Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuonna 2017
|
|
- Taisto Virtanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vapaa-ajan lautakunta Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuonna / /2017 Vapaa-ajan lautakunta Valmistelija: kulttuurituottaja Jouko Kivirinta, puh. (02) ja vapaa-aikapäällikkö Hilpi Tanska, puh. (02) Vuoden 2017 määrärahaa avustuksiin on varattu yhteensä euroa. Avustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä 51 kappaletta. Hakemusten yhteissumma on euroa. Hakemuksista kohdeavustuksia on 38 kappaletta, yhteissumma euroa ja yleisavustuksia 13 kappaletta, yhteissumma euroa. Hakemuksista 31 % kohdistui musiikkiin, 24 % teatteriin, 27 % kuvataiteisiin ja 18 % muihin kulttuurin aloihin. Hakemukset ovat nähtävänä kulttuuriasiain yksikössä ja kokouksessa. Kohdeavustuksiin esitetään jaettavaksi euroa ja yleisavustuksiin euroa. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä, laki kuntien kulttuuritoiminasta /728. Valmistelussa on otettu huomioon erityisesti kaupungin kulttuurielämää elävöittävät uudet tuotannot ja kotikaupunkia esiintuovat tapahtumat myös kaupungin keskustan ulkopuolella. Kohdeavustusten valmistelussa ohjeena on ollut vapaa-ajan lautakunnan helmikuun kokouksessa hyväksymä linjaus siitä, että avustus on tarkoitettu ainoastaan taiteellisen sisällön tuottamiseen. Avustuksia jaettaessa huomioidaan erityiset ansiot ja taidot sekä edellytetään näyttöä harrastustoiminnasta tai taiteellisesta työskentelystä, vapaa-ajan ltk Koska määräraha on rajallinen, etusijalla avustuksen myöntämiseen ovat kulttuuriyhdistykset ja taiteilijat joko työryhmissä tai yksityisinä hakijoina. Avustuksia myöntämällä tuetaan taiteilijoiden moniammatillista yhteistyötä ja vahvistetaan taiteen kohtaamisen edellytyksiä myös laitoksissa. Näin huomioidaan sosiaalinen saavutettavuus. Avustuksella tuotettu toiminta viedään osaksi ihmisten arkea ja taiteen soveltavaa käyttöä edistetään etenkin lasten, nuorten, vanhusten ja maahanmuuttajien keskuudessa. Hakijalta edellytetään omaa rahoitusta ja aktiivista panostusta avustuksen kohteena olevan toiminnan toteuttamisessa.
2 Kohdeavustusta hakevat: Angelniemen kyläyhdistys ry. Nelipäiväisen runoleirin järjestämiseen Angelniemellä. Leirille otetaan 20 henkilöä. Haettava summa euroa leirin vetäjän palkkakustannuksiin Avustusta ei myönnetä. Avustus on tarkoitettu ainoastaan taiteellisen sisällön tuottamiseen, vapaa-ajan ltk Halme, Roosa Kohtaamisia nukketeatterin keinoin Kukonkallion vanhainkodissa. Vierailuesityksiä tehdään syksyn aikana 10 kertaa osastoilla Päivölä, Tyynelä, Arvola, Väinölä ja Ainola. Haetava summa euroa. Ehdotus euroa. Taiteellisen, terapeuttisen ja osallistavan nukketeatteriohjelman tuottamiseen ja esittämiseen palvelutalon asukkaille Houessou, Jaana Uusia alkuja -yksityisnäyttelyn valmistamiseen Galleria Kaariholviin Wiurilan kartanolla ajalle Haettava summa euroa. Yksityisnäyttelyn valmistamiseen Galleria Kaariholviin. Kinnunen-Riipinen, Lilja Kahden draamakokonaisuuden käsikirjoitukseen, dramatisointiin ja ohjaukseen. Suurisuuntainen draamakavalkadi Lutherin häät toteutetaan Helatorstaina Salon torilla. Syksyllä valmistuu revyy Viimeinen valokuva Perniön kunnantalon teatteristudioon. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Suurproduktion Lutherin häät -draaman ja revyyn Viimeinen valokuva käsikirjoitus-, dramatisointi ja ohjaustyöhön ja taiteellisen sisällön tuottamiseen. Kirakan kesäteatteri ry. Kirakan kesäteatterin kesän 2017 näytelmän Welcome to Perniö Mr. Woodson tuottamiseen. Haettava summa euroa. Teatteriesityksen valmistamiseen Kirakan kesäteatteriin Perniössä. Kisko-Seura ry. Kiskon kivimakasiinin kesäkonsertin Lasse Mårtensonin laulukirjasta tuotantokustannuksiin. Haettava summa euroa. Ehdotus: 500 euroa Kiskon kivimakasiinin kesätakonsertin järjestämiseen Kiskon Toijassa. Kuusjokiseura ry:n Viljamakasiinitoimikunta Kuusjoen Viljamakasiinin Metsä-näyttelyn esittelyn ja työpajojen järjestämiseen esikoululaisille, perhepäivähoidossa ja kotihoidossa oleville lapsille ja koululaisille. Vetäjinä FM Minna Leppäaro ja kuvataiteilija Tea Tikka. Haettava summa euroa
3 Metsä-aiheisen näyttelyn yhteydessä tehtävään työpajatoimintaan. Lind, Merja Salolaisen emalitaiteilija Eva Hidströmiä käsittelevän kulttuuri- ja taidehistoriallisen elämäkertakäsikirjoituksen kirjoittamiseen. Haettava summa euroa Eva Hidstömiä käsittelevän elämäkerran käsikirjoitustyöhön. Mamuschin-työryhmä : muusikko, säveltäjä Laura Naukkarinen, kuvataiteilija Keanne Van de Kreeke, ja kuvataiteilija, valokuvaaja Andréa Vannucchi Audiovisuaalisen teoksen Toisen sukissa valmistamineen. Teos rakentuu kokeellisesti valokuvasta, kuvituksesta, animaatiosta, videosta ja äänimaailmasta. Teos on taiteellinen, ei dokumentti. Tarina on fiktiivinen, mutta perustuu kertomuksista, videoista ja haastatteluista, joita on tehty alon alueen vastaanottokeskuksissa. Teos on suunnattu alakoulun lapsille. Haettava summa euroa. Monitaiteellisen audiovisuaalisen teoksen valmistamiseen ja toteuttamiseen ja levitykseen (koulut, kirjastot, nuortenkeskukset) Mathildedalin kulttuuriyhdistys ry. Järjestyksessä seitsemännen Ruukkipäivä-tapahtuman järjestäiseen Mathildedalin kylässä. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Yhteisöllisen kotiseutu- ja perinnepäivän toteuttamiseen Mathildedalin kylään. Meripirtin Kerho ry. Juhannusjuhlan järjestämiseen Villa Tallbackassa. Muinaistulien iltaan Niksaaressa ja kaivosmies-taiteilija Arvi Kavenin näyttelyn valmistamiseen ja muihin paikalliskulttuuriin liittyviin tilaisuuksiin. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Villa Tallbackan juhannusjuhlallisuuksien ja Särkisalon muinaistulien järjestämiseen ja perinteisten kotiseututilaisuuksien järjestämiseen Särkisälossa. Neljä vuodenaikaa -taiteilijatyöryhmä Kukonkallion hoivakodin Ainola-osaston elävöittäminen kuvataiteen keinoin. Muutostyöt suunnitellaan yhdessä henkilökunnan kanssa ja asukkat saavat osallistua muutostöihin kuntonsa mukaan. Haettava summa euroa. Vanhusten elämänlaatua parantavaan kuvataidetyöhön Kukonkallion hoivakodissa. Näytelmäpiiri Suonäpit ry. Suomusjärven kesäteatterin kesän 2017 näytelmän Täällä Jossakin tuotantokustannuksiin. Kuluva vuosi on teatterin 35. toimintavuosi. Haettava summa euroa.
4 Kesäteatteriesityksen valmistamiseen Suomusjärvellä. Perttelin Taideseura Vuosinäyttelyn valmistamiseen Kulttuuritalo Villiin syksyllä ja jäsenistön maalausharrastuksen ylläpitämiseen. Haettava summa 700 euroa. Ehdotus: 500 euroa Vuosinäyttelyn valmistamiseen Kulttuuritalo Villiin syys-, lokakuun vaihteessa Schukov, Anna Musiikkipedagogi Anna Schukovin 30-vuotistaiteilijajuhlakonsertin järjestämiseen. Haettava summa euroa Ehdotus: 500 euroa Taiteilijajuhlakonsertin järjestämiseen Salo - Lasten Laulukaupunki ry. Ohjelmallisten tilaisuuksien tuottamiseen Salon torille kesäsunnuntaipäiviksi Haettava summa euroa. Avustusta ei myönnetä. Yhdistyksen kanssa on tehty palvelusopimus ympärivuotisen lasten konsertti- ja toimintatapahtumien järjestämisestä Salossa. Salon Laulu-Sepot ry. Kuoron esiintymiseen Teijon kansallispuistossa pidettävässä Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumassa Kansallispuistossa kajahtaa Haettava summa euroa. Avustusta ei myönnetä. Yhdistykselle esitetään yleisavustusta. Kohdeavustusta voidaan myöntää vain hakijan vuotuisesta toiminnasta poikkeavaan toimintaan, vapaa-ajan ltk Salon Musiikkiluokkien Tukiyhdistys ry. Yhdistyksen 30-vuotisjuhlan merkeissä järjestettävään musiikkiluokkien yhteiseen konserttiin. Haettava summa euroa Ehdotus 0 euroa Avustusta ei myönnetä. Yhdistys on hakenut samaan tarkoitukseen avustusta Suomi 100 -juhlavuoden määrärahasta. Heille esitetään avustusta tästä määrärahasta. Salon Seudun Harmonikkakerho ry. Kerhon syksyllä järjestämään viikon pituiseen Workshop-työpajatoimintaan junioriorkesteritoiminnan käynnistämiseksi. Haettava summa euroa. Avustusta ei myönnetä. Yhdistykselle esitetään yleisavustusta. Kohdeavustusta voidaan myöntää vain hakijan vuotuisesta toiminnasta poikkeavaan toimintaan, vapaa-ajan ltk Salon Seudun Taideharrastajat ry. Yhdistyksen 20-juhlavuotisnäyttelyn järjestämiseen toukokuussa 2017, jäsenten yksityisnäyttelyihin ja maalauskurssiin yhteistyössä Muurlan opiston kanssa. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa
5 Maalausharrastuksen ylläpitämiseen ja taidenäyttelyiden järjestämiseen. Salon Taiteilijaseura ry. Seuran 50-vuotisjuhlavuoden 2018 tapahtumien suunnitteluun. Haettava summa euroa. Avustusta ei myönnetä. Yhdistykselle esitetään yleisavustusta. Kohdeavustusta voidaan myöntää vain hakijan vuotuisesta toiminnasta poikkeavaan toimintaan, vapaa-ajan ltk Salon Teatteri ry. Syksyllä valmistuvan Jekyll & Hyde -suurmusikaalin valo- ja äänitekniikan laitevuokriin ja toteutukseen. Haettava summa euroa. Avustusta ei myönnetä. Yhdistykselle esitetään yleisavustusta. Hakemus ei täytä avustusten jakoperusteita. Kohdeavustusta voidaan myöntää vain hakijan vuotuisesta toiminnasta poikkeavaan toimintaan, vapaa-ajan ltk Kohdeavustusta ei myönnetä laitehankintoihin, vapaa-ajan ltk Suominen, Erja Kirjoitus ja tutkimustyöhön aiheena Aateliskartanoiden katveessa Rahvaan ja aateliston suhde Salon seudun paikallisyhteisössä Haettava summa 500 euroa. Ehdotus 500 euroa Kirjalliseen ja tutkimukselliseen kotiseututyöhön. Teatteriyhdistys Puutaivas ry. Koko perheen kesänäytelmän Saapasjalkakissa tuotantokustannuksiin. Haettava summa euroa. Kesäteatteriesityksen valmistamiseen Vaskion Perinnemäelle. Teijon Alueen Kyläyhdistys ry. Teijon Wanhanajan markkinat ja Keskiaikakylä -tapahtuman esiintyjiäkorvauksiin. Haettava summa euroa. Avustusta ei myönnetä. Hakijalta edellytetään omaa rahoitusta ja aktiivista panostusta avustuksen kohteena olevan toiminnan toteuttamisessa, vapaa-ajan ltk Tikka, Tea Kolmen taidenäyttelyn suunnittelu- ja toteutustyö Salossa ja taideteoksen valmistaminen Kuusjoen koulun aulaan. Näyttelyt pidetään kehitysvammaisten työllistämistä tukevassa ihme ja Kumma kahvilassa, Teijon Masuunissa ja Salon taidelainaamossa. Haettava summa euroa. Kolmen eri taidenäyttelyn pitämiseen Salossa ja taidetoksen valmistamiseen Kuusjoen koululle. Toivoniemi, Suvi Kolmen grafiikannäyttelyn suunnitteluun ja toteutukseen. Näyttelyn työt
6 toteutetaan öljypuupiirrostekniikalla ja Suomessa vähemmän tunnetulla japanilaisella vesiväripuupiirros-tekniikalla. Haettava summa euroa.. Teijon Masuunissa, palvelukeskus Ilolansalossa ja Salon taidelainaamossa pidettävien näyttelyiden valmistamiseen. Tsl Salon Seudun Opintojärjestö ry. Aikuisille suunnatun grafitimaalauskurssin ja maalausten toteuttamineen Salossa toukokuussa. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Grafitimaalausten toteuttamiseen Salossa. Työryhmä Eila Mamia, Janne Kuusinen ja Aki Toivoniemi Kolmen musiikillisen runotapahtuman valmistamiseen Kiskon kivimakasiiniin heinäkuussa. Ohjelmassa on Tommy Tabermannin ja Eino Leinon tuotantoa. Haettava summa euroa. Runoesitysten valmistamiseen, sävellys- ja sovitustyöhön ja esittämiseen. Työryhmä Heikki Laaksonen ja Janne Kuusinen Kotimaisen jazz-iskelmän helmiä innovatiivisin sovituksin esittelevän Iskelmäkavalkadi -konsertin järjestämiseen, musiikin sovitustyöhön ja esittämiseen. Haettaava summa euroa. Ehdotus: euroa Jazziskelmä -konsertin järjestämiseen kulttuuritalo KIVAssa syksyllä Hakijalta edellytetään omaa rahoitusta ja aktiivista panostusta avustuksen kohteena olevan toiminnan toteuttamisessa, vapaa-ajan ltk Työryhmä Lotta-Pia Kallio ja Timo A. Aalto No onkos tullut kesä -monitaiteellisen teoksen valmistamiseen Salon kaupungintalon seinään. Teos näkyy torille asti ja on katsottavissa läheltä ja kaukaa. Teoksessa käytetään video, -valo, - ja äänitaidetta. Haettava summa euroa Ehdotus:1500 euroa Monitaiteellisen valoteoksen valmistamiseen. Teos esitetään itsenäisyyspäivänä ja on nähtävissä Salon kaupungintalon seinässä viikon ajan. Työryhmä Nurinpäin Kollektiivi: Sirje Laukkanen-GarzaSarika Lipasti, Laura Naukkarinen, Keanne Van de Kreeke, Andréa Vannucchi, Pauliina Vesslin Monitaiteellisen Kohtaamisia -tanssiteatteriesityksen ja työpajojen tuottamiseen. Esityksessä tutkitaan samuuden ja erojen kokemista itsen ja muiden välillä. Esitys linkittyy tähän päivään ja vastaa kysymyksiin: Mitä on erilaisuus? Kuka on tämän päivän muukalainen? Kohderyhmänä ovat ensisijaisesti yläkoulu- ja lukioikäiset nuoret. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Monitaiteellisen tanssiteatteriesityksen valmistamiseen ja toteuttamiseen. Työryhmä Silmänjuhla Silmänjuhla - Mediataide Salossa julkisen taiteen kaupunkitapahtuman toteuttamiseen. Tarkoituksena on tuottaa merkittävää
7 nykytaidetta esille kaupunkitilaan suuren yleisön kohdattavaksi. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Silmänjuhla - Mediataide Salossa -tapahtuman tuottamiseen. Tapahtuman tavoitteena on kehittää alueen ammattitoimijoiden kanssa uusia tapoja esittää ja käyttää madiataidetta julkisessa tilassa osana kaupunkiympäristöä ja ohjata yleisöä uuden taitee äärelle. Työryhmä Slagifabriikki-yhdistys Edu Kettunen Duo Kankirautavarastossa -konsertin järjestämiseen ja jo neljättä kertaa järjestettävään Matilda Rock -musiikitapahtumaan Mathildedalin Ruukkitehdasalueella. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Matilda Rock -musiikitapahtumaan järjestämiseen. Hakijalta edellytetään omaa rahoitusta ja aktiivista panostusta avustuksen kohteena olevan toiminnan toteuttamisessa, vapaa-ajan ltk Työryhmä Tiina Harjola, Hilkka Laakkonen ja Helena Suni Seinämaalaushankkeen toteuttaminen Salon Paukkulakodin Sinivuokko-osastolle. Haettava summa euroa. Paukkulakodin Sinivuokko-osaston seinämaalausten toteuttamiseen. Varonen, Anna-Maaria Kansansaduista säveliksi - musiikkituokioiden toteteuttamiseen Salon kaupungin päiväkodeissa. Tarkoitus on tutustutaa alle kouluikäiset lapset tarinoita apuna käyttäen musiiin maailmaan. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Kansansaduista säveliksi - esitysten tuottamiseen ja esittämiseen. Vähälä, Laila Lausuntaa ja musiikkia sisältän oman ruonoillan, runotilaisuuden järjestämiseen syyskuussa. Esityskertoja on kolme. Haettava summa euroa Oman runotilaisuuden taiteellisen sisällön tuottamiseen ja järjestämiseen. Yhdessä-taiteilijatyöryhmä: kuvataiteilija/valokuvaaja Andréa Vannucchi, kuvataiteilija Tea Tikka Syyslukukauden aikana toteutettavaan taidetyöpajan järjestämiseen Uskelan koulussa. Kohderyhmänä ovat koulun oppilaat, joista 25 % on mahanmuuttajataustaisia ja heidän perheensä. Haettava summa: euroa Ehdotus: euroa Taidetyöpajojen toteuttamiseen Uskelan koulussa. Hanke toteuttaa Salon kaupungin kulttuuripalveluiden maahamuutto-ohjelmaan. Yleisavustusta hakevat Halikon Musiikkiyhdistys ry. Musiikkikasvatus- ja konserttitoiminnan ylläpitoon. Haettava summa euroa. Ehdotus euroa
8 Laajaan musiikkikasvatus- ja konserttitoimintaan. Kuusjoki-Seura ry. Perinteiseen kotiseututyön harjoittamiseen Kuusjoen asukkaiden hyväksi. Haettava summa euroa. Ehdotus: 500 euroa Kulttuuri- ja kotiseututoiminnan harjoittamiseen. Musiikkiyhdistys Leticia ry. Leticia-kuoron toimintaan, konsertteihin ja laulu- ja tanssikursseihin. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Monipuolisen kuorolauluharrastuksen ja konserttitoiminnan ylläpitämiseen. Perniön mieskuoro ry. Mieskuoroharrastuksen ylläpitämiseen ja konserttitoimintaan Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Mieskuoroharrastuksen ylläpitämiseen ja konserttitoimintaan Perniössä. Piazza Brass ry./salon VPK:n soittokunta Vaski- ja puhallinmusiikin harrastamiseen ammattikapellimestarin johdolla. Haettava summa euroa. Puhallinmusiikin harrastamiseen ja ylläpitämiseen ja konserttitoimintaan. Salon Laulu-Sepot ry. Mieskuoroharrastuksen ylläpitämiseen ja konserttitoimintaan. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Mieskuoroharrastuksen ylläpitämiseen ja konserttitoimintaan Salossa. Salon Musiikinystävät ry./salon Puhallinorkesteri Puhallinmusiikin harrastamiseen Salossa. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Puhallinmusiikin harrastamiseen ja konserttitoimintaan. Salon Seudun Harmonikkakerho ry. Ammattijohtoisesti johdettuun ja kehitettävään lasten, nuorten, aikuisten ja seniorien harmonikkatoimintaan. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Harmonikkamusiikin harrastamiseen ja konserttitoimintaan. Salon Taiteilijaseura ry. Vuoden 2017 toimintaan. Taidelainaamon ja gallerian hotokuluihin, näyttelytoimintaan, jukaisutoimintaan, jäsenistön koulutukseen ja osallistumiseen erilaisiin yhteistyöprojekteihin. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Taidelainaamo- ja näyttelytoimintaan Salossa. Salon Teatteri ry.
9 Teatteritoiminnan ylläpitämiseen. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Teatteriharrastuksen ylläpitämiseen ja näytelmien valmistamiseen. Ehdotuksesa on huomioitu Salon kaupungin myöntämä tilatuki. Salon Viihdelaulajat ry. Viihdekuorotoiminnan ylläpitämiseen ja konserttitoimintaan. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Viihdekuoroharrastuksen ylläpitämiseen ja konserttitoimintaan Salossa. Teatteriyhdistys Salon Näyttämö ry. Teatteritoiminnan ylläpitämiseen. Haettava summa euroa. Teatteriharrastuksen ylläpitämiseen ja näytelmän valmistamiseen. Teatteriyhdistys Vinssi ry. Teatteriproduktioiden valmistamiseen ja tuottamiseen kolmessa eri toimipisteessä. Haettava summa euroa. Ehdotus: euroa Laajaan teatteritoimintaan ja teatteriharrastuksen ylläpitämiseen. Apulaiskaupunginjohtaja: Vapaa-ajan lautakunta päättää jakaa vuoden 2017 kohde- ja yleisavustukset esitetyllä tavalla. Päätös: Vapaa-ajan lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Merkittiin, että Jouko Kivirinta poistui kokouksesta klo
Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuonna 2016
Vapaa-ajan lautakunta 28 14.04.2016 Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuonna 2016 103/02.05.01.03.00/2016 Vapaa-ajan lautakunta 14.04.2016 28 Valmistelija: kulttuurituottaja
Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuonna 2015
Vapaa-ajan lautakunta 45 23.04.2015 Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuonna 2015 762/02.05.01.03.00/2015 Vapaa-ajan lautakunta 23.04.2015 45 Valmistelija: kulttuurituottaja
Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuonna 2019
Vapaa-ajan lautakunta 37 11.04.2019 Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuonna 2019 24/02.05.01.03.00/2019 Vapaa-ajan lautakunta 11.04.2019 37 Valmistelija: kulttuurituottaja
Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuodelle 2012
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 32 24.04.2012 Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuodelle 2012 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 32 Valmistelija: kulttuurituottaja,
Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa
Salon kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1
Salon kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 Vapaa-ajan lautakunta 19.04.2018 Aika 19.04.2018 klo 17:30-20:14 Paikka Salon taidemuseo Veturitalli, Mariankatu 14, 24240 Salo Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 20 Kokouksen
Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset:
Vapaa-aikalautakunta 31 28.04.2015 Vapaa-aikalautakunta 44 27.05.2015 Kulttuuripalvelujen vuoden 2015 avustukset Vapla 28.04.2015 31 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1210 Vapaa-aikalautakunta
Salon kaupunki Pöytäkirja 3/ Salon kaupungintalo, kokoustila Kataja, Tehdaskatu 2, Salo
Salon kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 Vapaa-ajan lautakunta 11.04.2019 Aika 11.04.2019 klo 17:30-19:05 Paikka Salon kaupungintalo, kokoustila Kataja, Tehdaskatu 2, 24100 Salo Käsitellyt asiat Otsikko Sivu
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 23.04.2015 43 08.10.2015 Kulttuurijärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen kohdeavustusten jako osa
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 49 14.06.2011 Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen kohdeavustusten jako osa 2 2011 839/02.05.01/2011 kulkir 49 Valmistelijat: kulttuurijohtaja Mirjam Martevo mirjam.martevo@salo.fi,
Kulttuurilautakunnan päätös
IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten
Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh
Vapaa-aikalautakunta 41 19.05.2016 Kulttuuripalvelujen vuoden 2016 avustukset 1052/12/2016 Vapla 19.05.2016 41 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1200 Vapaa-aikalautakunta päätti
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
Hakemukset ja niiden arviointi
Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika 30.9.2015 mennessä 983/02.05.01.01/2014 Sivistyslautakunta 80 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön
Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2016, kohdeavustukset, hakuaika
Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2016, kohdeavustukset, hakuaika 31.3.2016 236/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.05.2016 42 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön
Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely
Sivistyslautakunta 7 25.01.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.01.2017
KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014
Elämänlaatulautakunta 36 27.05.2014 KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014 Elämltk 36 Kulttuuripalveluiden toimintakorvaukset ovat olleet haettavana maaliskuun viimeiseen arkipäivään mennessä.
SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET
Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus
Sivistyslautakunta Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, yleisavustukset 966/ /2016
Sivistyslautakunta 21 17.05.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, yleisavustukset 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 17.05.2017 21 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön 2 luvun 4
Kulttuuriavustussääntö 2017
Kulttuuriavustussääntö 2017 www.nurmijarvi.fi NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 Sisältö 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 2. AVUSTUKSET... 4 2.1 Tuotantotuki... 4 2.2
Kulttuuriavustussääntö 2016
Kulttuuriavustussääntö 2016 www.nurmijarvi.fi SISÄLTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1. YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET... 4 2.1
Sivistyslautakunta Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, yleisavustukset 983/ /2014. Sivistyslautakunta 47
Sivistyslautakunta 47 27.05.2015 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, yleisavustukset 983/02.05.01.01/2014 Sivistyslautakunta 47 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön 2 luvun 4 :n 8 kohdan
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (8) 87 Kohdeavustusten myöntäminen, 6. jako HEL 2014-007049 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Teatteriyhdistys Pensas
Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu
HAKEMUS Kunnan avustus seuralle / yhdistykselle / ryhmälle / yksityishenkilölle Vuosi Hakija Seuran / yhdistyksen / ryhmän / henkilön nimi Pankki ja tilinumero Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä
2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN
1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten
Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt
Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja
UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019
1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa
Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa
Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut Marju Myllymaa Kulttuuripalvelujen sisältöä kuntalaisen näkökulma Yleinen kulttuuritoimi -Avustukset -Kulttuuripalkinnot -Hankkeet ja niiden organisointi -Kulttuuritapahtumat
Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet
Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet SISÄLLYSLUETTELO KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETTUJEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET... 3 YLEISTÄ KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETUISTA AVUSTUKSISTA...
Kulttuuriavustussääntö
Kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunta/sivistyslautakunta/2018 Sivistyslautakunta 1.3.2018 17 1 2 1 Kulttuuriavustussääntö 1.1 Avustustoiminnan tavoitteet Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää
Taiteelliseen työskentelyyn ja tulevaan näyttelyyn 3000 0 0. Kohdeavustusta ei myönnetä sångkurs, sånglektioner och
28.2.2014 Ali-Mattila Teppo 28.2.2014 Cederberg Petteri Musiikki kuuluu kaikille - improvisatorista sävel(lys) ilmaisua ja keksintää lasten kanssa. Hankkeen lähtöajatuksena on, että kaikki osaavat musisoida,
Päätös kulttuuriavustusten saajista 2017
Päätös kulttuuriavustusten saajista 217 Avustuksen hakija(t) 1 Arktiset maahanttajat ry 2 Arktiset maahanttajat ry 3 Hupaisat Siskot ry 58 445 58 2 16 3 monikulttuurisuus monikulttuurisuus Cultural Heritage
Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki
Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/1 12.03.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) 29 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2013-002910 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Bulevardin teatteriyhdistys
VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ
VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen
Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2017, kohdeavustukset, hakuaika
Sivistyslautakunta 22 17.05.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2017, kohdeavustukset, hakuaika 31.3.2017 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 17.05.2017 22 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön
LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET
LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset - Dorrit ja August Fuchsin rahaston avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN
Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus
1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat
Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan avustusperiaatteet
Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan avustusperiaatteet Hyväksytty hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnassa 21.2.2018 15 Astuvat voimaan 1.3.2018 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan tehtävä
EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä
EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Kaupungintalo äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Salon lukio äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden
Kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunta/hyvinvointilautakunta/
Kulttuuriavustussääntö 2019 Nurmijärven kunta/hyvinvointilautakunta/22.1.2019 0 1. Avustustoiminnan tavoitteet Hyvinvointilautakunta myöntää harkinnanvaraista kulttuuriavustusta, jolla tuetaan -taiteen
Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös "Ruma ankanpoikanen" tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto
Kohdeavustukset 2012, kulttuuripalvelut, erä 1. Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös "Ruma ankanpoikanen" tanssisatu 2012 27.2.2012 Balettikoulu Heli Aalto /Espoon Kannusali
Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori
Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/2017 1 Kokousaika 31.05.2017 klo 18:00 Kokouspaikka Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kokoonkutsuja Kylmälahti Todetaan kokouksen
Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2
Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (7) 17 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2017-001875 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Miamaijan ja äidin seikkailut
Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke
Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus 20.4.2017 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke 2016-2018 1.Avoimet kylät Ennätysmäärä kyliä mukana 2017: 21 kpl (2016: 12, 2015:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) Kulttuuri- ja 88 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako HEL 2016-009893 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuri- ja päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Kohdeavustusten myöntäminen, 5. jako HEL 2016-004998 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Mazing Cities -työryhmä
"Valtuustoaloite saattajakortin käyttöönotosta Salossa
SDP:n ym. valtuustoaloite maksuttomasta saattajakortista 2995/02.05.00.01/2017 Kaupunginvaltuusto 18.12.2017 94 Saija Karnisto-Toivonen teki SDP:n valtuustoryhmän ym. puolesta seuraavan valtuustoaloitteen:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 69 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahasta HEL 2012-017426 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille
VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ
VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 14.2.2011 17 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aikatoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen haettavaksi julistaminen
Liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta
KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET V. 2016 Sivu 1/5 /pvm Kenelle myönnetty Kohde Myönnetty Kpl Kävijämäärä Huom. Jäsenmäärä 1 /15.1.2016 2 /1.2.2016 Kohdeavustukset Kahden pohjalaiskuoron kanssa järjestettävä
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta
TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-
TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 66 Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimus HEL 2014-003276 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimuksen. Liitteet
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 ALKAEN
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO KULTTUURIPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1 1. AVUSTUSKELPOISUUS
Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille
10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,
KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (6) 42 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2016-003978 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Chekhov Machine ry 1 300
YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE
YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE PALVELUT MIKKELIN KAUPUNGIN YLEISTEN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Hyväksytty kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnassa 29.5.2013 50 Voimaantulo 1.7.2013 Yleisten
Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika mennessä
Sivistyslautakunta 48 27.05.2015 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika 31.3.2015 mennessä 983/02.05.01.01/2014 Sivistyslautakunta 48 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön
Kulttuuriavustuksilla luodaan edellytyksiä kulttuuripalvelujen tarjoamiselle ja taiteen tekemiselle ja harrastamiselle.
KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Laki kuntien kulttuuritoiminnan järjestämiseksi määrittelee kunnan tehtäväksi edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa (Laki kuntien kulttuuritoiminnasta
Khall / 136
Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.
Edellytykset avustuksen saamiselle:
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (5) 133 Helmut ry:n oikaisuvaatimus HEL 2013-011191 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti ottaa Helmut ry:n hakemuksen uudelleen käsittelyyn ja myöntää hankkeelle
Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen
Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja
UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS
UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS 1 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. AVUSTAMISEN PIIRIIN KUULUVA TOIMINTA... 2 2.1. Kunnanhallituksen talousarviosta maksettavat avustukset.... 2 2.2. Kulttuuritoimen
YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen
ASIKKALAN KUNNAN AVUSTUKSET Asikkalan vapaa-aikalautakunta hyväksytty 4.3.2009 4 1 Kunnan vapaa-aikalautakunnan tehtävänä mm. on huolehtia nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemisesta ja kehittämisestä.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (6) 68 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahasta HEL 2012-000007 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,
Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen
Tukemassa Leppävirta Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnan avustukset 2018 Yhdistysfoorumi 13.2.2018 / Karvinen HUOM: käytä logoa Avustusten saajilta on edellytetty jo 2016 alkaen Tukemassa Leppävirta -logon
RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN
RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa 27/29.2.2012 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleisperiaatteet 3 2 Kulttuuritoiminnan
SL 53 Valmistelija kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala p. 050 3182043
Sivistyslautakunta 53 26.05.2014 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET 2014 57/02.05.01/2014 SL 53 Valmistelija kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala p. 050 3182043 Johdanto Monipuolinen kulttuuritarjonta
Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.
VIHDIN KUNTA Nuorisolautakunta 15.1.2003 4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA NUORISOPALVELUT NUORISOYHDISTYSTEN JA VAPAIDEN NUORTEN TOIMINTARYHMIEN VUOSIAVUSTUKSET 1. AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT: Paikalliset nuorisoyhdistykset:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/217 1 (8) 9 Taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 2. jako vuonna 217 HEL 217-11276 T 2 5 1 Päätös päätti jakaa taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Kehittämistoimikunta 02.03.2016 AIKA 02.03.2016 klo 18:00-19:30 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Riihikosken toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ VA:6/010/2014 AVUSTUKSET YLEISTÄ Kulttuuritoiminnan, nuorisotoiminnan ja liikuntatoiminnan tukemiseksi
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN / KULTTUURIJAOSTON AVUSTUKSET
HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN / KULTTUURIJAOSTON AVUSTUKSET 2017-2018 Taide- ja kulttuuriavustukset Kehittämisavustukset Taide- ja kulttuuripalkinnot Helsingin kulttuuripalkinto Helsingin
kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna
kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna Kotka 21.2.2013 KUULTO projekti kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke toimii Jyväskylän yliopistossa, rahoittajana OKM lähtenyt liikkeelle vuonna 2011, jatkorahoitus
Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona
Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden
Valmistelija kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala, p ,
Sivistyslautakunta 35 28.04.2016 KULTTUURI- JA NUORISOAVUSTUKSET 2016 82/02.05.01/2016 SL 28.04.2016 35 Valmistelija kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala, p. 050 3182043, janne.nevala@liminka.fi
Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitetun avustusmäärärahan jakoperusteet vuonna 2012
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 11 15.02.2012 Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitetun avustusmäärärahan jakoperusteet vuonna 2012 264/02.05.01/2012 kulkir 11 Valmistelija: Kulttuurituottaja Jouko Kivirinta,
LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015
Sivistyslautakunta/liikuntatoimi 1/1 LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015 Avustusten jako tapahtuu kunnanvaltuuston vuosittain myöntämien määrärahojen puitteissa. Avustukset
OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ
OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa
Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh
Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava
Puheenjohtajan päätösesitys: Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Risto Hämäläinen ja Virpi Hahko.
KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOUS Pöytäkirja 4/2011 1 Aika: Tiistai 18.10.2011 klo 18.00 Paikka: Kosken Tl Kirjasto Läsnä: Almgren Lassi (x) Hämäläinen Risto (x) Pihlajamäki Anu (x) saap. klo.19.15 Kulo Eija-Liisa
VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto
VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VUOSIKERTOMUS vuodelta 2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI VUOSIKERTOMUS 2/7 I TILAISUUDET 3 A. Kulttuuritoimiston järjestämät tilaisuudet 3 B. Viralliset juhlat 4 C. Yhteistyössä
Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma
Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?
Oheismateriaali - Talkoorahan myöntämistä koskevat periaatteet
Asukaslautakunta 62 23.11.2016 Asukaslautakunta 15 22.03.2017 Talkoorahan myöntäminen vuonna 2017 509/05.055/2016 kulttuuritoimijoiden kohdeavustus- ja nuorisotoimen Hallintopäällikkö ehdottaa: kulttuuritoimijoiden
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Nilsiän pitäjäraati
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 18:00-20:15 Paikka Ukko-Tahko, Nilsiä-Tahko Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Outi Väätäinen, puheenjohtaja Jukka Parviainen,
Turun kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat Luovien alojen rahoituspäivä 18.9.2014
Turun kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat Luovien alojen rahoituspäivä 18.9.2014 Heli Lempa Avustuksia koskeva harkinta Ote kaupunginhallituksen päätöksestä 21.12.1998 Tuetaan ensisijaisesti niitä,
ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta
ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty hyvinvointilautakunta 13.2.2019 3 Sisällysluettelo 1. AVUSTUSMUODOT... 3 1.1. Hyvinvointiavustus... 4 1.2. Liikunta- ja nuorisoyhdistysten yleisavustus...
Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen
Kaupunginhallitus Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille Ohjeet ovat voimassa 1.1.2017 alkaen Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 3 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 3 2.1.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1
Kulttuurilautakunta 25.02.2014 Sivu 1 / 1 760/02.05.01/2013 9 Kulttuurilautakunnan vuoden 2014 toiminta-avustukset, Kulttuurin tulosyksikkö Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Kasvi, puh. 050 301 9426 Juha