Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivä 3.2. 2009"

Transkriptio

1 Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivä

2 2 Aluksi Uusi Insinööriliitto UIL ry, on edunvalvoja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka tarjoaa jäsenistölleen turvaa, menestymisen mahdollisuuksia ja lukuisia työelämän palveluita. Uuteen Insinööriliittoon on järjestäytynyt sen jäsenyhdistyksen kautta lähes insinööriä ja insinööriopiskelijaa sekä muuta tekniikan ammattilaista. UIL on eräs Akavan suurimmista jäsenjärjestöistä.

3 3 UIL on keskusliitto Jäseninä ovat rekisteröidyt yhdistykset tai niiden muodostamat liitot, joiden henkilöjäseninä ovat: korkeakoulussa, teknillisessä oppilaitoksessa tai muussa vastaavassa insinööritutkinnon tai muun tekniikan alan korkeakoulututkinnon suorittaneita muita vastuullisissa teknillisissä tehtävissä toimivia teknillisen koulutuksen saaneita tai erikoiskoulutettuja korkeakoulussa insinööritutkintoa tai muita tekniikan alojen tutkintoa opiskelevia.

4 INSINÖÖRIKUNNAN TYÖMARKKINATUTKIMUS TMT X Toimihenkilöt 6 % Asiantuntijat 56 % TOIMIASEMA Ylin johto 3 % Johto 6 % Ylempi keskijohto 13 % Alempi keskijohto 16 % Insinööreistä työskentelee - yksityisellä sektorilla 90 % - julkisella sektorilla 10 % Muut 6 % Julkinen sektori 10 % Insinööri-/ suunnittelutoimisto 15 % Kaupan/ palvelualan yritys9 % Tietotekniikan palvelualan yritys 9 % TYÖNANTAJA Vientiteollisuus 35 % Kotimarkkinateollisuus 16 % Ei ins.tehtävät 1 % Muut ins.tehtävät 20 % TEHTÄVÄ Johtaminen/hallinto 10 % Kaupalliset/palvelualan tehtävät 14 % Rakennusinsinöörit 19 % Muu koulutusala 6 % KOULUTUSALA* Koneinsinöörit 30 % Käyttö- ja ylläpitotehtävät 8 % Opetus/koulutus 2 % Tutkimus ja tuotekehitys 8 % Prosessi-, kemia, bioja elintarviketekn. 9 % Muut suunnittelutehtävät 25 % It-alan tehtävät 13 % Tietotekniikan insinöörit 16 % Sähköinsinöörit 19 % * Lähde: Tilastokeskus

5 5 Insinöörikunnan kokovartalokuva 2008 Lähde: Uuden Insinööriliiton Työmarkkinatutkimus lokakuussa 2008 Miehiä 87 % Naisia 13 % Keski-ikä 40 v Ammattivuosia keskimäärin 13 v Opintoala* Kone 30 % Sähkö 19 % Tietotekniikka 16 % Prosessi 9 % Rakennus 19 % Muu 6 % Kokopäivätyössä 94 % Yksityisellä sektorilla 89 % Toimiasema Ylin johto, yrittäjä 3 % Johto 5 % Ylempi keskijohto 13 % Alempi keskijohto 16 % Asiantuntija 56 % Toimihenkilö 6 % 13014/ah/ * Lähde: Tilastokeskus

6 UIL:n selvitys* - ketkä suunnittelevat Suomen teollisuus- ja maatalousrakennukset? Esimerkki Ylivieskasta: Rakennustarkastajan mukaan Ylivieskan karjarakennusten suunnittelijana/pääsuunnittelijana toimii lähes aina insinööri. Merkittävien teollisuusrakennusten arkkitehtisuunnittelusta vastaavat arkkitehdit, mutta pääsuunnittelijana toimii useimmin insinööri. 6 * UIL:n tutkimusasiamies Jaakko Koivumäen kyselytutkimus 10/2007

7 7 Esimerkki Sotkamosta: Rakennustarkastajan mukaan 2000-luvulla maaseuturakentamisessa (navetoissa) pääsuunnittelijana on ollut lähes kaikissa sama paikkakunnalla toimiva insinööri. Teollisuusrakentamisesta noin 60 prosentista tapauksia pääsuunnittelijana on toiminut insinööri.

8 8 Esimerkki Kuopiosta: Rakennustarkastajan arvion mukaan teollisuusrakennusten osalta insinööri toimii pääsuunnittelijana 75 prosentissa kohteista ja rakennussuunnittelijana (arkkitehtisuunnittelijana) 30 prosentissa. Isojen teollisuusrakennusten osalta pääsuunnittelijana on arkkitehti tai rakennusarkkitehti. Lähes kaikissa (95 %) maatalousrakennuksissa pää- ja arkkitehtisuunnittelijana on insinööri.

9 9 Uudenmaan TE-keskuksen alueella Maaseutuosaston rakennusinsinöörin mukaan tilastoa on pidetty reilun viiden vuoden ajalta. Kaikkiaan tilastoista löytyi 164 suunnittelijaa, jotka ovat tehneet johonkin Uudenmaan TE-keskuksen tukemaan investointiin liittyvän rakennussuunnitelman. Jakauma eri ammattikuntien osalta on seuraava: rakennusmestarit 74 kpl (45 %), joista aktiivisia toimijoita maatilarakentamisen osalta on 12 kpl rakennusinsinöörit 46 kpl (28 %), joista aktiivisia toimijoita maatilarakentamisen osalta on 11 kpl arkkitehdit/rakennusarkkitehdit 42 kpl (26 %), joista aktiivisia toimijoita maatilarakentamisen osalta on 9 kpl diplomi-insinöörit 2 kpl (1 %), joista aktiivisia toimijoita maatilarakentamisen osalta on 1 kpl.

10 10 Yhteenveto Uudenmaan TE-keskus poikkeaa muista TE-keskuksista siinä suhteessa, että kohteiden kirjo on laajempi; uudenmaan alueella on paljon haastavia ja suuria kohteita. Rakennusmestareiden ja insinöörien suhteellinen osuus ammattisuunnittelijoista on selvästi suurempi muualla Suomessa. Rakennusmestarit ja insinöörit ovat erittäin keskeisiä ammattilaisia sekä maatalousrakennusten että pienempien teollisuusrakennusten suunnittelijakunnassa.

11 11 Millaista osaamista tarvitaan? TEM Energiatehokkuustyöryhmä, Rakennukset jaosto: Kestävä kehitys, elinkaariajattelu, ja energiatehokkuusosaaminen eräs - jo tämän päivän - ja tulevaisuuden yleisin osaamisalue onko koulutuksessa huomioitu riittävästi? UIL ilmasto- ja energiakysely jäsenille: nuoret arempia ottamaan kantaa onko osaamista? OPM:n rakennusalan koulutustoimikunta: Korjausvelka kasvaa, korjausrakentamisen osaamista lisättävä, opettajankoulutukseen panostettava

12 Yritysten kilpailukykyä luovat osaamiset 12 Liiketoimintaosaaminen Arvot ja asenteet Vastuullinen liiketoiminta Verkostoosaaminen Monikulttuurisuustaidot Erikoisosaaminen/ monitaitoisuus tai monitieteellisyys Teknologiaosaaminen Luovuus ja innovatiivisuus Palveluosaaminen Muotoiluosaaminen Verkostot Lähde: EK Koponen/ Tulevaisuusluotain

13 13 Mistä päteviä suunnittelijoita saadaan? Säädösvalmistelu pätevyyskysymyksistä käynnissä: Rak Mk A2 Yliopistoista ja Ammattikorkeakouluista valmistutaan tiettyyn pätevyyteen oikeusturvakysymys, elinkeinon harjoittamisen vapaus Elinikäinen oppiminen - täydennyskoulutukseen panostettava FISE Ry:n pätevyydentoteamistoiminta rakennusalalla tarkoitus helpottaa rakennustarkastajan työtä pätevyyksiä arvioitaessa, noudattaa kansallista lainsäädäntöä

14 14 Yhteistyö on voimaa Luottamus Oikea tahtotila Systemaattinen tiedonvaihto Strateginen verkottuminen Yhteistyötä yhteisen päämäärän hyväksi

Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta. Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10.

Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta. Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10. Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10.2008 2 Tutkintojen sisällöistä ja tavoitteista (A352/2003): Ammattikorkeakoulututkinnot

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu 250-vuotisjuhlaseminaari 16.10.2008

Lisätiedot

Yrityselämän kansainvälisyystaidot - mitä tulevilta ammattilaisilta odotetaan? Piia Alvesalo Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Yrityselämän kansainvälisyystaidot - mitä tulevilta ammattilaisilta odotetaan? Piia Alvesalo Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lisää tähän otsikko Yrityselämän kansainvälisyystaidot - mitä tulevilta ammattilaisilta odotetaan? 7.10.09 Piia Alvesalo Elinkeinoelämän keskusliitto EK www.ek.fi Ketä Elinkeinoelämän keskusliitto EK edustaa?

Lisätiedot

Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari 28.1.2011. Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry

Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari 28.1.2011. Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry Tekniikan Alojen Foorumin (TAF) seminaari 28.1.2011 Pertti Porokari Uusi Insinööriliitto UIL ry 24.1.2010 Insinöörikoulutukseen hyväksytyt ja insinööritutkinnon suorittaneet 1984-2009 Lähde: Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Kasvua ja hyvinvointia vahvasta osaamisesta EK-Elinkeinopäivä, Tampere 2.10.2007

Kasvua ja hyvinvointia vahvasta osaamisesta EK-Elinkeinopäivä, Tampere 2.10.2007 Kasvua ja hyvinvointia vahvasta osaamisesta EK-Elinkeinopäivä, Tampere 2.10.2007 Leif Fagernäs Elinkeinoelämän keskusliitto EK Osaamiseen panostaminen on välttämätöntä koska 1(2) Suomi tarvitsee menestyäkseen

Lisätiedot

Työelämän osaamistarpeita

Työelämän osaamistarpeita Työelämän osaamistarpeita 12.5.2008 Tiedosta kompetensseihin Räjäytetään rajat mielissä ja järjestelmissä Satu Ågren Yritysten tarvitsema osaaminen Tiedot ja taidot Arvot ja asenteet Verkostot 2 1 Rekrytoinnin

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSBAROMETRI Tietoja tekniikan alan yliopistokoulutetuista työttömistä

TYÖTTÖMYYSBAROMETRI Tietoja tekniikan alan yliopistokoulutetuista työttömistä TYÖTTÖMYYSBAROMETRI 2014 Tietoja tekniikan alan yliopistokoulutetuista työttömistä Työttömyysbarometrin sisältö 1. Yhteenvetoa tuloksista 2. Tilastotietoja tekniikan alan yliopistokoulutettujen työttömyydestä

Lisätiedot

Suomi vuonna 2030. Insinöörikoulutuksen tulevaisuuden näkymät TAF-seminaari 25.1.2013. Hannu Saarikangas

Suomi vuonna 2030. Insinöörikoulutuksen tulevaisuuden näkymät TAF-seminaari 25.1.2013. Hannu Saarikangas Suomi vuonna 2030 Insinöörikoulutuksen tulevaisuuden näkymät TAF-seminaari 25.1.2013 Hannu Saarikangas Liiton koulutuspolitiikka Toinen liiton edunvalvonnan painopisteistä Hyvä koulutus edellytys työllistymiselle

Lisätiedot

Jäsenet. Arvot. Toiminta- ajatus

Jäsenet. Arvot. Toiminta- ajatus Jäsenet Arvot Toiminta- ajatus Visio Tavoitteet 3.2.2016 Nimi Sukunimi @TK_akateemiset 2 3.2.2016 Nimi Sukunimi @TK_akateemiset 3 Suurin osa jäsenistä on tekniikan tai luonnontieteiden yliopistollisen

Lisätiedot

Tradenomit työmarkkinoilla

Tradenomit työmarkkinoilla Tradenomit työmarkkinoilla Uudistu ja uudista 2011 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Minkälaista osaamista tarvitaan? Yleinen osaaminen korostuu

Lisätiedot

Rakennus- ja kiinteistöala

Rakennus- ja kiinteistöala Rakennus- ja kiinteistöala Olli Jalonen 1 Rakennus- ja kiinteistöala osana Mertopoliaa KULTTUURI JA LUOVA ALA 14 % LIIKETOIMINTA OSAAMINEN 9 % TIETO- JA VIESTINTÄTEKNOLOGI A 19 % TERVEYS- JA HOITOALA 16

Lisätiedot

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen Henkilöstöselvitys 21 Minna Jokinen Vastanneiden yritysten henkilöstö toimialoittain ja kokoluokittain Yrityksen koko, henkilöä Toimiala 1-49 5-99 1-249 25-499 5- Yht. Osuus koko alasta, % Elektroniikka-

Lisätiedot

Tradenomit työelämässä ajankohtaisterveiset Tradenomiliitosta

Tradenomit työelämässä ajankohtaisterveiset Tradenomiliitosta Tradenomit työelämässä ajankohtaisterveiset Tradenomiliitosta Valtakunnalliset ammattikorkeakoulujen liiketalouden koulutusalan kehittämispäivät 10.11.2010 Kouvolassa Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-

Lisätiedot

LIITE 6: TYÖVOIMAN TARVE JA ALOITTAJATARVE

LIITE 6: TYÖVOIMAN TARVE JA ALOITTAJATARVE LIITE 6: TYÖVOIMAN TARVE JA ALOITTAJATARVE 2017-2025 KASVU (SEKTORI) KAIKKI TARKASTELLUT TUTKINTONIMIKKEET YHTEENSÄ 7 116 7 636 6 526 6 662 9 488 10 181 Kaikki tarkastellut tutkintonimikkeet yhteensä,

Lisätiedot

virhemarginaali eli luottamusväli on plus miinus yksi prosenttiyksikkö. Taulukosta 1 nähdään myös muiden muuttujien vakioidut palkkaerot.

virhemarginaali eli luottamusväli on plus miinus yksi prosenttiyksikkö. Taulukosta 1 nähdään myös muiden muuttujien vakioidut palkkaerot. 28 työmarkkinaedunvalvonta Teksti: Teuvo Muhonen TEKin työmarkkinatutkimus Tulospalkkiot lievässä laskussa Tulospalkkioiden osuus kokonaisvuosiansioista oli viime vuonna 7,2 prosenttia, kun se vuotta aikaisemmin

Lisätiedot

Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita

Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita 29.10.2007 Tiedosta kompetensseihin Räjäytetään rajat mielissä ja järjestelmissä Satu Ågren Esityksen sisältö Muutosvoimat uudistumisen moottoreina Arvot ja

Lisätiedot

Opettajien edunvalvoja

Opettajien edunvalvoja Opettajien edunvalvoja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta. OAJ on maassamme ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee opettajien palkkauksesta,

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen

LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen FISE FISE on rakennus- ja kiinteistöalan järjestöjen toimesta vuonna 2003 perustettu voittoa tavoittelematon yritys, jonka tavoitteena on rakentamisen laadun parantaminen,

Lisätiedot

Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa

Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa KIRA-Akatemia 6.10.2017 elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax, Kiinteistötyönantajat ry Kiinteistön elinkaaren loppupään toimijoita ja tehtäviä Ympäristöanalyysi

Lisätiedot

LIITE 5: TYÖVOIMAN PERUSKEHITYS

LIITE 5: TYÖVOIMAN PERUSKEHITYS LIITE 5: TYÖVOIMAN PERUSKEHITYS OPINTOALA/TARKASTELURYHMÄ/TUTKINTONIMIKE TYÖVOIMA (TILASTOVUOSI 2014) VUOSITTAINEN POISTUMA 1 KAIKKI TARKASTELLUT TUTKINTONIMIKKEET YHTEENSÄ 158 581 5 199 4 895-304 Kaikki

Lisätiedot

SuLVI kouluttaa FISE-pätevyys

SuLVI kouluttaa FISE-pätevyys FISE-pätevyys FISE-Pätevyys = - vapaaehtoinen rakennusalan suunnittelijoiden ja työnjohdon sertifiointi www.fise.fi FISE-pätevyysjärjestelmä FISE toteaa rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet

Lisätiedot

Johtamiskoulutuksen tarve. Simo Halonen 4.10.2007

Johtamiskoulutuksen tarve. Simo Halonen 4.10.2007 Johtamiskoulutuksen tarve Simo Halonen 4.10.2007 Sisältö Teknologiateollisuus ja Salon Konepaja Oy Johtamisosaamisen tarve Johtamisen erityishaasteita Suomessa Ammattikorkeakoulutuksen haasteita Päätoimialat

Lisätiedot

Akava ry. Yleisesitys

Akava ry. Yleisesitys Akava ry Yleisesitys Menestystä ja turvaa yhdessä Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö. Akavaan kuuluu 35 jäsenjärjestöä, joissa on lähes 600 000 jäsentä. Jäsenyys akavalaisessa jäsenjärjestössä

Lisätiedot

Kilpailukieltosopimukset akavalaisilla. Akavan selvitys 2017

Kilpailukieltosopimukset akavalaisilla. Akavan selvitys 2017 Kilpailukieltosopimukset akavalaisilla Akavan selvitys 2017 Taustaa Akava selvitti keväällä 2017 kilpailukieltoehtojen yleisyyttä ja sisältöjä jäsenjärjestöjensä yrityksissä työskentelevien palkansaajajäsenten

Lisätiedot

Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA

Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

Vetovoimaa rakennusalalle

Vetovoimaa rakennusalalle Vetovoimaa rakennusalalle Rakennusalan valtteja Koulutus Tulevaisuuden keskeisiä osaamistarpeita Satu Elho Asiamies Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry www.themesta.net Mitä ammattilaiset itse

Lisätiedot

Muutostarpeet Insinöörikoulutuksessa Samu Salo Puheenjohtaja Insinööriliitto

Muutostarpeet Insinöörikoulutuksessa Samu Salo Puheenjohtaja Insinööriliitto Muutostarpeet Insinöörikoulutuksessa Samu Salo Puheenjohtaja Insinööriliitto Taustatietoja Työelämänmuutos Insinöörialoilla on voimistunut oleellisesti 2010-luvulla 41 % insinööreistä työskentelee työpaikalla,

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012 DIA-työttömyys jatkanut nousua kolmannella vuosineljänneksellä Vuoden 2012 kolmannen vuosineljänneksen aikana työttömien tekniikan

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Jlar 27.11. Työttömien ja työnhakijoiden määrä yhä laskussa Insinöörien työttömyystietoja lokakuussa * Työttömien insinöörien määrä laskee edelleen, syys-lokakuun välillä työttömien

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen KOULUTUSRAHASTO 2012 Saana Siekkinen 1 lyhyesti Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka on ollut työelämässä

Lisätiedot

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40

Lisätiedot

Palkat nousivat NIUKASTI

Palkat nousivat NIUKASTI Palkat nousivat NIUKASTI Teksti Henna Laasonen Diplomi-insinöörien keskipalkka toistaiseksi voimassaolevissa työsuhteissa joulukuussa 2011 nousi 5 015 euroon. Mediaanipalkka oli 4 500 euroa kuukaudessa.

Lisätiedot

YTN:n jäsenen kokovartalokuva 2016

YTN:n jäsenen kokovartalokuva 2016 YTN-datan esittely Esityksen sisältö Taustaa Palkkaus Tulospalkkaus Työaika, ylitöiden korvaaminen, matkapäivät ja matka-ajan korvaaminen Työsuhteen varmuus Yt-neuvottelut ja etujen leikkaus TAUSTAA Mikä

Lisätiedot

Korkeasti koulutettujen työllisyys

Korkeasti koulutettujen työllisyys Korkeasti koulutettujen työllisyys Heikki Taulu ekonomisti Akava Tulevaisuuden tekijät -seminaari Käsitteet selviksi Työikäinen väestö = kaikki Suomessa asuvat 1 74 -vuotiaat Työvoima = työikäiseen väestöön

Lisätiedot

TARJOUSTEN ARVIOINTIPERUSTEET VANHAINKOTI KOTI- KUUSELAN SUUNNITTELUSTA ARK YRITYKSEN OMA ARVIOINTI

TARJOUSTEN ARVIOINTIPERUSTEET VANHAINKOTI KOTI- KUUSELAN SUUNNITTELUSTA ARK YRITYKSEN OMA ARVIOINTI LIITE 1 ARK YRITYKSEN OMA ARVIOINTI ARVIOINTIPERUSTEET, (suluissa painoarvo %), hinnat alv. 0% YRITYKSEN NIMI 2.1 VASTUULLINEN NIMETTY SUUNNITTELIJA, PÄÄSUUNNITTELIJA (25%) 2.1.1 suunnittelijan koulutus

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot Lkm Lkm INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Jlar 9.1.218 Työttömien määrä yhä laskussa, vastavalmistuneilla lasku hidasta Insinöörien työttömyystietoja marraskuussa * Työttömien insinöörien määrä laskee edelleen,

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot Lkm INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Jlar 1.2.2018 Työttömien määrässä kausivaihtelun mukaista lievää nousua Insinöörien työttömyystietoja joulukuussa 2017 * -joulukuun välillä työttömien määrä nousi 123 henkilöllä,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja

Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä Juha Ylä-Jääski, johtaja Teknologiateollisuus: Suomen merkittävin elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

@TEK_akateemiset Tuunia Keränen

@TEK_akateemiset Tuunia Keränen Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2017 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9200, vastausprosentti noin 22 Erilaiset vastauspolut työmarkkina-aseman mukaan (palkkatyössä olevat,

Lisätiedot

IAET-kassan työttömät TEKin jäsenet kuukausittain

IAET-kassan työttömät TEKin jäsenet kuukausittain TEKNIIKAN AKATEEMISTEN LIITTO TEK RY TYÖLLISYYSKATSAUS III/2010 Työttömien diplomi- insinöörien lukumäärä kävi kaikkien aikojen ennätyksessä, TEKin jäsenten työttömyystilanne muuttumaton kolmannella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

-Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla. -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa

-Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla. -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa -Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa -Turun kaupungin toimenpiteet valmistavan teknologiateollisuuden sekä teknillisen

Lisätiedot

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen

Henkilöstöselvitys Minna Jokinen Henkilöstöselvitys 213 Minna Jokinen Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 3 25 2 15 1 5 196 1965 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 (31.3.) Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2013

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2013 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2013 www.tek.fi TEKNIIKAN'AKATEEMISET'TEK' ' TYÖLLISYYSKATSAUS'I/2013' Tekniikan alan korkeakoulutettujen työttömyys pysynyt ennallaan

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Jlar 2.10.2017 Työttömien määrä elokuussa selvässä laskussa Insinöörien työttömyystietoja elokuussa 2017 * Työttömien insinöörien määrä on nyt selvässä laskussa, työttömien määrä

Lisätiedot

RIL-PALKKAKYSELY 2017

RIL-PALKKAKYSELY 2017 RIL- 8.3.2017 PALKKAKYSELY 2016 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin loka-marraskuussa 2017 työmarkkinatutkimus. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin

Lisätiedot

Työllisyydestä koulutusaloittain vuonna 2018

Työllisyydestä koulutusaloittain vuonna 2018 Työllisyydestä koulutusaloittain vuonna 2018 Yleiskatsaus: työllisyysaste nousi 72 prosentin yläpuolelle Kaikkien työllisten työllisyysaste: 72,5 % Lähde: Akava ja Macrobond Yleiskatsaus: työllisyydessä

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015

Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015 Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015 Ympäristöministeriö antaa rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta seuraavat ohjeet. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi.

Lisätiedot

Selvitys suunnittelu- ja konsultointialan työvoimasta Arkkitehtuuri ja rakentaminen

Selvitys suunnittelu- ja konsultointialan työvoimasta Arkkitehtuuri ja rakentaminen Selvitys suunnittelu- ja konsultointialan työvoimasta 2017-2025 Arkkitehtuuri ja rakentaminen 2 Tausta ja rajaus Kooltaan keskimääräistä suuremmat ikäluokat tulevat eläköitymään vuoteen 2025 mennessä Työvoiman

Lisätiedot

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Pekka Neittaanmäki ja Johanna Ärje Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos 13.07.2010 1. Johdanto Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti

Lisätiedot

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY 1. PALKKAKYSELY 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin lokakuussa 2016 työmarkkinatutkimus internet-kyselynä. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin vastaavan

Lisätiedot

!!!! Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 3. vuosineljännes 2013

!!!! Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 3. vuosineljännes 2013 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 3. vuosineljännes 2013 www.tek.fi TEK Tekniikan alan korkeakoulutettujen työttömyys pysynyt yli 4 prosentin tasolla TEKin arvion mukaan syyskuun lopussa

Lisätiedot

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v. opinnot) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v. opinnot) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset vastauspolut työmarkkina-aseman mukaan (palkkatyössä olevat,

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologia

Tieto- ja viestintäteknologia Tieto- ja viestintäteknologia Metropolia ammattikorkeakoulu Opiskelijoita 14 000 Valmistuvia/vuosi 2500 Henkilökuntaa 1100 4 koulutusalaa kulttuuriala liiketalouden ala sosiaali- ja terveysala tekniikan

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Jlar 24.8. Työttömyydessä maltillista kausivaihtelua, vastavalmistuneiden tilanne aiempia vuosia parempi Insinöörien työttömyystietoja heinäkuussa * Työttömien insinöörien määrä

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013 www.tek.fi TEK Tekniikan alan korkeakoulutettujen työttömyys palasi lievään kasvuun vuoden 2013 toisen neljänneksen lopussa

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015

Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015 Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015 Ympäristöministeriö antaa rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta seuraavat ohjeet. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi.

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Jlar 26.1.217 Työttömien määrä laski alle vuoden 213 tason Insinöörien työttömyystietoja syyskuussa 217 * Työttömien insinöörien määrä laskee edelleen, elo- ja syyskuun välillä

Lisätiedot

Tavoitteidensa mukaisella työuralla. Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio

Tavoitteidensa mukaisella työuralla. Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio Tavoitteidensa mukaisella työuralla Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta Toteutetaan joka toinen vuosi. Kohderyhmänä 2-3 vuotta aiemmin tohtorin tutkinnon

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Paula Pesonen 3.4.2018 Alkuvuonna työttömyydessä pientä laskua Insinöörien työttömyystietoja helmikuussa 2018 * Helmikuun 2018 lopussa työttömiä insinöörejä oli yhteensä 5132 henkilöä.

Lisätiedot

Miksi töihin Metsäteollisuuteen?

Miksi töihin Metsäteollisuuteen? Miksi töihin Metsäteollisuuteen? 1 24.1.2008 Sari Rämö Kuka olen? Sari Rämö, KTM Tehnyt töitä insinöörien kanssa vuodesta 1990. Pakkausteollisuus SCA joulukuu 2000 SCA Packaging Suomen toimitusjohtaja

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2004

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2004 Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2004 Tutkimus/JS TAMMIKUU 2005 Työttömistä diplomi-insinööreistä ja arkkitehdeistä kaksi viidesosaa yli 50- vuotiaita Työttömien

Lisätiedot

INSINÖÖRILIITTO IL ry. Tutkimus/Jlar

INSINÖÖRILIITTO IL ry. Tutkimus/Jlar INSINÖÖRILIITTO IL ry Tutkimus/Jlar 14.9. TYÖTTÖMYYS SEURAA KAUSIVAIHTELUA, VASTAVALMISTUNEIDEN TILANNE KOHENTUNUT Työttömyystietoja heinäkuussa t Työttömien insinöörien määrä nousi tyypillisen kausivaihtelun

Lisätiedot

Pientalotyömaan vastuuhenkilöt. Tapani Hoppu

Pientalotyömaan vastuuhenkilöt. Tapani Hoppu Pientalotyömaan vastuuhenkilöt Tapani Hoppu Pientalotyömaan ammattilaiset SUUNNITTELUVAIHE Pääsuunnittelija Rakennussuunnittelija Rakennesuunnittelija Pohjarakennesuunnittelija Talotekninen suunnittelijat

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja (AMK) Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä. Pätevyyden osoittaminen. Marita Mäkinen

Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä. Pätevyyden osoittaminen. Marita Mäkinen Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä Pätevyyden osoittaminen Marita Mäkinen MIKÄ ON AHOT? AHOT = aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimista tapahtuu monissa ympäristöissä

Lisätiedot

Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus taustatilastoja

Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus taustatilastoja Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus 30.11. - taustatilastoja Ammattiasema - maisterin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen ammattiluokituksen mukaan 2014 - yksi vuosi valmistumisesta Kasvatusalat

Lisätiedot

Toimihenkilöbarometri 2013

Toimihenkilöbarometri 2013 Toimihenkilöbarometri 2013 Seppo Nevalainen 2 7. 11. 2 0 1 3 Vastanneet jäsenliitoittain Yhteensä N = 1288 Miehet N = 307 Naiset N = 979 Naisten osuus, % Vastausprosentti Painokerroin Ammattiliitto PRO

Lisätiedot

Ammattikuntatutkimus 2019

Ammattikuntatutkimus 2019 Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA Valokuva: Tero Takalo-Eskola, Teromedia Ammattikuntatutkimus 2019 www.ria.fi Rialaisten profiili 74% MIEHIÄ 26% NAISIA KESKIPALKKA 4 565 AMMATTIVUOSIA KESKIMÄÄRIN

Lisätiedot

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018 Kouluttautuminen ja työurat Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 1 Aineiston piirteet Akava selvitti akavalaisten näkemyksiä työuralla kouluttautumisesta ja tulevaisuuden työurista toukokuussa

Lisätiedot

TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET, 2013 VALMISTUNEET

TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET, 2013 VALMISTUNEET TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET, 2013 VALMISTUNEET 4. - Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti toteuttama vuotuinen palautekysely vastavalmistuneille

Lisätiedot

Jatkuvan oppimisen kehittämistarpeet

Jatkuvan oppimisen kehittämistarpeet Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden Suomi -neuvotteluryhmä Jatkuvan oppimisen kehittämistarpeet 14.5.2019 Projektijohtaja Helena Mustikainen Elinikäinen oppiminen vaikuttavana investointina Hallinnon

Lisätiedot

Lausunnossa korostamme erityisesti seuraavia seikkoja: Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaismuutos on tarpeen

Lausunnossa korostamme erityisesti seuraavia seikkoja: Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaismuutos on tarpeen Lausunto 18.1.2013 1(7) kirjaamo.ym@ymparisto.fi helena.sateri@ymparisto.fi aila.korpivaara@ymparisto.fi Viite: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta, luonnos

Lisätiedot

P A L K K A L I I T E ajalle 1.3.2008-31.1.2010 1 DIPLOMI-INSINÖÖRIEN TEHTÄVÄRYHMITTELY

P A L K K A L I I T E ajalle 1.3.2008-31.1.2010 1 DIPLOMI-INSINÖÖRIEN TEHTÄVÄRYHMITTELY TES:322201, PL:01-09 Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) ja toiselta puolen Valtion tutkimusalojen tekniset toimihenkilöt VATE ry:n välisen työehtosopimuksen P A L K K A L I I T E ajalle 1.3.2008-31.1.2010

Lisätiedot

OSAAMISEN TULEVAISUUS

OSAAMISEN TULEVAISUUS OSAAMISEN TULEVAISUUS SKOL konsulttipäivä 10.4.2017 Markku Moilanen, SKOL ry hallituksen puheenjohtaja, Ramboll Finland Oy hallituksen puheenjohtaja 1 OSAAMINEN VANHENEE, ELLEI SITÄ UUDISTETA JATKUVASTI

Lisätiedot

Ajatuksia akavalaisesta työstä digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Vesa Saarinen Asiantuntija, Akava

Ajatuksia akavalaisesta työstä digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Vesa Saarinen Asiantuntija, Akava Ajatuksia akavalaisesta työstä digitalisoituvassa yhteiskunnassa Vesa Saarinen Asiantuntija, Akava Keitä akavalaiset ovat? Mitä akavalaiset toivovat tulevaisuuden työelämältä? Mitä työelämätaitoja akavalaisten

Lisätiedot

Oma koti ja sen suunnittelijat

Oma koti ja sen suunnittelijat Oma koti ja sen suunnittelijat oma koti kullan kallis joka tapauksessa kallis loppujen lopuksi laadukas rakentaminen on edullista, koska sen on kerralla hyvin suunniteltu ja tehty omakotiperheestä rakennuttajaperhe

Lisätiedot

PiRIL-Nuoret ja TTS Nuorisojaosto Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014

PiRIL-Nuoret ja TTS Nuorisojaosto Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014 PiRIL-Nuoret ja TTS Nuorisojaosto Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014 17:00 Tilaisuus alkaa Tervetuloa! Stina Hyyrynen, PiRIL-Nuoret & Maija Mustonen, TTS Nuorisojaosto 17:10 Vinkit ensiasunnon ostoon rakennusalan

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2013

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2013 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2013 www.tek.fi TEK Tekniikan alan korkeakoulutetuilla työttömyyden nousu jatkui viimeisellä vuosineljänneksellä TEKin arvion mukaan

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit

ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit 1.1.2005 31.5.2006 Yhteenveto tutkimuksesta ICT-yksiöstä valmistuneet insinöörit työllistyneet erinomaisesti 85% prosenttia valmistuneista insinööreistä työllistynyt

Lisätiedot

Selvitys suunnittelu- ja konsultointialan työvoimasta Liite 2

Selvitys suunnittelu- ja konsultointialan työvoimasta Liite 2 Selvitys suunnittelu- ja konsultointialan työvoimasta 217-225 LIITE 2: IKÄJAKAUMAT Kaikkien tässä liitteessä esitettyjen kuvien tietolähde on Vipunen. Tiedot ovat tilastovuodelta 214. Kuvissa on huomioitu

Lisätiedot

Energia - ja sähköalan näkökulma - TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEISTA JA NÄKYMISTÄ ENNAKOINTIKAMARI LVIS

Energia - ja sähköalan näkökulma - TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEISTA JA NÄKYMISTÄ ENNAKOINTIKAMARI LVIS Energia - ja sähköalan näkökulma - TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEISTA JA NÄKYMISTÄ TO 17.11.2009 ENNAKOINTIKAMARI LVIS Johanna Aholainen HELEN KONSERNI esittely Helen konserni on energia-alan osaaja, joka

Lisätiedot

INFRA-ALAN VAHVA VAIKUTTAJA POHJOISELLA ALUEELLA JÄSENTENSÄ YLIVOIMAISTA INFRA-OSAAMISTA

INFRA-ALAN VAHVA VAIKUTTAJA POHJOISELLA ALUEELLA JÄSENTENSÄ YLIVOIMAISTA INFRA-OSAAMISTA INFRA-ALAN VAHVA VAIKUTTAJA POHJOISELLA ALUEELLA JÄSENTENSÄ YLIVOIMAISTA INFRA-OSAAMISTA www.infra.fi/pohjoinen TOIMINTAMME PERUSTA ON HALU EDISTÄÄ INFRA-ALAN YRITTÄJYYTTÄ Keskeisin tehtävämme on toimia

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes 2004

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes 2004 Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2004 Tutkimus/PP KESÄKUU 2004 Rakennusalalla tilanne edelleen paranee, muilla aloilla ei Työttömien diplomi-insinöörien

Lisätiedot

Tampere3 sisäilmaosaajat

Tampere3 sisäilmaosaajat Tampere3 sisäilmaosaajat Pekka Väisälä 1, RA, DI ja Paavo Kero 2, DI 1 Tampereen ammattikorkeakoulu, 2 Tampereen teknillinen yliopisto Sisältö Koulutus Pekka Väisälä Tutkimus Paavo Kero Tampere 3 Tampereen

Lisätiedot

Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy

Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus 11.5.2017 Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy AJANKOHTAISTA PÄTEVYYKSISTÄ UUDET PÄTEVYYDET, PÄTEVYYDEN UUSIMINEN

Lisätiedot