Yhtymähallitus Palvelusetelin käyttöönotto suun terveydenhuollossa 5/ /2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhtymähallitus Palvelusetelin käyttöönotto suun terveydenhuollossa 5/ /2011"

Transkriptio

1 Yhtymähallitus Palvelusetelin käyttöönotto suun terveydenhuollossa 5/ /2011 Kyh 4 Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 4 :n 1 momentin mukaan kunta voi järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kuuluvat tehtävät: hoitamalla toiminnan itse; sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa; olemalla jäsenenä toimintaa hoitavassa kuntayhtymässä; hankkimalla palveluja valtiolta, toiselta kunnalta, kuntayhtymältä tai muulta julkiselta taikka yksityiseltä palvelujen tuottajalta; taikka antamalla palvelunkäyttäjälle palvelusetelin, jolla kunta sitoutuu maksamaan palvelun käyttäjän kunnan hyväksymältä yksityiseltä pal velujen tuottajalta hankkimat palve lut kunnan päätöksellä ase tet tuun sete lin ar voon asti. Palveluseteli on järkevä vaihtoehto suun terveydenhuollossa lain edellyttämän hoi to ta kuun toteutumisen kannalta. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä ( /569) astui voimaan Sosiaalihuollon lainsäädäntö oli jo aiemminkin mahdollistanut palvelusetelit muun muassa asumispalveluihin ja kotipalveluihin, mutta ei kotisairaanhoitoon. Terveydenhuollossa asiakasmaksut oli asti sidottu maksuasetukseen, joten palvelu setelitoiminta ei niissä ennen uutta lakia ollut mahdollista. Hallituksen esi tyksen mukaan palvelusetelilain tavoitteena on lisätä asiakkaan valinnan mahdollisuuksia, parantaa palvelujen saatavuutta, monipuolistaa palvelu tuotantoa sekä edistää kuntien, elinkeinotoimen ja yksityisten palveluntuot tajien yhteistyötä. Uudistuksella ei muuteta kuntien velvoitteita järjestää asukkailleen sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Palveluntuottajien hyväksyminen Kunta (kuntayhtymä) hyväksyy ne yksityiset palvelujen tuottajat, joiden palve lu jen mak sa miseen asiakas voi käyttää kunnan (kuntayhtymän) myöntämää pal ve lusete liä. Kun ta (kuntayhtymä) voi joko hyväksyä kaikki hyväksy mis edel ly tyk set täyt tä vät palve lun tuot tajat tai rajoittaa palveluntuottajien mää rää kil pai lutta mal la pal velun tuotta jat julki sista hankinnoista annetun lain mukai sesti esi mer kik si laadul lisilla perus teilla. Osa palveluntuottajien hy väksymi sen edel ly tyk sistä on la kisää teisiä ja ne koskevat kaikkia palveluja ja pal velun tuot ta jia. Näitä ovat: palveluntuottaja on merkitty ennakkoperintärekisteriin palveluntuottaja täyttää kyseiselle toiminnalle yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa ja yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa asetetut vaatimukset palveluntuottajan tuottamat palvelut vastaavat vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta palveluntuottajalla on potilasvahinkolain mukainen vakuutus tai muu vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärän voidaan pavelutoiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen arvioida riittävän toimin nasta mahdolli sesti ai heutuvien hen kilövahinkojen korvaamiseen ja joka muilta ehdoil taan vas taa tavanomais ta vastuuvakuutuskäytäntöä.

2 Lakisääteisten kriteerien ohella kunta (kuntayhtymä) voi erikseen asettaa omia hy väk sy misedellytyksiä. Näitä edellytyksiä on laissa luonnehdittu siten, et tä ne liit tyvät asiakkaiden tai asiakasryhmien tarpeisiin, palvelujen mää rään tai laa tuun tai kunnan olosuhteisiin taikka ne ovat muita vastaavia vaati muk sia. Kunnan (kuntayhtymän) asettamien vaatimusten tulee olla pal ve lun tuot ta jia syrji mättö miä ja perustua puolueettomasti arvioitaviin seik koi hin. Nä mä kri tee rit vaih te levat palvelukohtaisesti; osa voi olla tietyssä pal velus sa laki säätei siä ja osa muilla em. perusteilla asetettuja. Käytettäessä palveluseteliä palvelujen järjestämistapana ei kunnan (kuntayhtymän) ja pal veluntuottajan välille muodostu varsinaista sopimussuhdetta vaan hy väk symiskriteerien avulla voidaan asettaa vaatimuksia palveluntuottajan tuot tamille palveluille. Hankittavan palvelun määrittely tapahtuu hyväksy miskri teerien avulla. Palveluntuottajan hyväksyminen tulee peruuttaa, jos hyväk symiselle asetetut edellytykset eivät enää täyty. Hyväksyminen tulee pe ruuttaa myös silloin, jos palveluntuottaja sitä pyytää. Kunnan (kuntayhtymän) on pidettävä luetteloa hyväksymistään palvelun tuot ta jis ta. Tie to jen pal velujen tuottajista, näiden tuottamista palveluista ja nii den hin nois ta tu lee olla julkisesti saatavilla Internetissä ja muulla soveltu valla ta valla esi mer kiksi kunnan (kuntayhtymän) toimipisteissä. Listautumis mah dolli suus voi olla jatku vaa tai tapahtua määräajoin. Potilaan asema Potilaan hakeutuminen palveluihin tapahtuu samalla tavalla kuin mui ta kin järjestämistapoja käytettäessä. Palvelun saannin edellytys ten ar vioin nin suorittaa kunta (kuntayhtymä), joka tekee myös päätöksen palvelun järjestämi sestä. Pal velun järjestäminen perustuu terveydenhuollossa hoitopäätök seen. Kunnalla (kuntayhtymällä) on varsin laaja potilaan informointivelvollisuus. Kun nan on sel vi tettävä potilaalle tämän asema palveluseteliä käytettäessä, palve lusetelin arvo, palvelun tuottajien hinnat, omavastuuosuuden määräytymi sen pe rusteet ja arvioitu suuruus sekä vastaavasta palvelusta lain mukaan mää räytyvä asiakasmaksu. Kun potilas on vastaanottanut palvelusetelin ja valinnut hyväksyttyjen palveluntuottajien joukosta sen, jonka palveluja hän haluaa käyttää, tekee potilas tämän kanssa sopimuksen palvelun antamisesta. Tätä sopi mus suhdetta koskevat kuluttajaoikeuden ja sopimusoikeuden säännökset ja oikeusperiaatteet. Potilasasiakirjojen rekisterinpitäjä Palvelusetelilaissa on nimenomaisesti säädetty siitä, että kunta (kuntayhtymä) on pal ve lusetelillä järjestettävissä palveluissa syntyvien potilas- ja asia kas asiakir jo jen henkilötietolaissa tarkoitettu rekisterinpitäjä. Palvelun tuot tajan tulee asiakirjoja käsitellessään noudattaa mitä kunnan (kuntayhtymän) asia kir jo jen käsitte lystä säädetään. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että kunta (kuntayhtymä) viimekädessä kan taa re kisterinpidosta koituvan vastuun. Kunnan (kuntyhtymän) toi mies sa re kis terinpi täjänä pal veluntuottajan toi min nas sa synty vät asiakir jat ovat kunnan (kuntayhtymän) asia kirjoja ja muo dos ta vat loo gi sen osan kunnan (kuntayhtymän) kyseisen palve lun asia kas- tai po ti las re kiste ristä. Asiakirjat tulee pitää erillään palveluntuottajan muun toiminnan yhteydessä syntyneistä asiakirjoista. Asiakirjat ovat myös julkisuuslain tarkoittamalla tavalla viranomaisen asiakirjoja. Asiakirjojen luovuttamisesta päättää kun ta

3 (kuntayhtymä). Palvelusetelin arvon määräytyminen Asiakasmaksulaissa säädetään, että palvelusetelillä palveluja järjestettäessä ei palvelun käyttäjältä saa periä asiakasmaksua. Edellä mainittu muutos tarkoittaa myös sitä, että palvelusetelin omavastuuosuudet eivät enää kerrytä asiakasmaksulain mukaista maksukattoa. Palvelusetelilain mukaan kunnan (kuntayhtymän) tulee määrätä palvelusete lin ar vo si ten, että se on asiakkaan kannalta kohtuullinen. Kohtuullisuutta ar vioi taes sa on otettava huomioon kustannukset, jotka aiheutuvat kunnalle vas taa van pal velun tuottamisesta omana tuotantona tai hankkimisesta os to palve luna se kä asiakkaan maksettavaksi jäävä arvioitu omavastuu osuus. Asia kasmak sulaissa asiakkaalle maksuttomaksi säädettyjen palve lujen osalta omavas tuuta ei saa olla. Kunta (kuntayhtymä) on velvollinen suorittamaan palvelun tuottajalle enintään asiak kaan ja palveluntuottajan sopiman hinnan tapauksissa, joissa asiak kaan ja pal veluntuottajan sopima hinta on pienempi kuin palvelusetelin ar vo. Hallinnoinnin kustannukset Setelien arvoa määritettäessä on näin ollen huomioitava myös hallinnollisen työn lisääntyminen, joka liittyy itse palvelusetelin käsittelyyn, vaaditun potilasinformaation ylläpitoon ja yksityisten palveluntuottajien kanssa tehtävään yhteistyöhön. Potilaille annettujen palvelusetelien kustannusten seuranta joudutaan tekemään manuaalisesti sekä ns. sidottua että toteutunutta summaa tulee seurata, jotta käytössä on mahdollisimman ajantasainen tieto budjettitilanteesta. Hallinnollista työtä syntyy myös yksityisille palveluntuottajille maksettavien korvausten käsittelystä ja potilasasiakirjamerkintöjen siirtä misestä yksityisen palveluntuottajien potilaskertomuksesta Karviaisen poti laskertomukseen, joka joudutaan tekemään toistaiseksi manuaalisesti. Palvelusetelin käyttöönotto Perusturvakuntayhtymä Karviaisen suun terveydenhuollossa Perusturvakuntayhtymä Karviaisen suun terveydenhuolto ei tällä hetkellä pysty täyttämään Kansanterveyslain 15 b :n vaatimuksia aikuisten kiireettömän hoidon osalta. Kiireettömään hoitoon eli suun tutkimukseen jonotti yhteensä 1034 yli 18-vuotiasta asukasta, joista 298 oli jonottanut yli lain salliman kuuden kuukauden aikarajan. Palvelusetelin käyttöönotto on uusien vakanssien perustamista varmempi kei no lyhentää jonoja. Lisäksi palveluseteli lisää potilaiden valinnanvapautta ja mahdollistaa Karviaisen oman toiminnan suuntautumisen nykyistä enemmän potilaiden kokonaishoitoon, jota voidaan pitää kiireellistä ensiapua ja sen jatkohoitoja paremmin kansanterveystyönä. Parhaiten palvelusetelillä tuotetut palvelut sopivat Karviaisen tilanteessa kiireellisen ensiavun saaneiden potilaiden jatkohoidon järjestämiseen. Palvelusetelilain edellyttämä hoidon tarpeen arviointi ja hoitopäätöksen teko ei näissä hoidoissa vaadi erillistä käyntiä, vaan ne voidaan tehdä päivystyskäynnin yhteydessä. Jatkohoidot ovat usein raskaita juurihoitoja, joiden osittainenkin tuottaminen muuna kuin omana toimintana keventää henkilökunnan työkuormaa ja lisää työssä jaksamista sekä nopeuttaa potilai den jat kohoitoon pääsemistä.

4 Kunnan (kuntayhtymän) tulee määrittää ne kriteerit, jotka yksityisen palvelun tuot ta jan tu lee täyttää voidakseen tuottaa palveluja palvelusetelillä. Kar viainen edel lyttää palveluntuottajilta, että he 1. ovat ennakkoperintärekisterissä 2. täyttävät yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa (152/1990) asetetut vaatimukset 3. tuottavat palveluja, jotka vastaavat vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta 4. kuuluvat potilasvakuutuksen piiriin 5. sitoutuvat laskuttamaan Karviaista kerran kalenterikuukaudessa siten, että jokaista hammashoitolaa laskutetaan omalla laskulla 6. sitoutuvat toimittamaan jäljennökset palvelusetelillä tuotetun hoidon aikana syntyvistä potilasasiakirjoista Karviaiselle CD-levylle tai muistitikulle tallennettuna. Karviainen hyväksyy kaikki palveluntuottajat, jotka täyttävät em. kriteerit. Tuottajat otetaan palveluntuottajalistalle 6 kuukauden välein. Mahdollisuudesta listautua palveluseteli-palveluntuottajiksi ilmoitetaan Hammaslääkärilehdessä ja kiinnostuneille tuottajille pidetään tiedotustilaisuus ennen lopullista listautumista. Potilasinformaatio palvelusetelistä annetaan hoitokäynnin yhteydessä sekä suullisesti että kirjallisesti. Palvelusetelinä käytetään Winhit - potilastietojärjestelmän lomaketta, joka tulostetaan kahtena kappaleena (potilaalle ja hallintoon). Tiedot palveluntuottajista ja heidän hinnastostaan viedään Karviaisen internet - sivuille ja ne ovat nähtävissä myös Karviai sen ham mashoitoloiden odotushuoneissa. Kunnan (kuntayhtymän) tulee määrittää palvelusetelin arvo siten, että arvo on asiak kaan kannalta kohtuullinen ottaen huomioon kunnan oman toiminnan kus tan nukset, ostopalvelun kustannukset ja asiakkaan maksettavaksi jää vä ar vioitu omavastuuosuus. Karviaisen palvelusetelien arvot määräytyvät v oman toiminnan nettokustannuksista alennettuna 7 %:lla ja pyöris tet tynä seuraavaan kokonaiseen euroon. Palveluseteli on voimassa 6 kuu kautta myöntämispäivästä lukien. Laskelmaesimerkki: yhden pinnanpaikka SFA10 kahden pinnan paikka SFA20 hampaan poisto EBA00 terveyskeskuksen toimintana brutto asiakasmaksu ter veyskeskuksessa terveyskeskuksen toimintana netto palvelusetelin arvo 56,63 23,30 33,33 31,00 77,19 37,00 40,19 38,00 43,27 23,30 19,97 19,00 Palvelusetelin käyttäminen palvelujen tuottamisessa on määrärahaperusteinen. Määräraha vastaa yhdestä hammaslääkäri/hammashoitaja - työparista syntyviä työvoimakustannuksia; n euroa vuodessa. Palvelusetelin käyttäminen alkaa Vuoden 2011 kustannukset ovat

5 eu roa. Oheismateriaali: Selvitys palvelusetelin käytöstä suun terveydenhuollon päivystysten jatkohoitojen järjestämisessä. Valmistelija: työikäisten palvelulinjajohtaja Pirkko Hynynen, puh suun terveydenhuoltopäällikkö Minna Luoto, puh tai sähköposti Kuntayhtymän johtajan ehdotus: Yhtymähallitus 1. hyväksyy palvelusetelin käyttöönoton suun terveydenhuollon päivystysten jatkohoitojen tuottamisessa alkaen 2. myöntää toimintaan :n määrärahan vuodelle hyväksyy esitetyn palvelusetelin arvon laskentatavan 4. hyväksyy palveluntuottajille asetettavat kriteerit ja tavat, joilla palveluntuottajat voivat listautua palvelusetelin hyväksyjiksi 5. päättää, että palveluseteli on voimassa 6 kk sen myöntämispäivästä lukien. Käsittely: Päätös: Suun terveydenhuoltopäällikkö Minna Luoto toimi asiantuntijana asian käsittelyn aikana. Kuntayhtymän johtaja muutti päätösehdotustaan siten, että kohdan 2. myöntää tilalle muutetaan va raa. Yhtymähallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kuntayhtymän johtajan muutetun ehdotuksen. Tiedoksianto: suun terveydenhuoltopäällikkö Minna Luoto

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapauden laajentaminen eräissä sosiaali- ja terveyspalveluissa (palveluseteli)

Asiakkaan valinnanvapauden laajentaminen eräissä sosiaali- ja terveyspalveluissa (palveluseteli) Yhtymähallitus 47 29.04.2014 Yhtymähallitus 61 10.06.2014 Asiakkaan valinnanvapauden laajentaminen eräissä sosiaali- ja terveyspalveluissa (palveluseteli) Yhtymähallitus 29.04.2014 47 Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 8 13.12.2016 Perusturvalautakunta 5 28.03.2017 Perusturvalautakunta 8 29.05.2018 Periaatepäätös palvelusetelin käyttöönotosta mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa /Mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä. Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen

Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä. Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Palvelusetelikokeiluja Omaishoidon vapaan palvelusetelikokeilu Palvelurahakokeilu - > yksityisen hoidon

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapauden laajentaminen eräissä sosiaali- ja terveyspalveluissa (palveluseteli)

Asiakkaan valinnanvapauden laajentaminen eräissä sosiaali- ja terveyspalveluissa (palveluseteli) Yhtymähallitus 47 29.04.2014 Yhtymähallitus 61 10.06.2014 Yhtymähallitus 85 23.09.2014 Asiakkaan valinnanvapauden laajentaminen eräissä sosiaali- ja terveyspalveluissa (palveluseteli) 56/05.02.03/2014

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelilaki

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelilaki Sosiaali- ja terveyslautakunta 316 18.11.2009 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelilaki STLTK 316 Suomen Kuntaliiton yleiskirje 24/80/2009 (27.10.2009) sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelilaiksi:

Lisätiedot

Palvelusetelin käyttöönotto

Palvelusetelin käyttöönotto Yhtymähallitus 77 02.06.2015 Palvelusetelin käyttöönotto ja setelin arvon määrääminen tehostettuun palveluasumiseen, vuorohoitoon ja omaishoidon lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseen Yhtymähallitus

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Hallituksen esitys uudeksi palvelusetelilaiksi. Helsinki 2.6.2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen

Hallituksen esitys uudeksi palvelusetelilaiksi. Helsinki 2.6.2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Hallituksen esitys uudeksi palvelusetelilaiksi Helsinki 2.6.2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Uusi palvelusetelilaki - taustaa Aiemmat palvelusetelisäännökset voimaan 2004 Sääntely keskittyi kotipalvelun

Lisätiedot

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? 11.10.2016 Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Mikä ihmeen palveluseteli? Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien

Lisätiedot

Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa

Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa Ohjelma Palveluseteli lainsäädännössä ja käytännössä Sami Uotinen, johtava lakimies Palveluseteli ikääntyneiden palveluissa Tampereella Mari Patronen,

Lisätiedot

Palvelusetelijärjestelmän käyttöönotto ja setelien arvon määrääminen tilapäiseen kotihoitoon ja siivouspalveluun

Palvelusetelijärjestelmän käyttöönotto ja setelien arvon määrääminen tilapäiseen kotihoitoon ja siivouspalveluun Perusturvalautakunta 3 09.12.2014 Palvelusetelijärjestelmän käyttöönotto ja setelien arvon määrääminen tilapäiseen kotihoitoon ja siivouspalveluun 548/05.01.03/2014 Perla 3 Valmistelija: Vs. vanhustyön

Lisätiedot

Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa

Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa Asiakkaan valinta avain palvelurakennemuutokseen 12.1.2012 Sami Uotinen va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja, johtava lakimies Esityksen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Päiväkotipalvelujen palveluntuottajien hyväksyminen edellyttää seuraavien vaatimusten täyttymistä:

Päiväkotipalvelujen palveluntuottajien hyväksyminen edellyttää seuraavien vaatimusten täyttymistä: Nastolan kunta Varhaiskasvatus Palveluseteli lasten päivähoidossa PALVELUNTUOTTAJIEN HYVÄKSYMISEN EDELLYTYKSET Päiväkotipalvelujen palveluntuottajien hyväksyminen edellyttää seuraavien vaatimusten täyttymistä:

Lisätiedot

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012 Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan Infotilaisuus 23.2.2012 Maritta Koskinen 1 Taustaa palvelusetelille Aiemmat säädökset palvelusetelistä vuonna 2004 Laajentui vuonna 2008 Palvelusetelilaki (569/2009)

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2017

PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2017 Perusturvalautakunta 15.12.2016 150, liite 6 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2017 Lapsiperheiden tilapäinen kotipalvelu 2 Lapsiperheiden tilapäisen kotipalvelun palveluseteli Säädösperusta Laki sosiaali-

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 LÄÄKKEIDEN KONEELLINEN ANNOSJAKELU KOTIHOIDOSSA JA YMPÄRIVUOROKAUTISESSA HOIDOSSA SOTEL 18.06.2014 71 Valmistelu: Vanhus- ja

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Maritta Koskinen 1 Tehostettu palveluasuminen ja palveluseteli Vanhusten asumispalvelut Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut Valmistelutyö

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340 Sivistyslautakunta 16 01.06.2015 Sivistyslautakunta 12 21.06.2016 Sivistyslautakunta 6 29.08.2017 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvojen tarkistus 1.8.2015 lukien / Varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

Ilmoitustenvaraisia sosiaalihuollon palveluja ovat muun muassa:

Ilmoitustenvaraisia sosiaalihuollon palveluja ovat muun muassa: Perusturvalautakunta 38 15.03.2017 ILMOITUS YKSITYISTEN SOSIAALIPALVELUJEN TUOTTAMISESTA ARVONLISÄVEROTTOMANA OSK SINIWUOKOT 7/7/2016 Perusturvalautakunta 15.03.2017 38 Ilmoituksenvarainen toiminta (Valviran

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (5) 337 Palvelusetelitoiminnan vakinaistaminen vanhusten päivätoiminnan järjestämistapana 1.1.2014 alkaen HEL 2013-011712 T 05 04 05 Päätös Käsittely päätti, että

Lisätiedot

Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn

Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn Hakeminen palvelusetelilain mukaiseksi lasten päiväkoti/ryhmäperhepäivähoidon palveluntuottajaksi Hakulomake ja liitteet Palvelusetelillä toimivaksi palveluntuottajaksi

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Kunnanhallitus 269 29.09.2014 Valtuusto 88 08.10.2014 PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA SIVIS 70 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija

Lisätiedot

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta

Lisätiedot

Palveluseteli hankintamuotona

Palveluseteli hankintamuotona Palveluseteli hankintamuotona Työllisyysseminaari 23.2.2017 Virpi Noronen Yleistä palvelusetelistä 1/2 Tapa järjestää kunnan lakisääteisiä sosiaalija terveydenhuoltopalveluita Palveluja tuottavat kunnan

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/5 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE YMPÄRIVUOROKAUTISENA LYHYTAIKAISHOITONA JÄRJESTETTÄVÄ OMAISHOI- DONTUEN LAKISÄÄTEISEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio Perusturvalautakunta 63 27.09.2017 Vuoden 2018 talousarvio PETUR 27.09.2017 63 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2018 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus: Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN 1 PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN PALVELUSETELI VAMMAISTEN TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN VIITE: Kemijärven kaupungin hyvinvointilautakunnan päätökset 29.1.2019 :t 14 15 tehostetun palveluasuminen järjestämistä

Lisätiedot

Suun terveydenhuollon PALVELUSETELI 2014. Informaatiotilaisuus palvelusetelihammaslääkäreille 5.2.2014

Suun terveydenhuollon PALVELUSETELI 2014. Informaatiotilaisuus palvelusetelihammaslääkäreille 5.2.2014 Suun terveydenhuollon PALVELUSETELI 2014 Informaatiotilaisuus palvelusetelihammaslääkäreille 5.2.2014 Tarja Kallio Vastaava hammaslääkäri Ostopalvelut Suun terveydenhuolto Palveluseteli Vakinaistettu Yksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 208 18.08.2010 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy 604/61/616/2010 640/61/616/2010 STLTK 208 Invalidiliiton Asumispalvelut

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS 1 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan palvelujen käyttäjän kunnan hyväksymältä palvelujen tuottajalta hankkimat palvelut kunnan päätöksellä

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelusetelin maksimimäärä vuonna 2019

Ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelusetelin maksimimäärä vuonna 2019 Hyvinvointilautakunta 61 26.09.2017 Kunnanhallitus 278 09.10.2017 Hyvinvointilautakunta 44 24.04.2018 Kunnanhallitus 81 07.05.2018 Hyvinvointilautakunta 59 15.05.2018 Hyvinvointilautakunta 89 20.06.2018

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli?

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli? Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/6 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on yksi

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira/Fanin Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira/Fanin Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 256 06.10.2010 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira/Fanin Oy 761/61/616/2010 STLTK 256 Fanin Oy Kuopiosta on pyytänyt lupaa Sosi aali- ja terveysalan

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon valinnanvapauden toteutuminen Kainuun SOTE:ssa

Valtuustoaloite: Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon valinnanvapauden toteutuminen Kainuun SOTE:ssa Yhtymävaltuusto 11 17.06.2015 Hallitus 142 19.08.2015 Yhtymävaltuusto 21 21.12.2015 Valtuustoaloite: Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon valinnanvapauden toteutuminen Kainuun SOTE:ssa YV 11 Yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Sivistyslautakunta 144 07.10.2014 Sivistyslautakunta 179 09.12.2014 Sivistyslautakunta 24 03.03.2015 Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 708/02.08.00/2015 SIVLTK 07.10.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä Henkilökohtaisen avun päivät 21.-22.9.2010 Projektin puitteet Osana Sitran valtakunnallista palvelusetelihanketta Kesto 02/10-12/10

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy

PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy PALVELU- SETELI Mikä on palveluseteli? Kunta tai kuntayhtymä ei välttämättä tuota itse kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluja vaan voi toimia yhteistyössä yksityisten palveluyritysten kanssa. Palveluseteli

Lisätiedot

13/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän

13/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän 314 vanhuspalveluiden kotona asumista tukevien palvelujen palvelusetelien arvot ja myöntämisperusteet 1.1.2017 alkaen (Valmistelija: sosiaaliohjaaja Teija Seppälä) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

HE 34/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia

HE 34/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia HE 34/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain 29 b :n ja kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

osaamisen arvioinnin suunnitelmat 7202 Kylmälaitteiden asennus, käyttöönotto ja huolto osaamisen arviointi, ammattitaitovaatimukset ja kriteerit

osaamisen arvioinnin suunnitelmat 7202 Kylmälaitteiden asennus, käyttöönotto ja huolto osaamisen arviointi, ammattitaitovaatimukset ja kriteerit Ammattiosaamisen näyttöjen toimielin 2 23.02.2010 Näyttösuunnitelmien hyväksyminen AMMOSNÄY 2 Toimielimen kokoukseen tuodaan seuraavat ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisen ja osaamisen arvioinnin suunnitelmat:

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Liukuvan työajan käyttö ja työajanseurantajärjestelmä Eurajoen ja Luvian kunnanvirastoissa alkaen

Liukuvan työajan käyttö ja työajanseurantajärjestelmä Eurajoen ja Luvian kunnanvirastoissa alkaen Yhteistyötoimikunta 15 28.09.2016 Yhdistymishallitus 102 05.10.2016 Liukuvan työajan käyttö ja työajanseurantajärjestelmä Eurajoen ja Luvian kunnanvirastoissa 1.1.2017 alkaen 280/01.01.03/2016 Yhttmk 15

Lisätiedot

Kaupunki ei sitoudu osoittamaan asiakkaita palveluntuottajille.

Kaupunki ei sitoudu osoittamaan asiakkaita palveluntuottajille. Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen OHJE TUOTTAJALLE Palveluasumisen palveluseteli Tuottajaksi hakeutuminen Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Laukaan kunta Perusturvaosasto. Palveluseteliohje alkaen

Laukaan kunta Perusturvaosasto. Palveluseteliohje alkaen Laukaan kunta Perusturvaosasto Palveluseteliohje 1.6.2016 alkaen Hyväksytty perusturvalautakunnassa 12.5.2016 1 Säädösperusta Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (2009/569) tuli voimaan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014

Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014 Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014 Lausunnon antaminen Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymälle vuoden 2015 talousarviosta ja vuosisuunnitelmasta sekä vuosien 2015-2017

Lisätiedot

Valmistelu: varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvala, puh

Valmistelu: varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvala, puh Koulutuslautakunta 94 13.10.2016 Koulutuslautakunta 102 27.10.2016 Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuksessa 365/12.06.01/2016 Koulutuslautakunta 13.10.2016 94 Valmistelu: varhaiskasvatusjohtaja

Lisätiedot

Asiakasseteli. Hallituksen esityksen mukaisesti Etunimi Sukunimi

Asiakasseteli. Hallituksen esityksen mukaisesti Etunimi Sukunimi Asiakasseteli Hallituksen esityksen mukaisesti 1 Etunimi Sukunimi 2 Maakunnan liikelaitoksen palvelut Maakunnan liikelaitos tuottaa mm. kaikki sosiaalipalvelut, erikoissairaanhoidon palveluja, neuvolapalvelut

Lisätiedot

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

Palvelusetelin myöntämisperusteiden päivittäminen Kainuun maakunta -kuntayhtymän vammaispalveluissa 1.1.2010 alkaen

Palvelusetelin myöntämisperusteiden päivittäminen Kainuun maakunta -kuntayhtymän vammaispalveluissa 1.1.2010 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 352 16.12.2009 Palvelusetelin myöntämisperusteiden päivittäminen Kainuun maakunta -kuntayhtymän vammaispalveluissa 1.1.2010 alkaen STLTK 352 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Palveluseteli Nurmijärven kunnan suun terveydenhuollossa

Palveluseteli Nurmijärven kunnan suun terveydenhuollossa Palveluseteli Nurmijärven kunnan suun Sisällys 1. Palvelusetelin määritelmä 2. Palvelusetelin sisältö ja säännöt Nurmijärven kunnan suun 3. Palvelusetelin tarve Nurmijärven kunnan suun 4. Palvelusetelin

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin perusturvan palvelusetelin sääntökirja

Jyväskylän kaupungin perusturvan palvelusetelin sääntökirja Jyväskylän kaupungin perusturvan palvelusetelin sääntökirja 4.3.2019 Palveluntuottajaksi hakeutuminen palveluntuottajahaku tapahtuu sähköisesti osoitteessa www.palse.fi. palvelusetelipalvelun tuottajaksi

Lisätiedot

Hallitus H 266. (Valmistelija: sosiaaliohjaaja Teija Seppälä)

Hallitus H 266. (Valmistelija: sosiaaliohjaaja Teija Seppälä) Hallitus 266 16.12.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vanhuspalveluiden kotona asumista tukevien palvelujen palvelusetelien arvot ja myöntämisperusteet 1.1.2016 alkaen H 266 (Valmistelija:

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANHALTIJAN PALVELUSETELIOPAS

PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANHALTIJAN PALVELUSETELIOPAS PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANHALTIJAN PALVELUSETELIOPAS Kokkolan kaupunki ja JYTA-alue (Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi ja Veteli) Päivitetty 28.11.2011 MAAKUNNALLINEN PALVELUSETELI

Lisätiedot

Palvelutuotantolautakunta Lääkkeiden koneellinen annosjakelu. Patultk

Palvelutuotantolautakunta Lääkkeiden koneellinen annosjakelu. Patultk Palvelutuotantolautakunta 7 29.01.2014 Lääkkeiden koneellinen annosjakelu Patultk 7 29.1.2014 Valmistelijat: Sosiaalijohtaja Hilkka Karttunen puh. 050 562 3632, Van hus pal ve lujoh ta ja Kyllikki Syrjäpalo

Lisätiedot

Ehdotus: Yhtymähallitus 1. hyväksyy oheismateriaalin mukaisen suunnitelman tehtävien uu delleenjaosta,

Ehdotus: Yhtymähallitus 1. hyväksyy oheismateriaalin mukaisen suunnitelman tehtävien uu delleenjaosta, Yhtymähallitus 244 17.12.2014 Yhtymähallitus 33 25.02.2015 Yhtymähallitus 51 18.03.2015 Tehtävien uudelleen järjestely vuonna 2015 117/01.01.03/2014 Yhtymähallitus 17.12.2014 244 17.12.2014 Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain

Lisätiedot