3 Esitutkinta ja rikosten selvittäminen
|
|
- Eeva-Liisa Järvinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 III.A.3 Esitutkinta ja rikosten selvittäminen Esitutkinta ja rikosten selvittäminen Esitutkintatoimien tilastoinnista Tiedot selvitetyistä rikoksista sisältyvät poliisitilastoon. Rikos merkitään tilastossa selvitetyksi, jos sen esitutkinta on päätetty ja tiedossa on syylliseksi epäilty. Selvitetyt rikokset erotellaan tilastoissa kahteen ryhmään: syyttäjälle syyttämistä varten ilmoitetut ja syyttäjälle ilmoittamatta jätetyt rikokset. Seuraavassa selvitettyihin rikoksiin luetaan siten myös ilmoittamatta jätetyt rikokset. Selvitysaste viittaa selvitettyjen ja ilmoitettujen rikosten suhteeseen. Kyse on siitä, kuinka suuren osan ilmoitetuista rikoksista poliisi on vuoden aikana selvittänyt. Koska rikosten ilmoittaminen ja niiden selvittäminen ei useinkaan osu samalle vuodelle, joudutaan päättämään selvitysasteen laskutavasta. Poliisitilastossa käytetään kahdella eri tavalla laskettuja selvitysprosenttilukuja: (a) Kaikki tietyn vuoden aikana selvitetyt rikokset suhteutettuna saman vuoden aikana ilmoitettuihin rikoksiin, jolloin selvitettyjen lukuun sisältyy siis myös kyseistä vuotta aikaisemmin ilmoitettuja rikoksia. (b) Tiettynä vuotena ilmoitetut ja samana vuonna selvitetyt rikokset prosentteina kaikista vuoden aikana ilmoitetuista rikoksista. Seuraavassa noudatetaan ensimmäistä laskutapaa. Koska selvitysaste viittaa ilmoitettujen ja selvitettyjen rikosten suhteeseen, eivät poliisilta kokonaan piiloon jäävät rikokset vaikuta ilmoitettuihin selvitysprosentteihin. Piilorikollisuuden huomioon ottaminen alentaisi selvitysastetta. Sama seikka vaikuttaa myös selvitysasteen muutoksista tehtäviin päätelmiin. Ilmoitusalttiuden kasvu voi laskea tilastoitua selvitysprosenttia, vaikka poliisi selvittäisi saman määrän rikoksia suhteessa kaikkiin (ilmoitettuihin ja ilmoittamattomiin) rikoksiin. Myöskään rikoksentekijän kiinnijäämisriskiä (taikka riskin muutosta) ei voi suoraan päätellä tilastoidusta selvitysasteesta, koska siihenkin vaikuttaa poliisin tietoon tulemattomien tekojen määrä. Ainoastaan niissä tilanteissa, joissa mukana on myös arvio piiloon jäävästä rikollisuudesta, voi puhua todellisesta selvitysasteesta, joka kertoo sen, kuinka suuri osuus kaikista rikoksista tulee selvitetyiksi. Huomattakoon myös, ettei selvitysaste yksin ole erityisen hyvä poliisitoiminnan tehokkuuden mittari. Usein selvitysprosentin määrää rikosten tietoontulon tapa: jotkut rikokset tulevat tietoon vasta selvitettyinä. Rikosten välisen vertailun sijasta onkin viisasta tyytyä vain trendien muutoksiin, ja tällöinkin on otettava huomioon mahdollisen ilmoitusalttiuden muutoksen merkitys.
2 316 Tapio Lappi-Seppälä & Hannu Niemi Selvitysaste ja rikoslaji Selvitysprosentti vaihtelee suuresti eri rikoksissa. Henkirikosten selvitysaste on yleensä korkea. Vuonna 2007 henkirikosten selvitysaste oli hieman tavanomaista alhaisempi, 79 prosenttia (87 % vuonna 2006 ja 98 % vuonna 2005). Suuri osa henkirikoksista selvitetään myös tietoontulovuotta seuranneina vuosina. Tilastoitu selvitysprosentti on korkea myös rikoksissa, jotka tulevat ilmi poliisin oman valvonnan kautta (esimerkiksi liikennerikoksissa), mutta näissä rikoksissa piilorikollisuuden osuus on yleensä suuri. Selvitysprosentti on korkea myös tekijän ja uhrin vuorovaikutusrikoksissa (esimerkiksi väkivaltarikoksissa), joissa uhri ei yleensä saata olla tekijää havaitsematta eikä usein tunnistamattakaan. Varkaus- ja vahingontekorikoksissa selvitysprosentti on sen sijaan alhainen. Näissä rikoksissa onkin tavallista, että omaisuuden katoaminen tai vahingoittuminen kyllä havaitaan, mutta tekijöistä ei ole tietoa. Rikos tulee ilmi, mutta poliisi joutuu aidosti selvittämään teon ja paljastamaan tekijän. Poikkeuksena ovat näpistykset, joiden tilastoitu selvitysprosentti on korkea, joskin laskemaan päin. Tämä johtuu siitä, että moni tyypillinen näpistys, kuten myymälänäpistys, tulee yksittäisenä rikoksena ilmi yleensä vain silloin, kun tekijä jää samalla kiinni; muulloin on mahdoton sanoa, miten monta varkautta jonkin tavaramäärän hävikkiin mahdollisesti liittyy. Myymälänäpistysten todelliseen kokonaismäärään suhteutettu selvitysprosentti olisi epäilemättä varsin alhainen. Näpistysten keinotekoisen korkea tilastoitu selvitysprosentti heijastuu myös varkausrikosten kokonaislukuun: jos näpistykset lasketaan mukaan, vuoden 2007 varkausrikosten selvitysaste oli 36 prosenttia (35 % vuonna 2006), mutta jos ne jätetään pois, selvitysaste laskee noin puoleen (18 % vuonna 2007; 18 % vuonna 2006). Taulukosta 52 ilmenee vuosina selvitettyjen rikosten prosenttinen suhde kaikkiin samana vuonna poliisin tietoon tulleisiin rikoksiin eräissä rikoslajeissa. Selvitysprosentti on pysynyt samalla tasolla useimmissa rikostyypeissä. Pahoinpitelyrikoksissa selvitysprosentti on ollut Poliisille ilmoitetuista raiskausrikoksista selvitettiin prosenttia, ryöstöistä prosenttia ja varkaus- ja vahingontekorikoksista prosenttia. Kavallus- ja petosrikosten korkea selvitysprosentti (50 90 %) on yhteydessä ilmitulotapaan.
3 III.A.3 Esitutkinta ja rikosten selvittäminen 317 Taulukko 52 Rikosten selvitysprosentteja vuosina (kunakin vuonna selvitetyt sataa samana vuonna ilmoitettua rikosta kohti) Rikosnimike Pahoinpitelyrikokset Raiskausrikokset Ryöstörikokset Kavallusrikokset Petosrikokset Varkausrikokset (pl. moottoriajoneuvovarkaudet) Luvaton käyttö Vahingonteko Luvut laskettu Tilastokeskuksen tiedoista. Poliisi on vuoden 2002 jälkeen panostanut erityisesti omaisuusrikosten selvitystason nostamiseen. Selvitysastetta on parannettu muun muassa kattavalla rikospaikkatutkinnalla, rikosten sarjoittamisella ja analyysitoiminnalla sekä tekijäkeskeisellä tutkintamallilla (Poliisin vuosikertomus 2005). Omaisuusrikosten selvitysprosenttia on toiminnan tehostamisella myös onnistuttu nostamaan. Talousrikostorjunnan tehostamisella on puolestaan voitu lyhentää tutkinta-aikoja ja selvitysastetta. Poliisin arvion mukaan myös DNArekisteröintien avulla vakavien rikosten selvitysprosentit ovat nousseet selkeästi (Poliisin vuosikertomus 2006). Ilmoittamatta jättäminen ja esitutkinnan rajoittaminen Poliisille ilmoitetut rikokset tulee tutkia (ns. esitutkintapakko). Rikokset selvitetään poliisin esitutkinnassa. Esitutkinta on aloitettava, milloin poliisi (tai muu esitutkintaviranomainen) katsoo sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin (esimerkiksi oman havaintonsa nojalla) olevan syytä epäillä rikoksen tapahtuneen (ETL 2 ). Jos tutkinnassa on käynyt selville, ettei rikosta ole tehty tai ettei ketään voida asettaa syytteeseen, asia jää sillensä. Muussa tapauksessa asia on saatettava syyttäjän syyteharkintaan. Tästä on kaksi poikkeusta: ilmoittamatta jättäminen sekä esitutkinnan rajoittaminen. Ilmoittamatta jättäminen. Poliisille on lain mukaan oikeus jättää ilmoitus tekemättä tai luopua enemmistä toimenpiteistä sellaisen rikkomuksen johdosta, jota on kokonaisuudessaan pidettävä ilmeisen vähäisenä ja josta on odotettavissa enintään sakkorangaistus. Edellytyksenä on lisäksi, ettei asianomistajalla
4 318 Tapio Lappi-Seppälä & Hannu Niemi ole vaatimuksia (ETL 2 2 mom. 1995/498, alkaen ETL 4 645/2003). Laissa on myös erityisiä rikoskohtaisia ilmoittamatta jättämistä koskevia säännöksiä. Näistä tärkein koskee liikennerikkeitä. TLL 104 :n mukaan jos liikennerikkomus (TLL 103 ) on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen, voidaan siitä jättää syyte ajamatta ja rangaistus tuomitsematta (546/1999). Toinen merkittävä ryhmä koskee verorikoksia [ks. esim. RL 29:4 (769/1990) ja ennakkoperintälain (1118/1996) 55 ]. Poliisi voi ilmoittamatta jättämisen tilanteissa antaa rikokseen syyllistyneelle suullisen huomautuksen. Tämä koskee sekä esitutkintalain että tieliikennelain tarkoittamia tilanteita. Huomautus on suullinen varoitus, jota ei erikseen kirjata minnekään. Tietoja käytännöstä. Ilmoittamatta jättämiskäytännön tilastollinen seuranta on käytännön syistä hankalaa. Kaikista kenttätoiminnan aikana tehdyistä havainnoista ei pidetä kirjaa, eikä tämä olisi järkevääkään. Poliisin työajan seurannassa kerättyjen tietojen perusteella on ilmeistä, että erilaisia ilmoittamattajättämispäätöksiä tehdään vuosittain useita satoja tuhansia (vuonna 1993 luku oli runsaat ). Lähinnä kyse on liikennerikkomuksista sekä erilaisista järjestysrikkomuksista. Varsinaisia kirjallisia ilmoittamattajättämispäätöksiä kirjataan huomattavasti vähemmän. Vuonna 2007 poliisi jätti syyttäjälle ilmoittamatta kaikkiaan rikosta ( vuonna 2006). Syytteeseen ilmoitettiin samana vuonna kaikkiaan ( vuonna 2006) rikosta (joista rikoslakirikoksia ). Tiedot rikoslakirikosten ilmoittamisesta ja ilmoittamatta jättämisestä vuosina ilmenee kuviosta Syyttäjälle ilmoitetut Syyttäjälle ilmoittamatta jätetyt Kuvio 117 Rikoslakirikosten ilmoittaminen ja ilmoittamatta jättäminen vuosina
5 III.A.3 Esitutkinta ja rikosten selvittäminen 319 Syyttäjälle ilmoitettujen rikosten määrä on tasaisesti kasvanut 2000-luvulla. Ilmoittamatta jätettyjen rikosten määrä on sen sijaan pysynyt vuosina varsin vakaana. Liikennerikosten sisällyttäminen rikoslakirikoksiin vuonna 2000 näkyy ennen kaikkea syyttäjälle ilmoitettujen rikoslakirikosten kasvuna. Kuviosta 118 ilmenee ilmoittamatta jätettyjen rikosten osuus vuosina eräissä rikosryhmissä (osuus on laskettu samana vuonna ilmoitettujen ja ilmoittamatta jätettyjen rikosten summasta) % kaikista Rikoslakirikokset Henki ja terveys Omaisuus Liikenne Kuvio 118 Ilmoittamatta jätettyjen rikosten osuus vuosina eräissä rikosryhmissä Kaikkien rikoslakirikosten ilmoittamatta jättämisosuus on pysynyt 10 prosentin vaiheilla. Liikennerikosten ilmoittamatta jättämisen osuus laski vuonna 2000 selvästi. Muutos lienee yhteydessä rikesakon käyttöalan laajenemiseen (ts. osa aiemmin ilmoittamatta jätetyistä tapauksista johtaa nyt rikesakkoon). Käytännössä ilmoittamatta jättäminen on liikennerikoksissa kuitenkin huomattavasti kuviossa esitettyä laajempaa. Pienimmät rikkeet hoidetaan paikan päällä pelkällä huomautuksella ilman, että tapahtunutta kirjataan tietoon tulleeksi rikokseksi. Toinen kuviosta näkyvä muutos koskee henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia, eli käytännössä pahoinpitelyjä. Näiden ilmoittamatta jättämisosuus kasvoi vuosina viisi %-yksikköä. Taustalla on vuonna 1995 toteutettu pahoinpitelyrikosten uudistus, jolla yksityisellä alueella tehty pahoinpitely määriteltiin virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi. Seurauksena oli rikosilmoitusten määrän jyrkkä kasvu (ks. edellä jakso II.A.3.2). Samalla kasvoi
6 320 Tapio Lappi-Seppälä & Hannu Niemi myös ilmoittamatta jätettyjen tapausten määrä. Muutos koskee ennen kaikkea lieviksi pahoinpitelyiksi kirjattuja tapauksia (ks. muutoksen vaikutuksista lähemmin Sirén & Tuominen 2003). Esitutkinnan rajoittaminen. Ilmoittamatta jättäminen koskee tilanteita, joissa rikos ja tekijä on selvitetty. Tarpeettoman työn välttämiseksi esitutkintalakiin otettiin vuonna 1997 uutena toimenpiteenä esitutkinnan rajoittaminen (ETL 4.3, 645/2003). Muutoksen tarkoituksena on säästää tutkintavoimavaroja sellaisissa jutuissa, joissa kuitenkin tehtäisiin myöhemmin syyttämättäjättämispäätös ns. seuraamusperusteella. Säännöksen mukaan syyttäjä voi tutkinnanjohtajan esityksestä määrätä, ettei esitutkintaa toimiteta tai että se lopetetaan, jos hän oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 1 luvun 7 tai 8 :n taikka muun vastaavan lainkohdan nojalla tulisi jättämään syytteen nostamatta eikä tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista. Esitutkinnan rajoittaminen ei edellytä, että rikos ja sen tekijä on selvitetty. Esitutkinnan rajoittamispäätös ei ole syyksi lukeva ratkaisu eikä siinä oteta kantaa epäillyn syyllisyyteen. Esitutkinnan rajoittamista koskevia tapauksia tilastoitiin Valtakunnansyyttäjän virastosta saadun tiedon mukaan tapausta vuonna 2007 (2 039 tapausta vuonna 2005 ja vuonna 2006).
II RIKOSLAJIT. 1 Rikollisuuden rakenne ja kehitys. Reino Sirén
II RIKOSLAJIT 1 Rikollisuuden rakenne ja kehitys Seuraavassa rikollisuuden rakennetta ja kehityspiirteitä tarkastellaan poliisin tilastoiman rikollisuuden pohjalta. Sen ulkopuolelle jäävät rikokset, joita
II RIKOLLISUUSKEHITYS
II RIKOLLISUUSKEHITYS A Rikoslajit 1 Rikollisuuden rakenne ja kehitys Rikollisuuden rakennetta ja kehitystä tarkastellaan seuraavassa poliisin tilastoiman rikollisuuden pohjalta. Ulkopuolelle jäävät rikokset,
III RIKOLLISUUSKONTROLLI
III RIKOLLISUUSKONTROLLI Tässä jaksossa käsitellään virallisen kontrollijärjestelmän toimintaa kuvailemalla muun muassa rikosten ilmituloa, ilmi tulleiden rikosten selvittämistä, rikoksentekijöiden syytteeseen
III RIKOLLISUUSKONTROLLI
III RIKOLLISUUSKONTROLLI Tässä jaksossa käsitellään virallisen kontrollijärjestelmän toimintaa kuvailemalla muun muassa rikosten ilmituloa, ilmi tulleiden rikosten selvittämistä, rikoksentekijöiden syytteeseen
III RIKOLLISUUSKONTROLLI
III RIKOLLISUUSKONTROLLI Tässä jaksossa käsitellään virallisen kontrollijärjestelmän toimintaa kuvailemalla muun muassa rikosten ilmituloa, ilmi tulleiden rikosten selvittämistä, rikoksentekijöiden syytteeseen
SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ 2015
HELSINGIN YLIOPISTO VALTIOTIETEELLINEN TIEDEKUNTA KRIMINOLOGIAN JA OIKEUSPOLITIIKAN INSTITUUTTI KATSAUKSIA 11/2016 SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ 2015 Julkaisija Helsingin yliopisto Kriminologian ja oikeuspolitiikan
SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ 2014
HELSINGIN YLIOPISTO VALTIOTIETEELLINEN TIEDEKUNTA KRIMINOLOGIAN JA OIKEUSPOLITIIKAN INSTITUUTTI KATSAUKSIA 5/2015 SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ 2014 KONTROLLIJÄRJESTELMÄ TILASTOJEN JA TUTKIMUSTEN VALOSSA Julkaisija
Varkausrikokset Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti. Helsingin yliopisto. Tapio Lappi-Seppälä
199 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 1 Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti Helsingin yliopisto Tapio Lappi-Seppälä 23.12.216 TILASTOKATSAUS RIKOLLISUUSMUUTOKSISTA 199-215 Muistioon
SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ 2017
HELSINGIN YLIOPISTO VALTIOTIETEELLINEN TIEDEKUNTA KRIMINOLOGIAN JA OIKEUSPOLITIIKAN INSTITUUTTI KATSAUKSIA 32/2018 SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ 2017 KONTROLLIJÄRJESTELMÄ TILASTOJEN JA TUTKIMUSTEN VALOSSA HANNU
1 Katsauksen tavoitteet...1 2 Tietolähteet ja tilastointiperiaatteet...1 3 Esityksen rakenne ja esitystapa...4
I SISÄLLYS I JOHDANTO, Tapio Lappi-Seppälä...1 1 Katsauksen tavoitteet...1 2 Tietolähteet ja tilastointiperiaatteet...1 3 Esityksen rakenne ja esitystapa...4 II RIKOSLAJIT...5 1 Rikollisuuden rakenne ja
4 Seksuaalirikokset Heini Kainulainen & Päivi Honkatukia
II.4 Seksuaalirikokset 63 4 Seksuaalirikokset Heini Kainulainen & Päivi Honkatukia Seksuaalirikoksia koskevia rangaistussäännöksiä uudistettiin 1.1.1999 (L 563/1998) voimaan tulleella lailla. Rikoslain
LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY MIKKELI
LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY 28.9.2015 MIKKELI Erikoissyyttäjä Pia Mäenpää/ Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Mikkeli ESITYSLISTALLA. NÄKÖKULMA RIKOSPROSESSI LAPSIIN KOHDISTUVAT RIKOSEPÄILYT
TILASTOT AKAA. Poliisille ilmoitetut rikokset
TILASTOT - 020 AKAA TIETOLÄHDE: PolStat sisältää tietoa monista eri tietojärjestelmistä - se on tietovarasto poliisille ja ulkopuolisille tiedon tarvitsijoille. PolStat palvelee poliisin ydintoimintoja,
Hannu Niemi / Optula Rikoksentorjunta kunnissa seminaari 21.9.2011. Ulkomaalaiset rikoksentekijöinä ja uhreina
Hannu Niemi / Optula Rikoksentorjunta kunnissa seminaari 21.9.2011 Ulkomaalaiset rikoksentekijöinä ja uhreina Maahanmuuttajat 168 000 maahanmuuttajaa (ulkomaan kansalaista) vuonna 2010 Vuonna 1990 vastaava
5.3 Vahingontekorikokset Reino Sirén
126 5.3 Vahingontekorikokset Vahingonteko, lievä vahingonteko (RL 35:1,3) Vahingonteko, lievä vahingonteko (RL 35:1,3) 1998 1999 2000 2001 2002 41 557 204 44 691 213 50 189 276 47 163 238 45 870 427 41
SISÄLLYS. I JOHDANTO, Tapio Lappi-Seppälä & Hannu Niemi...1 II RIKOLLISUUSKEHITYS...9
SISÄLLYS I JOHDANTO, Tapio Lappi-Seppälä & Hannu Niemi...1 1 Katsauksen tavoitteet...1 2 Tietolähteet ja tilastointiperiaatteet...2 Rikollisuustilanne...2 Kontrollijärjestelmän toiminta...5 3 Esityksen
RIKOLLISUUSTILANNE 2009
1 Helsinki 21.10.2010 Tiedotusvälineille JULKAISUVAPAA 22.10.2010 klo 9.00 RIKOLLISUUSTILANNE 2009 Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuosikatsaus "Rikollisuustilanne 2009" sisältää tietoja tilastoitujen
4 Syyttäjien toiminta
III.A.4 Syyttäjien toiminta 321 4 Syyttäjien toiminta Yleistä Lainsäädäntö. Syyttäjän syyteharkinta johtaa joko syytteen nostamiseen taikka syyttämättä jättämiseen. Lisäksi syyttäjän tekemiin ratkaisuihin
Rikos- ja pakkokeinotilasto
Oikeus 2017 Rikos- ja pakkokeinotilasto Viranomaisten tietoon tullut rikollisuus Ulkomaalaistaustaisen tekemän rikoksen kohteena usein toinen ulkomaalaistaustainen Tilastokeskuksen tietojen mukaan poliisin,
RIKOLLISUUSTILANNE 2015 TIIVISTELMÄ
HELSINGIN YLIOPISTO VALTIOTIETEELLINEN TIEDEKUNTA KRIMINOLOGIAN JA OIKEUSPOLITIIKAN INSTITUUTTI KATSAUKSIA 15/2016 RIKOLLISUUSTILANNE 2015 TIIVISTELMÄ HANNU NIEMI & PETRI DANIELSSON Julkaisija Helsingin
4 Seksuaalirikokset Päivi Honkatukia & Heini Kainulainen
II.A.4 Seksuaalirikokset 81 4 Seksuaalirikokset Päivi Honkatukia & Heini Kainulainen Seksuaalirikoksia koskevia rangaistussäännöksiä uudistettiin 1.1.1999 (L 563/1998) voimaan tulleella lailla. Rikoslain
Pohjanmaan Poliisilaitos
Pohjanmaan Poliisilaitos Turvallisuuskatsaus 218 Kari Puolitaival Poliisipäällikkö Pohjanmaan Poliisilaitos Noin 445 asukasta Kolme maakuntaa 4 kaupunkia/kuntaa Pääpoliisiasema + 11 poliisiasemaa Henkilöstö
Asumisneuvonta- koulutustilaisuus 10.12.2013
Asumisneuvonta- koulutustilaisuus 10.12.2013 Helsingin poliisilaitos Ennalta estävän toiminnan toimintalinja ennalta_estava_toimintalinja.helsinki@poliisi.fi Pentti Tarvonen ylikonstaapeli 040-5434291
Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2011
Oikeus 2012 Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2011 Käräjäoikeuksissa ratkaistujen rikosasioiden määrä pysyi edellisen vuoden tasolla Vuonna 2011 käräjäoikeuksissa ratkaistiin Tilastokeskuksen mukaan
Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015
ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS
ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS Poliisiammattikorkeakoulu 8.5.2017 Kihlakunnansyyttäjä Pohjanmaan syyttäjänvirasto ILMOITUSKYNNYS Ympäristönsuojelulaki 188 1 mom.: Valvontaviranomaisen tulee
Syyttäjälle ilmoitettavat rikosasiat, ilmoitusmenettely ja syyttäjän toimenpiteet
Syyttäjälle ilmoitettavat rikosasiat, ilmoitusmenettely ja syyttäjän toimenpiteet YLEINEN OHJE VKS:2013:4 12.6.2013 Voimassa 1.1.2014 - toistaiseksi Kumoaa VKS:2008:2 Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio
RIKOLLISUUSTILANNE 2012
1 Helsinki 17.6.2013 Tiedotusvälineille JULKAISUVAPAA 18.6.2013 klo 9.00 RIKOLLISUUSTILANNE 2012 Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuosikatsaus "Rikollisuustilanne 2012" sisältää tietoja tilastoitujen
RIKOLLISUUSTILANNE 2013
1 Helsinki 16.6.2014 Tiedotusvälineille JULKAISUVAPAA 17.6.2014 klo 9.00 RIKOLLISUUSTILANNE 2013 Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuosikatsaus "Rikollisuustilanne 2013" sisältää tietoja tilastoitujen
Syyttäjän ratkaisut 2012
Oikeus 2013 Syyttäjän ratkaisut 2012 Syyttäjä ratkaisi 77 300 asiaa vuonna 2012 Vuonna 2012 syyttäjä ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan 77 300 rikosoikeudellista asiaa, mikä on lähes 2 prosenttia enemmän
Verkkorikoksen uhrin oikeudet. Erityises1 silmällä pitäen uhkailua, vainoamista ja kunnianloukkausta
Verkkorikoksen uhrin oikeudet. Erityises1 silmällä pitäen uhkailua, vainoamista ja kunnianloukkausta Mikko Vuorenpää Rikosprosessioikeuden professori Lapin yliopisto Käsiteltävät aiheet Lähtökoh1a Kuka
syyttäjille Dnro 38/31/06 13.12.2006 YSL 3 2 mom. VKS:1998:3 1.1.2007 - toistaiseksi Asianomistajan syyteoikeus virallisen syyttäjän kannalta
YLEINEN OHJE VKS:2006:4 syyttäjille Dnro 38/31/06 Annettu Säädösperusta 13.12.2006 YSL 3 2 mom. Kumoaa Voimassa VKS:1998:3 1.1.2007 - toistaiseksi Asianomistajan syyteoikeus virallisen syyttäjän kannalta
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2016
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2016 Aune Flinck ja Tuula Kuoppala 23.5.2017 Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2016, Tilastoraportti 15/2017 1 Sovittelukäsittelyyn tuodut rikos- ja riita-asiat 2007
Kantelija on antanut hankitusta selvityksestä häneltä pyydetyn vastineen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 17.11.2017 Dnro OKV/1334/1/2017 1/5 ASIA Esitutkintapäätöksen perusteleminen KANTELU Asianajaja on kantelijan edustajana oikeuskanslerille 19.6.2017 osoittamassaan kantelussa arvostellut
OIKEUSPOLIITTINEN TUTKIMUSLAITOS JA TILASTOKESKUS
OIKEUSPOLIITTINEN TUTKIMUSLAITOS JA TILASTOKESKUS Tausta-aineisto Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 16.12.2004 klo 10.00 Seksuaalirikoksia koskevia rangaistussäännöksiä uudistettiin 1.1.1999 voimaan tulleella
Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola
Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Toimintaympäristö 1.1.2014 Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitoksista Sisä-Suomen
RIKOLLISUUSTILANNE 2005 Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa
OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN JULKAISUJA 220 RIKOLLISUUSTILANNE 2005 Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa English Summary CRIME AND CRIMINAL JUSTICE IN FINLAND Helsinki 2006 ESIPUHE
Poliisin tietoon tullut rikollisuus 2011
Oikeus 2012 Poliisin tietoon tullut rikollisuus 2011 Rikoksiin syylliseksi epäillyistä 11 prosenttia oli ulkomaan kansalaisia vuonna 2011 Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen selvittämiin rikoksiin
Rikos- ja pakkokeinotilasto
Oikeus 218 Rikos- ja pakkokeinotilasto Viranomaisten tietoon tullut rikollisuus 217 Nuorten osuus omaisuusrikoksiin syylliseksi epäillyistä laskussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan poliisin, tullin ja
Pohjanmaan Poliisilaitos
27.1.217 Pohjanmaan Poliisilaitos Turvallisuuskatsaus 216 Risto Lammi Poliisipäällikkö Pohjanmaan Poliisilaitos 443 297 asukasta Kolme maakuntaa 4 kaupunkia/kuntaa Pääpoliisiasema + 11 poliisiasemaa Henkilöstö
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2011
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2011 Aune Flinck, Tuula Kuoppala ja Salla Säkkinen 18.6.2012 Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2011/Tilastoraportti 15/2012 1 Sovittelukäsittelyyn ohjatut rikostapaukset
RIKOLLISUUSTILANNE 2008 Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa
OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIMUKSIA 247 RIKOLLISUUSTILANNE 2008 Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa English Summary CRIME AND CRIMINAL JUSTICE IN FINLAND Helsinki 2009 77
Rovaniemen omaisuusrikollisuuden tilanne
1 Rovaniemen omaisuusrikollisuuden tilanne 1. Johdanto Esityksen tavoitteena on kuvata Rovaniemen alueella tapahtuvaa omaisuusrikollisuutta. Kuvaajina käytämme omaisuusrikosten kokonaismäärää, omaisuusrikosten
RIKOLLISUUSTILANNE 2011
1 Helsinki 1.11.2012 Tiedotusvälineille JULKAISUVAPAA 1.11.2012 klo 9.00 RIKOLLISUUSTILANNE 2011 Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuosikatsaus "Rikollisuustilanne 2011" sisältää tietoja tilastoitujen
RIKOLLISUUSTILANNE 2007
1 Helsinki 9.10.2008 Tiedotusvälineille JULKAISUVAPAA 10.10.2008 RIKOLLISUUSTILANNE 2007 Rikollisuus Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuosikatsaus "Rikollisuustilanne 2007" on kokonaisuudessaan pdf-muodossa
Syyttäjän ratkaisut 2008
Oikeus 2009 Syyttäjän ratkaisut 2008 Syyttäjä ratkaisi 81 000 asiaa vuonna 2008 Vuonna 2008 syyttäjä ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan 80 995 rikosoikeudellista asiaa, mikä on 2 552 enemmän kuin vuotta
5.2 Kavallus- ja petosrikokset
98 Reino Sirén 5.2 Kavallus- ja petosrikokset Kavallus- ja petosrikokset ovat monisisältöinen rikosryhmä. Kavalluksesta on kysymys, jos anastaa haltuunsa uskottuja toiselle kuuluvia varoja tai pitää löytämänsä
POHJANMAAN POLIISILAITOS, vuoden 2018 tulossopimuksen tunnusluvut
VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta 2016 Toimintamenomäärärahat, 1000 euroa 11538 10851 12507 12 930,00 10 272,00 9 900,00 10 138,00 Henkilötyövuodet 160,2 143,0 169,0 167,20
Poliisin tietoon tullut rikollisuus
Oikeus Poliisin tietoon tullut rikollisuus, 1. vuosineljännes Rikosten määrä lisääntyi tammi-maaliskuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli vuoden
Poliisin tietoon tullut rikollisuus 2012
Oikeus 2013 Poliisin tietoon tullut rikollisuus 2012 Rikoksiin syylliseksi epäiltyjen tulot koko väestöä matalammat Tilastokeskuksen tietojen mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen selvittämiin
Liitetaulukko 1: Rikos- ja riita-asioiden sovittelu toimialueittain
Sivu 1(12) Kanta-Hämeen Helsingin Vantaan Länsi-Uudenmaan Satakunnan Koko maa sovittelutoiminta Päijät-Hämeen Vuoden aikana on tulleet sovittelualoitteet 10 632 11 053 338 276 1 319 1 348 263 251 1 212
Rikos- ja pakkokeinotilasto
Oikeus 2016 Rikos- ja pakkokeinotilasto Viranomaisten tietoon tullut rikollisuus 2015 Huumausaineiden aiheuttamat rattijuopumukset lisääntyivät 19,7 prosenttia Tilastokeskuksen tietojen mukaan poliisin,
Liitetaulukko 1: Rikos- ja riita-asioiden sovittelu toimialueittain
Sivu 1(12) Liitetaulukko 1: Rikos- ja riita-asioiden sovittelu toimialueittain 2015 2016 Kanta-Hämeen Helsingin Päijät-Hämeen Kaakkois-Suomen Länsi-Uudenmaan Satakunnan Koko maa sovittelutoimisto sovittelutoiminta
Liitetaulukko 1: Rikos- ja riita-asioiden sovittelu toimialueittain
Sivu 1(12) Liitetaulukko 1: Rikos- ja riita-asioiden sovittelu toimialueittain 2016 2017 Kanta-Hämeen Helsingin Päijät-Hämeen Kaakkois-Suomen Länsi-Uudenmaan Satakunnan Koko maa sovittelutoiminta Vantaan
RIKOLLISUUSTILANNE 2008
1 Helsinki 22.10.2009 Tiedotusvälineille JULKAISUVAPAA 22.10.2009 klo 9.00 RIKOLLISUUSTILANNE 2008 Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuosikatsaus "Rikollisuustilanne 2008" sisältää tietoja tilastoitujen
Rikollisuus- ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa
OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIMUKSIA 250 RIKOLLISUUSTILANNE 2009 Rikollisuus- ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIMUKSIA 250 RIKOLLISUUSTILANNE
Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590. Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinta. 1. Yleistä
Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590 Voimassaoloaika 1.1.2014-31.12.2018 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta 4 Muuttaa/Kumoaa Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinta,
ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden 2018 tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta
ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta Toimintamenomäärärahat, 1000 euroa 15 033,00 8 952,00 8 463,00 8 952,00 Henkilötyövuodet 229,80 123,50
RIKOLLISUUSTILANNE 2003
OIKEUSPOLIITTINEN TUTKIMUSLAITOS Helsinki 23.6.2004 TIEDOTUSVÄLINEILLE JULKISUUTEEN 23.6.2004 klo 12.00 RIKOLLISUUSTILANNE 2003 Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuosikatsaus "Rikollisuustilanne 2003"
Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2009
Oikeus 2010 Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2009 Käräjäoikeuksissa ratkaistiin 66 500 rikosasiaa vuonna 2009 Vuonna 2009 käräjäoikeuksissa ratkaistiin Tilastokeskuksen mukaan 66 518 rikosoikeudellista
Poliisin tietoon tullut rikollisuus
Oikeus Poliisin tietoon tullut rikollisuus, 3. vuosineljännes Rikosten määrä väheni 2,4 ja liikennerikosten 14,1 prosenttia tammi-syyskuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan poliisin, tullin ja
RIKOLLISUUSTILANNE 2011 Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa
OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIMUKSIA 262 RIKOLLISUUSTILANNE 2011 Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa English Summary CRIME AND CRIMINAL JUSTICE IN FINLAND Helsinki 2012 ISBN
Syyttämis- ja. tuomitsemiskäytäntö. Analyysi Leila Suvantola, tutkija, Poliisiammattikorkeakoulu VT, HTT, Ympäristöoikeuden dosentti
Syyttämis- ja tuomitsemiskäytäntö Analyysi 2013-2016 Leila Suvantola, tutkija, Poliisiammattikorkeakoulu VT, HTT, Ympäristöoikeuden dosentti Teemat Syyttäjän harkinta: ratkaisut esitutkinnan aikana ja
RIKOLLISUUSTILANNE 2012 Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa
OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIMUKSIA 264 RIKOLLISUUSTILANNE 2012 Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa English Summary CRIME AND CRIMINAL JUSTICE IN FINLAND Helsinki 2013 ISBN
Poliisin tietoon tullut rikollisuus 2012
Oikeus 2013 Poliisin tietoon tullut rikollisuus 2012 Rikoksiin syylliseksi epäiltyjen tulot koko väestöä matalammat Tilastokeskuksen tietojen mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen selvittämiin
Syyttäjän ratkaisut 2010
Oikeus 2011 Syyttäjän ratkaisut 2010 Syyttäjä nosti 61 000 syytettä vuonna 2010 Vuonna 2010 syyttäjä ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan 78 300 rikosoikeudellista asiaa, mikä on liki 900 enemmän kuin vuotta
Nuoret rikosten tekijöinä ja uhreina. Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos
Nuoret rikosten tekijöinä ja uhreina Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Nuoruusiässä tehdään eniten rikoksia Varkaus- ja pahoinpitelyrikoksista poliisin
Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 1866
1 (6) 16.1.2018 Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1.1. 31.12.2017 ROOLI/NIMIKE Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 1866 PAHOINPITELY 629 LAITON UHKAUS 239 VARKAUS 216 NÄPISTYS 157 LIEVÄ PAHOINPITELY
~no a r
SALPAUSSELÄN SYYTTÄJÄN VIRASTO LÄHETE Lappeenrannan palvelutoimisto Pormestarinkatu 1 A Asianro 53100 LAPPEENRANTA 16.9.2014 E 14/7069 Puhelin 029 562 4000 Fax 029 56 2441 0 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PL 11
Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta
Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta Jälkisovitteluhankkeen loppuseminaari Tampereella 19.10.2016 Leena Metsäpelto Valtionsyyttäjä Valtakunnansyyttäjänvirasto Sovittelulain
ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden 2017 tulossopimuksen tunnusluvut
Tulossopimuksen tunnusluvut ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta 2016 Tavoite Toimintamenomäärärahat, 1000 euroa
Rikokset 2011 Tammi-joulukuu, Rikos ja Tiedot Kanta-Hämeen maakunta - Egentliga Tavastlands landskap Kaikki rikokset 1 K A I K K I R I K O K S E T
Rikokset 2011 Tammi-joulukuu, Rikos ja Tiedot Kanta-Hämeen maakunta - Egentliga Tavastlands landskap Kaikki rikokset 1 K A I K K I R I K O K S E T 12285 A OMAISUUSRIKOKSET 6688 Varkaus 28:1 1779 Törkeä
OULUN POLIISILAITOS, vuoden 2016 tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta
OULU_Tunnus16 1/ (5) OULUN POLIISILAITOS, vuoden tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta Toimintamenomäärärahat, 1000 euroa 11925 11065 12248 12 185
HELSINGIN POLIISILAITOS, vuoden 2016 tulossopimuksen tunnusluvut
POL--12787 L5 VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta Toimintamenomäärärahat, 1000 euroa 32 420 32 427 39 806 38 389 Henkilötyövuodet 507,7 498,1 576,7 566,2 540,0 Valvonnan kustannukset,
ULKOMAAN KANSALAISTEN OSUUS RIKOLLISUUDESSA - KOKO MAA
ULKOMAAN KANSALAISTEN OSUUS RIKOLLISUUDESSA - KOKO MAA TIETOLÄHDE: PolStat sisältää tietoa monista eri tietojärjestelmistä - se on tietovarasto poliisille ja ulkopuolisille tiedon tarvitsijoille. PolStat
Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta /2014 Laki. oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta 2014 670/2014 Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2014 Eduskunnan päätöksen
Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa
1 (5) 11.7.2017 Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1.1. 30.6.2017 ROOLI/NIMIKE Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 858 PAHOINPITELY 300 LAITON UHKAUS 104 VARKAUS 101 NÄPISTYS 66 LIEVÄ PAHOINPITELY
Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen
Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen YLEINEN OHJE Dnro 25/31/15 15.10.2015 Voimassa 1.11.2015 - toistaiseksi Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio Sähköpostiosoite Albertinkatu
Poliisin tietoon tullut rikollisuus
Oikeus 2015 Poliisin tietoon tullut rikollisuus, 4. vuosineljännes Rikosten määrä väheni 1,6 prosenttia vuonna Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli
Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2008
Oikeus 2009 Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2008 Käräjäoikeuksissa ratkaistiin 67 000 rikosasiaa vuonna 2008 Vuonna 2008 käräjäoikeuksissa ratkaistiin Tilastokeskuksen mukaan 66 961 rikosoikeudellista
RIKOLLISUUSTILANNE JA SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ 2014 TIIVISTELMÄ
HELSINGIN YLIOPISTO VALTIOTIETEELLINEN TIEDEKUNTA KRIMINOLOGIAN JA OIKEUSPOLITIIKAN INSTITUUTTI KATSAUKSIA 7/2015 RIKOLLISUUSTILANNE JA SEURAAMUSJÄRJESTELMÄ 2014 TIIVISTELMÄ HANNU NIEMI & PETRI DANIELSSON
Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa
1 (5) 11.10.2017 Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1.1. 30.9.2017 ROOLI/NIMIKE Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 1377 PAHOINPITELY 453 LAITON UHKAUS 187 VARKAUS 180 NÄPISTYS 112 LIEVÄ PAHOINPITELY
TURUN KIHLAKUNNAN POLIISILAITOS 2010. Yhdessä tehden, turvallinen ja viihtyisä Turku. Poliisi on turkulaisten turva.
TURUN KIHLAKUNNAN POLIISILAITOS 2010 Yhdessä tehden, turvallinen ja viihtyisä Turku. Poliisi on turkulaisten turva. TURUN KIHLAKUNNAN POLIISILAITOS 1.3.2005 Rikoslakirikokset 2006 2006 23 805 1 186 4 056
Asianomistajat TMI SEADONIS SUOMENOJAN VENESATAMA/ CARBONE MASSIMILIANO ROSARIO KÄHKÖNEN JANNE-OSKARI
LÄNSI-UUDENMAAN SYYTTÄJÄNVIRASTO PÄÄTÖS 15/635 PL 24 02631 ESPOO syyttämättä jättämisestä Asianro Puhelin 029 56 21000 Fax 029 56 21022 25.5.2015 R 14/5964 Syyttämättä jätetty RAUNIO LASSE ANTERO 09.12.1957
Poliisin tietoon tullut rikollisuus
Oikeus 2014 Poliisin tietoon tullut rikollisuus, 4. vuosineljännes Petosten ja maksuvälinepetosten määrä lisääntyi vuonna Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen
- seminaari 10.05.2007 LS LH virastotalo. Poliisin rooli ja hoitoon ohjaus. Rikoskomisario Ari-Pekka Lehtinen Turun kihlakunnan poliisilaitos
Päivän n päihdetilanne p - seminaari 10.05.2007 LS LH virastotalo Poliisin rooli ja hoitoon ohjaus Rikoskomisario Ari-Pekka Lehtinen Turun kihlakunnan poliisilaitos POLIISIN TEHTÄVÄ on suorittaa huumausainerikosten
RIKOLLISUUSTILANNE 2006 Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa
OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN JULKAISUJA 229 RIKOLLISUUSTILANNE 2006 Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa English Summary CRIME AND CRIMINAL JUSTICE IN FINLAND Helsinki 2007 ESIPUHE
Ohje syyttäjän varallaolosta poliisi rikosten tutkinnanjohtajana sekä pakkokeino- ja haastamisasioissa
VALTAKUNNANSYVTTÄJÄNVIRASTO YLEINEN OHJE syyttäjille Annettu 19.12.2002 VKS:2002:4 Dnro 55/31102 Säädösperusta A kihlakunnansyyttäjästä 13 a 1 Voimassa 1.1.2003 - toistaiseksi Ohje syyttäjän varallaolosta
Rikos- ja pakkokeinotilasto
Oikeus 5 Rikos ja pakkokeinotilasto Viranomaisten tietoon tullut rikollisuus 4 Väkivaltarikosten uhrien määrä laski 6,3 prosenttia Tilastokeskuksen tietojen mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen
Rikos ja riita asioiden sovittelu 2010 Tilastoraportti 19/2011, THL Liitetaulukko 1. Rikos ja riita asioiden sovittelu koko maassa ja
Rikos ja riita asioiden sovittelu 2010 Tilastoraportti 19/2011, THL Liitetaulukko 1. Rikos ja riita asioiden sovittelu koko maassa ja aluehallintovirastojen aluejaon mukaisesti 2009 2010 Sivu 1(5) Vuoden
Poliisin tietoon tullut rikollisuus 2010
Oikeus 2011 Poliisin tietoon tullut rikollisuus 2010 Pahoinpitelyrikoksen uhrit tyypillisesti 18vuotiaita Vuonna 2010 poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tulleisiin pahoinpitelyrikoksiin uhriksi
5.1 Varkausrikokset ja luvattomat käytöt Reino Sirén & Ville Hinkkanen
II.A.5 Omaisuusrikokset 99 5 Omaisuusrikokset 5.1 Varkausrikokset ja luvattomat käytöt Varkausrikokset ovat suuri osa poliisin tietoon tulleesta rikollisuudesta. Joka viides rikos liikennerikokset mukaan
SISÄASIAINMINISTERIÖ MUISTIO Poliisiosasto Poliisitoimintayksikkö RIKOSASIOIDEN SOVITTELU. 1. Yleistä
SISÄASIAINMINISTERIÖ MUISTIO Poliisiosasto Poliisitoimintayksikkö 14.6.2006 SM-2006-01766/Ri-1 Liittyy samalla numerolla annettuun ohjeeseen, 14.6.2006. Sovittelua koskeva muistio, joka on laadittu yhteistyössä
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden
Ohjaus- ja kehittämisyksikkö Dnro 35/34/11 Mika Illman
1 (5) Epäillyn oikeus avustajaan esitutkinnassa ja itsekriminointisuoja / KKO:2012:45 / syyttäjän toimenpiteet 1 Johdanto Tässä muistiossa esitetään eräitä toimenpiteitä, joihin syyttäjien tulee tapauskohtaisen
6 Rangaistuskäytäntö rikoslajeittain
III.A.6 Rangaistuskäytäntö rikoslajeittain 361 6 Rangaistuskäytäntö rikoslajeittain Rangaistusten tilastoinnista Tilastointitavat. Vuoden 1992 konkurrenssiuudistuksen myötä luovuttiin rikosten erillisarvostelulle
Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2012
Oikeus 2013 Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2012 Käräjäoikeuksissa ratkaistujen rikosasioiden määrä pieneni hieman Vuonna 2012 käräjäoikeuksissa ratkaistiin Tilastokeskuksen mukaan 63 600 rikosoikeudellista
RIKOLLISUUSTILANNE 2005
OIKEUSPOLIITTINEN TUTKIMUSLAITOS 1 Helsinki 20.6.2006 TIEDOTUSVÄLINEILLE JULKISUUTEEN 20.6.2006 RIKOLLISUUSTILANNE 2005 Rikollisuus Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuosikatsaus "Rikollisuustilanne
Syyttäjän ratkaisut 2011
Oikeus 2012 Syyttäjän ratkaisut 2011 Syyttäjä ratkaisi 76 000 asiaa vuonna 2011 Vuonna 2011 syyttäjä ratkaisi Tilastokeskuksen mukaan 75 900 rikosoikeudellista asiaa, mikä on 3 prosenttia vähemmän kuin