POLIISIN ORGANISAATIO JA TEHTÄVÄT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POLIISIN ORGANISAATIO JA TEHTÄVÄT"

Transkriptio

1 POLIISIN ORGANISAATIO JA TEHTÄVÄT Poliisin täytyy olla puolueeton ja asiallinen, kun hän valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Poliisi myös haluaa estää rikokset, häiriöt ja onnettomuudet etukäteen. Kun rikos tapahtuu, poliisi tutkii sitä. Poliisi ilmoittaa syyttäjälle, jos se epäilee, että rikos on tapahtunut. Kun poliisi valmistuu, hän vannoo poliisin eettisen valan. Poliisivala tuli voimaan vuonna Valassa poliisi lupaa muun muassa, että hän on oikeudenmukainen, rehellinen ja auttavainen hän kunnioittaa ihmisten oikeuksia hän tekee työtä avoimesti poliisi on rauhallinen ja asiallinen työssään Poliisin virkapuku kertoo ihmisille, että poliisilla on oikeus ja velvollisuus käyttää julkista valtaa. Poliisin virkapukua ja tunnusta ei saa käyttää kukaan muu kuin poliisi. Poliisi voi antaa luvan käyttää virkapukua teatteriesityksessä. Muut ihmiset eivät saa esimerkiksi valmistaa pukua tai poliisin tunnusta, joka on samannäköinen kuin poliisin puku tai tunnus. Poliisin tunnus-miekka Jokaisella poliisilla on virkamerkki, joka poliisilla on aina työssä mukana. Hänen täytyy näyttää virkamerkki, jos joku sitä kysyy. Suomessa poliisi toimii monessa erilaisessa paikassa, esimerkiksi kaupungin kadulla, maantiellä, tunturilla, vesialueella jne. Poliisi voi ajaa autolla, polkupyörällä, veneellä, moottoripyörällä, skootterilla, moottorikelkalla tai hevosella. Poliisilaitoksessa on työssä noin työntekijää. Suurin osa on poliisimiehiä. Muut ovat työssä esimerkiksi lupapalvelussa tai vartijana. Vuonna 2007 muita työntekijöitä oli Vuonna 2007 naisia oli poliisin henkilökunnasta noin 26 %. Poliisina naisia oli noin 15 %. Kansainvälisesti Suomessa on vähän poliiseja asukaslukuun verrattuna.

2 Vuosien aikana poliisikoulutukseen oli 60 hakijaa, jolla oli maahanmuuttajatausta ja etniseen vähemmistön tausta. Heistä kymmenen pääsi koulutukseen. Suomessa on 24 poliisilaitosta ja noin 180 palveluyksikköä. Paikallispoliisin tehtävänä on valvoa järjestystä ja turvallisuutta, estää ja tutkia rikokset, valvoa liikennettä jne. Koko poliisiorganisaatiota johtaa Suomessa sisäasiainministeriön poliisitoimi. Poliisiorganisaatio on seuraava: 1. sisäasianministeriön poliisitoimi 2. poliisihallitus Poliisihallituksen yhteystiedot ja aluehallintovirastojen poliisin toimipisteet 3. paikallispoliisi Poliisilaitokset Valtakunnalliset poliisiorganisaatiot Kihlakunnan poliisin sekä läänin ja sisäasianministeriön poliisijohdon lisäksi Suomessa on kolme valtakunnallista poliisiorganisaatiota. Ne ovat keskusrikospoliisi, liikkuva poliisi ja suojelupoliisi. Keskusrikospoliisin tehtävä on tutkia kansainväliset, ammattimaiset rikokset ja talousrikokset. Se myös kehittää rikostutkimusta.

3 Liikkuvan poliisin tehtävä on valvoa järjestystä ja turvallisuutta liikenteessä. Se myös valvoo erilaisia tapahtumia ja tutkii ja kehittää liikenneturvallisuutta. Suojelupoliisi eli SUPO valvoo valtion turvallisuutta. Se tutkii valtakunnan turvallisuutta, kehittää sitä ja tutkii rikokset, jotka vaarantavat maan turvallisuutta. Sanasto: 1. puolueeton <-> puolueellinen 2. asiallinen, asianmukainen, objektiivinen 3. valvoa (katsoa, että kaikki on hyvin) 4. yleinen, julkinen 5. järjestys (se, että julkisella paikalla ihmiset toimivat lain mukaan) <-> epäjärjestys, häiriö 6. turvallisuus, rauhallisuus (se, kun ihmisellä ei ole vaaraa) 7. rikos (laiton teko) 8. häiriö, epäjärjestys 9. estää, torjua, ehkäistä (tehdä asiat sillä tavalla, että jotakin ei tapahdu) 10. onnettomuus, tapaturma, vahinko, katastrofi 11. etukäteen, ennalta, ennakolta, edeltäpäin <-> jälkikäteen 12. tutkia 13. syyttäjä (ihminen, joka vie rikoksen oikeuteen) <-> puolustaja 14. epäillä (luulla, että jotakin on tapahtunut) 15. vala (luvata, että toimii eettisesti oikein) 16. luvata, antaa lupaus 17. oikeudenmukainen, oikeamielinen <-> epäoikeudenmukainen 18. rehellinen <-> epärehellinen 19. kunnioittaa, arvostaa 20. oikeus (laki sanoo, että on saa tehdä jotakin) <-> velvollisuus 21. avoin <-> suljettu 22. virka, univormu 23. valta (oikeus päättää asioista) 24. tunnus, symboli, merkki 25. teatteriesitys (kun teatterissa on näytelmä) 26. virkamerkki (symboli, joka kertoo, että poliisi on työssä) 27. moottorikelkka (pieni moottoriajoneuvo, jolla voi ajaa talvella) 28. lupapalvelu (poliisilaitoksella paikka, josta voi hakea esimerkiksi passin) 29. verrata (verrattuna - suhteessa johonkin)

4 30. maahanmuuttajatausta (ihminen, joka ei ole syntynyt Suomessa, mutta asuu Suomessa) 31. vähemmistö (ryhmä ihmisiä, esimerkiksi Suomessa ruotsinsuomalaiset, venäläiset jne.) 32. liikenne (ihmiset, autot jne. jotka liikkuvat esimerkiksi kadulla) 33. kehittää, parantaa 34. johtaa, olla johdossa 35. valtakunnallinen (koko maata koskeva) 36. ammattimainen (ammattilainen jossakin) 37. talous, ekonomia TEHTÄVÄT / POLIISIN ORGANISAATIO JA TEHTÄVÄT...2 Oikein - Väärin Vastaa 1. Syyttäjä syyttää, jos poliisi epäilee rikosta ja tutkii sen ensin. 2. Poliisin univormua voi käyttää ilman lupaa teatteriesityksessä % poliiseista on naisia. 4. Poliisina toimii myös maahanmuuttajataustaisia ihmisiä. 5. Suomessa on myös ratsupoliiseja. 6. Suomessa on kansainvälisesti paljon poliiseja, koska asukasluku on pieni. 7. Poliisilla on aina työssä mukana virkamerkki. 8. Ylin poliisiorganisaatio on sisäasianministeriön poliisiosasto. 9. SUPO tutkii talousrikoksia. 10.Keskusrikospoliisi tutkii esimerkiksi kansainvälistä huumerikollisuutta. 1. Mikä on kihlakunnan poliisiosasto? 2. Mitä keskusrikospoliisi tutkii? 3. Mikä on SUPO? 4. Mitä poliisi lupaa virkavalassa kunnioittaa?

5 Keskustelu- ja/tai kirjoitustehtäviä 1. Onko sinun mielestäsi Suomessa tarpeeksi poliiseja? Miksi? 2. Lue, mitä poliisi lupaa valassa. Toimiiko poliisi sinun maassasi eettisesti samalla tavalla kuin Suomen poliisi? 3. Suomessa on SUPO. Mikä sinun maassasi on samanlainen organisaatio? Oikein - Väärin tehtävän vastaukset 1. o 2. v 3. v 4. o 5. o 6. v 7. o 8. o 9. v 10. o

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat KUN TARVITSET APUA Hätätilanne Kun tarvitset apua, soita hätäkeskuksen hätänumeroon 112. Kun soitat hätänumeroon, et tarvitse suuntanumeroa. Yleisestä puhelimesta voit soittaa hätänumeroon ilman rahaa

Lisätiedot

LIIKKUVA POLIISI. SKAL viranomaispäivä 13.11.2012. Kari Rantala Liikkuva poliisi

LIIKKUVA POLIISI. SKAL viranomaispäivä 13.11.2012. Kari Rantala Liikkuva poliisi LIIKKUVA POLIISI SKAL viranomaispäivä 13.11.2012 Kari Rantala Poliisin hallintorakenteen (Pora III) kehittämistä koskevat linjaukset 1. Poliisihallituksen rakenteiden keventäminen 2. Aluehallintovirastojen

Lisätiedot

Poliisin kehitysnäkymät ja rikollisuus Suomessa. Poliisijohtaja Robin Lardot

Poliisin kehitysnäkymät ja rikollisuus Suomessa. Poliisijohtaja Robin Lardot Poliisin kehitysnäkymät ja rikollisuus Suomessa Poliisijohtaja Robin Lardot Poliisin tehtävä Poliisilaki, 1 Poliisin tehtävä. Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen

Lisätiedot

Poliisihallitus. Sisäasianministeriön poliisiosasto. 24 poliisilaitosta KRP LP SUPO PTK POLAMK

Poliisihallitus. Sisäasianministeriön poliisiosasto. 24 poliisilaitosta KRP LP SUPO PTK POLAMK Lapin poliisilaitos Poliisihallinto Poliisihallitus - Poliisiylijohtaja Sisäasianministeriön poliisiosasto 24 poliisilaitosta KRP LP SUPO PTK POLAMK 24 poliisilaitosta Lapin poliisilaitos 1/5 poliisin

Lisätiedot

Laki poliisin hallinnosta 14.2.1992/110

Laki poliisin hallinnosta 14.2.1992/110 Laki poliisin hallinnosta 14.2.1992/110 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Yleiset säännökset 1 (9.8.2002/679) Poliisihallinto ja poliisiyksiköt Poliisitointa johtaa sisäasiainministeriö. Ministeriön

Lisätiedot

HE 76/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 76/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 76/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi poliisin hallinnosta

Lisätiedot

poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta

poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö 17.4.2013 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 20.6.2011 Suomi on Euroopan

Lisätiedot

Poliisiasetus 8.9.1995/1112

Poliisiasetus 8.9.1995/1112 Poliisiasetus 8.9.1995/1112 Sisäasiainministerin esittelystä säädetään 7 päivänä huhtikuuta 1995 annetun poliisilain (493/95) 6, 33 ja 54 :n sekä poliisin hallinnosta 14 päivänä helmikuuta 1992 annetun

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ PÄÄTÖS SM022:00/2012 POLIISIN HALLINTORAKENTEEN (PORA III) KEHITTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

SISÄASIAINMINISTERIÖ PÄÄTÖS SM022:00/2012 POLIISIN HALLINTORAKENTEEN (PORA III) KEHITTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET SISÄASIAINMINISTERIÖ PÄÄTÖS SM022:00/2012 2.10.2012 POLIISIN HALLINTORAKENTEEN (PORA III) KEHITTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET Tausta Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaisesti: Hallitus hyväksyy

Lisätiedot

UUdistUva poliisi 2014

UUdistUva poliisi 2014 Uudistuva poliisi 2014 Sisällys Tausta ja tavoitteet Organisaatio Paikallispoliisi Poliisitoiminta Sisäasiainministeriön julkaisu Graafinen suunnittelu: Abstract Design Oy Paino: Kopijyvä Oy Lokakuu 2012

Lisätiedot

Torju arjen vaaratilanteet

Torju arjen vaaratilanteet Koti- ja vapaa-ajan tapaturma sattuu vuosittain noin 700 000 suomalaiselle. Kuolemaan näistä johtaa vuosittain noin 2 700. Torju arjen vaaratilanteet Tavallinen arkipäivä sisältää monia vaaratilanteita.

Lisätiedot

itsenäisenä valtakunnallisena yksikkönä lakkautettaisiin ja siirrettäisiin osaksi poliisikoulua.

itsenäisenä valtakunnallisena yksikkönä lakkautettaisiin ja siirrettäisiin osaksi poliisikoulua. 1993 vp - HE 315 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN P ÅÅASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan poliisin hallinnosta annettua lakia muutettavaksi

Lisätiedot

20-29 vuotta 7,9% 7,6% 9,2% 5% 16,3% 25% 14,8% 11,1% 10,8% vuotta 26,7% 27,4% 42,1% 28,1% 38,8% 30% 31,5% 36,1% 30,3%

20-29 vuotta 7,9% 7,6% 9,2% 5% 16,3% 25% 14,8% 11,1% 10,8% vuotta 26,7% 27,4% 42,1% 28,1% 38,8% 30% 31,5% 36,1% 30,3% LannenMedia2016 1. Ikäluokka Vastaajien määrä: 2479 Mitä tta äänestitte edellisissä eduskuntavaaleissa? (N=378) (N=602) (N=585) (N=121) (N=36) 20-29 vuotta 7,9% 7,6% 9,2% 5% 16,3% 25% 14,8% 11,1% 10,8%

Lisätiedot

Poliisin rooli paikallisessa liikenneturvallisuussuunnittelussa ja liikennejärjestelyissä

Poliisin rooli paikallisessa liikenneturvallisuussuunnittelussa ja liikennejärjestelyissä Poliisin rooli paikallisessa liikenneturvallisuussuunnittelussa ja liikennejärjestelyissä Karhukuntien liikenneturvallisuus- ja koulukuljetusseminaari 4.10.2012 Tuomo Katajisto komisario Satakunnan poliisilaitos

Lisätiedot

Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590. Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinta. 1. Yleistä

Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590. Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinta. 1. Yleistä Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590 Voimassaoloaika 1.1.2014-31.12.2018 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta 4 Muuttaa/Kumoaa Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinta,

Lisätiedot

HELSINGIN POLIISILAITOS, vuoden 2016 tulossopimuksen tunnusluvut

HELSINGIN POLIISILAITOS, vuoden 2016 tulossopimuksen tunnusluvut POL--12787 L5 VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta Toimintamenomäärärahat, 1000 euroa 32 420 32 427 39 806 38 389 Henkilötyövuodet 507,7 498,1 576,7 566,2 540,0 Valvonnan kustannukset,

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Toimintaympäristö 1.1.2014 Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitoksista Sisä-Suomen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 101/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 101/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 101/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi järjestyslain 22 :n, järjestyksenvalvojista annetun lain ja yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

Ehdotus viranomaisten yhteistyön järjestämiseksi toiminnassa taistelualueilta palaajien kanssa. Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen 29.3.

Ehdotus viranomaisten yhteistyön järjestämiseksi toiminnassa taistelualueilta palaajien kanssa. Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen 29.3. Ehdotus viranomaisten yhteistyön järjestämiseksi toiminnassa taistelualueilta palaajien kanssa Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen 29.3.2017 Valmistelutyöryhmä Kansallinen väkivaltaisen radikalisoitumisen

Lisätiedot

Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia

Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Valokuvat: We are here Oy, 2019 Suomi on maailman turvallisin maa Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa, joissa mitataan luottamusta viranomaisiin

Lisätiedot

Tietokilpailu 6 Rikostietokilpailu

Tietokilpailu 6 Rikostietokilpailu Tietokilpailu 6 Rikostietokilpailu 1. Mikä on rikos? a. Teko, jolla pahoittaa toisen mielen b. Lainvastainen teko tai teon tekemättä jättäminen c. Teko, joka on väärin, jos siitä jää kiinni 2. Mitä lakia

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 73. Laki

SISÄLLYS. N:o 73. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä helmikuuta 2008 N:o 73 78 SISÄLLYS N:o Sivu 73 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen

Lisätiedot

Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä. Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi

Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä. Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi 16.11. Lähde: Tilastokeskus ja, vuosi 2015 ennakkotietoja Kansalaisuus onnettomuuksissa 2015 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500

Lisätiedot

Poliisihallitus OHJE 1 (7)

Poliisihallitus OHJE 1 (7) Poliisihallitus OHJE 1 (7) Päivämäärä Nro 10.1.2012 2020/2011/4569 Voimassaoloaika 15.1.2012-31.12.2016 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta (119/1992) 4 Kohderyhmät Poliisi POLIISIN TEKEMÄKSI EPÄILLYN

Lisätiedot

TURVALLISUUSSELVITYS

TURVALLISUUSSELVITYS TURVALLISUUSSELVITYS TURVALLISUUSSELVITYS Tässä ohjekirjasessa kerrotaan pähkinänkuoressa, mitä turvallisuusselvitykset ovat. Milloin turvallisuusselvitys laaditaan ja mitä juuri sinun pitäisi niistä tietää?

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 156. Laki poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 1996

SISÄLLYS. N:o 156. Laki poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 1996 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 1996 N:o 156 165 SISÄLLYS N:o Sivu 156 Laki poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta... 547 157 Laki nimittämisestä kihlakunnanvirastojen

Lisätiedot

10. (26.07, osa ja 26.75) Poliisitoimi

10. (26.07, osa ja 26.75) Poliisitoimi 10. (26.07, osa ja 26.75) Poliisitoimi S e l v i t y s o s a : Poliisi turvaa oikeus- ja yhteiskuntajärjestystä, ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä estää ennalta rikoksia, selvittää niitä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 86/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan poliisin hallinnosta annettua lakia muutettavaksi

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 194/2006 vp. Hallituksen esitys poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 194/2006 vp. Hallituksen esitys poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. EDUSKUNNAN VASTAUS 194/2006 vp Hallituksen esitys poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä poliisin hallinnosta

Lisätiedot

Sisäasiainministeriölle

Sisäasiainministeriölle HALLINTOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 51/2010 vp Poliisihallinnon uudistamisen toimeenpano Sisäasiainministeriölle JOHDANTO Vireilletulo Hallintovaliokunta on mietintöönsä HaVM 7/2009 vp viitaten pyytänyt 9 päivänä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain ja poliisin henkilörekistereistä annetun lain 5 :n muuttamisesta Esityksellä ehdotetaan muutettaviksi poliisin hallinnosta annettua

Lisätiedot

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO

Lisätiedot

LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY MIKKELI

LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY MIKKELI LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY 28.9.2015 MIKKELI Erikoissyyttäjä Pia Mäenpää/ Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Mikkeli ESITYSLISTALLA. NÄKÖKULMA RIKOSPROSESSI LAPSIIN KOHDISTUVAT RIKOSEPÄILYT

Lisätiedot

POHJANMAAN POLIISILAITOS, vuoden 2018 tulossopimuksen tunnusluvut

POHJANMAAN POLIISILAITOS, vuoden 2018 tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta 2016 Toimintamenomäärärahat, 1000 euroa 11538 10851 12507 12 930,00 10 272,00 9 900,00 10 138,00 Henkilötyövuodet 160,2 143,0 169,0 167,20

Lisätiedot

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen Liite Askolan lukion suunnitelmaan kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä toimintatavoista: Menettelytavat rike- ja häiriötilanteessa, asioiden selvittämisvastuut, työnjako sekä kuulemis-

Lisätiedot

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015

Lisätiedot

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki

YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki YLEISÖTILAISUUDET JA YLEISET KOKOUKSET - Kokoontumislaki KOKOONTUMISLAKI Lain tarkoituksena perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden turvaaminen Lakia sovelletaan sekä yleisötilaisuuksiin että yleisiin

Lisätiedot

Ohje ID (8)

Ohje ID (8) Ohje ID-1566448255 1 (8) 13.01.2017 2020/2013/4590 Voimassaoloaika 1.2.2017-31.1.2022 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta (110/1992) 4 Muuttaa/Kumoaa Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinta,

Lisätiedot

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 7/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 7/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 7/2009 vp Hallituksen esitys laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 28 päivänä huhtikuuta

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden 2018 tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta

ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden 2018 tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta Toimintamenomäärärahat, 1000 euroa 15 033,00 8 952,00 8 463,00 8 952,00 Henkilötyövuodet 229,80 123,50

Lisätiedot

Poliisin palvelu- ja toimipisteverkon kehittäminen

Poliisin palvelu- ja toimipisteverkon kehittäminen Poliisin palvelu- ja toimipisteverkon kehittäminen Yhteenveto poliisilaitosten ja poliisin valtakunnallisten yksiköiden esityksistä POL-2015-12069 Materiaalihallintopäällikkö Jouni Jantunen Poliisilaitokset

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTA LAPISSA

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTA LAPISSA LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTA LAPISSA 13.11.2013 Lapin liikenneturvallisuusfoorumi Kalle Parkkari 13.11.2013 Lapin liikenneturvallisuusfoorumi Kalle Parkkari Sivu 1 Valtakunnallinen liikenneturvallisuustavoite

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden 2017 tulossopimuksen tunnusluvut

ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden 2017 tulossopimuksen tunnusluvut Tulossopimuksen tunnusluvut ITÄ-UUDENMAAN POLIISILAITOS, vuoden tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta 2016 Tavoite Toimintamenomäärärahat, 1000 euroa

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Kantelija on antanut hankitusta selvityksestä häneltä pyydetyn vastineen.

Kantelija on antanut hankitusta selvityksestä häneltä pyydetyn vastineen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 17.11.2017 Dnro OKV/1334/1/2017 1/5 ASIA Esitutkintapäätöksen perusteleminen KANTELU Asianajaja on kantelijan edustajana oikeuskanslerille 19.6.2017 osoittamassaan kantelussa arvostellut

Lisätiedot

OULUN POLIISILAITOS, vuoden 2016 tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta

OULUN POLIISILAITOS, vuoden 2016 tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta OULU_Tunnus16 1/ (5) OULUN POLIISILAITOS, vuoden tulossopimuksen tunnusluvut VALVONTA - toiminnallinen tehokkuus, tuotokset ja laadunhallinta Toimintamenomäärärahat, 1000 euroa 11925 11065 12248 12 185

Lisätiedot

Laki, nuoret ja netti. Opetu s - ministeriö

Laki, nuoret ja netti. Opetu s - ministeriö Laki, nuoret ja netti Opetu s - ministeriö Netti on osa nuorten arkea Yhteydenpitoa kavereihin, tiedostojen vaihtoa, harrastusryhmiä, fanitusta, pelaamista, tiedon hakua, oppimista, asioiden hoitamista,

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta Sisäasiainministeriön asetus poliisin tiedonhankinnan järjestämisestä ja valvonnasta

Annettu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta Sisäasiainministeriön asetus poliisin tiedonhankinnan järjestämisestä ja valvonnasta 1 / 7 18.3.2011 19:49 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2008» 174/2008 174/2008 Annettu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2008 Sisäasiainministeriön asetus poliisin tiedonhankinnan järjestämisestä

Lisätiedot

Turvallisuusselvityslaki ja käytännön toimijat. Säätytalo 18.11.2014 Suojelupoliisin lausuntotoiminto, ylitarkastaja Astrid Geisor-Goman

Turvallisuusselvityslaki ja käytännön toimijat. Säätytalo 18.11.2014 Suojelupoliisin lausuntotoiminto, ylitarkastaja Astrid Geisor-Goman Turvallisuusselvityslaki ja käytännön toimijat Säätytalo Suojelupoliisin lausuntotoiminto, ylitarkastaja Astrid Geisor-Goman Supon ennalta estävä tehtävä Suojelupoliisin tulee lakisääteisen tehtävän toteuttamiseksi

Lisätiedot

Ohje ID (7) Sakkokäsikirja ja rangaistuksen määrääminen sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaisessa sakkomenettelyssä

Ohje ID (7) Sakkokäsikirja ja rangaistuksen määrääminen sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaisessa sakkomenettelyssä Ohje ID-1963443 1 (7) 09.08.2019 POL-2019-13145 Voimassaoloaika 1.9.2019 31.8.2024 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta (110/1992) 4 Muuttaa/Kumoaa Kohderyhmät Poliisi Sakkokäsikirja ja rangaistuksen

Lisätiedot

POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017

POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017 POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia opiskelijarekrytointiin ovat: Pienenevät

Lisätiedot

Poliisihallitus on antanut lausunnon ja X:n poliisilaitos selvityksen.

Poliisihallitus on antanut lausunnon ja X:n poliisilaitos selvityksen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.08.2016 Dnro OKV/1537/1/2015 1/5 ASIA Tutkintailmoituksen käsittely poliisilaitoksella KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 2.11.2015 osoittamassaan kahdessa sähköpostikirjoituksessa

Lisätiedot

Palotutkimuksen päivät 2009: Vapaa-ajan ja elämyspalveluiden turvallisuuden edistäminen. Johtaja Hannu Mattila Kuluttajavirasto, Tuoteturvallisuus

Palotutkimuksen päivät 2009: Vapaa-ajan ja elämyspalveluiden turvallisuuden edistäminen. Johtaja Hannu Mattila Kuluttajavirasto, Tuoteturvallisuus Palotutkimuksen päivät 2009: Vapaa-ajan ja elämyspalveluiden turvallisuuden edistäminen Johtaja Hannu Mattila Kuluttajavirasto, Tuoteturvallisuus Lainsäädännöllinen tausta Yleinen turvallisuusvaatimus

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 763/2015 Ampumaratalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

SÄÄDÖSKOKOELMA. 763/2015 Ampumaratalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 2015 763/2015 Ampumaratalaki Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2005 N:o Valtioneuvoston asetus. N:o 282

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2005 N:o Valtioneuvoston asetus. N:o 282 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2005 N:o 282 286 SISÄLLYS N:o Sivu 282 Valtioneuvoston asetus poliisin hallinnosta annetun asetuksen muuttamisesta... 971 283 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄ VALTUUSTO- ALOITE

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄ VALTUUSTO- ALOITE TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄ VALTUUSTO- ALOITE Valtuustoaloite julkijuopottelun, häiritsevän käyttäytymisen ja roskaamisen ehkäisemiseksi Tampereen Keskustorilla ja tilojen löytämiseksi

Lisätiedot

Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat Suomessa tehdä.

Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat Suomessa tehdä. KANSALAISEN OIKEUDET (opettajan tukiaineisto) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat Suomessa tehdä. Suomessa asuvat ulkomaalaiset

Lisätiedot

Sisä-Suomen poliisilaitos

Sisä-Suomen poliisilaitos Sisä-Suomen poliisilaitos 23.1.2019 SPR- koulutustilaisuus Tampere, Kepalo komisario Ismo Nykopp 1 Poliisin tehtävät Poliisilaki 1:1 1mom.: "Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen,

Lisätiedot

KEMPELEEN LIIKENNE- TURVALLLISSUUNNITELMA ASUKASKYSELY JA ONNETTOMUUSANALYYSI

KEMPELEEN LIIKENNE- TURVALLLISSUUNNITELMA ASUKASKYSELY JA ONNETTOMUUSANALYYSI KEMPELEEN LIIKENNE- TURVALLLISSUUNNITELMA ASUKASKYSELY JA ONNETTOMUUSANALYYSI ASUKAS- JA KOULULAISKYSELY TOTEUTUS Toteutettiin 19.4-24.5.2013 Asukaskyselyyn vastasi 456 henkilöä ja koululaiskyselyyn 116

Lisätiedot

VIESTINTÄ VIRANOMAISTOIMINNASSA

VIESTINTÄ VIRANOMAISTOIMINNASSA VIESTINTÄ VIRANOMAISTOIMINNASSA 6.9.2017 Poliisin hyviä viestintäkäytäntöjä Olavi Palmumäki, ylikonstaapeli Itä-Uudenmaan poliisilaitos POLIISIN VIESTINTÄMÄÄRÄYS 1.6.2015-31.12.2018 Suomen perustuslaki

Lisätiedot

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa?

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? 8.9.2015 Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja Seminaarin teema Mikä on turvallisuuden nykytila ja haasteet harvaan asutulla

Lisätiedot

KEHITYSVAMMALAIN MUUTOKSET. Itsemääräämisoikeus vahvistuu. Uusia määräyksiä rajoitustoimenpiteistä.

KEHITYSVAMMALAIN MUUTOKSET. Itsemääräämisoikeus vahvistuu. Uusia määräyksiä rajoitustoimenpiteistä. KEHITYSVAMMALAIN MUUTOKSET Itsemääräämisoikeus vahvistuu. Uusia määräyksiä rajoitustoimenpiteistä. LUKIJALLE Tässä esitteessä kerrotaan muutoksista, joita on tehty kehitysvammalakiin. Kehitysvammalaissa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 :n ja poliisilain 5 luvun 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Syyttäjälaitoksen ja rikossovittelun yhteistyö; sovitteluun ohjaaminen ja sovittelusta tiedottaminen Tampere

Syyttäjälaitoksen ja rikossovittelun yhteistyö; sovitteluun ohjaaminen ja sovittelusta tiedottaminen Tampere Syyttäjälaitoksen ja rikossovittelun yhteistyö; sovitteluun ohjaaminen ja sovittelusta tiedottaminen 14.5.2013 Tampere Kihlakunnansyyttäjä Pia Mäenpää, Itä-Suomen syyttäjänvirasto 1. Yhteistyö 2. Ohjaaminen

Lisätiedot

10. Poliisitoimi Valvonta toteutuma arvio tavoite

10. Poliisitoimi Valvonta toteutuma arvio tavoite 10. Poliisitoimi S e l v i t y s o s a : Poliisi turvaa oikeus- ja yhteiskuntajärjestystä, ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä estää ennalta rikoksia, selvittää niitä ja saattaa ne syyteharkintaan.

Lisätiedot

11 POLIISILAITOSTA POLIISI SUOMESSA POLIISIN TEHTÄVÄT POLIISIN TOIMINNAN YLEISET PERIAATTEET

11 POLIISILAITOSTA POLIISI SUOMESSA POLIISIN TEHTÄVÄT POLIISIN TOIMINNAN YLEISET PERIAATTEET POLIISI SUOMESSA POLIISI SUOMESSA Suomessa toimii yksi poliisi. Poliisina voi toimia nainen tai mies. Poliisi voi liikkua ja esiintyä joko virkapukuisena tai siviiliasuisena. Poliisilla on kuitenkin aina

Lisätiedot

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos Riitta Aulanko VALTIONEUVOSTON ASETUS POLIISIN HALLINNOSTA ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos Riitta Aulanko VALTIONEUVOSTON ASETUS POLIISIN HALLINNOSTA ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos 25.10.2016 Riitta Aulanko VALTIONEUVOSTON ASETUS POLIISIN HALLINNOSTA ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Tausta Poliisihallinnon säädettyjen virkojen kelpoisuusvaatimuksia

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON MATKOJEN SIIRTÄMINEN MAAKUNTIEN KORVAUS- JA JÄRJESTÄMISVASTUULLE

TERVEYDENHUOLLON MATKOJEN SIIRTÄMINEN MAAKUNTIEN KORVAUS- JA JÄRJESTÄMISVASTUULLE TERVEYDENHUOLLON MATKOJEN SIIRTÄMINEN MAAKUNTIEN KORVAUS- JA JÄRJESTÄMISVASTUULLE Kari Paaso, johtaja, sosiaali- ja terveysministeriö Reformiministeriryhmä päätti keväällä 2018, että Kelan korvaamien terveydenhuollon

Lisätiedot

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos Riitta Aulanko VALTIONEUVOSTON ASETUS POLIISIN HALLINNOSTA ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos Riitta Aulanko VALTIONEUVOSTON ASETUS POLIISIN HALLINNOSTA ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos 10.2.2017 Riitta Aulanko VALTIONEUVOSTON ASETUS POLIISIN HALLINNOSTA ANNETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Tausta Poliisihallinnon säädettyjen virkojen kelpoisuusvaatimuksia

Lisätiedot

Teoria kohtaa käytännön Polamk-kampuksella

Teoria kohtaa käytännön Polamk-kampuksella Teoria kohtaa käytännön Polamk-kampuksella Poliisiammattikorkeakoulu (Polamk) on Suomen ainoa poliisioppilaitos poliisin koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen osaaja. Polamk sijaitsee Tampereella Hervannan

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö

Uudistuva lainsäädäntö Uudistuva lainsäädäntö Poliisitoiminnan näkökulma Poliisihallitus, poliisitoimintayksikkö, asehallinto Muutoksen tavoitteet Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi ampumaratalaki. Lisäksi muutettaisiin ampuma-aselakia,

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

TAVARA-ARPAJAISLUPAHAKEMUS

TAVARA-ARPAJAISLUPAHAKEMUS Viranomainen täyttää TAVARA-ARPAJAISLUPAHAKEMUS 1. Hakija Yhdistys / Säätiö / Muu yhteisö Y-tunnus / rekisterinumero Osoite Yhteyshenkilö Osoite (jos muu kuin hakijalla) 2. Tavara-arpajaisten erillinen

Lisätiedot

332 luottolaitosta ja 86 vakuutuslaitosta

332 luottolaitosta ja 86 vakuutuslaitosta 332 luottolaitosta ja 86 vakuutuslaitosta Tuhopoltot, epäselvät palot ja vakuutuspetokset vakuutustoiminnan näkökulmasta Palonsyyntutkinnan kehittämistarve Seppo Pekurinen Finanssialan Keskusliitto M Palo-,

Lisätiedot

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto Uudistuksen lähtökohdat Perustui Matti Vanhasen II hallitusohjelmaan Hallinto- ja kuntaministeri

Lisätiedot

tallettamista poliisin tuntomerkkirekisteriin.

tallettamista poliisin tuntomerkkirekisteriin. SISÄASIAINMINISTERIÖ OHJE Antopäivä Nro 16.12.2002 SM-2002-2663/Ri-2 Voimassaoloaika 1.1.2003 31.12.2007 Säädösperusta Laki poliisin hallinnosta (110/1992) 4 Kumoaa SM-2001-175/Ri-2/24.1.2001 Kohderyhmät

Lisätiedot

Sisä-Suomen poliisilaitos Kokemuksia kalastuksenvalvonnasta. vanhempi konstaapeli Mikko Pitkänen

Sisä-Suomen poliisilaitos Kokemuksia kalastuksenvalvonnasta. vanhempi konstaapeli Mikko Pitkänen Sisä-Suomen poliisilaitos Kokemuksia kalastuksenvalvonnasta vanhempi konstaapeli Mikko Pitkänen 1 1. Lainsäädäntö 2. Vesialueiden rajat 3. Kalastusoikeus ja vaadittavat luvat 4. Pyyntivälineiden ja saaliin

Lisätiedot

Dnro 4717/4/14. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Tarkastaja Peter Fagerholm

Dnro 4717/4/14. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Tarkastaja Peter Fagerholm 27.8.2015 Dnro 4717/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Tarkastaja Peter Fagerholm TIEDUSTELUUN VASTAAMINEN JA ESITUTKINTAPÄÄTÖKSET 1 KANTELU Kantelija arvosteli 7.11.2014

Lisätiedot

Verkkorikosten tutkinta. Nixu Oy:n ja FireEye Inc. aamiaisseminaari 4.12.2013 Rikoskomisario Timo Piiroinen Keskusrikospoliisi

Verkkorikosten tutkinta. Nixu Oy:n ja FireEye Inc. aamiaisseminaari 4.12.2013 Rikoskomisario Timo Piiroinen Keskusrikospoliisi Verkkorikosten tutkinta Nixu Oy:n ja FireEye Inc. aamiaisseminaari 4.12.2013 Rikoskomisario Timo Piiroinen Keskusrikospoliisi Kyberrikollisuus Lisääntynyt Vakavoitunut Ammattimaistunut Piilorikollisuutta

Lisätiedot

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös. 1 (5) KURINPITO LUKIOSSA Häiritsevä käytös Luokasta /muusta opetustilasta poistaminen jäljellä olevan oppitunnin ajaksi. Huoltajalle. Kyllä. Opettaja/ rehtori. Opettajalla ja rehtorilla yksin tai yhdessä

Lisätiedot

Poliisin museotoimintaa ja tulkintoja lainsäädännöstä

Poliisin museotoimintaa ja tulkintoja lainsäädännöstä Poliisin museotoimintaa ja tulkintoja lainsäädännöstä Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät Helsinki 21.11.2011 Tiina Tuulasvaara-Kaleva, tutkija, Poliisimuseo Mukailtu lainsäädäntöön liittyvin osin rikostarkastaja

Lisätiedot

KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017

KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017 KRIISIVIESTINTÄ TAPAHTUMISSA TAPIO REINEKOSKI HYYN VIESTINTÄASIANTUNTIJA 2015 17 AALTO-YLIOPISTON VIESTINNÄN ERITYISASIANTUNTIJA 2017 VIIKON PROJEKTI KAHDESSA TUNNISSA PARAS TILAISUUS TEHDÄ MAINETYÖTÄ

Lisätiedot

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Päihdelääketieteen päivät 2013 Mika Lehtonen projektipäällikkö, SM, poliisiosasto 12.3.2013 Ampuma-aseet Suomessa noin 1,6 miljoonaa ampuma-asetta noin

Lisätiedot

Turvallisuusselvityslaki ja käytännön toimijat. Säätytalo 18.11.2014 Suojelupoliisin lausuntotoiminto, ylitarkastaja Astrid Geisor-Goman

Turvallisuusselvityslaki ja käytännön toimijat. Säätytalo 18.11.2014 Suojelupoliisin lausuntotoiminto, ylitarkastaja Astrid Geisor-Goman Turvallisuusselvityslaki ja käytännön toimijat Säätytalo 18.11.2014 Suojelupoliisin lausuntotoiminto, ylitarkastaja Astrid Geisor-Goman Supon ennalta estävä tehtävä Suojelupoliisin tulee lakisääteisen

Lisätiedot

Turku Anna-Mari Salmivalli OTK, LL, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Ayl, Turun lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikkö

Turku Anna-Mari Salmivalli OTK, LL, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Ayl, Turun lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikkö Turku 12.10.2018 Anna-Mari Salmivalli OTK, LL, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Ayl, Turun lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikkö Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikkö TYKS:ssa vuodesta

Lisätiedot

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 7/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ja

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 7/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ja HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 7/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 21

Lisätiedot

PÄIVÄN PÄIHDETILANNE 2016 SEMINAARI TURUSSA

PÄIVÄN PÄIHDETILANNE 2016 SEMINAARI TURUSSA PÄIVÄN PÄIHDETILANNE 2016 SEMINAARI TURUSSA 25.04.2016 Päihdeongelmien torjunta - kaikkien yhteinen asia Tilannekatsaus poliisin näkökulmasta 2016 Janne Aro-Heinilä Ylikonstaapeli Lounais-Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Yksilöllisen tuen laatuvaatimukset ja -kriteerit

Yksilöllisen tuen laatuvaatimukset ja -kriteerit Yksilöllisen tuen laatuvaatimukset ja -kriteerit K U V A V E R S I O 2 0. 1 2. 2 0 1 1 K E H I T Y S V A M M A - A L A N A S U M I S E N N E U V O T T E L U K U N T A 1. PALVELUNI VASTAAVAT YKSILÖLLISIÄ

Lisätiedot

Jätealan ympäristörikokset

Jätealan ympäristörikokset Jätealan ympäristörikokset Jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012 Satu Lyytikäinen, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 8.10.2012 Ympäristöviranomaisen roolit YSL:ssä ja jätelaissa säädetty valvontaviranomaiselle

Lisätiedot

EUROOPAN POLIISIVIRASTON TIETOJÄRJESTELMÄ

EUROOPAN POLIISIVIRASTON TIETOJÄRJESTELMÄ 1. Tietojärjestelmän nimi (tietojärjestelmä ja sen tietoryhmät) EUROOPAN POLIISIVIRASTON TIETOJÄRJESTELMÄ Suomessa ei ole käytössä kansallista henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain

Lisätiedot

Keitä me olemme? Mannerheimin Lastensuojeluliitto Suomen Asianajajaliitto

Keitä me olemme? Mannerheimin Lastensuojeluliitto Suomen Asianajajaliitto Oikeutesi netissä Keitä me olemme? Mannerheimin Lastensuojeluliitto MLL on kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeutta hyvään ja onnelliseen lapsuuteen. MLL:n Nuortennetti tarjoaa nuorille tietoa,

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 195/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi poliisin hallinnostaannetunlain6ja8 :nmuuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Poliisitoimen voimavarojen käytön tehostamiseksi sekä poliisipalvelujen

Lisätiedot

SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY Yhteenveto

SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY Yhteenveto SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY 5. - 23.10.2015 Yhteenveto 2.11.2015 Turvallisuuskyselyn tarkoituksena oli saada kaupungin asukkaiden kokemuksia ja näkemyksiä asuinalueensa turvallisuudesta ja kehittämistarpeista.

Lisätiedot

Lapsen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö - epäilystä tutkintaan. 8.9.2015 Rikosylikonstaapeli Kari Korhonen

Lapsen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö - epäilystä tutkintaan. 8.9.2015 Rikosylikonstaapeli Kari Korhonen Lapsen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö - epäilystä tutkintaan 8.9.2015 Rikosylikonstaapeli Kari Korhonen TUTKINTAPYYNTÖ LAATU! Tutkintapyynnön sisällöstä käytävä ilmi, mitä on tapahtunut tai

Lisätiedot

Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset

Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset 1.12.2017 Minna Kymäläinen Tarkastaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,

Lisätiedot

Ulkomaalaislain mukainen lupamenettely

Ulkomaalaislain mukainen lupamenettely Ulkomaalaislain mukainen lupamenettely Ihmiskaupan vastaisen toiminnan koulutustilaisuus Oulun yliopistossa 20.5.2010 Ylitarkastaja Marjo Mäkelä Maahanmuuttovirasto Laillinen oleskelu Oleskeluluvalla (Suomi)

Lisätiedot

+ + JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA

+ + JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA OLE_JATKO_A 1 *1269901* JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, jolle on myönnetty jatkuva määräaikainen oleskelulupa

Lisätiedot

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1 Yleistä Tämä pelastussuunnitelma perustuu Pelastuslain ja pelastusasetuksen vaatimuksiin laatia tällaisesta tapahtumasta Pelastussuunnitelma.

Lisätiedot