JÄTEVEDET PUHTAIKSI - RAVINTEET TALTEEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄTEVEDET PUHTAIKSI - RAVINTEET TALTEEN"

Transkriptio

1 JÄTEVEDET PUHTAIKSI - RAVINTEET TALTEEN JÄTEVESIOPAS

2 Haja-asutusalueiden jätevesienkäsittelyä koskevat lait ja asetukset Ympäristönsuojelulaki 86/2000 Jätevedet on johdettava ja käsiteltävä niin, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Hajajätevesiasetus 209/2011 Suomen lainsäädännön mukaan haja-asutusalueilla sijaitsevien, ennen rakennettujen asuinkiinteistöjen jätevesien puhdistusjärjestelmät tulee saattaa nykyisten vaatimusten mukaiselle tasolle mennessä jälkeen rakennetut uudisrakennusten jätevesien käsittelyjärjestelmät tulee olla uuden asetuksen vaatimuksia vastaavia. Tämä koskee kiinteistöjä, joita ei ole mahdollista liittää kunnalliseen viemäriverkostoon. Poikkeukset säädösten noudattamisesta Vapautus automaattisesti jätevesien uusimisesta o saavat ne kiinteistönomistajat, jotka asuvat vakituisesti kiinteistöllä ja ovat täyttäneet 68 vuotta ennen o Ikäpoikkeus ei koske vapaa-ajanasuntoja jos kiinteistön omistaa useampi henkilö, joista osa on alle 68 - vuotiaita jos kiinteistöllä asuu yli 68 -vuotias, mutta hän ei ole kiinteistönomistaja. Vapautus hakemuksesta jätevesien uusimisesta o saavat ne kiinteistönomistajat, joiden elämäntilanne on erityisen vaikea, kuten työttömät ja pitkäaikaissairaat. Myös ne kiinteistöt, joiden jätevesikuormitus on vähäinen ja jätevesijärjestelmän uudistustyöt koituisivat muuten kohtuuttoman hankaliksi ja kalliiksi. Vapautus myönnetään viideksi vuodeksi kerrallaan, ja sitä haetaan Imatran seudun ympäristötoimesta. Myös poikkeukseen oikeutetuilla kiinteistöillä jätevesijärjestelmä ei saa aiheuttaa ympäristön pilaantumista! Kunnilla voi olla omia ympäristönsuojelumääräyksiä tai tiukennuksia pilaantumiselle herkillä alueilla kuten ranta- ja pohjavesialueilla.

3 Keskitetty vesihuolto Vesihuoltolaki 119/2001 Kunnalla on lain mukaan velvollisuus osallistua vesihuollon kehittämiseen hajaasutusalueilla, mikäli suurehko asukasjoukko, terveydelliset tai ympäristönsuojelulliset syyt edellyttävät keskitetyn vesihuollon järjestämistä. Tätä varten kunnissa tehdään vesihuollon kehittämissuunnitelma. Keskitetyn vesihuollon toteuttamiseksi ko. alueelle voidaan perustaa vesiosuuskunta tai muu vesi- ja viemäriyhteenliittymä. Hajajätevesiasetus (209/2011)ja ympäristönsuojelulain 27 (talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla) eivät ole voimassa yhtä aikaa vesihuoltolain kanssa. Toiminta-alue Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella tarkoitetaan sitä aluetta, jonka alueella toimiva vesihuoltolaitos on velvollinen huolehtimaan vesihuollon järjestämisestä. Toiminta-alueen määrittämisestä päättää kunta vesihuoltolaitoksen hakemuksen pohjalta. Toiminta-alueelle jäävillä kiinteistöillä on velvollisuus liittyä yhteiseen verkostoon. Liittymisestä voidaan hakea vapautusta kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Vesihuoltolain (209/2001) 11 :n mukaan vapautus voidaan myöntää, jos 1. liittäminen verkostoon muodostuu kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi. 2. vapauttaminen ei vaaranna vesihuoltolaitoksen taloudellista ja asianmukaista hoitamista sen toiminta-alueella. 3. a) kiinteistöllä on riittävästi hyvälaatuista talousvettä. 3. b) kiinteistön jätevesijärjestelmä ei aiheuta ympäristön pilaantumista. 3 c) hule- ja kuivatusvedet voidaan johtaa asianmukaisesti pois.

4 Keskitetty vesihuolto haja-asutusalueelle Yhteisverkoston rakentaminen on vaihtoehto silloin, jos alue on taajaan asuttu ja asukkaat ovat kiinnostuneita yhteisesti järjestetystä vesihuoltoratkaisusta. Vesiosuuskuntaratkaisussa on monta etua. Kiinteistön arvo nousee. Käyttömukavuus ja helppous: Käytä ja maksa! Varma tekniikka ja hyvä puhdistustulos. Kuormitus ei jää omalle tontille Huollon voi järjestää yhteisesti tai ostaa ammattilaisilta Rakentamiseen on mahdollista saada avustuksia Vesiosuuskuntaa voidaan pitää taloudellisesti kannattavana kun o 5 liittyjää 1 km:llä Kyläpuhdistamojärjestelmä voi olla yhteinen naapurien tai kyläläisten kanssa, mikäli rakennukset sijaitsevat riittävän lähellä toisiaan. Yhteisten järjestelmien etuna ovat muun muassa kustannusten jako ja suurempien järjestelmien parempi toimintavarmuus. Yhteisten järjestelmien käytöstä, huollosta ja kustannusten jaosta kannattaa tehdä kirjalliset sopimukset, jotta ristiriidoilta vältyttäisiin. Tämä asia tulee huomioida myös kiinteistöä myytäessä tai ostettaessa.

5

6

7

8 Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely Käsitteitä Umpikaivo on jäteveden umpisäiliö, jolla tarkoitetaan vesitiivistä, talousjäteveden tai lietteen tilapäiseen varastoimiseen tarkoitettua säiliötä, josta ei ole jäteveden purkuputkea ympäristöön. Sakokaivo eli saostuskaivo on jäteveden yksi- tai useampiosainen vesitiivis, mekaaninen esikäsittelylaite, jonka läpi jätevesi virtaa. Sen tarkoituksena on pidättää jätevedestä laskeutuvat kiintoaineet. Pienpuhdistamo eli laitepuhdistamo on talousjätevesien käsittelylaite, jossa jäteveden puhdistuminen tapahtuu fysikaalisesti, kemiallisesti tai biologisesti tai niiden yhdistelmänä. Tavallisimpia ovat panos- ja jatkuvatoimiset puhdistamot sekä biosuotimet. Maapuhdistamoja ovat maahanimeyttämöt ja maasuodattimet. Niiden toiminta perustuu maaperän biologisiin, fysikaalisiin ja kemiallisiin reaktioihin. Selvitys jätevesijärjestelmästä on kirjallinen kuvaus kiinteistöllä tällä hetkellä käytössä olevasta jätevesijärjestelmästä.

9 Sopivan järjestelmän valinta Jäteveden puhdistusratkaisuja on erilaisia. Valittava jätevesijärjestelmä riippuu muun muassa jätevesien koostumuksesta ja määrästä, tontin maaperästä ja koosta. Ympäristöoloiltaan ns. herkillä alueilla (rantatonteilla ja pohjavesialueilla) viranomaisten vaatimukset jätevesijärjestelmille ovat muita alueita tiukemmat. Olemassa olevia rakenteita voi mahdollisuuksien mukaan hyödyntää jätevesijärjestelmän korjauksessa. Jos kiinteistöllä esimerkiksi on hyväkuntoiset sako- tai umpikaivot, voi niitä usein hyödyntää osana uutta järjestelmää. Sellaisenaan vanhat järjestelmät eivät kuitenkaan yleensä riitä täyttämään uusia vaatimuksia.

10 Alapuolella on esitettynä eräitä kiinteistökohtaisia jätevesien käsittelyratkaisuja(hinnat suuntaa antavia) Kaikki jätevedet umpisäiliöön Rakennuskustannus on noin 3-10m (mm. säiliön koosta riippuen). Vuotuiset käyttökulut ovat (imuautolla tehtävä tyhjennys / kerta + lietteen vastaanottomaksu n. 5,5 /m 3 ) Jätevesille 3-osainen saostuskaivo ja maaimeytys tai maasuodatus (+tehostettu fosforinpoisto) Rakennuskustannus on noin 6000 (tehostettu fosforinpoisto noin ). Vuotuiset käyttökulut ovat noin Jätevesien käsittely pienpuhdistamolla Rakennuskustannus on noin asennus. Vuotuiset käyttökulut ovat noin /huoltosopimus Kuivakäymälä ja pesuvesien 2-osainen saostus ja maaperäkäsittely tai pesuvesille harmaavesisuodatin Rakennuskustannukset ovat noin Vuotuiset käyttökulut ovat noin 100. Kuivakäymälä sisätiloissa + harmaiden vesien maaperäkäsittely Rakennuskustannukset ovat kuivakäymälällä (mallista riippuen) ja harmaiden vesien käsittely Käyttökulut ovat noin 150.

11 Kuivakäymälä vaihtoehtona vesikäymälälle Kuivakäymälä on varteenotettava vaihtoehto vesikäymälälle ja kalliimmille jätevesijärjestelmille. Nykyaikaiset kuivakäymälät voidaan sijoittaa sisätiloihin, ja oikein hoidettuna ne vastaavat käyttömukavuudeltaan vesivessaa. Malleja on erilaisia, ja niihin kannattaa perehtyä huolella ennen ostopäätöstä. Alla on koostetusti selitettynä yleisimpiä kuivakäymälätyyppejä. Erotteleva kuivakäymälä Erottelevat kuivakäymälät erottelevat kiinteän ja nestemäisen jätteen. Yleinen käymälätyyppi on erotteleva kuivikekäymälä täi erotteleva kompostikäymälä. Kompostoiva kuivakäymälä Kompostoivat kuivakäymälät kompostoivat käymäläjätettä, joten käymäläjätteet eivät välttämättä tarvitse jälkikompostointia. Kompostimullan voi hyödyntää esim. kasvien viljelyssä. Pakastava kuivakäymälä Pakastavissa kuivakäymälöissä laitteisto pakastaa käymäläjätteet. Pakastavat kuivakäymälät vaativat sähköliitännän. Käymäläjätteet kompostoidaan ja ne voidaan hyödyntää esim. kasvien viljelyssä. Polttava kuivakäymälä Tässä kuivakäymälätyypissä käymäläjätteet poltetaan ja käymälästä täytyy poistaa vain tuhkat. Kyseinen käymälätyyppi tarvitsee sähköliitännän. Nykyaikaiset kuivakäymälät voidaan asentaa myös sisätiloihin. Harmaiden vesien eli pesu- ja tiskivesien puhdistuksesta täytyy huolehtia, vaikka käytössä olisikin kuivakäymälä. Vaadittavat puhdistusmenetelmät ovat kuitenkin edullisempia eivätkä vaadi suurta huollon määrää.

12 Käymäläjätteen kompostointi Mikäli kuivakäymälästä tyhjennettävä käymäläjäte on vain osittain kompostoitunutta, kuivattua tai pakastettua, pitää se jälkikompostoida. Näin siitä saadaan erinomaista maanparannusainetta. Käymäläjätteen kompostointiin menee noin vuosi. Kompostointiaika alkaa, kun kompostiin ei enää lisätä tuoretta käymäläjätettä. Jos käymäläjätteeseen ei käytön aikana ole sekoitettu kuiviketta, on se tehtävä kompostoitaessa. Kuivattu ja pakastettu käymäläjäte vaatii sekoittamista ja aikaa, jotta kompostoituminen voi käynnistyä. Suomen olosuhteissa kompostoituminen tapahtuu kesällä. Mitä viileämpi sää on, sitä hitaampaa kompostoituminen on. Suositus kompostoida käymäläjätettä vuoden ympäri varmistaa, että käymäläjäte ehtii kompostoitua ulkonakin. Tämän jälkeen käymäläjätettä voidaan käyttää turvallisesti ohjeiden mukaan. Virtsan hyötykäyttö Erikseen kerätty virtsa ei ole ollut kosketuksissa kiinteän ulosteen kanssa. Jotkin käymälälaitteet osaavat erotella virtsan istuimessa ja keräävät sen erillisen säiliöön. Virsta on erittäin hyvä ravinneliuos ja ravinteet ovat suoraan kasveille sopivassa muodossa. Lisäksi se sisältää hivenaineita tasapainoisesti. Virtsa on lähes steriiliä, joten sitä voidaan hyödyntää sellaisenaan ilman erillistä käsittelyä. Virtsan käsittelyyn on erilaisia tapoja. Se voidaan kerätä erilliseen astiaan ja käyttää laimennettuna ravinneliuoksena, laimennussuhde 3:1 tai 10:1 o Suojavyöhyke kaivoihin ja vesistöihin metriä o Lannoitus mieluiten illalla ja pilvisellä säällä, hyötykasvien lannoitus lopetetaan noin kuukausi ennen sadonkorjuuta

13 laittaa puutarhakompostoriin herätteeksi ja kompostoinnin kiihdyttäjäksi. imeyttää turpeeseen tai muuhun kuivikeaineeseen ja käsitellä kuten kiinteää käymäläjätettä. Vapaa-ajanasukkaan jätevesienkäsittely Jätevesien käsittelyvaihtoehtojen valintaan vaikuttaa vapaa-ajan asunnon varustelutaso. Kohteessa on kantovesi ja kuivakäymälä > pesuvesille riittävät imeytyskaivo tai saunapallo Kohteessa on painevesi ja vesivessa, joko: o kaikki jätevedet umpisäiliöön tai vessavedet umpisäiliöön ja muut pesuvedet 2-os. saostuskaivon kautta maaperäkäsittelyyn. o mikäli käyttö ympärivuotista, jätevesille sopii myös korkealaatuinen biologiskemiallinen laitepuhdistamo Mitään jätevesiä ei saa johtaa suoraan vesistöön!

14 Jätevesijärjestelmien käyttö ja huolto Jätevesijärjestelmän suunnitelmaan kuuluu käyttö- ja huolto-ohjeet, joihin tulee perehtyä tarkoin. Säilytä käyttö- ja huolto-ohjeet kiinteistöllä ja opasta kiinteistön mahdollisia muita asukkaita ja käyttäjiä jätevesijärjestelmän käyttöön. Päiväkirjaa on täytettävä huolto-, korjaus- ja tyhjennys- tapahtumista. Esimerkiksi maasuodattimien käyttöikä oikein asennettuna ja huollettuna on yleensä vuotta. Tämän jälkeen suodatinmateriaalit tulee vaihtaa. Uusissa jätevesijärjestelmissä, erityisesti pienpuhdistamoissa, on usein tekniikkaa, joka vaatii perehtymistä ja opettelua. Järjestelmän ylläpito vaatii tarkkailua ja huoltoa. Joskus hoito- ja huoltotoimenpiteiden tekeminen tuntuu vaikealta. Silloin kannattaa ottaa yhteyttä alan yrityksiin. Tarvittaessa kaikki hoito ja huolto voidaan saada ammattitaitoisesti huoltosopimuksella. Sako- ja umpikaivojen riittävän tiheästä tyhjennyksestä täytyy myös huolehtia. Kaivot tulee tyhjentää vähintään kerran vuodessa, tarvittaessa useammin. Kun sopiva tyhjennysväli on kokemuksen myötä selvillä, voi säännöllistä määräajoin tehtävästä tyhjennyksestä sopia tyhjennysyrityksen kanssa. Kunnollinen jätevesijärjestelmä lisää kiinteistön arvoa!

15 Saostuskaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennyksiä hoitavat Imatran seudulla muun muassa seuraavat yrittäjät: Parikkalan Autorahti Oy Jätekuljetus Kosonen H. Oy saostuskaivojen ja umpisäiliöiden saostuskaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennys tyhjennys Ristiharjuntie 100 Moskuuntie Parikkala Parikkala puh puh Puhdistushuolto J. Terävä Ky Kuljetus E. Tammisto aostuskaivojen ja umpisäiliöiden saostuskaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennys tyhjennys Silamustie 139 Valajankatu Simpele Imatra puh puh Puhtaanapito J Kuisma Oy saostuskaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennys Pajatie Puntala puh

16 Mistä lähteä liikkeelle? Selvitys Tee selvitys kiinteistön nykyisestä jätevesijärjestelmästä ja päivitä jätevesijärjestelmän käyttö- ja huolto-ohjeet. Tässä vaiheessa järjestelmään ei tarvitse tehdä muutoksia tai parannuksia. Täytettäviä selvityslomakkeita ja pohjia käyttö- ja huolto-ohjeisiin saat Imatran seudun ympäristötoimesta tai ja sieltä valitaan kohta verkkoasiointi. Selvitys säilytetään kiinteistöllä, ja se esitetään ympäristöviranomaiselle pyydettäessä! Jos kiinteistön jätevesijärjestelmään tehdään muutoksia tai korjauksia, myös selvitys päivitetään. Toimenpidelupa ja rakennuslupa Jätevesijärjestelmiin liittyvä uusimis- tai korjaustyöt vaativat aina rakennusvalvontaviranomaisen myöntämän toimenpideluvan. Rakennettaessa uutta jätevesijärjestelmä sisältyy myös rakennuslupaan. Imatran seudun Rakennusvalvontaviranomaisten yhteystiedot löytyvät tämän oppaan lopusta. Uuden jätevesijärjestelmän rakentaminen sekä vanhan muutos- ja korjaustyöt ovat aina vähintään rakennusvalvontaviranomaisen toimenpideluvan vaativa toimenpide, joten ota yhteyttä myös kunnan rakennusvalvontaan. Jätevesisuunnitelma Jätevesisuunnitelma tarvitaan, kun jätevesijärjestelmän uusiminen tai perusparannus on ajankohtaista. Ota yhteyttä ammattitaitoiseen suunnittelijaan tai suunnitteluyritykseen jätevesisuunnitelman tekemistä varten. Suunnitelmassa on esitettynä muun muassa kiinteistön asemapiirros ja tarvittavat kuvat. Lisäksi suunnitelmassa huomioidaan tontin maaperä ja korkeusvaihtelut. Ympäristöviranomainen hyväksyy suunnitelman ja käy tarkastamassa tarvittaessa jätevesijärjestelmän rakennustyön.

17 Ammattitaitoinen suunnittelija tietää parhaiten, minkälainen jätevesijärjestelmä kiinteistölle soveltuu. Kiinteistönomistaja vastaa jätevesien riittävästä puhdistuksesta ja järjestelmien toimivuudesta. Ilman ammattitaitoisen suunnittelijan apua toimivan jätevesijärjestelmän suunnittelu on lähes mahdotonta. Suunnittelutyö voi tuntua kalliilta, mutta toimimaton jätevesijärjestelmä tulee äkkiä vielä kalliimmaksi. Imatran seudulla toimivia suunnittelijoita ja suunnitteluyrityksiä on listattu tämän oppaan loppuun. Sellviitä lliiiittymiismahdolllliisuus viiemäriiverkkoon Ota selvää, onko asuinalueellesi suunniteltu kunnallista tai vesiosuuskunnanviemäröintiä. Tietoja viemäröintisuunnitelmista ja vesiosuuskunnista voit kysyä muun muassa kuntien vesilaitoksilta ja Imatran seudun ympäristötoimesta. Viemäröinti on pitemmän päälle huolettomin tapa käsitellä jätevedet. Liittymismaksut voivat tuntua suurilta, mutta on hyvä huomioida myös kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien vaatimat käyttö- ja huoltokulut. Mikäli viemäröintiä on edes suunniteltu alueelle, kannattaa odottaa lopullista päätöstä viemäröinnin rakentamisesta, ennen kuin aloitetaan oman jätevesijärjestelmän uudistaminen. Kaikille haja-asutusalueille viemäröinnin vetäminen ei ole mahdollista. Muista myös kotitalousvähennys. Lisätietoja:

18 Mistä apua? Neuvoa voit kysyä näistä paikoista: Imatran seudun ympäristötoimi Imatran kaupunki Ympäristöinsinööri Rakennustarkastaja Merja Kaksonen Ritva Ihalainen puh puh Parikkalan kunta Rautjärven kunta Toimistosihteeri Sari Silventoinen Rakennustarkastaja puh Pasi Kautto Rakennustarkastaja Antti Heinonen puh puh Ruokolahden kunta Jätevedet puhtaiksi - ravinteet talteen Rakennustarkastaja Timo Kapanen Projekti-insinööri puh Marja Jääskeläinen Asuntosihteeri Marja Kytösalmi puh puh marja.jääskeläinen@imatra.fi etunimi.sukunimi@ruokolahti.fi

19 Jätevesijärjestelmien suunnittelijoita ja kokonaispalvelun tarjoajia Imatran seudulla (päivitetty ) Saimaan haja-asutuspalvelut Oy, Tammiharju 2 C 35, Imatra puh Eero Kurki eero.kurki@gmail.com, puh Jorma Marin jormamarin@hotmail.com Karelplan Imatra Oy, Lappeentie 17, Imatra puh , Eila Backman , eila.backman@karelplan-imatra.fi Maveplan Oy, Jouko Heiskanen, salaojateknikko puh , Ruokolahti; jouko.heiskanen@maveplan LVIS-Suunnittelu Kei-Cad Ky, Imatra puh , LVI-Liukku Ky, F.O. Virtasenkatu 3, Imatra, puh LVIK-insinööritoimisto Termoins Oy, Koskenparras 8, Imatra, puh Etelä-Karjalan Jätevesisuunnittelu, Jyri Hassinen, Mustikkapolku 21, Rauha, puh , jyrihassinen@gmail.com Kuokkakaksikko, Jukka Lifländer puh jukka.liflander@menorengas.fi Matti Kemppinen, rakennusmestari, Kannaksentie 60, Parikkala, puh ; matti.kemppinen@pp1.inet.fi Ymppis/Anneli Järveläinen, ympäristötekniikan insinööri, Vuorenaluksentie 17, Juva, puh , asiakaspalvelu@ymppis.fi Osuuskunta Oskarit / Lappeenranta, Seppo Kaskinen puh Juha Tervonen, Luumäki, puh TMV Tech Ky, Sirkkelinmiehenkatu 4 B 4, Lappeenranta, puh tommi.vainikka@pp.inet.fi Insinööritoimisto Geosaimaa Oy, Jorma Ukkonen, Kievarinkatu 2-4, Lappeenranta, puh

20 Insinööritoimisto Aspesa Oy, Asko Arbelius, Kanavanraitti Konnunsuo, puh ; Pöyry Environment Oy, Valtakatu 25, Lappeenranta, puh Ympäristöinsinööripalvelut, Milla Siiri, Riihimäki, puh ; SkinnAir Oy, Antti Malaska, LVI-suunnittelija, Rastaankatu 18, Lappeenranta, puh ; Raita Environment, Ilkka Raita, Astrakanintie 194, Rajamäki, puh Jätevesitaitajat, Seppo Huurinainen, Mikpoli MC, Patteristonkatu 2, Mikkeli puh: , Eero Toivola, Metsäsaimaankatu 7 D Lappeenranta, puh , eero.toivola@pp1.inet.fi

21

22

23

24

25

JÄTEVEDET PUHTAIKSI - RAVINTEET TALTEEN

JÄTEVEDET PUHTAIKSI - RAVINTEET TALTEEN JÄTEVEDET PUHTAIKSI - RAVINTEET TALTEEN JÄTEVESIOPAS Haja-asutusalueiden jätevesienkäsittelyä koskevat lait ja asetukset Ympäristönsuojelulaki 527/2014 Jätevedet on johdettava ja käsiteltävä niin, ettei

Lisätiedot

JÄTEVEDET PUHTAIKSI - RAVINTEET TALTEEN 2011-2013

JÄTEVEDET PUHTAIKSI - RAVINTEET TALTEEN 2011-2013 JÄTEVEDET PUHTAIKSI - RAVINTEET TALTEEN 2011-2013 HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY JA LAITEHUOLTO Suomen lainsäädännön mukaan haja-asutusalueilla sijaitsevien, ennen 1.1.2004 rakennettujen asuinkiinteistöjen

Lisätiedot

JÄTEVEDET PUHTAIKSI - RAVINTEET TALTEEN

JÄTEVEDET PUHTAIKSI - RAVINTEET TALTEEN JÄTEVEDET PUHTAIKSI - RAVINTEET TALTEEN JÄTEVESIOPAS Haja-asutusalueiden jätevesienkäsittelyä koskevat lait ja asetukset Ympäristönsuojelulaki ja asetus talousjätevesien käsittelystä Valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

JÄTEVESIPROJEKTI 2009-2010

JÄTEVESIPROJEKTI 2009-2010 JÄTEVESIPROJEKTI 2009-2010 HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY JA LAITEHUOLTO Suomen lainsäädännön mukaan haja-asutusalueilla sijaitsevien, ennen asetuksen (542/2003) voimaan astumista 1.1.2004 rakennettujen

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI 2011 2 Vaatimukset viemäriverkoston ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesijärjestelmille: Jätevedet tulee johtaa vähintään kolmeosastoisen

Lisätiedot

KAAVATILANNE Asemakaava Ranta-asemakaava Yleiskaava. Muu rakennus, mikä?

KAAVATILANNE Asemakaava Ranta-asemakaava Yleiskaava. Muu rakennus, mikä? SELVITYS SELVITYS NYKYISESTÄ JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Säilytetään kiinteistöllä! KIINTEISTÖN- OMISTAJAN YHTEYSTIEDOT Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero KIINTEISTÖ Kaupunginosa/kylä

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset NEUVO-hanke Yleinen lainsäädäntö Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Suomen perustuslaki

Lisätiedot

Rautjärven Veden toimintaalueiden

Rautjärven Veden toimintaalueiden Rautjärven Veden toimintaalueiden vesihuolto Infotilaisuus 27.2.2019 Ympäristötoimi Noudatettava lainsäädäntö Vesihuoltolaki Ympäristönsuojelulaki Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Marttila 7.12.2011 Jonna Hostikka Lainsäädäntöä Vesihuoltolaki (119/2001) Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön on liityttävä laitoksen viemäriverkostoon

Lisätiedot

YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT. JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti

YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT. JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti Jätevedet voidaan hoitaa usealla tavalla Kunnan tai yksityisen vesihuoltolaitoksen (osuuskunnan)

Lisätiedot

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO 29.8.2019 * kaikki rakennuksessa vakituisesti kirjoilla olevat koskee vain vakituisia asuntoja * ** *** https://www.ymparisto.fi/fi-fi/rakentaminen/rakennushanke/talotekniset_jarjestelmat_lvi/kiinteiston_jatevesien_kasittely

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus 10.6.2017. Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta - Kiinteistön rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen. - Kiinteistö liitetään

Lisätiedot

JÄTEVESITIEDOTE. Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava?

JÄTEVESITIEDOTE. Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava? Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava? JÄTEVESITIEDOTE Tämä jätevesitiedote on tarkoitettu Sinulle, joka haluat saada puolueetonta ja

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon

Jätevesien käsittely kuntoon Jätevesien käsittely kuntoon Uudet vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 1.1.2014 alkaen Järviseudun jätevesi 2013 tiedotushanke KUREJOKI 7.4.2010 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 4201/11.01.03/2012 102 Haja-asutusalueen jätevesineuvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KIINTEISTÖN HALTIJA Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ Kiinteistön osoite Kiinteistön rek.n:o Kiinteistön valmistumisvuosi Peruskorjausvuodet

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Pohjois-Espoon asukasfoorumi Ruskatalon auditorio, Kalajärvi, 28.10.2010 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Haja-asutusalueen jätevesien

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Diaarinumero (Viranomainen täyttää) VAPAUTUSHAKEMUS VESIJOHTOON JÄTEVESIVIEMÄRIIN SADEVESIVIEMÄRIIN LIITTYMISESTÄ OHJEITA: Täyttäkää kaikki kohdat huolellisesti. Jokaisesta vesipisteitä tai viemärin sisältävästä

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ 13.3.2019 ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO VESIENSUOJELU, HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYLLE ASETETUT VAATIMUKSET JA MÄÄRÄAJAT, POIKKEAMINEN,

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI 2016 2 Vaatimukset viemäriverkoston ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesijärjestelmille: Jätevedet tulee johtaa vähintään kolmeosastoisen

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTA. 4. Hae rakennus- tai toimenpidelupaa ja liitä suunnitelma lupahakemukseen - lupa haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta

JÄTEVESINEUVONTA. 4. Hae rakennus- tai toimenpidelupaa ja liitä suunnitelma lupahakemukseen - lupa haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta Miten edetä jätevesijärjestelmän uusimisessa? Jokaisella kiinteistöllä pitäisi olla, Selvitys jätevesijärjestelmästä Lomake saatavissa kunnalta, liitteeksi asemapiirros jätevesijärjestelmän sijainnista.

Lisätiedot

Saarten jätevesipäivä Paasikiviopisto Jätevesien käsittelyratkaisua koskevat lupa-asiat Vesihuoltolaitoksen (osuuskunta) toiminta-alue

Saarten jätevesipäivä Paasikiviopisto Jätevesien käsittelyratkaisua koskevat lupa-asiat Vesihuoltolaitoksen (osuuskunta) toiminta-alue Saarten jätevesipäivä Paasikiviopisto 8.3.2014 Jätevesien käsittelyratkaisua koskevat lupa-asiat Vesihuoltolaitoksen (osuuskunta) toiminta-alue 11.3.2014 Pekka Salminen 1 VAADITTAVAT LUVAT Uudisrakentamisen

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE Kiinteistönhaltija Nimi Osoite Puhelinnumero ja sähköpostiosoite Tiedot kiinteistöstä omistus vuokra Kiinteistön osoite Kylä ja RN:o Käyttötarkoitus

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon. Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä

Jätevesien käsittely kuntoon. Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä Jätevesien käsittely kuntoon Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä Ympäristötarkastaja Sirpa Viholainen 28.5.2011 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 Asetus 209/2011 talousjätevesien käsittelystä Tavoite: haja-asutusalueen kiinteistöjen

Lisätiedot

Toukokuu 2019 LIETTEIDEN KERÄYS HAJA-ASUTUSALUEILLA

Toukokuu 2019 LIETTEIDEN KERÄYS HAJA-ASUTUSALUEILLA Toukokuu 2019 LIETTEIDEN KERÄYS HAJA-ASUTUSALUEILLA LIETEKULJETUKSET HOITUVAT TULEVAISUUDESSA LOUNAIS-SUOMEN JÄTEHUOLLON KANSSA Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on kunnallinen jätehuoltoyhtiö, joka järjestää

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti MARTTILAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25969.10 Turku, 22.11.2012 PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ

VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ Länsirannikon ympäristöyksikkö Vesihuoltolain (119/2001) 11. :n mukainen hakemus 1. Hakijan yhteystiedot 2. Kiinteistön tiedot Nimi Osoite Postitoimipaikka

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesiasiat järjestykseen. Saarten jätevesipäivä 8.3.2014 Jarkko Leka

Haja-asutuksen jätevesiasiat järjestykseen. Saarten jätevesipäivä 8.3.2014 Jarkko Leka Haja-asutuksen jätevesiasiat järjestykseen Saarten jätevesipäivä 8.3.2014 Jarkko Leka MIKÄ ON VALONIA? Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Perustettiin yhdistämällä V-S

Lisätiedot

Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien huolto- ja käyttöopas

Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien huolto- ja käyttöopas Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien huolto- ja käyttöopas SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 2 JÄTEVEDEN PUHDISTAMINEN MAAPERÄKÄSITTELYSSÄ...2 2.1 Maaimeytys ja maasuodatus...2 2.2 Imeytysmoduuli/moduulisuodattamo...3

Lisätiedot

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 www.luvy.fi Aatteellinen yhdistys aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa

Lisätiedot

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro:

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SELVITYSLOMAKE Asikkalan kunta Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan Rakennusvalvonta rakennusvalvontaan Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Ympäristölautakunta 172 03.12.2014 Ympäristölautakunta 5 04.02.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 280/11.01.05/2014 YMPLTK 03.12.2014 172 Asia Kiinteistön omistaja

Lisätiedot

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Jätevesien käsittelyn järjestäminen....on varmasti talouden yksi suurimmista hankinnoista..ei ole mikään heräteostos..kannattaa

Lisätiedot

WehoSeptic. Jäteveden maapuhdistamot

WehoSeptic. Jäteveden maapuhdistamot WehoSeptic Jäteveden maapuhdistamot Omakotitalon asumisjätevesien puhdistusratkaisut Maasuodatus Jätevesi esikäsitellään 3 -osaisessa saostussäiliössä, jossa erotellaan kiintoaineet ja rasva. Erottelua

Lisätiedot

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta?

Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Puhdistaako vaiko olla puhdistamatta? Hajajätevesilainsäädännön uusimmat käänteet Lohja 15.11.2010 1 Voimassa oleva lainsäädäntö Ympäristönsuojelulain säännökset talousjätevesistä 18 :ssä (ja 11 :ssä)

Lisätiedot

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Ympäristönsuojelulaki 16 luku Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 154 Talousjätevesien käsittelyyn liittyvät määritelmät Tässä luvussa tarkoitetaan: 1) talousjätevedellä

Lisätiedot

Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa

Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa 6.6.2008 Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa Haja-asutusalueen jätevesienkäsittelyä ohjaavat ympäristönsuojelulaki (86/2000), valtioneuvostonasetus talousjätevesien

Lisätiedot

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,

Lisätiedot

Vapautusta haetaan: Vesijohtoon liittymisestä Jätevesiviemäriin liittymisestä Hulevesiviemäriin liittymisestä

Vapautusta haetaan: Vesijohtoon liittymisestä Jätevesiviemäriin liittymisestä Hulevesiviemäriin liittymisestä KOILLIS-LAPIN Vapautushakemus vesihuoltolaitoksen YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO vesijohtoon ja viemäriin liittämisvelvollisuudesta YMPÄRISTÖNSUOJELU (Laki vesihuoltolain muuttamisesta 681/2014 11 ) KEMIJÄRVI

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Harri Mattila 1 Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 3 Asetus talousjätevesien

Lisätiedot

Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen

Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy 23.3.2010 Insinööritoimisto HYS Oy perustettu vuonna 2004 tähän mennessä tehty n. 700 jätevesisuunnitelmaa

Lisätiedot

Hakkapeliitantie Tammela

Hakkapeliitantie Tammela Uusi jätevesijärjestelmä Vanhan järjestelmän uusiminen Saapunut/Dnro: 1. Nimi KIINTEISTÖN OMISTAJA/ Osoite HALTIJA Sähköposti Puhelin virka-aikana Yhteyshenkilö, jos muu kuin hakija Yhteyshenkilön puhelin

Lisätiedot

Harmaan jäteveden käsittely. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Harmaan jäteveden käsittely. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Harmaan jäteveden käsittely Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 12.5.2017 Jätevesijakeiden erottelun periaate Jätevesijakeiden erottelu on useassa tapauksessa yksinkertaisin

Lisätiedot

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. NAANTALIN KAUPUNKI SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o Jalasjärven kunta Tekninen osasto Ympäristötoimi Kirkkotie 4, PL 12 61601 Jalasjärvi SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 1. KIINTEISTÖN OMISTAJAN/HALTIJAN TIEDOT : : virka-aikana: Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Ympäristölautakunta 80 01.07.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 431/11.01.05/2014 YMPLTK 80 Asia Kiinteistön omistaja hakee 13.11.2014 saapuneella hakemuksella

Lisätiedot

Kuivakäymälät, kompostointi ja pesuvesien puhdistaminen. Vesistöjä kunnostamaan -infotilaisuus , Kustavi

Kuivakäymälät, kompostointi ja pesuvesien puhdistaminen. Vesistöjä kunnostamaan -infotilaisuus , Kustavi Kuivakäymälät, kompostointi ja pesuvesien puhdistaminen Vesistöjä kunnostamaan -infotilaisuus 10.9.2016, Kustavi Ravinteiden kierto tulevaisuudessa välttämätöntä Fosfori on alkuaine, jonka on arvioitu

Lisätiedot

JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN

JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN JÄTEVESIASETUKSEN 542/2003 VAIKUTUKSET HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN Vesihuoltolaki 9.2.2001/119 - Kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma 1.4.2004 mennessä määritellään mm., mille alueilla viemäriverkosto

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä 1 Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä järjestelmä vesikäymälällä järjestelmä ainoastaan pesuvesille, ns. harmaavesille järjestelmä muulle jätevedelle (esim. öljypitoiselle vedelle) Omistaja

Lisätiedot

KARKKILAN RAKENNUSVALVONTA MENOSSA MUKANA HAJAJÄTEVESIVIIKOLLA

KARKKILAN RAKENNUSVALVONTA MENOSSA MUKANA HAJAJÄTEVESIVIIKOLLA KARKKILAN RAKENNUSVALVONTA MENOSSA MUKANA HAJAJÄTEVESIVIIKOLLA Valtakunnallista hajajätevesiviikkoa vietetään 24.-30.4. Kesäsesonki kutsuu, kevät ja kesä ovat rakentamisen aikaa. Hajajätevesiviikko kannustaa

Lisätiedot

Harmaiden jätevesien käsittely ja kaksoisviemäröinti. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Harmaiden jätevesien käsittely ja kaksoisviemäröinti. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Harmaiden jätevesien käsittely ja kaksoisviemäröinti Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 17.5.2018 Jätevesijakeiden erottelun periaate Jätevesijakeiden erottelu on useassa

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA

JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA JOHDANTO Tämän haja-asutuksen jätevesien käsittelyä koskevan ohjeen tarkoituksena on antaa ohjeita talousjätevesien

Lisätiedot

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Esityksen sisältö Hankkeen taustaa Vastamäen tilanne vesihuollon näkökulmasta Alkuperäinen tavoite Tilanne

Lisätiedot

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011)

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Huom. Kiinteistöllä säilytettävä TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Yhteenveto jätevesijärjestelmän suunnitelmasta Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009 HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LOHJALLA Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (Haja-asutuksen jätevesiasetus 542/2003)

Lisätiedot

YHTEISET JÄTEVEDET. Häntälän Kyläsuunnittelun kokous 31.8.2011 Anna Tuominen, Yhteiset jätevedet

YHTEISET JÄTEVEDET. Häntälän Kyläsuunnittelun kokous 31.8.2011 Anna Tuominen, Yhteiset jätevedet YHTEISET JÄTEVEDET Häntälän Kyläsuunnittelun kokous 31.8.2011 Anna Tuominen, Yhteiset jätevedet Yhteiset jätevedet -hanke Haja-asutusalueiden jätevesienkäsittelyn saattaminen asianmukaiselle tasolle Taustalla

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013 RAUMAN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu Jätevesiviemäröinti Työ: E23455.20 Turku 27.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

Jätevesi-ilta Tampereen ammattikorkeakoulu 7.8.2013 Kuivakäymäläratkaisut sisätiloihin ja käymälätuotosten käsittely

Jätevesi-ilta Tampereen ammattikorkeakoulu 7.8.2013 Kuivakäymäläratkaisut sisätiloihin ja käymälätuotosten käsittely Jätevesi-ilta Tampereen ammattikorkeakoulu 7.8.2013 Kuivakäymäläratkaisut sisätiloihin ja käymälätuotosten käsittely Susanna Pakula Kuivakäymälän hankinta tuumasta toimeen! Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Kuivakäymälä järkevä valinta

Kuivakäymälä järkevä valinta Kuivakäymälä järkevä valinta Miksi kuivakäymälä? Ei kuluta vettä lainkaan tai hyvin vähän (mallista riippuen) taloudellinen erittäin hyvä sellaisiin kohteisiin, joissa on ongelmia kaivoveden riittävyyden

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Ympäristönvalvonta JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA

Ympäristönvalvonta JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA 1 Ympäristönvalvonta JÄTEVESIEN KÄSITTELYOHJE VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Tulosta: Selvitys kiinteistön jätevesien käsittelyjärjestelmästä. Vanhat kiinteistöt. JOHDANTO

Lisätiedot

Jätevesijärjestelmän suunnitelma

Jätevesijärjestelmän suunnitelma 1 Jätevesijärjestelmän suunnitelma Liite rakennus - tai toimenpidelupahakemukseen Suunnitelma koskee: sekä: uuden rakennuksen uutta jätevesijärjestelmää olemassa olevan jätevesijärjestelmän tehostusta

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri VÖYRIN KUNTA Jätevesijärjestelmä Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, 66600 Vöyri selvitys olemassa olevasta järjestelmästä jätevesijärjestelmän uusiminen uusi jätevesijärjestelmä rakennusluvan

Lisätiedot

Sisällys WehoPuts jäteveden pienpuhdistamot WehoSeptic-maapuhdistamot WehoSeptic-mökkituotteet WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet

Sisällys WehoPuts jäteveden pienpuhdistamot WehoSeptic-maapuhdistamot WehoSeptic-mökkituotteet WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet Sisällys WehoPuts 5-10... 3 WehoPuts-tarvikkeet... 3 WehoPuts 15-95... 4 WehoSeptic-maapuhdistamot...5-6 WehoSeptic-mökkituotteet... 6 WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet... 7 Hanakat-toimipaikat... 8 WehoPuts

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl Hämeenkyrön kunta, Ympäristönsuojelu Hollitie 7, 39100 HÄMEENKYRÖ Saapumispäivä Käsittely 1(6) SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl Selvitys säilytetään kiinteistöllä ja esitetään

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Satu Heino 1 Kuva: Satu Heino Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 4

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 5/2016 Ympäristönsuojelulautakunta Ritva Vainio Kalle Isotalo. Jarno Kankare. Elina Kylämäki Ville Simola

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 5/2016 Ympäristönsuojelulautakunta Ritva Vainio Kalle Isotalo. Jarno Kankare. Elina Kylämäki Ville Simola 189 Kokousaika Torstai 15.9.2016 klo 18.00- Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet: Muut saapuvilla olleet Varajäsenet: Olli-Pekka

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti Katja Helenius Satafood Kehittämisyhdistys ry JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA - JÄNES Rahoitus:

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

Vesihuoltolain mukaisesta liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen ja haja-asutuksen jätevesiasetuksen käsittelyvelvoitteista poikkeaminen

Vesihuoltolain mukaisesta liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen ja haja-asutuksen jätevesiasetuksen käsittelyvelvoitteista poikkeaminen Vesihuoltolain mukaisesta liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen ja haja-asutuksen jätevesiasetuksen käsittelyvelvoitteista poikkeaminen Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen

Lisätiedot

Selvitys vesihuoltolain mukaisesta valvonnasta ja sen tilanteesta Paimiossa

Selvitys vesihuoltolain mukaisesta valvonnasta ja sen tilanteesta Paimiossa Selvitys vesihuoltolain mukaisesta valvonnasta ja sen tilanteesta Paimiossa Paimiossa on neljä osuuskuntaa, jotka huolehtivat omilla alueillaan jätevesien johtamisesta. Osuuskunnat on perustettu Paimion

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

Putkilahden vesihuoltosuunnitelma

Putkilahden vesihuoltosuunnitelma JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Putkilahden vesihuoltosuunnitelma Raportti, LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29378 Raportti, LUONNOS 1 (6) Saviranta Sonja Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Putkilahden vesihuolto

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

Joitakin esimerkkejä tavallisimmista toimivista jätevesiratkaisuista haja-asutusalueella

Joitakin esimerkkejä tavallisimmista toimivista jätevesiratkaisuista haja-asutusalueella Joitakin esimerkkejä tavallisimmista toimivista jätevesiratkaisuista haja-asutusalueella Jätevesien käsittelyn tavoitteena Länsi-Turunmaalla on vesistöjen ja pohjaveden pilaantumisen estäminen ja naapureille

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa

Lisätiedot

Sisältö KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS

Sisältö KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS 1 KOLARIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS Sisältö 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Tavoite... 2 2 Määräysten antaminen ja valvonta... 2 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin...

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA

VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA H 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA Ympäristölautakunta 16.6.2016, 20 Ympäristötarkastaja Kaisa Pieniluoma: Liittämisvelvollisuus vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

Tilan nimi ja RN:o. Onko rakennuspaikka pohjavesialueella kyllä ei omakotitalo rivitalo vapaa-ajan asunto sauna maatilan asuinrakennus

Tilan nimi ja RN:o. Onko rakennuspaikka pohjavesialueella kyllä ei omakotitalo rivitalo vapaa-ajan asunto sauna maatilan asuinrakennus SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 2007 1. KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: 2. RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia Virve Ståhl Juhlaseminaari

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia Virve Ståhl Juhlaseminaari Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia 2009-2018 Virve Ståhl Juhlaseminaari 27.3.2019 Kiinteistökohtaisia kartoitus- ja neuvontakäynnit Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke 2009-2010: Erityisalueiden

Lisätiedot

JÄÄSKEN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN JA VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN

JÄÄSKEN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN JA VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN JÄÄSKEN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN JA VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN Aika: 10.9.2014 klo 10.00 11.45 Paikka: Lappeenrannan seudun ympäristötoimi, Pohjolankatu 14 Kokoushuone Kuutti, 2 krs Läsnä:

Lisätiedot

JÄTEVESILAINSÄÄDÄNTÖ JA JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKON ULKOPUOLELLA

JÄTEVESILAINSÄÄDÄNTÖ JA JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKON ULKOPUOLELLA JÄTEVESILAINSÄÄDÄNTÖ JA JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKON ULKOPUOLELLA Satava-Kakskerran osayleiskaavan yleisötilaisuus Satava 7.11.2018 Katariina Yli-Heikkilä HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Lainsäädäntö KIINTEISTÖNOMISTAJA

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 1 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Vesien- ja ympäristönsuojelu, ympäristöterveys Vesi- ja elintarvikelaboratorio Tutkimus, neuvonta, julkaisutoiminta Jäsenet vesien

Lisätiedot

Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä

Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä Kiinteistöille, joita ei ole liitetty viemäriverkostoon, säädetään ympäristönsuojelulaissa (86/2000, sen muutoksessa 196/2011) yleisestä

Lisätiedot

Kunnan tehtävät vesihuollossa: Vesihuollon kehittäminen ja järjestäminen. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät vesihuollossa: Vesihuollon kehittäminen ja järjestäminen. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät vesihuollossa: Vesihuollon kehittäminen ja järjestäminen Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon kehittäminen kunnan tehtävänä Vesihuollon

Lisätiedot