HISTORIA KIRJASTON SYNTY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HISTORIA KIRJASTON SYNTY"

Transkriptio

1 HISTORIA KIRJASTON SYNTY Heinäveden ensimmäinen kirkkoherra Karl Gustav Wargentin toi ensi kerran kirjastoasian esille Heinäveden pitäjäkokouksessa , jolloin pitäjään perustettiin lainakirjasto. Kirjasto säilytettiin sakastissa, jossa kirkkoherra tai lukkari kirkonmenojen jälkeen lainasi kirjoja halukkaille. Lainoista ei peritty maksua. Kirjoja hankittiin kinkereillä ja ehtoollisilla käyviltä kerätyillä rahoilla; heiltä kerättiin tarkoitusta varten 10 kopeekkaa. Kirjojen nimet ja lainaajat kortistoitiin ja kirkkoherra ja lukkari määräsi ajan, minkä verran kirjoja voitiin pitää lainassa. Jos kirjat tärvättiin, niistä perittiin hinta. (Mikkelin lääninarkisto). Alku oli luonnollisesti vaatimaton. Kirjaston kokoelmat karttuivat hitaasti ja lainaustoiminta oli hiljaista: v kirjattiin 117 lainausta. Kirjastoja syntyi vuosisadan vaihteessa myös pitäjään perustettuihin kansakouluihin, joista kirjoja lainattiin sekä oppilaille että lukemishaluisille kyläläisille. Kirjasto toimi myöhemmin Heinäveden kunnan lainakirjaston nimellä Hasumäen kansakoululla. Nuorisoseura ja työväenyhdistys harjoittivat myös kirjastotoimintaa. Näistä edistysseurojen kirjastoista kirjoittaa toukokuussa 1917 asetettu kirjastotoimikunta : Yksi vika näillä kirjastoilla on erittäin huomattava, ne ovat yksipuolisia, kuvastaen vain perustajainsa maailmakatsomusta ja harrastusta. Useimmat kirjaston kirjoista olivat huonokuntoisia ja kirjastoon sopimattomia. Ensimmäinen Heinäveden kunnan lainakirjaston säilynyt pöytäkirja kirjaston tarkastuksesta kertoo, että kirjaston kokoelmia ei ole tarpeellisesti lisätty ja se on sisällöltään vanhentunut: Uusimpaa kirjallisuutta ei kirjastoista löydy nimeksikään. Pöytäkirjan allekirjoittivat kirjastonhoitaja Lonny Kinnunen ja puheenjohtaja Hanna Eronen. Kokouksessa päätettiin pienen lainausmaksun kantamisesta, ehdotus oli 5 penniä kustakin lainauksesta. Varoja kirjastolle saatiin myös viinaverorahoina, lahjoituksina eri seuroilta ja testamentteina. Kauppias Fredrik Pölläsen testamentti oli huomattava, hän lahjoitti varat kirjojen ostoon kolmena vuotena peräkkäin yhteensä 1500 markan edestä.

2 KIRJASTOLAITOKSEN PERUSTAMINEN Toukokuussa 1917 asetti Heinäveden kuntakokous toimikunnan tekemään ehdotusta kirjastolaitoksen järjestämisestä kuntaan. Toimikuntaan kuuluivat Adolfina Savolainen, Lonny Kinnunen, J.K. Selin, Emil Luostarinen ja A. Liukko. Toimikunnan esityksestä Heinäveden kuntakokous on 29. joulukuuta 1917 tekemällään päätöksellä perustanut kirjastolaitoksen, johon kuuluu yksi kantakirjasto ja piirikirjastoja. Kantakirjaston johtokuntaan valittiin opettaja Adolfina Savolainen, neiti Elsa Kinnunen, opettaja Aaro Liukko, kaupanhoitaja Otto Piekiäinen, vuokraaja Emil Luostarinen ja suutari Toivo Pakarinen, puheenjohtajana toimi Aaro Liukko. Perustettavan uuden kantakirjaston pohjaksi saatiin Hasumäen kansakoulun johtokunnan ja Hasumäen nuorisoseuran lahjoittamat kirjastot. Ensimmäiseksi kirjastonhoitajaksi valittiin 16. kesäkuuta 1918 pidetyssä kirjaston johtokunnan kokouksessa neiti Elsa Kinnunen. Vihtarin kylälle oli perustettu kirjasto marraskuun 2. päivänä Ensimmäiset piirikirjastot perustettiin Vihtariin v.1922, Lammulle v ja Rummukkalaan v Myös Kypäräjärvelle on kirjaston pöytäkirjojen mukaan perustettu piirikirjasto jo v. 1921, mutta tästä kirjastosta ei löydy toimintakertomustietoja. KIRJASTON TOIMINTA SATULINNASSA Kirjasto toimi "Satulinnassa" vuodesta 1917 vuoteen Aluksi kirjastolla oli käytössä yksi huone, myöhemmin kaksi kirjastohuonetta. Kirjastoa pidettiin avoinna kolmena päivänä viikossa. Alussa lainauksista perittiin maksua kirjan sivumäärän mukaan; 200- sivuisesta 10 penniä, alle 500-sivuisesta 20 penniä ja siitä yli menevistä 30 penniä. Piirikirjastot, joita oli toiminnan ollessa laajimmillaan 17, toimivat tavallisesti kansakoulujen luokkahuoneissa ja yleensä tilapäisesti myös yksityisten kyläläisten kotona. Piirikirjastoja perustettiin vielä ja 1960-luvuilla. Kantakirjasto ja piirikirjastot säilyivät entisellään aina vuoteen 1962, jolloin uusi kirjastolaki muutti piirikirjastot sivukirjastoiksi ja kantakirjaston pääkirjastoksi. KINNUSET KIRJASTONHOITAJINA Pietarista oli Heinävedelle muuttanut apteekkari H. K. Kinnunen Hänen vaimonsa Augusta Leontina Kinnunen (o.s. Mokroff s , k ) otti leskeksi jäätyään kirjaston hoitoonsa. Apteekkari kuoli v Perhe asui Harjula nimisessä paikassa. Heillä oli tytär nimeltään Elsa Kinnunen, joka oli syntynyt Helsingissä

3 (s , k ). Elsa pysyi naimattomana ja toimi opettajattarena sekä kamreerina Säästöpankissa. Hän oli ensimmäinen varsinainen kirjastonhoitaja sivutoimisesti. Kirjaston hän otti hoitoonsa Lonny Kinnusen kuoltua v Elsan hoidokki Ester Augustintytär Pesonen (s , k ) otettiin virallisesti Elsa Kinnusen ottotyttäreksi , jolloin hänen nimensä muuttui Kinnuseksi. Kirjastonhoitaja Elsa Kinnunen kuoli vuoden 1953 joulukuussa. Hänen seuraajakseen valittiin kantakirjastonhoitajan virkaa hoitamaan neiti Ester Kinnunen lukien. Hän oli jo hoitanut virkaa Elsa Kinnusen sairauden aikana alkaen. Satulinnassa asuivat kirjastonhoitajat Elsa ja Ester Kinnunen. Kirjastonhoito oli siten Kinnusten suvun hallinnassa aina vuoteen 1976 saakka, jolloin Pikkuli jäi eläkkeelle 72- vuotiaana. Kaikkia kirjastoja, myös kantakirjastoja hoidettiin sivutoimisesti ja siksi niiden aukioloajat olivat lyhyet ja usein myös epäsäännölliset. Piirikirjastoja hoitivat useimmiten koulujen opettajat ja joskus myös muut kyläläiset. Piirikirjastojen virat olivat usein avoimina. Vielä 1950-luvulla kantakirjaston aukioloajat olivat keskiviikkona klo 15 17, lauantaina klo ja sunnuntaina eli yhteensä 6 tuntia viikossa. Piirikirjastot olivat avoinna varsinaisesti kaksi tuntia viikossa, mutta kirjoja kyllä lainattiin halukkaille muunakin aikana. Kirjastolautakunta kokoontui viimeisen kerran Satulinnassa KIRJASTO YHTEISKOULUN YHTEYDESSÄ Pääkirjasto sai uudet tilat Heinäveden Yhteiskoulun lisärakennuksen päähän Uusissa tiloissa kirjasto aloitti musiikkikirjastotoiminnan ja kirjastoon saatiin erillinen lehtilukusali ja käsikirjasto, tilaa oli yhteensä 154 neliötä. Tulevaisuuden suunnitelmiin kirjastolautakunta jätti jo v kirjastoautohankkeen, joka toteutettiin syksyllä Sivukylien kouluja lakkautettiin jo 1960-luvun lopulla ja sivukirjastoille ei tämän jälkeen näillä kylillä löytynyt tiloja eikä hoitajia. Sivukirjastot toimivat muutoinkin puutteellisissa tiloissa koulujen luokkahuoneissa. Niiden hoitajat vaihtuivat usein eikä uusia päteviä ja halukkaita hoitajia ollut saatavissa. Kaikki sivukirjastot lakkautettiin vuoden 1972 loppuun mennessä. Kirjastoauto aloitti toimintansa heti vuoden 1973 alusta. Uusi auto toi kirjaston palvelut lähelle asiakkaita, jotka ottivat auton innokkaasti vastaan. Kirjaston lainausmäärät lisääntyivät välittömästi verrattuna sivukirjastojen lainausmääriin. Sivukirjastoista oli lainattu v yhteensä lainaa ja lainaajia oli 840, vastaavat luvut kirjastoauton aloitettua toimintansa olivat v.

4 lainaa ja 1162 lainaajaa. Pääkirjastosta lainattiin v lainaa ja lainaajia tilastoitiin Auton ensimmäinen kuljettaja-hoitaja oli Jorma Taskinen, joka hoitaa tointa myös tällä hetkellä. Vuoden 1976 alusta kirjastoon saatiin päätoiminen kunnankirjastonhoitaja ja samana vuonna myös päätoiminen kirjastoapulaisen virka. Kirjastonhoitajaksi valittiin Aino Sutinen alkaen. Hän siirtyi kotitalouden lehtoriksi Kunnankirjastonhoitajan virka oli tämän jälkeen useita kertoja haettavana eikä virkaan ollut yhtään hakijaa. Vt. kirjastonhoitajana toimi alkaen Mauri Venäläinen Heinävedeltä. Hänet valittiin vakinaisesti kunnankirjastonhoitajan virkaan Ensimmäinen päätoiminen kirjastoapulainen Sinikka Kopra aloitti työnsä kirjastossa maaliskuussa KEHITYKSEN VUOSIKYMMENET Koko luku olivat kirjastolaitoksen kannalta kehityksellistä ja muuttuvaa aikaa. Kirjastoverkko muuttui kokonaisuudessaan, kirjastoon saatiin päätoimisia virkailijoita ja työntekijöitä. Toimintaedellytykset paranivat tänä aikana huomattavasti ; aineiston määrä monipuolistui ja moninkertaistui, aukioloajat lähes kolminkertaistuivat. Kirjaston lainaajamäärät ja lainaukset lisääntyivät vaikka kunnan asukasluku pienentyi. Samaa tahtia lisääntyi myös kiinnostus kirjastoa kohtaan. v lainoja lainaajia 1226 v lainoja lainaajia 2072 v lainoja lainaajia 2301 v lainoja lainaajia 2421 v lainoja lainaajia 1763 Uusi kirjastotalo Varjentiini Nykyisen kirjasto/kansalaisopiston rakennustyöt alkoivat vuonna Kirjasto avattiin asiakkaille ja vihittiin kirjaston 130-vuotisjuhlan merkeissä Uudessa talossa ovat kaikki kirjastopalvelut ensi kertaa saman katon alla, asianmukaisissa tiloissa. Rakennuksessa on tilaa 643 neliömetriä kirjaston käytössä. Koko rakennuksen tila on noin Rakennuksen suunnittelijana toimi rakennusarkkitehti Arja Liukkonen. Uusi kirjasto-/kansalaisopistorakennus nimettiin Heinäveden kirjastolaitoksen perustajan kirkkoherra Wargentinin mukaan Varjentiiniksi.

5 Kirjaston lainausjärjestelmä muutettiin atk-lainaukseen, joka aloitettiin pääkirjastossa Uutena toimintamuotona kirjasto aloitti videolainauksen Henkilökunnan määrä on pudonnut viidestä kokopäiväisestä kirjastoammatillisesta viranhaltijasta tämän päivän kolmeen ja puoleen kokopäiväiseen henkilöön.

TERVETULOA KIRJASTOON! Jokioisten kirjasto 140 vuotta. Näyttely Jokioisten kunnankirjastossa 14.2. 15.3.2013

TERVETULOA KIRJASTOON! Jokioisten kirjasto 140 vuotta. Näyttely Jokioisten kunnankirjastossa 14.2. 15.3.2013 TERVETULOA KIRJASTOON! Jokioisten kirjasto 140 vuotta Näyttely Jokioisten kunnankirjastossa 14.2. 15.3.2013 KIRJASTON ALKUVAIHEET 1864 Jokioisten poika esitti kirjaston perustamista Sanomia Turusta lehdessä.

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 Mikkelin alue ja Savonlinna 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 Asukasluku Savonlinna 1,20 Asukasluku: suhteellinen muutos

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Kankaanpään kauppalankirjasto 7.3.1969 SK 17.2.1973. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Kankaanpään kauppalankirjasto 7.3.1969 SK 17.2.1973. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto Kotiseutukokoelma Kansio: KIRJASTO a Taulukko 1: Sekalaista sisältöä Asiakirja Toimijat Päiväys 1. kunnan kunta 1923 kirjastojen säännöt 2. Historiikki: kunta, 1961 kirjaston vaiheita 1861 1961 kirjasto;

Lisätiedot

Jeremias Sankari, kirkkoherra Pertti Backman, talouspäällikkö, kokouksen sihteeri

Jeremias Sankari, kirkkoherra Pertti Backman, talouspäällikkö, kokouksen sihteeri Kokousaika 5.2.2009 klo 9.30 Kokouspaikka Hartolan seurakuntatalo Läsnä Poissa Rauni Salmela, puheenjohtaja Jere Porvari, varajäsen Pirkko Riihimäki, jäsen Olli Lehtinen Anneli Tervo Muut: Jeremias Sankari,

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINKIRJASTON TAPAHTUMIA VUOSIEN VARRELTA

KAJAANIN KAUPUNGINKIRJASTON TAPAHTUMIA VUOSIEN VARRELTA KAJAANIN KAUPUNGINKIRJASTON TAPAHTUMIA VUOSIEN VARRELTA 1860 Perustettiin kansalle tarkoitettu lainakirjasto. Lainaustoimintaa hoiti ja valvoi seurakunta. Kirjasto toimi kaupunginkirjaston rinnalla ns.

Lisätiedot

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1

SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900. Taulu 1 SOTAMIES MATTI KOSUSEN JÄLKELÄISIÄ N. VUOTEEN 1900 Taulu 1 Matti Kosunen, sotamies, sittemmin torppari Polvijärven kylässä. * 1696 (rippikirjan mukaan) 1767 1777 Leppävirta, Polvijärvi (1) n. 1715 Leppävirta

Lisätiedot

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 LAPIN ELY-KESKUS Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Kirjastoverkko ja sen muutokset Kuva: Hilkka Heikkinen. Lapin kunnissa oli vuonna 2012 yhteensä 43 kirjastoa, joista

Lisätiedot

Lapin yleiset kirjastot 2014

Lapin yleiset kirjastot 2014 Lapin yleiset kirjastot 2014 Toimintakatsaus Kirjastotoimen ylitarkastaja Satu Ihanamäki OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 3/2015 Lapin aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

LAIHIAN KIRJASTOLAITOKSEN SYNTY

LAIHIAN KIRJASTOLAITOKSEN SYNTY LAIHIAN KIRJASTOLAITOKSEN SYNTY Laihian kirjaston syntysanat lausui pastori J.Cederberg Laihian kirkossa 6.6.1858 ja tätä kyseistä kirkkokuulutusta pidetään Laihian lainakirjaston perustuskirjana: Niillä

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 Kuopion uusin kirjastoauto Aulis aloitti ajot vuoden 2013 alussa (Kuva: Jouni Nykänen) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1956 N:o 51 N:o 51. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset: I. Laki Annettu Helsingissä

Lisätiedot

LOHTAJAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU/ASIALISTA 4/2015 Seurakuntaneuvosto 1 (4) AIKA Sähköpostikokous alkaa su 19.4. ja päättyy ti 21.4.2015 klo 16.

LOHTAJAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU/ASIALISTA 4/2015 Seurakuntaneuvosto 1 (4) AIKA Sähköpostikokous alkaa su 19.4. ja päättyy ti 21.4.2015 klo 16. LOHTAJAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU/ASIALISTA 4/ Seurakuntaneuvosto 1 (4) AIKA Sähköpostikokous alkaa su 19.4. ja päättyy ti 21.4. klo 16. PAIKKA Sähköposti KOKOUSASIAT 32 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

TEUVAN KUNTA Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 8.4.2010

TEUVAN KUNTA Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 8.4.2010 TEUVAN KUNNAN KIRJASTONJOHTAJAN VIRKA, VAKINAINEN TÄYTTÄMINEN TOISTAISEKSI 3.5.2010 ALKAEN Valmistelija/lisätiedot: Kirjastonjohtaja Raija Hakala p. (06) 2413 4321 koulutusltk 9 Teuvan kunnan kirjastonjohtajan

Lisätiedot

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Tuloksia Itä-Suomen kirjastojen laatutason kartoituksesta Kohti uutta kirjastolakia 21.4.2015 Varkaus Marja Tiittanen-Savolainen Itä-Suomen

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2014 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 23/2015 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Tilastotietokannassa visualisointi-käyttöliittymä Helpottaa kunta- ja maakuntatilastojen tarkastelua Aikasarjojen vertailu helppoa: sekä absoluuttiset luvut että

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Tietoa Hämeenlinnasta Asukkaita n. 68 000 Vuoden 2009 alusta Hauho (4000), Kalvola (3500),

Lisätiedot

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Oheiset kysymykset on tarkoitettu museovierailun yhteyteen tai museovierailun jälkeiseen tuntityöskentelyyn. Tietopaketti toimii opettajanmateriaalina,

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin erikoislehti Työhyvinvoinnin vuosikymmenet Työyhteisö keskeisessä roolissa: SAIRAUSPOISSAOLOT PUOLITTUIVAT VERVE 1965-2015 Palvelujärjestelmän MONIMUTKAISUUS HÄMMENTÄÄ TYÖKYKYJOHTAMINEN

Lisätiedot

PISKI HANKE - SATEENVARJO:

PISKI HANKE - SATEENVARJO: PISKI HANKE - SATEENVARJO: 1.10.2005 aloitti Pirkanmaan maakuntakirjastoalueen kirjastojen välinen kuljetuspalvelu 10.10.2005 yhtenäistettiin PIKI-kirjastojen varausja kuljetusmaksut: varausmaksu 0,80

Lisätiedot

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 UUDENMAAN ELY-KESKUS Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Kauniasten kirjasto oli Etelä-Suomen laadukkaimpia vuonna 2011 (kuvaaja: Kaunaisten kirjasto) Tässä yhteenvedossa esitetään

Lisätiedot

VASKI ja järjestelmäuudistus Asiakkaan kysymyksiä Vaskista

VASKI ja järjestelmäuudistus Asiakkaan kysymyksiä Vaskista VASKI ja järjestelmäuudistus Asiakkaan kysymyksiä Vaskista Uusi Vaski 2.5.2012 Milloin Vaski laajenee? Milloin oma kirjasto on osa Vaskia? Laajentunut Vaski avaa ovensa 2.5.2012. Miksi Vaski laajenee?

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) Kirkkoneuvosto 4/2011 10.5.2011. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) Kirkkoneuvosto 4/2011 10.5.2011. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) KOKOUSTIEDOT Aika 10.5.2011 klo 17-17.52 Paikka Seurakuntakoti OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Vähäsarja Vilho vs. kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj.

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ I luku KURAATTORI 1 Kuraattorin tehtävänä on, sen lisäksi mitä osakunnan säännöissä ja muissa ohjesäännöissä on määrätty:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2011 1 (5) Liikuntalautakunta LAOS/2 23.08.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2011 1 (5) Liikuntalautakunta LAOS/2 23.08.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2011 1 (5) 165 Ruskeasuon liikuntapuistossa sijaitsevien tallitilojen vuokraaminen :lle HEL 2011-000218 T 02 08 02 00 Päätös Lautakunta päätti vuokrata Ruskeasuon liikuntapuistossa

Lisätiedot

Kansankirjasto ja lukusali.

Kansankirjasto ja lukusali. VIII. Kansankirjasto ja lukusali. Kansankirjaston ja lukusalin hallituksen kertomus vuodelta 1909 *) oli seuraavaa sisällystä: Kansankirjaston ja lukusalin hallitukseen ovat vuonna 1909 kuuluneet päätirehtööri

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

Ei-käyttäjäkysely Nokian kaupunginkirjaston palveluista 2010

Ei-käyttäjäkysely Nokian kaupunginkirjaston palveluista 2010 Ei-käyttäjäkysely Nokian kaupunginkirjaston palveluista 2010 Nokian kaupunginkirjasto Päivi Kari 2010 1 Sisältö Johdanto... 3 Kyselyn toteutus... 3 Miksi et käytä kirjastoa?... 4 Mitä kirjaston palveluja

Lisätiedot

SUN U ITAI- ELI PYHÄKOULUT INKERISSÄ.

SUN U ITAI- ELI PYHÄKOULUT INKERISSÄ. SUN U ITAI- ELI PYHÄKOULUT INKERISSÄ. Juuso Mustonen. Kohta valtaan päästyään aloittivat bolshevikit kiivaan taistelun uskontoa vastaan. Ensimmäisenä tehtävänä tässä taistelussa oli kirkon erottaminen

Lisätiedot

Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010. Anneli Ketonen. Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10.

Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010. Anneli Ketonen. Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10. Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010 Anneli Ketonen Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10.2010 1 Ajankohtaisia seminaareja ja koulutuksia Kirjastoverkkopäivät

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2013 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2013 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN KOKOUSAIKA Maanantai 22.4.2013 klo 12.00-13.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN Kinnunen Rauno pj. X Vasalampi Maija

Lisätiedot

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika maanantai 7.11.2011 klo 17.30 Paikka Mikaelinkirkon takkahuone, Emännänpolku 1, Helsinki Läsnä Poissa Häkkänen Martti, puh.johtaja

Lisätiedot

Lääketieteen lisensiaatti Herman Frithiof Anteli vain a j an testamenttaamia kokoelmia. kokoelmia hoitamaan asetettu. Valtuuskunnalle.

Lääketieteen lisensiaatti Herman Frithiof Anteli vain a j an testamenttaamia kokoelmia. kokoelmia hoitamaan asetettu. Valtuuskunnalle. 1907. - Edusk. Kirj. - H. F. Antellin kokoelmat. Suomen Eduskunnan kirjelmä sen kertomuksen johdosta, minkä lääketieteen lisensiaatti H. F. Anteli vainajan testamenttaamia kokoelmia hoitamaan asetettu

Lisätiedot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot Yleisten kirjastojen tilastot Käsitteet Alla määritellään aakkosjärjestyksessä ne käsitteet, joita on käytetty tietokannan taulukoissa, taulukoiden otsikoissa ja tunnusluvuissa sekä mitä tarkoitetaan eri

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Savonlinnan uusi kirjastorakennus nousee harjakorkeuteen. (kuvat: Tapani Boman) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Matti Lohen koulu, Rautalampi 29.1.2010

Matti Lohen koulu, Rautalampi 29.1.2010 RAUTALAMMIN KUNTA Sivistyslautakunta Sivu 1 (17) Nro 1 / 2010 PÖYTÄKIRJA KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.1.2010 klo 18.00 20.00 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Sirpa

Lisätiedot

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM Helsingin yliopiston kirjasto Käsikirjoituskokoelmat 1 ALMA FOHSTRÖM VON RODE 1856 1936 Alma Fohström syntyi Helsingissä 2.1.1856 kauppias August Fohströmin seitsenlapsiseen

Lisätiedot

Hei, mä lainaisin sellasen ipadin ja miten tähän päästiin kokemuksia JYKin Sähköisen kirjan teknologia hankkeesta.

Hei, mä lainaisin sellasen ipadin ja miten tähän päästiin kokemuksia JYKin Sähköisen kirjan teknologia hankkeesta. Hei, mä lainaisin sellasen ipadin ja miten tähän päästiin kokemuksia JYKin Sähköisen kirjan teknologia hankkeesta. Informaatikko Nina Kivinen / E-kirjat - uusi luku STKS:n e-kirjaseminaari pe 25.10.2013

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA. Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt

SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA. Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt 23.10.2012 Yhteistyössä HelMet kirjastot yhdessä ja erikseen kaupungeilla omat budjetit sisällöt jaetaan hankinta keskitetysti

Lisätiedot

23.2.2006 Jyväskylän kaupunginkirjasto - Keski-Suomen maakuntakirjasto www.jyvaskyla.fi/kirjasto

23.2.2006 Jyväskylän kaupunginkirjasto - Keski-Suomen maakuntakirjasto www.jyvaskyla.fi/kirjasto Halssilan kirjaston historiikki Perhekirjasto täyttää 50 vuotta Halssilan kirjaston historiikki Sisällysluettelo Perhekirjasto täyttää 50 vuotta... 2 Lainausasema herttaisen Jänönkujan varrelle... 3 Lukutuvasta

Lisätiedot

Kasvatuslautakunta. Kasvatuslautakunnan kertomus vuodelta 1911 x ) oli seuraavaa sisällystä:

Kasvatuslautakunta. Kasvatuslautakunnan kertomus vuodelta 1911 x ) oli seuraavaa sisällystä: VI. Kasvatuslautakunta. Kasvatuslautakunnan kertomus vuodelta 1911 x ) oli seuraavaa sisällystä: Kasvatuslautakuntaan ovat vuonna 1911 kuuluneet pankinjohtaja Karl W. Sauren puheenjohtajana, aistivialliskoulujen

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012

KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012 KOULUTUKSEN ARVIOINTI syksy 2012 PERUSOPETUS ( Arviointikohteiden numerointi ja muu merkintätapa ovat samat kuin arviointisuunnitelmassa, jonka kohtaa 7 ei pystytä arvioimaan nykyisten tietosuojasäännösten

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Kirjaston tilastot 2004 Kävijät vuonna 2004...1 Lainaus 2004...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2004...4 Kirjojen lainaus 2004...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Ilma sakeana kysymyksiä Ajotila. Työtila. Kirjasto. n.12 m. pitkä pari metriä leveä tuubi miten asiakasvirrat kulkevat kuinka toimitaan ryhmätilanteissa Miten ergonomia pelaa Voiko hyllyt irrottaa Akkulaturi

Lisätiedot

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696 Kommentti (näkyy vain ylläpitäjille): Täyttäjän nimi: Täyttäjän puhelinnumero: Täyttäjän sähköpostiosoite: Kunta: Seutukunta: Maakunta: Maakuntakirjastoalue: Lääni: Suuralue: Alavieska Ylivieska Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen Kysymyksiä ja vastauksia (muutokset mahdollisia) Milloin Vaski laajenee? Milloin oma kirjasto on osa Vaskia? Laajentunut Vaski avaa ovensa

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

1929-2013. Ranuan kunnankirjasto HISTORIIKKI

1929-2013. Ranuan kunnankirjasto HISTORIIKKI 1929-2013 Ranuan kunnankirjasto HISTORIIKKI Vesa Sarajärvi 2013 RANUAN KUNNANKIRJASTON HISTORIAA Kirjaston saaminen Ranualle oli pitkähkön harkinnan tulos. Lainakirjaston saamisesta kuntaan keskusteltiin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) 349 V Lainan ja takauksen myöntäminen Urheiluhallit Oy:lle päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Toimintakertomus 20 Toimintakertomus 2011 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 4 3. Tapahtumat... 5 4. Henkilöstö... 6 5. Projektit... 7 Kirjasampo.fi Boksampo.fi... 7

Lisätiedot

Linja-autolla matka Kathmandusta Gorkhan kestää 8 tuntia sieltä on vielä kolmen päivävaelluksen matka vuoristoa ylös Laprakin kylään

Linja-autolla matka Kathmandusta Gorkhan kestää 8 tuntia sieltä on vielä kolmen päivävaelluksen matka vuoristoa ylös Laprakin kylään Namaste Les enfants de Laprak on pieni yksityisten ihmisten ylläpitämä avustusjärjestö Ranskassa. He keräävät varoja auttaakseen Laprakin lapsia järjestämällä mm. myyjäisiä ja pitämällä erilaisia Nepal

Lisätiedot

KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA

KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kesälahden osasto perustettiin 10.10.1926, Kesälahden kunnanvirastolla. Johtokuntaan valittiin ruustinna Elli Merivirta, rouva Ulla Taivainen,

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa Seinäjoen kirjaston uudisosa

Lisätiedot

Kalle Kallenpoika Sorri

Kalle Kallenpoika Sorri 1 Perhe 1 I Hanna Kustaantytär Rekola Kansakoululla keittäjänä sodan aikana ja jälkeen, s. 13.2.1872 Kulkkila, Teisko, k. 4.8.1960. Ollut Wärmälän kylän, Iso-kartanon palkollisten kirjoilla. 2.6.1891 Muutti

Lisätiedot

ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS. Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti)

ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS. Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti) ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti) 1. Yrityksemme päätoimiala on Fotokauppa 8,7 % Huonekalukauppa 3,7 % Kirjakauppa 9,5 % Kulta ja kellokauppa

Lisätiedot

23.12.2003. Nro 44/2003 KIRKKOJÄRJESTYKSEN MUUTOKSIA

23.12.2003. Nro 44/2003 KIRKKOJÄRJESTYKSEN MUUTOKSIA 23.12.2003 Nro 44/2003 KIRKKOJÄRJESTYKSEN MUUTOKSIA Kirkolliskokous on 8 päivänä marraskuuta 2003 hyväksynyt seuraavat kirkkojärjestyksen muutokset, jotka on julkaistu Suomen säädöskokoelmassa numeroilla

Lisätiedot

Edustajisto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikymmentä (20) jäsentä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.

Edustajisto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikymmentä (20) jäsentä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.12.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu

Lisätiedot

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja.

Lautakunnan esittelijänä toimii vapaa-aikatoimenjohtaja. 1 SIMON KUNTA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Simon kunnanvaltuusto 15.6.2015 36 Voimaantulo 1.8.2015 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on varhaiskasvatuksen, koulutuksen

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 Kirkkoneuvosto 20.07.2011

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 Kirkkoneuvosto 20.07.2011 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2011 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.20 Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Hämäläinen Sari x Kantola Pentti x Varapj Kiljunen

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kappelineuvosto 25.11.2014

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kappelineuvosto 25.11.2014 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA tiistai 25.11.2014 klo 18.30 20.40 PAIKKA Lähivakuutuksen kokoustila, Kiputie 2, 2. krs., Virojoki läsnä/poissa OSALLISTUJAT Silander, Outi puheenjohtaja, kirkkoneuvoston

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT Liite 1 Palvelutuoteluettelo 2011 Hyvinvointilautakunta Kirjastopalvelut Tuote yksikkö hinta määrä yht. Kirjaston peruspalvelut Kirjastopalvelut 1 249 550.00

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012 Sivistyslautakunta 17.01.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 Puumilan Taitotalo Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2009

Toimintakertomus vuodelta 2009 TAMPEREEN KAMERASEURA RY PL 218 33101 TAMPERE Toimintakertomus vuodelta 2009 1 JOHDANTO Seuran tavoitteena on ollut valokuvausta, valokuvausharrastusta ja valokuvailmaisua edistävän toiminnan järjestäminen

Lisätiedot

1. viikko alkaen 10.8.2015

1. viikko alkaen 10.8.2015 1. viikko alkaen 10.8.2015 Maanantai * Vuotso koulu 11.40 12.40 Elokuu 10, 24 Purnumukka 13.00 13.20 Syyskuu 7, 21 Tankavaara Kultakylä 13.30 13.50 Lokakuu 5, 19 Kuusikiekerö Saamen kielipesä 14.00 14.20

Lisätiedot

Salon kaupunginkirjasto

Salon kaupunginkirjasto Salon kaupunginkirjasto Kirjasto palvelee Kirjastopalvelut ovat kasvaneet perinteistä lainaus- ja palautustoimintaa monipuolisemmiksi. Salon kaupunginkirjasto tarjoaa aineistoa tiedonnälkään ja viihtymiseen,

Lisätiedot

OSUVATKO ASIAKKAAT OIKEAAN?

OSUVATKO ASIAKKAAT OIKEAAN? OSUVATKO ASIAKKAAT OIKEAAN? Hankintaehdotukset ja oma valinta Tampereen yliopiston kirjaston kokoelmien kartunnassa 24.5.2012 Hannele Nurminen Soile Kolehmainen TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO Kokoelmatyön

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Porin kirjaston asiakaskysely 2011

Porin kirjaston asiakaskysely 2011 2011 Porin kirjaston asiakaskysely 2011 Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto on koko 2000-luvun ajan tehnyt vuosittain asiakaskyselyn

Lisätiedot

Espoon työväenopiston vuosikymmenet

Espoon työväenopiston vuosikymmenet Espoon työväenopiston vuosikymmenet 1950-luku Perustaminen ja ensimmäinen työkausi. 1957 Valtuusto päätti tammikuussa 1957 perustaa kuntaan kaksikielisen varttuneille nuorille ja aikuisille tarkoitetun

Lisätiedot

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op)

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 15.1.2014 31.5.2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi 2 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN

Lisätiedot

Mikä on Elävä kirjasto? Miten Elävä kirjasto toimii? Keitä kirjat ovat? Mitä on olla elävä kirja? Kirjaesittelyiden tekeminen

Mikä on Elävä kirjasto? Miten Elävä kirjasto toimii? Keitä kirjat ovat? Mitä on olla elävä kirja? Kirjaesittelyiden tekeminen Kirjojen perehdytys Mikä on Elävä kirjasto? Miten Elävä kirjasto toimii? Keitä kirjat ovat? Mitä on olla elävä kirja? Kirjaesittelyiden tekeminen Elävä kirjasto on yhdenvertaisuus- ja monikulttuurisuustyön

Lisätiedot

Yllättävän hyvä kirjasto!

Yllättävän hyvä kirjasto! Yllättävän hyvä kirjasto! Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden yleisten kirjastojen laatuprosessi Hanna Kaisti Kirjastopäivät 28.11.2013 Hanke-esittely Laatua ja tuottavuutta kirjastopalveluille verkostoituen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto Kuva: Olli Nykänen, Paperitytön ehtoo VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2008 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI TOIMINTAKERTOMUS 1/8 VUOSIKATSAUS... 2 I TILAISUUDET... 2 A. VIRALLISET

Lisätiedot

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 Seurakuntaneuvosto 20.1.2010 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 20.1.2010 klo 17-18.20 Paikka: Seurakuntakoti Läsnä: Sirén Petri puheenjohtaja Heino,

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet Peruskoulutus Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi Uudistetut opetussuunnitelmat on otettu käyttöön perusopetuksessa. Niihin sisältyvät erityisen tuen osalta valtakunnallisesti uudet toimintamallit ja ohjeet.

Lisätiedot

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti isatakirjastott - yhteisjärjestelmä ä Satakunnan kunnat Asukasmäärä Eura 12 500 Eurajoki 5 900 Harjavalta 7 500 Honkajoki 1 900 Huittinen 10 700

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (13) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (13) Nilsiä-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:45 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

Kokousaika: 19.6.2012 klo 18.00, kahvit klo 17.30 alkaen Kokouspaikka: Lauttasaaren kirkon kahvila, Myllykallionrinne 1B

Kokousaika: 19.6.2012 klo 18.00, kahvit klo 17.30 alkaen Kokouspaikka: Lauttasaaren kirkon kahvila, Myllykallionrinne 1B PL 117, Myllykallionrinne 1 F 00201 Helsinki (09) 2340 4300 lauttasaari.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/lauttasaari SEURAKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 7/2012 Kokousaika: 19.6.2012 klo 18.00, kahvit

Lisätiedot

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016.

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016. Suomen Oriental Moodo liitto ry:n säännöt 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Oriental Moodo liitto ry. Yhdistys voi käyttää epävirallista rinnakkaisnimeä Oriental Moodo liitto sekä lyhennettä OMD liitto.

Lisätiedot

Oman kirjastoni arki. Tuija Hölttä Tietopalvelusihteeri Oulun seudun ammattiopisto

Oman kirjastoni arki. Tuija Hölttä Tietopalvelusihteeri Oulun seudun ammattiopisto Oman kirjastoni arki Tuija Hölttä Tietopalvelusihteeri Oulun seudun ammattiopisto Oulun seudun ammattiopisto Koulutuksenjärjestäjä: Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (OSAO + OAMK) 12 yksikköä ja hallintoyksikkö

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAT. Asunto Oy Maljapelto (isännöitsijä Jari Heiskanen) Markku Venäläinen Seppo Eskelinen

ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAT. Asunto Oy Maljapelto (isännöitsijä Jari Heiskanen) Markku Venäläinen Seppo Eskelinen LUETTELO YHTEISÖISTÄ, JOIHIN KUNNAN TULEE VALITA EDUSTAJANSA TOIMIKAUDEKSI 2015-2016 JA SUOSITUS ERI YHTIÖIDEN HALLITUKSISTA JA JOHTOKUNNISTA VUOSINA 2015-2016 - valittu khall 9.2.2015 21 ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN

Lisätiedot

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat:

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat: Elämää Jaakkimassa seurataan Matti ja Regina Rapon perheen kautta. Heitä sanottiin Kurenniemen ukoksi ja mummoksi. He asuivat samalla seudulla kuin Pakkaset ja ja muuttivat asumaan Pakkasten suvun hallussa

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 Kirkkoneuvosto 17.4.2012. Kiukkonen Sirpa jäsen Lintumäki Aki varajäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 Kirkkoneuvosto 17.4.2012. Kiukkonen Sirpa jäsen Lintumäki Aki varajäsen Aika 17.4.2012 klo 17.30 18.30 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Heikki Haapala jäsen Kautto Kaisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Lintumäki Aki varajäsen Pihkala Isto jäsen

Lisätiedot

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pioneeriaselajin Liitto ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alue on koko

Lisätiedot

Kirjaston asiakastutkimus 2008. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Kirjaston asiakastutkimus 2008. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto Kirjaston asiakastutkimus 2008 Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyyn vastanneet Porin kaupunginkirjaston vuoden 2008 asiakaskysely toteutettiin kirjaston eri toimipisteisiin jaetuilla

Lisätiedot

Prosentti- ja korkolaskut 1

Prosentti- ja korkolaskut 1 Prosentti- ja korkolaskut 1 Prosentti on sadasosa jostakin, kuten sentti eurosta ja senttimetri metristä. Yksi ruutu on 1 prosentti koko neliöstä, eli 1% Kuinka monta prosenttia on vihreitä ruutuja neliöstä?

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 12/2013 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2013

KIRKKONEUVOSTO 12/2013 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2013 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 12/2013 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2013 sivu 105. Kirkkovaltuuston 11.12.2013 toimeenpanopäätökset... 2 106. Kirkkoherranviraston toimistosihteerin

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto Poistot ja varastointi

Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto Poistot ja varastointi Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto Poistot ja varastointi Maakuntakirjastokokous 2.11.2006 Tuija Venäläinen Poistot kokoelmatyön osana Kokoelmaa olisi kehitettävä siten, että pääpaino

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 30.5.2016 Dnro 69/530/2015 Anne-Marie Brisson

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 30.5.2016 Dnro 69/530/2015 Anne-Marie Brisson OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 30.5.2016 Dnro 69/530/2015 Anne-Marie Brisson Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto MUNKKINIEMEN KOULUTUSSÄÄTIÖ SR:N PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015. Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena Hynninen Kati Jumppainen Pauli Laitinen Pertti (vpj) Paatsola Pauli

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015. Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena Hynninen Kati Jumppainen Pauli Laitinen Pertti (vpj) Paatsola Pauli Päivämäärä KIRKKONEUVOSTO 7.5.2015 1 Sivu KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 6.5.2015 klo 17.00 18.00 Paikka Majakan takkahuone, Ahlströminkatu 19 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena

Lisätiedot

Liite Sivistyslautakunta 29.1.2015 KOULUTUKSEN ARVIOINTI PERUSOPETUS

Liite Sivistyslautakunta 29.1.2015 KOULUTUKSEN ARVIOINTI PERUSOPETUS KOULUTUKSEN ARVIOINTI PERUSOPETUS ( Arviointikohteiden numerointi ja muu merkintätapa ovat samat kuin arviointisuunnitelmassa, jonka kohtaa 7 ei pystytä arvioimaan nykyisten tietosuojasäännösten voimassa

Lisätiedot