Hiidenveden kunnostus- ja hoitosuunnitelma -Osa II ravintoketjukunnostus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hiidenveden kunnostus- ja hoitosuunnitelma -Osa II ravintoketjukunnostus"

Transkriptio

1 Hiidenveden kunnostus hanke Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Hiidenveden kunnostus- ja hoitosuunnitelma -Osa II ravintoketjukunnostus Jyväskylän yliopisto Ympäristöntutkimuskeskus Tutkimusraportti 194/2012 Heikki Alaja, Pekka Sundell, Arja Palomäki & Juhani Hynynen

2

3 SISÄLLYS 1. RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN TEORIATAUSTA REHEVÖITYMISEN SEURAUKSET RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSELLA TAVOITELTAVAT MUUTOKSET RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN ONNISTUMISEN EDELLYTYKSET HIIDENVEDEN RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSET VUOSINA PYYNTIPONNISTUS SAALIIT YKSIKKÖSAALIIT HIIDENVEDEN KALASTO- JA RAVINTOVERKKOTUTKIMUKSET YHTEENVETO KESKEISTEN KALASTOTUTKIMUSTEN TULOKSISTA Verkkokoekalastukset Kaikuluotaukset Kalojen ravinnonkäyttö ja kasvu Kalataloudelliset tarkkailut HIIDENVEDEN RAVINTOVERKKOTUTKIMUKSET HIIDENVEDEN EKOLOGINEN TILA TOTEUTETTUJEN HOITOKALASTUSTEN VAIKUTUKSET HIIDENVEDELLÄ KOKONAISFOSFORI KASVIPLANKTON JA KLOROFYLLI KOKONAISFOSFORIN JA KLOROFYLLIN SUHDE SULKASÄÄSKI KALASTO... 28

4 5. HOITOKALASTUKSEN SOVELTUVUUS KUNNOSTUSMENETELMÄKSI HIIDENVEDELLE JÄRVEN MORFOLOGIA VEDENLAATU JA KUORMITUS RAVINTOVERKON ERITYISPIIRTEET HIIDENVEDEN OSA-ALUEIDEN SOVELTUVUUS HOITOKALASTUKSEEN HIIDENVEDEN RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN NELIKENTTÄANALYYSI INTRESSIRYHMIEN MIELIPITEET RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN TOTEUTTAMISEN SUUNNITTELU RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN OSATEKIJÄT ULKOISEN KUORMITUKSEN VAIKUTUS HOITOKALASTUKSEN TOTEUTTAMISEEN Hoitokalastuksen ajoittaminen suhteessa ulkoiseen kuormitukseen Saalistavoitteiden arviointi Teoreettiset saalistavoitteet erilaisilla ulkoisen kuormituksen tasoilla Hoitokalastuksen kustannukset Vedestä poistuvan fosforin määrä ja poiston kustannukset PETOKALAKANTOJEN VAHVISTAMINEN OSANA RAVINTOKETJUKUNNOSTUSTA Kalastuksensäätely Kuhakantojen hoidon mahdollisuudet Kalojen lisääntymis- ja elinalueiden kunnostukset Istutukset HOITOKALASTUSTEN VAIKUTUSTEN SEURANTA HOITOKALASTUKSEN PYYNNIN JA SAALIIDEN SEURANTA HOITOKALASTUKSESTA RIIPPUMATON KALASTOSEURANTA RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN TOIMENPIDE-ESITYS HOITOKALASTUKSEN ALOITTAMISEN EHDOT HOITOKALASTUSTEN TOTEUTTAMINEN... 57

5 8.3. HOITOKALASTUKSEN KUSTANNUKSET ARVIO RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN VAIKUTUKSESTA EKOLOGISEEN TILAAN NYKYTILANTEESSA SUOSITELTAVAT TOIMENPITEET TUTKIMUSTARPEET HIIDENVEDEN KALASTO JA KALASTUS KASVILLISUUSRANTOJEN KARTOITUS JA KEHITTÄMINEN JÄRVEN HISTORIAN SELVITTÄMINEN ELÄINPLANKTONYHTEISÖN MUUTOKSET YHTEENVETO TIETOLÄHTEET... 63

6

7 1 1. RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN TEORIATAUSTA 1.1. REHEVÖITYMISEN SEURAUKSET Järven rehevöityminen on seurausta kasvaneesta ulkoisesta ravinnekuormasta. Rehevöityminen edistää erityisesti särkikalojen lisääntymistä, ja rehevässä järvessä pienet särkikalat ovat vallitsevia ja niiden biomassa voi olla erittäin suuri. Samalla petokalojen osuus vähenee (Jeppesen ym. 1990, Tammi ym. 1997, Olin ym. 2002). Kalaston rakenteen muutoksella on voimakas vaikutus muuhun ekosysteemiin. Eläinplanktonin koostumuksella on suuri merkitys kasviplanktonin säätelijänä, ja isojen vesikirppujen määrä on tässä suhteessa oleellinen. Planktonsyöjien saalistus vähentää voimakkaasti suurikokoista eläinplanktonia, ja pienikokoiset lajit tulevat vallitseviksi. Tässä tilanteessa eläinplankton ei kykene kontrolloimaan kasviplanktonin määrää, jolloin kasviplanktonbiomassa kasvaa. Särkikalavaltaisissa rehevissä järvissä klorofyllin ja fosforin suhde on korkeampi kuin karuissa järvissä (Mazumder 1994). Kalatiheys vaikuttaa ravinteiden kiertoon ja ravinnesuhteisiin. Suuret planktoneläimet varastoivat merkittävästi ravinteita omaan biomassaansa, sen sijaan pienet plankterit palauttavat ravinteet nopeasti takaisin levien käyttöön. Vesikirppujen erittämien ravinteiden typen ja fosforin suhde on korkeampi kuin rataseläimillä ja hankajalkaisilla, joita tavataan rehevissä järvissä ylitiheän kalaston yhteydessä. Siten tiheän kalaston vallitessa on ulappa-alueen ravinnekierrossa sinileville edullinen matala typen ja fosforin suhde. Särkikalojen vähentämisellä pyritään muuttamaan ekologisia vuorovaikutuksia sinileväkukintoja vähemmän suosiviksi. Eläinplanktonin lajikoostumus vaikuttaa myös ravinteiden vajoamiseen pois tuottavasta kerroksesta (Persson ym. 1988, Sarvala ym. 1995, Jeppesen ym. 1991, 2000, Sammalkorpi & Horppila 2005). Eläinplanktonyhteisön muutosten lisäksi särkikaloilla on muitakin haitallisia vaikutuksia veden laatuun. Kalojen biomassaan voi olla varastoituneena yhtä paljon ravinteita kuin koko muuhun vesimassaan. Ravinteita vapautuu kalojen erityksessä ja kuolleiden kalojen hajotessa. Etenkin pohjaeläimiä, sedimentin pinnan leviä ja uposkasveja syövät kalat, kuten särki ja lahna, siirtävät ulosteissaan suuria määriä ravinteita pohjasta veteen, mikä voi kesäaikana vaikuttaa oleellisesti järven ravinnetasoon. Ravinteita myös siirtyy lietteestä veteen kalojen pöllyttäessä pohjaa ruokaa etsiessään (Sarvala ym. 1995).

8 2 Suuresta levämassasta aiheutuva samennus johtaa näkösyvyyden pienenemiseen, mikä huonontaa uposkasvien elinolosuhteita ja estää niiden kasvun syvemmillä pohjan alueilla (Jeppesen ym. 2000). Vesikasvillisuus toimii suojapaikkana eläinplanktonille, joten kasvillisuuden taantuminen heikentää eläinplanktonin olosuhteita ja altistaa ne kalojen saalistukselle. Vinoutuneessa ekosysteemissä (Kuva 1: Tila 1) toimii vain yksi top-down - säätelymekanismi, planktonsyöjäkalojen eläinplanktoniin kohdistama säätely. Petokalojen ja planktonsyöjäkalojen suhde on epäedullinen, eivätkä petokalat pysty säätelemään särkikalakantoja (Kuva 1). Liiallinen ravinnekuormitus ja valikoiva petokaloihin kohdistuva kalastus edesauttaa tilan 1 säilymistä. TILA 1 TILA 2 Petokalojen määrä vähäinen Petokaloja runsaasti Runsaasti särkikaloja Vähän särkikaloja Vähän suurikokoista eläinplanktonia Runsaasti suurikokoista eläinplanktonia Leväbiomassa korkea Leväbiomassa alhainen Pieni näkösyvyys Korkea ph Alhainen happipitoisuus Korkea fosforipitoisuus Suurempi näkösyvyys Alhaisempi ph Parempi happitilanne Alhaisempi fosforipitoisuus Sedimentoituminen ja ravinteiden palautuminen veteen voimakasta Sedimentoituminen ja ravinteiden palautuminen veteen vähäisempää Kuva 1. Top-down hypoteesin mukaiset tasapainotilat.

9 RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSELLA TAVOITELTAVAT MUUTOKSET Yleisimmin ravintoketjukunnostuksella tarkoitetaan ns. vähäarvoisten kalojen poistoon perustuvaa menetelmää, jota usein tuetaan petokalaistutuksilla. Rehevöityneiden vesien kunnostuksessa tähdätään niiden alentuneen raakavesi-, kalatalous- ja virkistysarvon palauttamiseen lähinnä levähaittoja vähentämällä. Ravintoketjukunnostuksella pyritään saamaan aikaan kaksi säätelymekanismia, petokalojen planktonsyöjäkaloihin sekä eläinplanktonin kasviplanktoniin kohdistama säätely ja vakiinnuttamaan uusi tasapainotilanne järvessä. Jos kalojen poisto on tehokasta, saadaan usein aikaan selviä muutoksia jo lyhyellä aikavälillä. Kasviplanktonbiomassa pienenee ja näkösyvyys kasvaa, ja klorofyllin ja kokonaisfosforin suhde voi alentua (Hrbácek ym 1978, Mazumder 1994, Sarvala ym. 2000). Kalaston manipulointi voi johtaa parhaassa tapauksessa kokonaisfosforipitoisuuden % pienentymiseen (Søndergaard ym. 2000). Tehokalastus poistaa fosforia vesistöstä; kalojen mukana poistunut fosfori- ja typpimäärä on ylittänyt veden keskimääräisen pitoisuuden monissa järvissä ja saattaa olla % ulkoisesta kuormituksesta (Jeppesen & Sammalkorpi 2002). Kalatiheyden pienentyessä särkikalojen aiheuttama pohjalietteen ravinteiden sekoittuminen veteen vähenee. Kun ravinnepitoisuudet alenevat, niiden kiertonopeus kasvaa, jolloin pienikokoinen kasviplankton korvaa suurikokoiset, mahdollisesti haitalliset lajit (esim. sinilevät). Kasviplanktonbiomassan ja perustuotannon pienentyessä hajotettavaa ainesta syntyy vähemmän, happiongelmat, kasvukauden aikainen ph:n nousu ja fosforin liukeneminen pohjalietteestä vähenevät. Veden kirkastuminen edistää uposkasvien kilpailukykyä, mahdollistaa niiden leviämisen syvemmille vesialueille ja vahvistaa siten kalastomuutoksen myönteisiä vaikutuksia. Uposkasvit ja erityisesti perifytonlevät kilpailevat ravinteista kasviplanktonin kanssa, ja runsas vesikasvil-lisuus vähentää kasviplanktonin käytettävissä olevien ravinteiden määrää (Carpenter & Lodge 1986). Toisaalta kasvillisuus edistää sedimentoitumista ja vähentää pohjasedimentin uudelleen liettymistä veteen. Joidenkin tutkimusten mukaan osa vesikasveista saattaa tuottaa kasviplanktonin kasvua inhiboivia aineita (esim. Jasser 1995, Nakai ym. 1999). Vesikasvillisuus myös vaikuttaa kalojen saalistustehokkuuteen ja sitä kautta tasapainottaa petokalojen ja saaliskalojen sekä planktonia syövien kalojen ja eläinplanktonin keskinäisiä suhteita (Persson ym. 1988, Diehl 1988), mm. tarjoamalla suojapaikkoja eläinplanktereille (Stansfield ym. 1997).

10 4 Planktonia ja pohjaeläimiä syöviä kaloja vähentämällä ja petokaloja lisäämällä voidaan periaatteessa parantaa veden laatua sekä eläinplanktonin laidunnuksen kautta että vaikuttamalla useita eri reittejä ravinteiden saatavuuteen. Rehevöityminen suosii särkikalojen lisääntymistä, joka taas edelleen voimistaa rehevöitymistä. Ravintoketjukunnostuksen tavoitteena on katkaista tämä itseään vahvistava kehä. Ravintoketjukunnostuksen avulla vesistön käyttökelpoisuutta pyritään parantamaan monipuolisesti (Kairesalo ym. 1990, Torpström & Lappalainen 1992, Sarvala 1995) RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN ONNISTUMISEN EDELLYTYKSET Ennen järven kunnostusmenetelmän valintaa ja kunnostuksen aloittamista on tunnettava järven tilan kehityshistoria sekä ravinnekuormituksen taso. Järven teoreettinen, ulkoisen kuormituksen aikaansaama ravinnepitoisuus voidaan laskea esim. OECD:n mallin avulla (Vollenweider & Kerekis 1982) ja verrata saatuja arvoja järven todellisiin pitoisuuksiin. Mikäli laskennallinen kokonaisfosforipitoisuus on matalissa järvissä (keskisyvyys alle 3 metriä) > μg/l ja syvissä järvissä (keskisyvyys yli 10 metriä) >15-20 μg/l, on ulkoista kuormaa pienennettävä ennen kunnostuksen aloittamista. Jos ulkoinen kuormitus on suuri, on todennäköistä, ettei kunnostuksella saavuteta pysyviä tuloksia, vaan hoitotoimien on oltava jatkuvia (Jeppesen & Sammalkorpi 2002). Mikäli todellinen fosforipitoisuus on matalissa järvissä 100 μg/l ja syvissä järvissä 20 μg/l tienoilla, kalatiheys on suuri ja kalasto särkikalavaltainen ja klorofylli/fosfori - suhde korkea, ravintoketjukunnostusta voidaan käyttää kunnostusmenetelmänä (Jeppesen & Sammalkorpi 2002). Äystön (1997) kunnostusmenetelmien arvioinnin mukaan edellytyksenä ravintoketjukunnostuksen soveltuvuudelle on lisäksi, että eläinplankton on pienikokoista. Jos mitattu kesäaikainen kokonaisfosforipitoisuus on selvästi korkeampi kuin ulkoisen kuormituksen perusteella laskettu teoreettinen pitoisuus ja pitoisuus nousee säännöllisesti kasvukaudella verrattuna muihin vuodenaikoihin, sisäinen kuormitus on merkittävää. Erittäin voimakkaasti sisäkuormitteisissa järvissä tarvitaan todennäköisesti ravintoketjukunnostuksen lisäksi muitakin kunnostustoimia, kuten hapetusta tai pohjalietteen käsittelyä. Kunnostuksen onnistumisen ehdoton edellytys on, että kalojen poisto on tehokasta (Jeppesen & Sammalkorpi 2002, Olin ym. 2006, Søndergaard ym. 2008). Riittämä-

11 5 tön kannan pienentäminen on ollut pääasiallinen syy kunnostusten epäonnistumiseen. Onnistuneissa kunnostuskohteissa on yleensä poistettu % särkikalojen biomassasta lyhyessä ajassa (Perrow ym. 1997, Hansson ym. 1998, Meijer ym. 1999). Päämääränä on jättää järveen särkikaloja enintään noin 50 kg/ha (Jeppesen & Sammalkorpi 2002). Poistettavan kalamäärän määrittämiseksi kalaston rakenne ja tiheys selvitetään koekalastamalla verkkosarjoilla, nuotalla tai troolilla, kaikuluotauksella tai merkintä-takaisinpyynti -menetelmillä (ks. mm. Horppila ym. 1996, Berg ym. 1997, Perrow ym. 1998, Peltonen ym. 1999). Jos ei ole mahdollisuutta arvioida pyyntitavoitetta kalastotutkimusten perusteella, voidaan kalakannan koon ja pyyntitavoitteen arvioimiseen käyttää erilaisia yhtälöitä, jotka perustuvat käytännön havaintoihin kokonaisfosforipitoisuuden ja kalabiomassan suhteista (Jeppesen & Sammalkorpi 2002). Yhtälöissä TP = kokonaisfosfori μg/l, kalamäärät kg/ha. Kalamassan arviointi (Hanson & Leggett 1982): Kalabiomassa = 2.17 TP 0.78 (1) Yllä oleva yhtälö aliarvioi kannan matalissa, runsasravinteisissa ja särkikalavaltaisissa järvissä. Tanskalaisista järvistä saatujen tulosten mukaan tällaisissa järvissä voidaan käyttää seuraavia yhtälöitä (J.P. Müller & H. Jerl Jensen, julkaisematon; ks. Jeppesen & Sammalkorpi 2002): Kalabiomassa = 9.42 TP 0.62 (kaikki kalat) (2) Kalabiomassa = 1.46 TP 0.93 (planktonsyöjä- ja pohjakalat) (3) Suomen, Skandinavian ja Alankomaiden särkikalavaltaisista järvistä saatujen kokemusten mukaan pyyntitavoite (kg/ha) vuodessa on suurempi kuin yhtälöstä (1) saatava kokonaisbiomassa. Pyyntitavoite = 16.9 TP 0.52 (4) Kunnostuksen onnistuminen edellyttää paitsi särkikalakantojen pienentämistä myös petokalakantojen vahvistamista. Tärkeimmät keinot tähän ovat petokalojen istutus, pyyntirajoitukset sekä habitaattien kunnostus. Istutusten tulisi käsittää sekä ranta-alueilla eläviä (hauki) että ulapalla eläviä petokaloja (esim. kuha). Pyynti-

12 6 rajoitusten avulla pyritään takaamaan, että petokalat saavuttavat riittävän koon kyetäkseen kontrolloimaan särkikalojen tiheyttä. Hauenpoikaset tarvitsevat vesikasvillisuuden tarjoamia suojapaikkoja, sillä kannibalismi on haukipopulaatiossa yleistä. Hauki vaatii sopivaa kasvillisuutta myös kutualueellaan. Hiidenveden tyyppisessä järvessä savisameus aiheuttaa omat piirteensä ravintoketjun rakenteeseen. Sulkasääsken toukat pystyvät esiintymään poikkeuksellisen runsaina, koska ne voivat paeta kalojen saalistusta sameaan alusveteen. Sulkasääski käyttää ravintonaan eläinplanktonia, johon kohdistuu saalistuspaine sekä kalojen että selkärangattomien petojen taholta. Hoitokalastusta suunniteltaessa on otettava huomioon, että planktonia ja sulkasääskiä ravintonaan käyttävien kalojen vähentäminen voi johtaa sulkasääskien voimakkaaseen runsastumiseen. Silloin eläinplanktoniin kohdistuva saalistuspaine ei välttämättä pienene eikä eläinplankton edelleenkään pysty kontrolloimaan kasviplanktonin määrää. On mahdollista, että osa epäonnistumisista hoitokalastuksissa on johtunut juuri sulkasääsken runsaudesta. 2. HIIDENVEDEN RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSET VUOSINA Hiidenvesi 2000-projektiin liittyvät hoitokalastukset aloitettiin Hiidenvedellä vuonna Suunnitelman mukaisesti hoitokalastukset jaettiin kolmeen vaiheeseen: vuonna 1995 sisäänajovaihe, vuosina tehostetun pyynnin vaihe ja vuonna 1999 hoitokalastuksen ylläpitovaihe. Saalistavoitteeksi asetettiin tehostetun pyynnin vaiheessa 100 kg/ha ja ylläpitovaiheessa 50 kg/ha vuodessa. Hiidenvedellä toteutettujen hoitokalastusten saaliita on esitelty mm. Hiidenveden kunnostussuunnitelmassa, Hiidenvesi projektin raporteissa sekä HOKAhankkeen julkaisuissa (Saarijärvi ym. 2003, Savola 1996, Penttilä 2001, Niinimäki 2005, Olin ym. 1999, Olin & Ruuhijärvi 1999, 2000, 2001, 2002). Tässä luvussa esitetyt pyynti- ja saaliskoosteet pohjautuvat em. julkaisuihin sekä Petri Savolan (Uudenmaan ELY) toimittamiin saalistietoihin vuosilta PYYNTIPONNISTUS Vuonna 1996 nuottakalastuksen pyyntiponnistus oli 74 apajaa (Savola 1996). Vuosina talvinuottauksen pyyntiponnistus oli Hiidenvedellä arviolta 184 apajaa (l. vetoa) ja avovesinuottauksen 348 apajaa (Taulukko 1). Talvinuottausta teh-

13 7 tiin useimmin Nummelanselällä, kun taas avovesinuottauksen pyyntiponnistus oli suurin Kiihkelyksenselällä. Nuottausta harjoitettiin eniten vuonna Rysäkalastuksen pyyntiponnistus (rysien lkm x pyyntivuorokausien lkm) oli vuosina yhteensä 7625 rysävrk. Rysäpyynnin pyyntiponnistus oli suurimmillaan vuonna Taulukko 1. Hoitokalastuksen pyyntiponnistus Hiidenvedellä vuosina H1=Kirkkoselkä-Mustionselkä, H2=Nummelanselkä ja H3=Kiihkelyksenselkä. Nuotan osalta on esitetty vetojen lukumäärä ja rysän osalta rysävuorokausien lukumäärä. Lähde: Olin ym Pyydys Alue Yht. Talvinuottaus H H H Muut Yht Avovesinuottaus H H H Muut Yht Nuottaus Yht Rysä Yht SAALIIT Niinimäen (2005) mukaan hoitokalastusten kokonaissaalis oli vuosina noin 718 tonnia eli 242 kg/ha. Toteutunut hoitokalastussaalis oli siten noin 24 kg/ha vuodessa, kun se suhteutettiin koko järven vesipinta-alaan. Runsaimmin saalista saatiin vuonna 1997, jolloin kalaa pyydettiin noin 46 kg/ha. Lähes yhtä paljon kalaa saatiin myös vuonna 1999, mutta vuodesta 2001 alkaen vuosittaiset hoitokalastussaaliit olivat jo verrattain pieniä (Kuva 2). Vuosina hoitokalastussaaliiden alueellisessa jakautumisessa oli verrattain suuria eroja. Keskimäärin runsaimmin saalista saatiin Mustionselältä, jossa hehtaarisaalis oli noin 76 kg/ha vuodessa (Kuva 3). Kirkkojärven saaliit olivat kuitenkin sen rehevyystasoon nähden odotettua vähäisempiä. Myös syvimmän osa-alueen, Kiihkelyksenselän, saaliit olivat hieman muita osa-alueita alhaisempia.

14 TOTEUTUNUT SAALIS (KG/HA) Kuva 2. Hiidenveden hoitokalastusten saalis (kg/ha) vuosina (Niinimäki 2005) TOTEUTUNUT VUOSISAALIS (KG/HA ) Kuva 3. Hiidenveden hoitokalastusten saalis (kg/ha a) osa-alueittain vuosina Vuosien hoitokalastusten saaliista 41 % saatiin rysällä, 37 % avovesinuotalla ja 21 % talvinuotalla. Vuodesta 2002 alkaen avovesinuotan osuus saaliista oli hyvin alhainen (Taulukko 2). Troolia kokeiltiin vain vuonna 1999, joten sen

15 9 osuus kokonaissaaliista oli alle 1 %. Hiidenvedellä rysäpyynnin laskennallinen hehtaarisaalis oli 10 kg/ha a. Vuosien hoitokalastussaaliin massasta arviolta noin 72 % koostui särkikaloista ja 9 % ahvenkaloista. Yksittäisistä lajeista runsain oli kuore, jonka osuus oli noin 19 % (46 kg/ha) saaliin massasta (Kuva 4). Seuraavaksi runsaimmat saalislajit olivat särki (45 kg/ha) ja salakka (35 kg/ha). Lahnan, pasurin ja sulkavan osuus saaliin massasta oli %. Taulukko 2. Hiidenveden hoitokalastussaaliiden jakautuminen pyydyksittäin vuosina Vuosi Talvinuottaus Rysäpyynti Avovesinuottaus Troolaus Yht. (kg) (%) (kg) (%) (kg) (%) (kg) (%) (kg) , , ,7 0 0, , , ,9 0 0, , , ,9 0 0, , , ,3 0 0, , , , , , , ,6 0 0, , , ,8 0 0, , , ,7 0 0, , , ,6 0 0, , , ,3 0 0, Summa (kg) K.a. (kg a) S.d. (kg a) Summa (Kg/ha) K.a. (kg/ha a) S.d. (kg/ha a) Penttilän (2001) mukaan Hiidenveden hoitokalastuksissa vuosina rysäpyynnin valtalajit olivat massamääräisen saaliin perusteella särki (25 %) ja salakka (23 %). Kuoreen osuus oli tuolloin 14 %, sulkavan 11 % ja lahnan 10 %. Nuottapyynnissä saatiin saaliiksi runsaimmin sulkavaa (27 %), särkeä (21 %) ja kuoretta (18 %). Vuosina rysäpyynnin saalisjakaumassa havaittiin erityisesti kuo-

16 10 reen osalta huomattavaa vuosien välistä vaihtelua. Kuoreen osuus kokonaissaaliista oli alimmillaan vuonna 1997 ja korkeimmillaan vuonna 2001 (Kuva 5). SAALISKERTYMÄ (KG/HA) VUOSINA SÄRKI SALAKKA PASURI LAHNA SULKAVA AHVEN KIISKI KUORE MUUT Kuva 4. Hiidenveden hoitokalastusten saalis (kg/ha) lajeittain vuosina Arvio pohjautuu vuosien ja 2004 saalistilastoihin. Saalislajien jakaumat puuttuivat noin 194 tn osalta OSUUS KG SAALIISTA (%) SÄRKI SALAKKA LAHNA PASURI SULKAVA AHVEN KIISKI KUORE MUUT Kuva 5. Saalislajien osuudet (%) rysäpyynnin massamääräisestä saaliista vuosina Lajisaalistiedot puuttuivat vuodelta 1999.

17 YKSIKKÖSAALIIT Vuosina talvinuotan keskimääräisen yksikkösaaliin vaihteluväli oli Kirkkojärven-Mustionselän alueella kg/veto. Korkeimmillaan yksikkösaalis oli vuonna 1997 ja alhaisimmillaan vuonna 2001 (Taulukko 3). Yksikkösaaliiden perusteella näyttäisi siltä, että hyviä nuottauspaikkoja löydettiin myös Kiihkelyksenselän eteläpuoliselta alueelta. Käytettävissä olleiden tietojen pohjalta ei voitu arvioida luotettavasti sitä, johtuiko yksikkösaaliiden aleneminen Kirkkojärven-Mustionselän alueella kalakannan runsauden muutoksista vai muista tekijöistä, kuten apajapaikkojen vaihtumisesta. Mustionselällä pyynti oli huomattavasti voimakkampaa kuin muilla alueilla, joten ainakin periaatteessa havaitut yksikkösaaliin muutokset saattoivat olla yhteydessä kalamäärän vähenemiseen. Vuosien välisten erojen todentamista vaikeutti suurelta osin apaja- ja kokukertakohtaisten saalistietojen puuttuminen, joten vuosikeskiarvoja ei voitu testata tilastollisesti. Pyyntipaikkakohtaisia saalistietoja saatiin käyttöön vain vuosien pyyntien osalta. Taulukko 3. Talvi- ja avovesinuottauksen yksikkösaaliit (kg/veto) Hiidenvedellä vuosina H1=Kirkkojärvi-Mustionselkä, H2=Nummelanselkä, H3=Kiihkelyksenselkä, Muut= Muut kuin em. osa-alueet (Tietolähde: Olin ym. 2002). Pyydys Talvinuotta H H H Muut Yht Avovesinuottaus H1? H2? H3? Muut? Yht Rysäkalastuksessa pyydysvuorokautta kohden lasketut yksikkösaaliit olivat verrattain alhaisia. Rysäkalastus keskittyi pääasiassa kevääseen, jolloin myös yksikkösaaliit

18 12 olivat jonkin verran korkeampia kuin myöhemmin kesällä (Taulukko 4). Vuoden 1996 rysäkohtaisten saalistietojen pohjalta suurimmat saaliit saatiin useimmilla pyyntipaikoilla toukokuun alussa pian rysien pyyntiin asettamisen jälkeen (Savola 1996). Taulukko 4. Rysäkalastuksen pyyntiponnistus, saalis ja yksikkösaalis (kg/rysävrk) Hiidenvedellä vuosina Vuosi Ajankohta Pyyntiponnistus Saalis Yksikkösaalis (Pyyntivrk x rysien lkm) (kg) (kg/rysävrk) 1997 avovesi kevät kesä kevät kesä kevät kevät yht Hiidenveden hoitokalastussaaliiden seuranta oli vuosina ajoittain puutteellista. Esimerkiksi vuoden 1999 talvinuottauksista, kesärysäpyynnistä ja kesätroolauksesta ei lajijakaumanäytteitä otettu lainkaan. Tarkkojen tietojen puuttuminen vaikeutti erityisesti toimenpide-esityksen laatimista, koska aiemmin käytettyjä pyyntipaikkoja ei voitu asettaa paremmuusjärjestykseen yksikkösaaliiden ja saalisjakaumien perusteella. 3. HIIDENVEDEN KALASTO- JA RAVINTOVERKKOTUTKIMUKSET 3.1. YHTEENVETO KESKEISTEN KALASTOTUTKIMUSTEN TULOKSISTA Verkkokoekalastukset Verkkokoekalastuksilla on tutkittu vuosina tehtyjen hoitokalastusten vaikutuksia Hiidenveden kalastoon. Vuoden 1997 jälkeen yleiskatsausverkoilla on tehty koekalastuksia yhteensä 544 pyyntivuorokauden edestä. Näistä kalastuksista 63 % on tehty Kiihkelyksenselällä, 21 % Mustionselän alueella sekä 17 % Numme-

19 13 lanselällä. Vuoden 2001 jälkeen verkkokoekalastuksia on tehty vain Mustionselällä ja Kiihtelyksenselällä, jotka kattavat yhteensä vain 44 % Hiidenveden vesipintaalasta. 38 % Hiidenvedestä on aluetta, missä ei ole tehty koekalastuksia yleiskatsausverkoilla lainkaan (Taulukko 5). Taulukko 5. Hiidenveden alueella yleiskatsausverkoilla tehdyt koekalastukset vuonna 1997 ja sen jälkeen. Vuosi Mustionselkä (Sis. Kirkkojärvi Nummelanselkä Kiihkelyksenselkä Muut alueet Pyynti (vvrk) =4.5 km²) (3.8 km²) (10.5 km²) (11.5 km²) YHT. (vvrk) (%) Hiidenveden osa-alueet ovat olosuhteiltaan erilaisia, joten kahdella osa-alueella tehtyjen verkkokoekalastusten pohjalta ei voida tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä muiden osa-alueiden kalaston määrästä ja rakenteesta. Kiihkelyksenselällä tehtyjen verkkokoekalastusten mukaan ahvenkalojen ja särkikalojen välinen suhde oli vuonna :1.14 (0.51=>0.58 kg/vvrk), eli särkikaloja oli saaliin massassa (kg) vain 14 % enemmän. Seuraavien 13 vuoden aikana ahvenkalojen osuus massasta hieman väheni ja särkikalojen osuus lisääntyi huomattavasti. Ahvenkalojen ja särkikalojen välinen suhde oli vuonna :4.56 (0.36=>1.64 kg/vvrk), eli särkikalojen osuus saaliin massasta oli lähes viisinkertainen ahvenkalojen osuuteen verrattuna (Kuva 6). Verkkokoekalastusten yksikkösaalis kasvoi vuosien 1997 ja 2010 välisenä aikana noin 1.8-kertaiseksi (1.17=>2.07 kg/vvrk).

20 14 Kuva 6. Hiidenveden Kiihkelyksenselältä vuosina tehdyissä verkkokoekalastuksissa saadut yksikkösaaliit (kg/vvrk) ja saaliiden jakautuminen ahvenkaloihin, särkikaloihin ja muihin kaloihin. Ahven muodosti Kiihkelyksenselällä suurimman osuuden koekalastussaaliin massasta (kg) vuonna 1997 ( (liite 1). Särki oli runsain saalislaji vuosina (30-51 %). Mustionselällä tehtyjen verkkokoekalastusten mukaan ahvenkalojen ja särkikalojen välinen suhde saaliin massassa (kg) oli vuonna :3.76 (0.74=>2.78 kg/vvrk), eli särkikaloja oli saaliin massassa (kg) lähes nelinkertainen määrä ahvenkaloihin verrattuna. Seuraavien 13 vuoden aikana särkikalojen osuus massasta hieman väheni. Molempien kalaryhmien yksikkösaaliit kuitenkin kasvoivat selvärti. Ahvenkalojen ja särkikalojen välinen suhde oli vuonna :3.34 (1.19=>3.98 kg/vvrk), eli särkikalojen osuus saaliin massasta oli edelleen reilusti yli kolminkertainen ahvenkalojen osuuteen verrattuna (Kuva 7). Verkkokoekalastusten yksikkösaalis kasvoi vuosien 1997 ja 2010 välisenä aikana noin 1.5-kertaiseksi (3.52=>5.17 kg/vvrk).

21 15 Kuva 7. Hiidenveden Mustionselältä vuosina tehdyissä verkkokoekalastuksissa saadut yksikkösaaliit (kg/vvrk) ja saaliiden jakautuminen ahvenkaloihin, särkikaloihin ja muihin kaloihin. Sulkava muodosti Mustionselällä suurimman osuuden koekalastussaaliin massasta (kg) vuosina 1997, 1999, 2007 ja 2010 (32-47 %). Pasuri oli runsain saalislaji vuosina 1998 ja 2000, särki vuonna 2001 (liite 1). Kiihkelyksenselällä tehtyjen verkkokoekalastusten mukaan ahvenkalojen ja särkikalojen välinen suhde kappalemääräisessä saaliissa oli vuonna :1.25 (24.9=>31.1 kpl/vvrk), eli särkikaloja oli kappalemääräisessä saaliissa (kpl) 25 % enemmän. Seuraavien 13 vuoden aikana ahvenkalojen osuus saaliissa pysyi ennallaan ja särkikalojen osuus hieman lisääntyi. Ahvenkalojen ja särkikalojen välinen suhde oli vuonna :1.64 (24.4=>39.9 kpl/vvrk), eli särkikalojen osuus kappalemääräisessä saaliissa oli noin 1.5-kertainen ahvenkalojen osuuteen verrattuna (Kuva 8). Verkkokoekalastusten yksikkösaalis kasvoi vuosien 1997 ja 2010 välisenä aikana vain hieman (69.6=>75.4 kpl/vvrk).

22 16 Kuva 8. Hiidenveden Kiihkelyksenselältä vuosina tehdyissä verkkokoekalastuksissa saadut yksikkösaaliit (kpl/vvrk) ja saaliiden jakautuminen ahvenkaloihin, särkikaloihin ja muihin kaloihin. Ahven muodosti Kiihkelyksenselällä suurimman osuuden verkkokoekalastusten kappalemääräisestä saaliista (kpl) vuosina 1997 ja 2007 (23-39 %). Särki oli runsain saalislaji vuosina 1998, 2000, 2001 ja 2010 (25-35 %) sekä kuore vuonna 1999 (liite 1). Mustionselällä tehtyjen verkkokoekalastusten mukaan ahvenkalojen ja särkikalojen välinen suhde kappalemääräisessä saaliissa oli vuonna :2.19 (41.8=>91.6 kpl/vvrk), eli särkikaloja oli kappalemääräisessä saaliissa (kpl) yli kaksinkertainen määrä ahvenkaloihin verrattuna. Seuraavien 13 vuoden aikana ahvenkalojen osuus saaliissa lisääntyi ja särkikalojen väheni. Ahvenkalojen ja särkikalojen välinen suhde oli vuonna :1.34 (51.4=>68.9 kpl/vvrk), eli särkikalojen osuus kappalemääräisessä saaliissa oli enää vain noin kolmanneksen suurempi ahvenkalojen osuuteen verrattuna (Kuva 9). Verkkokoekalastusten yksikkösaalis pieneni vuosien 1997 ja 2010 välisenä aikana 11 % (133.5=>120.3 kpl/vvrk). Pasuri oli molempina vuosina särkikaloista runsain saalislaji (liite 1).

23 17 Kuva 9. Hiidenveden Kiihkelyksenselältä vuosina tehdyissä verkkokoekalastuksissa saadut yksikkösaaliit (kpl/vvrk) ja saaliiden jakautuminen ahvenkaloihin, särkikaloihin ja muihin kaloihin. Pasuri muodosti Mustionselällä suurimman osuuden koekalastussaaliin massasta (kg) vuosina ja 2010 (24-43 %). Ahven oli runsain saalislaji vuonna 2007 (liite 1). Huomattava osuus verkkokoekalastusten saaliin massassa Kiihkelyksenselällä tapahtuneista muutoksista johtui, kappalemääräisen saaliin kasvun lisäksi, saaliskalojen koon kasvusta. Kasvua tapahtui etenkin muutamien särkikalojen (särki, salakka, pasuri) koossa. Voimakkainta kasvu oli kuitenkin sulkavan kohdalla, jonka keskimääräinen saaliskoko kasvoi Mustionselällä 161=>424 ja Kiihkelyksenselällä 79=>364 grammaan. Lahnan keskikoko puolestaan pieneni vuoden 1997 jälkeen. Myös ahvenen saaliskoko pieneni vuosien 1997 ja 2010 välisenä aikana hieman (kuva 10, liite 1).

24 18 Kuva 10. Ahvenen, särjen, salakan, pasurin ja lahnan keskikoko (g) Hiidenveden Kiihkelyksenselältä vuosina tehdyissä verkkokoekalastuksissa. Mustionselällä yleisimpien saalislajien keskikoossa ei ollut, Kiihkelyksenselän tapaan, havaittavissa mitään selviä kehityssuuntia (Kuva 11, Liite 1). Merkittävimmät muutokset saaliskalojen keskikoossa vuosien 1997 ja 2010 välillä havaittiin sulkavan ja ahvenen kohdalla. Saaliiksi saatujen sulkavien keskikoko kasvoi 123 ja ahventen 13 grammaa. Sulkavan keskipainon kasvu on ollut samansuuntaista molemmilla osa-alueilla, joka saattaa viitata siihen, että kannan rakenteessa tai kalojen kasvussa on tapahtunut muutoksia (Kuva 12). Sulkavan kasvunopeuden muutoksia tulisi tarkastella luutumanäytteistä taannehtivasti.

25 19 Kuva 11. Ahvenen, särjen, salakan, pasurin ja lahnan keskikoko (g) Hiidenveden Kiihkelyksenselältä vuosina tehdyissä verkkokoekalastuksissa KIIHKELYKSENSELKÄ KIRKKOJÄRVI MUSTIONSELKÄ KALAN KESKIPAINO (g) PYYNTIVUOSI Kuva 12. Sulkavan keskikoko (g) Kiihkelyksenselän ja Kirkkojärven-Mustionselän koekalastussaaliissa vuosina

26 Kaikuluotaukset Vuonna 2007 Kiihkelyksenselän kaikuluotauksella ja koetroolauksella saatu kalatiheysarvio vaihteli 2000 ja yks./ha välillä ajankohdasta riippuen (Malinen ym. 2008). Kiihkelyksenselän yli 5 m syvällä alueella kuoreen osuus oli kaikkina tutkimusajankohtina yli 90 %. Biomassasta kuoreen osuus oli %. Kuoreen lisäksi ulappa-alueella esiintyi huomattavia määriä kuhaa, pasuria, lahnaa ja sulkavaa. Niidenkin osuus lukumäärästä oli pieni, mutta pasurin, lahnan ja sulkavan yhteenlaskettu osuus biomassasta oli 8-40 %. Malisen ym. (2008) mukaan Kiihkelyksenselällä 0-vuotiaat kuoreet ja kuhanpoikaset esiintyvät kesäkerrostuneisuuden aikaan joko päällysvedessä tai harppauskerroksen yläosassa, kun taas vanhemmat kuoreet ja muikut esiintyvät huomattavasti syvemmällä. Yöllä ja toisaalta kesäkerrostuneisuuden purkauduttua jakaumat muuttuvat päällekkäisemmiksi. Kiihkelyksenselän kalaston rakenne ei näyttäisi olennaisesti muuttuneen vuodesta 2001, jolloin kuore oli ylivoimaisesti runsain laji, samalla kun muiden lajien osuus lukumäärästä oli hyvin pieni (Malinen ym. 2005) Kalojen ravinnonkäyttö ja kasvu Särkikalat Vinni ym. (2000) vertailivat viiden Hiidenvedessä yleisesti esiintyvän särkikalalajin ravinnonkäyttöä, kasvua ja runsautta Kirkkojärven-Mustionselän (matala) ja Kiihkelyksenselän (syvä) alueella. Hiidenveden matalissa osissa särki käytti ravintonaan pääasiassa pohjaeläimiä, kuten simpukoita ja kotiloita. Elokuussa pienikokoiset särjet alkoivat käyttämään myös heikompilaatuista pohjaravintoa (detritusta), kun taas isommilla yksilöillä (>120 mm) kasviravinnon osuus kasvoi. Muutokset särjen ravinnonkäytössä ilmensivät sopivan eläinravinnon puutetta. Kiihkelyksenselällä sulkasääsken (C. Flavicansin) osuus särjen ja salakan ravinnossa oli alhainen, kun taas pasurin, sulkavan ja lahnan ravinnossa sen osuus oli selvästi suurempi. Kuore Hiidenvedellä särjen, salakan, pasurin ja lahnan kasvunopeus oli alhainen, kun taas sulkavan havaittiin kasvavan verrattain nopeasti. Tutkimustulosten perusteella ainoastaan lahna hyötyi jossakin määrin runsaasta sulkasääskipopulaatiosta. Toisaalta

27 21 lahnan kannantiheys oli muita särkikalalajeja heikompi, mahdollisesti sen joustamattomamman ravinnonkäytön vuoksi. Vinnin ym. (2004) mukaan 1-2-vuotiaiden kuoreiden kasvu oli Kiihkelyksenselällä hyvin hidasta erityisesti ravinnon epätasaisen saatavuuden ja ravintokilpailun vuoksi. Vanhempien kuoreiden kasvu kiihtyi selvästi niiden siirtyessä sulkasääskistä kalaravintoon. Kuha Helttusen (2005) mukaan Hiidenvedellä vuonna 2005 pyydetyistä naaraskuhista hieman yli puolet oli saavuttanut sukukypsyyden pituusluokissa cm. Tuolloin 40 mm solmuvälillä saaduista naaraskuhista vain 24 % oli sukukypsiä, mutta 45 mm ja 50 mm verkoilla sukukypsien naaraiden osuudet olivat jo 54 ja 58 %. Tulosten pohjalta voitiin arvioida karkeasti kuhan kestävän kalastuksen suuntaviivoja Hiidenvedellä Kalataloudelliset tarkkailut Vihdin jätevedenpuhdistamon kalataloudellisen velvoitetarkkailuun liittyen Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalastusta ja kalansaaliita on selvitetty luvulta lähtien mm. kalastustiedustelujen avulla. Vuoden 2010 kalastustiedustelun perusteella Kirkkojärvellä ja Mustionselällä vastanneiden ruokakuntien saalis oli keskimäärin 27 kg. Runsaimmat saalislajit olivat hauki (41 %), ahven (23 %) ja kuha (16 %). Kalastus oli vesialueen rehevyyteen nähden melko monipuolista. Esimerkiksi verkkokalastusta harjoitettiin n. 6,6 vrk/ha/a. (Valjus 2011) Pitkällä aikavälillä kalansaaliin määrässä ja koostumuksessa näyttäisi tapahtuneen muutoksia. Valjuksen (2011) mukaan ruokakuntakohtainen vuosisaaliiit olivat suurimmillaan 1990-luvun puolivälissä (n. 120 kg/ruokakunta), jonka jälkeen ne ovat pudonneet huomattavasti alhaisemmalle tasolle (alle 30 kg/ruokakunta). Myös saalislajien suhteissa on tapahtunut muutoksia. Ahvenen, hauen ja kuhan osuus kokonaissaaliista näyttäisi kasvaneen pitkällä aikavälillä, kun taas lahnan ja sulkavan saalisosuudet ovat laskeneet. Vuoden 2010 kalastustiedustelun perusteella useimmin kalastusta haittaavina tekijöinä pidettiin veden sameutta, veden likaantumista, vesikasvillisuuden runsautta ja

28 22 vähäistä kalaistutusten määrää. Merkittävä osa katsoi haitaksi myös vesistön säännöstelyn ja kalalajiston vääränlaisen koostumuksen (Valjus 2011) HIIDENVEDEN RAVINTOVERKKOTUTKIMUKSET Kasvi- ja eläinplankton Hiidenveden planktonyhteisöjä on tutkittu hoitokalastushankkeen yhteydessä vuosina (Eloranta ym. 2001, Horppila ym. 2005), ja kasviplanktontutkimuksia on lisäksi tehty mm. Hiidenveden yhteistarkkailun puitteissa (mm. Ranta & Valtonen 2011). Sinileväkukinnat ovat toistuva ilmiö Hiidenvedellä, mutta myös piilevät voivat olla ajoittain erittäin runsaita varsinkin syvemmillä alueilla. Kokonaisbiomassa on suuri, toisinaan erittäin suuri, ja jo 1970-luvun alussa on havaittu μg/l biomassa Kiihkelyksenselällä (ympäristöhallinnon kasviplanktonrekisteri). Leväbiomassa on yleensä suurin rehevimmillä Kirkkojärvellä ja Mustionselällä. Eläinplanktonyhteisön koostumus on tyypillinen eutrofisille järville (Eloranta ym. 2001). Äyriäisplanktonia dominoivat Cyclopoida-hankajalkaiset, kun taas vesikirppujen biomassa on pieni ja koostuu pääasiassa pienikokoisista yksilöistä. Rehevimmillä alueilla, Kirkkojärvellä ja Mustionselällä, yhteisössä vallitsevat Daphnia cristata ja Limnosida frontosa, ja Bosmina-lajit ovat harvalukuisia. Vähäravinteisemmalla Kiihkelyksenselällä ne runsastuvat jonkin verran. Eläinplanktonin vuodenaikaisvaihtelu on poikkeuksellista rehevälle vesialueelle, sillä tyypillinen kevään maksimi puuttuu lähes kokonaan. Ilmeisesti sulkasääski säätelee pitkälti eläinplanktonin määrää, sillä tutkimusten mukaan vesikirppujen biomassan kehitys on käänteinen sulkasääsken biomassalle. Eläinplanktonin biomassa on suurimmillaan elokuussa, jolloin sulkasääsket kuoriutuvat. Kirkkojärvellä vesikirppujen pieni biomassa saattaa johtua osittain suuresta kiintoaineen määrästä, joka haittaa niiden ravinnonottoa (Eloranta ym. 2001). Kirkkojärvellä ja Mustionselällä eläinplankton käyttää vain alle 10 % kasviplanktonbiomassasta. Näin ollen eläinplankton ei pysty säätelemään kasviplanktonia, vaan sen kasvua rajoittaa lähinnä sameuden aiheuttama valon puute. Vähemmän rehevillä alueilla eläinplankton saattaa kontrolloida kasviplanktonia keskikesän maksimin aikana (Eloranta ym. 2001).

29 23 Sulkasääski Leimallista Hiidenveden ravintoverkolle on sulkasääsken runsaus ja sen vaikutukset muuhun ravintoverkkoon. Sulkasääsken toukat ovat selkärangattomia petoja, jotka käyttävät ravintonaan eläinplanktonia, lähinnä rataseläimiä, vesikirppuja ja hankajalkaisia. Monet eläinplanktonlajit puolestaan käyttävät ravintonaan kasviplanktonia eli levää, mikä vähentää kasviplanktonin määrää ja vaikuttaa näin positiivisesti järven ekologiseen tilaan. Voimakas sulkasääsken eläinplanktoniin kohdistama saalistuspaine voi pahimmillaan lisätä levän määrää järvessä dramaattisesti, aiheuttaa sinilevähaittoja, kiihdyttää vesistön rehevöitymistä ja huonontaa kaikin puolin järven ekologista tilaa (Liljendahl-Nurminen ym. 2003, Malinen ym. 2008). Toisaalta sulkasääsken toukat, kuten myös eläinplankterit, ovat monien planktivori-kalojen ravintokohteita, ja niihin voi kohdistua ajoittain ja paikallisesti hyvinkin voimakas saalistuspaine. Esimerkiksi Hiidenvedellä sulkasääsken on todettu olevan kuoreen, pasurin, lahnan ja sulkavan ravintoa, mutta järven syvimmillä alueilla, Kiihkelyksenselällä, ainoastaan sulkavan saalistus kohdistuu uuden sukupolven pienikokoisiin toukkiin (Vinni ym. 2000). Sulkavalla voidaankin katsoa olevan tätä kautta merkitystä sulkasääskitiheyksien säätelyssä ja sitä kautta myös järven rehevyystason säätelyssä. Sulkasääskellä on useita käyttäytymismalleja, joiden avulla se voi menestyksekkäästi välttää kalojen aiheuttamaa saalistuspainetta. Se on aktiivinen uimari ja kykenee tekemään vesimassassa pitkiä, syvyyssuuntaisia vuorokausivaelluksia, joiden tarkoituksena on yhtäältä optimoida ravintovarojen käyttöä ja säädellä energian kulutusta sekä toisaalta suojautua kalojen saalistukselta (Horppila ym. 2000, Liljendahl- Nurminen ym. 2002, Paasivirta 2006, Malinen ym. 2007, 2010, 2012 ja Valonen 2009). Laji on myös ympäristönsä laadun suhteen vaatimaton kestäen hyvin vesistön rehevöitymisen ja erityyppisen kuormituksen aiheuttamaa veden laadun heikkenemistä, alusveden happivajetta sekä ympäristölle haitallisten yhdisteiden myrkkyvaikutuksia (esim. Malinen ym. 2007, 2012, Hynynen 2004). Edellä mainitusta johtuen laji on vahva ravintokilpailija, joka käyttää tehokkaasti hyväkseen heikkoa veden laatua suojautuessaan elinympäristönsä suhteen vaateliaampien lajien saalistukselta. Sietokykyinen sulkasääski muodostaa usein rehevöityneisiin ja kuormitettuihin vesistöihin tiheitä massaesiintymiä, mistä voi olla seurauksena ravintoverkkojen vääristyminen ja järven rehevöitymiskehityksen kiihtyminen. Hiidenvesi on tyyppiesimerkki järvestä, jossa ulkoinen, valuma-alueelta tuleva ravinteiden, orgaanisen aineksen ja saviaineksen kuormitus on ylittänyt järven sietorajan ja luonut sulkasääsken massaesiintymiselle suotuisat olosuhteet, mikä uhkaa edelleen kiihdyt-

30 24 tää järven rehevöitymiskehitystä (Liljendahl-Nurminen ym. 2002, 2003, Liljendahl- Nurminen 2006). Yleistäen voidaan sanoa, että syvillä selkävesillä sulkasääsken toukat oleilevat päiväsaikaan yli 10 m syvyydessä, missä viileä vesi alentaa niiden energiankulutusta ja valon vähäisyys suojelee kalojen saalistukselta. Mikäli alusvedessä ei esiinny täydellistä hapettomuutta, osa toukista voi myös kaivautua syvänteiden pohjasedimenttiin, joka antaa lisäsuojaa kalojen saalistuspainetta vastaan (Valonen 2009). Hiidenveden kaltaisessa rehevässä, savisamenteisessa, paikoitellen syvähkössä ja alusveden ajoittaisesta hapenvajauksesta kärsivässä järvessä ainoastaan pienen osan toukista on todettu kaivautuvan keskikesän maksimaalisen valon ja suurimman predaatioalttiuden aikaan sedimenttiin, koska ne voivat välttää kalojen näköaistiin perustuvan saalistuksen veden savisameuden avulla sekä kätkeytymällä heikon veden laadun tarjoamiin pakopaikkoihin eli tässä tapauksessa alusveden niukkahappiseen vesikerrokseen tai sen alapuolelle, mihin saalistajat eivät voi niitä seurata (Horppila ym. 2000, 2009, Liljendahl-Nurminen 2006, Malinen ym. 2012). Yöllä sulkasääsken toukat nousevat pintaa kohden, missä ne saalistavat eläinplanktereita (Horppila ym. 2000, Liljendahl-Nurminen 2002, Paasivirta 2006, Malinen ym. 2012). Hiidenvedellä sulkasääsket oleilevat öisin ylimmän kahdeksan metrin alueelta, missä niiden on todettu saalistavan pääasiassa rataseläimiä, Daphnia- ja Bosmina-sukujen vesikirppuja sekä hankajalkaisia (Horppila ym. 2000, 2009, Valonen 2009). Sulkasääsket säätelevät Hiidenveden eläinplanktonyhteisöä pitämällä suurikokoisten, kasviplanktonia tehokkaasti suodattavien vesikirppujen määrän pienenä (Liljendahl-Nurminen ym. 2003) ja kilpailevat näin ravinnosta planktonsyöjäkalojen kanssa. Sulkasääsken massaesiintymillä on todettu olevan suuri merkitys monien rehevöityneiden järvien ravintoverkoissa, kuten esimerkiksi Hiidenvedellä (Horppila 2000, 2009, Liljendahl-Nurminen ym. 2002, 2003, Malinen ym. 2007, 2010, 2012), Kaukjärvellä (Malinen ym. 2008), Enäjärvellä (Paasivirta 2006) ja Mustialanlammilla (Malinen ym. 2010b). Monet järvien tehokalastushankkeet ovat todennäköisesti epäonnistuneet sulkasääsken toukkien takia, sillä massoina esiintyessään ne aiheuttavat kovan saalistuspaineen eläinplanktonille, mistä johtuen planktonsyöjäkalojen pyynnillä toteutettu ravintoverkkokunnostus ei ole onnistunut (Horppila & Liljendahl- Nurminen 2005). Sulkasääsken merkittävä rooli erityisesti syvien ja savisameiden järvien ravintoverkoissa on yllättänyt tukijat. Malisen ym. (2008) mukaan kaikki toimenpiteet, jotka vähentävät saviaineksen huuhtoutumista järveen, heikentävät

31 25 sulkasääsken toukkien elinmahdollisuuksia järvessä. Siten valuma-alueella tehtävät vesiensuojelutoimenpiteet saattavat vaikuttaa ravinnekuormituksen vähenemisen lisäksi myös sulkasääsken toukkien vähenemisen kautta järven tilaan HIIDENVEDEN EKOLOGINEN TILA Ympäristö- ja paikkatietopalvelun (OIVA) mukaan Hiidenveden ekologisen tilan arvio on tehty ns. suppean aineiston perusteella, jossa on huomioitu veden fysikaaliskemialliset ominaisuudet, kasviplankton sekä kalasto. Hiidenvesi kuuluu tyypiltään runsasravinteisten (Rr) järvien ryhmään. Hiidenveden ekologinen tila on luokiteltu edellisellä luokittelukierroksella kasviplanktonin perusteella tyydyttäväksi. Luokittelu on tehty pelkästään a-klorofyllin perusteella, koska muiden muuttujien tuloksia oli vain yhdeltä näytteenottokerralta. Luokitteluohjeessa ei myöskään ole annettu tälle tyypille vertailuolojen tai luokkarajojen arvoja muille kuin a-klorofyllille aineiston puuttumisen vuoksi. Uudessa ohjeessa on edelleen esitetty luokkarajat vain a-klorofyllille, eivätkä rajat ole muuttuneet edelliseen ohjeeseen verrattuna. Luokittelu on tehty ohjeen mukaisesti koko vesimuodostuman alueelle, mutta Hiidenveden osa-alueet ovat rehevyystasoltaan varsin erilaisia. Kirkkojärven vuosien a-klorofyllipitoisuuden mediaani on 29 μg/l, Nummelanselän 19 μg/l ja Kiihkelyksenselän 10 μg/l. Näiden arvojen perusteella Kiihkelyksenselkä olisi nykyisin ekologiselta luokaltaan erinomainen, Nummelanselkä hyvä ja Kirkkojärvi tyydyttävä. Pelkästään ekologisen luokittelun kannalta Hiidenveden tilaa on siis tarpeen parantaa lähinnä kaikkein rehevimmillä alueilla, Kirkkojärvellä ja todennäköisesti Mustionselällä. Hyvän ja tyydyttävän luokan raja-arvo a-klorofylli 20 μg/l saavutetaan noin 43 μg/l fosforipitoisuudella, mikä tarkoittaa rehevimmillä alueilla nykyisen kuormituksen puolittamista. On huomioitava, että luokkarajat on asetettu melko pienen aineiston ja vain yhden muuttujan perusteella. Kasviplanktonin ekologiselle luokittelulle ei ole syytä asettaa kovin suurta painoarvoa asetettaessa kunnostuksen tavoitteita. Kalastopohjaisessa ekologisen tilan seurannassa käytetään nordic-tutkimusverkkoa, jonka yksikkösaaliin katsotaan kuvaavan kalaston suhteellista runsautta ja siten myös järven yleistä rehevyystasoa. Vuoden 2010 koekalastusten perusteella Kiihke-

32 26 lyksenselän ekologinen tila oli hyvä, kun Mustionselän tila oli sitä vastoin välttävän ja huonon rajalla. Koska verkkokoekalastuksia on tehty viime vuosina vain Mustionselällä ja Kiihkelykselällä, tulosten pohjalta saadaan ainoastaan suuntaa antava kuva Hiidenveden ekologisesta tilasta. Verkkokoekalastusten yksikkösaalis ja saalislajien osuudet vaihtelevat merkittävästi luontaisten tekijöiden (esim. veden lämpötila) vuoksi, joten tilaluokka saattaa parantua näennäisesti, vaikka kohdevesistön tilassa ei olisi tapahtunut merkittäviä muutoksia. Kalaston pohjalta tehdyn ekologisen tilan arvion tulisikin perustua aina usean tarkkailuvuoden aineistoon. 4. TOTEUTETTUJEN HOITOKALASTUSTEN VAIKUTUKSET HIIDENVEDELLÄ 4.1. KOKONAISFOSFORI Sisäkuormitteisissa vesistöissä fosforipitoisuus yleensä kasvaa loppukesää kohti. Hiidenveden rehevimmällä osa-alueella Kirkkojärvellä fosforipitoisuus on tyypillisesti ollut suurimmillaan elokuussa, kun taas Nummelanselällä ja Kiihkelyksenselällä pitoisuus on pysynyt melko tasaisena kasvukauden ajan tai jopa pienentynyt loppukesää kohti (Liite 2). Intensiivisimmän hoitokalastusjakson aikana Kirkkojärvellä ei tapahtunut muutosta fosforin käyttäytymisessä. Nummelanselällä pitoisuus kasvoi poikkeuksellisesti loppukesää kohti ja Kiihkelyksenselällä pysyi jokseenkin tasaisena. Odotettua muutosta fosforin käyttäytymisessä ei siis tapahtunut hoitokalastuksen seurauksena. Kasvukauden kokonaisfosforipitoisuus ei myöskään ole pienentynyt, kun tarkastellaan pitoisuuksia vuositasolla. Keskimääräinen pitoisuus on päinvastoin hieman kasvanut Kiihkelyksenselällä ajanjaksolla KASVIPLANKTON JA KLOROFYLLI Kasviplanktonin biomassa- ja klorofyllimittausten perusteella Hiidenvesi on rehevä. Hoitokalastuksen vaikutus ei näkynyt kasviplanktonia kuvaavien mittareiden arvoissa vuosina , jolloin hoitokalastus oli tehokkainta (Liite 3-7). Sen sijaan vuosina sekä sinilevien osuus että lajiston perusteella laskettu tro-

33 27 fiaindeksi (TPI) olivat Kiihkelyksenselällä ja Nummelanselällä selvästi pienempiä kuin aiempina vuosina. Samoin kokonaisbiomassa ja keskimääräinen klorofyllipitoisuus olivat tavallista pienempiä. Kirkkojärven kasviplanktonaineisto on niin vähäinen, että sen perusteella ei voi tehdä päätelmiä rehevyystasosta, mutta klorofyllipitoisuudet olivat sielläkin keskimääräistä pienempiä. Ilmiö saattaa olla tilapäinen ja johtua esimerkiksi sääolosuhteista, sillä vuoden 2011 a-klorofyllipitoisuudet olivat jälleen selvästi suurempia kuin vuosina KOKONAISFOSFORIN JA KLOROFYLLIN SUHDE Kokonaisfosforin ja klorofyllin suhde kertoo eläinplanktonin kyvystä pitää kurissa kasviplanktonbiomassaa ja toisaalta sisäisen kuormituksen voimakkuudesta. On havaittu, että klorofyllitaso suhteessa fosforipitoisuuteen on korkeampi järvissä, joista puuttuvat suurikokoiset vesikirput kuin järvissä, joissa suuria vesikirppuja on runsaasti (Mazumder 1994, Sarvala ym. 2000). Kerrostuvissa ja ei-kerrostuvissa vesistöissä fosfori-klorofylli-suhde on erilainen. Kerrostumattomassa Kirkkojärvessä fosforin ja klorofyllin suhteen perusteella pienet vesikirput ovat vallitsevia, Nummelanselällä vesikirput ovat suurikokoisempia (Liite 7). Kirkkojärvessä ja Nummelanselällä ei ole tapahtunut muutoksia fosforin ja klorofyllin suhteessa vuosijaksolla Kerrostuvalla Kiihkelyksenselällä vesikirput näyttäisivät olevan tämän tarkastelutavan perusteella pieniä, eivätkä kykene kontrolloimaan kasviplanktonbiomassaa. Kiihkelyksenselän fosfori-klorofyllisuhteessa näyttää tapahtuneen hienoista siirtymää alaspäin vuosien aikana SULKASÄÄSKI Hiidenvedellä vuosina toteutettujen sulkasääsken tiheyksien seurannoista (Taulukko 6) nähdään, että kanta oli erityisen tiheä vuosina 2007 ja 2011 (Malinen ym. 2012). Sen sijaan vuonna 2009 sulkasääskipopulaation tiheys romahti. Kun samalla pidetään mielessä, että Hiidenveden hoitokalastukset olivat tehokkaammillaan 2000-luvun alkupuolella ja loppuivat keväällä 2005, niin johtopäätöksenä aineistosta on se, että hoitokalastukset eivät todennäköisesti ole juurikaan säädelleet sulkasääsken populaatiotiheyttä. Todennäköisesti kesän sääolot, erityisesti edellisen kesän lämpösumma on ollut avainasemassa populaatiokoon säätelijänä.

34 28 Toukkien kuoriutuminen ja lisääntyminen vaatii tyyntä, lämmintä ja sateetonta ilmaa, ja kesinä 2006 ja 2010 tehollinen lämpösumma Etelä-Suomessa oli kolmen suurimman joukossa koko mittaushistorian aikana. Sen sijaan vuonna 2008 lämpösumma oli korkeintaan keskimääräinen (Taulukko 6). Myös Mustialanlammin tuloksissa oli selkeä sulkasääsken populaatiotiheyden romahdus v. 2008, mikä tukee Hiidenveden tuloksia (Malinen ym. 2008). Taulukko 6. Hiidenveden sulkasääskipopulaation tiheys (yks/m 2 ) vv sekä tehollinen lämpösumma Helsinki Vantaalla vuosina (Malinen ym ja Ilmatieteen laitos) (Kpl/m 2 ) ºC vrk (Kpl/m 2 ) ºC vrk (Kpl/m 2 ) ºC vrk (Kpl/m 2 ) ºC vrk Mikäli sulkasääsken toukat kalojen sijasta säätelevät eläinplanktonin esiintymistä, eivätravintoketjukunnostuksen takana olevat alkuperäiset teoriat enää päde, ja tehokalastus tällaisessa tilanteessa voikin olla kestämätön ratkaisu (Liljendahl- Nurminen 2006, Malinen ym. 2008) KALASTO Olinin & Ruuhijärven (2002) mukaan Hiidenveden hoitokalastukset eivät olleet vuoteen 2001 mennessä riittäviä estämään särkikannan kasvua. Myöskään muiden särkikalojen tai kuoreen määriin ei suhteellisen pienitehoisella hoitokalastuksella näyttänyt olevan merkittävää vaikutusta. Hoitokalastusten seurauksena tehokkaimman kalastuksen kohteena olleen Mustionselän särkikalakannat nuorenivat jonkin verran tehokkaimpien pyyntivuosien aikana, mutta vuonna 2007 saalis koostui jälleen hiukan suuremmista yksilöistä. Todennäköisesti särkikalakannat korvasivat poistetun biomassan ainakin osittain tehokkaalla lisääntymisellä ja nopeutuneella kasvulla (Malinen ym. 2008). Hoitokalastus on saattanut jossakin määrin edesauttaa muikun runsastumista pääaltaalla, jota on esiintynyt Kiihkelyksenselän verkkokoekalastussaaliissa hoitokalastushankkeen jälkeen kaikkina seurantavuosina. Muikun runsastuminen saattaa joh-

35 29 tua esimerkiksi vähentyneestä ravintokilpailusta kuoreen kanssa tai sen kannan runsauden luontaisesta vaihtelusta. Asiasta ei ole kuitenkaan olemassa tarkempaa tutkimustietoa. Hoitokalastuksen vaikutuksia olisi voitu arvioida huomattavasti paremmin, jos vuosittainen kalastoseuranta olisi aloitettu ennen pyyntien aloittamista. 5. HOITOKALASTUKSEN SOVELTUVUUS KUNNOSTUSMENETELMÄKSI HIIDENVEDELLE 5.1. JÄRVEN MORFOLOGIA Hiidenvesi koostuu useasta ominaisuuksiltaan erityyppisestä ja kokoisesta altaasta. Järven koillisosan altaat ovat kauttaaltaan matalia ja lyhytviipymäisiä. Kirkkojärven keskisyvyys on 1,2 m ja Mustionselän 1,7 m. Osa-alueiden mataluuden vuoksi vesikasvillisuuden peittävyys on verrattain suuri. Nummelanselkä on edellisiä syvempi, mutta sielläkin matalan veden osuus on vielä merkittävä. Syvyyssuhteiltaan muista altaista eroaa selvimmin Kiihkelyksenselkä, joka on osa-alueista laajin ja keskisyvyydeltään 11,3 m. Retlahti on osa-alueista toiseksi syvin. Selvimmin se eroaa muista alueista pitkän laskennallisen viipymän perusteella. Kiihkelyksenselän eteläpuoliset alueet ovat matalahkoja ja lyhytviipymäisiä. Osa-alueiden morfologiset tiedot on esitetty tarkemmin osassa 1 (Ramboll) VEDENLAATU JA KUORMITUS Hiidenveden ulkoisen fosforikuorman arvioidaan olevan nykyisin kg vuodessa (79 kg/d) (kunnostussuunnitelma, osa I). Arvio on tehty käyttäen Syken VEMALA-vesistömallijärjestelmää. Vesistöön tulevaa kuormaa voidaan arvioida myös vesistössä vallitsevasta fosforipitoisuudesta lähtien. Kolmen altaan (Kirkkojärvi, Nummelanselkä, Kiihkelyksenselkä), joista on kattavimmin vedenlaatutietoja, tuleva fosforikuorma arvioitiin päällysveden (1 m arvot) keskimääräisen fosforipitoisuuden, altaan tilavuuden sekä keskivirtaaman avulla (Frisk 1979). Fosforin sietorajat laskettiin Vollenweiderin (1975) mukaan. Tuleva kuorma oli Kirkkojärvellä noin 4-kertainen, Nummelanselällä noin 2-kertainen ja Kiihkelyksenselällä noin 2.6-kertainen ylempään sietorajaan verrattuna. Erot VEMALA-mallilla laskettuihin ulkoisiin kuormiin johtuvat laskentatavan

36 30 erilaisista lähtökohdista. Altaisiin tulevan fosforikuorman suhde sietorajaan oli kuitenkin jokseenkin sama molemmilla laskentatavoilla. Taulukko 7. Hiidenveden ja sen kolmen osa-altaan päällysveden (1 m) keskimääräinen fosforipitoisuus vuosina , laskennallinen fosforikuorma, fosforin sietorajat sekä levätuotannon avulla arvioitu sisäinen fosforikuorma. Vesialue P-pitoisuus P-kuorma Sietoraja P-kuorma/ Sisäinen ka (Frisk 1979) alempi ylempi ylempi sietoraja P-kuorma 2011 (perustuot.) μg/l kg/d kg/d kg/d kg/d Kirkkojärvi Nummelanselkä Kiihkelyksenselkä Vuonna 2002 laaditussa kunnostussuunnitelmassa (Marttila 2003) Hiidenveden sisäistä fosforikuormaa on arvioitu sedimentaatiomittausten (Tallberg 2002) perusteella lasketun bruttosedimentaation avulla. Sisäisen kuormituksen määräksi saatiin noin 1100 kg/d, joka on noin 14-kertainen ulkoiseen kuormitukseen verrattuna. Hiidenveden tyyppisessä vesistössä, jossa pohjasta resuspendoituvan aineksen fosforin sekä valuma-alueelta huuhtoutuvan saviainekseen sitoutuneen fosforin osuus bruttosedimentaatiosta on suuri, levien käytettävissä olevan ja niin ollen rehevyystasoon vaikuttavan fosforin sisäinen kuorma on todennäköisesti huomattavasti pienempi. Vertailun vuoksi bruttosedimentaatio ja edelleen fosforin sisäinen kuorma laskettiin lähtien liikkeelle havaintopaikkojen keskimääräisistä klorofyllipitoisuuksista. Laskennallisten perustuotantoarvioiden ja levien C:N:P-suhteen perusteella voitiin arvioida ravinnemäärä, jonka levät ovat kasvukauden aikana käyttäneet (Granberg & Harjula 1982). Käyttämällä näitä lukuja bruttosedimentaation arvoina fosforin sisäinen kuorma on Kirkkojärvellä ja Nummelanselällä noin kaksinkertainen ja Kiihkelyksenselällä samaa suuruusluokkaa ulkoiseen kuormaan verrattuna. Hiidenveden rehevimmillä osa-alueilla sisäisen kuorman osuus on merkittävä. Lukuarvot ovat suuntaa-antavia, mutta ovat todennäköisesti lähempänä todellisia arvoja kuin suoraan mitatusta bruttosedimentaatiosta laskettu sisäinen kuorma.

37 31 Hiidenvedellä hoitokalastuksen mielekkyys on nykyhetkellä kyseenalainen, koska ulkoinen kuormitus näyttäisi laskentatavasta riippumatta ylittävän järven sietokyvyn selvästi. Käytännössä nykyinen ulkoinen kuormitus asettaa korkeita tavoitteita hoitokalastuksen järjestämiselle, kun tavoitellaan vedenlaadun parantamista ravintoketjuvaikutuksen kautta RAVINTOVERKON ERITYISPIIRTEET Selkärangattomien petojen, lähinnä sulkasääsken runsaus aiheuttaa erityishaasteita hoitokalastuksen toteuttamiselle Hiidenvedellä. Kuten aiemmin on todettu, sulkasääsken eläinplanktoniin kohdistama predaatio saattaa tehdä tyhjäksi hoitokalastuksen teorian mukaisen vaikutuksen. Sulkasääsket voivat jopa runsastua hoitokalastuksen seurauksena. Näin voi käydä erityisesti, jos kalastus kohdistuu voimakkaana sulkasääskiä ravintonaan käyttäviin kalalajeihin. Eläinplanktonin koostumus ei muutu kookkaampaan suuntaan, eikä kasviplanktoniin kohdistuva säätelymekanismi toteudu. Tämä koskee erityisesti Kiihkelyksenselän ulappa-alueita. Matalilla alueilla sulkasääsken tiheys on pieni, koska ne eivät pysty pakenemaan kalojen saalistusta sameaan ja vähähappiseen alusveteen. Matalilla, rehevillä ja savisameilla Kirkkojärvellä ja Mustionselällä veden runsas kiintoaine vaikeuttaa vesikirppujen ravinnonottoa ja sitä kautta lisääntymistä, mikä voi heikentää hoitokalastuken vaikutuksia. Kiintoainekuorman vähentäminen olisikin yksi kunnostuksen tärkeimmistä tavoitteista HIIDENVEDEN OSA-ALUEIDEN SOVELTUVUUS HOITOKALASTUKSEEN Kirkkojärvi Vuosina Kirkkojärvellä hoitokalastusta tehtiin lähes yksinomaan rysillä ja muihin alueisiin nähden kokonaissaaliit jäivät alhaisiksi. Kohtalaisen hyviä rysäsaaliita on kuitenkin saatu sekä Vihtijoen suualueelta että pääsyvänteestä keväällä (mm. Savola 1996). Olinin & Ruuhijärven (2002) mukaan edellisen hoitokalastushankkeen aikana sopivien nuottauspaikkojen puute rajoitti jossakin määrin poistopyyntien tehokasta toteutusta. Savolan (2012) mukaan Kirkkojärveltä on sittemmin raivattu nuottaukseen soveltuvia pyyntipaikkoja, mutta luotausten ja koenuottausten saalis on jäänyt sekä kesällä että talvella heikoksi.

38 32 Kirkkojärven rysäsaaliissa on esiintynyt kuoretta. Sen osuus saaliin massasta on jäänyt yleensä alhaiseksi, mutta kappalemääräisestä saaliista kuoreen osuus saattaa olla ajoittain merkittävä. Kevään jälkeen kuoreen osuus saaliista vähenee ja saalis koostuu pääasiassa pienikokoisista särkikaloista (Savola 2012). Kesällä ja alkusyksyllä suuri osa Kirkkojärven särkikaloista oleskelee pääasiassa vesikasvillisuusvyöhykkeellä, josta niitä ei voida nuotata. Käytettävissä olevien tietojen perusteella Kirkkojärvi soveltuu ainoastaan kohtalaisesti hoitokalastukseen, vaikka veden rehevyyden vuoksi poistopyynnin tarve olisi suuri. Savolan (2012) mukaan Kirkkojärvi soveltuu paremmin rysä- kuin nuottapyyntiin. Mustionselkä Mustionselän hoitokalastussaaliit olivat pinta-alayksikköä kohden laskettuna huomattavasti suurempia kuin muilla osa-alueilla. Mustionselällä voidaan harjoittaa talvi- ja avovesinuottausta sekä rysäpyyntiä, joten se soveltuu hoitokalastukseen hyvin. Alueen läpi vaeltavaa kuoretta esiintyy saaliissa lähinnä keväällä. Mustionselältä saadaan saaliiksi kaikkia Hiidenveden särkikalalajeja. Koska Mustionselkä on tärkeä kuhan kutualue, lajin erotteleminen muusta hoitokalastussaaliista voi aiheuttaa merkittävää lisätyötä (2 h/nuotanveto tai 0,5-1 h rysän kokukertaa kohden) (Savola 2012). Hoitokalastuksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta Mustionselällä ja Kirkkoselällä on keskeinen rooli. Nummelanselkä Nummelanselän pohjoisosa on matalaa ja suhteellisen loivarantaista aluetta. Länteen päin mentäessä rannat jyrkkenevät ja vesisyvyys kasvaa, mutta maksimisyvyys jää selvästi alle 10 metrin. Savolan (2012) mukaan kuoretta esiintyy saaliissa ympäri vuoden. Voimakkaat länsituulet vaikeuttavat syysnuottausten toteuttamista. Myös Nummelanselän alittava maakaasuputki saattaa jatkossa haitata nuottauksen ja troolipyynnin järjestämistä alueella. Kiihkelyksenselkä Elorannan ym. (2005) mukaan Kiihkelyksenselällä sulkasääski (C. flavicans) säätelee voimakkaasti levää laiduntavan eläinplanktonin määrää, eikä kalaston poistaminen heijastu siten vedenlaatuun ravintoketjuvaikutuksen kautta. Myöskään sisäisen kuormitukseen ei voida vaikuttaa merkittävästi, koska ulappa-alueella kalasto koostuu pääasiassa pinta- ja välivedessä ruokailevista planktonsyöjäkaloista. Malisen ym.

39 33 (2008) mukaan esim. kuoreen osuus Kiihkelyksenselän ulapan kalabiomassasta oli vuonna % tutkimusajankohdasta riippuen. Koska Kiihkelyksenselän valtalajin, kuoreen, on todettu käyttävän ravintonaan merkittävästi sulkasääskeä, voimakas kuorekannan verottaminen saattaisi entisestään vahvistaa sulkasääskikantaa. Savolan (2012) mukaan isokokoisempien särkikalojen parvet talvehtivat syvänteiden reunoilla, mutta toisaalta kuoretta esiintyy saaliissa ympärivuotisesti. Kiihkelykselällä nuottausta tulee välttää ainakin loppusyksyllä ja talvella, koska tällöin kuoreen osuus saaliista on suuri (Niinimäki 2005, Malinen ym. 2007). Lehtosen ym. (2006) mukaan eräänä mahdollisuutena voisivat olla yöllä tehtävät nuottaukset, joista voidaan saada saaliiksi erityisesti suurikokoisia lahnoja. Yönuottausten toteuttaminen käytännössä saattaa olla kuitenkin haastavaa. Avovesiaikana voimakkaat tuulet haittaavat sekä rysäkalastusta että nuottausta. Koska Kiihkelyksenselän alue on hyvin laaja, sen kalakannalla on merkitystä koko järven tilan kehittymisen kannalta. Edellä käsiteltyjen tutkimustulosten valossa Kiihkelyksenselkää ei tulisi jatkossa pitää ensisijaisena hoitokalastuskohteena. Retlahti Retlahti on kohtalaisen syvä osa-alue ja sen viipymä on pitkä. Kuoreen tiheydet näyttäisivät olevan likimain Kiihkelyksenselän tasolla (Malinen ym. 2005). Retlahden syvimmissä osissa saattaa myös esiintyä sulkasääskeä suuria määriä, joten ravintoketjuvaikutuksen aikaansaaminen planktonsyöjäkalojen poistopyynnillä on epävarmalla pohjalla. Kalastuksellisessa mielessä Retlahti soveltuu hyvin sekä nuottaukseen että rysäpyyntiin, joskin kuoreen osuus erityisesti kappalemääräisestä saaliista voi olla suuri (n. 50 %). Koska Retlahden ravintoverkko on todennäköisesti samankaltainen kuin Kiihkelyksenselällä, ei aluetta tule jatkossa pitää ensisijaisena hoitokalastuskohteena. Isontalonselkä Kiihkelyksenselän eteläpuoliselta Hiidenvedeltä puuttuvat tarkat tutkimustiedot niin kalaston koostumuksesta kuin sulkasääskien runsaudesta. Aiempien hoitokalastusten perusteella alueelta voidaan kuitenkin saada runsaasti kalaa.

40 34 Osa-alue on altis tuulille ja virtauksille avovesiaikana. Edellisen hoitokalastushankkeen aikana löydettiin kuitenkin muutamia hyviä ja suojaisia rysäpyyntipaikkoja. Hoitokalastuksissa kuoretta saadaan melko tasaisesti koko vuoden, mutta toisaalta alueella liikkuu ajoittain isoja sulkava- ja salakkaparvia, joista mahdollisuus saada suuriakin saaliita (Savola 2012). Sirkkoonselkä Aiemmissa hoitokalastuksissa alueelta löydettiin muutama erinomainen rysäpaikka. Pohjassa on kuitenkin paikoin karikkoja ja puutavaraa, joten nuottauksen järjestäminen vaatisi apajapaikkojen raivausta. Talvella jään kantavuus on paikoitellen heikko mm. Väänteenjoen virtauksen vuoksi (Savola 2012). Lähtökohtaisesti osaalue soveltuu parhaiten rysäkalastukseen. Malisen (2012) mukaan myös Sirkkoonselällä esiintyy sulkasääskeä, joten kalaston poiston vaikutus ravintoketjuun ja vedenlaatuun on kyseenalainen. Pullinlahti-Vaanilanlahti Osa-alue on hyvin matalaa ja vesikasvillisuus on runsasta erityisesti loppukesällä. Savolan (2012) mukaan osa-alueella esiintyy monipuolisesti (mm. suutari, sorva, ruutana) eri särkikalalajeja, mutta kuore puuttuu lajistosta. Käytettävissä olleiden tietojen pohjalta Pullinlahden-Vaanilanlahden alue soveltuu parhaiten kevätrysäpyyntiin. Yhteenveto ja päätelmät Aiemman hoitokalastushankkeen aikana Hiidenvedeltä on löydetty hyvin rysäpyyntiin ja nuottaukseen soveltuvia paikkoja sekä raivattu uusia apajia. Jatkossa pyynti tulisi keskittää edelleen helpoimmin kalastettaville ja parhaimpia yksikkösaaliita antaneille paikoille. Taulukossa 8 on kooste Hiidenveden osa-alueiden soveltuvuudesta erilaisille pyyntimenetelmille (Savola 2012). Tulevat pyyntipaikat tulisi valita siten, että kuoreen osuus saaliista on mahdollisimman pieni. Kuoreen välttämiseksi myös pyynnin ajoittamiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Keväällä vaeltavia kuoreita voi esiintyä suuria määriä myös matalilla alueilla. Näyttäisi siltä, että hoitokalastuksia ei kannata lähitulevaisuudessa tehdä Kiihkelyksenselällä, Retlahdella tai Isontalonselällä, joissa esiintyy runsaasti kuoretta ja mahdollisesti myös sulkasääskeä.

41 35 Vaikka Hiidenveden osa-alueet eroavat ominaisuuksiltaan toisistaan selvästi, niitä ei tule hoitokalastusta suunniteltaessa nähdä täysin erillisinä systeemeinä. Eri kalalajit voivat liikkua eri vuodenaikoina hyvinkin laajoilla alueilla (mm. kutuvaellukset) ja toisaalta myös kalojen poistopyynnit saattavat houkutella uusia kaloja jo kertaalleen tyhjennetyille alueille. Periaatteessa yksittäisten osa-alueiden sulkeminen pois hoitokalastuksista aiheuttaa vastaavasti suuremman poistopyyntitarpeen hoitokalastukseen mukaan jääville alueille. Tämä voi merkittävästi vaikeuttaa asetettujen saalistavoitteiden saavuttamista. Taulukko 8. Hiidenveden osa-alueiden soveltuvuus hoitokalastukseen pyyntimenetelmien, saalislajiston ja saaliin määrän suhteen Savolan (2012) mukaan. Osa-alue Soveltuvuus eri pyydyksille Nuotta Rysä Trooli Saalislajisto Saaliin talvi syys määrä Kirkkojärvi Mustionselkä Nummelanselkä ++ (-) + (-) + + (-) + + Kiihkelyksenselkä Retlahti Isontalonselkä Sirkkoonselkä Vaanilanlahti soveltuu hyvin/hyvä, + soveltuu varauksin / keskinkertainen - soveltuu heikosti /huono 5.5. HIIDENVEDEN RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN NELIKENTTÄANALYYSI Hiidenveden ravintoverkosta on kerätty runsaasti tietoa erityisesti HOKA-hankkeen ajalta. Tämänkin jälkeen järvellä jatkettu mm. vpd:n mukaista seurantaa sekä sulkasääskitutkimuksia. Aiemman hoitokalastushankkeen aikana kerättyä tutkimus- ja tilastotietoa sekä käytännön kokemusta voidaan hyödyntää tulevissa hoitokalastuksissa suuntaamalla pyyntiä kustannustehokkaasti särkikalojen merkittävimmille esiintymisalueille (Taulukko 9). Voimakkaan petokalakannan on todettu estävän särkikalojen runsastumista hoitokalastushankkeen jälkeen. Hoitokalastushankkeen onnistumisen mahdollisuuksia

42 36 parantaakin Hiidenveden luontaisesti lisääntyvä kuhakanta, jota tulisi vaalia jatkossa aiempaa enemmän. Kuhakannan tuottoa on mahdollista kasvattaa nykyisestä ilman, että muiden lajien kalastus siitä merkittävästi kärsii. Ravintoketjuvaikutuksen lisäksi hoitokalastuksella on mahdollista muuttaa kalaston lajisuhteita ja parantaa kalojen kasvua. Maamme vuotuisesta särkikalasaaliista merkittävä osa saadaan hoitokalastuksista. Vajaasti hyödynnettyjen järvikalojen kaupallisten mahdollisuuksien edistämiseksi on toteutettu Suomessa viime vuosina useita tutkimus- ja kehittämishankkeita (Karvinen 2005, Peltomäki 2005, Setälä ym. 2011). Vaikka särkikalojen elintarvikekäytön kehittäminen tarjoaa monia mahdollisuuksia, niiden hyödyntämisessä on vielä lukuisia haasteita. Esimerkiksi kalojen viennin kehittämisen edellytyksenä ovat riittävän suuret toimituserät ja toimitusvarmuus. Käyhkön ym. (1997) mukaan suurimmat järvikalojen kaupalliseen hyödyntämisen ongelmat liittyvät raaka-aineen huonoon saatavuuteen, kalastuksen, keräilyn ja jalostuksen heikkoon kannattavuuteen, vähäiseen yhteistyöhön, raaka-aineen laatuvaihteluihin (esim. kylmäketjun toimivuus suurien kertasaaliiden yhteydessä) sekä markkinointivaikeuksiin. Nykyhetkellä Hiidenveden hoitokalastushankkeen aloittamisen suurimpana esteenä on voimakas ulkoinen kuormitus, joka on edelleen 2000-luvun alun tasolla. Korkea ulkoinen kuormitus ja järven suuri pinta-ala lisäävät voimakkaasti hoitokalastuksen kustannuksia, koska vuosittaiset saalistavoitteet ovat suuria ja pyyntejä täytyy varautua jatkamaan toistaiseksi. Edellisessä hoitokalastushankkeessa kokonaissaalis oli vain noin kolmannes asetetusta tavoitteesta. Hoitokalastushankkeissa poistopyyntien tehokkuus on yleensä selvästi yhteydessä vedenlaatutavoitteiden saavuttamiseen. Korkean ulkoisen kuormituksen lisäksi on huomioitava sulkasääsken runsas esiintyminen syvännealueella, joka säätelee mahdollisesti planktonsyöjäkaloja enemmän eläinplanktonin biomassaa sekä lajikoostumusta ja estää näin normaalin ravintoketjuvaikutuksen syntymistä hoitokalastuksen yhteydessä. Pitkällä aikavälillä ilmastossa tapahtuvat muutokset saattavat lisätä vesistöön huuhtoutuvien ravinteiden määrää ja kasvattaa särkikalakantojen (lämpötila, ravinteet) tuottoa vaikeuttaen siten hoitokalastushankkeen tavoitteiden saavuttamista. Ravintoketjukunnostuksella voidaan vaikuttaa järven tilaa kohentavasti, kun ulkoinen kuormitus ja järven ravintoverkko sen sallivat. Sillä ei kuitenkaan voida vaikut-

43 37 taa tekijöihin, jotka määräytyvät esimerkiksi valuma-alueen tai järven luontaisten ominaisuuksien kautta. Hiidenveden luontainen savisameus ja rehevyys ovat esimerkkejä tällaisista tekijöistä. Ne asettavat rajat sille mihin tilaan kunnostus- ja hoitotoimilla on ylipäänsä mahdollista päästä. Taulukko 9. Hiidenveden hoitokalastuksen nelikenttäanalyysi. Vahvuudet Mahdollisuudet Järvestä ja sen kalastosta on olemassa Petokalakantojen hoito tukee mahdolli- monipuolista tutkimustietoa etenkin sen hoitokalastuksen tavoitteita Mustionselän ja Kiihkelyksenselän väli- Särkikalojen määrän väheneminen tuo seltä alueelta elintilaa arvokaloille Aiemmista hoitokalastuksista saatuja Levähaittojen väheneminen kokemuksia voidaan hyödyntää järven Järven virkistysarvon ja kiinteistöjen hoidon toteuttamisessa arvon nousu Saaliin kaupallinen hyödyntäminen ja tuet Heikkoudet Uhat Nykyhetkellä lyhytkestoisen hoitokalas- Ravintoverkon erityispiirteet heikentä- tuksen avulla ei voida vaikuttaa pysyvästi vät hoitokalastuksen tuloksia Hiidenveden vedenlaatuun, koska ulkoi- Särkikalakannat runsastuvat ja veden- nen ravinnekuormitus on liian suurta laatu palautuu ennalleen hoitokalastuk- Sulkasääsken runsaan esiintymisen sen lopettamisen jälkeen vuoksi ulappa-alueella kalaston poisto- Ilmastonmuutos vähentää valuma- pyynnillä ei voida vaikuttaa vedenlaa- alueen suojelutoimien vaikuttavuutta ja tuun kasvattaa särkikalakantojen tuottoa 5.6. INTRESSIRYHMIEN MIELIPITEET Asiantuntijaverkoston palaverit Hiidenveden kunnostus- ja hoitosuunnitelman laadinnan tueksi kerättiin asiantuntijoiden näkemyksiä kahdessa ravintoketjukunnostusta käsitelleessä asiantuntijapalaverissa, joista toisessa otettiin vastaan palaute hoitokalastusta koskevasta suunnitelmaluonnoksesta (1. luonnos). Asiantuntijapalavereihin osallistui yhteensä 10 asiantuntijaa sekä yhteensä viisi tilaajan ja konsulttien edustajaa (Liite 8).

44 38 Ensimmäisessä asiantuntijapalaverissa esiteltiin mm. kunnostus- ja hoitosuunnitelman sisältöä, aiemman hoitokalastushankkeen keskeisiä tuloksia ja esitettiin arvio hoitokalastuksen saalistavoitteesta nykyisen ulkoisen kuormituksen tasolla. Toisessa asiantuntijapalaverissa esiteltiin kunnostus- ja hoitosuunnitelman alustava toimenpide-esitys ja otettiin vastaan asiantuntijoiden palautteet suunnitelmaan liittyen. Ensimmäisessä palaverissa asiantuntijat toivat esille mm. seuraavia seikkoja: Laajamittaiseen hoitokalastukseen ei ole lähiaikoina perusteita nykyisen ulkoisen kuormituksen suuruuden vuoksi. Savisameus saattaa lisätä sinilevien osuutta suhteessa muihin leviin. Veden kirkastuminen voisi lisätä vesikasvillisuuden määrää Kirkkojärven alueella. Kalojen biomassojen arviointia pidettiin ongelmallisena matalilla alueilla. Toisessa asiantuntijapalaverissa kommentteja esitettiin mm. alustavan toimenpideesityksen saalistavoitteista sekä hoitokalastuksen aloittamisen ehdoista. Toisessa palaverissa tuotiin esille mm. seuraavia seikkoja: Saalistavoitteiden arviointia pidettiin Hiidenveden osalta keskimääräistä vaikeampana, koska savisameille järville ei ole olemassa räätälöityjä malleja tarvittavien saalismäärien arviointiin. Hoitokalastuksen aloittamista vain osassa järveä ei pidetty hyvänä vaihtoehtona. Kalojen parveutuminen savisameassa vedessä on heikkoa, joten saaliit saattavat jäädä tasolle 50 kg/ha. Savisameiden järvien kalabiomassojen arveltiin olevan alhaisempia kuin keskivertojärvissä. Hoitokalastuksen aloittamisen kynnystasona tulisi käyttää absoluuttisen kuormituksen sijasta mieluiten kriittistä kuormitusta. Sameudelle on vaikea asettaa selkeää kynnysarvoa hoitokalastuksen aloittamisen mielekkyyden suhteen.

45 39 Asiantuntijaverkoston kommentit Ravintoketjukunnostusta koskevaan kunnostus- ja hoitosuunnitelman luonnokseen saatiin kommentteja Suomen ympäristökeskuksesta Ilkka Sammalkorvelta (S-posti ) ja Markku Puustiselta ( ). Sammalkorven mukaan kunnostus- ja hoitosuunnitelmassa ollaan ravintoketjukunnostuksen toimivuuden suhteen melko epäileväisiä. Ehdotusta kuoreen pyynnin välttämistä sen esiintymisalueilla pidettiin kuitenkin oikeansuuntaisena, koska sulkasääsken on ainakin kalattomissa olosuhteissa osoitettu lisäävän leväkukintariskiä. Kommentissa myös järven suurta pinta-alaa pidettiin suurena haasteena hoitokalastuksen toteuttamisen kannalta, koska rahallisen panostuksen täytyy olla suurta, että vaikutuksia voidaan nähdä. Jos tulosta ei näy, voidaan ajatella, että menetelmä ei ole oikea, vaikka syynä voi olla liian pieni kalaston poisto ja liian vähäinen petokalojen vaikutus. Sammalkorven mielestä Hiidenveden suuri ulkoinen kuormitus ei kuitenkaan välttämättä merkitse sitä, ettei myönteisiä vaikutuksia voida särkikaloja vähentämällä saada. Hänen mukaansa ongelman saattaa sen sijaan aiheuttaa se, että kalatuotto on nykytilanteessa niin kova, että riittävän pyyntitehon pitkäjänteinen toteuttaminen tulee todella kalliiksi. Lisäksi pyynnin kohdentamisessa voidaan tehdä virheitä ilman tarkempaa tutkimustietoa järven kalastosta. Sammalkorven mukaan luonnoksessa olisi voitu painottaa enemmän sosioekonomisia tekijöitä. Puustisen mukaan Hiidenvedellä tarvitaan sekä valuma-alueella tehtäviä toimenpiteitä että järvikunnostustoimenpiteitä samanaikaisesti toteutettuna. Puustisen mielestä kriittisen kuormituksen tasolle on kuitenkin mahdollista päästä myös ylisuuren ulkoisen kuormituksen tilanteessa, jos kuormitusylitys kompensoidaan poistamalla vastaava määrä ravinteita suoraan järvestä järvikunnostustoimenpiteillä. Em. mainitun pohdinnan ja siitä seuraavien päätelmien katsottiin puuttuvan luonnoksesta. Puustisen mielestä kunnostus- ja hoitosuunnitelman vakuuttavuutta parantaisi kokonaistavoitteiden (kuormituksen puolittaminen) esittäminen pitkän aikavälin tavoitteina ja niiden osittaminen lyhyempien aikavälien osatavoitteiksi. Osatavoitteista ja niitä koskevista toimenpiteistä muodostuisi lopullinen kokonaistavoite, toimenpide-ohjelma ja kokonaisaikataulu.

46 40 Yhteistyöverkoston palaverit ja kommentit Hiidenveden yhteistyöverkoston jäsenille pidettiin yleisötilaisuus hankkeen alkaessa Yhteistyöverkoston tavoitteena on tiedonkulun lisääminen sekä ryhmien mielipiteiden ja tavoitteiden kerääminen osana kunnostustoiminnan käytännön toteutusta. Tilaisuudessa konsultit esittelivät töiden sisältöä ja aikatauluja. Yhteistyöverkoston jäseniä pyydettiin vastaamaan kunnostamista ja tavoitetilan määrittämistä koskevaan kyselyyn. Yhteisverkoston kyselyihin vastanneista 8 henkilöstä Hiidenvedellä kalasti viisi. Vastanneista yksi oli täysin samaa mieltä ja kaksi osittain samaa mieltä siitä, että Hiidenveden kalaston rakennetta tulisi muuttaa tehokalastuksella. Kolme vastannutta oli väittämästä osittain eri mieltä, yksi täysin eri mieltä ja yksi ei osannut sanoa kantaansa. Kyselyssä vastaajia pyydettiin myös arvioimaan seuraavien tekijöiden merkittävyyttä järjestysnumeroin: lisääntyneet arvokalasaaliit, kohonnut kiinteistön arvo, vähentyneet leväkukinnot, uintikelpoisuuden paraneminen, särkikalojen määrän väheneminen ja pyydysten likaantumisen väheneminen. Lisääntyneet arvokalasaaliit kohdan järjestyslukujen keskiarvo oli 3,6 ja mediaani 4. Särkikalojen määrän väheneminen kohdan vastausten keskiarvo ja mediaani oli 4. Toinen yhteistyöverkoston tapaaminen pidettiin Vihdissä, jolloin esiteltiin kunnostus- ja hoitosuunnitelman keskeinen sisältö. Yhteistyöverkostolta pyydettiin palautetta esiteltyyn kunnostus- ja hoitosuunnitelman luonnokseen. Kommentteja tai lausuntoja saatiin Hiidenveden suojeluyhdistys ry:ltä, Vihdin luonto ry:ltä, Lohjan lintutieteelliseltä yhdistykseltä (Hakki ry) sekä Virholta (Virtavesien hoitoyhdistys ry). Hiidenveden suojeluyhdistyksen kommenteissa (3 kpl) painotettiin sisäisten kunnostustoimenpiteiden tärkeyttä. Hiidenveden suojeluyhdistyksen mukaan hoitokalastus tulisi aloittaa jo nykytilanteessa, koska se on ainoa järkevä keino sisäisen kuormituksen vähentämiseen. Ulkoisen kuormituksen laskelmia pidettiin yliarvioina ja selvänä puutteena pidettiin myös sitä, että kuormituslaskelmissa ei eritelty liukoista fosforia ja kokonaisfosforia toisistaan. Suunnitelmaluonnoksen saalistavoitteita pidettiin liian korkeina ja pelättiin, että liiallinen pyynti saattaa hoitokalastuksen loputtua johtaa lahnakannan runsastumiseen, joka lisää järven sisäistä kuormitusta. Katsottiin, että vähäarvoisen kalan pyynnistä voidaan saada myös tu-

47 41 loja esim. viennin (Viro, Venäjä, Kiina) tai poistopyyntitukien kautta. Vesikasvien lisääntymisen arveltiin runsastuttavan haukikantaa ja ylläpitävän suotuista eläinplanktonkoostumista, mutta toisaalta kuitenkin katsottiin, että tarvittaisiin kuitenkin selvitys isosorsimon levinneisyydestä ja toimenpiteitä hauen kudun parantamiseksi. Myös säännöstelyn vaikutusten selvittämistä pidettiin tärkeänä seikkana. Vihdin luonto ry:n mukaan kunnostus- ja hoitosuunnitelman luonnoksessa ei kerrottu riittävän tarkasti, kuinka ulkoisen kuormituksen tai savisameuden vähentäminen käytännössä tapahtuu. Samoin todettiin, että suunnitelmaluonnoksessa esitetty arvio hoitokalastuksen heikosta soveltuvuudesta kunnostuskeinoksi nykytilanteessa on ollut yleisesti tiedossa jo aiemmin. Ongelmana pidettiin sitä, kuinka motivoidaan hoitotoimenpiteisiin tahoja, joille ei ole mitään hyötyä toimenpiteistä, ainoastaan kustannuksia. Kunnostus- ja hoitosuunnitelman laatimiseen katsottiin kuluneen aikaa ja rahaa. Virhon mukaan kunnostus- ja hoitosuunnitelmien luonnoksista (Osa I ja II) kävi ilmi, ett Hiidenveden kunnostustoimenpiteissä on kyse pitkän aikavälin toiminnasta. Hoitokalastuksen soveltumattomuudesta kunnostusmenetelmäksi nykyhetkellä ei esitetty eriävää mielipidettä. Ulkoisen ravinnekuormituksen ja kiintoainekuormituksen vähentämistä pidettiin tärkeänä. Kalastuksensäätelyä pidettiin hyvänä vaihtoehtona, mutta istutuksiin panostamista ei nähty tarpeellisena. Poikkeuksena pidettiin ankeriasta ja toutainta, joilla saattaisi olla kalaston kannalta täydentävää merkitystä. Kalojen luontaisen lisääntymisen edistämistä pidettiin tärkeänä seikkana. Katsottiin, että raporteissa esitetyt suositukset tulisi toteuttaa, joskin ruoppausten toteuttamiselle kaivattiin vielä lisäperusteluita. 6. RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN TOTEUTTAMISEN SUUNNITTELU 6.1. RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN OSATEKIJÄT Yleisesti ravintoketjukunnostuksella tarkoitetaan hoitokalastusta, jossa särkikaloja tehokkaasti poistamalla edesautetaan leviä laiduntavan suurikokoisen eläinplanktonin runsastumista, joka johtaa veden laadun kohenemiseen mm. leväsamennuksen vähenemisen myötä. Särkikalojen poistaminen vähentää ns. bioturbaatiota, jossa kalat sekoittavat pohjalta ruokaillessaan sedimenttiä ja lisäävät siten fosforin liukenemista veteen. Kalojen mukana kierrosta poistuu myös ravinteita. Kalastossa sär-

48 42 kikalojen määrän väheneminen johtaa mm. petokalojen suhteellisen osuuden kasvuun ja tuo elintilaa kalataloudellisesti merkittäville lajeille, kuten muikulle (Kuva 13). Petokalat kykenevät luontaisesti säätelemään särkikalakantojen runsautta ja voivat siten osaltaan ylläpitää hyvää vedenlaatua. Näin ollen petokalakantojen vahvistamiseen tähtäävät toimenpiteet voidaan katsoa osaksi järven ravintoketjukunnostusta. Käytännössä petokalakantoja voidaan vahvistaa kalastuksensäätelyn, lisääntymis- ja elinalueiden kunnostuksen ja istutusten avulla. Kuva 13. Hiidenveden ravintoketjukunnostuksen osatekijät ja vaikutusmekanismit kalaston kannalta ULKOISEN KUORMITUKSEN VAIKUTUS HOITOKALASTUKSEN TOTEUTTAMISEEN Hoitokalastuksen ajoittaminen suhteessa ulkoiseen kuormitukseen Ulkoinen kuormitus on yksi tärkeimmistä tekijöistä, jonka perusteella arvioidaan hoitokalastuksen aloittamisen mielekkyyttä. Kirjallisuudessa on esitetty erilaisia arvioita ulkoisen kuormituksen kynnystasosta, jonka saavuttamisen jälkeen hoitokalastus on perusteltua aloittaa. Käytännössä hoitokalastukset tulisi aloittaa ulkoisen kuormituksen laskiessa tasolle, joka mahdollistaa pysyvästi uuteen tasapainotilaan siirtymisen. Mikäli hoitokalastus aloitetaan ulkoisen kuormituksen tason ollessa

49 43 liian korkea järven sietokykyyn nähden, pysyviä muutoksia eliöyhteisössä tai vedenlaadussa ei voi saavuttaa. Vaihtoehtoisesti tulee sitoutua jatkamaan hoitokalastuksia siihen saakka, että kuormitus on laskenut riittävästi uuden tasapainotilan ylläpitämiseksi. Mehnerin ym. (2004) mukaan matalissa ja lyhytviipymäisissä järvissä hoitokalastusten aloittamista voidaan harkita, kun ulkoinen fosforikuormitus on alle 2 g/m 2 vuodessa. Edellä mainittu nyrkkisääntö ei kuitenkaan ota huomioon järven osa-alueiden sisäisiä eroja kuormituksen siedossa, joten on perustellumpaa käyttää Vollenweiderin (1976) mukaista kriittisen kuormituksen määritelmää hoitokalastuksen aloittamisen kynnystasona. Käytettäessä kriittistä kuormitusta kynnystasona, tulisi ulkoisen kuormituksen laskea Kirkkojärvellä noin 75 % ja Kiihkelyksenselälläkin vielä 60 %, jotta hoitokalastusten aloittaminen olisi mielekästä. Tällöin ulkoinen kuormitus olisi todennäköisesti laskenut kriittisen tason alapuolelle myös muilla Hiidenveden osa-alueilla (Taulukko 10). Taulukko 10. Hiidenveden laskennallinen ulkoinen kuormitus nykyhetkellä ja ulkoisen kuormituksen vähentämistarve kriittisen kuormituksen tasolle pääsemiseksi eri osa-alueilla. Osa-alue Laskennallinen kuormitus Ulkoisen kuormituksen Pinta-ala nykyhetkellä vähennystarve (ha) (g/m 2 /vuosi) (%) Retlahti 480 0,293 0 Sirkkoonselkä 200 5, Isontalonselkä 470 3, Kiihkelyksenselkä , Nummelanselkä 380 2, Mustionselkä 270 2, Kirkkojärvi 180 5, Saalistavoitteiden arviointi Hoitokalastushankkeen suunnitteluun kuuluu tärkeänä osana poistettavan kalamäärän arviointi. Hiidenveden kalabiomassoja on arvioitu vuonna 2007 kaikuluota-

50 44 uksen ja koetroolauksen avulla (Malinen ym. 2008). Tuolloin todettiin, että matalilta osa-alueilta tehdyt kalabiomassa-arviot (<20 kg/ha) eivät kuvastaneet todellista tilannetta, vaan olivat mitä ilmeisimmin aliarvioita. Koska Hiidenvedeltä ei ollut käytettävissä ajantasaisia ja kattavia tutkimustietoja eri osa-alueiden kalabiomassasta, päätettiin saalistavoitteet arvioida käyttämällä yhtälöitä, jotka perustuivat hoitokalastushankkeissa tehtyihin havaintoihin kokonaisfosforipitoisuuden ja kalabiomassan suhteista (mm. Jeppesen & Sammalkorpi 2002). Nykyisen ulkoisen kuormituksen mukainen teoreettinen saalistavoite (kg/ha a) tehokalastusvaiheessa arvioitiin Hiidenvedelle päällysveden havaitun fosforipitoisuuden perusteella Jeppesenin & Sammalkorven (2002) esittämällä kaavalla: y = 16,9 x 0,52, jossa y on saalistavoite (kg/ha a) ja x on veden fosforipitoisuus (µg/l). Kaava pohjautuu matalien järvien aineistoihin, joten sitä voidaan soveltaa parhaiten Hiidenveden matalille osa-alueille. Ylläpitovaiheen laskennallinen saalistavoite saatiin kertomalla em. kaavan tulos 0,3:lla (mm. Marttunen ym ref. Peltonen & Horppila 1994) Syvemmille Kiihkelyksenselän ja Retlahden alueille soveltuvammiksi arvioitiin Hanson & Leggettin (1982) kaava, joka on muotoa: y = 2,17 x 0,78, jossa y on kalojen kokonaisbiomassa (kg/ha a) ja x on veden fosforipitoisuus (µg/l). Koska kalojen biomassaa ei voida kokonaisuudessaan poistaa, korjattiin kaavan antamaa kalabiomassaa kertomalla se luvulla 0,8. On huomattava, että molemmat edellä mainituista kaavoista ovat ainoastaan suuntaa antavia, koska niitä ei ole räätälöity savisameita järviä varten. Saalistavoitteet on laskettu kokonaiskalabiomassalle, joten esimerkiksi kuoreen biomassaosuutta ei ole laskennallisesti poistettu. Edellisen hoitokalastushankkeen aikana kuoreen osuus oli noin viidennes kokonaissaaliin massasta. Tulevaisuuden saalistavoitteiden arviointia varten veden fosforipitoisuutta ennustettiin Friskin (1978) kaavalla:

51 45 C = (1-R) * I / Q, jossa C = ennustettu veden fosforipitoisuus (mg/m 3 ) R = pidättymiskerroin I = tuleva kuormitus (mg/s) Q = virtaama (m 3 /s) Saalistavoitteiden arvioinnissa oletettiin, että toivottu ravintoketjuvaikutus saavutetaan, kun veden fosforipitoisuuden edellyttämä saalistaso ylitetään. Olinin (2005) eteläsuomalaisen järviaineiston mukaan Jeppesenin & Sammalkorven (2002) esittämällä kaavalla pystyttiin ennustamaan ravintoketjuvaikutukseen tarvittava saalis (kg/ha) melko luotettavasti. Koska Hiidenvesi on savisamea järvi ja siellä esiintyy paikoitellen runsaasti sulkasääskeä, on kuitenkin mahdollista, että ravintoketjukunnostuksen taustalla oleva teoria ei toimi kuten keskivertojärvissä (Horppila & Liljendahl-Nurminen 2005) Teoreettiset saalistavoitteet erilaisilla ulkoisen kuormituksen tasoilla Ulkoisen kuormituksen taso vaikuttaa merkittävästi laskennallisen saalistavoitteen suuruuteen. Mitä korkeampi ulkoinen kuormitus on, sitä suurempi saalis vaaditaan, jotta saataisiin aikaan edes lyhytkestoinen ravintoketjuvaikutus. Ulkoisen ravinnekuormituksen pysyessä nykyisellä tasolla hoitokalastuksen tulisi olla tehokasta erityisesti matalilla alueilla (Taulukko 11). Lisäksi ylläpitokalastusta tulisi pystyä jatkamaan siihen saakka kunnes ulkoinen kuormitus laskee kriittisen tason alle. Nykytilanteessa saalistavoite olisi hoitokalastuksen intensiivivaiheessa (2-3 v) noin 240 tonnia vuodessa, joka tarkoittaa koko järven pinta-alalle laskettuna noin 79 kg/ha (Taulukko 12). Em. saalismäärään pääseminen on edellisen hoitokalastushankkeen perusteella vaikeaa, koska parhaimpina vuosina saalistaso oli alle 50 kg/ha. Saalistavoite on haastava myös siksi, että nykyisen tutkimustiedon valossa pääasiallisesti kuoreeseen kohdistuvaa pyyntiä tulee välttää (Eloranta ym. 2005). Kuore on merkittävä saalislaji erityisesti Kiihkelyksenselän syvännealueella.

52 46 Taulukko 11. Saalistavoitteet (kg/ha a) osa-alueittain hoitokalastuksen tehokalastusvaiheessa nykytilanteessa (Tila 1) ja kuormituksen laskiessa kriittiselle tasolle (Tila 2). Osa-alue Tila 1 Tila 2 Kuormitus pysyy ennallaan Kuormitus alenee kriittiselle tasolle Kirkkojärvi Mustionselkä Nummelanselkä Kiihkelyksenselkä* Retlahti* Isontalonselkä Sirkkoonselkä *Hanson & Leggett (1982) soveltaen, muut Jeppesen & Sammalkorpi (2002). Tilassa 1 saalistavoite on arvioitu havaitun ja tilassa 2 ennustetun fosforipitoisuuden perusteella. Taulukko 12. Teoreettinen laskelma ravintoketjuvaikutuksen aikaan saamiseksi vaadittavasta saaliista (kg) osa-alueittain erilaisilla ulkoisen kuormituksen tasoilla viiden vuoden mittaisessa hankkeessa vuosi tehokalastus, 3.-5.vuosi ylläpitovaihe. Tilassa 1 hoitokalastusta tulee sitoutua jatkamaan toistaiseksi. Osa-alue 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi 4. vuosi 5. vuosi Yht. Tila 1 -Kuormitus pysyy ennallaan (kg) (kg) (kg) (kg) (kg) (kg) Kirkkojärvi Mustionselkä Nummelanselkä Kiihkelyksenselkä Retlahti Isontalonselkä Sirkkoonselkä Yhteensä Tila 2 -Kuormitus alenee kriittisen kuormituksen tasolle Kirkkojärvi Mustionselkä Nummelanselkä Kiihkelyksenselkä Retlahti Isontalonselkä Sirkkoonselkä Yhteensä

53 Hoitokalastuksen kustannukset Hoitokalastushankkeen kustannuslaskelmissa on oletettu kalan pyyntikustannukseksi 0,8 /kg (Saarijärvi 2003). Hoitokalastushankkeesta aiheutuu vuosittain kustannuksia myös valmistelusta ja hallinnoinnista, saaliin jatkokäsittelystä, valvontaja saalisseurantakuluista sekä väliraportoinneista. Edellä mainitut kustannnukset ovat noin 0,4 pyydettyä kalakiloa kohti (Saarijärvi 2003). Kustannukset on muunneettu vastaamaan vuoden 2011 rahanarvoa. Taulukon 12 saalistavoitteen mukainen hoitokalastus tulisi pyynnin osalta maksamaan nykyisellä ulkoisen kuormituksen tasolla tehokalastusvaiheessa (2. ensimmäistä vuotta) /vuosi ja ylläpitovaiheessa noin /vuosi (Taulukko 13). Lisäksi on huomattava, että ylläpitokalastusta tulisi varautua jatkamaan toistaiseksi. Kriittisen kuormituksen tasolla hoitokalastuksen vuotuiset kokonaiskustannukset olisivat ainakin alempia kuin nykytilanteessa (Taulukko 13). Vähäarvoisen kalan pyynnistä mahdollisesti saatava poistopyyntituki voi tulevaisuudessa kattaa osan hoitokalastushankkeen kustannuksista. Voimakkaan tehokalastusvaiheen jälkeen yksikkösaaliit saattavat pienentyä merkittävästi esimerkiksi saaliskalojen keskikoon pienenemisen vuoksi. Siksi ylläpitovaiheen saalistavoitteeseen pääsemineksi pyynnin määrää ei välttämättä voida vähentää intensiivivaiheeseen verrattuna. Myös hoitokalastuksen tarve säilyy toistaiseksi, mikäli ulkoista kuormitusta ei saada hallintaan.

54 48 Taulukko 13. Ravintoketjuvaikutuksen aikaan saamiseksi vaadittavan saalistavoitteen (kg) mukaiset pyyntikustannukset ( /vuosi) osa-alueittain erilaisilla ulkoisen kuormituksen tasoilla viiden vuoden mittaisessa hankkeessa vuosi intensiivivaihe, vuosi ylläpitovaihe. Tilassa 1 hoitokalastusta tulee sitoutua jatkamaan toistaiseksi. Osa-alue 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi 4. vuosi 5. vuosi Yht. Tila 1-Kuormitus pysyy ennallaan ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) Kirkkojärvi Mustionselkä Nummelanselkä Kiihkelyksenselkä Retlahti Isontalonselkä Sirkkoonselkä Yhteensä Tila 2 -Kuormitus alenee kriittisen kuormituksen tasolle Kirkkojärvi Mustionselkä Nummelanselkä Kiihkelyksenselkä Retlahti Isontalonselkä Sirkkoonselkä Yhteensä Vedestä poistuvan fosforin määrä ja poiston kustannukset Särkikalan mukana poistettavan fosforin määrä ja poiston kustannukset ( /kg P) voidaan arvioida karkeasti, kun tiedetään kalaan sitoutunut fosforimäärä sekä bioturbaation aiheuttama fosforikuormitus (Torpström & Lappalainen 1992). Lappalaisen (1990) mukaan yhden kalastetun särkikilon mukana kierrosta poistuu fosforia noin 0,064 g/d, josta peräti 0,05 g/d muodostuu kesäaikana pohjan pöllytyksen vaikutuksesta. Tällöin yhden kilon fosforipoistuma saavutetaan noin 80 kg:n särkikalasaaliilla, joka tarkoittaa noin 64 fosforikiloa kohden. Laskelmaan vaikuttaa merkittävästi oletus kalojen kesäaikaisen aktiivisuusjakson pituudesta. Tässä laskelmassa pohjan pöllytyksestä on arvioitu aiheutuvan em. suuruista kuormitusta 150 vrk:n ajan vuodessa. Jos huomioidaan vain kalaan sitoutunut fosforimäärä (n. 0,5 % märkäpainosta) tarvitaan kalaa yhden fosforikilon poistamiseen 200 kg. Tällöin poistet-

55 49 tavan fosforikilon hinnaksi tulee 160, kun poistettavan kalan pyynti- ja käsittelykustannus 0,8 /kg. Kohdassa 6.2. esitettyjen saalistavoitteiden perusteella Kirkkojärvestä särkikalojen mukana poistuvan fosforin määrä on tilassa 1 (nykykuormitus) n. 390 kg ja tilassa 2 n. 210 kg vuodessa (Taulukko 14). Nykyhetkellä kalan mukana poistuvan fosforin määrää voidaan pitää vähäisenä ulkoisen kuormituksen tasoon verrattuna. Esimerkiksi Kirkkojärvellä kalojen mukana poistuisi ainoastaan noin 4,3 % vuotuisesta ulkoisesta kuormituksesta, mikäli päästäisiin saalistavoitteeseen 174 kg/ha. Fosforinpoiston kustannukset voidaan arvioida melko luotettavasti, kun tarkastellaan pelkästään kaloihin sitoutunutta fosforia. Kalojen erittämän ja pohjan pöllytyksen kautta veteen liuenneen fosforin määrän arviointiin liittyy kuitenkin huomattavasti suurempaa epävarmuutta. Aiemmissa tutkimuksissa bioturbaation aiheuttamaa ravinnelisäystä on tutkittu kesälämpötiloissa, joten tulosten pohjalta ei voida suoraan arvioida kalojen vaikutusta sisäiseen kuormitukseen koko vuoden osalta. Kustannusten aliarviointia pyrittiin välttämään olettamalla, että särkikalat aiheuttavat bioturbaatiota vain kesä-lokakuussa. Vinnin ym. (2000) mukaan Hiidenveden särjen ravinnossa on havaittu merkittäviä määriä detritusta vasta elokuussa, joka saattaa merkitä sitä, että laskelmassa edelleen yliarvioidaan ainakin särjen aiheuttamaa sisäistä kuormitusta. Lahnan osalta laskelma saattaa olla lähellä totuutta, koska laji käyttää pääasiallisesti pohjaravintoa.

56 50 Taulukko 14. Kalojen mukana poistuvan fosforin määrä (kg/vuosi) osa-aluekohtaisten saalistavoitteiden mukaisesti. Laskelma perustuu Lappalaisen (1990) esittämiin arvioihin särkikalojen aiheuttamasta fosforinlisäyksestä. Osa-alue 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi 4. vuosi 5. vuosi Yht. (kg P) (kg P) (kg P) (kg P) (kg P) (kg P) Tila 1-Kuormitus pysyy ennallaan Kirkkojärvi Mustionselkä Nummelanselkä Kiihkelyksenselkä Retlahti Isontalonselkä Sirkkoonselkä Yhteensä Tila 2 -Kuormitus alenee kriittisen kuormituksen tasolle Kirkkojärvi Mustionselkä Nummelanselkä Kiihkelyksenselkä Retlahti Isontalonselkä Sirkkoonselkä Yhteensä PETOKALAKANTOJEN VAHVISTAMINEN OSANA RAVINTOKETJUKUNNOSTUSTA Kalastuksensäätely Järkevän ja tasapuolisen kalastuksensäätelyn avulla voidaan lisätä merkittävästi petokalakantojen tuottoa. Petokalakantojen vahvistaminen on yksi tärkeimmistä ravintoketjukunnostuksen tukitoimista, jolla pyritään estämään särkikalakantojen vahvistuminen hoitokalastuksen päätyttyä. Petokalat voivat säädellä merkittävästi nuorien särkikalojen määrää, kun niiden osuus kasvaa yli 30 %:iin kalabiomassasta (Sammalkorpi & Horppila 2005).

57 51 Kuhakannan tuottoa voidaan lisätä suuntaamalla pyyntiä aiempaa suurempiin yksilöihin verkkojen solmuvälikokoa ja alamittaa kasvattamalla. Yli 10 metrin syvyisillä selkävesialueilla ei tulisi käyttää lainkaan alle 55 mm verkkoja. Käytännössä tämä solmuvälirajoitus vastaa 45 cm:n alamittaa ja painoltaan noin 1 kg:n kuhaa (Salminen & Böhling 2002). Hiidenvedellä on jo ollut käytössä suositus, jonka mukaan alle 55 mm verkkoja ei tulisi käyttää kalastuksessa. Kuhan ja hauen poikastuotantoa voidaan jossakin määrin lisätä pyydettävien kalojen keskikokoa kasvattamalla sekä kutuaikaisella rauhoituksella tai pyyntirajoituksilla. Hauen kohdalla kuturauhoitusta ei kuitenkaan kannata asettaa. Kuha- ja haukikannan tilasta sekä näiden kalalajien tärkeimmistä lisääntymisalueista Hiidenvedessä ei ole käytettävissä ajan tasalla olevaa tutkimustietoa Kuhakantojen hoidon mahdollisuudet Keskinen ym. (1999) arvioivat Alvajärven kuhapopulaation ravinnonkulutusta istutusmäärien ja kalastustehon perusteella. He saivat yhden vuosiluokan ravinnonkulutukseksi viiden järvivuoden aikana noin 17 kg/ha. Hiidenveden mittakaavassa tämä tarkoittaisi noin kg:n vuotuista ravinnonkulutusta, olettaen että kaikki vuosiluokat ovat yhtä suuria. Päijänteen pohjoisosissa kuhien ravinnosta 70 % on kuoretta ja 30 % ahventa. Näiden lukujen pohjalta arvioituna Hiidenveden kuhat syövät vuodessa noin 12 kg/ha kuoretta ja 5 kg/ha ahventa. Mikäli kalastus aloitettaisiin vasta viidentenä järvivuotena kuhien saavutettua 45 cm:n pituuden ja vuosiluokasta pyydettäisiin vuosittain noin 60 %, olisi ravinnonkulutus noin 24 kg/ha eli 40 % edellä mainittua suurempi. Hiidenvedellä tämä tarkoittaisi kilon vuotuista ravinnonkulutusta. Käytännössä tämä edellyttäisi solmuväliltään alle 55 mm verkkojen käytön kieltämistä ja alamitan nostamista 45 cm:iin. Verkkojen solmuvälirajoitus hyödyttäisi myös muita petokaloja (Keskinen ym. 1999). Rehevien järvien kalabiomassa voi olla yli 200 kg/ha (Hirvonen ym. 1995). Mikäli vähäarvoisten kalojen määrää halutaan vähentää, tulee biomassasta poistaa yli puolet. Ravintoketjukunnostuksissa halutaan yleensä poistaa pääasiassa särkikaloja, jotka kuuluvat vasta suurempien kuhien ravintoon. Mikäli kuhakannan vahvistamisen tavoitteena on vaikuttaa rehevän järven kalastoon, tulee kuhien antaa kasvaa

58 52 nykyistä suuremmiksi, jolloin ne pystyvät hyödyntämään tehokkaasti myös särkikalakantoja (Keskinen ym. 1999). Kalastuksessa suurin ongelma on kasvun ylikalastus eli kuhat pyydetään pois liian nuorina. Samalla vaarannetaan mahdollisuudet tehokkaaseen luontaiseen lisääntymiseen. Nopeakasvuinen kuha lähes kaksinkertaistaa massansa yhden kasvukauden aikana alamitan ylittämisen jälkeen. Verkkokalastukseen kohdistuva säätely vaikuttaa tehokkaimmin kuhasaaliin kokojakaumaan. Tavoitteena on kasvupotentiaalin hyvä hyödyntäminen ja lisääntymisen varmistaminen (Keskinen ym. 1999). Jos kuhakannan vahvistamisen ensisijaisena tavoitteena on vähentää vähäarvoisten kalojen kantoja, kuhan kalastuksen tulee olla vähäistä. Suuret kuhat kuluttavat ravintoa pieniä enemmän. Lisäksi särkikalojen osuus ravinnosta kasvaa kuhan koon kasvaessa (Keskinen ym. 1999). Sammalkorven & Horppilan (2005) mukaan Hiidenvedessä on kohtalaisen runsaasti lahnoja, pasureita tai sulkavia, joten merkittävä osa särkikaloista on pienemmille petokaloille ravinnoksi soveltumattomia niiden ruumiinmuodon vuoksi. Jo 15 cm pituinen lahna on liian korkea saalis 40 cm mittaiselle kuhalle. Kuhan ja muidenkin petokalojen keskikoon kasvattamiseen tähtäävät toimenpiteet ovat siten perusteltuja Hiidenvedellä Kalojen lisääntymis- ja elinalueiden kunnostukset Hauen poikastiheyksien on havaittu olevan alhaisia sekä voimakkaasti säännöstellyissä vesissä että järvissä, joissa vesikasvillisuus muodostaa ylitiheitä kasvustoja (Salminen & Böhling 2002, Sammalkorpi & Horppila 2005). Rantojen tuntumassa voidaan tehdä tarvittaessa varovaisia ilmaversoisten vesikasvien niittoja hauen elinympäristön kohentamiseksi. Kasvustoihin tehtävät käytävät lisäävät samalla rantavyöhykkeen rakenteellista monimuotoisuutta. Käytäviä tulee tehdä sekä rantaviivan tuntumaan että tiheiden kasvustojen ulkoreunoille. Kasvillisuusrantojen laajamittainen niitto ei ole suositeltavaa, koska vesikasvillisuus sitoo ravinteita ja vähentää sedimentin resuspensiota (Horppila & Nurminen 2003). Myöskään harvojen ilmaversoiskasvustojen tai kelluslehtisten vesikasvien poisto ei ole järkevää kalaston hoidon kannalta.

59 Istutukset Hiidenveden tärkeimmät petokalat, hauki ja kuha, lisääntyvät luontaisesti järvessä. Petokalakantoja voidaan vahvistaa niiden luontaisen lisääntymisen edellytyksiä parantamalla, mikä tapahtuu ensisijaisesti kalastuksensäätelyn tai kalojen kutu- ja poikastuotantoalueiden kunnostamisen avulla. Petokalakantoja voidaan vahvistaa tarvittaessa myös istutuksin. Hiidenveden kalastusalueen mukaan nykyhetkellä ei ole kuitenkaan tarvetta kuhaistutuksille, koska luontainen lisääntyminen onnistuu hyvin ja kanta on runsas. Hauen istutusten tulisi perustua tarveharkintaan. Kalataloushallinnon istutusrekisterin mukaan Hiidenvedelle ei ole tehty kuha- tai hauki-istutuksia viime vuosina. Petokaloista järveen on istutettu viime vuosina ainoastaan ankeriaita (Taulukko 15). Taulukko 15. Hiidenveden kala- ja rapuistutukset (kpl) vuosina Lähde: Kalataloushallinnon istutusrekisteri, Uudenmaan ELY-keskus. Vuosi Ankerias Hauki Kuha Harjus Kirjo- Peled- Vaellus- Siika Karppi Toutain Täplä- Yht. lohi siika siika ssp. rapu Yht

60 54 7. HOITOKALASTUSTEN VAIKUTUSTEN SEURANTA 7.1. HOITOKALASTUKSEN PYYNNIN JA SAALIIDEN SEURANTA Hoitokalastusten vaikutusten arvioimiseksi on tehtävä systemaattista saalis- ja kalakantaseurantaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hoitokalastusten aikana kerätään kaikkien kokukertojen yhteydessä edustavia saalisnäytteitä, joiden pohjalta voidaan luotettavasti arvioida eri saalislajien kappale- ja massamääräinen jakauma, saaliskalojen keskipaino ja pituusluokkajakaumat (ei kaikilta kokukerroilta). Kokukertakohtainen saalisseuranta on tärkeää, koska saaliin määrän ja koostumuksen ajalliset ja paikalliset vaihtelut voivat olla suuria. Pyyntien yhteydessä tulee kirjata ylös pyydysten tarkka sijainti ja tiedot pyydyksen ominaisuuksista. Rutiinitoimenpiteeksi tulee ottaa myös veden lämpötilan mittaaminen. Tarkalla näytteenotolla voidaan saada tietoa esim. kalojen aktiivisuuden vaihteluista, kutuajasta sekä vaelluksista järven alueella. Saalisseurantaan kuuluva tulosten raportointi tulee myös vakioida. Seurantaraportissa tulisi esittää yhteenveto saatujen kalalajien kappale- ja massamääräisestä saaliista, saaliskalojen keskipainosta ja pyyntiponnistuksesta sekä yksikkösaaliista kunkin osa-alueen osalta. Vuosittaisten saalisraporttien liitteenä tulee olla kunkin pyyntipaikan osalta kokukertakohtaiset tiedot kappale- ja massamääräisestä kalansaaliista lajeittain. Myös pyydysten sekä pyyntipaikkojen perustiedot, kuten sijainti ja vesisyvyys tulee ilmetä raportista HOITOKALASTUKSESTA RIIPPUMATON KALASTOSEURANTA Saalisseurannan lisäksi tarvitaan myös kalakantaseurantaa, jonka avulla saadaan tietoa koko kalaston, ei pelkästään pyynnin kohteena olevien lajien suhteellisesta runsaudesta. Kalakannan koon suhteellisen runsauden mittarina on käytetty jo varsin pitkään verkkokoekalastusten yksikkösaalistietoja. Mikäli mahdollista, vuosittaiset verkkokoekalastukset tulisi aloittaa jo ennen hoitokalastushanketta. Verkkokoekalastusten tueksi tulee harkita erityisesti pääsyvänteessä kalojen kaikuluotausta ja koetroolauksia, koska koeverkkojen avulla ei saada luotettavaa kuvaa ulappa-alueen kalastosta ja sen runsaudesta. Hiidenvesi on hyvin monimuotoinen järvi ja se koostuu useasta erillisestä osa-altaasta, joten järvellä tulee ainakin kertaluonteisesti tehdä kaikki osa-alueet kattava kalastoselvitys ennen hoitokalastusten aloittamista.

61 55 8. RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN TOIMENPIDE- ESITYS 8.1. HOITOKALASTUKSEN ALOITTAMISEN EHDOT Toimenpide-esityksessä on annettu suuri painoarvo ravintoketjukunnostuksen vaikutusten pysyvyydelle ja ekologisille tekijöille. Nykyhetkellä Hiidenvedellä ei ole perusteltua aloittaa hoitokalastusta, koska korkean ulkoisen kuormituksen vuoksi vedenlaatu ja kalaston rakenne palautuvat ennalleen pian hankkeen lopettamisen jälkeen. Siksi toimenpiteet tulee aluksi suunnata valuma-alueelta tulevan ulkoisen kuormituksen vähentämiseen sekä petokalakantojen turvaamiseen ja vahvistamiseen (Kuva 14). Ravintoketjukunnostukseen liittyvät hoitokalastukset voidaan aloittaa, kun ainakin ehdot 1-3 toteutuvat: 1. Ulkoisen kuormituksen tulee alentua Kirkkojärven-Mustionselän alueella lähelle kriittisen kuormituksen tasoa, jotta hoitokalastuksella voidaan saavuttaa koko järven alueella pitkäkestoisia vedenlaadun ja kalaston rakenteen muutoksia. Jos hoitokalastukseen päätetään ryhtyä jo nykytilanteessa, on varauduttava jatkamaan sitä toistaiseksi ainakin siihen saakka, että ulkoinen kuormitus on laskenut tasolle, joka mahdollistaa uudessa tasapainotilassa pysymisen. Nykyhetkellä muutamia vuosia kestävän tehokalastuksen avulla ei voida saada aikaan pysyviä muutoksia kalastossa, ravintoketjussa tai vedenlaadussa. Hagmanin (2012) esittämien tietojen pohjalta arvioituna hoitokalastuksen aloittaminen lyhytkestoisena hankkeena tulee ajankohtaiseksi mahdollisesti vasta noin 20 vuoden kuluttua, jolloin Hiidenveden ulkoisen kuormituksen odotetaan laskeneen riittävästi pysyvien vaikutusten saavuttamiseksi. Pitkälle aikavälillle tehdyt ennusteet ovat kuitenkin enintään suuntaa antavia, koska valuma-alueen suojelutoimenpiteiden toteutumisen ja vaikuttavuuden arviointiin liittyy huomattavaa epävarmuutta. 2. Veden sameutta aiheuttavan kiintoainekuormituksen tulee vähentyä nykytilanteesta, koska syvännealueilla runsaana esiintyvä sulkasääski hyötyy sameudesta ja vedessä olevan kiintoaineen lisääntyminen heikentää eläinplanktonin suodatustehoa. Lisäksi sinilevät hyötyvät savisameudesta muita leviä enemmän (Eloranta ym & Horppila & Liljendahl-Nurminen 2005). 3. Hoitokalastusten tehokkaaseen toteutukseen on olemassa riittävät resurssit. Hoitokalastus kyettävä toteuttamaan teholla, joka mahdollistaa suunni-

62 56 teltuihin tavoitteisiin pääsemisen. Mitä suuremmalla ulkoisen kuormituksen tasolla hoitokalastus aloitetaan, sitä suurempia saaliita pinta-alayksikköä kohden vaaditaan. Käytännössä tämä edellyttää ammattimaista, ammattimaisilla pyydyksillä tapahtuvaa kalastusta. 4. Hiidenveden kalastoa hoidetaan niin, että petokalojen määrä ja keskikoko kasvavat. Käytännössä tämä tarkoittaa kalastuksensäätelyä ja tarvittaessa petokalojen, etenkin hauen, lisääntymis- ja poikastuotantoalueiden kunnostuksia. Esimerkiksi kasvillisuusvyöhykkeiden suunnitelmallisella niitolla voidaan lisätä erityisesti hauelle soveltuvien lisääntymis- ja elinympäristöjen määrää ja laatua. Petokalojen runsastuessa niiden pienikokoisiin kaloihin kohdistama saalistus lisääntyy, mikä tukee hoitokalastuksen tavoitteita. NYKYVAIHEESSA TOTEUTETTAVAT TOIMENPITEET PETOKALAKANTOJEN VAHVISTAMINEN Kalastuksen säätely Petokalojen lisääntymis ja elinolojen parantaminen Istutukset ULKOISEN KUORMITUKSEN VÄHENTÄMINEN TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMINEN 1. Ulkoinen kuormitus on laskenut Kirkkojärven Mustionselän alueella lähelle kriittistä tasoa 2. Kiintoainekuormitus on vähentynyt nykytilanteesta 3. Hoitokalastusten tehokkaaseen toteutukseen olemassa riittävät resurssit 4. Petokalojen määrä ja keskikoko kasvanut HOITOKALASTUSTEN ALOITTAMINEN Kuva 14. Hiidenveden ravintoketjukunnostuksen etenemisjärjestys.

63 HOITOKALASTUSTEN TOTEUTTAMINEN Tässä luvussa on esitetty suuntaviivat hoitokalastusten toteuttamiselle, kun luvussa 8.1. esitetyt ehdot kalastusten aloittamiselle täyttyvät. Kohdelajit Hoitokalastukset tulee kohdistaa ensisijaisesti särkikaloihin. Horppilan ym. (2000) mukaan tärkeimmät kohdelajit Hiidenvedellä ovat särki, pasuri ja lahna, niiden muita lajeja voimakkaamman rehevöittävän vaikutuksen takia. Hoitokalastuksen aikana särkikalojen keskikoko yleensä alenee, joten ensimmäisen tai toisen vuoden jälkeen tulee varautua keskittämään pyyntiä myös pienikokoisiin, nuoriin särkikaloihin. Hoitokalastuksissa pyritään välttämään kuoretta, koska sen kannan voimakas vähentäminen saattaa lisätä sulkasääsken määrää syvännealueella, joka vaikuttaa negatiivisesti ravintoketjukunnostuksen tavoitteiden saavuttamiseen. Hoitokalastuksista saaliiksi saadut petokalat vapautetaan vesistöön. Petokaloihin luetaan myös kookkaat ahvenet (>15 cm), jotka saattavat muodostaa merkittävän osan Hiidenveden petokalakannasta. Osa-alueet Hoitokalastuksen keskittäminen Hiidenvedellä sopivaan ajankohtaan ja paikkaan on haasteellista, koska koska järven eri osat poikkeavat huomattavasti toisistaan ulkoisen kuormituksen siedon ja ravintoverkon erityispiirteiden osalta. Hoitokalastuksissa keskitytään ensisijaisesti Hiidenveden matalimmille osa-alueille (Kirkkojärvi, Mustionselkä, Nummelanselkä, Isontalonselkä, Vaanilanlahti), koska ravintoketjuvaikutuksen on havaittu toimivan parhaiten matalilla, kerrostumattomilla alueilla. Järven matalissa osissa kalaston rakenne on myös syviä alueita särkikalavaltaisempi ja kalojen pyydystettävyys on hyvä. Kiihkelyksenselän, Retlahden ja Sirkkoonselän syvännealueilla hoitokalastusta tulisi välttää, koska alueilla esiintyy sulkasääskeä ja kuoretta. Kiihkelyksenselän ja Retlahden alueella hoitokalastuksia voidaan kuitenkin tehdä matalilla alueilla, kun pyynti kohdistuu ensisijaisesti särkikaloihin. Esimerkiksi Retlahden alueella

64 58 on useita isoja ja matalia lahtia, jotka saattavat olla myös Kiihkelyksenselän särkikaloille merkittäviä lisääntymisalueita. Pyydykset ja pyynnin ajoittuminen Savolan (2012) arvion mukaan rysäpyynti soveltuu hyvin tai ainakin kohtalaisesti hoitokalastuksen pyyntimuodoksi kaikilla Hiidenveden osa-alueilla. Rysäpyynti muodostaakin hoitokalastusten perustan, koska ne soveltuvat hyvin kalastukseen matalilla alueilla. Rysät ovat paras tapa kalastaa pohjan tuntumassa viihtyviä särkikaloja, jotka ovat hoitokalastusten pääasiallisia saaliskohteita. Rysäpyynnin parasta pyyntiaikaa on yleensä kevät, alkukesä ja syksy. Parhaita rysäpyyntialueita ovat, esitetyn arvion mukaan, Kirkkojärvi, Mustionselkä ja Vaanilanlahti. Nuottaus, etenkin talvinuottaus, tukee rysäpyyntiä hoitokalastuksen tavoitteisiin pyrittäessä. Se soveltuu hyvin pyyntiin Mustionselän ja Retlahden välisellä alueella sekä Isontalonselällä (Savola 2012). Nuottaukset tulisi pystyä järjestämään siten, että pääosa saaliista koostuisi muista lajeista kuin kuoreesta. Troolaus on pyyntimuoto, jolla voidaan tehokkaasti kalastaa vain Hiidenveden syvillä alueilla. Käytännössä tämä helposti tarkoittaa sitä, että huomattava osa saadusta saaliista on kuoretta. Troolilla ei pystytä tehokkaasti kalastamaan matalilla alueilla ja rantojen tuntumassa, jossa särkikalat suurelta osin viihtyvät. Trooli ei myöskään kalasta tehokkaasti lähellä pohjan tuntumassa eläviä kaloja. Troolia ei suositella hoitokalastuksen ensisijaiseksi pyyntimuodoksi Hiidenvedelle. Saalistavoitteet ja hoitokalastuksen kesto Hiidenveden ulkoisen kuormituksen laskiessa kriittisen kuormituksen tasolle suuntaa antava ja realistinen saalistavoite on kahden ensimmäisen vuoden aikana kg vuodessa (50 kg/ha) ja sen jälkeisessä ylläpitovaiheessa kg vuodessa (20 kg/ha) koko järven pinta-alalle laskettuna. Rehevimmillä osa-alueilla, kuten Kirkkojärven ja Mustionselän alueella tulee kuitenkin pyrkiä huomattavasti suurempiin hehtaarisaaliisiin. Erityisesti Mustionselällä on edellisen hoitokalastushankkeen tulosten perusteella hyvät mahdollisuudet saavuttaa yli 100 kg/ha saaliita vuodessa. Saalistavoitteet tulee määritellä tarkemmin vielä hoitokalastushanketta aloitettaessa, koska tällöin voidaan huomioida mahdollinen uusi tutkimustieto koskien esim. järven kalabiomassaa.

65 59 Ennalta arvioiden Hiidenvedellä tulee kalastaa korkealla teholla (tehokalastus) 2-3 vuotta, jonka jälkeen siirrytään ylläpitokalastuksen. Hankkeen rahoitusta ja toteutusta suunniteltaessa on syytä varautua ainakin seitsemän vuotta kestävään hoitokalastukseen. Jos hoitokalastus aloitetaan tilanteessa, jossa ulkoinen kuormitus ei ole vielä alentunut kriittisen kuormituksen tasolle, on mahdollista, että järven tila palautuu hoitokalastusten lopettamisen jälkeen pian ennalleen. Kriittisen kuormituksen tason alapuolellakin on vielä mahdollista, että kalakanta pyrkii vähitellen palautumaan lähtötilaan. Saalistavoitteita on syytä tarkistaa vuosittain ja tarpeen vaatiessa tulee varautua jatkamaan hoitokalastusta, mikäli haluttua vastetta ei ole saavutettu HOITOKALASTUKSEN KUSTANNUKSET Hoitokalastushankkeesta aiheutuu vuosittain kustannuksia kalojen pyynnistä, saaliin kuljetuksesta, valmistelusta, hallinnoinnista, saaliin jatkokäsittelystä, valvontaja saalisseurantakuluista sekä väliraportoinneista (Saarijärvi 2003). Edellä mainitut kustannukset huomioiden hoitokalastushankkeen kokonaiskustannukset ovat tehokalastusvaiheessa noin vuodessa ja ylläpitovaiheessa vuodessa. Seitsemän vuoden hankkeelle arvioidut kokonaiskustannukset ovat siten noin ARVIO RAVINTOKETJUKUNNOSTUKSEN VAIKUTUKSESTA EKOLOGISEEN TILAAN Hyvän ekologisen tilan saavuttaminen Hiidenveden rehevimmillä alueilla, Kirkkojärvellä ja Mustionselällä vaatii nykyisen kuormituksen puolittamista, kun tarkastellaan pelkästään kasviplanktonin runsautta kuvaavaa a-klorofylliä. Vuoden 2010 koekalastusten perusteella Mustionselän tila oli välttävän ja huonon rajalla, joten kalaston pohjalta arvioituna ekologista tilaa tulisi parantaa Hiidenveden rehevimmissä osissa vähintään kaksi tilaluokkaa. Toimenpide-esityksen mukaisen hoitokalastussuunnitelman voidaan toteutuessaan arvioida vaikuttavan myönteisesti Hiidenveden ekologiseen tilaan. Pelkästään ravintoketjukunnostuksella ei voida saavuttaa pysyvästi hyvää ekologista tilaa, vaan lisäksi tarvitaan myös ulkoisen kuormituksen vähentämiseen tähtääviä toimenpiteitä

66 60 Hiidenveden valuma-alueella. On todennäköistä, että vesipuitedirektiivin tavoitteen mukaista hyvää ekologista tilaa ei saavuteta vielä vuoteen 2015 mennessä NYKYTILANTEESSA SUOSITELTAVAT TOIMENPITEET Kasvillisuusvyöhykkeiden suunnitelmallisella niitolla voidaan lisätä erityisesti hauelle soveltuvien lisääntymis- ja elinympäristöjen määrää ja laatua. Ennalta arvioiden ilmaversoisten vesikasvien niittoa voitaisiin tehdä tarvittaessa lähinnä matalimmilla osa-alueilla, kuten Kirkkojärvellä. Vesikasvien niittoa on käsitelty tarkemmin kohdassa (Kalojen lisääntymis- ja elinalueiden kunnostukset) sekä 9.2. (Kasvillisuusrantojen kartoitus ja kehittäminen). 9. TUTKIMUSTARPEET 9.1. HIIDENVEDEN KALASTO JA KALASTUS Hiidenvedellä tapahtuvasta kalastuksesta on tietoa hyvin vähän. Siksi eri kalalajeihin kohdistuvan kalastuksen (pyydykset, pyynnin määrä, saaliit) selvittämiseksi tulee tehdä koko järven kattava kalastustiedustelu. Sen avulla kerätään samalla tietoa vapaa-ajankalastajien mielipiteistä ja arvoista liittyen mm. eri kalalajeihin ja kalastuksensäätelyn kehittämiseen. Samalla voidaan kerätä tietoa etenkin runsaslukuisimpien kalalajien merkittävimmistä lisääntymisalueista Hiidenvedellä. Vesipuitedirektiivin ja velvoitetarkkailujen kalastotutkimukset ovat keskittyneet vain osaan järveä. Lisäksi merkittävä osa kalastotutkimuksista tehty verkkokoekalastuksilla, joilla ei saada luotettavaa kuvaa mm. hauki-, made- ja kuorekannan runsaudesta. Kuhakanta on Hiidenvedellä hyvä, mutta tutkimustietoa on edelleen liian vähän yksityiskohtaisten kalastuksensäätelyä koskevien suositusten antamiseksi. Kuhan kasvusta ja kannan tiheydestä tulisi saada aiempaa tarkempaa tietoa KASVILLISUUSRANTOJEN KARTOITUS JA KEHITTÄMINEN Vesikasvien kohdennetun niiton suunnittelun ja toteutuksen pohjaksi tarvitaan kasvillisuusselvitys. Keskeistä selvityksessä on saada tietoa siitä, missä päin järveä on laajoja ja matalia kasvillisuusrantoja, mikä on rannan kaltevuus näillä alueilla,

67 61 miten ranta jakautuu eri kasvillisuusvyöhykkeisiin ja kuinka tiheitä nämä kasvillisuusvyöhykkeet ovat. Hyvä tapa näiden tietojen hankkimiseksi on kasvukauden loppuvaiheessa tehty ilmakuvaus. Tarkemmat, mm. lajikohtaiset, tiedot on tarvittaessa hankittava maastossa tehtävien kartoitusten avulla. Saatujen tietojen pohjalta laaditaan suunnitelma, jossa esitetään niittoon soveltuvat kohteet (mm. luontoarvot) ja niiden käytännön toteutus. Suunnitelmassa tarkastellaan niittojen toteuttamista ainakin kalojen, linnuston, vedenlaadun ja virkistyskäytön kannalta. Hiidenvesi on säännöstelty järvi. Säännöstely vaikuttaa usein haukikantoihin rantakasvillisuudessa tapahtuvien muutosten kautta. Kasvillisuusselvityksen yhteydessä voidaan esittää arvio siitä, miten säännöstely on vaikuttanut hauen lisääntymiseen Hiidenvedellä ja miten hauen lisääntymismahdollisuuksia voidaan säännöstelykäytäntöä muuttamalla parantaa JÄRVEN HISTORIAN SELVITTÄMINEN Hiidenveden rantavyöhykkeeltä on toteutettu sen ympäristöhistoriaa selvittävä paleolimnologinen tutkimus (Weckström ym. 2011), jossa selvitettiin järven rehevyydessä ja eliölajistossa tapahtuneita pitkän aikavälin muutoksia. Rantavyöhykkeiden ja matalien alueiden sedimentti on kuitenkin jatkuvassa häiriötilassa, eikä sedimentti muodosta kerrostumia. Tällöin luotettavien johtopäätösten tekeminen sedimentin fysikaaliskemiallisista muutoksista, eliöyhteisöjen rakenteesta ja sedimentin kerrostumien iästä on vaikeaa. Siksi vesistön ympäristöhistoriaa selvittävä paleolimnologinen tutkimus kannattaa uudistaa Hiidenvedellä, mutta eri tavalla toteutettuna. Tutkimus esitetään tehtäväksi järven syvänteestä (yli 10 m syvyydestä), joka on, toisin kuin rantavyöhyke, sedimentin ja siihen hautautuvien eliöjäänteiden luonnollista kerääntymisaluetta. Sedimentin fysikaalis-kemiallisilla analyyseillä voidaan selvittää veden savisamennuksessa, ravinteisuudessa ja vedessä olevan aineksen sedimentaationopeudessa tapahtuneita pitkän ajan muutoksia. Häiriintymättömästä syvänteestä tehty sedimenttikerrostumien iänmääritys on myös selvästi luotettavampi kuin rantavyöhykkeestä tehty. Eliöjäänteistä tutkitaan syvänteen mikrofossiilit (surviaissääskijäänteet, piileväjäänteet sekä sulkasääsken kitiiniset leukaosat), jotka säilyvät helposti jopa tuhansia vuosia. Näistä lajispesifeistä jäänteistä on mah-

68 62 dollista rekonstruoida järven rehevöitymishistoria sekä tehdä luotettavia johtopäätöksiä sulkasääskipopulaation tiheyden ajallisesta kehityksestä ELÄINPLANKTONYHTEISÖN MUUTOKSET Mikäli Hiidenvedellä toteutetaan hoitokalastus, on tarpeen tehdä eläinplanktontutkimukset ennen kalastuksen aloittamista, esimerkiksi parin vuoden välein kalastusjakson aikana sekä hoitokalastuksen päätyttyä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää hoitakalastuksen vaikutukset eläinplanktonyhteisöön ja erityisesti vesikirppujen kokojakaumaan. Tutkimus on syytä tehdä useammalla järven erityyppisellä osaalueella. 10. YHTEENVETO Hiidenveden ravintoketjukunnostuksen keskeisiä ongelmia ovat suuri ulkoinen kuormitus ja veden savisameus. Niillä on ollut epäilemättä oma vaikutuksensa myös siihen, että vuosina tehdyillä hoitokalastuksilla ei saavutettu pysyviä vaikutuksia järven tilaan. Merkitystä oli varmasti myös sillä, että hoitokalastuksen saaliit jäivät selvästi asetettuja tavoitteita pienemmiksi. Tilanne on nykyhetkellä pääosin sama kuin 2000-luvun vaihteessa eli mm. ulkoinen ravinnekuormitus on pysynyt likimain ennallaan. Tässä suunnitelmassa määritettiin ehdot (1-3), joiden tulee toteutua ennen hoitokalastusten aloittamista: 1. Ulkoinen kuormitus on Kirkkojärven-Mustionselän alueella alentunut lähelle kriittisen kuormituksen tasoa. 2. Veden kiintoainekuormitus vähentynyt nykytilanteesta 3. Hoitokalastusten tavoitteiden mukaiseen toteutukseen olemassa riittävät resurssit. 4. Petokalojen keskikoko ja määrä kasvaneet nykytilanteesta. Hoitokalastukset voidaan aloittaa, kun Hiidenveteen tuleva ravinne- ja kiintoainekuormitus on alentunut merkittävästi nykytasosta. Vasta tämän jälkeen toimenpide-esityksen mukaisen ravintoketjukunnostuksen avulla on mahdollista saavuttaa pysyviä muutoksia järven tilassa. Valuma-alueen ravinne- ja kiintoainekuor-

69 63 mituksen väheneminen ei vaikuta myönteisesti pelkästään Hiidenveden, vaan myös siihen laskevien jokien tilaan. Esimerkiksi kiintoainekuormituksen vähenemisen voidaan olettaa parantavan mm. taimenen lisääntymisen edellytyksiä. Nykytilanteessa järven tilan parantamiseen tähtäävät kunnostustoimenpiteet kannattaa suunnata valuma-alueelta tulevan ulkoisen kuormituksen vähentämiseen sekä järven petokalakantojen turvaamiseen ja vahvistamiseen. Hiidenvedellä tämä merkitsee käytännössä petokalojen lisääntymisolojen parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä, kuten kohdennettua vesikasvien niittoa. TIETOLÄHTEET Berg, S., Jeppesen, E. & Søndergaard, M Pike (Esox lucius L.) Stocking as a biomanipulation tool. I. Effects on the fish population in Lake Lyng (Denmark). Hydrobiologia 342/343: Carpenter, S.R., & Lodge, D.M Effects of submersed macrophytes on ecosystem processes. Aquatic Botany 26: Diehl, S Foraging effects of three freshwater fish: effects of structural complexity and light. Oikos 53: Eloranta, P., Alajärvi, E., Horppila, J., Liljendahl-Nurminen, A., Malinen, T., Kwandrans, J., Nurminen, L., Uusitalo, L., Tallberg, P. & Väisänen, A Lake Hiidenvesi research project. Final report Department of Limnology and Environmental Protection, University of Helsinki. 64 pp. Frisk, T Järven fosforisiedon arvioimisesta tilastollisten fosfori- ja happimallien avulla. Vesitalous 3: Granberg, K. ja Harjula, H Nutrient dependence of phytoplankton production in brown-water lakes with special reference to Lake Päijänne. Hydrobiologia 86: Hagman, A.-M Hiidenveden kunnostus hanke. Hiidenveden kunnostus- ja hoitosuunnitelma Ramboll. Luonnos s.

70 64 Hanson, J.M. & Leggett, W.C Empirical prediction of fish biomass and yield. Can. J. Fish. Aquat. Sci 39: Hansson, L.-A., Annadotter, H., Begman, E., Hamrin, S.F., Jeppesen, E., Kairesalo, T., Luokkanen, E., Nilsson, P.-Å., Søndergaard, M., & Strand, J Biomanipulation as an application of food chain theory: constraints, synthesis and recommendations for temperate lakes. Ecosystems 1: Helttunen, S Kuhan (Stizostedion lucioperca) sukukypsyyskoko Hiidenvedellä vuonna Lohjan ympäristölautakunta. Julkaisu 2/06. 8 s. Hirvonen, A., Helminen, H., Salonen, S. & Sarvala, J Kalaston rakenteen muuttaminen vaatii aikaa, rahaa ja työvoimaa. Suomen Kalastuslehti 102(8): Horppila, J., and H. Peltonen, The fate of a roach Rutilus rutilus (L.) population under an extremely strong fishing pressure and its predicted development after cessation of mass removal. Journal of Fish Biology 45(5): Horppila, J., Malinen, T & Peltonen, H Density and habitat shifts of a roach (Rutilus rutilus) stock assessed within one season by cohort analysis, depletion methods and echosounding. Fisheries Research 28: Horppila, J., Malinen, T., Olin, M., Ruuhijärvi, J. ja Vinni, M Ravintoketjukunnostuksen vaikutukset kalalajiston muutoksiin ja vesistön kalataloudelliseen arvoon. MMM:n yhteistutkimushanke 5934/704/96. Loppuraportti. Moniste 33 s. Horppila, J., Tallberg, P., Alajärvi, E., Eloranta, P., Nurminen, L., Uusitalo, L. & Väisänen, A Variations in the species composition and seasonal dynamics of pelagic cladocerans among adjacent lake basins. Horppila, J. and Liljendahl-Nurminen, A Clay-Turbid Interactions May Not Cascade -A Reminder for Lake Managers. Restoration Ecology. 13(2):

71 65 Horppila, J., Eloranta, P., Liljendahl-Nurminen, A., Niemistö, J. & Pekcan-Hekim, Z. 2009: Refuge availability and sequence of predators determine the seasonal succession of crustacean zooplankton in a clay-turbid lake. Aquatic Ecology 43 (1): Hrbácek, J., Desertová, B. & Popovský, J Influence of the fish stock on the phosphorus-chlorophyll ratio. Verh. Int. Ver. Limnol. 20: Hynynen, J Anthropogenic changes in Finnish lakes during the past 150 years inferred from benthic invertebrates and their sedimentary remains. Jyväskylä Studies in Biological and Environmental science. 45 s. Jasser, I The influence of macrophytes on a phytoplankton community in experimental conditions. Hydrobiologia 306: Jeppesen, E. & Sammalkorpi, I Lakes. s Teoksessa: Perrow, M. & Davy, T. (Toim.) Handbook of Ecological restoration, Volume 2: Restoration practice. Cambridge University press. Jeppesen, E., Jensen, J.P., Søndergaard, M., Lauridsen, T.L. & Landekildehus, F Trophic structure, species richness and biodiversity in Danish lakes: changes along a nutrient gradient. Freshwater Biology 45: Jeppesen, E., Kristensen, P., Jensen, J.P., Søndergaard, M., Mortensen, E. & Lauridsen, T Recovery resilience following a reduction in external phosphorus loading of shallow, eutrophic Danish lakes: duration, regulating factors and methods for overcoming resilience. Memorie Dell Istituto Italiano Di Idrobiologia 48: Kairesalo, T., Keto, I. & Sammalkorpi, I Biomanipulaatio (ravintoketjukunnostus). Teoksessa: Ilmavirta, V. (toim.), Järvien kunnostuksen ja hoidon perusteet Helsinki. Karvinen, V Vajaasti hyödynnettyjen kalalajien tutkimus- ja tuotekehityshanke Loppuraportti. Turun yliopisto, Täydennyskoulutuskeskus. 75 s.

72 66 Kukkonen, J. & Sundström, S Hiidenveden kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Tutkimusraportti 52/ s. Keskinen, T., Marjomäki, T., Valkeajärvi, P., Salonen, S. & Helminen, H. 1999: Kuhakantojen hoito Keski-Suomessa. Nykytila ja kehittämissuunnitelma. Maaja metsätalousministeriö. Kala- ja riistahallinnon julkaisuja 37: liitteet. Liljendahl-Nurminen, A., Horppila, J., Eloranta, P., Malinen, T. & Uusitalo, L The seasonal dynamics and distribution of Chaoborus flavicans larvae in adjacent lake basins of different morphometry and degree of eutrophication. Freshwater Biology 47(7): Liljendahl-Nurminen, A., Horppila, J., Malinen, T., Eloranta, P., Vinni, M., Alajärvi, E. & Valtonen, S The supremacy of invertebrate predators over fish factors behind the unconventional seasonal dynamics of cladocerans in Lake Hiidenvesi. Archiv für Hydrobiologie 158: Liljendahl-Nurminen Invertebrate predation and trophic cascades in a pelagic food web The multiple roles of Chaoborus flavicans (Meigen) in a clayturbid lake. Academic dissertation. Department of Biological and Environmental Sciences. University of Helsinki. 36 s. Malinen, T., Tuomaala, A. & Peltonen, H Vertical and horizontal distribution of smelt (Osmerus eperlanus) and implications of distribution patterns on stock assessment. Arch. Hydrobiol. Spec. Issues Advanc. Limnol. 59: Malinen, T., Tuomaala, A., Antti-Poika, P. ja Pekcan-Hekim, Z : Tuusulanjärven kalatiheys ja biomassa vuonna 2006 kaikuluotauksella ja koetroolauksella arvioituna. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos. 14 s. Malinen, T., Vinni, M., Tuomaala, A. ja Antti-Poika, P Kalojen ja sulkasääskien toukkien runsaus Hiidenvedellä vuonna Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos, akvaattiset tieteet. 18 s.

73 67 Malinen, T., Antti-Poika, P., ja Vinni, M Sulkasääsken runsaus Hiidenvedellä vuonna Tutkimusraportti Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos, akvaattiset tieteet. 6 s. Malinen, T., Vinni, M. & Antti-Poika, P. 2010b. Sulkasääsken toukkien runsaus Mustialanlammilla kesällä Helsingin yliopisto. Bio- ja ympäristötieteiden laitos. 7 s. Malinen, T., Vinni, M. & Antti-Poika, P Sulkasääsken runsaus Hiidenvedellä vuonna Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos, akvaattiset tieteet. 6 s. Marttila, J Hiidenveden kunnostussuunnitelma. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Marttunen, M., Dufva, M., Martinmäki, K., Sammalkorpi, I., Hjerppe, T., Huttunen, I., Lehtoranta, V., Joensuu, E., Seppälä, E. & Partanen-Hertell, M Vesienhoidon vuorovaikutteinen ja kokonaisvaltainen suunnittelu. Yhteenveto Karvianjoen tulevaisuustarkastelut -hankkeen tuloksista. SYKE. Suomen ympäristö 15/ s. Mazumder, A Phosphorus-chlorophyll relationships under contrasting herbivory and thermal stratification: predictions and patterns. Can. J. Fish. Aquat. Sci. 51: Mehner, T., Arlinghaus, R., Berg, S., Dörner, H., Jacobsen, L., Kasprzak, P., Koschel, R., Schulze, T., Skov, C., Wolter, C. and Wysujack, K How to link biomanipulation and sustainable fisheries management: a step-by-step guideline for lakes of the European temperate zone. Fisheries Management and Ecology, 11: Meijer, M.-L., de Boois, I., Scheffer, M., Portielje, R. & Hosper, H Biomanipulation in shallow lakes in the Netherlands: an evaluation of 18 case studies. Hydrobiologia 408/409: Nakai, S., Inoue, Y., Hosomi, M. & Murakami, A Growth inhibition of bluegreen algae by allelophathic effects of macrophytes. Water Science & Technology 39:

74 68 Niinimäki, J Hiidenveden hoitokalastukset vuonna Kala- ja Vesitutkimus Oy. 12 s. Olin M., Rask M, Ruuhijarvi J., Keskitalo J., Horppila J., Tallberg P., Taponen T., Lehtovaara A. & Sammalkorpi I Effects of biomanipulation on fish and plankton communities in ten eutrophic lakes of southern Finland. Hydrobiologia 553:67 Olin, M. & Ruuhijärvi, J. (toim.) Rehevöityneiden järvien hoitokalastuksen vaikutukset. Vuosiraportti RKTL. Kala- ja riistaraportteja s. Olin, M. & Ruuhijärvi, J. (toim.) Rehevöityneiden järvien hoitokalastuksen vaikutukset. Vuosiraportti RKTL. Kala- ja riistaraportteja s. Olin, M. & Ruuhijärvi, J. (toim.) Rehevöityneiden järvien hoitokalastuksen vaikutukset. Vuosiraportti RKTL. Kala- ja riistaraportteja s. Olin, M. & Ruuhijärvi, J. (toim.) Rehevöityneiden järvien hoitokalastuksen vaikutukset. Vuosiraportti RKTL. Kala- ja riistaraportteja s. Olin, M. 2005: Fish communities in South-Finnish lakes and their responses to biomanipulation assessed by experimental gillnetting. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos. 32 s. Olin, M., Rask, M., Ruuhijärvi, J., Kurkilahti, M., Ala-Opas, P. & Ylönen, O Fish community structure in mesotrophic and eutrophic lakes of southern Finland: the relative abundances of percids and cyprinids along a trophic gradient. J. Fish Biol. 60: Olin, M., Ruuhijärvi, J., Rask, M., Villa, L., Savola, P. Sammalkorpi, I. & Poikonen, K Rehevöityneiden järvien hoitokalastuksen vaikutukset Vuosiraportti RKTL. Kala- ja riistaraportteja s. Paasivirta, L Enäjärven kehitys pohjaeläimistön kertomana. s Julkaisussa: Enäjärven suojeluyhdistys ry:n jäsenkirje 3/2006.

75 69 Peltomäki, H Lake fish export -Pienen kalan viennin kehittämishanke. Ensimmäinen väliraportti ja toisen toteutusjakson suunnitelmat. Padasjoki. 32 s. Peltonen, H., Ruuhijärvi, J., Malinen, T., Horppila, J., Olin, M. & Keto, J The effects of food web management on fish assemblage dynamics in a north temperate lake. J. Fisheries Biology 55: Penttilä, S Hiidenvesi projekti: yhteenveto toimenpiteistä ja tutkimuksista vuosina Helsinki : Uudenmaan ympäristökeskus Perrow, M.R., Meijer, M.-L., Dawidowicz, P & Coops, H Biomanipulation in shallow lakes: state of the art. Hydrobiologia 342/343: Persson, L., Anderson, G., Hamrin, S.F. & Johansson, L Predation regulation and primary production along the productivity gradient of temperate lake ecosystems. In Carpenter, S.R. (ed.), Complex interactions on lake communities New York, Springer Verlag. Ranta, E. & Valtonen, M Hiidenveden pistekuormittajien yhteistarkkailun yhteenveto vuosilta Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Julkaisu s. Saarijärvi, E. (toim.) Hiidenveden kunnostus- ja hoitosuunnitelma. Uudenmaan ympäristökeskus - Monisteita 136, joulukuu 2003, 74 s. Salminen, M. & Böhling, P Kalavedet kuntoon. RKTL. Helsinki. 268 s. Sammalkorpi, I & Horppila, J Ravintoketjukunnostus. Teoksessa: Ulvi, T. & Lakso, E. (toim.). Järvien kunnostus. Suomen Ympäristökeskus. Ympäristöopas 114. Helsinki.336 s. Sammalkorpi, I. & Horppila, J Ravintoketjukunnostus. Teoksessa: Ulvi, T. & Lakso, E. (toim.). Järvien kunnostus. Suomen Ympäristökeskus. Ympäristöopas 114. Helsinki. 336 s. Sarvala, J., Helminen, H. & Hirvonen, A Ravintoketjukunnostuksen ekologiset perusteet.vesitalous 3: 1-4.

76 70 Sarvala, J., Helminen, H. & Karjalainen, J Restoration of Finnish lakes using fish removal: changes in the chlorophyll-phosphorus relationship indicate multiple controlling mechanisms. Verh. Int. Ver. Limnol. 27: 1-7. Savola, P Hiidenvesi 2000 projektin hoitokalastusten väliraportti. Uudenmaan ympäristökeskus. Moniste. 8 s. Savola, P Henkilökohtainen tiedonanto. Uudenmaan ELY-keskus. Setälä, J., Tarkki, V., Mannerla, M. & Vielma, J Vajaasti hyödynnetyn kalan kaupalliset mahdollisuudet. RKTL:n työraportteja 11/ s. Stansfield, J.H, Perrow, M.R, Tench, L.D. & Jowitt, A.J.D Submerged macrophytes as refuges for grazing Cladocera against fish predation: observations on seasonal changes in relation to macrophyte cover and predation pressure. Hydrobiologia 342/343: Søndergaard, M., Jensen, J.P., Jeppesen, E., Lauridsen, T.L Lake restoriation in Denmark. Lakes and reservoirs: Research and management 5: Søndergaard, M., Loboriussen, L., Pedersen, A.R. & Jeppesen, E Lake restoration by fish removal: short- and long-term effects in 36 Danish lakes. Ecosystems 11: Tallberg, P Primary and secondary sedimentation fluxes and their implications in a turbid, eutrophic lake in southern Finland. Freshwater biology, käsikirjoitus. Tammi, J. Lappalainen, A., Mannio, J., Rask, M. & Vuorenmaa, J Järvien rehevöityminen ja kalasto Suomessa. Otantaan perustuva järvikartoitus. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Kalatutkimuksia s. Torpström, H. & Lappalainen, K.M Järvien biomanipulaation perusteita ja käytännön mahdollisuuksia. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja sarja A 95: Valjus, J Hiidenveden kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuonna Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Julkaisu 223/ s.

77 71 Valonen, T Eläinplanktonin ja sulkasääsken toukkien (Chaoborus flavicans) sukkessio pienissä metsäjärvissä. Pro Gradu-tutkielma. Helsingin yliopisto. Bio- ja ympäristötieteiden laitos. 56 s. Vinni, M., Horppila, J., Olin, M., Ruuhijärvi, J. & Nyberg K The food, growth and abundance of five co-existing cyprinids in lake basins of different morphometry and water quality. Aquatic Ecology 34: Vinni, M., Lappalainen, J., Malinen, T. & Peltonen, H Seasonal bottlenecks in diet shifts and growth of smelt in a large eutrophic lake. Journal of Fish Biology 64: Vollenweider, R. & Kerekis, J Eutrophication of waters. Monitoring, assessment and control. Paris, OECD. Vollenweider, R.A Input-output models with special reference to the phosphorus loading concept in limnology. Schweitz. Z. Hydrol. 37: Weckström, J., Väliranta, M., Kaukolehto, M. & Weckström, K Kurkistus Hiidenveden menneisyyteen -paleolimnologinen selvitys Kirkkojärveltä ja Mustionselältä. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Julkaisu 226/ s. Äystö, V Rehevien järvien kunnostuksen arviointi. Suomen ympäristö 155: JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO YMPÄRISTÖNTUTKIMUSKESKUS Jyväskylässä Heikki Alaja

Kalojen ja sulkasääsken toukkien runsaus Hiidenvedellä vuonna 2007

Kalojen ja sulkasääsken toukkien runsaus Hiidenvedellä vuonna 2007 Kalojen ja sulkasääsken toukkien runsaus Hiidenvedellä vuonna 27 Tommi Malinen Mika Vinni Antti Tuomaala Pekka Antti-Poika Helsingin yliopisto bio- ja ympäristötieteiden laitos/ akvaattiset tieteet Syvyys

Lisätiedot

Lahden pienten järvien veden laadun tutkimuksia 30 vuotta

Lahden pienten järvien veden laadun tutkimuksia 30 vuotta Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Valvonta ja ympäristökeskus Lahden pienten järvien veden laadun tutkimuksia 3 vuotta Juha Keto (toim.) Lahden kaupungin valvonta ja ympäristökeskus Päijät

Lisätiedot

Kuhan kalastuksen ohjaus ja sen ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset sisävesillä

Kuhan kalastuksen ohjaus ja sen ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset sisävesillä RKTL:n työraportteja 43/214 Kuhan kalastuksen ohjaus ja sen ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset sisävesillä Tekijät: Jukka Ruuhijärvi 2), Mikko Olin 1), Tommi Malinen 1), Pasi Ala-Opas

Lisätiedot

Mikkelin alapuolisen Saimaan sekä valuma-alueen hoidon yleissuunnitelma

Mikkelin alapuolisen Saimaan sekä valuma-alueen hoidon yleissuunnitelma Mikkelin alapuolisen Saimaan sekä valuma-alueen hoidon yleissuunnitelma Nab Labs Oy - Ympäristöntutkimuskeskus Ambiotica Tutkimusraportti 83 / 2014 Arja Palomäki, Heikki Alaja, Irene Kuhmonen ja Pekka

Lisätiedot

Rehevöityneen järven kunnostus ja hoito

Rehevöityneen järven kunnostus ja hoito YMPÄRISTÖOPAS 2010 Rehevöityneen järven kunnostus ja hoito Auri Sarvilinna Ilkka Sammalkorpi Suomen ympäristökeskus YMPÄRISTÖOPAS 2010 Rehevöityneen järven kunnostus ja hoito Auri Sarvilinna ja Ilkka

Lisätiedot

VESISTÖTULOSTEN TULKITSEMISEKSI HAVAINTOESIMERKEIN VA- RUSTETTUNA

VESISTÖTULOSTEN TULKITSEMISEKSI HAVAINTOESIMERKEIN VA- RUSTETTUNA OPASVIHKONEN VESISTÖTULOSTEN TULKITSEMISEKSI HAVAINTOESIMERKEIN VA- RUSTETTUNA Tämä opasvihkonen on laadittu tyydyttämään sitä tarvetta, jota esiintyy eri tahoilla ns. ei asiantuntijoiden keskuudessa velvoitetarkkailuraportteja

Lisätiedot

Sodankylän kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma

Sodankylän kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma Sodankylän kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma 2008 1 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto.....2 1. SELVITYSOSA... 3 1.1 Kuvailulehti... 3 1.2 Yleiskuvaus alueesta... 4 1.3 Kalavedet... 4 1.3.1 Veden laatu...

Lisätiedot

MUUTTUVA SELKÄMERI. Ilmastonmuutos Selkämeren alueella. Anna Hakala (toim.)

MUUTTUVA SELKÄMERI. Ilmastonmuutos Selkämeren alueella. Anna Hakala (toim.) MUUTTUVA SELKÄMERI Ilmastonmuutos Selkämeren alueella Anna Hakala (toim.) MUUTTUVA SELKÄMERI Ilmastonmuutos Selkämeren alueella Anna Hakala (toim.) Pyhäjärvi-instituutin julkaisuja Sarja B nro 19 ISBN:

Lisätiedot

Tykölänjärven kunnostuksen yleissuunnitelma

Tykölänjärven kunnostuksen yleissuunnitelma PIRKANMAAN ELY-KESKUS Tykölänjärven kunnostuksen yleissuunnitelma Raportti LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25791 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti LUONNOS 1 (30) Sisällysluettelo 1 Hankkeen

Lisätiedot

Pro gradu -tutkielma Geofysiikan suuntautumisvaihtoehto. Jyväsjärven hapetus ja sen vaikutus järven lämpötilaan ja happipitoisuuteen.

Pro gradu -tutkielma Geofysiikan suuntautumisvaihtoehto. Jyväsjärven hapetus ja sen vaikutus järven lämpötilaan ja happipitoisuuteen. Pro gradu -tutkielma Geofysiikan suuntautumisvaihtoehto Jyväsjärven hapetus ja sen vaikutus järven lämpötilaan ja happipitoisuuteen Antti Kangas Lokakuu 2005 Ohjaaja: Timo Huttula Tarkastajat: Timo Huttula

Lisätiedot

YHTEENVETO Päästötarkkailu Vesipäästöjen tarkkailu

YHTEENVETO Päästötarkkailu Vesipäästöjen tarkkailu YHTEENVETO Talvivaaran kaivoksen tarkkailu toteutettiin vuonna 2013 tarkkailusuunnitelmien ja valvovan viranomaisen esittämien täydennysten mukaisesti. Tarkkailu koostui vuosittain tehtävästä vesi- ja

Lisätiedot

Lokan ja Porttipahdan tekojärvien sekä niiden alapuolisten jokien vedenlaadun tarkkailu v. 2013

Lokan ja Porttipahdan tekojärvien sekä niiden alapuolisten jokien vedenlaadun tarkkailu v. 2013 AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 1778 KEMIJOKI OY Lokan ja Porttipahdan tekojärvien sekä niiden alapuolisten jokien vedenlaadun tarkkailu v. 213 Vesistötarkkailu vuonna 213 KEMIJOKI OY LOKAN JA PORTTIPAHDAN

Lisätiedot

ALUKSI. Opetuspaketin kokoaja, Sirkka Hippi

ALUKSI. Opetuspaketin kokoaja, Sirkka Hippi 3 ALUKSI Ähtävänjoen vesistö tutuksi opetuspaketti on laadittu osana EU:n aluekehitysrahaston tukemaa Ympäristöystävällinen Järviseutu hanketta. Idea koulujen käyttöön sopivasta tietopaketista syntyi jo

Lisätiedot

Vantaanjoen yhteistarkkailu

Vantaanjoen yhteistarkkailu Vantaanjoen yhteistarkkailu Vedenlaatu vuonna 212 Julkaisu 7/213 Heli Vahtera, Jari Männysalo ja Kirs Lah Vantaanjoen yhteistarkkailu Vedenlaatu vuonna 212 Heli Vahtera, Jari Männynsalo ja Kirsti Lahti

Lisätiedot

Miten väistämättömään ilmastonmuutokseen. Yhteenveto suomalaisesta sopeutumistutkimuksesta

Miten väistämättömään ilmastonmuutokseen. Yhteenveto suomalaisesta sopeutumistutkimuksesta Miten väistämättömään ilmastonmuutokseen voidaan varautua? Yhteenveto suomalaisesta sopeutumistutkimuksesta eri toimialoilla 62011 Miten väistämättömään ilmastonmuutokseen voidaan varautua? - yhteenveto

Lisätiedot

Vesistöjen ja juomaveden 137. Cs, 90 Sr ja 3 H sekä pitoisuuksien arviointi valmiustilanteessa

Vesistöjen ja juomaveden 137. Cs, 90 Sr ja 3 H sekä pitoisuuksien arviointi valmiustilanteessa / JOULUKUU 2009 A Vesistöjen ja juomaveden Cs, 90 Sr ja 3 H sekä pitoisuuksien arviointi valmiustilanteessa Ritva Saxén, Iisa Outola Säteilyturvakeskus Strålsäkerhetscentralen Radiation and Nuclear Safety

Lisätiedot

Yhteislupa-alue sisävesiammattikalastuksen kehitysmallina

Yhteislupa-alue sisävesiammattikalastuksen kehitysmallina Opinnäytetyö (AMK) Kala- ja ympäristötalous 2010 Mikko Tommila Yhteislupa-alue sisävesiammattikalastuksen kehitysmallina esiselvitys Puulan ammattikalastuksen yhteislupa-aluehankkeelle 2 OPINNÄYTETYÖ (AMK)

Lisätiedot

Vantaanjoen yhteistarkkailu

Vantaanjoen yhteistarkkailu Vantaanjoen yhteistarkkailu Vedenlaatu vuonna 211 Julkaisu 67/212 Heli Vahtera, Jari Männynsalo ja Kirs Lah Vantaanjoen yhteistarkkailu Vedenlaatu vuonna 211 Heli Vahtera, Jari Männynsalo ja Kirsti Lahti

Lisätiedot

Immalanjärven vedenlaatu, maisema, alueen virkistyskäyttö ja luonnon monimuotoisuus. Osa I

Immalanjärven vedenlaatu, maisema, alueen virkistyskäyttö ja luonnon monimuotoisuus. Osa I 1 Immalanjärven vedenlaatu, maisema, alueen virkistyskäyttö ja luonnon monimuotoisuus. Osa I Immalanjärvi Imatran kaupungin juomavesi- ja virkistyslähde Saimaan ja Vuoksen tuntumassa 1. Salpausselän kupeessa

Lisätiedot

VUOHIJÄRVEN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 2005. Kuvalähde: http://www.maretarium.fi

VUOHIJÄRVEN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 2005. Kuvalähde: http://www.maretarium.fi VUOHIJÄRVEN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 2005 Kuvalähde: http://www.maretarium.fi Pasi Kauppinen KYMENLAAKSON KALATALOUSKESKUS 2005 2 KUVAILULEHTI Kalastusalueen nimi: Vuohijärven kalastusalue

Lisätiedot

OSA II VESISTÖTARKKAILU

OSA II VESISTÖTARKKAILU AHMA YMPÄRISTÖ OY 10724/2014 OSA II VESISTÖTARKKAILU ii PYHÄJOEN YHTEISTARKKAILU 2013 Copyright Ahma ympäristö Oy 28.5.2014 Satu Ojala, FM limnologi Sisällysluettelo 1. TARKKAILUN TOTEUTUS... 1 2. VEDEN

Lisätiedot

SUUNNITELMA. Juha Rouvinen

SUUNNITELMA. Juha Rouvinen LIEKSANJOEN ALUEEN KALATALOUDELLINEN TÄYDENNYSKUNNOSTUS- SUUNNITELMA SUUNNITELMA 2007 Suu Etukannen kuvat on otettu Naarajoen Käpykoskesta. SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 6 2. Valuma-alueet ja jokien

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKKÖ Jenna Pihlajamäki. Tampereen Aitolahti Teisko alueen pienvesiselvitys, osa 2

TAMPEREEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKKÖ Jenna Pihlajamäki. Tampereen Aitolahti Teisko alueen pienvesiselvitys, osa 2 TAMPEREEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKKÖ Jenna Pihlajamäki Tampereen Aitolahti Teisko alueen pienvesiselvitys, osa 2 Tampereen kaupunki Ympäristönsuojelun julkaisuja 3/2014 Teksti: Kannen kuvat: Jenna

Lisätiedot

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 33/2015. Tutkimuksia metsätalouden vesiensuojelusta. Martti Vuollekoski, Samuli Joensuu, Maija Kauppila

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 33/2015. Tutkimuksia metsätalouden vesiensuojelusta. Martti Vuollekoski, Samuli Joensuu, Maija Kauppila Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 33/2015 Tutkimuksia metsätalouden vesiensuojelusta Martti Vuollekoski, Samuli Joensuu, Maija Kauppila Tutkimuksia metsätalouden vesiensuojelusta Martti Vuollekoski,

Lisätiedot

SUOMEN YMPÄRISTÖPOLITIIKKA - KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ VAI VASTUUTONTA VALLANKÄYTTÖÄ?

SUOMEN YMPÄRISTÖPOLITIIKKA - KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ VAI VASTUUTONTA VALLANKÄYTTÖÄ? Teknillisen korkeakoulun vesitalouden ja vesirakennuksen julkaisuja 14 Helsinki University of Technology Water Resources Publications 14 Espoo 2007 TKK-VTR-14 SUOMEN YMPÄRISTÖPOLITIIKKA - KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ

Lisätiedot

11 A. Tulokuorma ja päästöt vesistöön

11 A. Tulokuorma ja päästöt vesistöön 11 A. Tulokuorma ja päästöt vesistöön Viikinmäen jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemus 2013 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region

Lisätiedot

raportteja 76 HYVINVOINTIA TYÖSTÄxxx Kuinka työelämää voi kehittääxxx kestävällä tavalla?xxx Tuomo Alasoini

raportteja 76 HYVINVOINTIA TYÖSTÄxxx Kuinka työelämää voi kehittääxxx kestävällä tavalla?xxx Tuomo Alasoini raportteja 76 H E L S I N K I 2 0 1 1 HYVINVOINTIA TYÖSTÄxxx Kuinka työelämää voi kehittääxxx kestävällä tavalla?xxx Tuomo Alasoini Tuomo Alasoini Hyvinvointia työstä Kuinka työelämää voi kehittää kestävällä

Lisätiedot

No YS 1409. Nummi-Pusulan kunta Tekninen toimisto Siipoontie 1, 09810 Nummi

No YS 1409. Nummi-Pusulan kunta Tekninen toimisto Siipoontie 1, 09810 Nummi YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Helsinki 5.10.2006 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2003-Y-594-121 ASIA No YS 1409 Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta lupahakemuksesta, joka koskee Nummi-Pusulan kunnan

Lisätiedot

HEVOSTEN HYVINVOINTI JA LAJINMUKAINEN KÄYTTÄYTYMINEN SEKÄ NIIDEN TOTEUTUMINEN SUOMALAISILLA TALLEILLA

HEVOSTEN HYVINVOINTI JA LAJINMUKAINEN KÄYTTÄYTYMINEN SEKÄ NIIDEN TOTEUTUMINEN SUOMALAISILLA TALLEILLA HEVOSTEN HYVINVOINTI JA LAJINMUKAINEN KÄYTTÄYTYMINEN SEKÄ NIIDEN TOTEUTUMINEN SUOMALAISILLA TALLEILLA Opinnäytetyö Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Mustiala 22.4.2005 Mari Pikkarainen HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Korkeasti koulutetun väestön kehitys. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:12

Korkeasti koulutetun väestön kehitys. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:12 Korkeasti koulutetun väestön kehitys Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 214:12 Aleksi Kalenius Korkeasti koulutetun väestön kehitys Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 214:12 Aleksi Kalenius

Lisätiedot