Tupakoimattomuuden edistäminen Puolustusvoimissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tupakoimattomuuden edistäminen Puolustusvoimissa"

Transkriptio

1 . Tupakoimattomuuden edistäminen Puolustusvoimissa. Puolustusvoimien ylilääkäri Simo Siitonen Kuva: Suomen Kuvalehti SK

2 Tupakoimattomuuden edistäminen Puolustusvoimissa hanke Varusmiesten tupakointi vähenee vähintään 20 % Tupakkatuotteisiin lukeutuu myös NUUSKA Henkilökunnan asenne tupakointiin vähemmän sallivaksi Sisäisten ohjeiden ja käytäntöjen tarkentuminen Lopettamisen tuki: tieto mahdollisuuksista ja saatavuus Pääesikunta 18. kesäkuuta

3 Yhteistyötahot Puolustusvoimat Filha ry Suomen Syöpäyhdistys ry Sotilaskodit Varusmiestoimikunnat, Varusmiesliitto Rahoitus (4 v.): Ray, Raha-automaattiyhdistys Hanke perustuu aikaisemmin tehtyihin varusmiestutkimuksiin ja tarvekartoitukseen Suomalaisissa varuskunnissa

4 Hankkeen ohjaus ja työryhmät Ohjausryhmä Edustajat Pääesikunta, keuhkoterveysjärjestö Filha, Syöpäjärjestöt, Sotilaskotiliitto, Nuorisotutkimusverkosto, Kaartin jääkärirykmentti, Santahamina Käytännön työn johtoryhmä Viestintätyöryhmä Tupakoinnin lopettamisen tuen työryhmä Seuranta- ja arviointiryhmä

5 Taustatietoja hankkeelle Puolustusvoimissa on menestyksekkäästi viety eteenpäin terveyden edistämistä esim. Suomen suurin kuntokoulu hankkeen kautta ja tupakointiin puuttuminen sekä lopettamisen tukeminen toimii luonnollisena jatkumona tälle kehitykselle Varusmiehet edustavat koko Suomea ja kaikkia sosiaaliluokkia. Noin 75% nuorista miehistä ja osa naisista käy läpi varusmiespalveluksen. Saavutettavissa oleva terveyshyöty savuttomuudesta niin kansanterveydelle kuin reserviinkin Tupakoimaton varusmies ei ole samalla tavalla altis hengitystieinfektioille Tupakointi kuuluu sotilaselämään -illuusion ja -perinteen kumoaminen Monessa varuskunnassa on edelleen tupakkatuotteiden käyttöä salliva asenneilmapiiri ja kulttuuri. Palveluksen aikana pidetään tupakan mittaisia taukoja ja tupakkapaikat ovat usein epävirallisen kanssakäymisen tai vapaa-ajan viettämisen paikkoja kasarmien lähellä.

6 Varusmiehet ja tupakointi Varusmiehistä 30% tupakoi päivittäin 10% vähemmän kuin 10 v. sitten Pohjoissuomalaisista varusmiehistä tupakoi päivittäin 47 % ja 17 % satunnaisesti, mikä on huomattavasti väestön keskiarvoa enemmän Tupakointi lisääntyy varusmiespalveluksen aikana ja juuri kukaan ei lopeta tupakointia

7 Varusmiehet ja nuuska Varusmiesten nuuskan käyttö on lisääntynyt aikana 5 %:sta 12 %:iin Tupakan ja nuuskan yhteiskäyttö oli noussut 7 %:sta 13 %:iin Noin 30% vuotiaista pojista on kokeillut nuuskaa, ja jopa % heistä käyttää sitä päivittäin tai satunnaisesti Nuorisolla ei ole tietoa nuuskan koukuttavuudesta ja vaarallisuudesta Nuuskan runsas nikotiinipitoisuus (n. 20 kertaa enemmän nikotiinia kuin savukkeissa) ja pitkä altistusaika aiheuttavat voimakkaan riippuvuuden Nuuska altistaa syöpä-, sydän- ja verenkiertosairauksille sekä aiheuttaa suun limakalvojen sairauksia Laaja, nuorena aloitettu nuuskankäyttö on melko uusi ilmiö, ja todellinen kuva sen vaikutuksesta kansanterveyteen ilmenee vasta vuosikymmenien kuluttua

8 Kolmas kriittinen piste Kaksi elämänvaihetta, joissa tupakoinnin merkitys nuoren elämäntilanteessa ja elinympäristössä korostuu: Yläkoululaisuus tupakoinnin aloittaminen Amislaisuus tupakoinnin lisääntyminen Varusmiespalvelusaika on kolmas tällainen merkittävä kriittinen piste nuoren elämänkaarella. Armeija-aika - tupakoinnin aloittaminen ja lisääntyminen Yläkoulu Amis Armeija Aurera Oy

9 Tupakointia armeija-aikana edistäviä tekijöitä

10 Toimintamalli Tupakoimattomuutta tukeva varuskunta Savuton ympäristö ja yhteisö Johtaminen ja koulutus Lopettamisen tuki Savuton terveydenhuolto Tupakoimattomuuteen motivointi Tupakoimattomat taukokopit Tupakkapaikko -jen muutokset Savutonta taukotekemistä Keinoja stressiin Joukkue/ryhmä /tupajako Korvaustuotteiden myynti Savuton työpaikka ja yhteisö Terveyden edistäminen Tarkastukset ja vastaanotto Oppitunnit ja luennot Seuranta ja tutkimus Linjaus tupakoimattomuudesta Sotilaallinen esimerkki Johtamistavat Ohjeistuksien tarve Koulutusmateriaali Terveysasemilla Työterveyshuollossa Tiedottaminen ja markkinointi Ohjeistus yksiköille Eroon tupakasta - paketti Tupakoimattomuuden hyödyt ja edut Motivointipaketti Erityistoimenpiteet Kampanjointi Avainasemassa olevat tahot tukevat: Pääesikunta, puolustusministeriö, Maanpuolustuskorkeakoulu ja muut koulutusyksiköt Aurera Oy

11 Osa- ja vaihetavoitteet Pääesikunta on tupakoimaton työpaikka ja toimii näin esimerkkinä koko puolustusvoimille ( ) Kehitetään hankkeen viestintästrategia tulosten levittämiseksi ja juurruttamiseksi valtakunnallisesti yhteistyössä Puolustusvoimien viestinnän ammattilaisten kanssa (2013) Tupakoinnin terveysvaikutuksia ja lopettamisen tukea käsiteltäviä materiaaleja kehitetään yhteistyössä Puolustusvoimien terveydenhuollon kanssa (2013) Puolustusvoimien koulutussisältöihin (varusmiesten peruskoulutus, RUK, Maanpuolustuskorkeakoulu, Maasotakoulu) vaikutetaan ( ) Toimintamalli kehitetään yhteistyössä pilottivaruskuntien kanssa ( ) sekä viedään käytäntöön kaikkiin varuskuntiin ( )

12 Porkkanalla ja tukemalla, ei rankaisemalla Tuloksia on jo syntynyt SAVUTON SOTILASLÄÄKETIETEEN KESKUS Tupakkapaikat, tupakointiajat, tuki lopettamiselle SAVUTON MERIVOIMIEN ESIKUNTA TUPAKKATUOTTEIDEN KÄYTTÖ PÄÄESIKUNNASSA LUKIEN Nuuska ja sähkötupakointi

13 Pääesikunnan tupakointipaikka

14 TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMINEN KARJALAN PRIKAATISSA Kannustetaan henkilöitä edistämään heidän omaa kuntoa ja terveyttä 2. Ei suosita tupakointia ja tupakoitsijoita 3. Arvostetaan tupakoimattomuutta 4. Korostetaan tupakoimatonta sotilaallista esimerkkiä 5. Kiinnitetään huomiota johtamistapoihin, jotta emme lisäisi tupakointia 6. Koulutuksessa pidettävien taukojen määräytymisen perusteena ei saa olla tupakointi vaan tilalle otetaan tupakoimattomat tauot 7. Muistutetaan tupakointiin liittyvistä säännöistä ja painotetaan nollatoleranssi -linjaa, passiiviselle tupakoinnille ei saa altistua työpaikalla, sisätiloissa ei tupakoida missään olosuhteissa 8. Ei käytetä tupakointia edistäviä ilmaisuja 9. Kehitetään edelleen savutonta tauko- ja vapaa-ajan tekemistä, otetaan varusmiehet mukaan kehittämistyöhön 10. Vähennetään asteittain tupakkapaikkojen lukumäärää, uusia katettuja tupakointipaikkoja ei rakenneta 11. Sotilaskodissa on nikotiinikorvausvalmisteita saatavilla

15 SALLITUT TUPAKOINTIPAIKAT, VEKARANJÄRVI (X)

16 TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMINEN KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTISSÄ 2013 Määräys tupakkatuotteiden käytöstä varusmiespalveluksen aikana (maaliskuu 2013) Toimenpideohje henkilökunnalle tupakoimattomuuden edistämiseksi (maaliskuu 2013) Savuton kasarmialue tupakointipaikkojen siirtäminen pois kasarmirakennusten välittömästä läheisyydestä (kesä - heinäkuu 2013) Savuton taukotila varusmiehille savuttomien taukotilojen ja niihin liittyvien toimintamallien suunnittelu kevään 2013 aikana ja käyttöönotto heinäkuussa 2013 Tupakoimattomuuden edistäminen -tietoisku peruskoulutuskauden opetussisältöön (heinäkuu 2013) Kaartin jääkärirykmentin sidosryhmien sitouttaminen tupakoimattomuuden edistämiseen (jatkuva) Henkilökunnan ja asevelvollisten tupakoinnin lopettamisen tukeminen (jatkuva) Osallistuminen valtakunnallisiin savuttomuus-/tupakoimattomuus-kampanjoihin (jatkuva) Tupakoimattomuuden edistämisprojektin vaikuttavuuden arviointi (jatkuva, alkaen heinäkuussa 2013) Erillisohjeet: TUPAKKATUOTTEIDEN KÄYTTÖ VARUSMIESPALVELUKSEN AIKANA KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTISSÄ TOIMENPIDEOHJE HENKILÖKUNNALLE TUPAKOIMATTOMUUDEN EDISTÄMISEKSI KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTISSÄ SAVUTTOMAN TAUKOTILAN TOTEUTTAMISPERIAATTEET KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTISSÄ

17 Tutkimus: Tupakoimattomuuden edistäminen Puolustusvoimissa Tutkimuksen tavoitteena on selvittää: Tupakoinnin määrä Tupakointia koskevat asenteet Tupakoinnin lopettamismotivaatio Puolustusvoimissa Kohteena ovat varusmiehet ja Puolustusvoimien henkilöstö Kyselytutkimus 4:ssä varuskunnassa Pilottitutkimus loppuvuonna 2013 ja täydessä laajuudessa vuosina

18 Sotilaskodin pöydille asetettava ständi

19 Sotilaskodin pöydille asetettu paperinen kaitaliina ajanvietteeksi ja linkki Game Over Tupakka -sivuille

20 Kiitos! Kysymyksiä?

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu KRITEERI 1 Tupakointi on kielletty tupakkalain 12 :n osoittamissa kunnan omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa ja ulkoalueilla. Tupakointikiellot on merkitty selkeästi kylteillä, tarroilla ja julisteilla.

Lisätiedot

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 41 07.05.2012 Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio KV 104 Valtuusto 1.11.2010 Eva Autio (kesk.) jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoon koko kunta julistautuu

Lisätiedot

Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille

Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille Faktoja tupakan vaarallisuudesta Tupakan savu sisältää noin 4000 kemikaalia, joista 50 aiheuttaa syöpää. 50% tupakoitsijoista kuolee

Lisätiedot

Tupakoimattomuutta tukeva koulu

Tupakoimattomuutta tukeva koulu Tupakoimattomuutta tukeva koulu Pohja nuoruusiän ja aikuisuuden tupakoimattomuudelle luodaan jo alakouluiässä. Alakoululla on tärkeä rooli yhdessä vanhempien kanssa tukea lapsen tupakoimattomuutta. Tupakoinnin

Lisätiedot

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen 28 päivää ilman Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen www.28paivaailman.fi www.28paivaailman.fi 28 + 1 -tukitapaamiset Ohjaajakoulutukset: 2x2 /v myös etäosallistumismahdollisuus ohjaajakoulutuksiin

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Tarja Kristiina Ikonen 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien

Lisätiedot

Savuton sairaala auditointitulokset 2012. Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP

Savuton sairaala auditointitulokset 2012. Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP Savuton sairaala auditointitulokset 2012 Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP MIKSI Savuton sairaala -ohjelmaa tarvitaan? Tupakkateollisuus on hämmentänyt ihmisten

Lisätiedot

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Miksi savuton työpaikka? Kustannussäästöt Päivittäin tupakoiva aiheuttaa työnantajalle maltillisen arvion mukaan vuodessa keskimäärin 1 060 1 300 euron kustannukset

Lisätiedot

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen 28 päivää ilman Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen www.28paivaailman.fi www.28paivaailman.fi Kolme kokonaisuutta: www.28paivaailman.fi asiakkaalle, (ei vaadi kirjautumista): tapaamisten

Lisätiedot

Liitteenä vetoomus, liite 2.

Liitteenä vetoomus, liite 2. SAVUTON KUNTA -VETOOMUKSEN HYVÄKSYMINEN 409/01.010/2009 KH 61 Tupakkatuotteiden käyttö on suuri yksittäinen terveysriski niin Suomessa kuin kaikkialla teollisuusmaissa. Suomessa on nykyisin noin miljoona

Lisätiedot

Dia-esitys vanhemmil e (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Diojen sisällöt Dia 1: Dia 2:

Dia-esitys vanhemmil e (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Diojen sisällöt Dia 1: Dia 2: Dia-esitys vanhemmille (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen Vinkkejä vanhemmille Diojen sisällöt Dia 1: Pohja nuoren tupakoimattomuudelle luodaan jo

Lisätiedot

Kunta savuttomaksi - tukea, tekoja ja yhteistyötä

Kunta savuttomaksi - tukea, tekoja ja yhteistyötä Kunta savuttomaksi - tukea, tekoja ja yhteistyötä Tupakkahaittojen ehkäisyn tiimi, THL Haittojen ehkäisemisen ryhmä, STM 13.9.2013 www.thl.fi/tupakka 1 Päivittäin tupakoivat aikuiset koulutuksen mukaan

Lisätiedot

Tupakatta paras amiksessa - kehittäminen Missä mennään?

Tupakatta paras amiksessa - kehittäminen Missä mennään? Tupakatta paras amiksessa - kehittäminen Missä mennään? Alueellinen ohjelmapäällikkö Eeva Etelä-Suomen Kaste Taustaa Tupakkatuotteiden käyttö on huomattavasti yleisempää ammatillisissa oppilaitoksissa

Lisätiedot

Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010

Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010 Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen Virpi Korhonen 30.11.2010 Helpa Roihuvuori, 2010 Tupakoi päivittäin 47 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen alueella 37 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen läheisyydessä

Lisätiedot

Valion savuttomuuspolku 2009-2015

Valion savuttomuuspolku 2009-2015 Valion savuttomuuspolku 2009-2015 Katja Hatakka, Työhyvinvointipäällikkö ETM, FT Valio Oy, Henkilöstötoiminnot VI Valtakunnalliset Tupakka ja Terveys päivät, Helsinki 3.12.2014 Miksi Valio panostaa savuttomuuteen?

Lisätiedot

Savuton työpaikka. Kiinteä osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka. Kiinteä osa työhyvinvointia Savuton työpaikka Kiinteä osa työhyvinvointia Sisällys Savuton työpaikka 2 Savuton työpaikka 3 Miten savuton työpaikka saadaan aikaan? 5 Työpaikka on savuton 6 Paras Savuton Työpaikka -kilpailu 7 Stumppi

Lisätiedot

Savuton sairaala toimintaohjelma. 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Savuton sairaala toimintaohjelma. 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Savuton sairaala toimintaohjelma 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 2 SITOUTUMINEN... 2 TIEDOTTAMINEN... 3 KOULUTUS JA OHJAUS... 4 TUKI TUPAKOINNIN LOPETTAMISEKSI...

Lisätiedot

Savuton kunta 2012 2015. Tarja Kristiina Ikonen, toiminnanjohtaja

Savuton kunta 2012 2015. Tarja Kristiina Ikonen, toiminnanjohtaja Savuton kunta 2012 2015 Tarja Kristiina Ikonen, toiminnanjohtaja 22.10.2015 1 Kuntien savuttomuus lukuina 4 602 508 76 % n 244 488 637 5 % n 16 407 249 19 % n 61 1 891 n 1 Haasteena - Kuka johtaa, miten

Lisätiedot

SELVITYS SELVITYS KONTIOLAHDEN KUNNAN EDELLYTYKSISTÄ JULISTAUTUA SAVUTTOMAKSI KUNNAKSI

SELVITYS SELVITYS KONTIOLAHDEN KUNNAN EDELLYTYKSISTÄ JULISTAUTUA SAVUTTOMAKSI KUNNAKSI Kontiolahden kunta Kunnanhallitus SELVITYS KONTIOLAHDEN KUNNAN EDELLYTYKSISTÄ JULISTAUTUA SAVUTTOMAKSI KUNNAKSI 1. Valtakunnallinen Savuton kunta -hanke Valtakunnallisen Savuton Kunta -hankkeen päätavoitteena

Lisätiedot

Yleiset säännökset. Tupakkalaki /693 1 ( /698) Ylitornion kunta. Savuttomuustyöryhmä TAVOITTEENA SAVUTON TYÖYHTEISÖ.

Yleiset säännökset. Tupakkalaki /693 1 ( /698) Ylitornion kunta. Savuttomuustyöryhmä TAVOITTEENA SAVUTON TYÖYHTEISÖ. Ylitornion kunta Savuttomuustyöryhmä 13.9.2010 Johdanto Lainsäädäntö Aloite savuttomasta työyhteisöstä sai alkunsa Ylitornion terveyskeskuksen tyky-ryhmässä, mikä esitti savuttomuutta koko kunnan työyhteisölle

Lisätiedot

Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen. Vinkkejä vanhemmille

Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen. Vinkkejä vanhemmille Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen Vinkkejä vanhemmille Tupakointi on erittäin vaarallista kasvaville ja kehittyville lapsille ja nuorille Lapsi altistuu tupakan myrkyille Passiivisen tupakoinnin

Lisätiedot

SAVUTON KUNTAYHTYMÄ. toimintaohje Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä

SAVUTON KUNTAYHTYMÄ. toimintaohje Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä SAVUTON KUNTAYHTYMÄ toimintaohje Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä Johtoryhmä 25.3.2014 Yhteistyötoimikunta 8.5.2014 Omistajaohjausryhmä 21.8.2014 Yhtymähallitus 27.8.2014 1. JOHDANTO Tupakointi

Lisätiedot

Savuton duuni, nuuskaton huuli

Savuton duuni, nuuskaton huuli Savuton duuni, nuuskaton huuli Valo ja Olympiakomitea haastavat jäsenjärjestönsä savuttomiksi ja nuuskattomiksi työpaikoiksi. Mukaan pääsee, kun on henkilöstönsä kanssa sopinut kriteereiden toteutumisesta

Lisätiedot

Martti Haaranen luki ja jätti kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

Martti Haaranen luki ja jätti kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen: Yhteistyötoimikunta 3 22.08.2017 Kunnanhallituksen 20 10.10.2017 henkilöstöjaosto Kunnanhallitus 350 30.10.2017 Kunnanvaltuusto 92 06.11.2017 Valtuustoaloite Tohmajärven kunnan saamiseksi savuttomaksi

Lisätiedot

Savuton kunta 2012 2015

Savuton kunta 2012 2015 Tukimateriaalia ammattilaisille ja potilaille Pohjois Pohjanmaan Sydänpiiri ry Savuton kunta 2012 2015 27.04.12 1 PÄÄMÄÄRÄKSI SAVUTON SUOMI 2040 MIKSI? Tupakointi on suomalaisten terveyden suurin yksittäinen

Lisätiedot

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 10/2017)

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 10/2017) SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 10/2017) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Rahapurkki ja opaste Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja opaste Nuuskapurkit ALAKOULUIKÄISET

Lisätiedot

Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä. Ervasti/Ilvesmäki 11.05.2010

Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä. Ervasti/Ilvesmäki 11.05.2010 Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä Ervasti/Ilvesmäki 11.05.2010 Tupakoinnin rajoittamiselle taustaa Asiakaspalaute Pääosin palautteet ovat kohdistuneet häiritsevään

Lisätiedot

SAVUTON PÄÄKAUPUNKISEUTU TOIMENPIDEOHJELMA

SAVUTON PÄÄKAUPUNKISEUTU TOIMENPIDEOHJELMA SAVUTON PÄÄKAUPUNKISEUTU TOIMENPIDEOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 1.2 Lainsäädäntö ja kansallinen terveyspolitiikka linjaavat savuttomuuden edistämistä kunnassa... 3 2 Savuton pääkaupunkiseutu

Lisätiedot

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia 29.11.2016 Tupakoinnin suosio on laskenut. Vanha tapa saa uusia muotoja sähkösavuke, vesipiippu, nuuska Yhteinen nimittäjä? Nikotiini

Lisätiedot

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Timo Leino, LT, dos. ylilääkäri Hyvä työterveyshuoltokäytäntö - mikä uutta? 26.9.2014, Helsinki Elintavat, terveys ja työkyky Naisista 57 % ja miehistä 51 % harrasti

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Tarja Kristiina Ikonen 4.2.2014 1 Onko Savuton Suomi 2040 -missio oikeutettu? Työikäisistä miehistä 19 % ja naisista 13 % tupakoi päivittäin. Miehistä vain 13 % ja naisista 10 %

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton

Lisätiedot

HUS:N SAVUTON SAIRAALA -TOIMINTAOHJELMA

HUS:N SAVUTON SAIRAALA -TOIMINTAOHJELMA HUS:N SAVUTON SAIRAALA -TOIMINTAOHJELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 1 2. Savuton sairaala -toiminnan tavoitteet HUS:ssa... 3 3. Terveellisen työympäristön edistäminen... 3 4. Väestön terveyden edistäminen...

Lisätiedot

Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö. Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö. Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mikä on kokonaiskuva nuorten tupakkatuotteiden käytöstä? Savukkeiden,

Lisätiedot

Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia

Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Kari Reijula, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 30.7.2014 1 Huonot uutiset: Tupakointi on yksi suurimmista kansanterveysongelmista

Lisätiedot

Savuton kunta 2012 2015. Tarja Kristiina Ikonen 9.2.2012 1

Savuton kunta 2012 2015. Tarja Kristiina Ikonen 9.2.2012 1 Savuton kunta 2012 2015 1 PROJEKTIN TAUSTAA Tupakointi on alkoholin käytön ohella merkittävin vältettävissä oleva ennenaikaisen kuolleisuuden ja sairastuvuuden aiheuttaja Suomessa. Vajaa viidennes suomalaisesta

Lisätiedot

Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys. Minttu Mäkelä

Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys. Minttu Mäkelä Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys Minttu Mäkelä 13.3.2014 Tupakkalaki Tupakkalaissa suunnataan ennaltaehkäiseviä toimia erityisesti lasten ja nuorten tupakointiin,

Lisätiedot

SAVUTON KAMPUS -TYÖRYHMÄ LOPPURAPORTTI LUOVUTETTU HALLINTOJOHTAJALLE 17.8.2011 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

SAVUTON KAMPUS -TYÖRYHMÄ LOPPURAPORTTI LUOVUTETTU HALLINTOJOHTAJALLE 17.8.2011 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SAVUTON KAMPUS -TYÖRYHMÄ LOPPURAPORTTI LUOVUTETTU HALLINTOJOHTAJALLE 17.8.2011 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Savuton kampus edistää terveyttä ja työ- ja opiskelukykyä...2 2 Kohti savutonta

Lisätiedot

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä 2 Sisällysluettelo SAVUTTOMUUSOHJELMA 1. Savuttoman työpaikan määritelmä... 3 2. Savuton Forssan kaupunkityöpaikka...

Lisätiedot

KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka. 19.3.2014 Päivi Siimes

KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka. 19.3.2014 Päivi Siimes KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka Terveydenhuollon henkilöstön tehtävänä on tunnistaa potilaan tupakointi ja nikotiiniriippuvuus, kehottaa

Lisätiedot

Savuton sairaala -toimintaohjelma Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä

Savuton sairaala -toimintaohjelma Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Savuton sairaala -toimintaohjelma Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Sisällys Johdanto... 3 Sitoutuminen... 4 Tiedottaminen... 6 Koulutus... 8 Tuki tupakoinnin lopettamiseksi... 9 Tupakoinnin valvonta...

Lisätiedot

Savuton pääkaupunkiseutu -hanke 2011-2013

Savuton pääkaupunkiseutu -hanke 2011-2013 Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Savuton pääkaupunkiseutu -hanke 2011-2013 Socca Socca 19.1.2012 1 Taustaa Savuton pääkaupunkiseutu -hankkeen tavoitteena on edistää pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

TUPAKASTA VIEROITUS. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi

TUPAKASTA VIEROITUS. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi TUPAKASTA VIEROITUS Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi Vieroittaja viekö tupakointiin puuttuminen liikaa aikaa? - kuuluuko minun puuttua

Lisätiedot

Savuton sairaala -toiminta HUS:ssa

Savuton sairaala -toiminta HUS:ssa Savuton sairaala -toiminta HUS:ssa Viestintämateriaali Tarja Nordman Hyväksytty ohjausryhmän kokouksessa 11.11.2013. Sisältö Taustaa HUS Savuton sairaala toimijat ja vastuut Tavoitteet Kohderyhmät Eteneminen

Lisätiedot

Nuorten tupakoimattomuuden edistäminen. Vinkkejä vanhemmille

Nuorten tupakoimattomuuden edistäminen. Vinkkejä vanhemmille Nuorten tupakoimattomuuden edistäminen Vinkkejä vanhemmille Tupakointi on erittäin vaarallista kasvaville ja kehittyville lapsille ja nuorille 16-18-vuotiaista suomalaisnuorista tupakkatuotteita käyttää

Lisätiedot

ENSH-SAVUTTOMUUSSTANDARDIT ITSEARVIOINTILOMAKE

ENSH-SAVUTTOMUUSSTANDARDIT ITSEARVIOINTILOMAKE Euroopan savuton terveydenhuoltoverkosto ENSH-SAVUTTOMUUSSTANDARDIT ITSEARVIOINTILOMAKE Savuton sairaala ja savuton terveydenhuolto-verkoston jäsenyyttä koskeva ohjeistus Euroopan savuttoman terveydenhuoltoverkoston

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

TUPAKKASALKUN / SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ

TUPAKKASALKUN / SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ TUPAKKASALKUN / SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 8/2015) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Nuuskapurkit Rahapurkki opaste Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja

Lisätiedot

HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ

HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ HARKITSETKO TUPAKOINNIN LOPETTAMISTA? TÄSSÄ JOITAKIN ASIOITA, JOTKA SINUN TULISI TIETÄÄ TUPAKOINTI JA NIKOTIINIRIIPPUVUUS: KYLMÄT TOSIASIAT tupakointi aiheuttaa maailmassa yli 5 miljoonaa kuolemaa vuosittain:

Lisätiedot

Toimintaohje savuttomuuden edistämiseksi Ristijärven kunnan työpaikoilla

Toimintaohje savuttomuuden edistämiseksi Ristijärven kunnan työpaikoilla Ristijärven kunta savuton työpaikka 2016 Liite 2./Yhteistyötmk 8.6.2016 5 Liite 1 / Khall 26.8.2016 Toimintaohje savuttomuuden edistämiseksi Ristijärven kunnan työpaikoilla Ristijärven kunta savuton työpaikka

Lisätiedot

HUS liittyi vuoden 2011 alussa Suomen terveyttä edistävät sairaalat verkostoon (STES) ja on siten sitoutunut Savuton sairaala -toimintaan.

HUS liittyi vuoden 2011 alussa Suomen terveyttä edistävät sairaalat verkostoon (STES) ja on siten sitoutunut Savuton sairaala -toimintaan. SAVUTON SAIRAALA -TOIMINNAN YHTEENVETOA HUS liittyi vuoden 2011 alussa Suomen terveyttä edistävät sairaalat verkostoon (STES) ja on siten sitoutunut Savuton sairaala -toimintaan. HUS-tason Savuton sairaala

Lisätiedot

Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa

Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa Preventio perusterveydenhuollossa, Hjelt Instituutti, Helsinki 21.10.2011 Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa Kari Reijula professori Helsingin yliopisto Miten TTH toimii tupakoinnin vieroituksessa?

Lisätiedot

Tupakoimaton KYS. Toimenpideohjelma 2016. Laatija: Tupakoimaton KYS -työryhmä. Versionumero: 1.1. Päivämäärä: 6.4.2016

Tupakoimaton KYS. Toimenpideohjelma 2016. Laatija: Tupakoimaton KYS -työryhmä. Versionumero: 1.1. Päivämäärä: 6.4.2016 Tupakoimaton KYS Toimenpideohjelma 2016 Laatija: Versionumero: 1.1 Päivämäärä: 6.4.2016 Hyväksyjä: Kuntayhtymän johtoryhmä Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Toimenpideohjelma 1.0 2 (11) Sisällys Johdanto...

Lisätiedot

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold Reetta-Maija Luhta, ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinaattori, perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö Aksila, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa

Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa 14.4.2014 Suuret linjat on kunnossa: o Nuuskan myynti on kiellettyä EU:ssa (poikkeuksena Ruotsi). o Tupakkalakiin kirjattu

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.2.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.2.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 31 HELSINGIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN TUPAKOINTI TYÖAIKANA Terke 2005-150 Esityslistan asia TJA/10 TJA Terveyslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että

Lisätiedot

Uudet nikotiinituotteet koukuttavat. Minttu Tavia Asiantuntija, VTM Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014

Uudet nikotiinituotteet koukuttavat. Minttu Tavia Asiantuntija, VTM Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014 Uudet nikotiinituotteet koukuttavat Minttu Tavia Asiantuntija, VTM Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014 Tupakoinnin suosio laskenut Miesten tupakointi on 1980-luvulta lähtien vähentynyt ja myös naisten tupakointi

Lisätiedot

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Suomalaisten tupakointi 1950-2014 (15-64v) 80 70 60 50 40

Lisätiedot

82 % (255) on tehnyt päätöksen 12 % (39) valmistelee päätöstä 1 % (3) on tehnyt kielteisen päätöksen (Pyhtää, Enontekiö, Ylivieska)

82 % (255) on tehnyt päätöksen 12 % (39) valmistelee päätöstä 1 % (3) on tehnyt kielteisen päätöksen (Pyhtää, Enontekiö, Ylivieska) Henkilöstötoimikunta 5.6.2017 Kunnanhallitus 28.8.2017 Liite 1: savuton kunta_www_toimenpideohjelma Liite 2: savuton työpaikka_www_toimenpideohjelma Liite 3: luonnos toimintaohjeesta Hailuodon henkilöstölle

Lisätiedot

Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa

Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa Erityisasiantuntija, VTT Ulla Knuuti, Rikosseuraamuslaitos, Keskushallintoyksikkö VI Valtakunnalliset Tupakka ja terveys -päivät 3.12.2014 Tupakointi vankien

Lisätiedot

Nuuska ja nuoret - Missä mennään? Minttu Mäkelä Vaasa

Nuuska ja nuoret - Missä mennään? Minttu Mäkelä Vaasa Nuuska ja nuoret - Missä mennään? Minttu Mäkelä Vaasa 14.4.2014 Nuuska Tupakkatuote, joka valmistetaan kosteasta raakatupakasta, johon sekoitetaan muut seosaineet vesiliuoksena. Arvio: 15 g päiväannos

Lisätiedot

TUPAKKASALKUN / SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ

TUPAKKASALKUN / SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ TUPAKKASALKUN / SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 8/2015) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Nuuskapurkit Rahapurkki opaste Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja

Lisätiedot

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten

Lisätiedot

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Heli Hätönen, TtM Ennaltaehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön koordinaattori Imatran kaupunki Perustelut Imatralla

Lisätiedot

Savuton sairaala -verkoston eurooppalaisen itseauditoinnin yhteistulokset 2010

Savuton sairaala -verkoston eurooppalaisen itseauditoinnin yhteistulokset 2010 Savuton sairaala -verkoston eurooppalaisen itseauditoinnin yhteistulokset 2010 Reetta-Maija Luhta ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinaattori Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Suomen savuton sairaala

Lisätiedot

Tule, kuule ja osallistu

Tule, kuule ja osallistu Tule, kuule ja osallistu Tupakka arka asia? Kestääkö kanttisi miettiä tupakointiasi? Sari Rantanen Kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja Perusterveydenhuollon yksikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiiri 25.01.2017

Lisätiedot

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Yhdistys aloitti toimintansa 1.1.2012, kun Elämäntapaliitto, Elämä On Parasta Huumetta

Lisätiedot

Vinkkejä vanhemmille. PowerPoint-esitys esim. vanhempainiltaan: Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen. Diojen sisällöt.

Vinkkejä vanhemmille. PowerPoint-esitys esim. vanhempainiltaan: Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen. Diojen sisällöt. PowerPoint-esitys esim. vanhempainiltaan: Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen Vinkkejä vanhemmille Diojen sisällöt Dia 1: Pohja nuoren tupakoimattomuudelle luodaan jo alakouluiässä. On tärkeää,

Lisätiedot

Nikotiiniton amis -hanke

Nikotiiniton amis -hanke Nikotiiniton amis -hanke Viitekehyksenä yhteiskunnallinen markkinointi 24.4.2017 1 Yhteiskunnallisen markkinoinnin prosessi Tarpeen tunnistaminen ja ennakkosuunnit telu Määrittely Kehitys ja suunnittelu

Lisätiedot

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö

Nikotiiniriippuvuus. Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö Nikotiiniriippuvuus Sakari Karjalainen, pääsihteeri Suomen Syöpäyhdistys ja Syöpäsäätiö 8.2.2016 1 Miksi nikotiiniriippuvuus on tärkeä asia? Tupakan nikotiini aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Tupakkariippuvuuteen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Tupakaton nuoruus - mission possible

Tupakaton nuoruus - mission possible Tupakaton nuoruus - mission possible Tupakkahaittojen ehkäisyn tiimi, THL Haittojen ehkäisemisen ryhmä, STM 19.9.12 www.thl.fi/tupakka 1 Tässä esityksessä saat vastaukset seuraaviin kysymyksiin: Miten

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi Alueellinen päihdepäivä 26.10.2016 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Irmeli Tamminen YTM, LSSAVI 27.10.2016 1 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä

Lisätiedot

Savuton sairaala- toimintaohje

Savuton sairaala- toimintaohje KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Savuton sairaala- toimintaohje päivitys vuosille 2013 2015 Johdanto Tupakan kulutus on parhaiten ehkäistävissä oleva yksittäinen kuolleisuuden ja työkyvyttömyyden syy maailmassa.

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton

Lisätiedot

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö SOTE JA MAKU TAVOITTEET + Terveys ja hyvinvointi + Yhdenvertaisuus Terveyserot VÄLINEET Digitalisaatiolla

Lisätiedot

Suurin osa suomalaisnuorista ei tupakoi

Suurin osa suomalaisnuorista ei tupakoi Nuoret ja tupakka Suurin osa suomalaisnuorista ei tupakoi 16-18-vuotiaista suomalaisnuorista tupakkatuotteita käyttää päivittäin 17%. Tytöt ja pojat tupakoivat lähes yhtä paljon. Nuorten tupakoinnin yleisyys

Lisätiedot

Savuttomuuskysely 2011

Savuttomuuskysely 2011 Savuttomuuskysely 2011 Savuttomuuskysely 2011 Savuton pääkaupunkiseutu -hanke & Suomen ASH ry Savuttomuuskysely 2011 Savuttomuuskysely 2011 Taloustutkimus Oy Katja Mikkonen Marjut Naapuri.11.2011/8.11.2011

Lisätiedot

Terveys, työhyvinvointi ja talous - jokaisen etu. Savuton Suomi 2040 11.5.2010 Harri Vainio

Terveys, työhyvinvointi ja talous - jokaisen etu. Savuton Suomi 2040 11.5.2010 Harri Vainio Terveys, työhyvinvointi ja talous - jokaisen etu Savuton Suomi 2040 11.5.2010 Harri Vainio Tupakka globaalisti riski nro 1 WHO 2009 Työterveyslaitos / Harri Vainio / 11.5.2010 2 Terveyshaitat kasvussa

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 2 15.6.2017 Etunimi Sukunimi Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen

Lisätiedot

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Aineisto Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistetty aineisto Vastaajina

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) 7 Tupakoinnin ehkäisy- ja vähentämisohjelma Helsinkiin 2007 2015, Savuton Helsinki, loppuraportti sosiaali- ja terveyslautakunnalle HEL 2016-000009 T 00 01 04

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia kansallispuistoista

Terveyttä ja hyvinvointia kansallispuistoista Terveyttä ja hyvinvointia kansallispuistoista Lapin Matkailuparlamentti Rovaniemi 24.-25.9.2014 Joel Erkkonen Erikoissuunnittelija Kuvittele uusi lääke, joka pitäisi sinut aktiivisempana ja terveempänä

Lisätiedot

1.1 Terveydenhuollon organisaation ohjelma-asiakirjoista ilmenee sitoutuminen ENSH:n globaaleihin standardeihin

1.1 Terveydenhuollon organisaation ohjelma-asiakirjoista ilmenee sitoutuminen ENSH:n globaaleihin standardeihin Maailman tupakkavapaa terveydenhuolto- verkoston (Global Network for Tobacco Free Healthcare Services GNTFHS) standardit 2016 laadukkaan savuttomuusohjelman toteuttamiseksi terveydenhuollossa Standardi

Lisätiedot

Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky.

Hyvinvointiin vaikuttavia lopettamisen hyötyjä ovat myös parempi suorituskyky, stressin väheneminen, parempi uni ja keskittymiskyky. Tupakatta terveenä! 2 Lopettaminen kannattaa aina! Tupakkatuotteet lyhentävät käyttäjänsä elinikää keskimäärin 8 10 vuotta. Ilman tupakkaa on terveempi ja sairastumisriski pienenee. Elämänlaatu paranee

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMINEN. Toimenpideohjelma Evijärvi Kauhava Lappajärvi. www.stumppi.fi www.fressis.fi www.savutonsuomi.

LASTEN JA NUORTEN SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMINEN. Toimenpideohjelma Evijärvi Kauhava Lappajärvi. www.stumppi.fi www.fressis.fi www.savutonsuomi. LASTEN JA NUORTEN SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMINEN Toimenpideohjelma Evijärvi Kauhava Lappajärvi www.stumppi.fi www.fressis.fi www.savutonsuomi.fi/ Yhall Kaksineuvoinen 1.9.2015 Sivistysltk, Kauhava 9.11.2015,

Lisätiedot

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä

Lisätiedot

Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen professori. Kansallisten ehkäisyohjelmien toteutuminen paikallisesti

Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen professori. Kansallisten ehkäisyohjelmien toteutuminen paikallisesti Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen professori Kansallisten ehkäisyohjelmien toteutuminen paikallisesti T2D potilaiden ikävakioimaton ja ikävakioitu esiintyvyys kunnittain 11.10.2016 3 DEHKO kokemuksia

Lisätiedot

Tupakoinnin ja lopettamisen tuen haasteelliset taustatekijät. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Oulu 11.-12.2.2014

Tupakoinnin ja lopettamisen tuen haasteelliset taustatekijät. Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Oulu 11.-12.2.2014 Tupakoinnin ja lopettamisen tuen haasteelliset taustatekijät Patrick Sandström Erityisasiantuntija, Filha ry Oulu 11.-12.2.2014 Suomalaisten tupakointi 1950-2013 (15-64v) 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1950

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- INFO

LUOKKAKILPAILU- INFO LUOKKAKILPAILU- INFO me emme polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton Suomi 2040

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

ERILAISIA POLKUJA VÄESTÖN TERVEYTEEN JA HYVINVOINTIIN 2011-2015. Väestöterveyttä yhteistyöllä hankkeen päätösseminaari 22.10.

ERILAISIA POLKUJA VÄESTÖN TERVEYTEEN JA HYVINVOINTIIN 2011-2015. Väestöterveyttä yhteistyöllä hankkeen päätösseminaari 22.10. ERILAISIA POLKUJA VÄESTÖN TERVEYTEEN JA HYVINVOINTIIN 2011-2015 Väestöterveyttä yhteistyöllä hankkeen päätösseminaari 22.10.2015 Joensuu 1 Sirpa Moilanen, hankevastaava, terveyden edistämisen suunnittelija

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015

Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistämisen ohjelma 2013-2015 Terveyden edistäminen on strateginen valinta Terveyden edistäminen on Seinäjoen kaupungin strateginen valinta, jossa terveysnäkökohdat otetaan huomioon kaikissa

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tiina Saarela

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tiina Saarela Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 15.2.2017 Tiina Saarela Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään terveitä

Lisätiedot

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus

Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Tupakka, sähkösavuke ja nuuska - ajankohtaiskatsaus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Diat: Patrick Sandström, Erityisasiantuntija, Filha ry,

Lisätiedot

MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI

MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI YLEISTÄ TUPAKOINNISTA Tupakointi aiheuttaa yli 50 sairautta, joista 20 on kuolemaan johtavia. Tupakointi vaurioittaa lähes jokaista elintä elimistössä,

Lisätiedot

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 lukien. Ohjetta sovelletaan kaikissa kaupungin työpaikoissa ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa.

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 lukien. Ohjetta sovelletaan kaikissa kaupungin työpaikoissa ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa. Liite 1 Hkj 18.4.2013 LOVIISAN KAUPUNKI 18.4.2013 OHJE SAVUTTOMASTA LOVIISASTA Ohjeen tarkoitus Loviisan kaupunki haluaa edistää henkilöstönsä tupakoimattomuutta. Savuttomuus koskee kaikkien tupakkatuotteiden

Lisätiedot