riist akou L u RiistaKouLu

Transkriptio

1 näädän jäljillä Jahti-lehden Riistakoulu on sarja, jossa esitellään aina yhden riistalajin tie metsästä hyödynnetyksi tuotteeksi. Riistakoulu alkaa lajin ja sen metsästyksen esittelyllä ja jatkuu saaliin käsittelystä ja valmistuksesta kertovalla osalla. Tällä kertaa esittelyssä on synkän metsän kultakurkku näätä. Sen pyynti on suomalaista eräkulttuuria perinteisimmillään. Oikein käsiteltynä näädän nahasta saa arvokasta materiaalia esimerkiksi turkkiin. Jahti 1/

2 KULTAKURKKU KIIKARISSA Näätä on pienpetojemme aatelia. Pohjoisten havumetsien alkuperäislajina se on kuulunut turkispyytäjiemme himotuimpiin saaliisiin aikojen alusta saakka. Vielä nykyäänkin nipullisen näädännahkoja taanannutta pyytäjää katsotaan kunnioittavasti ylöspäin tarkka-aistista kultakurkkua kun ei aivan helpolla yllätetä. TEKSTI JA KUVAT - ERE GRENFORS TILASTOT - PETRI TIMONEN, RKTL Monille nykymetsästäjille näätä on tuttu vain kuvista tai kouluajoilta biologian tunnilta täytettynä opetuskappaleena. Näädän pariloikat lumella sen sijaan ovat tuttuja jo huomattavasti useammalle, sillä näätäkannat ovat nykyisellään vahvat. Itse näätää metsästäjä pääsee harvoin näkemään metsässä kulkiessaan, sillä tämä taitava peto metsästää pääosin öisin ja tarkoilla aisteillaan alati havainnoi ympäristöään. Sotkeva sekasyömäri Näädän tavoittaa tyypillisesti vanhasta metsästä, jossa riittää oravia ja muita pikkunisäkkäitä evääksi sekä lahopuiden koloja ja juurakkoja suojaksi. Näädät ovat myös mainiosti sopeutuneet nykyisin vallitsevaan nuorempaan metsätyyppiin, eivätkä ne toisaalta kaihda asutustakaan. Tavatonta ei ole, että kesämökin vintin on kevään korvalla valloittanut pesäpaikakseen ihmisnormien mukaisesta siisteydestä viis veisaava näätäemo. Oravat ja muut pikkunisäkkäät eivät ole näädän ainoita ruokalajeja, sillä kaikenlaiset haaskat kelpaavat. Keväisin lintujen munat ovat herkkua ja telkkäemokin voi päästä pöntössä hengestään kesken haudonnan. Sattumalta kiinni saatavat jänikset ja metsäkanalinnut ovat myös näädän tulilinjalla. Syksyisin kelpaavat jopa marjat, erityisesti mustikat, joten skaala on varsin laaja. 46 Jahti 1/2012

3 Näätää koiralla tai ilman Näätäturkkia mielivällä metsästäjällä on perinteisesti valittavanaan kaksi toimintalinjaa: passiiviset pyyntilaitteet eli erilaiset loukut ja raudat tai sitten jäljittäminen, mahdollisesti vielä puuhun haukkuva koira apulaisena. Mikä onkaan suomalaisempi näky lumisessa talvimaisemassa kuin aarnimetsän hämäriin suksilla hiljalleen liu utteleva pyyntimies, edellään uskollinen punainen suomenpystykorva. Toki muutkin pystykorvaiset rodut kelpaavat mainiosti tehtävään. Pääasia on, että koiralta löytyy intoa. Eduksi on, jos koira jäljittää näädän lumijälkeä sitkeästi, eikä sitä tarvitse patistella uudelleen jäljelle. Näädän jäljitykseen paras keli on tuore lumi, jossa on näkyvissä öiset jäljet. Tyypillisesti näätä kierretään rinkiin metsäautoteitä apuna käyttäen. Sen jälkeen lähdetään seuraamaan jälkeä joko miesvoimin tai koiralla. Näätä paikallistetaan puuhun joko jäljistä tai koiran haukun osoittamana. Usein näätä vikkelänä kiipeilijänä on kavunnut esimerkiksi oravan pesään tai palokärjen koloon päivälevolle. Näädän saaminen näkyville on oma tehtävänsä. Homma voi onnistua kolistelemalla sitkeästi puun kylkeä. Haulikkomiehen tulee olla hereillä etenkin silloin, kun näätä säntää latvaan tai pyrkii pakoon puittamalla: hyppy puusta puuhun voi kantaa jopa kolme neljä metriä. Jäljitys voi päättyä myös kivikkoon tai kantojuurakon alle, jolloin työkaluina ovat lapiot ja kanget. Rautaa näädälle, pönttöä telkälle Riista- ja kalataloudentutkimuslaitoksen Evon asemalta löytyy rautaisannos kokemusta näädän pyynnistä. Kokemuksia on siellä jalostettu myös tieteellisen tarkastelun kestävään muotoon. Tutkimusmestari Petri Timonen on pyytänyt näätiä yhtenä talvisena työtehtävänään pitkälti toistakymmentä vuotta. Vuonna 1998 alkanut tehopyynti on osa tutkimusprofessori Hannu Pöysän projektia, jossa tutkitaan muun muassa näädän vaikutusta telkkien pesimämenestykseen ja pesimäkannan vaihteluun. Telkänpönttöjä Evon alueelle on tutkimustarkoituksessa ripusteltu peräti 128 kappaletta. Tehopyynnissä Timosen käytetyin ase on pyyntirauta. Hetitappavia rautoja erityyppisissä koteloissa on levitelty maastoon yli viisikymmentä. Timosen mukaan kuuden tuhannen hehtaarin alueella kulkevan ansapolun kiertämiseen kuluu valon vähyyden vuoksi kaksi kokonaista päivää. Pyyntikaudella, joka kestää marraskuulta maaliskuun loppuun, kokemiskierros tehdään kahden kolmen viikon välein. Näätä (Martes martes) Pituus: cm Paino: puolesta kilosta puoleentoista kiloon, uros suurempi kuin naaras Levinneisyys: koko maa Ylä-Lappia lukuun ottamatta Lisääntyminen: kiima heinäelokuussa, synnyttää huhtitoukokuussa 3 5 poikasta (ns. viivästynyt sikiönkehitys) Elinikä: 8 10 vuotta Ere Grenfors Jahti 1/

4 Evon saalistilasto Pyyntivuosia 13 Saaliina 240 näätää (130 urosta naarasta + kahdesta ei tietoa) Keskipaino: urokset g, suurin g naaraat 870 g, suurin g pyyntimuodot saalismäärä koiran haukusta 12 näätää supiloukusta 14 jäljittämällä 3 kettuloukusta 2 keinulautaloukusta 1 KaNu-loukusta 3 hetitappavilla raudoilla 205 Ere Grenfors Rautojen paikka ratkaisee Syöttinä raudoissa Evolla käytetään pääosin hirvieläinten teurasjätteitä. Käypiä syöttejä ovat vertyneet lihat, rasva, maksa, munuaiset ja muut vastaavat roippeet. Myös jänisten ja kanalintujen perkeet kelpaavat. Kuoriutumatta jäänyt telkänmuna on Timosen mukaan kelvollinen syötti. Pyyntipaikka on kuitenkin ykkösasia. Timosen mukaan raudat tulee laittaa näädän todetulle kulkureitille ja hotspotin löydyttyä samat raudat voivat napsua useastikin talven aikana. Louhikot, kallionaluset, tiheät ojanvarret sekä ylipäänsä vanhan metsän alueet kuuluvat ansapolulla Timosen suosikkilistalle. Korkean mäen päälle Timonen ei rautoja suosittele, sillä syötin hajut karkaavat korkeuksista minne sattuu. Rautakotelon malleista Evolta löytyy perinteinen pitkänomainen lautaloukku sekä telkänpöntön mallinen, luonnonpuuhun koverrettu kotelo, jonka tehosta saalistilastot kertovat jo hyvää. Myyrät haittana Runsaat myyräkannat haittaavat Timosen mukaan pyyntiä kolmella tavalla. Myyrärunsaus saa näädän liikkumaan vähemmän ja menemään huonommin rautoihin, koska ruokaa on viljalti joka paikassa. Toiseksi myyrät myös tapaavat nakertaa näädälle asetettuja syöttejä, joita saa olla uusimassa tiheään. Syöttien häviäminen myyrien suihin lisää työtä, jos kierrosrytmiä joudutaan tihentämään. Tällöin lisääntyy myös ihmisen haju loukun läheisyydessä, mikä ei ainakaan ole omiaan parantamaan pyyntitulosta. Kolmas haitta on myyrien aiheuttamat vauriot rautoihin jääneelle näädälle ja sen turkille. Turkin säilyminen hyvänä on tärkeää. Tehopyynnin tuloksena saadut nahat pyytäjä saa omakseen ja myyntiin menevässä turkissa ei myyränpuremia suvaita. Yksi näätäturkki on jo Evolla pyydetyistä nahoista valmistettu, siihen tarvittiin ensiluokkaista kultakurkkuista turkista. Hyötyykö telkkä pyynnistä? Raudan sijainti on tärkeämpää kuin syötin laatu. Petri Timonen asettaa raudat näädän luonnollisille kulkureiteille. Evon tehopyyntialueelle vertailualueina tutkimuksessa ovat Mäntyharjulla ja Padasjoella sijaitsevat alueet. Näissä kaikissa on seurattu telkkien pesimämenestystä, mutta näädän tehopyyntiä on ollut vain Evolla. Tutkimuksesta vastaavan Hannu Pöysän mukaan tuloksista ei voi vielä tehdä varsinaisia johtopäätöksiä, sillä tutkimus on kesken eikä tuloksia ole juurikaan julkaistu. Alustavien tulosten perusteella kuitenkin näyttää siltä, että näädän aiheuttama telkänpesien ryöstöprosentti on tehopyydetyllä 48 Jahti 1/2012

5 Suomen metsien pehmeä kulta Suomalaisissa luonnonturkiksissa voi nykyisin nähdä WFF-leiman. Sertifikaatti takaa ostajille sen, että nahka on luonnontuote ja eettisesti pyydetty. Leimaa saavat käyttää Luonnonturkisyhdistykseen liittyneet metsästäjät. Näätä, Skandinavian soopeli, on arvokkain metsästettävä pienpeto. Hyvä nahka oikein käsiteltynä on arvossaan ulkomaillakin. TEKSTI - MARKO AHONEN JA KAARLO NYGREN Erityisesti nahan keveys on tärkeä ominaisuus valmistettaessa siitä asusteita ja somisteita muotitietoisille kuluttajille. Eteläeurooppalaiset arvostavat näätää hyvin paljon. Nahka on erinomaista eikä massatuote vaan puhdas luonnontuote. Näädän nylkeminen Näätä nahoitetaan nylkemällä se tuppeen, kuten minkki ja kettu. Avausviilto tehdään jalkapohjasta alkaen kohti peräaukon alareunaa, minkä jälkeen takajalat nyljetään. Kynnet voi haluttaessa ottaa mukaan, jolloin katkaistaan varpaat puukolla viimeisestä nivelestä tai sivuleikkureilla mahdollisimman läheltä kynttä. Tehdään kolmioviilto, joka aloitetaan hännän alapinnalta neljä viisi senttiä kohti peräaukkoa. Viillot jakautuvat peräaukon molemmille puolin, jolloin keskelle jää kolmion muotoinen pala. Nyljetään häntä äsken mainitusta neljästä viidestä sentistä lähtien. Loppu vedetään tuppeen ja halkaistaan. Vedetään nahka etujalkoihin asti. Ne vedetään myös tuppeen ja katkaistaan ranteesta. Jos halutaan kynnet myös etujalkoihin, koko nylkeminen aloitetaan niistä ja menetellään kuten takajaloissa. Katkaistaan korvat siten, että hiukan (noin kolme milliä) rustoa jää kalloon. Myös silmäluomet otetaan nahkaan mukaan puukkoa apuna käyttäen. Nenä irrotetaan vetämällä. Jos taidot riittävät, poistetaan korvista rustot. Kaavitaan nahasta rasvat pois. Myllytetään nahkaa säkissä, jossa on hienojakoista purua. Pingotetaan nahka taanalle. Iso uros isommalle urosminkin taanalle ja naaras hiukan kapeammalle. Vältetään turhaa venyttämistä. Kuivataan nahka kuivaksi asti, minkä jälkeen viedään se kostumaan ulkoilmaan sopivalla kelillä. Kun nahka ei enää rapise, käännetään se pääpuolesta alkamalla ympäri ja kiinnitetään muutamalla nastalla uudestaan taanalle. Annetaan kuivua pari päivää. Varastoidaan kuivassa paikassa roikuttamalla. Kuivatuspaikka ei saa olla liian kuuma. Ihannelämpötila on noin +15 astetta. Huolehditaan ilmanvaihdosta. Yli neljä kuukautta kestävä varastointi hoidetaan pakastamalla nahka pahviin tai sanomalehteen käärittynä. Näin nahka säilyy helposti vuoden. Näädän muokkaus Turkiseläinten muokkaus on monipuolinen työ, jota ei tässä riistakoulussa tarkemmin käsitellä. Omatoimimuokkauksen ohjeita löytyy esimerkiksi internetistä tai tuoreesta Harrastajanahkurin käsikirjasta (Tammenoksa 2011). Yleensä itse muokattua nahkaa käytetään lähinnä koristenahkana. Kaupalliseen käyttöön nahasta ei oikein ole itse tehtynä. Lisätietoja nahan muokkauksesta, kaupallisista muokkaajista ja Luonnonturkisyhdistyksestä saa tämän artikkelin kirjoittajilta. Markku Ahonen, mamuokkauspalvelu@nettisivu.org Kaarlo Nygren, Luonnonturkisyhdistys, kaarlo.nygren@gmail.com 50 Jahti 1/2012