Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Keski-Pohjanmaan toimintasuunnitelma/muutosagentti
|
|
- Aimo Korhonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Keski-Pohjanmaan toimintasuunnitelma/muutosagentti Asiakas keskiöön osaaminen ja voimavarat käyttöön Liisa Ahonen muutosagentti
2 1. Tavoitteet Keski-Pohjanmaan I&O-hankkeen päätavoitteet yhteensovitetaan Soiten Hoidon ja hoivan toimialueen strategisiin tavoitteisiin ja toimialueen toiminta- ja laadunhallintasuunnitelmaan. Hoidon ja hoivan palvelut tuotetaan yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan laadukkaasti ja asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Palvelut tukevat itsenäistä selviytymistä, osallisuutta ja toimintakykyä. Tavoitteena on, että asiakas voi asua turvallisessa ja esteettömässä omassa kodissaan tukipalveluiden ja kotihoidon turvin niin pitkään kuin se on inhimillisesti ja resurssien mukaan mahdollista. Jokaisessa Hoidon ja hoivan yksikössä annettava hoito ja palvelu perustuvat yksilölliseen, voimavaralähtöiseen hoito-, kuntoutus- ja palvelusuunnitelmaan asiakkaan/potilaan tarpeiden mukaisesti. Asiakkaan kuntoutuessa hänellä tulee olla mahdollisuus siirtyä kevyempien palveluiden piiriin. Hoidon ja hoivan toiminta perustuu lakinormien lisäksi laatusuositukseen hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi sekä kansallisiin omaishoidon kehittämisohjelmaan, ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaan sekä kansalliseen muistiohjelmaan. Päätavoitteena on Toimiva integroitu ikäihmisten palvelujärjestelmä, jonka keskiössä on asiakas. Vahvana yhteisenä alatavoitteena on palvelurakenteen keventäminen. Toimintamalli perustuu hyväksyttyyn Soiten hyvinvointipalvelujen järjestämissuunnitelman strategisiin periaatteisiin, joissa pääpaino on ennakoivissa palveluissa. Alla olevassa kuviossa on palvelujen järjestämisen yhteiset periaatteet. S o t e i n t e g r a a t i o Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Ennalta ehkäisy ja varhainen tuki Asiakaslähtöiset palvelut Omahoito - Sähköiset palvelut - Itsehoito ja omaseuranta - Läheiset - Vertaistuki Lähiosaaminen - kotiympäristö - lähellä kotia - matala kynnys Henkilöstön osaaminen Erityisosaaminen -tuki lähiosaamiselle -keskitetyt palvelut Vaativa erityisosaaminen Johtaminen / Kehittäminen Kuvio1. Soiten palvelujen järjestämisen strategiset periaatteet Muutosagentin työn tuloksena on kirjallinen ja alueen toimijoiden hyväksymä toimintasuunnitelma iäkkäiden elämisen ja palvelujen yhdistämisestä maakunnassa (VaPL 980/2012, 5 ). 2
3 2. Alatavoitteet / keinot Kaikki kehittämistyö tehdään monialaisessa yhteistyössä Soiten hoivan ja hoidon esimiesten ja henkilöstön kanssa, jolloin kehittämistyön tavoitteet sisältyvät Hoidon ja hoivan toimialueen strategiaan ja kehittämistyön tulokset otetaan esimiesten johdolla välittömästi osaksi arjen työtä. Alatavoitteesta riippuen kehittämistyössä on mukana muita toimialueita ja järjestöjen edustajia. Hoidon ja hoivan johtoryhmä toimii osaltaan kärkihankkeen ohjausryhmänä. Muutosagentin kehittämistyön kohteeksi ovat valittu erityisesti alla olevat teemat. Muutosagentin toiminta ajoittuu vuosille Alatavoite Asiakkaan toimintakykyisyyden vahvistaminen Omais- ja perhehoitokeskustoiminnan kehittäminen Geriatrisen osaamiskeskuksen kehittäminen Osallisuuden vahvistaminen Senioriasuminen Digitalisaation hyödyntäminen Dialogisen toimintakulttuurin ja osaamisen vahvistaminen yhteistyössä LAPE muutosohjelman kanssa Toimepiteet Omaehtoinen toimintakyvyn ylläpito. Monialaisella yhteistyöllä kunnan toimialojen, järjestöjen, seurakuntien ym. toimijoiden kanssa terveyttä ja hyvinvointia ikäihmisille Kuntoutumista edistävä kotihoito Kuntoutumista edistävä intervallihoito Tehostettu kotikuntoutuminen kuntoutumissuunnitelmat ja niiden arviointi Kaikenikäisten omais- ja perhehoitokeskuksen toimintamallin luominen Omais- ja perhehoitajien valmennusmalli Hyvinvointi- ja terveystarkastusten malli Omais- ja perhehoitajien ja hoidettavien kuntoutumisen toimintamalli Päivätoiminta Omais- ja perhehoitajien työn tukeminen (tukitiimi, sijaistukset, vertaistapaamiset, työnohjaus, seuranta ja arviointi) Muistipoliklinikkatoiminta Matalan kynnyksen terveyspisteiden toiminta Muistiasiakkaan varhaiskuntoutus Kuntakierrokset Ikääntyneiden asiakasraatitoiminnan aloittaminen Ikääntyneiden kuuleminen Henkilöstön osallistuminen kehittämiseen Senioriasumispaikkojen lisääminen Toimintamallin vakiinnuttaminen ja jalkauttaminen koko alueelle Verkkohoitajatoiminta, esim. videovälitteiset asiakaskäynnit, ryhmätoiminnot Erityisosaamisen konsultaatiot, esim. geriatria, palliatiivinen hoito Palvelujen piirissä oleville asiakkaille etälääkäripalvelu 24/7 Hankeyhteistyö yliopistokeskuksen ja Centrian kanssa Dialogisten työmenetelmien hyödyntäminen asiakastyössä ja työyhteisöjen kehittämisessä, esim. ennakointidialogit ja hyvien käytäntöjen dialogit Monialaisen verkostotyön hyödyntäminen Henkilöstön osaamisen lisääminen 3
4 verkostokonsulttikoulutus Kehittämistyö tehdään yhteistyössä Soiten henkilöstön kanssa ja sitä arvioidaan organisaation käytössä olevilla arviointimittareilla. Kts luku 4. Juurruttamisen peruslähtökohta on, että kehittämistyössä ovat mukana Soiten esimiehet ja henkilöstö parhaimmillaan myös asiakkaat ja päättäjät. Kehittämistyön tulokset sisällytetään Hoidon ja hoivan strategiaan ja toiminta- ja laadunhallintasuunnitelmaan. Työn edetessä kiinnitetään huomio juurruttamisen prosessin etenemiseen alla olevan kuvion mukaisesti: 1.Muutostarpeen tunnistaminen ja analysointi 8.Arviointi ja jatkuva kehittäminen 2. Tavoitteiden määrittely ja viestintä 7.Viestintä, valmennus, osaamisen lisääminen 3.Johdon ja esimiesten sitouttaminen 6.Päätös toimintamallin käyttöönotosta, ohjeistus ja käyttöönoton tuki 4.Toimintamallin kehittäminen vuorovaikutuksessa käyttäjien 5.Toimintamallin kokeilu, testaus ja arviointi Kuvio 2. Juurruttamisen prosessi Muutostyön ja juurruttamisen tukena hyödynnetään dialogisia menetelmiä kuten hyvien käytäntöjen dialogeja ja ennakointidialogeja, jotka edistävät osallisuutta, hyvää kohtaamista ja yhteisöllisyyttä. 3. Verkostot SenioriKaste-hankkeen Keski-Pohjanmaan toiminnallisen osakokonaisuuden aikana luotiin laaja monitoimijainen verkosto, jonka kanssa jatketaan kehittämistyötä. Keskeisimmät yhteistyökumppanit ovat alla olevassa taulukossa. Toimijoiden roolit tarkentuvat kehittämistyön aikana. Keski-Pohjanmaan I&O hankkeen yhteistyökumppanit Toimija Tehtävä Rooli Hoidon ja hoivan asiakkaat, Mukana palvelujen Asiantuntija, arvioija kuntalaiset, ikäihmiset ja heidän läheisensä, omaishoidettavat ja hoitajat, asiakasraadit suunnittelussa ja muotoilussa. Palaute kehittämissuunnitelmiin. Soiten johto, päättäjät, esimiehet, Resurssien turvaaminen, Mahdollistaja, kehittäjä, 4
5 henkilöstö Alueen vanhusneuvostot, vammaisneuvostot Kuntien muut toimialat (liikunta, kulttuuri.) Kokkolanseudun omaishoitajat ja läheiset ry Perhonjokilaakson omaishoitajat ja läheiset ry Muistiluotsi Keski-Pohjanmaa Paikallistason järjestötoimijat Alueen seurakunnat suunnittelu, kehittäminen, viestintä, arviointi Mukana palvelujen suunnittelussa ja muotoilussa. Palaute kehittämissuunnitelmiin. Aivoterveyden edistämisen toiminta, kotona asumisen tukeminen, turvallinen kotona asuminen Palvelujen kehittäminen, aivoterveyden edistäminen, vertaisryhmien järjestäminen, valmennusryhmien järjestäminen, monialaisen arkea rikastuttavan toiminnan järjestäminen arvioija Asiantuntija, arvioija Toimija, kehittäjä Asiantuntija, kehittäjä, tuottaja, toimija Kosti ry/ Yhteisöklubi Silta Järjestötyön koordinointi Asiantuntija, kehittäjä Sosiaalialan Osaamiskeskus SONet Sosiaalialan osaamisen Asiantuntija BOTNIA tuottaminen, sisältöjen kehittäminen ja koordinointi Sote-alan korkeakoulut ja ammatilliset oppilaitokset Tiedon tuottaminen, opinnäyteja projektitöiden tekeminen Asiantuntija, arvioija, palvelun tuottaja Keski-Pohjanmaan Liitto ry Strateginen yhteistyökumppani Yhteistyökumppani, Kela sote- ja maakuntauudistuksessa Kuljetusten palvelukeskus toiminmam kehittäminen (ShL, VpL) kehittäjä Yhteistyökumppani, kehittäjä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tiedon tuottaminen Asiantuntija Muut kehittämishankkeet Yhteistyö, hyvien käytäntöjen Asiantuntija, kumppani jakaminen 4. Muutoksen etenemisen arviointi ja välitarkistuspisteet Arviointi kohdistuu koko hoidon ja hoivan toimialueen tavoitteiden toteutumiseen erityisesti palvelurakenteen keventämisen toteutumiseen sekä luvussa 2 asetettujen tavoitteiden toteutumiseen. Arviointi toteutetaan ensisijaisesti sisäisenä prosessiarviointina koko hankkeen ajan. Arviointitiedon kokoamisessa hyödynnetään organisaation käytössä olevia arviointijärjestelmiä ja mittareita. Asiakastietoa kerätään vanhusneuvostojen, asiakasraadin ja asiakaspalautekyselyjen välityksellä. Myös koulutusorganisaatioita hyödynnetään arvioinnin toteuttamisessa. Organisaation käytössä olevat arviointimenetelmät: - toiminta- ja laadunhallintasuunnitelmat mittarit: BSC-korttien mittarit ja laatusuosituksen mukaiset mittarit - Soiten valtuustolle esitettävä osavuosikatsaus 3x/vuodessa - Soiten johtoryhmä 1x/kk 5
6 - Hoidon ja hoivan jory 1x/kk ja jatkuva itsearviointi - Asiakastyytyväisyyskysely 1x/vuosi - Asiakaspalautteet Kustannusten seuranta toteutuu osana hoidon ja hoivan toimialueen strategian toteuttamista. NHG:n vuoden 2015 arviointiraportin mukaan Soiten alueella palvelurakennetta keventämällä säästöpotentiaali olisi 16 milj. euroa vuoteen 2020 mennessä. Toimenpiteinä tämä tarkoittaa mm. tehostetun palveluasumisen peittävyyden pienentämistä, vuodeosastohoidon supistamista, kevyempien palvelujen käytön kasvattamista sekä kotikuntoutumisen tehostamista. Soiten hoidon ja hoivan palvelustrategiassa on otettu huomioon em. tavoitteet ja työ palvelurakenteen keventämiseksi on hyvässä vauhdissa. 5. Viestintäsuunnitelma Aktiivisella viestinnällä ja sidosryhmätyöllä tuetaan hankkeen tavoitteiden toteutumista ja sitoutetaan keskeiset toimijat sen toteuttamiseen. Henkilöstölle ja muille yhteistyökumppaneille tulee kertoa ajoissa, riittävästi ja ymmärrettävästi, mitä kärkihankkeessa tavoitellaan ja siten saada aikaan yhteisymmärrys muutoksen tarpeellisuudesta. Hyvä viestintä mahdollistaa ja parantaa kumppaneiden osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia. Hyvä viestintä vähentää muutoksiin liittyvää epävarmuutta, ohjaa mahdollista vastarintaa positiiviseksi muutosvoimaksi ja rohkaisee ihmisiä näkemään muutos mahdollisuutena. Ennen kaikkea avoin viestintä synnyttää luottamusta toimijoiden kesken, joka on edellytys rakentavalle yhteistyölle. Kohderyhmä Tavoite Kanavat ja keinot Aikataulu Vastuuhenkilö Sisäinen viestintä Tiedottaa I&O Yhteiset kokoukset, Muutosagentti hankkeen työstä kehittäjäryhmät -sote-henkilöstö -sote-johto -muiden hallintokuntien yhteistyökumppanit -luottamushenkilöt Osallistaa kehittämiseen ja toteuttamiseen Tukea muutosvalmiutta Parantaa organisaation tehokkuutta Tukea johtamista WorkShoptyöskentelyt/suunnittelu-dialogit Sähköinen uutiskirje Materiaalipankki intranetissä Sosiaalinen media Materiaalit luettavissa intrassa/ Sähköinen uutiskirje Somen kautta tiedon ja tapahtumien informointi pääsääntöisesti aina kun jotain tapahtuu Työryhmissä mukana olevat jäsenet Esimiehet Ulkoinen viestintä -asiakkaat ja omaiset Tiedottaa hankkeen työstä Haastaa mukaan osallistumaan ja Tapaamiset ja vierailut Kehittäjäryhmätyöskentely Uutiskirjeet Muistiot ja materiaalit aina Muutosagentti Työryhmissä mukana olevat jäsenet 6
7 Jäs Sop Yht -kuntalaiset vaikuttamaan WorkShop-työskentely työryhmien jälkeen -sidosryhmät: yhdistykset, järjestöt, palveluntuottajat -koulutusorganisaatiot Lisätä myönteistä asenneilmapiiriä ikääntyneiden asioita kohtaan Vaikuttaa ikäystävällisen maakunnan syntyyn Uutiskirjeet ja kuntatiedotteet Esitteet ja julkaisut Seminaarit Sosiaalinen media Esitteet ja julkaisut yleisesti saatavilla Somen kautta tiedon ja tapahtumien informointi pääsääntöisesti aina kun jotain tapahtuu Media Tiedottaa I&O hankkeen työstä ja tuloksista Lehdistötiedotteet Uutisvinkit Säännöllisesti Muutosagentti Jakaa tietoa omais- ja perhehoidosta ja ikääntymiseen liittyvistä asioista Artikkelit Tapahtumat Sosiaalinen media Hankkeen graafinen ilme Haastaa mediaa pitämään esillä ikäihmisten asioita myönteisellä tavalla Tiedotteissa ja materiaaleissa yhtenäinen ilme Käytetään STM:n graafinen ohjetta kaikessa hankkeen viestinnässä Hankkeen alussa STM Muutosagentti 6. Lähtötilanteen kuvaus Keski-Pohjanmaan maakunnan kunnat ovat joulukuussa 2015 hyväksyneet perussopimuksen, jonka mukaan Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite järjestää alueensa väestölle laaja-alaiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut alkaen. Soiten toiminta perustuu laaja-alaiseen ja syvään sosiaali- ja terveydenhuollon integraatioon. Soiten toiminta-alue on maakuntaa laajempi. 7
8 Keski-Pohjanmaan maakunnan I&O-tilaisuuden maakuntaprofiili ja muutosagentin esitys on nähtävillä THL:n sivuilla Keski-Pohjanmaan maakuntakierros. Hoidon ja hoivan toimialueeseen saman johdon alaisuuteen on yhdistetty kaikki ikäihmisten tarvitsemat palvelut sekä myös kaikenikäisten tarvitsemat kotisairaalan ja palliatiivisen poliklinikan palvelut. Integroitu ennakoivia palveluja painottava organisaatiorakenne antaa hyvän pohjan alueellisen palvelukokonaisuuden edelleen kehittämiselle. Alla olevassa kuviossa on pelkistetty organisaatiokaavio. Hoito ja hoiva Ennakoivat avopalvelut Kotihoito Palveluasuminen ja laitoshoito Yleislääketieteen osastopalvelut Erityisalojen avopalvelut Pohjois-Suomen SenioriKaste-hankkeen yksi toiminnallinen osakokonaisuus toteutettiin Keski- Pohjanmaalla. Hankkeen keskeisimpinä tuloksina olivat - elämäntavoilla aivoterveyttä toiminta - alueen muistiasiakkaan palvelupolun kuvaaminen - ikäihmisten perhehoidon perusteiden luominen ja toiminnan aloittaminen - asiakkaan kuntoutumista tukevan toimintamallin luominen kotihoitoon ja tilapäishoitoon - kodin turvallisuus Hoidon ja hoivan palvelujen kehittämistyö pohjautuu hankkeen tuloksiin niitä edelleen hyödyntäen. Omaishoitoasioissa tehdään tiivistä yhteistyötä Kokkolanseudun omaishoitajat ja läheiset ry:n sekä Perhonjokilaakson omaishoitajat ja läheiset ry:n toimijoiden kanssa. Kuntien eri toimialojen ja järjestöjen kanssa tehtävässä monialaisessa yhteistyössä merkittävä rooli on Voimaa Vanhuuteen hankkeella. 7. Keskeisimmät tietovarannot Kehittämistyön perustana ovat kansalliset, ikäihmisten palveluja koskevat säädökset ja tietovarannot: - Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/ Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi Kansallinen muistiohjelma Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Perhehoitolaki 263/ Laki omaishoidon tuesta 937/2005 8
9 - Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa hankesuunnitelma - THL:n keräämä tietoaineisto ikäihmisten palveluista Uusien toimintamallien kehittämisen lähtökohtana on näyttöön perustuva toiminta. Tiedontuotannon lähtökohtana on valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisarkkitehtuuri, jolloin saadaan valtakunnallisesti yhdenmukaista vertailutietoa (mm. THL). Maakunnan tietotuotannon perustana on sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen tietojärjestelmä, joka mahdollistaa yhteentoimivan ajankohtaisen tiedon saamisen palvelujen käytöstä. Kerätyn tiedon avulla tehdään asiakasanalyysejä sekä tietoon perustuvia ennusmalleja. Palvelujen laadun ja vaikuttavuuden arviointi perustuu kerättyyn asiakasja toimintatietoon. 8. Muutosagenttiverkoston ja muiden maakuntien kehittämistyön hyödyntäminen Muutosagenteilla on kaikissa maakunnissa sama työn tavoite tosin erilaisissa konteksteissä. Hankkeen johdon järjestämissä yhteisissä tapaamisissa on mahdollisuus luoda kumppanuuksia muiden maakuntien työntekijöihin. Joitain muutosagenttien tapaamisia voisi järjestää Hyvien käytäntöjen jakamisen teemalla esim. Puimala- työmenetelmää hyödyntäen. 9. Riskien tunnistaminen ja niiden arviointi Tuloksellisuuden varmistamiseksi tulee tunnistaa ja ennakoida hanketta uhkaavat riskit. Keskeisin riski on käytettyjen resurssien menettäminen saamatta vastineeksi tavoiteltuja tuloksia. Alla olevassa taulukossa on ennakoitu tunnistetut riskit sekä niiden hallintakeinot. Riskejä on arvioitu vakavuusasteikolla 1-5, jossa 1=hyvin pieni riski ja 5=vakava riski. Riski V Indikaattori Hallintakeino Seuraukset Johdosta aiheutuvat riskit Henkilöstöstä aiheutuvat riskit 4 Johto ei sitoudu hankkeen tavoitteisiin eikä kommunikoi henkilöstölle muutosten tarvetta. Ristiriitaisia näkemyksiä kehittämisen suunnasta. 4 Avainhenkilöiden vaihtuminen. Tuen puute linjaorganisaatiolta. Säännöllinen keskustelu johdon ja esimiesten kanssa hankkeen sisällöistä ja etenemisestä. Osallistuminen hoidon ja hoivan johtoryhmään. Johdon riittävä tuki, ohjaus ja palaute. Työympäristö ja esimiestyö kunnossa. Lähtötilanteen kartoitus ja tarveanalyysi. Selkeä yhdessä laadittu toimintasuunnitelma. Tavoiteltu muutos ei juurru työyhteisöjen toimintatavaksi. Hidastaa hankkeen etenemistä. Tavoitteiden epäselvyys 4 Hankkeen tarkoitus epäselvä. Kohderyhmän tarpeita ei tunneta. Hankkeen tulokset jäävät hajanaisiksi. Tavoitteita ei saavuteta. Hankkeen resurssit eivät 3 Käytettävissä olevien Hankkeen toimintojen Osa tavoitteista 9
10 vastaa hankkeen tavoitteita Epätarkoituksenmukaiset työkäytännöt resurssien ja tavoitteiden ristiriita. Aikataulu ei pidä. 3 Epäselvät vastuut ja valtuudet. Puutteellinen dokumentointi. Suunnittelemattomuus. Itsearvioinnin puute. Viestintä 4 Hankkeen työstä ei tiedetä. Tuotokset jäävät pienen piirin sisälle. priorisointi. Toimintasuunnitelmassa resurssien ja tavoitteiden yhteensovittaminen. Säännölliset keskustelut johdon kanssa. Toimivat rutiinit alusta alkaen. Avoin, ennakoiva viestintä viestintäsuunnitelman mukaan. jää toteutumatta. Työaikaa kuluu sähläykseen. Hankkeen eteneminen hidastuu. Tavoitteiden saavuttaminen vaikeutuu. 10
Muutosagenttitoiminta Keski-Pohjanmaa STM/3239/2016. Liisa Ahonen muutosagentti marraskuu 2018
Muutosagenttitoiminta Keski-Pohjanmaa STM/3239/2016 Liisa Ahonen muutosagentti marraskuu 2018 Hankkeen/kokeilun perustiedot Muutosagenttitoiminta Ajalla 1.11.2016 31.12.2018 Kuuluu kärkihankkeeseen: Kehitetään
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen
SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016
Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Ohjausryhmä 20.9.2016 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät Toiminnalliset
Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa
Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman
SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä
Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät
I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT
I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT Havaintoja Varsinais-Suomen tilanteesta Varsinais-Suomen erityispiirteitä Varsinais-Suomen väestöstä 9,4 % oli 75 vuotta
Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa
Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa ja laatusuosituksessa Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä -seminaari 27.9.2017 Paasitorni Riitta Saksanen erityisasiantuntija,
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja
Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas
Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset 23.10.2018 Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas 1.11.2016-31.12.2018 POHJANMAAN PALVELUOHJAUS KUNTOON - perustiedot Hanke kuuluu kansalliseen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on tarvetta Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut
Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille
Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu 1 13.3.2019 Hankkeen/kokeilun perustiedot Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Muutosagentin tehtävä Tehtävän kesto 10/2016
Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet
Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden
kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet ja palvelut asiakasta kuunnellen
VIESTINTÄSUUNNITELMA 1. Kaste-ohjelma ja sen tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma Kaste on sosiaali- ja terveysministeriön pääohjelma. Sen avulla johdetaan ja uudistetaan
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 17.02.2017 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa,
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet
KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.
Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa
Sotemaku johtoryhmä 24..2017 VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava
MUUTOSINFO PALTAMO
MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa
Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin
Sisäinen hanke/suunnitelma
Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten
Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016
Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 SenioriKaste Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Tavoitteena on kehittää vanhustyön palveluja ja toimintatapoja,
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet
I&O hallituksen kärkihanke
I&O hallituksen kärkihanke Vate 31.10.2017 www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava laajasti iäkkään väestön tarpeisiin
Toimintakyky ja arjen sujuvuus
Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM
Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa
Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa
Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö
Lape-hankkeen tulokset
Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 1 23.02.2018 Sisältö 1. I&O kärkihanke ja muutosagenttityöskentely 2. Kytkös Oma Hämeeseen
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Keski-Suomi
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Keski-Suomi I&O muutosagentti Tuija Koivisto STM/3241/2016 1 13.3.2019 Keski-Suomen I&O muutosagentti Keski-Suomen I&O muutosagenttina toimi YTM Tuija Koivisto Ajalla
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain
Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Muutosagenttitoiminnan tulokset
Muutosagenttitoiminnan tulokset Tuula Kiviniemi, Pohjois-Karjala 1 30.11.2018 Muutosagenttitoiminta Pohjois-Karjala Hallituksen I&O kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
Toimintakyky ja arjen sujuvuus
Toimintakyky ja arjen sujuvuus Vastuualuejohtaja Sirkka Karhulan esitys organisaatiotoimikunnassa 25.10.2010 Jyväskylän vanhuspoliittinen strategia 2009-2030 WWW.jyvaskylanseutu.fi/sivu.php/vanhuspalvelut
KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA
KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujenkäyttäjien osallistumista palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin yhdessä työntekijöiden kanssa ASIAKKAIDEN OSALLISTUMISEN
Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin
Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke Netissä http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito Hankesuunnitelma versio 25.2.2016 http://stm.fi/documents/1271139/1996957/io_hankesuunnitelma_25022016.pdf/a6b1
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O. Lapin maakuntakierros Liisa Niiranen YTM Muutosagentti
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O Lapin maakuntakierros 17.10.2016 Liisa Niiranen YTM Muutosagentti 2 Muutosagentin tehtävät Johtaa ja ohjata alueellisen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Sosiaali- ja terveysvaliokunta, Eduskunta 2.6.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Hallituksen kärkihankkeet
Oikeat palvelut oikeaan aikaan
Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti Rita Oinas
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti 1 8.3.2017 Keihäänkärkiä ovat Alueellisen palvelukokonaisuuden ja keskitetyn asiakas- /palveluohjauksen
Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö
Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Työryhmä: Anneli Saarinen, pj. Sirkka Eväsoja, Lapua, Mirva Ämmälä, Seinäjoki, Helena Kahra-Smedlund, Isokyrö, Tarja palomäki, Jik, Eila Runsala, llky, Marita
Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa
Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina
Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh
Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa Rita Oinas, TtM, sh Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kymenlaakso
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kymenlaakso Tommi Reiman, muutosagentti 1 13.3.2019 Hankkeen/kokeilun perustiedot Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa / 1.10.2016
Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet
Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Hyvä ikääntyminen mahdollisuuksien Seinäjoella seminaari, 6.9.2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko TAVOITTEET
Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta
Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta, I&O muutosagentti Pohjanmaa 25.10.2018 KYSYMYKSIÄ Onko nykyiset toimet/suunnitellut toimet riittäviä ikäihmisten terveyden
THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto
Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija
Muutosagentin tulokset. I&O kärkihanke Muutosagentti Lapin maakunta
Muutosagentin tulokset I&O kärkihanke Muutosagentti Lapin maakunta Hankkeen/kokeilun perustiedot MUUTOSAGENTTI (STM/3244/2016) 1.10.2016 31.12.2018 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa,
Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso
KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN
Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla
Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Kaste-kehittämisfoorumi 13.11.2013 13.11.2013 Laatusuositus / Matti Mäkelä 1 Laatusuositusten taustaa Aiemmat suositukset 2001, 2008: STM ja Kuntaliitto Suosituksissa
Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi
Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kotiin annettavat palvelut, Aluehallintovirasto Tampere, 9.11.2017 I&O Etelä-Pohjanmaan Maakunnassa www.uusiep.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Länsi-Pohjan ja Lapin kuntien sosiaali- ja terveysjohdon ja sairaanhoitopiirien seminaari, 26.5.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan
Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin
Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?
Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia
MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT?
MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 19.3.2010 Helsinki Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveyspalvelujen lähivuosien haasteet
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus
Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86
-toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon
Hyvästi jää, on vaikeaa nyt kuolla pois, kun linnut laulaa saa, kun kevät saapuu nauraen - Arto Sotavalta - -toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon 9.4.2015 KKE - ohjausryhmä SAATTAEN - hankkeen yhteiset
LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA
Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle
Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja
Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:
Moniammatillista asiantuntijuutta lähellä ihmisen arkea Soitessa
Moniammatillista asiantuntijuutta lähellä ihmisen arkea Soitessa Avin ja Valviran koulutuspäivä 9.11.2017 Liisa Ahonen, Keski-Pohjanmaan muutosagentti 1 3.11.2017 Liisa Ahonen Mikä on Soite? Soite on 1.1.2017
Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut
Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja
Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15
Johtaminen työryhmän I kokous Maanantaina 9.9.2013 klo 13-15 Hankkeen rooli Hankekunnan rooli Sitoutuminen työskentelyyn Tiedon välittäminen omassa organisaatiossa Oman nykytilan analysointi ja kuvaaminen
Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa
Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson
Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset
Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat
Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm
Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset
Ajankohtaista soteuudistuksesta
Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen
I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke
I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke Laajavuori 16.6.2017 I&O muutosagentti Tuija Koivisto Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa eli I&O kärkihanke Yksi
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kauhava, 31.10.2017 I&O hallituksen kärkihanke www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden
Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila
Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013
Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija
Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa
TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA
TOIMIALUE: Kehitysvammahuolto ja vammaispalvelut PALVELU-/VASTUUALUE: Kehityspoliklinikka ja vammaispalvelun sosiaalityö VASTUUHENKILÖ: Miia Luokkanen TOIMINTA-AJATUS: Vammaispalvelut tuottavat asiakkaidensa
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 8.11.2017 I & O /PR Palveluissa havaittuja puutteita Iäkkäiden palvelujärjestelmä Järjestelmä on pirstaleinen Rakenne ei ole
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017
Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi
Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon valmistelu Itä-Uudenmaan valmistelutyö tehdään osana koko Uudenmaan sote-alueen ja valtakunnallisen
Sote-valmistelijat
Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen
Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä
Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä 6.4.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen
Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM
Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa
TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA
TOIMIALUE: Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja Ilkka Luoma yhdessä johtoryhmän kanssa TOIMINTA-AJATUS: Sosiaali- ja terveydenhuollon syvään toiminnalliseen
Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa
Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Vanhusneuvostojen seminaari Lahti 23.5.3016 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM/Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Kaikille yhdenvertaiset sosiaali-
SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p
SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 2016 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä
Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa
Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Sn Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 18.1.2017 Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden
Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta
Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta Anssi Vartiainen, erityisasiantuntija 1 Maakunnan on seurattava alueensa väestön hyvinvointia ja terveyttä, järjestämänsä sosiaali-ja
Maakunta olemme me OmaHäme. Valtakunnallinen vanhusneuvostopäivä Sirkka-Liisa Virtanen Hämeenlinnan vanhusneuvosto, varapuheenjohtaja
Maakunta olemme me OmaHäme Valtakunnallinen vanhusneuvostopäivä 7.11.2018 Sirkka-Liisa Virtanen Hämeenlinnan vanhusneuvosto, varapuheenjohtaja Hämeenlinnan strategia Hml vanhusneuvosto 2018-21 Yhdeksän