Metsästysasetus» /666

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsästysasetus» 12.7.1993/666"

Transkriptio

1 Metsästysasetus» /666 Maa- ja metsätalousministerin esittelystä säädetään 28 päivänä kesäkuuta 1993 annetun metsästyslain (615/93) sekä riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta samana päivänä annetun lain (616/93) 4 ja 7 :n nojalla: 1 ( /170) Muun kuin hirvieläimen pyyntilupa Metsästyslain (615/1993) 10 :n 1 momentissa tarkoitettu pyyntilupa on saatava: 1) euroopanmajavan metsästykseen; 2) itämeren norpan metsästykseen; 3) hallin metsästykseen; sekä 4) peltopyyn metsästykseen muualla kuin Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa. 2 ( /170) Pyyntiluvan myöntäminen Jos riistaeläinlajin kannan tarkoituksenmukainen hoitaminen sekä metsästyksen tasapuolinen ja tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttää, voidaan metsästettävien eläinten määrää vähentää haetusta. Pyyntilupaa myönnettäessä on otettava huomioon, että kyseisen riistaeläinlajin aiheuttamat vahingot pysyvät alueella kohtuullisella tasolla. Pyyntilupa myönnetään enintään haetulle riistaeläinten yksilömäärälle. 3 ( /170) Pyyntilupahakemukseen liitettävät selvitykset Edellä 1 :ssä tarkoitettua pyyntilupaa koskevaan hakemukseen on liitettävä selvitys siitä, millä alueella ja minä ajankohtana pyyntilupahakemuksessa tarkoitettua riistaeläinlajia on tarkoitus metsästää. Lisäksi hakijan on toimitettava Suomen riistakeskukselle selvitys pyyntilupahakemuksessa tarkoitetun riistaeläinlajin kannan suuruudesta alueella, jos Suomen riistakeskus sitä vaatii. Suomen riistakeskuksen vaatimuksesta hakijan on esitettävä selvitys metsästysoikeudestaan alueella, jota pyyntilupahakemus koskee. 4 ( /170) Pyyntilupaan otettavat määräykset Edellä 1 :ssä tarkoitetussa pyyntiluvassa on mainittava alue, jota pyyntilupa koskee, sekä metsästettävien eläinten yksilömäärä. Erityisestä syystä voidaan pyyntiluvassa asettaa pyyntitapaa tai pyyntialuetta koskevia rajoituksia sekä ottaa pyyntilupaan pyydystettävien eläinten ikää ja sukupuolta koskevia määräyksiä.

2 Myönnetty pyyntilupa on voimassa enintään vuoden myöntämisajankohdasta lukien. 5 ( /170) 5 on kumottu A:lla / ( /170) Hirvieläimen pyyntilupahakemus Hirvieläimen metsästystä koskevaan pyyntilupahakemukseen on liitettävä kartta lupahakemuksessa tarkoitetusta alueesta ja selvitys alueen pinta-alasta. Suomen riistakeskuksen vaatimuksesta hakijan on liitettävä hakemukseen luettelo niistä kiinteistörekisterin tai maarekisterin yksiköistä tai niiden osista, joiden alueella hirvieläimen metsästys tapahtuu, taikka metsästysoikeuden osoittamiseksi tarvittavat asiakirjat. Jos pyyntilupahakemus koskee hirvieläimen metsästämistä metsästyslain 8 :ssä tarkoitetulla alueella ja metsästysalueeseen sisältyvien valtion omistamien alueiden pinta-ala on yli hehtaaria, hakemukseen on liitettävä alustava ilmoitus metsästykseen ampujina osallistuvista ja heidän vakinaisista asuinpaikoistaan sekä heidän kyseisen hirvieläimen muista metsästysmahdollisuuksistaan. 7 ( /170) Hirvieläimen pyyntilupaan otettavat määräykset Yhden hirvieläimen pyyntilupa oikeuttaa pyydystämään yhden aikuisen eläimen tai kaksi vasaa. Pyyntilupaan voidaan ottaa tarkempia määräyksiä pyydystettävien hirvieläinten iästä tai sukupuolesta, jos se on tarpeen hirvieläinkannan tarkoituksenmukaisen hoidon kannalta. Vasalla tarkoitetaan vuotta nuorempaa hirvieläintä. 7 a ( /702) Hirvieläinten pyyntilupaan liittyvä erityinen ilmoitusvelvollisuus Enontekiön, Inarin, Muonion ja Utsjoen alueella pyydettyyn hirveen on asetettava tunnistemerkki välittömästi hirven tultua pyydetyksi. Tunniste asetetaan hirven korvaan. Pyyntiluvan haltija tai hänen valtuuttamansa on velvollinen toimittamaan hirven pään tunnistemerkkeineen riistanhoitoyhdistykselle seitsemän päivän kuluessa. Riistanhoitoyhdistys irrottaa hirven päästä tunnistemerkin ja yhden hampaan edelleen toimitettavaksi riistantutkimusta tekevälle tutkimuslaitokselle. Toimituksen oheen riistanhoitoyhdistys liittää pyyntiluvan saajan antamat tiedot paikasta, jossa hirvi on kaadettu, ja päivästä, jona hirvi on kaadettu, sekä hirven painosta ja sukupuolesta ja, jos hirvi on uros, tämän sarvipiikkien lukumäärästä. 8 ( /170) Hirvieläimen pyyntiluvan hakeminen ja käsittely

3 Hirvieläimen pyyntilupaa koskeva hakemus on toimitettava viimeistään 30 päivänä huhtikuuta sille riistanhoitoyhdistykselle, jonka toimialueeseen pääosa lupahakemuksessa tarkoitetusta metsästysalueesta kuuluu. Riistanhoitoyhdistyksen tulee viimeistään 15 päivänä toukokuuta toimittaa hakemusasiakirjat ja oma lausuntonsa Suomen riistakeskukselle. Suomen riistakeskuksen tulee ratkaista hakemukset viimeistään 10 päivänä elokuuta ja toimittaa päätökset viipymättä hakijoille. Hirvieläimen pyyntilupa on voimassa metsästysvuoden kerrallaan. 9 ( /170) Pyyntilupaan ja hirvieläimen pyyntilupaan liittyvä ilmoitusvelvollisuus Luvan saajan on ilmoitettava riistanhoitoyhdistykselle metsästyslain 10 :ssä tarkoitetun pyyntiluvan sekä mainitun lain 26 :ssä tarkoitetun hirvieläimen pyyntiluvan nojalla tapahtuneen metsästyksen tuloksesta. Ilmoitus on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa pyyntiluvassa mainittujen eläinten tultua pyydystetyiksi taikka, jos eläimiä on jäänyt pyydystämättä, seitsemän vuorokauden kuluessa rauhoitusajan alkamisesta. Ilmoituksessa on mainittava metsästettyjen eläinten määrä, niiden sukupuoli, pyyntiajankohta ja pyyntipaikkatieto. Metsästyslain 26 :ssä tarkoitettujen hirvieläinlajien osalta on lisäksi ilmoitettava pyydystettyjen aikuisten hirvieläinten ja vasojen lukumäärä sekä liitettävä ilmoitukseen tosite pyyntilupamaksun suorittamisesta. Riistanhoitoyhdistyksen on toimitettava sille ilmoitetut tiedot Suomen riistakeskukselle 14 vuorokauden kuluessa asianomaista riistaeläinlajia koskevan rauhoitusajan alkamisesta. Suomen riistakeskuksen tulee vuosittain toimittaa maa- ja metsätalousministeriölle yhdistelmä myönnettyjen pyyntilupien sekä niiden nojalla saaliiksi saatujen eläinten määrästä. 10 Rautojen ja ansojen käyttäminen Rautoja saa käyttää majavien, piisamin, tarhatun naalin, ketun, supikoiran, kärpän, minkin, hillerin, näädän, mäyrän ja saukon metsästykseen sekä rauhoittamattomiin eläimiin kuuluvien nisäkkäiden pyydystämiseen. Riistaeläinten pyydystämiseen tarkoitettujen rautojen on oltava sellaiset, että eläin joutuu menemään rautojen lävitse ja että ne eläimen kokoon nähden riittävällä iskuvoimalla aiheuttavat niihin joutuneen eläimen välittömän kuoleman. Rautojen läpimitta saa olla enintään 30 senttimetriä. Ansoja saa käyttää riekon ja kiirunan pyyntiin Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa. 11 ( /170) Loukun ja jalkanarun käyttäminen

4 Elävänä pyytävää loukkua tai muuta vastaavaa pyyntilaitetta saa käyttää ilveksen, euroopanmajavan, kanadanmajavan, piisamin, tarhatun naalin, ketun, supikoiran, kärpän, minkin, hillerin, näädän, mäyrän, saukon, villikanin, oravan, itämeren norpan ja hallin sekä rauhoittamattomien nisäkkäiden pyydystämiseen. Loukun ja muun pyyntilaitteen on oltava sellainen, että eläin mahtuu siinä seisomaan ja makaamaan luonnollisessa asennossa vahingoittamatta itseään. Jalkanarua saa käyttää ketun pyydystämiseen maaston ollessa lumipeitteinen. Jalkanarun silmukan halkaisijan tulee lauenneena olla vähintään 30 millimetriä. Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetun pyyntilaitteen käyttäminen on järjestettävä siten, että ainakin kerran vuorokaudessa voidaan todeta, onko eläin mennyt pyyntilaitteeseen. 12 Koiran käyttö hirvieläinten metsästyksessä Hirvieläinten metsästyksessä ei saa käyttää kytkemättömänä sellaista ajavaa koiraa, jonka säkäkorkeus on yli 28 senttimetriä. Metsäkauriin metsästyksessä saa käyttää 1 momentin mukaan sallittua koiraa vain syyskuun viimeisestä lauantaista 31 päivään tammikuuta saakka. ( /440) 13 Karhun metsästykseen liittyvät rajoitukset Karhua ei saa ajaa pesästä eikä ampua pesältä tai haaskalta taikka sellaiselta pellolta, jolta satoa ei ole korjattu. Karhun metsästyksessä ei myöskään saa käyttää apuna ravintoon liittyvää houkutinta. 14 Valonlähteen käyttäminen Keinotekoista valonlähdettä saa käyttää haavoittunutta tai jalkanarussa olevaa eläintä jäljittäessä ja lopetettaessa sekä loukussa olevaa eläintä lopetettaessa. 14 a ( /170) Ääntä synnyttävän koneellisen laitteen käyttäminen Sen lisäksi, mitä metsästyslain 33 :n 2 momentissa säädetään, ääntä synnyttävää koneellista laitetta ei saa käyttää apuna muidenkaan riistalintujen, metsäjäniksen, euroopanmajavan, suden, karhun, hillerin, saukon, näädän, ilveksen, itämeren norpan, kirjohylkeen ja hallin metsästyksessä. 15 Myrkyn käyttäminen rauhoittamattomien eläinten pyynnissä Rottien, hiirien ja myyrien tappamiseen saa käyttää myrkkyä ja myrkytettyä syöttiä vain rakennuksessa, pihapiirissä, puutarhassa, turkistarhassa, kaatopaikalla ja kalanviljelylaitoksessa.

5 Myrkyt ja myrkytetyt syötit on asetettava siten, että ne eivät aiheuta vaaraa ihmisille tai muille eläimille. 16 Yleiset ampuma-asevaatimukset Riistaeläimen ampumiseen käytettävän rihlatun luotiaseen luodin osumaenergian on piipun suusta mitattuna oltava vähintään 100 joulea (E 0 > 100 J). ( /823) Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, on: 1) jos asetta käytetään ketun, tarhatun naalin, mäyrän, saukon, supikoiran, pesukarhun, rämemajavan, metsäjäniksen, rusakon, metson, teeren tai hanhen ampumiseen, patruunan luodin painon oltava vähintään 2,5 grammaa ja osumaenergian 100 metrin päässä piipun suusta mitattuna vähintään 200 joulea (E 100 > 200 J). ( /823) 2) jos asetta käytetään metsäkauriin, hylkeen, suden, ilveksen, ahman, majavan tai muflonin ampumiseen, patruunan luodin painon oltava vähintään 3,2 grammaa ja osumaenergian 100 metrin päässä piipun suusta mitattuna vähintään 800 joulea (E 100 > 800 J); 3) jos asetta käytetään valkohäntäpeuran, saksanhirven, metsäpeuran, kuusipeuran, japaninpeuran tai villisian ampumiseen, patruunan luodin painon oltava vähintään 6 grammaa ja osumaenergian 100 metrin päässä piipun suusta mitattuna vähintään joulea (E 100 > J) tai, luodin painon ollessa vähintään 8 grammaa, osumaenergian vastaavalla tavalla mitattuna vähintään joulea (E 100 > J); ja ( /81) 4) jos asetta käytetään hirven tai karhun ampumiseen, patruunan luodin painon oltava vähintään 9 grammaa ja osumaenergian 100 metrin päässä piipun suusta mitattuna vähintään joulea (E 100 > J) tai, milloin luodin paino on vähintään 10 grammaa, osumaenergian vastaavalla tavalla mitattuna vähintään joulea (E 100 > J). Edellä 2 momentin 3 ja 4 kohdassa mainittujen eläinten ampumiseen ei saa käyttää kokovaippaista luotia. Käsiasetta ei saa käyttää metsästyksessä. Itselataavaa asetta, jonka lippaaseen mahtuu enemmän kuin kaksi patruunaa, ei saa käyttää riistalintujen, metsäjäniksen, euroopanmajavan, suden, karhun, hillerin, saukon, näädän, ilveksen, itämeren norpan, kirjohylkeen, hallin eikä rauhoittamattomien lintujen ampumiseen. ( /869) 17 ( /823) Haulikon kaliiperi Riistaeläimen ampumiseen käytettävän haulikon kaliiperin on oltava Pienempikaliiperista haulikkoa saa kuitenkin käyttää villikanin, piisamin, oravan, kärpän, riekon, kiirunan, pyyn, peltopyyn, lehtokurpan ja sepelkyyhkyn ampumiseen, ei kuitenkaan haulikkoa, jonka kaliiperi on pienempi kuin 36.

6 18 Haulikkoa koskevat rajoitukset Haulipatruunalla ladatulla haulikolla ei saa ampua hirveä, valkohäntäpeuraa, saksanhirveä, metsäpeuraa, kuusipeuraa, japaninpeuraa, karhua, villisikaa, hyljettä tai muflonia. ( /1206) Haulikkoa varten valmistettua luotia ei saa käyttää hirven eikä karhun ampumiseen. 19 Poikkeussäännös aseita koskevista kielloista Sen estämättä, mitä edellä säädetään, saa luolassa, loukussa tai muutoin vastaavissa olosuhteissa olevan eläimen sekä haavoittuneen tai loukkaantuneen eläimen ampumiseen käyttää tarkoitukseen sopivaa ampuma-asetta. 20 Jousiasetta koskevat yleiset vaatimukset Jousiasetta saa käyttää vain villikanin, metsäjäniksen, rusakon, oravan, euroopanmajavan, kanadanmajavan, piisamin, rämemajavan, tarhatun naalin, ketun, supikoiran, pesukarhun, mäyrän, kärpän, hillerin, näädän, minkin ja metsäkauriin sekä riistaeläimiin kuuluvien lintujen samoin kuin rauhoittamattomien eläinten ampumiseen. ( /224) Riistaeläimen ampumiseen saa käyttää vain sellaista jousiasetta, jonka jännittämiseen tarvittava voima on vähintään 180 newtonia (180 N). Eläimen ampumiseen käytettävän nuolen kärjen on oltava sellainen, että asianmukainen osuma on heti tappava. Jos jousiasetta käytetään euroopanmajavan, kanadanmajavan tai metsäkauriin ampumiseen, nuolessa on käytettävä leikkaavaa kärkeä, jonka halkaisija on vähintään 22 millimetriä. Jos jousiasetta käytetään euroopanmajavan tai kanadanmajavan ampumiseen, nuoli on lisäksi kytkettävä siimalla jouseen. ( /224) Varsijousen käyttäminen metsästykseen on kielletty. ( /1374) 21 Rauhoittamattomien eläinten ampumista koskevat säännökset Kissan sekä rauhoittamattomien lintujen ampumiseen saa käyttää ampuma-asetta, joka täyttää 16 :n 1 momentissa tai 17 :ssä asetetut vaatimukset. 22 ( /440) Hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran metsästyksessä metsästykseen osallistuvien on käytettävä selvästi näkyvää punaista tai

7 oranssinpunaista päähinettä tai päähineen suojusta sekä väriltään samantapaista liiviä, takkia tai muuta vastaavaa vaatetta. 23 Metsästyksen johtajan tehtävät Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran metsästyksen johtajan tulee: 1) suunnitella käytännön metsästystapahtumat; 2) antaa metsästykseen osallistuville tarvittavat määräykset metsästyksestä ja siinä noudatettavista turvallisuustoimenpiteistä; sekä 3) huolehtia, että pyyntiluvan ehtoja ja metsästystä koskevia säännöksiä noudatetaan. ( /440) Metsästyksen johtajasta ja varajohtajasta on pyyntiluvan saajan ilmoitettava kirjallisesti ennen metsästyksen alkamista asianomaiselle riistanhoitoyhdistykselle. 24 ( /170) Yleiset rauhoitusajat Riistaeläimet ovat rauhoitettuja seuraavasti: 1) villikani sekä metsäjänis ja rusakko ; 2) orava ; 3) euroopanmajava ja kanadanmajava ; 4) piisami ; 5) kärppä ja näätä ; 6) itämeren norppa ja sekä halli ; 7) villisika ; 8) hirvi Enontekiön, Inarin, Muonion ja Utsjoen kuntien alueella 1 päivästä joulukuuta 31 päivään elokuuta ja 21 päivästä syyskuuta 10 päivään lokakuuta sekä muualla maassa 1 päivästä tammikuuta syyskuun viimeistä lauantaita edeltävään päivään; 9) kuusipeura, saksanhirvi, japaninpeura, metsäpeura ja valkohäntäpeura 1 päivästä helmikuuta syyskuun viimeistä lauantaita edeltävään päivään; 10) metsäkaurisuros ja sekä metsäkaurisnaaras ja saman vuoden vasa ;

8 11) mufloni ; 12) kanadanhanhi, merihanhi, metsähanhi, heinäsorsa, tavi, haapana, jouhisorsa, heinätavi, lapasorsa, punasotka, tukkasotka, telkkä, nokikana, lehtokurppa sekä naarashaahka ja sen saman vuoden poikanen kello saakka; 13) uroshaahka ; 14) alli, tukkakoskelo ja isokoskelo ; 15) riekko Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakuntien alueella lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia sekä Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa ja muualla maassa koko vuoden; 16) kiiruna Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa ja muualla maassa koko vuoden; 17) teeri ja pyy ; 18) metso ; 19) peltopyy ; 20) fasaani ; sekä 21) sepelkyyhky ( /170) Erityiset rauhoitusajat Tarhatun naalin, ketun, supikoiran, pesukarhun, mäyrän, hillerin, minkin ja rämemajavan naaras, jota saman vuoden jälkeläinen seuraa, on rauhoitettu Villisian, kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, metsäkauriin, hirven, valkohäntäpeuran, metsäpeuran ja muflonin naaras, jota vuotta nuorempi jälkeläinen seuraa, on aina rauhoitettu. 25 a ( /170) Rauhoittamattomien lintujen rauhoitusajat Rauhoittamattomat linnut ovat rauhoitettuja seuraavasti: 1) varis, harmaalokki, merilokki, kesykyyhky ja räkättirastas Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakuntien alueella , Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueella ja muualla maassa ; 2) harakka Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakuntien alueella ja muualla maassa ; 3) korppi poronhoitoalueella ; sekä

9 4) harmaalokkikoloniat koko vuoden. 26 ( /170) Piisamin ja majavan pesän rauhoitus Piisamin ja majavan asuttua pesää ei saa rikkoa. Asuttuun pesään liittyvän padon tai muun rakennelman saa vahinkojen estämiseksi kuitenkin rikkoa on kumottu A:lla / ( /869) Riistaeläinten kauppa Suomessa metsästetyn kanadanhanhen, metsähanhen, heinätavin, allin, telkän, tukkakoskelon, isokoskelon, pyyn, teeren ja metson samoin kuin niiden tunnistettavien osien tai niistä valmistettujen tuotteiden kauppa on kielletty. Luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa säätelemällä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 täytäntöönpanosta säädetään luonnonsuojelulain (1096/1996) 44 :ssä. ( /664) 32 Korvaus koiran haltuunotosta Metsästyslain 55 :n 3 momentissa tarkoitettu korvaus koiran hoitamisesta määrätään siten, että se kattaa haltuunotetun koiran hoidosta aiheutuneet kustannukset täysimääräisesti. Tällaisina kustannuksina otetaan huomioon hoitamiseen käytetty työ, hoitamista varten hankitut tarvikkeet ja asianmukainen osuus hoitoon käytettyjen tilojen kustannuksista hoitoajalta on kumottu A:lla / ( /1238) 35 on kumottu A:lla / on kumottu A:lla / Metsästyslupa ulkomaalaiselle Metsästyslain 46 :n 3 momentissa tarkoitettu lupa voidaan myöntää ulkomaalaiselle, joka metsästää sanotussa momentissa tarkoitetulla alueella suomalaisen metsästäjän kanssa.

10 Edellytyksenä on lisäksi, että asianomainen täyttää riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain (616/93) 2 :ssä säädetyt edellytykset. 39 ( /170) Ilmoitus metsästysoikeuden haltijalle Metsästyslain 83 c :n 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus on tehtävä suullisesti, puhelimitse tai muulla tavoin viimeistään riistaeläimen löytymistä seuraavana arkipäivänä. Jollei metsästysoikeuden haltijaa tavoiteta kahden vuorokauden aikana, metsästäjä saa pitää eläimen. Jos metsästysoikeuden haltija ottaa metsästyslain 83 :n 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa eläimen, hänen katsotaan käyttäneen metsästäjän sijasta sitä vastaavan pyyntiluvan. 40 ( /440) Ilmoittaminen eläimen haavoittamisesta Metsään haavoittuneena jääneestä villisiasta, sudesta, karhusta, ahmasta tai ilveksestä on viipymättä ilmoitettava lähimmälle poliisille. 41 ( /170) Lupa eräisiin riistanhoidollisiin toimenpiteisiin Metsästyslain 40 :ssä tarkoitettua lupaa on haettava kirjallisesti Suomen riistakeskukselta. Hakemuksessa on esitettävä ne syyt, joiden vuoksi lupaa haetaan, samoin kuin käytettävät pyyntimenetelmät. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että luvassa tarkoitetusta toimenpiteestä ei aiheudu merkittävää haittaa luonnonvaraisille riistaeläinkannoille. Lupapäätöksessä on mainittava: 1) mitkä pyyntitavat luvan nojalla sallitaan; 2) kuinka monta eläintä hakija saa pyydystää tai ottaa; ja 3) miten luvan saajan on ilmoitettava Suomen riistakeskukselle riistanhoidollisten toimenpiteiden vaikutuksista. Myönnetty lupa on voimassa vuoden kerrallaan, jollei lupapäätöksessä voimassaoloaikaa määrätä lyhyemmäksi. 42 Laittoman pyyntivälineen käsittely Jos metsästyslain 81 :n 2 momentissa tarkoitetun pyyntilaitteen omistaja tiedetään ja jos pyyntilaite vähäisin korjauksin voidaan muuttaa asetetut vaatimukset täyttäväksi pyyntilaitteeksi tai jos sen osilla on käyttöarvoa, pyyntilaite palautetaan omistajalle. Muussa tapauksessa pyyntilaite hävitetään.

11 Jos 1 momentin mukaisesti palautettu pyyntilaite uudestaan otetaan talteen metsästyslain 81 :n nojalla, pyyntilaite hävitetään. 43 ( /170) 43 on kumottu A:lla / ( /170) Metsäkaurissaaliin ilmoittaminen Metsästäjän on ilmoitettava Suomen riistakeskukselle metsäkauriin metsästyksen tuloksesta. Ilmoitus on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa siitä, kun metsäkauris on tullut metsästetyksi. Ilmoituksessa on mainittava metsäkaurisyksilöittäin saaliiksi saadun metsäkauriin: 1) ikä (aikuinen tai vasa); 2) sukupuoli; 3) pyyntiajankohta; sekä 4) pyyntipaikkatieto. Pyyntipaikka tulee ilmoittaa kiinteistörekisterin rekisteriyksikön tarkkuudella. Lisäksi tulee ilmoittaa, kuuluuko kyseinen rekisteriyksikkö metsästysseuran tai metsästysseurueen metsäkauriin metsästysalueeseen vai onko kyseessä niistä erillinen rekisteriyksikkö. Samoin tulee ilmoittaa, minkä suuruinen metsästysseuran tai metsästysseurueen metsästysalueen pinta-ala on. Jos saalis on saatu rekisteriyksiköltä, joka ei sisälly metsästysseuran tai metsästysseurueen metsästysalueeseen, tulee myös tämän rekisteriyksikön pinta-ala ilmoittaa. Suomen riistakeskuksen on toimitettava sille ilmoitetut edellä tarkoitetut tiedot yhdistelmänä maaja metsätalousministeriölle 30 vuorokauden kuluessa rauhoitusajan alkamisesta. 45 ( /1289) Poromiehen oikeus metsästysaseen kuljettamiseen Poliisipiirin päällikkö voi paliskunnan poroisännän esityksestä antaa poronhoitotyötä suorittavalle poromiehelle luvan kuljettaa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla maastossa metsästyslain 35 :n 3 momentin säännöksen estämättä sellaista metsästyskivääriä, jonka luodin osumaenergia täyttää tämän asetuksen 16 :n 2 momentin 2 kohdassa säädetyt vaatimukset. 46 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä elokuuta

12 Siirtymäsäännökset Poiketen siitä, mitä 24 :ssä säädetään, noudatetaan 1 päivästä elokuuta päivään maaliskuuta 1994 tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisia metsästysaikoja. Milloin syytä siihen on, voi maa- ja metsätalousministeriö määrätä poikettavaksi 1 momentin mukaisista hirven metsästysajoista. Edellä 36 :n 3 momentissa säädetystä poiketen maksaa vuonna 1993 myönnetyt määrärahat riistanhoitopiireille ja riistanhoitoyhdistyksille asianomainen lääninhallitus, jolle myöskin on annettava selostus varojen käytöstä.

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta /2011 Valtioneuvoston asetus. metsästysasetuksen muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta /2011 Valtioneuvoston asetus. metsästysasetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2011 170/2011 Valtioneuvoston asetus metsästysasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus metsästysasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan metsästysasetuksen (666/1993) 44 ja 45, sellaisena kuin ne ovat 44 asetuksessa 170/2011 ja 45 asetuksessa

Lisätiedot

Metsästyslainsäädännön muutokset vuonna 2013

Metsästyslainsäädännön muutokset vuonna 2013 Metsästyslainsäädännön muutokset vuonna 2013 (14.8.2013 mennessä) Koostanut Sauli Härkönen 16.8.2013 Suomen riistakeskus 1 Muutokset lain ja valtioneuvoston asetuksen tasolla Laki metsästyslain muuttamisesta

Lisätiedot

Koordinaatit: Etelä-Häme Etelä-Savo Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Oulu Pohjanmaa

Koordinaatit: Etelä-Häme Etelä-Savo Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Oulu Pohjanmaa Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 250, 251, 253 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin Sähköposti

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 600, 601, 610 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin Sähköposti

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 600, 601, 610 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen

POIKKEUSLUPAHAKEMUS riistaeläimen tai rauhoittamattoman linnun pesän tai siihen liittyvän rakennelman sekä munien hävittämiseen Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Puhelin Sähköposti Koordinaatit: P I Suomen riistakeskuksen

Lisätiedot

LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset

LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset RIISTASELVITYS OSANA JOKISUON TURVETUOTANTOALUEEN YVA-MENETTELYÄ Vapo Oy:n tarkoituksena on aloittaa turvetuotanto Kiuruveden Jokisuolla. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Metsästysasetuksen muuttaminen

Metsästysasetuksen muuttaminen Valtioneuvoston päätös 1.9.2016 1 10.09.16 Muutokset tiivistettynä: Voimaan syksyllä 2016 (6.9.2016): Hirvieläinten vasallisten naaraiden rauhoitusta koskeva muutos Hirvieläinten metsästyksenjohtajan tehtävien

Lisätiedot

Voimassaoloaika Valtuutussäännökset Metsästysasetuksen (869/ ) 2 :n 3 momentti ja 5

Voimassaoloaika Valtuutussäännökset Metsästysasetuksen (869/ ) 2 :n 3 momentti ja 5 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ PL 30 (Hallituskatu 3 A) 00023 VALTIONEUVOSTO MÄÄRÄYS Päivämäärä 2.6.2000 2180/722/2000 Riistanhoitopiirit Pyyntiluvan nojalla tai alueellisen kiintiön puitteissa sallittava

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 159/2011 Laki. metsästyslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 159/2011 Laki. metsästyslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä helmikuuta 2011 159/2011 Laki metsästyslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

Metsästyksen johtajan koulutus

Metsästyksen johtajan koulutus Metsästyksen johtajan koulutus Metsästyksen johtaja ML 28 hirvieläimen pyyntiluvan saajan on nimettävä metsästyksen johtaja ilmoitus johtajista kirjallisena rhy:lle ennen metsästystä metsästykseen osallistuva

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 300, 345, 370 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin Sähköposti

Lisätiedot

Metsästystutkintokoulutus

Metsästystutkintokoulutus Kuva on kopioitu Suomen riistakeskuksen materiaalista (riistaeläin ekologian perusteita) kuvitus Seppo Leinonen Metsästystutkintokoulutus osa 1 - lakiasiat - riistahallinto ja metsästäjäjärjestöt Päivitetty

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (metsästyslain 41 c :n mukaiset poikkeusluvat)

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (metsästyslain 41 c :n mukaiset poikkeusluvat) Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 210 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 300, 345, 370 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro

Lisätiedot

Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys vahtimalla. Suomen riistakeskus (v )

Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys vahtimalla. Suomen riistakeskus (v ) Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys vahtimalla Suomen riistakeskus (v.16.8.2017) 1 16.8.2017 Hirvieläinten metsästys vahtimalla Valtioneuvoston asetus metsästysasetuksen muuttamisesta (759/2016)

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (metsästyslain 41 c :n mukaiset poikkeusluvat)

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (metsästyslain 41 c :n mukaiset poikkeusluvat) Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 210 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20

Lisätiedot

Metsästystutkintokoulutus

Metsästystutkintokoulutus Kuva on kopioitu Suomen riistakeskuksen materiaalista (riistaeläin ekologian perusteita) kuvitus Seppo Leinonen Metsästystutkintokoulutus osa 1 - lakiasiat - riistahallinto ja metsästäjäjärjestöt Päivitetty

Lisätiedot

ML 49 A POIKKEUSLUPAHAKEMUS HIIRIEN, ROTTIEN JA MYYRIEN PYYNTIVÄLINEITÄ JA PYYNTIMENETELMIÄ KOSKEVISTA SÄÄNNÖKSISTÄ

ML 49 A POIKKEUSLUPAHAKEMUS HIIRIEN, ROTTIEN JA MYYRIEN PYYNTIVÄLINEITÄ JA PYYNTIMENETELMIÄ KOSKEVISTA SÄÄNNÖKSISTÄ Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 310 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin Sähköposti Koordinaatit:

Lisätiedot

1982 vp. n:o 75. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö

1982 vp. n:o 75. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö 1982 vp. n:o 75 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö Nykyinen metsästyslaki on peräisin vuodelta 1962. Yhteiskunnan eri aloilla tapahtuneen

Lisätiedot

METSÄSTYSLAIN 41 B :N MUKAINEN POIKKEUSLUPA RAUHOITTAMATTOMILLE LINNUILLE. Hakija on hakenut Suomen riistakeskukselta lupaa seuraavasti:

METSÄSTYSLAIN 41 B :N MUKAINEN POIKKEUSLUPA RAUHOITTAMATTOMILLE LINNUILLE. Hakija on hakenut Suomen riistakeskukselta lupaa seuraavasti: 2011/00029 Suomen riistakeskus Etelä -Häme Julkiset hallintotehtävät Lukiokatu 14 13100 HÄMEENLINNA (03) 644650 Pvm Nro 22.3.2011 2011/00029 PÄÄTÖS Ypäjän Riistamiehet ry Jani Nurminen Hyrsynkulmantie

Lisätiedot

Metsästystutkintokoulutus

Metsästystutkintokoulutus Kuva on kopioitu Suomen riistakeskuksen materiaalista (riistaeläin ekologian perusteita) kuvitus Seppo Leinonen Metsästystutkintokoulutus osa 1 - lakiasiat - riistahallinto ja metsästäjäjärjestöt Päivitetty

Lisätiedot

Metsästystutkinto koulutus

Metsästystutkinto koulutus Muista aseiden ja patruunoiden turvallinen säilytys Metsästystutkinto koulutus Ase ja patruuna-asiat Päivitetty 4.7.2013 Palaute tästä monisteesta pekka.kustula(ät)suomi24.fi 1 AMPUMA-ASEET JA NIIDEN KÄYTTÖ

Lisätiedot

Luonnonsuojelulain 49 :n poikkeuslupakäytännöt Ville Vasko

Luonnonsuojelulain 49 :n poikkeuslupakäytännöt Ville Vasko Luonnonsuojelulain 49 :n poikkeuslupakäytännöt Ville Vasko Kuvat: Voitto Pulkkinen, Patrik Byholm, Vesa Hyyryläinen 22.12.2016 VARELY:lle keskitetyt poikkeusluvat Aiemmin kukin ELY käsitellyt omalla alueellaan

Lisätiedot

Lupaviranomaisen tehtävät petovahinkotilanteessa

Lupaviranomaisen tehtävät petovahinkotilanteessa Lupaviranomaisen tehtävät petovahinkotilanteessa Suomen riistakeskus riistapäällikkö Keijo Kapiainen 5.9.2012 10.9.2012 Suomen riistakeskus 1 ML 41 a :n 1 momentti: Edellytykset eräiden riistaeläinlajien

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Metsästyksen johtajan koulutus

Metsästyksen johtajan koulutus Metsästyksen johtajan koulutus Metsästyksen johtaja ML 28 hirvieläimen pyyntiluvan saajan on nimettävä metsästyksen johtaja ilmoitus johtajista kirjallisena rhy:lle ennen metsästystä metsästykseen osallistuva

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) HIMANGAN METSÄTYSSEURA Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet : Himangan kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Lisätiedot

1981 vp. n:o 204. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1981 vp. n:o 204. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1981 vp. n:o 204 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Nykyinen metsästyslaki on peräisin vuodelta 1962. Yhteiskunnan eri aloilla tapahtuneen

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 300, 345, 370 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (VAHINKOPERUSTEINEN POIKKEUSLUPA) - metsästyslain 41 b :n 1 momentin mukaiset ns. vahinkoperusteiset poikkeusluvat Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin Sähköposti Koordinaatit:

Lisätiedot

22 Hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran

22 Hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran RHY 22 Hirvieläinten metsästyksessä käytettävät varusteet Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran metsästyksessä metsästykseen osallistuvien on käytettävä oranssinpunaista

Lisätiedot

Koordinaatit: Etelä-Häme Etelä-Savo Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Oulu Pohjanmaa

Koordinaatit: Etelä-Häme Etelä-Savo Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Oulu Pohjanmaa Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Suomen riistakeskuksen merkinnät: 200, 202, 203, 204 206 Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin

Lisätiedot

Hirvijohtajien koulutus 2011

Hirvijohtajien koulutus 2011 Hirvijohtajien koulutus 2011 Suomen riistakeskus Lappi Kemijärvi 19.9.2011 21.9.2011 Suomen riistakeskus 1 Metsästyksenjohtajan tehtävät (Ma 23 ) 1. Suunnitella käytännön metsästystapahtumat Passitus,

Lisätiedot

Koirakokeisiin ja koirien kouluttamiseen tarvittavat luvat SUOMEN RIISTAKESKUS Julkiset hallintotehtävät 19.2.2013

Koirakokeisiin ja koirien kouluttamiseen tarvittavat luvat SUOMEN RIISTAKESKUS Julkiset hallintotehtävät 19.2.2013 Koirakokeisiin ja koirien kouluttamiseen tarvittavat luvat SUOMEN RIISTAKESKUS Julkiset hallintotehtävät 19.2.2013 1 Keskeiset säännökset METSÄSTYSLAKI 51 : Koiran kiinnipitovelvollisuus Maaliskuun 1 päivästä

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (metsästyslain 41 c :n mukaiset poikkeusluvat)

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (metsästyslain 41 c :n mukaiset poikkeusluvat) Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 210 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20

Lisätiedot

Laki. metsästyslain muuttamisesta

Laki. metsästyslain muuttamisesta Laki metsästyslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan metsästyslain (615/1993) 21 ja 22, 26 :n 2 momentti, 27 30, 35 ja 38, 41 :n 2 ja 3 momentti, 41 b :n otsikko, 74 :n 2 momentti,

Lisätiedot

Koordinaatit: Alue on rajattu liitteenä olevalle kartalle tai esitetty muussa selvityksessä.

Koordinaatit: Alue on rajattu liitteenä olevalle kartalle tai esitetty muussa selvityksessä. Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin Sähköposti Koordinaatit:

Lisätiedot

Suurpetojen kannanhoidolliset- ja vahinkoperusteiset poikkeusluvat. Savonlinna Reijo Kotilainen

Suurpetojen kannanhoidolliset- ja vahinkoperusteiset poikkeusluvat. Savonlinna Reijo Kotilainen Suurpetojen kannanhoidolliset- ja vahinkoperusteiset poikkeusluvat Savonlinna 20.9.2012 Reijo Kotilainen Ministeriön asetus poikkeusluvan ja alueellisen kiintiön nojalla sallittavasta karhun metsästyksestä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan metsästyslakia muutettavaksi siten, että metsäkauriin metsästykseen

Lisätiedot

Etelä-Häme Etelä-Savo Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Oulu Pohjanmaa

Etelä-Häme Etelä-Savo Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Oulu Pohjanmaa Hakijan nimi (jos yksityishenkilö, oltava sama kuin yhteyshenkilö) Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Suomen riistakeskuksen merkinnät: 200, 202, 203, 204 206

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan metsästyslakia muutettavaksi siten, että metsäkauriin metsästykseen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Vanhempi hallitussihteeri Teemu Nikula VALTIONEUVOSTON ASETUS METSÄSTYSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Vanhempi hallitussihteeri Teemu Nikula VALTIONEUVOSTON ASETUS METSÄSTYSASETUKSEN MUUTTAMISESTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite Vanhempi hallitussihteeri 27.7.2017 Teemu Nikula VALTIONEUVOSTON ASETUS METSÄSTYSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Yleistä Metsästyslain muuttamisesta annettu laki (504/2017)

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 866. Palkkaturvalaki. Annettu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 1998

SISÄLLYS. N:o 866. Palkkaturvalaki. Annettu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 1998 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 1998 N:o 866 872 SISÄLLYS N:o Sivu 866 Palkkaturvalaki... 2417 867 Laki konkurssisäännön 31 :n muuttamisesta... 2424 868 Palkkaturva-asetus...

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio dnro Neuvotteleva virkamies /01.02/2017 Sami Niemi

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio dnro Neuvotteleva virkamies /01.02/2017 Sami Niemi MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio dnro Neuvotteleva virkamies 16.6.2017 1164/01.02/2017 Sami Niemi VALTIONEUVOSTON ASETUS METSÄSTYSASETUKSEN MUUTTAMI- SESTA 1 Yleistä Hallituksen esitys metsästyslain

Lisätiedot

MMM:n ajankohtaista. Sami Niemi Neuvotteleva virkamies

MMM:n ajankohtaista. Sami Niemi Neuvotteleva virkamies MMM:n ajankohtaista Sami Niemi Neuvotteleva virkamies 3.3.2016 1 Suden kannanhoidollinen metsästys Alustava arvio onnistumisesta ennen kesää Talven kanta-arvio Luken arvio saaliin rakenteesta (naaraat,

Lisätiedot

Riistakannat 2011. Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Riistakannat 2011. Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Riistakannat 2011 Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Riistakannat 2011 seurantojen tärkeimmät tulokset Hirvikannan koko ja vasatuotto 2010 Metsäpeurat 2011 Suurpetojen lukumäärä

Lisätiedot

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153 SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 Jarmo Laaksonen Telkkäkuja 8 23500 UUSIKAUPUNKI PÄÄTÖS Pvm Nro 13.08.2013 2013/00153 2013/00153 1 METSÄSTYSLAIN 10 :N MUKAINEN

Lisätiedot

Metsästyksen johtaminen

Metsästyksen johtaminen Metsästyksenjohtajan perustaidot Metsästyksen johtaminen Sami Tossavainen & Ohto Salo Metsästyksenjohtaja Metsästyslaki 30 velvoittaa pyyntiluvan saajan nimeämään metsästyksenjohtajan. Tunnettava metsästäjien

Lisätiedot

Mattila-Harjan kyläosasto. Kauriin ja Peuran metsästys

Mattila-Harjan kyläosasto. Kauriin ja Peuran metsästys Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys Metsäkauris : Ei kesäjahtia. Metsästysaika 1.9.2014 31.1.2015. Ajavaa koiraa käyttäen 28.9.2014 31.1.2015. Mattila-Harjan kyläosaston yhteinen saaliskiintiö

Lisätiedot

KIRJALLINEN KYSYMYS Poliisilaitoskohtaiset erot ampuma-aseen hankkimislupapäätöksissä. Eduskunnan puhemiehelle

KIRJALLINEN KYSYMYS Poliisilaitoskohtaiset erot ampuma-aseen hankkimislupapäätöksissä. Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS Poliisilaitoskohtaiset erot ampuma-aseen hankkimislupapäätöksissä Eduskunnan puhemiehelle Ampuma-aseen hankkimisluvasta säädetään pääasiassa ampuma-aselain 42,43,44 ja 45 pykälissä.

Lisätiedot

Suositus erilaisten kärkien käyttämisestä

Suositus erilaisten kärkien käyttämisestä Suositus erilaisten kärkien käyttämisestä SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi versio 1.0 Taustaa Metsästysasetuksessa metsästyksessä käytettävälle jouselle on määritelty minimissään

Lisätiedot

HE 42/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 42/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi riistanhoitomaksusta

Lisätiedot

LUPAHAKEMUS KOIRAKOKEEN PITÄMISEKSI TAI KOIRAN KOULUTTAMISEKSI (metsästyslain 52 :n 1 momentti)

LUPAHAKEMUS KOIRAKOKEEN PITÄMISEKSI TAI KOIRAN KOULUTTAMISEKSI (metsästyslain 52 :n 1 momentti) Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 700 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja Sähköposti Koordinaatit: P

Lisätiedot

Tämä laki koskee soveltuvin osin myös luonnonsuojelulain (71/23) nojalla rauhoitettujen nisäkkäiden ja lintujen pyydystämistä tai tappamista.

Tämä laki koskee soveltuvin osin myös luonnonsuojelulain (71/23) nojalla rauhoitettujen nisäkkäiden ja lintujen pyydystämistä tai tappamista. 1 LUKU Yleiset säännökset 1 Lain soveltamisala Tätä lakia sovelletaan metsästykseen ja rauhoittamattomien eläinten pyydystämiseen ja tappamiseen sekä riistanhoitoon, riistaeläinten aiheuttamien vahinkojen

Lisätiedot

Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto

Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys 2017-2018 Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran ruokinta: - Kaikki jäsenet voivat omatoimisesti perustaa ruokintapaikkoja maanomistajan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015 Lietson Erä ry Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015 Metsästysalue Kiteen kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Kari Havukainen Mika Heikkinen Kaija

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) KAITURIN ERÄ RY. Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Ruokolahden kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi

Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 27.3.2001 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi Pentti Hyvärinen

Lisätiedot

Tietoisku jousella metsästyksestä

Tietoisku jousella metsästyksestä Tietoisku jousella metsästyksestä SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi versio 1.0 Esityksen sisältö 1. Jousella metsästyksestä, maailmalla ja Suomessa 2. Jousimetsästysvälineet ja

Lisätiedot

HIRVIVEROTUS KESKI-SUOMI Hirvitalousalueet

HIRVIVEROTUS KESKI-SUOMI Hirvitalousalueet HIRVIVEROTUS KESKI-SUOMI 2016 Hirvitalousalueet Hirvikannan hoidossa käytetään vahvistettua hirvitalousaluejakoa. Keski-Suomen riistakeskusalueeseen kuuluu kokonaan tai osittain neljä hirvitalousaluetta.

Lisätiedot

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (hakemus luvaksi poiketa rauhoittamattoman nisäkkään pyyntivälineitä ja pyyntimenetelmiä koskevasta kiellosta)

POIKKEUSLUPAHAKEMUS (hakemus luvaksi poiketa rauhoittamattoman nisäkkään pyyntivälineitä ja pyyntimenetelmiä koskevasta kiellosta) Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Puhelin Sähköposti Koordinaatit: P I Suomen riistakeskuksen

Lisätiedot

Ohjeet hirvieläinten pyyntilupien hakemista varten

Ohjeet hirvieläinten pyyntilupien hakemista varten Ohjeet hirvieläinten pyyntilupien hakemista varten Hakemus on tehtävä huolellisesti. Väärien tietojen antaminen voi johtaa hakemuksen hylkäämiseen, asiavirheen korjaamiseen itse päätöksen osalta tai mahdolliseen

Lisätiedot

Jousikokeet. Versio Suomen riistakeskus 1

Jousikokeet. Versio Suomen riistakeskus 1 Jousikokeet Versio 7.8.2017 7.8.2017 Suomen riistakeskus 1 Jousikoe Maa- ja metsätalousministeriön asetus ampumakokeesta (2 :n 4 kohta) jousikokeella tarkoitetaan kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran,

Lisätiedot

1993 vp - HE 245 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1993 vp - HE 245 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1993 vp - HE 245 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi metsästysaseen kuljettamista, vierasperäisen eläimen

Lisätiedot

Metsästystutkintokoulutus

Metsästystutkintokoulutus Muista asden ja patruunoiden turvallinen säilytys Metsästystutkintokoulutus Ase- ja patruuna-asiat Päivitetty 28.5.2011 Palaute tästä monisteesta pekka.kustula(ät)suomi24.fi 1 AMPUMA-ASEET JA NIIDEN KÄYTTÖ

Lisätiedot

2011/ SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8 7 B Piikkiö PÄÄTÖS /00285

2011/ SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8 7 B Piikkiö PÄÄTÖS /00285 SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8 7 B 21500 Piikkiö 02 4779 600 Jarmo Laaksonen Telkkäkuja 8 23500 UUSIKAUPUNKI PÄÄTÖS Pvm Nro 09.08.2011 2011/00285 2011/00285 1 METSÄSTYSLAIN 10 :N MUKAINEN

Lisätiedot

Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta

Laki. pakkokeinolain 5 a luvun 3 ja 3 a :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 302/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi rikoslain 48 a luvun, pakkokeinolain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Kymenlaakson ampumarataverkoston kehittämistyöpaja , Kouvola. Metsästäjien näkökulma Riistapäällikkö Erkki Kiukas

Kymenlaakson ampumarataverkoston kehittämistyöpaja , Kouvola. Metsästäjien näkökulma Riistapäällikkö Erkki Kiukas Kymenlaakson ampumarataverkoston kehittämistyöpaja 8.11., Kouvola Metsästäjien näkökulma Riistapäällikkö Erkki Kiukas 1 11.11. Toimiva ampumarataverkosto on elinehto suomalaiselle metsästykselle ja metsästäjien

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2011 171/2011 Valtioneuvoston asetus riistahallinnosta Annettu Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Vanhempi hallitussihteeri 28.6.2017 Teemu Nikula MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS AMPUMAKOKEESTA 1. Nykytila Hirvieläimen ja karhun metsästyksessä ampujalta vaadittavasta

Lisätiedot

Metsästyksenjohtajien koulutus 2014. Suomen riistakeskus

Metsästyksenjohtajien koulutus 2014. Suomen riistakeskus Metsästyksenjohtajien koulutus 2014 Sisältö Metsästyksenjohtaja Johtajan tehtävät Ulkomaalaiset Hirvikanta, -saalis, -vahingot ja -kolarit Hirvijahdin suositukset Turvallisuus Aseet ja panokset Tie- ja

Lisätiedot

Riistakolmiot Metsäriistan seuranta

Riistakolmiot Metsäriistan seuranta Riistakolmiot Metsäriistan seuranta Katja Ikonen Kuva: Marcus Wikman Riista- ja peltokolmiolaskenta Metsästäjäkunta on avustamassa pienriistan seurantaa vuosittain noin tuhat metsästysseuruetta eri puolilta

Lisätiedot

Metsästyksenjohtajien koulutus 2013. Suomen riistakeskus

Metsästyksenjohtajien koulutus 2013. Suomen riistakeskus Metsästyksenjohtajien koulutus 2013 Sisältö Metsästyksenjohtaja Johtajan tehtävät Ulkomaalaiset Hirvikanta, -saalis, -vahingot ja -kolarit Hirvijahdin suositukset Turvallisuus Aseet ja panokset Tie- ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pyhä-Saukko ry Metsästysseura TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Pelkosenniemen kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Lisätiedot

YLEISOHJE METSÄSTYSLAIN 41 A :N MUKAISTEN POIKKEUSLUPIEN HAKEMISEEN (KARHU MEHILÄIS- VAHINGOT) (päivitetty 21.5.2015)

YLEISOHJE METSÄSTYSLAIN 41 A :N MUKAISTEN POIKKEUSLUPIEN HAKEMISEEN (KARHU MEHILÄIS- VAHINGOT) (päivitetty 21.5.2015) OHJE 21.5.2015 YLEISOHJE METSÄSTYSLAIN 41 A :N MUKAISTEN POIKKEUSLUPIEN HAKEMISEEN (KARHU MEHILÄIS- VAHINGOT) (päivitetty 21.5.2015) Suurpetojen poikkeusluvanvaraista pyyntiä koskevat säännökset muuttuivat

Lisätiedot

ARVIOKIRJA HIRVIELÄINTEN AIHEUTTAMISTA VILJELYS- JA KOTIELÄINVAHINGOISTA

ARVIOKIRJA HIRVIELÄINTEN AIHEUTTAMISTA VILJELYS- JA KOTIELÄINVAHINGOISTA ARVIOKIRJA HIRVIELÄINTEN AIHEUTTAMISTA VILJELYS- JA KOTIELÄINVAHINGOISTA Maastotarkastuksen tekevä maaseutuelinkeinoviranomainen vastaa arviokirjan täyttämisestä. 1. MAASTOTARKASTUSTA JA KORVAUKSEN HAKIJAA

Lisätiedot

3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin, että kokouksesta oli tiedotettu sääntöjen mukaisesti, joten se oli päätösvaltainen.

3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin, että kokouksesta oli tiedotettu sääntöjen mukaisesti, joten se oli päätösvaltainen. KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 12.07.2012 klo 18.00 19.50 Ampumarata Yhteensä 43 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN

Lisätiedot

HIRVENMETSÄSTYKSEN JOHTAJIEN KOULUTUS SAARENKYLÄ 6.9 / 8.9.2005

HIRVENMETSÄSTYKSEN JOHTAJIEN KOULUTUS SAARENKYLÄ 6.9 / 8.9.2005 HIRVENMETSÄSTYKSEN JOHTAJIEN KOULUTUS SAARENKYLÄ 6.9 / 8.9.2005 YLEISTÄ: Pyyntiluvan saaja nimeää metsästyksen johtajan. (ML 28 ) - jokaisella seurueella yhteisluvassa oma johtaja - muodollisesti nimeää

Lisätiedot

HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS

HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS HIRVENMETSÄSTYS- OIKEUS Jarmo Kiuru Oikeusasematieto Oy Helsinki 2015 Jarmo Kiuru Kustantaja: Oikeusasematieto Oy, Helsinki, Suomi Valmistaja: BoD - Books on Demand, Nordsteds,

Lisätiedot

Metsästyksen johtajien koulutus 2012. Suomen riistakeskus

Metsästyksen johtajien koulutus 2012. Suomen riistakeskus Metsästyksen johtajien koulutus 2012 Sisältö Metsästyksen johtaja Johtajan tehtävät Ulkomaalaiset Hirvisaalis, -vahingot ja kolarit Hirvijahdin suositukset Turvallisuus Aseet ja panokset Tieasioita Riistalaukauksen

Lisätiedot

MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pentti Haapahuhta.

MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pentti Haapahuhta. MYLLYMAAN ERÄMIEHET Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Sastamalan ja Kiikoisten kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tavoitteena on selkiyttää metsästyslaissa säädettyjä pyyntivälineitä ja pyyntimenetelmiä koskevia

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeri

Maa- ja metsätalousministeri MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 17/EEO/2010 Päivämäärä Dnro 7.5.2010 1555/14/2010 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 20.5.2010 - toistaiseksi Muuttaa Vieraista aineista eläimistä saatavissa elintarvikkeissa

Lisätiedot

Metsästyksenjohtajien koulutus 2014 Suomen riistakeskus Etelä-Savo

Metsästyksenjohtajien koulutus 2014 Suomen riistakeskus Etelä-Savo Metsästyksenjohtajien koulutus 2014 Suomen riistakeskus Etelä-Savo Sisältö 1. Metsästyksenjohtaja 2. Johtajan tehtävät 3. Ulkomaalaiset 4. Turvallisuus 5. Aseasiat 6. Tie- ja sirpalealueet 7. Verotussuositukset

Lisätiedot

METSÄSTYSSOPIMUS. Hirvenpyyntioikeuden ostajan seurueen

METSÄSTYSSOPIMUS. Hirvenpyyntioikeuden ostajan seurueen METSÄSTYSSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET: Pyyntiluvan saaja, hirvenpyyntioikeuden myyjä: POSION YHTEISMETSÄ Y-tunnus 0191909-4 Posiontie 44 97900 Posio 040 1792110 markus.laatikainen@posionyhteismetsa.fi Pyyntiluvan

Lisätiedot

Ohjeita metsästyksenjohtajille hirvenmetsästyksen järjestämisestä metsästyslain 8 :n alueella

Ohjeita metsästyksenjohtajille hirvenmetsästyksen järjestämisestä metsästyslain 8 :n alueella Ohjeita metsästyksenjohtajille hirvenmetsästyksen järjestämisestä metsästyslain 8 :n alueella Suomen riistakeskus 2016 1. Metsästyksenjohtajan tehtävät lainsäädännössä Hirvieläinten metsästyksessä on oltava

Lisätiedot

Metsästys Hossan kansallispuistoa koskevassa laissa

Metsästys Hossan kansallispuistoa koskevassa laissa Metsästys Hossan kansallispuistoa koskevassa laissa Erikoissuunnittelija Marko Paasimaa Suomen riistakeskus Asiantuntijalausunto Eduskunnan ympäristövaliokunta 22.3.2017 Aloite Hossan kansallispuistosta

Lisätiedot

Metsästysluvan saajan edustajana toimii Jyrki Pitkänen, puh ,

Metsästysluvan saajan edustajana toimii Jyrki Pitkänen, puh , METSÄSTYSSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET: Metsästysluvan saaja Posion yhteismetsä (Y-tunnus 0191909-4) Posiontie 44 97900 Posio puh. 040 1792110 markus.laatikainen@posionyhteismetsa.fi Metsästysluvan saajan edustajana

Lisätiedot

Metsästäjän lakikirja

Metsästäjän lakikirja Metsästäjän lakikirja Metsästäjän lakikirja Metsästäjäin Keskusjärjestö Layout Juhani Saarinen 38. painos ISBN 978-952-9593-87-3 Kopijyvä Oy, Jyväskylä 2010 Johdanto Metsästyslain uudistuttua 1.8.1993

Lisätiedot

Turvallisuus lakisääteisissä ampumakokeissa. 28.1.2015 Suomen riistakeskus 1

Turvallisuus lakisääteisissä ampumakokeissa. 28.1.2015 Suomen riistakeskus 1 Turvallisuus lakisääteisissä ampumakokeissa 28.1.2015 Suomen riistakeskus 1 Metsästyslaki 21 Metsästysasetus 16 Lainsäädäntö Maa- ja metsätalousministeriön asetus ampumakokeesta Riistahallintolaki 2, 10,14,15,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Savon piiri ry. Koulutettavien koirien lukumäärä arvioidaan olevan noin 100.

PÄÄTÖS. Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Savon piiri ry. Koulutettavien koirien lukumäärä arvioidaan olevan noin 100. SUOMEN RIISTAKESKUS Pohjois-Savo Kiekkotie 4 70200 KUOPIO 029 431 2001 Marja Hyvärinen PL 39 70101 Kuopio PÄÄTÖS Pvm Nro 20.06.2013 2013/00157 2013/00157 1 METSÄSTYSLAIN 52 :N 3 MOMENTIN MUKAINEN LUPA

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä heinäkuuta 2001 N:o Laki. N:o 660. vähemmistövaltuutetusta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä heinäkuuta 2001 N:o Laki. N:o 660. vähemmistövaltuutetusta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä heinäkuuta 2001 N:o 660 666 SISÄLLYS N:o Sivu 660 Laki vähemmistövaltuutetusta... 2085 661 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta... 2088 662 Tasavallan

Lisätiedot

Hakija on hakenut Suomen riistakeskukselta metsästyslain 52 :n 3 momentin mukaista lupaa seuraavasti:

Hakija on hakenut Suomen riistakeskukselta metsästyslain 52 :n 3 momentin mukaista lupaa seuraavasti: SUOMEN RIISTAKESKUS Lappi Vanamokatu 3 D 96500 ROVANIEMI 029 431 2001 2015-1-200-00434-0 1 PÄÄTÖS Pvm Nro 23.07.2015 2015-1-200-00434-0 Tuula Trast Hyytiäntie 18 Lapin Kennelpiiri ry 96900 SAARENKYLÄ METSÄSTYSLAIN

Lisätiedot

Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo

Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 17.07.2014 klo 18.00 19.20 Kalimen maja Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN

Lisätiedot

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI METSÄSTYSLAIN MUUTTAMISESTA. Suomen Metsästäjäliitto kiittää saamastaan lausuntopyynnöstä.

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI METSÄSTYSLAIN MUUTTAMISESTA. Suomen Metsästäjäliitto kiittää saamastaan lausuntopyynnöstä. Maa- ja metsätalousministeriölle LAUSUNTO Viitaten lausuntopyyntöön 11.11.2016 Dnro MMM034:00/2014 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI METSÄSTYSLAIN MUUTTAMISESTA Suomen Metsästäjäliitto kiittää

Lisätiedot

Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte. Katja Ikonen, suunnittelija

Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte. Katja Ikonen, suunnittelija Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte Katja Ikonen, suunnittelija Riista- ja peltokolmiolaskenta Pienriistakantojen vaihteluita on seurattu riistakolmiolaskennoilla jo 28 vuoden ajan. Seuranta

Lisätiedot

Metsästyksenjohtajien koulutus 2015

Metsästyksenjohtajien koulutus 2015 Metsästyksenjohtajien koulutus 2015 Metsästyksenjohtajan perustaidot: http://riista.fi/julkaisut/oppaat/ Sisältö 1. Metsästyksenjohtaja 2. Johtajan tehtävät 3. Ulkomaalaiset 4. Turvallisuus 5. Aseasiat

Lisätiedot