Espoon kaupunki Pöytäkirja 122

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 122"

Transkriptio

1 Sivu 1 / / / Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Koulumestarin koululla toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. (09) Elina Grönroos, puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen valitsee Tmi Teija Jousen avustusta saavaksi palveluntuottajaksi toteuttamaan Koulumestarin koulun oppilaille lakisääteistä perusopetuksen iltapäivätoimintaa. Palveluntuottajan kanssa tehdään erillinen kirjallinen sopimus. Sopimus on 2 -vuotinen lukuvuoden alusta lukien. Sopimus voidaan tehdä ennen kuin lautakunnan päätös on lainvoimainen edellytyksellä, että sopimukseen otetaan ehto, jonka mukaan sopimus raukeaa, mikäli lautakunnan päätös muutoksenhaun johdosta muuttuu tai kumoutuu. Kahden vuoden sopimuksella saadaan synkronoitua kaikki palveluntuottajahaut tapahtumaan keskitetysti kolmen vuoden välein, koska keväällä 2012 on valittu iltapäivätoiminnan palveluntuottajat 71 yksikköön, suurin osa kolmivuotiskaudeksi. Synkronoimalla palveluntuottajahaut tapahtuvaksi kolmen vuoden välein päätöksenteko ja valmistelutyö pystytään koordinoimaan kaupunkitasoisesti yhtenäisemmin. Päätös : Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Selostus Palveluntuottajakriteerit Kaupunginhallitus on hyväksynyt lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan palveluntuottajakriteerit, joiden perusteella Espoon kaupunki valitsee lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan avustusta saavat palveluntuottajat. Mikäli avustusta saavaksi palveluntuottajaksi hakee johonkin kouluun useampi palveluntarjoaja kuin mihin ko. koululla on tarvetta, valinta tehdään näiden kriteerien pohjalta kokonaisharkinnalla.

2 Sivu 2 / 2 1. Palveluntuottajan tulee sitoutua noudattamaan perusopetuslakia, erityisesti sen aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevaa 8 a lukua, lastensuojelulakia, lasten kanssa rikostaustan selvittämisestä annettua lakia ja opetushallituksen vahvistamia aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteita sekä Espoon lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoimintaa koskevia päätöksiä ja linjauksia. Lisäksi palveluntuottajan tulee tuntea työnantajavelvoitteet ja siihen liittyvä lainsäädäntö. 2. Palveluntuottajalla tulee olla riittävät taloudelliset valmiudet harjoittaa iltapäivätoimintaa. Tämä edellyttää kykyä vastata taloudenhoidosta. Lisäksi palveluntuottajalla tulee olla iltapäivätoiminnan edellyttämät valmiudet asianmukaiseen toimintaan. 3. Palveluntuottajalla tulee olla koulutukselliset valmiudet, ammatilliset vahvuudet ja/tai aikaisempi kokemus lakisääteisestä perusopetuksen iltapäivätoiminnassa. Palveluntuottajan tulee pystyä yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa. 4. Palveluntuottajalla tulee olla iltapäiväkerhossa Espoon kaupungin edellyttämä määrä ammattitaitoisia ohjaajia ja yhden ohjaajista tulee olla ko. iltapäiväkerhon ns. vastuuohjaaja. Kaikkien ohjaajien tulee olla opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 9 a :n mukaisesti kelpoisia toimimaan iltapäivätoiminnan ohjaajana. Palveluntuottajalle maksettavaa avustusta pienennetään, mikäli asetuksen mukaiset kelpoisuusehdot eivät toteudu. 5. Palveluntuottajalla tulee olla valmiudet perehdyttää, ohjata ja kouluttaa henkilöstöään. Palveluntuottajalla tulee olla kyky hyödyntää henkilöstön erityisosaamista toiminnan toteuttamiseksi. 6. Palveluntuottajalla tulee olla valmiudet erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden integroimiseen koululaisten iltapäivätoimintaan. Henkilöstöllä tulee olla kyky havainnoida lasten erilaiset tarpeet sekä ottaa tämä huomioon toiminnan toteuttamisessa. 7. Palveluntuottajan toiminnan sisällön ja toimintatapojen tulee soveltua koulun toimintakulttuuriin ja oppimis- ja toimintaympäristöön sekä mahdollisiin koulun erityispiirteisiin. Näitä ovat koulun mahdollinen kieli-, liikunta-, musiikki- yms. painottuneisuus ja koulun erityisluokat sekä kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksen luokat. Toimintapaikan kuvaus Koulumestarin koululla lakisääteistä perusopetuksen iltapäivätoimintaa on toteutettu koulun tiloissa. Lukuvuonna iltapäivätoimintaa on järjestänyt Päiväkoti Helmi.

3 Sivu 3 / 3 Koulumestarin koulu on noin 300 oppilaan koulu. Koulussa järjestetään oppimisvaikeuksisten oppilaiden luokkamuotoista erityisopetusta. Saapuneet hakemukset Suomenkielisen opetuksen tulosyksiköstä on lähetetty kaikille kaupungin lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan palveluntuottajille tieto syksyllä 2013 vapautuvista paikoista. Lisäksi Länsiväylä -lehdessä oli kuulutus iltapäivätoiminnan vapautuvista paikoista Määräaika avustushakemusten jättämiselle oli Koulumestarin koulun osalta määräaikaan mennessä saapuivat seuraavat hakemukset: Tmi Teija Jousi Päiväkoti Helmi Tmi Kim Wollsten MediExtra Oy Hakijoiden kuvaukset Tmi Teija Jousi Hakijalla on 13 vuoden kokemus iltapäivätoiminnan järjestämisestä Espoossa. Lukuvuonna hakija järjestää iltapäivätoimintaa Laurinlahden, Mainingin, Meritorin, Mikkelän ja Soukan kouluilla, joista hakija on saanut hyvää palautetta. Hakijan ilmoituksen mukaan toiminta on vuosi vuodelta kehittynyt ja heillä on mahdollisuus järjestää ensiluokkaista iltapäivätoimintaa myös tulevina vuosina. Hakija ilmoittaa, että heidän palkkalistoillaan on ammattitaitoisia ja motivoituneita työntekijöitä, jotka ovat laadukkaan toiminnan tae. Hakijan ohjaajilla on kokemusta iltapäivätoiminnasta ja hyväksi havaitusta toimintakulttuurista ja henkilökunnan vaihtuvuus on pientä. Vastuuohjaajat ovat päteviä iltapäivätoiminnan tuottamiseen ja erittäin motivoituneita. Hakijan mukaan heidän vahvuuksiaan ovat vahva erityislapsiosaaminen, hyvät organisointikyvyt ja taidot, hyvät ryhmäyttämistaidot, hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, hyvät ja toimivat yhteistyöverkostot oppilashuollollisia toimintamalleja varten, liikunnallisuus ja monikulttuurinen osaaminen. Päiväkoti Helmi Hakija on toiminut Koulumestarin koulun palveluntuottajana alusta asti. Lukuvuonna Päiväkoti Helmi järjestää iltapäivätoimintaa

4 Sivu 4 / 4 Lintulaakson, Lintuvaaran ja Koulumestarin kouluilla. Hakija ilmoittaa, että henkilöstön rekrytoinnissa on Koulumestarin koulussa tehty yhteistyötä koulun kanssa. Päiväkoti Helmen toiminta-ajatuksena on tarjota laadukasta päivähoitoa ja iltapäivätoimintaa yhteistyössä vanhempien ja koulun kanssa. Tärkeimpänä tavoitteena on toiminnan laadukas sisältö ja sen kehittäminen yhteistyössä eri tahojen kanssa. Päiväkoti Helmen toiminnan tarkoituksena on kehittää työntekijöiden kanssa laadukasta ja turvallista toimintaa eri-ikäisille lapsiperheille Espoossa. Koulumestarin Helmen iltapäivätoiminnan toiminta-ajatuksena on tukea ja edistä kokonaisvaltaista hyvinvointia tarjoamalla lapselle turvallista, valvottua ja virikkeellistä iltapäivätoimintaa. Toiminta on ohjattua vapaaajan toimintaa, joka tarjoaa lapselle monipuolisen ja selkeän, helposti omaksuttavan viikko- ja päivärytmin. Tmi Kim Wollsten Palveluntuottajan erityisosaamista on liikunnallisuuteen painottuva iltapäivätoiminta, joka korostaa lasten terveellisen ja sosiaalisen elämäntavan opettelua. Toiminta tapahtuu lasten ehdoilla itseluottamusta ja terveellisiä elämäntapoja vahvistaen. Toiminimi Kim Wollsten on toiminut Espoon kaupungin yhteistyökumppanina vuodesta 2004 saakka. Tmi Kim Wollsten järjestää iltapäivätoimintaa lukuvuonna kolmessa toimipisteessä: Matinkylän jäähallilla, Laaksolahden urheilukeskuksessa ja Leppävaaran Reebok-Areenalla. Hakija on saanut toiminnastan Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön järjestämässä asiakaspalautekyselyssä lukuvuodelta hyvää palautetta. Hakijan mukaan toiminnassa järjestetään läksyjenteon, rauhoittumisen, terveellisen välipalan ja vapaan oleskelun lisäksi päivittäin kevyt liikunnallinen osuus (liikunnallisia leikkejä tai pelejä, yleisurheilua, voimistelua tai luistelua). Toiminnassa keskitytään terveellisen, sosiaalisen ja vastuullisen elämäntavan opettamiseen lapsille leikin, liikkumisen ja ulkoilun iloa sekä onnistumisen elämyksiä kokien. MediExtra Oy Hakijalla on iltapäiväkerhotoimintakokemusta Espoosta Tuomarilan, Postipuun ja Kantokasken kouluilla. Hakija kertoo saaneensa hyvää palautetta toiminnastaan niin Tuomarilan ja Postipuun yksiköiden huoltajilta kuin koulujen henkilökunnalta. Hakijan toiminta on painottunut pienryhmätyöskentelyyn ja toiminnallisiin tuokioihin, joita he ovat suunnitelleet tarjoavansa myös Koulumestarin koulun oppilaille. Hakija

5 Sivu 5 / 5 näkee lasten erityispedagogisten valmiuksien tukemisen ja kehittämisen iltapäiväkerhotoiminnassa tärkeäksi. Hakijan iltapäivätoiminnan tavoitteena on huomioida jokainen lapsi yksilönä ja tarjota monipuolista, virikkeellistä sekä turvallista hoitoa ammattitaitoisten hoitajien ohjauksessa. MediExtra Oy työllistää terveys- ja sosiaalialan ammattiosaajia useista eri ammattiryhmistä ja iltapäiväkerhojen lisäksi heillä toimii myös yksityinen päiväkoti Helsingissä. Jatkuvan rekrytointiprosessin avulla hakija ilmoittaa kykenevänsä turvaamaan myös sijaisten saamisen iltapäiväkerhoihin. Hakijan toimintaa tukee laatujärjestelmä, jota kehitetään jatkuvasti täyttämään ISO 9000 järjestelmän vaatimukset. Avustusta saavan palveluntuottajan valinnan perustelut Palveluntuottajakriteereiden pohjalta arvioiden hakijalla on edellytykset toimia iltapäivätoiminnan palveluntuottajana. Hakijalla on pitkäaikainen kokemus iltapäivätoiminnasta Espoossa. Hakija on saanut hyvää palautetta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön järjestämässä asiakaspalautekyselyssä lukuvuonna järjestämästään iltapäivätoiminnasta. Koulumestarin koulua on kuultu palveluntuottajavalinnassa. Koulun toive on vaihtaa iltapäivätoiminnan palveluntuottajaa toimittuaan kuusi vuotta saman iltapäivätoiminnan palveluntuottajan kanssa. Sopimus Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta päätti kokouksessa tarkistaa Espoon kaupungin ja perusopetuksen iltapäivätoiminnan välistä sopimusta. Sopimus on määräaikainen ja se on voimassa enintään kolme ja vähintään yhden vuoden. Palveluntuottajan näkemys pyritään ottamaan huomioon määräaikaisuuden pituutta päätettäessä. Sopimus voidaan irtisanoa palveluntuottajan toimesta päättyväksi seuraavan lukuvuoden alusta. Irtisanomisilmoitus on tällöin toimitettava Espoon kaupungille vähintään 6 kuukautta ennen seuraavan lukuvuoden alkamista. Jos palveluntuottaja laiminlyö hänelle perusopetuslain tai sopimuksen mukaan kuuluvat velvoitteet, on Espoon kaupungilla oikeus irtisanoa sopimus päättymään 1 kuukauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämistä. Yli vuoden pituiset sopimukset tulee voida irtisanoa sopimuskauden jäljellä olevia vuosia koskien, jos kaupunki päättää sellaista muutoksista, jotka vaikuttavat oleellisesti palveluntarpeeseen. Sivistystoimen johtajan hyväksymän Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohjeen mukaan tulosyksikön johtaja päättää tulosyksikön sopimuksista. Palveluntuottaja ei ole esittänyt toiveita sopimuksen pituudesta.

6 Sivu 6 / 6 Koska kyseessä on palveluntuottaja, josta kaupungilla kuitenkin jo on kokemusta, sopimus on syytä tehdä kahdeksi (2) vuodeksi päätösehdotuksessa esitetyistä syistä. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä kokousasiakirjoissa. Tiedoksi - Hakijat, ote - Koulumestarin koulu, rehtori

7 Sivu 7 / 7

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 89 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Veräjäpellon koulun läheisyydessä toimivassa erillisyksikössä toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123 10.04.2013 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 123 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Hansakallion koululla toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 59 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Latokasken koulussa toteutettavaan lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoimintaan Valmistelijat / lisätiedot: Erma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 58 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Hansakallion koulussa toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 10.04.2013 Sivu 1 / 87 Kokoustiedot Aika 10.04.2013 keskiviikko klo 17:30-19:55 Paikka Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Sanna

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 82 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Kantokasken ja Latokasken koulujen Leikkinurkka -erillisyksikössä toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 54 Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Miia Loisa-Turunen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kuntalaisen oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Matinlahden koululla

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kuntalaisen oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Matinlahden koululla 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 51 Kuntalaisen oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Matinlahden koululla Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Miia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 57 Oikaisuvaatimus kehittämispäällikön päätöspöytäkirjaan koskien avustusta saavan palveluntuottajan valintaa Jalavapuiston koululla Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämismuodot sekä palveluntuottajien valintaperusteet

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämismuodot sekä palveluntuottajien valintaperusteet 1 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 13.12.2017, muutettu 14.2.2018 Voimaan 1.8.2018 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämismuodot sekä palveluntuottajien valintaperusteet Espoon kaupunki järjestää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149 23.09.2015 Sivu 1 / 1 663/05.10.00/2015 149 Oikaisuvaatimus tukipalvelujen vastuualuepäällikön päätökseen iltapäivätoiminnan avustuksista lukuvuonna 2015-2016/elokuun avustuserä Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2641/2016 02.05.00 104 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161 12.06.2013 Sivu 1 / 1 161 Viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä: Suomenkielisen opetustoimen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 19.04.2017 Sivu 1 / 1 74 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa 17.05.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 100 Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161. Valtuusto 10.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161. Valtuusto 10.12.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.12.2012 Sivu 1 / 1 3610/05.01.00/2012 Kaupunginhallitus 345 26.11.2012 161 Valtuustokysymys iltapäivätoiminnan avustusten riittävyydestä Valmistelijat / lisätiedot: Loisa-Turunen Miia, puh.

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan avustusta saavien palveluntuottajien valintakriteerit ja avustuksen myöntämisen edellytykset

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan avustusta saavien palveluntuottajien valintakriteerit ja avustuksen myöntämisen edellytykset LUONNOS 30.9.2014 klo 17:00 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan avustusta saavien palveluntuottajien valintakriteerit ja avustuksen myöntämisen edellytykset Espoon kaupunki järjestää perusopetuksen iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen 18.05.2016 Sivu 1 / 1 1263/2016 12.01.00.00 86 Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 22.03.2017 Sivu 1 / 1 59 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 05.04.2016 Sivu 1 / 1 57 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 24.08.2016 Sivu 1 / 1 136 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Opetustoimen johtaja Kaisu Toivanen: ei kuntalain 51 :n perusteella

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63 19.04.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 63 Oikaisuvaatimus avustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050 325 3252 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 19.03.2014 Sivu 1 / 1 1238/12.01.02/2014 34 Lukuvuoden 2014-2015 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 10.06.2015 Sivu 1 / 1 116 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 24.08.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 131 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille 10.12.2013 Sivu 1 / 1 5263/00.01.01/2013 252 Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5253/2015 05.10.00 219 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8. 23.09.2015 Sivu 1 / 1 988/02.05.01/2015 144 Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.2015 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1384/12.01.00/2013 103 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Kauber Astrid, puh. (09) 816 52024 Nurmi Juha, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2133/2016 10.03.02 74 Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Jaana

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA

SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Kasvatus- ja opetustoimi/ Varhaiskasvatus, jäljempänä kaupunki PL 214 53101 LAPPEENRANTA Palveluntuottaja

Lisätiedot

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. - Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätös 20.11.2013

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. - Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätös 20.11.2013 4371/05.10.00/2013 127 Periaatepäätös suomenkielisten, kehitysvammalain tai vammaispalvelulain perusteella aamuja/tai iltapäivähoitoon sekä loma-ajan hoitoon oikeutettujen kehitysvammaisten ja autististen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU

Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU Ko u l u l a i s t e n AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU Monet lapset viettävät pitkiä aikoja ilman aikuisen läsnäoloa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta 16.11.2016 Sivu 1 / 1 3304/2016 01.01.01 203 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Ilpo

Lisätiedot

Kysely Kankaanpään kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta.

Kysely Kankaanpään kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Kysely Kankaanpään kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Kankaanpään kaupunki järjestää koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ensisijaisesti ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 381/2016 01.01.01 84 Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain 3-1403-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4708/12.01.00/2014 222 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Astrid Kauber, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 17.04.2013 Sivu 1 / 1 1774/00.01.01/2013 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 Päätösehdotus Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin.

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin. KH 29.1.2013 LIITE Paltamon perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan laatukäsikirja 1 Johtaminen Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan koordinoinnista, arvioinnista ja valvonnasta vastaa Paltamon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 219. 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt

Espoon kaupunki Pöytäkirja 219. 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4590/07.01.01/2014 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2760/2016 12.01.00.00 147 Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma alkaen

Nousiaisten kunnan perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma alkaen Kasvatus- ja sivistyslautakunta 178 04.12.2018 Nousiaisten kunnan perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 4.12.2018 alkaen 495/12.00.01/2018 KaSiltk 04.12.2018 178 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1428/12.01.01/2013 107 Taiteen perusopetus varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Mattila Virpi, puh. (09) 816 23022 Suihkonen Jaana, puh. (09) 816 52353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2014 29.5.2015 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200 18.11.2015 Sivu 1 / 1 4224/12.01.02/2015 200 Englanninkielisen opetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Anne-Marie Rapo, puh. 050 343

Lisätiedot

Lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet

Lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet Lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet Lakisääteistä perusopetuksen iltapäivätoimintaa järjestetään seuraavien periaatteiden mukaisesti: 1. Ennen lapsivalintoja sovitaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen 26.01.2012 Sivu 1 / 1 395/12.01.01/2012 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Lisätiedot

KOTIKULLAN AAMU-JA ILTAPÄIVÄKERHON Toimintasuunnitelma

KOTIKULLAN AAMU-JA ILTAPÄIVÄKERHON Toimintasuunnitelma KOTIKULLAN AAMU-JA ILTAPÄIVÄKERHON Toimintasuunnitelma Tominta-ajatus ja tavoitteet Tavoitteena on tukea erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempia heidän kasvatustyössään sekä mahdollistaa vanhempien

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Lumijoen kunta päivitetty 4/11 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan laki astui voimaan 1.8.2004. Kunta vastaa järjestetystä iltapäivätoiminnan lainmukaisuudesta.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 17.05.2017 Sivu 1 / 1 104 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 17.05.2017 Sivu 1 / 1 5435/2016 01.01.01 101 Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1256-16) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 86. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 86. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 1 / 1 746/02.05.00/2012 86 Lasten päivähoidosta perittävien asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Pätäri Karola, puh. (09) 816 52171 Rauman Maria,

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakaskysely

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakaskysely Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakaskysely 05-06 . Lapseni viihtyy iltapäivätoiminnassa ( = Eri mieltä, = Samaa mieltä), % 9,7 % 7,9 % 57, % 0,8 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 60,0 % 80,0 % 00,0 % Kaikki (KA:.,

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003).

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). 1 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa säädetyn

Lisätiedot

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan järjestämisen periaatteet 3 Hakeminen 4 Maksut 5 Tilat 6 Henkilöstö 7 Sisältö 8 Yhteistyö ö 8.1. Yhteistyö kotien kanssa 8.2. Yhteistyö koulun kanssa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Opetusvirasto 50/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Opetusvirasto 50/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (15) 156 Kielteinen avustuspäätös Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry:lle perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan keväälle 2016 HEL 2015-005921

Lisätiedot

Liite 2 nuorisoltk 22.4.2015

Liite 2 nuorisoltk 22.4.2015 Nuorisopalvelut 1 Liite 2 nuorisoltk 22.4.2015 SUUNNITELMA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASTA NURMIJÄRVELLÄ YLEISTÄ Iltapäivätoiminta on perusopetuslain mukaista päivittäin koulupäivän päättymisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA PARAISTEN SUOMENKIELISESSÄ OPETUKSESSA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA PARAISTEN SUOMENKIELISESSÄ OPETUKSESSA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA PARAISTEN SUOMENKIELISESSÄ OPETUKSESSA Hyväksytty 25.4.2018, sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala KAARINAN KAUPUNKI 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015 1. Soveltamisala Lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa säätelee Perusopetuslaki (628/1998). Mikäli kunta

Lisätiedot

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 46, 26.05.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta, 57, 16.06.2016 57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA Liite nro 4, sivltk. 1/2014, 10 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnan sisältö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys suomenkielisen opetuksen tulosyksikön opettajien virkavalinnoista

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys suomenkielisen opetuksen tulosyksikön opettajien virkavalinnoista 19.03.2014 Sivu 1 / 1 4615/01.01.01/2013 36 Selvitys suomenkielisen opetuksen tulosyksikön opettajien virkavalinnoista Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 Virpi Leino, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Komeetan ja Päivänkehrän koulujen johtokuntatoiminta lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Komeetan ja Päivänkehrän koulujen johtokuntatoiminta lukuvuosina ja 10.06.2015 Sivu 1 / 1 438/00.00.01/2013 112 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen johtokuntatoiminta lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Eeva-Kaisa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149. 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2299/12.01.01/2013 149 Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen syksystä 2013 alkaen (palautettu osittain 14.5.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 15.04.2015 Sivu 1 / 1 62 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia

Lisätiedot

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 54 09.05.2011 Aloite iltapäivätoiminnan yhtenäistämisestä ja toimintaa koordinoivasta henkilöstä/yhteisen Sipoomme valtuustoryhmä 1395/00.00.09/2010 KV 89 Valtuusto 27.9.2010 Yhteisen Sipoomme

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto 22.10.2008 20 1. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT.. 2 1. Lainsäädäntö.. 2 2. Toiminta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 85 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148 28.09.2016 Sivu 1 / 1 2760/2016 12.01.00.00 148 Ruotsin kielikylpyopetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2320/12.01.00/2013 136 Koulukohtaisen budjetin vaikutus oppimisen ja koulunkäynnin tuen muotojen antamisen mahdollisuuksiin sekä kieli- ja kulttuuriryhmien kohdennetun resursoinnin

Lisätiedot

LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV

LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV LIITE 22 Opetus- ja kasvatuslautakunta 13.12.2016 ULVILAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV 2016-2017 2 1. JOHDANTO Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on taata lapselle

Lisätiedot

KH 29.1.2013 LIITE. Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012

KH 29.1.2013 LIITE. Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012 KH 29.1.2013 LIITE Paltamon kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2012 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet Koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon toiminta-ajatuksena on tarjota lapselle turvallinen

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN HÄMEENKYRÖN KUNNAN ESIOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN SISÄLTÖ 1. TOIMINNAN TAVOITTEET 2. TOIMINNAN KOORDINOINTI JA SUUNNITTELU 3. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot