Elämyksiä omenatilalta: Luomua itse poimien, mehua omaan sankoon
|
|
- Juha Hukkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Elämyksiä omenatilalta: Luomua itse poimien, mehua omaan sankoon Omenatyöpaja Mikkeli Reetta Lempinen, Lempisten Luomuomena
2 Lempisten Luomuomena Kontiolahti Joensuu Mikkeli Luomuomenatila Kontiolahdella Pohjois-Karjalan vaara-alueella Puutarhaviljelyn ala n. 3 ha Omena 2,5 ha (1650 puuta) Muut hedelmät: päärynä, luumu, kirsikka 0,3 ha (250 puuta) Oman lisäysmateriaalin tuotantoon 0,2 ha Pääosin nuoria puita (istutettu ) voimakaskasvuisilla perusrungoilla Omenasato kg /v Omenalajikkeita yli 200, muita hedelmälajikkeita n. 70 Viljely sivutoimisesti työn ohella, ei ulkopuolista työvoimaa Lempisten Luomuomena Oy markkinoi ja jatkojalostaa omenat
3 Hulluutta kolmannessa polvessa (Karjalainen ) 1900-luvun alussa tilalle istutettu/kylvetty muutamia omenapuita Neljä vanhaa puuta kasvaa edelleen tarhassa ja tuottaa satoa 1930-luvulla taloon Ruskealasta miniäksi tullut puutarhaneuvoja perusti noin 40 puun omenatarhan Jäljellä edelleen noin 25 puuta vanhoja perinteisiä lajikkeita 1973 tilalla sukupolvenvaihdos Sivutoimista viljelyä (vilja, lammas) 1998 tila luomuviljelyyn ja omenatarhan laajennus 100 puulla Lajikkeisto painottunut kesäomeniin, paljon eri lajikkeita 2005 omenanviljely kolmannen sukupolven kontolle omenakoulutus Suonenjoella lajikkeiden karsiminen vai lisääminen? lajikekokeilu lajikkeiden määrä kasvaa 2005 tarhan laajennukset 2008 Lempisten Luomuomena Oy omenan markkinointi ja jatkojalostus 2010 mehustamo valmistuu
4 Markkinoinnin haasteita Sekalainen lajikevalikoima Pienet erät kutakin lajiketta Kuluttajille tuntemattomat lajikkeet Monien lajikkeiden ulkonäkö vaatimaton Laatu Omenarupi sateisina kesinä Pihlajanmarjakoi Maantieteellinen sijainti Satokausi 2-3 viikkoa Etelä-Suomea jäljessä Hinta Kuinka saada kuluttajalta järkevä hinta ja kuinka saada tuotettua kuluttajalle järkevään hintaan? Ratkaisun kulmakivet: luomu, itsepominta ja jatkojalostus
5 Miksi luomu? Syitä luomuun siirtymiseen Ympäristösyyt Pienet viljelypinta-alat erikoistumisen tarve Onnellinen tietämättömyys omenan (luomu)viljelystä Luomussa sekä viljely että jatkojalostus
6 Luomun merkitys markkinoinnissa Kuluttajat arvostavat luomua Kuluttajat kiinnostuneita eri viljelytavoista Kysyntä hyvä Markkina-alue koko maa Avaa ovia erikoisliikkeisiin Kilpailu vähäistä Kysyntää luomujatkojalostuksessa Hinta
7 Luomun haasteet Sateisina kesinä omenarupi ongelmana Pihlajanmarjakoi voi aiheuttaa täydellisen kadon Enemmän työtä kun kemia korvataan mekaanisilla menetelmillä Byrokratia Lisäysaineiston saatavuus Kuluttajien valistaminen faktapohjalta
8 Itsepoiminta Lajikerunsaus ongelmasta vahvuudeksi Tilan vahvuuksia itsepoimintaan Sijainti kohtuullisen lähellä taajamia Kontiolahti 5 km Joensuu 25 km Vt 6:lta matkaa 3,5 km Vanhan puutarhan tunnelma Lähiseudulla ei juurikaan vastaavia avoinna yleisölle Tarjolla eri lajikkeita kuin kaupoissa ja toreilla Erikoisuudet houkuttelevat asiakkaita paikalle
9 Itsepoiminnan toimintaperiaatteet Poiminta vain merkityistä puista Poimintaan merkityistä puista saa vapaasti syödä Puista saa valita omenat Eri lajikkeita saa poimia sekaisin Kaikki lajikkeet samanhintaisia Punnitus ja maksu itsepalveluna Tarhaan ei jätetä tähteitä tai roskia
10 Kokemukset itsepoiminnasta + Poimintatyö ulkoistettu asiakkaille + Poiminta maisteluineen asiakkaille elämys + Ei varastointitarvetta + Itsepalvelu toimii myös silloin kun itse ei ole paikalla + Myös pintavialliset omenat löytävät poimijansa + Maistamismahdollisuus markkinoi lajikkeita + Win-win tilanne hinnassa Asiakkaalle edullisempi kuin kaupassa Viljelijälle pienempi hinta kuin kauppa/torimyynnissä, mutta ei poiminta-, lajittelu-, pakkaus- ja kuljetuskustannuksia. Lisäksi hinta sama laatuluokasta riippumatta.
11 Kokemukset itsepoiminnasta + Asiakkaat noudattavat ohjeita kiitettävästi + Asiakkaat pääsevät tutustumaan tilan toimintaan + Asiakkaiden palaute positiivista + Asiakkaiden kanssa keskustelu + Myös muita tuotteita (muut hedelmät, mehut, hunaja,) ostetaan itsepalveluna ± Asiakkailta puihin jäävät omenat poimitaan jatkojalostukseen - Asiakaspalveluun varattava aikaa - Lisätyötä poimittavien puiden merkinnästä - Lisätyötä puiden lajiketietojen merkitsemisestä - Tarhan siisteydestä huolehdittava päivittäin - Satoaikaan tilalla vähemmän yksityisyyttä
12 Omenan jatkojalostus Myyntiomenaksi kelpaamaton luomuomena haluttiin hyödyntää luomujatkojalosteina Toimintaa laajennettaessa v lähistöllä ei ollut luomuvalvonnassa olevaa mehustamoa päätös oman mehustamon rakentamisesta Mehustamossa laitteistoa vain omenan käsittelyyn (sopii myös päärynälle) Mehun tuotanto Raaka-aineena vain oman tilan omenaa Mehustus pienissä erissä 1-3 krt/vko omenoiden varastointiaika lyhyt Kussakin mehustuserässä paljon eri lajikkeita tuomassa aromeja Aamupäivällä omat luomumehut, iltapäivällä kotipuutarhojen omenoita Omaa omenaa riittää n l mehua/v
13 Lihaisaa luomumehua Tuotteet Tuoremehu (pastöroimaton) Mehustuspäivinä myös suoraan asiakkaan astioihin Jäädytetty tuoremehu (pastöroimaton) Täysmehu (pastöroitu) Glögi Kuinka erottuu muista omenamehuista Reilusti hedelmälihaa nauhapuristimella Runsaasti aromeja eri lajikkeista Makeutta sopivan kypsistä omenoista Luomu Yrityksen brändi Myyntikanavat Suoramyynti Reko Luomupiiri Erikoisliikkeet Luokkaretkien varainkeruu
14 Oma jatkojalostus - järkevää vai ei? Plussat Mehustukset voidaan ajoittaa oman tarpeen mukaan ja omenien kypsymisen tahtiin Koko ketju raaka-aineesta mehuksi itsellä hallussa Myyntipiste mehustamon yhteydessä, asiakkaat näkevät millaisissa tiloissa ja kuinka mehu valmistetaan Miinukset Kallis investointi suhteessa käyttötarpeeseen Puhdistus raskasta Mehustus osuu kiireisimpään satoaikaan
Erilaiset markkinakanavat ja - mallit
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Erilaiset markkinakanavat ja - mallit Pieksämäki 4.3.2019 Marjamaat-hanke Tiedotushanke, suunnattu marjan-ja hedelmäntuottajille tai tuotannon
Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin
Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin MMM Saarnivaara, Pasi, Kallinen Anne, Pirttijärvi Reijo 29.6.2018 Kantar TNS Agri Oy Sisältö 1 Yhteenveto 3 2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus 6 3 Myyntikanavat
Luomuomenanviljelyn kehittäminen kasvinsuojelu haasteena
Luomuomenanviljelyn kehittäminen kasvinsuojelu haasteena Sanna Kauppinen, Luonnonvarakeskus Mikkeli sanna.kauppinen@luke.fi, 040 183 4845 Luomuinstituutin tutkijaseminaari Kyyhkylä, Mikkeli 8.-9.6.2016
Luomupuutarhatuotanto Pohjois-Karjalassa. Päivi Turunen ProAgriaPohjois-Karjala Luomu- ja hyvinvointiseminaari 26.3.2013
Pohjois-Karjalassa Päivi Turunen ProAgriaPohjois-Karjala Luomu- ja hyvinvointiseminaari 26.3.2013 Puutarhatuotannossa luomupinta-ala on noin 1 000 hehtaaria, joka on noin 6 % kokonaisalasta Hehtaareissa
Apetit Luomuviljelyn kiinnostavuus
Apetit Luomuviljelyn kiinnostavuus vilja, marja, vihannes, öljykasvit..201 Lähde mainittava aineistoa käytettäessä Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimusnäytteen rakenne Mitä seuraavista tuotantosuunnista
Karhunvadelman viljely
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA- JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Karhunvadelman viljely Erikoismarjojen viljely 25.4. ja 9.5.2018 Marjamaat-hanke Elli Ruutiainen, Hanketyöntekijä Onko karhunvadelmalle kysyntää?
Puutarhatuotteiden jatkojalostus infopäivä
Puutarhatuotteiden jatkojalostus infopäivä Kiinnostaako vihannesten, marjojen tai hedelmien jatkojalostus omalla tilalla? Mitä se edellyttää käytännössä? Tai haluatko tietää, mitä mahdollisuuksia tarjoaa
Mansikanviljelyn sivuvirrat
Mansikanviljelyn sivuvirrat Ongelman määrittely Innovaatiokilpailu 21.11.2016 31.5.2017 Sivu 1 18.11.2016 Mansikanviljely Suomessa Marjojen viljely Suomessa yhteensä vuonna 2013, Puutarhatilastot 2013
Kilpailukykyinen teollisuus koko ketjun etu? VYR Viljelijäseminaari Miska Kuusela
Kilpailukykyinen teollisuus koko ketjun etu? VYR Viljelijäseminaari 17.2.2016 Miska Kuusela Hypoteesi Viljan tuottajan kannalta on etu*, jos kotimainen viljaa käyttävä teollisuus menestyy**, ja haitta,
LUOMU 2016 KESKI-SUOMESSA
Tietoa maakunnan luomusta LUOMU 2016 KESKI-SUOMESSA 1. Luomutuotannon kehitys Keski-Suomessa Luomuks Luomuliiketoiminnan kehittäminen Keski-Suomessa Luomutilat Keski-Suomessa Luomutilojen lukumäärä on
Maatiaiskasvien tuotteistaminen. Merja Hartikainen, MTT ja Eeva-Maria Tuhkanen, MTT
Maatiaiskasvien tuotteistaminen Merja Hartikainen, MTT ja Eeva-Maria Tuhkanen, MTT Maatiaiskasvit? Perinnekasvit? Kasvigeenivarat 1. Maatiaiset, maatiaiskasvit -Ei tieteellisesti jalostettuja viljelykasveja:
Omenanviljelyssä. eletään murroskautta
V uosi 2017 on piirtynyt viljelijöiden mieleen erityisen hankalana kasvukautena. Itä- ja Pohjois-Suomessa kasvukausi oli jopa kylmempi kuin katovuonna 1987. Pääosin Etelä-Suomessa ja rannikolla viljeltävälle
Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus
Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti marjo.sarkka-tirkkonen@helsinki.fi @Marjo_ST p. 044-5906849 Fast methods
Marjanviljelyn edellytykset
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA- JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Marjanviljelyn edellytykset Aloittavien marjanviljelijöiden työpaja 1. Kokoontuminen 21.1. Mitä asioita muuttuu, kun siirtyy peltoviljelystä
Elintarvikkeesta euroja - jatkojalostuksella kannattavuutta? Unelmakauppa elintarvikkeesta euroja -koulutushanke Omenatyöpaja 28.3.
Elintarvikkeesta euroja - jatkojalostuksella kannattavuutta? Unelmakauppa elintarvikkeesta euroja -koulutushanke Omenatyöpaja 28.3.2017 Asiakkaan tarve liiketoiminnan lähtökohtana Manfred Max-Neef, ekonomisti
Yhteenveto luomun kehittämisen alueellisista tavoitteista ja toimenpiteistä vuoteen
Yhteenveto luomun kehittämisen alueellisista tavoitteista ja toimenpiteistä vuoteen 2020 1 Tärkeimpiä alueellisia tavoitteita: Luonnonmukaisen tuotannon lisääminen ja monipuolistaminen Luomukotieläintuotannon
Olutklusterin kehittämishanke
Olutklusterin kehittämishanke Erikoiskasvien viljelyinfo 8.11.2018, Kalajoki Susanne Heiska, erikoistutkija Pienpanimolain muutos 2015 käynnisti pienpanimobuumin - Ei näytä laantumisen merkkejä Parin viime
Luomukasvisten kysyntä kasvaa miten siihen vastaamme?
@apetit_oyj #apetitluomu Luomukasvisten kysyntä kasvaa miten siihen vastaamme? Liiketoimintajohtaja Anu Ora twitter: @AnuOra1 APETIT OYJ Luomuelintarvikepäivä 5.10.2017 1 Luomme hyvinvointia kasviksista
Maatilojen kehitysnäkymät 2022 Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin Suomen Gallup Elintarviketieto - Valmius lähiruokapalveluihin
Maatilojen kehitysnäkymät 2022 Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin 31.8.2016 Contents 1 Yhteenveto 3 2 Tutkimuksen tavoite ja tutkimusaineisto 6 3 Myyntikanavat 9 4 Elintarvikkeiden jatkojalostusta
Tuontihedelmien ja vihannesten sivuvirrat. Kirjallisuusselvitys Katri Joensuu
Tuontihedelmien ja vihannesten sivuvirrat Kirjallisuusselvitys Katri Joensuu Sivu 1 1.9.2017 Esityksen sisältö Hedelmien ja vihannesten tuonti Jatkojalostuksen osuus Hävikin osuus Ei-syömäkelpoisen sivuvirran
Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014
Luomu Suomessa 2013 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön Laatuketjun tukea. Päivitetty 31.3.2014 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2013 Luomukasvintuotanto
Luomu Suomessa Päivitetty
Luomu Suomessa 2018 Päivitetty 2.5.2019 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus
Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty
Luomu Suomessa 2012 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 19.9.2013 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2012 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat
Satafood Kehittämisyhdistys Ry Suomen Siipikarjaliitto Ry. Kvalitatiivinen tutkimus Kopla Helsinki Kati Nurminen & Jenna Puikkonen
Satafood Kehittämisyhdistys Ry Suomen Siipikarjaliitto Ry Kvalitatiivinen tutkimus Kopla Helsinki Kati Nurminen & Jenna Puikkonen RUOAN JA LIHAN VALINTAPERUSTEET LUOMULIHA SIIPIKARJA BROILERI JA KALKKUNA
OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri
OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE
Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 1. Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011
Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 1 Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011 Aape (Venäläinen nimi ei tiedossa) Valkovenäläinen risteytys, Lobo X Prima Venäjällä ilmeisesti numerolajike
Elintarvikkeiden jalostaminen maatiloilla
Elintarvikkeiden jalostaminen maatiloilla Elintarvikelainsäädännön suomat mahdollisuudet Luomuasetuksen asettamat raamit Jaana Elo Luomupäivät 9.10.2015 Mikkeli Elintarvikelainsäädännön suomat mahdollisuudet
Luomukinkeritilaisuudet 2016
LISÄÄ OSAAMISTA, PAREMPI TULOS Luomukinkeritilaisuudet 2016 Elinvoimainen maatilatalous - ELINA Lahti 28.1.2016 Tammela 3.2.2016 ProAgria Etelä-Suomi Luomumarkkinoista Pienet tuotantoalat, pienet markkinat,
Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 2. Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011
Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 2 Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011 Moskovskoje Zimneje (Moskovan Talvi) 1/2 Risteytys: Wealthy X Antonovka Obuknovennaja Jalostettu Moskovan
Luomusiementen saatavuus tulevaisuudessa
Luomusiementen saatavuus tulevaisuudessa Jukka Hollo, Tilasiemen Oy Tilasiemenpakkaajat Tilasiemen Oy Tilasiemenen osuus luomusiementuotannossa runsas kolmannes Yhdellä numerolla pärjää: 010 217 6777 Netissä
LUOMU POHJOIS-KARJALASSA
LUOMU POHJOIS-KARJALASSA LUOMUTUOTANNON KEHITYS Pohjois-Karjalassa luomutuotannon kehittämistyötä on tehty kauan. Nyt Pohjois-Karjala on suhteellisesti mitaten johtava luomumaakunta. Viljat, marjat, hunajat
Lisää luomua -kiertue Elina Vehviläinen-Liikka
Siitä se ajatus sitten lähti Kotipaikka, Leppävirralla toimiva maitotila, jäi veljelle ja Pekka lähti töihin Nokialla tietokoneasiantuntijaksi Maatalous veti puoleensa ja omaa tilaa alettiin etsiä Oma
Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta
Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Jussi Kaartinen Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Satakunnan Osuuskauppa Twitter: @jussi.kaartinen Osuuskauppa on lähiruoan puolestapuhuja Olemme luoneet
Miten Juhla Mokka -kahvista tuli Luomu? Pro Luomu Uuna Kostamo
Miten Juhla Mokka -kahvista tuli Luomu? Pro Luomu 5.10.2017 Uuna Kostamo Vuonna 1876 nuori Gustav Paulig perusti yrityksen, jonka idea oli johdattaa pohjoinen kansakuntamme eksoottisten makujen ennen kaikkea
Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta. Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK
Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK Twitter: @AnttiOksa Vastuullisuus on trendikästä YKSILÖLLISYYS AITOUS ja LUONNOLLISUUS EETTISYYS, EKOLOGISUUS ja VASTUULLISUUS
Kaasun mahdollisuudet liikenteen päästöjen vähentämisessä. Jukka Metsälä Vice President, Traffic Gasum
Kaasun mahdollisuudet liikenteen päästöjen vähentämisessä Jukka Metsälä Vice President, Traffic Gasum LIIKENTEEN POHJOISMAINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ EU- ja kansalliset tavoitteet ohjaavat koko liikennesektoria
Ruis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat
Ruis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 6.4.2016 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 1,576
Metsä- ja puuala. Hämeen alueellinen verkostopäivä Tapani Pöykkö
Metsä- ja puuala Hämeen alueellinen verkostopäivä 20.1.2016 Tapani Pöykkö Hämeen metsävarat Metsätalousmaata on Kanta- ja Päijät-Hämeessä kaikkiaan noin 620 000 hehtaaria, joista valtaosa on yksityisten
Kasvinviljelytila Lahdessa
Kasvinviljelytila Lahdessa Kymmenes sukupolvi viljelemässä Vaimo ja 3 lasta, lapset aikuisia Vaimo käy tilan ulkopuolella töissä Yksi palkattu työmies kesäkaudella Aputyövoimana isä 84v ja poika, valmistuu
Luomutuotannon kannattavuus
Luomuviljelyn peruskurssi Luomutuotannon kannattavuus LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Mitä muutoksia luomu saattaa tuoda tuotantoon? Tuotantosuunnalla iso merkitys Viljelykierron noudattaminen
Nurkkapuut kansan sydämessä
Nurkkapuut kansan sydämessä o Maarit Heinonen, MTT Biotekniikka- ja elintarviketutkimus, Geneettinen tutkimus, Jokioinen o Hilma Kinnanen, MTT Kasvintuotannon tutkimus, Piikkiö o Ritva Valo, MTT Kasvintuotannon
Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits
Market intelligence for healthy profits Marjat maailmassa Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin Projektin tavoitteet Löytää malleja marja-alan osaamisen tuotteistamiseksi korkean jalostusarvon
Anssi Krannila Ryökkääntie 8 52550 Hirvensalmi puh 0440880788 e-mail: anssi.krannila@omenapuu.com. Mustialan omenatarhan lajikkeet.
Anssi Krannila Ryökkääntie 8 52550 Hirvensalmi puh 0440880788 e-mail: anssi.krannila@omenapuu.com Mustialan omenatarhan lajikkeet Puu 1 Puu 2 Siemensyntyinen, ei siis nimetty lajike. Omaa kuitenkin selviä
ÅTH Hedelmät ÅTH Frukt
ÅTH Hedelmät ÅTH Frukt Saaristo-omena Toimitamme omenaa noin 40:tä viljelijältä Ahvenanmaan saaristosta. Viljelyllä on pitkät perinteet ja on osaavien viljelijöiden käsissä. Omenat kehittyvät suotuisasti
Marjanviljely elinkeinona
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA- JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Marjanviljely elinkeinona Aloittavien marjanviljelijöiden työpaja 1. Kokoontuminen 21.1. Mansikan viljelypinta-alan ja viljelijämäärän kehitys
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26
Ajankohtaista luomun tuotantoehdoista, siemenet
Ajankohtaista luomun tuotantoehdoista, siemenet Luomulla Nousuun päivä 22.1.2018 Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala Luomusiementen hankinta Luomutuotannossa on käytettävä luonnonmukaisesti tuotettuja
Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia
Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia 22.8.2012 Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 Pirkanmaan lähiruoka Maatilojen kehitysnäkymät 2020 tutkimuksen
Luomuperunatuotannon kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla
Luomuperunatuotannon kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla Pohjoisen luomupäivät 22.3.2017 Oulu Lea Hiltunen Luke Luomuperunatuotannon kehittäminen Pohjois- Pohjanmaalla Hallituksen luomuohjelmaa - Lisää luomua!
TUOTE-ESITE. www.vavesaarentila.fi
TUOTE-ESITE www.vavesaarentila.fi SUORATOIMITUS VALIKOIMA Uutuus Vavesaaren Siemenmysli 400g, Sisältää: kaurahiutaleita, spelthiutaleita, kauraryyniä, siirappia, hampunsiementä 5 %, auringonkukansiementä,
Näkökulmia luomupuutarhatuotannon
Näkökulmia luomupuutarhatuotannon kannattavuuteen Mikko Rahtola Luomuasiantuntija Luomuliitto ry 9.10.2012 Kuvat: Mikko Rahtola Sisältö: Havaintoja neuvojan näkökulmasta luomupuutarhayritysten kannattavuuteen
Luomutuotanto nyt ja vuonna 2020 aluetalouden ja luomutuottajien näkökulmista
Luomutuotanto nyt ja vuonna 2020 aluetalouden ja luomutuottajien näkökulmista Susanna Kujala LÄHELTÄ JA LUOMUA -seminaari 30.11.2016 Seinäjoki 2.12.2016 1 Luomun aluetaloudelliset vaikutukset ja tuotannon
Case Tenhon tila historiaa. Tila meillä 1920-luvulta Sikoja, lypsylehmiä, viljaa, lampaita, emoja Lampaat 70-luvulla Emolehmät 80-luvun alussa
Case Tenhon tila historiaa Tila meillä 1920-luvulta Sikoja, lypsylehmiä, viljaa, lampaita, emoja Lampaat 70-luvulla Emolehmät 80-luvun alussa Tilan toimintaa Suomalaisen suoramyynnin pioneeritila Suoramyyntiä
YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat
YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA KOKO MAA (n=31) -25 Pohjois-Karjala (n=133) -17 Joensuun seutu (n=6) -3-31 Pielisen Karjala (n=3) -26-4 -3-2 -1 1 2 3 4 5 Saldoluku (suurempi - pienempi)
Luomun käyttäjän käsikirja
Luomun käyttäjän käsikirja on koottu Viesti luomusta oikein hankkeessa avuksi ammattikeittiöille ja kaupan alalle luomun varmentamiseen ja viestintään. Käsikirja on helppokäyttöinen opas, josta tarvittavat
Omenan ruvenkestävyys ja ruventorjunta
Omenan ruvenkestävyys ja ruventorjunta Sanna Kauppinen, Luonnonvarakeskus Mikkeli sanna.kauppinen@luke.fi, 040 183 4845 Marjamaat-hankkeen omenatyöpaja Pieksämäki 9.12.2016 1 Omenarupi Taloudellisesti
Omenoiden kaupallinen laatu
Omenoiden kaupallinen laatu Monipuolinen omena seminaari, Viikki 27.11.2014 Tanja Talvenheimo, SOK Twitter: @TanjaTalve 1 Omenakauppaa S-ryhmässä / 1 Tuotteiden kotimaisuus S-ryhmälle tärkeää Kotimaiset
Viranomaisen keinot edistää luomusiemenen käyttöä
Viranomaisen keinot edistää luomusiemenen käyttöä Tuottavaa luomua, Hollola Ylitarkastaja Evira Tämä esitys Viranomainen (Evira, ELY-keskukset) ei anna lainsäädäntöä, eli viranomaisen keinot ovat Ohjeistus
Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa. Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto
Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto Hakuvaihe Syksyn 2014 haku 78 hakemusta, joista 47 hyväksyttyä hanketta Avustusta haettiin yhteensä yli 17 miljoonaa 1-vuotisia:
Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015
Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2014 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat
ProAgria, Luomukinkerit, Koiskalan kartano, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly
ProAgria, Luomukinkerit, Koiskalan kartano, Lahti Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 28.1.2016 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli n. 1,648 miljardia euroa Konserniin kuuluu
LIITTEET. asiakirjaan. Komission delegoitu asetus (EU) /...
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.4.2017 C(2017) 2416 final ANNEXES 1 to 4 LIITTEET asiakirjaan Komission delegoitu asetus (EU) /... tiettyjen hedelmien tuottajille tilapäisesti myönnettävistä poikkeuksellisista
Omenakalenteri 2013. suomalaisia maatiaislajikkeita. o m e n a k a l e n t e r i esittelee kuukausittain kotimaisen
Omenakalenteri 2013 suomalaisia maatiaislajikkeita o m e n a k a l e n t e r i esittelee kuukausittain kotimaisen maatiaisomenalajikkeen, jonka tuore- tai varastosadon hyödyntämisen aika tuolloin on. Kotimaisen
Mistä luomutaimia? Taimipäivä SataVarMa-hanke Laitila/Kalanti
Mistä luomutaimia? Taimipäivä SataVarMa-hanke 30.1.2018 Laitila/Kalanti Sisältö Yleistä taimituotannosta Mansikan luomutaimiaineisto Luomutaimien saatavuus Lisätietoa Taimituotanto Taimituotantoa koskeva
Ruvenkestävät omenalajikkeet luomuun
Ruvenkestävät omenalajikkeet luomuun Sanna Kauppinen, MTT Mikkeli sanna.kauppinen@mtt.fi, 040 183 4845 Tutkittua tietoa luomusta -luentosarja 29.10.2013 Luomuinstituutti Orlovim This project is co-funded
Luomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry
Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Marraskuu 2017 Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa
Biokaasua liikenteeseen Hiilineutraali liikenne Joensuuhun sanoista tekoihin Jukka Metsälä Vice President, Traffic Gasum
Biokaasua liikenteeseen Hiilineutraali liikenne Joensuuhun sanoista tekoihin 4.2.2019 Jukka Metsälä Vice President, Traffic Gasum GASUM KEHITTÄÄ POHJOISMAISTA KAASUEKOSYSTEEMIÄ JA EDISTÄÄ KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ
Mitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa?
Mitä luomukalkkunan tuottaminen maksaa? Timo Karhula ja Jarkko Niemi MTT Taloustutkimus Johdanto Luomulihan tuotanto on Suomessa vähäistä Noin prosentti kaikesta tuotetusta lihasta, luomukalkkunaa vain
Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään. Miska Kuusela / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11.
Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11.2014 Helsingin Mylly Oy ammattitaitoa ja kokemusta jo vuosisatojen takaa perheyritys,
MARJAOSAAMISKESKUKSEN SYKSYN MARJA- JA OMENARETKI ITÄ-SUOMEEN 29. 30.9.2008 Yhteistyössä Savon ammatti- ja aikuisopisto Suonenjoen yksikkö
MATKARAPORTTI MARJAOSAAMISKESKUKSEN SYKSYN MARJA- JA OMENARETKI ITÄ-SUOMEEN 29. 30.9.2008 Yhteistyössä Savon ammatti- ja aikuisopisto Suonenjoen yksikkö OHJELMA 29.9.2008 Maanantai 7.00 Lähtö Savon ammatti-
Luomumallasohra. Luomumallasohrapäivä Malt makes difference
Luomumallasohra Luomumallasohrapäivä 6.3.2012 Luomuoluiden markkinaosuus 2012 n. 0,5 % Luomuolut 2020 Markkinaosuus 2 % Maltaan tarve 1 000 tonnia Mallasohran tarve 1 300 tonnia Viljeltävä määrä 2 000
Omenapuupuistoon istutettiin yhteensä 14 eri lajiketta. Jokaiselle kuukaudelle tuli oma nimikkolajikkeensa:
Vuonna 2001 valmistui kaikkien imatralaisten käyttöön Vuoksen kauniille rantamaille vanhan rautatiesillan kupeeseen Omenapuupuisto. Puistossa kasvaa lähes 300 omenapuuta - henkilökohtaisesti nimettynä
Opintomatka marjatiloille Hämeeseen ja Lepaan näyttelyyn
Raportti 1 (7) Opintomatka marjatiloille Hämeeseen ja Lepaan näyttelyyn ajankohta: 16.-17.8.2018 raportin laatijat: Sanni Hotti Leena Koponen Raija Kumpula Raportti 2 (7) Opintomatkan ohjelma: torstai
Luomuohjelman arviointi. Sari Rannanpää
Luomuohjelman arviointi Sari Rannanpää Luomuohjelman arviointi Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI & TK-Eval Kesä syyskuu 2018 Aineisto: dokumentti- ja tilastoaineisto, haastattelut (29), luomualan
Metsänomistajien näkemys luonnontuotteisiin perustuvista liiketoimintamahdollisuuksista
Metsänomistajien näkemys luonnontuotteisiin perustuvista liiketoimintamahdollisuuksista Veera Tahvanainen ja Mikko Kurttila Luonnontuotealan tutkimusseminaari, Ruka, Kuusamo 11.11.2015 Taustaa Luonnontuotteisiin
Luomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso
Luomuviljelyn talous Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 1.12.2009 Luonnonmukaisen tuotannon näkymät 1/2 Luomutuotteiden kysyntä on kasvanut kaikkialla Suomessa kulutus on tapahtunut muuta Eurooppaa
Tilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto
Tilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Tilakohtaiset tavoitteet ja valinnat: - miten panostan viljelyyn? - miten hyvä sato ja taloudellinen
PUUTA-hanke. Yrittäjätapaaminen ULLA LEHTINEN
PUUTA-hanke Yrittäjätapaaminen 04.11.2016 ULLA LEHTINEN Ulla.lehtinen@oulu.fi 4.11.2016 1 Markkinatutkimus: mitä selvitetty? Selvityksen tavoitteena on löytää vastaus seuraaviin kysymyksiin pohjautuen
YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat
YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat KOKO MAA (n=3668) Pohjois-Karjala (n=129) Joensuun seutu (n=57) Keski-Karjala (n=35) -8-7 -9-9 Pielisen Karjala (n=37) -3-2 -1 1 2 3 4
MOREENI - RASTIKANGAS Keskellä Suomen ekosysteemiä
MOREENI - RASTIKANGAS Keskellä Suomen ekosysteemiä Moreeni-Rastikangas Moreeni-Rastikangas on uuden ajan kasvava yritysalue Hämeenlinnan kaupunkiseudulla, Suomen kasvukäytävän keskipisteessä Tampere-Hämeenlinna-Helsinki
Siemenpakkaajan puheenvuoro
Siemenpakkaajan puheenvuoro Jukka Hollo, Tilasiemen Oy Sertifioidun luomusiemenen nykytilanne viljanviljelyssä Luomuviljelyssä käytettiin vuoden 2014 viljojen kylvöihin 2 300 tonnia sertifioitua luomusiementä,
Kilpailukykyä ja kestävyyttä luomulla
Kilpailukykyä ja kestävyyttä luomulla Toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry Twitter: @MarjaRiittaKott Pro Luomu ry Luomualan toimijoiden yhteistyöjärjestö, jonka tehtävänä on edistää luomun
246 YHTEISTÄ TUOTETTA
1/6 GTIN TUOTE KCM KSM PRISMA SM STOC HALVIN KALLEIN ERO 5410188009439 TROPICANA PURE PREMIUM MANDARIN MORNING,1 L 3,29 3,49 2,59 2,69 3,55 2,59 3,55 0,96 5022313184272 TROPICANA PURE PREMIUM OMENA,1 L
Luomu Etelä- Savossa Tietoa maakunnan luomusta
Luomu Etelä- Savossa 2015 Tietoa maakunnan luomusta Luomuviljelty peltoala Etelä- Savon luomuviljelty peltoala on kasvanut vuosi6ain vuosina 2011-2015 Vuonna 2015 Etelä- Savon luomuviljelty peltoala oli
Luomu Suomessa SISÄLLYS
Luomu Suomessa SISÄLLYS 1. Luomutilat v. 2012 2. Luomupeltoala v. 2012 3. Luomuviljelyn kehitys 2006-2012 4. Luomukasvintuotanto 5. Luomukotieläintilat 6. Luomukotieläintuotanto 7. Luomukeruu 8. Luomun
VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011
VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset
Kevätrypsin viljely. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso
Kevätrypsin viljely Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 30.11.2009 Rypsi kukassa Kuva Reijo Käki 2 2009 Reijo Käki Kevätrypsin viljely Luomurypsi Rypsi on elintarvikeöljyn ja eläinten valkuaisrehun
Lämmitysratkaisun muutoksesta kiinnostuneiden kartoitus Kontiolahdella 2009
Tiedonvälityshanke vuosille 2008-2009 Lämmitysratkaisun muutoksesta kiinnostuneiden kartoitus Kontiolahdella 2009 Juha Tuononen Biomas - hanke TAUSTA: A) Biomas -hankkeen tavoitteet Biomas hankkeen tavoitteena
Luomuliiketoiminnan kehittäminen. Hankesuunnittelun esittely (haut vasta aukeamassa) 18.3.2015 Hilkka Heikkilä Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Luomuliiketoiminnan kehittäminen Hankesuunnittelun esittely (haut vasta aukeamassa) 18.3.2015 Hilkka Heikkilä Jyväskylän ammattikorkeakoulu Miksi luomuliiketoimintaa pitää kehittää nyt? LUOMUMYÖNTEISYYS
Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua
Porkkanacocktail 1 annos 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Aamunavaus 1 annos ½ avokado 3 pientä tomaattia lohkottuna (poista puinen
YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat
YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA KOKO MAA (n=3630) 40 Pohjois-Karjala (n=124) 34 Joensuun seutu (n=55) 44 34 Pielisen Karjala (n=34) 18 0 10 20 30 40 50 60 Saldoluku (suurempi - pienempi)
Yritysyhteistyömalli HOK-Elannon kanssa!
Yritysyhteistyömalli HOK-Elannon kanssa Eero Antila Arttu Brade Elsa Nyrhinen Elsa Pekkarinen Iisa Rautiainen Johdanto Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan järjestämällä kurssilla Matematiikka ja
1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti 2.2.2010. www.pkky.fi/pko. Suvi Mutanen Kati Lappalainen
1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti Kalake r.y / Seikkailukasvatuspäivät Mikkeli www.pkky.fi/pko p Suvi Mutanen Kati Lappalainen 2 Seikkailukasvatus työhyvinvointia tukemassa? Työpajan ohjelma
Sadonkorjuuseminaari Sanna Kivelä, Viking Malt 6.10.2014. Malt makes difference
Sadonkorjuuseminaari Sanna Kivelä, Viking Malt 6.10.2014 Maltaan myynnin kannalta tilanne on hyvä Vientimarkkina vetää (Aasia, Afrikka) Pienpanimoiden globaali kasvu kasvattaa erikoismallaskysyntää Mallastamot
Pk-yritysbarometri. Alueraporttien 1/2003 yhteenveto. Suomen Yrittäjät
Pk-yritysbarometri Alueraporttien 1/2003 yhteenveto Suomen Yrittäjät Alueraporttien yhteenveto Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät oman yrityksen kannalta lähimmän vuoden aikana ovat koko maassa
Hedelmän- ja marjanviljely
Hedelmän- ja marjanviljely 1 Sisällysluettelo 1.Hedelmän- ja marjanviljely Suomessa 2. Hema-kasvien viljelyn edellytykset ilmasto maaperä katteet lannoitus istutus kastelu taudit ja tuholaiset lajikevalinta
Luomusika esiselvitys luomusiantuotannon aktivoimiseksi
Luomusika2020 - esiselvitys luomusiantuotannon aktivoimiseksi 7.6.2017 Luomulihan arvoketjupalaveri Kati Kastinen, ProAgria Liha Osaamiskeskus Taustaa 1) Luomusikatiloille tehdyn kyselyn tuloksista syötteitä
Apua suoramyynnin aloittamiseen -www.aitojamakuja.fi/suoramyynti
Apua suoramyynnin aloittamiseen -www.aitojamakuja.fi/suoramyynti Mutkat suoriksi ja suoramyymään 10.12. Johanna Mattila Aitoja makuja II Turun yliopiston Brahea-keskus Aitoja makuja II -hanke (2012-2014)
Les vins, cidres et spiritueux de France. Eric Bordelet
Les vins, cidres et spiritueux de France Eric Bordelet Cidre Poiré Eric Bordelet Calvados Charchigné Normandia Siideristä tuli hovikelpoinen Eric Bordelet on todellinen persoonallisuus. Hän pani päänsä
Omenatyöpajat. Kuva 1. Omenat tarjottiin tarjottimella. Arviointilomake suunniteltiin ala-asteikäisille soveltuvaksi (ns. hymynaama-asteikko).
Omenatyöpajat Helsingin yliopiston Viikin kampuksella, aistinvaraisen laatututkimuksen laboratoriossa järjestettiin lokamarraskuun vaihteessa omenatyöpajoja neljälle ala-asteen luokalle. Tavoitteena oli