8799/17 1 DPG LIMITE FI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "8799/17 1 DPG LIMITE FI"

Transkriptio

1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 8799/17 LIMITE CO EUR-PREP 23 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Neuvosto Asia: Eurooppa-neuvosto (22. ja 23. kesäkuuta 2017) Ehdotus päätelmiksi Valtuuskunnille toimitetaan oheisena neuvoston työjärjestyksen 2 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti ehdotus päätelmiksi. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja on valmistellut ehdotuksen tiiviissä yhteistyössä neuvoston puheenjohtajana kyseisellä puolivuotiskaudella toimivaa jäsenvaltiota edustavan Eurooppa-neuvoston jäsenen ja komission puheenjohtajan kanssa. o o o 8799/17 1

2 Eurooppa-neuvoston pääaiheena oli tänään Euroopan unionin vahvistaminen ja sen kansalaisten suojeleminen tehokkailla keinoilla, joilla torjutaan terrorismia ja kehitetään unionin yhteistä turvallisuutta ja puolustusta, turvataan unionin talouskehitys globalisoituneessa maailmassa ja suojellaan sen ulkorajoja. Vahvalla ja määrätietoisella unionilla pystymme parhaiten edistämään arvojamme ja etujamme, tukemaan sääntöihin perustuvaa monenvälistä järjestelmää ja kannustamaan kumppaneita myönteiseen ilmastopolitiikkaan. Se auttaa myös ohjaamaan globalisaatiota siten, että pystytään samalla sekä hyödyntämään avoimien markkinoiden edut että suojautumaan epäreiluilta käytännöiltä ja edistämään eurooppalaiselle elämäntavalle keskeisiä sosiaali-, ympäristö-, terveys- ja kuluttajansuojanormeja. Eurooppa-neuvosto osoittaa kunnioitusta 16. kesäkuuta 2017 menehtyneelle Euroopan kunniakansalaiselle Helmut Kohlille. I TURVALLISUUS JA PUOLUSTUS Sisäinen turvallisuus ja terrorismin torjunta 1. Eurooppa-neuvosto tuomitsee jyrkästi viimeaikaiset terrori-iskut ja toimii yhtenä rintamana ja vankkumatta terrorismin, vihan ja väkivaltaisten ääriliikkeiden torjumiseksi. Nämä iskut ovat vahvistaneet päättäväisyyttämme tehdä yhteistyötä EU:n tasolla, jotta voimme parantaa vahvistaa sisäistä turvallisuuttamme: aiomme torjua verkossa leviävää radikalisoitumista, koordinoida toimintaamme ehkäistäksemme ja torjuaksemme väkivaltaisia ääriliikkeitä ja puuttuaksemme niiden ideologiaan, estää terrorismin rahoitusta, edistää nopeaa ja kohdennettua tietojenvaihtoa eri lainvalvontaviranomaisten välillä ja parantaa tietokantojen yhteentoimivuutta. 2. Verkkotoimialalla on oma vastuunsa auttaa verkossa toimivan terrorismin ja rikollisuuden torjunnassa. Eurooppa-neuvosto odottaa EU:n internetfoorumin työn pohjalta, että toimiala kehittää uutta teknologiaa ja välineistöä, jolla parannetaan väkivaltaan yllyttävän sisällön automaattista tunnistamista ja poistamista. Se kehottaa käsittelemään sellaisten järjestelmien aiheuttamia haasteita, joiden avulla terroristit voivat viestiä tavoilla, joihin toimivaltaiset viranomaiset eivät pääse käsiksi, läpisalaus mukaan lukien. 8799/17 2

3 3. Pian odotettavissa oleva yhteisymmärrys EU:n rajanylitystietojärjestelmästä ja matkustustietojärjestelmän (ETIAS) viimeistely ennen vuoden vaihdetta luovat edellytykset järjestelmien nopealle käyttöönotolle ja parantavat näin ulkorajojen valvontaa ja sisäistä turvallisuutta. Tässä yhteydessä Eurooppa-neuvosto pyytää komissiota laatimaan mahdollisimman nopeasti ehdotuksen, jolla yhteentoimivuutta käsittelevän korkean tason asiantuntijaryhmän ehdotukset siirretään lainsäädäntöön. Eurooppa-neuvosto korostaa terroritekojen uhreille annettavan tuen merkitystä. 4. Meidän on vauhditettava yhteisiä ponnistelujamme tietojen jakamiseksi terrorismiin syyllistyvistä vierastaistelijoista ja kotimaassaan radikalisoituneista henkilöistä ja edistettävä poliittisia ja lainsäädäntötoimia uhkan hallitsemiseksi. Ulkoinen turvallisuus ja puolustus 5. Eurooppa-neuvosto toistaa sitoumuksensa vahvistaa EU:n yhteistyötä ulkoisen turvallisuuden ja puolustuksen alalla unionin ja sen kansalaisten suojelemiseksi ja rauhan ja vakauden edistämiseksi EU:n naapurustossa ja sen ulkopuolella. Kuten 18. toukokuuta ja 19. kesäkuuta annetuissa neuvoston päätelmissä todetaan, merkittävää edistymistä on saavutettu EU:n globaalistrategian täytäntöönpanossa turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla sekä EU:n ja Naton johtajien Varsovassa allekirjoittaman yhteisen julistuksen täytäntöönpanossa. Transatlanttiset suhteet sekä EU:n ja Naton yhteistyö ovat edelleen yleisen turvallisuutemme keskeisiä tekijöitä, joiden avulla voimme reagoida muuttuviin turvallisuusuhkiin, myös terrorismiin. Eurooppa-neuvosto ilmaisee tyytyväisyytensä siihen, että Helsinkiin perustettiin eurooppalainen hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus. 8799/17 3

4 6. Jäsenvaltioiden yhteisesti sopimien voimavarahankkeiden yhteinen kehittäminen vallitsevien merkittävien puutteiden korjaamiseksi ja tulevaisuuden teknologian kehittämiseksi on ratkaisevassa asemassa, jotta Eurooppa-neuvoston joulukuussa 2016 hyväksymä EU:n tavoitetaso voidaan saavuttaa. Eurooppa-neuvosto on tyytyväinen Euroopan komission tiedonantoon EU:n puolustusrahastosta, johon kuuluisi yhtäältä tutkimusosio ja toisaalta voimavaraosio, ja odottaa kiinnostuneena rahaston nopeaa toimintavalmiuteen saattamista. Se kehottaa sopimaan nopeasti Euroopan puolustusalan teollisen kehittämisen ohjelmaa koskevasta ehdotuksesta, jotta ohjelmaa voidaan alkaa toteuttaa ripeästi, ennen kuin kattavampia ohjelmia voidaan suunnitella keskipitkällä aikavälillä. Eurooppa-neuvosto kehottaa jäsenvaltioita määrittelemään sopivia voimavarahankkeita Euroopan puolustusrahastoa ja Euroopan puolustusalan teollisen kehittämisen ohjelmaa varten. Eurooppa-neuvosto kehottaa jäsenvaltioita selvittämään edelleen vaihtoehtoja voimavarojen yhteistä hankintaa varten Euroopan puolustusrahaston puitteissa vankkojen rahoitusmekanismien pohjalta. Tavoitteena on varmistaa, myös rajatylittävän yhteistyön avulla, että Euroopan puolustusalan teollinen perusta on kilpailukykyinen ja innovatiivinen koko EU:ssa, ja edistää EU:n puolustusyhteistyön laajenemista hyödyntämällä synergioita ja kanavoimalla EU:n rahoitusta jäsenvaltioiden rahoituksen tueksi. Euroopan puolustusalan teollinen kehittäminen edellyttää lisäksi EU:n tukea pk-yritysten investoinneille turvallisuusja puolustusalalla. Tässä yhteydessä Eurooppa-neuvosto palauttaa mieleen pyyntönsä, että Euroopan investointipankki selvittäisi toimia, joilla tuetaan investointeja puolustusalan tutkimus- ja kehittämistoimintaan. 8799/17 4

5 7. Eurooppa-neuvosto on yhtä mieltä siitä, että Euroopan turvallisuuden ja puolustuksen vahvistamiseksi vallitsevassa haastavassa geopoliittisessa ympäristössä ja EU:n globaalistrategiassa esitetyn tavoitetason saavuttamiseksi on tarpeen aloittaa osallistava ja kunnianhimoinen pysyvä rakenteellinen yhteistyö. Yhteistyöaikomusta koskeva ilmoitus lähetetään, kun on sovittu SEU 42 artiklan 6 kohdan ja 46 artiklan sekä pöytäkirjan nro 10 mukaisista yhteisistä vaatimuksista ja velvoittavista sitoumuksista. Jäsenvaltiot laativat kolmen kuukauden kuluessa luettelon laajemmista turvallisuus- ja puolustusalan sitoumuksista ja määrittävät niihin liittyvät tarkat aikataulut ja erityiset arviointimekanismit, jotta riittävät valmiudet omaavat jäsenvaltiot pystyvät suoriutumaan vaativimmista tehtävistä. Olisi myös määriteltävä konkreettisia yhteistyöhankkeita ja -aloitteita pysyvän rakenteellisen yhteistyön yhteisten tavoitteiden, sitoumusten ja kriteerien tueksi. 8. EU:n nopean toiminnan välineiden vahvistamiseksi Eurooppa-neuvosto on yhtä mieltä siitä, että taisteluosastojen käyttö olisi rahoitettava pysyvästi EU:n hallinnoimasta Athenejärjestelmästä yhteisenä kustannuksena. Se myös kehottaa neuvostoa vauhdittamaan työtään siviilikriisinhallinnan reaktiokyvyn parantamiseksi. 9. Eurooppa-neuvosto palaa näihin kysymyksiin jossakin tulevassa kokouksessaan. II PARIISIN ILMASTOSOPIMUS 10. Eurooppa-neuvosto vahvistaa lujasti EU:n ja sen jäsenvaltioiden sitoumuksen panna Pariisin ilmastosopimus täytäntöön nopeasti ja täysimääräisesti, osallistua sen ilmastorahoitustavoitteiden täyttämiseen ja johtaa edelleen ilmastonmuutoksen torjuntaa. Ilmastosopimus toimii kulmakivenä maailmanlaajuisille ponnistuksille, joilla ilmastonmuutosta pyritään torjumaan tehokkaasti, eikä sitä voida neuvotella uudelleen. Se on niin ikään avainasemassa kestävän kehityksen Agenda toimintaohjelman toteuttamisessa, jota äskettäin hyväksytty uusi kehityspolitiikkaa koskeva eurooppalainen konsensus myös edistää osana laajempaa pyrkimystä. EU tehostaa Pariisin ilmastosopimuksen puitteissa yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa ja erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien maiden kanssa osoittaen siten solidaarisuutta tuleville sukupolville ja kantaen vastuuta koko planeetasta. Eurooppa-neuvosto kehottaa neuvostoa ja komissiota tutkimaan kaikkia keinoja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. EU jatkaa tiivistä yhteistyötä kaikkien valtiosta riippumattomien toimijoiden kanssa maailmanlaajuisen ilmastotoimia koskevan ohjelman myönteisen esimerkin pohjalta. 8799/17 5

6 III TYÖLLISYYS, KASVU JA KILPAILUKYKY Sisämarkkinat 11. Eurooppa-neuvosto toistaa, että toimivat sisämarkkinat ja niiden neljä vapautta ovat tärkeitä kasvun tukemisessa, työpaikkojen luomisessa ja investointien ja innovoinnin edistämisessä. Lainsäätäjät ovat tehneet mahdolliseksi merkittävän edistymisen yhteisen tavoitteen saavuttamisessa eli strategioiden valmiiksi saattamisessa ja täytäntöönpanossa vuoteen 2018 mennessä. Jäljellä on kuitenkin vielä toteutusvajeita, jotka edellyttävät jatkossakin huomiota. Eurooppa-neuvosto korostaa sen vuoksi, että EU:lta ja sen jäsenvaltioilta tarvitaan lisätoimia, jotta päästään kesäkuun 2016 päätelmien mukaiseen tavoitetasoon sisämarkkinoiden, digitaalisten sisämarkkinoiden, pääomamarkkinaunionin ja energiaunionin suhteen. Tältä osin se suhtautuu myönteisesti komission väliarviointiin digitaalisista sisämarkkinoista ja pääomamarkkinaunionia koskevasta toimintasuunnitelmasta. Voimassa olevan lainsäädännön ripeä täytäntöönpano ja parempi noudattamisen valvonta ovat myös avainasemassa, jotta saavutetaan Euroopan sisämarkkinoiden hyödyt. Neuvosto raportoi kesäkuun 2018 Eurooppaneuvostolle edistymisestä sisämarkkinoiden ja kaikkien sen osa-alueiden syventämisessä ja täytäntöönpanossa sekä täytäntöönpanon varmistamisessa. Eurooppa-neuvosto pyytää komissiota pohtimaan edelleenkin innovatiivisia tapoja tarttua uusiin mahdollisuuksiin, haasteisiin ja jäljellä oleviin esteisiin. 12. Eurooppa-neuvosto panee merkille toukokuussa 2017 annetut neuvoston päätelmät, joissa pyydettiin laatimaan EU:n tuleva teollisuuspolitiikan strategia, ja korostaa teollisuuden keskeistä roolia merkittävänä kasvun, työllisyyden ja innovoinnin moottorina Euroopassa. Aiempien päätelmiensä mukaisesti se perää konkreettisia toimia, jotta voidaan varmistaa sisämarkkinoiden vahva ja kilpailukykyinen teollinen perusta. 13. Eurooppa-neuvosto panee merkille edistymisen Euroopan strategisten investointien rahaston osalta ja pyytää lainsäätäjiä sopimaan pian rahaston voimassaoloajan pidentämisestä ja sen vahvistamisesta. 8799/17 6

7 Kauppa 14. EU pyrkii harjoittamaan vakaata kauppapolitiikkaa ja tukee avointa ja sääntöihin perustuvaa monenvälistä kauppajärjestelmää, jossa WTO:lla on keskeinen asema. EU uskoo vakaasti kaupan edistävän vaurauden ja työpaikkojen luomista ja haluaa sen vuoksi pitää markkinat avoimina ja torjua protektionismia. Se aikoo aktiivisesti edistää kunnianhimoista vapaakauppasuunnitelmaa maailmanlaajuisesti. Sitä varten se pyrkii edistämään aidosti tasapuolisia toimintaedellytyksiä ja valvoo edelleen valppaasti eurooppalaisen elämäntavan kannalta keskeisten normien, kuten ympäristö-, yhteiskunta-, terveys- ja kuluttajansuojanormien, noudattamista ja edistämistä. 15. Eurooppa-neuvosto on vakuuttunut siitä, että kauppa ja investointitoiminta voivat olla vapaita vain, jos ne ovat myös oikeudenmukaisia ja kaikkia osapuolia hyödyttäviä ja tuottavat vastavuoroista etua. Eurooppa-neuvosto kehottaa sen vuoksi lainsäätäjiä sopimaan ripeästi nykyaikaisista, WTO:n sääntöjen mukaisista kaupan suojatoimista, joilla voidaan vahvistaa EU:n kykyä puuttua tehokkaasti epäterveisiin ja syrjiviin kauppatapoihin ja markkinoiden vääristymiin. Se pyytää komissiota jatkamaan ripeästi työtä täydentävien toimenpiteiden osalta EU:n kauppatapojen ja suojatoimien tehostamiseksi ja niiden reaktiivisuuden lisäämiseksi. EU:n olisi myös varmistettava, että kauppakumppanimme ovat samalla tavalla avoimia julkisten hankintojen ja investointien alalla. Eurooppa-neuvosto pyytää komissiota tarkastelemaan, millä tavoin voitaisiin tunnistaa ja seuloa kolmansien maiden investointeja strategisiin aloihin, ottaen huomioon jäsenvaltioille kuuluva toimivalta. 16. Eurooppa-neuvosto kannustaa edistymään kaikissa meneillään olevissa neuvotteluissa, myös Meksikon ja Mercosurin kanssa, kunnianhimoisten ja tasapainoisten vapaakauppasopimusten solmimiseksi vastavuoroisuuden ja yhteisen edun periaatteiden pohjalta. Eurooppa-neuvosto panee tyytyväisenä merkille viimeaikaisen edistymisen Japanin kanssa käytävissä neuvotteluissa ja katsoo sen voivan tasoittaa tietä kohti varhaisessa vaiheessa saavutettavaa poliittista yhteisymmärrystä. Eurooppalainen ohjausjakso 17. Eurooppa-neuvosto yleisesti ottaen kannattaa maakohtaisia suosituksia neuvostossa käytyjen keskustelujen mukaisesti, joten vuoden 2017 eurooppalainen ohjausjakso voidaan saattaa päätökseen. 8799/17 7

8 IV MUUTTOLIIKE 18. Eurooppa-neuvosto on edelleen sitoutunut muuttoliikettä koskevaan unionin kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan, johon kuuluvat muun muassa ulkorajojen tehokas valvonta laittomien muuttovirtojen pysäyttämiseksi ja Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistaminen. Se on myös edelleen sitoutunut panemaan täysimääräisesti ja syrjimättömästi täytäntöön EU:n ja Turkin julkilausuman kaikilta osin. Kaikkia muuttoreittejä seurataan edelleen valppaasti. Aiomme edelleen vahvistaa ja käyttää täysimääräisesti eurooppalaisen raja- ja merivartioston ja muiden virastojen operatiivisia valmiuksia. 19. Ihmishenkien menetykset ja pääasiassa taloudellisista muuttajista koostuvat jatkuvat muuttovirrat keskisen Välimeren reitillä merkitsevät rakenteellista ongelmaa ja ovat edelleen vakava huolenaihe. EU:n ja sen jäsenvaltioiden on tehostettava Maltan julistuksen, kumppanuuskehyksen ja yhteisen Vallettan toimintasuunnitelman kaikkien kohtien toteutusta ja niiden koordinointia sekä tuettava niitä riittävillä taloudellisilla resursseilla. Alueellisen yhteystyön vahvistaminen etsintä- ja pelastustoimissa on yksi tärkeimmistä prioriteeteista. Libyan rannikkovartioston kouluttaminen ja varustaminen on yksi olennainen osatekijä EU:n lähestymistavassa, ja sitä olisi vauhditettava. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ovat edelleen tärkeitä kumppaneita muun muassa edistettäessä vapaaehtoista paluuta ja parannettaessa vastaanotto-olosuhteita. Lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa tehtävää yhteistyötä on vahvistettava muuttovirroista aiheutuvan paineen lievittämiseksi Libyan ja muiden naapurimaiden maarajoilla. Tuolla alueella kuten muuallakin on keskeisenä tavoitteena edelleen hajottaa ihmissalakuljetuksen ja ihmiskaupan liiketoimintamalli muun muassa valvomalla paremmin tiettyjen ihmissalakuljetuksessa ja ihmiskaupassa käytettävien varusteiden kauppaa. 20. On niin ikään jatkettava ponnistuksia todellisen edistymisen saavuttamiseksi palautuspolitiikan alalla. EU:n tasolla on viipymättä otettava käyttöön toimivia ja käytännönläheisiä takaisinottojärjestelyjä kolmansien maiden kanssa palauttamista koskevan uudistetun toimintaohjelman pohjalta hyödyntämällä kaikkia mahdollisia asiaa edistäviä keinoja, tarvittaessa myös arvioimalla uudelleen viisumipolitiikkaa kolmansiin maihin nähden, ja sopimalla asiasta Cotonoun sopimuksesta käytävien tulevien neuvottelujen yhteydessä. 8799/17 8

9 21. Eurooppa-neuvosto vahvistaa edelliset päätelmänsä Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistamisesta. Maltan puheenjohtajakaudella saavutetun edistymisen ansiosta vallitsee yhteisymmärrys siitä, että uudistetussa Euroopan yhteisessä turvapaikkajärjestelmässä on löydettävä oikea tasapaino vastuullisuuden ja solidaarisuuden välillä ja että sen on oltava riittävän vahva tulevista kriiseistä selviytymiseksi. Järjestelmän on oltava tehokas ja sen on kestettävä muuttopaineet, poistettava vetotekijät ja edelleen liikkuminen, oltava kansainvälisen oikeuden mukainen ja tarjottava riittävää tukea tilanteesta eniten kärsiville jäsenvaltioille. Komissiota pyydetään tutkimaan mahdollisia ratkaisuja, joilla voidaan lievittää etulinjassa oleville jäsenvaltioille koituvaa taakkaa. Jotta voitaisiin tehostaa kolmansien maiden kanssa tehtävää yhteistyötä ja ehkäistä uusia kriisejä, 'turvallisen kolmannen maan' käsite olisi saatettava tiukasti Geneven yleissopimuksen ja EU:n primaarioikeuden vaatimusten mukaiseksi, ottaen huomioon perussopimusten mukaiset EU:n ja jäsenvaltioiden toimivaltuudet. Eurooppa-neuvosto pyytää seuraavaa puheenjohtajavaltiota jatkamaan neuvotteluja tältä pohjalta komission aktiivisella tuella. V DIGITAALINEN EUROOPPA 22. Vuoden jälkipuoliskon työohjelmaa ja erityisesti Tallinnassa 29. syyskuuta 2017 järjestettävää digitaalihuippukokousta ajatellen Eurooppa-neuvosto korostaa olevan kaikista näkökulmista tärkeää muodostaa kunnianhimoinen digitaalinen visio Euroopalle, sen yhteiskunnalle ja taloudelle. Digitaalisuuteen on suhtauduttava kokonaisvaltaisesti, jotta voidaan kohdata neljännestä teollisesta vallankumouksesta aiheutuvat haasteet ja hyödyntää sen tuomat mahdollisuudet. Tämä edellyttää, että digitaalisten sisämarkkinoiden strategia pannaan täytäntöön kaikilta osin. Samalla meidän olisi tarkasteltava entistä laajemmasta näkökulmasta markkinoita, infrastruktuureja, yhteiskunnallisia ja kulttuurinäkökohtia, digitaalinen kuilu mukaan lukien, normeja ja standardeja, sisältöä ja dataa, investointeja, kyberturvallisuutta, sähköisiä viranomaispalveluja sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Eurooppa-neuvosto on tyytyväinen komission aikomukseen tarkistaa kyberturvallisuusstrategia ja ehdottaa uusia kohdennettuja toimia vuoden loppuun mennessä, jotta voidaan vastata nykyisiin ja tuleviin kyberturvallisuushaasteisiin. 8799/17 9

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2017 (OR. en) EUCO 8/17 CO EUR 8 CONCL 3 SAATE Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston kokous (22. ja 23. kesäkuuta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) EUCO 19/17 CO EUR 24 CONCL 7 SAATE Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston kokous (14. joulukuuta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

13939/16 paf/kr/pt 1 DPG LIMITE FI

13939/16 paf/kr/pt 1 DPG LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. joulukuuta 2016 (OR. en) 13939/16 LIMITE CO EUR-PREP 45 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Neuvosto Asia: Eurooppa-neuvosto (15. joulukuuta

Lisätiedot

Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät

Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät Bryssel, 9. maaliskuuta 2017 (OR. EN) Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmät Eurooppa-neuvosto käsitteli oheista asiakirjaa. Asiakirjaa kannatti 27 Eurooppa-neuvoston jäsentä, mutta konsensukseen

Lisätiedot

Eurooppa-neuvoston jäsenten antama Maltan julistus. muuttoliikkeen ulkoisista näkökohdista: keskisen Välimeren reitti

Eurooppa-neuvoston jäsenten antama Maltan julistus. muuttoliikkeen ulkoisista näkökohdista: keskisen Välimeren reitti Valletta, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) Eurooppa-neuvoston jäsenten antama Maltan julistus muuttoliikkeen ulkoisista näkökohdista: keskisen Välimeren reitti 1. Pidämme myönteisinä puheenjohtajavaltio Maltan

Lisätiedot

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:

Lisätiedot

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 23. maaliskuuta 2018 (OR. en) EUCO 1/18 CO EUR 1 CONCL 1 SAATE Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston kokous (22. maaliskuuta

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 15216/17 FAUXDOC 68 ENFOPOL 590 COMIX 809 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. lokakuuta 2014 (OR. en) 13525/14 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 12707/4/14 REV 4 Asia: Pysyvien edustajien

Lisätiedot

Bratislavan julkilausuma

Bratislavan julkilausuma Bratislava, 16. syyskuuta 2016 Bratislavan julkilausuma Kokoontuessamme tänään Bratislavassa eurooppalainen hankkeemme elää vaikeita aikoja. 27 jäsenvaltiota yhteen kokoavassa Bratislavan huippukokouksessa

Lisätiedot

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP

Lisätiedot

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) 9110/17 COMPET 336 IND 120 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10152/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

11226/16 vpy,tih/kr/pt 1 DPG LIMITE FI

11226/16 vpy,tih/kr/pt 1 DPG LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2016 (OR. en) 11226/16 LIMITE CO EUR-PREP 34 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Neuvosto Asia: Eurooppa-neuvosto (20. ja 21. lokakuuta

Lisätiedot

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B Bryssel, 18. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10368/1/19 REV 1 AGRI 306 VETER 36 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2044(BUD) 4.7.2017 TARKISTUKSET 1-11 Daniel Dalton (PE604.889v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi

Lisätiedot

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

6922/08 vpy,elv,js/el,mmy/sp 1 DG C 1

6922/08 vpy,elv,js/el,mmy/sp 1 DG C 1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. helmikuuta 2008 (04.03) (OR. en) 6922/08 COMPET 81 MI 78 SOC 131 CONSOM 26 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n ehd. nro: 15651/07

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2018 (OR. en) EUCO 17/18 CO EUR 22 CONCL 7 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston kokous (13. ja 14.

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 18. maaliskuuta 2016 (OR. en) EUCO 12/1/16 REV 1 CO EUR 3 CONCL 2 SAATE Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston kokous (17.

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2019 (OR. en) EUCO 1/19 CO EUR 1 CONCL 1 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston kokous (21. ja 22.

Lisätiedot

15375/16 paf/lr/hmu 1 DRI

15375/16 paf/lr/hmu 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. joulukuuta 2016 (OR. en) 15375/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper II) Neuvosto POLGEN 163 INST 521 CODEC 1849 PE 119 Ed. asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15083/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

11573/17 1 GIP LIMITE FI

11573/17 1 GIP LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. lokakuuta 2017 (OR. en) 11573/17 LIMITE CO EUR-PREP 40 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Neuvosto Asia: Eurooppa-neuvosto (19. lokakuuta

Lisätiedot

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi

Suomen EUpuheenjohtajuuskausi Suomen EUpuheenjohtajuuskausi - Maahanmuuttopolitiikan tavoitteet Annikki Vanamo-Alho 12.3.2019 Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämistä koskevien nykyisten strategisten suuntaviivojen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 20. kesäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät arktisesta alueesta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 20. kesäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät arktisesta alueesta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10400/16 COEST 166 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 20. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10062/19 ENFOPOL 289 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9635/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 24. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

15648/17 team/os/mh 1 DGD 1C

15648/17 team/os/mh 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. joulukuuta 2017 (OR. en) 15648/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 11. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (28.05) (OR. en) 10141/09 ENFOPOL 143 TELECOM 116 COMIX 421

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (28.05) (OR. en) 10141/09 ENFOPOL 143 TELECOM 116 COMIX 421 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (28.05) (OR. en) 10141/09 ENFOPOL 143 TELECOM 116 COMIX 421 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 27 RELEX 440 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3540. istunto (ulkoasiat/kehitys),

Lisätiedot

9111/16 pmm/vpy/pt 1 DG C 1

9111/16 pmm/vpy/pt 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2016 (OR. en) 9111/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7585/1/17 REV 1 LIMITE PUBLIC UD 82 ENFOCUSTOM 83 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7235/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 11 JAI 251 COMIX 145 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 7. ja 8. maaliskuuta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) 12710/17 PECHE 365 AGRI 510 AGRIFIN 101 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta 8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. joulukuuta 2018 (OR. en) 14795/18 OJ CONS 69 SOC 736 EMPL 551 SAN 432 CONSOM 341 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7935/17 CULT 34 RELEX 290 DEVGEN 54 COMPET 236 ENFOCUSTOM 92 EDUC 131 COHOM 46 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9645/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) 5782/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: EF 18 ECOFIN 68 JAI 73 COSI 13 COTER 11 RELEX 74 Euroopan komission

Lisätiedot

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) 5808/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 5590/17 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) 12670/16 FISC 141 ECOFIN 846 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Kehitysyhteistyöryhmä Päivämäärä: 7.2.2008 Vastaanottaja:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C

9665/15 vp/sj/jk 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9665/15 ENFOPOL 135 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5729/2/15 REV 2 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

MUUTTOLIIKE. Ulkoinen ulottuvuus

MUUTTOLIIKE. Ulkoinen ulottuvuus Eurooppa-neuvosto Bryssel, 15. joulukuuta 2016 SN 97/16 Eurooppa-neuvoston päätelmät muuttoliikkeestä, Kyproksesta ja Ukrainasta (15. joulukuuta 2016) I MUUTTOLIIKE Ulkoinen ulottuvuus 1. Eurooppa-neuvosto

Lisätiedot

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14795/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 14597/16 Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto JAI

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11170/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat EF 162 ECON 638 UEM 230 SURE

Lisätiedot

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) 9454/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9039/2/17 REV 2 Asia: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE

PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku

Lisätiedot

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.

LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305. 31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma

Lisätiedot

10111/16 eho/sj/mh 1 DG G 3 B

10111/16 eho/sj/mh 1 DG G 3 B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10111/16 UD 129 AELE 45 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 21. lokakuuta 2016 (OR. en) EUCO 31/16 CO EUR 8 CONCL 4 SAATE Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston kokous (20. ja 21. lokakuuta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) 13992/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 9.10.2014 2014/2816(INI) TARKISTUKSET 1-21 Olli Rehn (PE537.396v01-00) Euroopan unionin ja Georgian välisen assosiaatiosopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10535/11 SOC 422

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

15774/14 vpy/sj/kkr 1 DG D 2A

15774/14 vpy/sj/kkr 1 DG D 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 204 (.2) (OR. en) 5774/4 EJUSTICE 8 JUSTCIV 30 COPEN 296 JAI 90 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0374/22. Tarkistus. Arnaud Danjean, Manfred Weber PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0374/22. Tarkistus. Arnaud Danjean, Manfred Weber PPE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0374/22 22, Manfred Weber Johdanto-osan M a kappale (uusi) M a. toteaa, että parlamenttiin olisi perustettava pysyvä valiokunta, joka käsittelisi sisäistä turvallisuutta ja terrorismia, jotta

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

PUBLIC 16890/14 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto. (OR. en) 16890/14 LIMITE PV/CONS 71 RELEX EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia:

PUBLIC 16890/14 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto. (OR. en) 16890/14 LIMITE PV/CONS 71 RELEX EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2014 (OR. en) 16890/14 LIMITE PUBLIC PV/CONS 71 RELEX 1065 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3359. istunto (ULKOASIAT),

Lisätiedot

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 19. lokakuuta 2017 (OR. en) EUCO 14/17 CO EUR 17 CONCL 5 SAATE Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston kokous (19. lokakuuta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0270 (COD) 10460/16 EF 199 ECOFIN 636 CODEC 919 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) 13883/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00)

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9206/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 28 EDUC 184 JEUN 66 CULT 62 AUDIO 67 SPORT 37 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3541. istunto (koulutus,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston päätelmät Tunisiasta, jotka neuvosto hyväksyi istunnossaan 17. lokakuuta 2016.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston päätelmät Tunisiasta, jotka neuvosto hyväksyi istunnossaan 17. lokakuuta 2016. Euroopan unionin neuvosto Luxemburg, 17. lokakuuta 2016 (OR. fr) 13056/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat MAMA

Lisätiedot

10139/17 team/ip/km 1 DG D 2B

10139/17 team/ip/km 1 DG D 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10139/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-1230/5. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-1230/5. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta 23.11.2015 B8-1230/5 5 Johdanto-osan B kappale B. toteaa, että EU on kannattanut johdonmukaisesti vankkaa monenvälisiin sääntöihin perustuvaa lähestymistapaa kauppaan tunnustaen samalla, että myös kahdenvälisten,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto 13/06/2018-10:55 FAQS Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto Korkea edustaja Federica Mogherini ehdottaa tänään komission tukemana Euroopan rauhanrahaston (European Peace Facility, EPF) perustamista.

Lisätiedot

nro 26/ : "Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?".

nro 26/ : Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2019 (OR. en) 6752/19 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto UD 69 FIN 164

Lisätiedot

Coreperia pyydetään suosittelemaan neuvostolle, että se hyväksyisi tämän ilmoituksen liitteessä olevat neuvoston päätelmät.

Coreperia pyydetään suosittelemaan neuvostolle, että se hyväksyisi tämän ilmoituksen liitteessä olevat neuvoston päätelmät. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. helmikuuta 2011 (16.02) (OR. en) 6387/11 FREMP 13 JAI 101 COHOM 44 JUSTCIV 19 JURINFO 5 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Coreper/Neuvosto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje

Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Harri Laurikka Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi Twitter: @paaneuvottelija 18.03.2016

Lisätiedot

12880/15 elv/mmy/si 1 DG C 1

12880/15 elv/mmy/si 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Luxemburg, 12. lokakuuta 2015 (OR. en) 12880/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 12. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2018 (OR. en) EUCO 13/18 CO EUR 16 CONCL 5 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston kokous (18. lokakuuta

Lisätiedot