Maaperän pilaantuneisuuden historia- ja perustietoselvitys
|
|
- Reino Sipilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Seinäjoen asemanseudun yleissuunnitelma Heikki Holmén, Tuomas Lukkari Tarkistanut: Tuomas Lukkari
2 2 (8) SISÄLLYS 1. JOHDANTO KOHTEEN KUVAUS Yleistä Maa- ja kallioperä Pinta- ja pohjavedet TOIMINTAHISTORIA JA ALUEEN NYKYINEN KÄYTTÖ Maaperän tilan tietojärjestelmä NAAPURUSTO JOHTOPÄÄTÖKSET, EPÄVARMUUSTEKIJÄT JA JATKOTOIMENPIDE- EHDOTUKSET Epävarmuustekijät Jatkotoimepide-ehdotukset LÄHTEET... 8 LIITTEET Liite 1 Liite 2 Maaperän tietojärjestelmän kohteet Ehdotetut toimet
3 (8) 1. Johdanto Tässä historiaselvityksessä kuvataan, onko suunnittelualueella tiedossa olevia pilaantuneita maa-alueita ja onko alueella ollut sellaista toimintaa, joka on voinut aiheuttaa maaperän pilaantumista. Lisäksi pyritään arvioimaan millaisia aineita alueella on käytetty, varastoitu ja tuotettu sekä miten toiminnat ovat sijoittuneet ja millaisesta toiminnan laajuudesta eri aikoina on ollut kyse, mikäli aineistoa on ollut saatavilla. Tähän selvitykseen on myös koottu tietoa kohdealueella tai sen välittömässä läheisyydessä jo tehdyistä maaperän ja/tai pohjaveden pilaantuneisuusselvityksistä ja kunnostuksista sekä riskikohteista. Historiaselvityksen yhteydessä selvitettiin lisäksi suunnittelualueen maankäyttöä ja tunnistettiin mahdolliset maaperän pilaantuneisuutta aiheuttavat toiminnot sekä mahdolliset riskikohteet ja tarkemmat tutkimustarpeet. Osana selvitystä käytiin läpi muun muassa seuraavat aineistot suunnittelualueelta: karttatarkastelu (vanhat kartat ja nykytilanne) valtion ympäristöhallinnon maaperän tilan tietojärjestelmä (MATTI). pinta- ja pohjavesitiedot Tilaajalta, Liikennevirastolta ja VR:ltä saatavat sähköiset aineistot: vanhat ilmakuvat maaperä ja pohjatutkimustiedot aikaisemmat tutkimus- ja kunnostusraportit Haastattelut: Seinäjoen kaupungin Ympäristönsuojelu ja Pohjanmaan ELY-keskus Lisäksi suunnittelualueelle tehtiin katselmointi , jonka yhteydessä kartoitettiin ja valokuvattiin alueen nykyisiä toimintoja ja rakenteita. Katselmuksessa kartoitettiin alueen sekä sen lähiympäristön nykyiset toiminnot sekä havainnoitiin mahdollisia rakenteita tai toimia, joista on voinut aiheutua maaperän pilaantumista. Historiatietojen perusteella tunnistetaan maaperän pilaantuneisuuden riskikohteet sekä määritellään alueet, joissa on tarvetta suorittaa tarkempia pilaantuneisuustutkimuksia. Kyseiset kohteet esitetään myös karttaliitteellä. Historiaselvityksen laatimisesta on vastannut suunnittelija Heikki Holmén (MMM) ja projektipäällikkönä sekä laadunvarmistajana Tuomas Lukkari (FT) Sito Oy:stä. 2. Kohteen kuvaus 2.1. Yleistä Suunnittelualueen koko on noin 41,4 ha. Suunnittelualue rajoittuu ympäröiviin nykyisiin katuihin: Kalevalantie Sammonkatu, Louhenkatu, Pohjolantie, Valtionkatu sekä Ruukintie. Alueella sijaitsevat matkakeskus, ratapiha, läpikulkevat raiteet, vanhat veturitallit sekä puunkuormauksen ja tavara-aseman alueet. Ratapihan ja Sammon- sekä Louhenkatujen rajaamalla alueella on mm. pientaloasutusta. Pajuluoma virtaa ratapihan poikki veturitallien välistä. Ratapihalla, radalla sekä piha-, liikenne- ja laiturialueilla on vanhoja täyttökerroksia alkuperäisen pohjamaan päällä. Alueella on siltoja Kalevalantien, Pajuluoman sekä Pohjolantien kohdalla.
4 4 (8) Maa- ja kallioperä 1: maaperäkartan mukaan alueen pintamaa ja pohjamaa koostuu ratapihan alueelta täytemaasta ja sen ulkopuolta, karkeasta ja hienosta hiekasta, hiesusta ja hiekkamoreenista. Selvitysalue koostuu pääosin rakennetusta ympäristöstä, joten on oletettavaa, että luontaisen maaperä on häiriintynyt suurelta osalta ja maaperän pintakerrokset koostuvat myös ratapiha-alueen ulkopuolella monin paikoin täyttömaista. Kallioperä koostuu jonkin Geologisen tutkimuskeskuksen 1: kallioperäkartan mukaan Kiille- ja suonigneissistä. Tarkemmin tietoja esitetty rakennettavuusselvityksessä Pinta- ja pohjavedet Selvitysalue ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle. Lähin pohjevesialue sijoittuu yli kymmenen kilometrin etäisyydelle alueesta. Selvitysalue sijoittuu Kyröjoen päävesistöalueeseen ja kolmannen jakovaiheen luokittelussa Pajuluoman valuma-alueeseen. Pintavesistä selvitysalueen itäosan läpi virtaa pohjoiseen Pajuluoma niminen pieni joki. Pajuluoma laskee Seinäjoen kautta Kyrönjokeen ja lopulta Pohjanlahteen. 3. Toimintahistoria ja alueen nykyinen käyttö Selvitysalue sijoittuu Seinäjoen matkakeskusta ja Seinäjoen ratapiha-aluetta ympäröivälle alueelle. Nykyinen matkakeskuksen rakennus on valmistunut Asemarakennuksen etelä- ja pohjoispuolelle sijoittuu pysäköintialueita. Eteläisen pysäköintialueelle on sijoittunut pommisuoja, mikä on purettu luvulla. Pysäköintialue on rakennettu vuonna Asemarakennuksen pohjoispuolelle sijoittuvan pysäköintialueen koillisosaan on aiemmin sijoittunut kaksi raidetta. Raiteet on purettu vuosina 2007 ja Radan eteläpuolelle sijoittuu Shellin ja Teboilin polttonesteiden jakeluasemat. Molemmilla jakeluasemilla on maanalaiset polttonestesäiliöt ja öljynerottimet. Shellin jakeluasema on aloittanut paikallaan toimintansa vuonna 1981 ja Teboilin jakeluasema vuonna Toimijoilta saatujen tietojen mukaan, alueilla ei ole tehty maaperän tai pohjaveden pilaantumisselvityksiä. Teboilin jakeluasemalla on tapahtunut ylitäyttö ennen aseman avajaisia Ylitäytön yhteydessä polttonesteitä valui maahan yhteensä 2,5 m 3. 1 m 3 saatiin otettua talteen Teboilin omalla kalustolla. Lisäksi 1 m 3 polttonestettä otettiin talteen sadevesiviemäristä öljyisenä vetenä sekä 2 m 3 öljyistä maata poistettiin säiliöiden ympäriltä. Osa polttonesteistä poistettiin ylivuodon tapahduttua pelastuslaitoksen toimesta. (Seinäjoen seudun terveysyhtymä 1993) Shellin jakeluaseman ja asemarakennuksen väliselle alueelle sijoittuu autopesula. Alueelle on sijoittunut aiemmin Esson polttonesteen jakeluasema. Aseman maanalaiset polttoainesäiliöt on poistettu, mutta mahdollisista maaperän pilaantumisselvityksistä tai kunnostustoimista ei ole varmaa tietoa. Lisäksi Valtiontien eteläpuolelle ns. Lehtisen kauppakeskuksen tontille on sijoittunut GULF:in polttonesteen jakeluasema. Tämänkään alueen mahdollista maaperän pilaantumistutkimuksista tai kunnostustoimista ei ole tietoa, mutta myös tämän aseman maanalaiset polttoainesäiliöt on oletettavasti poistettu aseman toiminnan loppumisen yhteydessä.
5 (8) Ratapihan alueen maaperän pilaantuneisuutta on tutkittu melko runsaasti. Viimeisin alueelle tehdyn pilaantuneisuusselvityksen raportti on valmistunut vuoden 2016 elokuussa. Vuoden 2016 selvitys kattaa suuren osan selvitysalueesta. Selvityksen tulosten perusteella, sen tutkimusalueen maaperässä, on pilaantuneita maa-aineksia ja pilaantuneen maan kunnostustarvetta. Selvityksessä edelleen todetaan, että mikäli maankäyttö säilyy nykyisen kaltaisena, todetut haitta-ainepitoisuudet eivät aiheuta maaperän välitöntä kunnostustarvetta. Maankäytön muuttuessa (esim. asuin- tai toimitilarakentaminen) tulee varautua maaperän puhdistustoimiin. (Ramboll 2016). Selvitysalueen eteläosaan sijoittuvat veturien tankkauspaikat (3 ja 4) on kunnostettu vuonna 2001 (Geobotnia 2001). Kunnostuksen loppuraportin mukaan uuden tankkauspaikan maaperään jäi kunnostustavoitteiden (1000 mg/kg) ylittäviä pitoisuuksia öljyhiilijakeita, joita ei voitu teknisistä seikoista johtuen voitu poistaa. Pilaantuneet maaainekset sijoittuvat betonirakenteiden alle. Arvioitu kokonaisöljyhiilivetypitoisuus on mg/kg. Lisäksi vanhan tankkauspaikan itäpuolelle, suppealle alueelle jäi kunnostustavoitteiden ylittäviä pitoisuuksia öljyä. Pilaantuneen maan kokonaismäärän arvioidaan olevan noin 20 tonnia ja öljyn kokonaismäärän noin 30 kg. Selvitysalueen eteläosaan sijoittuvat tankkauspaikat 1 ja 2, öljysäiliöalue ja kaasutehtaan alue on kunnostettu vuonna Kunnostuksen loppuraportin mukaan tankkauspaikan 2 alueelle, sadevesiviemärin alle, jäi vähäinen määrä pilaantunutta maata (1200 mg/kg öljyjakeet ja 879 mg/kg PAH). Öljyhiilivetyjen kokonaismääräksi arvioitiin noin 300 kg ja PAH-yhdisteiden noin 20 kg. (Geobotnia 2003) Kaasutehtaan alueelle jäi kaivuluiskiin pilaantuneita maita, joita ei voitu tuolloin olemassa olevien rakenteiden takia voitu poistaa. Öljyhiilivetyjen kokonaismääräksi arvioitiin kg ja PAH-yhdisteiden noin 20 kg (Geobotnia 2003). Vuoden 2001 ja 2003 kunnostusten riskinarvioiden perusteella alueille ei nykyisellä maankäytöllä ole jatkotoimenpidetarpeita (Geobotnia 2001 ja Geobotnia 2003). Edellä mainittujen kunnostustoimien lisäksi selvitysalueen pohjoisosassa on kunnostettu raskaan kaluston tankkauspaikka vuonna 2004 (Geobotnia 2004). Ratapiha-aluetta on tutkittu ja kunnostettu vuosina 2006, 2007, 2009, 2010, 2011 ja 2012 (Golder 2006, 2007, 2009 (1), 2010, 2011 ja 2012). Toimenpideraporttien perusteella alueella ei ole tarvetta jatkotoimenpiteisiin maankäytön säilyessä nykyisen kaltaisena. Selvitysalueen itäosan läpi virtaava Pajuluoma on pahoin pilaantunut ratapihan aiemmasta käytöstä johtuen. Suurin Pajuluoman pilaantumisen lähteeksi on arvioitu sen länsipuolelle sijoittunut kaasutehdas ja dieselvetureiden käyttö. Kaasutehtaan alueelle on myös sijoittunut polttoainessäiliöitä ja vetureiden tankkaustoimintaa. (Golder 2004, 2009 (2)). Pajuluomaa ei ole kunnostettu kunnostustoimien vastuullisepäselvyyksistä johtuen. 1.1 Maaperän tilan tietojärjestelmä Suunnittelualueella on useita maaperän tietojärjestelmän kohteita. Puretun kaasutehtaan ja purettujen polttoainesäiliöiden lähialueelle sijoittuva Pajuluoman ranta niminen kohde on luokiteltu rekisteriin arvioitavaksi tai puhdistettavaksi. Selvitystarve on esitetty ratapihan ja Valtionkadun väliselle alueelle sijoittuvalle entiselle Esson polttonesteiden jakeluasemalle ja Valtiokadun länsipuolelle sijoittuvalle entiselle Gulf:in polttonesteiden jakeluasemalle sekä selvitysalueen pohjoisosaan Pohjolantien pohjoispuolelle sijoittuvalle Mairolan entiselle polttonesteiden jakeluasemalle. Muille kohteille ei ole osoitettu puhdistustarvetta. Kohteet on esitetty liitteessä 1.
6 6 (8) Naapurusto Suunnittelualueen eteläpuolelle sijoittuu liike- ja asuinrakennuksia. Pohjoispuolelle sijoittuu enimmäkseen asuinrakennuksia ja luoteispuolelle muutama pienteollisuusrakennus. Osa pohjoispuolelle sijoittuvista rakennuksista ovat öljylämmitteisiä (Kuva 1). Kuva 1. Selvitysalueen pohjoispuolen kiinteistöjen lämmitysmuodot. Öljylämmitteiset kiinteistöt merkitty vihreällä. 5. Johtopäätökset, epävarmuustekijät ja jatkotoimenpide-ehdotukset Suunnittelualueen maaperän pilaantuneisuutta on tutkittu ja kunnostettu melko runsaasti (tietyin varauksin, kts alle). Viimeisin tutkimusraportti on valmistunut vuoden 2016 elokuussa. Tämä selvitys kattaa suuren osan selvitysalueesta. Saatujen tietojen ja tulosten perusteella, tutkimusalueen maaperässä on pilaantuneita maa-aineksia ja pilaantuneen maan kunnostustarvetta. Alueen maankäytön muuttuessa (esim. asuin- tai toimitilarakentaminen) tulee varautua maaperän puhdistustoimiin. Alueen maaperää on osittain puhdistettu vuosien 2001 ja 2012 välisenä aikana. Kunnostus ja toimenpideraporttien perusteella selvitysalueen maaperään on jäänyt pilaantunutta maa-ainesta. Selvitysalueen itäosan läpi virtaava Pajuluoma on pilaantunut ratapiha-alueen aiemman käytön seurauksena, ratapihan pohjoispuolelta. Pajuluomaa ei ole kunnostettu. Virkistyskäyttö Pajuluoman pilaantuneella osalla on tällä hetkellä vähäistä ja näin ollen haitta-aineille altistuminen on arvioitu vähäiseksi. Mikäli alueen virkistyskäyttö lisääntyy, haitta-aineille altistumisen riski kasvaa.
7 (8) 1.2 Epävarmuustekijät Historiatietojen perusteella maaperän tutkimukset ja kunnostukset ovat tehty pääosin alle 5 metrin syvyyteen. Syvempien kerrosten tutkimustiedon puute on epävarmuustekijä. Maaperää ei ole myöskään tutkittu täysin kattavasti mahdollisten pilaantumista aiheuttavien maanalaisten rakenteiden, kuten kreosootilla kyllästettyjen puuarinoiden ja betonikanaalien varalta. Epävarmuutena on myös alueen orsi- ja/tai pohjaveden perustilan tiedon puuttuminen. Lisäksi haitta-aineiden analyyseissä on puutteita ja analytiikan kehittyminen verrattuna 2000 luvun alun tilanteeseen. Lisäksi epävarmuustekijänä on myös alueella käytettyjen täyttömaiden laatu. 1.3 Jatkotoimepide-ehdotukset Jatkotoimenpiteinä suositellaan syvien noin kahdeksaan metriin ulottuvien maaperäkairauksien tekemistä koko selvitysalueelle, osittain kohdennettuna riskikohteisiin esim. polttoaineiden jakelualueet. Kairauksien yhteydessä suositellaan muutamien pohjavesiputkien asentamista (liite 2). Syvien maaperäkairauksien ja pohjavesiputkien avulla voidaan muun muassa tutkia pilaantuneisuutta aiheuttavien aineiden mahdollinen kulkeutuminen maaperäkerroksissa tai maanalaisia rakenteita pitkin. Tämä tutkimustarve yhdistetään tarvittaessa geo- ja rakennettavuusselvityksen tutkimustarpeisiin (palvelee molempia selvityksiä). Lisäksi suositellaan maaperän pilaantuneisuuden tutkimista kaasutehtaan ja veturitallien alueelta (liite 2). Aluetta on tutkittu ja kunnostettu 2000-luvun alkuvuosina. Tutkimusraporttien perusteella alueen maaperään on jäänyt haitta-aineita. Esimerkiksi kloorattujen alifaattisten ja syanidin pitoisuudet alueen maaperässä on syytä selvittää. Maaperän lisäksi tulisi selvittää säilytettävien ja purettavien rakennusten haitta-aineet sekä hyödyntämiskelpoisuus. Pajuluoman ympäristön suunnittelussa on syytä ottaa huomioon jokiuoman pilaantuneisuus ratapiha-alueen pohjoispuolella. Mikäli Pajuluoman pilaantuneen osion lähiympäristön virkistyskäyttöä aiotaan lisätä, kasvaa välitön riski altistua haitta-aineille. Pajuluoman tilanteelle sekä mahdollisuuksille tulisi laatia tarveselvitys, jossa otetaan kantaa esimerkiksi kunnostusvaihtoehdoille. Alueelle suositellaan lisätutkimuksia ja riskiperusteisen pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointia tutkimustietojen perusteella ottaen huomioon nykyinen ja tuleva maankäyttömuoto. Riskinarvion perusteella määritetään mahdolliset jatkotoimenpiteet sekä kunnostustoimet. Riskinarvion perusteella päästään käsiksi pilaantuneiden maiden vaikuttavuuteen hankealueella ja myös kokonaisvaltaiseen maamassojen kiertotalouteen. Tämä koskee myös Pajuluomaa. Tampereella Heikki Holmén Tuomas Lukkari
8 8 (8) Lähteet Geobotnia Seinäjoen ratapihan veturien tankkauspaikkojen maaperän kunnostus, vaihe 1. Massanvaihdon loppuraportti. Ratahallintokeskus. Geobotnia Seinäjoen ratapiha, tankkauspaikkojen, säilöalueen ja kaasutehtaan ympäristön maaperän puhdistaminen. VR-Yhtymä ja Ratahallintokeskus. Golder, Ympäristötekninen tutkimusraportti. Sedimentin pilaantuneisuus, Pajuluoma, Seinäjoki. VR-Yhtymä ja Ratahallintokeskus. Golder, Toimenpideraportti. Kunnossapitotyöt, ympäristötekniset toimenpiteet. Seinäjoen ratapiha. Ratahallintokeskus. Golder, Toimenpideraportti. Kunnossapitotyöt, ympäristötekniset toimenpiteet. Seinäjoen ratapiha. Ratahallintokeskus. Golder, 2009 (1). Toimenpideraportti. Kunnossapitotyöt, ympäristötekniset toimenpiteet. Seinäjoen ratapiha. Ratahallintokeskus. Golder 2009 (2). RHK, Pajuluoma, Seinäjoki, Tutkimusraportti ( ). Ratahallintokeskus. Golder, 2010, Toimenpideraportti, Kunnossapitotyöt, ympäristötekniset toimenpiteet, Seinäjoen ratapiha, Ratahallintakeskus. Golder, Toimenpideraportti. Kunnossapitotyöt, ympäristötekniset toimenpiteet. Seinäjoen ratapiha. Ratahallintokeskus. Golder, Toimenpideraportti. Kunnossapitotyöt, ympäristötekniset toimenpiteet. Seinäjoen ratapiha. Ratahallintakeskus. Ramboll, Maaperän pilaantumistutkimus, Seinäjoen asemanseutu ja tavaraasema. VR-Yhtymä Oy. GTK Maa- ja kallioperätiedot. Ympäristöhallinnon paikkatietoaineistot Pohjavesi ja, valuma-aluetiedot. Maanmittauslaitos Peruskartta- ja ilmakuva-aineistot. Seinäjoen seudun terveysyhtymä, Jätehuoltopäätös, koskien Oy Teboil Ab:n jätehuoltoilmoitusta koskien tapahtunutta onnettomuutta, jossa maahan valui dieselöljyä 2,5 m 3
9
10
Laajasalon öljysatama (Neste voiteluainetehdas) ( )
Maaperän tilan tietojärjestelmä / Kohderaportti 28.7.2016 KOPIO MAANOMISTAJALLE Laajasalon öljysatama (Neste voiteluainetehdas) (10000351) Selite: Neste Alfa öljynjalostus ja voiteluaineiden valmistus
Kohde sijaitsee kiinteistöllä osoitteessa Airistontie 700, Parainen. Lähialueella on loma-asuntoja ja pieni venesatama.
TOIMENPIDERAPORTTI Projekti Öljyvahinko, Airistontie 700, Parainen Vahinkotunnus 24-41017-04146-2 Asiakas Lassila & Tikanoja Päivämäärä 30.5.2017 Vastaanottaja Lähettäjä Tiedoksi Timo Johansson / Lassila
Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.
Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI
JOENSUUN ASEMANSEUTU PIMA-TAUSTASELVITYS
Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi PIMA-taustaselvitys Päivämäärä 20/04/2016 JOENSUUN ASEMANSEUTU PIMA-TAUSTASELVITYS JOENSUUN ASEMANSEUTU PIMA-TAUSTASELVITYS Tarkastus Päivämäärä 20.04.2016
Pilaantuneet maa-alueet Tervon kirkonkylän yleiskaava-alueella
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TERVON KUNTA Pilaantuneet maa-alueet Tervon kirkonkylän yleiskaava-alueella FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P22055 [Asiakirjatyyppi] 1 (4) Eskelinen Erja Sisällysluettelo
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10
HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013
HAKIJA Elenia Oy PL 2 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 887-409-29-0 ja 887-409-2-71 osoitteessa Ratapihantie 18, 31700 Urjala As Kiinteistön 887-409-29-0 omistaa Elenia
Jätehuoltotyöjärjestelmä käytännössä
SIDOSRYHMÄTILAISUUS VALTION JÄTEHUOLTOTYÖJÄRJESTELMÄN UUDISTAMISEN SÄÄDÖSHANKKEESSA Jätehuoltotyöjärjestelmä käytännössä Kommenttipuheenvuoro Kari Pyötsiä Projektipäällikkö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne-
YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
Päätös annettu julkipanon jälkeen 7.11.2012 POSELY/395/07.00/2012 Pohjois-Savo 7.11.2012 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula
HAKIJA Metsä Board Oyj PL 20 02020 METSÄ KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI
HAKIJA Oy Shell Ab PL 16 01301 VANTAA KIINTEISTÖ Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 562-413-69-4 osoitteessa Aihtiantie 14, 35300 ORIVESI VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
MATTI-tietojärjestelmä ja PIMA-kunnostukset tilastokatsaus
MATTI-tietojärjestelmä ja PIMA-kunnostukset tilastokatsaus Mutku ry 21.3.2013 Outi Pyy, Suomen ympäristökeskus Käsiteltävät aiheet Maaperän tilan tietojärjestelmä Tietojärjestelmän kohteet Alueiden kunnostaminen
Tutkimussuunnitelma Nurmijärven Kuusimäen täyttöalue Laatija: Christian Tallsten Tarkastettu: Satu Pietola
Tutkimussuunnitelma Nurmijärven Kuusimäen täyttöalue 16.12.2014 Laatija: Christian Tallsten Tarkastettu: Satu Pietola Toimeksiantonumero: Päivätty: 16.12.2014 Tarkastettu: Käsittelijä:CTa Status: Draft
Isosuon maankaatopaikka, Ladvo 416 1:15
Isosuon maankaatopaikka, Ladvo 416 1:15 Mittakaava 1:10000 0 1 km Koordinaattijärjestelmä: KKJ-yk Nurkkapisteen koordinaatit: 6720293:3229110-6722124:3231050 Kiinteistöt(tilat2005) Maaperän tilan tietojärjestelmä
Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Myllypuronkatu 11
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 1130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-225-9906-0 osoitteessa Myllypuronkatu 11 Kiinteistön omistaa
YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI. Porin kaupunki, TPK/OM/rt. Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori
303037 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI Porin kaupunki, TPK/OM/rt Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori 21.2.2011 303037 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI Porin kaupunki, TPK/OM/rt
Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie
HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE
ISKOLA-KULENNOINEN SÄHKÖLINJA KREOSOOTTIKYLLÄSTEEN VALU- MAN TARKKAILURAPORTTI 2017
Vastaanottaja Suur-Savon Sähkö Oy Asiakirjatyyppi Pylväiden kreosoottikyllästeen valumatarkkailuraportti 2017 Päivämäärä 9.1.2017 9.1.2018 SUUR-SAVON SÄHKÖ OY ISKOLA-KULENNOINEN SÄHKÖLINJA KREOSOOTTIKYLLÄSTEEN
Alustava pohjaveden hallintaselvitys
Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi
VUORIKATU 19, MIKKELI
Vastaanottaja Etelä-Savon Energia Oy, Sari Siiskonen Asiakirjatyyppi Historiaselvitys Päivämäärä 6/2011 VUORIKATU 19, MIKKELI YMPÄRISTÖTEKNINEN HISTORIASELVITYS VUORIKATU 19, MIKKELI YMPÄRISTÖTEKNINEN
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, TAMPERE
HAKIJA Arto Yli-Heikkilä Veijanmäenkatu 16-20 33560 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-015-4940-6 osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, 33560 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE
MAAPERÄTUTKIMUKSET PAPINHAANKATU 11 RAUMA
Vastaanottaja Rauman kaupunki Tekninen virasto Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 08.07.2014 MAAPERÄTUTKIMUKSET PAPINHAANKATU 11 RAUMA MAAPERÄTUTKIMUKSET Päivämäärä 08/07/2014 Laatija Tarkastaja
KOHMALAN OSAYLEISKAAVA, NOKIA MAAPERÄN ARSEENIN TAUSTAPITOISUUSTUTKIMUS
Vastaanottaja Nokian kaupunki, Asko Riihimäki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 23.12.2013 KOHMALAN OSAYLEISKAAVA, NOKIA MAAPERÄN ARSEENIN TAUSTAPITOISUUSTUTKIMUS KOHMALAN OSAYLEISKAAVA-ALUE
Pirkanmaan keskuspuhdistamo YVA-selostus 1
Pirkanmaan keskuspuhdistamo LIITE I 1 Kallio- ja maaperän sekä pohjaveden paikoin kohonneen arseenipitoisuuden sekä alueella sijaitsevien pilaantuneiden maa-alueiden aiheuttamat ympäristöriskit. 1 MENETELMÄ
Kristiinankaupungin kaupunki
67070175.EW.slu 7.1.2008 Kristiinankaupungin kaupunki Entisen rautatiealueen maaperän pilaantuneisuuden tutkimusraportti (Korttelit 426, 427 ja 435) 1 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 2 2 TAUSTAA 2 3 NÄYTTEENOTTO 2 3.1
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu
HAKIJA Akaan kaupunki PL 34 37801 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu 14, 37830 AKAA Kiinteistön omistaa Viialan VPK VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala
HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Antti Kamppila, puh
Päätös EPOELY/645/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.7.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Alteams Oy Länsitie 61
PIMA-selvitys/raportti
PIMA-selvitys/raportti Hietakyläntie 171 Pyhäsalmi Kunta: Pyhäjärvi Kaupunginosa: 403 Kortteli/Tila: 25 Tontti/Rek.nro: 38 Sivu 2 / 4 PIMA-selvitys/raportti 1. KOHDE JA TUTKIMUKSET 1.1 Toimeksianto Raahen
KANSALLISEN PILAANTUNEIDEN MAA-ALUEIDEN RISKIENHALLINTAOHJELMAN ESITTELYTILAISUUS Olli-Pekka Mäki
KANSALLISEN PILAANTUNEIDEN MAA-ALUEIDEN RISKIENHALLINTAOHJELMAN ESITTELYTILAISUUS 17.6.2015 Olli-Pekka Mäki vt. ympäristönsuojelujohtaja / Turun kaupunki Toimivalta maaperän puhdistamisessa Pilaantuneen
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hämeentie
HAKIJA Memar Oy Hämeentie 99 37800 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-2-95-1 osoitteessa Hämeentie 99 37800 AKAA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
HAUKILUOMA II ASEMAKAAVA-ALUE NRO 8360
Vastaanottaja Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti ID 1 387 178 Päivämäärä 13.8.2015 HAUKILUOMA II ASEMAKAAVA-ALUE NRO 8360 PAIKOITUSALUEEN MAAPERÄN HAITTA-AINETUTKIMUS
Öljyalan Palvelukeskus Oy c/o Asiamies Salla-Riina Hulkkonen Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA
HAKIJA KIINTEISTÖ Öljyalan Palvelukeskus Oy c/o Asiamies Salla-Riina Hulkkonen Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-516-1-60 osoitteessa
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu
HAKIJA Asunto Oy Akaan Eemeli, c/o YIT Talonrakennus Oy Kihlmanninraitti 1E 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-150 osoitteessa Nahkalinnankatu 37830 VIIALA VIREILLETULOPERUSTE
Pilaantuneet maa-alueet maankäytön suunnittelussa
Pilaantuneet maa-alueet maankäytön suunnittelussa Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Anttila Tarja, Ylitarkastaja, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 6.2.2018 Pilaantuneiden maiden historiaa Suomessa
SEINÄJOEN ENERGIA KASPERIN LÄMPÖLAITOS PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS
1 Vastaanottaja Seinäjoen Energia Sanna Niinisalo Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 10/2018 SEINÄJOEN ENERGIA KASPERIN LÄMPÖLAITOS PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS SEINÄJOEN ENERGIA PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS Tarkastus
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS
Pirkanmaa PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen 19.1.2010 Dn:o PIRELY/31/07.00/2010 HAKIJA Kangasalan kunta PL 50 36201 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus
Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Lempäälän kunnassa kiinteistörekisteritunnus 418-425-17-6 osoitteessa Pirkkalantie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ. Kiinteistön omistaa Kiinteistö
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H
HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010
LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS
Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 28.5.2018 Viite 1510038898 LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS LIDL, LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS Päivämäärä 28.5.2018 Laatija Hyväksyjä Kuvaus Anni
Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA
HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Pohjolan
Maaperän pilaantuminen Suomessa toimialakatsaus lainsäädäntökatsaus. Erikoissuunnittelija Outi Pyy Suomen ympäristökeskus 20.9.
Maaperän pilaantuminen Suomessa toimialakatsaus lainsäädäntökatsaus Erikoissuunnittelija Outi Pyy Suomen ympäristökeskus 20.9.2012 Pilaantuneiden maiden kunnostus Suomessa Pilaantuneeksi epäiltyjä, todettuja
LUONNOS JOENSUUN KAUPUNKI KONTIOLAHDEN KUNTA SOPIMUS VALTION JÄTEHUOLTOTYÖSTÄ
Dnro PIRELY/3620/2016?.8.2017 JOENSUUN KAUPUNKI LUONNOS KONTIOLAHDEN KUNTA SOPIMUS VALTION JÄTEHUOLTOTYÖSTÄ Pirkanmaan ELY-keskus, josta jäljempänä käytetään nimitystä valtio, Joensuun kaupunki
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K74026 T1 21.8.2017 ALUSTAVA NUPURI NUPURINKARTANONTIE KORTTELI 74026 T1 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Ratapihankatu TAMPERE
HAKIJA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy PL 310 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-18-324-12 osoitteessa Ratapihankatu 55 33100 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (14) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (14) 9 Venealanyrittäjille vuokrattujen teollisuustonttien ja määräalojen vuokrasopimusten muuttaminen (Lauttasaari, tontit 31129/10, 4, 3, 2 ja 8, määräala tilasta
ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Paula Puotiniemi, puh
Päätös EPOELY/779/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT St 1 Energy Oy Purotie
KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS
Tilaaja Oriveden kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.8.2018 ORIVESI KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS ORIVESI KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä Laatija
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS Pohjois-Pohjanmaa Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2012 Dnro POPELY/101/07.00/2012 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta
Päätös EPOELY/195/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 22.3.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Kurikan Metalli Ky/
PILAANTUNEEN MAAPERÄN JA POHJAVEDEN KUNNOSTUS MIKKELIN PURSIALASSA. Timo Massinen
PILAANTUNEEN MAAPERÄN JA POHJAVEDEN KUNNOSTUS MIKKELIN Timo Massinen HISTORIAA / TAUSTAA Kreosoottikyllästämö PAH- yhdisteet Lisäksi pursialan alueella pienteollista toimintaa, puunjalostusta, korjaamoja
ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta
Päätös EPOELY/761/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Rudus Oy PL 2 28601 Pori
PIUHA Pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleen käyttöönottohanke MUTKU 22.-23.3.2010. Teija Tohmo
PIUHA Pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleen käyttöönottohanke MUTKU 22.-23.3.2010 Teija Tohmo PIUHA-hanke PIUHA-hanke ( Vanhojen pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleen käyttöönotto hanke) on
1 Rakennettavuusselvitys
1 Rakennettavuusselvitys 1.1 Toimeksianto Rakennettavuusselvityksen tavoitteena on ollut selvittää kaavarunko-/asemakaava-alueen pohjaolosuhteet ja alueen soveltuvuus rakentamiseen sekä antaa yleispiirteiset
Pilaantuneiden kohteiden hallinnointi Turussa
Pilaantuneiden kohteiden hallinnointi Turussa Fredrik Klingstedt 29.3.2012 Toimivalta maaperän puhdistamisessa Pilaantuneen maaperän puhdistamisen viranomaistehtävistä Turussa vastaa Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 2.12.2013 Dnro POPELY/377/07.00/2013 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA
GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen
G P TYÖ N:O 17224 SKOL jäsen VIRKKULAN SENIORIKYLÄ 755 / 406 / 14 / 21 PALONUMMI SIUNTIO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 3.10.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pohjatutkimusasemapiirros 1:500-002
TUTKIMUSRAPORTTI V.1 Luonnos LEMPÄÄLÄN KUNTA. Pilaantuneen maan selvitys Lempäälän keskusta, Lempoinen, Ryynikkä
TUTKIMUSRAPORTTI 101001368 27.1.2016 V.1 Luonnos LEMPÄÄLÄN KUNTA Pilaantuneen maan selvitys Lempäälän keskusta, Lempoinen, Ryynikkä 1 Sisältö 1 JOHDANTO 4 2 KOHDE 4 3 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET ALUEELLA 4
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 1.8.2008 Dnro PPO 2008 Y 255 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA
Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus
HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE
Riskinarvioinnin tarkastaminen
LAUSUNTO UUDELY/580/07.00/2010 13.12.2012 Porvoon kaupunki Kuntatekniikka PL 23 06100 Porvoo Viite Porvoon kaupunki, Länsirannan tontti 448-1, Tarkennettu riskinarvio, Ramboll Finland Oy, päivätty 17.5.2011.
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA
HAKIJA Rakennusliike Lapti Mannerheimintie 107 00280 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 26.2.2009 Dnro PPO 2009 Y 64 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE
HAKIJA VVO Kodit Oy PL 40 00301 HELSINKI KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Teettäjän kokemuksia monipilaantuneen raskaanteollisuuden alueen kunnostuksesta
Teettäjän kokemuksia monipilaantuneen raskaanteollisuuden alueen kunnostuksesta Pekka Puska/Kalmar Industries Oy Ab 12.3.2008 1 16 April 2008 Teollisuusalueen ilmakuva 2 16 April 2008 Esitysrunko 1. Yleistä
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 24.7.2013 Dnro POPELY/83/07.00/2013 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 27.1.2006 Dnro PPO 2006 Y 13 18 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄ
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE. Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö VIREILLETULOPERUSTE
SUVILAHTI: Kaasulaitoksen alueen kunnostus alkaa! Kari Koponen, FT
SUVILAHTI: Kaasulaitoksen alueen kunnostus alkaa! Kari Koponen, FT Suvilahden teollinen historia Alueen teollinen historia alkoi 1909 1910-1973 Hiilikaasun tuotanto kaasu-ja koksihiilestä 1974-1987 kaupunkikaasua
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
1 / 5 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2010 Dnro POPELY/837/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA
Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialue , SODANKYLÄ
Dnro LAPELY/423/2017 Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys pohjavesialue 12758209, SODANKYLÄ 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL 8060
Alue sijaitsee I luokan Nuutajärven pohjavesialueella.
HAKIJA Urjalan kunta Tekninen palvelukeskus PL 33 31716 URJALA KIINTEISTÖT Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 887-441-1-86, osoitteessa Rauhalantie 13 as 1, 31160 NUUTAJÄRVI Kiinteistön omistaa
KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa Sahatie, 35700 Vilppula
HAKIJA Metsäliitto Osuuskunta Metsä Wood Vilppulan saha Sahatie 35700 Vilppula KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa
Puolustusvoimat, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta (MAAVMATLE) PL TAMPERE
HAKIJA Puolustusvoimat, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta (MAAVMATLE) PL 69 33541 TAMPERE KIINTEISTÖ Juupajoen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 177-893-10-1 (Lylyn varikon alue) Alueen omistaa
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/176/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 30.5.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
Jokirannankatu 1 C, Tampere Kiinteistörekisteritunnus
Päätös PIRELY/7212/2017 6.2.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN
KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja -626 osoitteessa Kuohunharjuntie 6, Kangasala
HAKIJA Hartela Oy Hämeenkatu 13 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 211-407-2-622 ja -626 osoitteessa Kuohunharjuntie 6, Kangasala Kangasalan kunta on antanut suostumuksensa
Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja 53 osoitteessa Sahantie 4, RUOVESI. Kohdenumero:
HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy SOILI-ohjelma Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 702-416-1-46 ja 53 osoitteessa
Elinkeino-. liikenne- ja ympäristökeskus
Elinkeino-. liikenne- ja ympäristökeskus Lausunto PIRELY/322/07.00/2010 24.4.2017 Cargotec Finland Oy Markku Oja (sähköpostitse) Viitteet - Härmälänranta, korttelit 1909-191 Oja Härmälänojanpuisto, Maaperän
Maaperän ja pohjaveden pilaantuminen
Maaperän ja pohjaveden pilaantuminen MATTI- tilastojen ja onnettomuusselvityksen valossa Outi Pyy, Suomen ympäristökeskus Suomen Vesiyhdistys ry, 10.4.2014 Maaperän tilan tietojärjestelmä - MATTI Tietoja
Öljysäiliön poiston yhteydessä tehty maaperän pilaantuneisuustutkimus ja kunnostus, Hietalanmäen koulu
Oulun kaupunki Solistinkatu 2 27.9.2018 90140 OULU Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Öljysäiliön poiston yhteydessä tehty maaperän pilaantuneisuustutkimus ja kunnostus, Kello, Oulu Oulun
LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 136, MATKAKESKUSHANKE
1. kaupunginosan asemakaavan muutos 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 136, MATKAKESKUSHANKE Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Riitta Karvinen, puh
Päätös EPOELY/559/07.00/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.7.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT WH 2005/NIAM III EAST
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus pilaantuneen alueen maaperän puhdistamisesta. St1 Energy Oy / Paula Puotiniemi, PL 100, 00381 Helsinki
Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/627/07.00/2013 Numero 7 YS/S Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus pilaantuneen alueen maaperän puhdistamisesta.
ITÄHARJUN ALUE, TURKU MASSASUUNNITTELU PILAANTUNEET MAAT JA JÄTTEET. Kim Brander
ITÄHARJUN ALUE, TURKU MASSASUUNNITTELU PILAANTUNEET MAAT JA JÄTTEET Kim Brander 11.10.2018 KOHDE Kohde sijaitsee Turun kaupungin Itäharjun alueella. Alueen pinta-ala on noin 60 ha. Alueella on 62 erillistä
KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset ja -2 osoitteessa Pispalan valtatie 119, TAMPERE.
HAKIJA Oy Teboil Ab PL 57 01511 VANTAA KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset 837-201-1140-1 ja -2 osoitteessa Pispalan valtatie 119, 33270 TAMPERE. Kiinteistön omistaa Kaija Nopola
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Väkipyöränkatu TAMPERE
HAKIJA SARA Suomen Aluerakennuttajat Oy Teiskontie 61 33560 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-065-7058-8 osoitteessa Väkipyöränkatu TAMPERE Kiinteistön omistaa Tampereen
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kangasalantie 1070, KANGASALA
HAKIJA St 1 Oy Paula Puotiniemi PL 100 00381 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-1-136 osoitteessa Kangasalantie 1070, 36200 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
2 ILMOITUKSEN VIREILLE TULO Ilmoitus on tullut vireille Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (myöhemmin ELY-keskus).
Pohjois-Savo Päätös annettu julkipanon jälkeen 13.12.2013 POSELY/408/07.00/2013 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA 1 ILMOITUKSEN TEKIJÄ Leppävirran
Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro
Työnro 160091 Näsilinnankatu 40 Uudisrakennus Pohjatutkimusraportti 23.8.2016 A-Insinöörit Suunnittelu Oy ESPOO HELSINKI KUOPIO OULU PORI TAMPERE TURKU p. 0207 911 888, www.ains.fi Y-tunnus 0211382-6 Näsilinnankatu
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/1345/2019 27.2.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI
Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset M501 ja osoitteessa Tieteenkatu 1
HAKIJA Hervannan Vuokratontit Oy c/o Pöyry CM Oy Hämeenkatu 23 A, 4. krs. 33200 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset 837-65-7050-1-M501 ja 837-65-7050-1
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (6) 312 Vuokrasopimuksen jatkaminen ja tontin vuokraaminen huoltoaseman suunnittelua varten Oy Teboil Ab:lle (Vartiokylä, tontit 45130/1 ja 45340/2) HEL 2014-012982
POHJATUTKIMUSRAPORTTI
G P GEOPALVELU OY TYÖ N:O 17125 SKOL jäsen KARLSÅKER OMAKOTITALOTONTIT 20, 22, 24 26 / 132 / KARLSÅKER / SIUNTIO Pellonkulma 02580 SIUNTIO 15.6.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pintavaaitus
Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie PÄLKÄNE
HAKIJA Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie 112 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 635-424-24-136 osoitteessa Onkkaalantie 112, 36600
Hämeenkyrön kunnassa Kyröskosken taajamassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Valtakatu 46, HÄMEENKYRÖ.
HAKIJA Kyröskosken Huoltokeskus Oy Valtakatu 46 39100 HÄMEENKYRÖ KIINTEISTÖ Hämeenkyrön kunnassa Kyröskosken taajamassa kiinteistörekisteritunnus 108-408-3-130 osoitteessa Valtakatu 46, 39100 HÄMEENKYRÖ.
Öljyvahinkokohteen massanvaihdon ympäristötekninen valvonta. Akaan kaupunki. Jaakonvainiontie 14, Akaa
DORANOVA OY Y-tunnus 1018707-5 Valkkistentie 2 FI-37470 VESILAHTI Tel. +358 3 3143 1111 www.doranova.fi doranova@doranova.fi Akaan kaupunki Öljyvahinkokohteen massanvaihdon ympäristötekninen valvonta Projekti:
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue)
HAKIJA Tampereen Vesi Liikelaitos Viinikankatu 42 33800 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-513-3 osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon