Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen kohdeavustusten jako osa
|
|
- Hannele Nurmi
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen kohdeavustusten jako osa / /2011 kulkir 49 Valmistelijat: kulttuurijohtaja Mirjam Martevo mirjam.martevo@salo.fi, puh. (02) ja kulttuurituottaja Jouko Kivirinta, jouko.kivirinta@salo.fi, puh. (02) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti kokouksessaan kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten myöntämisen periaatteista seuraavaa: "Salon kaupungin kulttuuriasiain yksikön ja Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallisen museon, SAMUn, talousarvioissa varataan vuosittain määräraha paikallisen kulttuuritoiminnan tukemiseen. Hallintosäännön 7 mukaan määrärahan jakamisesta päättää kulttuuri- ja kirjastolautakunta. Laki kuntien kulttuuritoiminnasta /728 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Kunnan tehtävät kulttuuritoimen alalla Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa. Kunnan tehtävänä on myös järjestää kunnan asukkaille mahdollisuuksia taiteen perusopetukseen sekä harrastusta tukevaan opetukseen taiteen eri aloilla. 2 Kulttuuritoiminta Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan tässä laissa taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä." AVUSTUSMUODOT 1. Kohdeavustus 2. Toiminta-avustus 3. Stipendi, jaetaan vuosittain kulttuuritoiminnassa ansioituneelle toiminnalle tai toimijalle PAINOPISTEALUEET Kulttuuri- ja kirjastolautakunta on hyväksynyt kulttuuripalveluille painopistealueet. Salon kaupungin kulttuuripalvelujen toiminnan painopisteitä ovat lastenkulttuuri, ammattitaiteilijoiden työllisyyden vahvistaminen ja senioriväestölle kehitettävä kulttuuritoiminta sekä kansalaisten kulttuuritoiminnan tukeminen.
2 SIIRTYMINEN SOPIMUSMENETTELYMALLIIN Tulevaisuudessa pyritään siirtymään kulttuuripalvelujen tuottajien kanssa sopimusmenettelyyn (tilaaja/tuottaja -malli) valtakunnallisesti yleistyvän toimintatavan mukaan. KOHDEAVUSTUSTEN JA TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN EDELLYTYKSET 1. Hakijan kotipaikka on Salo. 2. Avustettavan toiminnan tulee kohdistua paikalliseen kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja harrastamiseen, kulttuuripalvelujen tarjontaan ja käyttöön, kotiseututyöhön tai paikallisen kulttuuriperinteen vaalimiseen ja edistämiseen. 3. Avustus on käytettävä lautakunnan hyväksymään kulttuuripalveluun. Hakemuksen liitteenä tulee olla toimintasuunnitelma. Päättäjä voi kohdentaa avustuksen käyttötarkoitusta tai toiminnasta voidaan tehdä sopimus yhteistyössä toimijan kanssa. Saapunut toiminta-avustushakemus voidaan valmistella harkinnan mukaan kohdeavustushakemuksena. 4. Hakijalta edellytetään omaa rahoitusta ja aktiivista panostusta avustuksen kohteena olevan toiminnan toteuttamisessa. 5. Yhdistyksen tulee toimittaa voimassa olevat säännöt kulttuuriasiain yksikköön. Mikäli yhdistyksen sääntömääräinen kokous tekee muutoksia yhdistyksen sääntöihin, yhdistyksen hallitus tai nimenkirjoittajat vaihtuvat, on muutoksista ilmoitettava välittömästi kulttuuriasiain yksikköön. 6. Avustuksia ei myönnetä opinto- ja virkistysmatkoihin, opinnäytetöiden tekemiseen, apurahoina ja stipendeinä edelleen jaettavaksi eikä kiinteän tai irtaimen omaisuuden hankintaan. 7. Avustusta myönnettäessä huomioidaan hakijan kulttuuripalveluja tuottavaan toimintaan saama muu Salon kaupungin myöntämä tuki. 8. Puutteellisesti täytettyjä tai myöhästyneenä saapuneita avustushakemuksia ei huomioida. Kohdeavustukset Kohdeavustusta voivat hakea taiteilijat, työryhmät ja kulttuuriyhdistykset. Hakijan kotipaikan tulee olla Salo. Kohdeavustus myönnetään salolaisiin kohdentuvaan kulttuuritoimintaan. Kohdeavustus myönnetään yksittäisten taiteilijoiden tuotantojen tukemiseen, kulttuuri- ja taidetoiminnan tuottamiseen ja kulttuuripalvelun tuottamista tukevaan koulutukseen. Mikäli hakija saa toiminta-avustusta, voidaan kohdeavustusta myöntää hakijan vuotuisesta toiminnasta poikkeavaan toimintaan. Kohdeavustusta ei myönnetä esim. kirjojen ja äänitteiden kustantamiseen, laitehankintoihin eikä kulttuuriretkien kuljetuksiin, kalusteisiin tai tarvikkeisiin. Kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä harjoittavat yhdistykset hakevat avustuksensa kohdeavustuksina. Tämä määräraha on varattu Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallisen museon, SA- MUn, talousarvioon. SAMU valmistelee avustusten jaon kulttuuri- ja kirjastolautakunnalle.
3 Kohdeavustusta tulee hakea ennen hankkeen toteuttamista. Kohdeavustuksen seuranta ja maksaminen Avustuksen saajalle ilmoitetaan päätöksestä kirjeitse tai pöytäkirjaotteella. Kohdeavustus suoritetaan saajalle sen jälkeen kun kulttuuriasiain yksikköön on esitetty hyväksyttäviin tositejäljennöksiin perustuva tiliselvitys hankkeen toteutumisesta. Tiliselvityksessä on ilmettävä hankkeen tulot ja menot. Työskentelyapurahojen käytön raportoinnista sovitaan erikseen kulttuuriasiain yksikön kanssa. Myönnetty avustus on käytettävä ja tilitettävä sen kalenterivuoden aikana, jolle avustus on myönnetty. Jos avustusvaroja käytetään muuhun kuin anottuun tarkoitukseen tai niiden käytölle asetettuja ehtoja ei noudateta tai avustuksen saaja on antanut kulttuuriasiain yksikölle virheellistä tai puutteellista tietoa avustusta koskevissa asioissa, avustusvarat on palautettava vaadittaessa." Hakumenettely Kohdeavustusten ensimmäinen hakuaika oli joulukuussa ja toinen toukokuussa. Vuoden 2011 määräraha kohdeavustuksiin ja stipendiin on yhteensä euroa. Tammikuussa ja maaliskuussa tehtyjen jakopäätösten jälkeen kesäkuun kokouksessa on jaettavana ,50 euroa. Kohdeavustuksia saapui määräaikaan mennessä 22 kappaletta, joiden haettu yhteissumma oli euroa. Kohdeavustuksiin esitetään varattavaksi määrärahaa ,50 euroa. Stipendiin jää rahaa euroa. Kohdeavustushakemukset ovat nähtävänä kulttuuriasiain yksikössä ja kokouksessa. Kohdeavustusta hakevat: Haettu Ehdotus 13 Stances -yhtye Nuorten joulukonsertin järjestämiseen KIVA:ssa. Myönnetään joulukonsertin valmistamiseen ja esittämiseen KIVA:ssa joulukuussa. Christianus-kuoro ry Äänenmuodostuskoulutukseen. Äänenmuodostuskoulutukseen, joka tukee kuoron syksyllä tuotettavaa konserttia. Ehdotuksessa on huomioitu kulttuuri- ja kirjastolautakunnan määritetyt edelly tykset koulutusavustuksille. Avustus myön netään kulttuuripalvelun tuottamista tukevaan koulutukseen.
4 Haettu Ehdotus Duende-työryhmä: tanssija-koreografi Aki Palenius, tanssija Pauliina Vesslin ja valosuunnitte lija Timo A. Aalto. Flamencon innoittaman tanssi- ja valoteoksen toteuttamiseen. Teoksessa yhdistyy nykytanssi, katutanssi ja flamenco ja fysiikan lakeja kapinoiva valosuunnittelu. Myönnetään Duende tanssi- valoteoksen toteuttamiseen. Ehdotuksessa on huomioitu kulttuuri- ja kirjastolautakunnan määritetyt painopistealueet. Halikon Musiikkiyhdistys ry Lastenkonsertin järjestämiseen Marian koulun juhlasalissa yhdessä Taikajuhlat- musiikkileikkikoululaisten kanssa Kevyen musiikin konsertin järjestämiseen nuorille Konserttia edeltää perehdyttäminen bändisoittimien, laulun ja äänentoisto laitteiden hallintaan. Lastenkonsertin ja nuorisokonsertin järjestämiseen. Ehdotuksessa on huomioitu kulttuuri- ja kirjastolautakunnan määritetyt painopistealueet ja määri tetyt edellytykset koulutusavustukselle. Hoiturit-kuoro Holon Saiturien musiikki-ilottelu Äänitehdas esitykseen Sinisessä Talossa kohdeavustuksen myöntä misen edellytyksiä. Kohdeavustusta tulee hakea ennen kohteen toteutumista. Kuusinen, Janne Halikon Musiikkiyhdistyksen tiloissa pidettävään vapaan säestyksen työpajan suunnittelu-, nuotinnos- ja sovitustyöhön.työpajakoulutus on suunnattu pääsääntöisesti salonseutulaisille pianon soiton harrastajille. kohdeavustuksen myöntä misen edellytyksiä. Kohdeavustus myönnetään yksittäisten taiteilijoiden tuotantojen tukemi seen, kulttuuri- ja taidetoiminnan tuottami seen ja kult tuuripalvelun tuottamista tuke-
5 vaan koulutukseen. Haettu Ehdotus Mathildedalin kulttuuriyhdistys ry Kesällä ensikerran järjestettävän Ruukkipäivätapahtuman järjestelykus tannuksiin. Ruukkipäivätapahtuman kustannuksiin. Muuri, Leena Elävän paju teoksen luomiseen Perniön keskustan jokimaisemaan. Teos liittyy Andrea Vannucchin ja Tarja Lapilan ideoimaan ja syksyllä toteutettavaan Jokipäivä-tapahtumaan. Elävän pajuteoksen valmistustyöhön. Perniön mieskuoro Kuoron 80-vuotisjuhlakonsertin järjestelyihin ja konserttia edeltävään laululeiriin. Myönnetään kuoron 80-vuotisjuhlakonsertin valmistamiseen. Ehdotuksessa on huomioitu kulttuuri- ja kirjastolautakunnan määritetyt avustuksen myöntämisen edelly tykset. Quo Vadiksen Tuki ry Syksyllä ensi-iltansa saavan BurningBurningesityksen tuotantokustan nuksiin. Esityksestä suunnitellaan koululais- ja opetusyhteistyöhan ketta, joka ei rahoituksellisesti kuulu teat terin normaaliin toimintaan. Avustusta ei myönnetä. Toiminta-avustusta saavan yhdistyksen kohde avustus myönnetään vain hakijan vuotuisesta toimin nasta poikkeavaan toi mintaan. Kulttuuri- ja kirjastolauta kunta Esi tyksen valmis taminen on teatterin normaalia toimintaa. Salon Seudun Harmonikkakerho ry Kesällä järjestettävän viikon kestävän workshop-työpajaan nuorille ja konsertin järjestämiseen. Viikko huipentuu yleisölle suunnattuun päätöskonserttiin. Myönnetään harmoniikkamusiikin työpajatoimintaan ja yleisökonsertin jär jestämiseen. Ehdotuksessa on huomioitu kulttuuri- ja kirjastolautakun nan määritetyt edelly tykset koulutusavustuk selle. Salon Taiteilijaseura ry
6 Taidelainaamon ALE- näyttelytapahtuman järjestämiseen ja lainaamon muuttokuluihin. Myönnetään taidelainaamon ALE-näyttelytapahtuman järjestämiseen. Salon Teatteri ry Teatterin 50-vuotisjuhlan järjestämiseen Juhlallisuuksiin kuuluu näytelmän valmistaminen, näyttely ja juhlatilaisuus. Syksyllä pidettävään näyttelijäntyön peruskurssiin Myönnetään teatterin 50-vuotisjuhlanäyttelyn pitämiseen kirjastossa. Teatteri saa toiminta-avustusta. Näytelmien valmistami nen ja siihen liittyvät näyttelijäntyön perusharjoituk set eivät ole teatterin normaalista toi minnasta poikkeavaa toimintaa. Avustusta ei myönnetä näytelmätuotantoihin. Hakemus ei täytä kohdeavustuksen myöntämi sen edellytyksiä. Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Teatteriyhdistys Provinssi ry Lastennäytelmän Heinähattu, vilttitossu ja Littoisten riiviö valmistamiseen Näytelmän valmistamiseen Teatterin nuorisoryhmän voimin Salolaiseen historiaan liittyvän SaloNkia-näytelmän näytelmätekstin työstä miseen, historian tutkimiseen ja kartoittamiseen Myönnetään tiedonhakuun SaloNkia-näytelmän näytelmätekstin työstämi seen. Teatteri saa toiminta-avustusta, joten kohdeavustus voidaan myöntää vain hakijan vuotuisesta toiminnasta poikkeavaan toimin taan. Näytelmien val mis ta mi nen ja sii hen liittyvät näyttelijäntyön perusharjoituk set ovat teatterin normaalia toimintaa. Hakemukset näytelmien valmis tamiseen eivät täytä kohdeavus tuk sen myön tä mi sen edel ly tyk siä. Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Tikka, Tea Yhteisöllisen öljyvärimaalauksen valmistamiseen oppimateriaalikäyttöön Salon kouluihin. Valmis työ kiertää päiväkoteja ja kouluja osana POLKU-projektin ympäristöteemaa ja tämän jälkeen Salon vanhainkoteja ja terveyskeskuk sia. Yhteisöllisen öljyvärimaalauksen valmistamiseen.
7 Haettu Ehdotus Toivanen, Emilia Musiikkileiriin Nummelan Päivölässä Oppilaan soitin on piano. kohdeavustuksen myöntämisen edellytyksiä. Avustus myönnetään kulttuuripalveluntuottamista tu kevaan koulutukseen. Toivanen, Roosa Musiikkileiriin Nummelan Päivölässä Oppilaan soitin on harmonikka. kohdeavustuksen myöntä misen edellytyksiä. Avustus myönnetään kulttuuripal ve lun tuotta mista tukevaan koulutukseen. Työryhmä "Nurin oikein" Dra maturgia ja ohjaus: Sarika Lipasti, käsikirjoitus ja runot: Päivikki Franck, musiikin sävellys, sovitus ja ääninauha: Janne Kuusinen. Huoneteatterin muotoon rakennetavan "Keittiön pöydän ää ressä" esityksen valmistamiseen. Esityspaikkoina ovat mm. Salon kirjastot. Myönnetään "keittiön pöydän ääressä" -esityksen valmistami seen. Sivistystoimen toimialajohtaja: Kulttuuri- ja kirjastolautakunta päättää jakaa vuoden jaon kohdeavus tuk set esitetyllä tavalla. Päätös: Heikki Vesslin poistui istuntosalista asian käsittelyn ajaksi klo 18:20. Kulttuuri- ja kirjastolautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitetun avustusmäärärahan jakoperusteet vuonna 2012
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 11 15.02.2012 Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitetun avustusmäärärahan jakoperusteet vuonna 2012 264/02.05.01/2012 kulkir 11 Valmistelija: Kulttuurituottaja Jouko Kivirinta,
Kulttuurilautakunnan päätös
IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten
Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet
Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet SISÄLLYSLUETTELO KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETTUJEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET... 3 YLEISTÄ KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETUISTA AVUSTUKSISTA...
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely
Sivistyslautakunta 7 25.01.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, avustusmäärärahan jako eri avustusmuotoihin ja avustusten käsittely 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.01.2017
Kulttuuriavustussääntö 2017
Kulttuuriavustussääntö 2017 www.nurmijarvi.fi NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 Sisältö 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 2. AVUSTUKSET... 4 2.1 Tuotantotuki... 4 2.2
Kulttuuriavustussääntö 2016
Kulttuuriavustussääntö 2016 www.nurmijarvi.fi SISÄLTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1. YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET... 4 2.1
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha
SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET
Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus
UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019
1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa
Hakemukset ja niiden arviointi
Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika 30.9.2015 mennessä 983/02.05.01.01/2014 Sivistyslautakunta 80 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön
Kulttuuriavustussääntö
Kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunta/sivistyslautakunta/2018 Sivistyslautakunta 1.3.2018 17 1 2 1 Kulttuuriavustussääntö 1.1 Avustustoiminnan tavoitteet Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää
Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu
HAKEMUS Kunnan avustus seuralle / yhdistykselle / ryhmälle / yksityishenkilölle Vuosi Hakija Seuran / yhdistyksen / ryhmän / henkilön nimi Pankki ja tilinumero Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä
4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7
0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.
Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen
Tukemassa Leppävirta Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnan avustukset 2018 Yhdistysfoorumi 13.2.2018 / Karvinen HUOM: käytä logoa Avustusten saajilta on edellytetty jo 2016 alkaen Tukemassa Leppävirta -logon
KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten
Kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunta/hyvinvointilautakunta/
Kulttuuriavustussääntö 2019 Nurmijärven kunta/hyvinvointilautakunta/22.1.2019 0 1. Avustustoiminnan tavoitteet Hyvinvointilautakunta myöntää harkinnanvaraista kulttuuriavustusta, jolla tuetaan -taiteen
Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa
Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut Marju Myllymaa Kulttuuripalvelujen sisältöä kuntalaisen näkökulma Yleinen kulttuuritoimi -Avustukset -Kulttuuripalkinnot -Hankkeet ja niiden organisointi -Kulttuuritapahtumat
VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ
VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen
LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET
LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset - Dorrit ja August Fuchsin rahaston avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN
Kulttuuriavustuksilla luodaan edellytyksiä kulttuuripalvelujen tarjoamiselle ja taiteen tekemiselle ja harrastamiselle.
KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Laki kuntien kulttuuritoiminnan järjestämiseksi määrittelee kunnan tehtäväksi edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa (Laki kuntien kulttuuritoiminnasta
Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki
Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin
Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 8.12.2015 2 1. Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa avustusten jakamiseen. Avustusten määrä
VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ
VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 14.2.2011 17 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aikatoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen haettavaksi julistaminen
Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt
Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja
Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille
10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,
Khall / 136
Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset Harkinnanvaraisilla avustuksilla luodaan edellytyksiä iittiläiselle kulttuuri-, liikunta-, nuoriso-, ja kansalaistoiminnalle ja kannustetaan
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 23.04.2015 43 08.10.2015 Kulttuurijärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri
Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako
Sivistyslautakunta 31.10.2018 Kunnanhallitus 05.11.2018 HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN TARKOITUS Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia
Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2016, kohdeavustukset, hakuaika
Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöillle 2016, kohdeavustukset, hakuaika 31.3.2016 236/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.05.2016 42 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön
YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen
ASIKKALAN KUNNAN AVUSTUKSET Asikkalan vapaa-aikalautakunta hyväksytty 4.3.2009 4 1 Kunnan vapaa-aikalautakunnan tehtävänä mm. on huolehtia nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemisesta ja kehittämisestä.
KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014
Elämänlaatulautakunta 36 27.05.2014 KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKORVAUKSET VUONNA 2014 Elämltk 36 Kulttuuripalveluiden toimintakorvaukset ovat olleet haettavana maaliskuun viimeiseen arkipäivään mennessä.
Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset:
Vapaa-aikalautakunta 31 28.04.2015 Vapaa-aikalautakunta 44 27.05.2015 Kulttuuripalvelujen vuoden 2015 avustukset Vapla 28.04.2015 31 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1210 Vapaa-aikalautakunta
OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ
OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET
Valmistelija kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala, p ,
Sivistyslautakunta 35 28.04.2016 KULTTUURI- JA NUORISOAVUSTUKSET 2016 82/02.05.01/2016 SL 28.04.2016 35 Valmistelija kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala, p. 050 3182043, janne.nevala@liminka.fi
ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta
ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty hyvinvointilautakunta 13.2.2019 3 Sisällysluettelo 1. AVUSTUSMUODOT... 3 1.1. Hyvinvointiavustus... 4 1.2. Liikunta- ja nuorisoyhdistysten yleisavustus...
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 1.1.2015 alkaen KULA 20.5.2014 Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 ALKAEN
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO KULTTUURIPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1 1. AVUSTUSKELPOISUUS
Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018
avustusten hakuinfo 2018 14.3.2018 Kaupunginhallituksen toiminta-, kohde- ja talkoo Hyvinvointilautakunnan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen sekä sosiaali- ja terveystoiminnan toiminta- ja kohde 15.3.2018
Varkauden kaupungin sivistyslautakunnan avustusten myöntämisperusteet. kulttuuripalvelut
Varkauden kaupungin sivistyslautakunnan avustusten myöntämisperusteet kulttuuripalvelut VARKAUDEN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 2018 Varkauden sivistyslautakunnan
RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN
RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa 27/29.2.2012 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleisperiaatteet 3 2 Kulttuuritoiminnan
Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan avustusperiaatteet
Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan avustusperiaatteet Hyväksytty hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnassa 21.2.2018 15 Astuvat voimaan 1.3.2018 Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan tehtävä
Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.
Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro
NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE
NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen
29.11.2013 70 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET
ORIVEDEN KAUPUNKI Elämänlaatulautakunta 29.11.2013 70 Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut 01.02.2014 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET Ohjeiden tarkoitus on antaa suuntaviivoja
AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH
AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia
LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015
Sivistyslautakunta/liikuntatoimi 1/1 LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015 Avustusten jako tapahtuu kunnanvaltuuston vuosittain myöntämien määrärahojen puitteissa. Avustukset
Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh
Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava
Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.
Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta
UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS
UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS 1 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. AVUSTAMISEN PIIRIIN KUULUVA TOIMINTA... 2 2.1. Kunnanhallituksen talousarviosta maksettavat avustukset.... 2 2.2. Kulttuuritoimen
YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE
YLEISET KULTTUURIPALVELUT AVUSTUSOHJE PALVELUT MIKKELIN KAUPUNGIN YLEISTEN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Hyväksytty kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnassa 29.5.2013 50 Voimaantulo 1.7.2013 Yleisten
Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuonna 2016
Vapaa-ajan lautakunta 28 14.04.2016 Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuonna 2016 103/02.05.01.03.00/2016 Vapaa-ajan lautakunta 14.04.2016 28 Valmistelija: kulttuurituottaja
Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen
Kaupunginhallitus Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille Ohjeet ovat voimassa 1.1.2017 alkaen Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 3 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 3 2.1.
Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh
Vapaa-aikalautakunta 41 19.05.2016 Kulttuuripalvelujen vuoden 2016 avustukset 1052/12/2016 Vapla 19.05.2016 41 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1200 Vapaa-aikalautakunta päätti
LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT
LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET EDELLYTYKSET... 3 3. LIIKUNTATOIMEN KOHDEAVUSTUS... 4 3.1 Liikuntatoimen kohdeavustuksen
LIIKUNTA / YLEIS- JA KOHDEAVUSTUS
Iin kunta/ii-instituutti AVUSTUSSÄÄNNÖT / LIIKUNTA / YLEIS- JA KOHDEAVUSTUS 1. Avustamisen piiriin kuuluva toiminta Avustukseen ovat oikeutettuja: Rekisteröidyt urheilu- ja liikuntayhdistykset, jotka ovat
KOHDEAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT YLEISET EHDOT JA AVUSTUSTEN KÄYTÖN VALVONTA
22.8.2018 278 1 / 9 KOHDEAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT YLEISET EHDOT JA AVUSTUSTEN KÄYTÖN VALVONTA YLEISTÄ Kaupunginvaltuusto hyväksyy avustusten myöntämisen yleiset periaatteet talousarvion hyväksymisen
TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset
TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula
ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET
LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset - Dorrit ja August Fuchsin rahaston avustukset - Liikuntajärjestöjen
NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen
Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuodelle 2012
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 32 24.04.2012 Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuodelle 2012 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 32 Valmistelija: kulttuurituottaja,
Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ VA:6/010/2014 AVUSTUKSET YLEISTÄ Kulttuuritoiminnan, nuorisotoiminnan ja liikuntatoiminnan tukemiseksi
Sivistyslautakunta Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, yleisavustukset 966/ /2016
Sivistyslautakunta 21 17.05.2017 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2017, yleisavustukset 966/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 17.05.2017 21 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön 2 luvun 4
OSA 1. KOHDEAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT EHDOT JA AVUSTUSTEN KÄYTÖN VALVONTA
Kaupunginhallitus 22.8.2018 KOHDEAVUSTUSOHJE 1 (9) OSA 1. KOHDEAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT EHDOT JA AVUSTUSTEN KÄYTÖN VALVONTA YLEISTÄ Kaupunginvaltuusto hyväksyy avustusten myöntämisen yleiset periaatteet
Hyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet koskevat seuraavia avustuskokonaisuuksia:
Hyväksytty: hyvinvointilautakunta 30.1.2019 12 HYVINVOINTILAUTAKUNNAN AVUSTUSPERUSTEET Hyvinvointilautakunnan avustustoiminnassa noudatetaan kunnanhallituksen antamia avustustoiminnan yleisperiaatteita
Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö
Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunta 22.8.2017 41 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 24.8.2017 11 Kaupunginhallitus 4.9.2017 280 avustussääntö 2 (6) Sisällys 1. Avustuksen saajat...
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Hyväksytty 9.12.2008 Muutokset hyväksytty: Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 19.1.2016 1, liite 1 Liiikuntalautakunta 19.1.2016
Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää
Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu 2 04400 Järvenpää 09.03.2016 VUODEN 2016 NUORISOAVUSTUSTEN HAKEMINEN JA VUODEN 2015 AVUSTUSTEN TILITTÄMINEN Nuorisoyhdistysten ja muun nuorten toimintaryhmien
AVUSTUSSÄÄNNÖT / LIIKUNTA / YLEIS- JA KOHDEAVUSTUS
Iin kunta/ii-instituutti liikelaitos AVUSTUSSÄÄNNÖT / LIIKUNTA / YLEIS- JA KOHDEAVUSTUS 1. Avustamisen piiriin kuuluva toiminta Avustukseen ovat oikeutettuja: Rekisteröidyt urheilu- ja liikuntayhdistykset,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (8) 87 Kohdeavustusten myöntäminen, 6. jako HEL 2014-007049 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Teatteriyhdistys Pensas
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Kohdeavustusten myöntäminen, 5. jako HEL 2016-004998 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Mazing Cities -työryhmä
Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit
Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 3.4.2017 alkaen Kulttuurilautakunta 14.2.2017 Kulttuurilautakunnan myöntämillä
LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2017
PARIKKALAN KUNTA Sivistyslautakunta 1/5 LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2017 Avustusten jakaminen Avustusten jako tapahtuu kunnanvaltuuston vuosittain myöntämien määrärahojen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 66 Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimus HEL 2014-003276 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimuksen. Liitteet
Sivistyslautakunta Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, yleisavustukset 983/ /2014. Sivistyslautakunta 47
Sivistyslautakunta 47 27.05.2015 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, yleisavustukset 983/02.05.01.01/2014 Sivistyslautakunta 47 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön 2 luvun 4 :n 8 kohdan
Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuonna 2015
Vapaa-ajan lautakunta 45 23.04.2015 Kulttuuritoiminnan tukemiseen tarkoitettujen yleis- ja kohdeavustusten jako vuonna 2015 762/02.05.01.03.00/2015 Vapaa-ajan lautakunta 23.04.2015 45 Valmistelija: kulttuurituottaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (7) 17 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2017-001875 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Miamaijan ja äidin seikkailut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi
2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN
1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten
Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen
Tukemassa Leppävirta Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnan avustukset 2018 Yhdistysfoorumi 12.2.2018 / Karvinen Avustukset nyt 1 Ei haettavat avustukset 31 300 Leppävirran virkistysuimala Vesileppis Oy:lle:
Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet
Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunta 11.12.2018 62 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 12.12.2018 48 toimintaperiaatteet ja hakuohjeet 2
LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY
VIRTAIN KAUPUNKI Liikunta- ja nuorisotoimi 15.02.2012 LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY Virtain kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi myöntää vuosittain liikuntatoimintaan
ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET
ORIVEDEN KAUPUNKI Elämänlaatulautakunta 27.09.2015 47 Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut 27.09.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET Ohjeiden tarkoitus on antaa suuntaviivoja
KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden
Edellytykset avustuksen saamiselle:
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2018 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1. AVUSTUSKELPOISUUS 1 1.1. Avustukseen ja vuokravapauteen
Puheenjohtaja: Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
1 Pöytäkirja 5/2012 KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2012 klo 17.00 Paikka: Kosken Tl Kirjasto Läsnä: Almgren Lassi (x) Hämäläinen Risto ( ) Pihlajamäki Anu (x) Kulo Eija-Liisa ( ) Salonen
KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE
0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA