Markus Henriksson aloitti Valviran ylijohtajana
|
|
- Esa Lehtonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sivu 1/7 Jos uutiskirje ei näy ehjänä, tai haluat lukea sen selaimella, niin klikkaa tästä Markus Henriksson aloitti Valviran ylijohtajana Valtioneuvosto nimitti lääkintöneuvos, psykiatrian erikoislääkäri, dosentti Markus Henrikssonin Valviran ylijohtajaksi Vuoden 2019 alusta alkaen Valviran tehtäviä hoidetaan valmisteltavana olevassa uudessa Valtion lupa- ja valvontavirastossa. Henriksson pitää suurena kunniana päästä luomaan sosiaali- ja terveysalan valvonnan uusia suuntaviivoja yhdessä Valviran ja aluehallintovirastojen ympäristöterveydenhuollon, alkoholihallinnon ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa. Vuonna 2019 sosiaali- ja terveysalan tilanne näyttää aivan toisenlaiselta kuin tällä hetkellä. Nyt Valvirassa keskitytään tärkeän arkityön ohella uuden viraston valmisteluun ja valvonnan jatkuvaan kehittämiseen. Markus Henriksson aloittaa Valviran ylijohtajana (Valviran tiedote, ) Marja-Liisa Partanen: Muutoksessa on edettävä rohkeasti Huhtikuun lopussa ylijohtajan tehtävästä eläkkeelle jäänyt Marja-Liisa Partanen johti Valviraa vuodesta Käynnissä olevat sote- ja maakuntauudistus sekä uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston perustamishanke ovat kokeneen ja pitkän virkamiesuran tehneen Partasen näkökulmasta historiallisia: "Poikkihallinnollisesti toimivan viranomaisen luomisessa on edettävä rohkeasti, mutta pystyttävä samanaikaisesti huolehtimaan sosiaali- ja terveysalan asiantuntijuuden säilymisestä ja valvonnan kokonaisuudesta, toteaa Partanen jäähyväishaastattelussa.
2 Sivu 2/7 Muutoksessa on edettävä rohkeasti (Valvojan vinkkelistä -blogi, ) Terveydenhuollon kotitestien verkkokauppaa selvitetään Valvira selvittää kuluttajille myytävien terveydenhuollon kotitestien verkkokauppaa Suomessa. Selvitys tehdään osana terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden vuoden 2017 markkinavalvontaohjelmaa. Selvityksen kohteena ovat erityisesti itse tehtävät ns. pikatestit, esimerkiksi raskaus-, keliakia- ja sukupuolitautitestit. Verkkokaupassa korostuvat sekä ostajien että tuotteita toimittavien ja myyvien tahojen vastuut. Terveydenhuollon kotitestit ja niitä tarjoavat toimijat ovat lisääntyneet merkittävästi viime vuosina. Valvira käyttää kyselyn tuloksia mm. markkinavalvonnan, ohjauksen ja neuvonnan kohdentamiseen. Valvira selvittää kuluttajille myytävien terveydenhuollon kotitestien verkkokauppaa (Valviran verkkouutinen, ) Terhikissä pitkään olleiden lähihoitajien kannattaa odottaa lainmuutosta Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee sosiaalihuollon ammattihenkilölain muuttamista. Muutoksen tavoitteena on selkeyttää ammattihenkilöiden rekisteröitymistä ja lisätä lakiin sieltä puuttuva kuntoutuksen ohjaajien ammattiryhmä. Lakiesityksen on tarkoitus tulla eduskunnan hyväksyttäväksi syksyyn 2017 mennessä. Valvira ehdottaa, ettäniille lähihoitajille, jotka olivat terveydenhuollon ammattihenkilörekisteri Terhikissä sosiaalihuollon ammattihenkilölain tultua voimaan , merkittäisiin automaattisesti lähihoitajan nimikesuojaus myös sosiaalihuollon ammattihenkilörekisteri Suosikkiin. Valvira tekisi merkinnän maksutta ilman erillistä hakemusta. Muutoksen sisällöstä ei ole varmuutta ennen hallituksen esityksen antamista ja eduskuntakäsittelyä. Valvira varautuu siihen, että kaikilta jo Terhikissä olevilta lähihoitajilta ei vaadita erillistä hakemusta Suosikkiin rekisteröitymiseksi. Verkkosivullamme on myös toistaiseksi voimassa olevat toimintaohjeet lähihoitajille.
3 Sivu 3/7 Valviran ohjeet lähihoitajille:terhikissä pitkään olleiden lähihoitajien kannattaa odottaa lainmuutosta (Valviran verkkouutinen, ) Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden rekisteröitymistä selkeytetään (STM tiedote, ) Haartmanin ja Malmin päivystysyksiköissä on kehitetty toimintaa monipuolisesti Hoidon tarpeen ja kiireellisyyden arviointi (triage) toimii hyvin sekä Malmin että Haartmanin päivystysyksiköissä, joissa potilastapauksia käydään läpi viikoittain moniammatillisissa triagepalavereissa. Valvontaviranomaiset suosittelevat vastaavaa käytäntöä myös muihin päivystysyksiköihin. Päivystysyksiköiden toimintaa on myös kehitetty monipuolisesti. Vaaratapahtumailmoitukset (ns. HaiPro-ilmoitukset) käsitellään molemmissa yksiköissä systemaattisesti. Omavalvonnan kehittämiseksi edelleen kaikki eri potilasturvallisuustietolähteet olisi koottava yhteen. Sekä Malmin että Haartmanin päivystysyksikön vaikuttavan toiminnan kannalta kriittisenä tekijänä on kasvavan potilasmäärän hallinta. Henkilökunnan määrän riittävyyteen on kiinnitettävä huomiota myös jatkossa. Päivystysten ruuhkien hallitsemiseksi tarvitaan koko palveluketjua koskevia toimenpiteitä. Valviran ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston ohjaus- ja arviointikäynneillä Malmin ja Haartmanin päivystysyksiköihin arvioitiin päivystysyksiköiden toiminnan organisoimista, asiakas- ja potilasturvallisuutta ja toimintakäytäntöjä. Haartmanin ja Malmin päivystysyksiköissä on panostettu monipuolisesti toiminnan kehittämiseen ruuhkatilanteiden hallinta haasteena (Valviran verkkouutinen, ) Omavalvontasuunnitelman puutteet nousevat esiin vanhusten kaltoinkohteluselvitystä seuranneessa valvonnassa Valvira otti kevättalvella 2016 tehdyn vanhusten kaltoinkohteluselvityksen perusteella valvontaansa 40 ympärivuorokautisen vanhustenhuollon toimintayksikköä. Missään näistä toimintayksiköistä ei ole ilmennyt tarvetta kaltoinkohteluun liittyviin jatkotoimenpiteisiin kun yli puolet valvontatapauksista on käsitelty.
4 Sivu 4/7 Puutteita havaittiin kuitenkin kaikkien valvontaan otettujen yksiköiden omavalvontasuunnitelmissa. Valvira onkin velvoittanut yksiköitä täydentämään omavalvontasuunnitelmiaan ja pyytänyt tarkentamaan mm. työntekijän ilmoitusvelvollisuutta ja asukkaisiin kohdistuvia rajoitustoimenpiteitä koskevaa ohjeistustaan. llmoitusvelvollisuuden toteuttamista koskevat menettelyohjeet on sisällytettävä toimintayksikön omavalvontasuunnitelmaan ja menettelytapaohjeiden on myös oltava riittävän yksityiskohtaiset. Tärkeää on, että työntekijä voi ilmoittaa epäkohdista pelkäämättä seuraamuksia. Työnantaja ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia epäkohtien ilmoittajaan. Ongelmia on myös siinä, miten tunnistaa kaltoinkohtelu. Puutteet vanhusten itsemääräämisoikeuden toteuttamiseen liittyvissä ohjeissa tai yksikön epäasianmukaiset toimintakäytännöt voivat nekin altistaa kaltoinkohtelulle. Tarvitaan myös ohjeet kaltoinkohtelun riskin ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. Omavalvontasuunnitelman puutteet nousevat esiin Valviran vanhusten kaltoinkohteluselvitystä seuranneessa valvonnassa (Valviran verkkouutinen, ) Kaltoinkohtelu ympärivuorokautisissa vanhustenhuollon yksiköissä työntekijöiden havainnoimana -loppuraportti Valvira Pohjoismaiset #tupakka'valvonnan asiantuntijat koolla Oslossa! Asialistalla tupakkadirektiivin toimeenpano eri Pohj Eduskunnan oikeusasiamies Maija Sakslin:" #Valvonta koneiston oltava tehokas #sote'ssa"! #Tervesos tulevaisuus & #perusoi Suomen Potilasturvallisuusyhdistys: Tätä on hyvä
5 Sivu 5/7 #potilasturvallisuus'kulttuuri. Kehittäminen vie kuitenkin aikaa. #PV :00 Valvira.fin uutiset Omavalvontasuunnitelman puutteet nousevat esiin Valviran vanhusten kaltoinkohteluselvitystä seuranneessa valvonnassa :32 Valvira selvittää kuluttajille myytävien terveydenhuollon kotitestien verkkokauppaa :19 Markus Henriksson aloittaa Valviran ylijohtajana :00 Haartmanin ja Malmin päivystysyksiköissä on panostettu monipuolisesti toiminnan kehittämiseen ruuhkatilanteiden hallinta haasteena :00 Valviran ohjeet lähihoitajille: Terhikissä pitkään olleiden lähihoitajien kannattaa odottaa lainmuutosta :31
6 Sivu 6/7 Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden käyttöön tulee sirullinen SOTE-ammattikortti :00 Työnantajan tulee varmistaa terveydenhuollon ammattihenkilöiden pätevyys ja riittävä kielitaito :46 Ohjeet tupakointikiellon hakemiseen asunnon sisäosiin on julkaistu :00 Luomutuotteiden maahantuonnin tarkastussertifikaatti muuttuu sähköiseksi alkaen :12 EU:n parlamentti hyväksyi terveydenhuollon laitteita koskevat asetukset :44 PL 210, Helsinki Mannerheimintie 103b, Helsinki puh
7 Sivu 7/7 Tilaa uutiskirje. Jos haluat peruuttaa uutiskirjeen, klikkaa tästä Osoitelähde Valvira asiakasrekisteri. Powered by Postiviidakko
Omavalvonnan rooli valvontajärjestelmässä
Omavalvonnan rooli valvontajärjestelmässä Oulu/Rovaniemi 21.9.2016 Sosiaalineuvos Hanna Ahonen, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin
Valvira toimii vaikuttavasti vaativissakin olosuhteissa
Sivu 1/9 Jos uutiskirje ei näy ehjänä, tai haluat lukea sen selaimella, niin klikkaa tästä Valvira toimii vaikuttavasti vaativissakin olosuhteissa Olemme viime vuonna pystyneet edistämään voimakkaasti
Valvirasta Luovaan.
Valvirasta Luovaan Markus Henriksson Ylijohtaja (1.5.2017 31.12.2018), dosentti, psykiatrian erikoislääkäri Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) Sidonnaisuudet: tekijänoikeuspalkkioita
Valvonta-asioiden käsittelyprosessit ja niiden kehittäminen Kommenttipuheenvuoro
Valvonta-asioiden käsittelyprosessit ja niiden kehittäminen Kommenttipuheenvuoro Valviran asiantuntijasymposium 8.2.2017 Biomedicum Ryhmäpäällikkö, sosiaalineuvos Eine Heikkinen Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii
AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa
AVIn rooli infektioiden torjunnassa ja laadun varmistamisessa Lääninlääkäri Katja Paakkola, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Infektioiden torjunnalla turvaa ja laatua hoitolaitoksiin Terveydenhuolto/sosiaalihuolto
Palveluntuottajan valvonta vammaispalveluissa
Palveluntuottajan valvonta vammaispalveluissa VPN 5.6.2019 Lakimies Riitta Husso Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin
Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden valvonta
Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden valvonta Sosiaalihuollon ammattihenkilölain toimeenpanon koulutus- ja infotilaisuus Kuopio 2.3.2016 Ylitarkastaja Pekka Ojaniemi, Valvira AmHa-hanke Hanke on asetettu
Omavalvonta laadun varmistamisen välineenä - Valviran ikääntyneiden kaltoinkohtelua koskeva selvitys
Omavalvonta laadun varmistamisen välineenä - Valviran ikääntyneiden kaltoinkohtelua koskeva selvitys Sosiaalineuvos Eine Heikkinen Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen
Kiireettömän hoitoon pääsyn kuminauhailmiöstä kestävään hoitoon pääsyn toteuttamiseen
Sivu 1/6 Jos uutiskirje ei näy ehjänä, tai haluat lukea sen selaimella, niin klikkaa tästä Kiireettömän hoitoon pääsyn kuminauhailmiöstä kestävään hoitoon pääsyn toteuttamiseen Tarvitsemme entistä tiiviimpää
Sujuvampaa toimintaa ja kustannussäästöjä normeja purkamalla
Jos uutiskirje ei näy ehjänä, tai haluat lukea sen selaimella, niin klikkaa tästä Sujuvampaa toimintaa ja kustannussäästöjä normeja purkamalla Valvira on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaa
VIRANOMAISVALVONTA vs. OMAVALVONTA
VIRANOMAISVALVONTA vs. OMAVALVONTA 8.4.2014 Riitta Husso Valvira, LM 14.4.2014 Riitta Husso 1 Valviran tehtävät VALVIRA: TEO ja STTV yhdistyivät 2009 Sosiaalihuollon valvonta tuli viraston tehtäväksi vuonna
Omavalvonta sosiaalihuollossa. Omavalvontaseminaari
Omavalvonta sosiaalihuollossa Omavalvontaseminaari 21.9.2016 Marjut Eskelinen, Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue 22.9.2016 1 Omavalvontasuunnitelma (SospaL 922/2011)
Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä
Työpaja: Lapsiperheiden palvelujen uudistus kuka on keskiössä Marja-Liisa Partanen ylijohtaja, Valvira Hyte-päivät 4.-5.10.2012 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Oulu HYTE 4.10.2012 Oulu 1 Sosiaali-
Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan avulla
Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan avulla Vanhustyön vastuunkantajat 15.5.2014 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 15.5.2014 Hanna Ahonen 1 Omavalvonta Palveluntuottaja
Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet
Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet Riitta Pöllänen Ylilääkäri Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira), Valvontaosasto 7.3.2014 Riitta Pöllänen@valvira.fi
Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla
Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla Yksityissektorin edunvalvonnalliset päivät 2017 Tehy Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimiala 15.9.2017 1 Keskustele naapurisi kanssa: Onko työpaikallasi omavalvontasuunnitelma?
Osaaminen valvonnan näkökulmasta
Osaaminen valvonnan näkökulmasta Lastensuojelun maakunnallinen kehittäjäverkosto THL 3.5.2018 Pekka Ojaniemi Ylitarkastaja, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen
Terveyttä ja hyvinvointia valvonnalla
Terveyttä ja hyvinvointia valvonnalla Valvonta vastaa muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira pyrkii valvonnan, ohjauksen ja lupahallinnon avulla
Valvonnan ajankohtaista
Valvonnan ajankohtaista Ylitarkastaja Sari Mehtälä, Valvira Kajaani 11.4.2018 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja
Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen -seminaari Tarja Holi 1
Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen -seminaari 9.10.2013 Tarja Holi 1 Valvonnan perustarkoitus on sosiaali- ja terveyspalvelujen laadun ja turvallisuuden varmistaminen ehkäistä
Kehitysvammahuollon ohjaus ja valvonta
Kehitysvammahuollon ohjaus ja valvonta Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 18.5.2017 Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,
Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta
Aluehallintoviraston sosiaalihuollon ohjaus ja valvonta Sosiaalihuollon ylitarkastaja Jaana Jokiniitty Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaalihuollon ylitarkastaja
Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.2.2011 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisten
Ilmoitusvelvollisuus Koulutus
Ilmoitusvelvollisuus Koulutus 16.12.2015 SOSIAALIHUOLLON HENKILÖKUNNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS sosiaalihuoltolain 48, 49 velvoite Voimaan 1.1.2016 Yhteiset ohjeet ja käytännöt Kunnan ja yksityisen palveluntuottajan
Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa
Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa Ikäihmisten kotiin annettavat palvelut Rovaniemi 10.10.2017 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos, Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon
Sote-valtakunnallisten toimijoiden yhteinen tavoitetila: Luova-virasto Petri Huovinen, kehittämispäällikkö (Valvira)
Sote-valtakunnallisten toimijoiden yhteinen tavoitetila: Luova-virasto 19.6.2018 Petri Huovinen, kehittämispäällikkö (Valvira) 1 Tausta: Luova-virasto Valviran ja aluehallintovirastojen (Avit) toiminta
Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa. Ikäihmisten kotiin annettavat palvelut Turku Riitta Husso Lakimies, Valvira
Omavalvonnan toimeenpano vanhustenhuollon palveluissa Ikäihmisten kotiin annettavat palvelut Turku 8.11.2017 Riitta Husso Lakimies, Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon palveluyksiköt
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta osana potilasturvallisuuden parantamista
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta osana potilasturvallisuuden parantamista Lääkäri 2017 Vahinkoklinikka X Markus Henriksson Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 13.12.2010 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki
Mikkeli 3.11.2015. Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja
Mikkeli 3.11.2015 Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto, Sirkka Koponen, PEOL 3.11.2015
lainsäädännön uudistaminen
Yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön uudistaminen Yksityisen terveydenhuollon ajankohtaispäivä 19.5.2016, PSAVI Lakimies Maarit Karjalainen, Valvira 21 Työryhmän tehtävät (STM työryhmä
Valviran esittely. Adoptiokoulutus Helsinki 24.1.2013. Johtaja Katariina Rautalahti Ohjausosasto
Valviran esittely Adoptiokoulutus Helsinki 24.1.2013 Johtaja Katariina Rautalahti Ohjausosasto 1 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto TEO ja STTV yhdistettiin 1.1.2009 Toimipisteet Helsinki;
Määräys 4/2010 1/(6) Dnro 6579/03.00/ Terveydenhuollon laitteesta ja tarvikkeesta tehtävä ammattimaisen käyttäjän vaaratilanneilmoitus
Määräys 4/2010 1/(6) Terveydenhuollon laitteesta ja tarvikkeesta tehtävä ammattimaisen käyttäjän vaaratilanneilmoitus Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaoloaika Laki tervedenhuollon laitteista ja
Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 15.2.2012 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisistä
Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta
Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin
VALTAKUNNALLINEN VALVONTAOHJELMA JA OMAVALVONTA Riitta Husso, LM Valvira
VALTAKUNNALLINEN VALVONTAOHJELMA JA OMAVALVONTA 28.10.2015 Riitta Husso, LM Valvira 1 SO-TE VALVO 2015-2018 Valvonnan kohteet 1. Palvelurakenteet 2. Palvelujen saatavuus 3. Palvelujen sisältö ja laatu
OMAVALVONTA ON RISKIENHALLINTAA
OMAVALVONTA ON RISKIENHALLINTAA Omavalvonnan tilaa koskevan selvitys vanhusten ympärivuorokautisissa toimintayksiköissä sekä lastensuojelulaitoksissa Omavalvontaseminaari 22.11.2017 Omavalvonnan tarkastelu
Terveydenhuoltoyksikön valvontahavaintoja. Terveydenhuoltoyksikön päällikkö Anne Hiiri
Terveydenhuoltoyksikön valvontahavaintoja Terveydenhuoltoyksikön päällikkö Anne Hiiri 25.9.2017 AVIn terveydenhuollon tehtävä AVI valvoo, että terveyspalvelujen laatua ja potilasturvallisuutta suunnitellaan,
OMAVALVONTA. Valviran näkökulmasta. Riitta Husso
OMAVALVONTA Valviran näkökulmasta Riitta Husso 2.11.2015 1 OMAVALVOTA sote-palveluissa Yksityinen sosiaalihuolto Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) 6 Julkiset vanhuspalvelut Vanhuspalvelulaki
Ajankohtaista aluehallintovirastosta
Ajankohtaista aluehallintovirastosta Sosiaalihuollon ylitarkastajat Marja-Leena Alanko ja Jaana Jokiniitty Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaalihuollon ylitarkastajat
SOSIAALIPÄIVYSTYS OSANA UUDISTUVAA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTOA. Ohjaus ja täytäntöönpano
SOSIAALIPÄIVYSTYS OSANA UUDISTUVAA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTOA Ohjaus ja täytäntöönpano Ylitarkastaja Elina Uusitalo, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta
Tehokas valvonta osana toimivaa sote-järjestelmää
Tehokas valvonta osana toimivaa sote-järjestelmää Miten valvonta voi tukea sote-uudistuksen tavoitteita seminaari 9.3.2016 Säätytalo Sosiaalineuvos Hanna Ahonen Ylilääkäri Riitta Aejmelaeus Valvira.fi,
Toimijoiden yhdenvertaisuus, valvonnan rakenteiden järkevöittäminen ja kansallinen tietopohja korostuvat toimintaympäristön muutoksessa
Sivu 1/10 Jos uutiskirje ei näy ehjänä, tai haluat lukea sen selaimella, niin klikkaa tästä Toimijoiden yhdenvertaisuus, valvonnan rakenteiden järkevöittäminen ja kansallinen tietopohja korostuvat toimintaympäristön
Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano
Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano 2014-2017 Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin
Miten Valvira tukee terveydenhuollon omavalvontaa ja potilasturvallisuustyötä?
Miten Valvira tukee terveydenhuollon omavalvontaa ja potilasturvallisuustyötä? Ylilääkäri Päivi Tissari Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira), Terveydenhuollon valvontaosasto Kuntamarkkinat
Miten Valvira tukee terveydenhuollon omavalvontaa ja potilasturvallisuustyötä?
Miten Valvira tukee terveydenhuollon omavalvontaa ja potilasturvallisuustyötä? Ylilääkäri Päivi Tissari Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira), Terveydenhuollon valvontaosasto Kuntamarkkinat
Määräys 3/ (5) Dnro 2028/03.00/
Määräys 3/2011 1 (5) In vitro diagnostiikkaan tarkoitettujen terveydenhuollon laitteiden suorituskyvyn arviointitutkimukset ja niistä ilmoittaminen Valtuutussäännökset Laki terveydenhuollon laitteista
Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta
Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta 25.10.2017 Terveydenhuollon ylitarkastaja Ansa Sonninen Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Laatinut terveydenhuollon
Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa
Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin
Mikä ihmeen tuottajalaki? Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö Tehy
Mikä ihmeen tuottajalaki? Kirsi Markkanen Kehittämispäällikkö Tehy 28.1.2017 Miksi minun pitäisi tietää lainsäädännöstä? Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä: Ammattieettiset velvollisuudet ( 15) sovellettava
Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden tukeminen ja valvontaohjelma
Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden tukeminen ja valvontaohjelma Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden vahvistaminen ja rajoitustoimenpiteiden käyttö erityishuollossa Oulu 12.12.2016 Ylitarkastaja
Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto
Ajankohtaista aluehallintovirastosta Pohtimolammella 26.5.2016 Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto 1 2019 aluehallintouudistuksesta Alueellisesti toimivaltaisten aluehallintovirastojen
VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA. 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.
VAMMAISPALVELUN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA 20.11.2014 Kehitysvammaisten Tukiliiton tilaisuus / Jyväskylä 20.11.2014 PM-B 1 Aluehallintovirastot - Toimialueet maakuntajakoon pohjautuvia -
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: Hakija/palvelujen tuottaja: Palveluja tuottava toimipaikka:
Hallitus 127 17.06.2015 Ilmoitusasiat H 127 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: 1) Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, Valviran päätös 29.5.2015
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
Valviran strategia
Valviran strategia 2016 2020 Miten valvonta voi tukea sote-uudistuksen tavoitteita seminaari 9.3.2016 Säätytalo Ritva Kujala, hallintojohtaja Jussi Holmalahti, johtaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira
Opiskeluterveydenhuollon valvonta
Opiskeluterveydenhuollon valvonta Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokomaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky -seminaari, Itä-Suomen aluehallintovirasto, 11.11.2015 Jenna Uusitalo,
Päätös 1 (9) Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen
Päätös 1 (9) Attendo Terveyspalvelut Oy PL 750 00181 Helsinki ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Attendo Terveyspalvelut Oy PL 750
Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta
Omavalvonta aluehallintoviraston näkökulmasta Omavalvontaseminaari/Omavalvonta työpaja 15.11.2017 1 Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnasta Julkisella vallalla, valtiolla ja kunnilla on yhdessä vastuu
Valviran strategiset linjaukset 2011 2015
Valviran strategiset linjaukset 2011 2015 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. sosiaali- ja terveydenhuollon, alkoholihallinnon
Tietojärjestelmien valvonnan ajankohtaiset asiat
Tietojärjestelmien valvonnan ajankohtaiset asiat Kanta toimittajayhteistyötapaaminen 24.4.2019 Antti Härkönen, yli-insinööri @AnttiHarkonen Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti
Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 7 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta HEL 2016-009624
Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaista
Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaista Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain toimeenpano Lapin aluehallintovirasto 16.3.2017 Sari Mehtälä, ylitarkastaja, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii
YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT. Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta
YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Paula Mäkiharju-Brander 2.3.2017 1 Valvira ja aluehallintovirastot
KUNTIEN OMAVALVONNAN ORGANISOINTI
KUNTIEN OMAVALVONNAN ORGANISOINTI Vaasa 20.8.2013 Tampere 23.8.2013 Jyväskylä 27.8.2013 2.9.2013 1 VALVIRAN TEHTÄVÄT Reaktiivinen valvonta (jälkikäteisvalvonta) kantelut ja valtakunnalliset selvitykset
Ajankohtaista aluehallintovirastosta
Ajankohtaista aluehallintovirastosta Sosiaalihuollon ylitarkastaja Marja-Leena Alanko Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat OikeusHyvään ESAVI, Marja-Leena Alanko 19.4.2017
Nimi: Tuomas Hujala Sähköposti: tuomas.hujala. Puhelin: Sähköposti: tietosuoja
TIETOSUOJASELOSTE 1. Rekisterinpitäjä Nimi: Sosiaali- ja terveysalan lupa ja valvontavirasto Valvira Osoite: PL 210, 00281 HELSINKI (Mannerheimintie 103 B) Muut yhteystiedot: puh. 0295 209 111(vaihde),
Tehyn näkemyksiä ikäihmisten hoidosta ja henkilöstömitoituksista
Tehyn näkemyksiä ikäihmisten hoidosta ja henkilöstömitoituksista Mervi Flinkman, sh, TtT Työvoimapoliittinen asiantuntija, Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimiala, Tehyn hallitus 27.2.2019 Akuutti
Soteuudistuksen. kulmakivet ja eteneminen. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Sote -johdolle
Soteuudistuksen kulmakivet ja eteneminen Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 14.2.2017 Sote -johdolle 1 14.2.2017 - Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Aikataulu 2016 2017 2018 2019 Soteuudistuksen ja maakuntien
Sote-valvontaviranomainen ja varautuminen: Kohti uutta LUOVAa
Sote-valvontaviranomainen ja varautuminen: Kohti uutta LUOVAa STM Valmiusseminaari 24.5.2018 Markus Henriksson Ylijohtaja (1.5.2017 31.12.2018) Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira.fi,
- lääkäreiden toiminnan valvonta osana
Miten lääkäreitä valvotaan? - lääkäreiden toiminnan valvonta osana potilasturvallisuustyötä Kirsi Liukkonen, Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos Valvira, terveydenhuollon valvontaosasto 29.11.2018 Valvira.fi,
Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen
Päätös 1 (5) Jaakonkatu 3 01620 Vantaa ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Jaakonkatu 3 01620 Vantaa Y-tunnus: 2080120-0 HAKEMUS Hakija
SOSIAALIHUOLTOLAISTA TUKEA KOTIIN VIETÄVIIN PALVELUIHIN Viestejä valvontakentältä Mitä epäkohtia toiminnasta nousee ja miten niihin puututaan?
SOSIAALIHUOLTOLAISTA TUKEA KOTIIN VIETÄVIIN PALVELUIHIN Viestejä valvontakentältä Mitä epäkohtia toiminnasta nousee ja miten niihin puututaan? Sosiaali- ja terveysministeriö, Valvira ja aluehallintovirastot
Sosiaalihuollon ammattihenkilölain koulutuskierros
Sosiaalihuollon ammattihenkilölain koulutuskierros Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomen AVIn toimialue Etelä-Suomen aluehallintovirasto
AJANKOHTAISTA AVISTA
AJANKOHTAISTA AVISTA 7.1.214 Hannele Havanka Aluehallintoylilääkäri Pohjois-Suomen aluehallintovirasto/hannele Havanka 7.1.214 1 Sosiaali- ja terveyspalvelut- yksikkö Yksikön päällikkö, Sosiaalihuollon
Lastensuojelupalvelut
Lastensuojelupalvelut Valvonta vahvistaa lasten ja nuorten oikeuksia erityiseen suojeluun Valviran ja aluehallintovirastojen yhdessä laatimat lastensuojelun valvontaohjelmat Kunnalliset lastensuojelupalvelut
Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely
Yksityisten sosiaalipalvelujen toimintaedellytykset, sosiaalipalvelujen määrittely sekä lupa- ja rekisteröintimenettely Järvenpään seurakuntaopisto 9.11.2017 1 Aluehallintovirastot Peruspalvelut, oikeusturva
Sosiaalihuollon ammattihenkilön toiminnan valvontaan liittyvä ammattitaidon selvittäminen
Sosiaalihuollon ammattihenkilön toiminnan valvontaan liittyvä ammattitaidon selvittäminen Valvira-Sosnet verkoston seminaari 15.3.2019 Helsinki Markus Henriksson Ylijohtaja Valvira.fi, @ValviraViestii
Asumisen palveluiden laatu ja valvonta
Asumisen palveluiden laatu ja valvonta 15.3.2018 Sari Mehtälä, ylitarkastaja sari.mehtala@valvira.fi @mehtalas Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,
Kohti rekisteröitymismenettelyä
Kohti rekisteröitymismenettelyä 27.2.2019 Tuula Ahlgren Ryhmäpäällikkö Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä Palvelutuotannon kokonaisuudistus Rekisteröitymismenettely Rekisteröitymisjärjestelmä -projekti: rekisteröitymistä
Uusi tartuntatautilaki ja asetus - työntekijöiden rokotukset TEHY Anni Virolainen-Julkunen
Uusi tartuntatautilaki ja asetus - työntekijöiden rokotukset 19.9.2017 TEHY Anni Virolainen-Julkunen Tartuntatautilain tavoite on tartuntatautien ja niiden leviämisen ehkäisy väestössä Tartuntatautilaki
EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa
EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa Irja Hemmilä Ylitarkastaja Terveydenhuollon valvontaosasto 28.9.2018 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti
Muistutukset. Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos.
Muistutukset Helena Mönttinen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin.
Ulkomailla koulutuksen saaneen sairaanhoitajan laillistamisprosessi
Ulkomailla koulutuksen saaneen sairaanhoitajan laillistamisprosessi Urareitti-hankkeen loppuseminaari 26.4.2018 Maarit Mikkonen Ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo
Omavalvonta sote -palvelujen laatu- ja turvallisuustyön työvälineenä
Omavalvonta sote -palvelujen laatu- ja turvallisuustyön työvälineenä 19.10.2016 Riitta Husso, LM, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,
Kiireettömään hoitoon pääsy
Kiireettömään hoitoon pääsy Hoidon tarve on arvioitava samoin perustein koko maassa Potilaan hoidon tarve pitää arvioida ja hoito toteuttaa terveydenhuollon eri toimipisteissä yhtenäisin lääketieteellisin
Omavalvonta sosiaali- ja terveydenhuollossa Asiakas- ja potilasturvallisuuden verkostotapaaminen THL 24.9.2015 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira
Omavalvonta sosiaali- ja terveydenhuollossa Asiakas- ja potilasturvallisuuden verkostotapaaminen THL 24.9.2015 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 24.9.2015 Hanna Ahonen 1 Omavalvonta Palveluntuottaja
Valvonta-asioiden käsittelyprosessit ja niiden kehittäminen
Valvonta-asioiden käsittelyprosessit ja niiden kehittäminen Valviran asiantuntijasymposium 8.2.2017 Johtaja Tarja Holi Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valviran ja aluehallintovirastojen välinen työnjako
Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen
Valvira Sosiaali-ja terveysalan lupa-ja valvontavirasto Päätös 1 (6) 30.9.2016 Mehiläinen Oy Pohjoinen Hesperiankatu 17 00260 Helsinki Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen
Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet
Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet Valvira valvoo terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden valmistusta ja markkinoita sekä edistää käytön turvallisuutta. Valmistajat vastaavat siitä, että tuotteiden
Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa. Järvenpään kotihoidon omavalvonta
Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa Järvenpään kotihoidon omavalvonta Järvenpään kaupunki Tiina Palmu 14.12.2017 Omavalvontaa ohjaavat tahot Omavalvontaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon
TUOTTAJALAKI (esitysluonnos laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta)
TUOTTAJALAKI (esitysluonnos laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta) Lasse Lehtonen, OTT, LT Hallintoylilääkäri, terveysoikeuden professori 4.10.2016 Lasse Lehtonen 1 Aihealueet nykytilanne
Miten varmistetaan palvelujen hyvä laatu ja lainmukainen toiminta
Miten varmistetaan palvelujen hyvä laatu ja lainmukainen toiminta Sosiaalihuoltolain toimeenpanon aluekierros 2015 14.1.2015 Valvira 1 Valvonta ja ohjaus Sosiaalihuoltolaista (710/1982) jäävät voimaan
Anna äänesi kuulua sote-kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus
Anna äänesi kuulua sote-kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus Valvira Hanna Ahonen, sosiaalineuvos Risto Heikkinen, ylilääkäri Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen
Lääkehoidon toteuttaminen
Lääkehoidon toteuttaminen Vanhustenhuollon alueelliset tilaisuudet syksy 2019 Anna-Maija Liedenpohja Ylitarkastaja Mervi Tiri Ylitarkastaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ
ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä
Ilmoituksenvaraisen yksityisen varhaiskasvatuksen rekisteröinti ja omavalvontasuunnitelma
Ilmoituksenvaraisen yksityisen varhaiskasvatuksen rekisteröinti ja omavalvontasuunnitelma Jyväskylä 25.10.2016 Marja-Liisa Keski-Rauska Ylitarkastaja (varhaiskasvatus) 1 Ilmoitus yksityisestä sosiaalipalvelutoiminnasta
Viemäreiden kuntotutkimusopas. VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu. Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Viemäreiden kuntotutkimusopas VVY:n monistesarjaan kuuluva opas kokoaa yhteen putkiverkkojen kuntotutkimusprosessin kaikki osa-alueet ja
Tartuntatautilaki. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat, Aluehallintoylilääkäri Hannele Havanka 1
Tartuntatautilaki Uusi Tartuntatautilaki (1227/2016) tuli voimaan 1.3.2017. Laki korvaa aiemman vuodelta 1986 peräisin olleen lain. Merkittävimmät muutokset aikaisempaan lakiin verrattuna koskevat hoitoon
Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 HE 354/2014 Vp Lakiklinikka Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 lakimies Maria Porko Taustaa Lain valmistelu» Pohja valmistelulle pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa