Luonnos ViNOn opiskelijapoliittiseksi ohjelmaksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonnos ViNOn opiskelijapoliittiseksi ohjelmaksi"

Transkriptio

1 Luonnos ViNOn opiskelijapoliittiseksi ohjelmaksi ohjelmassa puhutaan aina korkea- ja toisen asteen opiskelijoista ja oppilaista sekä osin myös peruskoulun oppilaista, ellei toisin erikseen mainita YKSILÖ 1 Opiskelijan toimeentulo ViNOn pidemmän aikavälin tavoite on, että opiskelijan toimeentulo turvataan parhaiten siirtymällä perustuloon. Perustuloa odotellessa, tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi: Opintotuen on oltava etuuspainotteinen. Halutessaan opiskelijalla tulee säilyä mahdollisuus täydentää toimeentuloaan opintolainalla. Opintotukeen on saatava huoltajakorotus. Opintolaina ei saa olla edellytys toimeentulotuen saamiseksi Opiskelijalle on hänen halutessaan annettava mahdollisuus sairaslomalle ajoittuvaan osa-aikaiseen opiskeluun. Opintotuen tulorajoja pitää tarkistaa vuosittain vastaamaan yleistä tulotason kehitystä. Toisella asteella täysi-ikäisten, itsenäisesti asuvien opiskelijoiden vanhempien tulojen vaikutus opintotukeen on poistettava. Opiskelijoiden asumista on tuettava ympärivuotisesti ja myös silloin, kun opiskelija ei nosta opintotukea. Opiskelijoiden asumislisästä on luovuttava ja opiskelijat on otettava yleisen asumistuen piiriin. 2 Joustavat opiskelumahdollisuudet ovat nykypäivää

2 Opintojen suorittamisen ei tule olla sidottu aikaan ja paikkaan, vaan opetuksen järjestämisessä tulee mahdollistaa eri elämäntilanteissa olevien opiskelijoiden osallistuminen opetukseen. Yksilölliset opintosuunnitelmat on mahdollistettava. Osaaminen ei ole sidottu siihen, miten ja missä se on hankittu. Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen tulee olla aidosti mahdollista jokaisen koulutusasteen ja alan jokaisella kurssilla. Anonyymi tenttimismahdollisuus on kaikkien perusoikeus. Opiskelijan tulee pystyä suorittamaan joustavasti opintoja eri oppilaitosten sekä eri koulutusasteiden välillä. Opetuksen tulee perustua osaamisperustaisiin tutkintoihn ja opetussuunnitelmiin OPPILAITOS 1 Opinto-ohjauksen resursseja ja laatua lisättävä kaikilla koulutusasteilla Jokaisella on oikeus saada asiantuntevaa ja riittävää opinto- ja työelämäohjausta. Ohjausta antavan henkilöstön pätevyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Alle 25-vuotiaiden työttömyysetuuksien sitominen ammatti- tai ammattikorkeakoulutukseen niin kutsutulla pakkohaulla on lopetettava. Opetus- ja kasvatusalan koulutukseen ja koulujen opetussuunnitelmiin pitää sisällyttää tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskasvatusta 2 Opiskelijoille on taattava kattavat tuki-, liikunta- ja hyvinvointipalvelut kaikilla koulutusasteilla Haluamme siirtyä kaikille tasavertaiseen terveydenhuoltojärjestelmään. Perusterveydenhuollon lisäksi opiskelijoille kuuluvat myös hammaslääkäri-, mielenterveys- ja seksuaaliterveyspalvelut. Suomessa opiskelevat ulkomaiset opiskelijat on liitettävä opiskelijayhteisöjen täysivaltaisiksi jäseniksi, ja heille on tarjottava riittävät neuvontapalvelut sekä terveydenhuolto. Kansainvälisille opiskelijoille on taattava sairausvakuutus

3 Opiskelijoille on tarjottava täysipainoista kasvis- ja vegaaniruokaa. Kunnan tulee tarjota opiskelijoille, työttömille ja vähävaraisille ilmaiset liikuntapalvelut. Oppilaitoksissa tulee kiinnittää enemmän huomiota oppilaitosympäristön viihtyvyyteen. 3 Kansainvälisyys Opiskelijoiden liikkuvuutta on parannettava esimerkiksi kehittämällä sekä Suomeen että maailmalle suuntautuvaa opiskelijavaihtoa ja parantamalla eri oppilaitoksissa suoritettujen opintojen yhteensovittamista. Kielenopetuksessa on painotettava nykyistä enemmän käytännön kielitaitoa ja kulttuuriin tutustumista. Jokaisella koulutusasteella on oltava pakollinen opiskelijoiden kansainvälistymisjakso, jonka voi toteuttaa joko ulkomailla tai omasta kotikunnasta käsin kotikansainvälistymisellä. 4 Oppilaitosten on oltava avoimia ja demokraattisia yhteisöjä Opiskelijaedustus on saatava tasavertaiseksi kaikille koulutusasteille. Oppilaitoksissa opiskelijoiden tulee saada päättää oppilaitoksen asioista. Nuorten ja opiskelijoiden asema paikallisessa päätöksenteossa on vakiinnutettava ja kunnan tulee kuulla opiskelijoita heihin liittyvässä päätöksenteossa. Automaatiojäsenyys takaa ylioppilas- ja opiskelijakuntien toimintaedellytykset ja riippumattoman aseman opiskelijoiden edunvalvontaan. Opiskelijaliikkeen tehtävänä ei ole ajaa vain omia etujaan vaan sen on otettava rohkeasti rooli yhteiskunnallisena vaikuttajana. Opiskelija-, ylioppilas- ja oppilaskuntien on oltava aktiivisia kuntavaikuttajia ja opiskelijoiden paikallisia edunvalvojia. Yhteiskunnallisilla järjestöillä tulee olla mahdollisuus esitellä toimintaansa ja kampanjoitaan oppilaitoksissa tasa-arvoisesti. 5 Monimuotoinen ja kestävä asuminen on mahdollistettava

4 Opiskelija-asuntojen on oltava energiatehokkaita ja rakentamisessa on otettava huomioon ekologisuus. Opiskelijoille on tarjottava monenlaisia asumisvaihtoehtoja, mm. yksiöitä, kaksioita, kimppakämppiä ja perheasuntoja. Opiskelija-asunnoissa sekä asuntoloissa tulee saada asua ympärivuotisesti. Opiskelija-asunnoissa on siirryttävä vihreään sähköön. Sähköstä ja vedestä on maksettava kulutuksen mukaan ja asuntoihin sisälle on asennettava veden- ja sähkönkulutusta osoittavat mittarit. Kansainvälisiä opiskelijoita ja muualla kuin asumispaikkakunnallaan opiskelevia on kohdeltava tasa-arvoisesti opiskelija-asuntoja jaettaessa. Toimivat kävely-, pyöräily- ja joukkoliikenteen yhteydet on taattava kampuksille ja kampuksien välillä. Opiskelija-asuinalueiden täytyy tukea kestävää kaupunkirakennetta YHTEISKUNTA 1 Tasa-arvoinen, maksuton ja laadukas koulutus on elinehto yhteiskunnalliselle oikeudenmukaisuudelle ja kehitykselle. Koulutuksen periytyvyyteen tulee puuttua jo varhaiskasvatuksessa sekä peruskouluvaiheessa. Esiopetus tulee muuttaa pakolliseksi koko ikäluokalle. Maksuton koulutus on kirjattava perustuslakiin. Kaikkien koulutusasteiden perusrahoituksen tulee olla julkista. Lukukausimaksukokeilut on lopetettava. Aidosti maksuttomassa koulutuksessa ylioppilaskirjoitusten tulee olla maksuttomia, materiaalimaksuja ei tule kerätä, eikä kirjoista täydy maksaa millään koulutusasteella. Oppimateriaalien tulee siirtyä enemmän sähköiseen, vapaasti hyödynnettävään muotoon. Harjoittelujaksot eivät saa aiheuttaa kuluja opiskelijoille. 2 Koulutusjärjestelmän kehittäminen

5 Hallinnon ja soveltuvin osin opintojen duaalimallia toisella asteella voi purkaa ja yhteistyötä lisätä, mutta tutkinnot on säilytettävä erillään. Lukioiden ja ammattioppilaitosten tulee järjestää opetusta niin, että opiskelijoilla on halutessaan aidosti mahdollisuus suorittaa kaksoistutkinto. Korkeakoulutuksen duaalimallia on selkeytettävä, jotta ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkintojen sisällölliset erot ovat selkeät niin työnantajille kuin opiskelijoillekin. Korkeakoulutus ei ole lähipalvelu. Oppisopimuskoulutuksen tunnettuutta on lisättävä. Kaikkien harjoitteluiden pitäisi olla työsuhteita, joista maksetaan palkkaa. Ylioppilaskirjoituksista on luovuttava ja osaamisen arviointi tulee suorittaa kurssikohtaisesti. Niin kauan kuin ylioppilaskirjoituksia nykyisellä mallilla järjestetään, on kirjoituksissa siirryttävä tietotekniikan käyttöön. Nuorilla ja opiskelijoilla tulee olla oikeus välivuosiin Lukion diplomityö on laajennettava kaikkiin aineisiin. Päättötodistuksen arvosanaa tulee olla mahdollista korottaa diplomityöllä. Oppilaitosten rahoitusta ei tule perustaa vain sisäänotto- ja tutkintomääriin vaan rahoituksen kriteerinä on oltava myös opetuksen laatu. Virkamiesruotsista on luovuttava korkea-asteella ja pakkoruotsi on muutettava toisella asteella pakolliseksi B2-kieleksi, joka voi olla jotain muutakin kuin toinen kotimainen kieli. Oppivelvollisuusikä on nostettava 18 vuoteen tai toisen asteen tutkinnon suorittamiseen.

Lyhyellä aikavälillä tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi:

Lyhyellä aikavälillä tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi: Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Opiskelijapoliittinen ohjelma Hyväksytty liittokokouksessa 15.4.2012 YKSILÖ Opiskelijan toimeentulo Opiskelijan toimeentulo turvataan parhaiten siirtymällä perustuloon.

Lisätiedot

ALKUPERÄINEN TEKSTI MUSTA! MUUTOKSET PUNAISELLA, perustelut jätetty ohjelmaan.

ALKUPERÄINEN TEKSTI MUSTA! MUUTOKSET PUNAISELLA, perustelut jätetty ohjelmaan. 1 ALKUPERÄINEN TEKSTI MUSTA! MUUTOKSET PUNAISELLA, perustelut jätetty ohjelmaan. 2 YKSILÖ 3 Opiskelijan toimeentulo 4 Opiskelijan toimeentulo turvataan parhaiten siirtymällä perustuloon. 5 6 Opintotuki

Lisätiedot

Opintotuki ei ole koulutuspoliittinen ohjausväline, vaan opiskelijan toimeentuloa ja sosiaaliturvaa.

Opintotuki ei ole koulutuspoliittinen ohjausväline, vaan opiskelijan toimeentuloa ja sosiaaliturvaa. ViNOn opiskelijapoliittinen ohjelma YKSILÖ Opiskelijan toimeentulo Opintotuki ei ole koulutuspoliittinen ohjausväline, vaan opiskelijan toimeentuloa ja sosiaaliturvaa. Opintotuen saamisen ehtoja ei tule

Lisätiedot

Opiskelijan toimeentulo turvataan parhaiten siirtymällä perustuloon.

Opiskelijan toimeentulo turvataan parhaiten siirtymällä perustuloon. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Opiskelijapoliittisen ohjelman taustapaperi Opiskelijapoliittinen ohjelma hyväksytty liittokokouksessa 15.4.2012 Taustapaperi hyväksytty hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

Vihreiden nuorten koulutuspoliittinen ohjelma

Vihreiden nuorten koulutuspoliittinen ohjelma Vihreiden nuorten koulutuspoliittinen ohjelma Hyväksytty liittokokouksessa 12.11.2017 Yhteiskunta Tasa-arvoinen, maksuton ja laadukas koulutus on yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja kehityksen elinehto

Lisätiedot

Vihreiden nuorten koulutuspoliittinen ohjelma

Vihreiden nuorten koulutuspoliittinen ohjelma 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 Vihreiden nuorten koulutuspoliittinen ohjelma Hallituksen esitys liittokokoukselle Hyväksytty

Lisätiedot

1 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto

1 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto 1 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto 2 Opiskelijapoliittinen ohjelma 3 4 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.3.2011 5 6 7 Johdanto 8 9 Maailmamme rakentuu yhä enemmän tiedon ja osaamisen varaan.

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Opiskelijapoliittinen ohjelma. Luonnos 11.3.2011. Johdanto

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Opiskelijapoliittinen ohjelma. Luonnos 11.3.2011. Johdanto 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Opiskelijapoliittinen

Lisätiedot

Tavoitteena hallitusohjelma Puolueiden ja AMKE:n tavoitteita ammatillisen koulutuksen kehittämiseen

Tavoitteena hallitusohjelma Puolueiden ja AMKE:n tavoitteita ammatillisen koulutuksen kehittämiseen Tavoitteena hallitusohjelma 2015-2019 Puolueiden ja AMKE:n tavoitteita ammatillisen koulutuksen kehittämiseen AMKE:n yhteistyöfoorumi 24. 26.3.2015 Ammatillisen koulutuksen verkon on oltava alueellisesti

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) linjaus opiskelijan yhteiskunnasta,

Lisätiedot

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Kuntamarkkinat 12. Kuntatalo 12.9.2018 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto Lukiokoulutuksessa tapahtumassa Lukion erityisen koulutustehtävän uudistus 1.8.2018 Menossa tuntijakokokeilu

Lisätiedot

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan O Diakon linjaus opiskelijan yhteiskunnasta ja korkeakoulusta. Tässä ohjelmassa linjataan

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen tunnustamisen taustaa Oppimisympäristöjen monipuolistuminen Koulutuksen taloudellisuuden, tehokkuuden

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Lainsäädäntö ja ohjeistus Opintotukilaki Opintotukiasetus Kotikuntalaki Hallintolaki Ulkomaalaislaki Kelan ohjeet Oikeuskäytäntö 2 Opintotuen

Lisätiedot

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa

Lisätiedot

HUMANISTISEN AMMATTIKORKEA- KOULUN OPISKELIJAKUNTA HUMAKON POLIITTINEN OHJELMA

HUMANISTISEN AMMATTIKORKEA- KOULUN OPISKELIJAKUNTA HUMAKON POLIITTINEN OHJELMA Sivu 1 / 9 HUMANISTISEN AMMATTIKORKEA- KOULUN OPISKELIJAKUNTA HUMAKON POLIITTINEN OHJELMA HUMAKOn poliittinen ohjelma on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.11.2016. HUMAKOn poliittinen ohjelma on voimassa

Lisätiedot

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) visio opiskelijan hyvinvointia,

Lisätiedot

Opintotuki toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa Erot ja kehittämistarpeet toimeenpanijan näkökulmasta

Opintotuki toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa Erot ja kehittämistarpeet toimeenpanijan näkökulmasta Opintotuki toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa Erot ja kehittämistarpeet toimeenpanijan näkökulmasta lakimies Jukka Laukkanen Opetusministeriön seminaari 29.10.2007 Miksi toisen asteen oppilaitosten

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opintotukilain (65/1994) 1 :n 4 momentti, 3 :n 4 kohta, 4 :n 2 momentin 2 kohta ja 3 momentin 1 kohta, 5 b, 6 :n 1 momentin 3

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Hyväksytty liittokokouksessa 16.11.2013. Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry

Hyväksytty liittokokouksessa 16.11.2013. Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Hyväksytty liittokokouksessa 16.11.2013 Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Koulutuspoliittinen linjapaperi 2013-2015 Tasa-arvoinen koulutuspolitiikka Koulutuspolitiikka on tärkeintä vapauttavaa,

Lisätiedot

Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa

Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa Kielivaranto Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa kansallisesti laaja kieliosaaminen on

Lisätiedot

Uudessa Suomessa tärkeimpiä luonnonvarojamme ovat ihmisten taidot. Niiden perusta luodaan kouluissa. 1.3.2011 Helsinki

Uudessa Suomessa tärkeimpiä luonnonvarojamme ovat ihmisten taidot. Niiden perusta luodaan kouluissa. 1.3.2011 Helsinki Uudessa Suomessa tärkeimpiä luonnonvarojamme ovat ihmisten taidot. Niiden perusta luodaan kouluissa. 1.3.2011 Helsinki Kestävät investoinnit ratoihin, puurakentami seen ja älykkääseen sähköverkkoo n Viihtyisämpi

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA

TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA TIEDOTE 1(5) TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA 1.8.2015 Tutkinnon perusteet muuttuvat valtakunnallisesti syksyllä 2015, ja kaikki oppilaitoksen opiskelijat siirtyvät suorittamaan tutkintonsa

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen

Lisätiedot

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007 OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007 TULEVAISUUDEN KORKEAKOULU OPISKELIJANÄKÖKULMASTA Tämä puheenvuoro pohjautuu opiskelijanäkökulmasta kuvattuun

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke

MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011. Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke MAAHANMUUTTAJANUOREN KOULUTUSPOLUN MONET MUTKAT SUORIKSI 13.12.2011 Projektikoordinaattori Anu Parantainen Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke 1 Esityksen rakenne Maahanmuuttajanuorten koulutusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys

Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys Kansanopistojen tarjoamat mahdollisuudet urapolun eri vaiheissa Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut 24.3.2017 kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys Kansaopistoista

Lisätiedot

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2013 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 11.11.2009 Osaamisen tunnistaminen selvitetään ennen kyseisten opintojen alkamista, mitä ja millaista osaamista opiskelijalla

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin

Lisätiedot

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

LUKIODIPLOMIN YLEISET SUORITUSOHJEET 2014 2015

LUKIODIPLOMIN YLEISET SUORITUSOHJEET 2014 2015 Etunimi Sukunimi JULKAISUN OTSIKKO TULEE TÄHÄN Tässä on julkaisun otsikon mahdollinen alaotsikko tasaus vasemmalle LUKIODIPLOMIN YLEISET SUORITUSOHJEET 2014 2015 Määräykset ja ohjeet 2014:6 Opetushallitus

Lisätiedot

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA 1 VAIHTO-OPISKELU TAI HARJOITTELU ULKOMAILLA Opintotuen saaminen edellyttää sitä, että opinnot tai harjoittelu ulkomailla hyväksytään Suomessa suoritettavaan tutkintoon

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 6.2.2013 M.Lahdenkauppi Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 2011 Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus uusissa perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO Opiskelu ulkomailla Maailmalle! 15.11.2016 Linda Tuominen, CIMO Opiskelu Työharjoittelu Nuorisotoiminta Vaihtoehtoja kansainvälistymiseen Tutkintoopiskelu Ammatillinen koulutus Vapaaehtoistyö Vaihtoopiskelu

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET Erja Vihervaara IOYn päivillä 9.11.2013 AIKUISLUKIORINTAMALLA TAPAHTUU Perusopetuksen ops-työ Oppivelvollisuusiän ylittäneiden maahanmuuttajien mahdollisuudet suorittaa peruskoulu

Lisätiedot

7 Lukion aikuislinjan toiminnan muuttaminen lukuvuoden alusta lukien

7 Lukion aikuislinjan toiminnan muuttaminen lukuvuoden alusta lukien Lasten ja nuorten lautakunta 7 31.10.2017 7 Lukion aikuislinjan toiminnan muuttaminen lukuvuoden 2018 2019 alusta lukien 635/12.00.01.00/2017 LANUL Esittelijä: Toimialajohtaja Tuija Willberg, puh. 040

Lisätiedot

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Maailma haltuun Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Koko tutkinnon suorittaminen ulkomailla Tutkintoon johtavaa opiskelua, jonka kesto riippuu suoritettavasta tutkinnosta 2. asteen ammatilliset opinnot Alempi

Lisätiedot

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 1 Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen 15.11.2013 Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 2 Lähtökohtia koulutusuudistukseen Uusi strategia - Tehdään

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat 19.11.2018 Maire Kolimaa SISÄLTÖ Terveydenhuoltolaki (1326/2010) Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta selkä lasten

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Voit hakea opiskelijan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Opiskelijan tuet 020 692 209 Asevelvollisen tuet 020 692

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa

Lisätiedot

TAVOITEOHJELMA 2015. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 1(7) LIITE 8/15

TAVOITEOHJELMA 2015. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 1(7) LIITE 8/15 1(7) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 JOHDANTO ottaa aktiivisesti kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun nuorten oikeuksien

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSKUNTAVAALITAVOITTEET

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSKUNTAVAALITAVOITTEET ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSKUNTAVAALITAVOITTEET 1 Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan yksi lakisääteinen tehtävä on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia,

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 22.11.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi opintotukilain ja tuloverolain 127 d :n muuttamisesta (HE 229/2016 vp) Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

OPINTOTUEN HISTORIA, NYKYPÄIVÄ JA TULEVAISUUS. Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitos

OPINTOTUEN HISTORIA, NYKYPÄIVÄ JA TULEVAISUUS. Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitos OPINTOTUEN HISTORIA, NYKYPÄIVÄ JA TULEVAISUUS Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitos Esityksen sisältö Suomen opintotukijärjestelmän synty ja kehitys Olennaiset muutokset 1900-luvulta ja 2000-luvun

Lisätiedot

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on hyväksynyt 14.6.2011 seuraavat säännöt, jotka tulevat voimaan 1.8.2011. Muutokset hyväksytty

Lisätiedot

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Tiedotusmateriaalia kokeilusta koulujen käyttöön Opetushallitus 2018 1. Mistä huoltajan on hyvä olla tietoinen ennen

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 2017-2018 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 1621 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit

Lisätiedot

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019 AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019 Sukupolvipolitiikka, osaaminen ja sivistys tulevaisuuden kivijalaksi. 12.10.2018 Vaalien tärkeät kysymykset 2 Miten kehitämme korkeakoulutusta vastaamaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Kohti visiota näkökulmia tulokselliseen ja hyvinvoivaan korkeakoulutyöhön

Kohti visiota näkökulmia tulokselliseen ja hyvinvoivaan korkeakoulutyöhön Kohti visiota näkökulmia tulokselliseen ja hyvinvoivaan korkeakoulutyöhön Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Marjo Heikkinen ja asiakkuuspäällikkö Tero Virtanen 1 Työhyvinvointi syntyy onnistumisesta ydintehtävässä

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos. Pasi Ahola /

Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos. Pasi Ahola / Strategisten ohjelmien päivitys ja positiivinen rakennemuutos Pasi Ahola / 3.10.2017 Turun väestönkehitys 2011-2017 ja Tilastokeskuksen ennuste 2015-2030 220 000 Toteutunut 2011-2016 Ennuste 2015-2030

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) linjaus opiskelijan yhteiskunnasta,

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016. 70. Opintotuki

Talousarvioesitys 2016. 70. Opintotuki 70. Opintotuki Opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintoraha on veronalainen etuus. Lisäksi opintolainojen

Lisätiedot

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8.

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. Jakoissa 1. - 3. ABI-VUOSI opiskelu koostuu jäljellä olevista pakollisista kursseista sekä yo-kokeisiin treenaavista syventävistä ja soveltavista kursseista

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

OPO-INFO Alatunniste

OPO-INFO Alatunniste 2 OPO-INFO 20.4.2018 3 ESPOON AIKUISLUKIO Infon sisällöt Ammattilukio Urheilijan kaksoisura Tarjonta peruskoululaisille ja lukiolaisille LUVA-koulutus 4 AMMATTILUKIO 5 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys

Lisätiedot

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Kristiina Sallinen VALMA - Ammatilliseen perustutkintoon valmentava koulutus

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa

Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa 26.9.2018 Irma Garam Opetushallitus Kansainvälistymisen neuvontapalvelut Perustietoja suomalaisten tutkinto-opiskelusta ulkomailla Opiskelijamäärä

Lisätiedot

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola 28.8.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana 1/3 09/ 2013 Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana Opiskelijavalinnat uudistuvat vaiheittain kaikilla koulutusasteilla alkaen syksystä 2013. Yhdistävänä asiana uudistuksessa on uuden Opintopolku.fi

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen

Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Kuljetusalan koulutuksen kehittämispäivät Helsinki pe 31.10.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Tutkintojen muodostuminen PkL 12 b ja uusi

Lisätiedot

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen Ohjauksen työkirja TEKIJÄ: Vesa Silander TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen TAITTO: Mari Luukkonen

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

Kaksoistutkinto-opas

Kaksoistutkinto-opas Kaksoistutkinto-opas Kaksoistutkintoa suorittavan opas Turun ammatti-instituutti - Åbo yrkesinstitut Uudenmaantien koulutalo syksyllä 2018 aloittavat Sisältö 1 KAKSOISTUTKINNON OPISKELEMINEN UUDENMAANTIEN

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot