Suhdannekatsaus /2. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suhdannekatsaus /2. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto"

Transkriptio

1 Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus..7/ Korkeasuhdanne on jatkumassa aiemmin arvioitua voimakkaampana ja pidempään. Myös työllisyys vahvistuu nopeasti. Kustannus- ja hintapaineet ovat toisaalta lisääntyneet. Solmitut työmarkkinasopimukset viittaavat ansiotason nousun merkittävään nopeutumiseen. Uhkana on, että teollisuuden hintakilpailukyky alkaa korkeasuhdanteen loppuvaiheessa heiketä. Talouspolitiikan keskeinen tehtävä on nyt taloudelliseen vakauteen kohdistuvien paineiden torjuminen. 7 BKT ja työllisyys muutos edellisestä vuodesta % 7 - Lähde:TK 7 BKT Työllisyys, trendi Ennuste - Maailmantalouden kasvu jatkui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vahvana Yhdysvaltain hidastuneesta kasvuvauhdista huolimatta. Öljyn hinta on vuoden alun jälkeen kääntynyt nousuun, ja paisuva kysyntä nostanee koko vuoden keskimääräisen hintatason muutaman dollarin korkeammaksi kuin vuoden alkupuoliskolla. Myös muiden tuotantotarvikkeiden hinnat ovat edelleen kallistuneet. Maailmankauppa kasvoi viime vuonna % ja lähes yhtä suurta kasvua odotetaan myös v. 7. Työllisyys on nousussa, mikä ylläpitää kysynnän kasvua. Tuotannon kasvu pysynee jo neljännen vuoden lähellä prosenttia. Pelko hintojen nousun nopeutumisesta pitänee keskuspankit varuillaan. Kysynnän kasvuerojen tasoittuminen lievittää maailmantalouden tasapainottomuuksiin liittyviä uhkia. Odotukset viittaavat hyvään tuotannon kasvuvauhtiin myös ensi vuonna. Yhdysvalloissa asuntomarkkinoiden ongelmat ja kotitalouksien kulutusmahdollisuuksien kaventuminen ovat hidastaneet kasvua. Vuoden alussa tuotanto kasvoi vain, prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Tämä on myös vahvistanut merkkejä talouden tasapainoisemmasta kehityksestä. Julkisen talouden alijäämä on hyvän tulokehityksen myötä supistunut ja vaihtotaseen alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen alkaa supistua. Asuntomarkkinoiden tila on edelleen ongelmallinen, mutta yleisesti tuotannon kasvun ennakoidaan paranevan vuoden jälkipuoliskolla. Koko vuoden tuotannon kasvuksi ennakoidaan noin prosenttia. Ensi vuonna kasvu voi hieman nopeutua.

2 Euroalueen tila koheni selvästi viime vuonna. Hyvä kehitys jatkui ensimmäisellä vuosineljänneksellä ja tuotanto kasvoi yli prosenttia edellisvuodesta. Kotimainen kysyntä on vauhdittanut taloutta ja etenkin investoinnit ovat lähteneet liikkeelle. Työllisyyden kasvu on innostanut myös kotitalouksia kuluttamaan. Työttömyysaste oli huhtikuussa pudonnut jo 7, prosenttiin. Inflaatiopaineet ovat toistaiseksi pysyneet hyvin kurissa, mutta korkeaksi noussut öljyn hinta vahvistaa niitä. Palkkapaineet ovat niin ikään jonkin verran vahvistuneet. Keskuspankki on nostanut ohjauskoron prosenttiin, ja odotukset viittaavat korkotason nousuun jatkossa. Hyvä suhdannekehitys kohentaa julkistalouksien asemaa. Tuotannon kasvu nousee lähes viime vuoden,7 prosenttiin. Liki samaan vauhtiin on mahdollista päästä myös ensi vuonna. Pohjoismaiden taloudet kasvoivat viime vuonna lähes ennätysvauhtia, ½ %, investointien ja yksityisen kulutuksen vetämänä. Sekä Suomessa ja Ruotsissa myös nettovienti tuki kasvua. Suomessa BKT lisääntyi ½ %, Ruotsissa ja Manner-Norjassa ½ %, mutta kolmen prosentin paikkeilla ollut kasvu Tanskassa ja Islannissakin oli korkea suhteessa niiden alhaiseen työttömyyteen. Tänä vuonna Pohjolan talouskasvu hidastuu mutta pysyy yhä euroalueen kasvuvauhtia nopeampana. Työllisyys lisääntyi pohjoismaissa viime vuonna erityisen reippaasti, parin prosentin verran, ja työttömyysaste aleni prosenttiyksikön. Samansuuntainen kehitys jatkuu tänä vuonna samaan aikaan kun työmarkkinat ovat kiristymässä kaikissa pohjoismaissa. Samalla hinta- ja kustannuspaineet lisääntyvät. Suomen kokonaistuotannon kasvu on jatkunut vuoden alusta lähtien tämän vuoden alkupuoliskolle saakka reipasta prosentin vuosivauhtia. Yhtä laajamittaista ja nopeaa kasvujaksoa ei ole nähty kuin muutamia kertoja viimeisten vuoden aikana. Suhdannekuvan arviointia on vaikeuttanut erityisesti teollisuustuotannon volyymi-indeksin ja neljännesvuositilinpidon arvonlisäyksen suuret erot. Tammi-maaliskuussa volyymi-indeksin mukainen tuotanto supistui edellisvuodesta %, kun taas neljännesvuositilinpidon mukainen kasvu oli 7,7 %. Näiden tilastojen erilaisuus sekä BKT:n viimevuotisen kasvuprofiilin merkittävä muutos selittävät osan BKT:n kasvuarvion korjaustarpeesta. Osa ennusteen tarkistuksesta taas pohjautuu suhdannesyklin maailmanlaajuisestikin odottamattomaan vahvuuteen sekä erityisesti kotitalouksien kysynnän voimakkuuteen. Tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen lähes koko, prosentin BKT:n kasvu perustui kotimaiseen kysyntään, sillä palveluviennin supistumisesta johtuen koko viennin kasvu jäi vähäiseksi. Tavaraviennin veto on sitä vastoin pysynyt vahvana. Yritysten suhdannenäkymät ovat pysyneet erittäin hyvinä ja sekä kotimaisten että vientitilauksien tulo on jatkunut runsaana. Yritysten tilauskirjat ovat laaja-alaisesti poikkeuksellisen paksut, ja sekä yritysten että kotitalouksien vahva tulevaisuususko kantaa ensi vuodelle. Erityisesti metalliteollisuuden tuotteiden kysyntä on vahvaa. Miten kauan korkeasuhdanne kestää, jää vielä nähtäväksi. Ulkomaankaupan kasvu on odotetusti tasaantunut viimevuotisesta. Ensimmäisellä neljänneksellä tavaratuonti lisääntyi kansantalouden tilinpidon mukaan, % ja koko tuonti, %. Tavaravienti kasvoi, %, mutta koko vienti vain, %, sillä palveluvienti supistui kymmenyksellä. Palvelujen vienti- ja tuontierien laskentaa vaikeuttaa tietojen hidas saanti yrityksiltä mistä syystä ennakkotiedot voivat vielä muuttua merkittävästikin: viennin kasvu nousee vuoden mittaan tuonnin kasvua nopeammaksi. Ulkomaankaupan arvoa kasvattaa ennakoitua nopeampana jatkunut hintojen nousu, kun metallien ja puutavaran vahva Suhdannekatsaus/Kesäkuu 7/VM kansantalousosasto

3 kysyntä nostaa sekä viennin että tuonnin hintatasoa. Vaihtotaseen ylijäämä säilyy suurena, yli mrd. eurossa. Ylijäämä kipusi kevään aikana jälleen edellisvuoden tasoa korkeammaksi ja sen suotuisa kehitys näyttää jatkuvan. Ensi vuonna ulkomaankaupan kasvu hidastuu tämänvuotisesta, mutta pysyy yhä vientivoittoisena. Vientimarkkinoiden ohella kotimarkkinat vetävät hyvin. Teollisuuden suhdannetila ja tilauskanta ovat poikkeuksellisen vahvat. Rakentaminen jatkuu tuotantomahdollisuuksien ylärajoilla. Kaupan myynnit ovat lisääntyneet laajalla rintamalla ennätysvauhtia, ja palvelualojen neljättä vuotta jatkuva noususuhdanne ei osoita hiipumisen merkkejä. Suhdannehuippua kuvastaa se, että palvelualojenkin tärkeimmäksi myynnin kasvun esteeksi on noussut ammattitaitoisen työvoiman puute. Kotimaan kaupan myynnin kasvu on edelleen erittäin vahvaa. Erityisesti vähittäiskaupan volyymin kasvu on nopeutunut entisestään ja alan yrittäjien luottamus on kohonnut alkuvuonna vuosikymmenen korkeimmalle tasolle. Kaupan tuotanto kasvoi vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana yli 7 prosenttia edellisvuodesta. Myös muilla palvelualoilla kysyntä on yhä voimakasta ja liikevaihto kasvussa. Palvelualojen työllisyys on kehittynyt myönteisesti, mutta pitkään jatkuneen vahvan kysynnän seurauksena jo joka viidennessä palvelualan yrityksessä myynnin kasvua rajoittaa pula ammattitaitoisesta työvoimasta. Palvelualojen tuottajahintojen nousuvauhti onkin vuodessa kiihtynyt, prosentista yli prosenttiin. Hyvä työllisyyskehitys on jatkunut tämän vuoden alkupuoliskolla erityisesti yksityisissä palveluissa sekä rakennustoiminnassa. Tammi-toukokuussa työllisyyden kasvu on ollut ennustettua nopeampaa, prosenttia viimevuotisesta. Vuonna 7 työpaikkoja arvioidaan olevan keskimäärin lähes enemmän kuin viime vuonna, jolloin työllisyysaste nousee 9,7 prosenttiin. Myös työvoiman tarjonta lisääntyy yhä, paljolti työvoiman ulkopuolelta tulevien sekä eläkkeelle lähtöä lykkäävien työntekijöiden ansiosta. Työttömyysaste alenee tänä vuonna alle 7 prosenttiin. Avoinna olevia työpaikkoja oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes 9, liki enemmän kuin vuotta aiemmin. Yli kolmannes avoimista työpaikoista oli kuitenkin vaikeasti täytettäviä ja työvoiman saatavuusongelmat ovat pahentuneet rajoittaen tuotannon kasvumahdollisuuksia sekä lisäten kustannuspaineita. Työn tuottavuus lisääntyi viime vuonna poikkeuksellisen nopeasti. Kehitys on jatkunut alkuvuonna hyvänä, mutta tuottavuuden kasvu kuitenkin hidastuu korkeasuhdanteen kypsyessä. Yksikkötyökustannukset eivät alkuvuoden maltillisen palkkakehityksen vuoksi tänäkään vuonna lisäänny. Uusien palkankorotusten ja hidastuvan tuottavuuden nousun myötä tilanne kuitenkin muuttuu, ja ensi vuonna työvoimakustannukset nousevat jo tuotantoa nopeammin. Palkansaajien ansiotasoindeksin arvioidaan kohoavan kuluvana vuonna keskimäärin % eli saman verran kuin viime vuonnakin. Mikäli kemianteollisuudessa syntynyt työmarkkinaratkaisu muodostuu sekä palkankorotusten tason että korotusten ajoituksen osalta yleiseksi linjaksi, ansiotason nousuvauhti kohoaa kuluvan vuoden lopulla ½ prosentin tie- Suhdannekatsaus/Kesäkuu 7/VM kansantalousosasto

4 noille. Vaikka ansiotason nousuvauhti hidastuukin hieman ensi vuoden aikana, kohoaa vuoden ansiotason keskimäärin noin % tämänvuotista korkeammalle sopimuskorotusten ajoittumisesta johtuen. Inflaatio on mm. toteutuneen raakaöljyn maailmanmarkkinahintojen nousun sekä asumiskustannusten kohoamisen vuoksi ollut viime kuukausina aiemmin arvioitua nopeampaa. Kuluttajahintaindeksin arvioidaankin kohoavan kuluvana vuonna keskimäärin ½ % viimevuotista korkeammalle. Vuonna kuluttajahintojen nousuvauhdin arvioidaan pysyvän suunnilleen ennallaan. Kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot lisääntyvät tänä vuonna vain hieman viime vuotta nopeammin. Palkansaajien osalta ostovoiman kasvun perustuu lisääntyvän työllisyyden ohella valtion tuloverotuksen kevenemiseen. Korkojen noususta huolimatta velkaantuminen on jatkunut tämän vuoden alkukuukausina nopeana, ja pankkien antolainauksen kasvu kotitalouksille on lisääntynyt edelleen noin prosentin vauhtia. Yksityinen kulutus lisääntyy tavarahankintojen vetämänä tänä vuonna ½ prosenttia. Mikäli jo allekirjoitetut tulosopimukset muodostavat yleisen sopimuskorotuslinjan, nopeutuu ostovoiman kasvu ensi vuonna. Kulutus lisääntyy kuitenkin tuloja nopeammin, jolloin säästämisaste heikkenee edelleen. Velkaantuminen jatkuu, joskin hidastuen. Investoinnit lisääntyivät viime vuonna, %. Tänä vuonna investoinnit lisääntyvät yhtä paljon; neljä vuotta vilkkaana jatkunut asuntorakentaminen alkaa korkojen noustessa tasaantua, mutta toisaalta toimitila- ja infrahankkeita on vielä runsaasti käynnissä. Teollisuuden investointeja kasvattaa kapasiteetin uusinta- ja lisäystarve, joskin merkittävä osa alan investoinneista suuntautuu edelleen ulkomaille. Julkisen talouden rahoitusasema vahvistuu tänä vuonna yli prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Talouskasvun nopeutuminen heijastuu julkisen talouden verokertymiin. Lisäksi omaisuustulojen vahva kasvu parantaa julkisen talouden rahoitusasemaa. Julkisen talouden tulot lisääntyvät tänä vuonna noin ½ % menojen kasvun jäädessä ½ prosenttiin. Julkisyhteisöjen menot suhteessa bruttokansantuotteeseen alenevat vuonna 7 prosenttiyksikön 7, prosenttiin. Vastaavasti verojen ja sosiaaliturvamaksujen osuus alenee puoli prosenttiyksikköä,7 prosenttiin. Valtion rahoitusylijäämä nousee vajaaseen ½ prosenttiin suhteessa kokonaistuotantoon. Kuntasektorin rahoitusasema kohenee verotulojen ja valtionosuuksien kasvun jatkuessa nopeana. Sosiaaliturvarahastojen ylijäämä pysyy työeläkkeiden rahastoinnin ansiosta kolmessa prosentissa suhteessa kokonaistuotantoon. Suhdannekatsaus/Kesäkuu 7/VM kansantalousosasto

5 Kansainvälinen talous Euroalueen yritysten luottamus pysyi hienoisesta laskusta huolimatta toukokuussa korkealla ja tuotantoodotukset hyvinä. Uusia tilauksia teollisuus sai maaliskuussa % edellisvuotista enemmän. Teollisuuden vahva kasvu näyttäisi siten jatkuvan, vaikka huhtikuussa kasvu hidastuikin. Euroalueen yritysilmasto ja teollisuustuotanto st-poikkeama ja muutos edellisestä vuodesta, % - - Lähde: EU komissio Euroalueen yritysilmasto Teollisuustuotanto Suomen talouskehitys Kauppataseen ylijäämän vuosisumma oli huhtikuussa 9, mrd. euroa. Vaihtotaseen ylijäämä ylitti sen yli miljardilla eurolla ja oli, mrd. euroa. Molemmat nousivat tuntuvasti vuodentakaista suuremmiksi ja koko vuoden ylijäämät nousevat aiemmin ennustettua suuremmiksi. Huhtikuulle osuneet alustoimitukset kohottivat huhtikuun viennin kaikkien aikojen korkeimpaan kuukausiarvoonsa. Ulkoinen tasapaino kk:n liukuva summa, miljardia euroa Lähde: SP, Tullihallitus Kauppatase Vaihtotase 7 Ennuste Suhdanneodotukset ovat yhä vahvistuneet. Teollisuuden luottamus tulevaisuuteen pysyi toukokuussa vahvana ja merkittävästi keskimääräistä parempana. Myönteiset odotukset perustuivat sekä kapasiteetin käyttöasteen että tilauskannan nousuun. Rakentamisen luottamus palautui huhtikuun lievän notkahduksen jälkeen ennätystasoille. Myös palvelualojen näkymät paranivat. Toukokuussa kuluttajien luottamus säilyi selvästi keskimääräistä vahvempana ja usko Suomen talouden kehitykseen sekä säästämisen edellytyksiin vahvistui. Kestotavaroiden ostoaikeet sen sijaan tippuivat alle pitkän aikavälin keskimääräisen tason. Teollisuuden ja kotitalouksien luottamus saldo - - Lähde:EK, TK Kuluttajien luottamus Teollisuuden luottamus Suhdannekatsaus/Kesäkuu 7/VM kansantalousosasto

6 Kuluttajahintaindeksin vuosinousu oli toukokuussa, prosenttia. Teollisuuden tuottajahintojen nousu on hidastunut mutta ylittää edelleen selkeästi kuluttajahintojen nousun. Palkansaajien ansiotaso kohosi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, %. Työttömyysaste laski toukokuussa, prosenttiin. Työttömyysaste sekä hinnat ja palkat muutos edellisestä vuodesta, % Lähde:TK Työttömyysaste Ansiotasoindeksi Ennuste 7 Kuluttajahintaindeksi Tuottajahintaindeksi - Budjettitalouden verotulot lisääntyivät tammi-toukokuussa % vuodentakaiseen verrattuna. Arvonlisäverotuotto kasvoi vain %, sillä kasvua pienentää valtion maksamat ALV-palautukset. Valtion tulot yhteensä kasvoivat 7½ %, erityisesti osinkotulojen nousun ansiosta. Budjettitalouden tulot ja menot -kuukauden liukuva summa, miljardia euroa Menot supistuivat tammi-toukokuussa vajaan %, johtuen suurelta osin kuntien valtionosuuksien maksatuksen ajoitustekijöillä. Menot pl. valtionosuudet kasvoivat ½ %. Talousarvion toteutumalaskelman perusteella budjettitalous oli tammi-toukokuussa mrd. euron ylijäämäinen. TA:n toteumalaskelman mukaan. Lähde: Valtiokonttori 7 Tulot (ilman lainanottoa) Menot (ilman kuoletuksia) Lyhyet korot ovat edelleen nousevalla uralla, ja myös pitkät korot ovat viime aikoina kohonneet. Uusien asuntolainojen keskikorko on jo, prosenttia. Asuntolainojen kasvuvauhti on pysytellyt prosentin tuntumassa. Lyhyet korot ja asuntojen reaalihinnat prosenttia ja muutos edellisestä vuodesta, % Asuntomarkkinoilla hintojen nousu on jatkunut hieman tasaantuneena. Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat pääkaupunkiseudulla kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä,7 % edellisestä neljänneksestä ja muualla maassa, %. Nousu edellisestä vuodesta oli pääkaupunkiseudulla vielä lähes prosenttia. Lähde:TK, SP 7 Lyhyet korot Asuntojen hinnat Lisätietoja: Finanssineuvos Hannu Jokinen, puh 79 Neuvotteleva virkamies Harri Kähkönen, puh 9 Suhdannekatsaus/Kesäkuu 7/VM kansantalousosasto

7 Bruttokansantuote määrän muutos, prosenttia 7 7 Kotimainen kysyntä määrän muutos, prosenttia * 7** ** Suomi Euroalue Yhdysvallat * 7** ** BKT Tuonti Vienti Kotimainen kysyntä Työttömyysaste prosenttia Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi prosenttia Suomi Euroalue * 7**** Suomi Euroalue 7**** Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa BKT:een, prosenttia Julkisyhteisöjen EMU-velka ja valtionvelka suhteessa BKT:een, prosenttia * - 7**** **** Valtio Sotu-rahastot Kunnat EMU-velka Valtionvelka Suhdannekatsaus/Kesäkuu 7/VM kansantalousosasto 7

8 KESKEISET ENNUSTELUVUT * * * 7** ** mrd. euroa määrän muutos, prosenttia Bruttokansantuote markkinahintaan,7,9,,, Tavaroiden ja palvelujen tuonti 7,,,,, Kokonaistarjonta,7,,,, Tavaroiden ja palvelujen vienti 7, 7,,7,9, Kulutus,,,,9, yksityinen,,,,, julkinen,,7,9,,7 Investoinnit,,7,,, yksityiset,,,,9, julkiset,7 -,7,,7, Kokonaiskysyntä,7,,,, kotimainen kysyntä 7,,,,, * * 7** ** Palvelut, määrän muutos, %,,,,, Koko teollisuus, määrän muutos, %,9,9,,9, Työn tuottavuus, muutos, %,,,,, Työllisyysaste, % 7,,,9 9,7 9,9 Työttömyysaste, %,, 7,7,9, Kuluttajahintaindeksi, muutos, %,,9,,, Ansiotasoindeksi, muutos, %,,9,,, Vaihtotase, mrd. euroa,7 7,7 9,9,, Vaihtotase, % BKT:sta 7,7,9,9,, Lyhyet korot (Euribor kk), %,,,,, Pitkät korot (valtion obligaatiot, v), %,,,,,7 Julkisyhteisöjen menot, % BKT:sta,,, 7, 7, Veroaste, % BKT:sta,,9,,7, Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä, % BKT:sta,,,,,7 Valtion rahoitusjäämä, % BKT:sta,,,9,, Julkisyhteisöjen bruttovelka (EMU), % BKT:sta,, 9,,9, Valtionvelka, % BKT:sta,9,,, 9, Lähteet: Tilastokeskus, Suomen Pankki, EU, OECD Ennusteet: Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus/Kesäkuu 7/VM kansantalousosasto

Suhdannekatsaus /3. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto

Suhdannekatsaus /3. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus.9./ Suomen talous jatkaa vahvaa suoritustaan. Talouskasvu on yhä nopeaa ja jatkuu myös ensi vuonna tuotantomahdollisuuksien rajoilla. Työllisten

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /3

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /3 Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus 7../ Suomen korkeasuhdanne on taittunut ja talouskasvu on nopeasti hidastumassa. Suomen talous on perustaltaan kuitenkin terve ja työllisyystilanne

Lisätiedot

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 5

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 5 SUHDANNEKATSAUS Valtiovarainministeriön kansantalousosasto..5/ 5 BKT:n kasvu on voimistumassa eikä kahden prosentin ennustetta tälle vuodelle ole tarvetta muuttaa huolimatta siitä, että kolmen ensimmäisen

Lisätiedot

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 2

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 2 SUHDANNEKATSAUS Valtiovarainministeriön kansantalousosasto 7.5.5/ Tuotannon kasvu hidastunut mutta palaamassa riskeistä huolimatta kolmen prosentin uralle; kuluttajat luottavaisia, investoinnit lisääntyvät.

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Suhdannekatsaus /4

Suhdannekatsaus /4 Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus 9../ Korkeasuhdanne on tasaantumassa ja kokonaistuotannon kasvu hidastumassa. Vuoden talouskehitys vastaa verraten hyvin alkusyksyllä ennustettua,

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /1

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /1 Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus../ Korkeasuhdanne taittuu tänä vuonna ja BKT:n kasvu hidastuu viime vuoden, prosentista, prosenttiin, ½ prosenttiyksikköä viime syksyn arviota

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista 3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto /1

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto /1 SUHDANNEKATSAUS Valtiovarainministeriön kansantalousosasto 7..7/ Talouskasvu on hidastumassa. Kasvu jatkuu silti verraten vahvana ja on ensi vuonna yhä lähes prosenttia. Työllisyys lisääntyy edelleen.

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /2

Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus /2 Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus../ Suomen talous on tähän saakka selvinnyt kansainvälisen talouden heikentymisestä hyvin. Vahvana jatkunut korkeasuhdanne on kuitenkin taittumassa

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN

Lisätiedot

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2016 22.12.2016 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 22.12.2016 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talous kasvaa, mutta hitaasti. Kotimainen kysyntä on kasvun ajuri, vienti

Lisätiedot

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA 3 21 SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 215 Suomen kokonaistuotanto on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuoden 212 toisesta neljänneksestä lähtien. Kevään 21 aikana on kuitenkin jo näkynyt merkkejä

Lisätiedot

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 13.10.1999

TALOUSENNUSTE 13.10.1999 TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,1 3,9 2,7 2,5 17,6 2,6 4,2 6,1 7,0 20,1 5,1 7,4 5,9 6,5 2,1 2,6 2,9 2,4 2,0 1,0 0,4 1,2 0,5 0,8

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e

Lisätiedot

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019) ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 3

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 3 SUHDANNEKATSAUS Valtiovarainministeriön kansantalousosasto 9.7.5/ BKT:n kasvu on pysähtynyt mutta vauhdittumassa jälleen; tuotantoseisokit alentavat tämän vuoden kasvua prosenttiyksiköllä prosenttiin.

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Syksy 2018 Tiedotustilaisuus 14.9.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 14.9.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nyt suhdanteen huipulla. Työllisyys on

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 12.10.1998

TALOUSENNUSTE 12.10.1998 TALOUSENNUSTE 12.10.1998 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis-

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kesä 2019 Tiedotustilaisuus 17.6.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.6.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden kasvu jää viime vuosia maltillisemmaksi.

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2018 Tiedotustilaisuus 17.12.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.12.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden korkeasuhdanne on taittumassa. Työllisyys

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa

Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Meri Obstbaum Suomen Pankki Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Euro ja talous -tiedotustilaisuus 11.6.2019 11.6.2019 1 Euro ja talous 3/2019 Pääkirjoitus Ennuste

Lisätiedot

Valtiovarainministerin budjettiehdotus

Valtiovarainministerin budjettiehdotus Valtiovarainministerin budjettiehdotus 9.8.2017 Petteri Orpo Tiedotustilaisuus Talouspolitiikka Talouden tilanne Vientinäkymät hyvät ja vienti päässyt kasvu-uralle Vientimarkkinat kasvavat aiemmin ennustettua

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, kevät 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

Suomen talous korkeasuhdanteessa

Suomen talous korkeasuhdanteessa Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,

Lisätiedot

Maailmantalouden pahin taantumavaihe on jäämässä taakse. Elpyminen tulee kuitenkin tänä ja vielä ensi vuonnakin olemaan hidasta ja vaivalloista.

Maailmantalouden pahin taantumavaihe on jäämässä taakse. Elpyminen tulee kuitenkin tänä ja vielä ensi vuonnakin olemaan hidasta ja vaivalloista. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto Suhdannekatsaus 1..9/ - - BKT ja työllisyys muutos edellisestä vuodesta, % - - 15 1 5-5 -1-15 Suomen talouden mielialailmasto 1) poikkeama keskiarvosta 1 Korkeapaine

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kesä 2017 Tiedotustilaisuus 21.6.2017 Talousnäkymät Video: Valtiovarainministeriö ennustaa riippumattomasti ja harhattomasti 2 Reaalitalouden ennuste 21.6.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos

Lisätiedot

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.9.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Miia Korhonen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 22.3.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 24.3.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, syksy 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys

Lisätiedot

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)

Lisätiedot

Suomen talous on suhdanteen huipulla

Suomen talous on suhdanteen huipulla LOKAKUUN 2018 TALOUSKATSAUS Suomen talous on suhdanteen huipulla 24.10.2018 10:00 ANALYYSI TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talous jatkaa korkeasuhdanteessa. Kansantalouden tuotannon kasvu jatkui vakaana kesän

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2017 28.4.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 28.4.2017 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talouskasvu jatkuu vakaana. Maailmantalouden kasvu nopeutumassa. Kasvun perusta

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v) Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Syksy 2017 Tiedotustilaisuus 19.9.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.9.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nopeassa kasvuvaiheessa. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus

Lisätiedot

Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti

Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Seppo Honkapohja, Suomen Pankki Alustus, Logistiikkapäivä, Kotka 25.5.2009 1 Esityksen rakenne Rahoitusmarkkinoiden kriisin nykyvaihe Maailmantalouden

Lisätiedot

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit 26.1.2016 Maailmantalouden kasvu verkkaista ja painottuu kulutukseen ja palveluihin 2 3 Korot eivät nouse paljoa Yhdysvalloissakaan 6 5 4 3

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talouden näkymät 2017-2019 13.6.2017 Julkinen 1 Kansainvälisen talouden ympäristö kasvulle suotuisampi Suomen vientikysyntä vahvistuu maailman reaalitalouden

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 2012-2014 Euro & talous 3/2012 Pääjohtaja 1 Kasvunäkymät vaimenevat 2 Suomen talous kasvaa lähivuosina hitaasti 180 Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko) Viitevuoden

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu 1 9 8 7 3 1 %, liukuva vuosikasvu 11 Kiina Intia Venäjä USA Japani Euroalue -1-1 3 11 1 9 8 7 3 1-1 - 1 18.9. Bruttokansantuote, mrd. USD, Markkinakurssein USA 1 Kiina 9 Japani

Lisätiedot

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019 EK:n Talouskatsaus Huhtikuu 2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT

ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT 2017 2.5.2017 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Julkistus keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: BKT:n kasvu Työllisyyden kehitys (palkansaajat, yrittäjät) Palkkasumma,

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Huhtikuu 2016 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne hyvin tyydyttävä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonna

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,6 2,8 0,4 1,8 16,1 7,4 0,7 0,0 5,6 21,5 8,6 3,2 0,4 6,0 3,1 2,7 3,7 1,2 1,4 0,9 0,6 0,1 0,4 0,7

Lisätiedot

Maailmantalouden näkymät

Maailmantalouden näkymät Maailmantalouden näkymät 31.8.21 Toni Honkaniemi Yksikönpäällikkö Maailmantalouden kasvu epätasaista BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä 8 % 18 6 4 Yhdysvallat Euroalue 16 14 2 12 1-2 -4

Lisätiedot

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 4

SUHDANNEKATSAUS. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto / 4 SUHDANNEKATSAUS Valtiovarainministeriön kansantalousosasto.9.5/ Tuotannon palautuminen kasvu-uralle toisen neljänneksen kuopan jälkeen ei vielä näkynyt täysimääräisesti heinäkuussa. Teollisuuden tuotanto-odotukset

Lisätiedot

JOHNNY ÅKERHOLM

JOHNNY ÅKERHOLM JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Maaliskuu 2017 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonna

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Suomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus

Suomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus Seppo Honkapohja johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki Suomen talous Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja Pörssisäätiön tilaisuus 6.9.2017 6.9.2017 Julkinen 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2012 2013 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukko- ja kuvioliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukko- ja kuvioliite Suomen taloudelliset näkymät 23 25 Ennusteen taulukko- ja kuvioliite Julkisuuten 18.3.23 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/23 Talvi 23 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Maaliskuu 2018 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkuu hyvänä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonnakin

Lisätiedot

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Suomen vaihtoehdot Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Talouskasvu vaisua Euroalue USA Kiina Japani Brasilia 6 BKT:n neljännesvuosimuutos, % 4 2 0-2 -4-6 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukko- ja kuvioliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukko- ja kuvioliite Suomen taloudelliset näkymät 22 24 Ennusteen taulukko- ja kuvioliite Julkisuuten 24.9.22 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/22 Kesä 22 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko

Lisätiedot

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Birgitta Berg-Andersson 5.11.2009 MAAILMANTALOUS ON ELPYMÄSSÄ Maailmantalous on hitaasti toipumassa

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Jouni Vihmo Markku Leppälehto Huhtikuu 2019 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on ollut melko hyvällä tasolla Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on viimeisen

Lisätiedot

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot