SUUNNITELMA AKTIA SÄÄSTÖPANKKI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUUNNITELMA AKTIA SÄÄSTÖPANKKI"

Transkriptio

1

2 AKTIA JA FORUM Kiinteistö Oyj Mannerheimintie 14 eli Aktian talo (arkkit. Kurt Simberg 1963) sijaitsee keskeisellä paikalla aivan Helsingin ydinkeskustassa. Sitä ympäröivät keskustan vetovoimaiset kaupan keskittymät, Stockmann sekä liikekeskus tulevaisuudessa Forum myös ja tavaratalo Kampin uusi liikenne- ja liikekeskus. Kampin kanssa samaan aikaan laajenevat myös Stockmann sekä ns. Makkaratalo. Kampin keskuksen valmistuttua ihmisvirrat kasvavat myös sen välittömässä läheisyydessä eli Forumin korttelissa keskusta siirtyy Aleksanterinkadulta kohti Forumia. Forumin palvelukykyä onkin suunniteltu lisättävän mm. Mercator pihan kattamisella sekä laajentamalla Kukontorin katettua aluetta. Mercator-piha ja Silvertärnan Aktian kiinteistön houkuttelevuutta voidaan lisätä liittämällä se osaksi Forum-korttelin sisäisiä jalankulkuyhteyksiä sekä lisäämällä näkyvyyttä kaupunkikuvassa ja myymälätilojen määrää. 4

3 SUUNNITELMA Aktian julkisivuun tehdään kaksi uutta näkyvää lasista sisäänkäyntiä, jolloin Forumin lasikulmasta alkava liikekeskuksen julkisivu muuttuu koko korttelin pituiseksi ja näkyy jo pitkälle Aleksanterinkadulle. Aktian luonne säilyy. Aktian nykyisen pankkisalin kohdalle sijoitetaan keskustori, johon jalankulkureitit ja liikkeet avautuvat. Sisätorilla säilytetään vanhan pankkisalin olennaisia piirteitä: avoimuus, päivänvalo, reliefiseinä, sisäänkäyntisivun läpinäkyvyys ja materiaalit. Torin avautuminen pohjakerrokseen tekee kerroksesta päivänvalollisen myymäläkerroksen. Valokaton rakentaminen kerrosta ylemmäksi, luonteeltaan alkuperäisen henkisenä, avaa näkyvyyden toisen kerroksen myymälätiloihin. Uusi jalankulkureitti keskustorilta Kiinteistö Oy Silvertärnanin läpi johtaa suoraan Mercator-pihalle. Liiketilat avautuvat keskustorin lisäksi selkeiden kävelyreittien varrelle ja ovat vapaasti muokattavissa halutun kokoisiksi yksiköiksi, osa myös kaksikerroksisina myymälöinä sisäisine porrasyhteyksineen. Sekä ensimmäinen ja toinen kerros että pohjakerros ovat kokonaisuudessaan liiketilaa, jonka pintaala on yhteensä 5030 neliömetriä. Kalevankadulta on katutasossa sisäänkäynti myös toiseen kerrokseen. Näin toinen kerros on tehokasta liiketilaa, josta on suora yhteys myös Forumiin. Ylempien toimistokerrosten tilat voidaan jakaa vapaasti tarpeiden mukaan. Huolto järjestetään Forumin nykyisen huoltotason (+0,00-1,2) kautta suoraan Aktian huoltokerrokseen (+1,00), josta pysäköintipaikat siirretään Forumin pysäköintilaitokseen. Kulku paikoituksesta tapahtuu Forum-Stockmann yhdystunnelin kautta Aktian hisseille. Väestösuojavelvoite voidaan siirtää Forumin väestönsuoja-pysäköintilaitokseen. Yhteys myös Mannerheimintien alle rakennettavaan pysäköintilaitokseen on järjestettävissä joustavasti. AKTIA SÄÄSTÖPANKKI Aktia Säästöpankin asiakaskonttori toimii halutussa laajuudessaan joko ensimmäisessä ja/tai toisessa kerroksessa. Tarkoitus on varmistaa hyvä saavutettavuus sekä pankin näkyvyys katukuvassa. Sijoituskonttori ja pääkonttori sekä muut tilatarpeet sijoitetaan toimistokerroksiin. Sosiaalitilat, jotka eivät tarvitse päivänvaloa, sijoitetaan huoltokerrokseen. KAUPPAKESKUKSEN PINTA-ALAT, neliömetriä liiketila yleisötila varasto välip. aukot 2. KRS KRS Pohjak Huoltok yhteensä Helsinki

4 CAPELLINI Säästöpankki INTERNATIONAL STYLE ZORIN INDUSTRIES CAPELLINI INTERNATIONAL VIKING LINE ZORIN INDUSTRIES MAX & Co miramare miramare antico food & wine FALCON Co. HYPERION 14 A 14 B Säästöpankki Mannerheimintie 14 Muutos kauppakeskukseksi Luonnos JULKISIVU MANNERHEIMINTIELLE 1:250 Arkkitehtitoimisto Kari Hyvärinen Oy Töölönkatu 6 C, Helsinki tel fax arkkitehti@trium.fi

5 GLENFIELD INTERNATIONAL STYLE ZORIN IDUSTRIES camel active CAPELLINI ZORIN IDUSTRIES GLENFIELD Mannerheimintie 14 Muutos kauppakeskukseksi Luonnos JULKISIVU KALEVANKADULLE 1:250 Arkkitehtitoimisto Kari Hyvärinen Oy Töölönkatu 6 C, Helsinki tel fax arkkitehti@trium.fi

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Vaivattomasti perille. E12 VANTAA 45 E75 Sijainti Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä.

Lisätiedot

Lönnrotinkatu 11. Helsinki

Lönnrotinkatu 11. Helsinki Lönnrotinkatu 11 Helsinki Lönnrotinkatu 11, sijainti E12 VANTAA 45 E75 Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä. 600 metrin säteellä sijaitsevat mm.

Lisätiedot

Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI Ainutlaatuinen toimitilakokonaisuus Helsingin ydinkeskustassa Mannerheimintie 18 on entinen sanomalehti Hufvudstadsbladetin liikepalatsi, jossa lehden toimitus yhä

Lisätiedot

KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2

KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 RAKENNUS Rakennus on rakennettu kahdessa osassa. Vuonna 1933 rakennetun Kasarmikadun puoleisen rakennuksen on suunnitellut Johan Sigfrid Siren

Lisätiedot

City-Centerin liikekortteli keskustan vetonaulaksi

City-Centerin liikekortteli keskustan vetonaulaksi 1 City-Centerin liikekortteli keskustan vetonaulaksi Sponda kehittää Helsingin parhaimmalla paikalla sijaitsevaan City-Centerin liikekortteliin uudenlaisen toimisto- ja kauppakeskuksen, joka erinomaisella

Lisätiedot

LINTUVAARANTIE AJURINKATU VERÄJÄKALLIONKATU AJURINKUJA AJURINMÄKI. as.rak. paikoitustaso. as.rak. as.rak. as.rak. as.rak. työväenopisto. as.rak.

LINTUVAARANTIE AJURINKATU VERÄJÄKALLIONKATU AJURINKUJA AJURINMÄKI. as.rak. paikoitustaso. as.rak. as.rak. as.rak. as.rak. työväenopisto. as.rak. AJURINMÄKI paikoitustaso VERÄJÄKALLIONKATU paikoitustaso AJURINKATU ASUINRAK PIHAKANSI PYSÄKÖINTIKANSI AJURINKUJA työväenopisto paikoitustaso TURUNVÄYLÄ KEHÄ I kirkko paikoitustaso LÄNSIVÄYLÄ as.rak P

Lisätiedot

ALUSTAVA ARK TYÖPIIRUSTUS KERROSALAKAAVIOT TILALAJEITTAIN KOY KAUPPAKESKUS JA KOY PYSÄKÖINTILAITOS (KELLARIPYSÄKÖINTI) 1:800

ALUSTAVA ARK TYÖPIIRUSTUS KERROSALAKAAVIOT TILALAJEITTAIN KOY KAUPPAKESKUS JA KOY PYSÄKÖINTILAITOS (KELLARIPYSÄKÖINTI) 1:800 Korkeusjärjestelmä / Höjdsystem: N2000 Kaupunginosa / Kylä Kortteli / Tila Tontti / Rno Ratu 10/HELSINKI 10620-10623 5, 6, 7 SÖRNÄINEN UUDISRAKENNUS KALASATAMAN KESKUS TYÖPIIRUSTUS HELIN & CO ARKKITEHDIT

Lisätiedot

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Vaivattomasti perille. E12 VANTAA 45 E75 Sijainti Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä.

Lisätiedot

HYY Kiinteistöjen toiminta

HYY Kiinteistöjen toiminta 1 HYY Kiinteistöjen toiminta HYY Kiinteistöjen yritystoiminta on pitkäjänteistä kiinteistöihin ja osakehuoneistoihin sijoittamista sekä niiden kehittämistä ja ylläpitoa. HYY Kiinteistöillä on vakaa asema

Lisätiedot

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI +5.60 +5.70 PAIKKARINKATU HUOLTO +5.80 IV SISÄÄNAJO IN +55.0, KÄVELYKATU +50.0 +50.90 HUOLTO +51.60 III +65.5 AJOLUISKA - TASOLTA +6.0 KÄVELY-YHTEYS HUOLTOAJOYHTEYS PINTA-ALAT Tontti 10 7 m² Rakennus yht.

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

Kuva: Suomi-yhtiön arkisto

Kuva: Suomi-yhtiön arkisto Suomi-yhtiön rakennuttama kiinteistö Vanhankirkon puiston laidalla vihittiin käyttöön vuoden 1911 toukokuussa. Suurmiesten kortteli Kuva: Suomi-yhtiön arkisto Suomikortteli sijaitsee ydinkeskustassa osana

Lisätiedot

Kivistön yhteisöllisen korttelin suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu. yhteistuumin

Kivistön yhteisöllisen korttelin suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu. yhteistuumin TALO A VAPAARAHOITTEISET VUOKRA- JA OMISTUSASUNNOT kortteli 23151, tontti 3 RAKENNUSOIKEUS 3120 k-m2 ASUNTOKERROSALA 3169 k-m2 Ylitys 41 k-m2 = 1,3% KOKONAISALA 4050 m2 HUONEISTOJAKAUMA A htm2 lkm yht

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman

Lisätiedot

MENESTYS NÄKYY PARHAALLA PAIKALLA

MENESTYS NÄKYY PARHAALLA PAIKALLA MENESTYS NÄKYY PARHAALLA PAIKALLA HARVINAINEN TILAISUUS UUDISTUVASSA FORUMISSA Tiettyjen toimialojen yrityksillä on taipumus sijaita kaupunkien keskustoissa. Niiden odotetaan sijaitsevan keskustassa, missä

Lisätiedot

Eteläesplanadi 8. Helsinki ydinkeskusta

Eteläesplanadi 8. Helsinki ydinkeskusta Eteläesplanadi 8 Helsinki ydinkeskusta Vuoden 2016 lopussa vapautuva arvokiinteistö Helsingin ydinkeskustassa. Uuden käyttäjän tarpeen mukaan muunneltavia toimistotiloja 50 300 henkilön organisaatiolle.

Lisätiedot

POHJAKUVAT. Uudet. Smart Premises. toimitilat

POHJAKUVAT. Uudet. Smart Premises. toimitilat POHJAKUVAT Smart Premises Uudet toimitilat Joustavasti erilaisia tiloja Toimistotila on mahdollista remontoida täysin yrityksen tarpeiden mukaan: Avotoimisto parilla neuvotteluhuoneella Huonetoimisto,

Lisätiedot

TORIKESKUS. Väinönkatu 11, 40100 Jyväskylä

TORIKESKUS. Väinönkatu 11, 40100 Jyväskylä TORKESKUS Väinönkatu 11, 40100 Jyväskylä Sijainti Jyväskylä on Keski-Suomen maakunnan ja Jyväskylän seutukunnan keskuskaupunki Päijänteen pohjoispäässä. Jyväskylä on Suomen seitsemänneksi suurin kaupunki

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Kiinteistö Oy 2 Pohjoisesplanadi 35 Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan

Lisätiedot

Hopeakaivos Varisto, Vantaa. Uusi helpon asioinnin keskus! Realprojekti Oy. www.realprojekti.fi

Hopeakaivos Varisto, Vantaa. Uusi helpon asioinnin keskus! Realprojekti Oy. www.realprojekti.fi Uusi helpon asioinnin keskus! Hopeakaivos Varisto, Vantaa Realprojekti Oy Korkeavuorenkatu 34 FI-00130 Tel. +358 207 207 500 Fax +358 207 207 540 Business ID 0749176-2 Domicile Helsinki VAT Reg. LKV 5/2011

Lisätiedot

K10 - AUKIOIDEN KORTTELI. rev A

K10 - AUKIOIDEN KORTTELI. rev A K10 - AUKIOIDEN KORTTELI rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A Tontti 3 2 214 m 2 käytetty rakennusoikeus: n.5920 m2 (tarkista) e 2,7 59 ap (39 ap kellarissa, 20 ap pihalla) PUUTARHAKATU

Lisätiedot

Liikekeskus ydinkeskustassa

Liikekeskus ydinkeskustassa LAPPEENRANTA Liikekeskus ydinkeskustassa kaupankäynnin keskipisteessä centrelappeenranta.fi Seitsemän kerrosta miljoonia asiakkaita vuodessa kivijalkatilat, myymälät, toimistot ja panoraamatoimistot keskellä

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 20.5.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY kartta.hel.fi Fonecta Johdanto Rastilan keskuksesta valmistellaan viitesuunnitelmaa asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

Arvokiinteistö vuodesta 1927

Arvokiinteistö vuodesta 1927 Arvokiinteistö vuodesta 1927 Historia Arkkitehti Carl Armfelt suunnitteli kiinteistön alun perin asuinkäyttöön vuonna 1890, minkä jälkeen vuonna 1927 arkkitehti Ole Gripenberg piirsi talon toimistotaloksi.

Lisätiedot

Lohjan kauppakeskus Melba TULE TEKEMÄÄN VAIKUTUS KAUPUNKIKUVAAN.

Lohjan kauppakeskus Melba TULE TEKEMÄÄN VAIKUTUS KAUPUNKIKUVAAN. Lohjan kauppakeskus Melba TULE TEKEMÄÄN VAIKUTUS KAUPUNKIKUVAAN. Kauppakeskus Melba SOITA VAIKKA HETI! 02071 58218 Jesper Lindgren Kiinteistökehitysjohtaja jesper.lindgren@lemminkainen.com elävöittää Lohjan

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan rakentamisen aikaa. Esplanadista

Lisätiedot

KORKEAVUORENKATU 21 Roomy oy Viitesuunnitelma

KORKEAVUORENKATU 21 Roomy oy Viitesuunnitelma KORKEAVUORENKATU 21 Roomy oy Viitesuunnitelma 11.3.2015 ASEMAKAAVAN MUKAINEN RAKENNUSOIKEUS - Katurakennukselle 5920 - Pihasiivelle 1450 - kellari pihasiiven alla 225 - kellari pihakannen alla 330 - ullakko

Lisätiedot

TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1. Antinkatu 1, Helsinki

TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1. Antinkatu 1, Helsinki TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1 Antinkatu 1, 00100 Helsinki MIELENKIINTOINEN FUNKKISKIINTEISTÖ Rakennushistorialtaan mielenkiintoinen funkkiskiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla Kampissa ja tarjoaa

Lisätiedot

KIRKKO K110. Kirkkonummi, Tallinmäki Kortteli 110

KIRKKO K110. Kirkkonummi, Tallinmäki Kortteli 110 Kirkkonummi, Tallinmäki Kortteli 110 Suunnittelualue: Kortteli 110: K-tontti, LPA-tonnti ja LP-alue, pinta-ala 3750 m2. Kaikissa vaihtoehdoissa 1. kerrokseen osoitetaan liiketiloja: pt-myymälä Kirkkotallintien

Lisätiedot

Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä

Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa Noin 200 työpistettä Laadukasta toimistotilaa Helsingin ydinkeskustassa Kevan omistama, moderni toimistokiinteistö vapautuu kokonaisuudessaan vuokrattavaksi sopimuksen

Lisätiedot

Business Park Kehämylly Vanha Nurmijärventie 62, 01670 Vantaa info@kehamylly.fi

Business Park Kehämylly Vanha Nurmijärventie 62, 01670 Vantaa info@kehamylly.fi Business Park Kehämylly Vanha Nurmijärventie 62, 01670 Vantaa info@kehamylly.fi Business Park Kehämylly Vanha Nurmijärventie 62, 01670 Vantaa info@kehamylly.fi Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän risteykseen

Lisätiedot

yhteenveto YHTEYSHENKILÖMME: Genesta Property Nordic Finland Oy Marja Liisa Suutarinen, Asset Manager 0400 250 869, marjaliisa.suutarinen@genesta.

yhteenveto YHTEYSHENKILÖMME: Genesta Property Nordic Finland Oy Marja Liisa Suutarinen, Asset Manager 0400 250 869, marjaliisa.suutarinen@genesta. Miestentie 1 yhteenveto MIESTENTIE 1, 02150 ESPOO Miestentie 1 sijaitsee keskeisellä paikalla Otaniemen, Tapiolan ja Keilaniemen alueiden yhtymäkohdassa Kehä I:n varrella. Lähimmät naapurit ovat Aaltoyliopiston

Lisätiedot

Arvokiinteistö vuodesta 1927

Arvokiinteistö vuodesta 1927 Arvokiinteistö vuodesta 1927 Historia Arkkitehti Carl Armfelt suunnitteli kiinteistön alun perin asuinkäyttöön vuonna 1890, minkä jälkeen vuonna 1927 arkkitehti Ole Gripenberg piirsi talon toimistotaloksi.

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013

RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013 RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013 Anna Hyyppä 18.2.2013 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta käytetään eri valmiusvaiheissaan

Lisätiedot

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun

Lisätiedot

Kuopion Presidentinkadun ympäristö

Kuopion Presidentinkadun ympäristö Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 001 Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 Viistoilmakuvasovitus 001 Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 Havainnekuva, 1/2000 001 Kuopion Presidentinkadun

Lisätiedot

Lohjan kauppakeskus Melba TULE TEKEMÄÄN VAIKUTUS KAUPUNKIKUVAAN.

Lohjan kauppakeskus Melba TULE TEKEMÄÄN VAIKUTUS KAUPUNKIKUVAAN. Lohjan kauppakeskus Melba TULE TEKEMÄÄN VAIKUTUS KAUPUNKIKUVAAN. Kauppakeskus Melba LISÄTIETOJA 02071 56199 Tuomas Sundell Kiinteistökehityspäällikkö tuomas.sundell@lemminkainen.com elävöittää Lohjan kaupunkikuvaa

Lisätiedot

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI +53.90 TEHTAANKATU +50.40 +50.90 HUOLTO +49.80 +51.60 LUMEN- PUDOTUS PAIKKARINKATU III +65.5 AJOLUISKA PYSÄKÖINTI- TASOLTA +62.0 +56.00 HUOLTO +54.80 IV KÄVELY-YHTEYS YHT. 21 AP +55.00 HUOLTO SÄÄSTÖPANKIN

Lisätiedot

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa

Lisätiedot

Vuorikatu 14 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Vuorikatu 14 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Vuorikatu 14 KLUUVI / HELSINKI Helsingin ydinkeskustassa kaikki on lähellä Halosen talona tunnettu toimisto- ja liikekiinteistö sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa. Kiinteistölle on erinomaiset julkisen

Lisätiedot

PERHELÄ RAKENTAMISTAPAOHJE

PERHELÄ RAKENTAMISTAPAOHJE PERHELÄ RAKENTAMISTAPAOHJE 2.2.2017 RAKENTAMISTAPAOHJE Järvenpään Kaupunki, Perhelän kortteli 131-126-14 Asemakaava 1. YLEISTÄ RAKENTAMISTAPAOHJEISTA Tämä rakennustapaohje koskee Järvenpään 1. kaupunginosan

Lisätiedot

www.sunnycarcenter.fi

www.sunnycarcenter.fi www.sunnycarcenter.fi www.sunnycarcenter.fi Sunny Car Center Oy Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna Tel +358 (0)10 322 3344 Fax +358 (0)10 322 3345 www.sunnycarcenter.fi Katariina Muukka Project Coordinator

Lisätiedot

Kauppakatu 3 TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi

Kauppakatu 3 TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi Kauppakatu 3 TAMPERE / TAMPERE Kun keskeinen sijainti on yrityksellesi tärkeä Keskeisellä paikalla oleva liike- ja toimistorakennus sijaitsee Hämeenkadulla Sokosta vastapäätä. Alun perin arkkitehti August

Lisätiedot

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa

Lisätiedot

KOKKOLA - RAUTATIENTORI Luonnos 1:1000 VE A

KOKKOLA - RAUTATIENTORI Luonnos 1:1000 VE A 0 kivikukko ratalaitteiden vaatima alueraja lev. 7 m radasta saatto/taksit 4 kpl AUKIO s ARKADIKÄYTÄVÄ pollariaita lähtöt 4 kpl korkea KOKKOLA - RAUTATIENTORI Luonnos 1:1000 VE A 03.09.12 0 kivikukko ratalaitteiden

Lisätiedot

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI Paras paikka bisnekselle Helsingin ytimessä, Narinkkatorin reunalla seisoo Einari Teräsvirran vuonna 1977 suunnittelema kolossaalinen talo. Sen suojellun julkisivun taakse

Lisätiedot

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus Pikku Huopalahti Kaupallinen mitoitus 24.9.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Pikku Huopalahden kaupallinen rakenne 2014... 3 2. Pikku Huopalahden kehittäminen... 7 3. Pikku Huopalahden markkinoiden

Lisätiedot

Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä

Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä Vuokraus: Senaatin Notariaatti Oy Jukka Myyryläinen, 0400-688 861 Mats Kuhlefelt, 0400-500 285 www.senaatinnotariaatti.fi Insinöörinkatu 7 B, 00880 Helsinki Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa Noin

Lisätiedot

C&J 1203 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA, 2. VAIHE KORTTELI 7632 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 7632

C&J 1203 VUORES KATOS TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA, 2. VAIHE KORTTELI 7632 VUORES KATOS TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 7632 C&J 03 Vuoreskeskus itä, asemakaava nro 86 tontinkäyttösuunnitelma ts-86-3 kortteli 763 VUORES VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA,. VAIHE KORTTELI 763 "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 763 CEDERQVIST

Lisätiedot

Hatanpään Valtatie 9 RATINA / TAMPERE. sponda.fi

Hatanpään Valtatie 9 RATINA / TAMPERE. sponda.fi Hatanpään Valtatie 9 RATINA / TAMPERE Tampereen keskustaan, Ratinan suvannon rannalle kohoaa uusi toimistotalo Näyttävä ja huippumoderni toimistorakennus valmistuu keväällä 2020 Ratinan kauppakeskuksen

Lisätiedot

Tapiolan Heikintorin kauppakeskuksen säilytettävistä ominaispiirteistä

Tapiolan Heikintorin kauppakeskuksen säilytettävistä ominaispiirteistä Tapiolan Heikintorin kauppakeskuksen säilytettävistä ominaispiirteistä Espoon kaupunginmuseo, 22.1.2015 Heikintorin yhteistavaratalo oli ensimmäinen laatuaan Suomessa ja sitä pidetään maamme nykyaikaisten

Lisätiedot

tilat ja muuntelumahdollisuudet

tilat ja muuntelumahdollisuudet Miestentie 1 tilat ja muuntelumahdollisuudet Vuonna 1986 rakennetussa talossa on yhteensä n. 6 500 neliötä vuokrattavaa tilaa. Rakennuksessa on 3 henkilöhissiä ja tavarahissi. Autopaikkoja on yhteensä

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2 TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU 543,5 m2 610,5 m2 RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen ja kotimaisen

Lisätiedot

KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavan vaiheet tähän mennessä Asemakaavan muutoshakemus 23.10.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti kaavan lähtökohdat ja tavoitteet 10.6.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara Sointuvaa tilaa Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa www.toimitilat.lahitapiola.fi Tavataan Sellon kulmilla Sointu eli entinen Lähivakuutustalo sijaitsee Ratsukadun

Lisätiedot

LIITE 1 KORTTELISUUNNITELMA Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 "PINNIN PIHAT" Kehitysohjelmat / Viiden tähden keskusta

LIITE 1 KORTTELISUUNNITELMA Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 PINNIN PIHAT Kehitysohjelmat / Viiden tähden keskusta LTE 1 KORTTELSUUNNTELMA Tammela, korttelit 273 (osa), 281 ja 282 "PNNN PHAT" 26.06.2017 Kehitysohjelmat / Viiden tähden keskusta Tammelan puistokatu Tammelantori Pinninkatu Vellamonkatu Tammelankatu Murtokatu

Lisätiedot

HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI

HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI HÄMEENTIE 11 3 SIJAINTI, YHTEYDET & PALVELUT Saavutettavuudeltaan Hämeentie 11 hakee vertaistaan: Hämeentie on Lahden ja Porvoon moottoriteille johtava valtakatu Valmis

Lisätiedot

Menestystarina jatkuu

Menestystarina jatkuu Menestystarina jatkuu Kaikki tietävät Autotalon Kamppia on kehitetty kaupunkilaisia palvelevana alueena yli 100 vuotta. Sotien jälkeen Helsingin keskustaan rakennettiin kiihtyvään tahtiin liikerakennuksia,

Lisätiedot

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun

Lisätiedot

Kalevankatu 30 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Kalevankatu 30 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Kalevankatu 30 KAMPPI / HELSINKI Toimisto- ja liiketilaa keskeisellä paikalla Vanhassa ja luonteikkaassa tehdasrakennuksessa sijaitsevia nykyaikaisia toimistotiloja vain kivenheiton päässä kauppakeskus

Lisätiedot

Kaarinassa löytyy tällä hetkellä liiketilaa, toimisto- ja varastotilaa sekä tuotantotilaa myyntiin tai vuokrattavaksi.

Kaarinassa löytyy tällä hetkellä liiketilaa, toimisto- ja varastotilaa sekä tuotantotilaa myyntiin tai vuokrattavaksi. Vapaat toimitilat Kaarinassa löytyy tällä hetkellä liiketilaa, toimisto- ja varastotilaa sekä tuotantotilaa myyntiin tai vuokrattavaksi. Jos etsit jo valmista toimitilaa, katso allaolevasta toimitilarekisteristä.

Lisätiedot

Tikkurilan lähivuodet. Heureka 14.3.2014 Projektijohtaja Heikki Virkkunen Vantaan kaupunki

Tikkurilan lähivuodet. Heureka 14.3.2014 Projektijohtaja Heikki Virkkunen Vantaan kaupunki Tikkurilan lähivuodet Heureka 14.3.2014 Projektijohtaja Heikki Virkkunen Vantaan kaupunki 1932 Tikkurila 1942 Tikkurila Tikkurilan keskusta v. 2010 Tikkurilan keskusta v. 2015 (DIXIn eteläpää tuolloin

Lisätiedot

Väritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA. sponda.fi

Väritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA. sponda.fi Väritehtaankatu 8 TIKKURILA / VANTAA Moderneja tiloja Tikkurilasta Tässä kohteessa yritykselläsi on tilaa kasvaa yhdessä nopeasti kasvavan ja kehittyvän Tikkurilan kanssa. Tikkurilan kaupunkikeskukseen

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTOTALO TAMPEREEN KESKUSTASTA

MYYDÄÄN TOIMISTOTALO TAMPEREEN KESKUSTASTA MYYDÄÄN TOIMISTOTALO TAMPEREEN KESKUSTASTA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi MYYTÄVÄ KOHDE Koskitalo-nimellä tunnettu

Lisätiedot

VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2.

VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2. 990:0M50 S 4 S4 6 3 9 S0 3 4 5 7 36 5 83.4 84.3 84.3 84.8 87.9 88.5 83.5 Satamakatu Koljonniemenkatu Minna Canthin katu 50 0 0 40 30 0 500 76500 yap/50 ap/00pm rto- ap/sr- saa- (--) (--) p sr-5 4500 ap

Lisätiedot

K y m p p i k o r t t e l i

K y m p p i k o r t t e l i K y m p p i k o r t t e l i Kortteli 3 yht. uutta liiketila liik./ asuminen asuminen 1390 kem2 640 kem2 400 kem2 350 kem2 HUOLTOAJO lähtötilanne 5290 kem2 puretaan (ullakko) n.210 kem2 lopputilanne 6470

Lisätiedot

Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet

Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet Ehdotuksessa on päädytty noudattamaan 1930-luvulla laaditun funkiskaavan puoliavoimen korttelirakenteen periaatteita. Suunnitelma perustuu kahteen kuusikerroksiseen

Lisätiedot

PYSÄKÖINTITALON HANKESUUNNITELMA

PYSÄKÖINTITALON HANKESUUNNITELMA ETELÄ-SAVON HANKESUUNNITELMA SAIRAANHOITOPIIRI 15.5.2014 Sivu 1/7 Tilaaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Porrassalmenkatu 35-37 50100 Mikkeli Hanke: ESPER 2014 PYSÄKÖINTITALON HANKESUUNNITELMA

Lisätiedot

Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013

Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013 Mitoituksen päivitys 2013 1 Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013 Vuoreksen kaupunginosa on lähtenyt jo rakentumaan. Vuoreskeskus on ensimmäisiltä osiltaan rakentunut ja myös muita

Lisätiedot

3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0

3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0 3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0 3.1 AKSONOMETRIA LÄNNESTÄ 3.2 KÄYNTI AUTOHALLIIN KÄYNTI AUTOHALLIIN TONTTI 14 TONTTI 15 1900 kem2 TONTTI 1900 kem2 AUTOHALLI 270 AP TONTTI 1 1900 kem2 TONTTI

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI Myytävät

Lisätiedot

NÄKYMÄ TÖRMÄNIITYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN HAVAINNEKUVIA. As Oy ESPOON TÖRMÄNIITYNTIE LUONNOS PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ

NÄKYMÄ TÖRMÄNIITYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN HAVAINNEKUVIA. As Oy ESPOON TÖRMÄNIITYNTIE LUONNOS PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ NÄKYMÄ TÖRMÄNTYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN PRUSTUKSEN SISÄLTÖ As Oy ESPOON TÖRMÄNTYNTIE HAVAINNEKUVIA PR. No: :00, :0, KEILARANTA A, 00 ESPOO, FINLAND TEL 00-0 00 GSM 00-0 0 e-mail:

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8445 XI Kyttälä. koskee korttelin 168 tonttia no.1 YLA: 4.2.2014

RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8445 XI Kyttälä. koskee korttelin 168 tonttia no.1 YLA: 4.2.2014 RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8445 XI Kyttälä koskee korttelin 168 tonttia no.1 YLA: 4.2.2014 Maankäytön suunnittelu I. Laakkonen 24.6.2013 tark. 13.1.2014 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta

Lisätiedot

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO KIRKKOKATU 14 NURMES MYYNTIKOHDE Kiinteistö 541-111-142-2 sekä sillä sijaitsevat kolme virastotalorakennusta osoitteessa Kirkkokatu 14, 75500 Nurmes. SIJAINTI Kiinteistö sijaitsee

Lisätiedot

Kirkkolaakson kauppakeskuksen asemakaavamuutoksen käynnistämissopimus

Kirkkolaakson kauppakeskuksen asemakaavamuutoksen käynnistämissopimus Sivu 1 (5) Sopimus perustuu kuntakehitysjaoston päätökseen 12.6.2018 xx, joka on saanut lainvoiman pp.kk.vvvv. Sopijaosapuolet Kirkkonummen kunta, y-tunnus 0203107-0 PL 20, 02401 Kirkkonummi jäljempänä

Lisätiedot

KEILARANTA 4. Keilaranta 4, Espoo

KEILARANTA 4. Keilaranta 4, Espoo KEILARANTA 4 Keilaranta 4, Espoo TOIMIVUUTTA, VALOA JA MERELLISTÄ MAISEMAA Keilaranta 4 tarjoaa toimitilat keskeisellä ja halutulla paikalla Espoon Keilaniemessä. Suunnittelutiimi räätälöi toimitilat täysin

Lisätiedot

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO ALUEEN RAKEISUUSKAAVIO - SYVENTYMISALUE PUNAISELLA ALUESUUNNITELMALUONNOS PAIKOITUS - VÄHINTÄÄN 1 AUTOPAIKKA

Lisätiedot

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Katunäkymä Näkymä asunnosta Järvinäkymä Kuva: Kaisa Paavilainen LINJA-AUTOASEMAN ALUE ENGELINRANTA 2016 HÄMEENLINNA FINLAND 27.05.2016 ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Hämeenlinnan

Lisätiedot

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi 1 HELSINKI HIGH-RISE Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu www.helsinkihighrise.fi (Beta) SUUNNITTELUOHJELMA 2 SUUNNITTELUOHJELMA Luonnos 1.12.2014 Suunnitteluvaatimukset ja -ohjeet Suunnitelmalle on alla

Lisätiedot

Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI Fennia-talo tarjoaa upeat puitteet yrityksellesi Fennia-talona tunnettu Mikonkatu 17 on upea, historiallinen arvokiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa,

Lisätiedot

OSIO 3 TASALAN AUKIO RAISIO JATKOSUUNNITTELU 23.3.2011 43 KIRSTI SIVÉN & ASKO TAKALA ARKKITEHDIT OY

OSIO 3 TASALAN AUKIO RAISIO JATKOSUUNNITTELU 23.3.2011 43 KIRSTI SIVÉN & ASKO TAKALA ARKKITEHDIT OY OSIO 3 TASALAN AUKIO RAISIO JATKOSUUNNITTELU 23.3.2011 43 KIRSTI SIVÉN & ASKO TAKALA ARKKITEHDIT OY TASALAN AUKION KEHITTÄMINEN Raision ydinkeskustan kohentumisen ja asiakasvirtojen elpymisen edellytys

Lisätiedot

Author FINLAYSONINKATU 5. puh www. bst-ark. fi

Author FINLAYSONINKATU 5. puh www. bst-ark. fi Jankan liikekeskus iistokuva L01 001 uthor 24.2.2017 FILYSOI 5 33210 PEE akeisuuskaavio L01 002 1 : 7000 Jankan liikekeskus Iä 24.2.2017 FILYSOI 5 33210 PEE OI OI B la 6 699 m² ehokkuus 1,5 la 4 558 m²

Lisätiedot

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI Valoisat toimitilat Fenniakorttelissa Paulon Talo on monipuolinen toimisto- ja liikekiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa, Fenniakorttelissa. Helsingin

Lisätiedot

Ilmalan studiot Asukastilaisuus

Ilmalan studiot Asukastilaisuus Asukastilaisuus 5.2.2018 1. Kaavahankkeen taustat ja tavoitteet 2. OAS:n sisältö 3. Kaavahankkeen reunaehdot ja selvitettävät asiat 4. Kaavoitusaikataulu kaavahankkeen taustat ja tavoitteet KESKI-PASILA

Lisätiedot

Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä Saaranen, Reunanen

Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä Saaranen, Reunanen Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä 16.6.2016 Saaranen, Reunanen Sponda lyhyesti Sponda on pääkaupunkiseudun ja Tampereen toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö Liikevaihto 230,5

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Kulttuurikorttelin liikerakennushanke. Lausunto

Kankaanpään kaupunki. Kulttuurikorttelin liikerakennushanke. Lausunto Kankaanpään kaupunki Kulttuurikorttelin liikerakennushanke Lausunto 10.10.2014 Kankaanpään kulttuurikorttelin liikerakennushanke Kankaanpään ydinkeskustaan suunnitellaan Kulttuurikortteli 20:een liikerakennushanketta.

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Jenita Kokkoniemi SRV 1.4.2014 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto ja tarpeen mukaisesti aputilat (huolto, showroom,

Lisätiedot

KORTTELIN 1910 VÄHÄISTÄ SUUREMMAT POIKKEAMAT ASEMAKAAVASTA

KORTTELIN 1910 VÄHÄISTÄ SUUREMMAT POIKKEAMAT ASEMAKAAVASTA sivu 1/10 KORTTELIN 1910 VÄHÄISTÄ SUUREMMAT POIKKEAMAT ASEMAKAAVASTA HAKEMUKSEN PERUSTELUT Rakennusalueen rajan ylitys Suunnitteluratkaisussa ylitetään osoitetun VIII-kerroksisen rakennusalueen raja Myrskynkadun

Lisätiedot

Virastotalo Temppelikatu 9 A, Riihimäki

Virastotalo Temppelikatu 9 A, Riihimäki Virastotalo Temppelikatu 9 A, 11100 Riihimäki Virastotalo, Temppelikatu 9, valmistui vuonna 1964. Rakennuksen on suunnitellut Erkko Virkkunen. Virastotalon laajennusosa valmistui 1988 ja sen suunnitteli

Lisätiedot

UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄÄN

UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄÄN Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄÄN Perkkiöntie 7, Oulu Google, 2007 Tele Atlas VASARAPERÄN LIIKEALUE 2 VUOKRATAAN UUTTA LIIKETILAA OULUN VASARAPERÄSTÄ TONTTI-

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ RAHOLASTA

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ RAHOLASTA MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ RAHOLASTA Kolismaankatu 3, 33330 Tampere Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi MYYTÄVÄ KOHDE

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula Kaupunkisuunnittelun seminaari 8.9.2010 Matti Karhula KOHTI ELÄVÄÄ KAUPUNKIKESKUSTAA Viihtyisä Oulun keskusta sykkii elämää läpi vuoden ja vuorokauden. Se pitää arvossa pohjoista kulttuuria, hyvinvointia,

Lisätiedot

LAHDEN RANTAKARTANO. Kerrostalokorttelin viitesuunnitelma asemakaavan muutosta varten. Asuinrakennusten

LAHDEN RANTAKARTANO. Kerrostalokorttelin viitesuunnitelma asemakaavan muutosta varten. Asuinrakennusten LHDEN RNTKRTNO Kerrostalokorttelin viitesuunnitelma asemakaavan muutosta varten. suinrakennusten kerroskorkeudet ja IV. RKKITEHTITOIMITO PETRI ROUHIINEN OY 792 LHDEN RNTKRTNO VIITEUUNNITELM EMKVOITUT VRTEN

Lisätiedot

Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille.

Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille. Päivitetty 6/015 Teollisuustilat Toimitilan kuvaus Sijainti Myynti/ vuokraus Yhteystiedot

Lisätiedot

TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ

TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ Alkuperäinen tontin raja Ehdotettu raja Etäisyys Pysäköintialue Uudisrakennus TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ LATOLANKATU 23 RANTAKYLÄ TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA

Lisätiedot

AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS

AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 8.5.015 SELOSTUS Ehdotuksessa olevaa kadunvarsirakennusta korotetaan yhdellä kadunpuolelta sisäänvedetyllä kerroksella ja nykyisen Sepänkadun varrella

Lisätiedot

Kauppakeskus Family Center. Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, Lappeenranta

Kauppakeskus Family Center. Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, Lappeenranta Viihtyisä kauppakeskus Lappeenrannan Myllymäessä. Hyrymäenkatu 2, Hyrymäki, 53100 Lappeenranta Kauppakeskus Family Center Laadukkaat tarjoajat, reilut parkkialueet ja hyvä ruoka - Family Center Lappeenranta.

Lisätiedot

KIVENLAHDEN METROKESKUS

KIVENLAHDEN METROKESKUS KIVENLAHDEN METROKESKUS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASUKASTILAISUUS 7.8.2017 KIVENLAHDEN METROKESKUS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASUKASTILAISUUS 7.8.2017 MAININGIN KOULU OHJELMA 17.30 TILAISUUDEN

Lisätiedot

NÄKYMÄ RAUTATIEASEMALTA PÄIN JÄRVENPÄÄN PERHELÄN ALUEEN KEHITTÄMISEN KUMPPANUUSHAKU

NÄKYMÄ RAUTATIEASEMALTA PÄIN JÄRVENPÄÄN PERHELÄN ALUEEN KEHITTÄMISEN KUMPPANUUSHAKU ÄKYMÄ RAAASEMALA PÄI JÄRVEPÄÄ PERHELÄ ALEE KEHIÄMISE KMPPASHAK ÄKYMÄ KÄVELYKADLLE JÄRVEPÄÄ PERHELÄ ALEE KEHIÄMISE KMPPASHAK A SIB EL IK SE K Asemapiirros 1:1000 M A XXV IL A Paikoitustalo II X 7 100 XII

Lisätiedot