PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanhallitus"

Transkriptio

1 SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 20. helmikuuta 2017 klo Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 35 Päijänteen rantaosayleiskaavan muuttaminen Kuntavaalien ulkomainonta Lämmöntoimitussopimuksen lunastushinnan muuttaminen Valokuituverkon rakentaminen Toritun ja Porasan alueille JHL:n oikaisuvaatimus kunnanjohtajan päätöksestä 2/ Viranhaltijapäätökset... 70

2 61 PÄIJÄNTEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Khall. 94 Tapio Peltomäki on pyytänyt Ramboll Oy:ltä tarjouksen kaava muutoksen laatimisesta koskien tiloja Vaimolahti ja Kalaranta Tilojen osalta on kaavoituksessa tapahtunut virhe, sillä kaavassa rakennuspaikka on osoitettu näille kahdelle eri tilalle. Tapio Peltomäki on esittänyt, että kunta osallistuisi kaavan laadintaan suorittaen puolet siitä aiheutuvista kustannuksista. MRL 76 puolestaan mahdollistaa sen, että yksityinen taho osallistuu yleiskaavan laadintaan 50 %:lla kustannuksista. Rambollin laatii kaavamuutoksen eurolla ja kunnanvaltuuston päättämä taksa kaavamuutosten käsittelystä 2000 euroa sisältäen kuulutuskustannukset. Kaavamuutoksesta aiheutuvat kulut ovat yhteensä siten euroa. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää osallistua selosteosassa mainitun kaavamuutoksen laadintaan eurolla ja hyväksyy kaavanlaatijaksi Ramboll Oy:n. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Khall. 107 Ramboll Oy on toimittanut kuntaan hyväksymiskäsittelyä varten päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä päivätyn kaavaluonnoksen, jotka on jaettu erillisenä liitteenä. Lisätiedot kaavaluonnoksesta: Markus Hytönen, puh , Lisätiedot asian hallinnollisen käsittelyn osalta: Hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää asettaa päivätyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavaluonnoksen yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi ja pyytää viranomaislausunnot. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

3 62 Khall. 148 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos pidettiin yleisesti nähtävillä Mielipiteitä niistä ei jätetty. Liitteenä 5 on jaettu kaavanlaatijan vastineet viranomaislausuntoihin. Erillisinä liitteinä on jaettu päivätyt kaavaehdotuskartta sekä kaavaseloste. Lisätiedot kaavaehdotuksesta: Markus Hytönen, puh , markus.hytonen@ramboll.fi Lisätiedot asian hallinnollisen käsittelyn osalta: Hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , kristiina.laakso@padasjoki.fi Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1. hyväksyä kaavanlaatijan vastineet viranomaislausuntoihin liitteen 5 mukaisina ja 2. asettaa päivätyn kaavaehdotuskartan sekä siihen liittyvän selosteen yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi ja pyytää viranomaislausunnot. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Khall. 35 Kaavaehdotus pidettiin yleisesti nähtävillä Ehdotuksesta ei jätetty muistutuksia. Liitteenä 1 ovat kaavanlaatijan vastineet viranomaislausuntoihin. Liitteenä 2 on päivätty kaavakartta ja liitteenä 3 siihen liittyvä seloste. Lisätiedot kaavaehdotuksesta: Markus Hytönen, puh , markus.hytonen@ramboll.fi Lisätiedot asian hallinnollisen käsittelyn osalta: Hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , kristiina.laakso@padasjoki.fi Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1. hyväksyä kaavanlaatijan vastineet viranomaislausuntoihin liitteen 1 mukaisina ja 2. esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Päijänteen rantaosayleiskaavan muuttamisen tilojen Vaimolahti

4 63 ja Kalaranta osalta päivätyn ehdotuksen mukaisena.

5 64 KUNTAVAALIEN ULKOMAINONTA Khall. 36 Kunnalla ei ole lakisääteisiä velvollisuuksia vaalimainonnan järjestämisessä. Kunnallinen vaalimainontakäytäntö on perustunut kuntien keskusjärjestöjen suositukseen ja sitä on noudatettu luvulta lähtien. Perusteena suositukselle on aikanaan ollut vaalimainonnan yhdenmukaistamisen tarve, kaupunki- ja maisemakuvalliset syyt sekä ympäristön siisteys. Vaalimainonnasta on muodostunut perinne, jolla voidaan katsoa olevan edelleen tiedotusarvoa. Kuntaliitto ei ole antanut suosituksia vaalimainospaikkojen maksullisuudesta. Kuntavaaleissa lähtökohtana voidaan kuitenkin pitää, että kunnan järjestämät vaalimainospaikat ovat ehdokkaita asettaneille tahoille maksuttomia. Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle ja niiden läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin. Mainoksen sijoittamiselle tarvitaan maanomistajan / haltijan suostumus. Kunta ei voi määrätä muiden kuin omistuksessaan ja hallinnassaan olevien alueiden vaalimainontapaikoista. Jos kunnan vaalimainoskehikkoja sijoitetaan myös yksityisille alueille, kunnan on saatava omistajan tai haltijan suostumus kehikkojen sijoittamiseen. Jos kunta ei käytä vaalimainoskehikkoja, sen tulisi kuitenkin määritellä vaalimainontapaikat hallitsemillaan alueilla. Kuntavaalien ulkomainonta suositellaan aloitettavaksi niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja määräämisvallassa, viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti kristiina.laakso@padasjoki.fi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, että 1. kuntavaalien vaalimainonta voidaan kunnan hallinnassa olevilla alueilla aloittaa , 2. mainoskehikot sijoitetaan kunnanviraston parkkipaikalle, 3. maksua mainonnasta kunnan pystyttämissä vaalimainostelineissä ei peritä, mutta ehdokkaita asettavien ryhmien tulee itse

6 65 vastata sekä mainosten kiinnittämisestä että niiden poistamisesta kyseisistä telineistä.

7 66 LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUKSEN LUNASTUSHINNAN MUUTTAMINEN Khall. 37 Padasjoen kunnan ja VAPO Oy:n välillä on allekirjoitettu lämmöntoimitussopimus, jossa lunastushinnasta on sovittu seuraavaa: Ostajalla on mahdollisuus lunastaa itselleen myyjän investoimat lämmöntuotantolaitteet sopimuskauden (15 vuotta) jälkeen. Lunastushinta on kymmenen vuoden jälkeen sopimuksen aloituspäivästä euroa ja sopimuskauden päättyessä euroa. Jos ostaja lunastaa laitteet kymmenen vuoden jälkeen, mutta ennen sopimuskauden päättymistä, interpoloidaan lunastushinta suoraviivaisesti sovituista summista lunastusajankohdan perusteella. Rahanarvon huomioon ottamiseksi sidotaan lunastushinnat 100 %:sti tukkuhintaindeksin 1995= 100 pistelukuun 10/2006 = 120,0. Lunastettaessa lämmöntuotantolaitteet päättyy solmittu lämmöntoimitus- ja vuokrasopimus automaattisesti. Lunastus sisältää myyjän hankkiman biolämpökeskuksen rakennukset ja laitteet. Osapuolten yhteisesti kirjallisesti sopimat laajennus- ja peruskorjausinvestoinnit lisätään edellä esitettyyn lunastushintaan hankinta-ajankohdasta lukien laskettuna 15 vuoden tasapoistoon perustuen ja kerrottuna tukkuhintaindeksin muutosta vastaavalla kertoimella. Muistio Padasjoen kunnan ja VAPO Oy:n pidetystä lämmöntoimituksen vuosipalaverista on liitteenä 4. VAPO Oy ehdottaa, että sopimuksen lunastusarvoon lisätään euroa hankinta-ajankohtana Investoinnit on eritelty muistion kohdassa 6. Lämpökeskuksen laajennus- ja tasonnostoinvestoinneista keskusteltiin ensimmäisen kerran pidetyssä vuosipalaverissä. Kokoukseen saapuvat VAPO Oy:n edustajina myyntijohtaja Mika Hillu sekä myyntipäällikkö Seppo Ojalammi. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti kristiina.laakso@padasjoki.fi.

8 67 Kunnanjohtaja: Päätösehdotus tehdään kokouksessa, kun VAPO Oy:n edustajia on kuultu.

9 68 VALOKUITUVERKON RAKENTAMINEN TORITUN JA PORASAN ALUEILLE Khall. 38 Valokuitutyöryhmä kokoontui Muistio työryhmän kokouksesta on liitteenä 5. Työryhmä päätti kokouksessaan tehdä kunnanhallitukselle seuraavan esityksen: Seuraavina uusina alueina ryhdytään rakentamaan valokuituverkkoa Toritun ja Porasan alueille. Kustannusarvio Toritun osalta on noin euroa ja Porasan osalta euroa. Tämän lisäksi tulisivat kiinteistöliittymistä, luvista yms. yhteensä noin euron kustannukset. Teleteknisten töiden suorittajan on täytettävä Soneran laatukriteerit. Kaivaustyön osuudesta pyydetään tarjoukset tarkemman suunnitelman valmistuttua. Myös koko aluetta koskeva kaiken kattava kokonaisurakka on mahdollinen. Valmistelu ja lisätiedot: kunnanjohtaja Heikki Jaakkola, puh , sähköposti Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy valokuitutyöryhmän esityksen.

10 69 JHL:N OIKAISUVAATIMUS KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖKSESTÄ 2 / 2017 Khall. 39 Hollolan JHL ry 527 / Padasjoen pääluottamusmies Kirsi Rantala on osoittanut kunnanhallitukselle liitteen 6 mukaisen oikaisuvaatimuksen kunnanjohtajan päätöksestä 2 / Päätös on jaettu erillisenä liitteenä. Kunnanjohtajan päätöksen pohjana olivat lähiesimiesten esitykset työajan pidennyksen toteuttamistavasta. Vapaa-aikavastaava Pauliina Koskela oli neuvotellut asiasta vapaa-aikatoimen työntekijöiden kanssa ennen esityksensä tekemistä. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti kristiina.laakso@padasjoki.fi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää oikaisuvaatimuksen johdosta seuraavaa: Kohdat 1 ja 5: Lisäys työaikaan osa-aikaisille tulee luonnollisesti olla prosentuaalinen osuus 30 minuutin pidennyksestä suhteutettuna viikkotyöaikaan. Tätä päätöksessä on tarkoitettu, mutta asia on ilmaistu puutteellisesti. Sen sijaan työajan pidennys otetaan käyttöön kaikkien työntekijöiden, myös osa-aikaisten osalta. Kohta 6, 7 ja 9: Vapaa-aikatoimen työntekijöistä JHL ry:n jäseniä ovat vain uimahallin työntekijät. Heistäkin vain pääluottamusmies Kirsi Rantala on ilmoittanut vastustavansa kunnanjohtajan päätöksessä mainittua järjestelyä. Uimahallin henkilöstöä lukuun ottamatta ovat muut vapaa-aikatoimen työntekijät sopineet käyttävänsä työajan pidennyksen kohdissa 7, 8 ja 9 mainituin tavoin. Uimahallin työntekijöille työajan pidennys lasketaan KVTES:n mukaiseksi säännölliseksi työajaksi ja se tulee suunnitella käytössä olevan työvuorolistan mukaiselle tasoittumisjaksolle.

11 70 VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET Khall. 40 Hallintojohtaja 1/ 2017 Litti2- hanke Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus merkitsee päätöksen tietoonsa saatetuksi.

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 20. helmikuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 35 Päijänteen rantaosayleiskaavan muuttaminen... 61 36 Kuntavaalien

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. syyskuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 34 Keulainmetsän / Keulainniemen rantakaavan muuttaminen... 76 35 Metsäsuunnitelman

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 23. toukokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 75 Micael Sjöbergin kirje kunnanhallitukselle... 145 76 Eron myöntäminen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 08. elokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 106 Kirkonkylän asemakaavan päivittäminen Kankaantien Koulukujan osalta...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17. kesäkuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 96 Sote-kiinteistöjen saneerausta suunnittelevan työryhmän perustaminen...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 10 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 23. toukokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 75 Micael Sjöbergin kirje kunnanhallitukselle... 145 76 Eron myöntäminen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 15. tammikuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 15 Kaavamuutos kiinteistöllä Kesäranta 576-404-3-130 ja Kesäranta II 576-404-3-158...

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 06. elokuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 103 Kunnanvaltuuston 25.6.2018 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 29. toukokuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 7 Kuntavaalien tulos Padasjoen kunnassa... 16 8 Päijänteen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 17/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 17/ Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 17/2017 154 Kunnanhallitus Aika Paikka 27.11.2017 klo 17:00-19:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/ Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/2017 76 Kunnanhallitus Aika Paikka 13.03.2017 klo 17:00-19:40 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 18. kesäkuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 97 Kirjanpidollisten taseyksiköiden aloittavat taseet... 168 98 Päijät-Hämeen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17.joulukuu 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 156 Luvan myöntäminen kiinteistöhoitajan toimen täyttämiseen... 260 157 Työsuojelupäällikön

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 07. marraskuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 139 Kirkonkylän asemakaavan päivittäminen Kankaantie Koulukujan osalta...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 02. lokakuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 144 Presidentinvaalien ulkomainonta... 246 145 Vuoden 2018 presidentinvaalien

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 6 /2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 19. joulukuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Ero luottamustehtävistä / Ilpo Pylvänen, uuden valtuutetun kutsuminen valtuustoon

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 29. toukokuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 7 Kuntavaalien tulos Padasjoen kunnassa... 16 8 Päijänteen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 06. maaliskuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 42 Rantakaavan laatiminen tilan Kauppila 576-414-2-14 alueella Tihjärvellä...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 4 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. syyskuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 34 Keulainmetsän / Keulainniemen rantakaavan muuttaminen... 76 35 Metsäsuunnitelman

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan

Lisätiedot

Järjestelytoimikunta VUODEN 2008 KUNNALLISVAALIEN ULKOMAINONTA 111/00.01/2008. JÄRJTMK 4 Vs. hallintojohtaja Riitta Lehtinen:

Järjestelytoimikunta VUODEN 2008 KUNNALLISVAALIEN ULKOMAINONTA 111/00.01/2008. JÄRJTMK 4 Vs. hallintojohtaja Riitta Lehtinen: Järjestelytoimikunta 4 17.06.2008 VUODEN 2008 KUNNALLISVAALIEN ULKOMAINONTA 111/00.01/2008 JÄRJTMK 4 Vs. hallintojohtaja Riitta Lehtinen: Vuoden 2008 kunnallisvaalit toteutetaan 26.10.2008. Ennakkoäänestysaika

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1. RANTA-ASEMAKAAVA JA MUUTOS / JOKILAN ALUE Kunnanhallitus 17.12.2007 ( 380): Vantaan kaupunki on toimittanut Lopen kunnalle 9.11.2007 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman koskien Jokilan ranta-asemakaavaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 8 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 8 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 8 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 01. huhtikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 49 Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Päijät-Hämeen jätelautakuntaan... 93 50

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 7 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 10. huhtikuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 55 Tuoterenkaan teollisuushallin myyminen... 98 56 Keulainmetsän /

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 04. maaliskuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 33 Väliaikaisen varajäsenen nimeäminen keskusvaalilautakuntaan... 59 34 Eduskuntavaalien

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 23. tammikuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 16 Päijänne-Leader ry:n seminaari- ja tutustumismatka Länsi- Vironmaalle

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Tiistai 23. huhtikuu 2019 klo 14.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 53 Kunnanvaltuuston 15.4.2019 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja täytäntöönpanokelpoisuuden

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/2011 1 (6) 633 Vaalimainonnan järjestäminen yleisillä alueilla HEL 2011-007787 T 10 01 01 04 HKR 2011-79 Päätös päätti, että vaalimainostelineet sijoitetaan ennen eduskunta-,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77 48 Ehdotus

Lisätiedot

53 Kokousajat alkaen Pöytäkirjojen nähtävilläpito alkaen Pöytäkirjojen tarkastaminen alkaen...

53 Kokousajat alkaen Pöytäkirjojen nähtävilläpito alkaen Pöytäkirjojen tarkastaminen alkaen... SISÄLLYSLUETTELO 9/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikkona 28.6.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat sivu nro 53 Kokousajat 1.6.2017 alkaen... 92 54 Pöytäkirjojen nähtävilläpito

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 07. elokuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 118 Keulainmetsän / Keulainniemen rantakaavan muuttaminen... 201 119 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 11 / 2015 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 11 / 2015 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 11 / 2015 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 25. toukokuuta 2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 84 Raulahden ranta-asemakaavan hyväksyminen... 177 85 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 9.2.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 22. elokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 111 Sijoitustoiminnan raportti 31.7.2016... 203 112 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina. Tekninen jaosto 35 12.04.2010 Tekninen jaosto 65 16.06.2010 Tekninen jaosto 82 08.09.2010 Kunnanhallitus 230 22.09.2010 Kunnanvaltuusto 39 10.11.2010 Kunnanhallitus 27 11.01.2011 Kunnanhallitus 252 19.12.2011

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kokousaika Maanantai 21. elokuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 129 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman laadintaohjeet...

Lisätiedot

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena.

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 79): Metsähallituksen ja Puolustusvoimien suorittamien harjoitusalueiden vaihdon myötä uusien maanvuokra-alueiden saaminen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17. syyskuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 111 Lyhytaikaisen lainan myöntäminen Arrakosken kyläyhdistys ry:lle... 191

Lisätiedot

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos.

Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden 61, 65, 67, 68 ja 255 asemakaavan muutos. Tekninen lautakunta 20 03.04.2014 Tekninen lautakunta 33 27.05.2014 Tekninen lautakunta 47 11.09.2014 Tekninen lautakunta 7 29.01.2015 Tekninen lautakunta 26 16.06.2015 Lapinlahden kirkonseudun kortteleiden

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Torstai 30. marraskuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 170 Kunnanvaltuuston 13.11.2017 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA 7.11.2018 KOKOUSAIKA Keskiviikko 7. marraskuuta 2018 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 15. huhtikuuta 2019 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 5 Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Päijät-Hämeen jätelautakuntaan...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 5 /2018 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU 5 /2018 Kunnanvaltuusto KOKOUSKUTSU 5 /2018 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 10. joulukuuta 2018 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat Vuoden 2019 talousarvio sekä toimintasuunnitelma vuosille 2019 2021 Padasjoen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 16 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 16 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 16 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 16. lokakuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 152 Eron myöntäminen Esa Kärhälle varavaltuutetun tehtävästä ja uuden varavaltuutetun

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta. 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu... 76

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta. 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu... 76 SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Tiistaina 16.5.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosalin kahvio Asiat sivu nro 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KH 26.2.2018 Liite 27 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 29 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja

Lisätiedot

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa. Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014

Lisätiedot

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ):

Khall Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallitus 60 28.02.2017 KUNTAVAALIT 9.4.2017 441/0/06/062/2016 Khall 28.02.2017 60 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kuntaliitto lähettänyt kuntiin19.10.2016 yleiskirjeen 12/2016

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 02. lokakuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 144 Presidentinvaalien ulkomainonta... 246 145 Vuoden 2018 presidentinvaalien

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 02. syyskuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 119 Lausunto palvelusopimusasetuksen soveltamisesta ja joukkoliikenteen järjestämistavasta

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano Kaavoitustoimikunta 9 11.03.2013 Kaavoitustoimikunta 30 09.09.2013 Kunnanhallitus 241 07.10.2013 Kunnanhallitus 321 16.12.2013 Kunnanvaltuusto 1 28.01.2014 Kaavoitustoimikunta 8 25.03.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA 26.9.2018 KOKOUSAIKA Keskiviikko 26. syyskuuta 2018 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 21 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA. Keskiviikkona klo

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 21 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA. Keskiviikkona klo KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 21 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikkona 23.10.2013 klo 18.00 19.35

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 07. toukokuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 73 Leimikkotarjoukset... 131 74 Perehdyttämisohjelman hyväksyminen... 132

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen.

Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen. Kaupunginhallitus 454 12.12.2016 Vuoden 2017 kuntavaalien vaaliviranomaiset ja ulkomainonta 464/01.015/2016 KH 12.12.2016 454 Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 9.4.2017. En nak ko ää nes tys toi mi te

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 16 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 16 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 16 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 24. kesäkuuta 2019 klo 16.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 106 Selvityspyyntö / Timo Maaranen... 191 107 Lainvoimaista rakennuslupapäätöstä

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 11 / 2014 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 11 / 2014 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 11 / 2014 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 16. kesäkuuta 2014 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 97 Aholan ranta-asemakaavan laatiminen... 216 98 Lausunnon antaminen

Lisätiedot

Tuomas Keskitalo j,saapui klo Elli-Maria Kultima Janne Näkkäläjärvi Antti Tonteri. Seppo Alatörmänen

Tuomas Keskitalo j,saapui klo Elli-Maria Kultima Janne Näkkäläjärvi Antti Tonteri. Seppo Alatörmänen ENONTEKIÖN KUNTA Kunnanhallitus PÖYTÄKIRJA Kokousaika Tiistai 7.10.2014 klo 11.00-11.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Jaakko Alamattila I vpj Birgitta

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy 710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2011 Kunnanhallitus

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2011 Kunnanhallitus KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2011 Kunnanhallitus 23.03.2011 Aika Keskiviikko 23.3.2011 klo 15.30 - Paikka Kunnanhallituksen huone. Asiat nro Liite nro 108 51-52 Äkäslompolon asemakaavan muutosehdotus koskien

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 17.11.2014 kello 18.00-18.20 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 162-AK1603 MYNÄMÄEN KUNTA RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 05. elokuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 117 Eronpyyntö luottamustehtävästä / Lauri Suomaa sekä käräjäoikeuden lautamiehen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 9 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Tiistai 23. huhtikuu 2019 klo 14.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 53 Kunnanvaltuuston 15.4.2019 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja täytäntöönpanokelpoisuuden

Lisätiedot

14 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 14 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

14 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 14 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 4/2019 Kuntakehitysjaosto KOKOUSAIKA torstai 12.9.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pornaisten kunnanvirasto, Kirkkotie 176, hallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Kemiön kunnantoimisto 10. huhtikuuta 2015

Kemiön kunnantoimisto 10. huhtikuuta 2015 3/2015 KUTSU LISÄLISTA Käännös/översättning 1 Kokousaika Tiistai 31. maaliskuuta 2015 klo 16.00 Kokouspaikka Kemiön kunnantoimisto Päättäjät Muut Asiat Allekirjoitus Martti Murto Brita Drugge Hanna Backman

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 245 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

Lausunto hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä 10.12.2012 64 tehtyihin valituksiin / Ruotsalaisen rantaosayleiskaava

Lausunto hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä 10.12.2012 64 tehtyihin valituksiin / Ruotsalaisen rantaosayleiskaava Kunnanhallitus 113 16.05.2011 Kunnanhallitus 189 05.09.2011 Kunnanhallitus 202 12.09.2011 Kunnanhallitus 272 03.12.2012 Valtuusto 64 10.12.2012 Kunnanhallitus 155 03.06.2013 Lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Maanantai 9.10.2017 klo 17- Puumilan Taitotalo Ala-Katara Severi Alkkiomäki

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17. kesäkuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 96 Sote-kiinteistöjen saneerausta suunnittelevan työryhmän perustaminen...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 156-RAK1404 SAUVON KUNTA SORAHARJUN RANTA-ASEMAKAAVA Koskee tiloja: 738-411-1-11, SORAHARJU 738-478-1-10, SORALAAKSO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.10.2014 / 27.1.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot