Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä. Ervasti/Ilvesmäki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä. Ervasti/Ilvesmäki 11.05.2010"

Transkriptio

1 Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä Ervasti/Ilvesmäki

2

3 Tupakoinnin rajoittamiselle taustaa Asiakaspalaute Pääosin palautteet ovat kohdistuneet häiritsevään tupakointiin niin laiturialueilla kuin junissakin Viranomaiset (Tuotevalvontakeskus, Terveystarkastaja, Helsingin kaupungin ympäristökeskus) Tupakkalain mukaan tupakointi on kiellettyä virastojen ja viranomaisten sekä niihin verrattavien julkisten laitosten yleisölle ja asiakkaille varatuissa sisätiloissa. Rautatieaseman katetun laiturialueen voidaan katsoa olevan sisätila, jolloin tupakointi ei ko. alueella ole sallittua. Konsernin yhtiöissä oli erilaisia käytäntöjä Esim. tupakkalaki ja ravintolat Tupakoitsijoiden lukumäärä VR:n työpaikoilla

4 C2. TUPAKOIKO Työkyky, tupakointi En ole koskaan tupakoinut Olen lopettanut Sairauksien vuoksi paljon töistä poissaolevien keskuudessa päivittäinen tupakointi on selvästi yleisempää kuin vähän poissaolevien keskuudessa. Tupakoin, mutta en päivittäin 11 Tupakoin päivittäin Prosenttia vastaajista, n=203 (esim. työhyvinvointikysely konduktöörit 2008)

5 Tupakoinnin kustannuksia Tupakointi laskee työn tuottavuutta (STM-esitteitä 2006: 14) Yhdestä tupakoivasta työntekijästä yritykselle koituvat kulut ovat yhteensä noin /vuosi Esim. VR noin tupakoitsijaa 5 milj. /vuosi Junaturvallisuuskelpoisuuden menettämisen kustannukset Kymmeniä tupakan aiheuttamia sydän- ja aivoverenkiertohäiriöitä Työkyvyttömyyseläkekustannukset VR-konsernissa noin 10 kpl/ vuosi keuhkosyöpää ja keuhkoahtaumatautia Lisäksi tupakan pahentamia valtimokovettumatautia sekä sydänja aivoverisuonisairauksia kymmeniä vuosittain

6 Konsernin jory: päätös tupakoinnin rajoittamisesta (lokakuu 2008) 1. Päätettiin tupakoinnin rajoittamisesta asema-alueilla sekä niitä koskevista toimenpiteistä, joilla VR-konserni parantaa asiakasilmettään ja yritysimagoaan Lisätään asiakastyytyväisyyttä Vastataan viranomaisten vaatimuksiin Helsingin aseman osalta 2. Kannustetaan henkilöstöä lopettamaan tupakointi ja terveellisempiin elintapoihin 3. Toteutetaan konsernin strategiaa ja ympäristölupauksia

7 Henkilöstön tupakoinnin rajoittaminen työaikana Henkilökunnan tupakointi on kielletty työasussa junissa, autoissa, rautatieasemilla ja henkilöliikenteen laitureilla. Tupakoinnin rajoittamisella halutaan edistää henkilöstön hyvinvointia, parantaa VR:n imagoa sekä vastata runsaaseen tupakointia koskevaan asiakaspalautteeseen. Henkilöstön tupakoinnin rajoittamisella halutaan varmistaa asiakkaillemme savuttomat palvelutilanteet Koskee myös VR:n yhteistyökumppaneita ja alihankkijoita Esimiehen johdolla keskustellaan paikalliset pelisäännöt. Kiinteistöyksikkö määritteli asemakohtaisesti paikat, joissa henkilöstön tupakointi työasussa on sallittua.

8 Toimenpiteet tupakoinnin rajoittamiseksi matkustaja- ja asiakastiloissa Kielletään asiakas / matkustajatupakointia ensin Helsingin aseman katetulla alueella VR:n omistamilla asemilla ei ole erillisiä tupakointitiloja Muiden asemien laiturialueet tarkastellaan erikseen Liikenneviraston kanta VR-konsernin ravintoloihin ei rakenneta tupakointitiloja Astuu voimaan lukien

9 Tukitoimet henkilöstön tupakoinnin lopettamiseen Tupakoinnin lopettamisen tuki työterveyshuollon painopistealue vv Lääketieteelliset tukitoimet työterveyshuollon toimesta Savuttomia kuntoremonttijaksoja Avoryhmiä Osa Terveysverstas-tapahtumia Isoille työpaikoille työterveyshuoltojen neuvonta ja ohjauskäyntejä (mm. keuhkojen toimintamittauksia) Määräaikainen vieroituslääkkeiden kustannusten tukeminen Itsenäiseen tupakanpolton lopettamiseen savukekortti tai testejä Viestintäkampanja Kilpailu tupakanpolton lopettamisesta (osallistujia noin 120)

10 Eteneminen yhteistyössä Päätös etenemisestä ja toimenpiteistä konsernin johtoryhmässä Helsingin asemaa koskeva valmistelu liikenneviraston ja terveystarkastajan kanssa yhteistyössä Neuvottelu henkilöstöjärjestöjen kanssa koskien henkilöstön tupakoinnin rajoituksia Kiinteistöyksikön tekemät toimenpiteet (kyltit, tuhkakupit yms.) Vartijat ohjeistettiin tupakoinnin valvontaan Tukitoimet henkilöstön tupakoinnin lopettamiseksi syyskuusta alkaen, info työterveyshuolloille Viestintäkampanja (viestintäyksikkö) henkilöstölle ja asiakkaille Savuton asema tapahtuma yhteistyössä Hengitysliiton ja apteekin kanssa Kuulutuksilla asiakastiedotusta Suurimmilla työpaikoilla henkilökunnalle suunnatut tapahtumapäivät (työterveyshuolto)

11 VR:n kokemuksia Henkilökunnan tupakoinnin rajoitukset ja tuki julki samanaikaisesti kuin asiakkaisiin kohdistuvat rajoitukset = hyvä, että samalla kertaa, myönteistä julkisuutta Yhteissopimus työntekijäjärjestöjen kanssa olennaista Palaute pääsääntöisesti myönteistä, monet odottaneet sopivaa hetkeä lopettaa Innostuneita paljon 90-luvun alussa vieroitusryhmistä huonot kokemukset Työterveyshuollossa vieroitus esim. Käypä hoito-suosituksen mukaan heikosti tunnettu Alkuinnostuksen mentyä ohi tarvitaan uusia kampanjoita ja työpaikoilla esimiesseurantaa

12

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä 2 Sisällysluettelo SAVUTTOMUUSOHJELMA 1. Savuttoman työpaikan määritelmä... 3 2. Savuton Forssan kaupunkityöpaikka...

Lisätiedot

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Miksi savuton työpaikka? Kustannussäästöt Päivittäin tupakoiva aiheuttaa työnantajalle maltillisen arvion mukaan vuodessa keskimäärin 1 060 1 300 euron kustannukset

Lisätiedot

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu KRITEERI 1 Tupakointi on kielletty tupakkalain 12 :n osoittamissa kunnan omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa ja ulkoalueilla. Tupakointikiellot on merkitty selkeästi kylteillä, tarroilla ja julisteilla.

Lisätiedot

Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa

Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa Preventio perusterveydenhuollossa, Hjelt Instituutti, Helsinki 21.10.2011 Tupakoinnin vieroitus työterveyshuollossa Kari Reijula professori Helsingin yliopisto Miten TTH toimii tupakoinnin vieroituksessa?

Lisätiedot

HUS:N SAVUTON SAIRAALA -TOIMINTAOHJELMA

HUS:N SAVUTON SAIRAALA -TOIMINTAOHJELMA HUS:N SAVUTON SAIRAALA -TOIMINTAOHJELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 1 2. Savuton sairaala -toiminnan tavoitteet HUS:ssa... 3 3. Terveellisen työympäristön edistäminen... 3 4. Väestön terveyden edistäminen...

Lisätiedot

Martti Haaranen luki ja jätti kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

Martti Haaranen luki ja jätti kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen: Yhteistyötoimikunta 3 22.08.2017 Kunnanhallituksen 20 10.10.2017 henkilöstöjaosto Kunnanhallitus 350 30.10.2017 Kunnanvaltuusto 92 06.11.2017 Valtuustoaloite Tohmajärven kunnan saamiseksi savuttomaksi

Lisätiedot

SAVUTON KUNTAYHTYMÄ. toimintaohje Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä

SAVUTON KUNTAYHTYMÄ. toimintaohje Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä SAVUTON KUNTAYHTYMÄ toimintaohje Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä Johtoryhmä 25.3.2014 Yhteistyötoimikunta 8.5.2014 Omistajaohjausryhmä 21.8.2014 Yhtymähallitus 27.8.2014 1. JOHDANTO Tupakointi

Lisätiedot

Savuton sairaala auditointitulokset 2012. Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP

Savuton sairaala auditointitulokset 2012. Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP Savuton sairaala auditointitulokset 2012 Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP MIKSI Savuton sairaala -ohjelmaa tarvitaan? Tupakkateollisuus on hämmentänyt ihmisten

Lisätiedot

Toimintaohje savuttomuuden edistämiseksi Ristijärven kunnan työpaikoilla

Toimintaohje savuttomuuden edistämiseksi Ristijärven kunnan työpaikoilla Ristijärven kunta savuton työpaikka 2016 Liite 2./Yhteistyötmk 8.6.2016 5 Liite 1 / Khall 26.8.2016 Toimintaohje savuttomuuden edistämiseksi Ristijärven kunnan työpaikoilla Ristijärven kunta savuton työpaikka

Lisätiedot

Yleiset säännökset. Tupakkalaki /693 1 ( /698) Ylitornion kunta. Savuttomuustyöryhmä TAVOITTEENA SAVUTON TYÖYHTEISÖ.

Yleiset säännökset. Tupakkalaki /693 1 ( /698) Ylitornion kunta. Savuttomuustyöryhmä TAVOITTEENA SAVUTON TYÖYHTEISÖ. Ylitornion kunta Savuttomuustyöryhmä 13.9.2010 Johdanto Lainsäädäntö Aloite savuttomasta työyhteisöstä sai alkunsa Ylitornion terveyskeskuksen tyky-ryhmässä, mikä esitti savuttomuutta koko kunnan työyhteisölle

Lisätiedot

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 41 07.05.2012 Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio KV 104 Valtuusto 1.11.2010 Eva Autio (kesk.) jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoon koko kunta julistautuu

Lisätiedot

Tupakointi vähenee koko ajan

Tupakointi vähenee koko ajan TOSITIETOA Tupakka Tupakointi vähenee koko ajan Ennen vanhaan tupakoitiin paljon. Tupakointi oli sallittua ravintoloissa, junissa, lentokoneissa ja työpaikoilla. Nykyään tupakointia sisätiloissa rajoittaa

Lisätiedot

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 lukien. Ohjetta sovelletaan kaikissa kaupungin työpaikoissa ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa.

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 lukien. Ohjetta sovelletaan kaikissa kaupungin työpaikoissa ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa. Liite 1 Hkj 18.4.2013 LOVIISAN KAUPUNKI 18.4.2013 OHJE SAVUTTOMASTA LOVIISASTA Ohjeen tarkoitus Loviisan kaupunki haluaa edistää henkilöstönsä tupakoimattomuutta. Savuttomuus koskee kaikkien tupakkatuotteiden

Lisätiedot

Työterveyshuolto tupakoinnista vieroituksen tukena. Tarja Tuovila Työterveyshoitaja Forssan seudun Hyvinvointikuntayhtymä 9.12.

Työterveyshuolto tupakoinnista vieroituksen tukena. Tarja Tuovila Työterveyshoitaja Forssan seudun Hyvinvointikuntayhtymä 9.12. Työterveyshuolto tupakoinnista vieroituksen tukena Tarja Tuovila Työterveyshoitaja Forssan seudun Hyvinvointikuntayhtymä 9.12.2014 1 Tupakoinnin aiheuttamia kustannuksia työnantajalle Tupakoinnin vuoksi

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Tarja Kristiina Ikonen 4.2.2014 1 Onko Savuton Suomi 2040 -missio oikeutettu? Työikäisistä miehistä 19 % ja naisista 13 % tupakoi päivittäin. Miehistä vain 13 % ja naisista 10 %

Lisätiedot

Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa

Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa Erityisasiantuntija, VTT Ulla Knuuti, Rikosseuraamuslaitos, Keskushallintoyksikkö VI Valtakunnalliset Tupakka ja terveys -päivät 3.12.2014 Tupakointi vankien

Lisätiedot

Valion savuttomuuspolku 2009-2015

Valion savuttomuuspolku 2009-2015 Valion savuttomuuspolku 2009-2015 Katja Hatakka, Työhyvinvointipäällikkö ETM, FT Valio Oy, Henkilöstötoiminnot VI Valtakunnalliset Tupakka ja Terveys päivät, Helsinki 3.12.2014 Miksi Valio panostaa savuttomuuteen?

Lisätiedot

Kunta savuttomaksi - tukea, tekoja ja yhteistyötä

Kunta savuttomaksi - tukea, tekoja ja yhteistyötä Kunta savuttomaksi - tukea, tekoja ja yhteistyötä Tupakkahaittojen ehkäisyn tiimi, THL Haittojen ehkäisemisen ryhmä, STM 13.9.2013 www.thl.fi/tupakka 1 Päivittäin tupakoivat aikuiset koulutuksen mukaan

Lisätiedot

Liitteenä vetoomus, liite 2.

Liitteenä vetoomus, liite 2. SAVUTON KUNTA -VETOOMUKSEN HYVÄKSYMINEN 409/01.010/2009 KH 61 Tupakkatuotteiden käyttö on suuri yksittäinen terveysriski niin Suomessa kuin kaikkialla teollisuusmaissa. Suomessa on nykyisin noin miljoona

Lisätiedot

82 % (255) on tehnyt päätöksen 12 % (39) valmistelee päätöstä 1 % (3) on tehnyt kielteisen päätöksen (Pyhtää, Enontekiö, Ylivieska)

82 % (255) on tehnyt päätöksen 12 % (39) valmistelee päätöstä 1 % (3) on tehnyt kielteisen päätöksen (Pyhtää, Enontekiö, Ylivieska) Henkilöstötoimikunta 5.6.2017 Kunnanhallitus 28.8.2017 Liite 1: savuton kunta_www_toimenpideohjelma Liite 2: savuton työpaikka_www_toimenpideohjelma Liite 3: luonnos toimintaohjeesta Hailuodon henkilöstölle

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Tarja Kristiina Ikonen 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien

Lisätiedot

ENSH-itsearviointilomake (Savuton sairaala-auditointi)

ENSH-itsearviointilomake (Savuton sairaala-auditointi) ENSH-itsearviointilomake (Savuton sairaala-auditointi) 1. Standardi 1: Sitoutuminen ä 1.1 Terveydenhuollon organisaation dokumenteissa on sitouduttu pyrkimään 0 0 2 9 11 3,82 ENSH-verkoston standardeihin.

Lisätiedot

Savuton sairaala -toiminta HUS:ssa

Savuton sairaala -toiminta HUS:ssa Savuton sairaala -toiminta HUS:ssa Viestintämateriaali Tarja Nordman Hyväksytty ohjausryhmän kokouksessa 11.11.2013. Sisältö Taustaa HUS Savuton sairaala toimijat ja vastuut Tavoitteet Kohderyhmät Eteneminen

Lisätiedot

SAVUTON TYÖPAIKKA TOIMINTAOHJE SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMISEKSI KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA

SAVUTON TYÖPAIKKA TOIMINTAOHJE SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMISEKSI KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA SAVUTON TYÖPAIKKA TOIMINTAOHJE SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMISEKSI KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA haluaa edistää henkilöstön, opiskelijoiden ja asukkaiden savuttomuutta ja tupakoimattomuutta sekä tukea tupakoinnin

Lisätiedot

Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia

Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Kari Reijula, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 30.7.2014 1 Huonot uutiset: Tupakointi on yksi suurimmista kansanterveysongelmista

Lisätiedot

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold Reetta-Maija Luhta, ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinaattori, perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö Aksila, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka. 19.3.2014 Päivi Siimes

KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka. 19.3.2014 Päivi Siimes KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka Terveydenhuollon henkilöstön tehtävänä on tunnistaa potilaan tupakointi ja nikotiiniriippuvuus, kehottaa

Lisätiedot

ENSH-SAVUTTOMUUSSTANDARDIT ITSEARVIOINTILOMAKE

ENSH-SAVUTTOMUUSSTANDARDIT ITSEARVIOINTILOMAKE Euroopan savuton terveydenhuoltoverkosto ENSH-SAVUTTOMUUSSTANDARDIT ITSEARVIOINTILOMAKE Savuton sairaala ja savuton terveydenhuolto-verkoston jäsenyyttä koskeva ohjeistus Euroopan savuttoman terveydenhuoltoverkoston

Lisätiedot

Savuton työpaikka. Kiinteä osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka. Kiinteä osa työhyvinvointia Savuton työpaikka Kiinteä osa työhyvinvointia Sisällys Savuton työpaikka 2 Savuton työpaikka 3 Miten savuton työpaikka saadaan aikaan? 5 Työpaikka on savuton 6 Paras Savuton Työpaikka -kilpailu 7 Stumppi

Lisätiedot

PARVEKETUPAKOINTI. Oulu 14.6.2007

PARVEKETUPAKOINTI. Oulu 14.6.2007 PARVEKETUPAKOINTI Oulu 14.6.2007 Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja ja alan asiantuntijaorganisaatio.

Lisätiedot

Savuton sairaala toimintaohjelma. 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Savuton sairaala toimintaohjelma. 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Savuton sairaala toimintaohjelma 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 2 SITOUTUMINEN... 2 TIEDOTTAMINEN... 3 KOULUTUS JA OHJAUS... 4 TUKI TUPAKOINNIN LOPETTAMISEKSI...

Lisätiedot

SAVUTON KAMPUS -TYÖRYHMÄ LOPPURAPORTTI LUOVUTETTU HALLINTOJOHTAJALLE 17.8.2011 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

SAVUTON KAMPUS -TYÖRYHMÄ LOPPURAPORTTI LUOVUTETTU HALLINTOJOHTAJALLE 17.8.2011 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SAVUTON KAMPUS -TYÖRYHMÄ LOPPURAPORTTI LUOVUTETTU HALLINTOJOHTAJALLE 17.8.2011 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Savuton kampus edistää terveyttä ja työ- ja opiskelukykyä...2 2 Kohti savutonta

Lisätiedot

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Miten ne vaikuttavat nuorten parissa toimiessa? Minttu Tavia 29.11.2016 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Toimimme valtakunnallisesti koko väestön parissa terveiden

Lisätiedot

SAVUTON PÄÄKAUPUNKISEUTU TOIMENPIDEOHJELMA

SAVUTON PÄÄKAUPUNKISEUTU TOIMENPIDEOHJELMA SAVUTON PÄÄKAUPUNKISEUTU TOIMENPIDEOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 1.2 Lainsäädäntö ja kansallinen terveyspolitiikka linjaavat savuttomuuden edistämistä kunnassa... 3 2 Savuton pääkaupunkiseutu

Lisätiedot

Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010

Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010 Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen Virpi Korhonen 30.11.2010 Helpa Roihuvuori, 2010 Tupakoi päivittäin 47 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen alueella 37 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen läheisyydessä

Lisätiedot

Nuuska valvonnan näkökulmasta. 14.4.2014 Vaasan kaupunki ympäristöosasto/ Maarit Kantola

Nuuska valvonnan näkökulmasta. 14.4.2014 Vaasan kaupunki ympäristöosasto/ Maarit Kantola Nuuska valvonnan näkökulmasta Valvonta: kunta / valtio Kunta tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiä, mainontaa ja muuta myynninedistämistä tupakointikieltojen ja -rajoitusten noudattamista yhdessä

Lisätiedot

15 Tupakka. s

15 Tupakka. s 15 Tupakka s.170-179 1 Tupakka, Mikä se on? On olemassa erilaisia tupakkatuotteita, kuten savukkeet, nuuska ja sähkötupakka. Kaikkien tupakkatuotteiden on todettu aiheuttavan merkittäviä terveysriskejä

Lisätiedot

Savuton sairaala -verkoston eurooppalaisen itseauditoinnin yhteistulokset 2012

Savuton sairaala -verkoston eurooppalaisen itseauditoinnin yhteistulokset 2012 Savuton sairaala -verkoston eurooppalaisen itseauditoinnin yhteistulokset 2012 Reetta-Maija Luhta ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinaattori Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Suomen savuton sairaala

Lisätiedot

Hallituksen 25.8.2004 ( 105) hyväksymä Voimassa 1.1.2005 alkaen

Hallituksen 25.8.2004 ( 105) hyväksymä Voimassa 1.1.2005 alkaen POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1(8) SAVUTON SAIRAALA -TOIMINTAOHJE POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ 1 Johdanto 2 Taustaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tehtäviin kuuluu erikoissairaanhoitolain

Lisätiedot

Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa

Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa Mikä ratkaisuksi tilanteeseen? Minttu Mäkelä Nuuskaa taskussa -seminaari Vaasa 14.4.2014 Suuret linjat on kunnossa: o Nuuskan myynti on kiellettyä EU:ssa (poikkeuksena Ruotsi). o Tupakkalakiin kirjattu

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF

LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton

Lisätiedot

Tiivistelmä. Tupakkalakikysely 2008

Tiivistelmä. Tupakkalakikysely 2008 TUPAKKALAKIKYSELY Tupakkalakikysely Tiivistelmä Suomen Yrittäjät teki kyselyn liittyen tupakkalain muutokseen keväällä. Kysely lähetettiin reilulle ravintola-alan jäsenyrittäjälle. Pk-yrittäjistä vastasi

Lisätiedot

2006:14. Tavoitteena savuton työpaikka

2006:14. Tavoitteena savuton työpaikka 2006:14 Tavoitteena savuton työpaikka Kaikille mahdollisuus terveelliseen ja turvalliseen elämään. ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-2190-6 (nid.) ISBN 952-00-2191-4 (PDF) Ulkoasu ja painatus: Yliopistopaino,

Lisätiedot

Savuton duuni, nuuskaton huuli

Savuton duuni, nuuskaton huuli Savuton duuni, nuuskaton huuli Valo ja Olympiakomitea haastavat jäsenjärjestönsä savuttomiksi ja nuuskattomiksi työpaikoiksi. Mukaan pääsee, kun on henkilöstönsä kanssa sopinut kriteereiden toteutumisesta

Lisätiedot

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki HANKONIEMEN YLÄASTEEN JA LUKION PÄIHDESTRATEGIA 1. TUPAKKATUOTTEIDEN KÄYTÖN EHKÄISEMINEN Tupakkatuotteiden käytön ehkäisevä työ on tarpeen tupakoinnista aiheutuvien huomattavien niin yksilölle, kuin yhteiskunnallekin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.2.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.2.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2010 1 31 HELSINGIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN TUPAKOINTI TYÖAIKANA Terke 2005-150 Esityslistan asia TJA/10 TJA Terveyslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että

Lisätiedot

Savuton sairaala- toimintaohje

Savuton sairaala- toimintaohje KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Savuton sairaala- toimintaohje päivitys vuosille 2013 2015 Johdanto Tupakan kulutus on parhaiten ehkäistävissä oleva yksittäinen kuolleisuuden ja työkyvyttömyyden syy maailmassa.

Lisätiedot

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (8) Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (8) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Suunnitelmallinen valvonta... 3 2.1. Valvonnan

Lisätiedot

Kuntien savuttomuustilanne Suomessa. Raija Harju-Kivinen

Kuntien savuttomuustilanne Suomessa. Raija Harju-Kivinen Kuntien savuttomuustilanne Suomessa Raija Harju-Kivinen 29..206 Savuton toimintakulttuuri - Tupakointi on kielletty kaikissa työpaikan sisätiloissa tupakkalain edellyttämällä tavalla - Työpaikan tupakointipaikat

Lisätiedot

Savuton Kouvola - osa työhyvinvointia

Savuton Kouvola - osa työhyvinvointia Savuton Kouvola - osa työhyvinvointia Tekstit Savuton Kouvola -työryhmä Henkilöstöpalvelut Lisätietoja: Henkilöstöpalvelut Taitto: Eija Tiitinen, viestintäkoordinaattori Kouvolan kaupungin julkaisu 2017

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lataa Tupakasta vieroittajan opas - Satu-Maarit Hilden. Lataa

Lataa Tupakasta vieroittajan opas - Satu-Maarit Hilden. Lataa Lataa Tupakasta vieroittajan opas - Satu-Maarit Hilden Lataa Kirjailija: Satu-Maarit Hilden ISBN: 9789510306505 Sivumäärä: 91 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.13 Mb Miksi tupakoinnin lopettaminen ei onnistu,

Lisätiedot

Koulutusryhmien väliset erot tupakoinnissa 2000-luvulla

Koulutusryhmien väliset erot tupakoinnissa 2000-luvulla Koulutusryhmien väliset erot tupakoinnissa 2000-luvulla Antero Heloma, THL 4.12.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Päivittäisen tupakoinnin yleisyys työikäisen aikuisväestön keskuudessa vuosina 1960 2013 ja

Lisätiedot

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Timo Leino, LT, dos. ylilääkäri Hyvä työterveyshuoltokäytäntö - mikä uutta? 26.9.2014, Helsinki Elintavat, terveys ja työkyky Naisista 57 % ja miehistä 51 % harrasti

Lisätiedot

Monitorointihanke 2008

Monitorointihanke 2008 Monitorointihanke 2008 2 KUVAILULEHTI Julkaisun nimi Monitorointihanke 2008 Julkaisun tekijä ja julkaisija Reetta Honkanen, Lennart Wahlfors (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, Valvira)

Lisätiedot

SELVITYS SELVITYS KONTIOLAHDEN KUNNAN EDELLYTYKSISTÄ JULISTAUTUA SAVUTTOMAKSI KUNNAKSI

SELVITYS SELVITYS KONTIOLAHDEN KUNNAN EDELLYTYKSISTÄ JULISTAUTUA SAVUTTOMAKSI KUNNAKSI Kontiolahden kunta Kunnanhallitus SELVITYS KONTIOLAHDEN KUNNAN EDELLYTYKSISTÄ JULISTAUTUA SAVUTTOMAKSI KUNNAKSI 1. Valtakunnallinen Savuton kunta -hanke Valtakunnallisen Savuton Kunta -hankkeen päätavoitteena

Lisätiedot

ENSH STANDARDIT Kohti savutonta terveydenhuoltoa ENSH STANDARDIT ENSH AUDIT-KYSELYLOMAKE NÄYTTÖ SITOUTUMISESTA Standardi 1 sitoutuminen:

ENSH STANDARDIT Kohti savutonta terveydenhuoltoa ENSH STANDARDIT ENSH AUDIT-KYSELYLOMAKE NÄYTTÖ SITOUTUMISESTA Standardi 1 sitoutuminen: ENSH STANDARDIT Kohti savutonta terveydenhuoltoa ENSH STANDARDIT ENSH AUDIT-KYSELYLOMAKE Standardi 1 sitoutuminen: Sitoutuminen Organisaatio sitouttaa päättäjät, nimeää savuttomuutta edistävän työryhmän

Lisätiedot

Savuton sairaala -verkoston eurooppalaisen itseauditoinnin yhteistulokset 2010

Savuton sairaala -verkoston eurooppalaisen itseauditoinnin yhteistulokset 2010 Savuton sairaala -verkoston eurooppalaisen itseauditoinnin yhteistulokset 2010 Reetta-Maija Luhta ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinaattori Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Suomen savuton sairaala

Lisätiedot

Savuttomuuskysely 2011

Savuttomuuskysely 2011 Savuttomuuskysely 2011 Savuttomuuskysely 2011 Savuton pääkaupunkiseutu -hanke & Suomen ASH ry Savuttomuuskysely 2011 Savuttomuuskysely 2011 Taloustutkimus Oy Katja Mikkonen Marjut Naapuri.11.2011/8.11.2011

Lisätiedot

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Aineisto Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistetty aineisto Vastaajina

Lisätiedot

Liite III. Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma PÄIVITYS 2019

Liite III. Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma PÄIVITYS 2019 Liite III Tupakkalain ja nikotiinikorvausvalmisteiden valvontasuunnitelma 2015 2019 PÄIVITYS 2019 Liite III 2 (5) 1. Johdanto... 3 2. Tarkastuksen sisältö... 3 3. Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja

Lisätiedot

Savuton Kunta Kuopion toimenpideohjelma

Savuton Kunta Kuopion toimenpideohjelma Savuton Kunta Kuopion toimenpideohjelma 2014 2020 16.8.2016/päivitetty Työryhmä: Säde Rytkönen, hyvinvointikoordinaattori, Kuopion kaupunki Tiina Nykky, ehkäisevän päihdetyön koordinaattori, Kuopion kaupunki

Lisätiedot

MIKSI Savuton sairaala -ohjelmaa tarvitaan? 1/2

MIKSI Savuton sairaala -ohjelmaa tarvitaan? 1/2 Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot STESO ry:n alaisuudessa toimivan Savuton sairaala -verkoston eurooppalaisen itseauditoinnin yhteistulokset 201 Reetta-Maija Luhta ennaltaehkäisevän

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä ylläpitävä toiminta 2015 Työterveyshuolto on kattava Lakisääteinen työterveyshuolto (lakisääteiset terveystarkastukset, työpaikkakäynnit) Muu ennaltaehkäisevä työterveyshuolto

Lisätiedot

Savuton pääkaupunkiseutu -hanke 2011-2013

Savuton pääkaupunkiseutu -hanke 2011-2013 Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Savuton pääkaupunkiseutu -hanke 2011-2013 Socca Socca 19.1.2012 1 Taustaa Savuton pääkaupunkiseutu -hankkeen tavoitteena on edistää pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

MIKSI Savuton sairaala -ohjelmaa tarvitaan? 1/2

MIKSI Savuton sairaala -ohjelmaa tarvitaan? 1/2 Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot STESO ry:n alaisuudessa toimivan Savuton sairaala -verkoston eurooppalaisen itseauditoinnin yhteistulokset 2015 Reetta-Maija Luhta ennaltaehkäisevän

Lisätiedot

Savuton kunta 2012 2015. Tarja Kristiina Ikonen, toiminnanjohtaja

Savuton kunta 2012 2015. Tarja Kristiina Ikonen, toiminnanjohtaja Savuton kunta 2012 2015 Tarja Kristiina Ikonen, toiminnanjohtaja 22.10.2015 1 Kuntien savuttomuus lukuina 4 602 508 76 % n 244 488 637 5 % n 16 407 249 19 % n 61 1 891 n 1 Haasteena - Kuka johtaa, miten

Lisätiedot

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA Kaikki tietävät, että tupakointi on epäterveellistä. Mutta tiesitkö, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa, vaikka olisit tupakoinut jo pitkään ja että lopettaminen

Lisätiedot

TUPAKASTA VIEROITUS. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi

TUPAKASTA VIEROITUS. Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi TUPAKASTA VIEROITUS Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 16.10.2015 paivi.gronroos@tyks.fi Vieroittaja viekö tupakointiin puuttuminen liikaa aikaa? - kuuluuko minun puuttua

Lisätiedot

TUPAKOINTI VÄHENEE KOKO AJAN LAKI SUOJAA LAPSIA JA NUORIA TUPAKAN KÄYTÖN VAAROILTA

TUPAKOINTI VÄHENEE KOKO AJAN LAKI SUOJAA LAPSIA JA NUORIA TUPAKAN KÄYTÖN VAAROILTA TOSITIETOA TUPAKKA TUPAKOINTI VÄHENEE KOKO AJAN Ennen vanhaan tupakoitiin paljon. Tupakointi oli sallittua ravintoloissa, junissa, lentokoneissa ja työpaikoilla. Nykyään tupakoinnin haitat kuitenkin tunnetaan

Lisätiedot

Lapin Tupakkatutkimus - terveyttä edistävä hanke

Lapin Tupakkatutkimus - terveyttä edistävä hanke Lapin Tupakkatutkimus - terveyttä edistävä hanke Tupakasta vieroitustyön ja savuttomuuden edistäminen alueen terveydenhuollon toimipisteissä Kannustaa ja tukea tupakoitsijoita tupakoinnin lopettamiseen

Lisätiedot

Tupakastavieroitusklinikoiden. koko maahan? Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus

Tupakastavieroitusklinikoiden. koko maahan? Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Tupakastavieroitusklinikoiden verkosto koko maahan? 4.4.2017 Annamari Rouhos Keuhkosairauksien erikoislääkäri HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Sidonnaisuuteni kaupalliseen yritykseen (ky) viimeisten 2 v aikana

Lisätiedot

Savuton työpaikka - onko duunari ajettu liian ahtaalle? Päihdetiedotusseminaari 2012 Anu Katainen Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos

Savuton työpaikka - onko duunari ajettu liian ahtaalle? Päihdetiedotusseminaari 2012 Anu Katainen Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos Savuton työpaikka - onko duunari ajettu liian ahtaalle? Päihdetiedotusseminaari 2012 Anu Katainen Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos Tässä esitelmässä Tupakoitsijan näkökulma työpaikkatupakointiin

Lisätiedot

Savuton työpaikka. Kiinteä osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka. Kiinteä osa työhyvinvointia Savuton työpaikka Kiinteä osa työhyvinvointia Sisällys Savuton työpaikka 2 Savuton työpaikka 3 Miten savuton työpaikka saadaan aikaan? 5 Työpaikka on savuton 6 Puhtautta ajan henkeen 7 Terveyttä ja tasa-arvoa

Lisätiedot

MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI

MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI YLEISTÄ TUPAKOINNISTA Tupakointi aiheuttaa yli 50 sairautta, joista 20 on kuolemaan johtavia. Tupakointi vaurioittaa lähes jokaista elintä elimistössä,

Lisätiedot

Savuton kunta 2012 2015

Savuton kunta 2012 2015 Tukimateriaalia ammattilaisille ja potilaille Pohjois Pohjanmaan Sydänpiiri ry Savuton kunta 2012 2015 27.04.12 1 PÄÄMÄÄRÄKSI SAVUTON SUOMI 2040 MIKSI? Tupakointi on suomalaisten terveyden suurin yksittäinen

Lisätiedot

Tupakointi nyt, eilen ja huomenna. KOVA:n tupakkalakikoulutus

Tupakointi nyt, eilen ja huomenna. KOVA:n tupakkalakikoulutus Tupakointi nyt, eilen ja huomenna KOVA:n tupakkalakikoulutus 12.10.2017 Esityksen eteneminen 1. Tupakkalain kehitys 2. Savuttomat elinympäristöt 3. Tupakointikiellot 4. Tupakointikiellot asuntoyhteisössä

Lisätiedot

Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion

Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion yliopistollinen sairaala 1 Tupakointi Tuottaa valtiolle

Lisätiedot

TUPAKOINNIN LOPETTAMISESSA TUKEMINEN

TUPAKOINNIN LOPETTAMISESSA TUKEMINEN TUPAKOINNIN LOPETTAMISESSA TUKEMINEN Eija Mantila astmahoitaja Tupakasta irti ryhmäohjaaja KOTKAN KAUPUNKI Karhulan terveysasema Sidonnaisuudet: Etelä-Kymenlaakson allergia- ja astmayhdistys ry Tupakanpolton

Lisätiedot

VR Matkustajaliikenne Suomessa ja Venäjällä

VR Matkustajaliikenne Suomessa ja Venäjällä VR Matkustajaliikenne Suomessa ja Venäjällä Kouvolan rautatieseminaari 13.12.2011 Ari Vanhanen Matkustajaliikenne VR-Yhtymä Oy VR on kehittynyt yhtä matkaa Suomen kanssa 1857: Asetus Suomen ensimmäisen

Lisätiedot

Ajankohtaista tupakkalaista Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät, Pori 6.5.2015

Ajankohtaista tupakkalaista Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät, Pori 6.5.2015 Ajankohtaista tupakkalaista Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät, Pori 6.5.2015 4.5.2015 Ylitarkastaja Reetta Honkanen 1 Esityksen eteneminen 1. Alaikäisille myynnin valvonta 2. Itsepalvelukassat

Lisätiedot

Savuton kunta 2012 2015. Tarja Kristiina Ikonen 9.2.2012 1

Savuton kunta 2012 2015. Tarja Kristiina Ikonen 9.2.2012 1 Savuton kunta 2012 2015 1 PROJEKTIN TAUSTAA Tupakointi on alkoholin käytön ohella merkittävin vältettävissä oleva ennenaikaisen kuolleisuuden ja sairastuvuuden aiheuttaja Suomessa. Vajaa viidennes suomalaisesta

Lisätiedot

Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma , päivitys 2017

Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma , päivitys 2017 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (9) Helsingin tupakka- ja lääkelain valvontasuunnitelma 2015 2019, päivitys 2017 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (9) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Suunnitelmallinen

Lisätiedot

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019)

SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019) SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Rahapurkki ja opaste (tupakasta) Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja opaste Nuuskapurkit

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa

Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakka ja terveys päivät 29.11.2016 EHL, HLT Anna Maria Heikkinen, yliopistonlehtori, HY, erikoishammaslääkäri, HUS Sidonnaisuudet: Pfizerin asiantuntijana

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Sirkku Hotti 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien savuttomuustyön

Lisätiedot

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen

28 päivää ilman. Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen 28 päivää ilman Kaikille sopiva ohjelma tupakoinnin lopettamiseen www.28paivaailman.fi www.28paivaailman.fi Kolme kokonaisuutta: www.28paivaailman.fi asiakkaalle, (ei vaadi kirjautumista): tapaamisten

Lisätiedot

Kuntayhdyshenkilöiden verkostokokous Seinäjoki. EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AJANKOHTAISET ASIAT ylitarkastaja Irmeli Tamminen

Kuntayhdyshenkilöiden verkostokokous Seinäjoki. EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AJANKOHTAISET ASIAT ylitarkastaja Irmeli Tamminen Kuntayhdyshenkilöiden verkostokokous 4.10.2016 Seinäjoki EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AJANKOHTAISET ASIAT ylitarkastaja Irmeli Tamminen 1 Ehkäisevän päihdetyön rakenteet kunnissa 2016 kysely Kysely lähetetään

Lisätiedot

Savuton sairaala -toimintaohjelma Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä

Savuton sairaala -toimintaohjelma Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Savuton sairaala -toimintaohjelma Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä Sisällys Johdanto... 3 Sitoutuminen... 4 Tiedottaminen... 6 Koulutus... 8 Tuki tupakoinnin lopettamiseksi... 9 Tupakoinnin valvonta...

Lisätiedot

HUS liittyi vuoden 2011 alussa Suomen terveyttä edistävät sairaalat verkostoon (STES) ja on siten sitoutunut Savuton sairaala -toimintaan.

HUS liittyi vuoden 2011 alussa Suomen terveyttä edistävät sairaalat verkostoon (STES) ja on siten sitoutunut Savuton sairaala -toimintaan. SAVUTON SAIRAALA -TOIMINNAN YHTEENVETOA HUS liittyi vuoden 2011 alussa Suomen terveyttä edistävät sairaalat verkostoon (STES) ja on siten sitoutunut Savuton sairaala -toimintaan. HUS-tason Savuton sairaala

Lisätiedot

Dia-esitys vanhemmil e (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Diojen sisällöt Dia 1: Dia 2:

Dia-esitys vanhemmil e (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Diojen sisällöt Dia 1: Dia 2: Dia-esitys vanhemmille (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen Vinkkejä vanhemmille Diojen sisällöt Dia 1: Pohja nuoren tupakoimattomuudelle luodaan jo

Lisätiedot

Oululaista tupakasta vieroituksen historiaa

Oululaista tupakasta vieroituksen historiaa Onko ryhmäohjauksesta apua tupakasta vieroituksessa? 27.4.2012 ehkäisevän päihdetyön suunnittelija Sirpa Rytky Oulun hyvinvointipalvelut/ Ehkäisevä päihdetyö Oululaista tupakasta vieroituksen historiaa

Lisätiedot

Henkilöliikenteen asemapaikkojen ja rata-alueiden kehittämistarpeet ylijohtaja Kari Ruohonen 14.5.2014

Henkilöliikenteen asemapaikkojen ja rata-alueiden kehittämistarpeet ylijohtaja Kari Ruohonen 14.5.2014 Henkilöliikenteen asemapaikkojen ja rata-alueiden kehittämistarpeet ylijohtaja Kari Ruohonen 14.5.2014 Kaupungit kasvaneet ja kehittyneet ratapihojen ympärille Asuminen ja muun maankäyttö sijaitsee ratapihojen

Lisätiedot

Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto

Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto Odottavan tai imettävän äidin tupakointi mistä tukea ja apua? Terhi Koivumäki, th, TtM Yhteistyössä Yksi elämä ja Hengitysliitto Odottavan tai imettävän äidin tupakointi Raskaana olevista naisista alkuraskaudessa

Lisätiedot

MIKSI Savuton sairaala -ohjelmaa tarvitaan? 1/2

MIKSI Savuton sairaala -ohjelmaa tarvitaan? 1/2 Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot STESO ry:n alaisuudessa toimivan Savuton sairaala -verkoston eurooppalaisen itseauditoinnin yhteistulokset 2013 Reetta-Maija Luhta ennaltaehkäisevän

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,

Lisätiedot

Esityksen aiheet Ympäristöterveydenhuolto tutuksi Uusi tupakkalaki 2016 Asuinyhteisön tupakointikiellot

Esityksen aiheet Ympäristöterveydenhuolto tutuksi Uusi tupakkalaki 2016 Asuinyhteisön tupakointikiellot Tupakkalaki terveydensuojelun kannalta Katri Kiviniemi, kaupungineläinlääkäri Hyvinkään kaupunki, ympäristöterveydenhuolto TUPAKKALAKI TERVEYDENSUOJELUN KANNALTA - TUPAKOINNIN KIELTÄMINEN TALOYHTIÖSSÄ

Lisätiedot

Kh 12.12.2011 406 Tarkistukset 10.10.2013. Savuton Kouvola - toimintaohjelma

Kh 12.12.2011 406 Tarkistukset 10.10.2013. Savuton Kouvola - toimintaohjelma Kh 12.12.2011 406 Tarkistukset 10.10.2013 Savuton Kouvola - toimintaohjelma SISÄLLYSLUETTELO 1. Kouvolan kaupunki on savuton työpaikka... 1 2. Lainsäädännölliset perusteet savuttomalle työpaikalle... 2

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut Lokakuu Savuton Kouvola -toimintaohjelma

Henkilöstöpalvelut Lokakuu Savuton Kouvola -toimintaohjelma Henkilöstöpalvelut Lokakuu 2013 Savuton Kouvola -toimintaohjelma Tekstit: Savuton Kouvola -työryhmä Henkilöstöpalvelut Taitto: Suvi Lantta Kuvitus: Tea Salonsaari Kouvolan kaupungin julkaisu 2013 Savuton

Lisätiedot