kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna"

Transkriptio

1 kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna Kotka

2 KUULTO projekti kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke toimii Jyväskylän yliopistossa, rahoittajana OKM lähtenyt liikkeelle vuonna 2011, jatkorahoitus vuoteen 2014 tietoa mm. PPA:ssa kulttuuri mukana ensimmäistä kertaa Kulttuuri kartalla julkaisu toimintaa: 22 toimintakokeilua ympäri Suomea vaikuttamista taustalla selvitys: 2,4 miljoona suomalaista huonosti kulttuuripalveluiden äärellä ja unohdus: kuntien kulttuuritoimintaa ei ole kehitetty laajamittaisesti

3

4 KUULTO projekti toimintakokeiluesimerkkejä Kulttuurikirjastoauto Kulttuurikulkurit Varjoteatterityöpaja perhepäivähoitajille & lapsille Kulttuuritalo Kannonkoskelle Elokuvia eri yleisöille Kunta ja yhteistyökumppanit Lasten ja vanhusten kohtaamisia Kuulemista

5 Seinäjoen kaupungin kulttuuritoimi on kuulolla

6 Kulttuuri kartalla Tiedot vuosilta Kerätty olemassa olevista materiaaleista Kuntien kulttuuritoimien henkilötyövuodet kerännyt Kuulto (2011) Taiteenperusopetusmateriaali vähiten ajantasaista Tavoitteena kartoittaa miten valtion osarahoittamat kulttuuripalvelut sijoittuvat kartalle kirjasto ja kansalaisopisto pienemmässä roolissa, koska ovat jokaisessa kunnassa Kerätty olemassa olevista materiaaleista Kuntien kulttuuritoimien henkilötyövuodet kerännyt Kuulto (2011) ml?lang=fi

7 Kulttuuri kartalla

8

9

10

11

12

13

14

15

16 Kymenlaakso Vuodesta 2005 vuoteen 2011 Lähes kaikki alat kasvaneet kasvua myös muussa kulttuurissa esim. Kotka ja Kouvola Koko maassa eniten noussut liikunta 23%, nuorisotoimi 25% ja yleinen kulttuuri 27% 73 90e 24 30e 18 23e (yhteensä e)

17

18 Kymenlaakso Yleisen kulttuuritoimen kärjessä Miehikkälä (31e) ja Kouvola (27e); hännillä Pyhtää (6e) keskiarvo 23e Museot, orkesterit, teatteri Kotka 111e kärjessä Kouvolan 39e varsin pieni verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin Kirjasto ja muu kulttuuri yhdessä Vaihteluväli Miehikkälä ja Kotka 185e 59e (Pyhtää) alle 70e 2 kuntaa, yli 100e 3 kuntaa

19 Kymenlaaksossa - entä muualla?

20

21

22

23 yhteenveto Jotkut satsaavat kulttuurin toiset eivät Suuri osa toimijoista ei näy = kartoista ei voi päätellä täysin tosielämää Kuitenkin palvelut eivät ole tasa arvoiset: lähipalvelu pääkaupunkiseudulla ja esim. Kainuussa hyvin erilainen Keskittyminen

24 lähipalveluna Määritetty peruspalveluksi VM, OKM Lakisääteistä Lähipalvelun raja? 5 km, 10 km, 30 km, 80 km, 100 km Mikä palvelu?

25

26 lähipalveluna 1 Kunnan tehtävät kulttuuritoimen alalla Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa. Kunnan tehtävänä on myös järjestää kunnan asukkaille mahdollisuuksia taiteen perusopetukseen sekä harrastusta tukevaan opetukseen taiteen eri aloilla. 2 Kulttuuritoiminta Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan tässä laissa taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. 1992/728

27

28

29

30 nyt entä tulevaisuudessa

31 3 eri mahdollisuutta Tasavertaisuus Liikunta, nuoriso ja kirjastolaissa kuten myös perustuslaissa tämänkaltaisia kirjauksia, kulttuuritoimintalaissa ei toistaiseksi ole Keskittyminen ja eriytyminen = nykytilanne Kurjistuminen kuntien ja valtion rahoitus vain pienenee; aina vain suurempi osuus tilavuokriin yhdistyksiä huudetaan apuun mutta resursseja ei anneta kun kulttuurityöntekijä lähtee eläkkeelle tai vaihtaa työpaikkaa, ei tilalle palkata ketään.

32 antaa olla - vai toimia

33

34 Vaatia alueelliset laitokset alueelliset toimijat oma kunta OKM, VM Vaikuttaa Olla aktiivinen, tehdä toisin

35

36 tulevaisuus yhteistyötä yli rajojen, koordinaatiota kunnat, yhdistykset, yritykset, tekijät elämyksiä hyvinvointia kulttuuria, ei pillereitä thl.fi (laaja bibliografia tutkimuksista tulossa sivuille) aktiivista tekemistä yhdessä ihmiset mukaan resursseja itsekkyys pois

37

38

39

Hankasalmen kulttuuritoimi. Hankasalmi Ellinoora Auvinen

Hankasalmen kulttuuritoimi. Hankasalmi Ellinoora Auvinen Hankasalmen kulttuuritoimi Hankasalmi 14.2.2012 Ellinoora Auvinen Mitä kulttuuri merkitsee yksilölle ja yhteisölle? 2 YKSILÖLLE ehkä tätä Elämyksiä, luovuutta ja identiteetin vahvistamista Mahdollisuus

Lisätiedot

Mistä kunnan kulttuuritoiminta syntyy?

Mistä kunnan kulttuuritoiminta syntyy? Mistä kunnan kulttuuritoiminta syntyy? Kulttuuria tehhään yhessä seminaari, Iisalmi 3.12.2013 Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, c/o opetus- ja kulttuuriministeriö Laki velvoittaa ja mahdollistaa Kirjasto-,

Lisätiedot

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO Kulttuuria kartalla 10 Kymenlaakso 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 10.1. KYMENLAAKSO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: - kpl Maaseutumaiset: 4 kpl Kymenlaakson

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Alueellinen museotyö ja kuntauudistus Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Kuntauudistuksen valmistelu Peruspalveluiden arvioinnin kehittäminen Museopoliittiset linjaukset Kuntauudistus Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Mikkolan navetta 21.1.2012 Ellinoora Auvinen kulttuurituottaja Hanksalmen kunta Hankasalmi Kolme taajamaa: Kirkonkylä, Asema ja Niemisjärvi Noin neljännes asukkaista

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1. LUKU Varkauden sivistyslautakunta päättää toimintasäännöllä alaistensa palvelualueiden tehtävistä

Lisätiedot

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 9 Keski-Suomi 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 9.1. KESKI-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 17 kpl Keski-Suomi

Lisätiedot

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arvioinnista Vauhtia kulttuuriin! 12.1.2012, Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arviointi Peruspalveluiden arviointi on aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 4 :n 2

Lisätiedot

19 Uusimaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

19 Uusimaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 19 Uusimaa 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 19.1. UUSIMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 13 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl Uusimaa on väkiluvultaan

Lisätiedot

21 Lopuksi Kulttuuripalvelut

21 Lopuksi Kulttuuripalvelut Kulttuuria kartalla 21 Lopuksi Edellä on tarkasteltu Manner-Suomen maakuntien osalta valtion osarahoittamien kulttuuripalvelujen sijaintia ja alueellista saavutettavuutta sekä kulttuurin rahoitusta. Työn

Lisätiedot

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Valkoinen sali 15.11.2011 Matti Väisänen OKM / Hallinto- ja budjettiyksikkö Hallitusohjelma: Hallitus rakentaa kehyspäätöksensä siten, että hallitusohjelmaan kirjatut

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 6.2.2018 Tampere ja 7.2.2018 Oulu Taustaa Kulttuurin merkitys on lisääntynyt paikallisesti,

Lisätiedot

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 17 Päijät-Häme 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 17.1. PÄIJÄT-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 3 kpl Maaseutumaiset: 5 kpl Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut Marju Myllymaa Kulttuuripalvelujen sisältöä kuntalaisen näkökulma Yleinen kulttuuritoimi -Avustukset -Kulttuuripalkinnot -Hankkeet ja niiden organisointi -Kulttuuritapahtumat

Lisätiedot

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 3 Etelä-Karjala 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Etelä-Karjalan maakunta jakautuu kahteen seutukuntaan ja kymmeneen kuntaan. Kunnista Imatra ja maakuntakeskus Lappeenranta

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,

Lisätiedot

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

7 Kanta-Häme. 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

7 Kanta-Häme. 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 7 Kanta-Häme 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 7.1. KANTA-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 6 kpl Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta lukujen valossa. Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Varhaiskasvatusta lukujen valossa. Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija Kuntaliitto Varhaiskasvatusta lukujen valossa Erityisasiantuntija Kuntaliitto Varhaiskasvatuksen hallinto kunnissa 2016: 2014: 2012:» opetustoimi 228 kunnassa (89 %), sosiaalitoimi 10 (4 %) ja muu tapa 18 (7 %)» opetustoimi

Lisätiedot

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 12 Pirkanmaa 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 12.1. PIRKANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 7 kpl Taajaan asutut: 7 kpl Maaseutumaiset: 8 kpl Pirkanmaa

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 15 Pohjois-Pohjanmaa 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 15.1. POHJOIS-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 6 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset:

Lisätiedot

Ylä-Savon. kulttuuristrategia. Kulttuuria. tehhään yhessä

Ylä-Savon. kulttuuristrategia. Kulttuuria. tehhään yhessä Kulttuuria tehhään yhessä Vieremä Ylä-Savo Kiuruvesi Sonkajärvi Iisalmi Pielavesi Lapinlahti Keitele 3 Ylä-Savo: risteyspaikka Savon, Kainuun ja Pohjanmaan rajamailla sijaitsee 56 000 asuk kaan Ylä-Savo.

Lisätiedot

6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 6 Kainuu 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 6.1. KAINUU Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 7 kpl Kainuun maakuntaan

Lisätiedot

19 Uusimaa. 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

19 Uusimaa. 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 19 Uusimaa 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 19.1. UUSIMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 13 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl Uusimaa on väkiluvultaan

Lisätiedot

Liite. Tehtävien ja velvoitteiden säätely opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla

Liite. Tehtävien ja velvoitteiden säätely opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla Liite. Tehtävien ja velvoitteiden säätely opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla Koulutusta ja kulttuuria koskeva lainsäädäntö perustuu asianomaista koulutusmuotoa koskevaan toimintalainsäädäntöön,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON

Lisätiedot

KULTTUURIOHJELMA NURMIJÄRVEN KUNTA

KULTTUURIOHJELMA NURMIJÄRVEN KUNTA KULTTUURIOHJELMA NURMIJÄRVEN KUNTA Sisältö Kulttuurin vuoro...3 Laki kuntien kulttuuritoiminnasta...5 Visio vuodelle 2016...5 Nurmijärven kunnan arvot...6 Arvot kulttuurin näkökulmasta...7 Kriittiset menestystekijät...9

Lisätiedot

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.)

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.) Tehhään yhessä hanke / Kuntien kulttuurin talous Hankkeen tavoite Selvitetään kuntien kulttuuritoiminnan ja talouden nykytilanne vertailukelpoisella tavalla, otetaan käyttöön ja vakiinnutetaan yhteinen

Lisätiedot

KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015. Nurmeksen kaupunki

KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015. Nurmeksen kaupunki KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015 Nurmeksen kaupunki 2 Sisällysluettelo JOHDANTO Nurmeksen kaupungin visio 2013 ja toiminta-ajatus 3 Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 3 KULTTUURIPALVELUT JA MUSEO NURMEKSESSA

Lisätiedot

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 Vapaa-ajanlautakunta 28.2.2017 Sisällysluettelo VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 KULTTUURIPALVELUT... 4 LIIKUNTAPALVELUT... 6 NUORISOPALVELUT... 8

Lisätiedot

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 11 Lappi 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Lappi on Suomen pohjoisin maakunta, jonka ainoa naapurimaakunta on Pohjois-Pohjanmaa. Lapin maakunnan muodostavat 21 kuntaa,

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Julkaistu 25.4.2013 Päivitetty 19.6.2013 Päivitetty 6.9.2013 Päivitetty 10.12.2013 Päivitetty Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Kuntien

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Suomen musiikkioppilaitosten liiton syyspäivät 13.11.2013. Kuhmo Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö

Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö Taustaa Nyt meneillään oleva Tehhään yhessä 2-hanke on yksi vaihe pitkäjänteisessä kehittämistyössä. Ylä-Savon seitsemän kunnan kulttuurivastaavat ovat viime

Lisätiedot

Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen

Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen Yhdessä enemmän Kohtaamisia, sisältöä, mielekästä tekemistä Virtaa arkeen: virkeyttä, nostetta ja kulttuurikuntoa,

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2017

Kulttuuriavustussääntö 2017 Kulttuuriavustussääntö 2017 www.nurmijarvi.fi NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 Sisältö 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 2. AVUSTUKSET... 4 2.1 Tuotantotuki... 4 2.2

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2016

Kulttuuriavustussääntö 2016 Kulttuuriavustussääntö 2016 www.nurmijarvi.fi SISÄLTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1. YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET... 4 2.1

Lisätiedot

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hanketreffit Kulttuuri ja hyvinvointi Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hämeenlinna 22.5.2014 ja Oulu 27.5.2014 Maaseudun elämänlaatuverkosto Heli Talvitie,

Lisätiedot

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 14 Pohjois-Karjala 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 14.1. POHJOIS-KARJALA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 4 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014. Lähde:Tilastokeskus 2015, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 2014

Kuntien taloustietoja 2014. Lähde:Tilastokeskus 2015, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 2014 Kuntien taloustietoja 214 Lähde:Tilastokeskus 215, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 214 7 Verotulot 214 /asukas 6 Kemi 3851 /as. Koko maa 387 /as. Kemi sai vuonna 214

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

Oikeudelliset kysymykset. Kulttuurialan lait. Ulla Viskari-Perttu

Oikeudelliset kysymykset. Kulttuurialan lait. Ulla Viskari-Perttu Oikeudelliset kysymykset Kulttuurialan lait Ulla Viskari-Perttu Oikeudelliset kysymykset 1/2 Lehtori Juha Iso-Aho Humanistinen ammattikorkeakoulu 2 1.1. Teatteri- ja orkesterilaki. Valtionrahoituksen määräytyminen.

Lisätiedot

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely

Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely Sivistyslautakunta 7 25.01.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.01.2017

Lisätiedot

13 Pohjanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti POHJANMAA

13 Pohjanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti POHJANMAA Kulttuuria kartalla 13 Pohjanmaa 13.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 13.1. POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 11 kpl Pohjanmaan

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa. Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015

Kulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa. Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015 Kulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015 1. Kulttuuri on oleellinen osa hyvinvointiyhteiskuntaa

Lisätiedot

8 Keski-Pohjanmaa. 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

8 Keski-Pohjanmaa. 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 8 Keski-Pohjanmaa 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 8.1. KESKI-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 6 kpl Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 14.2.2011 17 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aikatoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Osallisuus kunnan kulttuuritoiminnassa

Osallisuus kunnan kulttuuritoiminnassa Osallisuus kunnan kulttuuritoiminnassa Kuntanäkökulma kulttuurilain uudistustyöhön Sampo Purontaus 7.12.2017 Kuntanäkökulmasta Mikä kuntanäkökulma? Kuntakenttä tuottaa hyvin kirjavaa puhetta esim. kulttuurin

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnassa - mitä muutoksia tulossa?

Kulttuuri sivistyskunnassa - mitä muutoksia tulossa? Kulttuuri sivistyskunnassa - mitä muutoksia tulossa? Kuntamarkkinat Johanna Selkee Erityisasiantuntija, kirjastot ja kulttuuri Muutossuuntia Tulevaisuuden sivistyskunta - kuntia koskevan kulttuuritoimintalain

Lisätiedot

Kuntien näkökulma kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelupalveluihin Kunnat kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden järjestäjänä

Kuntien näkökulma kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelupalveluihin Kunnat kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden järjestäjänä Kuntien näkökulma kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelupalveluihin Kunnat kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden järjestäjänä Hallitusneuvottelujen Kulttuuri-, nuoriso- ja liikunta-asioita käsittelevä

Lisätiedot

Kansalaisopiston merkitys alueensa kulttuuritoiminnan kehittäjänä ja ylläpitäjänä

Kansalaisopiston merkitys alueensa kulttuuritoiminnan kehittäjänä ja ylläpitäjänä Kansalaisopiston merkitys alueensa kulttuuritoiminnan kehittäjänä ja ylläpitäjänä Kuntamarkkinat 12.9.2013 Opiston toiminta-alue 1.1.2011 Haapavesi Kärsämäki Merijärvi Oulainen Siikalatva Pyhäntä Asukkaita

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittäminen kunnan strateginen valinta

Varhaiskasvatuksen kehittäminen kunnan strateginen valinta Varhaiskasvatuksen kehittäminen kunnan strateginen valinta Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kuntatalo Jarkko Lahtinen Varhaiskasvatus palveluna Varhaiskasvatuslaki 1 1 momentti:» Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan

Lisätiedot

Taustaa: Työtä teatterista

Taustaa: Työtä teatterista Taustaa: Työtä teatterista Työtä teatterista hanke sai OKM:ltä 18 000, toteutettiin 04.11.2013 30.04.2014. Iisalmi, Kiuruvesi ja Lapinlahti mukana. Hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja tullaan jatkamaan

Lisätiedot

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 4 Etelä-Pohjanmaa 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 4.1 ETELÄ-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNTA KULTTUURISTRATEGIA 2014-2016. Eeva Paakkinen 2013

PARIKKALAN KUNTA KULTTUURISTRATEGIA 2014-2016. Eeva Paakkinen 2013 PARIKKALAN KUNTA KULTTUURISTRATEGIA 2014-2016 Eeva Paakkinen 2013 [Parikkalan kunnan kulttuuristrategia käsittelee kunnallisen kulttuuritoimen, kansalaisopiston ja kirjaston tehtäviä kuntalaisten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Maakuntien ja kuntien rahoitus sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Kymenlaakson Liitto

Maakuntien ja kuntien rahoitus sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Kymenlaakson Liitto Maakuntien ja kuntien rahoitus sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen Kymenlaakson Liitto 2 3 4 5 VM/KAO PÄIVITETTY 21.12.2016 Kuntien talouden tasapainotilan muutos ja sen laskennallinen paine kunnallisveroprosenttiin

Lisätiedot

Kuntien talouden ennakoimisen vaikeudet

Kuntien talouden ennakoimisen vaikeudet Vertailukunta 1 Kunta1 Selvitysalue Kunta2 Kunta_n Vertailukunta 2 Vertailukunta n Vertailualueet Koko maa Kuntien talouden ennakoimisen vaikeudet Heikki Miettinen 11.11.2014 Kuntatalouden trendiennuste

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Suomen Kuntaliitto, 24 kaupunkia ja Cupore Cuporen raportissa Kuopion asukasluku 2016 on virheellinen,

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu käynnistystilaisuus 7.12.2017, Helsinki Taustaa Kulttuurin merkitys on lisääntynyt paikallisesti,

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Kuntaliiton ajankohtaiset Erityisasiantuntija Johanna Selkee, Suomen Kuntaliitto ry Sisältö Kulttuuripolitiikan ajankohtaiset. Alv-muutosesitys, VM179:00/2018:

Lisätiedot

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen OKM ajankohtaiset asiat Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 19.4.2018, Oulu Leena Aaltonen Hallinnon uudistus osana maakuntauudistusta valtion lupa-, valvonta- ja ohjaustehtävät kootaan yhteen valtakunnalliseen,

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 18 Satakunta 18.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 18.1. SATAKUNTA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 12 kpl Satakunnan

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 21.8.2017 Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuripalvelut sekä liikuntapalvelut lukuina 2017 KULTTUURI- OSALLISTUJIA 9780 VARHAISKASVATUKSESTA (0-6 -VUOTIAAT) PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 Vapaa-ajanlautakunta 19.12.2017 Sisällysluettelo 2 Vapaa-ajanlautakunta yhteensä 3 Kulttuuripalvelut 4 Liikuntapalvelut 6 Nuorisopalvelut 8 2 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

Lisätiedot

annetussa laissa (1705/2009), jäljempänä rahoituslaki.

annetussa laissa (1705/2009), jäljempänä rahoituslaki. 26.3.2015 15/040/2015 ASIA: Työryhmän asettaminen Asettaminen Opetus-ja kulttuuriministeriä on päättänyt asettaa työryhmän valmistelemaan ehdotus kulttuurin rahoitusta koskevan lainsäädännön uudistamisesta.

Lisätiedot

Kuntaliiton terveiset. Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri

Kuntaliiton terveiset. Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Kuntaliiton terveiset Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Tulevaisuuden kunta ja maakunta Kuntien rooli ja tehtävät muuttuvat 3 3 4 Kuntien tehtäviä uudistuksen

Lisätiedot

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta

Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta Taiteen perusopetuksen kehittäminen kunnissa keskustelutilaisuus 22.11.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija p. 050 435 9420, johanna.selkee@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 23.04.2015 43 08.10.2015 Kulttuurijärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 2016

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 2016 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 216,7 % 4,7 % 9,8 %,6 % 2,4 % 6,3 % 7,9 % 2,5 % 36,1 % 11, % Toimintakulut 37,13 mrd. : Palkat ja palkkiot 15,93 mrd. Henkilösivukulut 4,85 mrd. Palvelujen

Lisätiedot

Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön kehittämisverkosto Osaamiskeskus Kanuuna

Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön kehittämisverkosto Osaamiskeskus Kanuuna 7.2.2018 www.nuorisokanuuna.fi 1 Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön kehittämisverkosto Osaamiskeskus Kanuuna Digi-seminaari 7.-8.2.2018 Hotel Arthur 1. Kunnallisen nuorisotyön

Lisätiedot

Lapin sivistysjohtajien syyspäivät

Lapin sivistysjohtajien syyspäivät Lapin sivistysjohtajien syyspäivät - AVI nyt ja tulevaisuudessa Lapin AVI 31.8.2016 1 Hallituksen reformi; kunta, maakunta, valtio Kunnalla on edelleen vastuu osaamisen ja sivistyksen edistämisestä, terveyden

Lisätiedot

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 2017

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 2017 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 17,9 % 4,6 %,5 %,6 % 3,8 % 5, % 8,2 % 21,5 % 36,1 % 9,8 % Toimintakulut 36,68 mrd. : Palkat ja palkkiot 15,88 mrd. Henkilösivukulut 4,32 mrd. Palvelujen

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2015

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2015 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 215,7 % 2, % 4,5 % 1, % 6,1 % 7,8 % 19,7 % 1,6 % 11, % 36,6 % Toimintakulut 36,75 mrd. : Palkat ja palkkiot 16,13 mrd. Henkilösivukulut 4,88 mrd. Palvelujen

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus Arja Huotari Kulttuuritalon johtaja Kulttuuripalvelupäällikkö 21.3.2019 KULTTUURI-ILMASTONMUUTOS Cultural Climate Change ROHKEASTI REUNALLA Hinterland

Lisätiedot

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 16 Pohjois-Savo 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 16.1. POHJOIS-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 16 kpl Pohjois-Savo

Lisätiedot

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013 Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013 Joensuun kaupungin strategiaa Rajaton tulevaisuus toteutetaan elämänkaaren mukaisilla palveluohjelmilla. Työikäisten palveluohjelmassa on yhtenä

Lisätiedot