Yleissuunnitelma 1:2000. Ilmakuva Kallaveden suuntaan TAIKAMETSÄ
|
|
- Elsa Korhonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Musiikkikeskuksen sisäänkäynti Amfiteatteri Lumitin huolto Pyöräpaikat Lumitin ja Musiikkikeskuksen pysäköinti Vesiaukio n ja Kongressikeskuksen sisäänkäynti Ulkoilma elokuvateatteri Luistelukenttä Tanssin piha Pyöräpaikat Kirjastokahvilan Lumitin sisäänkäynti kulmaus Esiintymisaukio Black Boxin sisäänkäynti Olohuone Pyöräpaikat Markkinatori Hotelin huolto Asuntojen kansipiha n pysäköinti Pyöräpaikat Monitoimitilan huolto Asuntojen pysäköinti Pyöräpaikat Näkymä - ja kongressikeskuksen edestä Tapahtuma-Areenalta Taikametsä, Kuopion soiva ja sykkivä sydän, muodostaa olemassa olevaan ruutukaavaan oman elävän verkostonsa. Suunnitelma on yhtä aikaa sekä spesifinen että yleispätevä. Se on spesifinen, koska toiminnat ovat loogiseen pohdintaan, todellisiin tarpeisiin sekä kuopiolaisten toiveisiin perustuvia ja muodostavat urbaanissa kokonaisuudessa elementin, jolla nostetaan kaupungin statusta, kilpailukykyä sekä parannetaan asukkaiden elämänlaatua. Vaikkakin tilat ovat järjestetty annetun toiminnallisen ohjelmaan mukaisesti, se on samanaikaisesti yleispätevä, koska sen fyysinen kokonaisuus koostuu helposti muunneltavista modulaarisista osista, jotka juontavat juurensa Musiikkitalon moduulijärjestelmään. Tilat ovat sekä muunneltavia että monikäyttöisiä. Muuntojoustavuus näkyy sekä vertikaalisesti että horisontaalisesti Tilojen käyttötarkoitusta, kokoa ja korkeutta voidaan joustavasti vaihdella. Ensimmäisen vaiheen jälkeen kokonaisuutta on kehitetty siten, että suunnitelman eri osat muodostavat itsenäisempiä kokonaisuuksia. Näin helpotetaan toteutuksen vaiheistusta sekä pyritään minimoimaan mahdollisesti esiin tulevia kiinteistöteknisiä ongelmia. Musiikkikeskukseen ensimmäisessä vaiheessa esitetyt muutokset on jätetty pois, mutta ne ovat tulevaisuudessa mahdollisia. Rännikadut ovat Kuopion erikoisuus ja niiden renessanssia on jo odotettu. Tässä projektissa uuden aktiivisen kaupunkikuvan sekä alueella liikkumisen selkärankana toimii rännikujan yhteyteen muodostuvien tilojen sarja. Tällä järjestelyllä saadaan aikaan ainutlaatuinen visuaalinen ja toiminnallinen kulkuyhteys torin ja järvenrannan välille. Rännikatu muodostaa tapahtuma-alueiden selkärangan, joka yhdistää toimintoja ja ohjelmallista sisältöä samalla aktivoiden katutasoa laajemminkin. Kuopion ruutukaavan pohjois-eteläsuuntainen akseli kohtaa itälänsisuuntaiseen rantaviivan, joka rikastuttaa Kuopion sykkivän sydämen, Taikametsän, toiminnallista sisältöä. Ruutukaavan ja rannan risteytymiskohtaan muodostuu uusi kaupungin julkisivu kevyen liikenteen väylineen sekä vesialtaineen, jota täydentämään ehdotamme uusia asuinrakennuksia musiikkikeskuksen länsipuolelle. Kongressikeskuksen läpinäkyvä julkisivu, sekä katutason toiminnat, Spa sekä ravintola, yhdistävät hotellin ja monitoimitilan esteettömästi rannan tapahtumiin sekä avaavat maisemia rantaan ja järvelle. kurottautuu kohti järveä veden samanaikaisesti työntyessä sitä kohden. Katutaso on Taikametsän julkista tilaa, jonka yläpuolelle avautuu yksityisempi maailma. Tämä rauhallisempi lehvästö, koostuu asunnoista ja erilaisista hotellihuoneista. Lumitin kohdalla kerros sisältää koulun yksityisimmät ja hiljaisimmat opiskelutilat. Käytetyt materiaalit korostavat tätä julkisen ja yksityisen tilan jakoa läpi suunnitelman. Ylempänä lehvästössä yksityisemmät tilat käpertyvät lämpimän puuhun, joka asteittain lipuen antaa tilaa julkisempia tiloja korostaville materiaaleille - vaalealle betonille, valkoiselle metallille, sekä läpinäkyvälle lasille. Julkisen ja yksityisen tilan suhde kytkeytyy myös ympäröivän kaupunkirakenteen mittakaavaan. Julkinen tila noudattaa olemassa olevan yhteiskoulun ja päiväkodin mittakaavaa, kun taas lehvästö kiinnittyy kilpailualueen itäpuolella olevien asuinkortteleiden mittakaavaan. Massoittelun periaatteena on, että rakennusmassat kohoavat korkeammalle rantaa lähestyttäessä. Ne saavuttavat huippunsa rantaa päin työntyvässä hotellissa. - ja kongressikeskuksessa sijaitseva monitoimitila on muunneltava kokonaisuus, sisältäen tiloja tilassa ja mahdollistaen useiden tapahtumien järjestämisen samanaikaisesti. Lattian laskeutuvia ja nousevia osia voidaan käyttää myös porras-, penkki-, katsomotai näyttämöelementteinä. Lattian laskettavuus mahdollistaa monitoimihallin korkeuden säätelyn kolmen kerroksen välillä. Halliin liittyvä katutaso on vapaata tapahtumatilaa, jota voidaan avata ja sulkea, mahdollistaen erilaiset kulkureitit ja aktiviteetit kuten elokuvien katselun ja näyttelyt. Ulko- ja sisätilan rajapinta hämärtyy ja liikkuminen rännikujalla sekä rakennuksen rannanpuoleisella edustalla on parhaimmassa tapauksessa kokemuksena joka kerta erilainen. Monitoimihallilla on useita sisäänkäyntejä; suoraan katutasosta, hotellista, huoneistohotellista tai ulkoportaita pitkin ravintolan läpi. Monitoimisali ja hotelli yhdistetään musiikkikeskukseen sisätiloissa yhdyskäytävällä. Musiikkikeskuksen lämpiöstä on näin suora yhteys kongressikeskuksen lämpiöön. Toinen kellarikerokseen muodostuva sisäyhteys yhdistää toisiinsa Lumitin, musiikkikeskuksen sekä hotellit. in on istutettu boutique hotellin henki huolimatta huonemäärän suuruudesta. Tämä on saavutettu sijoittamalla hotellikäytävät päivänvalon, valoaukkoihin, tapahtumien äärelle. Esitetty rakentamisen rakeisuus antaa hotellissa Taikametsän lehvästölle suurimittakaavaisempaa luonnetta ja mahdollistaa päivänvalon saannin myös hotellin alla sijaitseviin tiloihin valokattojen kautta. Huoneiden ikkunoiden ja parvekkeiden muotoilu ja suuntaus maksimoivat näkymät järvelle. Huoneiden muoto ja mitoitus puolestaan mahdollistavat sviittien ja perhehuoneiden muodostamisen sekä niiden runsaslukuisen määrän. muodostaa osan hotelli- ja kongressikeskuksen kokonaisuudesta ja mahdollistaa tilojen entistä monipuolisemman käytön sekä luo joustavan rajapinnan eri osien välillä. Asuntoja on kilpailuohjelman edellyttämä määrä ja niiden koko vaihtelee m2 välillä. Kaikki kolme lintukotoa toimivat kukin yhdellä keskeisellä porrashuoneella ja hissillä. Porrashuoneet, tasanteet sekä yhteiset käytävätilat kylpevät päivänvalossa ja asuntojen parvekkeet kääntyvät lämpimiin ilmansuuntiin. Lasitetut parvekevyöhykkeet, joissa sisäpuolella liukulasit ja ulkopuolella liukuvat puusäleovet luovat mahdollisuuden luoda asuntoon hyvinkin erilaisia tunnelmia vuodenajasta ja säätilasta riippuen. Kaikissa huoneistoissa on niiden pidemmällä seinustalla sijaitseva kiintokalustevyöhyke, joka pitää sisällään myös keittiövarustuksen. Vehreä pihakansi sisältää eriasteisia puolijulkisia ja yksityisiä ulkotiloja sekä nostettujen rakennusmassojen alle jääviä pyöräkatoksia. Alla sijaitsevasta paikoitustasosta on suorat yhteydet porrashuoneisiin ja kevyen liikenteen reittejä pihalle on niin rännikadulta kuin Puijonkadun puolelta. Rännikadulle asuntojen juureen on osoitettu pieni määrä liiketiloja. Taidelukio Lumit aktivoi osaltaan rännikatua. Kaikki julkisimmat toiminnot sijaitsevat katutasossa elävöittäen kaupunkitilaa tuomalla, tanssin ja musiikin aistittavaksi myös rakennuksen ulkopuolelle. Lasiset julkisivut heijastavat toimintaa ympäristöönsä eri tavoin eri vuorokauden aikoina. Katutasossa sijaitsevien tilojen yläpuolella sijaitsevat yksityisemmät aineopetustilat sekä joustavat, liikuteltavilla seinillä rajatut luentotilat ryhmätyötiloineen, joiden yläpuolella noppateemaa jatkavat konehuoneet sekä viher- ja aurinkopaneelikatot Green School periaatteiden mukaisesti. Viherkatot pienentäessä tunnetusti rakennuksen hiilijalanjälkeä ovat yleistymässä ilmastotyypistä riippumatta kaikkialla. Kattokerrokseen muodostuu keidasmaisia puutarhoja, mm. molemmille puolille opettajien työskentelytiloja sekä luonnontieteiden luokkien yhteyteen. Kolmeen osaan jaettavissa oleva iso juhla- ja liikuntasali on avattavissa kokonaan ruokailutilaan sekä sisääntuloaulaan. Se voidaan näyttämöineen siirtoseinillä myös yhdistää Black Box-tilaan, jolloin saadaan aikaan yli 60m pitkä tilasarja, jonka molempiin päihin voidaan avata n. 250 hengen teleskooppikatsomo. Lisäksi liikuntasalin parvelle mahtuu lähes 200 katsojaa. Black box-tilan tapahtumiin on pääsy suoraan myös 2. kerroksesta näin mahdollistaen itsenäisen iltakäytön. Kulttuuri- ja hotellitoiminta tuovat uusia käyttäjäryhmiä sekä uutta sisältöä rikastuttamaan rantamaisemaa ja Kuopion kaupunkikulttuuria. Rannan tarjoamilla mahdollisuuksilla luodaan monia käyttömuotoja tarjoava omaleimainen kokonaisuus. Osa tapahtumista sijoittuu rakennettuun puistoon, osa rantaveden ääreen. n ravintola ja spa-tilat on sijoitettu siten että hotellikokonaisuus sijoittuu mahdollisimman lähelle vesirajaa. Maria Jotunin kadun liikenteen dominoivaa asemaa häivytetään mm. rakentamalla kumpu busseille, joka samalla muodostaa katsomon ja tapahtuma-areenan. Nykyisen leikkipaikan läheisyyteen rakennetaan uimaranta, jonka matala osuus on laiturirakenteen rajaama. Vesi tuodaan aiheeksi myös hotellin eteen, jonne muotoillaan laajahko suihkuava viivytysallas vesikasveineen laajemmalta valutetuille hulevesille. Kuivina kausina vettä voidaan haluttaessa lisätä järvestä. Rakennetun korttelin hulevesijärjestelmässä altaissa käytettävät sadevedet kerätään maanalaisiin säiliöihin. Suunnitelmassa Maria Jotunin katua on muokattu kiertoliittymän ja Kuopionlahdenkadun välillä urbaanimmaksi, ajonopeuksia hillitseväksi sekä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kannalta turvallisemmaksi. Rännikadun linja jatkuu kadun yli rantaan leveän, korotetun ja kivetyn suojatiealueen kautta. Kuopionlahdenkatu katkaistaan autoliikenteeltä Haapaniemenkadun ja Puijonkadun välillä. Musiikkitalon edessä on henkilöautojen ja taksien saattoalue sekä pysäköintialue 14 bussille. Ajo bussien pysäköintiin tapahtuu Haapaniemenkadulta. n ja asuntojen pysäköinti on sijoitettu rakennusten alle ja ajorampit pysäköintiin ovat Puijonkadulta. Lumitin ja musiikkikeskuksen pysäköintiin ajo tapahtuu Kirkkokadulta ja huolto puolestaan katutasolta Haapaniemenkadulta. n ja kongressikeskuksen huolto tapahtuu Puijonkadulta. Pyöräpysäköinti on keskitetty Lumitin ja Musiikkitalon välisille aukioille ja Puijonkadun reunaan. LAAJUUSTIEDOT Lumit: 9100 br-m hym m 3 Kongressikeskus ja hotetellit: br-m hym m 3 Asunnot 6000 br-m hym m 3 Yhteensä: m hym m 3 Paikoitushalli m2 kerrios ap, kerros 1 83 ap yht:318 ap Liittyminen kaupunkirakenteeseen 1: Toiminnallisen konseptin kaavio 1:539,60
2 Yleissuunnitelma 1:2000 Ilmakuva Kallaveden suuntaan
3 Kahvila Kojuja Kojuja Kojuja Asemapiirrustus 1:400 Julkisivu etelään 1:200 Julkisivu itään 1:200
4 HOTELLI, HUONEISTOHOTELI SEKÄ KONGRESSIKESKUS Kerros 1 1:200 Rantapaviljonkin toinen kerros 1:200 Kellarikerros 1:200 Leikkaus E-E 1:400 Näkymä hotellihuoneesta Kallajärvelle Leikkaus D-D 1:400
5 Kerros 2 1:200 Kerros 3 1:200 Kerros 4 1:200 Kerros 5 1:200
6 YHTEENSÄ x 32m2-12 x 60m2-40 x 32m2 183 kpl - 24 x 25m2-75 x 32m2-17 x 60m2 116 kpl 3 kr. - 0 x 32m2-0 x 60m2-0 x 32m2-0 x 25m2-6 x 32m2-0 x 60m2 Kuntosali 3,5 kr. - 5 x 32m2-0 x 60m2-0 x 32m2-9 x 25m2-15 x 32m2-0 x 60m2 4 kr x 32m2-2 x 60m2-8 x 32m2 Kerros 6 1:200-4 x 25m2-25 x 32m2-14 x 60m2 Kerros 7 1:200 5 kr x 32m2-2 x 60m2-8 x 32m2-4 x 25m2-12 x 32m2-1 x 60m2 6 kr x 32m2-2 x 60m2-8 x 32m2-4 x 25m2-12 x 32m2-1 x 60m2 7 kr x 32m2-3 x 60m2-8 x 32m2-3 x 25m2-5 x 32m2-1 x 60m2 8 kr x 32m2-3 x 60m2-8 x 32m2 Kerros 8 1:200 Kerros 9 1:200-0 x 25m2-0 x 32m2-0 x 60m2
7 ASUNNOT YHTEENSÄ 1H - 47 x 24m2 2H - 35 x 50m2 3H - 18 x 80m2 100 kpl 2 kr. 1H - 4 x 24m2 2H - 2 x 50m2 3H - 3 x 80m2 Kerros 1 1:200 Kerros 2 1:200 3 kr. 1H - 15 x 24m2 2H - 10 x 50m2 3H - 6 x 80m2 4 kr. 1H - 15 x 24m2 2H - 10 x 50m2 3H - 6 x 80m2 Kerros 3 1:200 Kerros 4 1:200 5 kr. 1H - 11 x 24m2 2H - 8 x 50m2 3H - 3 x 80m2 6 kr. 1H - 2 x 24m2 2H - 5 x 50m2 3H - 0 x 80m2 Kerros 5 1:200 Kerros 5 1:200
8 MATERIAALIT: 1. lasi 2. puu 3. teräs Näkymä rännikadulta LUMITIN ja asuntojen suuntaan Tekninen periaateleikkaus LUMITISTA 1:50 Julkisivuote LUMITISTA 1:50 Näkymä LUMITIN kirjastosta ruokalan ja juhlasalin suuntaan Uudet asunnot Uudet asunnot Uudet asunnot Leikkaus B-B 1:400 Leikkaus A-A 1:400 Leikkaus C-C 1:400
9 LUMIT Kerros 1 1:200 Kerros 2 1:200 Kerros 3 1:200 Kerros 4 1:200 Leikkaus G-G 1:400 Koulun julkisten tilojen muunneltavuus Julkisivu etelään 1:400
10 MATERIAALIT: 1. lasi 2. vaalea puu 3. teräs 4. valkoinen alumiimi Tekninen periaateleikkaus - ja kongressikeskuksesta 1:50 Näkymä monitoimisalista Kallaveden suuntaan Julkisivuote - ja kongressikeskuksesta 1:50 Rakenne aksonometria hotelli - ja kongressikeskuksesta Kongressikeskuksen toimintamalleja
B R U N S S I L L A NÄKYMÄ RANTAPUISTOSTA
B R U N S S I L L A NÄKYMÄ RANTAPUISTOSTA JYVÄSKYLÄ, SUURUSPÄÄN KUTSUKILPAILU BRUNSSILLA 1/6 VIISTOKUVASOVITUS LIITTYMINEN YMPÄRISTÖÖN - KEHÄT Jyväsjärvi, ruovikko, rantarinne ja -puisto kiertyvät kehinä
KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI
KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI 19.5.2016 KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI Monipuolinen kokonaisuus Lähtökohtana koko hankealueella moderni hybridirakentaminen, jossa asumisen osuus noin 1/3 Liikenteen
Puoliyksityinen tila, aulat ja yhteistilat
"Alikulkutunneli yhdistää Itsenäisyydenkadun eri puolet toisiinsa". RASTIN TARINA Julkinen ja puolijulkinen tila Puoliyksityinen tila, aulat ja yhteistilat Yksityinen tila, asunto Ekologia Ehdotus muotoutuu
NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO
NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO ALUEEN RAKEISUUSKAAVIO - SYVENTYMISALUE PUNAISELLA ALUESUUNNITELMALUONNOS PAIKOITUS - VÄHINTÄÄN 1 AUTOPAIKKA
Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m
Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.
LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ 7.5.2010 PLANSSI 1 2 3 4 5 6 LETKAJENKKA
ASEMAPIIRROS 1:1000 LETKAJENKKA Rakennukset ovat 4-kerroksisia asemakaavan mukaisesti. Rakennusmassat jakaantuvat pienempiin osiin inhimillistä mittakaavaa painottaen. Asumisen yhteisöllisyys on ollut
nuovo YLEMPI KELLARIKERROS 1:200 1. KERROS 1:200 JULKISIVU VAASANKADULLE 1:200
ASEMAPIIRROS 1 : 500 Jyväskylä on Alvar Aallon ja modernin arkkitehtuurin kaupunki tämä on nostettu esille myös Jyväskylän arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa kaupungin rakentamista ohjaavana johtoajatuksena.
C&J 1203 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA, 2. VAIHE KORTTELI 7632 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 7632
C&J 03 Vuoreskeskus itä, asemakaava nro 86 tontinkäyttösuunnitelma ts-86-3 kortteli 763 VUORES VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA,. VAIHE KORTTELI 763 "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 763 CEDERQVIST
ASEMANSEUTU SEINÄJOKI Luonnos
ASEMANSEUTU SEINÄJOKI Luonnos SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA-ANALYYSI - Kevytliikenne - Viheralueet - Autoliikenne ja pysäköintilaitokset - Tilaohjelman analyysi 2. EHDOTUS - Näkymät - Piirustukset 1. TAUSTA-ANALYYSI
25 o. ALUESUUNNITELMA 1:800 SELOSTUS Nimimerkki: 25
ALUESUUNNITELMA 1:800 SELOSTUS Nimimerkki: 25 Alue 1 Pistetalokortteli Alueen pistetalojen ryhmittely poikkeaa viitesuunnitelmasta, talot on oikaistu tehtaan koordinaatistoon ja niiden määrää on lisätty.
RAKUUNANTIE 19 PALKKIYHTYMÄ OY
Tontti sijaitsee Huopalahdentien ja Rakuunantien risteyksessä, kahden eriluonteisen kaupunkirakenteen rajapinnassa. Rajakohtaa korostaa ja sen osaltaan muodostaa Huopalahdentien ylittävä kävelysilta, jolla
KANKAAN PIIPPURANTA - ALOITUSKORTTELIT T E R Ä ASEMAPIIRUSTUS 1:800 TERÄ
V 1/2 2470 VI 1/2 2934 VI 1/2 2934 VI V 1/2 VI VI 1/2 V 1/2 V 1/2 VI ASEMAPIIRUSTUS 1:800 TERÄ Ympäristö ja arkkitehtuuri Kankaan alueen uudet asuinrakennukset asettuvat vanhan tehtaan ja maisemallisesti
FLINI FRAMIL SUUNNITELMASELOSTUS
FLINI FRAMIL SUUNNITELMASELOSTUS Suunnitelmaehdotus Flini framil ottaa Porin teatterin kainaloonsa ja avautuu kaupunkikuvallisesti pohjoiseen Kokemäenjoen (Hallituskatu) suuntaan sekä itään Raatihuoneenpuiston
KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT
KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT Keskustakirjaston arkkitehtuuri perustuu rakennuspaikan ja tulevaisuuden kirjastototoimintojen kohtaamiseen
MODULAR MIX Asuinkorttelin toteutus perustuu CLT-rakenteisiin tilaelementteihin, jotka noudattavat 3.60 m moduulijakoa.
MODULAR MIX Asuinkorttelin 20077 toteutus perustuu CLT-rakenteisiin tilaelementteihin, jotka noudattavat 3.60 m moduulijakoa. Kilpailuehdotus osoittaa, että tilaelementtiratkaisulla on mahdollista tuottaa
Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim.
Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu nimim. Kieppi Äijälänsalmen tontti on rakentamiseen kiinnostava ja haastava. Perinteisesti rakennuspaikka on ollut avointa maisematilaa, jota hyvin vaihteleva
Valkeakosken Kanavanranta
Eteläinen Hesperiankatu 8 00100 Helsinki, Finland T +358-40-521-3078 E info@lunden.co W www.lunden.co Valkeakosken Työpaja Lähtötilanne Suunnittelualue Valtakatu uimahalli kaupungintalo linja-autoasema
I I I 4.1 4.1 3.1 4.2 4.7 4.5 4.0 ulkoterassi 4.8 Annankatu 4.8 5.0 3.6 4.9 6 9 2.2 Hallituskatu 4.9 2.3 2.5 I 2.5 Panimokuja 2.8 4.8 Museonpuisto Asukkaat 5.8 6.8 6.8 2.5 Eteläranta 3.2 PÄÄSISÄÄNKÄYNTI
RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800.
RUUTUA RAITAA Kaupunkikuva Korttelisuunnitelma noudattaa kaavarungon periaatteita. Kortteli muodostaa yhtenäisen ja omaleimaisen kokonaisuuden, joka kuitenkin korkeuksiltaan, suunniltaan ja mittakaavaltaan
UUSI MUSEO. Asemapiirustus 1:1000. Aluejulkisivu, Valtakatu 1:500. Kokemäenjoki. Eteläranta. Eteläranta. Museokuja. Hallituskatu.
Kokemäenjoki Eteläranta Eteläranta Hallituskatu Hallituskatu Karhuaukio Katariinankatu Panimokuja Teatterikuja Teatterikatu Raatihuoneenkatu Taideaukio Valtakatu Annankatu Otavankatu Pohjoispuisto Pohjoispuisto
NÄKYMÄ ATLANTINKADULTA SAMOANKUJALLE Pyörien säilytys- ja huoltotilat on sijoitettu näkyville katutasoon.
NÄKYMÄ ATLANTINKADULTA SAMOANKUJALLE Pyörien säilytys- ja huoltotilat on sijoitettu näkyville katutasoon. NÄKYMÄ PORRASHUONEESTA Joustava huoneyksikkö toimii yhteistilana. Koko Massiivipuurakenteinen Koko
ASEMAPIIRROS 1 : 800 JYVÄSKYLÄN KANKAAN ALOITUSKORTTELIEN ARKKITEHTUURIKILPAILU 1/8
ASEMAPIIRROS 1 : 800 1/8 ALUELEIKKAUS A - A 1 : 800 ALUELEIKKAUS B - B 1 : 800 ALUELEIKKAUS C - C 1 : 800 PUURAKENTEET ULKOTILOISSA AUKIOT JA YHTEISPIHAT 2/8 ALUE 1, MAANTASOKERROS 1 : 400 IV - KONEHUONE
lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu
A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun
Asunnot!!!! 4560 kem 2 Porrashuoneet á 15 m 2!!! 240 kem 2 YHT:!!!!! 4800 kem 2
KORTTELI 23124 AINEISTO ASEMAKAAVAEHDOTUKSEN POHJAKSI NÄKYMÄ VANHALTA NURMIJÄRVENTIELTÄ 01.08.2012 RAKENNUSOIKEUSLASKELMA (Ulkoseinistä laskettu mukaan 250 mm:n paksuinen osuus) 0 5 25 50m Asunnot!!!!
TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU. Rakeisuus 1:2000. Näkymä Aurinkotien suunnasta kohti Kuparivuorta.
Rakeisuus 1:2000 Naantalin keskustakorttelien suunnittelukilpailu Taikurin hattu Suunnitteluyön tavoitteena on ydinkeskustan keskeisten korttelien ja katualueiden rakentaminen korkeatasoiseksi ja viihtyisäksi
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien
GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA MEDIATEEKKI LUONNOSVAIHTOEHTO B ALUSTAVA 13.8.2012
GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA LUONNOSVAIHTOEHTO B ALUSTAVA 13.8.2012 Näkymä lukion mediateekin sisäänkäynnistä GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA, VAIHTOEHTO B Lukion mediateekille rakennetaan uudisrakennusosa E-
piiri Ehdotus lähtee julkisuuden eri asteiden artikuloinnista. Tehokas kortteli on sovitettu pienimittakaavaiseen ympäristöön jakamalla rakentaminen p
piiri Ehdotus lähtee julkisuuden eri asteiden artikuloinnista. Tehokas kortteli on sovitettu pienimittakaavaiseen ympäristöön jakamalla rakentaminen pienempiin, kadun kaarevaa linjaa seuraaviin osiin.
arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI
HAVAINNEKUVA HIETASAARENKADULTA ÖSTERBOTTENSHUS HAITARI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut tiivistää kaupunkirakennetta ja luoda suojaisia pihoja asuinkortteleille. Uudet rakennukset on sovitettu mittakaavaltaan,
KANKAAN PIIPPURANTA / JYVÄSKYLÄN KANKAAN ENTISEN TEHDASALUEEN ALOITUSKORTTELIEN ARKKITEHTUURIKILPAILU " o h o i! " 1/5
o h o i! rakennukset ja kaupunkikuva ankaan tehdasalueen aloituskorttelit sijoittuvat alueen sydämen, vanhan tehdasrakennuksen ympärille. Tehtaan mittakaava ja materiaalimaailma toistuu asuinkortteleiden
Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.
Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille
ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!
ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Katunäkymä Näkymä asunnosta Järvinäkymä Kuva: Kaisa Paavilainen LINJA-AUTOASEMAN ALUE ENGELINRANTA 2016 HÄMEENLINNA FINLAND 27.05.2016 ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Hämeenlinnan
Author FINLAYSONINKATU 5. puh www. bst-ark. fi
Jankan liikekeskus iistokuva L01 001 uthor 24.2.2017 FILYSOI 5 33210 PEE akeisuuskaavio L01 002 1 : 7000 Jankan liikekeskus Iä 24.2.2017 FILYSOI 5 33210 PEE OI OI B la 6 699 m² ehokkuus 1,5 la 4 558 m²
PUISTOKADUN JA TORIKADUN KULMAKORTTELIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU /5
PUSTOKADUN JA TORKADUN KULMAKORTTELN TONTNLUOVUTUSKLPALU 31.1.2017 1/5 KAUPUNKKUVA JA ARKKTEHTUUR Syli asettuu Kuopion ruutukaavan kudelmaan luoden ympärilleen jäntevää ja omaperäistä kaupunkiympäristöä.
SELOSTUS KROOVI Uudisrakennuksessa on muistumia panimokorttelin teollisesta menneisyydestä materiaalivalinnoissa muotokonseptissa. meininki osa uuden
SELOSTUS KROOVI Uudisrakennuksessa on muistumia panimokorttelin teollisesta menneisyydestä materiaalivalinnoissa muotokonseptissa. meininki osa uuden museokeskuksen ja Kroovi on identiteettiä. Toisaalta
HANKESELOSTUS 1 (18) Asunto Oy Helsingin Ariel Asunto Oy Helsingin Ariel. Arielinkatu 16
HANKESELOSTUS 1 (18) Arielinkatu 16 HANKESELOSTUS 2 (18) Yleistä Sijainti 10589 / 1 Arielinkatu 16, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 1316m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä
LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE
LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE HURUSLAHDENRANNAN HAVAINNEKUVA 08.12.2003 LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN rennustapaohje kaavartta - ALUE 1 kortteli 1009, tontit 12, 18, 19 ja 21 31.08.2004
POIJU 1/13 HELSINKI SÖRNÄISTENNIEMI KORTTELI 10583
POIJU 1/13 HELSINKI SÖRNÄISTENNIEMI KORTTELI 10583 ASEMAKAAVA: LÄNSISIIPI VARJOSTAA JA PEITTÄÄ KATTOKULMA LIIAN LOIVA AURINKOTEKNIIKALLE LÄNSISIIVEN KATTO JYRKEMMÄKSI USEAN ASUNNON NÄKYMÄT AVARTUVAT KATTO
HÄMEENLINNAN TORIPAVILJONKI
HÄMEENLINNAN TORIPAVILJONKI 25.4.2019 SISÄLTÖ 1. Kaupunkikuvallinen analyysi 2. Visio 3. Paviljongin toiminnalliset periaatteet 4. Paviljonkien periaatetarkastelu 5. Kaksi luonnosta 1. KAUPUNKIKUVALLINEN
M A K A S I I N I KAUPUNKIKUVA Sijainti ruutukaavassa sekä suhde vanhaan kaupungintaloon antavat lähtökohdan Porvoon uuden kaupungin virastotalon kaupunkikuvalliselle ratkaisulle. Uusi rakennus asettuu
Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku
Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue
KOUVOLAN MANSKIN ALUEEN SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU. Kaupunkikuva ja arkkitehtuuri
V II XII ASEMAPIIRUSTUS 1:500 KOUVOLAN MANSKI LASIPALATSI 1/7 KOUVOLAN MANSKIN ALUEEN SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU Kaupunkikuva ja arkkitehtuuri Kilpailuehdotuksen lähtökohtana on ollut ajatus ilmeikkäästä
Passerie. TONTINLUOVUTUSKILPAILU PÄÄSKYVUORENRINNE, TURKU Passerie
Passerie Alueen yleiskuvaus Pääskyvuoren alueen ilmettä leimaa jylhä rinne ja sen vanha upea puusto. Suunnitelma perustuu kaavaluonnoksen mukaisten tonttien sarjaan. Ehdotuksessa samankokoisista tonteista
3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0
3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0 3.1 AKSONOMETRIA LÄNNESTÄ 3.2 KÄYNTI AUTOHALLIIN KÄYNTI AUTOHALLIIN TONTTI 14 TONTTI 15 1900 kem2 TONTTI 1900 kem2 AUTOHALLI 270 AP TONTTI 1 1900 kem2 TONTTI
Jankan liikekeskus IVä
akeisuuskaavio L01 000 1 : 7000 Jankan liikekeskus ä 17.10.2016 FLYS 5 33210 PEE B la 6 699 m² ehokkuus 1,7 la 4 558 m² ehokkuus 1,3 SE 10100E2 SE 5940 E2 LE 200 E2 E 700 E2 YHEESÄ 11000 E2 PH-LEE P-L
HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10
HANKESELOSTUS 1 (14) Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 2 (14) Yleistä Sijainti 10589 / 14 Parrulaituri 10, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 1328m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä
Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy
ASUINRAKENNUS JOKELASSA periaatekaavioita Tiivis katutila 2-kerroksinen rakennusmassa erottaa katutilan piha-alueesta. Lähimpänä kävelytietä on 1-kerroksinen työhuoneiden rivistö, joka rytmittää pitkää
TOIMITILARAKENTAMINEN PALVELUTALO LIIKENNE JA PYSÄKÖINTI
JOUSENPUISTON ASEMAKAAVALLINEN ESISELVITYS 2 TAUSTAA Tehtävänä oli selvittää Jousenpuiston korttelin asemakaavallinen perusratkaisu Jousenpuiston metroaseman sijoittuessa alueen pohjoisreunaan. Alueesta
arkkitehdit L SV CREATING IDEAS BUILDING SOLUTIONS
/..08 SELOSTUS Lähtötilanne Tontilla on 90-luvulla rakennettu liikerakennus, jossa on toiminut vielä joitain vuosia sitten Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin konttori. Rakennuksen sijainti on liiketoiminnan
Näkymä Meri-Rastilan tieltä
13711 1/6 Näkymä n tieltä R A S T I Konsepti: Asuinkerrostalon yhteistilat on järjestetty uudella tavalla. Asunto voi laajeta porrastasannekohtaisen yhteistilan puolelle ja asumisen yksityisyyden ja yhteisöllisyyden
NÄKYMÄ RAUTATIEASEMALTA PÄIN JÄRVENPÄÄN PERHELÄN ALUEEN KEHITTÄMISEN KUMPPANUUSHAKU
ÄKYMÄ RAAASEMALA PÄI JÄRVEPÄÄ PERHELÄ ALEE KEHIÄMISE KMPPASHAK ÄKYMÄ KÄVELYKADLLE JÄRVEPÄÄ PERHELÄ ALEE KEHIÄMISE KMPPASHAK A SIB EL IK SE K Asemapiirros 1:1000 M A XXV IL A Paikoitustalo II X 7 100 XII
KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1
LIITE B1 LUONNOSVAIHEEN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Lähtökohdat Asemakaavan muutosalue sijaitsee Hyrylän keskustassa Kauppatien varrella. Korttelin uudistaminen liittyy tiiviisti kunnan tavoitteeseen kehittää
LINTUVAARANTIE AJURINKATU VERÄJÄKALLIONKATU AJURINKUJA AJURINMÄKI. as.rak. paikoitustaso. as.rak. as.rak. as.rak. as.rak. työväenopisto. as.rak.
AJURINMÄKI paikoitustaso VERÄJÄKALLIONKATU paikoitustaso AJURINKATU ASUINRAK PIHAKANSI PYSÄKÖINTIKANSI AJURINKUJA työväenopisto paikoitustaso TURUNVÄYLÄ KEHÄ I kirkko paikoitustaso LÄNSIVÄYLÄ as.rak P
SAVONLINNAN KIRKKOLAHDEN ALUEEN SUUNNITTELUKILPAILU
I KIDE I I I I I I I I I Kirkkolahden ideasuunnitelma, Savonlinna Kirkkolahden ideasuunnitelmalla on kaksi päätavoitetta. Ensimmäisenä tavoitteena on synnyttää suunnittelualueesta urbaani ja veden äärellä
Ô ÌÛ íòèòì. Minna Can. Ta s. La pys äkk. La py säk ki
Ô ÌÛ íòèòì thin katu Minna Can L-a py säk ki L-a py s äk ki Puijonkatu enk atu Koljonniem Kirkkokatu Vuorik atu menkat u Huolto Haapa nie K uopion hdenkatu La pys äkk i Ma ria Jo tu nin ka tu La py säk
P i i p p u r a n n a n k r u u n u
Y L E I S S U U N N I T E L M A 1 : 8 0 0 Tiililamellitalojen helminauhamainen sarja muodostaa suunnittelualueen uloimman suojaavan vyöhykkeen ja näkymien panoraaman, Piippurannan kruunun. Jokivarteen
RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO
RATKAISU - KAUPPATORI JA ASEMA-AUKIO SUUNNITTELUPERIAATTEET Kauppatorin liikenteellinen ratkaisu perustuu valitun verkkovaihtoehtoon 2, Alueen kokonaisuudessa hahmottuu kolme osa-aluetta: asema-aukio,
HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi
1 HELSINKI HIGH-RISE Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu www.helsinkihighrise.fi (Beta) SUUNNITTELUOHJELMA 2 SUUNNITTELUOHJELMA Luonnos 1.12.2014 Suunnitteluvaatimukset ja -ohjeet Suunnitelmalle on alla
Meri-Rastila MERI-TERASSIT 18978
JULKISIVU ETELÄÄN KLKKIRPPUS KUPRIPELLITYS LSI BETONI GRFINEN BETONI TERSSOITU KTTOPINT BETONIKIVI S OY:N YHTEINEN KTTO TERSSI RUUKKU J LTIKKOVILJELY LUMNKKUN SUNTOREFORMI HELSINKI SUMINEN 2020 -KILPILU
Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014
Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti
RASTERI. ALUESUUNNITTELUKILPAILU TURKU ENERGIAN TONTTI, Turku. Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu
Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu Nimimerkki: RASTERI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut säilyttää vanhat arvokkaat rakennukset, palauttaa niiden sisä- ja ulkotilat alkuperäiseen asuunsa modernein
RANTAKORTTELEIDEN TUTKIELMAT SIPOON KUNNAN ERIKSNÄSIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS
Sipoon kunta Kaavoitus RANTORTTELEDEN TUTKELMAT SPOON KUNNAN ERKSNÄSN OSAYLESKAAVAEHDOTUS 6.10.2014 SERUM ARKKTEHDT OY NLSÄNKATU 11-13 F 6 FN-00510 HELSNK FNLAND WWW.SERUM.F Perusratkaisu Kortteleiden
NÄKYMÄ TÖRMÄNIITYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN HAVAINNEKUVIA. As Oy ESPOON TÖRMÄNIITYNTIE LUONNOS PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ
NÄKYMÄ TÖRMÄNTYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN HAVAINNEKUVIA :00, :, :000 RAKEISUUS K K K K K K K K K K K K K K K K K K K K P G P : :0 P : : P : : : :0 : P P : : P P P :00 :0 : : : :00
TOWNHOUSE. Kaupunkitalon suhde pihaan
TOWNHOUSE Kaupunkitalon suhde pihaan PIHARAKENNE Ulkotilat kuuluvat kiinteästi Townhouserakennukseen. Tyypillisimmissä ratkaisuissa yhden perheen asuntoon liittyy pieni takapiha. NÄKYMÄT Townhousen rakenteesta
YLEISSUUNNITELMA 1:2000 " apila"
KANSIPIHA TORI LPA II KL XII I MELUAITA HOTELLI LIIKE- JA PELUKESKUS ASUNTOJA LIIKE- JA LÄHIPELUTILOJA YLEISSUUNNITELMA 1:2000 OSA-UE 2 / ASUNTOKORTTELI aukio OSA-UE 3 / ASUNTOKORTTELI 88,5 89.0 LIIKE-
Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto. Luonnokset 27.01.2014. HANKESELOSTUS 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34.
HANKEELOTU 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34 hnro 730 2003 27.1.2014 Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto Luonnokset 27.01.2014 ijainti Kortteli 40122, tontti 2 Tapulikaupungintie
Ratapihakorttelit Suunnitteluperiaatteet. KSV Pasila-projekti
Keski-Pasila Ratapihakorttelit Suunnitteluperiaatteet Lähtökohdat Noudatetaan Keski-Pasilan osayleiskaavaa listatekstissä selostetuin muutoksin Alueen kerrosalatavoite on noin 155 000 k-m2 Alue rakennetaan
MAFFEE - PORIN AARRE 1/6
ASEMAPIIRROS AP IR ROS 1:1000 100 ASEMAPIIRROS 1:1000 ALUEJULKISIVU 1:500 ALUELEIKKAUS 1:500 MAFFEE - PORIN AARRE 1/6 SELOSTUS Satakunnan museon vanha osa alistuu matalana kiviporin vanhalle rakennuskannalle,
NÄKYMÄ TÖRMÄNIITYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN HAVAINNEKUVIA. As Oy ESPOON TÖRMÄNIITYNTIE LUONNOS PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ
NÄKYMÄ TÖRMÄNTYNTIELTÄ NÄKYMÄ KUUSINIEMENTIELTÄ KOILLISEEN PÄIN PRUSTUKSEN SISÄLTÖ As Oy ESPOON TÖRMÄNTYNTIE HAVAINNEKUVIA PR. No: :00, :0, KEILARANTA A, 00 ESPOO, FINLAND TEL 00-0 00 GSM 00-0 0 e-mail:
K10 - AUKIOIDEN KORTTELI. rev A
K10 - AUKIOIDEN KORTTELI rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A Tontti 3 2 214 m 2 käytetty rakennusoikeus: n.5920 m2 (tarkista) e 2,7 59 ap (39 ap kellarissa, 20 ap pihalla) PUUTARHAKATU
RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT
RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA B L O K A R K K IT EHDIT E 1 - vaihe 1 Peltosaaren toimitilakorttelin luonnossuunnitelma vaihtoehto 1 I II 1 / 2 91.95 8:16 8:53 II 1 / 2 Peltosaaren
Näkymä Spinellipolulta. KIVISTÖN KOULUN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, KOHDE 2 Now & Zen 2 1/8
Näkymä Spinellipolulta KIVISTÖN KOULUN LUEEN SUUNNITTELU- J TONTINLUOVUTUSKILPILU, KOHDE 2 Now & Zen 2 1/8 SPINELLIPOLKU 56 OLIVIINIKUJ päiväkodin aukio hulevesipainanne +57,5 peli Tontti 23184/3 3700
AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS
OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 8.5.015 SELOSTUS Ehdotuksessa olevaa kadunvarsirakennusta korotetaan yhdellä kadunpuolelta sisäänvedetyllä kerroksella ja nykyisen Sepänkadun varrella
PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA
LIITE 1 1/1 K alajoen k aupunki K alajoen keskustan osayleisk aava PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA TUTKIELMA YLEISKAAVAA VARTEN 17.10.01 SERUM ARKKITEHDIT OY NILSIÄNK ATU 11-1 F 6 FIN-0010 HELSINKI FINLAND
OFFSET PORIN AARRE - SATAKUNNAN MUSEON LAAJENNUS OFFSET
1/6 OFFSET Offset on uuden ajan innovatiivinen museo. Nykyinen museo ja sen ympärille tuleva puurakenteinen laajennus jatkavat vanhan Porin kaupunkikuvaan sopivaa pienimittakaa vaista kaupunkitilaa. Uusi
Nieuw Terbregge, Rotterdam Mecanoo 2001 ARK-C4500 referenssianalyysi Jaana Miettinen
Nieuw Terbregge, Rotterdam Mecanoo 2001 ARK-C4500 referenssianalyysi Jaana Miettinen https://funwithresearch.files.wordpress.com P https://funwithresearch.files.wordpress.com Kolmikerroksiset talot on
Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013
Hiidensalmi Lohja Liikenneselvitys Jouni Ikäheimo Nora Kumpulainen 10 / 2013 HIIDENSALMEN HAVAINNEKUVA, LOHJAN KAUPUNKI SELVITYKSEN LÄHTÖKOHDAT Hiidensalmen alue sijaitsee kilometrin etäisyydellä Lohjan
samaan virtaan Aluejulkisivu länteen 1:800 Aluejulkisivu etelään 1:800 Asemapiirros 1:800 VII VII½ V kem 2 V½ Urheilukenttä Leikkipuisto
samaan virtaan Aluejulkisivu länteen 1:800 Aluejulkisivu etelään 1:800 Asemapiirros 1:800 A Suojelualue +83 +83.6 +84 +84 +83 II +85 3 000 kem 2 II½ +85 +83.6 +84 II 2 200 kem 2 ½ +84 +85.25 +85 +87 +87
B L O K A R K K IT EHDIT
RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT E 1 - vaihe 1 Peltosaaren toimitilakorttelin luonnossuunnitelma vaihtoehto 1 I Peltosaaren toimistotalo toimii
Tiivistelmä kandidaatin opinnäytetyöstä
OULUN YLIOPISTO Arkkitehtuurin tiedekunta Tiedekunta Teknillinen tiedekunta Tekijä pu Pahta Tiivistelmä kandidaatin opinnäytetyöstä Koulutusohjelma Arkkitehtuuri Työn ohjaaja Si Hirvonen-Kantola Työn nimi
PERHELÄ RAKENTAMISTAPAOHJE
PERHELÄ RAKENTAMISTAPAOHJE 2.2.2017 RAKENTAMISTAPAOHJE Järvenpään Kaupunki, Perhelän kortteli 131-126-14 Asemakaava 1. YLEISTÄ RAKENTAMISTAPAOHJEISTA Tämä rakennustapaohje koskee Järvenpään 1. kaupunginosan
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa katu- ja pysäköintialueet, Lainaankatu - Pirkkakatu
1 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa katu- ja pysäköintialueet, Lainaankatu - Pirkkakatu Viistokuva Blom WEB 11.07.2014 Rakentamistapaohjeet 6.2.2017 2 1 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeen
HAUKILUOMA II 8360 KESKUSTAKORTTELEIDEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VIITESUUNNITELMALUONNOS
HAUKILUOMA II 8360 KESKUSTAKORTTELEIDEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VIITESUUNNITELMALUONNOS 8.6.2015 HAUKILUOMA II - VIITESUUNNITELMALUONNOKSET Viitesuunnitelma koskee Haukiluoman kaupunginosaan Länsi-Tampereella
Tekniset tiedot Ve 1a: Autopaikkatarve 1ap/120 kem² Uudet asuinkerrostalot Olemassaolevat rakennukset ja lisäkerrokset
SIGGE RITEHDIT TONTINUOVUTUSIPIU - SEPÄNTU 1, TURU Ve 1a: ähtökohtana on säilyttää vanhat koulutusrakennukset sekä uostarinkadun päässä oleva kirjastorakennus. uostarinkadun jatkeena olevat rakennusmassat.
VERMO. Toni Laurila, 69891L 3.5.2010 Aalto-yliopisto Kaupunkisuunnittelu Kaupunkitila 2 A-36.1203. 1/5 Rakeisuus 1:5000
N 1/5 Rakeisuus 1:5000 Asumisyksiköt 1:200 Kortteli 1:500 Terassi Poistumistietorni 15000 Asunto 8000 Fritz Langin Metropolis Kurssin ensimmäisessä harjoitustyössä käsittelin Fritz Langin elokuvaa Metropolis
KANAVA KANAVA PUISTO KANAVA VESI UOMA VIII VIII 3380
KANAA KANAA PUISTO +85.0 +84.5 +85.5 KANAA +88.30 ESI UOMA III 3380 +90.30 +88.70 +86.5 +87.00 I PYSÄKÖINTI PIHAKANSI +97.65 +97.6 +88.0 4730 3180 +89.80 I I +90.20 III 3380 400 +89.0 I 550 III 3380 +96.0
Tehdashistorian elementtejä
Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.
KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN
KONSEPTI Komiakorttelin läpi kulkee alueen pääreitti; kortteliraitti. Kortteliraitti on kuin verso, joka luo vehreän selkärangan komiakorttelin pihoille. Verso kukkii korttelipihoilla värikkäinä kukkivina
Näkymä kevyen liikenteen reitiltä itään kohti sotilaskotia. LEPO - Hennalan ideakilpailu lepo. Viheralueet. Liikenne ja pysäköinti
Näkymä kevyen liikenteen reitiltä itään kohti sotilaskotia lepo Liikenne ja pysäköinti Viheralueet Arkkitehtuuri Julkinen-puolijulkinen-yksityinen tila Hennalan uusi asuinalue muodostaa vanhan kasarmialueen
Yleissuunnitelma 1:2000. Kuopion Tori. aukio silta Maria Jotunin Puisto. hotelli- ja kongressikeskus
Hotelli-kongressikeskus, Lumit ja asuinkortteli muodostavat Kuopion ruutukaavaan sopivan korttelikokonaisuuden, joka tuo keskustan lähemmäksi Kuopionlahtea. Aukioiden rytmittämä tilasarja muodostaa houkuttelevan
NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ
SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ MAANALAINEN PYSÄKÖINTI (ALUE B) 1:1000 N HAVAINNEKUVA 1:1000 Suunnitelma muodostaa Jyväskylän ruutukaavakaupungin lounaiskulmaan selkeän päätteen ja uuden vetovoimaisen saapumisnäkymän
49. KAUPUNGINOSA LAAJASALO // STANSVIKINNUMMI // RAKENNUS
49. KAUPUNGINOSA LAAJASALO // STANSVIKINNUMMI // RAKENNUS KORTTELI 49338 Rakennusten massoittelu- ja aukotusperiaate MASSOITTELU JA JULKISIVUT Materiaaleina ja teknisinä ratkaisuina käytetään kestäviä
Villihevonen. Kormuniityn alueen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu, 1. vaihe
Villihevonen Kormuniityn alueen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu, 1. vaihe päiväkoti TONTT A Tontti m 2 9953 e= 0.70 Asunnot + t kem 2 6916 Asunto kem 2 6775 (e=0.68) Asuntojen lkm 93 Asuntojakauma
Kaavahankkeen yleiskuvaus:
Kaavahankkeen yleiskuvaus: Rakennushanke käsittää 2 kadunvarteen sijoittuvaa, 6-kerroksista asuinrakennusta. Hippoksenkadun ja Kissanmaankadun kulmaan sijoittuvan rakennuksen 1.kerrokseen on varattu liiketilaa
Kalasataman Messi Arkkitehtisuunnitelmat
Kalasataman Messi Arkkitehtisuunnitelmat Tekijänoikeus - Copyright 2017. AKSONOMETRIA 1:2,17, 1:0,92 45 VERKKARENKATU 4 2 46 6 HERMANNIN RANTATIE HERMANSTADS STRANDVÄG +3.0 4 1 1 35 dba VI 3000 +3.3 pp/h
SVEITSIN ALUEEN ASUINRAKENTAMISEN IDEAKILPAILU
SVEITSIN ALUEEN ASUINRAKENTAMISEN IDEAKILPAILU Ehdotus "Vallée Blanche" Ehdotuksen lähtökohdat ja ratkaisut Liikenne metsämaisemaan Mitoitus Osaalue Asuntokerrosala asuntoja Osaalue1 13300km2 112 Osaalue2
RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY
RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman
49 ap Uimaranta. 48 ap. Telttailualue
100 ap 49 ap Uimaranta Kasvimaa- / Viljelysalue 48 ap Toimintametsä Päärakennus Rantapaviljonki Uimaranta Aurinkokello Telttailualue Minigolfkenttä ILOLAN KYLÄ Ilolan kylästä löytyy oivaltamisen iloa,
Asunto Oy Helsingin Kaupunkivillat. Yleistä. Sijainti. HANKESELOSTUS 1 (12) Asunto Oy Helsingin kaupunkivillat
HANKESELOSTUS 1 (12) Asunto Oy Helsingin Kaupunkivillat Arcturuksenkatu 5 Yleistä Sijainti 10589 / 15 Arcturuksenkatu 5, Kalasatama 00540 Helsinki HANKESELOSTUS 2 (12) Tontti Tontin koko on 954 m 2. Tontti
ADJUTANTINKATU 1 VIITESUUNNITELMA
ADJUTANTINKATU 1 VIITESUUNNITELMA 01.12.2017 SIJAINTI KAUPUNKIRAKENTEESSA Lähde: Google Maps ADJUTANTINKATU 1 - VIITESUUNNITELMA Suunnitelmalla on haluttu luoda yhtenäinen, viihtyisä kaupunkikorttelin