Loppuraportti. Taustaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Loppuraportti. Taustaa"

Transkriptio

1 Loppuraportti Taustaa Toimiva kuntajohtaminen vaatii johtamisvastuussa olevien roolien selkeyttä, määriteltyjä ja sitoutettuja johtamisen rakenteita ja toimintatapoja. Kuntajohtaminen jakaantuu luottamushenkilöille (poliittinen johtaminen) ja ammattijohtajille (ammatillinen johtaminen). Poliittiseen johtamiseen kuuluu tavoitteenasettelu, toiminnan linjaratkaisut ja strategiset päätökset. Ammatillinen johtaminen tukee poliittista johtamista valmistelu- ja täytäntöönpano-organisaation sekä kunnan palveluorganisaation kautta. Kunnan toimintaympäristö ja tehtävät tulevat muuttumaan lähivuosina merkittävästi. Soteja maakuntauudistuksen säädösluonnoksissa tuleva hallintomalli on kolmitasoinen. Kunta on määritelty niissä paikallisia tehtäviä suorittavana, paikallisen osallistumisen ja vaikuttamisen yhteisönä (demokratia ja elinvoima) sekä väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Johtamisjärjestelmän kehittäminen lähtökohtana tulee luonnollisesti olla toimintaympäristön muutokset ja niiden vaikutusten arviointi nykyiseen johtamisjärjestelmään. Tarpeita voi löytyä niin prosessien ja työvälineiden kuin rakenteiden, toimintamallien ja vastuiden kehittämisessäkin. Kehittäminen on syytä alkuvaiheessa kohdentua nimenomaan organisoitumiseen, rakenteisiin ja rooleihin Kunnanhallitus asetti työryhmän valmistelemaan esityksen kunnan johtamisjärjestelmästä (organisoituminen, rakenteet ja roolit) mennessä huomioiden valtuustoryhmien kannat valtuuston koosta ja lautakuntatoimielinorganisaatiomallista. Työryhmään valittiin: Heikki Latva-Nikkola (varalle Jyrki Pihlajamaa) Tapio Nyysti (varalle Päivi Miskala) Allan Lehtimäki (varalle Risto Saharinen) Sauli Tuomela (varalle Erkki Aro) Raimo O. Kinnari (varalle Jouko Ranta) Raija Viljanmaa. Työryhmän sihteerinä toimii hallintojohtaja Tarja Vilmunen.

2 Työryhmän toiminta ja yleiset linjaukset Työryhmä on kokoontunut neljä kertaa. Työryhmä on käsittelyssään huomioinut Kuntalain, Laihian kunnan johtamisen käsikirjan (Kv ) linjaukset, Suomen Kuntaliiton hallintosääntöluonnoksen ja kunnan henkilöstötyöryhmän linjaukset. Työryhmän linjauksia on käsitelty myös johtoryhmässä 22. ja sekä Tavoitteena on ollut huomioida ehdotuksessa kuntalain mukainen kuntajohtamisen roolitus ja päätöksenteon päällekkäisyyksien vähentäminen. Toimielinten ja viranhaltijoiden ratkaisuvallan selkiyttäminen vähentää päätöksenteon päällekkäisyyttä. Samalla voidaan helpottaa kunnan kokonaisedun määrittämistä ja sen toteutumisen ohjaamista/seuraamista nykyresursseilla. Lautakuntien toimintamallit eivät saa siiloutua. Asiakaslähtöisten palvelujen ja prosessien kehittäminen on hankalaa, jos kokonaisnäkemys pirstoutuu. Kunnanvaltuustolla ja kunnanhallituksella tulee olemaan kokonaisnäkemyksen ylläpidossa merkittävä rooli. Työryhmän esittää, että kunnan toimielinorganisaatio pysyisi pääsääntöisesti nykyisellään aikavälillä Työryhmän esitys tarkoittaa sitä, että lautakuntien määrä ja toimivalta tulee arvioitavaksi uudelleen kesken valtuustokauden. Nämä keskustelut tulee aloittaa viimeistään alkuvuodesta Lisäksi työryhmä on käsitellyt kokouksissaan kunnanhallituksen roolia, toimielinten ja viranhaltijoiden yleisiä ja erityisiä ratkaisu- ja toimivaltoja sekä konsernijohdon organisoimista Laihia kunnassa. Työryhmä on myös alustavasti linjannut nk. vaikuttamistoimielinten valintaa ja osallistumiskeinoja. Poliittinen johtaminen Kunnanvaltuusto Kunnan ylin poliittinen päätösvalta kuuluu valtuustolle. Uudessa kuntalaissa on pyritty vahvistamaan valtuuston strategista roolia suhteessa kunnanhallitukseen ja muuhun kunnan johtoon. Kuntastrategia ohjaa kaikkea kunnallista päätöksentekoa. Kunnan poliittisessa johtamisessa korostuu valtuuston ja hallituksen, lauta- ja johtokuntien strateginen johtaminen. Kunnanhallitus Kunnanhallituksen tehtävät tulee olla Kuntalain mukaisia ja niihin keskittyviä. Kunnanhallitus (KuntaL 39 ) - vastaa kunnan hallinnosta ja talouden hoidosta, - vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta, - valvoo kunnan etua ja, ellei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa, - edustaa kuntaa työnantaja ja vastaa kunnan henkilöstöpolitiikasta, - vastaa kunnan toiminnan yhteensovittamisesta, - vastaa kunnan toiminnan omistajaohjauksesta,

3 - huolehtii kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä Kunnanhallitus siis linjaa, valvoo, ohjaa ja osin toimeenpanee. Työryhmän luonnoksessa tämä näkyy siinä, että tietyt rakentamiseen, ympäristöön, tekniseen huoltoon ja kaavoitukseen liittyvien päätösten teko esitetään siirrettäväksi rakennus- ja ympäristölautakuntaan tai tekniseen lautakuntaan. Samoin esitetään joitakin hallintoon liittyviä ratkaisuja tehtäväksi joko asianomaisessa lautakunnassa tai viranhaltijapäätöksillä. Kunnanhallituksen tehtävä painottuu näissä ratkaisuissa yhtenäisiin linjaus- ja ohjauspäätöksiin. Kunnanhallituksen jaostot Työryhmän näkemyksen mukaan kunnanhallitus voisi asettaa elinkeinojaoston ja konsernijaoston. Henkilöstöjaoston tehtävät voidaan siirtää kunnanhallitukselle, koska työryhmän ehdotuksen mukaan kunnanhallituksen nykyisen ratkaisuvallan sisältämät selkeät substanssilautakunnan tehtävät, ratkaisuvaltoineen, siirrettäisiin ao. lautakunnalle ja tämä vähentää yksittäisten päätösten määrä kunnanhallituksessa. Konsernijaoston perustamista puoltaa useampi näkökulma. Kuntalaki korostaa kunnanhallituksen roolia konserninjohtamisessa, käytännön omistajanohjaus selkeytyisi ja tiivistyisi (esim. yhtiöedustajien evästys), vaikutusmahdollisuudet hallitusten kokoonpanoon vahvistuisi ja konsernitietous lisääntyisi. Lisäksi konsernijaoston tehtäväksi voitaisiin luonnikkaasti liittää nykyisen suunnittelulautakunnan tehtävät: kunnan pitkän aikavälin suunnitelmien ja selvitysten tekeminen. Konsernijaoston esittelijän tehtävät tulevat ehdotuksen mukaisessa jaostossa olemaan merkittävät niin määrällisesti kuin sisällöllisestikin. Työryhmä ehdottaa, että konsernijaostoon valittaisiin enintään 2 kunnanhallituksen jäsentä tai varajäsentä siten, että toinen heistä toimisi jaoston puheenjohtajana. Elinkeinojaoston tehtävät ja ratkaisuvallat voivat työryhmän näkemyksen mukaan säilyä nykyisellään. Kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston puheenjohtajat Kuntalaissa on korostettu kunnanhallituksen puheenjohtajan roolia. Kuntalain 40 :ssä säädetäänkin kunnanhallituksen puheenjohtajan asemasta ja tehtävistä. Tämän lisäksi hallintosäännössä on mahdollista määrätä kunnanhallituksen puheenjohtajan muista tehtävistä. Kuntalaissa ei sen sijaan säädetä valtuuston puheenjohtajan tehtävistä. Hallintosäännössä voidaan määrätä valtuuston puheenjohtajan tehtävistä. Työryhmä piti tarkoituksenmukaisena, että hallintosäännössä määrätään sekä kunnanhallituksen että kunnanvaltuuston puheenjohtajan tehtävistä.

4 Lautakunnat Nykyisin lautakuntien ratkaisuvallat on koottuna lautakuntakohtaisissa johtosäännöissä. Niissä on sekä yleiseen että erityiseen ratkaisuvaltaan liittyviä määräyksiä, eivätkä määräykset ole täysin yhteneväiset yleisten ratkaisuvaltojen osalta eri lautakuntien kesken. Työryhmän ehdotuksessa lautakuntien yleinen ratkaisuvalta on koottu yhdeksi kokonaisuudeksi esitykseen. Lautakuntakohtaiset erityisratkaisuvallat luetellaan kunkin lautakunnan kohdalla erikseen. Lautakuntien erityinen ratkaisuvalta esitetään säilytettävän pääosin nykyisellään. Työryhmä ehdottaa, että myös lautakunnilla on kuntalain 92 :n mukainen otto-oikeus. Ammatillinen johtaminen Kunnanjohtaja Kuntalain 42 :n mukaan kunnan ja kuntajohtajat on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä. Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan työnjaosta kunnan johtamisessa ottaen huomioon mitä hallintosäännössä määrätään. Sopimuksella selkeytetään ammattijohdon ja luottamusjohdon rooleja. Sopimuksen kautta poliittinen johto voi ilmaista tahtonsa johtamisen suunnasta. Sopimuksessa raamitetaan mahdollisten ristiriita- ja ongelmatilanteiden ratkaisutavat. Työryhmä ei ehdota kunnanjohtaja ratkaisuvaltaan merkittäviä muutoksia hallintosääntöön. Esimiesten ratkaisuvalta Ammatillinen johtaminen jakautuu luonnoksesta kunnanjohtajan, osastopäälliköiden, talousjohtajan, terveys- ja hyvinvointijohtajan, tehtäväaluejohtajien ja kustannuspaikkojen esimiesten yleisiin ja erityisiin ratkaisu- ja toimivaltoihin. Vaikuttamistoimielimet Kuntalakiin on otettu vuorovaikutus- ja vaikuttamistoimielimiä koskevat säännökset (KuntaL ). Vaikuttamistoimielimiin kuuluvat nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto. Vaikuttamistoimielimet ovat edustamansa ryhmän osallistumis- ja vaikuttamiskanavia. Vaikuttamistoimielimet eivät voi tehdä muutoksenhakukelpoisia hallintopäätöksiä eivätkä niiden jäsenet ole kunnan luottamushenkilöitä, eikä jäsenten kelpoisuudesta säädetä laissa.

5 Vaikuttamistoimielinten työskentelytavat voivat olla varsinaisten toimielinten työskentelytapoja vapaamuotoisemmat, koska päätöksentekoa koskevat lain säännökset tai hallintosäännöksen määräykset eivät tule suoraan sovellettavaksi. Kaikki vaikuttamistoimielimet ovat kuitenkin lakisääteisiä toimielimiä, joten kunnanhallituksen on ne asetettava. Laihian kunnassa toimii ikäihmisten neuvosto, jonka toimintasäännön kunnanhallitus on hyväksynyt. Vammaisneuvoston perustaminen käsitellään alustavasti perusturvalautakunnassa vuoden 2017 alkupuolella. Nuorisovaltuuston perustamista on käsitelty monialaisessa työryhmässä ja vapaa-aikalautakunnassa. Kunnassa toimiva monialainen työryhmä on esittänyt nuorisovaltuustosta seuraavaa: Nuorisovaltuustossa on 8 varsinaista ja 8 varajäsentä. Valtuutettujen ikäraja on vuotta. Yläkoulun luottamusoppilaat valitsevat keskuudestaan 8 jäsentä ja lukion oppilaskunta 8 jäsentä. Valtuutettujen toimikausi on 2 vuotta. Nuorisovaltuusto on osa nuorisotoimen toimintaa. Nuorisovaltuutetuille pyydetään oikeutta osallistua lautakuntien toimintaan. Työryhmä näkemyksen mukaan nuorten osallistumismahdollisuus tulisi ulottaa myös muihin kuin Laihialla opiskeleviin laihialaisnuoriin. Työryhmä ehdottaa nuorisovaltuustovaaleja, johon olisi ikärajoitus huomioiden mahdollisuus asettua ehdolle. Vaalien järjestämisessä nuorisotoimi ja opetustoimi voisivat tehdä yhteistyötä. Nuorisovaltuuston toimikausi voisi alkaa syyslukukaudella Nuorisovaltuutetuilla voisi olla kutsuttuna osallistumisoikeus lautakuntien kokouksiin, milloin niissä käsiteltäisiin nuoria koskettavia asioita. Tämä tulisi linjata säännöissä vielä tarkemmin.

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo Heikki Harjula

Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo Heikki Harjula Uusi kuntalaki: Miten johtamista vahvistetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Heikki Harjula Organisoinnin ja johtamisen linjauksia 1 Kunnilla oltava edelleen laaja mahdollisuus toteuttaa

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen 1 Loimaan kaupunki Liite: Kh 19.12.2016 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1. Valmistelun ja päätöksenteon aikataulu 2. Toimielimet Toimielin- ja luottamushenkilöorganisaatio on

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset

Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset Kouvolan kaupunki Luottamushenkilöjärjestelmätyöryhmä 11.6.2015 Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset 1. Yleistä Kaupunginhallitus asetti 12.1.2015 työryhmän valmistelemaan

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 8/ ( 11) Perusturvalautakunta Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 8/ ( 11) Perusturvalautakunta Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 8/2018 1 ( 11) Aika 19.09.2018, klo 19:00-20:46 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 68 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö / /2017 KHALL

Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö / /2017 KHALL Kaupunginhallitus 234 08.05.2017 Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö 1.6.2017 2764/00.01.01/2017 KHALL 08.05.2017 234 Yleistä Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline.

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot. KUJO Sakari Kela Lakimies

Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot. KUJO Sakari Kela Lakimies Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot KUJO 23.2.2016 Sakari Kela Lakimies Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset 1 Voimaan 1.5.2015. Merkittävää osaa laista eli toimielimiä, johtamista,

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN

Lisätiedot

3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/2017 1 (13) Aika 14.08.2017, klo 15:00-16:30 Paikka Tuusulan kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Konsernijaoston

Lisätiedot

Johtamisjärjestelmätoimikunnan esitys

Johtamisjärjestelmätoimikunnan esitys Johtamisjärjestelmätoimikunnan esitys 28.9.2016 Luottamushenkilöorganisaation perusteet Uudessa kuntalaissa on keskeisenä käsitteenä kunnan toiminta, joka tarkoittaa kaikkea sitä toimintaa, jossa kunta

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus

Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Kuntatalo 26.11.2013 Riitta Myllymäki Johtava lakimies, demokratiajaoston sihteeri 1 Demokratiajaoston asiakokonaisuudet

Lisätiedot

Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys. Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa

Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys. Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa 3.10.2016 Luottamushenkilöorganisaation uudistaminen vuonna 2017 Luottamushenkilöorganisaation/toimielinrakenteen

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Valtuusto 39 14.11.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupunki. Uuden kuntalain merkitys kunnan johtamisjärjestelmän kehittämiseen

Uudenkaupungin kaupunki. Uuden kuntalain merkitys kunnan johtamisjärjestelmän kehittämiseen Uudenkaupungin kaupunki Uuden kuntalain merkitys kunnan johtamisjärjestelmän kehittämiseen 16 1 Sisällys 1. Valtuusto, kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta pakollisia toimielimiä... 2 Valtuusto... 2 Valtuuston

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet

Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Tampere 15.5.2014 Riitta Myllymäki johtava lakimies 1 Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos

Lisätiedot

Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen. Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA

Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen. Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA Kuntalain uudet säännökset Kuntaliiton johtamisen ja hallinnan suositus Valtuusto johtaa vastaa kunnan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Elinvoima- ja konsernijaosto 11.09.2017 Aika 11.09.2017 klo 12:30-13:54 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Strategiapäällikkö Marko Karvinen 2.5.2017 asukasilta 1 Kaupunkistrategia Helsingissä Uusi kuntalaki määrää kuntastrategiasta Johtamisjärjestelmän uudistamisessa

Lisätiedot

JOHTAJASOPIMUS. Rääkkylän kunta. Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen. Kunnanhallitus

JOHTAJASOPIMUS. Rääkkylän kunta. Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen. Kunnanhallitus JOHTAJASOPIMUS Rääkkylän kunta Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen Kunnanhallitus 18.12.2017 231 2 JOHTAJASOPIMUS Rääkkylän kunta ja kunnanjohtaja Tuula Luukkonen sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 04.09.2017, klo 17:50-18:06 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen Arto Sulonen Uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä, pj. hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Työvaliokunta, pj. ylijohtaja Päivi Laajala,

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Maakunnan hallintosääntö Kuntaliiton ja Kainuun liiton maakuntatilaisuus 24.4.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Maakunnan hallintosääntö

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö /00.01.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö /00.01. Kaupunginhallitus 234 08.05.2017 Kaupunginhallitus 245 15.05.2017 Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö 1.6.2017 2764/00.01.01/2017 KHALL 08.05.2017 234 Yleistä Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS Jouko Luukkonen

LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS 17.4.2018 Jouko Luukkonen POLIITTISILLE PIIREILLE KESKUSTELTAVAKSI Tarvitaanko lakisääteisten toimielinten lisäksi muita toimielimiä? Jos tarvitaan, muodostetaanko

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 ) Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Kunnanvaltuusto 56 9.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Aika 19.06.2017, klo 17:32-17:43 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 46 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuntajohtamisen suunta 2017

Kuntajohtamisen suunta 2017 Kuntajohtamisen suunta 2017 Teemasessio nro 3 Puheenjohtajana Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Teemana kuntajohtamisen tila ja tulevaisuus Kuntajohtajien johtamisen liikkumavaraan vaikuttavat

Lisätiedot

Kokousmenettelyn juridiset perusteet

Kokousmenettelyn juridiset perusteet Kokousmenettelyn juridiset perusteet Kaupunginlakimies Jouko Aarnio Päätöksentekomenettelyn säädöspohja Päätöksenteon perusteet kirjattu perustuslakiin 2 oikeusvaltioperiaate -julkisen vallankäytön tulee

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. johtosääntö (osittain nykyisessä toimintasäännössä) 3. hallintosääntö

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Kuntakonserni UYP Oy, Järvenneito k-oy Valtuusto Kunnanhallitus KJ Luottamushenkilöt JR/Henkilöstö Luottamushenkilöt Kuntastrategia Lupa- ja valvontalautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (5) 5 Lausunto pormestarin ja alueellisten toimielinten suoria vaaleja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta HEL 2015-005013 T 03 00 00 Esitysehdotus esittää

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS Eurajoen kunnanvaltuusto 16.1.2017 xx 1.Kunnanjohtajan tehtävät, työnjako ja yhteistyökäytännöt Tällä Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Maakunnallinen vanhusneuvosto

Maakunnallinen vanhusneuvosto Maakunnallinen vanhusneuvosto Pirkanmaan vanhusneuvostojen tapaaminen 13.10.2016 Lempäälä Raija Moilanen Tampereen vanhusneuvosto Maakunnan vaikuttamistoimielimet ( lausunnolla oleva Maakuntalaki 26 )

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 3/2018 1 (13) Aika 19.04.2018, klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017)

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) 2018-2021 sääntöjen tarkoituspykälässä 1 valtuuston vastuu ov-keinoista 22 -aloiteoikeus 23 -kansanäänestysaloite 24-25 - vaikuttamiselimet (vanhusneuvosto)

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 14.04.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Kunnantalo, Kajanus Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 6/ (18) Perusturvalautakunta

Laihia Pöytäkirja 6/ (18) Perusturvalautakunta Laihia Pöytäkirja 6/2017 1 (18) Aika 08.08.2017, klo 18:00-19:55 Paikka Asumispalvelukoti Toiska, takkahuone Käsitellyt asiat 50 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 51 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

Hollolan kunta Kunnanhallituksen johtosääntö

Hollolan kunta Kunnanhallituksen johtosääntö Hollolan kunta Kunnanhallituksen johtosääntö 1 HOLLOLAN KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuusto 2.4.2012 Voimaantulo 1.5.2012 1 Toiminta-ajatus Kunnanhallituksen tehtävänä on johtaa kunnan hallintoa

Lisätiedot

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Kontiolahden kunta ja kunnanjohtaja Jere Penttilä sopivat tällä johtajasopimuksella kunnanjohtajan tehtävistä, työn edellytyksistä, menettelytavoista ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6. Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Johtava lakimies Kirsi Mononen Kuntakonserni ja kunnan toiminta

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

Maakunnan poliittisen johtamisen valmistelu

Maakunnan poliittisen johtamisen valmistelu Maakunnan poliittisen johtamisen valmistelu Selvitysprosessin kulku Lauri Tanner Yrittäjäfoorumi 12.4.2018 Taustaa Itsehallinnollisissa hallintoyksiköissä (kunnat, kuntayhtymät, maakunnat) hallinnon perustana

Lisätiedot

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen Pitkän aikavälin vastuunkannon korostaminen päätöksenteossa

Lisätiedot

Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 22.5.2015 Revisioneuvos Keijo Lappalainen sisältöä käsitteistöä taustaa vastuita

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

Poimintoja Maakuntalaista (luonnos ) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten

Poimintoja Maakuntalaista (luonnos ) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten Poimintoja Maakuntalaista (luonnos 22.12.2016) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten 24.1.2017 klo 08.30- Vuokko Ylinen Hallintojohtaja 24.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Hallintosäännön merkitys

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin johtamisjärjestelmän uudistamistyö. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sakari Trög KV seminaari

Rovaniemen kaupungin johtamisjärjestelmän uudistamistyö. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sakari Trög KV seminaari Rovaniemen kaupungin johtamisjärjestelmän uudistamistyö Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sakari Trög KV seminaari Taustaa organisaatiomuutoksille Toimintaympäristön muutokset Maakuntauudistus Sosiaali-

Lisätiedot

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa TILINTARKASTUKSEN JA ARVIOINNIN SYMPOSIUM 2017 30.5.2017 tarkastusjohtaja Markus Kiviaho, JHTT, CGAP, CRMA Omistajaohjaus Omistajaohjauksella tarkoitetaan

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Porin seudun kuntarakenneselvitys

Porin seudun kuntarakenneselvitys Porin seudun kuntarakenneselvitys Poliittinen johtaminen Ohjausryhmän 13.12.2013 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi Oy 18.12.2013 Page 1 Uuden kuntalain tuki demokratialle 1. Säilyttämällä

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Konsernirakenne. POPmaakunta

Konsernirakenne. POPmaakunta Konsernirakenne Pohjois-Pohjanmaan maakunnan konsernirakenne LOPULLINEN päätös rakenteesta on saatava maakuntavaltuustossa alkuvuodesta 2019 JOTTA muu valmistelu pystytään toteuttamaan hallitusti ja tehokkaasti

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (14) Nuorisovaltuusto Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali

Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (14) Nuorisovaltuusto Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (14) Aika 31.10.2017, klo 17:00 Paikka Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4)

LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4) LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4) Kunnanvaltuuston hyväksymä 15.12.2008 125 Voimaantulopäivämäärä 01.01.2009 Muutos vuodeksi 2014 Kv 16.12.2013 102 Muutos vuodeksi 2015 Kv 10.11.2014

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Kuntalakiluonnoksesta lausunnon antaminen

Kuntalakiluonnoksesta lausunnon antaminen Kuntalakiluonnoksesta lausunnon antaminen Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että siinä otetaan huomioon kuntien muuttuvasta toimintaympäristöstä ja uusista kuntahallinnon

Lisätiedot

- Jäsenet ovat varsinaisia valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Varajäsenet voivat olla varsinaisia valtuutettuja tai varavaltuutettuja.

- Jäsenet ovat varsinaisia valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Varajäsenet voivat olla varsinaisia valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Valtuusto (51) Tarkastuslautakunta Keskusvaalilautakunta (5) Henkilöstöjaosto (5) Kunnanhallitus (13) Elinvoimajaosto (7) Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Nimistötoimikunta Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Maakunnan hallintosääntö Maku verkostotapaaminen 18.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Hallintosäännön valmistelu Hallinto- verkosto» Kokoukset helmi- ja maaliskuussa» Lausuntokierros /nettiin kommentoitavaksi»

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 71 07.03.2016 Kaupunginhallitus 123 02.05.2016 Kaupunginhallitus 132 16.05.2016 Kaupunginhallitus 172 13.06.2016 Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu Kh 07.03.2016

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 7/ ( 10) Konsernijaosto Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 7/ ( 10) Konsernijaosto Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 7/2018 1 ( 10) Aika 19.12.2018, klo 17:00-18:06 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 40 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10 Aika 24.10.2017 klo 16:30 Paikka Toivakan kirjasto Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 29 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 30 Esityslistan hyväksyminen 4 31 Pöytäkirjan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (11) Perusturvalautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (11) Perusturvalautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2017 1 (11) Aika 18.05.2017, klo 18:00-18:35 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 43 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 44

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot