LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI - finanssipainotus
|
|
- Amanda Majanlahti
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI - finanssipainotus
2 MIKSI JA KENELLE FINANSSIALAN MERKONOMI ON TARKOITETTU? Kenelle? Eri alueosuuskauppojen S-Pankin asiakaspalvelupisteissä pankki- ja asiakasomistajatyötä jo tekeville tai ko. tehtäviin siirtymässä oleville henkilöille. Osallistujalta puuttuu liiketalouden perustutkinto, eikä hän ole aiemmin suorittanut kyseistä tutkintoa Osallistujalla tulee olla mahdollisuus osallistua työpaikalla työtehtäviin, joissa arvioidaan ammattitaito tutkinnon suorittamista varten Koulutuksen hyödyt: Koulutus kasvattaa osallistujan motivaatiota ja innostusta sekä antaa varmuutta omaan työhön, jotka näkyvät toimipaikan tuloksellisuudessa. Koulutus kehittää monipuolisesti osallistujan liiketalouden alan osaamista. Osallistuja pääsee kehittämään omaa ammattitaitoaan systemaattisemmin ja laajemmin omassa arjen työssään asiakaspalvelupisteissä sekä verkostoituu muiden S-Pankkityötä tekevien kanssa. Osallistuja suorittaa työn ohessa liiketalouden perustutkinnon, merkonomin. Tutkinto antaa osallistujalle kelpoisuuden jatkoopintoihin. Ilmoittautumiset alueosuuskaupan käytäntöjen mukaisesti Hertan kautta.
3 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI - FINANSSIPAINOTUS Tavoitteet ja sisältö Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet tutkinnon suorittamiseksi. Vaadittava ammattitaito osoitetaan toimipaikalla tutkinnon perusteita vastaavissa työtehtävissä. Liiketalouden perustutkinto, merkonomi, finanssiala koostuu seuraavista tutkinnon osista: asiakaspalvelu, finanssipalvelut, myynnin tukipalvelut, tuoteneuvonta, pankki- ja rahoituspalvelut sekä vakuutus- ja eläkepalvelut. Tutkinto kehittää osaamista pankkityön tehtävissä toimimiseen ja hyödyntää sekä opiskelijaa että työnantajaa osaamisen kehittyessä. Hyödyt Koulutus tuottaa entistä sitoutuneempia moniosaajia, jotka ymmärtävät finanssialan kokonaisuuden ja tulevaisuuden haasteet. Koulutus kehittää opiskelijaa monipuolisesti ja antaa hänelle työkaluja entistä parempiin tuloksiin. Opiskelija saa arvostetun ja virallisesti hyväksytyn perustutkinnon osoituksena omasta pätevyydestään. Oppimistehtävät ja työssä oppiminen Lähiopetusjaksojen välillä tehdään työhön liittyviä oppimistehtäviä, jotka alustavat ja/tai syventävät lähijaksojen aiheita oman työn ja toimipaikan arkeen. Oppimistehtävien myötä opitaan selvittämään asioita ja hakemaan tarvittavaa tietoa eri lähteistä. Opiskelun vaikuttavuutta käytännön työhön tuetaan verkkoopiskelulla. Oppimistehtävät edistävät ja tukevat oppimista. Toteutus Koulutuksen kesto on noin 1,5 vuotta, yhteensä maksimissaan 18 päivää. Tutkintoon valmistava koulutus koostuu kahden (2) päivän mittaisista lähiopiskelupäivistä, verkko-opinnoista ja välijakson oppimistehtävistä. Lähiopiskelupäivät määrittyvät henkilökohtaistamisen perusteella. Osa koulutuksesta suoritetaan verkko-opiskeluna. Valmistava koulutus toteutetaan Opetushallituksen hyväksymien liiketalouden perustutkinnon perusteiden mukaisesti (näyttötutkinto). Antaa valmiudet jatko-opiskeluun. Investointi Toimipaikan maksettavaksi jäävät oppisopimusrahoituksen jälkeen: Lähiopiskelupäivistä palkkakustannukset Tutkintomaksu 58 (vuonna 2016) Opiskelijan matka-, majoitus- ja ruokailukustannukset Tutkinnon suorittamisen edellytykset työpaikalla: Työkierto työpaikalla Viikkotyöaika keskimäärin 25 h Työpaikkaohjaaja sitoutuu toimimaan aktiivisesti opiskelijan tukena Työpaikan osallistuminen tutkintotilaisuuksiin (arviontiin)
4 VERKKO TUTKINTOTILAISUUDET 09/2017 TUTKINTOTILAISUUDET 10-11/2017 AIHEET Liiketalouden perustutkinto, merkonomi - finanssipainotus OPETUSSUUNNITELMA JAKSO JAKSO JAKSO JAKSO JAKSO JAKSO JAKSO Orientaatio oppimiseen S-Pankki tutuksi Turvallisuusohjeet, salassapitovelvollisuus ja tietoturva Palvelumuotoilun perusteet Finanssiala tutuksi Sosiaalisen median perusteet Asiakaspalvelukonsepti Pysyvät asiakassuhteet Sisäinen ja ulkoinen viestintä Haasteelliset asiakastilanteet Toimintaa säätelevät keskeisimmät lait ja säännökset Esiintymistaito palvelutilanteissa Kannattava asiakaspalvelu Ajankäytön hallinta töiden organisoimisessa Myynnin systematiikka; aktiivinen myyntityö Asiakaspalvelu ja myyntityö puhelimessa PANKKITYÖN TAVOITTEET OHJAAVAT KOULUTUSTA Reklamaatioiden hoitaminen Tuloksen muodostuminen Perehdyttäminen Pankkipalvelut ja rahoitusmarkkinat Asiakasedut ja asiakassuhdemarkkinointi, asiakkaan tunteminen Palvelutarpeen kartoitus Vakuutuspalveluiden esittely ja myynti Vakuutussopimuslain merkitys palvelutilanteessa Palveluiden markkinointi Palveluverkoston hyödyntäminen Pankkitoiminnan lait ja säädökset Velkasuhde ja vakuudet Toimijat vakuutus - ja eläkepalveluissa, Asiakkuuksien ja riskien tunnistaminen Tuoteselosteen vakuutustermistö Vakuutuksen rakenne Maksujen määräytyminen ja korvaustoiminta Suojeluohjeet S-Pankin, LähiTapiolan ja FIM:n tuotteet ja kampanjat Esittely, neuvonta- tai myyntitilanne; tapahtumamarkkinointi Tavoitteiden määrittely, toteutus, arviointi, selkeä viestintä, ulkoinen käyttäytyminen ja siisti ulkoasu ja esiintymistaito osana myyjän työtä) 03/ / / / / /2018 Finanssipalvelut Finanssipalvelut Asiakaspalvelu Myynnin tukipalvelu Pankki- ja rahoituspalvelut Vakuutus- ja eläkepalvelut Tuoteneuvonta ARJEN PÄIVITTÄINEN MYYNTI- JA ASIAKASPALVELUTYÖ
5 MEILTÄ SAAT LISÄTIETOA! Jollas Instituutti Jari Ahtiainen, koulutuspäällikkö p Jollas Instituutti Katri Holttinen, valmentaja p Helmi Liiketalousopisto Johanna Perkiö, finanssialan koulutuksen kehittämispäällikkö p. (09) ,
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI - finanssipainotus
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI - finanssipainotus MIKSI JA KENELLE FINANSSIALAN MERKONOMI ON TARKOITETTU? Kenelle? Eri alueosuuskauppojen asiakaspalvelupisteissä pankki- ja asiakasomistajatyötä
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI - finanssipainotus
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI - finanssipainotus MIKSI JA KENELLE FINANSSIALAN MERKONOMI ON TARKOITETTU? Kenelle? Eri alueosuuskauppojen pankkipisteissä pankkityötä jo tekeville tai ko. tehtäviin
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO
Kaupan alan osaajaksi! LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO merkonomi LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2017 Kenelle Liiketalouden perustutkinto, merkonomi on suunnattu henkilöille, jotka haluavat hankkia
Palvelutorin osaajaksi! RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
Palvelutorin osaaksi! RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO - RUME23 Kenelle Esimiehille, tuoteryhmävastaaville, palvelutorivastaaville tai myyjille, joilla on vahva
Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin
Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto
JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen
JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO, JET20 KENELLE Kokeneille, tulosvastuullisille ja/tai kehittämisvastuussa oleville päälliköille
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Vakuutus- ja eläkepalvelut tutkinnon osa (VAEL) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Vakuutus- ja eläkepalvelut Ammattitaitovaatimukset
Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin
Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET05 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Vakuutus- ja eläkepalvelut Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Finanssipalvelut tutkinnon osa (FIPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija
Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin
Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET06 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Pankki- ja rahoituspalvelut tutkinnon osa (PARA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Pankki- ja rahoituspalvelut Ammattitaitovaatimukset
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Vakuutus- ja eläkepalvelut 15 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet
Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset o valmistautuu finanssipalveluihin o hoitaa finanssipalvelun o
Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake
Liite Näyttötoimikunta 29.9.2016 Koulutusala Ammatillinen perustutkinto Koulutusohjelma Tutkintonimike Näytön Suoritusajankohta numero /hyväksymispäivä 1 1. lukuvuoden Liiketalous ja kulttuuri Liiketalouden
Helmi Liiketalousopisto -kokemuksia liiketalouden perustutkinnosta
Helmi Liiketalousopisto -kokemuksia liiketalouden perustutkinnosta Heidi Havumäki Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät OPH 14.3.2011 1 HELMI LIIKETALOUSOPISTO LYHYESTI Kaupallista koulutusta vuodesta
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Pankki- ja rahoituspalvelut, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia
Liiketalouden perustutkinnon kehittäminen mikä muuttuu
Liiketalouden perustutkinnon kehittäminen mikä muuttuu Paula Hyytiäinen Kehitysjohtaja Suomen Liikemiesten Kauppaopisto paula.hyytiainen@businesscollege.fi Liiketalouden kehittämispäivä 30.1.2013 PERUSTEIDEN
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Pankki- ja rahoituspalvelut 10 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Finanssipalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija valmistautuu ja hoitaa finanssipalvelun työtehtäviä. Hän seuraa työnsä tuloksellisuutta ja
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Tutkintotoimikunnan uutisia
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Tutkintotoimikunnan uutisia Jukka Koivisto puheenjohtaja, liiketalouden tutkintotoimikunta 30.1.2014 Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät Liiketalouden tutkintotoimikunnan
Kaupan lähiesimieskoulutus
Kaupan lähiesimieskoulutus -uutta osaamista kaupan kentälle -Tiiminvetäjä -Tuoteryhmävastaava -Lähiesimies Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Koulutus pähkinänkuoressa Perustana opetusministeriön työnjohtokoulutuskokeilu
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Tuoteneuvonta tutkinnon osa (TUNE) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Tuoteneuvonta Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai
Tutkintotoimikunnan seminaari Paasitorni
Seminaari liiketalouden perustutkinto, merkonomin uudet perusteet Paasitorni 25.5.2010 1 Sisältö Näyttöjen järjestämissopimus ja suunnitelma Tekeminen Erityistä huomioitavaa Näyttötutkinnon henkilökohtaistaminen
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
Sporttimerkonomi - koulutus -
Tuntuuko sinusta, että tarvitset lisää osaamista tulevaisuuden haasteisiin infotilaisuus 20.5.2013 klo 17-19 Sporttimerkonomi - koulutus - Koulutusohjelma tähtää liiketalouden perustutkinnon, merkonomi,
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TUOTENEUVONTA TUNE 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TUOTENEUVONTA TUNE 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Tuoteneuvonta, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja o suunnittelee
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen i Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen 30.11.2009 Helsinki Aira Rajamäki LUKU 3 PERUSTUTKINNON
Ammattiosaamisen näytöt
Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.
Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda
Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto 12.12.2018 Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Ammatillinen koulutus Liiketoiminnan perustutkinto 180, merkonomi:
Liiketalouden perustutkinnon perusteiden muutokset Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus
Liiketalouden perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus Säädökset ja määräykset voimaan 1.8.2015 Kaikki opiskelijat, sekä aiemmin aloittaneet että uudet,
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus tutkinnon osa (MAVI) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Markkinointiviestinnän
Kokemuksia liiketalouden perustutkinnosta. Liiketalouden perustutkinnon joustavan rakenteen hyödyntäminen
Kokemuksia liiketalouden perustutkinnosta Liiketalouden perustutkinnon joustavan rakenteen hyödyntäminen Tutkinnon rakenteen hyödyntäminen Salpaus case Pedagoginen johtaminen Salpauksessa Liiketalouden
Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu
Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja
OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE
OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE www.varia.fi SISÄLLYS Mitä oppisopimuskoulutus on?... 2 Oppisopimuskoulutus ja yleinen tutkintorakenne... 4 Oppisopimusprosessi... 5 Oppisopimuksen
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet 19.3.2015 Helsinki, Messukeskus, Messuaukio 1 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Ammatillinen
Liiketalouden perustutkinto
Liiketalouden perustutkinto Sisällys 2.1 Pakollinen tutkinnon osa... 3 2.1.1 Asiakaspalvelu, 30 osp... 3 2.2 Asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala... 5 2.2.1 Kaupan palvelu ja myynti, 30 osp... 5 2.2.2
UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET
UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 17.3.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen Näyttötutkintona
asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelma
Opetussuunnitelma 3.0 /30.5.2014 1 (10) LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 1 Opintopolku asiakaspalvelun ja myynnin työtehtäviin asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelma 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi
Työpaikkaohjaajakoulutus
Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella
Sastamalan koulutuskuntayhtymä LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO. Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista
Koul Sastamalan koulutuskuntayhtymä LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO Kuv Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen kansallinen oppimistulosten
Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena
Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille
Sisustusalan ammattiosaajaksi
Sisustusalan ammattiosaajaksi Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, sisustusala kpedu.fi Näyttötutkintoperusteisesti KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO Toholammin ARTESAANIOPISTO - Ullavantie
1(9) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Tuoteneuvonta 15 osp Tavoitteet:
1(9) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tuoteneuvonta 15 osp Tavoitteet: Opiskelija suunnittelee ja valmistelee tuoteneuvottelutilanteita. Opiskelija neuvoo asiakkaita tuotteiden
Oppisopimuskoulutuksen esittely
Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä
OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto
Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! MUOVISTA AMMATTI - Ammatista tutkinto Suorita perus-, ammattitai erikoisammattitutkinto Muovien kiehtovaan maailmaan pääsee montaa reittiä. Ilman
Sopimus Opiskelija oppii työssä
Oppisopimus Työpaikka/ työpaikkakouluttaja - kouluttaa - arvioi Sopimus Opiskelija oppii työssä Tietopuolinen koulutus oppilaitoksessa monimuotoisesti Opettaja koordinoi, ohjaa, arvioi Tutkintotodistus:
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito tutkion osa (VEPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Verkkopalvelujen tuottaminen
TIE NÄYTTÖTUTKINTOON
TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan
UUDISTETUT AMMATILLISTEN
UUDISTETUT AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET PAASITORNI 19.11.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla LAKI AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Asiakkuuksien hoito tutkinnon osa (ASHO) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Asiakkuuksien hoito Ammattitaitovaatimukset Opiskelija
Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille. Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki
Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki Tullialan ammattitutkinnon kohderyhmä (lähde: OPH/ Näyttötutkinnon
Näyttötutkintojen markkinointi. Olli Vuorinen
Näyttötutkintojen markkinointi Olli Vuorinen Markkinoinnin peruskysymykset (Mitä on markkinointi?) Miksi markkinoidaan? Mitä markkinoidaan? Kenelle markkinoidaan? Miten markkinoidaan? Miksi markkinoidaan?
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat
1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,
Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO
Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO 30.1.2013 yli-insinööri Kati Lounema Opetushallitus Sisältö Tutkinnon perusteiden toimeenpano ammatillisena peruskoulutuksena
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala Markkinointi-instituutti Pirjo Hallipelto pirjo.hallipelto@markinst.fi p. 040 7321 784 Faunatar Johanna Valo Liiketalouden perustutkinto,
Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa
Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Ohjauksen palvelutuokiot Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! projektit
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Sähköinen kaupankäynti tutkinnon osa (SÄKA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Sähköinen kaupankäynti Ammattitaitovaatimukset
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Asiakaspalvelu, 30 osp Ammattitaitovaatimukset o huolehtii työympäristöstä o valmistautuu palvelutilanteisiin
ESIMIESTEN KOULUTUS 2019
ESIMIESTEN KOULUTUS 2019 PAM ESIMIESKOULUTUKSET 2019 POMOKAHVIT WEBINAARISARJA 22.2., 26.4., 13.9., 25.10 verkossa (huom. pari päivää muuttunut) Esimiehille omat aamukahviwebinaarit. Keskustelua ajankohtaisista
MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN
MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN ARVIOIDA, Tero Hotanen, Turun Aikuiskoulutuskeskus 1. Hakeutumisvaihe verkossa 2. Valmistavan koulutuksen arviointi ja ohjaaminen tutkintotilaisuuteen 3. Tutkintotilaisuuden
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen opetussuunnitelman avulla
KEURUUN KIRJASTOT Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen opetussuunnitelman avulla Opetussuunnitelma: Liiketalouden pt. 2014 Paikka: Työvalmentaja: Keuruun kirjastot (kirjastoauto, Keuruun ja Haapamäen
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Asiakaspalvelu Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Tutkintotoimikunnan terveiset
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Tutkintotoimikunnan terveiset Jukka Koivisto puheenjohtaja, liiketalouden tutkintotoimikunta Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä 27.1.2015 Liiketalouden tutkintotoimikunnan
TERV ETULOA
2 TERV ETULOA VALINTAINFOON 3 Video näyttötutkinnosta SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 4 Y L I O P I S T O T J A T I E D E K O R K E A K O U L U T A M M AT T I K O R K E A K O U L U TYÖELÄMÄ Erikoisammattitutkinnot
Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta.
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Asiakaspalvelu Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden
Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -
Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Talouspalvelut tutkinnon osa (TAPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Talouspalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai
Kaupan lähiesimieskoulutus
Kaupan lähiesimieskoulutus uutta osaamista kaupan kentälle MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Kirsti Jokiranta Työnjohtokoulutuskokeilun verkostopäivä 25.5.2009 Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Miksi
AIKUISKOULUTUKSEN ASIAKIRJAT AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA
AIKUISKOULUTUKSEN ASIAKIRJAT AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA Tutkintotoimikunnan terveiset asiakirjat tutkintotoimikunnan näkökulmasta Jukka Koivisto puheenjohtaja, liiketalouden tutkintotoimikunta
Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi
Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät 24.-25.3.2010 Henkilökohtaistamista ohjaavat säädökset ja ohjeet 1/2 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi
Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi Luokka Ydinprosessit Prosessin tarkoitus Valmistavan koulutuksen järjestäminen tutkinnon suorittajan ja työelämän tarpeisiin Prosessin
Toteuta tulevaisuutesi Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa
Toteuta tulevaisuutesi Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa Suomen Liikemiesten Kauppaopisto Suomen suurin datanomeja ja merkonomeja kouluttava oppilaitos Tarjoaa myös maahanmuuttajille tarkoitettua ammatilliseen
Tervetuloa merkonomi-koulutukseen! Leena Erola, leena.erola@keuda.fi p. 040 174 5624
Tervetuloa merkonomi-koulutukseen! Leena Erola, leena.erola@keuda.fi p. 040 174 5624 Ohjelma tänään: klo 10.00 klo 11.00 klo 12.00 klo 12.45 klo 13.15 Tervetuloa ja esittäytyminen Koulutuksen esittely
Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.
Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Sähköinen kaupankäynti, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen
Näyttötutkinnon suorittajan opas sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
Näyttötutkinnon suorittajan opas sosiaali- ja terveysalan perustutkinto TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon suorittajan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon
Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus
Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä 3.-4.11.2015 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ajankohtaiset säädösmuutokset
Kädentaitaja keramiikka-alalla
Kädentaitaja keramiikka-alalla Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, keramiikka-ala Näyttöperusteisesti aikuiskoulutuksena kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO TOHOLAMMIN YKSIKKÖ ARTESAANIOPISTO,
Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi?
Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 23.10.2015 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8509 Soila Osaamisen
22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky.
Oppisopimus - väylä ammattitaitoon Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus www.pkky.fi/oppisopimus Määritelmä: OPPISOPIMUS ON PÄÄOSIN TYÖPAIKALLA KÄYTÄNNÖN TYÖTEHTÄVISSÄ TAPAHTUVA
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Kansainvälisen kaupan laskutus ja reskontran hoito, tutkinnon osa (KVRE) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Kansainvälisen
Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015
Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen
Liiketalouden perustutkinto, Merkonomi 2013
Ammatillisen perustutkinnon perusteet - Uudet ja korjatut osat Liiketalouden perustutkinto, Merkonomi 2013 Lausuntopyyntö 2/421/2013 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2013 Sisältö Liiketalouden perustutkinto,
RPKK KoulutustaRjonta 2009
RPKK koulutustarjonta 2009 huomisen SUUNNANNÄYTTÄJÄt 2 Suomen ensimmäinen Suomen ensimmäisen kauppaopiston, Raahen Porvari- ja Kauppakoulun, perustivat laivanvarustajaveljekset Johan ja Baltzar Fellman
Näyttötutkinnon arvioinnin opas
Näyttötutkinnon arvioinnin opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus
Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus
Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO
Markku Kokkonen Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen kehittämispäivät Näyttötutkinnon järjestämisedellytysten
Markku Kokkonen Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen kehittämispäivät 25-26.11.2009 www.oph.fi Näyttötutkinnon järjestämisedellytysten arviointi Lainsäädäntö ja tutkinnon perusteet Asetus ammatillisesta
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 () Matkailualan perustutkinto Koodi: MAT3902 Päätös: LAMO C19/201 Näytön kuvaus osoittaa ammattitaitonsa työskentelemällä kulttuuritapahtumassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että
#mercuria_kkol MERCURIA Business College
#mercuria_kkol MERCURIA Business College FAKTAA MERCURIASTA sijaitsee Länsi-Vantaalla Martinlaaksossa hyvien kulkuyhteyksien päässä perustettu vuonna 1908 omistajina Vantaan kaupunki ja Helsingin Kauppiaitten
Suorita liiketalouden perustutkinto (merkonomi) yrittäjän oppisopimuksella
Suorita liiketalouden perustutkinto (merkonomi) yrittäjän oppisopimuksella Kehitä itseäsi. Kehitä yritystäsi. Verkostoidu. Menesty. Koulutus on rahoitettu. Tutkintomaksu on 58. KOULUTUKSEN AIKATAULU Aika:
Työpaikkaohjaajakoulutusmallin työstäminen työpaikkaohjaajan osaamiskartan / aineiston pohjalta AEL Lepola Pertti
Aineistokartoitustehtävä 1 - Osaamiskartta, työpaikkaohjaajan koulutus 3 0v - Valmiina käytettävissä oleva aineisto sekä puuttuvan aineiston valmistaminen tai muokkaaminen - Työpaikkaohjaan koulutus 3
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia
Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!
OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN
AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen
Liiketalouden perustutkinto
Liiketalouden perustutkinto Liiketalouden perustutkinto Liiketalouden moniosaajia tarvitaan työelämässä kautta linjan ja kaikilla eri aloilla. Perustutkinnon osaamisalat valmentavat monipuolisesti yrityksen
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,