VERO VEROHALLITUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VERO VEROHALLITUS"

Transkriptio

1 VERO VEROHALLITUS VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS 2006

2 OSASTO SEKALAISET TULOT 28. Valtiovarainministeriön hallinnonala 28. Kuntien osuudet verotuskustannuksista Momentille arvioidaan kertyvän euroa talousarvio talousarvio tilinpäätös Kansaneläkelaitoksen osuus verotuskustannuksista Momentille arvioidaan kertyvän euroa talousarvio talousarvio tilinpäätös Evankelisluterilaisten seurakuntien osuus verotuskustannuksista Momentille arvioidaan kertyvän euroa talousarvio talousarvio tilinpäätös

3 MENOT PÄÄLUOKKA 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 18. Verohallinto Selvitysosa: Verohallinto toimii valtiovarainministeriön hallinnonalan verotuksen keskeisenä organisaationa. Sen asiakkaita ovat veronsaajat, veronmaksajat sekä tieto- ja asiantuntijapalvelujen käyttäjät. Valtiovarainministeriö on asettanut talousarvioesityksen valmistelun yhteydessä verohallinnolle vuodelle 2006 alustavasti seuraavat tulostavoitteet: 1. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Verohallinnon perustehtävänä on toimittaa verotus ja tilittää verot ja veronluontoiset maksut veronsaajille siten, että veronsaajat saavat tulonsa oikean määräisenä, oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Perustehtävän yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vuoksi ensisijaisena tavoitteena on toimintavarmuus - verohallinnon toiminnan on sujuttava häiriöittä ja säädetyissä määräajoissa. Yhteiskunnallista vaikuttavuutta tuetaan niillä toimenpiteillä, joilla varmistetaan veronsaajille tilitettävien verotulojen oikean määräistä ja oikea-aikaista kertymistä kuten asiakkaiden riittävällä palvelulla ja ohjauksella, optimaalisesti kohdistetulla verovalvonnalla sekä verojen tehokkaalla perinnällä. Veronmaksajien käyttäytyminen vaikuttaa ratkaisevasti verohallinnon toiminnan tuloksellisuuteen. Verohallinto edistää sitä, että veronmaksajat voivat suoriutua lakisääteisistä velvoitteistaan mahdollisimman vähällä vaivannäöllä. Asiakkaat saatetaan myös tietoisiksi oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan veroasioissa. Harmaan talouden torjunta näkyy verohallinnon toiminnassa paitsi kansallisena ja kansainvälisenä viranomaisyhteistyönä myös siten, että harmaan talouden torjunta on verovalvonnan yhtenä painopistealueena. Verotulot ja menot Nettomenot Bruttoverotulot suhde % 0,61 0,62 0,66 0,66 0,65 Nettoverotulot suhde % 0,76 0,78 0,81 0,82 0,81 Taulukko 1: Verohallinnon keräämien nimellisarvoisten verotulojen ja nettomenojen kehitys sekä nettomenojen ja verotulojen suhde vuosina (1 000 euroa)

4 2. Toiminnan tuloksellisuus 2.1. Toiminnan tehokkuus Työn tuottavuuden kasvutavoite on 1,9 prosenttia. Taloudellisuuden (yksikkökustannukset) kasvutavoite on 0,8 prosenttia vuoden 2005 arvioituihin toteutumiin verrattuna. Tehokkuus (vuosi 2004 = 100) ennuste 2006 ennuste Tuottavuusindeksi 100,0 101,6 103,5 Taloudellisuusindeksi 100,0 103,5 102, Tuotokset ja laadunhallinta Toiminnan yhdenmukaisuutta ja oikeellisuutta seurataan verohallinnossa muun muassa evaluointitutkimusten avulla. Tavoitteena sekä henkilöverotuksessa että yritysverotuksessa on yhtenäiset valtakunnalliset työmenetelmäohjeet ja valikointikriteerit sen jälkeen kun nyt käynnissä olevat yhdenmukaistamiseen liittyvät toimenpiteet on tehty. Lisäksi tavoitteena on, että verotuksen toimenpiteiden läpimenoajat ovat yhdenmukaisia eri osissa Suomea ja käsittelyajat ovat veronmaksajien tarpeisiin nähden kohtuulliset. Veronmaksaja- ja veronsaaja-asiakkaiden tyytyväisyyttä verohallinnon palveluihin seurataan joka kolmas vuosi tehtävillä asiakastyytyväisyystutkimuksilla. Asiakastyytyväisyystutkimusten toteutumat ja vuoden 2007 kouluarvosanatavoite ovat: Asiakastyytyväisyys (kouluarvosana) tavoite Veronmaksajaasiakas henkilöasiakas 7,3 7,7 7,8 7,9 8,0 yritysasiakas ei tutkittu 7,3 7,6 7,8 7,9 Veronsaajaasiakas 8,1 8,1 8,1 Verovalvonnassa toiminnan painopistealueena ovat veroja kerryttävä verovalvonta ja harmaan talouden torjunta. Vuosittaiset verovalvontasuunnitelmat sisältävät verovalvonnan tavoitteet. Valtioneuvoston tekemän periaatepäätöksen mukainen toimintaohjelma talousrikollisuuden ja harmaan talouden vähentämiseksi päättyy

5 Ennakkoperinnän ja lopullisen verotuksen vastaavuudessa tavoitteena on, että kokonaispoikkeama voi verovuonna 2005 olla enintään 11 prosenttia maksuunpannuista veroista ja maksuista. Vero vuosi Verot ja maksut yhteensä (sis. yhtiöveron hyvitykset) Palautettava ennakko Jäännösverojen määrä Palautuksien ja jäännösverojen itseisarvo Itseisarvon poikkeama maksuunp. veroista ja maksuista % % % % % Jäämäperinnän kertymä on 50 prosenttia vuoden 2006 aikana perintään otettujen ja niiden vuonna 2005 maksuunpantujen verojen, jotka ovat maksamatta (verojääminä) , yhteismäärästä Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittyminen Verohallinnon henkilöstömäärän annetaan vähentyä eläköitymisen mahdollistamissa rajoissa, mikäli verotusprosessien kehittäminen etenee suunnitellulla tavalla eikä lainsäädännön muuttumisesta aiheudu merkittäviä lisätehtäviä. Henkilöresurssit tavoite tavoite tavoite tavoite tavoite Henkilötyövuodet Henkilöstön hyvinvoinnin ja työilmapiirin kehitystä seurataan verohallinnossa vähintään joka kolmas vuosi tehtävillä kyselytutkimuksilla (asteikko 1 5). Vuonna 2007 tavoitteena on, että esimiestyön arvosana nousee vuoden 2004 tasoon verrattuna. Henkilöstön hyvinvointi ja työilmapiiri Työilmapiiri 3,3 3,3 3,5 3,5 Esimiestyö 2,4 2,6 2,7 3, tavoite

6 3. Hankkeet Yritys- ja pääomaverotus toteutuu vuonna 2006 verovuodelta 2005 toimitettavassa verotuksessa. Uudistamista jatketaan vuonna 2006 ottamalla käyttöön verotusmenettelyn ja muutosverotuksen uudet säännökset. Yrittäjyyden politiikkaohjelmaan liittyvän verotilijärjestelmän suunnittelua ja toteutusta jatketaan. Vuonna 2005 käyttöönotettavaa pientyönantajien internet-pohjaista maksupalvelujärjestelmää kehitetään vuonna 2006 ottaen huomioon TYEL eläkeuudistus. Tietoyhteiskuntaohjelman tavoitteiden mukaisesti verohallinto suuntaa voimavaroja sähköisten asiointipalvelujen tuottamiseen ja edistää sähköisen tiedonvälityksen lisääntymistä. Vuonna 2006 otetaan käyttöön sähköinen verokortin muutospalvelu ja toteutetaan henkilöasiakkaan esitäytetyn veroilmoituksen korjauspalvelu, joka otetaan käyttöön keväällä 2007 (verovuosi 2006). TYVI-tiedonkeruun kattavuutta laajennetaan edelleen. Vuonna 2001 aloitettua verotusprosessien kehittämistä jatketaan. Tavoitteena on nostaa verotustyön tuottavuutta siten, että verotustyössä hyödynnetään yhä enenevässä määrin automaattista menettelyä, systemaattista asiakasanalyysiin perustuvaa valvonnan kohdentamista sekä sähköisiä palveluja ja sähköistä tiedonsiirtoa. Henkilöverotuksessa otetaan vuonna 2006 käyttöön kaikille henkilöasiakkaille tarkoitettu esitäytetty veroilmoitus. 21. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Selvitysosa: Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa yrittäjyyden politiikkaohjelmaan kuuluvia pientyönantajien internet-pohjaista maksupalvelujärjestelmä- ja verotilihanketta sekä tietoyhteiskuntaohjelmaan kuuluvia TYVI -palvelujen jatkokehitystä ja markkinointia sekä verotukseen liittyvän sähköisen asioinnin mahdollistamista. Määrärahan mitoituksessa on huomioitu oikeudenhoidollisista syistä alle omakustannusarvon hinnoitelluista julkisoikeudellisista suoritteista aiheutuvien menojen kattaminen sekä Ahvenanmaan ajoneuvoverotuksen kustannukset vuonna (Henkilötyövuosien määrä 6 150)

7 TOIMINNAN TULOT JA MENOT 2004 TP 2005 TA 2006 TAE Tulot (1 000 ) (1 000 ) (1 000 ) - maksullinen toiminta yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot muulta valtion virastolta yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot valtionhallinnon ulkopuolelta (myös EU:lta saatava rahoitus) muut tulot 1) Menot - henkilöstömenot toimitilavuokrat palvelujen osto (myös ostot toiselta virastolta) muut toiminnan menot 2) (aineet tarvikkeet yms.) TOIMINNAN RAHOITUS - toimintamenomomentille budjetoidut tulot toimintamenomomentille budjetoidut menot toimintamenorahoitus, netto Valtiovarainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot Vel-perusteinen kuntoutus ja työhyvinvoinnin tuki Työllistämis-, koulutus-, ja erityistoimet muu erittelemätön talousarviorahoitus Muilta momenteilta tuleva rahoitus yhteensä TOIMINTAMENOMOMENTIN KÄYTTÖ - siirtynyt edelliseltä vuodelta myönnetty (TA + LTA) / talousarvioehdotus käytetty siirtynyt / siirtyy seuraavalle vuodelle talousarvio talousarvio tilinpäätös ) Muissa tuloissa mm. sv- ym. lakien mukaiset palautukset ja työterveyshuollon kustannusten palautukset 2) Muissa toiminnan menoissa myös alv-menot

8 99. Muut valtiovarainministeriön hallinnonalan menot 63. Verosta vapautuksen johdosta takaisin maksetut verot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää veron takaisin maksamiseen tapauksissa, joissa maksuvelvollinen on sosiaalisista tai muista veronhuojennussäännöksissä taikka verosopimuksissa tarkoitetuista syistä valtiovarainministeriön, Verohallituksen tai Tullihallituksen päätöksen nojalla oikeutettu saamaan takaisin jo maksetun veron. Lisäksi määrärahaa saa käyttää tuomioistuimen päätöksellä palautettavaksi määrättyjen verojen, korkojen ja oikeudenkäyntikulujen maksamiseen tapauksissa, joissa vastaavaa tulo- tai muuta momenttia ei ole käytettävissä. Lisäksi määrärahaa saa käyttää tullilaitoksen maksamien verojen, tullien ja muiden maksujen palautuskorkojen maksamiseen talousarvio talousarvio talousarvio Kehykseen luettava Verotukseen liittyvät korkomenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää tulo- ja varallisuusverotuksen toimittamiseen liittyvien korkojen, veronkantolain 27 b :n mukaisten palautuskorkojen ja verontilityslain mukaisten korkojen maksamiseen. Momentti on budjetoitu maksuperusteella. Selvitysosa: Verotukseen liittyvien korkomenojen määräksi vuonna 2006 arvioidaan euroa talousarvio talousarvio talousarvio Kehykseen luettava

9 PERUSTELUMUISTIO LIITE 1 Momentti Verohallinto Menot (1 000 euroa) TP TP TP TA TAE TTS TTS TTS - palkkaukset*) muut kulutusmenot vuokrat investoinnit Yhteensä Toimintamenomomentille nettoutettavat tulot (1 000 euroa) - maksullinen toiminta muu rahoitus Yhteensä Nettomenot (+) / -tulot (-) Talousarvio / kehys Siirtomäärärahakannan muutos [säästö (+) / säästön käyttö (-)] Siirtomäärärahakanta Henkilöstömäärä (htv) * Pv- ja vanh.rahat Kelalta nettoutettu (tot.) (tot.) (tot.) (kehys) (kehys) (kehys) (kehys) (kehys) HTV:n hinta 33,037 34,158 35,4 35,799 36,632 37,197 37,445 37,711 Muutos -% 3,39 3,49 1,27 2,33 1,54 0,67 0,71 Verohallinnon talousarvioehdotuksessa ja kehyslaskelmassa on käytetty seuraavia olettamuksia: 1) Talousarvioehdotuksessa ei ole otettu huomioon palkkausjärjestelmän uudistamisen menovaikutuksia, eikä virka- ja työehtosopimuksesta johtuvaa verohallinnon lisätalousarvioesitystä vuodelle 2005 (4,65 miljoonaa euroa). 2) Kehyslaskelman henkilöstömäärä on aleneva. Henkilöstömäärän alentaminen kytkeytyy verotusprosessien automatisointiin mikäli verotusprosessien automatisointi tarvittavine lainsäädäntömuutoksineen ei etene, ei henkilöstömäärääkään voida alentaa suunnitelman mukaisesti. 3) Verohallinnon vuoden 2006 toimintaan liittyvät arvonlisäveromenot ovat arviolta euroa (tieto hallinnonalan arvonlisäveromomentin määrärahatarpeen arvioimista varten).

10 Hallitusohjelman vaikutuksista Hallituksen tekemissä veroratkaisuissa on tekijöitä, joilla on sekä merkittäviä toiminnallisia vaikutuksia että menovaikutuksia. Näitä ovat: työnantajamaksujen huojentaminen kohdennetusti matalien palkkojen osalta sairausvakuutuksen rahoituksen uudistaminen rajoitetusti verovelvollisen ansiotulojen lähdeverotuksen muutokset varallisuusverotuksesta luopuminen ansiotulovähennyksen uudistaminen Yritys- ja pääomaverotusta on uudistettu verovuodesta 2005 alkaen. Laajin muutos aiheutuu yhtiöveron hyvityslain kumoamisesta ja tilalle säädetystä uudesta osinkoverojärjestelmästä. Lisäksi merkittäviä kustannusvaikutuksia aiheutuu Ey - tuomioistuimen yhtiöverohyvityksen purkuratkaisun toteuttamisesta takautuvasti. Tästä aiheutuvat menot täsmentyvät sen jälkeen, kun hallituksen esitys on valmistunut. Hallitusohjelmaan on kirjattu työnantajamaksujen huojentaminen matalien palkkojen osalta. Mallin toteutustapa on auki, joten menovaikutusta ei voida tässä vaiheessa vielä arvioida. Hallitusohjelman sosiaali- ja terveyspalveluja koskevassa kohdassa on todettu, että sairausvakuutuksen rahoitusta uudistetaan virkamiestyöryhmän (STM 2003:14) ehdotusten pohjalta. Uudistuksilla (työtulovakuutusmaksu, sairaanhoitovakuutusmaksu) on huomattavia vaikutuksia verohallinnon toimintaan erityisesti järjestelmien käyttöönoton osalta. Koska uudistuksen tarkempi sisältö ei vielä ole tiedossa, ei hankkeen verohallinnolle aiheuttamia menoja voida arvioida. Yrittäjyyden politiikkaohjelma Yrittäjyyden politiikkaohjelmassa todettu pientyönantajien internet-pohjainen maksupalvelujärjestelmä otetaan käyttöön Järjestelmää kehitetään vuonna 2006 ottaen huomioon TYEL eläkeuudistus. Myös verotilihanke on mainittu yrittäjyyden politiikkaohjelmassa. Verotilin toteuttamisen kustannusarvioon vaikuttavat mm. järjestelmän ominaisuudet ja kohderyhmä. Verohallinnossa on lähdetty siitä, että järjestelmä olisi ensiksi käytössä yhteisömuotoisilla asiakkailla. Pienten yritysten maksu- ja ilmoituskertojen vähentäminen toteutuu osin verotilin toteutuksen yhteydessä.

11 Tietoyhteiskuntaohjelma Hallitusohjelman mukaan julkisen hallinnon virastojen ja laitosten siirtymistä sähköiseen asiointiin vauhditetaan voimakkaasti. Tämä merkitsee sitä, että voimavaroja tulee suunnata sähköisten asiointipalvelujen tuottamiseen. Verohallinnon talousarvioehdotuksessa on otettu huomioon TYVI-palvelujen laajentaminen ja vuorovaikutteisten sähköisten palvelujen kehittäminen. Vuonna 2006 otetaan käyttöön sähköinen verokortin muutospalvelu ja toteutetaan henkilöasiakkaan esitäytetyn veroilmoituksen korjauspalvelu, joka otetaan käyttöön keväällä 2007 (verovuosi 2006). Verotusprosessien kehittäminen Valtiovarainministeriön hallinnonalan ja verohallinnon toiminta- ja taloussuunnitelman mukaan tavoitteena on tehostaa verotusprosesseja, lisätä verotuksen automatisointia ja itsepalveluja sekä ottaa käyttöön vuorovaikutteisia sähköisiä palveluja. Rationalisointihankkeiden toteutus ja aikataulu riippuvat siitä, minkälaisiksi hallitusohjelmasta aiheutuvat hankkeet muodostuvat ja mitkä ovat niiden menovaikutukset, koska näillä priorisoiduilla hankkeilla on etusija. Lisäksi hankkeiden toteutukseen vaikuttaa se, mikä osuus uuden palkkausjärjestelmän aiheuttamista lisämenoista tulee rahoittaa verohallinnon toimesta (siirtomäärärahakannasta / kehyksestä).

12 Veronsaajien verotuskustannukset vuonna 2006 LIITE 2 Arvio verohallintolain 11 :n mukaisista verotuskustannuksista vuonna 2006 Talousarvio vuodelle Verohallinto Korjauserä vuodelta 2005: Budjettiperusteinen Talousarvio vuodelle 2005 toteutuma-arvio Verohallinto Arvonlisä veromenot Yhteensä Talousarvion ja arvioidun tilinpäätöksen erotus = korjauserä vuodelta Arvioidut jaettavat verotuskustannukset vuonna 2006 = Veronsaajittaiset maksuosuudet vuonna 2006 (arvio) Kunnat 30,8 % euroa Kela 8,4 % euroa Ev.lut.srk:t 4,7 % euroa

VEROHALLINTO

VEROHALLINTO VERO VEROHALLINTO 3.4. tehdyt VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS 2 12. ja 28. muut talousarviotilit Kehykset vuodelle (1000 ) 2008 toteuma TAE TAE 12. Sekalaiset tulot 12.28.11 Kuntien osuudet verotuskustannuksista

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 27.4.2005 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 27.4.2005 2 (9) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2006 Tilastokeskuksen vuoden 2006 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2011

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2011 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2011 1.4.2010 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 4 502 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994)

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 1.4.2011 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 4 485 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994)

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

3) Verohallinnon menettelystä asiakkaille aiheutuneiden vahinkojen sopimusperusteisiin korvauksiin.

3) Verohallinnon menettelystä asiakkaille aiheutuneiden vahinkojen sopimusperusteisiin korvauksiin. 10. Verotus ja tulli S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2009

Talousarvioehdotus vuodelle 2009 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 30. Yrityspolitiikka 02. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v) SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1. TULOKSELLISUUSKUVAUS...

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

TULLIHALLITUS HUHTUKUU

TULLIHALLITUS HUHTUKUU 1/5 TULLILAITOS täydentävä TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TULLIHALLITUS HUHTUKUU 2006 6.10.2006 2/5 21. Toimintamenot (osa EU) (siirtomääräraha 2 v.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 147 832 000

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

10. Verotus ja tullitoimi

10. Verotus ja tullitoimi 10. Verotus ja tullitoimi S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2013

Asiakirjayhdistelmä 2013 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 424 094 000 Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 300 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin

Lisätiedot

10. Verotus ja tullitoimi

10. Verotus ja tullitoimi Talousarvioesitys 10. Verotus ja tullitoimi S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta.

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2010

Talousarvioehdotus vuodelle 2010 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 20. Innovaatipolitiikka ja yritysten kansainvälistyminen 07. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v)

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

VEROHALLITUS 20.4.2007

VEROHALLITUS 20.4.2007 VERO VEROHALLITUS 20.4.2007 jälkeen tehdyt VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 2 12. SEKALAISET TULOT 28. VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Momenteille arvioidaan kertyvän 163.004.000 euroa Tulot

Lisätiedot

10. Verotus ja tullitoimi

10. Verotus ja tullitoimi 10. Verotus ja tullitoimi S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

29.40.02 ARKISTOLAITOS

29.40.02 ARKISTOLAITOS 8.2.2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2014 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 20 997 000 euroa.

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain 3 ja 12 :n sekä tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia

Lisätiedot

ARKISTOLAITOS

ARKISTOLAITOS 10.2.2014 AL/17418/00.01.00/2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2015 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

60. Ammatillinen koulutus

60. Ammatillinen koulutus 60. Ammatillinen koulutus S e l v i t y s o s a : Ammatillisen koulutuksen kehittäminen perustuu valtioneuvoston 4.12. hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosille 2008. Ammatillisen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2006 32.20. 23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 285

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 088 000 euroa. Selvi ty so sa: Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden

Lisätiedot

90. Rajavartiolaitos

90. Rajavartiolaitos Talousesitys 90. Rajavartiolaitos S e l v i t y s o s a : Sisäasiainministeriö asettaa rajavartiolaitokselle seuraavat alustavat tulostavoitteet: Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Rajavartiolaitoksen yhteiskunnallisena

Lisätiedot

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Taloustorstai

Taloustorstai Taloustorstai 16.8.2018 Elokuun veroennustepäivitykset Benjamin Strandberg Verohallinnon ennakkotiedot 23.7.2018: Kunnallisveron kertymät 2018 odotettua heikommat Verohallinnon ennakkotietojen 23.7.2018

Lisätiedot

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 244/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

Talousarvioesitys Verotus ja tulli

Talousarvioesitys Verotus ja tulli 10. Verotus ja tulli S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

HE 45/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia verojen kertymisjaksoa.

HE 45/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia verojen kertymisjaksoa. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verontilityslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia siten, että kaikkien verontili- verojen

Lisätiedot

Ajankohtaista verottajalta. Lahti-Mukkulan rotaryklubi 22.5.2008 Hannu Varpila

Ajankohtaista verottajalta. Lahti-Mukkulan rotaryklubi 22.5.2008 Hannu Varpila Ajankohtaista verottajalta Lahti-Mukkulan rotaryklubi Hannu Varpila Tämän esityksen sisältö Mitä uutta on Verohallinnossa ja sen asiakaspalvelussa? Päijät-Hämeen verotoimiston kuulumisia Verotuksen suuntauksia

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 42/20/10 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS

TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.60.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 557 000 euroa. tiot 1A-C

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö 01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja toimintapolitiikkaa.

Lisätiedot

ja ennen verotuksen päättymistä suoritettu jäännösvero tilitettäisiin veronsaajille ennakonpidätyksiä

ja ennen verotuksen päättymistä suoritettu jäännösvero tilitettäisiin veronsaajille ennakonpidätyksiä HE 155/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi veronkantolakia. Ehdotuksen mukaan veronsaajaryhmien

Lisätiedot

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 E/83/223/2011 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2010 2011 2012 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016 10.4.2015 12.28.10 Tullin tulot Momentille arvioidaan kertyvän 2 500 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994) ja

Lisätiedot

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013

10.4.2012 E/77/223/2012. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 E/77/223/2012 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2011 2012 2013 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2014

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2014 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2014 12.4.2013 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 4 162 400 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994)

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2017

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2017 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2017 18.4.2016 Talousarvioesitys 2017 12.28.10 Tullin tulot Momentille arvioidaan kertyvän 2 320 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin

Lisätiedot

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 185/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 15.11.2016 Esityksen tavoitteet Hallitusohjelman kirjaus: Verohallinnon toiminnan tehostamiseksi,

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Liite 1, Menot PÄÄLUOKKA 28 Päivitetty 31.10.2006 28.18.21 Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2008 2009 2010 2011 - Kehysehdotus 343 560 349 060 349 000 349 000 - Kehyspäätös 343 560 349

Lisätiedot

HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 3 060 000 euroa.

Lisätiedot

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS

18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS 18.2.2004 (EI JULKINEN) TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 29.88. ARKISTOLAITOS Helsinki 2004 29.88 Arkistolaitos 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2004 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä oheen

Lisätiedot

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 78/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2003 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiede

Talousarvioesitys Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 175 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2017 2/YMPLA 24.5.2017 Katsausajankohtaa vastaavan käyttötalouden toteuman tulisi tasaisen kertymän mukaan olla 33,3 %. Kokonaisuutena ympäristölautakunnan käyttötalous

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PUOLIVUOTISRAPORTTI 2012

VIESTINTÄVIRASTON PUOLIVUOTISRAPORTTI 2012 Puolivuotisraportointi 1(6) ( tavoitteiden : = saavutetaan, = ehkä, = ei saavuteta) VIESTINTÄVIRASTON PUOLIVUOTISRAPORTTI 1. Tulostavoitteet: 1.1 Viestinnän peruspalvelut Viestintäverkot ja -palvelut toimivat

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

Ajankohtaiset veroasiat

Ajankohtaiset veroasiat Ajankohtaiset veroasiat Taloustorstai 16.11.2017 Jukka Hakola Kehityspäällikkö, verotus Ajankohtaiset veroasiat Kuntaliiton 6.11. päivitetty ennuste» Valmistunut verotus» Loppuvuoden oikaisut» Ensi vuoden

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus TILINPÄÄTÖS 2012 Kaupunginhallitus 27.3.2012 TILINPÄÄTÖS 2012 Koko kaupunki TP 2011 TP 2012 Muutos % Toimintatuotot 59 702 062 65 402 858 5 700 796 9,55 Toimintakulut 347 846 795 374 691 312 26 844 517

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016 ja JTS Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. Kansliapäällikkö Harri Pursiainen

Talousarvioesitys 2016 ja JTS Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Talousarvioesitys 2016 ja JTS 2016-2019 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Hallitusohjelman toteuttaminen Hallitusohjelman keskeiset kirjaukset on kiteytetty

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus

Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus 21.3.2018 Ohjelma Yleistä yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoituksista 6C-veroilmoituksen täyttäminen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 191/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kirkkolain 22 luvun 8 :n sekä kirkon keskusrahastosta annetun lain 3 ja 9 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan verotusta koskevat kirkkolain sekä

Lisätiedot

HE 171/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 171/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 171/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot