Kunnossapidon ja kunnonvalvonnan koulutukset. Kunnossapitomies on kapinoivien koneiden kauhu!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnossapidon ja kunnonvalvonnan koulutukset. Kunnossapitomies on kapinoivien koneiden kauhu!"

Transkriptio

1 Kunnossapidon ja kunnonvalvonnan koulutukset Kunnossapitomies on kapinoivien koneiden kauhu!

2 Kunnossapitomies on kapinoivien koneiden kauhu! Asia voi olla myös päinvastoin! Miten välttää tilanne, että koneet aiheuttavat kauhua kunnossapitomiehelle? Vastaus ei ole yksinkertainen. Yksi asia on kuitenkin varma: kauhunhetkiä on odotettavissa, mikäli ennakoiva kunnossapito ja osaaminen eivät ole hanskassa. Yksi kone syöksee öljyä nilkoille ja toinen kasvoille. Paineilmaa vuotaa niin, että tukka sojottaa. Sähköt häviävät, tehot laskevat. Prosessinhoitaja liukastuu öljylammikkoon! Kunnossapito on yhteispeliä tuotannon kanssa. On kyettävä kysymään oikeanlaisia kysymyksiä, jotta vikaantumisten syyt saadaan selville. Ja ehkäpä vielä vanhan kunnon Columbon tyyliin: Vielä yksi kysymys Mitä teit erilailla kuin ennen? Missä asennossa napit olivat, kun viimeksi ne näit? Turvallisuuskin on huomioitava paitsi laitteiden osalta, myös nostoissa, korkealla työskentelyssä ja säiliötöissä. Kikkailu ei kannata! Kun asiat on tehty alun perin oikein, eivät viat pääse valloilleen. Perusasioista pitää huolehtia toistuvasti. Jos ne unohdetaan, pettää pohja kuten urheilijalla, joka unohtaa perustreenin ja käy kikkailemaan. Perusasioihin kuuluu osaamisen ylläpito. Käytännössä ylläpito tarkoittaa kuitenkin osaamisen kehittämistä ja monipuolistamista. Myös koneiden tekniikat kehittyvät ja edellyttävät uutta osaamista. Varaudutaan siis osaamisella ja jätetään kauhunhetket vain kupi-miehen uniin! Kunnossapidon tutkinto oppisopimuksella Oppisopimuskoulutus on maksuton ja käytännönläheisin ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto. Työnantaja ja oppisopimusopiskelija solmivat oppisopimuksen, ja työnantaja ja AEL toteuttavat ammatillisen koulutuksen yhteistyössä. Suurin osa tutkintoon valmistavasta opiskelusta ja oppimisesta tapahtuu työpaikan monipuolisissa työtehtävissä. Työpaikalla tapahtuvaa oppimista täydennetään teoriaopinnoilla, jotka järjestetään pääosin AEL:ssä. Kysy myös yrityskohtaista koulutusta: Eero Toivanen Lue oppisopimuksesta lisää/ Duunivalmentaja

3 Esimerkkejä kunnossapitotehtäviä tekevien koulutustarjonnasta Nimi Kesto Yhteyshenkilö Puhelin pv Hitsauksen perusteet 3 Ehrnrooth Sophie Hydrauliikan ja pneumatiikan ohjaustekniikan perusteet 2 Ojanen Margit Hydrauliikan sähköinen ohjaustekniikka 3 Ojanen Margit Hydrauliikka 1, perusteet 4 Siltala Jari Hydrauliikka 2, jatkokurssi 4 Siltala Jari Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto Kivi Janne Korjaamokoneistajan kurssi 3 Soininen Pekka Korjaamosorvaajan kurssi 3 Soininen Pekka Korjaushitsaus 4 Ehrnrooth Sophie Kunnonvalvonnon mittaukset 3 Määttä Ari Kunnossapidon ammattitutkinto Kivi Janne Kunnossapidon erikoisammattitutkinto Kivi Janne Kunnossapidon peruskurssi - käynnissäpidon ja laakeroinnin perusteet 2 Määttä Ari Kunnossapidon peruskurssi - pumput, voitelu, tiivistys 2 Määttä Ari Laserlinjaus koneenasennuksessa 2 Virolainen Timo Lämpökameran käyttö kunnossapidossa 1 Määttä Ari Mekaanisten voimansiirtolaitteiden kunnossapito 2 Määttä Ari Muoviputken pusku- ja sähköhitsaus 4 Joronen Pauli NDT-tarkastuskoulutukset ja pätevyydet 5 Henri Dolk Nostot, nostoapuvälineiden valinta, käyttö ja tarkastukset 2 Virolainen Timo Nostotaljojen huolto ja tarkastus 1 Virolainen Timo Painelaitteiden käyttö ja käytönvalvonta 2 Matti Niemelä Palavat nesteet ja kaasut (vastuuhenkilöille) 2 Heimo Heikki Pneumatiikka 3 Ojanen Margit Pneumatiikkajärjestelmän asennus, säätö ja vianetsintä 3 Ojanen Margit Prosessiteollisuuden pumppujen asennus ja huolto 3 Määttä Ari Prosessiventtiilien huolto 2 Määttä Ari Rasva- ja öljyvoitelun perusteet 1 Virolainen Timo SKF-laakerien asennus ja huolto 2 Virolainen Timo Sähkökunnossapidon perusteet automaatioasentajille ja mekaanikoille 2 Alastalo Reijo Sähkötyöturvallisuus SFS 6002 maallikoille ja opastetuille henkilöille 1 Ojanen Margit Teollisuuden voitelujärjestelmät ja niiden huoltokohteet 2 Virolainen Timo Teollisuushydrauliikka 2 3 Siltala Jari Teollisuushydrauliikka 3 4 Siltala Jari TIG-Hitsaus 3 Ehrnrooth Sophie Turbiinikoulutus 2 Kauppinen Jukka Työtelineiden valinta, käyttö ja tarkastukset 2 Määttä Ari Vaikeasti koneistettavien aineiden sorvaus ja jyrsintä 2 Soininen Pekka Voimalaitosalan pätevyydet ja tutkinnot Kauppinen Jukka Voimalaitoskunnossapito 3 Virolainen Timo Voiteluhuoltohenkilön pätevöintiin valmentava koulutus - taso 1 3 Virolainen Timo World Class Maintenance -kunnossapidon koulutusohjelma 8 Matti Niemelä Katso kaikki kupi-koulutuksemme ajankohtineen

4 WCM-tutkinto asiantuntijoille Suomessa ainutlaatuinen World Class Maintenance -koulutusohjelmamme tukee eurooppalaisen EN standardin mukaisen pätevyyden hankkimista. Standardi on voimassa koko Euroopassa, joten kunnossapitohenkilöstön pätevyyttä voidaan arvoida kaikissa maissa yhtenäisin kriteerein. Standardi sisältää määritelmät kunnossapitohenkilöstön pätevöittämiseksi laitosten, yhdyskuntarakentamisen sekä tuotantojärjestelmien kunnossapitotehtäviin. AEL:n koulutusohjelma koostuu neljästä kahden päivän jaksosta ja harjoitustehtävistä. Valmennuksen tukena käytetään alan kirjallisuutta ja standardeja. Koulutusohjelma on laadittu kunnossapidon työnjohtajien, suunnittelijoiden ja päälliköiden valmennukseen. World Class Maintenance -koulutusohjelman jaksot 1. Vikaantuminen ja kunnossapidon menetelmät Kunnossapidon terminologia Vikaantuminen Vianetsintä ja ongelmanratkaisu Kunnossapitolajit Kunnossapito liiketoiminnan osana 2. Käyttövarmuus ja kunnossapidon konseptit Käyttövarmuuden hallinta Tuotannon kokonaistehokkuus Kunnossapidon konseptit Riskienhallinta Henkilö-, laitos- ja ympäristöturvallisuus 3. Kunnossapidon suunnittelu ja tunnusluvut Kunnossapidon tunnusluvut Työnsuunnittelu ja projektit Resurssien käyttö Tietojärjestelmät Hankinta- ja materiaalitoiminnot 4. Johtaminen ja tuotanto-omaisuuden hallinta Organistointi ja prosessien hallinta (4.1) Kunnossapidon talous ja budjetointi (4.1) Tuotanto-omaisuuden hallinta Strategiat ja tavoitteet Organisaation ja liiketoiminnan johtaminen Työnjohtajan koulutusohjelma sisältää jaksot 1, 2 ja 3. Suunnittelijan koulutusohjelmassa on jaksojen 1, 2 ja 3 lisäksi 4 jakson osa 4.1. Päällikön koulutusohjelmassa on jaksojen 1, 2 ja 3 lisäksi johtamista ja tuotanto-omaisuuden hallintaa käsittelevä jakso 4. Yksittäiset jaksot toimivat myös itsenäisinä koulutuskokonaisuuksina. Jaksoista voi valita ne, jotka katsoo tarpeellisiksi. Lisätietoja: Matti Niemelä, Beta x(c) 2000 Uusi Pall Athalon vie suodattimien tehokkuuden uudelle tasolle. * Sopivat myös Ultipleat Utipleat SRT pesiin Ota yhteyttä hydrauliikan myyntiin! Pall Corporation Oy Colly Company Ab Hankasuontie 3 A HELSINKI Puh Tilaukset: sales@colly.fi Athalonin Beta arvo on on _ >2000, 2000, jonka ansiosta öljynne pysyvät entistä puhtaampana.

5 Ammattitaidon edistäjä ja osaajien kouluttaja Ammattienedistämislaitossäätiö AEL sr on Suomen johtava tekniikan koulutuspalveluja tarjoava yritys. Olemme palvelleet suomalaista elinkeinoelämää ja kehittäneet teollisuuden ja teknisten alojen osaamista jo vuodesta Opettajamme ovat osaavia ja teollisuuden asiantuntijaverkostomme laaja. Tämän ansiosta myös kunnossapidon kurssitarjontamme on erittäin monipuolinen voimme järjestää koulutusta lähes mille kunnossapidon osa-alueelle tahansa. Kehitämme koko organisaation osaamista ammattilaisista asiantuntijoihin ja esimiehiin. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Oulussa ja Tampereella. Toimimme nykyaikaisessa oppimisympäristössä. Tehokas onlinejärjestelmämme mahdollistaa esimerkiksi useiden toimipisteiden välisen, vuorovaikutteisen etäopetuksen. Yrityksille räätälöityjä kursseja voimme toteuttaa myös yrityksen omissa tiloissa. Vahvuutenamme ovat pitkäaikaiset asiakassuhteet, ainutlaatuinen tekniikka- ja palveluosaaminen sekä kyky uusiutua toimintaympäristön muutosten mukana. Katso videomme! youtube.com > AEL Koulutus Osaavalla henkilöstöllä tehokkuutta toimintaan Parempi tietotaito tuo tehokkuutta toimintaan, motivaatiota työskentelyyn ja turvallisuutta prosesseihin. Taajuusmuuttajien käyttö- ja huoltokoulutusta järjestetään Helsingin koulutuskeskuksessa sekä tarvittaessa asiakkaan tiloissa. Tarjontaamme kuuluu myös verkkokursseja. ABB Palvelukeskus Sähköposti

6 Kysy meiltä lisää! Asiakaspalvelu, puh ma pe klo 8 16 asiakaspalvelu@ael.fi Janne Jari Ari Määttä ari.maatta@ael.fi Matti Eero Timo Virolainen timo.virolainen@ael.fi Riitta Henri Anneli Mika Timo Ari Osoitelähde: Markkinointirekisteri, AEL, Osoitteenmuutokset: ael.fi/osoite Ensiluokkainen tehokkuus, helppo huollettavuus Sulzerilla tuotesuunnittelun perusteena on aina ollut erinomainen suorituskyky, vankat rakenteet, korkealuokkaiset komponentit ja materiaalit sekä huollon helppous. Prosessiteollisuuden ja kunnallisten pumppausten elinaikaisista kustannuksista sähköenergia on usein yli 90%. Siksi Sulzer tuo jatkuvasti markkinoille uusia entistä energiatehokkaampia tuotteita. Ohjeiden mukainen käyttö, kunnonvalvonta, alkuperäisillä varaosilla tehdyt oikea-aikaiset huollot ja laadukkaat voiteluaineet varmistavat toimittamiemme pumppujen, sekoittimien ja kompressorien suorituskyvyn ja pitkän eliniän. Kokenut huoltohenkilöstömme Kotkassa, Helsingissä, Raumalla, Mäntässä ja Oulussa on jatkuvasti valmiina auttamaan kaikissa pumppaukseen ja sekoitukseen liittyvissä tarpeissa. Sulzer Pumps Finland Oy PL 66, Kotka Puh Finland Katso video.

AEL INSKO-SEMINAARI WORLD CLASS MAINTENANCE -KOULUTUSOHJELMA

AEL INSKO-SEMINAARI WORLD CLASS MAINTENANCE -KOULUTUSOHJELMA AEL INSKO-SEMINAARI WORLD CLASS MAINTENANCE -KOULUTUSOHJELMA helmi toukokuu 2018 WORLD CLASS MAINTENANCE -KOULUTUSOHJELMA helmi toukokuu 2018 Kunnossapidon osaaminen eurooppalaiselle tasolle Globalisaatio,

Lisätiedot

AEL INSKO-SEMINAARI WORLD CLASS MAINTENANCE -KOULUTUSOHJELMA

AEL INSKO-SEMINAARI WORLD CLASS MAINTENANCE -KOULUTUSOHJELMA AEL INSKO-SEMINAARI WORLD CLASS MAINTENANCE -KOULUTUSOHJELMA helmi toukokuu 2017 WORLD CLASS MAINTENANCE -KOULUTUSOHJELMA helmi toukokuu 2017 Kunnossapidon osaaminen eurooppalaiselle tasolle Se kattaa

Lisätiedot

Muovialan tutkintoon valmistava koulutus

Muovialan tutkintoon valmistava koulutus Muovialan tutkintoon valmistava koulutus Tapio Hietaranta AEL on Suomen suurin tekniikan lisäkouluttaja Muoviteknologia kouluttaa Taito -kurssit ja Insko -seminaarit Yrityskohtaiset räätälöidyt koulutukset

Lisätiedot

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS avoimet koulutukset räätälöidyt

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS avoimet koulutukset I räätälöidyt

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Kunnossapidon koulutus Kevät 2010 Tutustu kunnossapidon kevään 2010 koulutustarjontaan ja ilmoittaudu mukaan!

Kunnossapidon koulutus Kevät 2010 Tutustu kunnossapidon kevään 2010 koulutustarjontaan ja ilmoittaudu mukaan! www.pohto.fi Kunnossapidon koulutus Kevät 2010 Kunnossapidon osaajille Tutustu kunnossapidon kevään 2010 koulutustarjontaan ja ilmoittaudu mukaan! www.pohto.fi Oulu - Tampere - Vantaa Kunnossapidon osaajille

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus puutoimialan edistäjänä

Ammatillinen koulutus puutoimialan edistäjänä Ammatillinen koulutus puutoimialan edistäjänä Puutoimiala kasvuun seminaari 13.11.2017 Ville Bräysy opintopäällikkö Mikko Karjalainen opiskelija, NY-yrittäjä Oulun seudun koulutuskuntayhtymä/ Oulun seudun

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA

Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA Usein kuultu väite on, ettei ammattitaitoisia koneistajia ole riittävästi Osaamista on mahdollista parantaa asiantuntevalla koulutuksella. Koulutamme koneistajista

Lisätiedot

Kone- ja metallialan koulutuksia yrityksille Keuruulla keväällä 2009

Kone- ja metallialan koulutuksia yrityksille Keuruulla keväällä 2009 1/5 Kone- ja metallialan koulutuksia yrityksille Keuruulla keväällä 2009 Kehittämisyhtiö Keulink Oy toteuttaa vuoden 2009 aikana pääasiassa seutukunnan metalliteollisuuteen räätälöityjä lyhytkestoisia

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,

Lisätiedot

Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista

Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista EK:n henkilöstö ja koulutustiedustelu 2016 Joka neljäs yritys solmi oppisopimuksia vuosina 2014 2015 On solmittu oppisopimuksia 23 % Ei ole solmittu oppisopimuksia

Lisätiedot

Kemikaaliturvallisuus

Kemikaaliturvallisuus Kemikaaliturvallisuus Kemikaalien valmistusta, varastointia ja käsittelyä valvotaan lakisääteisesti. Kemikaaliturvallisuuskoulutuksemme perehdyttävät eri toimijoiden vastuisiin ja velvollisuuksiin. Kursseilla

Lisätiedot

Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto

Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto Hyväksytty Ammatillisen koulutuksen johtaja 26.06.2017 115 Näyttötoimikunta 18.5.2017 Voimassa 1.8.2017 alkaen Sisällys Valmistustyöt... 3 Asennus- ja automaatiotyöt...

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AJANKOHTAISTA 14.11.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Tutkinnonosan suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tekemällä tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten mukaisia työtehtäviä työkohteissa. Työtä

Lisätiedot

Kemikaaliturvallisuus

Kemikaaliturvallisuus Kemikaaliturvallisuus Kemikaalien valmistusta, varastointia ja käsittelyä valvotaan lakisääteisesti. Kemikaaliturvallisuuskoulutuksemme perehdyttävät eri toimijoiden vastuisiin ja velvollisuuksiin. Kursseilla

Lisätiedot

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja osaa: työskentely

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja osaa: työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Kone- ja metallialan perustutkinto Koodi: KON141 Päätös: LAO C3/2015 Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tekemällä tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten

Lisätiedot

40 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

40 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Lentokoneasennuksen perustutkinto, kokeilu Koodi: LEK141 Päätös: LAO C99/20 Liikennöinti ja kunnossapito Opiskelija suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä kuljettamalla

Lisätiedot

Salpaus enemmän kuin koulu

Salpaus enemmän kuin koulu Salpaus enemmän kuin koulu Meillä opiskelee aikuista ja nuorta Opettajia ja muuta henkilöstöä 15 000 610 Kampuksia Lahdessa, Asikkalassa ja 6 Heinolassa 31 perustutkintoa 28 ammattitutkintoa 17 erikoisammattitutkintoa

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

Yrittäjien aamukahvit 17.02.2015. Pekka Väisänen, Oulun toimipisteen koulutuspalvelut

Yrittäjien aamukahvit 17.02.2015. Pekka Väisänen, Oulun toimipisteen koulutuspalvelut Yrittäjien aamukahvit 17.02.2015 Pekka Väisänen, Oulun toimipisteen koulutuspalvelut Hanna Ollila Pekka Väisänen Krista Inkala Haaransuontie 8 2 Henkilöstön osaamisen kehittäminen Miten päivittäistä toimintaa

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

TEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO

TEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TEKNIIKAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO osaamista monialaiseen työnjohtamiseen ERIKOISAMMATTITUTKINTO Tutkintorakenne Tekniikan erikoisammattitutkinto on virallinen Opetushallituksen vahvistama erikoisammattitutkinto.

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Tomi Ahokas Ammatillinen osaaminen Opetushallitus

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Tomi Ahokas Ammatillinen osaaminen Opetushallitus Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät 23.24.4.2018 Tomi Ahokas Ammatillinen osaaminen Opetushallitus Sisältö 1. Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa 2. Hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut

Lisätiedot

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky.

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky. Oppisopimus - väylä ammattitaitoon Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus www.pkky.fi/oppisopimus Määritelmä: OPPISOPIMUS ON PÄÄOSIN TYÖPAIKALLA KÄYTÄNNÖN TYÖTEHTÄVISSÄ TAPAHTUVA

Lisätiedot

HYDRAULIIKKAKOULUTUS. syksy 2015 kevät 2016

HYDRAULIIKKAKOULUTUS. syksy 2015 kevät 2016 HYDRAULIIKKAKOULUTUS syksy 2015 kevät 2016 HYDRAULIIKKAKOULUTUS, SYKSY 2015 Hydrauliikan putkistopassikoulutus 16. 17.11.2015 Koulutus alkaa putkiston mitoituksella ja etenee kohti putkiston käyttöönottoa

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 1 2 3 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen tulevaisuuden näkymiä -tilaisuus 15.6.2016 Satu Ågren Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia yrityksiä.

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet

Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinnon perusteet Tuotannon esimiestyön erikoisammattitutkinto (180 osp) on tarkoitettu henkilöille, jotka

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN AMMATTIOPISTO NÄYTTÖSUUNNITELMA. Sähköalan perustutkinto

KESKI-UUDENMAAN AMMATTIOPISTO NÄYTTÖSUUNNITELMA. Sähköalan perustutkinto KESKI-UUDENMAAN AMMATTIOPISTO NÄYTTÖSUUNNITELMA Sähköalan perustutkinto Automaatiotekniikan ja kunnossapidon koulutusohjelma Elektroniikan ja tietoliikennetekniikan koulutusohjelma Sähkö- ja energiatekniikan

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Hitsauksen laadunhallintaan liittyvät standardit ja hitsauksen koordinointi. Janne Hämäläinen, EWE 13.12.2005

Hitsauksen laadunhallintaan liittyvät standardit ja hitsauksen koordinointi. Janne Hämäläinen, EWE 13.12.2005 Hitsauksen laadunhallintaan liittyvät standardit ja hitsauksen koordinointi Janne Hämäläinen, EWE 13.12.2005 TURVALLISUUS KÄYTTÖVARMUUS TUOTTAVUUS YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISYYS POLARTEST Oy Vakituinen henkilöstö:

Lisätiedot

Sisustusalan ammattiosaajaksi

Sisustusalan ammattiosaajaksi Sisustusalan ammattiosaajaksi Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, sisustusala kpedu.fi Näyttötutkintoperusteisesti KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO Toholammin ARTESAANIOPISTO - Ullavantie

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Tutkinnonosan suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistelemalla hitsausrailon, asemoimalla ja silloittamalla koekappaleet,

Lisätiedot

Kunnossapidon pätevyydet eurooppalaiselle tasolle - Osaamisen standardit SFS-EN ja SFS-EN 17007

Kunnossapidon pätevyydet eurooppalaiselle tasolle - Osaamisen standardit SFS-EN ja SFS-EN 17007 Kunnossapidon pätevyydet eurooppalaiselle tasolle - Osaamisen standardit SFS-EN 15628 ja SFS-EN 17007 Rikasta Pohjoista 2019, Kemi 11.4.2019 EN 15628 standardi, koulutus ja sertifiointi Marko Lehtosaari

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

Satakunnan oppisopimuskeskus

Satakunnan oppisopimuskeskus Satakunnan oppisopimuskeskus Henkilöstö Koulutustarkastajat Janne Koskela, Riitta Lehtonen, Juha Nurmi, Anne Nurmimäki (Rauma) Koulutussihteerit: Sirpa Häyhtiö, Kirsi Aulapalo, Kirsi Jokisuo, Satu Uusi-Uola

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Sum ma / Tutki ntoje n luku määr ä Sarakeotsikot Riviot sikot Ammatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi

Lisätiedot

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto 12.12.2018 Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Ammatillinen koulutus Liiketoiminnan perustutkinto 180, merkonomi:

Lisätiedot

MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN KURSSIT VUONNA 2005

MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN KURSSIT VUONNA 2005 MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN KURSSIT VUONNA 2005 HÖYLÄYKSEN PERUSKURSSI AIKA: 21. - 25.02.2005 19. - 23.09.2005 14. - 18.11.2005 Höylääjät ja höylän asettajat - höyläämön koneet ja laitteet - terät ja

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) 2.9.217 Näytön kuvaus Tutkinnonosan suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 1 2 3 4 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO

Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO Vetovoimaa kone- ja tuotantotekniikan ammatilliselle koulutukselle - VETOVOIMAKELLO 2 Miksi teknologia! Miksi kone- ja tuotantotekniikka! 3 Teknologiateollisuus mahdollisuuksien maailma Teknologia työllistää

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! MUOVISTA AMMATTI - Ammatista tutkinto Suorita perus-, ammattitai erikoisammattitutkinto Muovien kiehtovaan maailmaan pääsee montaa reittiä. Ilman

Lisätiedot

Insinöörien täydennys-, lisä- ja muuntokoulutuksen tarjontamallin kehittäminen laajalla yhteistyöllä

Insinöörien täydennys-, lisä- ja muuntokoulutuksen tarjontamallin kehittäminen laajalla yhteistyöllä Insinöörien täydennys-, lisä- ja muuntokoulutuksen tarjontamallin kehittäminen laajalla yhteistyöllä Toimitusjohtaja Kari Juntunen, Ammattienedistämislaitossäätiö AEL sr Koulutusluokitus on vuodelta 2000

Lisätiedot

Eläintenhoidon tutkintotoimikunta 8018 hyväksytty kokouksessa 16.5.2008

Eläintenhoidon tutkintotoimikunta 8018 hyväksytty kokouksessa 16.5.2008 Eläinhoitolan pito 1.1 Eläintenhoitajan, eläinhoitolan pito, ammattitutkinto ja eläinhoitola-alan työkokemus 5 v 1.2 Eläintenhoitajan ammattitutkinto (muut osaamisalat) ja oman alan työkokemus 5 v 1.3

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi!

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! Uudistunut ammatillinen koulutus Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku ja jatkuva haku Yksilölliset opintopolut, HOKS

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Raportti ulkomaan työssä oppimisjaksosta

Raportti ulkomaan työssä oppimisjaksosta Pro Europass Apprentice Across the Border MALLI Raportti ulkomaan työssä oppimisjaksosta Miksi? Opiskelijan suorituksien arviointi ulkomaan työssä oppimisjakson aikana on olennainen osa korkeatasoista

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot. Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA

OTA TALTEEN! Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot. Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA Kehity kemian ammattilaisena suorita näyttötutkinto Kemianteollisuus on jatkuvasti kehittyvä toimiala, jonka

Lisätiedot

Kädentaitaja keramiikka-alalla

Kädentaitaja keramiikka-alalla Kädentaitaja keramiikka-alalla Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, keramiikka-ala Näyttöperusteisesti aikuiskoulutuksena kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO TOHOLAMMIN YKSIKKÖ ARTESAANIOPISTO,

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös PL 3 65101 VAASA Viite Vaasan kaupungin hakemus 11.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 11.10.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Pätevyys on ammatillista osaamista ja ammattitaitoa

Pätevyys on ammatillista osaamista ja ammattitaitoa Pätevyys on ammatillista osaamista ja ammattitaitoa INSKE ry 27.1.2016 1 Sisältö: Metsä Group lyhyesti Biotalouden osaamistarpeet Metsäteollisuuden henkilöstön koulutustaustoja ja oppilaitoksia Ammatillisen

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPISOPIMUSKOULUTUS OPPIMINEN JA OHJAUS AMMATTIALAN TYÖPAIKASSA OPPIMINEN JA OHJAUS KOULUSSA PALKKA Työelämä OPINTOSOSIAALISET

Lisätiedot

Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ

Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto ja työ Välinehuoltajan ammattitutkinto näyttötutkintona tai oppisopimuksella VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINNON SUORITTAMINEN Välinehuoltajan ammattitutkinto suoritetaan pääsääntöisesti

Lisätiedot

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun

Lisätiedot

www.väliasema.fi Nokianvaltatie 25 C 37100 NOKIA Puh (03) 341 1301

www.väliasema.fi Nokianvaltatie 25 C 37100 NOKIA Puh (03) 341 1301 www.väliasema.fi Nokianvaltatie 25 C 37100 NOKIA Puh (03) 341 1301 Nokian Väliasema ry Hallitus: Jari Haapaniemi, Marita Leppämäki, Kati Mielonen Toiminnanjohtaja Anne Suomala Yksilöohjaaja / ohjaaja Irmeli

Lisätiedot

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen?

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? 2 2017 BR Teknologiateollisuus 2 Kone- ja tuotantotekniikan opiskelu Miksi teknologia!

Lisätiedot

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa EK-foorumi, Oulu Satu Ågren Esityksen sisältö Oppisopimuskoulutusta yksilöllistyviin ja eriytyviin tarpeisiin Oppisopimuksen kehittäminen ammatillisen koulutuksen reformissa

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia #uusiamis #10taonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen yrityksille Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Koulutusohjelma Liikunnan ammattitutkinto Tutkinnonsuorittaja Koulutuksen ja tutkinnon vastaavat Maria Anttila Tiina Pyykkönen 1. HENKILÖTIEDOT

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Helmi Liiketalousopisto -kokemuksia liiketalouden perustutkinnosta

Helmi Liiketalousopisto -kokemuksia liiketalouden perustutkinnosta Helmi Liiketalousopisto -kokemuksia liiketalouden perustutkinnosta Heidi Havumäki Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivät OPH 14.3.2011 1 HELMI LIIKETALOUSOPISTO LYHYESTI Kaupallista koulutusta vuodesta

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Päätös Kymenlaaksonkatu 29 48100 KOTKA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Kaupan lähiesimieskoulutus

Kaupan lähiesimieskoulutus Kaupan lähiesimieskoulutus -uutta osaamista kaupan kentälle -Tiiminvetäjä -Tuoteryhmävastaava -Lähiesimies Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Koulutus pähkinänkuoressa Perustana opetusministeriön työnjohtokoulutuskokeilu

Lisätiedot

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

Hakuohje Hitsauskoordinoijat 1 (5) HAKUOHJE TERÄS- JA ALUMIINIRAKENTEIDEN HITSAUSKOORDINOIJAN REKISTERÖINTIÄ HAKEVILLE 1. YLEISTÄ Hitsauskoordinoijien rekisteröinnin tarkoituksena on mahdollistaa vapaaehtoinen ulkopuolisen tahon tekemä

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tekemällä automaation perustaitoihin kuuluvia työtehtäviä työpaikkaolosuhteissa. Työtä tehdään

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Lisätiedot

Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa

Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa Veijo Turpeinen, KT 2.2.2017 1 Tutkimus työpaikkaohjaajien työstä Työyhteisö Koulutustausta Yhteys ja tehtävä Työpaikkaohjaajakoulutus oppilaitokseen

Lisätiedot

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen Stadin oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen! Kun haluat yhdistää työnteon ja opiskelun, oppisopimuskoulutus on juuri sinulle sopiva

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Oppisopimustoimisto. Äänekosken oppisopimustoimisto: Koulutustarkastaja Heli Skantz 014-5192 218, 040-766 4063. Piilolantie 17 44100 ÄÄNEKOSKI

Oppisopimustoimisto. Äänekosken oppisopimustoimisto: Koulutustarkastaja Heli Skantz 014-5192 218, 040-766 4063. Piilolantie 17 44100 ÄÄNEKOSKI Oppisopimustoimisto Äänekosken oppisopimustoimisto: Koulutustarkastaja Heli Skantz 014-5192 218, 040-766 4063 Koulutussuunnittelija Janne Autioniemi 0400-475 611, 014-5192 232 Koulutussuunnittelija Maarit

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO Kaupan alan osaajaksi! LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO merkonomi LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2017 Kenelle Liiketalouden perustutkinto, merkonomi on suunnattu henkilöille, jotka haluavat hankkia

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Tutkintokohtainen ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamis- ja arviointisuunnitelma

Tutkintokohtainen ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamis- ja arviointisuunnitelma Tutkintokohtainen ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamis- ja arviointisuunnitelma Kone- ja metallialan perustutkinto, Koneistaja Valmistustekniikan koulutusohjelma Ammatilliset tutkinnon osat, 90 ov Kaikille

Lisätiedot

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI 02 ASIAKKAAMME PARAS KUMPPANI Meillä Swagelok Helsingissä on tavoitteena aina tyytyväinen asiakas. Haluamme tehdä joka päivä parhaamme asiakkaidemme eteen. Asiakaspalvelu Tarjoamme

Lisätiedot

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova,

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Oppisopimustoiminnan i i i ajankohtaiskatsaus k t 14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Henkilöstö 3 ½ koulutustarkastajaa 4 ½ koulutussihteeriä Toimipisteet Otavankatu 5A, Pori ja Satamakatu 17, Rauma Eniten

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO, JET20 KENELLE Kokeneille, tulosvastuullisille ja/tai kehittämisvastuussa oleville päälliköille

Lisätiedot