Tilinpäätösasiakirjat 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilinpäätösasiakirjat 2016"

Transkriptio

1 Tilinpäätösasiakirjat 2016

2 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä oli yhteensä osakkeenomistajaa. PHP Holding Oy on yksi DNA Oyj:n omistajayhtiöistä. PHP Holding Oy huolehtii omistaja-arvon säilymisestä ja kasvamisesta DNA Oyj:ssä omistajaohjauksen keinoin. Vuoden 2016 lopussa PHP Holding Oy on 25,8 %:n omistusosuudellaan DNA Oyj:n toiseksi suurin omistaja. Konsernirakenne PHP Holding Oy -konserniin kuuluu emoyhtiö PHP Holding Oy:n lisäksi PHP Liiketoiminta Oyj. PHP Holding Oy:n osakkuusyhtiö on DNA Oyj (25,8 %). PHP Liiketoiminta Oyj:n osakkuusyhtiö on Puhelinpartnerit Oy (36,8 %). PHP Holding Oy omisti % PHP Liiketoiminta Oyj:n osakkeista. Yhtiön osakkeet Yhtiön osakkeiden lukumäärässä ei katsauskauden aikana tapahtunut muutoksia. Yhtiöllä on yhteensä osaketta. Katsauskauden lopussa yhtiöllä oli A-sarjan osakkeita kappaletta ja K-sarjan osakkeita kappaletta. Omat osakkeet PHP Holding Oy:llä oli katsauskauden lopussa hallussaan 5 kappaletta omia K-sarjan osakkeita. Osakkeet ovat tulleet yhtiön haltuun yhtiöjärjestyksen 13 :n mukaisten osakelunastusten kautta. PHP Liiketoiminta Oyj omisti yhteensä PHP Holding Oy:n A-sarjan osaketta. Omistusosuus emoyhtiön kaikista osakkeista oli 3 % ja osuus kaikkien osakkeiden tuottamasta äänivallasta 0,4 %. Tilikauden olennaiset tapahtumat DNA Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti jakaa omistajille osinkoa yhteensä 40,1 miljoonaa euroa. Osingon maksupäivä oli PHP Holding Oy:n osuus osingonjaosta oli 15,0 miljoonaa euroa. DNA Oyj:n listautuminen Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle toteutui PHP Holding Oy myi listautumisen yhteydessä 13,7 miljoonaa DNA Oyj:n osaketta saaden niistä 135,2 miljoonaa euroa. Osakkeiden myynnistä kertyi osakkeiden myyntivoittoa 38,9 miljoonaa euroa. Välittömästi listautumismyynnin jälkeen PHP-konserni lyhensi pankkilainoja 123,4 miljoonalla eurolla. PHP Liiketoiminta Oyj myi tehdyllä osakekaupalla 24,5 %:n omistuksensa Finda Oy:ssä Rival XVIII Invest Ky:lle. PHP Liiketoiminta Oyj on Rival XVIII Invest Ky:n äänetön yhtiömies, jonka yhtiöpanoksen suuruus rahastossa oli myyntihetken arvostuksen mukaan 146,6 miljoonaa euroa. Myynnistä kirjautui PHP Liiketoiminta Oyj:lle 81,3 miljoonan euron suuruinen osakkeiden myyntivoitto. PHP Holding Oy:n osakkeenomistajilla on ollut alkaen mahdollisuus myydä omistamiaan osakkeita PHP Holding Oy:n osakkeenomistajien palvelupisteen kautta. Suorakaupassa osakkeet ostaa PHP Liiketoiminta Oyj, jonka asiamiehenä toimii Aalto Capital Oy. PHP Liiketoiminta Oyj myy ostamansa osakkeet edelleen arvopaperimarkkinalaissa ( /495) tarkoitetuille kokeneille sijoittajille. Osakkeiden myynnissä PHP Liiketoiminta Oyj:n asiamiehenä toimii Aalto Capital Oy. Ajanjaksolla PHP Liiketoiminta Oyj osti 287 kappaletta PHP Holding Oy:n osakkeita. Ostettujen osakkeiden keskimääräinen ostohinta oli 718,15 euroa. PHP Liiketoiminta Oyj:llä oli kappaletta. Osakkeiden osto- ja myyntihinnat sekä kaupankäyntitilastot ovat nähtävissä yhtiön Internet-sivuilla osoitteessa Taloudellinen kehitys ja rahoitus PHP Holding Oy -konsernin liikevaihto oli 7,8 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 4,8 miljoonaa euroa). Konsernin liiketulos oli 23,7 (18,6) miljoonaa euroa. Tulos ennen veroja oli 216,4 (15,8) miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli 216,2 (15,6) miljoonaa euroa. PHP Holding Oy -konsernin tulokseen vaikutti merkittävästi tuloslaskelmaan kirjattu osuus osakkuusyhtiöiden voitosta/tappiosta 24,0 (18,7) miljoonaa euroa sekä tuotot pysyvien vastaavien sijoituksista 195,4 (1,8) miljoonaa euroa. 2

3 Osuus osakkuusyhtiöiden voitosta koostui seuraavista eristä (miljoonaa euroa): Osuus DNA:n tuloksesta/ miljoonaa euroa 23,3 18, 8 5,8 DNA-osakkeisiin sisältyvän konserniliikearvon poisto (milj.euroa) -4,3-2,7-2,6 Osuus Finda Oy:n tuloksesta (milj.euroa) 5,0 2,7 0,0 Osuus Puhelinpartnerit Oy:n tuloksesta (milj.euroa) -0,1-0,1 0,0 Yhteensä/miljoonaa euroa 24,0 18,7 3,1 PHP Holding Oy -konsernin omavaraisuusaste oli 86,1 (34,7) prosenttia. Maksuvalmius oli koko tilikauden hyvä. PHP Holding Oy:n konsernin taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat tunnusluvut Liikevaihto (milj.euroa) 7,8 4,8 7,6 Liiketulos (milj.euroa) 23,7 18,6 2,9 Oman pääoman tuottoprosentti 108,8 % 17,3 % 1,3 % Omavaraisuusasteprosentti 86,1 % 34,7 % 35,5 % PHP Holding Oy:n taloudellinen tulos PHP Holding Oy:n liikevaihto oli 3,2 (1,4) miljoonaa euroa. PHP Holding Oy:n liikevoitto oli -0,1 (-0,2) miljoonaa euroa. PHP Holding Oy:n tilikauden voitto oli 51,3 (4,9) miljoonaa euroa. Investoinnit PHP Holding Oy -konsernin katsauskauden investoinnit olivat 146,8 (25,5) miljoonaa euroa. PHP Holding Oy:n katsauskauden investoinnit olivat 0,0 (0,0) miljoonaa euroa. Henkilöstö PHP Holding Oy -konsernin palveluksessa oli tilikauden aikana yksi henkilö. Yhtiökokoukset ja hallinto PHP Holding Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Yhtiökokous päätti jakaa tilivuodelta 2015 osinkoa 35 euroa osakkeelta, yhteensä ,00 euroa. Hallitukseen valittiin varsinaisen yhtiökokouksen päätöksellä entiset jäsenet toimitusjohtaja Jussi Karinen, liiketoimintajohtaja Satu Kiiskinen, toimitusjohtaja Vesa Luhtanen, konserni-palvelujohtaja Mika Mäkinen, toimitusjohtaja Jukka Ottela sekä hallituksen puheenjohtaja Seppo Vikström. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Jukka Ottela. Hallitus kokoontui katsauskauden aikana 14 kertaa. Yhtiön toimitusjohtajana toimi KTM Ari Turunen. Yhtiön tilintarkastajana on toiminut Oy KPMG Ab, KHT-yhteisö vastuullisena tilintarkastajana KHT Tapani Huopainen. Näkymät, riskit ja epävarmuustekijät PHP Holding Oy:n merkittävimmät riskit liittyvät yhtiön suurimman yksittäisen sijoituskohteen DNA Oy -konsernin liiketoiminnan kehitykseen. Tytäryhtiö PHP Liiketoiminta Oyj:n merkittävin omistus on Rival XVIII Invest Ky:ssä, jonka kehitysnäkymät, riskit ja epävarmuustekijät ovat välillisesti sidoksissa DNA Oy -konsernin liiketoiminnan kehitykseen. DNA Oy -konsernin tilinpäätöstiedotteen mukaan vuoden 2016 tulos oli 65 (50) miljoonaa euroa. Tilinpäätöstiedotteessa vuoden 2017 liiketuloksen arvioidaan kasvavan jonkin verran. PHP Liiketoiminta Oyj:n kiinteistösijoituksista saatava tuotto on riippuvainen talouden yleisistä suhdanteista sekä tämän hetkisen päävuokralaisen (DNA) kiinteistölinjauksista. Vuonna 2017 kiinteistöistä saatavien tuottojen arvioidaan olevan vuoden 2016 tuottojen tasolla. 3

4 PHP Holding Oy:n ja PHP Liiketoiminta Oyj:n korkoja osakesijoituksista saama tuotto on riippuvainen talouden yleisistä suhdanteista. Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat Yhtiö on vastaanottanut ilmoituksen Finda Oy:n käynnistämästä välimiesmenettelystä liittyen yhtiöiden väliseen ristiinomistussopimukseen. Yhtiön hallituksen näkemyksen mukaan ilmoituksessa esitetyt vaatimukset ovat perusteettomia. Hallituksen esitys tuloksen käsittelystä PHP Holding Oy:n konsernin oma pääoma on ,90 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että PHP Holding Oy jakaa vuodelta 2016 osinkoa 100 euroa osakkeelta eli yhteensä ,00 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinko maksetaan osakkeenomistajien pankkitileille mennessä. Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä edellä esitetty voitonjako hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä. PHP Holding Oy:n tilikauden voitto oli ,12 euroa ja oma pääoma tilikauden päättyessä ,06 euroa, josta jakokelpoiset varat ,34 euroa. 4

5 PHP HOLDING OY:N KONSERNI KONSERNITULOSLASKELMA (1000 EUR) LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 4 16 Vaihto-omaisuusarvopaperit Osakkeet Ostot tilikauden aikana Varastojen muutos Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot Konserniliikearvon poisto ja konsernireservin vähennys Liiketoiminnan muut kulut Osuus osakkuusyritysten voitosta (tappiosta) LIIKEVOITTO (-TAPPIO) Rahoitustuotot ja -kulut Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista Muut korko- ja rahoitustuotot Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista Arvonalentumiset vaihtuvien vastaavien sijoituksista 0 48 Korkokulut ja muut rahoituskulut VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA Tuloverot Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)

6 PHP HOLDING OY:N KONSERNI KONSERNI TASE (1000 EUR) VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Konserniliikearvo AINEELLISET HYÖDYKKEET Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto SIJOITUKSET Osuudet osakkuusyhtiöissä Muut osakkeet ja osuudet Muut saamiset PYSYVÄT VASTAAVAT VAIHTUVAT VASTAAVAT VAIHTO-OMAISUUS Muu vaihto-omaisuus SAAMISET Lyhytaikaiset Myyntisaamiset 2 0 Muut saamiset 44 5 Siirtosaamiset Laskennalliset verosaamiset RAHOITUSARVOPAPERIT Muut arvopaperit RAHAT JA PANKKISAAMISET VAIHTUVAT VASTAAVAT VASTAAVAA YHTEENSÄ

7 PHP HOLDING OY:N KONSERNI KONSERNI TASE (1000 EUR) VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma Ylikurssirahasto Vararahasto Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Muut rahastot Edellisten tilikausien voitto (tappio) Tilikauden voitto (tappio) OMA PÄÄOMA VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta Ostovelat Muut velat Siirtovelat VIERAS PÄÄOMA VASTATTAVAA YHTEENSÄ

8 PHP HOLDING OY:N KONSERNI KONSERNI RAHOITUSLASKELMA (1000 EUR) Liiketoiminnan rahavirta Voitto (tappio) ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja Oikaisut liikevoittoon: Suunnitelman mukaiset poistot Rahoitustuotot ja -kulut Muut oikaisut Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutos: Lyhytaik. korottomien liikesaamisten lisäys/vähennys (-/+) Vaihto-omaisuuden lisäys/vähennys (-/+) Lyhytaik. korottomien velkojen lisäys/vähennys (+/-) Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista Saadut korko- ja rahoitustuotot liiketoiminnasta Maksetut tuloverot Liiketoiminnan rahavirta Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 0 45 Investoinnit muihin sijoituksiin Luovutustulot muista sijoituksista Saadut osingot investoinneista Investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Omien osakkeiden hankkiminen Pitkäaikaisten lainojen lisäys/vähennys (+/-) Maksetut osingot ja muu voitonjako Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa Rahavarojen muutos

9 PHP HOLDING OY TULOSLASKELMA (1000 EUR) LIIKEVAIHTO Vaihto-omaisuusarvopaperit Osakkeet Ostot tilikauden aikana Varastojen muutos Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Liiketoiminnan muut kulut LIIKEVOITTO (-TAPPIO) Rahoitustuotot ja -kulut Tuotot osuuksista omistusyhteysyrityksissä Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista Muut korko- ja rahoitustuotot saman konsernin yrityksiltä 24 0 Muut korko- ja rahoitustuotot Arvonalentumiset vaihtuvien vastaavien sijoituksista 0 31 Korkokulut ja muut rahoituskulut saman konsernin yrityksille Korkokulut ja muut rahoituskulut VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)

10 PHP HOLDING OY TASE (1000 EUR) VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT SIJOITUKSET Osuudet saman konsernin yrityksissä Osuudet omistusyhteysyrityksissä VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus SAAMISET Pitkäaikaiset Saamiset saman konsernin yrityksiltä Lyhytaikaiset Lainasaamiset Saamiset saman konsernin yrityksiltä 24 0 Muut saamiset 0 0 Siirtosaamiset RAHOITUSARVOPAPERIT Muut arvopaperit RAHAT JA PANKKISAAMISET VASTAAVAA YHTEENSÄ

11 PHP HOLDING OY TASE (1000 EUR) VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma Ylikurssirahasto Vararahasto Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Edellisten tilikausien voitto (tappio) Tilikauden voitto (tappio) VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta Velat saman konsernin yrityksille Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta Ostovelat 3 4 Velat saman konsernin yrityksille 0 61 Muut velat Siirtovelat VASTATTAVAA YHTEENSÄ

12 PHP HOLDING OY RAHOITUSLASKELMA (1000 EUR) Liiketoiminnan rahavirta Voitto (tappio) ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja Oikaisut liikevoittoon: Rahoitustuotot ja -kulut Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutos: Lyhytaik. korottomien liikesaamisten lisäys/vähennys (-/+) Vaihto-omaisuuden lisäys/vähennys (-/+) Lyhytaik. korottomien velkojen lisäys/vähennys (+/-) Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista Saadut korko- ja rahoitustuotot liiketoiminnasta Maksetut tuloverot 0 43 Liiketoiminnan rahavirta Investointien rahavirta Investoinnit muihin sijoituksiin 0 31 Myönnetyt lainat Luovutustulot muista sijoituksista Saadut osingot investoinneista Investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Lyhytaikaisten lainojen lisäys/vähennys (+/-) Pitkäaikaisten lainojen lisäys/vähennys (+/-) Maksetut osingot ja muu voitonjako Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa Rahavarojen muutos

13 PHP HOLDING OY JA PHP HOLDING OY:N KONSERNI TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja -menetelmät Taseeseen merkittyjen aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden hankintamenosta on vähennetty suunnitelman mukaiset poistot. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu tasapoistoina aineellisten hyödykkeiden taloudellisen pitoajan perusteella. Poistoajat ovat: rakennukset ja rakennelmat 5 25 vuotta koneet ja kalusto 3 5 vuotta Vaihto-omaisuuden arvostus Vaihto-omaisuus esitetään fifo-periaatteen mukaisesti hankintamenon tai sitä alemman jälleenhankintahinnan tai todennäköisen myyntihinnan määräisenä. Rahoitusomaisuuden arvostus Rahoitusarvopaperit on arvostettu alkuperäiseen hankintahintaan tai sitä alhaisempaan tilinpäätöshetken jälleenhankintahintaan. Välittömät verot Tilikaudelle kuuluvat tuloverot on jaksotettu ja kirjattu tuloslaskelmaan. Edellisen tilikauden tietojen vertailukelpoisuus Käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoitot esitetään konsernitilinpäätöksessä kohdassa Rahoitustuotot ja -kulut. Vertailutilikauden tiedot on muutettu vastaamaan päättyneen tilikauden esitystapaa. Konsernitilinpäätöksen laatiminen PHP Holding Oy:n konserniin on yhdistelty PHP Liiketoiminta Oyj. Konsernitilinpäätös on laadittu hankintamenomenetelmällä. Konsernin sisäiset liiketapahtumat, katteet ja voitonjako on eliminoitu. Osakkuusyritykset Osakkuusyritykset on yhdistelty pääomaosuusmenetelmällä. Konsernin omistusosuuden mukainen osuus osakkuusyhtiön tuloksesta on esitetty erässä Osuus osakkuusyritysten voitosta/tappiosta osana varsinaisen toiminnan tuottoja. Edellisen vuoden tiedot on käsitelty vastaavalla tavalla. PHP Holding Oy myi osakkuusyhtiö DNA Oyj:n osakkeita ja omistusosuus DNA Oyj:stä muuttui 37,52 %:sta 25,78 %:iin. Tästä muodostui konsernitilinpäätökseen 118,3 miljoonan euron myyntivoitto, joka on esitetty erässä Rahoitustuotot ja -kulut. Yhtiön omistusosuuden 25,78 % mukainen osuus DNA-konsernin IFRS:n mukaisesta omasta pääomasta on tilanteessa 153,8 miljoonaa euroa ( , 37,52 %; 196,9 Meur). Tilikaudella 2013 toteutettujen DNA Oyj:n osakkeiden hankinnoista syntyneiden osakkuusyhtiöaktiivoiden poistosuunnitelma on 20 vuotta. DNA Oyj on PHP Holding Oy:lle pitkäaikainen strateginen sijoitus, jonka jatkuvan liiketoiminnan vakiintuneisuus ja alan kehitysnäkymät on huomioitu poistoaikaa määriteltäessä. Osakkuusyhtiö Finda Oy:n osakkeet myytiin ja tästä syntyi konsernitilinpäätökseen 76,9 miljoonan euron myyntivoitto, joka on esitetty erässä Rahoitustuotot ja -kulut. Pysyvät vastaavat ja poistot Pysyvät vastaavat on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot rakennuksista on laskettu tasapoistoina taloudellisen pitoajan perusteella. Koneiden ja kaluston suunnitelman mukaiset poistot vastaavat EVL:n enimmäispoistoja. Poistoajat ovat: konserniliikearvo 5 vuotta rakennukset ja rakennelmat 5 25 vuotta koneet ja kalusto 3 5 vuotta Aikasempiin tilikausiin kohdistuvat erät Koronvaihtosopimusten markkina-arvot , yhteensä 2,9 miljoonaa euroa, on kirjattu oman pääoman ryhmään edellisten tilikausien voittovarojen muutokseen. Vastaava muutos on tehty myös vertailutilikauden tuloslaskelmaan ja taseeseen. Rahoituslaskelman laadintaperiaatteet Rahoituslaskelma on laadittu KILA:n epäsuoran rahoituslaskelmamallin mukaisesti. Erät on esitetty olennaisilta osin maksuperusteisina. Rahavaroissa on rahojen ja pankkisaamisten lisäksi käsitelty rahoitusarvopapereiden lyhyen koron rahastoissa olevat varat. Sijoitusomaisuusosakkeista saadut osingot on käsitelty investointien rahavirrassa ja rahoitusarvopaperiosakkeista saadut osingot liiketoiminnan rahavirrassa. Koronvaihtosopimukset Koronvaihtosopimusten käsittelyä tilinpäätöksessä on muutettu. Koronvaihtosopimusten tilinpäätöshetken negatiivinen markkina-arvo esitetään siirtovelkana. Aiemmin tilinpäätöshetken negatiivinen markkina-arvo kerrottiin vastuuna. 13

14 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT (1000 EUR) Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Liiketoiminnan muut tuotot Käyttöomaisuuden myyntivoitot Muut Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Henkilöstökulut Kokonaispalkat Eläkekulut Muut henkilösivukulut Tuloslaskelmaan kirjatut henkilöstökulut Luontoisedut Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä Toimihenkilöt Poistot eriteltyinä Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Suunnitelman mukaiset poistot Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto Konserniliikearvon poisto ja konsernireservin vähennys Konserniliikearvon poisto Konsernireservin vähennys Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Tilintarkastajan palkkiot Tilintarkastus Muut palvelut

15 Rahoitustuotot ja -kulut Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Osinkotuotot Muilta Osinkotuotot yhteensä Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista Muilta Muut korko- ja rahoitustuotot Korkotuotot saman konsernin yrityksiltä Korkotuotot Rahoitustuotot Muut korko- ja rahoitustuotot yhteensä Arvonalentumiset pys. vast. sijoituksista Arvonalentumiset vaiht. vast. sijoituksista Korkokulut ja muut rahoituskulut Korkokulut saman konsernin yrityksille Korkokulut Rahoituskulut Korkokulut ja muut rahoituskulut Rahoitustuotot ja -kulut tuloslaskelmassa Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Tuloverot Tuloverot varsinaisesta toiminnasta Laskennallisen verovelan muutos Verot yhteensä

16 TASEEN LIITETIEDOT PYSYVÄT VASTAAVAT Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö KÄYTTÖOMAISUUS Aineettomat hyödykkeet Liikearvo Hankintameno Tilikauden lisäys Tilikauden vähennys Tilikauden sumupoisto Kirjanpitoarvo Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Hankintameno Tilikauden lisäys Tilikauden vähennys Kirjanpitoarvo Rakennukset ja rakennelmat Hankintameno Tilikauden lisäys Tilikauden vähennys Tilikauden sumupoisto Kirjanpitoarvo Koneet ja kalusto Hankintameno Tilikauden lisäys Tilikauden vähennys Tilikauden sumupoisto Kirjanpitoarvo Keskeneräiset käyttöomaisuushankinnat Hankintameno Tilikauden lisäys Tilikauden vähennys Kirjanpitoarvo Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Sijoitukset Osuudet saman konsernin yrityksissä Osuudet omistusyhteysyrityksissä Hankintameno Muutos hankintamenoon Tilikauden lisäys Tilikauden vähennys Omistusyhteysyrityksen pääomaosuus Kirjanpitoarvo

17 Konserniyritykset Konsernin omistusosuus Emoyhtiön omistusosuus Kotipaikka PHP Liiketoiminta Oyj 100,0 % 100,0 % Lahti Osakkuusyritykset DNA Oyj 25,78 % 25,78 % Vantaa Puhelinpartnerit Oy 36,84 % Lahti Konsernia koskevat liitetiedot Konsernin emoyhtiö on PHP Holding Oy. Konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa konsernin pääkonttorista, Harjukatu 30, 6. kerros, Lahti. Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Osakkuusyritysten konserniliikearvo Konserniliikearvo Lisäys Vähennys Poisto Konserniliikearvo Osakkuusyritysten konserniliikearvojen muutoksia seurataan sivukirjanpidossa. Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Muut osakkeet ja osuudet Hankintameno Tilikauden lisäys Tilikauden vähennys Kirjanpitoarvo Vaihto-omaisuus Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Muu vaihto-omaisuus Jälleenhankintahinta Kirjanpitoarvo Erotus Saamiset Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Pitkäaikaiset saamiset Lainasaamiset saman konsernin yrityksille Lainasaamiset Pitkäaikaiset saamiset yhteensä Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Saamiset saman konsernin yrityksiltä Muut saamiset

18 Siirtosaamiset Saamiset kertyneistä koroista Verosaatava Muut siirtosaatavat Lyhytaikaiset saamiset yhteensä Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Rahoitusarvopaperit Jälleenhankinta-arvo Kirjanpitoarvo Erotus Osakepääoma osakelajeittain A-sarjan osakkeita kpl, äänioikeus 1/osake K-sarjan osakkeita kpl, äänioikeus 20/osake Osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin Laskelma voitonjakokelpoisista varoista Emoyhtiö 2016 Emoyhtiö 2015 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Voitto edellisiltä tilikausilta Tilikauden voitto Yhteensä Oma pääoma Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Sidottu oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Vararahasto Sidottu oma pääoma yhteensä Vapaa oma pääoma Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Muut rahastot Liittymismaksut, siirtokelpoiset Kirjanpitoarvo Edellisten tilikausien voitto Osingonjako Palautuneet osingonjakovelat Omista osakkeista maksettu määrä Oikaisu edell. tilik. voittoon Kirjanpitoarvo

19 Tilikauden voitto Vapaa oma pääoma yhteensä Oma pääoma yhteensä Velat Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Pitkäaikaiset velat Velat saman konsernin yrityksille Lainat rahoituslaitoksilta Pitkäaikaiset velat yhteensä Lyhytaikaiset velat Lainat rahoituslaitoksilta Ostovelat Velat saman konsernin yrityksille Siirtovelat saman konsernin yrityksille Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Muut velat Voitonjakovelat Muut muut velat Siirtovelat Lomapalkkavelka sosiaalikuluineen Verovelka Muut siirtovelat Lyhytaikaiset velat yhteensä

20 Vakuudet ja vastuusitoumukset Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Velat, joiden vakuudeksi on annettu yrityskiinnitys, sekä vakuuksien arvo Rahalaitoslainat Yrityskiinnitykset Velat, joiden vakuudeksi on annettu osakkeita Rahalaitoslainat Pantattujen osakkeiden kirjanpitoarvo Leasingsopimuksista maksettavat määrät Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Seuraavalla tilikaudella maksettavat Myöhemmin maksettavat Muut taloudelliset vastuut, joita ei ole merkitty taseeseen Yhtiö on velvollinen tarkistamaan vuonna 2015 valmistuneesta kiinteistöinvestoinnista tekemiään alv-vähennyksiä, jos kiinteistön arvonlisäverollinen käyttö vähenee tarkistuskauden aikana. Viimeinen tarkistusvuosi on Vastuun enimmäismäärä on 144 Teur. Yhtiö on velvollinen tarkistamaan vuonna 2016 valmistuneesta kiinteistöinvestoinnista tekemiään alv-vähennyksiä, jos kiinteistön arvonlisäverollinen käyttö vähenee tarkistuskauden aikana. Viimeinen tarkistusvuosi on Vastuun enimmäismäärä on 32 Teur. 20

21 TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS Lahdessa 21. päivänä maaliskuuta 2017 PHP HOLDING OY HALLITUS Jukka Ottela hallituksen puheenjohtaja Jussi Karinen hallituksen jäsen Satu Kiiskinen hallituksen jäsen Vesa Luhtanen hallituksen jäsen Mika Mäkinen hallituksen jäsen Seppo Vikström hallituksen jäsen Ari Turunen toimitusjohtaja TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Lahdessa 24. päivänä maaliskuuta 2017 KPMG Oy Ab Tilintarkastusyhteisö Tapahti Huopainen KHT 21

22 22

23 23

Tilinpäätösasiakirjat 2014

Tilinpäätösasiakirjat 2014 Tilinpäätösasiakirjat 2014 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2014 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2015

Tilinpäätösasiakirjat 2015 Tilinpäätösasiakirjat 2015 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2015 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2013

Tilinpäätösasiakirjat 2013 Tilinpäätösasiakirjat 2013 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2013 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2012

Tilinpäätösasiakirjat 2012 Tilinpäätösasiakirjat 2012 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2012 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2011

Tilinpäätösasiakirjat 2011 Tilinpäätösasiakirjat 2011 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2011 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2018

Tilinpäätösasiakirjat 2018 Tilinpäätösasiakirjat 2018 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2018 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2010

Tilinpäätösasiakirjat 2010 Tilinpäätösasiakirjat 2010 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2010 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. PHP Holding

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2017

Tilinpäätösasiakirjat 2017 Tilinpäätösasiakirjat 2017 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2017 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2008

Tilinpäätösasiakirjat 2008 Tilinpäätösasiakirjat 2008 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2008 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. PHP Holding

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2009

Tilinpäätösasiakirjat 2009 Tilinpäätösasiakirjat 2009 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2009 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. PHP Holding

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Oy Sea Golf Ab TILINPÄÄTÖS

Oy Sea Golf Ab TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 1.12.2017-30.11.2018 Ruukinrannantie 4 07750 ISNÄS Kotipaikka: Loviisa Y-tunnus: 0744528-0 ja toimintakertomus tilikaudelta 1.12.2017-30.11.2018 Sisällys TOIMINTAKERTOMUS...1 TULOSLASKELMA...5

Lisätiedot

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio TASEKIRJA Tilikausi 15.5. 31.12. Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 3 Tase 5 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9 Kirjanpitokirjat ja tositelajit 13 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Liiketoiminnan rahavirta Liiketulos 4 163,1 27 575,2 Oikaisut liikevoittoon: Suunnitelman mukaiset poistot Realisoitumattomat kurssivoitot ja tappiot 61,8

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab Y-tunnus 1993664-2 Kotipaikka Vaasa Oy RAVERA Ab TILINPÄÄTÖS 2018 2/14 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2017 SISÄLLYS Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomustiedot (OYL) Kirjanpitokirjat Tositelajit ja säilyttämistapa

Lisätiedot

Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös

Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös Tyhjät Excel-lomakkeet löytyvät sivulta: http://yritystutkimusry.fi/?page_id=9 YRITYSTUTKIMUSNEUVOTTELUKUNTA TULOSSUUNNITELMA

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI 8 Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Hallinto, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4 MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä TASEKIRJA 31.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Tuloslaskelman liitetiedot Taseen liitetiedot Muut

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätös,

Emoyhtiön tilinpäätös, 106 FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Emoyhtiön tilinpäätös, FAS Tuloslaskelma Liite 2011 2010 Liikevaihto 2 77 67 Muut tuotot 3 36 12 Henkilöstökulut 4 36 35 Poistot ja arvonalentumiset 7 8 9 Muut kulut 67 55 Liikevoitto/-tappio

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio TASEKIRJA Tilikausi 1.1. 31.12.2010 Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 3-4 Tase 5-6 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9-12 Kirjanpitokirjat ja tositelajit

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Konsernin voitto

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2018

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2018 Y-tunnus 1993667-7 Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2018 2/17 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja

Lisätiedot

Kuopion Puhelin Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio

Kuopion Puhelin Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio TASEKIRJA Tilikausi 1.1. 31.12.2009 Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Kauppakatu 18 70100 Kuopio Sisällysluettelo: Toimintakertomus 3-4 Tase 5 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9 Kirjanpitokirjat

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012). Tiedote 1 (10) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012). Konsernin

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot