Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods"

Transkriptio

1 Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 206 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods 206 Lokakuu Oktober October VIENTI LASKI KUUSI PROSENTTIA LOKAKUUSSA Vienti EU-maihin oli heikkoa, vienti EU:n ulkopuolelle kasvoi Suomen tavaraviennin arvo oli lokakuussa n ennakkotilaston mukaan lähes 4,5 miljardia euroa, eli kuusi prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Tuonnin arvo laski kolme prosenttia lokakuussa ja oli hieman alle 4,7 miljardia euroa. Tammi-lokakuun viennin arvo laski viisi prosenttia vuoden takaisesta. Yhteenlaskettu tuonnin arvo vuoden alusta ei juuri muuttunut verrattuna viime vuoteen. Kauppatase oli lokakuussa 90 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tammi-lokakuussa kauppataseen alijäämää tuli jo 2, miljardia euroa. Viime vuoden lokakuussa kauppatase oli 54 miljoonaa euroa alijäämäinen, ja tammi-lokakuun vaje oli tuolloin miljoonaa euroa. Koneiden ja laitteiden viennin arvo laski jyrkästi lokakuussa. Kuljetusvälineiden viennin lasku oli niin ikään huomattavaa. Laskua selittää osittain helikopteri- ja lentokonetoimituksista johtunut vahva vertailukuukausi. Myös kemianteollisuuden tuotteiden vienti oli vaisua lokakuussa. Metallien kokonaisvienti kääntyi viime kuukausien nousun jälkeen taas laskuun teräs- ja kupariviennin heikkouden vuoksi. Nikkelin vienti sen sijaan kasvoi selvästi. Kasvua vuoden takaisesta kirjattiin myös kojeiden ja mittareiden, sahatavaran, malmien ja paperimassan vientiin. Koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden tuonnin arvo laski viennin tavoin lokakuussa. Kemianteollisuuden tuotteiden tuonti oli myös laskussa. Metallien ja malmien tuonti kasvoi. Vienti EU-maihin laski lokakuussa 2 prosenttia ja tuonti EU:sta kuusi prosenttia. Samaan aikaan vienti EU:n ulkopuolelle nousi viisi prosenttia ja tuonti EU:n ulkopuolelta kaksi prosenttia. Tammi-lokakuussa vienti EU-maihin laski neljä prosenttia ja ulkokaupan vienti seitsemän prosenttia. Samalla ajanjaksolla tuonti EU-maista säilyi viime vuoden tasolla, kun taas tuonti EU:n ulkopuolelta laski kaksi prosenttia. Vienti Yhdysvaltoihin, Alankomaihin ja Kiinaan kasvoi lokakuussa. Vienti Venäjälle kääntyi syyskuun pudotuksen jälkeen taas kasvuun. Vienti Ruotsiin, Isoon-Britanniaan ja Saksaan heikkeni. Tuonti Yhdysvalloista ja Ranskasta laski lokakuussa jyrkästi. Loivempaa laskua tilastoitiin Saksasta ja Kiinasta tuontiin. Tuonti Alankomaista, Ruotsista ja Norjasta suureni. Helsinki Julkaistavissa klo Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava. Uppgifterna kan lånas med uppgivande av Tullen som källa. Quoting is encouraged provided Finnish Customs is acknowledged as the source.

2 Taulu - Tabell - Table : Vienti - Export - Exports , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * * * * Loka-Okt Muutos -7% -6% % -2% 2% -8% -8% 5% Kum Muutos -4% -5% -2% -4% 3% -4% -7% -7% Taulu - Tabell - Table 2: Tuonti - Import - Imports , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * * * * Loka-Okt Muutos -7% -3% -5% -6% 4% -7% -% 2% Kum Muutos -7% -0% -% 0% 3% % -6% -2% Taulu - Tabell - Table 3: Kauppatase - Handelsbalans - Trade balance , milj. euro - mill. euro Kuukausi Yhteensä - Totalt - Total EU yhteensä - EU totalt Euroalue - Euroområde Ulkokauppa - Externhandeln Månad EU total Euro zone External trade Month * * * * Kum * ennakkotieto, preliminära uppgifter, preliminary data ändring, change

3 Kuvio. Vienti, tuonti ja kauppatase kuukausittain Figur. Export, import och handelsbalans månadsvis Figure. Monthly export, import and trade balance Vienti Tuonti Tase Milj. e - Mill. euro Kuvio 2. Viennin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta Figur 2. Ändringar vid export jämfört med motsvarande månad föregående år Figure 2. Changes of export values by month compared with the same month of the previous year 40% 30% EU Euroalue Ulkokauppa Yhteensä 20% 0% 0% -0% -20% -30% -40% Kuvio 3. Tuonnin muutokset edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta Figur 3. Ändringar vid import jämfört med motsvarande månad föregående år Figure 3. Changes of import values by month compared with the same month of the previous year 40% 30% EU Euroalue Ulkokauppa Yhteensä 20% 0% 0% -0% -20% -30% -40%

4 Taulu 4: Viennin ja tuonnin kausitasoitetut arvot (milj. e) sekä muutos (%) edelliseen kuukauteen Tabell 4: Säsongsjusterade värden (milj. euro) vid export och import samt ändring (%) från föregående månad Table 4: The seasonally adjusted values (mill. euro) of export and import, as well as the change (%) from previous month KAUSITASOITETTU VIENTI - SÄSONGSJUSTERAD EXPORT - SEASONALLY ADJUSTED EXPORT År Månad Totalt Ändring EU totalt Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring KAUSITASOITETTU TUONTI - SÄSONGSJUSTERAD IMPORT - SEASONALLY ADJUSTED IMPORT År Månad Totalt Ändring EU total Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring

5 Taulu 5: Viennin ja tuonnin trendiluvut (milj. e) sekä muutos (%) edelliseen kuukauteen Tabell 5: Trendtal (milj. euro) vid export och import samt ändring (%) från föregående månad Table 5: Trend figures (mill. euro) of export and import, as well as the change (%) from previous month VIENNIN TRENDILUVUT - TRENDTAL VID EXPORT - TREND FIGURES OF EXPORT År Månad Totalt Ändring EU totalt Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring TUONNIN TRENDILUVUT - TRENDTAL VID IMPORT - TREND FIGURES OF IMPORT År Månad Totalt Ändring EU totalt Ändring Euroområde Ändring Externhandeln Ändring

6 Kuvio 4. Vienti (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi) Figur 4. Export (ursprunglig, säsongsjusterad och trend) Figure 4. Exports (original, seasonally adjusted and trend) Alkuperäinen - Ursprunglig - Original Kausitasoitettu - Säsongsjusterad - Seasonally adjusted Trendi - Trend Milj. e - Mill. euro Kuvio 5. Tuonti (alkuperäinen, kausitasoitettu ja trendi) Figur 5. Import (ursprunglig, säsongsjusterad och trend) Figure 5. Imports (original, seasonally adjusted and trend) Alkuperäinen - Ursprunglig - Original Kausitasoitettu - Säsongsjusterad - Seasonally adjusted Trendi - Trend Milj. e - Mill. euro Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla pyritään poistamaan aikasarjoista säännöllisenä toistuva kausivaihtelu. Trendisarjasta on poistettu myös epäsäännöllinen vaihtelu. Ulkomaankaupan sarjojen kausitasoituksessa sovelletaan Eurostatin suosittelemaa mallipohjaista TRAMO/SEATS -menetelmää. Tammikuun 204 ennakosta alkaen kausitasoituslaskennassa on käytössä uusi Demetraversio JDemetra+. Tämän johdosta joidenkin vanhojen kuukausien arvot ovat revisioituneet aiemmin laskettuihin nähden. Säsongsjustering är en kalkylmetod med hjälp av vilken man försöker eliminera regelbundet återkommande säsongvariationer från tidsserierna. Från trendserien har man också rensat bort de oregelbundna variationerna. I säsongsjusteringen av serier över utrikeshandel tillämpas en modellbaserad TRAMO/SEATS-metod som rekommenderas av Eurostat. Från och med januari 204 preliminära statistik har en ny version av Demetra, som används i beräkningen av säsongsjusterade export- och importvärden, tagits i bruk. Den nya versionen är JDemetra+. På grund av detta har några av de förra månadernas värden reviderats jämfört med tidigare beräknade. Seasonal adjustment is a statistical technique to remove the effects of seasonal calendar infl uences operating on a series. Irregular fl uctuations in the trend series have also been fi ltered off. The TRAMO/SEATS method recommended by Eurostat has been implement in the seasonal adjustment of the foreign trade series. Starting January 204 a new version of Demetra, the JDemetra+, has been implemented in calculating seasonal adjustments. As a result seasonal adjustments for some of the previous months have been revised.

7 Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 206 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods 206:E0, Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Kaarna, Anssi p Telasuo, Christina p Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi Lokakuun 206 kuukausitilasto julkaistaan Kaikki tilastot ja katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa n Internet-sivuilla Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-opas sekä kunkin tilaston kuvaus ja laatuseloste. Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja sekä logistiikkatilastoja on saatavissa maksutta ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä (ULJAS) uljas.tulli.fi ISSN = Suomen virallinen tilasto (painojulkaisu) ISSN = Suomen virallinen tilasto (pdf) ISSN-L = Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto ISSN = Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto (painettu) ISSN = Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto (verkkojulkaisu) Yhteystiedot: Opastinsilta 2 PL Helsinki Vaihde Tilastopalvelu tilastot@tulli.fi Kontaktuppgifter: Tullen Statistik Semaforbron 2 PB Helsingfors Växel Statistikservice statistik@tulli.fi Contact information: Finnish Customs Statistics Opastinsilta 2 PO Box 52 FI-000 Helsinki Exchange (0) Statistics service (0) statistics@tulli.fi

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 206 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 209 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 208 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 209 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 206 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 208 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 206 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 208 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 206 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 206 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 209 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 205 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 208 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 206 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 208 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 209 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 204 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the foreign trade of goods Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 203 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 202 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 200 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 2019 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary data on the foreign trade of goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 20 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotiedot Preliminära uppgifter om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2016 Loka-joulukuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Loka-joulukuu Oktober-december

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Huhti-kesäkuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2014 Tammi-maaliskuu Januari-mars

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 28 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 28 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 218 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 Kauppa 2013 Handel Trade Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 250 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2011-2013 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Jalometallien ulkomaankauppa

Jalometallien ulkomaankauppa Kauppa 2018 Handel Trade Jalometallien ulkomaankauppa Milj. e Kuvio 1. Jalometallien tuonti ja vienti v. 2011 2017 800 700 600 500 400 300 200 100 0 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 2,9; 6,8 % Rautatiekuljetukset; 0,5; 1,2 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002 SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2017

Transitokuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Transitokuljetukset 2017 Mrd. 1,6 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2014-2017 tuhatta tonnia 140 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 120 100 80 60 40 20 0 01 02 03 04 05 06

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,3; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,3; 0,7 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2018

Transitokuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Transitokuljetukset 2018 Mrd. 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2015 2018 tuhatta tonnia 80 70 60 50 40 30 20 10 0 01 02 03 04

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2016

Rajaliikennetilasto 2016 Kauppa 2017 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2016 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2009 2016 300 250 200 150 100 50 0 2009 2010

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2015

Rajaliikennetilasto 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2015 350 1000 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (1000 kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2009-2015 300 250 200 150 100 50 0 2009 2010

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 % 100 Viennin jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,0; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,4; 0,8 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

2001 Tammikuu Januari January

2001 Tammikuu Januari January Ulkomaankauppa 2001:E01 Ennakkotiedot Preliminära uppgifter Preliminary Data 2001 Tammikuu Januari January MRD. MK Ulkomaankauppa kuukausittain 1/2000-1/2001 32 30 28 26 24 22 20 18 16 14 12 1/2000 2/00

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2016

Transitokuljetukset 2016 Kauppa 2017 Handel Trade Transitokuljetukset 2016 Mrd. 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2013-2016 tuhatta tonnia 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 01

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Ulkomaankauppa 2004:M06 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2003 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2017

Rajaliikennetilasto 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2017 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2010-2017 300 250 200 150 100 50 0 2010 2011

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2015

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2015 % Kuvio 1. Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 2005 2015 40 30 20 10 0 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9

Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9 Ulkomaankauppa 2004:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvon muutos yritysten kokoluokittain 2003/2002 1-9,

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2018

Rajaliikennetilasto 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2018 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2010-2018 300 250 200 150 100 50 0 2010 2011

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2014

Rajaliikennetilasto 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2014 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000 0 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot vuosina 2008 2014 2008 2009

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 216 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Mrd. e 16 Kuvio 1. Energiatuotteiden ulkomaankauppa 25-216(1-2) 14 12 1 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 215 Tuonti Vienti (1-2) 216

Lisätiedot

Transitokuljetukset, tammikuu 2014

Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kauppa 2014 Handel Trade Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2012-2014 250 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2016

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2016 Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2016 50 Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 2006 2016 40 30 20 10 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2017

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2017 Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 217 5 % Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 26 217 4 3 2 1 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 SVT Ulkomaankauppa :M1 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 1 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 199-1 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä Mrd mk Tuonti

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2012 Handel Trade Metalliteollisuuden ulkomaankauppa 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Kuvio 1. Metalliteollisuuden tuotteiden ulkomaankauppa v. 2001 2012 (1-2) Mrd. euroa 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvot maakunnittain v. 2011 Figur 1. Export och import efter landskap år 2011 Uusimaa - Nyland Itä-Uusimaa

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Ulkomaankauppa 2003:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Maantiekulj. (2,5 milj. t) 6,4 % Rautatiekulj. (0,6 milj. t) 1,6 % Muut kulj. (0,2 milj. t) 0,5 % VIENTI Laivakulj. (36,1

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2012 Handel Trade Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden tuonti ja vienti v. 2002-2012(1-6) 16 14 Mrd. e Tuonti Vienti 12 10 8

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2013 Loka-joulukuu Oktober-december

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2018

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2018 Kauppa 219 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 218 1 9 8 7 4 3 2 1 Kuvio 1. Ulkomaankaupan jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 26-218 26 27 28 29 21 211 212

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Milj.e Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 2006-2015 (1-11) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2014 (1-11)

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2000

Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M08 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 TUONTI Rautatiekulj. (11,7 milj. t) 20,4 % Muut kulj. (3,3 milj. t) 5,7 % Maantiekulj. (3,7 milj. t) 6,4 % Laivakulj.

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2012

Rajaliikennetilasto 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Rajaliikennetilasto 20 Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot vuosina 2004-20 450 000 400 000 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000 100 000 50 000 0 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito v.2002

Itään suuntautuva maantietransito v.2002 SVT Ulkomaankauppa 2003:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Itään suuntautuva maantietransito v.2002 Maantietransito; vienti itään v. 2002 toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön 447 (30 %) Elintarvikkeet

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin vuonna 2010 (1000 tonnia) Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet; 155; 8 % Autot;

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2017 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa v. 2005 2017 (1-8) 14 000 13 000 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2012

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2012 Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 20 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 20 Kuvio 1. Maantietransito; vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2006

Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2006 Kauppa 2007 Handel Trade Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2006 Kuvio 1. Korkean teknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2006 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4 2 0 1995 1996 1997 1998

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 2010 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 2004-2010(1-4) 12000 Milj. e 10000 8000 6000 4000 2000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2009 (1-4)

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2012

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2012 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvot maakunnittain v. 2012 Figur 1. Export och import efter landskap år 2012 Uusimaa - Nyland Varsinais-Suomi

Lisätiedot