KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä. Toimenpiteet ja vaikutukset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä. Toimenpiteet ja vaikutukset"

Transkriptio

1 KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä Toimenpiteet ja vaikutukset TAUSTATIETOA Aamujakelun jakoalue on jaettu neljään osaan: keskusta, itä, etelä ja länsi. Kullakin osalla on oma aluepäällikkönsä. Osat on jaettu jakajatiimeihin, joita on Pirkanmaalla 17. Jakajatiimi koostuu jakajasta, jotka työskentelevät maantieteellisesti samalla alueella. Lomien määräytymistä tarkastellaan tiimeittäin, eli tiimien sisällä kaikki jakajat eivät voi yhtä aikaa olla lomalla. Tavoitteena on mahdollisimman pitkät lomitussuhteet, jolloin työn jälki on hyvää eikä paperisotaa tarvitse käydä läpi moneen kertaan saman henkilön kohdalla.

2 LOMITTAJATARVE Keväällä 2008 Aamujakelu Oy:ssä työskenteli n. 480 vakituista jakajaa Vuosilomaviikkoja heille kertyi yhteensä noin 2250 viikkoa Vuosilomien lisäksi lomittajia tarvittiin paikkaamaan uudehkoille jakajille annettuja palkattomia lomajaksoja. Näistä kertyi yhteensä n. 100 lomaviikkoa. Arvioimme, että tulemme tarvitsemaan kaikkiaan 180 lomittajaa. TYÖKALUT Käytössä on rekrytointijärjestelmä, johon sähköiset hakemukset jätetään suoraan, pääsääntöisesti Aamulehden verkkosivujen kautta. Järjestelmässä voi olla useita kohdennettuja hakuja, joten lomittajahakemukset saadaan lokeroitua omaksi ryhmäkseen. Järjestelmässä on haku toiminto, jolla voidaan etsiä esim. tietylle alueelle hakeneet, tai ne hakijat, joilla on auto käytössä. Myös postitse tulleet hakemukset täytetään järjestelmään.

3 POHJATYÖ Pohjatyön kesän rekrytointia varten tekevät tahoillaan jakajat, aluepäälliköt ja rekrytointi. Projekti alkaa tammikuussa. TAMMIKUU: HELMIKUU: Aluepäälliköt lähettivät jakajille tiedustelut lomatoiveista tammikuun loppupuolella. Rekrytointi aukaisi kesätyöntekijähaun MOLsivustolle. Jakajat palauttivat kesälomatoiveensa aluepäälliköille mennessä. Rekrytointi osallistui Kesätyötorimessuille Messuilta hakemuksia kertyi n. 250 kappaletta. Osa lomittajista pääsi aloittamaan työt tekemällä viimeisiä talvilomia. Projekti jatkuu MAALISKUU HUHTIKUU Aluepäälliköt kävivät lomatoiveet läpi. Rekrytointi konsultoi ongelmakohdissa. Lomat sorvattiin niin, että ne olisivat toimiva kokonaisuus. Jakajien lomatiimit. Rekrytointi julkaisi lehdissä kesätyöpaikkailmoitukset. Ilmoitukset olivat kahden peräkkäisen sunnuntain lehdissä. Haku julkaistiin myös opiskelijalehdissä. Aluepäälliköt vahvistivat jakajien vuosilomien ajankohdat ja postittivat tiedon jakajille. Rekrytointi järjesti yleiset infotilaisuudet kaikille kesätyötä hakeneille. Rekrytointi sopi työt vanhoille lomittajille. Myös vakituisten sijaisten työt sovittiin kesän ajalle. Haastattelut aloitettiin. Epäsopivat hakijat (esim. liian lyhytaikaista työtä hakevat) saivat tiedon hylkäämisestä.

4 TOUKOKUU KESÄKUU Jakajat järjestivät kevään viimeiset tiimit. Tiimeissä keskityttiin huolehtimaan siitä, että jakokirjat ovat lomittajia varten kunnossa sekä ulkoisesti että sisällöltään. Haastattelut jatkuivat. Toukokuun alusta alkavien lomien lomittajat aloittivat työt opastuksella ja harjoitteluilla. Toukokuun puolen välin jälkeen haastattelut oli tehty. Hakijoille lähetettiin tieto hyväksymisestä/hylkäämisestä sähköpostilla. Hyväksytyt saivat tarkemmat tiedot ajankohdista töiden aloittamista mukailevassa rytmissä. Valittujen päiväopastukset pienryhmissä (2 4 henkilöä), yöharjoittelut omilla piireillä sekä työsuhteiden alkaminen. MITÄ HYVÄÄ? Infotilaisuuksien avulla pystyimme tiedottamaan mahdollisimman monelle hakijalle palkkauksesta, työvuorokierrosta sekä muista lehdenjakajan toimenkuvaan liittyvistä asioista samalla kertaa. Infoissa kävi yhteensä n. 220 henkilöä, joten rekrytoinnin työaikaa säästyi huomattavasti. Samalla hakijoiden joukosta karsiutuivat ne, jotka olivat saaneet esim. jo toisen kesätyöpaikan. Työhön opastaminen pienryhmissä oli tehokasta ja säästi kustannuksia. Lomien suunnittelu niin, että ne muodostavat hyviä työputkia, mahdollistaa lomittajien pitkät sopimukset. Se sekä säästää aikaa ja vaivaa että sitouttaa tekijät töihinsä.

5 Pitkät lomitussopimukset karsivat myös harjoittelu ja perehdytyskustannuksia sekä jakovirheitä. Pitkien sopimusten myötä kesän rekrytointien lukumäärä on ollut jatkuvasti laskeva: vuonna 2006 :240 työsopimusta kesälomittajille vuonna 2007: 211 työsopimusta vuonna 2008:181 työsopimusta MITÄ HUONOA? Pitkissä sopimuksissa on myös riskinsä; jos vakituinen jakaja lopettaa työsuhteensa ennen kuin sovittu vuosiloma on pidetty, pahimmillaan lomittajalle joudutaan maksamaan palkkaa tyhjästä. Tilanne konkretisoitui kesän 2008 aikana kahdesti. Molemmilla kerroilla lomittajalle löytyi korvaavaa työtä sairaslomien paikkaajana.

6 Tavoitteet tulevaisuudessa Tavoitteena on, että sopimusten keskipituus olisi lomittajilla olisi tulevaisuudessa vähintään 15 viikkoa, jolloin jokainen lomittaja tekee ainakin kolmen jakajan loman. Tämä tarkoittaa, että lomittajasopimuksia tehtäisiin kesän aikana 155 kappaletta.

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009 OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009, n = 315 1 Tiivistettynä 2 Keskeiset tulokset 3 Kuvat 1 TIIVISTETTYNÄ Rakennusalaa opiskelee yliopistotasolla enemmän ja lahjakkaampaa ainesta kuin aikoihin. Työnteko

Lisätiedot

VUOSILOMALAIN UUDISTUS HE 213/12 vp

VUOSILOMALAIN UUDISTUS HE 213/12 vp VUOSILOMALAIN UUDISTUS HE 213/12 vp MIKÄ MUUTTUU? 1. Loman siirto-oikeus: A. Vuosilomalain mukaisen loman aikana alkavaan työkyvyttömyyteen liittyvä seitsemän päivän karenssi poistuu ja B. Tes-perusteisten

Lisätiedot

Rekrytointiprosessin kehittäminen Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Rekrytointipäällikkö Marja Hietamäki 30.5.2011

Rekrytointiprosessin kehittäminen Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Rekrytointipäällikkö Marja Hietamäki 30.5.2011 Rekrytointiprosessin kehittäminen Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Rekrytointipäällikkö Marja Hietamäki 30.5.2011 Ripaus teoriaa - näin se tapahtuu teoriassa Prosessien kehittämisessä on kyse nopeasta

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY VASTUULLINEN KESÄDUUNI 20 -KYSELY TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.5.20 kesäduuni 20 - kysely / T-Media Oy 2 TAUSTAMUUTTUJAT Mukana vastuullinen kesäduuni 20 -kampanjassa Työnantajan tyyppi Työnantajan koko

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi.

Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi. HYVÄ HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJA Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi. Tuntilistat Työnantajat palauttavat

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner-Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely

Yksityishammaslääkärikysely Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa k 007 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (67 kpl,

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2008 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2282 kpl,

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Kandien kesätyöt 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kandien kesätyöt 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Kandien kesätöitä tutkittiin Lääkäriliiton Opiskelijatutkimuksen

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö 13.5.2011

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö 13.5.2011 VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY Suomen lasten ja nuorten säätiö 13.5.2011 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Vastuullinen kesäduuni 2011 kysely toteutettiin työnantajille keväällä 2011. Kyselyssä selvitettiin

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN OPPISOPIMUSTOIMEN PERUSTAMINEN KESKUSKEITTIÖLLE Sosltk 01.03.2016

Lisätiedot

ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS. Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti)

ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS. Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti) ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti) 1. Yrityksemme päätoimiala on Fotokauppa 8,7 % Huonekalukauppa 3,7 % Kirjakauppa 9,5 % Kulta ja kellokauppa

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU

SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU 1 (5) Lomituspalveluiden tarkoitus on turvata maatalousyrityksen keskeytymätön toiminta yrittäjän lomaajaksi. MYEL-vakuutetuilla kotieläinyrittäjillä on oikeus 26 maksuttomaan

Lisätiedot

Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014

Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014 Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014 Kysely koskee yrityksen / organisaation henkilöstöä Suomessa 1 YRITYKSEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA ENNUSTE llmoittakaa yrityksenne palveluksessa olevan henkilöstön lukumäärä

Lisätiedot

Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta.

Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Vuosiloma Lomanmääräytymisvuosi Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Lomakausi 2.5. 30.9. välinen aika. Täysi lomanmääräytymiskuukausi Kalenterikuukausi,

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI, YHTEISÖLLINEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN HANKERAHA n:o 1160

LOPPURAPORTTI, YHTEISÖLLINEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN HANKERAHA n:o 1160 SAVONLINNAN HYVINVOINTITYÖRYHMÄ Paula Vilpponen YTHS, Savonlinnan toimipiste Kuninkaankartanonkatu 7 57100 Savonlinna LOPPURAPORTTI, YHTEISÖLLINEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN HANKERAHA n:o 1160 LÄHDE LIIKKUMAAN

Lisätiedot

SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014. www.hlu.fi 1

SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014. www.hlu.fi 1 SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014 1 Yhdistyksen maksamat korvaukset Palkka ja luontoisedut tehtävä ennakonpidätys ja vähennettävä sivukulut Työkorvaus => yrittäjälle maksettava ei sivukuluja ennakonpidätys,

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2013 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys lokakuussa 2013 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset

VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset VETURI V Ryhmätöiden tuotokset Tuotettu Kurussa 7.-8.4.2006 Teema 1: Callidus-tuutorointi Vetäjät: tutorsihteeri Heidi Kerbs, HAMOK ja tutorvastaava Jari Nurmi, RANKA 1.1 AMK:N ROOLI (rahoitus? yhteistyökumppanit?

Lisätiedot

ZA4889. Flash Eurobarometer 258 (Attitudes of Europeans towards tourism) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4889. Flash Eurobarometer 258 (Attitudes of Europeans towards tourism) Country Specific Questionnaire Finland ZA4889 Flash Eurobarometer 258 (Attitudes of Europeans towards tourism) Country Specific Questionnaire Finland Eurobarometer FLASH- 258 D2. Minkä ikäinen olet? [_][_] vuotta vanha [ 9 9 ] [KIELTÄYTYMINEN/EI

Lisätiedot

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kysely kandien kesätöistä 2013 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä syyskuussa 2013.

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus 140 11.05.2015 Kaupunginhallitus 154 01.06.2015 Kaupunginhallitus 213 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 58 24.08.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 344/01.01.01.00/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot

Jatkossa vuosilomaa kertyy enintään kuuden kuukauden ajalta. Koska äitiys-,

Jatkossa vuosilomaa kertyy enintään kuuden kuukauden ajalta. Koska äitiys-, 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA: PERHEVAPAAN LOMAKERTYMÄ PIENENEE LOMALLA SAIRASTAMISEEN OMAVASTUU Eduskunta hyväksyi vuosilomalain muutoksen. Muutos rajaa äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan

Lisätiedot

Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2014 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä

Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2014 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2014 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä Mervi Flinkman Työvoimapoliittinen asiantuntija, sh, TtT Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2013 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely Perustiedot: - Kyselyaika 7. 15.3.2013 - Kysely lähetettiin yli 5 henkilöä työllistäville jäsenorganisaatioille (916) - Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

Perustiedot. Sukupuoli. Jäsenyys Lakimiesliitossa

Perustiedot. Sukupuoli. Jäsenyys Lakimiesliitossa 1 Sisällys Perustiedot... 3 Sukupuoli... 3 Jäsenyys Lakimiesliitossa... 3 Työnantaja ja työsuhde... 4 Toimialajakauma... 4 Yrityksen koko... 4 Työsuhteen kesto... 5 Työsuhteen laatu... 5 Palkka... 6 Palkkausmuoto...

Lisätiedot

Vuosilomalain muutokset. Mikko Nyyssölä

Vuosilomalain muutokset. Mikko Nyyssölä Vuosilomalain muutokset Mikko Nyyssölä Vuosilomalain muutokset Loman aikana alkavaan sairastumiseen liittyvä seitsemän päivän karenssi poistuu Muutos tulee voimaan 1.10.2013 Ei siis koske sitä ennen annettavia

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

Hyvä seura työnantajana

Hyvä seura työnantajana Hyvä seura työnantajana Vapaaehtoisuus, tuntityö, päätoimisuus mikä on tulevaisuus? Työsuhteinen työntekijä täydentää ja tukee vapaaehtoisuutta ei korvaa Seuran talous (omarahoitus, tuet) Työoikeudelliset

Lisätiedot

AVUSTAJIEN TYÖAIKOJEN HALLINTA

AVUSTAJIEN TYÖAIKOJEN HALLINTA Heikki Aulio 24.02.2015 1 (5) AVUSTAJIEN TYÖAIKOJEN HALLINTA Henkilökohtaisten avustajien työaikojen suunnittelu ja hallinta on työlästä, jos avustettavalla on useampia avustajia. Siksi olenkin toteuttanut

Lisätiedot

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016

Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kaupunginhallitus 3.10.2016 Liite 2 363 Henkilöstösäästöt Raportti 10/2016 ja hankintojen seuranta 7/ 2016 Kh 3.10.2016 Raportti lokakuussa 2016 Eläkkeelle jää vuonna 2016 (tammi-joulukuu) 81 työntekijää

Lisätiedot

Miten KaPA ja Suomi.fi toteutetaan Tampereen kehyskunnissa Ohjausryhmälle

Miten KaPA ja Suomi.fi toteutetaan Tampereen kehyskunnissa Ohjausryhmälle Miten KaPA ja Suomi.fi toteutetaan Tampereen kehyskunnissa Ohjausryhmälle 2.2.2017 Tampereen kehyskuntien KaPA-projekti KaPA käyttöönottoprojekti Matti Toni Arto, Topi Sari, Projektipäällikkö Jarmo Hagman

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2016 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2016 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille 1 2 Määräaikaiset työsuhteet - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille Uuden yliopistolain (558/2009) voimaantulon

Lisätiedot

TEKNIIKAN ALAN TOHTORIT TYÖMARKKINOILLA

TEKNIIKAN ALAN TOHTORIT TYÖMARKKINOILLA TEKNIIKAN ALAN TYÖMARKKINOILLA Sisältö: Tutkinnon suorittaneiden määrä (Tilastokeskus) Tutkinnot (Opetushallitus) TEK työmarkkinatutkimus (TEK 10/2014) Työttömyyskehitys (TEM) Työttömyystutkimus (TEK 2013-2014)

Lisätiedot

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista 2.9.2009 ERHE-hanke Paloilmoitinhälytykset 2003-08 Pitkän aikavälin tavoite: puolittaa vuoden 2003 lukumäärä 22000 21000 20000 Paloilmoitinhälytysten

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2015 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

Pääkäyttäjäpäivä 2.10.2012. Risto Kökkö

Pääkäyttäjäpäivä 2.10.2012. Risto Kökkö Pääkäyttäjäpäivä 2.10.2012 Risto Kökkö Esityksen sisältö Uusia tuotteita Asiakastukijärjestelmä Rekku Versio 5.7:n uutuudet XML-syöte Monipuolinen räätälöitävä vaihtoehto RSS-syötteelle Voidaan määritellä

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t

Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t Elokuu Täydennyshaun tulokset Jälkiohjaus Tiedonsiirto koulutusten järjestäjien

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Kuntarekry.fi 21.5.2014. KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen

Kuntarekry.fi 21.5.2014. KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen Kuntarekry.fi 21.5.2014 KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen 1 19.5.2014 Kuntien eniten käyttämä sähköinen palvelu vuodesta 2010 740 000 työhakemusta 50 000 rekrytointia 310 000 lyhytaikaista sijaisuutta

Lisätiedot

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017 2017 JOULUKUU 2017, SIVU 13 TAMMIKUU 2017, SIVU 2 MARRASKUU 2017, SIVU 12 12 1 HELMIKUU 2017, SIVU 3 11 2 LOKAKUU 2017, SIVU 11 10 3 MAALISKUU 2017, SIVU 4 SYYSKUU 2017, SIVU 10 9 4 HUHTIKUU 2017, SIVU

Lisätiedot

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ 18.5.217 SELVITIMME SYITÄ, MIKSI OSITTAINEN VANHUUSELÄKE ON SUOSITTU Osittainen vanhuuseläke on ollut suosittu eläkelaji ja saimme neljännesvuodessa enemmän

Lisätiedot

Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa

Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa 1 Soveltamisala Tätä prosessikuvausta sovelletaan silloin, kun henkilö palkataan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden pituiseen

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on uutta osaamista vaativa muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme

Lisätiedot

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Satu Vennala Henkilöstöresurssipäällikkö Ravintolatoimiala HOK-Elanto Liiketoiminta Oy Kokkeja Filippiineiltä,

Lisätiedot

Lasinkeräilijän Blogi

Lasinkeräilijän Blogi Sivu 1/8 Jaa muille Ilmoita väärinkäytöstä Seuraava blogi» Luo blogi Kirjaudu sisään Lasinkeräilijän Blogi Etusivu Lasinkeräilijän linkit Avainsanat INFO Lasinkeräilijän kalenteri SUNNUNTAI, 22. HUHTIKUUTA

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on uutta osaamista vaativa muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme

Lisätiedot

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu (Alustava aikataulu, täydentyy sitä mukaa kun kuntien kanssa saadaan sovittua asioista) Hankeaika: 1.10.2013-31.10.2014 (+ 30.9.2013) Syyskuu Länsi-Pohjan

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN. YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä

Lisätiedot

Resurssipoolin rakentaminen

Resurssipoolin rakentaminen Resurssipoolin rakentaminen Oma koti osakokonaisuuden loppuseminaari 16.9.2015 Projektipäällikkö Sirkku Kallio 2 Kouvolan kaupunki Kuuden kunnan liitos v. 2009 Asukkaita n. 86 500 Junalla n. 1h Venäjän

Lisätiedot

28.1.2014. Pauliina Kovanen

28.1.2014. Pauliina Kovanen 28.1.2014 Pauliina Kovanen Tarvittaessa ei palkanmaksua ilmoitus verohallintoon TVR:lle myös kausityönantajailmoitus Joulu-tammikuu: Kokonaispalkkojen ilmoitus vakuutusyhtiöille (työttömyysvakuutus TVR,

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 24 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 11.1.2012 20.1.2012 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kh 7.12. 2015

MYNÄMÄEN KUNTA Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kh 7.12. 2015 1 Päivitetty ohje MYNÄMÄEN KUNTA Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kh 7.12. 2015 POISSAOLOJEN ILMOITUSKÄYTÄNTÖ JA PALKATTOMIEN VIRKAVAPAUKSIEN / TYÖLOMIEN MYÖNTÄMISESSÄ NOUDATETTAVAT PERIAATTEET 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 17 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

OSA-AIKATYÖ (ulkomaanliikenteen kauppa-aluksia koskeva sopimus)

OSA-AIKATYÖ (ulkomaanliikenteen kauppa-aluksia koskeva sopimus) LIITE 5.1 OSA-AIKATYÖ (ulkomaanliikenteen kauppa-aluksia koskeva sopimus) 1 OSA-AIKATYÖNTEKIJÄ Osa-aikatyöntekijällä tarkoitetaan henkilöä, johon sovelletaan merityöaikalakia (296/76) ja jonka säännöllinen

Lisätiedot

HAKUJA JA AIKATAULUJA 2012

HAKUJA JA AIKATAULUJA 2012 HAKUJA JA AIKATAULUJA 2012 1.2.2012 Kv-vaihdon palvelut PVM Tapahtuma Paikka Huom! Lisätietoja TAMMIKUU 9.-10.1.2012 Welcome Desk / Welcome Fair kvopiskelijoille tba Maarit Haukka 9.-11.1.2012 Orientation

Lisätiedot

LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI

LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI luonnos 18.5.15 AN/RR Työryhmätyöskentelyn tavoite Luoda asiakaslähtöiset ja yhdenvertaiset integroidut sosiaali

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %.

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %. 10.10.2007 TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Sopimuskausi 1.10.2007 31.1.2010 Palkankorotukset 1.10.2007 Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %. 1.3.2008 Otetaan

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN KESKEISET TYÖTTÖMYYSPROSENTIT 15 KUUKAUDEN AIKAJANALLA

MIKKELIN KAUPUNGIN KESKEISET TYÖTTÖMYYSPROSENTIT 15 KUUKAUDEN AIKAJANALLA Kaupunginhallitus 18.1.2016 Liite 1 10 MIKKELIN KAUPUNGIN KESKEISET TYÖTTÖMYYSPROSENTIT 15 KUUKAUDEN AIKAJANALLA Kaupungin työttömyysprosentit kuvataan tässä esityksessä suhteessa koko maahan ja Etelä-Savoon.

Lisätiedot

University Admissions -hakupalvelu Yliopistojen hakuseminaari 7.1.2008

University Admissions -hakupalvelu Yliopistojen hakuseminaari 7.1.2008 University Admissions -hakupalvelu Yliopistojen hakuseminaari 7.1.2008 University Admissions hakupalvelu Sini Saarenheimo, projektipäällikkö FUNIMA 1.0 hakujärjestelmä Miltä järjestelmä näyttää? Tekniset

Lisätiedot

Opiskelijatiedote - Studerande info 5.

Opiskelijatiedote - Studerande info 5. Metsäalan Asiantuntijat Skogsbranschens Experter 23. helmikuuta / 23. februari 2016 Opiskelijatiedote - Studerande info 5. HAAPA 2015 HAAPA eli metsäalan opiskelijoiden harjoittelupalkkauskysely tehtiin

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU

TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU ETUSIVU Kun tulet SOKU-järjestelmän (SOKU) etusivulle, näet listan avoimista työpaikoista. Yläpalkissa mustalla ympyröitynä on Kirjaudu-nappi Kun klikkaat sitä, pääset kirjautumissivulle.

Lisätiedot

VUOSILOMALAIN MUUTOKSET

VUOSILOMALAIN MUUTOKSET VUOSILOMALAIN MUUTOKSET Vuosilomalaki muuttuu 1.5.2013. Taustalla oli EU-tuomioistuimen päätös, jonka johdosta Suomen lainsäädäntö piti saattaa vastaamaan EU-lainsäädännön vaatimuksia. Lain muutos koskee

Lisätiedot

Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot

Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Kokonaistyöajassa olevat kansanopistot Uusi työaikamalli Kansanopistojen rehtorit 16.2.2010 Asiantuntija Salla Pyymäki Tuottavuus- ja palkkakilpailukykyohjelma Neuvottelutulos 8.2.2010 (hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Kuntarekry.fi palvelun työnhakijatietokanta

Kuntarekry.fi palvelun työnhakijatietokanta REKISTERISELOSTE/TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 1 Rekisterin nimi Kuntarekry.fi palvelun työnhakijatietokanta Tietokanta koostuu kohdistetuista rekrytoinneista, sijaisrekrytoinneista

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 33 Jakso 1 10 Maanantai 11 Tiistai 12 Keskiviikko 13 Torstai 14 Perjantai 15 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 16 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen

RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN. Vantaan kaupunki / Leena Lahtinen RAKENNETAAN YHDESSÄ LIIKKUVAMPAA LAPSUUTTA Johtajuus portin avaajana / OSAAMISEN JOHTAMINEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN ESIMIES Toimenkuva ja tehtävät YHTEISKUNNALLINEN JA ASIAKASVAIKUTTAVUUS ARVOT Kestäväkehitys

Lisätiedot

Boliden Harjavallan BOHA Platinum -harjoitusohjelma Malmista jalometalliksi Opiskelijasta metallinjalostajaksi

Boliden Harjavallan BOHA Platinum -harjoitusohjelma Malmista jalometalliksi Opiskelijasta metallinjalostajaksi Boliden Harjavallan BOHA Platinum -harjoitusohjelma Malmista jalometalliksi Opiskelijasta metallinjalostajaksi Boliden Harjavalta on osa ruotsalaista Boliden-konsernia. Boliden on johtava eurooppalainen

Lisätiedot

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja O OULUN (, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja III III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 26/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2013 Aika: 2 9.7.2013 klo 12.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen

Lisätiedot

Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi

Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry TeMe Suomen Teatteriohjaajien Liitto ry Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi 1. Tämä on Suomen Teatteriohjaajien Liiton suositus harrastajateatterikentän ohjaustariffiksi.

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki, Henkilöstöhallinto REKISTERISELOSTE kuntarekry.fi -palvelu 1/5 16.5.2012

Kaarinan kaupunki, Henkilöstöhallinto REKISTERISELOSTE kuntarekry.fi -palvelu 1/5 16.5.2012 kuntarekry.fi -palvelu 1/5 16.5.2012 1 Rekisterin nimi Kuntarekry.fi -palvelu 2 Rekisterinpitäjä A Kaarinan kaupunki / Henkilöstöhallinto Lautakunnankatu 4 20780 Kaarina Kaarinan kaupunki on rekisteröitynyt

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2014 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET

MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET LIITE 13 MAATALOUSLOMITTAJIA KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala ja sovellettavat määräykset Lomittajilla tarkoitetaan myös turkistuottajien lomituspalvelulaissa (1264/2009) tarkoitettuja paikallisyksikön

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

Ennakkoverolippumiehet

Ennakkoverolippumiehet Ennakkoverolippumiehet Pääsäännön yhteenveto 1. Infra-alalla ei tule käyttää ennakkoverolippumiehiä konekuskeina. 2. Jos otat tai olet ottanut henkilön ajamaan yrityksesi omistamaa työkonetta (esim. kaivukone,

Lisätiedot

Sote-valmistelijat

Sote-valmistelijat Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015 MUONION-ENONTEKIÖN ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kokousaika To 29.10.2015 klo 19.00 19.32 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Muonion kunnasta: Hietala Kosti, I vpj. Kangosjärvi Ulla-Maija

Lisätiedot

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO LAMKO Tutorvastaavanopas LAMKO SISÄLTÖ Tutorvastaavantehtävät...2 Tapaamiset...2 Vastaavientapaamiset...2 Alojentutortapaamiset...2 Tutorkansio...5 Kirjevalituille...5 Google-kalenteri...6 Tutorpassit...7

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

PALVELUKESKUS

PALVELUKESKUS - Palvelukeskus vastuualue hoitaa Jyväskylän yliopiston talousja henkilöstöhallinnon, hankehallinnon ja sihteeritoimintojen tehtäväkokonaisuuksia yhteistyössä yliopiston tiedekuntien, laitosten, erillislaitosten,

Lisätiedot

Palvelussuhteen hallinta. Kiekun infotilaisuus

Palvelussuhteen hallinta. Kiekun infotilaisuus Palvelussuhteen hallinta Kiekun infotilaisuus 12.5.2010 Sisältö Henkilöstöhallinnon prosessit Henkilöstöhallinnon järjestelmäkokonaisuus Keskeiset muutokset nykytilaan verrattuna Organisaatiorakenne Työroolit

Lisätiedot

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - työpaja

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - työpaja Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - työpaja 5.6.2014 Katariina Männikkö Jaana Saha Esityksen sisältö Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku- ja valintaprosessin keskeiset

Lisätiedot