HARTOLAN SEURAKUNTA Kirkkoneuvoston taloudellisen jaosto 4/2009
|
|
- Erkki Aaltonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kokousaika klo 9.00 Kokouspaikka Läsnä Muut Hartolan seurakuntatalo Rauni Salmela, puheenjohtaja Anneli Tervo, varapuheenjohtaja Olli Lehtinen Pirkko Riihimäki, jäsen Jeremias Sankari, kirkkoherra Pertti Backman, talouspäällikkö, kokouksen sihteeri Allekirjoitukset RAUNI SALMELA puheenjohtaja PERTTI BACKMAN sihteeri PIRKKO RIIHIMÄKI pöytäkirjantarkistajat ANNELI TERVO tarkastettu pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa
2 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Tj 1 Kutsu kirkkoneuvoston taloudellisen jaoston kokoukseen on toimitettava jäsenille viimeistään kolme päivää ennen kokousta ja kutsuun on liitettävä mikäli mahdollista luettelo käsiteltävistä asioista. Tp: Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Tj: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tj 2 Tp: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi aakkosjärjestyksen mukaan Pirkko Riihimäki ja Anneli Tervo. Tj: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Pirkko Riihimäki ja Anneli Tervo. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Tj 3 Tp: Taloudellinen jaosto hyväksyy esittelylistan kokouksen työjärjestykseksi. Tj: Kokouksen työjärjestykseen lisättiin asia Tj 11 Reunakivien siirto hautauksien yhteydessä, muilta osin esittelylista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.
3 ILMOITUSASIAT Tj 4 1. Talouspäällikön päätösluettelo - 9/ : ylityömääräys 2. Talousvesitutkimus Kompelonlahden leirikeskuksessa Uimarantavesitutkimus Kompelonlahden leirikeskuksessa Kirkon Paloilmoittimen määräaikaistarkastus Toivakan yksityistiekokous Ei seurakunnan edustajaa kokouksessa. 6. Maanmittaustoimitus Ei seurakunnan edustajaa kokouksessa. Tp: Merkitään tiedoksi ja päätetään toimenpiteistä. Tj: Merkittiin tiedoksi.
4 ATERIOITTEN HINNOISTA PÄÄTTÄMINEN Tj 5 Seurakunnan työntekijöillä on mahdollisuus ruokailla tiistaisen perhekerhon ja keskiviikkoisen Ilona ja Toivo kerhon aterioilla, mitkä vastaavat laitosruokailua. Tp: Päätetään työntekijöiltä perittävän aterian hinnaksi henkilökunnan laitosruoan verotusarvon mukainen hinta 4,13 eli käytännössä 4,15 /ateria. Tj: Päätettiin esityksen mukaisesti.
5 A, H1N1 VIRUKSEN AIHEUTTAMASTA INFLUENSSASTA JOHTUVAN SAIRAUSLOMAN HYVÄKSYMINEN Tj 6 Sairauden ilmoittamisesta työnantajalle on määräys KirVESTES 70 :ssä. Työntekijän on ilmoitettava sairastumisesta viipymättä lähimmälle esimiehelle, tai jos tämä on itse sairaana, muulle esimiehelle. Sairausloman saamiseksi on esitettävä luotettava selvitys, joka KirVESTES 70 3 momentin mukaan on ensisijaisesti lääkärintodistus. Kuitenkin sairauslomaa voidaan myöntää lääkärintodistusta vaatimatta enintään 3 päivää, jos esitetään työnantajan hyväksymä muu luotettava selvitys. Käytännössä muuna selvityksenä on työnantajan päätöksen perusteella pidetty esim. yhteydenottoa työterveyshoitajaan tai ilmoitusta esimiehelle. Mahdollisen pandemian aikana saattaa olla tarvetta tilapäisesti muuttaa seurakunnassa käytössä olevia sairausloman ilmoittamis- ja hyväksymismenettelyjä. Peruslähtökohta sairauden toteamiseksi ja hoito-ohjeiden saamiseksi on yhteydenotto terveydenhuollon ammattihenkilöön. Pandemia-tilanteessa uusien tartuntojen välttämiseksi sairastuneen ei kuitenkaan tule lähteä vastaanotolle ennen kuin on puhelimitse ottanut yhteyttä terveydenhoitajaan tai lääkäriin. KirVESTES 70 3 momentin määräyksen estämättä pandemian ajaksi on mahdollista väljentää lääkärintodistuksen esittämisvelvoitetta paikallisin seurakuntakohtaisin päätöksin. Työnantaja voi menetellä esimerkiksi seuraavasti: * päätetään hyväksyä määräajaksi, esimerkiksi vuoden loppuun asti poikkeusmenettely sairausloman hyväksymisessä; * esimiehelle annetaan oikeus hyväksyä pandemian aikana sairauspoissaolo ilman lääkärin tai terveydenhoitajan todistusta enintään 3 päiväksi; * 3 päivää ylittävistä poissaoloista edellytetään yhteydenottoa työterveyshuoltoon tai lääkäriin sekä lääkärintodistusta tai sen sijaan muun terveydenhuollon ammattihenkilön, esim. (työ)terveyshoitajan antamaa todistusta poissaolosta. Kirkon työmarkkinalaitos painottaa sitä, että vaikka päätöksen sairausloman myöntämisestä tekee aina työnantaja, pandemian aikana on syytä noudattaa terveydenhoitoviranomaisten antamia ohjeita ja suosituksia siitä, miten terveydenhuoltohenkilökunnan vastaanotolle hakeudutaan. Mikäli väliaikaisia muutoksia seurakunnan aiempiin sairausloman myöntämiskäytäntöihin tehdään, ne on syytä tehdä yhteistyössä työterveyshuollon tai terveyskeskuksen kanssa. Käytäntöjen väliaikainen muuttaminen ei poista työnantajan oikeutta yksittäistapauksissa edellyttää sairausloman hyväksymiseksi lääkärintodistuksen esittämistä. Tj: Esimiehelle annetaan oikeus hyväksyä pandemian aikana sairauspoissaolo ilman lääkärin tai terveydenhoitajan todistusta 3 päiväksi. Jos sairaus jatkuu vielä hyväksytään sairauspoissaolo ilman lääkärin tai terveydenhoitoajan todistusta vielä toiset 3 päivää. Jos sairaus jatkuu tätä pidempään vaaditaan lääkärin tai terveydenhoitajan todistus.
6 Tp: Päätettiin esityksen mukaisesti paitsi, että sairauspoissaolopäiviksi ilman lääkärin tai terveydenhhoitajan todistusta päätettiin päivää. Päätös on voimassa tämän vuoden loppuun saakka.
7 AVIAN VAKUUTUSMEKLARITOIMISTON TARJOUS Tj 7 Tarjous on sisällöltään seuraavanlainen: Vakuutusturvan kartoitus Seurakunnallenne sopivan vakuutusturvan kartoitus ja vakuutusturvan rakentaminen yhteistyössä kanssanne kartoituksen pohjalta. Laadimme vakuutusyhtiöstä riippumattomat ylläpidettävät luettelot vakuutusturvastanne. Kilpailutus Kartoituksen ja vakuutusturvanne ajantasaistuksen pohjalta meklari arvioi kanssanne mahdollisen vakuutusturvan kilpailutuksen kannattavuuden sekä vakuutusyhtiöiden vaatimien uusien suojeluohjeiden linjauksen kilpailutuksen mahdollistamiseksi. Vakuutustarjouspyynnön laadinta ja vakuutusten kilpailutus. Vakuutustarjousten vertailu ja esittely päätöksentekonne pohjaksi. Valitun vakuutusturvan voimaansaattaminen, vakuutuskirjojen tarkistus ja entisen vakuutusturvan päättäminen. Hinta 100% yhden vuoden laskennallisesta vakuutusmaksusäästöstä, vähintään kuitenkin yhden vuoden vuosihoitopalkkion määrä. (= ). Vakuutusten hoitopalvelu Huolehdimme että vakuutusturvanne on ajan tasalla koko ajan ja hintakehitys pysyy seuraavaan kilpailutukseen asti maltillisena. Korvaustilanteiden hoito ja lakimiehemme neuvontapalvelu sisältyy vakuutusten hoitopalveluun. Vakuutusyhtiöt poistavat oman liikekustannusosuutensa ja vakuutusmaksuveron 22 % näiltä osin vakuutustenne hinnoista kun meklari hoitaa vakuutusturvaanne. Tp: Päätetään olla hyväksymättä tarjousta, koska kilpailuttamisesta tuskin tulee säästöä Avianin vuosipalkkion määrää. Tj: Päätettiin esityksen mukaisesti.
8 ANOMUKSET HAUTAUSMAKSUSTA, HAUTASIJAMAKSUSTA JA SRK- TALON VUOKRASTA. Tj 8 Taloudelliselle jaostolle on tullut neljä anomusta, joissa anotaan vapautusta, hautausmaksusta ja/tai hautasijamaksusta ja/tai seurakuntatalon vuokrasta kuolinpesän varattomuuden perusteella. Tp: Päätetään olla antamatta vapautusta hautausmaksuista ja hautasijamaksuista, koska nämä kuuluvat yhteiskunnan vastuulle, joten kunnan sosiaalitoimiston tulisi ne maksaa. Sen sijaan seurakuntatalon vuokrien kohdalla vapautus myönnetään. Jatkossakaan seurakunta ei anna vapautusta hautausmaksuista ja hautasijamaksuista. Tj: Päätettiin esityksen mukaisesti.
9 VUODEN 2010 KIRKOLLISVEROPROSENTTI Tj 9 Hartolan seurakunnan kirkollisveroprosentti on ollut viime vuosina 1,75. Tuloslaskelma näyttää ylijäämää ,21 (ed. vuonna vastaavana aikana ,84 ). Koska talous tulee tiukkenemaan edelleen, vaihtoehtoina on, jos ei ensi vuonna niin ainakin lähitulevaisuudessa säästöjen etsiminen henkilömenoissa tai veroäyrin korotus. Tällä hetkellä taseessa on vielä puskurina edellisten kausien ylijäämää n Tp: Esitetään kirkkoneuvostolle ja edelleen kirkkovaltuustolle vuoden 2010 kirkollisveroprosentiksi entistä 1,75 %. Tj: Päätettiin esityksen mukaisesti.
10 METSÄNMYYNTI Tj 10 Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme /Jarmo Leskinen on laatinut leimausselosteen Kirkoherran virkatalo tilalla RN:o 7:22 Rusin alueella myytävistä leimikoista. Tp: Päätetään metsänmyynnistä leimausselosteen mukaisesti. Tj: Tarjoukset metsänmyynnistä on saatu Metsäliitolta, Stora Ensolta ja Versowoodilta. Hyväksyttiin Stora Enson tarjous. Kauppahinnasta saadaan puolet tämän vuoden puolella. Annettiin Rauni Salmelalle ja Pertti Backmanille tehtäväksi saattaa kauppa päätökseen valtuuttamalla metsänhoitoyhdistys myymään puutavara hyväksymällä valtakirja ja puukaupan toimeksianto. Uudistustyöt tehdään metsänhoitoyhdistyksen esityksen mukaisesti.
11 REUNAKIVIEN SIIRTO HAUTAUKSIEN YHTEYDESSÄ Tj 11 Taloudellinen jaosto päätti edellisessä kokouksessaan 5 / että kyseisestä päivästä lähtien vainajien omaisilta ei peritä mitään maksua reunakivien siirtämisestä hautauksien yhteydessä, mikäli omaiset haluavat säilyttää reunakivet. Kivien siirto kuuluu srk-mest. Hannu Pitkämäen ja haudank. Urho Pulkkisen varsinaiseen työhön eikä siitä makseta raskaan työn lisää. Urho Pulkkinen on tehnyt kirjallisen anomuksen, jossa hän vaatii seurakunnan maksamaan hänelle reunakivien siirroista, jotka hän on tehnyt ennen taloudellisen jaoston viime kokouksessa tekemää päätöstä, jolloin voimassa oli vielä taloudellisen jaoston 2 / tekemä päätös. Tp: Päätetään raskaan työn lisän maksamisesta. Tj: Päätettiin maksaa Urho Pulkkiselle raskaan työn lisää taloudellisen jaoston 2 / tekemän päätöksen mukaisesti. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN JA VALITUSOSOITUS Tj 12 Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Valitusosoitus on liitteenä.
Jeremias Sankari, kirkkoherra Pertti Backman, talouspäällikkö, kokouksen sihteeri
Kokousaika 5.2.2009 klo 9.30 Kokouspaikka Hartolan seurakuntatalo Läsnä Poissa Rauni Salmela, puheenjohtaja Jere Porvari, varajäsen Pirkko Riihimäki, jäsen Olli Lehtinen Anneli Tervo Muut: Jeremias Sankari,
HARTOLAN SEURAKUNTA 6.11.2008 Taloudellinen jaosto. Jeremias Sankari, kirkkoherra Pertti Backman, talouspäällikkö, kokouksen sihteeri
Paikka: seurakuntatalon kabinetti Aika: 6.11.2008 klo 9.00 Läsnä: Muut: Rauni Salmela, puh.joht. Tuulikki Kyyhkynen Jere Porvari Anneli Tervo Jeremias Sankari, kirkkoherra Pertti Backman, talouspäällikkö,
HARTOLAN SEURAKUNTA Kirkkoneuvoston taloudellinen jaosto 3/19.8.2010. Kokousaika 19.8.2010 klo 9.00-11.00
Kokousaika 19.8.2010 klo 9.00-11.00 Kokouspaikka Läsnä Poissa Muut läsnäolijat: Hartolan seurakuntatalo Rauni Salmela, puheenjohtaja Anneli Tervo Leena Olkkonen, varajäsen Jere Porvari, varajäsen Olli
RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston
RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto
30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2015 Kirkkovaltuusto torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo alkaen tarjoilua
03.12.2015 39 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19.00 SEURAKUNTATALO JÄSENET Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen
RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / (5) KIRKKONEUVOSTO
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2015 1 (5) KOKOUSAIKA 10.2.2015 klo 17-18.15 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto
30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen
RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa
HARTOLAN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2009 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Maanantai 8.6. klo 17.00, ennakkopalaveri klo 16.30
Kokousaika Maanantai 8.6. klo 17.00, ennakkopalaveri klo 16.30 Kokouspaikka Läsnä Poissa Muut läsnäolijat Hartolan seurakuntatalo Kalevi Hanhinen Vuokko Heikkilä Matti Järvinen Vesa Järvinen, puheenjohtaja
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009
10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo
SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO
SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2012 1 ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO 9.1.2013 Aika Keskiviikko 9.1.2012 klo 19.00 19.24 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Jarmo Heinonen Ritva
Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna
YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 22.2.2017 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Käsitellyt asiat 16 - - Allekirjoitukset
HARTOLAN SEURAKUNTA pöytäkirja 1/9.3.2011 Kirkkoneuvoston taloudellinen jaosto
Kokousaika ma 9.3.2011 klo 9.30 12.45 Kokouspaikka: Hartolan seurakuntatalo, kabinetti 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 7/2011 Kirkkoneuvosto
87 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 24. päivänä elokuuta 2011 klo 18.00. Tarjoilua klo 18.30-19, ennen kirkkovaltuuston kokousta. KOKOUSPAIKKA seurakuntatalo/takasali ESITYSLISTA 94 Kokouksen avaus
aika torstaina kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23
ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 20.01.2017 aika torstaina 26.01.2017 kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23 ASIALISTA 2 / 2017
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 7/2017
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 7/2017 Kokousaika 15.6.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 69 Kokouksen avaus 70 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 71 Pöytäkirjantarkastajat
OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 2/2010 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu
KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 8 KOKOUSAIKA Tiistai kello 17.30-19.10 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntasali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kaapo Björklund, puheenjohtaja Anneli Hintikka Pekka Laakkonen
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 30.5.2017 klo 16.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 54 - Kokouksen avaus 55 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 - Pöytäkirjantarkastajien
Kokousaika: Torstaina klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl
MARTINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Kokousaika: Torstaina 6.6.2019 klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl Läsnä Hacklin Outi x puheenjohtaja Harstinen Pirjo - varapuheenjohtaja,
TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto. 19 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen
TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Kirkkoneuvosto Kokousaika 22.3.2018 klo 17.00 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjantarkastajien
Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 12/ 2017 Kirkkoneuvosto
Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 12/ 2017 Kirkkoneuvosto 118-131 Aika Tiistai 24.10.2017 kello 16.00 17.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen, poissa Husso Leena jäsen
Lokalahden kappelineuvosto /6
Lokalahden kappelineuvosto 15.2.2019 1/6 LOKALAHDEN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2019 Aika: Perjantaina 15.2.2019 klo 18.00 19.30 Paikka: Paanula OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:
Kirkkoneuvosto (9) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6
Kirkkoneuvosto 18.5.2016 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 18.5.2016 klo 16.30-17.40 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Ennen varsinaista kokousta, klo 16 alkaen
MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä
VIITASAAREN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 4.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 13.1.2019 Kokousaika Sunnuntaina 13.1.2019 klo 16.15 17.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo, pikkusali Jäsenet/varajäsenet 18/19
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 14/2014 Kirkkoneuvosto 18.11.2014 159. KOKOUSAIKA tiistaina 18. päivänä marraskuuta 2014
159 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 14/2014 KOKOUSAIKA tiistaina 18. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016. Kokousaika hautausmaakatsaus Leivonmäellä klo kokous klo 18.00
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Kokousaika 28.6.2016 hautausmaakatsaus Leivonmäellä klo 17.00 kokous klo 18.00 Kokouspaikka Seurakuntatalo Leivonmäki Käsiteltävät asiat 54 Kokouksen avaus 55 Kokouksen
RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 05.10.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 10.10.2016-11.11.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 8/2016 Kirkkoneuvosto
1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 16. päivä marraskuuta 2016 klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali ESITYSLISTA 88 Kokouksen avaus 89 Kokouksen laillisuus ja
SYSMÄN SEURAKUNTA 4/2008 KIRKKOVALTUUSTO 8.10.2008 1 ( 5 )
1 ( 5 ) Aika Keskiviikko klo 19.00 19.50 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Mari Kantola Pekka Koivisto Markku Kontinen Päivi
ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä
SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2011 11 ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO 12.1.2011 Aika Keskiviikko 12.1.2011 klo 19.00 20.10 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja 6-11 Jarmo Heinonen
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 24.4.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 44 - Kokouksen avaus 45 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 46 - Pöytäkirjantarkastajien
Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86
Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 8/ 2017 Kirkkoneuvosto 78-86 Aika Keskiviikko 5.7.2017 kello 16.00 18.00 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Rossi
KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010. KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello Kyrönniemen kappeli/opetustila.
12.7.2010 20 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010 KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET Kyrönniemen kappeli/opetustila Sanna Eskelinen Markku Haataja
Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen
Kokousaika keskiviikko 25.10.2017 klo 18-20.05 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen
Lokalahden kappelineuvosto /6
Lokalahden kappelineuvosto 2.9.2015 1/6 LOKALAHDEN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2 / 2015 Aika: Keskiviikkona 2.9.2015 klo 19.00-20.25 Paikka: Paanula OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:
ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 05/2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA
ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 05/2018 Kokousaika tiistai 15.5.2018 klo 16.30 Kokouspaikka Maijan kammari, Rusthollintie 4 Läsnä Breilin, Oskar varapj., Anttila, Raimo varajäsen, Koivunen Timo Kuituniemi, Riitta,
KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen
3.10.2013 33 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA JÄSENET torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen Erkki Karppinen
VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen
VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: 20.5.2013 klo 17.30-18.00 Paikka: Seurakuntatalo Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kesola Anneli Luukkaala
SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009
7.1.2009 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 7.1.2009 klo 19.00 19.30 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Päivi Järvelä Mari Kantola Pekka
JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2017 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(5)
JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2017 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(5) Aika maanantaina 16.1.2017 klo 18.30 20.30 Paikka seurakuntatalo Läsnä: Jyrki Koivisto kirkkoherra pj. Sanni Junnila agronomi,
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 AIKA Ti 14.2.2017 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2013 PÖYTÄKIRJA
1 KOKOUSAIKA 15.12.2014 kello 18.00 19.35 Kahvitarjoilu kello 17.15-18.00, valokuvaus 17.40 Kokouksen alussa rakennusinsinööri Hannu Järvinen esittelee Toijalan siunauskappelin kuntoarvioraportit ja korjaussuunnitelman
LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 25.7.2013 N:o 7/2013 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 22.7.2013 Sivu 66
KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 22.7.2013 Sivu 66 Kokousaika Torstai 25.7.2013 klo 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kuokkanen
ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.
KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 SIVU 01/2015 AIKA Keskiviikkona 30. syyskuuta 2015 klo 12 14.15 PAIKKA Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Orivesi LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. HAIKKA
puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen
Aika: 11.10.2012 klo 21-21.30 Paikka: Seurakuntatalossa Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Eronen Heikki Sokk Margus Luukkaala Liisa Marttila Raija Savitaipale
KIRKKONEUVOSTON KOKOUS
Kirkkoneuvosto 12.4.2018 1 (7) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 12.4.2018 klo 16:30 16:40 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 8/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 8/2010
Kirkkoneuvosto 19.7.2010 76 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 8/2010 KOKOUSAIKA maanantai 19. päivänä heinäkuuta 2010 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo, takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen
aika torstaina kello kirkkovaltuuston järjestäytymiskokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23
ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 10.1.2019 aika torstaina 17.1.2019 kello kirkkovaltuuston järjestäytymiskokouksen jälkeen paikka seurakuntakoti, Askolantie 23 ASIALISTA
KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO
KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA 28.12.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, Savilahdentie 18 ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 40 - Kokouksen avaus 41 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 42 - Pöytäkirjantarkastajien
Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo
1 Aika Perjantai 11.5.2018 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Liisa Hosike varapuheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Heikki Koivula jäsen Jarmo Tuominen jäsen Hannele Isaksson kirkkoneuvoston
Pöytäkirja Sivu. Kirkkoneuvosto N:o 14/2017. Kokousaika: Keskiviikko klo Paikka: Pappila, Huhdintie 9
Kirkkoneuvosto 13.12.2017 144 Kokousaika: Keskiviikko 13.12.2017 klo 18.00 19.00 N:o 14/2017 Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Käsitellyt asiat: 148-156 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Hannu Bogdanoff Jorma
ASIKKALAN SEURAKUNTA KN08 /2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Leirikeskus Kinismaja, Venäjänniementie 341 B
ASIKKALAN SEURAKUNTA KN8 /218 Kokousaika keskiviikko 19.9. 218 klo 19.3 Kokouspaikka Leirikeskus Kinismaja, Venäjänniementie 341 B Läsnä Muut osallistujat Poissa Ala-Hemmilä, Arto, jäsen Anttila Raimo,
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2016 Kirkkoneuvosto
1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA keskiviikkona 22. päivä kesäkuuta 2016 klo 18.00 alkaen tarjoilua klo 17.30 18.00 Seurakuntatalo/takasali ESITYSLISTA 42 Kokouksen avaus 43 Kokouksen laillisuus ja
Hartolan seurakunta Taloudellinen jaosto 3/
KOKOUSKUTSU Kokousaika torstaina 2.6.2016 klo 16.00 Kokouspaikka Hartolan seurakuntatalo, kabinetti Käsiteltävät asiat 1. ( 19) Kokouksen avaus 2. ( 20) Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. ( 21)
LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1
Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 21.1.2015 klo 17-18.20 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,
LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112
KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 12.12.2016 Sivu 112 Kokousaika Torstai 15.12.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kovanen
ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 9/2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA
ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 9/2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 18.10.2017 Kokousaika Keskiviikko 18.10.2017 klo 15 16.50 Kokouspaikka Asikkalan hautausmaa, Kappelitie 20 Läsnä Muut osallistujat Ala-Hemmilä,
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 9.1.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 1 - Kokouksen avaus 2 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 3/2017 Kirkkoneuvosto
1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 1. päivä maaliskuuta klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 35 Kokouksen avaus 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 5.2.2018 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 10 - Kokouksen avaus 11 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (6) KOKOUSAIKA 19.5.2015 klo 17 18.20 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja
Hartolan seurakunta Pöytäkirja 4/2009 Kirkkovaltuusto
Kokousaika maanantai 14.12.2009 klo 19 Kokouspaikka Läsnä Poissa Hartolan seurakuntatalo Kalevi Hanhinen Vuokko Heikkilä Matti Järvinen Vesa Järvinen, puheenjohtaja Anne Kuisma Kaisa Kärkäs Marja-Terttu
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 12/2015 Kirkkoneuvosto maanantaina 23. päivänä marraskuuta 2015 klo 18.
179 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 23. päivänä marraskuuta 2015 klo 18.00 alkaen kahvitarjoilua 17.30 18.00 KOKOUSPAIKKA seurakuntatalo, takasali ESITYSLISTA 154 Kokouksen avaus 155 Kokouksen laillisuus
SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/18. Kannonkosken seurakuntatalo
SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 5/18 Kirkkoneuvosto Laatimispäivämäärä 9.5.2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka 17.5.2018 kello 17.00 (kahvit ja Kannonkosken seurakuntatalon esittely klo 16.30 alkaen) KÄSITELTÄVÄT
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2017 Kirkkoneuvosto
1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 4. päivä tammikuuta klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 ( 8 ) Aika keskiviikko 14.1.2015 klo 19.00-19.55 Paikka Läsnä Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Jarmo Heinonen Ritva Heinonen Eeva Hirvikoski Kaija Honkanen
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2013 Kirkkoneuvosto 10.12.2013. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen
Aika 10.12.2013 klo 17.30 18.10 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi Aila varapuheenjohtaja
A S I A L U E T T E L O
IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 (6) A S I A L U E T T E L O 16. Kokouksen avaus 17. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19. Ääntenlaskijoiden valinta 20.
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1 ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO 10.4.2013
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1 ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO 10.4.2013 Aika Keskiviikko 10.4.2013 klo 19.00 20.07 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Jarmo
Tainionvirran seurakunta / Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 6/ ( 7 )
Tainionvirran seurakunta / Pöytäkirja 6/7.5.2019 1 ( 7 ) KOKOUSKUTSU Kokousaika tiistai 7.5.2019 klo 17.00 Kokouspaikka Olavin toimintakeskus Sysmä, Nuotta-sali, Uotintie 7, 19700 Sysmä Käsiteltävät asiat
ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki
ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Sunnuntai klo 19.00-19.50 Paikka: Seurakuntakeskuksen kahvio Läsnä: Kalle Peltokangas, pj Pirkko Ahola Ulla Akonniemi Hannu Hautoniemi Sanni-Maiju
kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6
Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 Aika: torstai 7.2.2019 klo 18.23-19.33 Paikka: seurakuntakeskus kirjasto, 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Antti
TAIPALEEN SEURAKUNNAN JÄRJESTELYTOIMIKUNTA. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Savitaipaleen seurakuntatalo, Nikkarintie 2
TAIPALEEN SEURAKUNNAN KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Savitaipaleen seurakuntatalo, Nikkarintie 2 MUUTETTU ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 142 - Kokouksen avaus 143 - Kokouksen laillisuus ja
Paikka: takkahuone, seurakuntakeskus, Koulukatu 6
Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2016 Aika: torstai 1.9.2016 klo 17.38-19.06 Paikka: takkahuone, seurakuntakeskus, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Minna Bergström
Kosonen Pekka jäsen Kääriäinen Marjaleena jäsen Kääriäinen Mirja jäsen poissa Lappi Mari jäsen poissa
KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 05.06.2018 klo 18.00 18.55 Paikka Seurakuntakeskuksen seurakuntasalit 2-3, Keskuskatu 27, 76100 PIEK- SÄMÄKI OSALLISTUJAT Nykänen Riitta puheenjohtaja Kovanen Mirja varapuheenjohtaja
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 8.6.2017 klo 16.30 17.30 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 14.12.2017 klo 17.30 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 123 - Kokouksen avaus 124 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 9/2010 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 9/2010
Kirkkoneuvosto 1.9.2010 82 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 9/2010 KOKOUSAIKA keskiviikko 1. päivänä syyskuuta 2010 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo, takasali Sari Heiskanen Tuula Kauppinen,
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 3/ 2013 13.3.2013. Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen
SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 Aika Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.30 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen Raimo Honkanen
TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Kirkkoneuvosto. 11 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen
TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Kirkkoneuvosto Kokousaika 15.2.2018 klo 17.00 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjantarkastajien
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014
150 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 13/2014 KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen Ellen
UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2016. Anja Pinoniemi, varapuheenjohtaja Hannele Perttunen Tuovi Sipola Hanna Vääräniemi
Kokousaika Torstai 12.5.2016 klo 17.30 18.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalon kokoushuone Heikki Nissinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Taisto Kokko Kyösti Kuisma Aino Savolainen, varajäsen
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen
VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 19.12.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Seurakuntatalo, toimitusten huone 1. Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KIRKKONEUVOSTO 24.03.2014 KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 24.03.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 31.03.2014-1.5.2014 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2015 1 AIKA 17.12.2015 klo 16.30-17.08 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 90 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 15/2009 Kirkkoneuvosto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 15/2009
Kirkkoneuvosto 26.11.2009 166 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 15/2009 KOKOUSAIKA Torstaina 26. päivänä marraskuuta 2009 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo JÄSENET Sari Heiskanen 191-201 Markku Huttunen Tuula Kauppinen,
Hartolan seurakunta Taloudellinen jaosto 2015
Taloudellinen jaosto, kokous 4/2015 KOKOUSKUTSU Kokousaika perjantaina 5.6.2015 klo 13.00 Kokouspaikka Hartolan seurakuntatalo, kabinetti Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA
1 (5) AIKA torstai klo 17.00 PAIKKA Palokan kirkko, opintosali, Rovastintie 8 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan tarkastajien
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016
JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Kokousaika 14.12.2016 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 27 Kokouksen avaus 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjantarkastajat
Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen.
JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1 / 5 AIKA To klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Työjärjestyksen
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 7.2.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 9 - Kokouksen avaus 10 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 - Pöytäkirjantarkastajien
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 9/2017 Kirkkoneuvosto Keskiviikko 25. päivä lokakuuta klo 16:00 alkaen
1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 25. päivä lokakuuta klo 16:00 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 110 Kokouksen avaus 111 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 112 Pöytäkirjantarkastajien
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen
VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 10.12.2018 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Seurakuntatalo, yläsali 1. Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hartolan seurakunta Taloudellinen jaosto 2/
KOKOUSKUTSU Kokousaika tiistaina 8.5.2018 klo 9.00 Kokouspaikka Hartolan seurakuntatalo, kabinetti Käsiteltävät asiat 9. Kokouksen avaus 10. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11. Pöytäkirjantarkastajien
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO
KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 3.10.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 88 - Kokouksen avaus 89 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 90 - Pöytäkirjantarkastajien
SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1
Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 11.12.2017 klo 17.30 18.15 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1