Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 1207/2002 vp Ikäihmisille oma neuvola Eduskunnan puhemiehelle Väestön ikääntyminen muuttaa monella tapaa länsimaisia yhteiskuntia lähivuosikymmeninä. Väestön ikääntyminen tulee ottaa huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja toiminnassa, ja se lisää haasteita vanhusten terveydenhuollon ja palvelujen järjestämiseen. Ikäihmiset ovat rakentaneet maamme yhdeksi maailman vauraimmista yhteiskunnista. He ovat eläkkeensä, palvelunsa ja huolenpitonsa ansainneet. Ikäihmisten itsenäistä selviytymistä omassa kodissa tuetaan valtion ja kuntien strategioissa ja osin käytännöissäkin, mutta jatkossa tarvitaan uusia keinoja. Tavoitteena tulee olla entistä terveempi ja pitkäikäisempi vanhusväestö, joka tarvitsee laitoshoitoa nykyistä myöhemmässä vaiheessa. Ikäihmisten terveyttä ja toimintakykyä voidaan parantaa ja sairauksia ehkäistä säännöllisellä seurannalla ja neuvonnalla. Mallia voitaisiin ottaa äitiys- ja lastenneuvoloiden toiminnasta. Tärkeää olisi järjestää ikäihmisten neuvolatoiminta koko maahan. Terveydenhoitajan puheilla voisi käydä maksutta ilman, että kokee itsensä sairaaksi. Omalla terveydenhoitajalla olisi mahdollisuus tukea kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti ikäihmisen hyvinvointia ja selviytymistä. Säännönmukaiset käynnit mahdollistaisivat terveydentilan tehokkaan seurannan ja kuntoutukseen ohjauksen. Ikäihminen saisi itseään askarruttaviin kysymyksiin vastauksia mm. ravinnosta, kunnon ylläpidosta, lääkkeistä, terveydentilasta ja pitkäaikaissairauksista. Neuvolakäynnit vähentäisivät tarvetta lääkärissäkäyntiin ja antaisivat mahdollisuuden kiireettömään vuorovaikutukseen terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Ikäihmisen neuvolatoiminnan aloittamisessa ei olisi kyse suurista uusista investoinneista, vaan olemassa olevien voimavarojen ja työnjakojen kehittämisestä. Ikäihmisten neuvolatoiminnan järjestämiseksi olisi perusteltua aloittaa kokeilu useissa kunnissa eri puolilla maata. Kokeiluvaiheessa valtiovallan ja sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimuslaitosten vankka tuki olisi tarpeen. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä mieltä hallitus on ikäihmisten neuvolatoiminnan aloittamisesta ja mihin toimenpiteisiin valtiovallan ja kuntien on neuvolatoiminnan järjestämiseksi syytä ryhtyä? Helsingissä 10 päivänä helmikuuta 2003 Kimmo Kiljunen /sd Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Kimmo Kiljusen /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1207/2002 vp: Mitä mieltä hallitus on ikäihmisten neuvolatoiminnan aloittamisesta ja mihin toimenpiteisiin valtiovallan ja kuntien on neuvolatoiminnan järjestämiseksi syytä ryhtyä? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Väestöennusteiden mukaan Suomessa on yli 75- vuotiaita vuonna 2030 noin henkeä enemmän kuin nykyisin. Vuonna 2030 vanhusten osuus huoltosuhteesta on yli 60 prosenttia. Terveydenhuollon rahoituksen riittävyyden turvaamiseksi tulevaisuudessa on erittäin tärkeää, että väestön terveys ja toimintakyky säilyvät hyvinä mahdollisimman korkeaan ikään. Kaikki kotona selviytymistä tukevat palvelut ovat ikääntyneille suunnattavien palvelujen keskeisiä kehittämiskohteita. Palvelujen laadun kehittäminen ja ikääntyvien kotona selviytymisen tukeminen sisältyvät keskeisinä tavoitteina valtioneuvoston hyväksymään Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelmaan vuosille Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto antoivat toukokuussa 2001 kunnille yhteisen suosituksen ikääntyvien hoidon ja palvelujen laadun kehittämisestä. Siinä suositellaan kunnille oman vanhuspoliittisen strategian laadintaa, jonka konkreettisena osana on palvelujen kehittämissuunnitelma. Sosiaali- ja terveysministeriön ja Suomen Kuntaliiton yhteistyönä Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus julkaisi elokuussa 2002 ikäihmisten hoito- ja palvelusuunnitelman laatimisen oppaan, joka sisältää ehkäisevän työn periaatteet. Ehkäisevistä kotikäynneistä on esimerkiksi Tanskassa pitkä kokemus, jonka mukaan tällä tavoin tavoitetaan mm. sosiaalisesti eristäytyneitä ja kriisitilanteissa eläviä vanhuksia. Vanhuksille suunnattuja ehkäiseviä kotikäyntejä on kokeiltu Suomessa noin 40 kunnassa. Suomen Kuntaliitto aloitti sosiaali- ja terveysministeriön taloudellisen tuen turvin vuonna 2001 "Ehkäisevät kotikäynnit vanhuksille" -projektin vuonna Ehkäisevän kotikäynnin yhteydessä ikääntyneen kotona selviytyminen kartoitetaan ja hänelle annetaan neuvontaa ja ohjausta sekä tarvittaessa laaditaan palvelusuunnitelma. Raha-automaattiyhdistyksen tuella toteutetaan vuonna 2003 Kuntoutuksen edistämisyhdistyksen hanketta ikäihmisten kuntoutusneuvolatoiminnan kehittämiseksi. Hankkeen tavoitteena on luoda jokaiseen kuntaan ikäihmisten kuntoutusneuvola, jonka tehtävänä on parantaa ja ylläpitää ikäihmisten ja ikääntyvien vammaisten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Kunnissa laadittavat palvelujen kehittämissuunnitelmat osana kunnan vanhuspoliittista strategiaa antavat kunnille hyvät mahdollisuudet kunkin kunnan oman ikääntyvän väestön tarpeiden mukaisten palvelujen kehittämiseen. Palvelumuotona edistyneimmäksi työkaluksi on noussut moniammatillisessa yhteistyössä tehtävä yksilöllinen ikääntyneiden henkilöiden palvelutarpeen kartoitus ja kotona selviytymistä tukeva neuvonta- ja ohjaustyö sekä tarvittaessa laaditta- 2

3 Ministerin vastaus KK 1207/2002 vp Kimmo Kiljunen /sd va hoito- ja palvelusuunnitelma säännöllisine seurantoineen. Ikäihmisten neuvolatoiminta, ikääntyneiden kuntoutusneuvolatoiminta, ehkäisevät kotikäynnit ja palveluohjaustoiminta ovat esimerkkejä siitä monimuotoisuudesta, jolla palveluja kehitetään. Idea hyvästä tilanteen arvioimisesta ja ikääntyneen henkilön kanssa yhdessä laaditusta säännöllisesti seurattavasta suunnitelmasta sisältyy näihin kaikkiin. Ikääntyneiden palveluille on tärkeää, että ne ovat helposti saatavilla. Henkilön tulee helpolla tavalla päästä keskustelemaan vointinsa ja selviytymisensä kannalta tärkeistä asioista tutun henkilön kanssa. Ikääntyneiden selviytymisen tukemiseksi vaaditaan lisäksi, että kunnan sosiaali- ja terveystoimella on aktiivinen rooli vanhusten selviytymistä edistävien palvelujen tarjoajana, jotta tavoitetaan myös ne vanhukset, jotka eivät omatoimisesti osaa hakea tarvitsemiaan palveluja. Sosiaali- ja terveysministeriön näkemyksen mukaan kuntien tulee vanhustenpalvelujensa kehittämiseksi laatia palvelujensa kehittämissuunnitelmat, joihin on kirjattu kunnassa käytettävät ikäihmisten kotona selviytymistä tukevat toimintamallit. Hyvään toimintaan liittyvää palvelua, jossa vanhuksen on helppo ottaa yhteys terveydenhoitajaan jonkun tilanteen yllättäessä ja myös käydä säännöllisesti tapaamassa tuttua terveydenhoitajaa oman yksilöllisesti laaditun palvelusuunnitelman mukaisesti, voidaan kunnassa kutsua ikäihmisen neuvolaksi. Vanhusten ehkäisevät palvelut ovat perinteistä terveydenhoitajan neuvolavastaanottoa selkeästi laajempi käsite. Tämä toiminta on sosiaali- ja terveydenhuollon moniammatillista yhteistyötä, jossa ovat mukana myös kunnan muut toimijat, kuten paloturvallisuutta ja tapaturmien ehkäisytyötä tekevät viranomaiset. Valtiovalta tukee tavoite- ja toimintaohjelman ja Suomen Kuntaliiton kanssa yhdessä annettujen ikääntyvien hoidon ja palvelujen laadun kehittämisen laatusuositusten kautta kuntia vanhuspoliittisten strategioiden ja niihin liittyvien palvelujen kehittämissuunnitelmien laadinnassa ja toimeenpanossa. Tämä tapahtuu erinäisten julkisin varoin toteutettavien kehittämisprojektien ja koulutuksen kautta. Kunnat voivat kehittämistyönsä tueksi hakea rahoitusta esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankejärjestelmän kautta. Valtiovallan ja kuntien on vanhusten neuvolatoiminnan ja muiden vastaavien huolelliseen tarpeen arviointiin ja suunnitelmallisuuteen perustuvien vanhusten ennaltaehkäisevien palvelujen kehittämiseksi jatkettava sitä ikääntyneiden henkilöiden palvelujen laadun systemaattista kehittämistä, joka on käynnistetty Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelman vuosille mukaisesti, esimerkiksi niin, että jokaiselle yli 75-vuotiaalle tarjotaan mahdollisuus päästä "ehkäisevien kotikäyntien" piiriin. Helsingissä 3 päivänä maaliskuuta 2003 Peruspalveluministeri Eva Biaudet 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Kimmo Kiljunen /sd undertecknade skriftliga spörsmål SS 1207/2002 rd: Vad anser regeringen om införandet av en rådgivningsverksamhet för äldre personer och vilka åtgärder borde statsmakten och kommunerna vidta för att ordna rådgivningsverksamheten? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Enligt befolkningsprognoserna kommer det år 2030 att finnas ca fler personer som är över 75-år än nu. Åldringarnas andel av försörjningsförhållandet år 2030 uppgår till 60 procent. För att en tillräcklig finansiering av hälso- och sjukvården skall kunna garanteras är det i framtiden mycket viktigt att befolkningen har en god hälsa och en bra funktionsförmåga fram till en så hög ålder som möjligt. Alla sådana tjänster som stöder en persons förmåga att klara sig själv i hemmet är centrala utvecklingsobjekt när det gäller tjänster som riktas till äldre personer. Utvecklandet av tjänsternas kvalitet och stödjandet av äldre personers förmåga att klara sig själva i hemmet är två centrala mål i det av statsrådet godkända mål- och verksamhetsprogrammet för social- och hälsovården I maj 2001 gav social- och hälsovårdsministeriet och Finlands Kommunförbund kommunerna en gemensam kvalitetsrekommendation om utvecklandet av vård och tjänster för äldre personer. I den rekommenderas kommunerna att göra upp en egen äldrepolitisk strategi, där en plan för utvecklande av tjänsterna ingår som en konkret del. I ett samarbete mellan social- och hälsovårdsministeriet och Finlands Kommunförbund publicerade forsknings- och utvecklingscentralen för social- och hälsovården i augusti 2002 en handbok om hur man gör upp en vård- och serviceplan för äldre personer. Handboken innehåller principer för förebyggande arbete. Till exempel i Danmark har man lång erfarenhet av hembesök i förebyggande syfte. Där har man kunnat konstatera att man genom denna metod når bl.a. åldringar som är socialt isolerade och lever i krissituationer. Förebyggande hembesök hos äldre personer har testats i omkring 40 kommuner i Finland. Med ekonomiskt stöd från social- och hälsovårdsministeriet startade Finlands Kommunförbund projektet "Förebyggande hembesök hos äldre" år I samband med hembesöken i förebyggande syfte kartläggs en äldre persons möjlighet att klara sig i hemmet och han eller hon får råd och handledning och vid behov gör man upp en serviceplan. Med stöd från Penningautomatföreningen genomför föreningen Kuntoutuksen edistämisyhdistys år 2003 ett projekt för att utveckla verksamheten med rehabiliteringsrådgivning för äldre personer. Målet med projektet är att i varje kommun ordna rehabiliteringsrådgivning för äldre personer i syfte att förbättra och upprätthålla den fysiska, psykiska och sociala funktionsförmågan hos åldringar och äldre handikappade. Som en del av kommunens äldrepolitiska strategi innebär de utvecklingsplaner som skall utarbetas i kommunerna goda möjligheter för kommunen att utveckla just de tjänster som kommunens egen åldrande befolkning är i behov av. De mest framgångsrika arbetsredskapen när det gäl- 4

5 Ministerns svar KK 1207/2002 vp Kimmo Kiljunen /sd ler denna service har varit den kartläggning av äldre personers servicebehov som görs i samarbete mellan olika yrkesgrupper och den rådgivning och handledning som stöder förmågan att klara sig i hemmet samt den vård- och serviceplan som utarbetas vid behov inklusive regelbunden uppföljning. Rådgivningsverksamhet för äldre personer, rehabiliteringsrådgivning för äldre personer, hembesök i förebyggande syfte och handledning i servicefrågor är exempel på hur mångsidigt servicen utvecklas. I alla dessa tjänster ingår dels idén om en god bedömning av situationen, dels en tillsammans med personen i fråga uppgjord plan som regelbundet följs upp. Det är viktigt att tjänsterna för äldre personer är lätt tillgängliga. Personen i fråga skall enkelt kunna få möjlighet att med en bekant person diskutera frågor som är viktiga med tanke på hälsotillståndet och förmågan att klara sig själv. För att stöda äldre personers förmåga att klara sig själva krävs dessutom att den kommunala social- och hälsovården har en aktiv roll som den som erbjuder de tjänster som främjar åldringars förmåga att klara sig själva. På så sätt når man också de åldringar som inte på eget initiativ kan skaffa de tjänster de behöver. För att utveckla servicen för åldringar skall kommunerna enligt social- och hälsovårdsministeriets uppfattning göra upp utvecklingsplaner för sina tjänster, där det anges hurudana verksamhetsmodeller kommunen kommer att använda när det gäller att stöda äldre människor så att de klarar sig i hemmet. Rådgivning för äldre kan man inom kommunen kalla sådan kvalitativt god service där åldringen lätt kan ta kontakt med en hälsovårdare om det plötsligt händer något och också regelbundet besöka en bekant hälsovårdare enligt sin egen individuellt uppgjorda serviceplan. Förebyggande service för åldringar är ett betydligt vidare begrepp än en hälsovårdares traditionella rådgivningsmottagning. Denna verksamhet är ett samarbete mellan olika yrkesgrupper inom social- och hälsovården där också andra aktörer inom kommunen deltar, såsom de myndigheter som sköter brandsäkerhet och förebyggande av olyckor. Genom mål- och verksamhetsprogrammet och den kvalitetsrekommendation som givits i samråd med Finlands Kommunförbund i syfte att utveckla kvaliteten på vården och servicen för äldre personer stöder statsmakten kommunerna när det gäller att utarbeta och genomföra de äldrepolitiska strategierna och utvecklingsplanerna för de tjänster som hänför sig till dessa. Detta sker genom utvecklingsprojekt som genomförs med allmänna medel och genom utbildning. Kommunerna kan som stöd för sitt utvecklingsarbete ansöka om finansiering t.ex. genom systemet för utvecklingsprojekt inom social- och hälsovården. För att utveckla rådgivningsverksamheten för åldringar och andra sådana motsvarande förebyggande tjänster för åldringar som grundar sig på noggrann behovsbedömning och målmedvetenhet bör statsmakten och kommunerna fortsätta det systematiska utvecklande av kvaliteten hos tjänster för äldre personer som har inletts i enlighet med mål- och verksamhetsprogrammet för social- och hälsovården Helsingfors den 3 mars 2003 Omsorgsminister Eva Biaudet 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 856/2001 vp Sosiaalityöntekijöiden työuupumus ja heikentyneet työolot Eduskunnan puhemiehelle Sosiaalityöntekijöiden työuupumus on kasvaneen työmäärän ja työolojen huononemisen myötä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2001 vp Vanhusten ravitsemustilanne Eduskunnan puhemiehelle Vaikka hyvinvointi maassamme on lisääntynyt kasvaneen kansantulon myötä, ovat vanhustenhoidon heikko taso ja ongelmat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 651/2013 vp Laitoshoidossa olevien muistisairaiden vanhusten liikuntamahdollisuudet ja turvallisuuden parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on lähes 130 000 muistisairasta ja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1224/2002 vp Kittilän kunnan terveyskeskuksen ja vuodeosaston saneeraus Eduskunnan puhemiehelle Kittilän kunnan terveyskeskus ja sen vuodeosasto ovat siinä kunnossa, että ne vaativat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2008 vp Tehostetun palveluasumisen kriteeristön laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Vuodesta 1995 lähtien palveluasumisen asiakasmäärä on kasvanut 63 prosenttia. Vuonna 1994 asukkailta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 466/2012 vp Ikäihmisten mielenterveysongelmien hoitaminen Eduskunnan puhemiehelle Ikäihmisten itsemurhaluvut ovat huolestuttavan korkeat. Kun muiden väestöryhmien itsemurhaluvut ovat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 4/2013 vp Liikunnan, oikea-aikaisen kuntoutuksen ja kuntouttavan työotteen sisällyttäminen vanhuspalvelulain seurantakriteereihin Eduskunnan puhemiehelle Liikunta on tärkeää kaikenikäisille,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 380/2012 vp Kuulovammaisten palveluiden turvaaminen kuntien takaisinsoittopalvelussa Eduskunnan puhemiehelle Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollossa on siirrytty tai ollaan siirtymässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen kehittäminen ja haasteita De äldres service utveckling och utmaningar

Ikäihmisten palvelujen kehittäminen ja haasteita De äldres service utveckling och utmaningar Ikäihmisten palvelujen kehittäminen ja haasteita De äldres service utveckling och utmaningar Pia Vähäkangas, TtT, Pohjanmaan I&O muutosagentti, förändringsagent i Österbotten 13.11.2018 Pia Vähäkangas,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 928/2005 vp Kouluterveydenhuollon palveluiden saatavuus Eduskunnan puhemiehelle Hyvällä ja kattavalla kouluterveydenhuollolla on todistetusti suuri merkitys lasten ja nuorten terveen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2007 vp Suuhygienistien antaman hoidon korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Nykytilanteessa hammaslääkäreitä ei ole tarpeeksi. Hoitotakuun toteutumisen vuoksi olisi järkevää, jos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2007 vp Ikäihmisten palvelujen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Ikäihmisten palvelujen tarve kasvaa merkittävästi tulevina vuosina. Helsingin Eläkeläisjärjestöt ry on kansanedustajille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 690/2006 vp Kuntien vastuu erikoissairaanhoidon järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Kansanterveyslaissa ja erikoissairaanhoitolaissa on terveydenhuollon järjestäminen säädetty kuntien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 931/2005 vp Avoimen varhaiskasvatustoiminnan edistäminen Eduskunnan puhemiehelle Palveluiden järjestäminen on monille kunnille vaikeaa taloudellisten resurssien puuttuessa. Tämä johtaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 408/2007 vp Perusterveydenhuoltoon liittyvät sosiaalitoimen tehtävät Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan säätämän kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan lain (169/2007) 2 luvun

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 79/2001 vp Kardiologien lisääminen maassamme Eduskunnan puhemiehelle Kardiologian erikoislääkärien määrä Suomessa on asukaslukuun suhteutettuna pienempi kuin missään muussa Euroopan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 493/2012 vp Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kotikaupungissani Vantaalla, niin kuin monessa muussakin kunnassa ja kaupungissa kautta maan,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 109/2003 vp Seniorineuvolatoiminnan käynnistäminen Eduskunnan puhemiehelle On jo tiedostettu tosiasia, että suomalainen väestö ikääntyy nopeasti ja että muutaman vuosikymmenen päästä

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 699/2001 vp Elatusavun määrään ja huoltajuuteen liittyvät ongelmat Eduskunnan puhemiehelle Laissa lapsen elatuksesta todetaan sen 4 pykälässä, että "Lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi

Lisätiedot

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1364/2001 vp Norjassa työssä käyvien verotus Eduskunnan puhemiehelle Pohjoismaisen verosopimuksen perusteella verotetaan niitä suomalaisia, jotka työskentelevät Norjassa mutta asuvat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 572/2013 vp Yli 65-vuotiaiden kuntoutukseen pääsy Eduskunnan puhemiehelle Kuntoutuksen tarkoituksena on tukea kuntoutujaa parantamaan tai ylläpitämään toimintakykyä sekä tukea kuntoutujan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 863/2010 vp Tukiopetuksen kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetuksen tarve kouluissa on lisääntynyt huolestuttavasti. Erityisopetusta tarvitsevat oppilaat pyritään yhä useammin

Lisätiedot