Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods
|
|
- Ari-Matti Haapasalo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 202 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods 202 Tammikuu Januari January KAUPPATASE TAMMIKUUSSA 80 MILJOONAA ALIJÄÄMÄINEN Suomen vienti pysyi tammikuussa Tullihallituksen ennakkotietojen mukaan viimevuotisella tasolla eli hieman yli 4,5 miljardissa eurossa. Tuonti kasvoi neljä prosenttia ja kohosi 4,7 miljardiin euroon. Kauppatase oli alijäämäinen jo seitsemättä kuukautta peräkkäin. Vajetta kertyi 80 miljoonaa euroa, kun tase viime vuoden tammikuussa oli viisi miljoonaa euroa ylijäämäinen. Viime vuoden joulukuussa vajetta syntyi yli puoli miljardia euroa. Ulkokauppa kehittyi selvästi EU-sisäkauppaa suotuisammin. Ulkokaupan vienti kasvoi kolme prosenttia, mutta vienti EU-maihin jäi kaksi prosenttia viimevuotista pienemmäksi. Tuonti EU:n ulkopuolelta lisääntyi seitsemän prosenttia, kun EU-tuonnin arvo kasvoi vain kaksi prosenttia. Öljytuotteiden ja kuparin viennin arvon vahva kasvu piti kokonaisviennin viimevuotisella tasolla. Sähkötekniikan, metsäteollisuustuotteiden sekä raudan ja teräksen vienti jäi pienemmäksi kuin vuotta aikaisemmin. Suuri osa tuonnin kasvusta johtui öljystä ja muista energiatuotteista. Metallien perusteollisuuden tuonti jäi sen sijaan selvästi viimevuotista pienemmäksi. Tärkeistä vientimaista osuuttaan kasvattivat mm. Yhdysvallat ja Venäjä. Vienti Ruotsiin ja Saksaan jäi vuoden takaista vähäisemmäksi. Tuonnin kasvumaita olivat Venäjä, Kiina ja Ruotsi. Tuonti Alankomaista ja Saksasta väheni edellisvuotisesta. Helsinki Julkaistavissa klo Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava. Uppgifterna får lånas med uppgivande av Tullstyrelsen som källa. Quoting is encouraged provided National Board of Customs is acknowledged as the source.
2 Taulu - Tabell - Table : Vienti - Export - Exports , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * 202* * 202* * 202* * 202* Tammi-Jan Muutos 39% 0% 36% -2% 20% -2% 44% 3% Kum Muutos 39% 0% 36% -2% 20% -2% 44% 3% Taulu - Tabell - Table 2: Tuonti - Import - Imports , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * 202* * 202* * 202* * 202* Tammi-Jan Muutos 33% 4% 26% 2% 28% -% 42% 7% Kum Muutos 33% 4% 26% 2% 28% -% 42% 7% Taulu - Tabell - Table 3: Kauppatase - Handelsbalans - Trade balance , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * 202* * 202* * 202* * 202* Kum * ennakkotieto, preliminära uppgifter, preliminary data ändring, change
3 Kuvio. Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain Figur. Export, import och handelsbalans månadsvis Figure. Monthly export, import and trade balance Vienti Tuonti Tase Milj. e - Mill. euro Kuvio 2. Viennin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta Figur 2. Ändringar vid export jämfört med motsvarande månad föregående år Figure 2. Changes of export values by month compared with the same month of the previous year 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 0 % 0 % -0 % -20 % -30 % -40 % -50 % -60 % EU Euroalue Ulkokauppa Yhteensä Kuvio 3. Tuonnin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta Figur 3. Ändringar vid import jämfört med motsvarande månad föregående år Figure 3. Changes of import values by month compared with the same month of the previous year 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 0 % 0 % -0 % -20 % -30 % -40 % -50 % -60 % EU Euroalue Ulkokauppa Yhteensä
4 Taulu 4: Viennin ja tuonnin kausitasoitetut arvot (milj. e) sekä muutos (%) edelliseen kuukauteen Tabell 4: Säsongsjusterade värden (milj. euro) vid export och import samt ändring (%) från föregående månad Table 4: The seasonally adjusted values (mill. euro) of export and import, as well as the change (%) from previous month KAUSITASOITETTU VIENTI - SÄSONGSJUSTERAD EXPORT - SEASONALLY ADJUSTED EXPORT År Månad Totalt Ändring EU totalt Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring KAUSITASOITETTU TUONTI - SÄSONGSJUSTERAD IMPORT - SEASONALLY ADJUSTED IMPORT År Månad Totalt Ändring EU total Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla pyritään poistamaan aikasarjoista säännöllisenä toistuva kausivaihtelu. Trendisarjasta on poistettu myös epäsäännöllinen vaihtelu. Ulkomaankaupan sarjojen kausitasoituksessa sovelletaan Eurostatin suosittelemaa mallipohjaista TRAMO/SEATS -menetelmää.
5 Taulu 5: Viennin ja tuonnin trendiluvut (milj. e) sekä muutos (%) edelliseen kuukauteen Tabell 5: Trendtal (milj. euro) vid export och import samt ändring (%) från föregående månad Table 5: Trend figures (mill. euro) of export and import, as well as the change (%) from previous month VIENNIN TRENDILUVUT - TRENDTAL VID EXPORT - TREND FIGURES OF EXPORT År Månad Totalt Ändring EU totalt Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring TUONNIN TRENDILUVUT - TRENDTAL VID IMPORT - TREND FIGURES OF IMPORT År Månad Totalt Ändring EU totalt Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla pyritään poistamaan aikasarjoista säännöllisenä toistuva kausivaihtelu. Trendisarjasta on poistettu myös epäsäännöllinen vaihtelu. Ulkomaankaupan sarjojen kausitasoituksessa sovelletaan Eurostatin suosittelemaa mallipohjaista TRAMO/SEATS -menetelmää.
6 Kuvio 4. Vienti (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi) Figur 4. Export (ursprunglig, säsongsjusterad och trend) Figure 4. Exports (original, seasonally adjusted and trend) Alkuperäinen - Ursprunglig - Original Kausitasoitettu - Säsongsjusterad - Seasonally adjusted Trendi - Trend Milj. e - Mill. euro Kuvio 5. Tuonti (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi) Figur 5. Import (ursprunglig, säsongsjusterad och trend) Figure 5. Imports (original, seasonally adjusted and trend) Alkuperäinen - Ursprunglig - Original Kausitasoitettu - Säsongsjusterad - Seasonally adjusted Trendi - Trend Milj. e - Mill. euro Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla pyritään poistamaan aikasarjoista säännöllisenä toistuva kausivaihtelu. Trendisarjasta on poistettu myös epäsäännöllinen vaihtelu. Ulkomaankaupan sarjojen kausitasoituksessa sovelletaan Eurostatin suosittelemaa mallipohjaista TRAMO/SEATS -menetelmää. Säsongsjustering är en kalkylmetod med hjälp av vilken man försöker eliminera regelbundet återkommande msäsongvariationer från tidsserierna. Från trendserien har man också rensat bort de oregelbundna variationerna. I säsongsjusteringen av serier över utrikeshandel tillämpas en modellbaserad TRAMO/SEATS-metod som rekommenderas av Eurostat. Seasonal adjustment is a statistical technique to remove the effects of seasonal calendar infl uences operating on a series. Irregular fl uctuations in the trend series have also been fi ltered off. The TRAMO/SEATS method recommended by Eurostat has been implement in the seasonal adjustment of the foreign trade series.
7 Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 202 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods 202:E Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Matti Heiniemi p Christina Telasuo p Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi Tammikuun 202 kuukausikatsaus julkaistaan Kaikki katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-opas sekä kunkin tilastokatsauksen laatuseloste. ISSN = Suomen virallinen tilasto (painojulkaisu) ISSN = Suomen virallinen tilasto (pdf) ISSN = Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot (painojulkaisu) ISSN = Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot (pdf) Yhteystiedot: Erottajankatu 5-7 A PL Helsinki Vaihde (09) 64 Telefax Sähköposti: tilastot@tulli.fi Tilastopalvelu Kontaktuppgifter: Tullstyrelsen Statistikenheten Skillnadsgatan 5-7 A PB Helsingfors Växel (09) 64 Telefax E-post: statistik@tulli.fi Statistikservice Contact information: National Board of Customs Statistics Unit Erottajankatu 5-7 A P.O.Box 52 FI-000 Helsinki Phone internat Fax statistics@tulli.fi Statistics service
8 Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 202 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods 202 Helmikuu Februari February VIENTI HELMIKUUSSA ALIMMILLAAN PUOLEENTOISTA VUOTEEN Suomen vienti oli helmikuussa Tullihallituksen ennakkotietojen mukaan noin samalla tasolla kuin vuosi sitten, vajaat 4,4 miljardia euroa. Tätä alempana kuukausivienti on ollut viimeksi kesällä 200. Tuonti kasvoi vuoden takaisesta yhdeksän prosenttia ja oli arvoltaan vajaat 5 miljardia euroa. Kauppatase jäi 605 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Tammi-helmikuussa alijäämää kertyi 825 miljoonaa euroa, kun viime vuoden vuoden tammi-helmikuussa tase oli 205 miljoonaa euroa alijäämäinen. Öljytuotteiden ja muiden kemian teollisuuden tuotteiden viennin kasvu piti kokonaisviennin edellisvuotisella tasolla. Muista kemian teollisuuden tuotteista poiketen lääkkeiden vienti väheni merkittävästi. Metallien viennin selvään laskuun oli suurena syynä vertailuvuoteen ajoittunut yli sadan miljoonan euron kaasuputkien vienti. Myös paperin, koneiden ja autojen vienti jäi viime vuotista vähäisemmäksi. Tuontia kasvattivat öljy ja malmirikasteet sekä 40 miljoonan euron alustuonti. Koneiden ja laitteiden sekä useimpien metallien tuonti laski viimevuotisesta. EU:n ulkopuoliset maat kasvattivat selvästi osuuttaan kauppavaihdosta. Viennissä suurimpia kasvumaita olivat USA, Kiina ja Venäjä, tuonnissa Kiina ja Norja. EU-maista Saksa menetti osuuttaan sekä tuonnissa että viennissä. Helsinki Julkaistavissa klo Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava. Uppgifterna kan lånas med uppgivande av Tullstyrelsen som källa. Quoting is encouraged provided National Board of Customs is acknowledged as the source.
9 Taulu - Tabell - Table : Vienti - Export - Exports , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * 202* * 202* * 202* * 202* Helmi-Feb Muutos 26% -0% 8% -3% % -5% 39% 3% Kum Muutos 32% -0% 26% -3% 5% -4% 4% 3% Taulu - Tabell - Table 2: Tuonti - Import - Imports , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * 202* * 202* * 202* * 202* Helmi-Feb Muutos 23% 9% 8% % 2% 2% 30% 9% Kum Muutos 28% 7% 22% 2% 9% % 36% 2% Taulu - Tabell - Table 3: Kauppatase - Handelsbalans - Trade balance , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * 202* * 202* * 202* * 202* Kum * ennakkotieto, preliminära uppgifter, preliminary data ändring, change
10 Kuvio. Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain Figur. Export, import och handelsbalans månadsvis Figure. Monthly export, import and trade balance Vienti Tuonti Tase Milj. e - Mill. euro Kuvio 2. Viennin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta Figur 2. Ändringar vid export jämfört med motsvarande månad föregående år Figure 2. Changes of export values by month compared with the same month of the previous year 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 0 % 0 % -0 % -20 % -30 % -40 % -50 % -60 % EU Euroalue Ulkokauppa Yhteensä Kuvio 3. Tuonnin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta Figur 3. Ändringar vid import jämfört med motsvarande månad föregående år Figure 3. Changes of import values by month compared with the same month of the previous year 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 0 % 0 % -0 % -20 % -30 % -40 % -50 % -60 % EU Euroalue Ulkokauppa Yhteensä
11 Taulu 4: Viennin ja tuonnin kausitasoitetut arvot (milj. e) sekä muutos (%) edelliseen kuukauteen Tabell 4: Säsongsjusterade värden (milj. euro) vid export och import samt ändring (%) från föregående månad Table 4: The seasonally adjusted values (mill. euro) of export and import, as well as the change (%) from previous month KAUSITASOITETTU VIENTI - SÄSONGSJUSTERAD EXPORT - SEASONALLY ADJUSTED EXPORT År Månad Totalt Ändring EU totalt Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring KAUSITASOITETTU TUONTI - SÄSONGSJUSTERAD IMPORT - SEASONALLY ADJUSTED IMPORT År Månad Totalt Ändring EU total Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla pyritään poistamaan aikasarjoista säännöllisenä toistuva kausivaihtelu. Trendisarjasta on poistettu myös epäsäännöllinen vaihtelu. Ulkomaankaupan sarjojen kausitasoituksessa sovelletaan Eurostatin suosittelemaa mallipohjaista TRAMO/SEATS -menetelmää.
12 Taulu 5: Viennin ja tuonnin trendiluvut (milj. e) sekä muutos (%) edelliseen kuukauteen Tabell 5: Trendtal (milj. euro) vid export och import samt ändring (%) från föregående månad Table 5: Trend figures (mill. euro) of export and import, as well as the change (%) from previous month VIENNIN TRENDILUVUT - TRENDTAL VID EXPORT - TREND FIGURES OF EXPORT År Månad Totalt Ändring EU totalt Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring TUONNIN TRENDILUVUT - TRENDTAL VID IMPORT - TREND FIGURES OF IMPORT År Månad Totalt Ändring EU totalt Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla pyritään poistamaan aikasarjoista säännöllisenä toistuva kausivaihtelu. Trendisarjasta on poistettu myös epäsäännöllinen vaihtelu. Ulkomaankaupan sarjojen kausitasoituksessa sovelletaan Eurostatin suosittelemaa mallipohjaista TRAMO/SEATS -menetelmää.
13 Kuvio 4. Vienti (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi) Figur 4. Export (ursprunglig, säsongsjusterad och trend) Figure 4. Exports (original, seasonally adjusted and trend) Alkuperäinen - Ursprunglig - Original Kausitasoitettu - Säsongsjusterad - Seasonally adjusted Trendi - Trend Milj. e - Mill. euro Kuvio 5. Tuonti (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi) Figur 5. Import (ursprunglig, säsongsjusterad och trend) Figure 5. Imports (original, seasonally adjusted and trend) Alkuperäinen - Ursprunglig - Original Kausitasoitettu - Säsongsjusterad - Seasonally adjusted Trendi - Trend Milj. e - Mill. euro Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla pyritään poistamaan aikasarjoista säännöllisenä toistuva kausivaihtelu. Trendisarjasta on poistettu myös epäsäännöllinen vaihtelu. Ulkomaankaupan sarjojen kausitasoituksessa sovelletaan Eurostatin suosittelemaa mallipohjaista TRAMO/SEATS -menetelmää. Säsongsjustering är en kalkylmetod med hjälp av vilken man försöker eliminera regelbundet återkommande msäsongvariationer från tidsserierna. Från trendserien har man också rensat bort de oregelbundna variationerna. I säsongsjusteringen av serier över utrikeshandel tillämpas en modellbaserad TRAMO/SEATS-metod som rekommenderas av Eurostat. Seasonal adjustment is a statistical technique to remove the effects of seasonal calendar infl uences operating on a series. Irregular fl uctuations in the trend series have also been fi ltered off. The TRAMO/SEATS method recommended by Eurostat has been implement in the seasonal adjustment of the foreign trade series.
14 Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods 202:E02, Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Johanna Riikonen p Christina Telasuo p Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi Helmikuun 202 kuukausikatsaus julkaistaan Kaikki katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-opas sekä kunkin tilaston kuvaus ja laatuseloste. Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja sekä logistiikkatilastoja on saatavissa maksutta ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä (ULJAS) uljas.tulli.fi ISSN = Suomen virallinen tilasto (painojulkaisu) ISSN = Suomen virallinen tilasto (pdf) ISSN = Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot (painojulkaisu) ISSN = Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot (pdf) Yhteystiedot: Erottajankatu 5-7 A PL Helsinki Vaihde (09) 64 Tilastopalvelu tilastot@tulli.fi Kontaktuppgifter: Tullstyrelsen Statistikenheten Skillnadsgatan 5-7 A PB Helsingfors Växel (09) 64 Statistikservice statistik@tulli.fi Contact information: National Board of Customs Statistics Unit Erottajankatu 5-7 A PO Box 52 FI-000 Helsinki Exchange Statistics service statistics@tulli.fi
15 Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 202 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods 202 Maaliskuu Mars March TUONTI NOTKAHTI MAALISKUUSSA % VIIMEVUOTISESTA Suomen viennin arvo, 5, miljardia euroa, pysytteli maaliskuussa Tullihallituksen ennakkotietojen mukaan vuoden takaisella tasolla. Tuonti jäi runsaaseen 5,2 miljardiin euroon eli prosenttia pienemmäksi kuin vuosi sitten. Muutos johtui osaksi vertailuvuoden poikkeuksellisen korkeasta tuonnista. Kauppatase jäi maaliskuussa alijäämäiseksi yhdeksättä kuukautta peräkkäin. Vajetta syntyi 40 miljoonaa euroa. Vuosi sitten tase oli 695 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tammimaaliskuussa alijäämää on kertynyt hieman yli miljardi euroa, kun vastaavan ajanjakson alijäämä viime vuonna oli 895 miljoonaa euroa. Vienti EU:n ulkopuolelle kasvoi maaliskuussa yhdeksän prosenttia, kun taas vienti EUmaihin väheni saman verran. Tuonnissa EU-sisäkauppa selvisi poikkeuksellisesti paremmin kuin ulkokauppa. Tuonti EU-maista väheni kuusi prosenttia ja EU:n ulkopuolelta 6 prosenttia. Tärkeistä kauppakumppaneista vientiosuuksiaan menettivät Ruotsi ja Saksa. Viennin kasvumaita olivat Norja ja Kiina. Tuonnissa kaikki suuret kauppakumppanit jäivät viimevuotisen tason alapuolelle; eniten asemiaan menettivät Norja ja Ranska. Maaliskuun vientiä painoivat alaspäin paperi, lääkkeet ja useimmat metallit. Viennin kasvuryhmiä olivat turkisnahat sekä erilaiset mittauskojeet ja -laitteet. Tuonti supistui erityisesti koneiden, terästuotteiden ja alusten tuonnin vähennyttyä. Vahvoja kasvualoja olivat nikkeli ja elintarvikkeet. Helsinki Julkaistavissa klo Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava. Uppgifterna kan lånas med uppgivande av Tullstyrelsen som källa. Quoting is encouraged provided National Board of Customs is acknowledged as the source.
16 Taulu - Tabell - Table : Vienti - Export - Exports , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * 202* * 202* * 202* * 202* Maalis-Mar Muutos 39% -% 30% -9% 26% -7% 54% 9% Kum Muutos 35% -% 28% -5% 9% -5% 46% 5% Taulu - Tabell - Table 2: Tuonti - Import - Imports , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * 202* * 202* * 202* * 202* Maalis-Mar Muutos 4% -% 29% -6% 30% -5% 56% -6% Kum Muutos 33% 0% 24% -0% 23% -% 44% % Taulu - Tabell - Table 3: Kauppatase - Handelsbalans - Trade balance , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * 202* * 202* * 202* * 202* Kum * ennakkotieto, preliminära uppgifter, preliminary data ändring, change
17 Kuvio. Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain Figur. Export, import och handelsbalans månadsvis Figure. Monthly export, import and trade balance Vienti Tuonti Tase Milj. e - Mill. euro Kuvio 2. Viennin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta Figur 2. Ändringar vid export jämfört med motsvarande månad föregående år Figure 2. Changes of export values by month compared with the same month of the previous year 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 0 % 0 % -0 % -20 % -30 % -40 % -50 % -60 % EU Euroalue Ulkokauppa Yhteensä Kuvio 3. Tuonnin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta Figur 3. Ändringar vid import jämfört med motsvarande månad föregående år Figure 3. Changes of import values by month compared with the same month of the previous year 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 0 % 0 % -0 % -20 % -30 % -40 % -50 % -60 % EU Euroalue Ulkokauppa Yhteensä
18 Taulu 4: Viennin ja tuonnin kausitasoitetut arvot (milj. e) sekä muutos (%) edelliseen kuukauteen Tabell 4: Säsongsjusterade värden (milj. euro) vid export och import samt ändring (%) från föregående månad Table 4: The seasonally adjusted values (mill. euro) of export and import, as well as the change (%) from previous month KAUSITASOITETTU VIENTI - SÄSONGSJUSTERAD EXPORT - SEASONALLY ADJUSTED EXPORT År Månad Totalt Ändring EU totalt Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring KAUSITASOITETTU TUONTI - SÄSONGSJUSTERAD IMPORT - SEASONALLY ADJUSTED IMPORT År Månad Totalt Ändring EU total Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla pyritään poistamaan aikasarjoista säännöllisenä toistuva kausivaihtelu. Trendisarjasta on poistettu myös epäsäännöllinen vaihtelu. Ulkomaankaupan sarjojen kausitasoituksessa sovelletaan Eurostatin suosittelemaa mallipohjaista TRAMO/SEATS -menetelmää.
19 Taulu 5: Viennin ja tuonnin trendiluvut (milj. e) sekä muutos (%) edelliseen kuukauteen Tabell 5: Trendtal (milj. euro) vid export och import samt ändring (%) från föregående månad Table 5: Trend figures (mill. euro) of export and import, as well as the change (%) from previous month VIENNIN TRENDILUVUT - TRENDTAL VID EXPORT - TREND FIGURES OF EXPORT År Månad Totalt Ändring EU totalt Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring TUONNIN TRENDILUVUT - TRENDTAL VID IMPORT - TREND FIGURES OF IMPORT År Månad Totalt Ändring EU totalt Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla pyritään poistamaan aikasarjoista säännöllisenä toistuva kausivaihtelu. Trendisarjasta on poistettu myös epäsäännöllinen vaihtelu. Ulkomaankaupan sarjojen kausitasoituksessa sovelletaan Eurostatin suosittelemaa mallipohjaista TRAMO/SEATS -menetelmää.
20 Kuvio 4. Vienti (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi) Figur 4. Export (ursprunglig, säsongsjusterad och trend) Figure 4. Exports (original, seasonally adjusted and trend) Alkuperäinen - Ursprunglig - Original Kausitasoitettu - Säsongsjusterad - Seasonally adjusted Trendi - Trend Milj. e - Mill. euro Kuvio 5. Tuonti (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi) Figur 5. Import (ursprunglig, säsongsjusterad och trend) Figure 5. Imports (original, seasonally adjusted and trend) Alkuperäinen - Ursprunglig - Original Kausitasoitettu - Säsongsjusterad - Seasonally adjusted Trendi - Trend Milj. e - Mill. euro Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla pyritään poistamaan aikasarjoista säännöllisenä toistuva kausivaihtelu. Trendisarjasta on poistettu myös epäsäännöllinen vaihtelu. Ulkomaankaupan sarjojen kausitasoituksessa sovelletaan Eurostatin suosittelemaa mallipohjaista TRAMO/SEATS -menetelmää. Säsongsjustering är en kalkylmetod med hjälp av vilken man försöker eliminera regelbundet återkommande msäsongvariationer från tidsserierna. Från trendserien har man också rensat bort de oregelbundna variationerna. I säsongsjusteringen av serier över utrikeshandel tillämpas en modellbaserad TRAMO/SEATS-metod som rekommenderas av Eurostat. Seasonal adjustment is a statistical technique to remove the effects of seasonal calendar infl uences operating on a series. Irregular fl uctuations in the trend series have also been fi ltered off. The TRAMO/SEATS method recommended by Eurostat has been implement in the seasonal adjustment of the foreign trade series.
21 Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods 202:E03, Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Matti Heiniemi p Christina Telasuo p Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi Maaliskuun 202 kuukausikatsaus julkaistaan Kaikki katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-opas sekä kunkin tilaston kuvaus ja laatuseloste. Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja sekä logistiikkatilastoja on saatavissa maksutta ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä (ULJAS) uljas.tulli.fi ISSN = Suomen virallinen tilasto (painojulkaisu) ISSN = Suomen virallinen tilasto (pdf) ISSN = Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot (painojulkaisu) ISSN = Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot (pdf) Yhteystiedot: Erottajankatu 5-7 A PL Helsinki Vaihde (09) 64 Tilastopalvelu tilastot@tulli.fi Kontaktuppgifter: Tullstyrelsen Statistikenheten Skillnadsgatan 5-7 A PB Helsingfors Växel (09) 64 Statistikservice statistik@tulli.fi Contact information: National Board of Customs Statistics Unit Erottajankatu 5-7 A PO Box 52 FI-000 Helsinki Exchange Statistics service statistics@tulli.fi
22 Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 202 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods 202 Huhtikuu April April VIENTI LOIVASSA NOUSUSSA HUHTIKUUSSA Suomen viennin arvo oli Tullihallituksen ennakkotietojen mukaan huhtikuussa lähes 4,7 miljardia euroa, kasvua edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan oli kaksi prosenttia. Tuonti laski vuoden takaisesta kolme prosenttia ja jäi arvoltaan vajaaseen 4,8 miljardiin euroon. Kauppatase jäi huhtikuussa tuonnin laskusta huolimatta 80 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Alijäämä puolittui maaliskuisesta, mutta kumulatiivinen kauppataseen vaje vuoden alusta on jo hieman yli, miljardia euroa. Vastaavan ajanjakson alijäämä viime vuonna oli,2 miljardia euroa. Vuosi sitten huhtikuussa tase oli 350 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vienti EU:n ulkopuolelle kasvoi huhtikuussa kuusi prosenttia, kun taas vienti EUmaihin laski aavistuksen. Tuonti EU-maista laski viisi prosenttia, selvästi enemmän kuin ulkokaupan tuonti, joka laski yhden prosentin. EU-maista vienti Iso-Britanniaan ja Viroon nousi reippaasti, mutta vienti Ruotsiin ja Ranskaan puolestaan laski. Ulkokaupan viennin kasvumaita olivat USA ja Brasilia. Tuonti oli laskussa lähes kaikista tärkeistä EU-maista, eniten laski tuonti Saksasta ja Ranskasta. Suurista EU-kauppakumppaneista ainoastaan tuonti Tanskasta oli kasvussa. Tuonti Venäjältä ja Japanista laski myös merkittävästi. Ulkokaupan tuontiosuuttaan kasvattivat erityisesti Norja, Kiina ja USA. Huhtikuun vientiä nosti erityisesti öljytuotteiden, koneiden ja laitteiden sekä alusten viennin kasvu. Vientiä laskevia tuotteita olivat paperi, lääkkeet ja sähkökoneet. Tuonti supistui erityisesti koneiden, raudan ja teräksen sekä kuljetusvälineiden tuonnin vähentyessä. Tuontia kasvatti kemian tuotteet ja elintarvikkeet. Helsinki Julkaistavissa klo Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava. Uppgifterna kan lånas med uppgivande av Tullstyrelsen som källa. Quoting is encouraged provided National Board of Customs is acknowledged as the source.
23 Taulu - Tabell - Table : Vienti - Export - Exports , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * 202* * 202* * 202* * 202* Huhti-Apr Muutos 7% 2% 5% -% -2% -% 9% 6% Kum Muutos 27% % 2% -4% 3% -3% 34% 6% Taulu - Tabell - Table 2: Tuonti - Import - Imports , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * 202* * 202* * 202* * 202* Huhti-Apr Muutos 9% -3% 0% -5% 6% -8% 3% -% Kum Muutos 29% -0% 20% -% 8% -2% 4% % Taulu - Tabell - Table 3: Kauppatase - Handelsbalans - Trade balance , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * 202* * 202* * 202* * 202* Kum * ennakkotieto, preliminära uppgifter, preliminary data ändring, change
24 Kuvio. Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain Figur. Export, import och handelsbalans månadsvis Figure. Monthly export, import and trade balance Vienti Tuonti Tase Milj. e - Mill. euro Kuvio 2. Viennin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta Figur 2. Ändringar vid export jämfört med motsvarande månad föregående år Figure 2. Changes of export values by month compared with the same month of the previous year 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 0 % 0 % -0 % -20 % -30 % -40 % -50 % -60 % EU Euroalue Ulkokauppa Yhteensä Kuvio 3. Tuonnin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta Figur 3. Ändringar vid import jämfört med motsvarande månad föregående år Figure 3. Changes of import values by month compared with the same month of the previous year 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 0 % 0 % -0 % -20 % -30 % -40 % -50 % -60 % EU Euroalue Ulkokauppa Yhteensä
25 Taulu 4: Viennin ja tuonnin kausitasoitetut arvot (milj. e) sekä muutos (%) edelliseen kuukauteen Tabell 4: Säsongsjusterade värden (milj. euro) vid export och import samt ändring (%) från föregående månad Table 4: The seasonally adjusted values (mill. euro) of export and import, as well as the change (%) from previous month KAUSITASOITETTU VIENTI - SÄSONGSJUSTERAD EXPORT - SEASONALLY ADJUSTED EXPORT År Månad Totalt Ändring EU totalt Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring KAUSITASOITETTU TUONTI - SÄSONGSJUSTERAD IMPORT - SEASONALLY ADJUSTED IMPORT År Månad Totalt Ändring EU total Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla pyritään poistamaan aikasarjoista säännöllisenä toistuva kausivaihtelu. Trendisarjasta on poistettu myös epäsäännöllinen vaihtelu. Ulkomaankaupan sarjojen kausitasoituksessa sovelletaan Eurostatin suosittelemaa mallipohjaista TRAMO/SEATS -menetelmää.
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 200 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods
Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 203 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 20 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods
Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 205 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 209 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods
Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 206 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 204 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods
Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 206 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods
Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 206 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 208 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 209 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 208 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 2019 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Huhti-kesäkuu April-juni
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size
Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Heinä-syyskuu Juli-september
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Loka-joulukuu Oktober-december
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2 Heinä-syyskuu Juli-september
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Tammi-maaliskuu
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2016 Loka-joulukuu
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Huhti-kesäkuu
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size
Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2014 Tammi-maaliskuu Januari-mars
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Heinä-syyskuu
Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002
SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12
Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003
Ulkomaankauppa 2004:M06 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2003 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Huhti-kesäkuu April-juni
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 218 Huhti-kesäkuu April-juni
Ulkomaankaupan kuljetukset 2011
Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 28 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 28 Heinä-syyskuu Juli-september
Ulkomaankaupan kuljetukset 2012
Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;
Transitokuljetukset, maaliskuu 2013
Kauppa 2013 Handel Trade Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 250 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2011-2013 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09
2001 Tammikuu Januari January
Ulkomaankauppa 2001:E01 Ennakkotiedot Preliminära uppgifter Preliminary Data 2001 Tammikuu Januari January MRD. MK Ulkomaankauppa kuukausittain 1/2000-1/2001 32 30 28 26 24 22 20 18 16 14 12 1/2000 2/00
Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001
SVT Ulkomaankauppa :M1 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 1 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 199-1 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä Mrd mk Tuonti
Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9
Ulkomaankauppa 2004:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvon muutos yritysten kokoluokittain 2003/2002 1-9,
Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000
SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä
Ulkomaankaupan kuljetukset 2014
Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;
Ulkomaankaupan kuljetukset 2002
Ulkomaankauppa 2003:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Maantiekulj. (2,5 milj. t) 6,4 % Rautatiekulj. (0,6 milj. t) 1,6 % Muut kulj. (0,2 milj. t) 0,5 % VIENTI Laivakulj. (36,1
Metalliteollisuuden ulkomaankauppa
Kauppa 2012 Handel Trade Metalliteollisuuden ulkomaankauppa 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Kuvio 1. Metalliteollisuuden tuotteiden ulkomaankauppa v. 2001 2012 (1-2) Mrd. euroa 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007
Ulkomaankaupan kuljetukset 2000
SVT Ulkomaankauppa 2001:M08 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 TUONTI Rautatiekulj. (11,7 milj. t) 20,4 % Muut kulj. (3,3 milj. t) 5,7 % Maantiekulj. (3,7 milj. t) 6,4 % Laivakulj.
Energiatuotteiden ulkomaankauppa
Kauppa 2010 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 2004-2010(1-4) 12000 Milj. e 10000 8000 6000 4000 2000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2009 (1-4)
Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010
Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;
Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa
Kauppa 2012 Handel Trade Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden tuonti ja vienti v. 2002-2012(1-6) 16 14 Mrd. e Tuonti Vienti 12 10 8
Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2006
Kauppa 2007 Handel Trade Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2006 Kuvio 1. Korkean teknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2006 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4 2 0 1995 1996 1997 1998
Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014
Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 % 100 Viennin jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007
Rajaliikennetilasto 2014
Kauppa 2015 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2014 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000 0 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot vuosina 2008 2014 2008 2009
Ulkomaankaupan kuljetukset 2015
Kauppa 2016 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 2,9; 6,8 % Rautatiekuljetukset; 0,5; 1,2 % Muut kuljetukset;
Energiatuotteiden ulkomaankauppa
Kauppa 216 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Mrd. e 16 Kuvio 1. Energiatuotteiden ulkomaankauppa 25-216(1-2) 14 12 1 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 215 Tuonti Vienti (1-2) 216
Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2015
Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2015 % Kuvio 1. Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 2005 2015 40 30 20 10 0 2005 2006 2007 2008
Transitokuljetukset 2018
Kauppa 2019 Handel Trade Transitokuljetukset 2018 Mrd. 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2015 2018 tuhatta tonnia 80 70 60 50 40 30 20 10 0 01 02 03 04
Jalometallien ulkomaankauppa
Kauppa 2018 Handel Trade Jalometallien ulkomaankauppa Milj. e Kuvio 1. Jalometallien tuonti ja vienti v. 2011 2017 800 700 600 500 400 300 200 100 0 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Tuonti Vienti Helsinki
Ulkomaankaupan kuljetukset 2018
Kauppa 2019 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,3; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,3; 0,7 % Muut kuljetukset;
Rajaliikennetilasto 2015
Kauppa 2016 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2015 350 1000 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (1000 kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2009-2015 300 250 200 150 100 50 0 2009 2010
Transitokuljetukset 2017
Kauppa 2018 Handel Trade Transitokuljetukset 2017 Mrd. 1,6 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2014-2017 tuhatta tonnia 140 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 120 100 80 60 40 20 0 01 02 03 04 05 06
Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2017
Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 217 5 % Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 26 217 4 3 2 1 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Itään suuntautuva maantietransito v.2002
SVT Ulkomaankauppa 2003:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Itään suuntautuva maantietransito v.2002 Maantietransito; vienti itään v. 2002 toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön 447 (30 %) Elintarvikkeet
Transitokuljetukset, tammikuu 2014
Kauppa 2014 Handel Trade Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2012-2014 250 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10
Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010
Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin vuonna 2010 (1000 tonnia) Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet; 155; 8 % Autot;
Rajaliikennetilasto 2016
Kauppa 2017 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2016 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2009 2016 300 250 200 150 100 50 0 2009 2010
Ulkomaankaupan kuljetukset 2017
Kauppa 2018 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,0; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,4; 0,8 % Muut kuljetukset;
Transitokuljetukset 2016
Kauppa 2017 Handel Trade Transitokuljetukset 2016 Mrd. 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2013-2016 tuhatta tonnia 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 01
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa
Kauppa 2011 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Suomen metsäteollisuusvienti ja tuonti v. 2004-2011(1-3) 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010
Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011
Kauppa 2012 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvot maakunnittain v. 2011 Figur 1. Export och import efter landskap år 2011 Uusimaa - Nyland Itä-Uusimaa
Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2005
Ulkomaankauppa 2006:M05 Utrikeshandel Foreign Trade Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2005 Kuvio 1. Korkean teknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2005 14 12 10 8 6 4 2 Mrd. e Tuonti Vienti
Rajaliikennetilasto 2017
Kauppa 2018 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2017 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2010-2017 300 250 200 150 100 50 0 2010 2011
Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2004
Ulkomaankauppa 2005:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2004 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2004 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4
Rajaliikennetilasto 2018
Kauppa 2019 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2018 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2010-2018 300 250 200 150 100 50 0 2010 2011
Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2016
Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2016 50 Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 2006 2016 40 30 20 10 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011
VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia
Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 27.4.218 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 217 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Suomen
VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen
Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 2.3.217 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 216 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Suomen tavaraviennin
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN
Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2007:M01 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign Trade of goods by enterprise size 2006 Heinä-syyskuu Juli-september
Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2018
Kauppa 219 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 218 1 9 8 7 4 3 2 1 Kuvio 1. Ulkomaankaupan jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 26-218 26 27 28 29 21 211 212
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size
Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2013 Loka-joulukuu Oktober-december