitalisation Equity Turnover, Price Development and Capitalisation Sivu - Page 1/ 10 Päälista Main List Pankit ja rahoitus Banks and Finance Osakevaihto, Equity turnover, Keskimääräinen päivävaihto, Conventum Oyj 1

Lisätiedot

Viikkoraportti. Talous ja tulokset siivittävät osakkeita. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Talous ja tulokset siivittävät osakkeita. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 3.4.2017 Talous ja tulokset siivittävät osakkeita Viime viikko merkitsi myös vuoden ensimmäisen neljänneksen loppua. Alkuvuosi sujui nousun merkeissä, ja merkillepantavaa on korjausliikkeiden

Lisätiedot