Suoperhoskartoituksia Keurusseudulla Ari Aalto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suoperhoskartoituksia Keurusseudulla Ari Aalto"

Transkriptio

1 Suoperhoskartoituksia Keurusseudulla 2016 Ari Aalto

2 Sisällysluettelo 1. Johdanto Menetelmät Tulokset Lajihavainnot Ennallistetut kohteet Tulosten tarkastelu Kirjallisuus Rämehopeatäplä (Boloria eunomia) kuoriutuu n Nevasuolla. Kuva: Ari Aalto Kansikuva: Saraikkoniittyperhonen on Keurusseudun luonnontilaisimpien soiden harvalukuinen asukki. Kuva: Ari Aalto Pohjakartat Maanmittauslaitos 7/2016

3 1. Johdanto Kuten laajalti Suomessa, myös Keurusseudulla soiden päiväperhosten esiintyminen tunnetaan puutteellisesti. n alueen päiväperhoskantojen kehitystä seurataan ainoastaan vapaaehtoistyöhön perustuvalla seurannalla, ja ainoalle vakioreitille sijoittuu vain yksi pienialainen suo. Kuitenkin alueen soista jopa 90 % on ojitettu, joten viimeisten ojittamattomien soiden säästyminen ja ennallistamisen laajentaminen on suolajiston kannalta ensiarvoisen tärkeää. Ennallistamis- ja suojelutoimenpiteiden kohdentaminen vajavaisen aineiston avulla on kuitenkin hyvin vaikeaa. Keurusseudun soiden päiväperhosia kartoitettiin laajemmin ensimmäisen kerran kesällä 2014 soidensuojelun täydennysohjelmaa varten. Kartoitukset jäivät tuolloinkin vajavaisiksi kiireen ja kylmien ja sateisten säiden vuoksi. Tässä hankkeessa pyrittiin täydentämään vuonna 2014 hankittuja tietoja. Erityisesti keskityttiin toukokuun lopussa vain lyhyen aikaa lentävän, Keurusseudun soilla hyvin harvinaisen ja valtakunnallisesti silmälläpidettävän (Kaitila ym. 2010) muurainhopeatäplän etsintöihin, jotta kuvaa lajin esiintymisestä ja elinympäristövaatimuksista saataisiin tarkennettua. Suomen alkukesän vaihtelevat säät kylmine ja sateisine jaksoineen hankaloittivat totutusti inventointien suorittamista. Hanketta täydennettäneenkin suokirjosiiven lentovuonna 2017 lajin etsintöjen merkeissä. Hankkeessa tehtiin myös vertailulaskentoja ennallistetuilla ja luonnontilaisilla suo-osilla. n Pihlajavedellä on yhteistyössä UPM:n kanssa jo kuutena kesänä toteutettu soiden ennallistamista patotalkoissa. Talkoissa on rakennettu kuudelle vierekkäiselle suolle yhteensä 82 puu-turvepatoa, jotka ovat nostaneet vedenpintaa laajoilla alueilla. Lisäksi on poistettu ojittamisen myötä kasvanutta puustoa joko kokonaan tai laikuittain sieltä täältä. Perhoslajiston kartoitus liittyy laajempaan selvitykseen käytettyjen ennallistamismenetelmien vaikutusten seurannasta. Tutkimushankkeen mahdollisti Vuokon luonnonsuojelusäätiö myöntämällään apurahalla. Suokirjosiipi (Pyrgus centaureae) (NT) n Pihlajaveden Karhusuolla. Kuva: Ari Aalto. 1

4 2. Menetelmät Kesällä 2014 tehtyjä laskentoja täydennettiin siten, että kyseisille soille tehdyt käynnit ajoitettiin eri lajien lentoaikaan kuin Esimerkiksi muurainhopeatäplän etsintä toukokuun lopulla kohdennettiin niille soille, joilla kaksi vuotta sitten käytiin lajin löytämisen kannalta liian myöhään kesällä. Samoin toimittiin kesä-heinäkuun vaihteessa suohopeatäplän kanssa. Kokonaan uudet suot pyrittiin kartoittamaan lajiston ollessa monipuolisimmillaan. Laskijoita oli yhdestä kolmeen. Laskentoihin osallistuivat Ari ja Matti Aalto sekä Pertti Sulkava. Alkukesän 2016 säät olivat hankealueella kohtalaiset päiväperhosten havainnointiin. Lämpimiä, aurinkoisia ja heikkotuulisia päiviä esiintyi kesäkuun puoliväliin saakka. Alkukesään osui myös kaksi kylmempää ja sateista jaksoa, ja Kesäkuun päivä vallitsivat kovat sateet, joiden jälkeen kunnollista perhossäätä saatiin vasta kuun lopulla. Tämä rajoitti retkeilyä perhoslajiston ollessa monipuolisimmillaan. Heinäkuun alkupuoliskolla vallitsivat niin ikään matalapainevoittoiset säät ja sadetta saatiin käytännössä päivittäin, jopa useiden päivien jaksoissa. Jaksolle osuneet aurinkoiset päivät pystyttiin kuitenkin hyödyntämään kohtalaisen tehokkaasti ja suohopeatäpliä saatiin haavittua soiden lajilistaan vielä kuun lopun hellejakson aikana. Kahden heikon vuoden jälkeen soiden päiväperhoskannat saattoivat myös olla tavanomaista heikommat. Haapamäen Laitisnevan perhosreitillä suoperhosia tavattiin kuitenkin jotakuinkin tavanomaisesti. Tuloksissa on ensin eritelty vuosina inventoituja soita ja niillä havaittu perhoslajisto. Kaikki laskennat säätietoineen ja tarkkoine yksilömäärineen tallennettiin Excel-taulukkoon. Koska eri vuosina tehdyt laskennat eivät suoraan ole vertailukelpoisia ja missään laskennassa koko suon jokaista perhosyksilöä ei laskettu, on jokaisen lajin runsaus suolla esitetty seuraavin koodein: 0 = ei esiinny (käyty etsimässä oikeaan aikaan) 1 = hyvin harvalukuinen (yksittäisiä yksilöitä) 2 = harvalukuinen 3 = melko runsas (kanta selvästi elinvoimainen) 4 = runsas, suon peruslaji 5 = hyvin runsas tyhjä = esiintyy, runsautta ei voi arvioida laskentojen perusteella Ennallistamisen vaikutuksia perhoslajistoon pyrittiin arvioimaan laskemalla kaksi vierekkäistä linjaa, joista toinen ennallistamisen vaikutuspiirissä ja toinen kontrollina luonnontilaisella suolla. Linjat valittiin siten, että suotyyppi olisi ennen ojittamista ollut mahdollisimman samanlainen molemmilla linjoilla. Laskenta-ajaksi valittiin kesäkuun puoliväli, jolloin soiden päiväperhoslajisto on monipuolisimmillaan. Merkittävimmät lajit, joiden lentoaikaan laskennat eivät osuneet, ovat muurain- ja suohopeatäplä. Laskennoissa olleista alueista Kivisuota ennallistettiin vuonna 2011, Kuolemaistensuota 2012, Isonevaa 2014 ja Kalmunevan eteläpäätä Lisäksi laskettiin linja Raatosuolle alueelle, joka ennallistettiin laskentojen jälkeen. Vertailukelpoisen aineiston puuttuminen ennallistamista edeltävältä ajalta rajoitti tutkimuksen käytännössä luonnontilaisen ja ennallistetun osan perhoskantojen vertailuun eri-ikäisillä ennallistusalueilla. Nyt tehtyjen laskentojen toistaminen muutaman vuoden kuluttua antaa kuitenkin jo paremman kuvan perhoslajiston kehittymisestä ennallistetuilla kohteilla. Tuloksissa kohteet on käsitelty erillisinä kohdekortteina, koska tehdyt ennallistamistoimet poikkeavat hieman toisistaan. 2

5 3. Tulokset 3.1. Lajihavainnot Pihlajavesi, Kalmuneva S-pää Käyntivuodet 2013, 2014, 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 3a Lisätietoja Ei käyty muurainhopeatäpläaikaan Suohopeatäplä Boloria aquilonaris Rämehopeatäplä Boloria eunomia 5 Pursuhopeatäplä Boloria euphrosyne 4 Rahkahopeatäplä Boloria frigga 3 Vihernopsasiipi Callophrys rubi Saraikkoniittyperhonen Coenonympha tullia 3 Suokeltaperhonen Colias palaeno 3 Suonokiperhonen Erebia embla 1 Ratamoverkkoperhonen Melitaea athalia 1 Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 3 Pihlajavesi, Mullikkasuo Käyntivuodet 2013, 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 2b Rämehopeatäplä Boloria eunomia 5 Muurainhopeatäplä (NT) Boloria freija 4 Rahkahopeatäplä Boloria frigga 3 Vihernopsasiipi Callophrys rubi 3 Saraikkoniittyperhonen Coenonympha tullia 4 Suokeltaperhonen Colias palaeno 4 Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 3

6 Pihlajavesi, Karhusuo Käyntivuodet 2013 Suokasvillisuusvyöhyke 3a Lisätietoja Vain yksi käynti Rämehopeatäplä Boloria eunomia 5 Rahkahopeatäplä Boloria frigga 4 Saraikkoniittyperhonen Coenonympha tullia 3 Suokeltaperhonen Colias palaeno 3 Suokirjosiipi (NT) Pyrgus centaureae 1 Haapamäki, Ruohosuo Käyntivuodet 2013, 2014, 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 2b Rämehopeatäplä Boloria eunomia 4 Rahkahopeatäplä Boloria frigga 2 Muurainhopeatäplä (NT) Boloria freija 0 Vihernopsasiipi Callophrys rubi 3 Saraikkoniittyperhonen Coenonympha tullia 3 Suokeltaperhonen Colias palaeno 2 Suonokiperhonen Erebia embla 1 Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 5 Pihlajavesi, Kaikusuo Käyntivuodet 2013, 2014, 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 3a Rämehopeatäplä Boloria eunomia 3 Muurainhopeatäplä (NT) Boloria freija 3 Rahkahopeatäplä Boloria frigga 3 Vihernopsasiipi Callophrys rubi Saraikkoniittyperhonen Coenonympha tullia 3 Suokeltaperhonen Colias palaeno 3 Rämekylmänperhonen Oeneis jutta 4 Juolukkasinisiipi Plebeius optilete 4

7 Pihlajavesi, Kivisuo Käyntivuodet 2013, 2014, 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 3a Suohopeatäplä Boloria aquilonaris Rämehopeatäplä Boloria eunomia 5 Muurainhopeatäplä (NT) Boloria freija 2 Rahkahopeatäplä Boloria frigga 3 Vihernopsasiipi Callophrys rubi 3 Saraikkoniittyperhonen Coenonympha tullia 5 Suokeltaperhonen Colias palaeno 4 Virnaperhonen Leptidea sinapis Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 4 Juolukkasinisiipi Plebeius optilete 3 Pihlajavesi, Isoneva Käyntivuodet 2013, 2014, 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 3a Rämehopeatäplä Boloria eunomia 5 Muurainhopeatäplä (NT) Boloria freija 2 Rahkahopeatäplä Boloria frigga 1 Saraikkoniittyperhonen Coenonympha tullia 4 Suokeltaperhonen Colias palaeno 4 Virnaperhonen Leptidea sinapis Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 3 Multia Nikaranperä, Köpinneva Käyntivuodet Vain yksi käynti heinäkuussa 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 3a Suohopeatäplä Boloria aquilonaris 5

8 Pihlajavesi, Kuolemaistensuo Käyntivuodet 2013, 2014, 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 3a Suohopeatäplä Boloria aquilonaris 5 Rämehopeatäplä Boloria eunomia 5 Pursuhopeatäplä Boloria euphrosyne 4 Muurainhopeatäplä (NT) Boloria freija 2 Rahkahopeatäplä Boloria frigga 2 Vihernopsasiipi Callophrys rubi Saraikkoniittyperhonen Coenonympha tullia 5 Suokeltaperhonen Colias palaeno 3 Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 4 Juolukkasinisiipi Plebeius optilete 3 Suokirjosiipi (NT) Pyrgus centaureae 1 Pihlajavesi, Jouhtineva Käyntivuodet 2014 Suokasvillisuusvyöhyke 3a Lisätietoja Vain yksi pikainen käynti Muurainhopeatäplä (NT) Boloria freija Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta Haapamäki, Nevalampi Käyntivuodet 2014 Suokasvillisuusvyöhyke 2b Lisätietoja Vain yksi käynti Rämehopeatäplä Boloria eunomia Vihernopsasiipi Callpohrys rubi Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 3 6

9 Haapamäki, Leinonneva, Leino N Käyntivuodet 2014 Suokasvillisuusvyöhyke 2b Lisätietoja Vain yksi käynti Rämehopeatäplä Boloria eunomia Rahkahopeatäplä Boloria frigga 3 Vihernopsasiipi Callophrys rubi Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 3 Haapamäki, Alasenneva Käyntivuodet 2014 Suokasvillisuusvyöhyke 2b Lisätietoja Vain yksi käynti Rämehopeatäplä Boloria eunomia Pursuhopeatäplä Boloria euphrosyne Muurainhopeatäplä (NT) Boloria freija Rahkahopeatäplä Boloria frigga 3 Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 5 Haapamäki, Ottovuorenneva Käyntivuodet 2014, 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 2b Rämehopeatäplä Boloria eunomia Muurainhopeatäplä (NT) Boloria freija 0 Rahkahopeatäplä Boloria frigga 4 Vihernopsasiipi Callophrys rubi 3 Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 4 7

10 Riiho, Himmaansuo Käyntivuodet 2014, 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 2b Rämehopeatäplä Boloria eunomia 4 Muurainhopeatäplä (NT) Boloria freija 0 Rahkahopeatäplä Boloria frigga 3 Vihernopsasiipi Callophrys rubi 3 Suokeltaperhonen Colias palaeno Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 5 Pihlajavesi, Peltoneva Käyntivuodet 2014 Suokasvillisuusvyöhyke 3a Lisätietoja Vain yksi käynti Rämehopeatäplä Boloria eunomia Pursuhopeatäplä Boloria euphrosyne Rahkahopeatäplä Boloria frigga Vihernopsasiipi Callophrys rubi Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta Pihlajavesi, Kekkelinsuo Käyntivuodet 2014, 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 3a Lisätietoja Suohopeatäplä Boloria aquilonaris Rämehopeatäplä Boloria eunomia Pursuhopeatäplä Boloria euphrosyne Rahkahopeatäplä Boloria frigga Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 8

11 Haapamäki, Laitisneva Käyntivuodet 2013, 2014, 2015, 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 2b Lisätietoja Viikottainen laskentakierros Suohopeatäplä Boloria aquilonaris 2 Rämehopeatäplä Boloria eunomia 4 Rahkahopeatäplä Boloria frigga 2 Vihernopsasiipi Callophrys rubi 3 Saraikkoniittyperhonen Coenonympha tullia 3 Suokeltaperhonen Colias palaeno 2 Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 3 Juolukkasinisiipi Plebeius optilete 2 Virrat Nevajärvi Käyntivuodet 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 2b Lisätietoja Vain yksi käynti Muurainhopeatäplä (NT) Boloria freija Rahkahopeatäplä Boloria frigga Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta Haapamäki, Nevasuo Käyntivuodet 2016 Suokasvillisuusvyöhyke 2b Lisätietoja Vain yksi käynti Rämehopeatäplä Boloria eunomia 5 Rahkahopeatäplä Boloria frigga 4 Vihernopsasiipi Callophrys rubi Rämekylmänperhonen (NT) Oeneis jutta 3 9

12 Käyntivuodet Suokasvillisuusvyöhyke Lisätietoja Haapamäki, Pieni Kalliolampi b Vain yksi käynti Laji Rämehopeatäplä Pursuhopeatäplä Suokeltaperhonen Rämekylmänperhonen (NT) Species Boloria eunomia Boloria euphrosyne Colias palaeno Oeneis jutta Käyntivuodet Suokasvillisuusvyöhyke Lisätietoja Pihlajavesi, Raatosuo a ennallistetaan 2016 Laji Suohopeatäplä Rämehopeatäplä Pursuhopeatäplä Rahkahopeatäplä Suokeltaperhonen Rämekylmänperhonen (NT) Species Boloria aquilonaris Boloria eunomia Boloria euphrosyne Boloria frigga Colias palaeno Oeneis jutta Runsaus Runsaus Pienen Kalliolammen kartoitusalueelle tyypillistä pienten lampien, soiden ja saarekkeiden vuorottelua. 10

13 3.2. Ennallistetut kohteet n Pihlajavedellä on vuosina patomenetelmällä ennallistettu viittä vierekkäistä suota: Kivisuota, Kuolemaistensuota, Kaikusuota, Isonevaa ja Kalmunevan eteläpäätä. Vuoden 2016 elokuussa ennallistamista tehtiin Raatosuolla. Näillä kohteilla on eri vuosina tehty eritasoisia perhosinventointeja, mutta ei toistettavia laskentoja. Hankkeessa toteutettiin linjalaskennat ennallistetuilla alueilla soiden päiväperhoslajiston parhaaseen lentoaikaan Linjoja laskettiin yhteensä 11 kpl (Kuva 1) ja niiden yhteispituus oli 5420 metriä. Kuva 1. Laskentalinjojen sijoittuminen suokokonaisuudelle. 11

14 Kivisuo etelä Ennallistamisesta on kulunut 5 vuotta. Suon poikki kulkevat kaksi ojaa on tukittu neljällä padolla yläja alapäästään. Ojituksen myötä kasvanutta puustoa on poistettu laajasti sekä mies- että konetyönä. Suon vedenpinta on noussut merkittävästi ja suokasvillisuus (mm. rahkasammalet ja tupasvilla) alkaneet elpyä nopeasti. Molempien linjojen pituus 220 m. Laji Ennallistettu yks Luonnontilainen yks Rämehopeatäplä 5 1 Rahkahopeatäplä 3 5 Suokeltaperhonen 2 0 Saraikkoniittyperhonen 1 4 Rämekylmänperhonen 6 6 Kivisuon eteläosan ennallistettu osuus etualalla, luonnontilaista suota taustalla. Kuva: Matti Aalto. Kivisuo pohjoinen (Lehmilampi) Ennallistamisesta on kulunut 5 vuotta. Suon poikki kulkeva oja on tukittu kahdella padolla ylä- ja alapäästään. Ojituksen myötä kasvanutta puusto on poistettu kokonaan muutaman aarin laikulta ylemmän padon luota ja pienialaisesti alemman padon luota. Suon vedenpinta on noussut merkittävästi, suomäntyjä kuollut pystyyn runsaasti ja suokasvillisuus (mm. rahkasammalet ja tupasvilla) alkaneet elpyä nopeasti. Puuston poistoa voisi vielä laajentaa, mikä lisäisi perhosten elinmahdollisuuksia. Kontrollilinja on matalapuustoista rämettä. Molempien linjojen pituus 240 m. 12

15 Laji Ennallistettu yks Luonnontilainen yks Rämehopeatäplä 5 5 Rahkahopeatäplä 3 0 Suokeltaperhonen 0 1 Saraikkoniittyperhonen 0 1 Rämekylmänperhonen 11 7 Kivisuon pohjoisan ennallistuskohde Lehmilammella. Taustalla luonnontilaisen kontrollialueen järeäpuustoisin osa. Kuva: Matti Aalto. Isoneva Ennallistamisesta on kulunut 2 vuotta. Entisen rimpisen alueen keskeltä kulkeva oja on padottu viidestä kohtaa siten, että vesi on nostettu takaisin rimpiin. Ojituksen myötä kasvaneet nuoret männyntaimet on raivattu. Suokasvillisuus (mm. rahkasammalet ja tupasvilla) ovat alkaneet elpyä nopeasti ja turvepintojen kasvillisuus on vaihtunut jäkälistä rahkasammaliin. Ennallistusalueella oli laskenta-aikaan kohtalaisen runsaasti avointa turvepintaa. Molempien linjojen pituus 400 m. Laji Ennallistettu yks Luonnontilainen yks Rämehopeatäplä 8 4 Pursuhopeatäplä 2 1 Rahkahopeatäplä 2 1 Suokeltaperhonen 14 4 Saraikkoniittyperhonen 0 8 Rämekylmänperhonen

16 Isonevalle palautettua rimmikkoa. Kuva: Ari Aalto. Kuolemaistensuo Ennallistamisesta on kulunut 4 vuotta. Avoimen rämeen ja nevan poikki kulkeva oja on tukittu alapäästään ja se on noussut kokonaan täyteen vettä. Rahkasammalet ovat jo tukkineet käytännössä koko ojan. Ojan varteen kasvanutta puustoa on raivattu ja osa on kuollut pystyyn. Kontrollilinja on harva- ja matalapuustoista rämettä. Molempien laskentalinjojen pituus 380 m. Laji Ennallistettu yks Luonnontilainen yks Rämehopeatäplä 3 1 Pursuhopeatäplä 1 0 Rahkahopeatäplä 2 3 Suokeltaperhonen 0 1 Saraikkoniittyperhonen 2 0 Rämekylmänperhonen Kalmuneva Ennallistamisesta on kulunut yksi vuosi. Melko runsaspuustoisella ja rehevähköllä (mm. järviruoko, maariankämmekkä) rämeellä kulkevat ojat on padottu ja vesi pyritty ohjaamaan ojien väliselle suolle. Suon vedenpinta on noussut merkittävästi ja suon pinta on kauttaaltaan kostea. Ennallistamista täydennettiin loppukesällä Puustoa ei ole vielä juuri poistettu pohjoislaidan raivausta lukuun ottamatta. Poisto tullaan tekemään koneellisesti. Laskennat tehtiin muista alueista poiketen ennallistetulla ja ojitetulla alueella. Ojikko on tarkoitus ennallistaa koneellisesti patoamalla lähitulevaisuudessa. Ennallistetun alueen linjan pituus on 430 m ja ojitetun alueen 390 m. 14

17 Ennallistettu Ojikko Laji yks yks Rämehopeatäplä 0 9 Pursuhopeatäplä 7 5 Suokeltaperhonen 2 0 Rämekylmänperhonen 9 3 Ratamoverkkoperhonen 1 0 Raatosuo Kesän 2016 ennallistamista edeltävä laskenta ojikossa. Puusto on kasvanut ojituksen myötä, mutta myös avointa osaa on suolla edelleen melko laajasti. Ennallistamisessa puustoa raivattiin linjan pohjoisosista ja ojiin rakennettiin 11 patoa. Laskentalinjan pituus 1150 m. Laji Ojikko yks Rämehopeatäplä 20 Pursuhopeatäplä 1 Rahkahopeatäplä 5 Suokeltaperhonen 4 Saraikkoniittyperhonen 1 Rämekylmänperhonen 21 Raatosuon puoliavoimena säilynyttä ojitettua osaa laskentalinjalla. Kuva: Matti Aalto. 15

18 4. Tulosten tarkastelu Laskennoissa tavattiin kaikki ne kahdeksan päiväperhoslajia, joiden voidaan katsoa esiintyvän lähes yksinomaan soilla. Nämä suon indikaattorilajit ovat suokirjosiipi (Pyrgus centaureae), suonokiperhonen (Erebia embla), saraikkoniittyperhonen (Coenonympha tullia), rämekylmänperhonen (Oeneis jutta), suohopeatäplä (Boloria aquilonaris), muurainhopeatäplä (Boloria freija), rahkahopeatäplä (Boloria frigga) ja rämehopeatäplä (Boloria eunomia) (Luonnontila.fi 2016). Vaikka monet näistä lajeista ovatkin selvästi taantuneet ja eteläisestä Suomesta jopa kadonneet, Keurusseudulla niiden säilyminen näyttäisi olevan mahdollista. Tämä vaatii kuitenkin aktiivisia ennallistamis- ja suojelutoimia, sillä kaikki havaitut esiintymät sijaitsivat nykyisten luonnonsuojelualueiden ulkopuolella. n Pihlajaveden jo monissa selvityksissä muilta osin arvokkaaksi todetun suokokonaisuuden päiväperhoslajisto on selvitysten mukaan hyvin edustava. Useilla vierekkäisillä soilla on säilynyt elinvoimainen tai jopa runsas populaatio ympäristöstä hävinneitä tai enää yksittäisillä erillisillä soilla esiintyviä lajeja, kuten muurain- ja rahkahopeatäplä, rämekylmänperhonen sekä saraikkoniittyperhonen. Suokokonaisuudella esiintyvät harvalukuisena myös esimerkiksi suonokiperhonen ja suokirjosiipi. Lajistoa esiintyy yhä melko laajalla alueella ja sen leviämispotentiaali ympäristöön on hyvä, mikäli ympäröiviä soita ennallistettaisiin. Muista Keurusseudulla tutkituista soista selvästi perhossoina erottuivat Haapamäen Mullikkasuo sekä Alasenneva, joilla molemmilla esiintyy esimerkiksi muurainhopeatäplää. Mullikkasuolla muurainhopeatäplä oli jopa runsas ja suo voikin olla lajin tärkein esiintymisalue Pihlajaveden suot mukaan lukien. Laji vaikuttaa olevan hyvin arka ojituksille ja vaativan laajempia yhtenäisiä soita. Kauttaaltaan ojittamaton Mullikkasuo täyttää nämä kriteerit erinomaisesti. Myös Haapamäen Ruohosuolla on varsin edustava päiväperhoslajisto, johon kuuluu mm. suonokiperhonen. Hieman yllättäen suolta ei kuitenkaan etsinnöistä huolimatta löytynyt muurainhopeatäplää. Kartoituksissa oli mukana useita turvetuotannon jollain aikavälillä uhkaamia soita. Näistä maakuntakaavan luo-merkinnällä osoitettu Haapamäen Nevasuo oli perhoslajistollisesti erityisen arvokas, samoin Haapamäen Ottovuorenneva. Molemmilla esiintyi vanhasta ojituksesta huolimatta runsaasti mm. rahkahopeatäplää ja rämekylmänperhosta. Todennäköisesti myös muurainhopeatäplä olisi ennallistamalla palautettavissa molemmille soille. Ottovuorennevalla leviäminen voisi tapahtua nopeastikin viereiseltä Alasennevalta. Pihlajaveden ennallistamiskohteille oli muutamassa vuodessa pääosin levittäytynyt ympäröiviä luonnontilaisia soita vastaava päiväperhoslajisto. Patoamiseen ja puuston osittaiseen poistoon perustuva ennallistamismenetelmä vaikuttaa siten melko toimivalta myös perhosten suhteen. Oleellista vaikutti vesitalouden lisäksi odotetusti olevan puuston poisto avoimuuden ja aurinkoisuuden lisäämiseksi. Ennallistetuilla osilla ympäristö oli paikoin selvästi viereistä luonnontilaista suota kosteampi ja esimerkiksi tupasvilla kasvoi hyvin runsaana. Laskentalinjojen ennallistetuilla osilla päiväperhosia havaittiin 94 yks ja luonnontilaisilla osilla 76 yks (Kuva 2). Kaikki havaitut lajit esiintyivät sekä ennallistetulla että luonnontilaisella suolla. Linjojen välinen etäisyys oli metriä, joten myös aikuisten perhosten liikkuvuus selittänee lajiston esiintymistä. 16

19 Yks Ennallistettu Luonnontilainen 5 0 Kuva 2. Päiväperhosten yksilömäärien summa neljällä ennallistetulla ja neljällä luonnontilaisella vertailulinjalla. Linjojen sijainnit näkyvät kuvassa 1. Rämehopeatäplä (11 yks luonnontilainen / 21 yks ennallistettu) oli jonkin verran runsaampi ennallistetulla kuin luonnontilaisella osalla, mutta tämä voi olla sattumaa. Rahkahopeatäplän (9/10) ja rämekylmänperhosen (36/41) yksilömäärissä ennallistetun ja luonnontilaisen suon välillä ei havaittu merkittäviä eroja. Ennallistettu alue kelpasi näiden vaateliaiden lajien elinympäristöksi siinä missä viereinen luonnontilainenkin suo. Sen sijaan Kalmunevan eteläpäässä rämekylmänperhosta esiintyi selvästi enemmän ennallistetulla osalla (9 yks) kuin ojikossa (3 yks). Ojikko-osa kasvaa paikoin melko tiheää riukumännikköä, mikä saattaa olla yksi syy rämekylmänperhosen vähyyteen. Saraikkonittyperhonen (13/3) näytti eri-ikäisillä ennallistuskohteilla edelleen syystä tai toisesta suosivan luonnontilaisia osia. Suokeltaperhosella (6/16) esiintymisessä ei ollut merkittävää eroa Isonevaa lukuun ottamatta. Isonevalla laji vaikutti mieltyneen ennallistamisen paljastamiin avoimiin turvelaikkuihin, joita löytyy runsaasti padoilta ja ympäristöstä. 17

20 Perhosten alueellisen uhanalaisuuden listaa ei ole päivitetty vastaamaan vuoden 2010 uhanalaisuusluokitusta, mikä heikentää harvinaisten ja taantuneiden lajien suojelumahdollisuuksia. Todennäköisesti ainakin valtakunnallisesti silmälläpidettäviksi (Kaitila ym. 2010) määritellyt muurainhopeatäplä, rämekylmänperhonen ja suokirjosiipi sekä tämän selvityksen perusteella alueella hyvin harvakuinen suonokiperhonen olisivat Keurusseudulla myös alueellisesti uhanalaisia. Myös rahkahopeatäplä olisi mahdollisesti alueellisesti uhanalainen ainakin vyöhykkeellä 2b. Uusi alueellinen uhanalaisuusarviointi pitäisi tehdä mahdollisimman pian. Tämä tarjoaisi perustan ajantasaisen maastotiedon keräämiselle ja hyödyntämiselle esimerkiksi maankäytön suunnittelussa ja luvitusprosesseissa. 5. Kirjallisuus Kaitila, J.-P., Nupponen, K., Kullberg, J. & Laasonen, E Perhoset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s Saatavilla FI/Ajankohtaista/Julkaisut/Erillisjulkaisut/Suomen_lajien_uhanalaisuus Punainen_kir(4709) [viitattu ] Luonnontila.fi Soiden päiväperhosten indikaattori. [www]. Saatavilla [viitattu ] 18

Keurusseudun soiden perhoskartoitukset kesällä 2014

Keurusseudun soiden perhoskartoitukset kesällä 2014 Keurusseudun soiden perhoskartoitukset kesällä 2014 Ari Aalto Risto Sulkava Karttapohjat Maanmittauslaitos 1. Johdanto Suomesta tavataan kahdeksan päiväperhoslajia, joiden voidaan katsoa esiintyvän lähes

Lisätiedot

Vapo Oy Iljansuon perhosselvitys, Ilomantsi 9M

Vapo Oy Iljansuon perhosselvitys, Ilomantsi 9M Vapo Oy Iljansuon perhosselvitys, Ilomantsi 9M609216 4.3.2011 Vapo Oy: Iljansuon perhosselvitys Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 1 3 TULOKSET... 2 3.1 Alueen perhoslajisto... 2 3.2 Iljansuon

Lisätiedot

Peränevanholman perhoskartoitus 2018

Peränevanholman perhoskartoitus 2018 Peränevanholman perhoskartoitus 2018 Järvinen Ari JOHDANTO JA MENETELMÄT Lapuan ja Seinäjoen kuntien alueella sijaitseva Peränevanholman Natura2000 -alue muodostuu kahdesta erillisestä osasta: Peränevanholman

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 4009 Martinjärven iätpuoliset metsät ja suot, Keuruu, Keski-Suomi

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 4009 Martinjärven iätpuoliset metsät ja suot, Keuruu, Keski-Suomi Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 4009 Martinjärven iätpuoliset metsät ja suot, Keuruu, Keski-Suomi Sijainti Laaja kokonaisuus sijaitsee luoteisella Keuruulla,

Lisätiedot

Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky Viitakummuntie 3 A 10, 45200 KOUVOLA gsm 040-5145359 www.venetvaara.fi E-Mail: jari.venetvaara(ät)svk.

Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky Viitakummuntie 3 A 10, 45200 KOUVOLA gsm 040-5145359 www.venetvaara.fi E-Mail: jari.venetvaara(ät)svk. 15.10.2013 EPV BIOTURVE OY Halkonevan perhosselvitys, Ilmajoki 2013 Jari Venetvaara Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky Viitakummuntie 3 A 10, 45200 KOUVOLA gsm 040-5145359 www.venetvaara.fi E-Mail: jari.venetvaara(ät)svk.fi

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2035 Lapioneva-Mustajärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2035 Lapioneva-Mustajärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2035 Lapioneva-Mustajärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lapioneva-Mustajärven alue sijaitsee Ylöjärven (Kurun) ja Ruoveden

Lisätiedot

Tulisuon-Varpusuon (FI ) sammalkartoitus 2018

Tulisuon-Varpusuon (FI ) sammalkartoitus 2018 Tulisuon-Varpusuon (FI1200052) sammalkartoitus 2018 Kati Pihlaja Kansikuva. Peurasuon eteläosa, lähellä Peuralampea. JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n

Lisätiedot

Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky Viitakummuntie 3 A 10, 45200 KOUVOLA gsm 040-5145359 www.venetvaara.fi E-Mail: jari.venetvaara(ät)svk.

Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky Viitakummuntie 3 A 10, 45200 KOUVOLA gsm 040-5145359 www.venetvaara.fi E-Mail: jari.venetvaara(ät)svk. 15.10.2013 EPV BIOTURVE OY Kempinnevan perhosselvitys, Isokyrö 2013 Jari Venetvaara Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky Viitakummuntie 3 A 10, 45200 KOUVOLA gsm 040-5145359 www.venetvaara.fi E-Mail: jari.venetvaara(ät)svk.fi

Lisätiedot

Kurkisuo. Luontotyyppi-inventoinnin tuloksia ja ennallistamistarve Helena Lundén

Kurkisuo. Luontotyyppi-inventoinnin tuloksia ja ennallistamistarve Helena Lundén Kurkisuo Luontotyyppi-inventoinnin tuloksia ja ennallistamistarve 12.02.2014 Helena Lundén Luontotyyppi-inventointi Suolla tehtiin luontotyyppi-inventointi kesän aikana. Inventointialueena oli Metsähallituksen

Lisätiedot

Sitowise Oy / Jaakko Kullberg. YKK64217 / Kirjoverkkoperhosen esiintymisselvitys Vantaan Massaholmin YVAalueella

Sitowise Oy / Jaakko Kullberg. YKK64217 / Kirjoverkkoperhosen esiintymisselvitys Vantaan Massaholmin YVAalueella Sitowise Oy / Jaakko Kullberg Vantaan Massaholmin YVAalueella 17.10.2018 1/4 17.10.2018 Sisällys 1 Yhteystiedot... 2 1.1 Kohde... 2 1.2 Tilaaja... 2 1.3 Toteutus... 2 2 Johdanto... 3 3 Aineisto ja menetelmät...

Lisätiedot

Suot ja ojitusalueiden ennallistaminen

Suot ja ojitusalueiden ennallistaminen Suot ja ojitusalueiden ennallistaminen Suomi on maailman soisimpia maita. Suot peittävät kolmasosan maapinta-alasta alasta mitä moninaisimpina suo- tyyppeinä. Evo eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelua

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 Etelä-Pohjanmaan liitto 2017 1 Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 ISBN 978-951-766-349-6 (nide) ISBN 978-951-766-350-2

Lisätiedot

16WWE VAPO OY Lintunevan perhosselvitys, Teuva

16WWE VAPO OY Lintunevan perhosselvitys, Teuva 16WWE0338 7.2.2011 VAPO OY Lintunevan perhosselvitys, Teuva 1 Vapo Oy, Teuvan Lintunevan perhoselvitys Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 ALUEET JA MENETELMÄT 2 3 TULOKSET 5 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 8 5 KIRJALLISUUTTA 9 Liite

Lisätiedot

VIITASAMMAKKOSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi

VIITASAMMAKKOSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi VIITASAMMAKKOSELVITYS 1.10.2012 VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 ALUEET JA MENETELMÄT 2 3 TULOKSET 4 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 5 5 VIITTEET 5 Pöyry Finland Oy Mika Welling,

Lisätiedot

Suo-metsämosaiikit. Suomen luonnonsuojeluliitto, pj. Esityksen kaikki kartat ja ilmakuvat: Maanmittauslaitos, kansalaisen karttapaikka

Suo-metsämosaiikit. Suomen luonnonsuojeluliitto, pj. Esityksen kaikki kartat ja ilmakuvat: Maanmittauslaitos, kansalaisen karttapaikka Suo-metsämosaiikit Risto Sulkava, FT Suomen luonnonsuojeluliitto, pj Esityksen kaikki kartat ja ilmakuvat: Maanmittauslaitos, kansalaisen karttapaikka Suomi on täynnä erilaisia mosaiikkeja tyypillisesti

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi Suomen luonnonsuojeluliiton MUISTUTUS Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. pily@pily.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Viite: Dnro

Lisätiedot

Soiden luonnontilaisuusluokitus

Soiden luonnontilaisuusluokitus Soiden luonnontilaisuusluokitus YSA 44 :n 3 kohdan tulkinta 7.2.2017 Olli Autio Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus Yleistä Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi

Lisätiedot

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen

Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen. Eero Kaakinen Soiden luonnontilaisuusluokittelu ja sen soveltaminen Eero Kaakinen 23.3.2011 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 23.3.2011 1 Soiden luonnontilaisuuden

Lisätiedot

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Vastaselitys Vaasan Hallinto-oikeus PL 204 65101 VAASA Viite: VHO 28.9.2015, lähete 5401/15 Dnro 00714/15/5115 Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Oy Ahlholmens Kraft Ab:n vastineen johdosta

Lisätiedot

Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro. Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto

Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro. Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto Taustalla: Lempaatsuon lettorämettä (CR). Rajauksesta riippuen luonnontilaisuusluokan 2 tai 3 suo. Alueella

Lisätiedot

ID 8031 Salmijärven Natura alueen pohjois-, itä- ja lounaispuoliset suot ja metsät, Nurmes, Pohjois-Karjala

ID 8031 Salmijärven Natura alueen pohjois-, itä- ja lounaispuoliset suot ja metsät, Nurmes, Pohjois-Karjala Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8031 Salmijärven Natura 2000 -alueen pohjois-, itä- ja lounaispuoliset suot ja metsät, Nurmes, Pohjois-Karjala Sijainti

Lisätiedot

Viitasammakkoselvitys, Polvisuo Ii

Viitasammakkoselvitys, Polvisuo Ii Vapo Oy Aappo Luukkonen Juha Parviainen Teppo Mutanen 11.12.2015 11.12.2015 1 (6) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 4 3.1 Yleiskuvaus... 4 3.2 Selvitysalueen merkitys

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS

KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS 9.1.2013 REIMA VÄLIVAARA KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS Soidensuojelutyöryhmän kokous 3/2012 1 KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS 3. vaihemaakuntakaavan (turvetuotanto, suoluonto, tuulivoima) taustaselvitys; Turva-hanke

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6. TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS

KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS SYYSKUU 2011 täydennetty Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Yleistä... 2 3.2 Kuittila...

Lisätiedot

Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa

Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2009 Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Häädetkeitaan luonnonpuisto ja Natura 2000 -alue sijaitsevat

Lisätiedot

Soidensuojelun täydennystarpeet. Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11.

Soidensuojelun täydennystarpeet. Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11. Soidensuojelun täydennystarpeet Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11. 2012 Suoluonnon tilan heikentymisen syyt Metsäojitus Pellonraivaus Muita

Lisätiedot

Pyhäjärven rantaosayleiskaava

Pyhäjärven rantaosayleiskaava KITEEN KAUPUNKI Pyhäjärven rantaosayleiskaava Viitasammakkoselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10.11.2014 P23479P003 Viitasammakkoselvitys I (I) Partanen Janne 10.11.2014 Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa Sijainti Iso-Saareksen alue sijaitsee Ikaalisten itäosassa, Ylöjärven (Kurun) rajan

Lisätiedot

Kuikkasuon ja Suurisuon (FI ) sammalkartoitukset 2017

Kuikkasuon ja Suurisuon (FI ) sammalkartoitukset 2017 Kuikkasuon ja Suurisuon (FI0600072) sammalkartoitukset 2017 Timo Kypärä JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE -hankkeessa.

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 7043 Hiidenvaaran Natura2000 -alueen laajennus, Kainuu

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 7043 Hiidenvaaran Natura2000 -alueen laajennus, Kainuu Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 7043 Hiidenvaaran Natura2000 -alueen laajennus, Kainuu Sijainti Kohde sijaitsee Sotkamon eteläosassa rajautuen idässä

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Suomen suot. Uhanalaisia hiilivarastoja. Tietopaketti soista. Koonnut Juho Kytömäki

Suomen suot. Uhanalaisia hiilivarastoja. Tietopaketti soista. Koonnut Juho Kytömäki Suomen suot Uhanalaisia hiilivarastoja Tietopaketti soista Koonnut Juho Kytömäki Suomen luonnonsuojeluliitto 2010 1. Mikä on suo? Suo on kosteikko. Suo on ekosysteemi, jonka toiminta synnyttää turvetta.

Lisätiedot

Raportti Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden soista 2014

Raportti Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden soista 2014 Raportti Etelä-Karjalan maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden soista 2014 14.3.2014 Juha Juuti Ote raportista koskien Ruokolahden Eräjärvi Kemppilä alueen lintusoista, 28.11.2016 Juha Juuti Kemppilän

Lisätiedot

Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015

Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015 Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015 Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Riistapäivät 20.1.2015, Oulu Uhanalaisuusarvioinnit Suomessa Suomessa on tehty neljä lajien uhanalaisuusarviointia: 1985, 1991,

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue

Lisätiedot

Soiden nykytilanne Pohjanmaalla

Soiden nykytilanne Pohjanmaalla Soiden nykytilanne Pohjanmaalla Raimo Heikkilä Suomen ympäristökeskus 2011 Suot ovat turvetta tuottavia ekosysteemejä Suot ovat kosteikkoekosysteemejä, joissa kuolleet kasvit eivät hajoa täydellisesti,

Lisätiedot

SANGINJOEN METSÄLINNUSTON KEHITYS

SANGINJOEN METSÄLINNUSTON KEHITYS SANGINJOEN METSÄLINNUSTON KEHITYS 1997 2016 Ari Rajasärkkä, Ari Pekka Auvinen ja Juha Markkola Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry 21.9.2016 1 Ari Rajasärkkä, Ari Pekka Auvinen ja Juha Markkola

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi 27.09.2010 MUISTUTUS Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/200/04.08/2010

Lisätiedot

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen

Lisätiedot

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta Tero Toivanen, BirdLife Suomi, lintulaskijatapaaminen 11.3.2017 IBA = kansainvälisesti tärkeät lintualueet Maailmanlaajuinen biodiversiteetin seurantaverkosto

Lisätiedot

Rahkasuon (FI ) sammal- ja putkilokasvikartoitukset 2017

Rahkasuon (FI ) sammal- ja putkilokasvikartoitukset 2017 Rahkasuon (FI0600022) sammal- ja putkilokasvikartoitukset 2017 Timo Kypärä JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa Sijainti Matolamminneva-Räntäjärven alue sijaitsee Virtain pohjoisosassa,

Lisätiedot

HANNUKAISEN UUDEN PAKASAIVONTIEN LUONTOSELVITYS

HANNUKAISEN UUDEN PAKASAIVONTIEN LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Hannukainen Mining Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 8.11.2016 Viite 1510027857 HANNUKAISEN UUDEN PAKASAIVONTIEN LUONTOSELVITYS Päivämäärä 8.11.2016 Laatija Tarkastaja Kuvaus Heli

Lisätiedot

Pisa-Kypäräisen (FI ) sammalkartoitukset 2017

Pisa-Kypäräisen (FI ) sammalkartoitukset 2017 Pisa-Kypäräisen (FI0600076) sammalkartoitukset 2017 Timo Kypärä JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE -hankkeessa.

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelun täydennysohjelma SSTO alun perin Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Kortesjärven tuulivoimapuiston luontotyyppiselvitys

Kortesjärven tuulivoimapuiston luontotyyppiselvitys Liite 5 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KAUHAVAN KAUPUNKI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 4.2.2015 P24345P002 1 (11) Tuomo Pihlaja 4.2.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...

Lisätiedot

Arvioinnin dokumentointi

Arvioinnin dokumentointi Arvioinnin dokumentointi Lajien uhanalaisuusarviointi 2019 Ulla-Maija Liukko, SYKE Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.2017 Arviointityökalu (IUCN-editori) Arvioinnin dokumentointi

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

Soita on ennallistettu Suomessa kaikkialla muualla paitsi pohjoisimmassa Lapissa, eniten ns. METSO alueella.

Soita on ennallistettu Suomessa kaikkialla muualla paitsi pohjoisimmassa Lapissa, eniten ns. METSO alueella. SuoELOn ja kymmenien muiden kirjoittajien yhteinen ponnistus. SuoELOssa ovat edustettuina Metsähallitus, Suomen ympäristökeskus, Metsäntutkimuslaitos, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Itä Suomen yliopisto,

Lisätiedot

16WWE1309 28.4.2011. Vapo Oy

16WWE1309 28.4.2011. Vapo Oy 16WWE1309 28.4.2011 Vapo Oy YVA-kohteiden täydentävät luontoselvitykset Pyhäjärven Leväsuon riekkoreviirikartoitus 2011 16WWE1309 Pyhäjärven Leväsuon riekkoreviirikartoitus 2011 1 Vapo Oy Pyhäjärven Leväsuon

Lisätiedot

Tikkalan päiväkoti-koulun itäisen metsikön luontoselvitys

Tikkalan päiväkoti-koulun itäisen metsikön luontoselvitys Tikkalan päiväkoti-koulun itäisen metsikön luontoselvitys Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 25.7.2018 1. Selvitysalue Selvitysalue (1,6 ha) sijaitsee Tikkalassa päiväkoti-koulun

Lisätiedot

SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009

SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 Pekka Routasuo 17.9.2009 Sipoon Boxin suunnitellun maa-aineisten ottoalueen luontoselvitys 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO

Lisätiedot

Luontopalvelut luonnonhoitajana ja ennallistajana

Luontopalvelut luonnonhoitajana ja ennallistajana Luontopalvelut luonnonhoitajana ja ennallistajana Kaija Eisto Metsähallitus Luontopalvelut 14.11.2018 Ennallistaminen ja luonnonhoito muuttuvassa ilmastossa -seminaari Ennallistaminen ja luonnonhoito suojelualueilla

Lisätiedot

VIITE Päijät Hämeen liiton lausuntopyyntö maakuntakaavan 2014 luonnosaineistosta

VIITE Päijät Hämeen liiton lausuntopyyntö maakuntakaavan 2014 luonnosaineistosta LAUSUNTO 2012 09 20 Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FIN 16100 UUSIKYLÄ m. 045 651 9808 markku.meriluoto@ti eokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503 5 Alv.rek. VIITE Päijät

Lisätiedot

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 2 3 MAAPERÄ... 3 4 VESISTÖT JA POHJAVEDET... 4 5 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

Uhanalaisuusluokat. Lajien uhanalaisuusarviointi Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.

Uhanalaisuusluokat. Lajien uhanalaisuusarviointi Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2. Uhanalaisuusluokat Lajien uhanalaisuusarviointi 2019 Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.2017 IUCN:n uhanalaisuusluokitus Uhanalaisuusarvioinnissa ja luokittelussa

Lisätiedot

Suomen suot. Uhanalaisia hiilivarastoja. Tietopaketti soista. Suomen luonnonsuojeluliitto Koonnut Juho Kytömäki

Suomen suot. Uhanalaisia hiilivarastoja. Tietopaketti soista. Suomen luonnonsuojeluliitto Koonnut Juho Kytömäki Suomen suot Uhanalaisia hiilivarastoja Tietopaketti soista Koonnut Juho Kytömäki Suomen luonnonsuojeluliitto 2010 1. Mikä on suo? Suo on kosteikko. Suo on ekosysteemi, jonka toiminta synnyttää turvetta.

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 3048 Lehtosenjärven laajennus, Lestijärvi, Keski-Pohjanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 3048 Lehtosenjärven laajennus, Lestijärvi, Keski-Pohjanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 3048 Lehtosenjärven laajennus, Lestijärvi, Keski-Pohjanmaa Sijainti Kohde sijaitsee Keski-Pohjanmaalla Lestijärven kunnassa,

Lisätiedot

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt

Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Metsäkeskus 2014 Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt 2014 { 2 } Metsälaki Metsälaissa on lueteltu joukko suojeltuja elinympäristöjä, jotka ovat monimuotoisuuden

Lisätiedot

Ovatko ennallistetut suot suuri metaanin lähde?

Ovatko ennallistetut suot suuri metaanin lähde? Funded by LIFEPeatLandUse LIFE12ENV/FI/1 Anne Tolvanen & Miia Saarimaa Ovatko ennallistetut suot suuri metaanin lähde? Paavo Ojanen (Helsingin yliopisto, paavo.ojanen@helsinki.fi) Kari Minkkinen (Helsingin

Lisätiedot

Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan. Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12.

Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan. Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12. Katsaus soidensuojelun ja -käytön nykytilaan Hanne Lohilahti, YM Ristiriitojen suo tutkimuksesta tukevaa pohjaa? SYKE, Helsinki 1.12.2017 Suomen soiden ja turvemaiden kestävä käyttö ja suojelu Ehdotus

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? 22.09.2015 Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Mitä ovat arvokkaat pienvedet? Pienvedet = purot ja norot, lammet, lähteiköt

Lisätiedot

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM/LYMO Suo, luonto ja turve yleisöseminaari 24.5.2016 Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki Soidensuojelutyöryhmän ehdotus SSTE

Lisätiedot

Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä

Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä Aino Juslén Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Helsingin yliopisto Diat Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö ja

Lisätiedot

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012 16UEC0227 30.11.2012 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus Suhangon täydentävä linnustoselvitys Gold Field Arctic Platinum Oy Suhangon täydentävä

Lisätiedot

Soidensuojelun täydennys- ohjelma. kestävää käy5öä. Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014

Soidensuojelun täydennys- ohjelma. kestävää käy5öä. Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014 Soidensuojelun täydennys- ohjelma osana soiden kestävää käy5öä Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM Ympäristöakatemian seminaari 21.1.2014 Valtakunnallisia arvioita suoluonnon /lasta Kaikkien luontodirekdivin

Lisätiedot

Näkökulmia soidensuojelun täydennysohjelmaan

Näkökulmia soidensuojelun täydennysohjelmaan Näkökulmia soidensuojelun täydennysohjelmaan Soidensuojelutyöryhmän kokous 19.11.2013 Hannu Salo aluepäällikkö, MH Soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun strategian sekä VnP:n

Lisätiedot

Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys

Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 17.5.2015 P21428P006 Raportti 1 (10) Sisällysluettelo

Lisätiedot

VIITA SAMMAKON KUTUALUEKARTOITUS LAIHIAN VAATIMONNEVALLA TOUKOKUUSSA 2014

VIITA SAMMAKON KUTUALUEKARTOITUS LAIHIAN VAATIMONNEVALLA TOUKOKUUSSA 2014 EPV BOTURVE OY VTA SAMMAKON KUTUALUEKARTOTUS LAHAN VAATMONNEVALLA TOUKOKUUSSA 2014 *sr Ahma ympäristö Oy lmajoki 2014 1. 1 JOHDANTO Laihian Vaatimonnevalla toukokuussa 2014 tehty viitasammakon kutualuekartoitus

Lisätiedot

Pyhäjoen Silovuoren lepakkoselvitys vuonna 2014

Pyhäjoen Silovuoren lepakkoselvitys vuonna 2014 Pyhäjoen Silovuoren lepakkoselvitys vuonna 2014 Espoo 2014 1 Valokuvat: Karttakuvat: Pohjakartat: Kirjoittaja: Ville Vasko Faunatica Oy Maanmittauslaitos Ville Vasko 2 Sisällysluettelo TIIVISTELMÄ... 3

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot

Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot 18.9.2012 1 (6) Turvetuotantoon potentiaalisesti soveltuvien, luonnontilaisuudeltaan luokkaan 2 kuuluvien, suoalueiden luonnonarvot Taustaa Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä

Lisätiedot

Loviisa, LUO-aluetunnus 58

Loviisa, LUO-aluetunnus 58 Loviisa, LUO-aluetunnus 58 LOVIISA (58) LUO-alue sijaitsee Loviisan lounaisosissa Kärpnäsin kylän ympäristössä. Paria mökkikeskittymää lukuunottamatta alue on asumatonta metsäseutua ja paljolti rakentamatonta

Lisätiedot

SUO. suomalaista luontoa. Suokukka on kaunis kanervakasveihin kuuluva varpu. Kuvaliiteri / Jarmo Saarinen

SUO. suomalaista luontoa. Suokukka on kaunis kanervakasveihin kuuluva varpu. Kuvaliiteri / Jarmo Saarinen SUO Kuvaliiteri / Jarmo Saarinen suomalaista luontoa Suokukka on kaunis kanervakasveihin kuuluva varpu. Mikä suo on? Suo on turvetta tuottava suokasvillisuuden peittämä kosteikkoekosysteemi. Suo voi kehittyä

Lisätiedot

Uhanalaisuusarvioinnin toteutus ja kattavuus

Uhanalaisuusarvioinnin toteutus ja kattavuus Uhanalaisuusarvioinnin toteutus ja kattavuus Esko Hyvärinen, ympäristöministeriö Suomen lajien uhanalaisuus 2019 8.3.2019 Säätytalo, Helsinki Arvioinnissa noudatettiin IUCN:n luokittelua, kriteerejä ja

Lisätiedot

Soiden vesitalous ja ennallistamismahdollisuudet. Kuinka ne pitää ottaa huomioon soidensuojelurajauksia laadittaessa

Soiden vesitalous ja ennallistamismahdollisuudet. Kuinka ne pitää ottaa huomioon soidensuojelurajauksia laadittaessa Soiden vesitalous ja ennallistamismahdollisuudet. Kuinka ne pitää ottaa huomioon soidensuojelurajauksia laadittaessa Sakari Rehell Metsähallitus Pohjanmaan luontopalvelut Soita pitkin vedet virtaavat kohti

Lisätiedot

Neljän suon esiselvitys ja suovenhokkaan esiintymisselvitys Päijät Hämeessä 2012

Neljän suon esiselvitys ja suovenhokkaan esiintymisselvitys Päijät Hämeessä 2012 Neljän suon esiselvitys ja suovenhokkaan esiintymisselvitys Päijät Hämeessä 2012 Espoo 2012 Perhosselvityksiä Päijät-Hämeen soilla 2012 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 1. Johdanto 3 2. Tulokset 4 2.1.

Lisätiedot

Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Hattelmalanjärvellä 2016

Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Hattelmalanjärvellä 2016 VANAJAVESIKESKUS Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Hattelmalanjärvellä 2016 Reima Hyytiäinen 25/09/2016 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Menetelmät... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Sudenkorennot...

Lisätiedot

Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Valkeakosken Tykölänjärvellä 2016

Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Valkeakosken Tykölänjärvellä 2016 VANAJAVESIKESKUS Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Valkeakosken Tykölänjärvellä 2016 Reima Hyytiäinen 25/09/2016 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Aineistot ja menetelmät... 3 3 Tulokset...

Lisätiedot

ID 5020 Itämäen itä- ja kaakkoispuoliset suot ja metsät, Pyhäntä, Pohjois-Pohjanmaa

ID 5020 Itämäen itä- ja kaakkoispuoliset suot ja metsät, Pyhäntä, Pohjois-Pohjanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 5020 Itämäen itä- ja kaakkoispuoliset suot ja metsät, Pyhäntä, Pohjois-Pohjanmaa Sijainti Kaksiosainen kohde sijaitsee

Lisätiedot

Ulppaanmäen tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren soidinselvitys

Ulppaanmäen tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren soidinselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA GREENWATT OY JA VIITASAAREN KAUPUNKI tuulivoimapuiston luontoselvitykset: metson ja teeren FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20221 1 (8) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

ID 6013 Viitosenmäen ympäristön suot ja metsät, Sonkajärvi, Pohjois-Savo

ID 6013 Viitosenmäen ympäristön suot ja metsät, Sonkajärvi, Pohjois-Savo Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 6013 Viitosenmäen ympäristön suot ja metsät, Sonkajärvi, Pohjois-Savo Sijainti Kaksiosainen kohde sijaitsee noin 13 km

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa Sijainti Kohde sijaitsee Lapuan eteläosassa aivan Hirvijärven tekoaltaan pohjoispuolella

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset

Lisätiedot

225. Suhansuo-Kivisuo (Ilomantsi)

225. Suhansuo-Kivisuo (Ilomantsi) Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 225. Suhansuo-Kivisuo

Lisätiedot

Voimajohtoaukeiden raivauksen merkitys soiden päiväperhosille ja kasvillisuudelle

Voimajohtoaukeiden raivauksen merkitys soiden päiväperhosille ja kasvillisuudelle S u o m e n y m p ä r i s t ö 795 LUONTO JA LUONNONVARAT Outi Hiltula, Terhi Lensu, Janne S. Kotiaho, Veli Saari ja Jussi Päivinen Voimajohtoaukeiden raivauksen merkitys soiden päiväperhosille ja kasvillisuudelle..........................

Lisätiedot

Pyhäjärven Lampisuonlampien viitasammakkoselvitys. Kanteleen Voima Oy

Pyhäjärven Lampisuonlampien viitasammakkoselvitys. Kanteleen Voima Oy Pyhäjärven Lampisuonlampien viitasammakkoselvitys Kanteleen Voima Oy 2012 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 MENETELMÄT... 3 3 ALUEEN YLEISKUVAUS... 3 4 TULOKSET... 5 5 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET... 6 6 KIRJALLISUUS...

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 7032 Leväsuo, Kuhmo, Kainuu

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 7032 Leväsuo, Kuhmo, Kainuu Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 7032 Leväsuo, Kuhmo, Kainuu Sijainti Leväsuo sijaitsee noin 46 kilometriä etelä-kaakkoon Kuhmon keskustasta. Lännessä

Lisätiedot

Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot?

Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot? Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot? Teemu Lehtiniemi Kuva: Margus Ellermaa Linnut Suomen parhaiten seurattu lajiryhmä Pitkät aikasarjat Hyviä muun luonnon monimuotoisuuden ilmentäjiä

Lisätiedot

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,

Lisätiedot

MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Viitasaaren kaupunki MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Luonto- ja maisemaselvitys 0703-D4235 1.11.2009 FCG Finnish Consulting Group Oy Luonto- ja maisemaselvitys I 1.11.2009

Lisätiedot

Otsikko Arial Black 24pt sininen. Suoluonnon tila

Otsikko Arial Black 24pt sininen. Suoluonnon tila Otsikko Arial Black 24pt sininen Ensimmäinen taso toinen taso kolmas taso Suoluonnon tila Aira Kokko, Suomen ympäristökeskus Suoseuran kevätseminaari, 18.3.2015 1 Boreaalinen alue Luontodirektiivin suoluontotyyppien

Lisätiedot

KIRJOVERKKOPERHOSEN (EUPHYDRYAS MATURNA) ESIINTYMINEN ÖSTERSUNDOMIN SUUNNITELLUILLA KIVENOTTOALUEILLA 2015

KIRJOVERKKOPERHOSEN (EUPHYDRYAS MATURNA) ESIINTYMINEN ÖSTERSUNDOMIN SUUNNITELLUILLA KIVENOTTOALUEILLA 2015 KIRJOVERKKOPERHOSEN (EUPHYDRYAS MATURNA) ESIINTYMINEN ÖSTERSUNDOMIN SUUNNITELLUILLA KIVENOTTOALUEILLA 2015 FM Jaakko Kullberg Johdanto Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kirjoverkkoperhosen (Euphydryas

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 1001 Mustakeidas, Honkajoki/Kankaanpää, Satakunta

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 1001 Mustakeidas, Honkajoki/Kankaanpää, Satakunta Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 1001 Mustakeidas, Honkajoki/Kankaanpää, Satakunta Sijainti Mustakeitaan suoalue sijaitsee Honkajoen kunnan ja Kankaanpään

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 8022 Suurisuo-Ansasuo, Nurmes, Pohjois-Karjala

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 8022 Suurisuo-Ansasuo, Nurmes, Pohjois-Karjala Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8022 Suurisuo-Ansasuo, Nurmes, Pohjois-Karjala Sijainti Kohde sijaitsee Nurmeksen kunnan luoteisosassa, noin 6 kilometriä

Lisätiedot