VUODEN 2009 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUODEN 2009 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE"

Transkriptio

1 VUODEN 2009 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE Sivela Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2009 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi Määräaikaan klo mennessä liikuntapalvelujen toiminta-avustusta haki yhteensä 111 yhdistystä. Määräajassa saapuneiden hakemusten loppusumma oli yhteensä euroa. Hakijayhteisöt, haettu summa ja hakijoille vuonna 2008 myönnetyt liikuntapalvelujen toiminta-avustukset on esitetty liitteessä. Kaupunginhallitus on pitämässään kokouksessa päättänyt nopeasti heikentyneeseen taloudelliseen tilanteeseen liittyen, että kaikkien tilaajalautakuntien tulee esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle vähintään yhden prosentin säästöt vuoden 2009 toimintakatteeseen. Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta on kokouksessaan päättänyt omasta esityksestään säästötoimenpiteiksi. Lautakunnan päätöksessä liikuntapalvelujen avustusmäärärahoja on esitetty pienennettäväksi eurolla vuonna Toiminta-avustuspäätökset on valmisteltu tämän esityksen pohjalta. Toteutettavista säästösuunnitelmista päättää kaupunginvaltuusto huhtikuun aikana. Sivistyksen ja elämänlaadun edistämisen ydinprosessin vuosisuunnitelmassa liikuntapalvelujen toiminta-avustuksiin varattiin yhteensä euroa, joka edellä kuvatun säästöesityksen mukaisesti pienennettiin euroon. Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta on myöntänyt tästä määrärahasta kokouksessaan (16 ) Tampereen Urheiluakatemian toimintaan euroa sekä kokouksessaan (28 ) Tampere Open -tennisturnauksen järjestämiskustannuksiin euroa. Avustusesitys on valmisteltu siten, että erityisliikunnan avustuksina ehdotetaan myönnettäväksi yhteensä euroa ja liikuntapalvelujen toiminta-avustuksina tamperelaisille liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä euroa. Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta hyväksyi kokouksessaan sivistyksen ja elämänlaadun edistämisen ydinprosessin toiminta-avustusten arviointikriteerit vuodelle Arviointikriteerit jakautuvat määrällisiin ja laadullisiin kriteereihin. Liikunta- ja urheiluseurojen hakemusten arvioinnissa käytetyt määrälliset kriteerit ovat toimintaan aktiivisesti osallistuneiden sekä jäsenten määrä (erityishuomio lasten ja nuorten toiminnassa), toiminnan laajuus, säännöllisyys ja ympärivuotisuus, kunto- ja harrasteliikunnan määrä sekä avustuksen tarve. Laadullisia kriteereitä ovat seuran parhaat saavutukset edellisellä toimintakaudella, toiminnan vastaavuus kaupungin strategisiin tavoitteisiin sekä toiminnan suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus.

2 Samaan tarkoitukseen Tampereen kaupungilta voi saada avustusta ainoastaan yhden avustuksen muodossa. Tällä perusteella joitakin muille lautakunnille osoitettuja avustushakemuksia on siirretty käsiteltäviksi sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnassa liikuntapalvelujen toiminta-avustusten yhteydessä. Lasten ja nuorten palvelujen lautakunnalle osoitetut Tampereen Nappulajalkapallo ry:n, Tanssiurheiluseura STEP ry:n sekä Unlimited Frisbee Organization UFO ry:n hakemukset siirrettiin käsiteltäväksi liikuntapalvelujen toiminta-avustusten yhteydessä. Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen kulttuuripalvelujen toiminta-avustushakemuksista siirrettiin Tampereen Seudun Pyynti-Veikot ry:n hakemus. Lisäksi Pirkanmaan Munuais- ja siirtopotilaat ry:n avustushakemus on siirretty käsiteltäväksi erityisliikunnan avustusten yhteydessä. Vastaavasti União da Roseira ry:n hakemus siirrettiin käsiteltäväksi lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa nuorisoyhdistysten toiminta-avustusten yhteydessä. Hakemukset on käsitelty sivistyksen ja elämänlaadun edistämisen ydinprosessin tilaajayksikössä. Jakoesitys on viimeistelty yhteistyössä kaupungin liikuntapalvelujen kanssa. Lautakunnan hyväksymien avustuskriteerien mukaan liikuntapalvelujen toiminta-avustuksia voidaan myöntää Tampereella toimiville yhteisöille, joiden toiminta keskittyy pääosin tamperelaisille suunnattuun terveyttä edistävään ja muuhun liikuntaan, kilpa- ja huippuurheiluun sekä niihin liittyvään kansalaistoimintaan. Avustuksia ei myönnetä oppilaitosten sisäisille opiskelijajärjestöille eikä pääsääntöisesti valtakunnallisille tai piirijärjestöille. Liikuntapalvelujen toiminta-avustusta esitetään myönnettäväksi 95 liikunta- ja urheiluseuralle. Avustusta ei esitetä myönnettäväksi sellaisille yhdistyksille, joita ei voida pitää liikunta- ja urheiluseuroina tai joiden edellisen toimintakauden varsinainen toiminta, lapsi- ja nuorisoliikunta tai tilitapahtumat ovat olleet niin vähäisiä, ettei niiden perusteella ole katsottu aiheelliseksi avustaa toimintaa vuonna Tällaisia seuroja (10 kpl) ovat: Aikidoseura Seigikai ry, DanceLine ry, FT Warriors ry, Hiiltomiehet ry, Pirkanmaan boffaajat ry, Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat ry, Tampere Petanque ry, Tampereen kendoklubi Fudo kamae ry, Tampereen Seudun Pyynti-Veikot ry sekä Zenshindojo ry. Avustusta ei esitetä myönnettäväksi Teekkareiden urheilu- ja voimailukerho ry:lle, koska kyseessä on oppilaitoksen sisäinen opiskelijajärjestö, eikä Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:lle, koska kyseessä on piirijärjestö. Hakijayhteisöt ovat toiminta-avustuslomakkeen allekirjoittaessaan sitoutuneet palauttamaan maksetun avustuksen, mikäli päätös muutoksenhaun johdosta muuttuu ja/tai avustuksen edellytykset eivät täyty. Hakemusasiakirjat liitteineen ovat nähtävinä alkaen suun-

3 nittelupäällikkö Lauri Savisaaren huoneessa, Keskusvirastotalo, 3. krs sekä kokouspäivänä klo alkaen kokouspaikalla. Yhdyshenkilö: suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari, puh , Päätösehdotus. Tilaajapäällikkö Martikainen: Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta päättää, että hakemusten sekä edellisen toimintakauden toiminnasta saatujen tietojen perusteella tamperelaisille liikunta- ja urheiluseuroille myönnetään toiminta-avustusta seuraavasti: Aikidoseura Seigikai ry 0 Aitolahden Riento ry DanceLine ry 0 Epilän Esa ry FC Tampere ry FT Warriors ry 0 Hiiltomiehet ry 0 Hämeen Liikunta ja Urheilu ry 0 Hämeen Moottorikerho ry Hämeen Naisvoimistelijat ry Ilves ry Kalevan Lentopallo ry Kalpaveljet ry Kiipeilykerho Vertikaali ry Koivistonkylän Kunto ry KOO-VEE ry Kunto-Pirkat ry Lamminpään Korpi ry Lielahden Kipinä ry Manse PP ry Mansen Taekwondo ry Messukylän Toverit ry Näsijärven Purjehduseura ry Pirkan Moottorimiehet ry Pirkanmaan boffaajat ry 0 Pirkanmaan Golf ry Pirkka-Melojat ry Pohjois-Hämeen Ampujat ry Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat ry 0 Pöytätennis 75 ry Rantaperkiön Isku ry Rauma Repola Diving Club ry S.C. Pingviinit ry Salibandy Club Classic ry Sulkaset ry 2 000

4 Supi-Volley ry Takon Soutajat ry Tammer-Golf ry Tammer-Shakki ry Tampere Petanque ry 0 Tampere Rugby Club RY Tampere Saints ry Tampereen Aikidoseura Nozomi ry Tampereen Gunners Tampereen Hiihtoseura ry Tampereen Jalkapalloklubi ry Tampereen Jousiampujat ry Tampereen Judo ry Tampereen Ju-jutsukoulu ry Tampereen Jumppatiimi ry Tampereen Karateseura Seigokan ry Tampereen kendoklubi Fudo kamae ry 0 Tampereen Kickboxing ry Tampereen Kisatoverit ry Tampereen Kuntoliikunta ry Tampereen Laskuvarjokerho ry Tampereen Motocross ry Tampereen Naisvoimistelijat ry Tampereen Nappulajalkapallo ry Tampereen NMKY:n urheilijat Tampereen Nyrkkeilijät ry Tampereen Painiseura ry Tampereen Palloilijat ry Tampereen Pallo-Veikot ry Tampereen Peli-Pojat -70 ry Tampereen Pursiseura ry Tampereen Pyrintö ry Tampereen Pyörä-Pojat ry Tampereen Ringette ry Tampereen Seudun Pyynti-Veikot ry 0 Tampereen Shotokan karate-do ry Tampereen Sisu ry Tampereen Slalomseura ry Tampereen Squashkerho ry Tampereen Taekwon-Do seura ry Tampereen Taivaltajat ry Tampereen Talviuimarit ry Tampereen Tennisseura ry Tampereen Työväen Naisvoimistelijat ry Tampereen Työväen Nyrkkeilijät ry Tampereen Työväen Uimarit ry Tampereen Uimaseura ry

5 Tampereen Urheilijat -38 ry Tampereen Urheiluautoilijat ry Tampereen Urheilusukeltajat ry Tampereen Vesikiitäjät ry Tampereen Vihuri ry Tampereen Voimailijat ry Tampereen Voimailuseura ry Tampereen Voimistelijat ry Tampereen Yritys ry Tampere-Viipurin Ilves-Kissat ry Tanssiseura Hurmio ry Tanssiseura Spiral ry Tanssiseura Swing team ry Tanssiurheiluseura Step ry Tappara ry Teekkareiden urheilu- ja voimailukerho ry 0 Teiskon Urheilijat ry Teivo Stayers ry Unlimited Frisbee Organization ry Varala-Tiimi ry Vehmaisten Urheilijat ry Vene -71 ry Voimistelu- ja urheiluseura Ikurin Vire ry Voimistelu- ja urheiluseura Raholan Pyrkivä ry Zenshindojo ry 0 yhteensä että edellä mainitut toiminta-avustukset myönnetään ehdolla, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vuotta 2009 koskevat säästösuunnitelmat lautakunnan päättämän esityksen mukaisesti, ja että avustusten maksatus voidaan aloittaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta edellyttäen, että avustuksen saaja sitoutuu allekirjoituksellaan palauttamaan jo maksetut avustukset, mikäli avustussummat muuttuvat muutoksenhaun tai kaupunginvaltuuston myöhemmin keväällä päättämän säästösuunnitelman vuoksi. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Ilmoitus hakijat, Pirjo Toivo/sitar, Pirjo-Liisa Länkinen Lisätietoja hallintokoordinaattori Arja Kekäläinen, puh , etunimi.sukunimi@tampere.fi Liite avustuserittely

VUODEN 2010 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE

VUODEN 2010 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE VUODEN 2010 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE Sivela 8.4.2010 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2010 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

VUODEN 2008 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE

VUODEN 2008 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE VUODEN 2008 LIIKUNTAPALVELUJEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROILLE Sivela 10.4.2008 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

29 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen liikuntapalveluille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

29 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen liikuntapalveluille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (9) 29 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen liikuntapalveluille TRE:13/12.04.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot Suunnittelija

Lisätiedot

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE Lanula 3.4.2008 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi

Lisätiedot

Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta, 54, Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta, 29,

Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta, 54, Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta, 29, Tampere Ote pöytäkirjasta 5/2017 1 (12) Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta, 54, 18.05.2017 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta, 29, 30.03.2017 54 Tampereen Kuntoliikunta :n oikaisuvaatimus

Lisätiedot

47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen TRE:8/12.05.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Valmistelijan

Lisätiedot

33 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kaupunginosayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

33 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kaupunginosayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (5) 33 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kaupunginosayhdistyksille TRE:11/00.01.08/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

48 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorisotyöhön ja nuorten harrastustoimintaan. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

48 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorisotyöhön ja nuorten harrastustoimintaan. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (6) 48 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorisotyöhön ja nuorten harrastustoimintaan TRE:7/12.05.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Valmistelijan

Lisätiedot

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä avustustoiminnan

Lisätiedot

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle 2017 TRE:17/05.01.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 24.1.2008 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 12.11.2007 kokouksessaan vuoden 2008 talousarvion.

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2010 1

KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2010 1 KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2010 1 Liikuntaneuvosto 27.05.2010 AIKA 27.05.2010 klo 13:00-13:39 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 11.2.2010 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.11.2009 kokouksessaan vuoden 2010 talousarvion.

Lisätiedot

54 Tampereen Kuntoliikunta ry:n oikaisuvaatimus liikuntapalvelujen toiminta-avustuspäätökseen. 55 Talviuintisaunojen vuokra-avustukset

54 Tampereen Kuntoliikunta ry:n oikaisuvaatimus liikuntapalvelujen toiminta-avustuspäätökseen. 55 Talviuintisaunojen vuokra-avustukset Tampere Pöytäkirja 5/2017 1 (34) Aika 18.05.2017, klo 16:00-17:24 Paikka Tammerkoski-sali Käsitellyt asiat 50 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 51 Pöytäkirjan tarkastus 52 Läsnäolo- ja puheoikeuden

Lisätiedot

35 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen maahanmuuttajayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

35 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen maahanmuuttajayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (5) 35 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen maahanmuuttajayhdistyksille TRE:12/12.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 5.2.2009 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 17.11.2008 kokouksessaan vuoden 2009 talousarvion.

Lisätiedot

VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE

VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE Lanula 25.3.2010 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2010 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi

Lisätiedot

Liikuntapalvelujen toimintaavustusten. uudistaminen. Vaihtoehtojen vertailu

Liikuntapalvelujen toimintaavustusten. uudistaminen. Vaihtoehtojen vertailu Liikuntapalvelujen toimintaavustusten arviointikriteerien uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Avustusuudistuksen vaiheet 2013-2014 (sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta) Touko-kesäkuu Kysely yhdistyksille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/2017 1 Kokousaika 31.05.2017 klo 18:00 Kokouspaikka Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kokoonkutsuja Kylmälahti Todetaan kokouksen

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Erityisliikuntajärjestöt 1 Jyväskylän kuurojen urheiluseura Jalo ry T 1490 200 200 Hakemusnumero: 74 / 2016 2 Jyväskylän Reumayhdistys ry T 500 200 200 Hakemusnumero: 1 / 2016 3 Jyväskylän Seudun Invalidit

Lisätiedot

66 Tampereen Viittomakieliset ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten toiminta-avustuspäätökseen

66 Tampereen Viittomakieliset ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten toiminta-avustuspäätökseen Tampere Ote pöytäkirjasta 5/2017 1 (8) Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen, 66, 17.05.2017 Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen, 50, 26.04.2017 66 Tampereen Viittomakieliset ry:n

Lisätiedot

25 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan edustajan nimeäminen valtakunnallisille kirjastopäiville Jyväskylään

25 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan edustajan nimeäminen valtakunnallisille kirjastopäiville Jyväskylään Tampere Pöytäkirja 3/2017 1 (59) Aika 30.03.2017, klo 16:00-17:32 Paikka Tammerkoski-sali Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjan tarkastus 24 Läsnäolo- ja puheoikeuden

Lisätiedot

Seuran nimi Myönnetty tuki HANKEMUOTO SLU-alueen nimi Ahveniston Autourheilijat ry. 4000 Nuorten harrastustoiminnan kehittäminen (13-19v.

Seuran nimi Myönnetty tuki HANKEMUOTO SLU-alueen nimi Ahveniston Autourheilijat ry. 4000 Nuorten harrastustoiminnan kehittäminen (13-19v. Seuran nimi Myönnetty tuki HANKEMUOTO SLU-alueen nimi Ahveniston Autourheilijat ry. 4000 Nuorten harrastustoiminnan kehittäminen (13-19v.) Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Alahärmän Kisa/lentopallojaosto

Lisätiedot

8 Festivaalien ja suurten yleistötapahtumien toiminta-avustukset v Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

8 Festivaalien ja suurten yleistötapahtumien toiminta-avustukset v Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (6) 8 Festivaalien ja suurten yleistötapahtumien toiminta-avustukset v. 2017 TRE:7729/12.03.00/2016 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa

Lisätiedot

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 20.1.2011 Vs. suunnittelupäällikkö Iina Ojala: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 15.11.2010 vuoden 2011 talousarvion.

Lisätiedot

Hakijayhteisön rekisteröintivuosi ja numero TAI Y-tunnus:

Hakijayhteisön rekisteröintivuosi ja numero TAI Y-tunnus: Tampereen kaupungin toiminta-avustushakemus vuodelle 2017 Vuoden 2017 toiminta-avustusta haetaan 31.1.2017 klo 15.45 mennessä. Hakemus tulee toimittaa E- lomakkeella sähköiseen tietokantaan tai kirjallisesti

Lisätiedot

SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN

SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN Toiminta-avustusten arviointikriteerit 1 (10) SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen

Lisätiedot

62 Perheitä tukevan työn toiminta-avustukset (sisältäen varhaiskasvatuksen avustukset) vuonna Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

62 Perheitä tukevan työn toiminta-avustukset (sisältäen varhaiskasvatuksen avustukset) vuonna Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2018 1 (6) 62 Perheitä tukevan työn toiminta-avustukset (sisältäen varhaiskasvatuksen avustukset) vuonna 2018 TRE:9/05.01.00/2018 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE Sivela 13.3.2008 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin

Lisätiedot

Toimintasäännöt, päivitetty 2013 Syyskokoukselle ja kevätkokoukselle hyväksyttäväksi Säätiörekisteriin hyväksyttäväksi

Toimintasäännöt, päivitetty 2013 Syyskokoukselle ja kevätkokoukselle hyväksyttäväksi Säätiörekisteriin hyväksyttäväksi Toimintasäännöt, päivitetty 2013 Syyskokoukselle ja kevätkokoukselle hyväksyttäväksi Säätiörekisteriin hyväksyttäväksi Säätiön nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Säätiön nimi on Tampereen Urheilun Edistämissäätiö

Lisätiedot

Liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta

Liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUKSET V. 2016 Liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 25.1.2017 7 /pvm Kenelle myönnetty Kohde Myönnetty 24, 23.10.2015 Mikkelin Squash ry 30, 21.12.2015 Mikkelin seudun

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

Jyväskylän Seudun Avantouimarit ry 250. Keski-Suomen Perhokalastajat r.y. Korpilahden Hevosystäväinseura ry 250. Rapakuntokerho ry

Jyväskylän Seudun Avantouimarit ry 250. Keski-Suomen Perhokalastajat r.y. Korpilahden Hevosystäväinseura ry 250. Rapakuntokerho ry Jyväskylän kaupunki Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunta on kokouksessaan 25.03.2015 myöntänyt liikuntatoiminnan toiminta-avustuksia 104 kpl, yhteensä 109 900 euroa. Toiminta-avustukset toiminta-alueelle

Lisätiedot

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT 1(5) TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT Lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessilla on kolme avustuskokonaisuutta, Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen avustukset,

Lisätiedot

Muu kohdeavustus Savcor Finnish Open turnauksen järjestelykuluihin 2 500,00

Muu kohdeavustus Savcor Finnish Open turnauksen järjestelykuluihin 2 500,00 LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUKSET V. 2015 /pvm Kenelle myönnetty Kohde Myönnetty Mikkelin Kampparit ry Yhteistyösopimus, kausi 2014-2015 10 000,00 Mikkelin Palloilijat ry Yhteistyösopimus 2015 15 000,00 80,

Lisätiedot

TAMPEREEN SEURAPARLAMENTIN

TAMPEREEN SEURAPARLAMENTIN TAMPEREEN SEURAPARLAMENTIN VALINTAKOKOUS Paikka Tampereen kaupungin virastotalo, Aleksis Kiven katu 14 16C Aika 20.11.2018 klo 17.30 18.45 Puheenjohtaja Lauri Savisaari Sihteeri Anna Henttonen Osallistujat

Lisätiedot

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja

Lisätiedot

SEURATUKI 2016. Seura Kunta Myöntö. Ahveniston Ampumahiihtäjät ry Hämeenlinna 6 000. Ajax-Sarkkiranta ry Kempele 15 000

SEURATUKI 2016. Seura Kunta Myöntö. Ahveniston Ampumahiihtäjät ry Hämeenlinna 6 000. Ajax-Sarkkiranta ry Kempele 15 000 SEURATUKI 2016 Seura Kunta Myöntö Ahveniston Ampumahiihtäjät ry Hämeenlinna 6 000 Ajax-Sarkkiranta ry Kempele 15 000 Alavuden Peli-Veikot ry Alavus 15 000 Archipelagia Golf Club rf Pargas 10 000 Aulangon

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Erityisliikuntajärjestöt 1 Jyväskylän kuurojen urheiluseura Jalo ry T 1310 300 300 Hakemusnumero: 45 / Jyväskylän kuurojen urheiluseura Jalo ry 2 Jyväskylän Reumayhdistys ry Hakemusnumero: 2 / Jyväskylän

Lisätiedot

Tähtiseurat lajeittain tilanne Määrä: 500 seuraa

Tähtiseurat lajeittain tilanne Määrä: 500 seuraa Tähtiseurat lajeittain tilanne 4.5.2018 Määrä: 500 seuraa Seuran nimi Laji Alue Tähtimerkki Kinoumi ry aikido Etelä-Suomi lapset ja nuoret Meido-Kan aikido Etelä-Suomi lapset ja nuoret Tampereen Aikidoseura

Lisätiedot

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys

SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA 5.9.2016 31.5.2017 Sisällys Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta, kokous 27.9.2016... 1 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen

Lisätiedot

Tähtiseurat alueittain tilanne: Määrä: 511 Tähtiseuraa

Tähtiseurat alueittain tilanne: Määrä: 511 Tähtiseuraa Tähtiseurat alueittain tilanne: 25.9.2018 Määrä: 511 Tähtiseuraa Seuran nimi Laji Alue Tähtimerkki Imatran Liikuntaseura ry voimistelu Etelä-Karjala lapset ja nuoret, aikuiset Imatran Ratsastajat ry ratsastus

Lisätiedot

Tähtiseurat lajeittain tilanne: Määrä: 516 seuraa

Tähtiseurat lajeittain tilanne: Määrä: 516 seuraa Tähtiseurat lajeittain tilanne: 2.5.2019 Määrä: 516 seuraa Seuran nimi Laji Alue Tähtimerkki Kinoumi ry aikido Etelä-Suomi lapset ja nuoret Meido-Kan aikido Etelä-Suomi lapset ja nuoret Tampereen Aikidoseura

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta T = toiminta-avustus T T Hakemusnumero: 80 / 2018

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta T = toiminta-avustus T T Hakemusnumero: 80 / 2018 Erityisliikuntajärjestöt 1 Jyväskylän kuurojen urheiluseura Jalo ry T 2758 300 300 Hakemusnumero: 117 / 2018 2 Jyväskylän Reumayhdistys ry Hakemusnumero: 1 / 2018 3 Jyväskylän seudun Sotainvalidit ry Hakemusnumero:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen

Lisätiedot

37 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuri- ja taideyhteisöille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

37 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuri- ja taideyhteisöille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (7) 37 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuri- ja taideyhteisöille TRE:9/12.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu

Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu Liikunnan aluejärjestö Sinettiseuran nimi Imatran Liikuntaseura ILse Imatran Ratsastajat Imatran Urheilijat/ hiihto Imatran Voima Imatran Voimistelijat Lappeenrannan judoseura Kamiza ry Lappeenrannan Naisvoimistelijat

Lisätiedot

Seuratukiavustukset 2013 Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista liikunnan tukemiseen osoitetuista määrärahoista. Avustuksen saaja Myönnettävä

Seuratukiavustukset 2013 Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista liikunnan tukemiseen osoitetuista määrärahoista. Avustuksen saaja Myönnettävä Seuratukiavustukset 2013 Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista liikunnan tukemiseen osoitetuista määrärahoista. Avustuksen saaja Myönnettävä summa ( ) Ahveniston Ampumahiihtäjät r.y. 4 000 Ajax-Sarkkiranta

Lisätiedot

SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN

SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN Toiminta-avustusten arviointikriteerit 1 (11) SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen

Lisätiedot

26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle:

26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 23.04.2015 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 Iitin kunta on julistanut haettavaksi

Lisätiedot

VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE

VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE VUODEN 2010 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN KULTTUURI- JA HARRASTUSYHDISTYKSILLE Sivela 8.4.2010 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Vuoden 2010 toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi 4.1.2010. Hakuaika

Lisätiedot

10 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

10 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2018 1 (5) 10 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle 2018 TRE:8513/12.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Mäntyharjun Virkistys, Voimistelu- ja tanssijaosto

Mäntyharjun Virkistys, Voimistelu- ja tanssijaosto Liikunnan aluejärjestö Organisaatio Imatran Liikuntaseura ILse Imatran Urheilijat/ hiihto Imatran Voima Imatran Voimistelijat Imatran Ratsastajat Lappeenrannan judoseura Kamiza ry Lappeenrannan Naisvoimistelijat

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

Etelä-Savon Liikunta ry Mäntyharjun Ratsastajat Mäntyharjun Virkistys, Voimistelu- ja tanssijaosto

Etelä-Savon Liikunta ry Mäntyharjun Ratsastajat Mäntyharjun Virkistys, Voimistelu- ja tanssijaosto Liikunnan aluejärjestö Sinettiseuran nimi Imatran Liikuntaseura ILse Imatran Ratsastajat Imatran Urheilijat/ hiihto Imatran Voima Lappeenrannan judoseura Kamiza ry Lappeenrannan Naisvoimistelijat Lappeenrannan

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014. Liikuntalautakunta 1

KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014. Liikuntalautakunta 1 KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014 Liikuntalautakunta 1 KOKOUSAIKA Torstai 22.5.2014 klo 17.00, ryhmät klo 16.30 ryhmäkokousten tiloiksi on varattu kokoushuoneet 1 ja 5/5.krs sekä 4/6. krs KOKOUSPAIKKA

Lisätiedot

34 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuriharrastusyhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Jaatinen Toimi

34 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuriharrastusyhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Jaatinen Toimi Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (9) 34 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen kulttuuriharrastusyhdistyksille TRE:10/12.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Jaatinen Toimi Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Lasten ja nuorten toiminnalliset tukea saaneet 2009

Lasten ja nuorten toiminnalliset tukea saaneet 2009 Lasten ja nuorten toiminnalliset tukea saaneet 2009 Seuran nimi Myönnetyn tuen määrä SLU-alueen nimi Järjestölista, jota hakemus koskee (sis. lajiliitto) Imatran Ketterä Juniorit ry 2500 Etelä-Karjalan

Lisätiedot

TAMPERE Muistio, 4. kokous 1 (3) Paikka Istuntosali Tammerkoski, Virastotalo Aleksis Kiven katu Erityisliikunnan edustaja: Tahlo-Jortikka Satu

TAMPERE Muistio, 4. kokous 1 (3) Paikka Istuntosali Tammerkoski, Virastotalo Aleksis Kiven katu Erityisliikunnan edustaja: Tahlo-Jortikka Satu TAMPERE Muistio, 4. kokous 1 (3) Pvm 30.11.2015 Seuraparlamentti Aika Ti 17.11.2015 klo 15 16.45 Paikka Istuntosali Tammerkoski, Virastotalo Aleksis Kiven katu 14 16 Kutsuttu Liikuntaseurojen edustajat:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (7) 210 Lausunto kaupunginhallitukselle Väinämöisenkentän kenttähanketta koskevasta lainahakemuksesta HEL 2012-016390 T 02 05 03 00 Päätös Lautakunta päätti todeta

Lisätiedot

Koulutusavustus Jaettavissa

Koulutusavustus Jaettavissa Koulutusavustus 2012 Jaettavissa 87 000 Päätöspvm Jaettu määrä 11.4.2012 2 9 266,23 10.5.2012 5 6 484,50 13.6.2012 7 2 202,62 4.9.2012 10 6 256,76 7.12.2012 14 64 795,33 Jaettu 89 005,43 Ylitys -2 005,43

Lisätiedot

11 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri

11 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (6) 11 Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle 2017 TRE:7261/12.03.00/2016 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin urheilijoiden vuoden 2018 palkitseminen ja urheilun tunnustuspalkinnot

Sastamalan kaupungin urheilijoiden vuoden 2018 palkitseminen ja urheilun tunnustuspalkinnot Sivistyslautakunta 21 26.02.2019 Sastamalan kaupungin urheilijoiden vuoden 2018 palkitseminen ja urheilun tunnustuspalkinnot 614/12.04/2015 SIVLTK 26.02.2019 21 Kaupunki on vuosittain palkinnut menestyneitä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (6) 68 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahasta HEL 2012-000007 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti

Lisätiedot

Huom! TETOLAn, LANULAn ja SIVELAn toiminta-avustuskokonaisuuksia on avustusuudistuksen myötä ryhmitelty uudelleen vuoden 2015 hakuun.

Huom! TETOLAn, LANULAn ja SIVELAn toiminta-avustuskokonaisuuksia on avustusuudistuksen myötä ryhmitelty uudelleen vuoden 2015 hakuun. Tampereen kaupungin toiminta-avustushakemus vuodelle 2015 Vuoden 2015 toiminta-avustusta haetaan 30.1.2015 klo 15.45 mennessä. Hakemus tulee toimittaa E- lomakkeella sähköiseen tietokantaan tai kirjallisesti

Lisätiedot

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille 10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,

Lisätiedot

Järjestölista, jota hakemus koskee (sis. lajiliitto) Seuran nimi SLU-alueen nimi AKK-Motorsport ry Turun Urheiluautoilijat Ry.

Järjestölista, jota hakemus koskee (sis. lajiliitto) Seuran nimi SLU-alueen nimi AKK-Motorsport ry Turun Urheiluautoilijat Ry. Järjestölista, jota hakemus koskee (sis. lajiliitto) Seuran nimi SLU-alueen nimi AKK-Motorsport ry Turun Urheiluautoilijat Ry. Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Finlands Svenska Idrott, FSI r.f. Centralföreningen

Lisätiedot

Päätoimiset tukea saaneet 2009

Päätoimiset tukea saaneet 2009 Päätoimiset tukea saaneet 2009 Seuran nimi SLU-alueen nimi Järjestölista, jota hakemus koskee (sis. lajiliitto) Imatran Keilailuliitto ry Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Suomen Keilailuliitto ry

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 69 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahasta HEL 2012-017426 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2011 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.6.2011 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Hyväksytty 9.12.2008 Muutokset hyväksytty: Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 19.1.2016 1, liite 1 Liiikuntalautakunta 19.1.2016

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Toiminta-avustuskokonaisuuksien kriteerit vuonna 2015 (Lasten ja nuorten palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen lautakunta) 1 Lautakunnat päättävät tarkemmista

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2010 16 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.6.2010 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

Hyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet koskevat seuraavia avustuskokonaisuuksia:

Hyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet koskevat seuraavia avustuskokonaisuuksia: Hyväksytty: hyvinvointilautakunta 30.1.2019 12 HYVINVOINTILAUTAKUNNAN AVUSTUSPERUSTEET Hyvinvointilautakunnan avustustoiminnassa noudatetaan kunnanhallituksen antamia avustustoiminnan yleisperiaatteita

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2018 Liikuntapalvelut Metsontie 41 B, 3.kerros KOTKA Puh

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2018 Liikuntapalvelut Metsontie 41 B, 3.kerros KOTKA Puh KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2018 Liikuntapalvelut Metsontie 41 B, 3.kerros 48220 KOTKA Puh. 040 575 6448 2.3.2018 1 URHEILUSEURAT AVUSTUKSET VUODELLE 2018 Hyvinvointilautakunnan myöntämä Järjestöyhteistyöavustus

Lisätiedot

L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö

L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö Sisällys Liikunta-avustukset... 1 Avustusten haku... 1 Avustusten hakuaika... 1 Avustusmuodot... 2 1. Toiminta-avustukset... 2 2. Kohdeavustukset...

Lisätiedot

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7 0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (7) 214 Lausunto kaupunginhallitukselle Pajamäenkentän kenttähanketta koskevasta lainahakemuksesta HEL 2012-016249 T 02 05 03 00 Päätös Lautakunta päätti todeta

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2008 1

KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2008 1 KAJAANIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2008 1 Liikuntaneuvosto 16.12.2008 AIKA 16.12.2008 klo 16:30-17:03 PAIKKA Ravintola Pikantti, Kauppakatu 10 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunta 11.12.2018 62 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 12.12.2018 48 toimintaperiaatteet ja hakuohjeet 2

Lisätiedot

Avustus valmentajien, ohjaajien ja hallinnollisen henkilöstön koulutukseen v. 2009 Liite 1

Avustus valmentajien, ohjaajien ja hallinnollisen henkilöstön koulutukseen v. 2009 Liite 1 Avustus valmentajien, ohjaajien ja hallinnollisen henkilöstön koulutukseen v. 2009 Liite 1 77-2009 (056) Päätöspöytäkirja 6.5.2009 3 Liikuntalautakunta on hyväksynyt tämän avustusmuodon periaatteet 10.2.2009

Lisätiedot